Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 221"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / / Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh Elina Pulli, puh Harri Rinta-aho, puh Juha Nurmi, puh Virpi Mattila, puh Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Sampo Suihko päättää, että esiopetusta järjestetään lukuvuonna liitteen mukaisissa yksiköissä. Käsittely Asian esitteli sivistystoimen johtaja Sampo Suihkon estyneenä ollessa talous- ja hallintojohtaja Pirjo Mutanen. Hopsu Kujalan, Malmen, Niemisen ja Järvenpään kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen: Lisätään liitteeseen Pakankylän koulu esiopetusyksiköksi. From ilmoitti olevansa esittelijän ehdotuksen kannalla. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava ehdotus, jonka johdosta on äänestettävä. Äänestyksessä esittelijän ehdotuksen puolesta äänesti yksi jäsen, Hopsun muutosehdotuksen puolesta äänesti 9 jäsentä, kaksi jäsentä äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan 9 äänellä yhtä ääntä vastaan, kahden äänestäessä tyhjää, hyväksyneen Hopsun muutosehdotuksen. varhaiskasvatuslautakunnan tekemä muutos on huomioitu liitteessä. Päätös Liite päätti, että esiopetusta järjestetään lukuvuonna liitteen mukaisissa yksiköissä. 5 Esiopetusyksiköt Espoon suomenkielisessä esiopetuksessa

2 Sivu 2 / 2 lukuvuonna (kokouksessa muutettu) 6 Äänestyslista Selostus Espoon kaupungin sivistystoimen lautakuntien ja johtokuntien johtosäännön 7 4-kohdan mukaan suomenkielinen opetus- ja hyväksyy esiopetusta antavat päiväkodit ja koulut. Lautakunnalle esitetään päätettäväksi, että lukuvuonna esiopetusta tarjotaan liitteen mukaisissa yksiköissä. Lainsäädäntö Esiopetuksen järjestämisestä säädetään perusopetuslain 4 :ssä. Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Lisäksi kunta on velvollinen järjestämään oppivelvollisuuden alkamisvuonna esiopetusta 25 :n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville lapsille ja niille lapsille, jotka 27 :n mukaisesti aloittavat perusopetuksen vuotta säädettyä myöhemmin. Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Esiopetusta järjestettäessä tulee lisäksi ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluita. Hallituksen esityksessä perusopetuslain 26 a ja 35 :n muuttamisesta ehdotetaan perusopetuslakia muutettavaksi siten, että esiopetus muutettaisiin velvoittavaksi. Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen olisi osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Laki hyväksyttäneen siten, että se tulee voimaan ja sitä sovelletaan alkaen. Esiopetusyksiköiden valmistelussa on pyritty huomioimaan lakimuutoksen vaikutukset esioppilasmääriin. Esiopetuspaikkojen valmistelusta Esiopetuspaikkojen tarvetta on arvioitu suomenkielisen varhaiskasvatuksen ja suomenkielisen opetuksen yhteistyönä siten, että esiopetuksen palveluverkkoa kehitetään palveluntarpeen mukaan ja esiopetuksen velvoittavuuden edellyttämällä tavalla. Esiopetusryhmien suunnittelussa lähtökohtana on tilojen tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö, esiopetuksen ja päivähoitopalveluiden yhteensovittaminen sekä toimivan kokoisten lapsiryhmien muodostaminen. Lapsimäärä arvioidaan edellisen lukuvuoden syksyllä esiopetuspaikkojen suunnittelun yhteydessä. Arviointi tehdään lapsimäärän mukaan. Esiopetusmuodot Tavallisen esiopetuksen lisäksi toteutetaan esiopetusta tehostetun tuen ryhmissä sekä inklusiivista valmistavaa esiopetusta. Lisäksi järjestetään

3 Sivu 3 / 3 starttiopetusta sekä esi- ja alkuopetuksen yhdistävää opetusta lapsille, jotka aloittavat koulun vuotta säädettyä myöhemmin. Muutokset lukuvuoteen verrattuna Väestötietoihin perustuvan arvion mukaan esioppilaiden määrä tulee koko Espoon osalta kasvamaan jonkin verran. Lukuvuonna maksutonta esiopetusta järjestetään 98 päiväkodissa ja 38 koulussa. Lukuvuonna esiopetusta suunnitellaan järjestettävän 107 päiväkodissa ja 38 koulussa. Espoonlahden alueella - Kunnallisissa Mainingin ja Espoonlahden päiväkodeissa esiopetus päättyy, sillä alueelle valmistuu esiopetustilat Mainingin kouluun varhaiskasvatuksen käyttöön. Leppävaaran alueella - Peruskorjattu Lintuvaaran koulu ja päiväkoti valmistuvat loppuvuodesta Syksyllä 2015 esiopetus järjestetään kahdessa eri tilassa: toinen ryhmä Leppäviidan päiväkodissa ja toinen ryhmä Lintumetsän koululla. Vuoden 2016 alussa molemmat ryhmät siirtyvät Lintuvaaran koulun tiloihin. - Suomenkielisen varhaiskasvatuksen järjestämä esiopetus Kilon koululta siirtyy uuteen Kylänmäen päiväkotiin (Lansan hammashoitolan peruskorjatut tilat). - Ostopalvelupäiväkoti Laaksolahden Montessori leikkikoulussa järjestetään esiopetusta vuoden tauon jälkeen. - Yksityisen hoidon tuen Päiväkoti Daghemmet Laaksonpesässä järjestetään esiopetusta vuoden tauon jälkeen ja päiväkoti Viidakkorummussa kolmen vuoden tauon jälkeen. Lisäksi Espoon englanninkielisen leikkikoulun Kilonpuiston yksikössä järjestetään esiopetusta vuoden tauon jälkeen ja Karakallion yksikössä kahden vuoden tauon jälkeen. Matinkylä-Olarin alueella - Kunnallinen päiväkoti Opinmäki aloittaa uutena esiopetusyksikkönä. - Ostopalvelu päiväkoti Espoon Montessori leikkikoulu jatkaa esiopetusyksikkönä vuoden tauon jälkeen. - Päivänkehrän koulun esiopetus järjestetään peruskorjauksen vuoksi Komeetan koululla. Päivänkehrän koulun ruotsinkielinen kielikylpyesiopetus järjestetään Opinmäen koulun tiloissa. Keski- ja Pohjois-Espoon alueella - Ostopalvelupäiväkoti Nallentuvassa (ent. Niipperinpuisto) aloitetaan esiopetus uuden palveluntuottajan järjestämänä. Päiväkoti Pihlajarinteessä (ent. Pomppis) ei järjestetä esiopetusta Järvenperän alueen lapsimäärästä johtuen. - Yksityisen hoidon tuen päiväkodit Touhula Fallåker ja Touhula Palolampi aloittavat uusina esiopetusyksikköinä. Lakistonpuron päiväkodissa esiopetus päättyy, sillä esiopetusikäisiä lapsia on vain viisi.

4 Sivu 4 / 4 - Pakankylän koulussa esiopetus päättyy sillä lapsia on vain kolme. Ko. alueella esiopetusta on tarjolla Lahnuksen koulussa ja Kalajärven päiväkodissa. Tapiolan alueella - Kunnallisissa Silkkiniityn päiväkodissa järjestetään esiopetusta myös ruotsinkielisessä kielikylpyryhmässä vuoden tauon jälkeen. - Yksityisen hoidon tuen päiväkoti Länsiväylän kielikylpy jatkaa vuoden tauon jälkeen ja Small Folks Daycare aloittaa uutena englanninkielisenä esiopetusyksikkönä Esiopetuksen järjestämisvastuu Lukuvuoden alusta osa koulujen tiloissa toimivista esiopetusryhmistä siirtyy varhaiskasvatuksen järjestettäväksi kaupunginhallituksen päätöksen ( ) mukaisesti. Varhaiskasvatukselle siirtyvät ryhmät tuodaan lautakunnan päätettäväksi joulukuun kokoukseen. Liitteeseen on merkitty (sarakkeeseen kesken) ne koulut, joissa esiopetuksen järjestäjä on ensi lukuvuoden osalta vielä päättämättä.

5 Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53 22.03.2017 Sivu 1 / 1 4720/2016 12.01.01 53 Tarkennuksia esiopetusta järjestäviin yksiköihin lukuvuonna 2017-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4708/12.01.00/2014 222 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Astrid Kauber, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5253/2015 05.10.00 219 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 19.03.2014 Sivu 1 / 1 1238/12.01.02/2014 34 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

LEPPÄVAARA ITÄINEN. Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Päiväkoti. Koulu. tiloissa. issa

LEPPÄVAARA ITÄINEN. Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Päiväkoti. Koulu. tiloissa. issa LEPPÄVAARA ITÄINEN tilo Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Kepelin päiväkoti Lintulaakso Yksityisen hoidon tuki: Mäkkylän päiväkoti Perkkaanpuisto Englanninkielinen pk Albatrossi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 89 11.6.2014 101 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (pöydälle 11.6.2014, kh/kv)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1384/12.01.00/2013 103 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Kauber Astrid, puh. (09) 816 52024 Nurmi Juha, puh. (09) 816

Lisätiedot

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu ESIOPETUSPAIKAT LUKUVUONNA 2015-2016 Perusopetukseen valmistavaan esiopetukseen liittyvät yksiköt on merkitty lihavoituina ESPOONLAHTI Esiopetuksen järjestää 1. Aallonhuippu 1. Eestinkallio X 2. Eestinmetsä

Lisätiedot

ESIOPETUSYKSIKÖT LUKUVUONNA Ne yksiköt, joissa järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta on lihavoitu. LEPPÄVAARA ITÄINEN

ESIOPETUSYKSIKÖT LUKUVUONNA Ne yksiköt, joissa järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta on lihavoitu. LEPPÄVAARA ITÄINEN LEPPÄVAARA ITÄINEN Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Kepelin päiväkoti 23 Lintulaakso 66 Ostopalvelut: Mäkkylän päiväkoti 20 Perkkaanpuisto 33 Montessori Lastentalo 5 Painiityn

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 18.03.2015 Sivu 1 / 1 1228/12.01.02/2015 32 Lukuvuoden 2015-2016 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 54 Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Miia Loisa-Turunen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille 10.12.2013 Sivu 1 / 1 5263/00.01.01/2013 252 Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt

Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4590/07.01.01/2014 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46 22.03.2017 Sivu 1 / 1 1256/2017 12.01.00.00 46 Lukuvuoden 2017-2018 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Merivuokko Gould, puh. 043 825 1832 Christina Rissanen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh 29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu ESIOPETUKSEN JÄRJESTÄMISVASTUU LUKUVUODESTA 2014-2015 ALKAEN Perusopetukseen valmistavaan esiopetukseen liittyvät koulut on merkitty lihavoituina ESPOONLAHTI Esiopetuksen järjestää 1. Aallonhuippu Yksityisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1428/12.01.01/2013 107 Taiteen perusopetus varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Mattila Virpi, puh. (09) 816 23022 Suihkonen Jaana, puh. (09) 816 52353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

LEPPÄVAARA ITÄINEN LEPPÄVAARA LÄNTINEN. Koulun esiopetus opetustoimen järjestämänä. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen järjestämänä

LEPPÄVAARA ITÄINEN LEPPÄVAARA LÄNTINEN. Koulun esiopetus opetustoimen järjestämänä. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen järjestämänä LEPPÄVAARA ITÄINEN varhaiskasvatuksen 1. Roosaliina Ostopalvelu: 1. Veräjäpelto 1. Lintulaakso 2. Kepeli 1. Montessori lastentalo 2. Lintuvaara 2. Perkkaanpuisto 3. Painiitty Yksityisen hoidon tuki: 3.

Lisätiedot

ESPOONLAHTI Kunnalliset päiväkodit Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen

ESPOONLAHTI Kunnalliset päiväkodit Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen ESIOPETUSYKSIKÖT JA ESIOPPILAIDEN SIJOITTUMINEN LUKUVUONNA 2014-2015 Päivitetty 10.3.2014 Perusopetukseen valmistavaa esiopetusta järjestävät koulut on merkitty lihavoituina ESPOONLAHTI Kunnalliset 1.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2641/2016 02.05.00 104 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2133/2016 10.03.02 74 Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Jaana

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 184. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 184. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 06.06.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 184 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2760/2016 12.01.00.00 147 Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14 10.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 14 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen, puh. 043 826 8011 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 184 6.6.2016 105 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen,

Lisätiedot

4435/ /2015

4435/ /2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4435/12.01.00.00/2015 172 Kaksikielisen opetuksen laajentaminen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Päivi Pelli-Kouvo, puh. 043 826 7063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 216

Espoon kaupunki Pöytäkirja 216 20.12.2016 Sivu 1 / 1 4077/2016 12.00.00 216 Selvitys esiopetuksen hallinnollisesta asemasta sivistystoimessa Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Kaisu Toivonen, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4198/2016 00.01.02.02 177 Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestäminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestäminen 25.01.2017 Sivu 1 / 1 289/2017 12.00.01 5 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestäminen Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh. 046 877 3888

Lisätiedot

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Koulutuslautakunta 56 23.09.2015 Koulutuslautakunta 64 14.10.2015 Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/00.01.01/2015 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Komeetan ja Päivänkehrän koulujen johtokuntatoiminta lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Komeetan ja Päivänkehrän koulujen johtokuntatoiminta lukuvuosina ja 10.06.2015 Sivu 1 / 1 438/00.00.01/2013 112 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen johtokuntatoiminta lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Eeva-Kaisa

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 167. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 167. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2420/00.01.01/2014 167 Sivistystoimen toimialan sekä lautakuntien ja johtokuntien johtosääntöjen muuttaminen (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa 11.11.2014 Sivu 1 / 1 4579/12.01.00/2014 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 05.04.2016 Sivu 1 / 1 57 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 252 Valtuustoaloite pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksista suomenkieliselle opetuspuolelle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh 16.02.2017 Sivu 1 / 1 694/2017 00.00.01.00 30 Peruskoulujen ja lukioiden johtokunnat toimikaudella 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh. 050 395 2160 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan - vuonna 2008 syntyneet lapset sekä - vuonna 2007 syntyneet lapset, joiden perusopetuksen alkamista on

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 22.04.2013 Sivu 1 / 1 1882/00.00.00/2013 137 Nuorisovaltuustovaalien järjestäminen vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Nina Grönmark, puh. (09) 816 52280 Niina Ekstam, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 22.03.2017 Sivu 1 / 1 59 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 10.06.2015 Sivu 1 / 1 116 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 17.04.2013 Sivu 1 / 1 1774/00.01.01/2013 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 Päätösehdotus Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Suomenkielisen opetuksen Tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Perustuu kaupungin omiin väestöennusteisiin perusopetus- ja lukioikäisten määrän kehityksestä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 201

Espoon kaupunki Pöytäkirja 201 25.09.2013 Sivu 1 / 1 201 Viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä: Suomenkielisen opetustoimen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 27.08.2014 Sivu 1 / 1 2519/01.01.01/2014 103 Opiskeluhuoltoon liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Merja von Schantz, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161 12.06.2013 Sivu 1 / 1 161 Viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä: Suomenkielisen opetustoimen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena 18.10.2016 Sivu 1 / 1 4303/2016 02.05.01 43 Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69 19.04.2017 Sivu 1 / 1 617/2017 12.01.00.00 69 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet 20.11.2013 Sivu 1 / 1 3656/12.01.00/2013 234 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä 12.02.2015 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 Sivu 1/6 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat

Lisätiedot

Svenska rum -lautakunta / /2014

Svenska rum -lautakunta / /2014 Svenska rum -lautakunta 11.6.2014 1058/12.01.00/2014 49 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (kh/kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ Sivistyslautakunta 49 12.05.2016 Kaupunginhallitus 258 05.09.2016 VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ 108/40.400/2016 SIVLK 12.05.2016 49 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki puh

Valmistelija/lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki puh Kasvatus- ja opetuslautakunta 92 15.12.2014 Esiopetuksen järjestämispaikat lukuvuodesta 2015-2016 lukien 1422/12.01.00.01/2014 KOLA 92 Valmistelija/lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 2 / 2 Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 5439/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 9 7.1.2013 9 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan ja sen jaoston vaali Valmistelijat / lisätiedot: Rytilahti Katja, puh. (09) 816 22398

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 23.09.2015 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2015 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 10.09.2015 Sivu 1 / 17 Kokoustiedot Aika 10.09.2015 torstai klo 17:40-20:05 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 27.8.2014 (104 ) OPPILAAKSIOTTO OPPILASALUEET Perusopetuksen oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8. 23.09.2015 Sivu 1 / 1 988/02.05.01/2015 144 Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.2015 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista. Kasvatus- ja opetuslautakunta 6 15.02.2016 Esiopetuksen järjestämispaikat lukuvuonna 2016-2017 79/12.01.00.01/2016 KOLA 6 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki, puh. 040 506 7309

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa 17.05.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 100 Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen alkaen 17.02.2016 Sivu 1 / 1 610/2016 12.01.00.00 13 Espoon kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216

Lisätiedot

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148 28.09.2016 Sivu 1 / 1 2760/2016 12.01.00.00 148 Ruotsin kielikylpyopetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.02.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 12.2.2014 keskiviikko klo 17:54-19:50 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Tiina

Lisätiedot

Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, 02600 Espoo

Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, 02600 Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 03.10.2013 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 03.10.2013 torstai klo 18:10-19:45 Paikka Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, 02600 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Tiina Thure-Toivanen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149 23.09.2015 Sivu 1 / 1 663/05.10.00/2015 149 Oikaisuvaatimus tukipalvelujen vastuualuepäällikön päätökseen iltapäivätoiminnan avustuksista lukuvuonna 2015-2016/elokuun avustuserä Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot