Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kohti uudenlaista joukkoliikennettä"

Transkriptio

1 Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

2

3 Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten hyvinvoinnille. Liikennejärjestelmää kehitetään kokonaisuutena, johon joukkoliikenne liittyy olennaisena osana. Joukkoliikenteestä vastaavat viranomaiset haluavat varmistaa, että matkustajille on tarjolla toimiva joukkoliikenteen verkosto. Joukkoliikenteen järjestämisessä toimi valtaisia viranomaisia on 26 kaupunkiseutua ja 9 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta (ELY-keskukset). Niiden tehtävänä on määritellä joukkoliikenteen palvelutaso yhteistyössä kuntien, maakuntaliittojen ja muiden viranomaisten kesken sekä järjestää joukkoliikennepalvelut alueellaan. Markkinaehtoisesti tai kilpailuttamalla EU on asettanut tavoitteeksi markkinoiden avaamisen myös joukkoliikenteessä. Kyseessä on merkittävin joukkoliikenteen muutos useaan vuosikymmeneen. Muutos linja-autoliikenteen järjestämisessä alkaa asteittain, kun ensimmäiset siirtymäajan liikennöintisopimukset lakkaavat vuoden 2014 puolivälissä. Siirtymäaika kestää vuoteen 2019 asti. Jos joukkoliikenteeseen määritelty palvelutaso ei synny liikenteenharjoittajien markkinaehtoisesti tuottamilla palveluilla, liikenne on järjestettävä kilpailutetuilla sopimuksilla. Julkista tukea ei siis saa ohjata markkinaehtoiseen liikenteeseen. Markkinaehtoista liikennettä arvioidaan syntyvän kaukoliikenteeseen ja erityisesti suurempien asutuskeskitty- EU on asettanut tavoitteeksi markkinoiden avaamisen myös joukkoliikenteessä. mien väliseen liikenteeseen, joka toimii nykyisinkin pääosin ilman julkista tukea. Markkinaehtoisessa liikenteessä yritys päättää lippu- ja maksujärjestelmästä ja hinnoittelee lipputuotteensa itsenäisesti. Viranomaisen järjestämässä joukkoliikenteessä viranomainen määrittelee ehdot lipputuotteille, hinnoille sekä maksu- ja informaatiojärjestelmälle.

4

5 Kaupunkiseutujen yhteinen lippu- ja maksujärjestelmä Tällä hetkellä kaupunkiseuduilla on käytössä useiden eri toimijoiden maksujärjestelmiä ja matkakortteja. Tilanne on samanlainen myös joukkoliikenteen informaatiojärjestelmissä. Kun joukkoliikenteen palvelut järjestetään uudella tavalla, se edellyttää liikenteenharjoittajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua sekä liikennettä järjestettäessä että kilpailutettaessa. Kaupunkiseudut valmistelevat yhteistä lippu- ja maksujärjestelmää, PILETTIä. Maksujärjestelmä edistää hallitusohjelmaan ja liikennepoliittiseen selontekoon kirjattua tavoitetta valtakunnallisesti yhteiskäyttöisen joukkoliikenteen lippujärjestelmän toteuttamisesta. PILETTI vastaa kustannuksiltaan nykyisiä järjestelmiä. Tällä hetkellä maksujärjestelmän kustannukset sisältyvät toimittajan lipputuotteisiin ja palkkioi- hin. PILETTI-järjestelmän kautta kustannukset tulevat näkyviksi kaikille toimivaltaisille viranomaisille, jotka käyttävät julkista tukea joukkoliikenteeseen. Asiakkaille uusi lippu- ja maksujärjestelmä näkyy matkanteon helpottumisena, kun tietyt lipputuotteet ovat samanlaisia eri puolilla maata ja sama matkakortti kelpaa järjestelmässä mukana olevissa kaupungeissa. Maksu- ja infojärjestelmän tuottama yhteismitallinen aikataulu-, reitti- ja matkustajatieto mahdollistaa jatkossa joukkoliikenteen informaation tarjoamisen myös yksityisten palveluntarjoajien kautta. Lisäksi tätä tietoa voidaan käyttää hyödyksi alueellisessa ja valtakunnallisessa suunnittelussa. Tavoitteena on, että uusi järjestelmä on käytössä kesällä Yhteinen järjestelmä: kuntien kustannuksia, sillä yksittäisten kaupunkien ei tarvitse hankkia ja ylläpitää omaa järjestelmää tasapuolisen kilpailuttamisen tuloa ja osallistumista tarjouskilpailuihin tä tarkempaa tietoa, jota voidaan hyödyntää mm. liikenteen suunnittelussa ja kilpailuttamisessa julkisen rahoituksen tarkemman seurannan ja alueellisen vertailun, joka taas edistää julkisen rahoituksen tehokasta kohdistamista omaiselle.

6

7 Maaseudun lippu- ja maksujärjestelmä Siirtymäajan sopimukset päättyvät alkaen, eivätkä nykyisen kaltaiset seutu-, työmatka- ja kaupunkiliput ole tämän jälkeen enää käytettävissä. Peruspalvelutaso säilyy. Edulliset kausi lipputuotteet voidaan jatkossakin toteuttaa viranomaisten hankkimassa liikenteessä kaikilla nykyisten seutulippualueiden keskeisillä osilla. Kuntien henkilökuljetukset ja ELY-keskusten liikennehankinnat on tarpeen sovittaa yhteen siten, että niiden palvelutasosta muodostuu toimiva kokonaisuus ja liput ovat yhteiskäyttöisiä. Erityislainsäädännön mukaisia matkoja, joita ovat esimerkiksi koululaislipuilla ja opiskelijalipuilla tehtävät matkat ja vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset, tulisi keskittää maaseudun joukkoliikenteessä nykyistä tehokkaammin. Kuljetusten suunnittelu, hankinta ja rahoitus tulisi tehdä yhtenä kokonai- suutena. Liikenneministerin asettama selvitysmies etsii tähän ratkaisumalleja maaliskuun 2013 loppuun mennessä. MAALI-projektissa on selvitetty maaseudulla käytettävien lipputuotteiden kelpoisuudet liikenteen erilaisissa järjestämistavoissa. Tarkemmat soveltamismallit saadaan tammikuun 2013 loppuun mennessä. Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmien ratkaisut valmistuvat samaan aikaan rahoitustyöryhmän tulosten kanssa tammikuun 2013 loppuun mennessä. Rahoituskin uudistuu Liikenne- ja viestintäministeriön rahoitustyöryhmä selvittää telmä tulisi uudistaa, kun sen järjestäminenkin uudistuu tuksen tulisi jakautua Kuljetusten suunnittelu, hankinta ja rahoitus tulisi tehdä yhtenä kokonaisuutena. telmää voitaisiin kehittää kannustavampaan suuntaan. Työryhmä tarkastelee työssään joukkoliikenteen rahoitusta laaja-alaisesti, ja sen tavoitteena on löytää uusia, rohkeita ratkaisuja. Työryhmän työ valmistuu vuoden 2013 tammikuun loppuun mennessä. Kunnilla on edelleenkin mahdollisuus vaikuttaa omien asukkaidensa joukkoliikennepalveluihin ja lipun hintoihin ja osallistumisestaan rahoitukseen.

8 11/2012

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma 26.9.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Yleistä: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on vahvistanut 21.12.2011 toimialueelleen joukkoliikennelain 4 :ssä

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen

Lisätiedot

Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013. Henriika Weiste WayStep Consulting

Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013. Henriika Weiste WayStep Consulting Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013 Henriika Weiste WayStep Consulting SELVITYKSEN TAVOITTEENA löytää ratkaisu Mitkä ovat markkinaehtoisessa joukkoliikenteessä käytettävät tuetut liput ja niiden

Lisätiedot

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen 27.2.2014 1 1: TAUSTATIETOJA TÄMÄN HETKISESTÄ JOUKKOLIIKENTEESTÄ

Lisätiedot

Infotilaisuus Keski-Suomen ELY-keskus

Infotilaisuus Keski-Suomen ELY-keskus Infotilaisuus 27.11.2012 Keski-Suomen ELY-keskus 25.11.2012 Eri viranomaisten toimivallassa olevan liikenteen sovittava yhteen Keski-Suomen ELY-keskuksen vastuulla oleva Keski- Suomen sisäinen liikenne

Lisätiedot

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Asia: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Minna

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tilannekatsaus Marja Rosenberg johtava joukkoliikenneasiantuntija

Joukkoliikenteen tilannekatsaus Marja Rosenberg johtava joukkoliikenneasiantuntija Joukkoliikenteen tilannekatsaus Marja Rosenberg johtava joukkoliikenneasiantuntija 12.9.2012 Sisältö 1.Liikenteen kilpailuttaminen 2.Lippu- ja maksujärjestelmä 3.Kunta-Ely sopimukset Liikenteen kilpailuttaminen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Lähtökohta Jyväskylän seutu Jyväskylä, Laukaa ja Muurame ovat muodostaneet 1.1.2012 alkaen kaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivaltaisen

Lisätiedot

TARJOUS Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT

TARJOUS Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT 1 TARJOUS 22.4.2013 Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT Viitaten puhelinkeskusteluun 19.4.2013 Marketta Kitkiöjoki/ Timo Ahokanto, tarjoan

Lisätiedot

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: Liikennepalveluiden maakunnallinen kehittäminen ja järjestäminen - Joukkoliikenne - Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Joukkoliikenteen

Lisätiedot

PILETTI Kaupunkiseutujen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä

PILETTI Kaupunkiseutujen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä PILETTI Kaupunkiseutujen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä Pori 29.1.2013 Mikä PILETTI on? PILETTI-järjestelmä on toimivaltaisten viranomaisten yhteinen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmäpalvelu,

Lisätiedot

toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto ry 15.1.2013

toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto ry 15.1.2013 JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISEN KRIITTISET PISTEET, kun vaihtoehtoina ovat markkinaehtoinen liikenne ja PSAvaihtoehtoina bruttomalli sekä käyttöoikeussopimukset toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto

Lisätiedot

Joukkoliikenteen uusi aika

Joukkoliikenteen uusi aika Joukkoliikenteen uusi aika 23.10.2014 Rauni Malinen 23.10.2014 Joukkoliikenteen merkittävin uudistus Suomalaisen joukkoliikenteen järjestämisessä on käynnissä merkittävin muutos vuosikymmeniin, kun markkinat

Lisätiedot

Poimintoja hallitusohjelmasta

Poimintoja hallitusohjelmasta Joukkoliikenteen kehittäminen kaupunkiseuduilla mitä edellytyksiä valtio luo? Jenni Eskola, Liikennevirasto Iida Huhtanen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenne ja maankäyttö 2015 8.10.2015 1 Poimintoja

Lisätiedot

Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari

Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari Joukkoliikenteen ja muiden julkisin varoin toteutettavien henkilökuljetusten yhdistäminen Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari 21.3.2013 Juhani Paajanen Selvitysmies 1

Lisätiedot

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut katsauksen alueensa kuntien kuljetuskustannuksiin. Pirkanmaan kunnat käyttivät henkilökuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Toimintaympäristö muuttuu

Toimintaympäristö muuttuu Toimintaympäristö muuttuu Miten järjestetään liikkumispalvelut Lapin asukkaille ja alueella matkustaville? Maaseudun liikkumispalvelut -työpaja 24.10.2016 Sisältö Toimintaympäristön osatekijöitä Liikkumispalvelujen

Lisätiedot

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) n:o 1370/2007 7 artiklan 1. kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 84 474 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus

Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2014 Ilkka Kankkunen Toimitusjohtaja TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy 29.10.2014 Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus 2 Waltti-hanke

Lisätiedot

Asiakaspalvelu- ja myyntipiste/-itä tulee olla pääsääntöisesti kaikissa linjan vaikutusalueen kunnissa.

Asiakaspalvelu- ja myyntipiste/-itä tulee olla pääsääntöisesti kaikissa linjan vaikutusalueen kunnissa. 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama taho. Järjestelmä

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-tilaisuus 19.11.2013 LVM:n ilmastopoliittinen ohjelma ILPO (2009) Liikenne-

Lisätiedot

Jyväskylä Tuomo Kojo Linja- autoliitto

Jyväskylä Tuomo Kojo Linja- autoliitto Jyväskylä 13.2.2013 Tuomo Kojo Linja- autoliitto Saadaanko kevää ään n 2013 aikana vastaukset mm. seuraaviin asioihin? Valtion ja kuntien rahoituksen riittävyys palvelutason parantamiseen ja bussiliikenteen

Lisätiedot

Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013

Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Joukkoliikenteen rooli tulevaisuudessa Joukkoliikenne on osa valtion, seutujen ja kuntien

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Toni Bärman, Joukkoliikenteen palvelut yksikkö, Liikennevirasto 10.9.2015 Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen muutokset & toimivaltaiset

Lisätiedot

PSA-suojan poistamisen vaikutukset liikennejärjestelmän kannalta

PSA-suojan poistamisen vaikutukset liikennejärjestelmän kannalta PSA-suojan poistamisen vaikutukset liikennejärjestelmän kannalta Heikki Metsäranta, Strafica Oy Henriika Weiste, Waystep Consulting Oy 1.12.2015 Arvioinnin osalliset Tekijät Heikki Metsäranta Strafica

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Miksi uudistus? - EU:n palvelusopimusasetus - Joukkoliikennelaki (2009) Toimijat 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejaosto - joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA SUUNNITTELUN TAVOITE Keski-Suomen ELY-keskuksella on suunnittelun päättyessä tiedossa, millä järjestämistavalla kunkin alueen liikenteet

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012 Jyväskylässä 6.5.2013 1. Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 98 899 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä Kärkitavoitteet Julkisen liikenteen kehittämishankkeet JOUSI-ohjausryhmän tehtävänä on koordinoida, ohjata ja seurata neljän hankkeen toteutumista.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2011

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2011 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2011 Jyväskylässä 21.3.2012 1. Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot

Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso

Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso Marja Rosenberg 14.12.2015 Asiakkaan matkan kokonaisuus Tyytyväisyys ja palvelutason seuranta Liikkumis tarve Asiakkaan tarvitsemat tiedot matkustusmuodon

Lisätiedot

Katsaus Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannuksiin vuonna 2013

Katsaus Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannuksiin vuonna 2013 Katsaus Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannuksiin vuonna 2013 ESIPUHE Joukkoliikennelainsäädännön uudistuksen seurauksena Suomen linjaautoliikenteen järjestämisessä on käynnissä merkittävin muutos

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7063/08.00.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7063/08.00. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 3 Asianro 7063/08.00.00/2015 joukkoliikennestrategia 2025 Päätöshistoria 15.12.2016 52 Suunnittelupäällikkö Tanja Leppänen KT-suunnittelu Heinäkuun alussa 2014

Lisätiedot

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Maiju Lintusaari 8.10.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 1. Lähtökohdat 3 Nykytila, Tampereen kaupunkiseutu Kertaliput Vyöhyke

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Joukkoliikenteen järjestäminen Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013/

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012. 124/2012 Valtioneuvoston asetus. mukaisen joukkoliikenteen valtionavustuksen

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012. 124/2012 Valtioneuvoston asetus. mukaisen joukkoliikenteen valtionavustuksen SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012 124/2012 Valtioneuvoston asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista Annettu Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2012 Valtioneuvoston

Lisätiedot

KASELY/418/ /

KASELY/418/ / Kaakkois-Suomi KASELY/418/06.10.02/2012 11.10.2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN JÄRJESTÄMISTAPAPÄÄTÖSTÄ TÄYDENTÄVÄ HANKINTASUUNNITELMA Kaakkois-Suomen ELY-keskus on päätöksessään 5.6.2012 (KASELY/418/06.10.02/2012)

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 100 773 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

SOPIMUS HENKILÖKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN YHTEISTYÖSTÄ, JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄSTÄ JA JOUKKOLIIKENTEEN KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA

SOPIMUS HENKILÖKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN YHTEISTYÖSTÄ, JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄSTÄ JA JOUKKOLIIKENTEEN KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA Pohjois-Pohjanmaa Luonnos 4.6.2014 SOPIMUS HENKILÖKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN YHTEISTYÖSTÄ, JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄSTÄ JA JOUKKOLIIKENTEEN KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA 1. Sopijapuolet Joukkoliikenteen

Lisätiedot

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA 19.11.1 Toni Joensuu ja Sonja Aarnio SISÄLTÖ 1. Joukkoliikenteen palvelutaso Palvelutason määritelmä Valtakunnalliset palvelutasoluokat Palvelutaso alueellisella tasolla

Lisätiedot

Liikenteenharjoittajan vastuut, tehtävät ja oikeudet

Liikenteenharjoittajan vastuut, tehtävät ja oikeudet Tarjouskilpaulu 2017/1 (VARELY/378/2017) Liite 5 Lippu- ja maksujärjestelmiä koskevat vaatimukset 1 Liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimivallassa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. joukkoliikenteen valtionavustuksista

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. joukkoliikenteen valtionavustuksista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2013 267/2013 Valtioneuvoston asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista Annettu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2013 Valtioneuvoston

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/434/2015, 20.3.2015 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. A Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän

Lisätiedot

AIESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITYKSESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE 2014 2016

AIESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITYKSESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE 2014 2016 AIESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITYKSESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE 2014 2016 1. SOPIMUSOSAPUOLET 1.1 Kuopion kaupunki toimivaltaisena joukkoliikenneviranomaisena (jäljempänä Kuopion kaupunki) 1.2 Pohjois-Savon

Lisätiedot

Mitä joukkoliikenteen muutos tuo tullessaan tausta ja kuntien rooli. Kuntamarkkinat 2013 Silja Siltala liikenneinsinööri

Mitä joukkoliikenteen muutos tuo tullessaan tausta ja kuntien rooli. Kuntamarkkinat 2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Mitä joukkoliikenteen muutos tuo tullessaan tausta ja kuntien rooli Kuntamarkkinat 2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Joukkoliikenteen rooli tulevaisuudessa Joukkoliikenne on osa valtion, seutujen ja

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmä ja sen vaatimukset on kuvattu tarkemmin seuraavissa alaliitteissä:

Lippu- ja maksujärjestelmä ja sen vaatimukset on kuvattu tarkemmin seuraavissa alaliitteissä: Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus, Versio 1.11.2013 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2010

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2010 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2010 SISÄLTÖ 1 Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus... 3 2 Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Asiakaspalvelu- ja/tai myyntipiste tulee olla pääsääntöisesti kaikissa linjan vaikutusalueen kunnissa.

Asiakaspalvelu- ja/tai myyntipiste tulee olla pääsääntöisesti kaikissa linjan vaikutusalueen kunnissa. Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/349/2014, 1.4.2014 Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa

Lisätiedot

Keski-Suomen ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma

Keski-Suomen ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Keski-Suomen ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Yleistä Keski-Suomen ELY-keskus on vahvistanut 21.12.2011 toimialueellaan joukkoliikennelain 4 :ssä tarkoitetun tavoitteellisen

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippuja

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippuja UUDELY/10240/2017 LIITE 5: ELY-KESKUKSEN LIPPU-JA MAKSUJÄRJESTELMÄKUVAUKSET 18.10.2017 Uudenmaan ELY-keskuksen tarjouskilpailu 2017/6 reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista. Lippu- ja maksujärjestelmien

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä VARELY/920/2017 LIITE 5: ELY-KESKUKSEN LIPPU-JA MAKSUJÄRJESTELMÄKUVAUKSET 27.3.2017 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu 2017/3 reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista.

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia: HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta Minna Soininen, toiminnanjohtaja, Suomen Paikallisliikenneliitto

Lisätiedot

Käytännön markkina-analyysi ennen kilpailuttamista. Lauri Rinta-Kanto. Paikallisliikenneliitto ry. Vuosikokous 14.3.2013 Helsinki

Käytännön markkina-analyysi ennen kilpailuttamista. Lauri Rinta-Kanto. Paikallisliikenneliitto ry. Vuosikokous 14.3.2013 Helsinki Käytännön markkina-analyysi ennen kilpailuttamista Lauri Rinta-Kanto Paikallisliikenneliitto ry Vuosikokous 14.3.2013 Helsinki Kuopion, Joensuun ja Pohjois-Savon ELY:n toimivalta-alueiden kilpailutuksen

Lisätiedot

Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja. ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola

Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja. ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola Liikkumistili kohti yhteiskäyttöisyyttä ja liikkumisen palveluja 23.9.2014

Lisätiedot

Joukkoliikennevisio 2022 ja yhteiset kehittämisalueet

Joukkoliikennevisio 2022 ja yhteiset kehittämisalueet Joukkoliikennevisio 2022 ja yhteiset kehittämisalueet 2013 Lähtökohdat ja tavoitteet Liikennevirasto yhdessä muiden toimijoiden kanssa kehittää joukkoliikenteen kokonaispalveluja ja niistä viestintää Tehtävänä

Lisätiedot

Luonnos Paltamon kunta (jäljempänä kunta), jonka kuntalaisia ja aluetta sopimus koskee.

Luonnos Paltamon kunta (jäljempänä kunta), jonka kuntalaisia ja aluetta sopimus koskee. Pohjois-Pohjanmaa SOPIMUS HENKILÖKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN YHTEISTYÖSTÄ, JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄSTÄ JA JOUKKOLIIKENTEEN KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA 1. Sopijapuolet Joukkoliikenteen toimivaltainen

Lisätiedot

Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1/7 Liikenne- ja viestintävaliokunnalle Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Paikallisliikenneliiton jäseniä

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen: Turku-Masku-Nousiainen- Mynämäki. 7.4.2015, Nousiainen

Joukkoliikenteen järjestäminen: Turku-Masku-Nousiainen- Mynämäki. 7.4.2015, Nousiainen Joukkoliikenteen järjestäminen: Turku-Masku-Nousiainen- Mynämäki 7.4.2015, Nousiainen Miksi täällä tänään? Mynämäki-Masku-Nousiainen-Raisio-Turku liikennettä koskevat liikennöintisopimukset (3kpl) ovat

Lisätiedot

Porin seudun joukkoliikenne

Porin seudun joukkoliikenne Porin seudun joukkoliikenne Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Joukkoliikenneviranomainen ennen Porissa toimivaltainen joukkoliikenneviranomainen oli Porin kaupunki Ulvilassa, Nakkilassa, Harjavallassa ja

Lisätiedot

Arvio PSA-suojan poiston taloudellisista vaikutuksista

Arvio PSA-suojan poiston taloudellisista vaikutuksista Arvio PSA-suojan poiston taloudellisista vaikutuksista 1.12.2015 Copyright Tempo Economics Oy Äyritie 12 B, 01510 Vantaa www.tempoeconomics.fi Havaintoja julkisen liikenteen tunnusluvuista Henkilöauton

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestämisvaihtoehdot suurilla kaupunkiseuduilla

Joukkoliikenteen järjestämisvaihtoehdot suurilla kaupunkiseuduilla Joukkoliikenteen järjestämisvaihtoehdot suurilla kaupunkiseuduilla PLL:n vuosikokousseminaari 17.3.2011 Tero Anttila 17.3.2011 Joukkoliikennelaki Tavoite: runsasväkisillä kaupunkiseuduilla palvelutaso

Lisätiedot

Hallitus 109 20.08.2013

Hallitus 109 20.08.2013 Hallitus 109 20.08.2013 LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE SELVITYSMIES PAAJASEN SELVITYKSESTÄ, JOKA KOSKEE JULKISIN VAROIN TOTEUTETTUJEN HENKILÖKULJETUSTEN UUDISTAMISTA 243/00.02.020/2012 Hallitus

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2012

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2012 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2012 SISÄLTÖ 1 Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus... 3 2 Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

HINTAVELVOITTEEN KORVAAMISTA KOSKEVA LISÄASIAKIRJA SIIRTYMÄAJAN LIIKEN- NÖINTISOPIMUKSIIN

HINTAVELVOITTEEN KORVAAMISTA KOSKEVA LISÄASIAKIRJA SIIRTYMÄAJAN LIIKEN- NÖINTISOPIMUKSIIN Kokkolan kaupunki HINTAVELVOITTEEN KORVAAMISTA KOSKEVA LISÄASIAKIRJA SIIRTYMÄAJAN LIIKEN- NÖINTISOPIMUKSIIN Tämä lisäasiakirja on osa siirtymäajan liikennöintisopimusta 1 Sopijapuolet Toimivaltainen viranomainen:

Lisätiedot

1. Perinteisen joukkoliikenteen ja julkisesti tuetun henkilöliikenteen entistä tiiviimpi integrointi

1. Perinteisen joukkoliikenteen ja julkisesti tuetun henkilöliikenteen entistä tiiviimpi integrointi Tekninen lautakunta 261 07.08.2013 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle selvitysmies Paajasen selvityksestä julkisin varoin toteutettujen henkilökuljetusten rahoituksen ja toimintatapojen kehittämisestä

Lisätiedot

Alueellinen lippujärjestelmäyhteistyö käytännössä

Alueellinen lippujärjestelmäyhteistyö käytännössä Alueellinen lippujärjestelmäyhteistyö käytännössä Suomen Paikallisliikenneliiton iltapäiväseminaari 16.3.2017 Jyväskylän toimivaltainen viranomainen Kunnat: Jyväskylä, Laukaa ja Muurame Väestö: Jyväskylä

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO Liite 1. POSELY/1773/06.10.02/2013 Käyttöoikeussopimusmalli Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Taksavyöhykkeiden määrittely ja lippujen hinnoittelu (Päivitetty 15.11.2013)

Taksavyöhykkeiden määrittely ja lippujen hinnoittelu (Päivitetty 15.11.2013) Tarjouspyynnön liite 6b 1 (9) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TARJOUSKILPAILU 2013/2 Taksavyöhykkeiden määrittely ja lippujen hinnoittelu (Päivitetty ) Tarjouspyynnön liite 6b 2 (9) Johdanto Tässä työssä

Lisätiedot

Vastauksia Liikenne- ja viestintävaliokunnan kysymyksiin kuulemistilaisuudessa

Vastauksia Liikenne- ja viestintävaliokunnan kysymyksiin kuulemistilaisuudessa 1/6 Liikenne- ja viestintävaliokunnalle Vastauksia Liikenne- ja viestintävaliokunnan kysymyksiin 21.10.2016 kuulemistilaisuudessa On tärkeä huolehtia, että Liikennekaaren hyvät tavoitteet, joita joukkoliikennekaupungit

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä UUDELY/2754/2017 LIITE 5: ELY-KESKUKSEN LIPPU-JA MAKSUJÄRJESTELMÄKUVAUKSET 31.3.2017 Uudenmaan ELY-keskuksen tarjouskilpailu 2017/1 reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista. Lippu- ja maksujärjestelmien

Lisätiedot

Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten järjestäminen tulevaisuudessa Pirkanmaan maakunnassa - joukkoliikenteen viranomaistoiminta

Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten järjestäminen tulevaisuudessa Pirkanmaan maakunnassa - joukkoliikenteen viranomaistoiminta Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten järjestäminen tulevaisuudessa Pirkanmaan maakunnassa - joukkoliikenteen viranomaistoiminta Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 16.3.2017 joukkoliikennejohtaja

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tila ja näkymät Kanta-Häme

Joukkoliikenteen tila ja näkymät Kanta-Häme Joukkoliikenteen tila ja näkymät Kanta-Häme Otteita LAL:n strategiatyöstä Linja-autoliitto ry on kaikkien Suomessa linja-autoliikennettä harjoittavien ja muita henkilökuljetuspalveluita tarjoavien henkilöliikenneyritysten

Lisätiedot

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan.

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan. 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama taho. Järjestelmä

Lisätiedot

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikenne- ja viestintävaliokunta 13.10.2016 Esityksen sisältö 1. Hankintaan liittyvät lainsäädännön soveltamisalakysymykset 2. Liikennekaaren mukaiset hankinnan

Lisätiedot

Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat. Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto

Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat. Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto Joukkoliikenteen historiaa Suomessa Perinteisesti ollut työnjako eri tahojen välillä (noin 1980-luvulle asti) Helsingin,

Lisätiedot

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikennekaarella toteutetaan hallitusohjelman kärkihankkeita digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten

Lisätiedot

AIESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITYKSESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE 2012 2016

AIESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITYKSESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE 2012 2016 AIESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITYKSESTÄ JA RAHOITUKSESTA VUOSILLE 2012 2016 1. SOPIMUSOSAPUOLET 1.1 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1.2 Lappeenrannan kaupunki toimivaltaisena

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 4 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Kuopion Vehmersalmen ja Nilsiän alueiden

Kuopion Vehmersalmen ja Nilsiän alueiden KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut Joukkoliikenne Kuopion Vehmersalmen ja Nilsiän alueiden joukkoliikenteen kannusteurakkakilpailuihin tulleet kysymykset ja annetut vastaukset

Lisätiedot

Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista

Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista Laura Langer 1.11.2013 Yhteenvedon tarkoitus Yhteenveto on tarkoitettu liikenteenharjoittajien

Lisätiedot

Tuplataan joukkoliikenne Esimerkkejä Ruotsista ja Suomesta

Tuplataan joukkoliikenne Esimerkkejä Ruotsista ja Suomesta Tuplataan joukkoliikenne Esimerkkejä Ruotsista ja Suomesta Liikenne ja maankäyttö 8.10.2015 Pekka Aalto PLL Marja Rosenberg Liikennevirasto Sisältö 1. Mitä Ruotsissa on tehty ja saavutettu 2. Mitä Suomessa

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO POSELY/387/2016 22.3.2016 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

PSA-suojan poistaminen ja paikallisliikenne

PSA-suojan poistaminen ja paikallisliikenne PSA-suojan poistaminen ja paikallisliikenne Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 10.3.2016 Osastonjohtaja Tero Anttila Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Mistä PSA-suojan

Lisätiedot

Urakoitsijaseminaarin avaus

Urakoitsijaseminaarin avaus Urakoitsijaseminaarin avaus LVM:n hallinnonalan virastouudistus ja maakuntauudistus 22.8.2017 LVM:n hallinnonalan virastouudistus 31.5.2017 2 3 Maakuntauudistus ja maantielain uudistus (luonnos 5.7.2017)

Lisätiedot

Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2014 Joensuu, Kontiolahti, Liperi

Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2014 Joensuu, Kontiolahti, Liperi Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2014 Joensuu, Kontiolahti, Liperi Sivu 2/11 1. Joukkoliikennejärjestelmä Joensuun kaupunki toimii EU:n palvelusopimusasetuksen sekä joukkoliikennelain mukaisena

Lisätiedot

Bussivuorot katoavat, jos seutulippujen käyttö loppuu. Vastuu joukkoliikenteestä. siirtyy kunnille.

Bussivuorot katoavat, jos seutulippujen käyttö loppuu. Vastuu joukkoliikenteestä. siirtyy kunnille. Bussivuorot katoavat, jos seutulippujen käyttö loppuu. Vastuu joukkoliikenteestä siirtyy kunnille.? Arvoisa kuntapäättäjä Linja-autoliikenteen tulevaisuus ratkaistaan tänä syksynä valittavien valtuustojen

Lisätiedot

Turku-Uusikaupunki joukkoliikenteen työmatkapilotti

Turku-Uusikaupunki joukkoliikenteen työmatkapilotti Turku-Uusikaupunki joukkoliikenteen työmatkapilotti Kysymyksiä ja vastauksia Mikä Turku-Uusikaupunki joukkoliikenteen työmatkapilotti on? Varsinais-Suomen ELY-keskus, Valmet Automotive ja Turun kaupunki

Lisätiedot

Kuntien mahdollisuudet henkilökuljetusten kehittäjänä

Kuntien mahdollisuudet henkilökuljetusten kehittäjänä Kuntien mahdollisuudet henkilökuljetusten kehittäjänä Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 28.- 29.10.2014 Silja Siltala liikenneinsinööri Kuntien tehtävät henkilökuljetuksissa Kunnilla on lakisääteisiä

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Ilmastopolitiikan toimikunnan ehdotus 1 Ilmasto ja liikenne 13,7 milj. tonnia kasvihuonekaasuja kotimaan liikenteestä v. 2007

Lisätiedot

LIITE 6 LIPPU-, MAKSU- JA INFORMAATIOJÄRJESTELMÄN KUVAUS Riihimäen paikallisliikenne

LIITE 6 LIPPU-, MAKSU- JA INFORMAATIOJÄRJESTELMÄN KUVAUS Riihimäen paikallisliikenne LIITE 6 LIPPU-, MAKSU- JA INFORMAATIOJÄRJESTELMÄN KUVAUS Riihimäen paikallisliikenne 1. Lippujärjestelmä... 2 2. Maksujärjestelmä... 2 2.1. Tilaajan vastuut, tehtävät ja oikeudet... 2 2.2. Liikenteenharjoittajan

Lisätiedot

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä Pietari Pentinsaari Liikenteenharjoittajatilaisuus 5.11.2015 JOUSI-ryhmän taustaa Ryhmä asetettiin 13.3.2012 Alan eri toimijat laaja-alaisesti

Lisätiedot

1.1 Joensuun kaupunki toimivaltaisena joukkoliikenneviranomaisena (jäljempänä Joensuun

1.1 Joensuun kaupunki toimivaltaisena joukkoliikenneviranomaisena (jäljempänä Joensuun POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN, LIIKENNEVIRASTON JA JOENSUUN KAUPUNKISEUDUN TOIMIVALTAISEN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN VÄLINEN AI- ESOPIMUS JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMISESTÄ JA

Lisätiedot

Selvitys PILETTI- hankkeen viiveajan lippu- ja maksujärjestelmästä

Selvitys PILETTI- hankkeen viiveajan lippu- ja maksujärjestelmästä Selvitys PILETTI- hankkeen viiveajan lippu- ja maksujärjestelmästä Työraportin diasarja Selvityksen tavoitteet Selvittää ja vertailla PILETIN viiveajan lippu- ja maksujärjestelmävaihtoehtoja Tutkia erityisesti

Lisätiedot

Henkilöliikenne ja maakuntauudistus Itä-Suomessa / Pohjois-Savossa

Henkilöliikenne ja maakuntauudistus Itä-Suomessa / Pohjois-Savossa Henkilöliikenne ja maakuntauudistus Itä-Suomessa / Pohjois-Savossa Paikallisliikennepäivät 21.- 22.9.2017 / Lappeenranta Airi Muhonen / Henriika Weiste 21.9.2017 Esityksen sisältö Julkisen liikenteen toimijat

Lisätiedot

Siirtymäajan päättymisen kynnyksellä

Siirtymäajan päättymisen kynnyksellä Siirtymäajan päättymisen kynnyksellä Marja Rosenberg PLL seminaari 14.3.2013 Sisältö Mikä muuttuu ja miksi? Mitä vaihtoehtoja viranomaisilla ja liikenteenharjoittajilla? Mitkä ovat erilaisten kuntien roolit?

Lisätiedot

Itä-Suomen henkilöliikennestrategia. Joukkoliikenteen järjestämistavat POS-ELYn toimivalta-alueella

Itä-Suomen henkilöliikennestrategia. Joukkoliikenteen järjestämistavat POS-ELYn toimivalta-alueella Itä-Suomen henkilöliikennestrategia Joukkoliikenteen järjestämistavat POS-ELYn toimivalta-alueella Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 NELJÄ OSAPROJEKTIA ITÄ-SUOMEN HENKILÖLIIKENNESTRATEGIA

Lisätiedot