Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi"

Transkriptio

1 Asia: HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta Minna Soininen, toiminnanjohtaja, Suomen Paikallisliikenneliitto ry

2 Kehittämistyötä ja kaupunkijoukkoliikennettä pääosin kuntien rahoituksella Joukkoliikennepalveluiden järjestäminen ja rahoittaminen eivät ole kuntien lakisääteisiä velvoitteita. Kunnat rahoittivat 2015 joukkoliikennettä yhteensä 422 milj. eurolla. Valtio rahoitti kuntien ja ELY-keskusten järjestämää joukkoliikennettä yhteensä 54 miljoonalla eurolla (noin 11 prosenttia kustannuksista). Paikallisliikenneliiton jäsenyhteisöjen järjestämässä joukkoliikenteessä kuljetettiin vuonna 2015 yhteensä yli 430 miljoonaa matkustajaa, joka on yli 80 % Suomen maajoukkoliikenteen matkoista. Joukkoliikenne järjestetään paremmalla palvelutasolla kuin mitä markkinaehtoisesti syntyisi.

3 Kaupunkijoukkoliikenne ihmisten arjessa mukana asiakaskäyntiä kaupunki- ja kaupunkiseutuliikenteen joukkoliikennevälineissä joka päivä! Suurilla kaupunkiseuduilla tehdään noin 400 miljoonaa matkaa ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla noin 60 miljoonaa matkaa vuodessa. HSL alueella kilpalutusta 1990-luvulta, myös Tampereella ja Turussa kilpailutettua kaupunkiliikennettä jo pitkään, keskisuuret alkaen. Kaupunkien ovat tehneet määrätietoista kehittämistyötä joukkoliikenteen palvelutason, lippujärjestelmän, lippujen ostamisen helppouden sekä matkustajien tiedonsaannin kehittämiseksi yhteistyökumppaniensa kanssa. Kuva: Jyväskylän Linkki Vuotuiset matkamäärät HSL, 353 miljoonaa joukkoliikennematkaa vuodessa Tampere, Nysse, 35 milj. Turku, Föli, 24 milj. Oulun joukkoliikenne, 7 milj. Lahden LSL 6,7 milj. Jyväskylän Linkki 6,0 milj. Kuopio 5,5, milj. Joensuussa 2,1 milj. Joukkoliikennematkustuksen kasvulukuja, alkuvuosi 2016 verrattuna alkuvuoteen 2015: Tampere n. 4 %, Turku 6 %, Kuopio + 17 %, Oulu + 11,5 %, Jyväskylä + 9 %, Joensuu 7 %, Lahti + 6 %

4 Ostot, milj. Bussit Kuljettajat Ostot, milj. Bussit Kuljettajat Ostot, milj. Bussit Kuljettajat Sopimusliikennemarkkinan kokoa 415 Raideliikenne Raideliikenne

5 Toimintakenttä nykylakien mukaan, kaksi vaihtoehtoa järjestää joukkoliikenne Joukkoliikenne voidaan järjestää joko markkinaehtoisesti tai palvelusopimusasetuksen (1370/2007) mukaisesti. Liikenne on järjestettävä palvelusopimusasetuksen (PSA) mukaisesti, kun toimivaltainen viranomainen on päättänyt varmistaa sellaisten joukkoliikennepalveluiden tarjoamisen, jotka ovat mm. monilukuisempia, luotettavampia, korkealaatuisempia tai edullisempia palveluita kuin palvelut, joita voitaisiin tarjota pelkästään markkinoiden ehdoilla. Joukkoliikenne on markkinaehtoista silloin, kun liikennettä ei tueta julkisesti. Julkinen tuki tarkoittaa niin liikennepalvelun hankintaa julkisena hankintana, kuin myös välillistä tukea markkinaehtoiselle liikenteelle lippujen asiakashintojen alentamiseksi. Kun liikennettä tuetaan julkisin varoin, on liikenne pääsääntöisesti kilpailutettava. Poikkeuksena tästä on raskas raideliikenne ja viranomaisen oma tuotanto, jota sovelletaan Helsingin raitiotie- ja metroliikenteessä sekä osin Tampereen, Turun ja Porin linja-autoliikenteessä.

6 Uutta toimintaympäristöä pukkaa, edellinen siirtymäaika kesken ja jatkuu Joukkoliikennelaki voimaan 2009 pitkillä siirtymäajoilla Siirtymä kymmenen vuotta.2014 (kaupunkiliikenne).2019 Voimassa vanhoja taksasopimuksia (lipputukea) ja siirtymäajan liikennöintisopimuksia Muutos kesken, ei ole nähty mitä kaikkea markkinaehtoisesti voi syntyä, kestää, toimia, lakata Kaukoliikenteessä ensimmäiset Onnibus reittiliikennelupahakemukset 2012 Markkinoiden avautumista hidastavaa toimintaa * Maksujärjestelmissä ja rahastuslaitteissa käytännössä ennen muutosta vain yksi toimija (isoilla kaupungeilla kilpailutetut) Liikennekaaren myötä odotetaan runsaasti uutta liiketoimintaa syntyväksi * Kilpailu- ja kuluttajaviraston määräys lopettaa kilpailunrajoitus ja esitys markkinaoikeudelle seuraamusmaksun määräämiseksi, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Päätös ja seuraamusmaksuesitys Dnro 192/ /2011)

7 Maksu- ja lippujärjestelmä Toiminnanohjausjärjestelmä, jolla liikenteen järjestäjä tai liikennöitsijä voi toteuttaa tavoitteidensa mukaisen asiakashinnoittelun ja lipputyypit, rahaliikenteen ja kysynnän seurannan, mikä edelleen palvelee palvelukokonaisuuden asiakaslähtöistä suunnittelua. Matkustajan nousu/maksutapahtumasta laskuksi tai tuloutukseksi läpinäkyvyysvaatimus. Maksujärjestelmät muutoksessa ja markkinat vapautumassa markkinaehtoisilla liikennöitsijöillä on kokonaan omia järjestelmiä Matkahuollon järjestelmä osalla liikennöitsijöistä hinnoittelu liikennepalveluntuottajan määrittelemä vs. valtakunnallinen kertahinta- tai sarjalippuhinnasto kaupunkiseuduilla kilpailuttamalla hankittuja lippujärjestelmiä ja osin Matkahuollon tuotteita markkinoille saisi tulla enemmän rahastuslaitetoimittajia, kaivataan kevytversioita erityyppisiin/maaseutuliikenteisiin käyttöön Liikennekaaren voimaantulo ei suoraan muuta kaikkea toimintaa asiakaslipuiltaan yhteensopivaksi kokonaisuudeksi, varsinkaan markkinaehtoista liikennettä, vaan tarvitaan yhteistyöhalukkuutta ja kaikkien osapuolten ponnisteluja yhteistyön onnistumiseksi.

8 Joukkoliikennekaupungit digitalisaation tekijänä Kaupunkiseudut ovat kehittäneet asiakkaiden digitaalista tiedonsaantia ja - palveluja ja ovat mahdollistamassa erilaisten joukkoliikennepalvelutietoihin pohjautuvien digitaalisten palvelujen syntymistä. Reittiopas, Digitransit, lippujen nettimyynti Avointa dataa ja rajapintoja ollut käytössä jo pitkään. Joukkoliikenneviranomaiset pystyvät Liikennekaaren liikenteen tietoja koskeviin tavoitteisiin. Suurten kaupunkien avoin data/joukkoliikennerekisterit. Waltin kautta Waltin käyttäjätahojen liikennetiedot digitaalisena koontikantaan ja saatavilla myös kaupunkikohtaisesti sovelluskehittäjille. Tarve saada asiakkaille joukkoliikenteen reaaliaikatietoja käyttöön useammissa keskisuurissa ja pienemmissä kaupungeissa tulee vaatimaan lisäpanostuksia tietojärjestelmiin ja laitteisiin. Digitalisaation edelleen kehittäminen ja tekeminen vaatii resursseja, joten kaupunkiseutujen tukeminen tässä työssä olisi tärkeää.

9 Waltti Lippujärjestelmä hankittu kilpailuttamalla Käytössä 12 kaupunkiseudulla ja 3 ELY:n alueella Kaupunkiseutujen matkoja 98 % Joensuussa matkustettu Waltilla tammikuusta 2015, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Public Transport Authority Superhero Oulussa kesästä 2015, Lahdessa helmikuusta 2016 vyöhykehinnoittelu ja tuotteet yksi matkustuksen kasvun menestystekijöistä. Yhteistyö lippu- ja maksujärjestelmän hankkimisessa tuo kaikille kustannussäästöjä ja mahdollistaa lippujen yhteensopivuuden eri kaupunkiseuduilla. Pienillä henkilöresursseilla toimivilla kaupungeilla on yhtiön kautta yhteistä maksujärjestelmä-asiantuntemusta, näin Liikennekaaren tavoitteetkin pystytään toteuttamaan helposti ja yhtä järjestelmää kehittämällä Markkinaehtoinen liikenne on tervetullut Waltti lippujärjestelmään Kaupunkiseutujen sisääntuloliikenteessä asiakkaalla olisi näin mahdollisuus joustavasti käyttää ja vaihtaa paikalliseen liikenteeseen ja päästä perille kohteeseen

10 Liikennekaaren kohtia, joihin kannanottoja

11 PSA:n mukaan järjestetty liikenne EU:n palvelusopimusasetusta ei olisi nykyisen sisältöisenä edes säädetty, jos joukkoliikenteen palvelut voitaisiin kaupunkiseuduillakin tuottaa markkinaehtoisina asiakaslähtöisemmin, paremmin ja edullisemmin sekä matkustajille, että myös kuntatalouden kannalta. Liikennekaaren tehdyt muutokset tukevat joukkoliikennepalvelujen kokonaisvaltaista ja pitkäjänteistä kehittämistä. On erittäin tärkeää viranomaisten järjestämän joukkoliikenteen kannalta, että yksinoikeus voidaan vahvistaa kaikentyyppisten julkisia hankintoja koskevien sopimusten yhteydessä. Miten seurataan, että yksinoikeutta ei vakavasti haitata: Tiedonantovelvollisuus 60 päivää ennen henkilöliikennepalvelun aloittamista on kirjattu Liikenneviraston tehtäviä kuvaavaan osuuteen. Henkilöliikenteen kuljetuspalvelun tarjoajan on lisäksi ilmoitettava säännöllisesti tarjottavan palvelun aloittamisesta, lopettamisesta ja olennaisista muutoksista Liikennevirastolle viimeistään tätä kautta tieto toimivaltaiselle viranomaiselle. Toimivaltainen viranomainen voisi V osan 1 luvun 4 :n 2 momentin mukaisesti kieltää toiminnan, joka aiheuttaa jatkuvaa ja vakavaa haittaa yksinoikeudella suojatulle liikenteelle ja asettaa uhkasakon hallintopäätöksen tehosteeksi. Käytännön ohjeistuksen tarve Yksinoikeuden vahvistaminen Vakavan ja jatkuvan haitan määrittely Uhkasakkomenettely

12 Tietojen ja tietojärjestelmien yhteentoimivuus (III osa, 2 luku, tiedot ja lippu ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus 1 ja 2 ) Liikennekaari vaatii minimivaatimuksena, että viranomaisvetoisen liikenteen kertalippu pystytään hankkimaan osana koko matkaketjun hankintaa. Tämä helpottaa asiakkaan matkan/matkojen varaamista ja ostamista. Joukkoliikenneviranomaiset pystyvät Liikennekaaren lippuja koskeviin tavoitteisiin (kertalippu koko matkaketjun hankintaan mukaan) ja ovat jo toteuttaneet/toteuttamassa yhteistyötä Tunnistepohjainen maksaminen/waltti Kertalippumyynti mobiilimaksusovellusten kautta (Föli, HSL) Lippujen validointi Kaupallinen sopimus Joukkoliikennettä järjestävät viranomaiset ovat erilaisten lisäarvoa tuottavien liikkumispalvelujen mahdollistajia. Houkuttelevia ja monipuolisia liikkumispalveluja toivotaan syntyvän.

13 Tietojen ja tietojärjestelmien yhteentoimivuus (III osa, 2. luku 3 ) 3 Yhteentoimivuuden edistäminen julkisissa hankinnoissa Tämän lain IV osan 1 luvun 3 ja 4 :ssä tarkoitetun toimivaltaisen viranomaisen on huolehdittava siitä, että hankittaessa liikkumispalveluja tämän lain tai julkisista hankinnoista annetun lain mukaisesti on tarjouspyynnössä, hankintailmoituksessa ja hankintasopimuksessa edellytettävä, että: 1) palveluntarjoaja on kuvannut, miten se on täyttänyt 1 :ssä säädetyt velvollisuutensa 2) palveluntarjoajan lipputuotteisiin perustuvien matkustusoikeuksien on oltava; todennettavissa sähköisen viestintäverkon avulla taustajärjestelmästä, ja todentamisessa on käytettävä yleiskäyttöisiä teknologioita; 3) jos matkustusoikeus todennetaan toisen palveluntarjoajan taustajärjestelmästä, taustajärjestelmien välisen viestinnän on oltava mahdollista rajapinnan kautta. Toimivaltainen viranomainen ei edellytä kohtien 1-3 täyttymistä liikkumispalvelujen hankintaa koskevissa tarjouspyynnössä, hankintailmoituksessa ja hankintasopimuksessa, mikäli liikkumispalveluja koskevien tietojen ylläpitotehtävä, matkustusoikeuksien todentaminen ja viranomaisen liikkumispalvelujen taustajärjestelmän ylläpito ovat toimivaltaisen viranomaisen itselleen hankintasopimuksissa määrittelemä tehtävä. Toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä kaikki sellaiset palveluntarjoajien käyttämät järjestelmät, jotka täyttävät 1 momentin 2 kohdan vaatimukset, mikäli se ei itse hoida kyseisten liikennepalvelujensa taustajärjestelmää ja matkustusoikeuksien todentamista. Toimivaltaisen viranomaisen on myös huolehdittava siitä, että sen toiminta muutoinkin edistää lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuutta

14 Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (III osa, 2. luku, 5 ) 2 luku Tietojen ja tietojärjestelmien yhteentoimivuus 5 Palveluita ja rajapintoja yhdistävien palveluiden yhteentoimivuus Tässä luvussa säädettyjä avoimia rajapintoja teknisesti yhdistävien palveluntarjoajien ja matkustusoikeuden todentamiseen liittyvien taustajärjestelmien ylläpitäjien tai ylläpidosta vastaavien toimijoiden on omia palveluitaan ja järjestelmiään kehittäessään huolehdittava niiden yhteentoimivuudesta muiden vastaavien palveluiden kanssa. Edellä tarkoitettujen palveluntarjoajien on muutoinkin tehtävä yhteistyötä matkaketjujen muodostamiseksi tarvittavan teknisen yhteentoimivuuden varmistamiseksi. Yhdistämispalvelun ja liikkumispalvelujen tarjoajien on avattava matkustusoikeuden todentamisessa tarvittavat rajapinnat ja huolehdittava siitä, että matkustusoikeuden todentaminen voidaan tehdä yleiskäyttöisten teknologioiden avulla. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 ja 2 momentissa tarkoitetun yhteentoimivuuden varmistamisesta.

15 Palveluseteli Liikennekaaressa valtiontuen käyttötarkoituksissa, miksi? - Ei tukimuotoja markkinaehtoiselle! Kertaus nykytilanteesta Markkinaehtoistuminen vielä kesken, edellisen lain siirtymäaika menossa Liikennekaaren myötä odotetaan runsaasti uutta markkinaehtoista liiketoimintaa syntyväksi Joukkoliikenne on markkinaehtoista silloin, kun liikennettä ei tueta julkisesti. Julkinen tuki tarkoittaa niin liikennepalvelun hankintaa julkisena hankintana, kuin myös välillistä tukea markkinaehtoiselle liikenteelle lippujen asiakashintojen alentamiseksi. Lakiluonnoksesta tulee poistaa palvelusteli liikenteen tukimuotona, 4 luku. Liikennepalvelujen julkinen tuki 1 Valtionrahoituksen käyttökohteet 2) liikennepalvelun käyttäjälle siten, että toimivaltainen viranomainen myöntää sitoumuksen korvata liikennepalvelun kustannuksia ennalta määrättyyn arvoon asti; EU:n palvelusopimusasetuksen vastaista tukea vaikka välillistä Johtaa epätasa-arvoiseen asukkaiden ja yritysten kohteluun Vääristää kilpailua paikallisesti/alueellisesti Julkisen rahoituksen taso ei ole nousemassa! Tehoton kohdentuminen, kun joukkoliikenteeseen käytettävät resurssit nytkin vähäisiä Ei perusteluita, viitataan hallitusohjelmaan, jossa palvelusetelit sosiaali- ja tarveyspalvelujen yhteydessä niistä löytyy erillislainsäädäntö.

16 Esimerkki Sysmä Noin 4000 asukasta, 70 km Lahdesta Kenelle palveluseteli? Lahti-Sysmä työmatkaliikenteeseen? Miksi vain tähän? Markkinaehtoista tarjontaa on syntynyt Järvisen Liikenne Oy (kunnan sisäisiä koululaisvuoroja ja vuoroja Lahteen) Koiviston Auto Oy (Sysmä-Lahti-Helsinki) Kuuluu Lahden seudun joukkoliikenteen viranomaisalueeseen Vuoroja PSA-käyttöoikeussopimushankintana Lahti-Sysmä välillä Muutama vuoro siirtymäajan sopimuksia jäljellä Kutsutaksiliikennettä kunnan sisäisesti

17 Kaupunkijoukkoliikenteellä kohti kestävää tulevaisuutta Minna Soininen, toiminnanjohtaja minna.soininen(at)pllry.fi Paikallisliikenneliitto ry Kuva: Oulun joukkoliikenne

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Asia: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Minna

Lisätiedot

Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1/7 Liikenne- ja viestintävaliokunnalle Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Paikallisliikenneliiton jäseniä

Lisätiedot

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä Kokous 11.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Määritelmät 1) kuljetuspalvelulla henkilöiden tai tavaroiden

Lisätiedot

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikenne- ja viestintävaliokunta 13.10.2016 Esityksen sisältö 1. Hankintaan liittyvät lainsäädännön soveltamisalakysymykset 2. Liikennekaaren mukaiset hankinnan

Lisätiedot

Vastauksia Liikenne- ja viestintävaliokunnan kysymyksiin kuulemistilaisuudessa

Vastauksia Liikenne- ja viestintävaliokunnan kysymyksiin kuulemistilaisuudessa 1/6 Liikenne- ja viestintävaliokunnalle Vastauksia Liikenne- ja viestintävaliokunnan kysymyksiin 21.10.2016 kuulemistilaisuudessa On tärkeä huolehtia, että Liikennekaaren hyvät tavoitteet, joita joukkoliikennekaupungit

Lisätiedot

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset Laura Langer, Liikennevirasto Lain yhteentoimivuusvaatimusten kokonaisuus Kertalipun myyntirajapinnan avaamisvelvoite III osa 2 luku 2 : Lippu-

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma 26.9.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Yleistä: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on vahvistanut 21.12.2011 toimialueelleen joukkoliikennelain 4 :ssä

Lisätiedot

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Voimaantulon ja jatkovaiheiden aikataulut Paikallisliikennepäivät Lappeenranta 22.9.2017 Iida Huhtanen, LVM 1 Esityksen sisältö Liikennepalvelulain

Lisätiedot

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten

Lisätiedot

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Yleistä lain täytäntöönpanosta Laki astuu pääosin voimaan 1.7.2018 Tiettyjen tietopykälien

Lisätiedot

Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä

Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä yli-insinööri Maria Rautavirta LVM/Tieto-osasto/Tietoliiketoimintayksikkö Liikennekaari lupauksia asiakkaalle Teknologia,

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Liikennepalvelulaki Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Laki liikenteen palveluista Joukkoliikenteen järjestäminen Taksiliikenteeseen muutoksia Digitalisuuden mahdollisuudet

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018?

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? Liikenteen palvelulaki - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? 1 Päivän ohjelma 9.30 10.00 Kahvit Tilaisuuden avaus ja yleistä liikennepalvelulakikokonaisuudesta Seminaari- ja keskusteluosuus

Lisätiedot

Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus

Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2014 Ilkka Kankkunen Toimitusjohtaja TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy 29.10.2014 Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus 2 Waltti-hanke

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Miksi uudistus? - EU:n palvelusopimusasetus - Joukkoliikennelaki (2009) Toimijat 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejaosto - joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016 Raportti 1 (8) EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016 Raportti 2 (8) Sisältö sivu Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen

Lisätiedot

Liikennekaari Palvelut. Sidosryhmätilaisuus

Liikennekaari Palvelut. Sidosryhmätilaisuus Liikennekaari Palvelut Sidosryhmätilaisuus 13.5.2016 1 Kysymykset ja kommentit: screen.io/lvm Seuraa: https://www.youtube.com/watch?v=zpglgmrmyq 2 Tilaisuuden sisältö: Alustus: Uudenlaisten liikennepalveluiden

Lisätiedot

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä Kärkitavoitteet Julkisen liikenteen kehittämishankkeet JOUSI-ohjausryhmän tehtävänä on koordinoida, ohjata ja seurata neljän hankkeen toteutumista.

Lisätiedot

Talous, sosiaalinen vastuu, ympäristötavoitteet ja palvelun laatu miten näkyy joukkoliikenteen sopimuksissa

Talous, sosiaalinen vastuu, ympäristötavoitteet ja palvelun laatu miten näkyy joukkoliikenteen sopimuksissa Tilaajan odotuksia kuljetusten vastuullisuudelle Talous, sosiaalinen vastuu, ympäristötavoitteet ja palvelun laatu miten näkyy joukkoliikenteen sopimuksissa Minna Soininen, toiminnanjohtaja, Suomen Paikallisliikenneliitto

Lisätiedot

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) n:o 1370/2007 7 artiklan 1. kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Joukkoliikennetoimijoiden kannalta keskeisiä muutoksia. Laki liikenteen palveluista, I vaihe

Joukkoliikennetoimijoiden kannalta keskeisiä muutoksia. Laki liikenteen palveluista, I vaihe Joukkoliikennetoimijoiden kannalta keskeisiä muutoksia Laki liikenteen palveluista, I vaihe Esityksen sisältö 1. Reittiliikenteen menettelyt 2. PSA:n mukaiset yksinoikeusmenettelyt 3. Hankintojen yhteentoimivuusvaatimukset

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Liikennepalvelulain toinen vaihe Hallituksen

Lisätiedot

Joukkoliikennevisio 2022 ja yhteiset kehittämisalueet

Joukkoliikennevisio 2022 ja yhteiset kehittämisalueet Joukkoliikennevisio 2022 ja yhteiset kehittämisalueet 2013 Lähtökohdat ja tavoitteet Liikennevirasto yhdessä muiden toimijoiden kanssa kehittää joukkoliikenteen kokonaispalveluja ja niistä viestintää Tehtävänä

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus lokakuu 2016

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus lokakuu 2016 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus lokakuu 2016 Liikennekaari liikennepolitiikan uudistajana (I) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkaa lähetekeskustelulla

Lisätiedot

Alueellinen lippujärjestelmäyhteistyö käytännössä

Alueellinen lippujärjestelmäyhteistyö käytännössä Alueellinen lippujärjestelmäyhteistyö käytännössä Suomen Paikallisliikenneliiton iltapäiväseminaari 16.3.2017 Jyväskylän toimivaltainen viranomainen Kunnat: Jyväskylä, Laukaa ja Muurame Väestö: Jyväskylä

Lisätiedot

HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikenne- ja viestintävaliokunnalle Päivä Sivu 21.11.2016 1 (2) HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi TeliaSonera Finland Oyj (jäljempänä Sonera ) kiittää

Lisätiedot

Infotilaisuus Keski-Suomen ELY-keskus

Infotilaisuus Keski-Suomen ELY-keskus Infotilaisuus 27.11.2012 Keski-Suomen ELY-keskus 25.11.2012 Eri viranomaisten toimivallassa olevan liikenteen sovittava yhteen Keski-Suomen ELY-keskuksen vastuulla oleva Keski- Suomen sisäinen liikenne

Lisätiedot

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2016

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2016 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2016 Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus Tämä

Lisätiedot

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) n:o 1370/2007 7 artiklan 1. kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä?

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Uudistuksen tavoitteet Mahdollistaa matkaketjut Lisää kilpailua Joustavuutta kuljetuksiin Edistää digitalisointia Kolme vaihetta:» Vaihe

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - mikä muuttuu? Itä-Suomen liikennepäivät Susanna Metsälampi, LVM 1 Muuttuva näkökulma Liikkuminen palveluna Liikkumistarpeiden tarkastelu liikennevälineneutraalisti Ensin: Minkälaisia

Lisätiedot

Viranomainen ostoksilla muuttuvilla liikennemarkkinoilla

Viranomainen ostoksilla muuttuvilla liikennemarkkinoilla Viranomainen ostoksilla muuttuvilla liikennemarkkinoilla Tilaisuudessa Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2017, 2.11.2017 Minna Soininen, toiminnanjohtaja, DI, Suomen Paikallisliikenneliitto ry Suomen

Lisätiedot

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2017 EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Sisällys 1. Raportin taustaa... 3 2. Vaasan kaupungin viranomaisalue... 3 3.

Lisätiedot

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Savonlinja-yhti yhtiöt Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Joukkoliikennepalvelut tuottajan näkökulmasta Olli Hirvonen paikallispäällikkö Autolinjat Oy Luotettavaa matkustajapalvelua jo vuodesta 1924

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Perustuslakivaliokunta 18.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja

Lisätiedot

Tuplataan joukkoliikenne Esimerkkejä Ruotsista ja Suomesta

Tuplataan joukkoliikenne Esimerkkejä Ruotsista ja Suomesta Tuplataan joukkoliikenne Esimerkkejä Ruotsista ja Suomesta Liikenne ja maankäyttö 8.10.2015 Pekka Aalto PLL Marja Rosenberg Liikennevirasto Sisältö 1. Mitä Ruotsissa on tehty ja saavutettu 2. Mitä Suomessa

Lisätiedot

PILETTI Kaupunkiseutujen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä

PILETTI Kaupunkiseutujen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä PILETTI Kaupunkiseutujen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä Pori 29.1.2013 Mikä PILETTI on? PILETTI-järjestelmä on toimivaltaisten viranomaisten yhteinen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmäpalvelu,

Lisätiedot

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2017

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2017 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2017 Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus Tämä

Lisätiedot

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2018

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2018 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2018 Käyntiosoite Postiosoite Puhelinvaihde Sähköposti & internet

Lisätiedot

Mitä yhteensovittamisella ja liikennepalvelulain hankintavaatimuksilla tavoitellaan?

Mitä yhteensovittamisella ja liikennepalvelulain hankintavaatimuksilla tavoitellaan? Mitä yhteensovittamisella ja liikennepalvelulain hankintavaatimuksilla tavoitellaan? 26.11.2018 Yhteensovittamisen taustaa 26.11.2018 Laura Langer 2 Mitä yhteensovittamisella tavoitellaan liikennepalvelulaissa?

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne

Lisätiedot

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikennekaarella toteutetaan hallitusohjelman kärkihankkeita digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten

Lisätiedot

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2018 EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Sisällys 1. Raportin taustaa... 3 2. Vaasan kaupungin viranomaisalue... 3 3.

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Lokakuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Lokakuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Lokakuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Lain toinen vaihe lausuntokierroksella.

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Toni Bärman, Joukkoliikenteen palvelut yksikkö, Liikennevirasto 10.9.2015 Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen muutokset & toimivaltaiset

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus 28.9.2017 Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tilaisuuden ohjelma Klo 11.30 Klo 12:00 Klo 12.15 Klo 13.00 Kahvit

Lisätiedot

Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri

Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri 2018 20.11.2018 Virastouudistus Esityksessä ehdotetaan, että Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto sekä Liikenneviraston tietyt

Lisätiedot

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Ajankohtaista Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Virastouudistusta esiselvittävä työryhmä LVM:n asettamispäätös 3.11.2016 Tehtävänä

Lisätiedot

Liikennekaari: palvelutalatyöryhmän. skenaariotyöpaja. Säätytalo

Liikennekaari: palvelutalatyöryhmän. skenaariotyöpaja. Säätytalo Liikennekaari: palvelutalatyöryhmän skenaariotyöpaja Säätytalo 4.3.2016 1 Skenaariotyöpajan teemat Teema 1: Toimivaltaiset viranomaiset Tavoitteena kuljetuspalveluiden kokonaisuuden tehokas järjestäminen

Lisätiedot

Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Tuula Vainionkulma-Paananen Viestintävirasto 7.6.

Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Tuula Vainionkulma-Paananen Viestintävirasto 7.6. Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Viestintävirasto Taustaa hankkeelle Laki liikenteen palveluista (HE 161/2016). Lain III osan 2 luvun 1 5 :n säännökset

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkoi lähetekeskustelulla

Lisätiedot

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: Liikennepalveluiden maakunnallinen kehittäminen ja järjestäminen - Joukkoliikenne - Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Toimintaympäristö muuttuu

Toimintaympäristö muuttuu Toimintaympäristö muuttuu Miten järjestetään liikkumispalvelut Lapin asukkaille ja alueella matkustaville? Maaseudun liikkumispalvelut -työpaja 24.10.2016 Sisältö Toimintaympäristön osatekijöitä Liikkumispalvelujen

Lisätiedot

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2015

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2015 Kaupunkiympäristö EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2015 Lahden tekninen ja ympäristötoimiala Puhelinvaihde (03) 814

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018 Sisällys 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 84 474 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Lahden seudun joukkoliikenneviranomaisen yhdistelmäraportti

EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Lahden seudun joukkoliikenneviranomaisen yhdistelmäraportti EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Lahden seudun joukkoliikenneviranomaisen yhdistelmäraportti 2 (8) Sisällys Raportin tausta ja tarkoitus... 3 Lahden toimivaltaisen viranomaisen

Lisätiedot

Asiakaspalvelu- ja myyntipiste/-itä tulee olla pääsääntöisesti kaikissa linjan vaikutusalueen kunnissa.

Asiakaspalvelu- ja myyntipiste/-itä tulee olla pääsääntöisesti kaikissa linjan vaikutusalueen kunnissa. 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama taho. Järjestelmä

Lisätiedot

Epäilty kilpailulain 7 :n ja 30 a :n vastainen toiminta linja-autoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmäpalveluissa

Epäilty kilpailulain 7 :n ja 30 a :n vastainen toiminta linja-autoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmäpalveluissa Päätös 1 (8) 1. Asia 2. Osapuolet 3. Ratkaisu Epäilty kilpailulain 7 :n ja 30 a :n vastainen toiminta linja-autoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmäpalveluissa Toimenpidepyynnön tekijä: Muut osapuolet:

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan kuntien ja Uudenmaan ELY-keskuksen henkilöliikenneselvityksestä ja joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä

Lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan kuntien ja Uudenmaan ELY-keskuksen henkilöliikenneselvityksestä ja joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä Lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan kuntien ja Uudenmaan ELY-keskuksen henkilöliikenneselvityksestä ja joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä KUUMA-johtokunta 5.10.2016 / Jukka-Matti Laakso Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio 6.4.2018, Paula Koljonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe tietoa koskeva velvoite Liikennepalvelulain I vaihe astuu

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (5) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/3 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Huittinen

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 31.10.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Jyväskylä Tuomo Kojo Linja- autoliitto

Jyväskylä Tuomo Kojo Linja- autoliitto Jyväskylä 13.2.2013 Tuomo Kojo Linja- autoliitto Saadaanko kevää ään n 2013 aikana vastaukset mm. seuraaviin asioihin? Valtion ja kuntien rahoituksen riittävyys palvelutason parantamiseen ja bussiliikenteen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 98 899 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen

JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen 21.3.2017 JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen EU:N Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1.kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI vuodesta 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 Raportin tausta

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018 Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 10.11.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA 19.11.1 Toni Joensuu ja Sonja Aarnio SISÄLTÖ 1. Joukkoliikenteen palvelutaso Palvelutason määritelmä Valtakunnalliset palvelutasoluokat Palvelutaso alueellisella tasolla

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Lähtökohta Jyväskylän seutu Jyväskylä, Laukaa ja Muurame ovat muodostaneet 1.1.2012 alkaen kaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivaltaisen

Lisätiedot

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari lausunnoille Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari - vaikutukset Markkinoiden ja eri kulkumuotojen yksityiskohtaisesta sääntelystä siirrytään palvelujen laadun

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 4 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Jäsenkysely 2014 ( )

Jäsenkysely 2014 ( ) (25.9.2014) 1.10.2014 1. Vastaajan taustatiedot Vastanneiden yritysten määrä 55 yritystä Kattavuus automäärällä mitattuna n. 35% 1. Vastaajan taustatiedot : Osasto Helsingin osasto 16% Itä-Suomen osasto

Lisätiedot

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2017

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2017 Kaupunkiympäristö EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2017 Lahden tekninen ja ympäristötoimiala Puhelinvaihde (03) 814

Lisätiedot

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2016

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2016 Kaupunkiympäristö EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2016 Lahden tekninen ja ympäristötoimiala Puhelinvaihde (03) 814

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Joukkoliikenteen järjestäminen Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013/

Lisätiedot

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto Lippu-hanke Liikennepalvelulaki Rajapinnat ja käytännesäännöt Hankkeen tilanne

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Käytännön markkina-analyysi ennen kilpailuttamista. Lauri Rinta-Kanto. Paikallisliikenneliitto ry. Vuosikokous 14.3.2013 Helsinki

Käytännön markkina-analyysi ennen kilpailuttamista. Lauri Rinta-Kanto. Paikallisliikenneliitto ry. Vuosikokous 14.3.2013 Helsinki Käytännön markkina-analyysi ennen kilpailuttamista Lauri Rinta-Kanto Paikallisliikenneliitto ry Vuosikokous 14.3.2013 Helsinki Kuopion, Joensuun ja Pohjois-Savon ELY:n toimivalta-alueiden kilpailutuksen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tila ja näkymät Kanta-Häme

Joukkoliikenteen tila ja näkymät Kanta-Häme Joukkoliikenteen tila ja näkymät Kanta-Häme Otteita LAL:n strategiatyöstä Linja-autoliitto ry on kaikkien Suomessa linja-autoliikennettä harjoittavien ja muita henkilökuljetuspalveluita tarjoavien henkilöliikenneyritysten

Lisätiedot

KASELY/418/ /

KASELY/418/ / Kaakkois-Suomi KASELY/418/06.10.02/2012 11.10.2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN JÄRJESTÄMISTAPAPÄÄTÖSTÄ TÄYDENTÄVÄ HANKINTASUUNNITELMA Kaakkois-Suomen ELY-keskus on päätöksessään 5.6.2012 (KASELY/418/06.10.02/2012)

Lisätiedot

Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013. Henriika Weiste WayStep Consulting

Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013. Henriika Weiste WayStep Consulting Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013 Henriika Weiste WayStep Consulting SELVITYKSEN TAVOITTEENA löytää ratkaisu Mitkä ovat markkinaehtoisessa joukkoliikenteessä käytettävät tuetut liput ja niiden

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki antaa liikennekaaresta seuraavan lausunnon:

Jyväskylän kaupunki antaa liikennekaaresta seuraavan lausunnon: Lausunto liikenne- ja viestintäministeriön liikennekaari -lakiluonnoksesta D/655/08.00.00.02/2016 Asian valmistelija Ari Tuovinen, puh. 014 266 7593 Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää muun muassa

Lisätiedot

Ohje säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen ilmoittamisesta

Ohje säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen ilmoittamisesta 1 (4) Antopäivä: 21.3.2019 Voimaantulopäivä: 21.3.2019 Lainsäädäntö, johon ohje perustuu: Laki liikenteen palveluista (2017/320) Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen

Lisätiedot

Oulu ja keskisuuret kaupunkiseudut kilpailuttivat joukkoliikenteensä

Oulu ja keskisuuret kaupunkiseudut kilpailuttivat joukkoliikenteensä 2014-03-13 Oulu ja keskisuuret kaupunkiseudut kilpailuttivat joukkoliikenteensä Toimiko kilpailu ja murtuivatko reviirit? Simo Airaksinen Antti Kataja Miten ja millä vauhdilla markkinat muuttuvat? NYT

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunkiliikenne kehittyy kokeilujen kautta Paikallisliikennepäivät

Lappeenrannan kaupunkiliikenne kehittyy kokeilujen kautta Paikallisliikennepäivät Lappeenrannan kaupunkiliikenne kehittyy kokeilujen kautta Paikallisliikennepäivät 21.9.2017 Lappeenrannan joukkoliikenne Lappeenrannan kaupunki toimivaltainen viranomainen Kaakkois-Suomen ely-keskus Imatran

Lisätiedot

TARJOUS Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT

TARJOUS Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT 1 TARJOUS 22.4.2013 Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT Viitaten puhelinkeskusteluun 19.4.2013 Marketta Kitkiöjoki/ Timo Ahokanto, tarjoan

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Lippu-käytännesääntötyöpaja 8.11.2017 - Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston toimijoiden

Lisätiedot

PSA-suojan poistamisen vaikutukset liikennejärjestelmän kannalta

PSA-suojan poistamisen vaikutukset liikennejärjestelmän kannalta PSA-suojan poistamisen vaikutukset liikennejärjestelmän kannalta Heikki Metsäranta, Strafica Oy Henriika Weiste, Waystep Consulting Oy 1.12.2015 Arvioinnin osalliset Tekijät Heikki Metsäranta Strafica

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Talousvaliokunta 14.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia

Lisätiedot

Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo

Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso 25.1.2017 Anna Saarlo Raportti: http://www2.liikennevira sto.fi/julkaisut/pdf8/lts_ 2016-34_liikkumisen_palvelui den_web.pdf 2 Sisältö 1. Palvelurakenne

Lisätiedot

Poimintoja hallitusohjelmasta

Poimintoja hallitusohjelmasta Joukkoliikenteen kehittäminen kaupunkiseuduilla mitä edellytyksiä valtio luo? Jenni Eskola, Liikennevirasto Iida Huhtanen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenne ja maankäyttö 2015 8.10.2015 1 Poimintoja

Lisätiedot

SUOMEN PAIKALLISLIIKENNELIITON LAUSUNTO LVM:N LUONNOKSESTA LIIKENNEKAARI-NIMISEKSI LAIKSI

SUOMEN PAIKALLISLIIKENNELIITON LAUSUNTO LVM:N LUONNOKSESTA LIIKENNEKAARI-NIMISEKSI LAIKSI 1 Liikenne- ja viestintäministeriölle 23.5.2016/pa SUOMEN PAIKALLISLIIKENNELIITON LAUSUNTO LVM:N LUONNOKSESTA LIIKENNEKAARI-NIMISEKSI LAIKSI Liikenne- ja viestintäministeriö pyytänyt 23.5.2016 mennessä

Lisätiedot

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Maiju Lintusaari 8.10.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 1. Lähtökohdat 3 Nykytila, Tampereen kaupunkiseutu Kertaliput Vyöhyke

Lisätiedot

Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013

Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Joukkoliikenteen rooli tulevaisuudessa Joukkoliikenne on osa valtion, seutujen ja kuntien

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanosta liikennealalla ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanosta liikennealalla ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Paikallisliikenneliitto ry Lausunto 14.11.2018 Asia: LVM/1139/03/2018 Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanosta liikennealalla ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012. 124/2012 Valtioneuvoston asetus. mukaisen joukkoliikenteen valtionavustuksen

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012. 124/2012 Valtioneuvoston asetus. mukaisen joukkoliikenteen valtionavustuksen SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012 124/2012 Valtioneuvoston asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista Annettu Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2012 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Itä-Suomen Liikennejärjestelmäpäivät Matkahuolto / Jyri Niemimuukko

Itä-Suomen Liikennejärjestelmäpäivät Matkahuolto / Jyri Niemimuukko Itä-Suomen Liikennejärjestelmäpäivät 2018 1.11.2018 Matkahuolto / Jyri Niemimuukko Miksi yhteentoimivuus kiinnostaa Matkahuoltoa? Matkahuollon palveluja käyttää valtakunnallisesti lähes 200 bussiyrittäjää

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI vuodesta 2017

JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI vuodesta 2017 21.2.2018 JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen EU:N Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1.kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI vuodesta 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Raportin tausta

Lisätiedot