Joukkoliikenteen järjestämisvaihtoehdot suurilla kaupunkiseuduilla
|
|
- Jarmo Hänninen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Joukkoliikenteen järjestämisvaihtoehdot suurilla kaupunkiseuduilla PLL:n vuosikokousseminaari Tero Anttila
2 Joukkoliikennelaki Tavoite: runsasväkisillä kaupunkiseuduilla palvelutaso on niin korkea, että joukkoliikenteen osuus kasvaa. (3 ) Palvelutaso: viranomaiset ovat velvollisia määrittelemään toimivaltaalueensa palvelutason (4 ) Suunnittelu: Vastuu reittien ja aikataulujen suunnittelusta voi olla liikenteenharjoittajilla tai viranomaisilla tai jaettu niiden kesken. (5 ) Viranomaissuunnittelun periaatteet: suunnitella joukkoliikenteen palvelut ensisijaisesti seudullisina tai alueellisina kokonaisuuksina toimivan joukkoliikenneverkon aikaansaamiseksi. Suunnittelussa liikennetarpeet ja palvelut on pyrittävä sovittamaan yhteen. (6 )
3 Taloudellisen kilpailun tarkoituksesta Taloudellinen kilpailu kannustaa etsimään kustannustehokkaat palveluiden järjestämistavat, jolloin päästään korkeaan operatiiviseen tehokkuuteen ja alhaisiin tuotantokustannuksiin. => Tämän tavoitteen toteutuminen on joukkoliikenteessä nähty. Taloudellinen kilpailu kannustaa markkinatoimijat innovaatioihin. Uusia ratkaisuja etsimällä pyritään tyydyttämään asiakastarpeet kehittämällä koko ajan tuotetta. => Millä tavalla kilpailu joukkoliikenteessä pitäisi järjestää, että se johdonmukaisesti lisäisi palveluinnovaatioita?
4 Järjestämistapojen säätöruuvit Markkinoiden säätöruuvit Markkinoille pääsy ja sieltä poistuminen Tarjonnan sääntely Tariffien sääntely Palvelutason ja laadun muut säätöruuvit Palvelutasomäärittelyt Infrastruktuuri Rahoitus Informaatio
5 Järjestämistavat Sopimusperusteiset Ostoliikenne bruttomallilla (PK-seutu, Turku) Ostoliikenne nettomallilla (kuntien ja ELYjen ostoliikenne) Käyttöoikeussopimukset Tuottajalähtöiset Markkinaehtoiset mallit Oma tuotanto (liikennelaitos) Osittain säännellyt tai sekamallit Liikennelupamalli (Suomi 2009 asti) Markkinaehtoinen malli + ostoliikenne (Iso-Britannia )
6 Ostoliikenne bruttomallilla: Tuloriski tilaajalla, kustannusriski liikennöitsijällä Liikennöitsijän tulot kokonaan sopimuskorvauksena Markkinoille pääsy tarjouskilpailun kautta Viranomaisohjaus vahva TP-asiakirjojen kautta Yritysaloitteisuus liittyy markkinoille pääsyyn ja hintakilpailuun Mahdollistaa tarjonnan vahvan integroinnin
7 Ostoliikenne nettomallilla: Tulo- ja kustannusriski liikennöitsijällä Liikennöitsijän tulot = lipputulojen ja sopimuskorvauksen summa Markkinoille pääsy tarjouskilpailun kautta Viranomaisohjaus vahva TP-asiakirjojen kautta Yritysaloitteisuus liittyy markkinoille pääsyyn, hintakilpailuun ja markkinointiin Mahdollistaa tarjonnan vahvan integroinnin
8 Käyttöoikeussopimus Tulo- ja kustannusriski liikennöitsijällä Liikennöitsijän tulot = lipputulojen ja sopimuskorvauksen summa Markkinoille pääsy tarjouskilpailun kautta Viranomaisohjaus palvelutasomäärittelyn ja TP-asiakirjojen kautta Liikennöitsijä suunnittelee aikataulut ja mahdollisesti reitit Yritysaloitteisuutta markkinoille pääsyssä, tarjonnan suunnittelussa ja markkinoinnissa Tarjonnan integraatio riippuu TP:n yksityiskohtaisuudesta sekä sopimuskohteiden koosta.
9 Markkinaehtoiset mallit Tulo- ja kustannusriski liikennöitsijällä Liikennöitsijän tulot = lipputulot Markkinoille pääsy ja sieltä poistuminen vapaata Ei julkista rahoitusta Viranomaissääntely rajoittuu infrastruktuurin järjestämiseen, ja sen käytön sääntelyyn, tieliikennelakiin sekä ajoneuvoja ja kuljettajia koskeviin määräyksiin ja katsastuksiin Kaukoliikenteen malli
10 Oma liikennetuotanto Tulo- ja kustannusriski viranomaisella Liikennöitsijän tulot = lipputulot+alijäämän korvaaminen Markkinamuotona monopoli Viranomaisohjaus vahva omistajaohjauksen kautta Ei markkinalähtöistä yritysaloitteisuutta vaan julkisen omistajan palvelutasoja budjettitavoitteisiin liittyviä toiminnan tavoitteita ja reunaehtoja Mahdollistaa tarjonnan vahvan integroinnin Raideliikennemetropolien malli
11 Liikennelupamalli Tulo- ja kustannusriski liikennöitsijällä Liikennöitsijän tulot = lipputulot + lipputuet Markkinoille pääsy ja sieltä poistuminen tarveharkintaista Grand father rights Julkinen rahoitus lipputukien kautta Viranomaissääntely tarjonnan sääntelyä tarveharkinnan pohjalta sekä lippujen hinnan vahvistamista Tarjonnan integrointi perustui yhteistyöhön
12 Markkinaehtoinen malli + ostoliikenne Tulo- ja kustannusriski liikennöitsijällä Liikennöitsijän tulot = lipputulot + sopimuskorvaukset Markkinoille pääsy ja sieltä poistuminen vapaata, ostoliikenteessä tarjouskilpailun kautta Julkinen rahoitus ostoihin ja lipputukiin Tarjonnan integraatio palvelutasomäärittelyn (Missä määrin mahdollista?) sekä yhteistyön kautta
13 Kysymyksiä Mitkä järjestämistavat turvaavat riittävän palveluverkon integroinnin (reitit, aikataulut) kaupunkiseuduilla, joissa huomattava osa matkoista on vaihdollisia? Mitkä järjestämistavat tuottavat innovaatioita asiakaspalvelun kehittämiseksi? Mitä elementtejä järjestämistavoista päätettäessä pitää ottaa huomioon, että markkinatoimijoilla olisi mahdollisuus kohtuulliseen voittoon? Kehitys alkaa usein toimintaympäristön murrosvaiheista. Osaammeko nähdä PSA:n ja joukkoliikennelain tilaisuutena toiminnan kehittämiseen vai takerrummeko vanhaan?
PSA-suojan poistaminen ja paikallisliikenne
PSA-suojan poistaminen ja paikallisliikenne Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 10.3.2016 Osastonjohtaja Tero Anttila Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Mistä PSA-suojan
Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit
Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Toni Bärman, Joukkoliikenteen palvelut yksikkö, Liikennevirasto 10.9.2015 Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen muutokset & toimivaltaiset
Keski-Suomen ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma
Keski-Suomen ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Yleistä Keski-Suomen ELY-keskus on vahvistanut 21.12.2011 toimialueellaan joukkoliikennelain 4 :ssä tarkoitetun tavoitteellisen
Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto
Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen
Joukkoliikenteen järjestämistavat siirtymäajan jälkeen, ELY:n toimivalta-alue. Porin tiedotus- ja keskustelutilaisuus 29.1.2013
Joukkoliikenteen järjestämistavat siirtymäajan jälkeen, ELY:n toimivalta-alue Porin tiedotus- ja keskustelutilaisuus 29.1.2013 Roolit Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennepolitiikka poliittiset linjaukset
Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri
Joukkoliikenteen järjestäminen Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013/
KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09
KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA SUUNNITTELUN TAVOITE Keski-Suomen ELY-keskuksella on suunnittelun päättyessä tiedossa, millä järjestämistavalla kunkin alueen liikenteet
Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014
Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014 Niilo Järviluoma ja Antti Kataja 12.3.2015 2 Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014 Vuodesta 2014 alkaen
Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä
Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen
Joukkoliikenne Kouvolassa
Joukkoliikenne Kouvolassa 18.03.2010 Säännöllinen linjaliikenne Markkinaehtoinen liikenne ELY:n ostoliikenne Kaupungin ostoliikenne, 120 000 /v Kaupungin palveluliikenne 87 000 /v ELY:n ostama linjaliikenne
Itä-Suomen henkilöliikennestrategia. Joukkoliikenteen järjestämistavat POS-ELYn toimivalta-alueella
Itä-Suomen henkilöliikennestrategia Joukkoliikenteen järjestämistavat POS-ELYn toimivalta-alueella Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 NELJÄ OSAPROJEKTIA ITÄ-SUOMEN HENKILÖLIIKENNESTRATEGIA
Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat. Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto
Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto Joukkoliikenteen historiaa Suomessa Perinteisesti ollut työnjako eri tahojen välillä (noin 1980-luvulle asti) Helsingin,
Infotilaisuus Keski-Suomen ELY-keskus
Infotilaisuus 27.11.2012 Keski-Suomen ELY-keskus 25.11.2012 Eri viranomaisten toimivallassa olevan liikenteen sovittava yhteen Keski-Suomen ELY-keskuksen vastuulla oleva Keski- Suomen sisäinen liikenne
Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto
Joukkoliikenteen valtionrahoitus 14.1.2016 Toni Bärman, Liikennevirasto 12.1.2016 2 Joukkoliikenteen määrärahat 2016 Valtion talousarvioesitys 2016 Leikkaukset junaliikenteen ostoihin, toisaalta lisättiin
Kohti uudenlaista joukkoliikennettä
Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma
26.9.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Yleistä: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on vahvistanut 21.12.2011 toimialueelleen joukkoliikennelain 4 :ssä
Joukkoliikenteen tila ja näkymät Kanta-Häme
Joukkoliikenteen tila ja näkymät Kanta-Häme Otteita LAL:n strategiatyöstä Linja-autoliitto ry on kaikkien Suomessa linja-autoliikennettä harjoittavien ja muita henkilökuljetuspalveluita tarjoavien henkilöliikenneyritysten
Mitkä tekijät ja ratkaisut vaikuttavat joukkoliikenteen järjestämisen kustannuksiin? joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita, Tampereen kaupunki
Mitkä tekijät ja ratkaisut vaikuttavat joukkoliikenteen järjestämisen kustannuksiin? joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita, Tampereen kaupunki Mitkä tekijät ja ratkaisut vaikuttavat joukkoliikenteen järjestämisen
Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista
Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista Laura Langer 1.11.2013 Yhteenvedon tarkoitus Yhteenveto on tarkoitettu liikenteenharjoittajien
Joukkoliikenteen markkinoiden toiminnan parantamisen kolme tärkeintä kohtaa suurilla kaupunkiseuduilla
Joukkoliikenteen markkinoiden toiminnan parantamisen kolme tärkeintä kohtaa suurilla kaupunkiseuduilla Case pääkaupunkiseutu PLL ry:n vuosikokous 22.3.2012 Markku Tinnilä ja Jukka Kallio Perusteesi Joukkoliikenteen
Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013. Henriika Weiste WayStep Consulting
Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013 Henriika Weiste WayStep Consulting SELVITYKSEN TAVOITTEENA löytää ratkaisu Mitkä ovat markkinaehtoisessa joukkoliikenteessä käytettävät tuetut liput ja niiden
Teiskon, Aitolahden ja Ylä-Pirkanmaan joukkoliikenne 6.6.2011 alkaen. 30.9.2010 Yleisötilaisuus, Kämmenniemen koulu
Teiskon, Aitolahden ja Ylä-Pirkanmaan joukkoliikenne 6.6.2011 alkaen 30.9.2010 Yleisötilaisuus, Kämmenniemen koulu Tilannekatsaus Teiskon Aitolahden alueen liikenne on järjestetty nyt: Siirtymäajan sopimukset
toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto ry 15.1.2013
JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISEN KRIITTISET PISTEET, kun vaihtoehtoina ovat markkinaehtoinen liikenne ja PSAvaihtoehtoina bruttomalli sekä käyttöoikeussopimukset toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto
Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013
Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Joukkoliikenteen rooli tulevaisuudessa Joukkoliikenne on osa valtion, seutujen ja kuntien
Arvio PSA-suojan poiston taloudellisista vaikutuksista
Arvio PSA-suojan poiston taloudellisista vaikutuksista 1.12.2015 Copyright Tempo Economics Oy Äyritie 12 B, 01510 Vantaa www.tempoeconomics.fi Havaintoja julkisen liikenteen tunnusluvuista Henkilöauton
Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso
Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso Marja Rosenberg 14.12.2015 Asiakkaan matkan kokonaisuus Tyytyväisyys ja palvelutason seuranta Liikkumis tarve Asiakkaan tarvitsemat tiedot matkustusmuodon
Käyttöoikeussopimus Tampereen seudun joukkoliikenteessä
Käyttöoikeussopimus Tampereen seudun joukkoliikenteessä 2012 Käyttöoikeussopimus Tampereen seudun joukkoliikenteessä Liikennevirasto Helsinki 2012 Kannen kuva: Simo Airaksinen Verkkojulkaisu pdf ISBN
LOPPURAPORTTI: 13.10.2009 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNESELVITYS
Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenneselvitys luonnos 13.10.2009 LOPPURAPORTTI: 13.10.2009 1 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNESELVITYS TIIVISTELMÄ...3 0. JOHDANTO...7 1. HENKILÖLIIKENNELAINSÄÄDÄNNÖSSÄ
Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta
Savonlinja-yhti yhtiöt Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Joukkoliikennepalvelut tuottajan näkökulmasta Olli Hirvonen paikallispäällikkö Autolinjat Oy Luotettavaa matkustajapalvelua jo vuodesta 1924
Joukkoliikenne ja sen maksuliikenne
Joukkoliikenne ja sen maksuliikenne Waltti Tvv = toimivaltainen viranomainen 1. Matkakorttimaksu (yksikäyttökortti)» Kertaluonteinen maksu» Kirjaus: Myyntituotot tai Liiketoiminnan tuotot (liikelaitos);
Miten päätöksentekijä voi hallita joukkoliikenteen kustannuskehitystä?
Miten päätöksentekijä voi hallita joukkoliikenteen kustannuskehitystä? Suomen Paikallisliikenneliiton 43. vuosikokousseminaari Heikki Metsäranta Strafica Oy Esityksen sisältö 1. Kustannuksista 2. Tavoitteista
Siirtymäajan päättymisen kynnyksellä
Siirtymäajan päättymisen kynnyksellä Marja Rosenberg PLL seminaari 14.3.2013 Sisältö Mikä muuttuu ja miksi? Mitä vaihtoehtoja viranomaisilla ja liikenteenharjoittajilla? Mitkä ovat erilaisten kuntien roolit?
Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo
Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso 25.1.2017 Anna Saarlo Raportti: http://www2.liikennevira sto.fi/julkaisut/pdf8/lts_ 2016-34_liikkumisen_palvelui den_web.pdf 2 Sisältö 1. Palvelurakenne
Selkeyttä ja vaikuttavuutta joukkoliikenteen valtionrahoitukseen - Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikenteiden hankintakriteerien uudistustyö
Selkeyttä ja vaikuttavuutta joukkoliikenteen valtionrahoitukseen - Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikenteiden hankintakriteerien uudistustyö Henriika Weiste, WayStep Consulting Oy Esityksen sisältö 1. Selvitys
HSL ja itsehallintoalueet
HSL ja itsehallintoalueet Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL Strategia teoiksi Mitä HSL tekee? Perustettu 2009 Vastaa Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta
Nurmijärven linja-autoliikenteen järjestämismalli
RAPORTTEJA 119 2012 Nurmijärven linja-autoliikenteen järjestämismalli TERO ANTTILA SIMO AIRAKSINEN ANNIKA RANTALA AINO LEHTO JOHANNA WALLIN PEKKA AALTO Nurmijärven linja-autoliikenteen järjestämismalli
Asiakirjayhdistelmä 2014
63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 100 773 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille
KOULUUN JA SAIRAALAAN MYÖS S HUOMENNA
KOULUUN JA SAIRAALAAN MYÖS S HUOMENNA 1. Julkisen liikenteen rahoituksen kokonaistarkastelu 2. Kelan ja kuntien kuljetusten järjestj rjestäminen osana kokonaisuutta 3. Taksi- ja bussiyrittäjien kilpailutekijöiden
Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2018
Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2018 Joukkoliikennelaut akunt a 7.9.2017 Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2018 Sisällysluettelo Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys
Työraportin LIITE 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TASAPAINOTETTU TULOSKORTTI 2011
1. Elinympäristö turvallisemmaksi ja terveemmäksi Kokonaismatkustajamäärä 1,33 miljoonaa /vuosi Joukkoliikennematkat / asukas 19 matkaa / asukas / vuosi Autoistumisaste 559 autoa / 1000 asukasta Kävely,
TARJOUSPYYNTÖ 6.11.2015
KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KUOPION VEHMERSALMEN JOUKKOLIIKENNEPALVELUJEN KANNUSTEURAKKASOPIMUKSESTA Posti- ja käyntiosoite Laskutusosoite
Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne
Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Miksi uudistus? - EU:n palvelusopimusasetus - Joukkoliikennelaki (2009) Toimijat 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejaosto - joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen
Asiakirjayhdistelmä 2015
63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 98 899 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille
Joukkoliikenteen rahoituksen jakoperusteita uudistetaan kohtaavatko tavoitteet ja realismi? Henriika Weiste, WayStep Consulting Oy
Joukkoliikenteen rahoituksen jakoperusteita uudistetaan kohtaavatko tavoitteet ja realismi? Henriika Weiste, WayStep Consulting Oy Selvitys joukkoliikenteen valtionrahoituksesta Esitys perustuu Liikenneviraston
SOPIMUS HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ REITIN TURKU-LIETO-AURA-PÖYTYÄ-ORIPÄÄ JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISESSÄ
VARELY/2239/06.10.01/2013 1 (3) 5.12.2013 SOPIMUS HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ REITIN TURKU-LIETO-AURA-PÖYTYÄ-ORIPÄÄ JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISESSÄ Varsinais-Suomen ELY-keskus (ELY-keskus) ja Turun kaupunkiseudun
Oulun kaupunkiseudun joukkoliikenteen uusi suunta?
Oulun kaupunkiseudun joukkoliikenteen uusi suunta? Syysseminaari, Joukkoliikennepäällikkö Minna Soininen, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Oulun kaupunki Uusi Oulu 1.1.2013 H A U K I P U D A S K I I M
TEKNISTEN PALVELUIDEN TILAUKSIEN MUUTOSPAKETIT. Kaupunginvaltuuston talousseminaari 15.9.2014
TEKNISTEN PALVELUIDEN TILAUKSIEN MUUTOSPAKETIT Kaupunginvaltuuston talousseminaari 15.9.2014 TAUSTATEKIJÖITÄ Rakennemuutosohjelma edennyt hyvin Tekninen keskus parantanut tuottavuutta ja onnistunut hyvin
KASELY/418/ /
Kaakkois-Suomi KASELY/418/06.10.02/2012 11.10.2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN JÄRJESTÄMISTAPAPÄÄTÖSTÄ TÄYDENTÄVÄ HANKINTASUUNNITELMA Kaakkois-Suomen ELY-keskus on päätöksessään 5.6.2012 (KASELY/418/06.10.02/2012)
Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014
Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Lähtökohta Jyväskylän seutu Jyväskylä, Laukaa ja Muurame ovat muodostaneet 1.1.2012 alkaen kaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivaltaisen
Mitä joukkoliikenteen muutos tuo tullessaan tausta ja kuntien rooli. Kuntamarkkinat 2013 Silja Siltala liikenneinsinööri
Mitä joukkoliikenteen muutos tuo tullessaan tausta ja kuntien rooli Kuntamarkkinat 2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Joukkoliikenteen rooli tulevaisuudessa Joukkoliikenne on osa valtion, seutujen ja
Porvoon linja-autoliikenteen järjestämismalli
RAPORTTEJA 120 2012 Porvoon linja-autoliikenteen järjestämismalli TERO ANTTILA SIMO AIRAKSINEN ANNIKA RANTALA AINO LEHTO JOHANNA WALLIN PEKKA AALTO Porvoon linja-autoliikenteen järjestämismalli TERO ANTTILA
JOUKKOLIIKENNE <PVM>
JOUKKOLIIKENNE Joukkoliikenne 1. Miten joukkoliikenne palvelee liikenneturvallisuutta 2. Palveluliikenne 3. Joukkoliikenteen esteettömyys 4. Pysäkkijärjestelyt 5. Maankäyttö 6. Mikä on joukkoliikenteen
Lappeenrannan paikallisliikenne Vuosiraportti 2015 ja visiot
Lappeenrannan paikallisliikenne Vuosiraportti 2015 ja visiot Tekninen lautakunta 6.4.2016 LA PPEEN R A N N A N K A U PU N K I Paikallisliikenteen talouskehitys LA PPEEN R A N N A N K A U PU N K I 2 Paikallisliikenteen
Käyttöoikeussopimus Tampereen seudun joukkoliikenteessä
Käyttöoikeussopimus Tampereen seudun joukkoliikenteessä Käyttöoikeussopimus Tampereen seudun joukkoliikenteessä Liikennevirasto Helsinki 2012 Kannen kuva: Simo Airaksinen Verkkojulkaisu pdf ISBN 978-952-255-089-7
ProGIS iltapäiväseminaari HSL:ssä
ProGIS iltapäiväseminaari HSL:ssä 13:00 HSL & paikkatiedot (Markku Huotari) 13:20 HSL:n joukkoliikennerekisteri (Krister Karppinen) 13:40 Uusi reittiopas (Tuukka Hastrup) 14:00 Lippu- ja informaatiojärjestelmä
Asiakirjayhdistelmä 2016
63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 84 474 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille
LAL:n ajankohtaiskatsaus Maaliskuu 2015
LAL:n ajankohtaiskatsaus Maaliskuu 2015 Joukkoliikennelainsäädännön muutos Hallituksen esitystä ei eduskunnassa muutettu valiokunnan mietintö 30.1 - valiokunta lakiesityksen takana Voimaan 1.3.2015 Valiokunta
Arvio PSA-suojan poiston taloudellisista vaikutuksista
Arvio PSA-suojan poiston taloudellisista vaikutuksista Marraskuu 2015 Copyright Tempo Economics Oy Äyritie 12 B, 01510 Vantaa www.tempoeconomics.fi Esityksen sisältö 1. Tieliikenne ja linja-automarkkinat
Joukkoliikenteen uusi aika
Joukkoliikenteen uusi aika 23.10.2014 Rauni Malinen 23.10.2014 Joukkoliikenteen merkittävin uudistus Suomalaisen joukkoliikenteen järjestämisessä on käynnissä merkittävin muutos vuosikymmeniin, kun markkinat
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 34 25.06.2015. 34 Asianro 4874/08.01.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 34 Asianro 4874/08.01.00/2015 Joukkoliikenteen kilpailutustutkimus Suunnittelupäällikkö Tanja Leppänen Kunnallistekninen suunnittelu ja vesihuollon järjestämistehtävät
SOPIMUS HENKILÖKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN YHTEISTYÖSTÄ, JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄSTÄ JA JOUKKOLIIKENTEEN KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA
Pohjois-Pohjanmaa Luonnos 4.6.2014 SOPIMUS HENKILÖKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN YHTEISTYÖSTÄ, JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄSTÄ JA JOUKKOLIIKENTEEN KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA 1. Sopijapuolet Joukkoliikenteen
TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5. 1. Viiveajan lippu- ja maksujärjestelmä
TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5. 1. Viiveajan lippu- ja maksujärjestelmä 1 YLEISTÄ... 1 2 LIPPUJÄRJESTELMÄ... 1 2.1 Nykyiset lipputuotteet... 1 2.2 Tasataksa-alueen kaupungin tukemat lipputuotteet ja asiakashinnat
Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus
Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: Liikennepalveluiden maakunnallinen kehittäminen ja järjestäminen - Joukkoliikenne - Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Joukkoliikenteen
LIITE 6 LIPPU-, MAKSU- JA INFORMAATIOJÄRJESTELMÄN KUVAUS Riihimäen paikallisliikenne
LIITE 6 LIPPU-, MAKSU- JA INFORMAATIOJÄRJESTELMÄN KUVAUS Riihimäen paikallisliikenne 1. Lippujärjestelmä... 2 2. Maksujärjestelmä... 2 2.1. Tilaajan vastuut, tehtävät ja oikeudet... 2 2.2. Liikenteenharjoittajan
LAATU- JA KALUSTOVAATIMUKSET
LIITE 4 KASELY/268/2016 23.2.2016 LAATU- JA KALUSTOVAATIMUKSET SISÄLTÖ 1. Laatukuvaus 2. Liikenteen laatuvaatimukset ja niihin sitoutuminen 2.1 Palvelun laatu 2.2 Liikennöinnin laatu 2.3 Tekninen laatu
TURUN KAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMINEN 1.7.2014 ALKAEN
TURUN KAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMINEN 1.7.2014 ALKAEN Timo Ahokanto 1 SISÄLLYS JOHDANTO... 2 1 TYÖN TAVOITE... 2 2 TAUSTATIETOA... 2 2.1 Joukkoliikenteen lainsäädännön uudistuminen...
Toimintaympäristö muuttuu
Toimintaympäristö muuttuu Miten järjestetään liikkumispalvelut Lapin asukkaille ja alueella matkustaville? Maaseudun liikkumispalvelut -työpaja 24.10.2016 Sisältö Toimintaympäristön osatekijöitä Liikkumispalvelujen
12 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu
12 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, 2nd ed., chs 16-17; Taloustieteen oppikirja, s. 87-90) Oligopoli on markkinamuoto, jossa markkinoilla on muutamia yrityksiä, jotka uskovat tekemiensä
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2015
PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2011.2015 UUDELY49S/2015 Jakelun mukaan UUDENMAAN ELY-KESKUKSEN JOUKKOLIIKENNEMÄÄRÄRAHAN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 Uudenmaan ELY-keskus on joukkoinkenteen
Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari
Joukkoliikenteen ja muiden julkisin varoin toteutettavien henkilökuljetusten yhdistäminen Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari 21.3.2013 Juhani Paajanen Selvitysmies 1
Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus
Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2014 Ilkka Kankkunen Toimitusjohtaja TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy 29.10.2014 Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus 2 Waltti-hanke
Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet
Asia: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Minna
Kaupunkiseutu on arkitoimintojen paletti PORIN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN -TAUSTASELVITYS HARJAVALTA KOKEMÄKI NAKKILA PORI
PORIN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN -TAUSTASELVITYS HARJAVALTA KOKEMÄKI NAKKILA PORI ULVILA Kaupunkiseutu on arkitoimintojen paletti ESIPUHE Tässä selvityksessä kuvataan Porin seudun
Salon joukkoliikenteen palvelutasosuunnitelma 2012 2017
Salonjoukkoliikenteen palvelutasosuunnitelma2012 2017 Luonnos 22.6.2011 Esipuhe Salon kaupunki käynnisti joukkoliikenteen palvelutason selvitystyön vuoden 2010 lopussa. Salon kaupunki on nykyisessä joukkoliikennelaissa
Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä
VARELY/920/2017 LIITE 5: ELY-KESKUKSEN LIPPU-JA MAKSUJÄRJESTELMÄKUVAUKSET 27.3.2017 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu 2017/3 reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista.
Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen
Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen 27.2.2014 1 1: TAUSTATIETOJA TÄMÄN HETKISESTÄ JOUKKOLIIKENTEESTÄ
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA 6.3.2008
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 1 LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA (ANTTILA) KOSKIEN JOUKKOLIIKENTEEN VAPAA- TAI ALENNUSLIPPUJEN MYÖNTÄMISTÄ IKÄIHMISILLE HKL Halke 2007-2242 / 666 10.10.2007 (Määräaika
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012
PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI
Joukkoliikenteen tilannekatsaus Marja Rosenberg johtava joukkoliikenneasiantuntija
Joukkoliikenteen tilannekatsaus Marja Rosenberg johtava joukkoliikenneasiantuntija 12.9.2012 Sisältö 1.Liikenteen kilpailuttaminen 2.Lippu- ja maksujärjestelmä 3.Kunta-Ely sopimukset Liikenteen kilpailuttaminen
Liikennöintisopimusten tilanne Suomen kasvukäytävällä
1 Liikennöintisopimusten tilanne Suomen kasvukäytävällä Kasvukäytävän toimiminen yhtenäisenä työvoimapoolina ja kansallisen kehityksen selkärankana edellyttää liikkumisen sujuvuutta. Joukkoliikenteen kokonaisuus
Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus
Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/349/2014, 1.4.2014 Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa
Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen ELY-keskuksen työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset
Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen ELY-keskuksen työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Ville Voltti 26.11.2014 Tutkimuksen perustiedot 174 vastausta, 706 työmatkaa Vastausaktiivisuus 68 % Tulokset
Kirjallisia lausuntoja saatiin 55 kappaletta. Lausunnon antoivat seuraavat tahot:
Lausuntoyhteenveto 1 (7) Iida Huhtanen, Jenni Rantio 21.11.2014 LVM/1237/03/2014 HE joukkoliikennelain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi: lausuntoyhteenveto II kuulemisesta Kirjalliset
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 19.11.2013 Liikkumisen ohjausta on monilla seuduilla Valtionavustus 2013 - uudet 19.11.2013 Jenni Eskola 2 Valtionavustuspäätökset 2013 Hakija Päätös
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011
PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012 Jyväskylässä 6.5.2013 1. Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus
JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.
1 JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.2009 2 YHTEISTOIMINTASOPIMUS TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN
Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki
Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten ruuhkaliikenteen laatuongelmaan joukkoliikenteessä tulisi suhtautua? ihmiset roikkuisivat
Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2018
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2018 Käyntiosoite Postiosoite Puhelinvaihde Sähköposti & internet
Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan.
5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama taho. Järjestelmä
Bussiliikenne ei ole itsestäänselvyys!
Bussiliikenne ei ole itsestäänselvyys! Arvoisa päättäjä, Yhteiskunnan joukkoliikennepalveluiden tulevaisuus on suurten päätösten alla. EU:n uusi joukkoliikennettä koskeva palvelusopimusasetus (PSA) tuli
Kunnanhallitus nro 13/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 13/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 188 KH 189 Kokouksen järjestäytyminen Esisopimuksen hyväksyminen Helsingin seudun liikenne-kuntayhtymän kanssa koskien lähijunaliikenteen järjestämistä välillä -Helsinki
Jäsenkysely 2014 ( )
(25.9.2014) 1.10.2014 1. Vastaajan taustatiedot Vastanneiden yritysten määrä 55 yritystä Kattavuus automäärällä mitattuna n. 35% 1. Vastaajan taustatiedot : Osasto Helsingin osasto 16% Itä-Suomen osasto
TARJOUS Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT
1 TARJOUS 22.4.2013 Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT Viitaten puhelinkeskusteluun 19.4.2013 Marketta Kitkiöjoki/ Timo Ahokanto, tarjoan
Verkoston kartoitus ja jatkoaskeleet. 18.11.2015 Jukka Talvi
Verkoston kartoitus ja jatkoaskeleet 18.11.2015 Jukka Talvi www.cafepress.com Voisko älyliikenne olla Oulun juttu? Selvitys huhti-elokuu 2015 Liiketoimintamahdollisuudet Toimijaverkosto Esitys tavoitteista
Pori Ulvila Nakkila Harjavalta Kokemäki. Porin seudun joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen -taustaselvitys
Pori Ulvila Nakkila Harjavalta Kokemäki Porin seudun joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen -taustaselvitys ESIPUHE Tässä selvityksessä kuvataan Porin seudun joukkoliikenteen toimivaltaisen viranomaisen
KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013
EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...
Liikenteenharjoittajan vastuut, tehtävät ja oikeudet
Tarjouskilpaulu 2017/1 (VARELY/378/2017) Liite 5 Lippu- ja maksujärjestelmiä koskevat vaatimukset 1 Liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimivallassa
72 Lausunto ehdotuksesta kaupunkiseudun joukkoliikenteen toteuttamiseksi 1.7.2014 alkaen
1 72 Lausunto ehdotuksesta kaupunkiseudun joukkoliikenteen toteuttamiseksi 1.7.2014 alkaen DA: 351 /546/2013 Tekninen lautakunta 14.5.2013 Esittely: Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on kokouksessaan