Turvakeskustelu lapsen turvan ja turvataitojen vahvistamiseksi. Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen ja Tuija Valkonen. Mitä turvakeskustelu on

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvakeskustelu lapsen turvan ja turvataitojen vahvistamiseksi. Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen ja Tuija Valkonen. Mitä turvakeskustelu on"

Transkriptio

1 Turvakeskustelu lapsen turvan ja turvataitjen vahvistamiseksi Kaija Lajunen, Pirj Lahtinen ja Tuija Valknen Mitä turvakeskustelu n Turvakeskustelu n perhe- ja verkstkeskeinen turvaan ja turvataitihin keskittyvä, mnialaiseen yhteistyöhön perustuva ja lapsen ja perheen sallisuutta krstava työskentelymalli. Se spii tilanteisiin, jissa lapsi n altistunut haavittaville kkemuksille (esimerkiksi henkinen, fyysinen ja seksuaalinen kaltinkhtelu, hidn laiminlyönti, ahdistelu ja häirintä) tai jissa sellaisesta n hulta tai epäilyä. Turvakeskustelulla pyritään edistämään lapsen turvallisuutta ja hyvinvintia ja jatkssa sujaamaan lasta haavittavilta kkemuksilta. Turvakeskustelun avulla pyritään tiivistämään lapsen ympärillä levaa aikuisten turvaverkka ja lisäämään sen valppautta ja vimavarja. Osana turvakeskustelua hulehditaan siitä, että myös lapsi itse saa tieta ikeudestaan elää turvassa ja pastusta turvataitihin, jiden avulla hän jatkssa mahdllisesti visi välttyä jutumasta turvallisuutta uhkaaviin tilanteisiin tai niihin jutuessaan saisi timia itseään ja kskemattmuuttaan sujellen sekä apua hakien. Turvakeskustelun näkökulma n ennaltaehkäisevä, vimavaraistumiseen ja selviytymisen edistämiseen pyrkivä. Turvakeskustelun tarkituksena ei le tutkia, nk kaltinkhtelua tapahtunut vai ei. Mahdllisen rikksen selvittäminen n rinnakkainen ja erillinen prsessi, jka ei yksistään riitä turvaamaan lapsen tilannetta. Turvakeskustelu spii hyvin tilanteisiin, jissa lapsen kertman tai ireilun vuksi n epäilyä lapsen rajjen rikkmisesta tai muista lasta haavittavista kkemuksista, mutta jissa tutkimuksellista näyttöä ei le. Lapsen ja perheen hyväksi tulee työskennellä vaikka varmuutta tapahtuneista ei saataisikaan tai vaikka niistä lisi erilaisia näkemyksiä. Lapsen kannalta katsttuna tärkeintä n turvan ja kskemattmuuden vahvistuminen jatkssa. Turvakeskustelu vi lla sa lastensujelullista prsessia. Se vi lla myös sana lapsen ja perheen terapiaa ja kuntutusta, luden sille hyvän phjan. Turvakeskustelu spii mnenlaisiin hulen harmaalla vyöhykkeellä levan ja suuren hulen tilanteisiin (Erikssn & Arnkil 2012). Se spii esimerkiksi tilanteeseen, jssa ern jälkeen tisella vanhemmalla n hulta lapsen ja tisen vanhemman tapaamisten turvallisuudesta. Tarve turvakeskustelulle vi tulla myös lapsen masta riskialttiista käyttäytymisestä esimerkiksi netissä. Lapsi, jnka rajja n rikttu, vi lla alttiina man rajja rikkvan käyttäytymisensäkin vuksi uusille kaltinkhtelukkemuksille tai alttiina rikkmaan tisten rajja ja kskemattmuutta. Tällöin hän vi tarvita aikuisten tehstettua valvntaa ja turvataitkasvatusta. Turvakeskustelun keskiössä n mm: - Miten sujella lasta, että hän ei jatkssa tulisi seksuaalisesti hyväksikäytetyksi tai muutin kaltinkhdelluksi?

2 - Miten lapsen turvaverkka ja aikuisten tukea tiivistetään? - Miten lapsi ppii khtelemaan itseään hyvin ja arvstavasti? - Miten lapsi ppii kunniittamaan maa ja tisen kskemattmuutta? - Kenen kanssa lapsi ppii turvataitja ja itsensä pulustamista? Turvakeskustelun työmallia n kehitetty laajassa mniammatillisessa yhteistyössä Keski-Sumessa luvulla tukhlmalaisen perheterapeutin, Paula Heljestrandin, innittamana (Lajunen, Heljestrand & Heikkinen 2005) ja vusina sana STM:n rahittamaa terveyden edistämiseen tähtäävää Tunneja turvataidt saamiseksi -hanketta. Turvakeskustelu käytännössä Turvakeskustelua vidaan käydä spntaanisti lapsen ja perheen khtaamisissa sillin, kun huli lapsen turvallisuudesta, rajjen rikkmisesta tai hivan riittävyydestä n tullut esille. Turvakeskustelua vidaan käydä myös suunnitelmallisesti yhteistyössä perheen kanssa sitä valmistellen. Alitteen tekijöinä vivat lla ne henkilöt, jtka vat havainneet turvan lumisen tarvetta. Turvakeskusteluun ktaan lapsen arjessa mukana levia ja kyseisessä tilanteessa lapsen turvallisuuden kannalta leellisia ihmisiä perheestä, suvusta, kulusta tai päivähidsta. Tällaisia henkilöitä vivat lla myös lapsen ja perheen tukeen, kuntutukseen tai terapiaan sallistuvat ammattilaiset. Turvakeskusteluja vidaan käydä eri kknpanilla tarpeen mukaan. Turvakeskustelua suunnitellaan lapsen ja hänen hultajansa kanssa, autnmiaa ja timijuutta kunniittaen: Ketä lisi hyvä lla paikalla? Mitä lapsen tai perheen aikaisemmista kkemuksista kunkin lisi tarpeen tietää ja mitä ei? Mistä lisi tärkeää puhua ja mistä spia? Mistä lapselle tai perheelle lisi apua? Olisik lapsi ikänsä ja kehitystasnsa pulesta ja tilanne humin ttaen mukana san aikaa tai kk ajan? Jka tapauksessa lapsi pidetään sallisena massa asiassaan kuuntelemalla hänen ajatuksiaan siitä, mikä hänen mielestään lisi tärkeää, mistä aikuisten pitäisi puhua tai spia ja mikä häntä turvakeskustelussa mahdllisesti pelttaa tai ahdistaa. Lapsi pidetään myös tietisena siitä, millä lailla aikuiset pyrkivät häntä auttamaan ja mitä hänen turvaansa vahvistavia spimuksia he vat tehneet. Turvakeskustelussa paikannetaan ne tilanteet, jissa lapsen hyvä hit ja turvallisuus n uhattuna ja phditaan, miten lasta vitaisiin niissä sujata, millaista aikuisten tukea, valvntaa, puuttumista tai pastusta lapsi niissä tarvitsee ja mistä asiista aikuisten pitää spia. Keskustelussa pyritään myös mahdllisimman knkreettisesti puhumaan siitä, mikä mahdllisten haavittavien kkemusten aiheuttama tuen tarve lapsella n tai mitkä hänen ikään liittyvät ja kehitystasn mukaiset tarpeensa vat. On tärkeää, että ludaan sellainen tila, jssa lapsen, hultajien, perheen ja tämän verkstn resurssit ja vimavarat tulevat nähdyiksi ja määritellyiksi. Tällainen ratkaisu- ja vimavarakeskeinen lähestymistapa, jssa hulen puheeksi ttamisen rinnalla keskustelussa tudaan esille nnistumisia nykyisyydessä tai menneisyydessä,

3 pientäkin hyvää muutsta, hyviä pyrkimyksiä ja lapsen hyvää elämää edistäviä arvja, lu lapsen verkstn tiveikkuutta ja yhteistyöhön arvstusta ja luttamusta. Kriisinäkökulma turvakeskustelussa Turvan varmistamisen rinnalla kriisinäkökulman mielessä pitäminen n tärkeää. Lapsen seksuaalisen tai muun kaltinkhteluepäilyn esille tul n kaikille sapulille kriisi, jka herättää mnenlaisia ristiriitaisia ja vaikeita tunteita, hulta, hämmennystä ja kysymyksiä. Tilan antaminen näille kysymyksille ja kaikille tunteille, tiedn saaminen kriiseihin liittyvistä nrmaaleista reaktiista sekä tilanteen jäsentäminen yhdessä ammattilaisten kanssa keskustellen lu sisäistä turvaa. Lapsen tipuminen n yhteydessä siihen, kuinka lapsen läheiset ihmiset selviävät ja saavat apua epäilyn esille tuln liittyvässä kriisissä. Hultajan ja muiden lähiaikuisten välitön tukeminen ehkäisee epäilyn esille tulemiseen liittyvää traumatisitumista ja edistää lapsen ja perheen turvallisen ja sujuvan arjen jatkumista tai siihen pääsemistä (Chen, Mannarin, Deblinger, 2006). Lapsen hultajien khtaaminen vastuullisina vanhempina Mikäli lapsen haavittavat kkemukset liittyvät hultajien tekemiseen tai tekemättä jättämiseen, heidät pyritään mahdllisuuksien mukaan khtaamaan vastuullisina vanhempina ja sana lapsen turvaverkka. On syytä painttaa, että turvakeskustelussa ei pyritä etsimään syyllisiä eikä selvittelemään sitä, mitä n tapahtunut, vaan hulehtimaan siitä, että lapseen liittyvät hulet tulevaisuudessa vähenisivät: Me emme varmuudella vi tietää, mitä n tapahtunut. Kuinka visit sittaa lapsellesi/lastensujelun ssiaalityöntekijälle/ tiselle hultajalle, että tulevaisuudessa lapsesi n turvassa ja että uusia sinuun khdistuneita epäilyjä ei enää tule? Usein n hyödyllistä selventää rajja mikä n ikein ja mikä väärin, mikä n spivaa ja mikä ei sekä sitä, mitä lapsi aikuiselta tarvitsee. Tällaiset asiat vivat lla epäselviä perheessä, mikäli vanhemmilla itseltään puuttuu kkemus hivattuna lemisesta tai mikäli heidän missa lähtöperheissään esimerkiksi seksuaalisen tai fyysisen väkivallan seurauksena yksityisyyden rajat vat hämärtyneet. On hyvä puhua riittävän knkreettisella taslla niistä merkeistä, jista vidaan päätellä lapsen levan turvassa ja asiiden menevän parempaan suuntaan. Tisaalta n hyvä puhua myös niistä merkeistä ja ireista, jtka herättäisivät hulen uudelleen. On tärkeää päästä yhteisymmärrykseen siitä, että lapsella n ikeus puhua hulistaan ja murheistaan ja spia siitä, ketkä vat lapsen lutthenkilöitä. Turvakeskustelun ajitus akuuteissa tilanteissa Akuuteissa tilanteissa, jissa n lastensujelullista hulta ja jissa n tehty tai tehdään ilmitus pliisille, turvakeskustelun ajituksesta n syytä neuvtella eri viranmaisten välillä. Lasten ja perheiden parissa

4 työskentelevillä ammattilaisilla n llut epäselvyyttä, missä vaiheessa perheelle ja lapselle vi tarjta tukea. Turvan varmistamisessa, turvakeskustelun käymisessä ja kriisiavun tarjamisessa ei kuitenkaan le syytä jäädä dttamaan usein pitkäksikin venyvän ikeudenkäynnin alkamista tai sen lpputulksia. Lapsen ensimmäinen pliisikuulustelu tai ikeuspsyklginen haastattelu pitää pyrkiä järjestämään viipymättä, jtta lapsi ja hänen lähipiirinsä saavat tarvittavan avun npeasti ja ilman hulta esitutkinnan häiriintymisestä. Hittahn, lastensujelun ja pliisin välinen mutkatn yhteistyö takaa niin esitutkinnan häiriöttömän surittamisen kuin lapsen ja perheen tarpeenmukaisen tukemisen ilman tarpeettmia viivytyksiä. Lapsen etu n YK:n lapsen ikeuksien spimuksen mukaisesti ensisijainen. Mikäli lapsi yksin tai perheensä kanssa tarvitsee välitöntä tukea, n sitä hänelle annettava. Sujuvassa viranmaisten yhteistyössä myös hitava tah n aktiivinen ja tu tarvittaessa havaitsemansa lapsen ja perheen tuen tarpeen ja sen ajitukseen liittyvät mahdlliset hulet tiedksi ja keskusteluun pliisin ja lastensujelun kanssa. Js lapsi ei vielä le käynyt ensimmäisessä pliisikuulustelussa tai ikeuspsyklgisessa haastattelussa, lapselta ei tällöin aktiivisesti kysellä tapahtuneesta, mutta llaan valmiita vastaanttamaan lapsen kysymykset, tunteet ja reaktit. Js lapsi itse spntaanisti kert tapahtuneista, häntä kuunnellaan myötäeläen ja rhkaisten sekä lapsen kertma kirjaten. Tapahtumien kulun selvittäminen n pliisin tehtävä. Muiden lasten ja perheiden parissa työskentelevien ammattilaisten tehtävä n lla rinnalla kulkijana kriisissä ja turvan lumisessa. Hyödyllisiä kysymyksiä turvakeskusteluun - Miten vidaan varmistaa, että lapsi jatkssa n turvassa ja saa tarvitsemansa hulenpidn? - Mitä kukin lapsen verkstssa leva visi tehdä, jtta esille tulleet hulet vähentyisivät? - Millaista aikuisten puuttumista tai valvntaa tarvitaan? - Mitä vastuuta lapsen kaltinkhtelija/kaltinkhtelijaksi epäilty ttaa lapsen sujelusta? - Mitä lastensujelullisia timenpiteitä tarvitaan lapsen turvan varmistamiseksi? - Mistä knkreeteista merkeistä vidaan päätellä, että lapsi ei ainakaan enää le kaltinkhtelun khteena ja saa tarvitsemaansa ja riittävää hita? - Mistä knkreeteista merkeistä vidaan päätellä, että asiat menevät parempaan suuntaan? - Mitkä knkreetit merkit tai ireet herättäisivät hulen uudelleen? - Rajjen selkiyttäminen Millainen kskettaminen tai rakkauden sittaminen n spivaa ja millainen ei? Miten lapsi itse vi lähestyä tista? - Mitkä asiat tukevat lapsen ja perheen hyvinvintia? - Millaisia taitja, nnistumisia ja vimavarja lapsella, perheellä ja verkstlla n? - Millaista tukea kukakin tarvitsee?

5 - Millaisia myönteisiä kasvatuskeinja lapsen hjaamiseen visi löytyä ja miten hultajat niissä visivat harjaantua? - Mitä tukea sisarukset tarvitsevat? - Kehen lapsi vi turvautua? Kuka n lapsen luttaikuinen? - Kenen kanssa lapsi ppii ja harjittelee tunne- ja turvataitja? - Kuka lapsen kanssa keskustelee turvakeskustelun sisällöstä? - Mitä svitaan seurannasta? Turvakeskustelun lpussa Turvakeskustelun lpuksi ktaan yhteen tehdyt spimukset ja svitaan, miten yhteistyötä lapsen parhaaksi jatketaan ja miten tilannetta yhdessä seurataan. Turvakeskustelun hyödyllisyyttä arviidaan kunkin mukana lleen näkökulmasta: Mikä li tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää? Mikä jäi kesken tai kknaan vaille humita? Mitä kunkin hulelle n tapahtunut? Vähenivätkö ne vai lisääntyivät? On myös tärkeää antaa mahdllisuus purkaa tilanteeseen ja keskusteluun liittyviä tunteita ja sitä, millä mielellä kukin tilanteesta lähtee ja mitä tapahtuu tämän jälkeen? Muutkset tapahtuvat usein hitaasti ja taantumiakin vi tapahtua. Pitkäjännitteisyyttä ja yhteistyötä tarvitaan jatkssakin. Lapsen mien turvataitjen vahvistaminen hjeita lapsen lähiaikuisille Js lasta n käytetty seksuaalisesti hyväksi tai pahinpidelty tai n epäily sellaisesta, n tärkeää, että myös lapsi saa pastusta siihen, miten hän itse vi pitää hulta itsestään ja sujata kskemattmuuttaan. Hänen selviytymiskeinjaan ja neuvkkuuttaan vahvistetaan turvallisuutta uhkaavien tilanteiden varalle. Tarkituksena ei le, että vastuu lapsen turvallisuudesta sälytettäisiin lapselle itselleen. Lapsi, jnka yksityisyyden rajja n rikttu, tarvitsee erityisen paljn vahvistusta ja harjittelua rajjen kunniittamiseen ja tieta ikeudestaan fyysiseen kskemattmuuteen ja turvallisen aikuisen saatavilla ln. Turvataitja vidaan harjitella perhekhtaisesti tai myös lapsiryhmässä. - Vahvista lapsen turvataitja ja selviytymistä erilaisissa vaaran paikissa kuten kiusaamisen, alistamisen, väkivallan, hukuttelun ja seksuaalisen hyväksikäytön ja ahdistelun tilanteissa - Kiitä ja kehu lasta siitä, mitä hän n tehnyt hyvin itsensä sujelemiseksi ja avun pyytämiseksi - Anna lapselle tieta hänen ikeudestaan turvalliseen elämään, hänen ikeudestaan man kehn itsemääräämiseen ja fyysiseen kskemattmuuteen tukeen ja turvallisten aikuisten saatavilla ln kunniittavaan khteluun ja hyvään elämään lemassa ln ja rakastettuna lemiseen

6 - Mieti hänen kanssaan, miten hän visi timia vaaran paikissa - Harjitelkaa tilanteissa timimista esim. näytellen tai leikkien nukkien ja symblien avulla - Kerratkaa turvahjeita: 1) San EI, 2) Lähde pis, 3) Kerr turvalliselle aikuiselle - Muita hyödyllisiä ja harjiteltavia itsestä hulen pitämisen taitja vat mm. Spimattmista ehdtuksista kieltäytyminen Omien tarpeiden ja man tahdn selkeä ilmaiseminen Rajjen laittaminen sanallisesti (esim. kvan äänen käyttö) tai fyysisesti (pis työntäminen, käden eteen laittaminen) Uhkaavasta tilanteesta pis lähteminen Mitätöivistä, vähättelevistä ja lukkaavista määrittelyistä irrttautuminen Avun pyytäminen ja lutettavaan aikuiseen turvautuminen (Lahtinen, Ristimäki & Oikari 2014, Aaltnen 2012, Lajunen & al 2005, Helama 2005, Laih et al 2011) Lähteet Erikssn, E. & Arnkil, T.E Huli puheeksi. Opas varhaisista dialgeista. 8. pains. Helsinki: Ssiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes), 25. Lajunen, K. Heljestrand, P. & Heikkinen, A Sujakeskustelu lapsen sujaamiseksi seksuaaliselta väkivallalta. Teksessa Turvataitja lapsille. K. Lajunen, M. Andell, L. Jalava, K. Kemppainen, M. Pakkanen & M. Ylenius-Lehtnen. Stakes, Aaltnen, J Turvataitja nurille. Opas sukupulisen häirinnän ja seksuaalisen väkivallan ehkäisyyn. THL ( Chen, J., Mannarin, A.P., Deblinger, E. (2006). Treating Trauma and Traumatic Grief in Children and Adlescents. New Yrk: The Guilfrd Press. Helama, S Pidän hulta itsestäni. Opas erityisryhmien käyttöön. Sumen Kuntaliitt ja Lastensujelun Keskusliitt. Lajunen, K., Andell, M., Jalava, L., Kemppainen, K., Pakkanen, M. & Ylenius-Lehtnen, M Turvataitja lapsille. Stakes. Laih, M., Lampinen, K., Prras, K., Kivinen, T., Auni, M., Vuent, M., Hlmberg, Y. & Takkunen, H Sujele minua kaikelta. Tieta internetin ja digitaalisen median suudesta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön lasten kanssa ja heidän hyväkseen timiville ammattilaisille (

7 Lahtinen, P., Ristimäki, E. & Oikari, H Tunne- ja turvataitkasvatuksen nettimateriaali. Onerva Mäen kulu.

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa. FINLAND_Decisin_Making_March_3_4cuntry_study(1) Tämä kysely n sa neljän maan vertailututkimusta, jssa tutkitaan päätöksenteka lastensujelussa Nrjassa, Sumessa, Englannissa ja Yhdysvallissa. Samat kysymykset

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,

Lisätiedot

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA elkuu 2015 OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA OPPILAAN SÄÄNNÖLLISEN KOULUNKÄYNNIN TURVAAMINEN JA TUKEMINEN Kulun aikuisten tehtävä n tukea tasapulisesti jkaista ppilasta tämän kasvussa ja kehityksessä

Lisätiedot

Ystävän apuri. Palveluihin ohjaamisen opasvihko ikäihmisen ystävälle. Ystävätoiminnan alueellisen tuen kehittämisprojekti 2012-

Ystävän apuri. Palveluihin ohjaamisen opasvihko ikäihmisen ystävälle. Ystävätoiminnan alueellisen tuen kehittämisprojekti 2012- Ystävän apuri Palveluihin hjaamisen pasvihk ikäihmisen ystävälle Ystävätiminnan alueellisen tuen kehittämisprjekti 2012- TAVALLISEN IHMISEN TAIDOIN Oppaan sisällöstä: Opas n tarkitettu Punaisen Ristin

Lisätiedot

TURVATAITOKASVATUKSEN KEHITYSTYÖTÄ SUOMESSA

TURVATAITOKASVATUKSEN KEHITYSTYÖTÄ SUOMESSA TURVATAITOKASVATUKSEN KEHITYSTYÖTÄ SUOMESSA 8.2.2013 Kaija Lajunen & Sirpa Valkama JAMK Tunne- ja turvataidot osaamiseksi -hanke MITÄ TURVATAIDOT OVAT? Taitoa pitää huolta itsestä ja omasta turvallisuudesta

Lisätiedot

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Autismia sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Autismia

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan

Lisätiedot

7. KRIISIT JA SELVIYTYMINEN URHEILIJAN ELÄMÄSSÄ

7. KRIISIT JA SELVIYTYMINEN URHEILIJAN ELÄMÄSSÄ 39 7. KRIISIT JA SELVIYTYMINEN URHEILIJAN ELÄMÄSSÄ Elämässä tulee vastaan yllättäviä tilanteita ja tapahtumia, tisinaan aivan yllättäenkin ja arvaamattmasti ja ne vievät elämän hetkeksi hämmennyksen ja

Lisätiedot

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänvikaa sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Omaishoitajienkuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Omaishitajienkuntutuskurssit Omaishitajien kuntutuskurssit, Omaishitajien kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

Etunoja lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa edellyttää monialaista yhteistyötä ja johtamista. - Mihin se voi kaatua?

Etunoja lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa edellyttää monialaista yhteistyötä ja johtamista. - Mihin se voi kaatua? Etunja lasten, nurten ja perheiden tukemisessa edellyttää mnialaista yhteistyötä ja jhtamista. - Mihin se vi kaatua? FT, ssiaalijhtaja Arja Heikkinen, Oulun kaupunki 29.9.2014 Oulun kaupungin tavitteet

Lisätiedot

Turvataidot tutuksi 14.11.201 5. Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen ja Carita Luukkainen

Turvataidot tutuksi 14.11.201 5. Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen ja Carita Luukkainen Turvataidot tutuksi Mitä turvataidot ovat? Taitoa pitää huolta itsestä ja omasta turvallisuudesta Taitoa toimia itseä suojelevalla tavalla kiusaamisen, alistamisen, väkivallan, houkuttelun ja seksuaalisen

Lisätiedot

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja piskelijahulln palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Oppilashult ja turvallisuuden edistäminen Kdin ja kulun yhteistyö Heidi Peltnen, petusneuvs 29.9.2010,

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua. Muistilista tasa-arvtyön laadunvalvntaan Muistilistan tarkitus: Valvtaan lain tteutumista sekä tavitteiden, timenpiteiden ja kulun tasa-arvtyön seurantamenettelyn laatua. Jhdant: Muistilistat timivat usein

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO TOIMINTA-AJATUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ PIDÄMME TÄRKEÄNÄ ETTÄ

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO TOIMINTA-AJATUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ PIDÄMME TÄRKEÄNÄ ETTÄ 2 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO TOIMINTA-AJATUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ PIDÄMME TÄRKEÄNÄ ETTÄ PERHEPÄIVÄHOITAJA VARHAISKASVATTAJANA HYVÄ PÄIVÄ PERHEPÄIVÄHOIDOSSA

Lisätiedot

2.1. Miten lapsi oppii? Tutkimalla, kysymällä, toimimalla ja leikkimällä

2.1. Miten lapsi oppii? Tutkimalla, kysymällä, toimimalla ja leikkimällä Päiväkti Röllin esipetussuunnitelma 1. Esipetuksen tehtävä ja yleiset tavitteet Esipetuksen tavitteena n edistää lapsen kehitys- ja ppimisedellytyksiä sekä vahvistaa lapsen ssiaalisia taitja ja tervettä

Lisätiedot

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4 VIHI-Frssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innvaatiiden kehittäminen (2012-2013) Pisttekstiilit 2012, Wrkshp -ryhmät 1-4 HAMK Frssa 24.5.2012 1. Suljetun tekstiilimateriaalin kierrn kehittäminen

Lisätiedot

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Uniapneaireyhtymää sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital

Lisätiedot

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Jaettu vastuu auttaa yhteisöä kehittymään Ihmisyhteisöt rakentuvat

Lisätiedot

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Lasten niveltulehdusta sairastavien speutumisvalmennuskurssit Nurten speutumisvalmennuskurssit, sittaiset t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI SOITESSA

OMAISHOIDON TUKI SOITESSA OMAISHOIDON TUKI SOITESSA Omaishidn tuen määritelmä Laissa (Laki maishidn tuesta 2.12.2005/937) n määritelty seuraavasti; Omaishit n iäkkään, vammaisen tai sairaan henkilön hidn järjestämistä

Lisätiedot

Turvataitokasvatuksella turvaa lapsen elämään täydennyskoulutus (5 op)

Turvataitokasvatuksella turvaa lapsen elämään täydennyskoulutus (5 op) Turvataitokasvatuksella turvaa lapsen elämään täydennyskoulutus (5 op) Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi opiskelemaan Turvataitokasvatuksella turvaa lapsen elämään -täydennyskoulutukseen. Koulutuksen

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHEKESKUS

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHEKESKUS POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHEKESKUS PERHEKESKUS PERHEKESKUKSESSA ON TARJOLLA SEURAAVANLAISIA PALVELUJA: 1. PERHENEUVOLA 2. PERHEOIKEUDELLISET PALVELUT 3. PERHETYÖ 4. PUHETERAPIA

Lisätiedot

TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO

TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO 3.12.2014 Kaija Lajunen & RiiAa Ala- Luhtala Tunne- ja turvataidot osaamiseksi - hanke Lajunen & Ala- Luhtala 3.12.2014 1 TUNNE- JA TURVATAITOJA

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) YLEINEN TUKI Yleinen tuki n jkaiselle lapselle annettavaa esipetusta, jssa hänen yksilölliset tarpeensa ja ppimisedellytyksensä humiidaan yhteistyössä

Lisätiedot

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Hengityssairautta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Hengityssairauksia

Lisätiedot

TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN KEMI-TORNION AMMATTIKOR- KEAKOULUSSA

TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN KEMI-TORNION AMMATTIKOR- KEAKOULUSSA TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN KEMI-TORNION AMMATTIKOR- KEAKOULUSSA Ammattikrkeakulun hallitus hyväksynyt 28.8.2013 2 Sisällysluettel Jhdant... 3 1. Kaikkia

Lisätiedot

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja muisti aika 23.11.2015 kl 13-16: kahvit nin kl 14.15-14.30 paikka valtuustsali sallistujat lapsiperhepalveluissa timivat Aiemmin n lähetetty (ja löytyvät

Lisätiedot

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nurten ja nurten aikuisten ja lasten speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Nurten ja nurten aikuisten speutumisvalmennuskurssit

Lisätiedot

Turvaa ja turvataitoja - ennaltaehkäisyyn ja tukeen pyrkivä työote

Turvaa ja turvataitoja - ennaltaehkäisyyn ja tukeen pyrkivä työote Turvaa ja turvataitoja - ennaltaehkäisyyn ja tukeen pyrkivä työote PsL, psykoterapian erikoispsykologi, perheterapeutti (VET) kaija@lajunen.net EN:n One in Five kampanja ja Lanzaroten sopimus Stop the

Lisätiedot

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntutuskurssit Aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Kuntakohtaiset palvelut

Kuntakohtaiset palvelut Liite 4 Kuntakhtaiset palvelut Kuntakhtaiset palvelut Ktiin annettavat palvelut Ikäihmisten ktna selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja ktiin. Ktiin annettavia palveluita n ktihit, ktihidn

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 7 Perhekeskuspiltin valmistelutilanne HEL 2015-004845 T 06 00 00 Päätösehdtus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedksi perhekeskuspiltin valmistelun tilanteen.

Lisätiedot

A ryhmä. Ryhmä 1. 1. Mitä muuttaisitte nykyisessä lastensuojelun työssä / millainen lastensuojelun työn tulisi olla vuonna 2023

A ryhmä. Ryhmä 1. 1. Mitä muuttaisitte nykyisessä lastensuojelun työssä / millainen lastensuojelun työn tulisi olla vuonna 2023 A ryhmä Ryhmä 1 1. Mitä muuttaisitte nykyisessä lastensujelun työssä / millainen lastensujelun työn tulisi lla vunna 2023 peruspalveluja enemmän ktiin tehtävää työtä lisää vanhempien kanssa enemmän työskentelyä

Lisätiedot

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja

Lisätiedot

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016 Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan

Lisätiedot

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Fibrmyalgiaa sairastavien speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital

Lisätiedot

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku Liikkujan plku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPlku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat

Lisätiedot

Lasten mielenterveystyön hoitoketju

Lasten mielenterveystyön hoitoketju Lasten mielenterveystyön hitketju Ylöjärven timintamalli Työryhmä: Merja Hietanen, lastenlääkäri Marj Huvinen, kulupsyklgi Niina Immnen, psyk sh, nuristiimi Tuija Landström, kuraattrityön krdinaattri Sinikka

Lisätiedot

Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskurssit

Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aivverenkierthäiriön sairastaneiden kuntutuskurssit 29.8.2012 AVH-kuntutuskurssit Kurssikknaisuus vuden 2013 alusta Humiitu kehittämistiminnasta saatuja tulksia (kevennetty kävely

Lisätiedot

Vaaratilanteet - ilmoittaminen ja hyödyntäminen

Vaaratilanteet - ilmoittaminen ja hyödyntäminen 2012 Vaaratilanteet - ilmittaminen ja hyödyntäminen Tilastllisesti yhtä vakavaa tapaturmaa khden sattuu samankaltaisessa työssä: 1 10 30 600 Vakava tapaturma Lievä tapaturma Materiaalivahink Vaaratilanne

Lisätiedot

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan

Lisätiedot

Tunne- ja turvataidoilla turvallisuutta lasten elämään

Tunne- ja turvataidoilla turvallisuutta lasten elämään Tunne- ja turvataidoilla turvallisuutta lasten elämään Oppilashuollon päivät 18.11.2015 Kaija Lajunen PsL, psykoterapian erikoispsykologi, perheterapeutti Kuvat: Sanna Ojanen 15.1.15 2 TUNNE- JA TURVATAITOKASVATUKSEN

Lisätiedot

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Hengityssairauksia sairastavien

Lisätiedot

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku Tervetula Liikkujan plku verkstn tiseen verkstseminaariin! #liikkujanplku Liikkujan plku -verkst Tässä ja nyt jälleen huikea prukka kasassa! #liikkujanplku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt?

Lisätiedot

Hoitopalkkion korotus lapsen tavanomaista suuremman hoitoisuuden perusteella:

Hoitopalkkion korotus lapsen tavanomaista suuremman hoitoisuuden perusteella: 1 Limaan kaupunki PALKKIOT JA KULUKOR VAUS 1.1.2014 ALKAEN LASTENSUOJELULAIN MUKAISESSA PERHEHOIDOSSA HOITOPALKKIO Perushitpalkki 1240 41,33 Hitpalkkin vähimmäismäärä 1.1.2014 alkaen 679,71 22,66 Hitpalkkin

Lisätiedot

VARHAISEN TUEN YHTEISTYÖ- JA PALVELUMALLI 0 6 v. Varhaiskasvatuspalvelut, neuvola ja sosiaalipalvelut Hyvinkään kaupunki

VARHAISEN TUEN YHTEISTYÖ- JA PALVELUMALLI 0 6 v. Varhaiskasvatuspalvelut, neuvola ja sosiaalipalvelut Hyvinkään kaupunki VARHAISEN TUEN YHTEISTYÖ- JA PALVELUMALLI 0 6 v Varhaiskasvatuspalvelut, neuvla ja ssiaalipalvelut Hyvinkään kaupunki SISÄLLYS LUKIJALLE... 3 JOHDANTO... 4 1 VARHAINEN JA AVOIN YHTEISTYÖ HUOLI PUHEEKSI...

Lisätiedot

2.2.2015. www.ktay.fi

2.2.2015. www.ktay.fi Ssiaali- ja terveysvalikunta Eduskunta Kuntutuksen timialayhdistyksen lausunt hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi ssiaali- ja terveydenhulln järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

TeliaSoneran eettiset toimintaperiaatteet

TeliaSoneran eettiset toimintaperiaatteet 2015-03-16 1 (6) TeliaSneran eettiset timintaperiaatteet TeliaSnera n hyväksynyt yhteiset periaatteet knsernimme timinnan perustaksi. Odtamme TeliaSneran kaikkien työntekijöiden nudattavan päivittäisessä

Lisätiedot

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista.

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista. EKOTUKIKITOIMINNAN PERUSKOULUTUS OSA II MAANANTAI 13.2.2012 Kulutustilaisuudessa tehtiin klme ryhmätyötä. Seuraavassa n knti ryhmätöiden tulksista. Alussa phdittiin mitä tulee mieleen kestävästä kuluttamisesta.

Lisätiedot

Päihdeaiheisia pohdintakysymyksiä nuorten kanssa ryhmissä pohdittavaksi ja keskusteltavaksi:

Päihdeaiheisia pohdintakysymyksiä nuorten kanssa ryhmissä pohdittavaksi ja keskusteltavaksi: Kulurauha-hjelma 2005 2006 Päihdeasiaa 7.-9. lukkien ppilaille: Päihdeaiheisia phdintakysymyksiä ryhmissä phdittavaksi ja keskusteltavaksi Kllaasien/figuurien kautta mien mielipiteiden viestintää Kuvatyöskentely

Lisätiedot

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Ikääntyneiden mnisairaiden kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Ikääntyneiden mnisairaiden

Lisätiedot

kriisiviestintäohjeistus esimiehille

kriisiviestintäohjeistus esimiehille . Espn kaupungin 11.2.2009 kriisiviestintähjeistus esimiehille 1 (5) Espn kriisiviestintähje esimiehille Kun ikävää sattuu Pelasta ja varita välittömässä vaarassa levia. Estä lisävahinkjen syntyminen.

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA 2004/2009 Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut Kirkknummen musiikkipist n perustettu vunna 1972, kunnallistettu 1.1.1989

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen. Saara Jäämies Salo

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen. Saara Jäämies Salo + Vapaaehtistiminnan jhtaminen Saara Jäämies Sal 14.3.2017 + Kuka len? Saara Jäämies Helsingin kaupunginkansliassa vapaaehtistiminnan mallin prjektisuunnittelija Vapaaehtis- ja kansalaistiminnan kehittäjä

Lisätiedot

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015 Liikkujan plku -verkst Tapaamisen tavitteet kirkastaa yhteistä Urheillen terveyttä seurassa viestiä ja viestintää saada tukea man piltin/hankkeen käytäntöön

Lisätiedot

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU PÖYTÄKIRJA VIESTINNÄN KESKUSLIITTO SUOMEN JOURNALISTILIITTO KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 3.6.2016 Paikka Eteläranta 10, Helsinki Läsnä Elina Nissi edustaen VKL:a Ltta

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

Missä ikävaiheissa kuuluu? => varhaiskasvatus, esiopetus sekä perusopetus, toisen asteen koulutus. aikuisten osalta? ei seurata

Missä ikävaiheissa kuuluu? => varhaiskasvatus, esiopetus sekä perusopetus, toisen asteen koulutus. aikuisten osalta? ei seurata UNICEFIN LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA TOIMINTAMALLI LAPPEENRANNAN SUUNNITELMA Rakennuspalikka ja tarkistuslista tämän hetken tilanne kehittämistimi kehittämisestä vastaava tah 1. Lapsen ikeudet tunnetaan Näkyykö

Lisätiedot

FC HONKA AKATEMIAN ARVOT

FC HONKA AKATEMIAN ARVOT FC HONKA AKATEMIAN ARVOT JOHDANTO... 3 FC HONKA AKATEMIAN ARVOT... 4 YHTEISÖLLISYYS & YKSILÖ... 5 MEIDÄN SEURA, TOIMIMME YHDESSÄ, VOITAMME YHDESSÄ... 5 YKSILÖN KEHITYS JA YKSILÖN ONNISTUMISET PARANTAVAT

Lisätiedot

TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013. Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen

TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013. Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013 Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen Lasten turvataitokasvatus suomalainen lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyohjelma

Lisätiedot

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti KR-Tukefin 2011-2012 Krjausrakentamiseen uusia timintamalleja ARA ja TEKES Lppuraprtti Sisältö Tiivistelmä sivu 1. KR-Tukefin tuttavuushanke 3 1.1. KR-Tukefin- hanke ja sen tavitteet 3 1.2. Hankkeen eteneminen

Lisätiedot

Tietosuoja 22.4.2013. Tietosuojaperiaatteet Tietosuojaperiaatteemme ovat seuraavat:

Tietosuoja 22.4.2013. Tietosuojaperiaatteet Tietosuojaperiaatteemme ovat seuraavat: 1 Tietsuja 22.4.2013 Yksityisyytesi sujaaminen n Genwrth Financialille erittäin tärkeää. Arvstamme luttamustasi ja haluamme kerta, miten keräämme, sujaamme ja käytämme henkilötietjasi. Miten käytämme ja

Lisätiedot

Älykäs kaupunki työpajan ryhmätyöt 25.9.2013/ Koonnut Anne Miettinen

Älykäs kaupunki työpajan ryhmätyöt 25.9.2013/ Koonnut Anne Miettinen Älykäs kaupunki työpajan ryhmätyöt 25.9.2013/ Knnut Anne Miettinen Tampereella 25.9.2013 järjestetyn Älykäs kaupunki työpajan ryhmätyössä visiitiin älykästä kaupunkia erityisesti eri ikäryhmien ja yritysten

Lisätiedot

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja Kuhmisten kunnan elinkeinja työllisyysstrategia [Tiedstn alatsikk] Visi, tavitteet, keint 0 Visi Kuhmisissa n luntaista elinvimaa, tekemistä ja laadukkaita palveluita ihmisille ja yhteisöille. Kuhmisten

Lisätiedot

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Muistisairauksia sairastavien aikuisten speutumisvalmennuskurssit, parikurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital speutumisvalmennuskurssi,

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely

Lausuntopyyntökysely SOSIAALI-JA 1 0 TERVEYSMINISTERIÖ Lausuntpyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylmakkeessa vi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kyselyssä n mahdllista edetä vastaamatta

Lisätiedot

MUTKAPOLUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 12.8.2013 31.5.2014. Auringonpilkkujen ryhmä. Päivänsäteiden ryhmä

MUTKAPOLUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 12.8.2013 31.5.2014. Auringonpilkkujen ryhmä. Päivänsäteiden ryhmä MUTKAPOLUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 12.8.2013 31.5.2014 Auringnpilkkujen ryhmä Päivänsäteiden ryhmä 1. YKSIKKÖ Mutkaplun päiväkti n Rajamäen uusin ja suurin 5-ryhmäinen päiväkti, jka

Lisätiedot

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 1(5) HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 YLEISTÄ Liikunnallisen iltapäivätiminnan kehittämishankkeiden tukemiseen liittyviä valtinavustuksia jaettaessa

Lisätiedot

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö KTJkii-aineistluvutuksen tietsisältö 2008-02-12 Versi 1.05 2009-02-10 Versi 1.06 2010-02-16 Versi 1.07 2011-02-14 Versi 1.08 2012-02-13 Versi 1.09 2013-02-25 Versi 1.10 2014-02-10 Versi 1.11 Yleistä Ominaisuustietjen

Lisätiedot

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011.

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011. SUOJAVAATEPALVELUHANKINTA Peruspalvelukeskus Oiva liikelaits kuuluu Hlllan kunnan rganisaatin ja tuttaa ssiaali- ja perusterveydenhullnpalvelut yhteistiminta-alueen kuntien (Asikkala, Hllla, Hämeenkski,

Lisätiedot

JFunnel: Käytettävyysohjatun vuorovaikutussuunnittelun prosessiopas

JFunnel: Käytettävyysohjatun vuorovaikutussuunnittelun prosessiopas Versi 2/2010 JFunnel: Käytettävyyshjatun vurvaikutussuunnittelun prsessipas Kirjittaja n timinut käytettävyysasiantuntijana, - tutkijana ja -kuluttajana 15 vuden ajan. Hän n kehittänyt ja sveltanut käytettävyyssuunnittelun

Lisätiedot

Koulutoimi Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 26.6.2014

Koulutoimi Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 26.6.2014 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Kulutimi REKISTERISELOSTE Henkilötietlaki (523/99) 10, 24 Tarkitettu asiakkaille Laatimispvm: 26.6.2014 1. REKISTERIN NIMI AURA - Kulukuraattrien ja psyklgien asiakastietjärjestelmä,

Lisätiedot

Liikkujan polku -verkosto

Liikkujan polku -verkosto Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat kunnssa Keneltä löytyisi sisältöjä? Yksinäistä

Lisätiedot

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 1 (25) MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 Sisällysluettel OSA I: ELÄKEMENOTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE... 3 YLEISTÄ...

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.11.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

Perhe- ja sosiaalipalveluiden päällikkö Mervi Herola. Verkostotyön koordinaattori Olli Laiho. Tarkastuslautakunta 15.10.2008

Perhe- ja sosiaalipalveluiden päällikkö Mervi Herola. Verkostotyön koordinaattori Olli Laiho. Tarkastuslautakunta 15.10.2008 Varhainen avin yhteistyöstrategiista työkäytännöiksi Perhe- ja ssiaalipalveluiden päällikkö Mervi Herla Verksttyön krdinaattri Olli Laih Tarkastuslautakunta 15.10.2008 Nurmijärven Varputiminnan taustaa

Lisätiedot

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN KOULU: Espn kristillinen kulu KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN Espn kaupungissa n käytössä yhteinen phja ppilashultsuunnitelmalle, jta Espn kristillinen kulu n täydentänyt kulun

Lisätiedot

Yhdessä lapsen parhaaksi järjestöt ja seurakunnat perhekeskustoimintaa kehittämässä Seminaari Helsingissä 10/2015

Yhdessä lapsen parhaaksi järjestöt ja seurakunnat perhekeskustoimintaa kehittämässä Seminaari Helsingissä 10/2015 Yhdessä lapsen parhaaksi järjestöt ja seurakunnat perhekeskustimintaa kehittämässä Seminaari Helsingissä 10/2015 KOOSTE SEMINAARIPÄIVÄN HAVAINNOISTA JA TULOKSISTA Kirjaukset: Tm Tarvainen, tm.tarvainen@ajatustal.fi

Lisätiedot

Fysiikan labra Powerlandissa

Fysiikan labra Powerlandissa Fysiikan labra Pwerlandissa Bumper Cars Bumper Cars n suuri autrata jka spii niin vanhille kuin nurillekin kuljettajille. Autt vat varustetut turvavöin ja autja vi ajaa yksin tai pareittain. Lievemmät

Lisätiedot

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Rakennusjärjestyksen muuts Rakennusvalvnta Sipn kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) 1. Mikä rakennusjärjestys n? Rakennusjärjestys

Lisätiedot

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustalite Fennviman hankkeeseen valmistautumisesta Valtuustalite Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustkysymys 31.8.2015/Selntek Fennviman hankkeesta ja siihen valmistautumisesta:

Lisätiedot

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Spectrum kkus 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Yleiset ajatukset ja ideat Miksi maanne n valinnut kääntää tietyn san Spectrumia? Sumi Kääntää Appendix 1 - Tämä n sitä, mitä Sumen muset tarvitsevat

Lisätiedot

Tuulivoima, Suomen Hyötytuuli Oy / TOF ja Sachtleben Kirrinsanta. Tasoristeyksien saneeraussuunnitelman toteutuminen

Tuulivoima, Suomen Hyötytuuli Oy / TOF ja Sachtleben Kirrinsanta. Tasoristeyksien saneeraussuunnitelman toteutuminen Kaupunkisuunnittelu Yleisötilaisuus Yyterinniemi Lyttylä sayleiskaava 27.5.2014 Yyterin kylpylähtelli - Kaupunkisuunnittelupäällikkö Olavi Mäkelä avasi tilaisuuden ja tivtti läsnälijat tervetulleiksi.

Lisätiedot

Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö

Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö Plus500CY Ltd. Tietsuja- ja evästekäytäntö Tietsuja- ja evästekäytäntö Tämä verkksivust n Plus500CY Ltd:n ( me, meille, meidän ) perima. Me kunniitamme tietjen luttamuksellisuutta ja ihmisten yksityisyyttä.

Lisätiedot

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA Palveludirektiivin tarkituksena n tuda kuluttajille enemmän valinnanvaraa, enemmän vastinetta rahille ja paremmat mahdllisuudet käyttää palveluja eri pulilta

Lisätiedot

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston kolmanteen verkostotapaamiseen! #liikkujanpolku

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston kolmanteen verkostotapaamiseen! #liikkujanpolku Tervetula Liikkujan plku verkstn klmanteen verksttapaamiseen! #liikkujanplku Meitä n paljn, vanhja tuttuja ja aivan uusia kasvja. Olette kaikki yhtä lämpimästi tervetulleita! http://www.sprt.fi/verkstt/liikkujan-plku-verkst

Lisätiedot

JOS NUOREN MIELI SAIRASTAA. Opas masentuneen nuoren vanhemmalle

JOS NUOREN MIELI SAIRASTAA. Opas masentuneen nuoren vanhemmalle JOS NUOREN MIELI SAIRASTAA Opas masentuneen nuren vanhemmalle 1 SISÄLLYSLUETTELO Jhdant 2 Masennuksen ireet 3 Masennus vai murrsikä? 3 Nuren khtaaminen 4 Hulen puheeksittaminen 4 Kun huli herää 5 Hulen

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ 1(4) LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT Lestijärven kunta Kaustisen seutukunta ja sen hallinnima InnKas -prjekti (S 12115) tarjaa prjektissa mukana

Lisätiedot

Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö, 1. kehittämisseminaari, MUISTIO

Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö, 1. kehittämisseminaari, MUISTIO Lapin ssiaalityön kehittämisyksikkö, 1. kehittämisseminaari, MUISTIO - Trstai 17.8.2006 kl 10 15 - Lapin ylipist, ls 21, Rvaniemi - Läsnä 25 henkilöä: Kaisa Kstam-Pääkkö, Asta Niskala, Maarit Pirttijärvi,

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 22.5.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri 1 Nuristyön kehittämisverkst MUISTIO 4/2010 Kkus: Krdinaatiryhmän kkus Aika: ti 30.11.2010 kl 13.00 15.55 Paikka: Läsnä: DIAK (etelä), Järvenpää Päivi Harinen, Itä-Sumen ylipist (YUNET) Elna Hirvnen, Tampereen

Lisätiedot

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta ASIAKASPALVELU, 20 v Arviinnin khde Ammattisaamisen näyttö Muu saamisen arviinti 1. Työprsessien hallinta Arviinnin khteena vat: Työhyvinvinnista hulehtiminen 3. Työn perustana levan tiedn hallinta Työympäristöstä

Lisätiedot

Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu

Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu 2012 Tulitöitä vat kaikki työt, jssa n syttymän aiheuttaja (esim. kipinöinti, hitsaus, avtuli, kuuma ilma) sekä ympäristössä leva palvaara Tulityökrtti ei le lakisääteinen,

Lisätiedot

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 2018

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 2018 Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 2018 Perustiedt: Hakuaika: 31.10.2017 päätös pyritään tekemään maaliskuun alkuun mennessä Haun tarkituksena n tukea Muutsta liikkeellä linjausten,

Lisätiedot

Sivistysvirasto Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 22.10.2012

Sivistysvirasto Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 22.10.2012 1 Naantalin kaupunki Sivistysvirast REKISTERISELOSTE Henkilötietlaki (523/99) 10, 24 Tarkitettu asiakkaille Laatimispvm: 22.10.2012 1. REKISTERIN NIMI AURA - Kulukuraattrien ja psyklgien asiakastietjärjestelmä,

Lisätiedot

Ikäaparaattityöpaja Lahdessa 6.6.2012

Ikäaparaattityöpaja Lahdessa 6.6.2012 Ikäaparaattityöpaja Lahdessa 6.6.2012 Työ-ja elinkeinministeriön järjestämässä työpajassa Lahden Sibelius-tallla 6.6.12 käsiteltiin ikärakennemuutksen vaikutuksia alueellisesta näkökulmasta sekä ikärakennemuutksen

Lisätiedot