Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/ /2013. Kh

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015. Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013. Kh 09.02."

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/ /2013 Kh Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh Työsopimuslain (55/2001) 7. luvun 3 :n mukaan työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Työsopimusta ei kuitenkaan saa irtisanoa, jos työntekijä on sijoitettavissa tai koulutettavissa toisiin tehtäviin 4 :ssä säädetyllä tavalla. Perustetta irtisanomiseen ei ole ainakaan silloin, kun 1) työnantaja on joko ennen irtisanomista tai sen jälkeen ottanut uuden työntekijän samankaltaisiin tehtäviin, vaikka hänen toimintaedellytyksensä eivät ole vastaavana aikana muuttuneet: tai 2) töiden uudelleenjärjestelystä ei ole aiheutunut työn tosiasiallista vähentymistä. TSL:n 7. luvun 4 :n mukaan työntekijälle on tarjottava ensisijaisesti hänen työsopimuksensa mukaista työtä vastaavaa työtä. Jos tällaista työtä ei ole, työntekijälle on tarjottava muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä. Työnantajan on järjestettävä työntekijälle sellaista uusien tehtävien edellyttämää koulutusta, jota voidaan molempien sopijapuolten kannalta pitää tarkoituksenmukaisena ja kohtuullisena. Jos työnantajalla, joka tosiasiallisesti käyttää henkilöstöasioissa määräysvaltaa toisessa yrityksessä tai yhteisössä omistuksen, sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella, ei ole tarjota työntekijälle 1 momentissa tarkoitettua työtä, on hänen selvitettävä, voiko hän täyttää työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuutensa tarjoamalla työntekijälle työtä muista määräysvallassaan olevista yrityksistä tai yhteisöistä. TSL:n 6. luvun 6 :n mukaan työnantajan on tarjottava työtä 7. luvun 3 tai 7 :ssä säädetyillä perusteilla irtisanomalleen, työvoimatoimistosta edelleen työtä hakevalle entiselle työntekijälleen, jos hän tarvitsee työntekijöitä yhdeksän kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä samoihin tai samankaltaisiin

2 tehtäviin, joita irtisanottu työntekijä oli tehnyt. (1 mom.) KVTES:n VIII luvun 4 :n mukaan taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä johtuvan työntekijän irtisanomisen yhteydessä on mahdollisuuksien mukaan noudatettava sääntöä, jonka mukaan viimeksi irtisanotaan kunnan/kuntayhtymän toiminnalle tärkeitä työntekijöitä ja saman työnantajan työssä osan työkyvystään menettäneitä. Jos työntekijät ovat näillä perusteille samanarvoisia, kiinnitetään huomiota myös työntekijän huoltovelvollisuuden määrään ja palvelussuhteen kestoaikaan. KVTES:n VIII luvun 5 :n mukaan työnantajan irtisanoessa viranhaltijan virkasuhteen tai työntekijän työsopimuksen, irtisanomisaika on vähintään - 14 päivää, jos palvelussuhde on jatkunut enintään yhden vuoden - yksi kuukausi, jos palvelussuhde on jatkunut yli vuoden, mutta enintään neljä vuotta - kaksi kuukautta, jos palvelussuhde on jatkunut yli neljä vuotta, mutta enintään kahdeksan vuotta - neljä kuukautta, jos palvelussuhde on jatkunut yli kahdeksan, mutta enintään 12 vuotta - kuusi kuukautta, jos palvelussuhde on jatkunut yli 12 vuotta keskeytyksettä. Irtisanomisaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu tai saatettu tiedoksi. Viranhaltijan/työntekijän pyynnöstä tai suostumuksella voidaan noudattaa lyhyempää irtisanomisaikaa kuin edellä on määrätty. TSL:n 7. luvun 12 :n mukaan jolleivät työnantaja ja työntekijä työnantajan irtisanottua työsopimuksen 7 luvun 3 ja 4 tai 7 :ssä tarkoitetulla perusteilla ole sopineet muuta, työntekijällä on oikeus vapaaseen täydellä palkalla osallistuakseen irtisanomisaikanaan julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa tarkoitetun työllistymisohjelman laatimiseen, sen mukaiseen työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen, harjoitteluun ja työssäoppimiseen tai oma-aloitteiseen tai viranomaisaloitteiseen työpaikan hakuun ja työhaastatteluun tai uudelleensijoitusvalmennukseen. Työllistymisvapaan pituus määräytyy irtisanomisajan pituuden mukaan. Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007) mukainen yhteistoimintamenettely henkilöstökustannusten vähentämiseksi on käyty ajalla Yhteistoimintavelvoite on todettu täyttyneeksi Yhteistoimintamenettelyssä on neuvoteltu vuoden 2015 talousarvioon sisältyvän yhteensä euron henkilöstökulujen

3 vähentämisestä. Henkilöstövähennyksissä on kaupunginhallituksen päätöksen mukaan voitu käyttää kaikkia käytettävissä olevia keinoja, kuten eläköitymistä, vakanssien normaalia vapautumista, sijaisten ja määräaikaisten käytön rajaamista, organisaatiomuutosten sekä palvelujen ja toimintojen uudelleenjärjestelyjen yhteydessä tapahtuvia henkilöstövähennyksiä, palkattomia vapaita sekä henkilöstön irtisanomisia. Irtisanomisen vaihtoehdoksi tarjolla olevat tehtävät on kartoitettu koko kaupungin tasolla ja työntekijälle on tarjottu tiedossa olevia tehtäviä. Irtisanomisen vaihtoehdoksi ei ole ollut järjestää TSL:n 7.luvun 4 :n 2 momentissa tarkoitettua koulutusta. Työsopimuslain 9. luvun 3 :n 1 mom. mukaan ennen kuin työnantaja irtisanoo työsopimuksen 7. luvun 3 (taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet) tai 7 :n perusteella, työnantajan on selvitettävä irtisanottavalle työntekijälle irtisanomisen perusteet ja vaihtoehdot sekä työvoimatoimistolta saatavat työvoimapalvelut niin hyvissä ajoin kuin mahdollista. Lain 3 :n 3 momentin mukaan jos työnantaja on lain säännöksen, sopimuksen tai muun häntä sitovan määräyksen mukaan velvollinen neuvottelemaan irtisanomisen perusteesta työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa, työnantajalla ei ole 1 ja 2 momentissa tarkoitettua selvitysvelvollisuutta. Yhteistoimintalain edellyttämät neuvottelut on käyty Hallintosäännön 29 :n mukaan irtisanomisesta sekä useita henkilöstöryhmiä koskevista lomautuksista päättää kaupunginhallitus. Työsopimus on yksityisoikeudellinen sopimus, mistä johtuen työsuhteisen työntekijän irtisanomista koskevat mahdolliset vaatimukset käsitellään käräjäoikeudessa. Kunnallisvalituksen voi tehdä vain menettelyvirheen tai toimivallan ylityksen perusteella. LIITE 6 /kh Työsopimuksen irtisanominen Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus irtisanoo työsopimuksen työsopimuslain 7. luvun 3 :n mukaisesti taloudellisista syistä liitteen 6 /kh Työsopimuksen irtisanominen mukaisesti, päättymään neljän (4) kuukauden irtisanomisajan kuluttua. Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa. Käsittely: Keskustelun kuluessa II varapuheenjohtaja Esko Lundgren ehdotti

4 jäsen Eveliina Tyyskäsen kannattamana, ettei irtisanota, koska taloudelliset ja tuotannolliset perusteet eivät täyty. Puheenjohtaja totesi II varapuheenjohtaja Lundgrenin kannatetun ehdotuksen ja ehdotti, että suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan ehdotuksen kannalla, äänestävät "jaa" ja ne, jotka ovat Lundgrenin ehdotuksen kannalla, äänestävät "ei". Hyväksyttiin puheenjohtajan ehdottama äänestystapa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Heikkilä, Kalsi, Laaksonen, Laitila, Perho, Raitala, Suominen Olavi, Suominen Aino, Suominen Teuvo) ja 2 ei-ääntä (Lundgren, Tyyskänen). Puheenjohtaja totesi kaupunginjohtajan ehdotuksen tulleen hyväksytyksi. Päätös: Kaupunginhallitus päätti irtisanoa työsopimuksen työsopimuslain 7. luvun 3 :n mukaisesti taloudellisista syistä liitteen 6 /kh Työsopimuksen irtisanominen mukaisesti, päättymään neljän (4) kuukauden irtisanomisajan kuluttua. Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa. Kh Valmistelija: kehittämisjohtaja Matti Tunkkari Pääluottamusmies Harri Laukkanen on jättänyt päivätyn oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen päätöksestä irtisanoa lähihoitaja Titta Nurminen. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen kumoamista lain- ja sopimuksenvastaisena sekä taloudelliselta kannalta epätarkoituksenmukaisena. --- Työsopimus on yksityisoikeudellinen sopimus ja sitä koskevat mahdolliset riidat käsitellään yeisessä tuomioistuimessa. Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi tehdä myös tarkoituksenmukaisuusperusteella. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että oikaisuvaatimus ei anna aihetta kaupunginhallituksen muuttamiseen. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan vuoden 2015 talousarvioesityksestä kaupunginvaltuustolle. Kaupunginvaltuusto

5 hyväksyi talousarvion kokouksessaan Talousarvioon sisältyy yhteensä euron henkilöstökulujen vähennys. Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007) mukainen yhteistoimintamenettely henkilöstökustannusten vähentämiseksi on käyty ajalla Työntekijä on irtisanottu työsopimuslain 7 luvun 3 :ssä mainituilla perusteilla yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen. Työnantajalla on oikeus päättää irtisanottavat henkilöt. Irtisanottavien valinta ei saa perustua epäasiallisiin syihin. Irtisanottavien valinnassa työnantajan on otettava myös huomioon työsopimuslain 2 luvun 2 :ssä säädetty syrjintäkielto sekä tasapuolisen kohtelun vaatimus. Lisäksi työnantajan valintaa rajoittavat laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta sekä yhdenvertaisuuslaki. Työntekijän irtisanomiselle on ollut olemassa työsopimuslain 7 luvun 3 :ssä mainitut perusteet eikä päätös loukkaa tasa-arvolakia eikä yhdenvertaisuuslakia. Irtisanomiset on kohdistettu siten, että työhön jäävät ne, jotka pystyvät parhaiten turvaamaan toiminnan jatkuvuuden muuttuneissa olosuhteissa. Työnantaja on pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan noudattamaan yhteistoimintaneuvottelujen pöytäkirjaan kirjattua periaatetta ja KVTES:n VIII 4 :ssä mainittua irtisanomisjärjestystä. Niiden mukaan työntekijän irtisanomisen yhteydessä on mahdollisuuksien mukaan noudatettava sääntöä, jonka mukaan viimeksi irtisanotaan kunnan toiminnalle tärkeitä työntekijöitä ja saman työnantajan työssä osan työkyvystään menettäneitä. Jos työntekijät ovat näillä perusteilla samanarvoisia, kiinnitetään huomiota myös työntekijän huoltovelvollisuuden määrään ja palvelussuhteen kestoaikaan. Työntekijälle on pyritty löytämään ja tarjoamaan ensisijaisesti hänen työsopimuksensa mukaista työtä vastaavaa työtä. Työntekijälle on sen jälkeen tarjottu muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan ja kokemustaan vastaavaa työtä. Työntekijä on kouluttautunut kuntoutusohjaajaksi, mutta kaupungilla ei ole tarjota työntekijälle hänen koulutustaan vastaavaa tehtävää. Työnantaja on pyrkinyt järjestämään työntekijälle sellaista uusien tehtävien edellyttämää koulutusta, jota voidaan molempien sopijapuolten kannalta pitää tarkoituksenmukaisena ja kohtuullisena. Kaupungilla ei ole ollut tarjota työntekijälle sellaista työtä, johon työntekijä olisi kohtuudella voitu kouluttaa. Käsittely: Keskustelun kuluessa jäsen Eveliina Tyyskänen ehdotti II varapuheenjohtaja Esko Lundgrenin kannattamana, että kaupunginhallitus hyväksyy oikaisuvaatimuksen.

6 Puheenjohtaja totesi jäsen Tyyskäsen kannatetun ehdotuksen ja ehdotti, että suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan ehdotuksen kannalla äänestävät "jaa" ja ne, jotka ovat Tyyskäsen ehdotuksen kannalla, äänestävät "ei". Hyväksyttiin puheenjohtajan ehdottama äänestystapa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Heikkilä, Kalsi, Tepponen, Laitila, Perho, Raitala, Suominen Olavi, Vuolle Sanna, Suominen Teuvo) ja 2 ei-ääntä (Lundgren, Tyyskänen) Puheenjohtaja totesi kaupunginjohtajan ehdotuksen tulleen hyväksytyksi. Päätös: Hyväksyttiin kaupunginjohtajan ehdotus.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Kaupunginhallitus AIKA 17.03.2014 kello 17:00-20:07 PAIKKA Keskuskoulu, os. Kalevalankatu 12 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 70 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 23.9.2013 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tavoitteena 2,4

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 31.3.2014 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen KHHJ 4.2.2014 19 SISÄLLYS 1 Muun työn tarjoaminen irtisanomisen (taloudelliset ja tuotannolliset syyt) vaihtoehtona... 1 2 Koulutusvelvollisuus... 2 3 Toimintamalli

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2014 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2014 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2014 1 Kaupunginhallitus AIKA 06.10.2014 kello 17:00-19:23 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 323 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE Y/4/2009 24.9.2009 1(6) TYÖN TILAPÄINEN JA PYSYVÄ VÄHENTYMINEN Työn tilapäinen tai pysyvä vähentyminen vaikuttaa

Lisätiedot

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 VIII LUVUN JA IX LUVUN MUUTTAMISESTA Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2005 2007 lomauttamista koskevan

Lisätiedot

Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA

Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 6/2005 Tast 21.2.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA Tulopoliittisen

Lisätiedot

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 Tavoite Nopeampi työllistyminen ja muutoksen aikaisen turvan lisääminen tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomistilanteissa ja pidempiaikaisissa lomautustilanteissa (vähintään

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

Alkusanat. Helsingissä

Alkusanat. Helsingissä MUUTOSTURVA 2 Alkusanat Muutosturvan tavoitteena on parantaa taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä irtisanotun työntekijän asemaa ja edistää

Lisätiedot

Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työvoiman vähentämistilanteet Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Käydään läpi: Yhteistoimintamenettely Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Eija Mali, OAJ 2 Yhteistoimintamenettely

Lisätiedot

IRTISANOMISET JA LOMAUTTAMISET SEKÄ NIITÄ EDELTÄVÄT YT- NEUVOTTELUT

IRTISANOMISET JA LOMAUTTAMISET SEKÄ NIITÄ EDELTÄVÄT YT- NEUVOTTELUT IRTISANOMISET JA LOMAUTTAMISET SEKÄ NIITÄ EDELTÄVÄT YT- NEUVOTTELUT Tampere 10.2.2009 Timo Voutilainen IRTISANOMISSUOJA Yleissäännös: Työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE. Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko

AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE. Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko KKO 2007:69 Työntekijän takaisin ottaminen Työnantaja ja työntekijä olivat tehneet

Lisätiedot

MITÄ MUISTETTAVAA TYÖVOIMAA VÄHENNETTÄESSÄ?

MITÄ MUISTETTAVAA TYÖVOIMAA VÄHENNETTÄESSÄ? MITÄ MUISTETTAVAA TYÖVOIMAA VÄHENNETTÄESSÄ? Katja Leppänen EK TYÖVOIMAN SOPEUTTAMISKEINOT - PERUSTEENA YRITYKSEN TUOTANTO / TALOUS 1. Irtisanominen työ vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi (ns. kollektiiviperuste)

Lisätiedot

2 Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin TT-STTK irtisanomissuojasopimus ja todettiin, että se tulee voimaan 1.6.2002.

2 Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin TT-STTK irtisanomissuojasopimus ja todettiin, että se tulee voimaan 1.6.2002. TEOLLISUUDEN JA TYÖNANTAJAIN KESKUSLIITTO TIMIHENKILÖKESKUSJÄRJESTÖ STTK ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Aika Paikka Läsnä 1 Sovittiin, että pöytäkirja tarkastetaan tässä kokouksessa ja että kaikki osanottajat

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄSSÄ TOIMINTASUUNNITELMA

YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄSSÄ TOIMINTASUUNNITELMA YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄSSÄ TOIMINTASUUNNITELMA 1. Toimenpiteiden perusteet Taustaa ja perusteita neuvotteluiden käynnistämiselle Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän hallitus

Lisätiedot

Lomauttaminen? Irtisanominen?

Lomauttaminen? Irtisanominen? Lomauttaminen? Irtisanominen? Minäkö? Millä perusteella? Miten siitä selviää? Mitä sen jälkeen? Luottamusmiesseminaari, Kirkon alat ry, 11.- 12.5.2016 1 Lomautuksen perusteet Esityksen sisällöstä Menettelytavat

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Käsiteltävät asiat Työsopimuksen päättyminen Takaisinottovelvollisuus Perhevapaat Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Henkilöstön edustajien irtisanomissuoja Työsopimuksen päättyminen

Lisätiedot

Tehy ry / Okkeri päivitetty LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku

Tehy ry / Okkeri päivitetty LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku Tehy ry / Okkeri päivitetty 21.1.2016 LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku TYÖSOPIMUSLAKI Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet,

Lisätiedot

Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut

Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Tuotannollistaloudellinen irtisanominen ja irtisanomisaika Helsingin Yliopisto Irtisanomisen oikeudellinen perusta Työnantajan noudattamista irtisanomisperusteista

Lisätiedot

Sopimus koskee lomauttamista sekä toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen päättämistä

Sopimus koskee lomauttamista sekä toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen päättämistä Kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimus 1(5) LIITE 4 SUOMEN MATKUSTAJALAIVAYHDISTYKSEN JA SUOMEN MERIMIES-UNIONI SMU RY:N, SUOMEN LAIVANPÄÄLLYSTÖ- LIITON JA SUOMEN KONEPÄÄLLYSTÖLIITON VÄLINEN

Lisätiedot

Ajankohtaisia oikeustapauksia

Ajankohtaisia oikeustapauksia Ajankohtaisia oikeustapauksia HED-neuvottelupäivät 10. - 11.3.2014 Työsuhdelakimies Tiina Savikko Insinööriliitto IL ry TT 2013-150 Perhevapaalta palaaminen A oli työskennellyt myyntiassistenttina ennen

Lisätiedot

Puistokadun koulun, liikuntahallin ja urheilukeskuksen siivousta on hoitanut SOL-Palvelut Oy alkaen. Sopimus päättyy

Puistokadun koulun, liikuntahallin ja urheilukeskuksen siivousta on hoitanut SOL-Palvelut Oy alkaen. Sopimus päättyy Kaupunginhallitus 230 14.08.2017 Kaupunginhallitus 262 11.09.2017 Siivouspalveluiden kilpailuttaminen 98/10.03.02/2017 828/10.03.02/2015 Kh 11.05.2015 156 Vuoden 2015 talousarviossa on linjattu, että vuoden

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä 1 (5) IRTISANOMISSUOJASOPIMUS 2002 (TT-STTK) I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Yleinen soveltamisala Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista toimihenkilöstä johtuvasta tai hänen

Lisätiedot

Työnhaku. Muutosturva. www.mol.fi. Työvoimatoimisto

Työnhaku. Muutosturva. www.mol.fi. Työvoimatoimisto Työnhaku www.mol.fi Muutosturva Työvoimatoimisto Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Työllistymistä ja muutosturvaa koskevalla toimintamallilla parannetaan työntekijän asemaa tilanteissa, joissa

Lisätiedot

Alkusanat. Aineisto on ladattavissa ja tulostettavissa liittojen kotisivuilta. Helsingissä 5.4.2012

Alkusanat. Aineisto on ladattavissa ja tulostettavissa liittojen kotisivuilta. Helsingissä 5.4.2012 MUUTOSTURVA 2 Alkusanat Tämä teknologiateollisuutta koskeva muutosturva-aineisto on laadittu Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisenä yhteistyönä. Julkaisun tarkoitus on antaa opastusta

Lisätiedot

Työsuhteen päättäminen

Työsuhteen päättäminen Työsuhteen päättäminen Määräaikainen työsopimus Tietyksi määräajaksi sovittu työsopimus päättyy sovitun määräajan tai työn päättyessä ilman erillistä irtisanomista ja irtisanomisaikaa. Toistaiseksi voimassa

Lisätiedot

Jytyn kirjelmään on todettava seuraavaa:

Jytyn kirjelmään on todettava seuraavaa: Kaupunginhallitus 342 17.10.2016 Kaupunginhallitus 354 24.10.2016 Lomituspalvelujen yt-neuvottelujen tulos 1496/01.00.00/2016 Kaupunginhallitus 17.10.2016 342 Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Christina

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 22.3.2016 Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma Yhteistoimintamenettelyn perusteet Yhteistoimintalain 9 :n mukaan työnantajan on yhteistoimintaneuvotteluissa annettava henkilöstön edustajille esitys

Lisätiedot

Yhteistoimintaneuvottelu. Aika kello kaupunginhallituksen kokoushuone. Läsnä Outi Friberg pääluottamusmies Jyty

Yhteistoimintaneuvottelu. Aika kello kaupunginhallituksen kokoushuone. Läsnä Outi Friberg pääluottamusmies Jyty LOIMAAN KAUPUNKI Yhteistoimintaneuvottelu Esityslista Aika 13.1.2015 kello 14.00 Paikka kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Outi Friberg pääluottamusmies Jyty Hanna Kyläkoski pääluottamusmies Tehy Harri

Lisätiedot

TYÖOIKEUS & HENKILÖSTÖ 2015

TYÖOIKEUS & HENKILÖSTÖ 2015 TYÖOIKEUS & HENKILÖSTÖ 2015 Joukkoirtisanomiset Suomessa käytännön suosituksia Petteri Uoti 3 (27) Sisältö Kollektiivivähennysten koko kuva Yleistä Irtisanomisperuste Asiallinen ja painava syy Työn vähyys

Lisätiedot

MERENKULKUALAN ULKOMAAN-

MERENKULKUALAN ULKOMAAN- LIITE 4 MERENKULKUALAN ULKOMAAN- LIIKENTEEN SOPIMUS IRTISANOMISEN JA LOMAUTUKSEN PERUSTEISTA Allekirjoittaneet järjestöt ovat huomioon ottaen toisaalta välttämättömät pyrkimykset yritysten tuotannollisten

Lisätiedot

LOMAUTTAMINEN, IRTISANOMINEN JA YT-MENETTELY. Sari Anetjärvi

LOMAUTTAMINEN, IRTISANOMINEN JA YT-MENETTELY. Sari Anetjärvi LOMAUTTAMINEN, IRTISANOMINEN JA YT-MENETTELY Sari Anetjärvi Lomauttaminen Lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai hänen aloitteestaan tehtävään sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun

Lisätiedot

HE 47/ / /2016 vp

HE 47/ / /2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain 6 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kirkkolakia siten, että nimikirjan pitäminen tulisi työnantajalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.02.2016 Sivu 1 / 1 1229/2015 00.01.03 61 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle valituksesta, joka koskee asiakaspalvelujen yhdistämistä ja vakanssien siirtämistä teknisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 16.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 16.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) 225 Oikaisuvaatimus autopaikkavuokrien korvaamista koskevasta viranhaltijapäätöksestä HEL 2015-000537 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Vallilan terveysaseman

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Kaupunginhallitus AIKA 09.02.2015 kello 17:00-18:33 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN 14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan

Lisätiedot

Vuoden 2016 volyymilla ja hinnoilla laskettuna ostopalvelujen kustannukset ovat vuositasolla seuraavat:

Vuoden 2016 volyymilla ja hinnoilla laskettuna ostopalvelujen kustannukset ovat vuositasolla seuraavat: Kaupunginhallitus 189 19.06.2017 Asumispalvelujen kilpailutus 1282/05.17.00/2017 Petula 15.55.2016 88 Valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja Jaakko Kaunisto puh 02 761 2100. Loimaan kaupunki kilpailutti

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Kaupunginhallitus AIKA 13.04.2015 kello 18:15-20:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 122 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT 1 Sopimuksen soveltamisala Sopimuksen perusteella määräytyvät henkilöstön asema ja työehdot

Lisätiedot

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa).

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa). Kuntayhtymähallitus 97 23.07.2014 Kuntayhtymähallitus 105 06.08.2014 Kuntayhtymähallitus 112 21.08.2014 Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen supistaminen 249/00.01.02/2014 KYHALL 23.07.2014 97 Kärsämäen

Lisätiedot

Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta

Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta 1 (17) 22.11.2012 Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta Tarkistuslista Mieti mm. seuraavia asioita, kun työpaikallasi lomautetaan tai irtisanotaan työntekijöitä: Määräaikaiset työsopimukset

Lisätiedot

Yhteistoiminta ja työvoiman vähentäminen

Yhteistoiminta ja työvoiman vähentäminen Yhteistoiminta ja työvoiman vähentäminen VALTAKUNNALLISET LM PÄIVÄT Aikuiskoulutuskeskukset 4.4.2017 Eija Mali ja Minna Vakkuri 1 Työsopimuslain muutokset - koeaika Työnantaja ja työntekijä voivat sopia

Lisätiedot

Jatkotoimenpiteiden osalta päätösehdotus annetaan kokouksessa. Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa

Jatkotoimenpiteiden osalta päätösehdotus annetaan kokouksessa. Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa Kunnanhallitus 194 09.06.2008 Kunnanhallitus 269 25.08.2008 Kunnanhallitus 309 22.09.2008 Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa 1/03/05/2006 Khall 194 Oulun hallinto-oikeus on päätöksellään

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015

Lisätiedot

Työoikeuden sudenkuopat Jyväskylä 15.11.2013

Työoikeuden sudenkuopat Jyväskylä 15.11.2013 Työoikeuden sudenkuopat Jyväskylä 15.11.2013 Johanna Uusitalo Työoikeuden asiantuntija, varatuomari Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma Yhteistyöryhmä 8.1.2014 SISÄLLYS 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet... 1 2 Suunniteltu aikataulu... 2 3 Neuvottelussa noudatettavat menettelytavat... 3 4 Vaikutukset...

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE 1 (3) YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE OSA-AIKAISTETUN TYÖNTEKIJÄN OI- KEUDESTA YHTEISTOIMINTALAIN MUKAISEEN HYVITYKSEEN NEUVOTTELU- MENETTELYN LAIMINLYÖNTITILANTEESSA XXXXXX on pyytänyt 6.6.2011 yhteistoiminta-asiamieheltä

Lisätiedot

Yrityspalvelun henkilöiden tehtäväkuvaukset on laadittu kehittämisjohtajan johdolla ja ao. työntekijöiden kanssa.

Yrityspalvelun henkilöiden tehtäväkuvaukset on laadittu kehittämisjohtajan johdolla ja ao. työntekijöiden kanssa. Kaupunginhallitus 462 16.12.2013 Kaupunginhallitus 4 13.01.2014 Kaupunginhallitus 41 10.02.2014 Kaupunginhallitus 56 03.03.2014 Yrityspalvelun henkilöstön palkat 267/14.01.00/2013 Kh 16.12.2013 462 Valmistelija:

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA SOPIMUS SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 334/2007 (jatkossa yhteistoimintalaki) mukaan työnantajan tulee antaa henkilöstölle oikea-aikaisesti riittävästi

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (7) Palmia-liikelaitoksen jk 3 24.11.2011. Johtokunta päätti jättää asian pöydälle

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (7) Palmia-liikelaitoksen jk 3 24.11.2011. Johtokunta päätti jättää asian pöydälle Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (7) 77 Erään viranhaltijan irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus HEL 2011-001928 T 01 01 04 01 Päätös Käsittely Johtokunta päätti jättää asian pöydälle Pöydällepanoehdotus:

Lisätiedot

SUUNNITELMA 2.12.2015 1 TAUSTA

SUUNNITELMA 2.12.2015 1 TAUSTA 1 SUUNNITELMA 2.12.2015 Karstulan kunnan lomituspalvelukeskuksen toiminnan sopeuttamiseen liittyvät henkilöstöjärjestelyt vuonna 2016 ja työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 TAUSTA Tässä asiakirjassa

Lisätiedot

HE 257/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työsopimuslain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi

HE 257/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työsopimuslain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työsopimuslain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia, merityösopimuslakia,

Lisätiedot

Työnhakijan ja työnantajan muutosturva

Työnhakijan ja työnantajan muutosturva Työnhakijan ja työnantajan muutosturva te-palvelut.fi Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Työllistymistä ja muutosturvaa koskeva toimintamalli parantaa työntekijän asemaa tilanteissa, joissa hän

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 84/98 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Annettu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 1999 Päätös nro 15/99 Asia Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Opetushallituksen

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/ Yhteistyötoimikunta AIKA Klo 10:00-11:05

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/ Yhteistyötoimikunta AIKA Klo 10:00-11:05 PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Yhteistyötoimikunta 18.12.2014 AIKA 18.12.2014 Klo 10:00-11:05 PAIKKA Urho Kekkosen katu 2-4, 2 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 66 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Mistä tapauksessa on kysymys?

Mistä tapauksessa on kysymys? Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 13.6.2016 antamassaan tuomiossa nro 19277 (dnro L 15/14134) tuominnut Turun osuuskaupan maksamaan kahdelle irtisanomalleen Prisma-johtajalle ja Työttömyysvakuutusrahastolle

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 71 07.03.2016 Kaupunginhallitus 123 02.05.2016 Kaupunginhallitus 132 16.05.2016 Kaupunginhallitus 172 13.06.2016 Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu Kh 07.03.2016

Lisätiedot

McDonaldin terveyskeskuslääkärin virkaan siirtämisen jälkeen on tullut ilmi seuraavaa:

McDonaldin terveyskeskuslääkärin virkaan siirtämisen jälkeen on tullut ilmi seuraavaa: Kaupunginhallitus 39 09.02.2015 Kaupunginhallitus 65 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 21 10.03.2015 Outi Mc Donaldin irtisanominen 1635/33/2012 KH 09.02.2015 39 Outi McDonald on toiminut Hangon terveyskeskuksen

Lisätiedot

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kaavatoimikunta AIKA 08.03.2016 kello 16:00-16:55 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille 1 2 Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Uuden yliopistolain (558/2009) voimaantulon

Lisätiedot

Opas vähentämisneuvotteluihin yksityisellä sektorilla

Opas vähentämisneuvotteluihin yksityisellä sektorilla 1 Opas vähentämisneuvotteluihin yksityisellä sektorilla Yhteistoimintalaista Tässä yhteistoimintaneuvotteluita koskevassa oppaassa on tarkoitus antaa ohjeita niin luottamusmiesten kuin jäsentenkin näkökulmasta

Lisätiedot

LAKI TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN VÄLISESTÄ YHTEISTOIMINNASTA KUNNISSA (449/2007)

LAKI TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN VÄLISESTÄ YHTEISTOIMINNASTA KUNNISSA (449/2007) LAKI TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN VÄLISESTÄ YHTEISTOIMINNASTA KUNNISSA (449/2007) 1 Lain tarkoitus Edistää yhteistoimintaa kunnissa Mahdollistaa henkilöstön osallistuminen kunnan toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Muutosturva. www.mol.fi

Muutosturva. www.mol.fi Työnhakijalle & työnantajalle Muutosturva www.mol.fi Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Työllistymistä ja muutosturvaa koskeva toimintamalli parantaa työntekijän asemaa tilanteissa, joissa hän

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Muutosturva Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Säännökset - YT-laissa - Työsopimuslaissa - Työttömyysturvalaissa - Laissa

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös 23.8.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmän päätös 23.8.2016 Säädetään erikseen siitä,

Lisätiedot

Valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja Jaakko Kaunisto puh

Valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja Jaakko Kaunisto puh Perusturvalautakunta 88 15.11.2016 Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Asumispalveluiden hankinta Petula 15.11.2016 88 Valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja Jaakko Kaunisto puh 02 761 2100. Loimaan kaupunki

Lisätiedot

ASIALISTA. Asiat. SAVUKOSKEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.12.2014. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet Lautakunta Hallitus Valtuusto

ASIALISTA. Asiat. SAVUKOSKEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.12.2014. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet Lautakunta Hallitus Valtuusto 0 ASIALISTA Asiat 26 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 27 Sidonnaisuuksien ilmoittaminen 28 Palvelussuhteen päättäminen 29 Työtoiminnan ohjaus 30 Muut mahdolliset asiat 1 KOKOUSAIKA Tiistai 16.12.2014 klo

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Niina Pietikäinen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Niina Pietikäinen

Valmistelija / lisätiedot: Niina Pietikäinen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Niina Pietikäinen Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (5) Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto, 54, 21.03.2017 Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto, 56, 22.11.2016 54 Tampereen kaupungin henkilöstöpoliittisen tasa-arvo-

Lisätiedot

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet Yhtymähallitus 4 26.01.2016 Yhtymähallitus 27 23.02.2016 Yhtymähallitus 51 26.04.2016 Vuoden 2017 säästötoimenpiteet 23/00.01.02/2015 Yh 26.01.2016 4 Valtio leikkaa ammatillisen koulutuksen kustannuksia

Lisätiedot

Säästötoimet kunnissa Aopj- ja lm- neuvottelupäivät 3.-4.2.2014 Helsinki Messukeskus

Säästötoimet kunnissa Aopj- ja lm- neuvottelupäivät 3.-4.2.2014 Helsinki Messukeskus Säästötoimet kunnissa Aopj- ja lm- neuvottelupäivät 3.-4.2.2014 Helsinki Messukeskus Riikka Rapinoja, neuvottelupäällikkö Edunvalvonta Tiedossa olevat säästötoimet 1/2014 Akaa, Hamina, Juua, Jyväskylä,

Lisätiedot

HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS

HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS Kaupunginhallitus 424 19.11.2013 Kaupunginhallitus 437 26.11.2013 Kaupunginhallitus 448 09.12.2013 Kaupunginhallitus 104 10.03.2014 Kaupunginhallitus 199 27.05.2014 HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN

Lisätiedot

Henkilöstön irtisanominen ja lomauttaminen taloudellisilla, tuotannollisilla ja työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvilla perusteilla

Henkilöstön irtisanominen ja lomauttaminen taloudellisilla, tuotannollisilla ja työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvilla perusteilla Henkilöstön irtisanominen ja lomauttaminen taloudellisilla, tuotannollisilla ja työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvilla perusteilla teknologiateollisuudessa tekstiä tekstiä Sisällysluettelo

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa.

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa. Kaupunginhallitus 7 18.01.2016 Yhteistyötoimikunta 6 25.01.2016 Yhteistyötoimikunta 10 17.02.2016 Yhteistyötoimikunta 0 14.03.2016 Kaupunginhallitus 59 14.03.2016 Yhteistoimintaneuvottelujen aloittaminen

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 308 Asuntotontin (kaupunkipientalo) lyhytaikaisen vuokrasopimuksen muuttaminen rakennusluvan hakemista varten (Malmi, Ormuspelto, tontti 38099/30) HEL 2014-003157 T

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Tekninen keskus, lautakunnan kokoushuone

Tekninen keskus, lautakunnan kokoushuone LAPUAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 7 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 11.4.2007 klo 14.00-14.40 Paikka Tekninen keskus, lautakunnan kokoushuone OSALLISTUJAT Kalevi Pelanteri puheenjohtaja Päätöksentekijät

Lisätiedot

marraskuu 2015/Tuominen Henkilöstön irtisanominen ja lomauttaminen taloudellisilla, tuotannollisilla teknologiateollisuudessa

marraskuu 2015/Tuominen Henkilöstön irtisanominen ja lomauttaminen taloudellisilla, tuotannollisilla teknologiateollisuudessa marraskuu 2015/Tuominen Henkilöstön irtisanominen ja lomauttaminen taloudellisilla, tuotannollisilla ja työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvilla perusteilla teknologiateollisuudessa Sisällysluettelo

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Yhteistoimintaneuvottelu. Aika 2.2..2015 kello 9.00-9.50. kaupunginhallituksen kokoushuone. Läsnä Outi Friberg pääluottamusmies Jyty

Yhteistoimintaneuvottelu. Aika 2.2..2015 kello 9.00-9.50. kaupunginhallituksen kokoushuone. Läsnä Outi Friberg pääluottamusmies Jyty 1 LOIMAAN KAUPUNKI Yhteistoimintaneuvottelu Pöytäkirja Aika 2.2..2015 kello 9.00-9.50 Paikka kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Outi Friberg pääluottamusmies Jyty Hanna Kyläkoski pääluottamusmies Tehy

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 286 30.09.2013 Kaupunginhallitus 373 03.12.2013 Yt-menettelyn päättyminen henkilöstömenojen säästämiseksi KHAL 286 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Lisätietoja antaja: talousasiantuntija

Lisätiedot

Uudista ja Uudistu 2011. Työsyrjintä. Asianajaja Petteri Uoti 28.9.2011

Uudista ja Uudistu 2011. Työsyrjintä. Asianajaja Petteri Uoti 28.9.2011 Uudista ja Uudistu 2011 Työsyrjintä Asianajaja Petteri Uoti 28.9.2011 SISÄLTÖ Yleistä Syrjinnän ja epätasapuolisuuden sanktioinnista Syrjintä ja epätasapuolisuus rekrytoitaessa Syrjintä ja epätasapuolisuus

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kaupunginhallitus AIKA 19.01.2015 kello 17:00-19:46 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Työn vähenemisen on oltava olennaista ja pysyvää (vähintään 90 päivää kestävää).

Työn vähenemisen on oltava olennaista ja pysyvää (vähintään 90 päivää kestävää). TTu/JV/3-2016 Henkilöstön irtisanominen ja lomauttaminen taloudellisilla, tuotannollisilla ja työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvilla perusteilla teknologiateollisuudessa Sisällysluettelo

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 50/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 24/2012 13.4.2012 Asia: Virkasuhteen irtisanominen Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Päätös, johon haetaan oikaisua Viraston

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunta

Vapaa-aikalautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 8/2013 186 Vapaa-aikalautakunta 03.12.2013 Aika 03.12.2013 klo 9:00-10:15 Paikka Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 188 85 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot