JY:n laatutyö. Ainejärjestötapaaminen Pirjo Halonen Laatupäällikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JY:n laatutyö. Ainejärjestötapaaminen Pirjo Halonen Laatupäällikkö"

Transkriptio

1 Jyväskylän yliopisto JY:n laatutyö Ainejärjestötapaaminen Pirjo Halonen Laatupäällikkö

2 Jyväskylän yliopisto Yliopistot ja ammattikorkeakoulut on velvoitettu tekemään laadunvarmistusjärjestelmä vuoteen 2011 mennessä. Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) tarkastaa eli auditoi järjestelmän jokaisessa korkeakoulussa. JY:n auditointi on marraskuussa

3 Jyväskylän yliopisto Mitä laatutyö on? Asioiden tekemistä järjestelmällisesti Toiminnan suunnittelua vastaamaan tavoitteita Toimintaprosessien mallintamista Toiminnan seurantaa ja arviointia Dokumentointia Tiedottamista avoimuutta KEHITTYMISTÄ 3

4 Miksi laatutyötä Jyväskylän yliopisto tehdään? Ei siksi, etteikö toiminta olisi jo nyt laadukasta! Sen tarkastelemiseksi, onko toiminta tavoitteiden mukaista. Toimintojen sujuvuuden lisäämiseksi Toiminnan systematisoimiseksi Palvelujen parantamiseksi Tulosten parantamiseksi Kilpailukyvyn ylläpitämiseksi Yliopiston toimintojen jatkuvaksi parantamiseksi 4

5 Miten laatutyötä Jyväskylän yliopisto tehdään? Tavoitteena on laadunvarmistusjärjestelmä: Common Assessment Framework (CAF) kehikko, jossa käydään läpi seuraavat asiat: 5

6 Yleinen CAF-malli Toiminta Tulokset Henkilöstöjohtaminen Henkilöstötulokset Johtajuus Strategiat ja toiminnan suunnittelu Prosessit ja muutosjohtaminen Asiakas- ja kansalaistulokset Keskeiset suorituskykytulokset Kumppanuudet ja resurssit Yhteiskunnalliset tulokset 6 Innovatiivisuus ja oppiminen

7 Miten laatutyötä Jyväskylän yliopisto tehdään? tiedekuntakohtainen web-sivusto johtaminen opetus tutkimus yhteiskunnallinen vuorovaikutus Suunnittelu Toteutus Arviointi Kehittäminen 7

8 Toiminta ja tulokset JY:n malli Suunnittele Toteuta Arvioi Kehitä Johtajuus Strateginen johtaminen Henkilöstöjohtaminen Asiakkuuksien ja resurssien johtaminen Perustehtävät opetus tutkimus yhteiskunnallinen vuorovaikutus 8 Innovatiivisuus ja oppiminen

9 Alustava ja keskeneräinen hahmotelma kuhunkin CAF-STAK-pariin tulevista asioista CAF Suunnittelu Toteutus STAK Arviointi Kehittäminen Perustehtävät Opetus Opintohallinnon strategiset tavoitteet Koulutusohjelmasuunnittelu Opiskeluprosessit Mittarit ja indikaattorit Arvioinnin organisointi Tavoitteiden toteutumisen seuranta Opetuksen hallinnollisten prosessien kehittäminen tavoitteita vastaaviksi Tutkimus Tutkimushallinnon strategiset tavoitteet Tutkimusstrategiasuunnittelu Tutkimusvoimavarasuunnitte lu Tutkimusprosessit Mittarit ja indikaattorit Arvioinnin organisointi Tavoitteiden toteutumisen seuranta Tutkimuksen suuntaaminen yliopiston tavoitteita vastaavaksi Yhteiskunnallinen vuorovaikutus Strategisten vuorovaikutusten määrittely Strategiset tavoitteet Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen prosessit Mittarit ja indikaattorit Arvioinnin organisointi Tavoitteiden toteutumisen seuranta Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kehittäminen yliopiston tavoitteita vastaavaksi 9

10 Alustava ja keskeneräinen hahmotelma kuhunkin CAF-STAK-pariin tulevista asioista, jatkuu CAF Suunnittelu Toteutus STAK Arviointi Kehittäminen Johtaminen Strateginen johtaminen Missio Visio Tavoitteiden asettaminen Strateginen johtaminen Strategiset tavoitteet Toiminta- ja taloussuunnitelma Organisaatio Tavoitteiden suuntainen toiminta Vastuiden määrittely Vuosikello Tavoitteiden toteutumisen seuranta Lyhyen aikavälin haasteet Pitkän aikavälin haasteet Henkilöstöjohta minen Strategiasta johdettava henkilöstösuunnittelu Henkilöstöstrategia Henkilöstö(poliittinen)ohjelma Henkilöstötavoitteet Lyhyen aikavälin henkilöstösuunnittelu Vastuiden määrittely Henkilöstörakenteen ja tavoitteiden yhteys Lyhyen aikavälin haasteet Pitkän aikavälin haasteet Asiakkuuksien johtaminen Asiakkaiden määrittely Sidosryhmien määrittely Asiakastavoitteet Asiakasvaatimusten selvittäminen Sidosryhmävaatimusten selvittäminen Vastuiden määrittely Tavoitteiden toteutumisen seuranta Yhteiskunnallisten yhteyksien kehittäminen n johtaminen Laadunvarmistusjärjestelmän tavoitteet Laatupolitiikka n organisointi Vastuiden määrittely Opiskelijoiden osallistuminen Dokumentaatio Yliopiston läpäisevät prosessit Laadunvarmistusjärjestelmän toimivuuden ja tavoitteiden toteutumisen seuranta Johdon katselmus Tavoitteiden saavuttamiskeinojen kehittäminen 10

11 Opiskelijan rooli Jyväskylän yliopisto laatutyössä Opiskelija on opetuksen vastaanottajana asiantuntija! Opiskelija on koulutusohjelmansa osittainen asiantuntija. Opiskelija näkee asioita eri perspektiivistä kuin opettaja tai hallintohenkilö. Opetuksen välittömän laadun voi arvioida käytännössä vain opiskelija. Kehittämisehdotukset ovat hyvin tarpeellisia. on jatkuvaa kehittämistä. 11

12 Opiskelijoiden Jyväskylän yliopisto ajatuksia ja ideoita 1 Palautteet Nyt kirjavaa Olisi oltava yhteiset pelisäännöt palautteen keräämisessä Millaista palautetta opettajat haluavat? (Ei riitä, että taulun käyttö on 3.5!) Bio- ja ympäristötieteellä hyvä esimerkki opiskelijoiden analysoimasta palautteesta Ongelma: eri tiedekuntien kurssien palautteen perusteet Suullisen palautteen liika henkilöityminen Opiskelijan todellisen oppimisen palautetta pitäisi kerätä enemmän Oppimistavoitteiden määrittelemättömyys 12

13 Opiskelijoiden Jyväskylän yliopisto ajatuksia ja ideoita 2 HOPS Jollain laitoksella kerran vuodessa oman HOPS-ohjaajan kanssa tarkastelu. Kaikki opiskelijat eivät tule HOPSohjauksiin. Seuranta saattaa ontua. Opettajien tieto HOPS:sta ja kiinnostus HOPS:aan vähäistä. 13

14 Opiskelijoiden Jyväskylän yliopisto ajatuksia ja ideoita 3 Opiskelijaedustus hallinnossa Ei tahdo ehtiä Ei tunnu olevan vaikutusta Arviointi kuntoon! Henkilöityminen Opiskelijat suunnitteluun mukaan 14

15 Opiskelijoiden Jyväskylän yliopisto ajatuksia ja ideoita 4 Varhaiskasvatuksella opiskelijajohtoiset laitoskokoukset Opetuksen iltapäivä bio- ja ympäristötieteiden laitoksella Opettajien palaute opiskelijoille Palautetta kerätään yleensä vain luentosarjan jälkeen Voi olla oppimispäiväkirja tai kommentaari kurssin aikana Palautteen palaute puuttuu usein 15

16 Jyväskylän yliopisto Opiskelija mukana Laatukoulutuksissa, erityisesti opetuksen laadussa ideat laadunvarmistusjärjestelmän opetusosioon Laadunvarmistusjärjestelmän kehittämistyössä vähintäänkin kommentoijina ja keskustelijoina 16

17 Jyväskylän yliopisto Laatupäällikkö Osallistuu opiskelijoiden opetuksen kehittämistilaisuuksiin. Pitää jatkuvaa yhteyttä ylioppilaskuntaan ja ainejärjestöihin. Käy puhumassa isoille kursseille jonkin luennon alussa. Kuuntelee opiskelijoiden kaikki ideat. 17

18 Esimerkki tavoitteiden syntymisestä valtakunnan hallitusohjelmasta laitostasolle Tuloksellisuus <Process Name> Hallitusohjelma Tutkimus Tutkimus, koulutus ja innovaatiotoiminta kansainvälistyvät Opetus Tieteen kansainvälinen näkyvyys lisääntyy Tiedekunta tai laitos Jyväskylän yliopisto Opetusministeriö Tietellinen tutkimus osaamisen perustana 18 Opintoaikoja nopeutetaan 2. asteelta korkeakoulutukseen siirtymisaikaa vähennetään opiskelijavalintaa kehittämällä Kaksiportainen tutkintorakenne käyttöön Yliopistojen yhteisvalintajärjestelmään siirtymisen selvittäminen Tutkintovaatimusten mitoittaminen sellaisiksi, että tavoiteajassa valmistuminen on mahdollista Henkilökohtaiset opintosuunnitelmat otetaan käyttöön Opintojen läpäisyn tehostuminen ja tutkintojen suoritusajan lyheneminen Tutkinnonuudistuksen laadukas toteuttaminen Osallistuminen kv. tutkimushankkeisiin Opiskelijavalintojen kehittäminen Valintayksikköjen määrää vähennetään Tutkijakoulutuksen kansainvälistyminen tehostuu Tutkijakoulutukseen rekrytoidaan ulkomaisia opiskelijoita ja tutkijoita Valmistaudutaan valtakunnallisen yhteishakujärjestelmän käyttöönottoon Valinnoissa hyödynnetään enemmän lukion päättötodistusta ja ylioppilastutkintoa Väittelijöiden mediaani-ikä 32 v. Vuonna 2009 tutkijakoulujen opiskelijoista 15 % on ulkomaalaisia 50 % uusista opiskelijoista on samana tai edellisenä vuonna 2. asteen päättäneitä Liiketoimintaosaamisen ja yrittäjyysopintojen opiskelumahdollisuus kaikille Laaditaan tutkimusstrategia Metodikoulutuksen tarjontaa yhtenäistetään Kandidaattivaiheen koulutuksen yhtenäistäminen Opettajankoulutukseen uusia toimintamalleja Laaditaan tdk- ja laitoskohtaiset tutkimusstrategiat Tohtorikoulutettavat valitaan tutkimusstrategiassa määritellyille painopistealueille Tutkimuksen johtaminen ja organisointi paranee Tutkijakoulutuksen opiskelijavalinta tehostuu Kansainvälisen tutkimusrahoituksen lisääminen Tutkijakoulutuksen ohjausjärjestely tehostuu Kehitetään yliopistoa profiloivia laadukkaita tutkimuskeskittymiä Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä kehitetään

Jyväskylän yliopiston laatutyö

Jyväskylän yliopiston laatutyö Jyväskylän yliopiston laatutyö Pirjo Halonen Laatupäällikkö 17.1.2007 1 Yliopistolain Jyväskylän yliopisto velvoite 5 Arviointi Yliopistojen tulee arvioida koulutustaan, tutkimustaan sekä taiteellista

Lisätiedot

VUODEN 2014 ULKOISEEN

VUODEN 2014 ULKOISEEN VUODEN 2014 ULKOISEEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Koulutusneuvosto 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Ulkoinen auditointi Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN Perehtyjä /pm Mentori / pm Huomiot, havainnot, kysymykset, kehittämisehdotukset yms. Perehtymissuunnitelman laatiminen Tavoitteet ja aikataulu Uusi laatuvastaava laatii oman

Lisätiedot

Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula

Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula 26.1.2018 Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula 2 KUOPIO 2030: HYVÄN ELÄMÄN PÄÄKAUPUNKI STRATEGIAN NÄKÖKULMAT MISSIO Kuopio kumppaneineen mahdollistaa kestävän

Lisätiedot

CAF mallin rakenne ja sisältö. 22.8.2007 Johanna Nurmi VM/HKO johanna.nurmi@vm.fi caf@vm.fi

CAF mallin rakenne ja sisältö. 22.8.2007 Johanna Nurmi VM/HKO johanna.nurmi@vm.fi caf@vm.fi CAF mallin rakenne ja sisältö 22.8.2007 Johanna Nurmi VM/HKO johanna.nurmi@vm.fi caf@vm.fi Toimintatapojen ja tulosten arviointi TOIMINTA TULOKSET Henkilöstö Henkilöstötulokset Johtajuus Strategiat ja

Lisätiedot

Marjo Nykänen

Marjo Nykänen MAMK laadunvarmistuksen kehittäjänä Yhteistyötä laadun vuoksi ammattikorkeakoulujen laatutoimijoiden tapaaminen 9.12.2010 Sisältö MAMK vuonna 2010 Laadunvarmistuksen pitkät perinteet Laatu MAMKissa MAMKin

Lisätiedot

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta 06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta on opettajan työssä? Peda-Forum 20.8.2013 Vararehtori Riitta Pyykkö, TY, Korkeakoulujen arviointineuvoston pj. Yliopettaja Sanna Nieminen, Jyväskylän AMK Pääsuunnittelija

Lisätiedot

CAF, ulkoinen arviointi Kohti laadukkaita ja vaikuttavia julkisia palveluja. Aila Särmälä Kehityspäällikkö, CAF NC

CAF, ulkoinen arviointi Kohti laadukkaita ja vaikuttavia julkisia palveluja. Aila Särmälä Kehityspäällikkö, CAF NC CAF, ulkoinen arviointi Kohti laadukkaita ja vaikuttavia julkisia palveluja Aila Särmälä Kehityspäällikkö, CAF NC Sisältö Kohti laadukkaita ja vaikuttavia julkisia palveluja Ulkoisen arvioinnin alueet

Lisätiedot

EFQM kansalaisopiston kehittämisessä

EFQM kansalaisopiston kehittämisessä OSAAVAT KÄDET LUOVAT MAAILMOJA. EFQM kansalaisopiston kehittämisessä Kansalaisopistojen laatuseminaari 25.11.2011 Tampere Outi Itäluoma/Petäjä-opisto EFQM (European Foundation for Quality Management) Opiston

Lisätiedot

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa?

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Laadunhallinta ja tuloksellisuus lukiokoulutuksessa Lukioseminaari 11.4.2012, Kuntatalo Juha Karvonen, kehittämispäällikkö Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Lukioseminaari 11.4.2012 Lukion

Lisätiedot

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN LAADUNHALLINNAN KEHITTÄMINEN 2012 1. KORKEAKOULUN LAATUPOLITIIKKA t Laadunhallinnan jalkauttaminen laitoksille ja koulutusohjelmiin - EFQM-itsearvioinnin käytön kehittäminen - OPS- katselmusten kehittäminen,

Lisätiedot

Laadunkehittämistyöryhmän kokous

Laadunkehittämistyöryhmän kokous 1/6 Aika: 3.4.2007 klo 9:15 11:42 Paikalla Paikka: T405 Läsnä: Matti Leino, puheenjohtaja Antti Auer Terhi Huovinen Sirkka-Liisa Korppi-Tommola - Sakari Liimatainen 4 -> Minna-Riitta Luukka Hanna-Leena

Lisätiedot

CAF ja ulkoinen palaute. Aila Särmälä Kehityspäällikkö, CAF NC, Valtiokonttori

CAF ja ulkoinen palaute. Aila Särmälä Kehityspäällikkö, CAF NC, Valtiokonttori CAF ja ulkoinen palaute Aila Särmälä Kehityspäällikkö, CAF NC, Valtiokonttori Sisältö Vertailukehittäminen Miksi kannattaa hakea ulkoista palautetta? Mitä ja miten? Vertailukehittäminen Yhteisillä periaatteilla

Lisätiedot

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Jukka Kola Professori, Vararehtori Valtakunnalliset opintoasiainpäivät 11.-12.10.2012 Helsingin yliopisto 18.10.2012 1 Opetustoiminnan johtaminen

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulu

Mikkelin ammattikorkeakoulu Mikkelin ammattikorkeakoulu Mamk lyhyesti Mikkelin ammattikorkeakoulu on elinikäisen oppimisen korkeakoulu, opiskelijan korkeakoulu, kansainvälinen korkeakoulu, yhteisöllinen korkeakoulu, vahva TKI-korkeakoulu

Lisätiedot

LPKKY & SASKY Tuloskortti Tarkastelu EFQM/CQAF viitekehykset

LPKKY & SASKY Tuloskortti Tarkastelu EFQM/CQAF viitekehykset LPKKY & SASKY Tuloskortti Tarkastelu EFQM/CQAF viitekehykset EFQM MALLI TOIMINNTA TÚLOKSET 1 Johtajuus Lainsäädäntö Perussopimus Hallintosääntö Ydinprosessit Vuosisuunnitelmat Talousarvio Tilinpäätös Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö ULKOINEN AUDITOINTI Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö 12.5.2014 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 13. 15.1.2015 13.5.2014 Pirjo Halonen 2 TOTEUTTAJAORGANISAATIO Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Lisätiedot

Opetuksen johtamisen jatkuva kehittäminen case Itä-Suomen yliopisto

Opetuksen johtamisen jatkuva kehittäminen case Itä-Suomen yliopisto Opetuksen johtamisen jatkuva kehittäminen case Itä-Suomen yliopisto 17.3.2009 SiSu Esitykseni rakenne 1. Yliopistojen toimintakulttuurin ja opettajuuden muuttuminen 1. Opetuksen suunnittelu ja toteuttaminen

Lisätiedot

Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyö

Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyö Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyö Riitta Pyykkö Professori, puheenjohtaja Korkeakoulujen arviointineuvosto Peda-forum Rovaniemi 26.8.2010 Sidosryhmäyhteistyö ja auditoinnit

Lisätiedot

JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15

JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 1 JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 Long-range planning does not deal with the future decisions, but with

Lisätiedot

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien (2012-2018) pohjalta Mira Huusko mira.huusko@karvi.fi 31.10.2018 Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta- ja kehittämisseminaari Esityksen sisältö Tutkimuksen

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Auditoinnin tavoitteet ja laadunvarmistuksen arvioinnissa käytettävät kriteerit

Auditoinnin tavoitteet ja laadunvarmistuksen arvioinnissa käytettävät kriteerit Auditoinnin tavoitteet ja laadunvarmistuksen arvioinnissa käytettävät kriteerit Auditoinnin informaatio- ja keskustelutilaisuus Oulun yliopistossa 29.10.2009 emeritusprofessori Paavo Okko Auditointiryhmän

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta

Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta KORKEAKOULUJEN LAATUTYÖ MITEN MENEE? Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta ja kehittämisseminaari 31.10.2018 Finlandia-talo Helka Kekäläinen, FT Yksikön

Lisätiedot

Osaava: Laatua Siikalatvalla. Laatupaja

Osaava: Laatua Siikalatvalla. Laatupaja Osaava: Laatua Siikalatvalla Laatupaja 7.5.2013 Päivän ohjelma 13.00-13.15 Tervetuloa: päivän ohjelma ja esiin tulleet kysymykset 13.15-13.30 Pelisäännöt ja sovitut asiat - tiedon jakaminen - laatutyön

Lisätiedot

Kansainvälistyvä korkeakoulu - Kansallisen strategian valmistelun käynnistämisseminaari

Kansainvälistyvä korkeakoulu - Kansallisen strategian valmistelun käynnistämisseminaari Kansainvälistyvä korkeakoulu - Kansallisen strategian valmistelun käynnistämisseminaari AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKEMYKSET 27.02.2008 - Helsinki Timo Luopajärvi Kehittämissuunnitelman taustat Kansainvälistyminen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs LAITOS Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs. 231105 Tämän taulukon tarkoituksena on auttaa laitoksia kuvailemaan opetus- ja opiskelukulttuuriaan ja/tai niiden tukitoimien ominaisuuksia.

Lisätiedot

Laatuvastaavien perehdytys

Laatuvastaavien perehdytys Laatuvastaavien perehdytys Perehdytyksen tavoite Laatuvastaava ymmärtää oman tehtäväosuutensa yliopiston laadunhallintatyössä Laatuvastaavan tehtävistä: Koordinoi yksikössä laadunhallintatyötä Toimii laaturyhmän

Lisätiedot

MUUTOKSELLA MAINETTA Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen

MUUTOKSELLA MAINETTA Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen 1 MUUTOKSELLA MAINETTA Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen suunnitelma 2012 2013 Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen tavoitteena on edistää alan tutkimuksen kansainvälistä tasoa

Lisätiedot

LAATUTYÖSTÄ JA AUDITOINNISTA TTY:N KIRJASTOSSA

LAATUTYÖSTÄ JA AUDITOINNISTA TTY:N KIRJASTOSSA LAATUTYÖSTÄ JA AUDITOINNISTA TTY:N KIRJASTOSSA Kaija Jääskeläinen, Tampereen teknillinen yliopisto Kirjasto Taustaa laadunvarmistusjärjestelmään ja auditointiin 2 Kirjastossa perinteisesti tehty työtä

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta

Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta Puheenjohtaja Riitta Pyykkö Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Tampere 2.12.2010 Miksi juuri auditointi?

Lisätiedot

TEKNILLINEN KORKEAKOULU Johtamisjärjestelmä

TEKNILLINEN KORKEAKOULU Johtamisjärjestelmä TEKNILLINEN KORKEAKOULU Johtamisjärjestelmä Johtoryhmän vahvistama 28.10.2008 Johtamisjärjestelmä tukee johtamista Johtamisjärjestelmä TKK:n johtamista tukevien organisaatiotasoisten prosessien, foorumien,

Lisätiedot

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan?

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan? Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan? Raila Oksanen 1.9.2016 Page 1 Monikäyttöisyyden lähtökohta CAF on tarkoitettu helppokäyttöiseksi työkaluksi julkisen sektorin organisaatioiden

Lisätiedot

Kehittämistyö sosiaali- ja terveystoimessa

Kehittämistyö sosiaali- ja terveystoimessa 1 Kehittämistyö sosiaali- ja terveystoimessa Elina Välikangas Kehittämis- ja laatupäällikkö Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimen palvelutuotanto 29.4.2010 EFQM VIITEKEHYS (Euroopan laatupalkintomalli)

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Tampereen yliopiston laatujärjestelmän kehittäminen vuoden 2014 auditoinnin jälkeen

Tampereen yliopiston laatujärjestelmän kehittäminen vuoden 2014 auditoinnin jälkeen Tampereen yliopiston laatujärjestelmän kehittäminen vuoden 2014 auditoinnin jälkeen Laatujärjestelmien kehittämisseminaari 14.6.2017 Laatupäällikkö Jukka Mäkinen Kehittämispäällikkö Leena Ahrio Esityksen

Lisätiedot

Kirkkohistorian laitoksen pedagoginen kärkihanke

Kirkkohistorian laitoksen pedagoginen kärkihanke Pedagoginen yksikkö Hallintopalvelut Teologinen tiedekunta Kirkkohistorian laitoksen pedagoginen kärkihanke 2007 2009 Hankkeen pääteema: Jatko-opiskelijoiden ohjaaminen erityisesti kansainvälistyminen

Lisätiedot

Mitä turvallisuus on?

Mitä turvallisuus on? Mitä turvallisuus on? Väljästi määriteltynä, Turvallisuudella tarkoitetaan vaarojen ja uhkien poissaoloa, sekä psykologista kokemusta niiden poissaolosta. Turvallisuus on suhteellinen määre, sillä vaarojen,

Lisätiedot

Laatujärjestelmätyön ohjausryhmän kokous

Laatujärjestelmätyön ohjausryhmän kokous Laatujärjestelmätyön ohjausryhmän kokous 16.12.2013 Taina Joutsenvirta 16.12.2013 1 Auditoinnin tarkoitus Auditoinnin tavoitteena on tukea suomalaisia korkeakouluja niiden kehittäessä laatujärjestelmiään

Lisätiedot

LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET

LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET Laatuvastaavat 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Aiheet Kertaus laadunhallintajärjestelmästä Ajankohtaiset muut asiat Kokonaisarkkitehtuurihanke Vuoden 2014 auditointiin

Lisätiedot

Keskustelu ja kuulemistilaisuus:

Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu www.jyu.fi/tutkijakoulu Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen Opintoasiainpäivät 9.2.2012 Tutkijakoulujärjestelmä muutoksessa Perustettu 1995 Opetusministeriön toimesta

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE

OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukio Suomessa tulevaisuusseminaari Helsinki 11.4.2012 LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN ON RIITTÄVÄSTI TIETOA Opetushallitus:

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN LAATUKRITEERITYÖ OULUN KAUPUNGISSA. 30.11.2011 Päivi Mäki

PERUSOPETUKSEN LAATUKRITEERITYÖ OULUN KAUPUNGISSA. 30.11.2011 Päivi Mäki PERUSOPETUKSEN LAATUKRITEERITYÖ OULUN KAUPUNGISSA 30.11.2011 Päivi Mäki Sisältö - Laatutyön tavoite - ja perusopetuksen laatukriteeri - Toteutus - Itsearviointi - Koulujen osallistaminen Laatutyön tavoite

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Sinisellä ovat laadunkehittämistyöryhmän pidetyssä kokouksessa muutetut kohdat. Kohtien perusteluja on kokousmuistiossa.

Sinisellä ovat laadunkehittämistyöryhmän pidetyssä kokouksessa muutetut kohdat. Kohtien perusteluja on kokousmuistiossa. Jyväskylän yliopisto 1(8) L A A T U T Y Ö 6. 3. 2 0 0 8 J o h d o n k a t s e l m u s, l u o n n o s Sinisellä ovat laadunkehittämistyöryhmän 3.3.2008 pidetyssä kokouksessa muutetut kohdat. Kohtien perusteluja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki Liite 2, avoimen yliopiston johtokunnan kokous 13.12.2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU Maanantai 21.11.2016 klo 8.30 9.30, Rehtoraatin kokoushuone,

Lisätiedot

Laatuvastaavien tapaaminen

Laatuvastaavien tapaaminen Laatuvastaavien tapaaminen 24.10.2007 klo 10:15-12, A103 pirjo.halonen@adm.jyu.fi 014 260 1180 050 428 5315 soile.vaananen@adm.jyu.fi 014 260 1085 050 443 2363 Asioita Laatulista Sisäinen auditointi Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis MIKÄ ON OPINTOJAKSOMALLI? Kyse on järjestön koulutuksesta, jonka osaamistavoitteet, sisältö ja laajuus ovat samat toteuttajasta

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Tavoite johdattaa opintojakson työskentelyyn nostaa esille ajankohtaisia koulutuspolitiikan tavoitteita tarkastella tvt:n opetuskäytön haasteita

Lisätiedot

Laatua Siikalatvalla

Laatua Siikalatvalla Laatua Siikalatvalla Päivän ohjelma 13.00-13.45 Yhteenvetoa tehdystä työstä huomioita tulevaan työhön Orientaatiota: Mainitkaa kolme asiaa, jotka mietityttävät tässä laatutyössä. 13.45-14.00 Tauko Poimintoja

Lisätiedot

Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen

Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen Korkeakouluverkko ja sen kehittäminen (Visio 2030) Monipuolinen koulutustarjonta Oamk tarjoaa AMK-tutkintoon ja ylempään AMK-tutkintoon (YAMK) johtavaa koulutusta,

Lisätiedot

QL Excellence -käsikirja

QL Excellence -käsikirja QL Excellence -käsikirja QL Laatutoiminta Oy:n laadunhallinta 2010 Sisällysluettelo: QL Excellence -käsikirja...3 Yleiskuvaus... 3 Laatupolitiikka...3 Laatukäsikirja...3 Laadunhallintajärjestelmän kuvaus...

Lisätiedot

Arviointi ja mittaaminen

Arviointi ja mittaaminen Arviointi ja mittaaminen Laatuvastaavien koulutus 5.6.2007 pirjo.halonen@adm.jyu.fi 014 260 1180 050 428 5315 Arviointi itsearviointia sisäisiä auditointeja ulkoisia auditointeja johdon katselmusta vertaisarviointeja

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus

CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Avoimuuden kypsyystason arviointi Kriteerit Pisteet Eri toimijoiden vastuut Toimenpiteet Kypsyystaso Indikaattorit:

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi 1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Laadunhallinta ja tuloksellisuus osana strategista johtamista

Laadunhallinta ja tuloksellisuus osana strategista johtamista Kuntaliitto tukee kuntia laadun arvioinnissa ja sen kehittämisessä. Laadunhallinta ja tuloksellisuus osana opetustoimen strategista johtamista Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012,

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

OPETUSYKSIKKÖ. Pedagoginen suunnittelu OPETUS- NEUVOSTO. OPLAApro -ryhmä JR

OPETUSYKSIKKÖ. Pedagoginen suunnittelu OPETUS- NEUVOSTO. OPLAApro -ryhmä JR OPETUSYKSIKKÖ "Pedagoginen johtaja" ja opetuksen kehittämisryhmä edustus TIEDEKUNTA yhteistyö Pedagoginen suunnittelu edustus työryhmät OPETUS- NEUVOSTO OPLAApro -ryhmä tuki ja koordinaatio Opetuksen laadun

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen - työpaja

Pedagoginen johtaminen - työpaja Pedagoginen johtaminen - työpaja Oppimisseikkailu 2017 7.3.2017 Anne Nevgi (HYPE) ja Jaanika Blomster (Viikki), Jussi Merenmies (Meilahti), Leila Niemi-Murola (Meilahti) ja Hanna Vehkamäki (Kumpula) Työpajan

Lisätiedot

HR-verkosto toimii. Terttu Pakarinen, KT

HR-verkosto toimii. Terttu Pakarinen, KT HR-verkosto toimii Terttu Pakarinen, KT Tärkeitä muutostekijöitä, HR-barometri, Viitala 2011 Y-sukupolvi Iäkkäiden ihmisten lisääntyminen työpaikoilla Jatkuvien muutosten virta ei hidastu Tulosodotukset

Lisätiedot

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017 LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Laadunohjausryhmä hyväksynyt 19.1.2017 J Y V Ä S K Y LÄ N Y LI O PI S T O 26.1.2017 YLEISTÄ Jyväskylän yliopiston laadunhallinta määritellään

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

LAATUTYÖ JA TOIMINTAKÄSIKIRJA. Taina Joutsenvirta

LAATUTYÖ JA TOIMINTAKÄSIKIRJA. Taina Joutsenvirta LAATUTYÖ JA TOIMINTAKÄSIKIRJA Taina Joutsenvirta Laatu Laatu tarkoittaa Helsingin yliopistossa toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja tulosten korkeatasoisuutta. Ks. http://www.helsinki.fi/laatu/index.html

Lisätiedot

AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN

AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Yliopistopalvelujen johtoryhmä 5.3.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Yliopistolain velvoite Yliopistolaki 558/2009, 87 : Yliopistojen tulee arvioida koulutustaan, tutkimustaan

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli. OKTR-puheenjohtajien koulutus 10.12.2007

Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli. OKTR-puheenjohtajien koulutus 10.12.2007 Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli OKTR-puheenjohtajien koulutus 10.12.2007 Korkeakoulut kehittävät laadunvarmistusjärjestelmiään siten, että ne täyttävät Euroopan korkeakoulutusalueen

Lisätiedot

Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa

Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa Itsearviointi Itsearvioinnissa pyydetään tutkintotavoitteisen koulutuksen näyttöihin liittyen kuvaamaan, miten oppimistavoitteiden ja niiden määrittelyn

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston päälaatukäsikirja. Tiivistelmä sidosryhmille

Itä-Suomen yliopiston päälaatukäsikirja. Tiivistelmä sidosryhmille Itä-Suomen yliopiston päälaatukäsikirja Tiivistelmä sidosryhmille Itä-Suomen yliopiston päälaatukäsikirja tiivistelmä sidosryhmille Plan - Suunnittele Act - Kehitä Do - Tee Check - Arvioi 1 1 Itä-Suomen

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK MUISTIO 1 (5) Innovaatioympäristö ja osaaminen Mirja Hannula 20.2.2009

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK MUISTIO 1 (5) Innovaatioympäristö ja osaaminen Mirja Hannula 20.2.2009 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK MUISTIO 1 (5) Opetusministeriö Merja Lehtonen PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO PALAUTE PERUSOPETUKSEN LAATUKRITEERIT -VÄLIRAPORTISTA Opetusministeriön asettamassa työryhmässä

Lisätiedot

Kolmen vuoden kokemuksia koulutusviennistä

Kolmen vuoden kokemuksia koulutusviennistä Kolmen vuoden kokemuksia koulutusviennistä Olavi Mertanen, Tuija Laurén Johdannoksi Globaalia liiketoimintaa; johtavia maita USA, Iso-Britannia, Australia ja Uusi-Seelanti (valmiiksi englanninkieliset

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto Hakemuksen laatiminen. Tiedotustilaisuus Opetusneuvos Leena Koski

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto Hakemuksen laatiminen. Tiedotustilaisuus Opetusneuvos Leena Koski Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2011 Hakemuksen laatiminen Tiedotustilaisuus 28.2.2011 Opetusneuvos www.oph.fi Hakemuksen laatimisen vaiheet Tehdään päätös hakemisesta ja keskustellaan omista tavoitteista.

Lisätiedot

ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA

ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA Viestintätieteiden laitos 2.5.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 ULKOINEN AUDITOINTI Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA), joka

Lisätiedot

Prosessien mallinnus IT-tiedekunnassa

Prosessien mallinnus IT-tiedekunnassa Prosessien mallinnus IT-tiedekunnassa Pro.Laatu.Pro Tommi Kärkkäinen Olli Hokkanen Miika Nurminen Tiina Penttinen Pekka Rinne Informaatioteknologian tiedekunta 23.8.2006 JY:n laatutyön taustaa Lähtökohtana

Lisätiedot

Aalto-yliopisto. Raili Pönni

Aalto-yliopisto. Raili Pönni Aalto-yliopisto Raili Pönni 7.9.2017 Aalto-yliopiston organisaatio Insinööritieteiden Kauppa Kemian tekniikan Sähkötekniikan Perustieteiden Taiteiden ja suunnittelun Professorineuvosto Provosti, vararehtorit

Lisätiedot

CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ

CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ Kansallisen arviointi- ja laatuverkoston seminaari 1.9.2016 Jussi Kleemola TÄMÄ ON SOLITA. Liikevaihto 2015 49,7 miljoonaa euroa Yli 430 ammattilaista Yli

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI

KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI 31.10.2018 Tampereen ammattikorkeakoulu Päivi Karttunen, vararehtori Susanna Saarinen, kehittämispäällikkö TAMK numeroina yhteensä noin

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuurin ja laatutyön yhteensovittaminen KKA:n näkökulmasta

Kokonaisarkkitehtuurin ja laatutyön yhteensovittaminen KKA:n näkökulmasta Kokonaisarkkitehtuurin ja laatutyön yhteensovittaminen KKA:n näkökulmasta KOKOA seminaari 10.10.2013 Kuopio Pääsuunnittelija Sirpa Moitus & erikoissuunnittelija Touko Apajalahti KKA:n auditointimallin

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ITSEARVIOINNIT YHTEENVETO

KOULUTUKSEN ITSEARVIOINNIT YHTEENVETO KOULUTUKSEN ITSEARVIOINNIT YHTEENVETO Hyvät käytännöt jakoon -tilaisuus 10.6.2013 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 PALAUTTEET 1/4 Pyydettiin itsearviointiraportin valmistuttua kaikilta osallistuneilta

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Sihteerifoorumi 5.6.2012 Sanna-Marja Heinimo 6.6.2012 1 Työssä tarvittava osaaminen Mitä osaamista tarvitset työssäsi? -Asiaosaaminen

Lisätiedot

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA Sotkamon kansalaisopiston henkilöstö on työstänyt Osaava - koulutuksen aikana vuosina 2011 2012 opistolle räätälöityä laatukäsikirjaa. Käsikirja on EFQM (European

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

Kotoutumiskoulutuksen arviointi. Riina Humalajoki

Kotoutumiskoulutuksen arviointi. Riina Humalajoki Kotoutumiskoulutuksen arviointi Riina Humalajoki Osallisena Suomessa -hanke Laki kotouttamisesta uudistui 2009. Laki sisältää Osallisena Suomessa kokeilulakihankkeen, jonka toimikausi on 22.3.2010-30.6.2013.

Lisätiedot

Yliopistoverkosto laatutyöntekijänä

Yliopistoverkosto laatutyöntekijänä Yliopistoverkosto laatutyöntekijänä Laatuaskelia - seminaari 15.2.2007 Aino-Maija Hiltunen Hilma- Naistutkimuksen yliopistoverkosto Mitä Hilmassa tehtiin? verkkokurssien arvioinnin kehittäminen lähtökohtana

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävä kehitys on koulun yhteinen asia Kuvat: Keke koulussa -esite/seppo Leinonen Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Kauko Hämäläinen Johtaja, professori Tievie-koulutus 26.10.2006 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Esityksen tavoitteet Esitellä, miltä yliopisto-opetus näyttää arviointien

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen TERVEYSALAN LAITOKSEN LAATUTYÖN KUVAUS 2012 Laatutyön tavoitteet Terveysalan laitoksen

Lisätiedot