MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen"

Transkriptio

1 MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen TERVEYSALAN LAITOKSEN LAATUTYÖN KUVAUS 2012 Laatutyön tavoitteet Terveysalan laitoksen toiminta pohjautuu MAMKin strategioihin ja tavoitteisiin. Laitoksen laatutyön kuvauksen mukaan terveysalan laitoksen tavoitteena on toiminnan laadun jatkuva parantaminen. Lisäksi tavoitteena on valmistaa näyttöön perustuvaan toimintaan pystyviä terveysalan ammattilaisia, joilla on itsensä kehittämisen ja elinikäisen oppimisen taitoja. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni jatkaa opintonsa loppuun asti suunnitellussa aikataulussa ja työllistyy alalle. Toiminnan suunnittelun, seurannan ja arvioinnin työkaluna on tuloskortti. Hyvä laatu saavutetaan kehittämällä laitoksen koulutustoiminnan, tutkimus- kehitys- ja innovointitoiminnan sekä palvelutoiminnan laatua ja työyhteisön hyvinvointia sekä oppimisympäristöä kohti erinomaisuutta. Laadunhallinnan menettelyt kattavat koko em. toiminnan ja niiden tarkoitus on tukea laitoksen toiminnan kehittämistä. Tähän pyritään käyttämällä laatujärjestelmää niin, että toiminnan parantaminen perustuu entistä selkeämmin laatujärjestelmän systemaattisesti tuottamaan tietoon. Uudenaikaisia tiloja ja sähköisiä oppimisympäristöjä käytetään tehokkaan oppimisen saavuttamiseksi. Laatutyön organisointi Laatutyö laitoksella Terveysalan laitoksen laatutyötä johtaa laitoksen koulutusjohtaja ja siihen osallistuvat henkilöstö, laatuvastaava ja opiskelijat. Laitoksella toimii laatuvastaava sekä Savonlinnassa että Mikkelissä. Laatuvastaava huolehtii Mikkelin ammattikorkeakoulun laatujärjestelmän mukaisista kyselyistä, kyselyjen tulosten ja muiden laatuun liittyvien asioiden tiedottamisesta henkilöstölle sekä opiskelijoille. Laatuun liittyvät asiat käsitellään koulutusohjelmien kokouksissa, laitoksen johtotiimissä ja tarvittaessa laitoskokouksessa sekä laitoksen kehittämispäivissä. 1

2 MAMKn tulos- ja toimintatavoitteet käsitellään laitoskokouksissa ja laitoksen johtotiimissä, ja sovittujen toimenpiteiden toteutumista seuraavat koulutuspäälliköt ja koulutusjohtaja. Laatuvastaavat tiedottavat MAMKin laatujärjestelmään liittyvistä kysymyksistä, ammattikorkeakoulun yhteisistä laatukyselyistä ja arvioinneista ja ohjeistavat laitoksen laatutyötä. Laatutyö koulutusohjelmissa Opettajatutorit käsittelevät ryhmänsä kanssa MAMKin yhteisten kyselyjen tulokset ja viestittävät kehittämisehdotuksista koulutuspäällikölle, koulutusjohtajille ja tarvittaessa ryhmän muille opettajille. Opettajat kokoavat opintojaksoistaan opintojaksopalautetta, välipalautetta ja kehittävät opetuksellisia ratkaisujaan. Opettajien kehityskeskusteluissa tarkastellaan palautteita ja niiden pohjalta tehtyjä kehittämistoimia. Laatuvastaavat tiedottavat tiivistämiään laatupalautteita kokouksissa ja tarvittaessa ehdottavat koulutusjohtajalle kehittämistoimien käynnistämistä. Savonlinnassa on laadittu koulutusohjelmakohtaiset kehittämissuunnitelmat. Tämä käytänne otetaan käyttöön jatkossa myös Mikkelissä. Laatujärjestelmä Laatukäsikirja Terveysalan laitoksen laatukäsikirjana käytetään Mikkelin ammattikorkeakoulun laatukäsikirjaa. Mikkelin ammattikorkeakoulun laatujärjestelmän auditointia 2012 varten on laadittu koulutusohjelmakohtaiset itsearviontiraportit. Laatutyön käytänteet MAMKin strategia viedään laitoksen toiminnan suunnitteluun tuloskortin kautta. Tavoitteet asetetaan yhdessä henkilöstön kanssa laitoskokouksessa sekä laitoksen johtotiimissä. Tuloskorttiin asetettuja määrällisiä ja toiminnallisia tavoitteita seurataan laitoskokouksissa ja johtotiimissä. Johdon katselmuksessa tarkastellaan laitoksen toimintaa ja tuloksia MAMKin strategian näkökulmasta. Laatupalautteet käsitellään yhteisissä kokouksissa joko koulutusohjelma- tai laitostasolla. Kehityskeskustelut toteutetaan kerran vuodessa, joissa tarkastellaan opetuksen laatua opintojaksopalautteiden kautta sekä laaditaan henkilökohtaiset kehittymissuunnitelmat. Osana kehityskeskusteluja henkilöstö tekee itsearvioinnin osaamisesta ja työstään. EFQM-mallin avulla 2

3 seurataan ja suunnataan laitoksen toiminnan suunnittelua ja kehittämistä. Avoimen palautefoorumin kautta tulleita asioita käsitellään yhteisissä kokouksissa ja tarvittaessa opettajan kanssa kahdenkeskisissä keskusteluissa. Työyhteisön kehittämiskyselyt tuottavat tietoa johtamisesta ja työyhteisön ilmapiiristä. Opiskelijat osallistuvat opetussuunnitelmatyöhön, johtotiimin kokouksiin sekä johdon katselmukseen. Arviointitietoa koulutuksen laadusta laitos saa MAMK:n yhteisillä laatukyselyillä, omilla kyselyillä, työryhmien tekemillä arvioilla, tilastoista, ulkoisista arvioista, EFQM malliin pohjautuvista itsearvioinneista, tuloskortin tunnuslukujen seurannasta ja työelämän edustajien kanssa käytävissä toistuvista tapaamisista. Opiskelijoilta saadaan välitöntä arviointitietoa opintojakson toteutuksen yhteissuunnitteluvaiheessa, opintojakson edetessä ja päättyessä, opiskelun itsearvioinneista ja oppimistehtäviin sisältyvistä arvioinneista. Tätä arviointitietoa hyödynnetään välittömästi opintojakson toteutuksessa. Opettaja tekee kehityskeskustelua varten yhteenvedot tai esittelee keskustelussa muulla tavoin saamansa opintojaksopalautteet. Opintojen toteutusta koskevaa, kehittävää arviointitietoa saadaan opiskelijoilta tulo- ja kehittämiskyselyissä sekä avoimissa palautefoorumeissa, joita järjestetään jaksojen loppuvaiheessa. Lähtökysely ja OPALA-kysely tapahtuvat opiskelijan hakiessa tutkintotodistusta. Koulutuksen vaikuttavuus Koulutuksen vaikuttavuutta seurataan järjestelmällisesti harjoittelun ohjauksen ja taitonäyttöjen avulla. Opiskelijat osallistuvat Webropol-kyselyyn harjoittelujakson päättyessä. Kyselyssä on osio koskien ohjaavan opettajan työskentelyä ja merkitystä opiskelijan oppimiselle. Opiskelijat vastaavat valtakunnalliseen CLES-mittarin kysymyksiin. CLES-mittauksen tulokset käsitellään harjoittelun teemapäivissä sekä sairaanhoitopiirin ylihoitajien ja opettajien yhteisissä kokouksissa. Työelämäyhteistyö Yhteistyötä tehdään yhteistyökokouksissa, harjoittelun teemapäivissä ja mentoritapaamisissa. Ohjattua harjoittelua kehitetään ja arvioidaan tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa 3

4 klinikkaopettajamallia soveltamalla. OPSU2012-uudistuksen yhteydessä on koottu keskeisiltä työelämäkumppaneilta koulutusohjelmien kehittämiseen liittyvää palautetta. Laitoksen toteuttamassa tutkimus-, kehitys- ja innovointitoiminnassa hyödynnetään MAMKin yhteisiä projektiohjeita. Tavoitteena on, että jokaiselle laitoksen hallinnoimalle projektille ja hankkeelle laaditaan itsearviointisuunnitelma. Myös EFQM malliin pohjautuvat itsearvioinnit ja tuloskortti antavat arviointitietoa tutkimus- ja kehittämis- ja innovointitoiminnan laadusta. Henkilöstöltä kootaan palautetta vuorovuosin toteutettavilla työyhteisön kehittämiskyselyllä ja sähköisellä henkilöstön itsearvioinnilla. Koulutusjohtaja tiedottaa yhteenvedoista ja laatuvastaava arkistoi ne. Tuloksia käsitellään koulutusjohtajan johdolla laitoskokouksissa ja henkilöstön kehittämispäivissä. Tiedottamisen ja keskustelun foorumeina ovat yhteiset laitos- ja kououtusohjlemakokoukset. Laitoksen itseohjautuvaa kehitystyötä edistetään ja tuetaan myös vuosittain toteutettavalla johdon katselmuksella. Tällöin varmistetaan kehittämishankkeiden suuntaaminen MAMKin kannalta keskeisiin kehittämiskohteisiin. Dokumentointi Tarvittava informaatio dokumentoidaan. Informaatio arkistoidaan ja on saatavissa joko Staffista ja/tai I-asemalta yhteisistä Laatu-kansioista. Laatuvastaavat koordinoivat dokumentointia ja arkistointia. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Vahvuudet Laatutyö on mukana miltei kaikessa toiminnassa Järjestelmällisyys Jatkuvuus Palautejärjestelmä on olemassa Tiedottaminen Vahva ja toimiva työelämäyhteistyö Kehittämiskohteet Kehittämistoimenpiteiden systemaattinen arviointi ja seuranta sekä aikasarjat eri vuosien kyselyistä TKI -toiminnan laadunarviointi 4

5 Henkilökunnalle suuntautuva tiedottaminen oikealla/tarvittavalla tasolla KYAMK -yhteistyöstä nousevat haasteet Uuden henkilöstön systemaattinen perehdyttäminen yhteisiin käytänteisiin (sis. laatuasiat) Palvelutoimintojen ja niiden laadun kehittäminen ja niveltäminen laatujärjestelmään. Systemaattisen laatupalautejärjestelmän kehittäminen valmistuneilta sekä työnantajilta. Kehittämistoimenpiteet vuodelle 2013 Laatujärjestelmän auditoinnin 2012 tulosten hyödyntäminen koko laitoksen kehittämiseksi Laatupalautteista nousevien kehittämistoimenpiteiden konkretisoiminen ja toimeenpano (opiskelijoiden kehittämiskyselyiden tulosten nostaminen ainakin tasolle 3) 5

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN LAADUNHALLINNAN KEHITTÄMINEN 2012 1. KORKEAKOULUN LAATUPOLITIIKKA t Laadunhallinnan jalkauttaminen laitoksille ja koulutusohjelmiin - EFQM-itsearvioinnin käytön kehittäminen - OPS- katselmusten kehittäminen,

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN LAADUNHALLINNAN YLEISET PERIAATTEET

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN LAADUNHALLINNAN YLEISET PERIAATTEET Toimenpide Päivämäärä Tekijä Hyväksyjä Hyväksytty 08.11.2004 H. Malinen Johtoryhmä Päivitetty 15.08.2005 H. Malinen Johtoryhmä Päivitetty 10.09.2007 H. Malinen Johtoryhmä Päivitetty 14.11.2008 M. Nykänen

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulu

Mikkelin ammattikorkeakoulu Mikkelin ammattikorkeakoulu Mamk lyhyesti Mikkelin ammattikorkeakoulu on elinikäisen oppimisen korkeakoulu, opiskelijan korkeakoulu, kansainvälinen korkeakoulu, yhteisöllinen korkeakoulu, vahva TKI-korkeakoulu

Lisätiedot

10.12.2010 Ulla Keto & Marjo Nykänen

10.12.2010 Ulla Keto & Marjo Nykänen Itsearviointi, case MAMK Laatu- ja palvelujohtaja Marjo Nykänen Lehtori, laatuvastaava Ulla Keto Ohjelma Itsearviointi korkeakoulun laatutyökaluna Itsearviointi MAMKissa EFQM-itsearvioinnit (1998, 1999)

Lisätiedot

Hyvät tyypit laadun takeena!

Hyvät tyypit laadun takeena! Hyvät tyypit laadun takeena! Mikkelin ammattikorkeakoulun laatujärjestelmän kuvaus Toimenpide Päivämäärä Tekijä Hyväksyjä Hyväksytty 08.11.2004 H. Malinen Johtoryhmä Päivitetty 15.08.2005 H. Malinen Johtoryhmä

Lisätiedot

SAMKin laadunkehittämistyö

SAMKin laadunkehittämistyö SAMKin laadunkehittämistyö Suunnittelija Erja Kuurila, SAMK Kohti nykyistä laadunhallintajärjestelmää Väliaikaiselle amkille luotiin yhteistä laatujärjestelmää Vuonna 1995 haettiin toimilupaa vakinaiselle

Lisätiedot

Marjo Nykänen

Marjo Nykänen MAMK laadunvarmistuksen kehittäjänä Yhteistyötä laadun vuoksi ammattikorkeakoulujen laatutoimijoiden tapaaminen 9.12.2010 Sisältö MAMK vuonna 2010 Laadunvarmistuksen pitkät perinteet Laatu MAMKissa MAMKin

Lisätiedot

Laadukas Mamk. Laatutyö Mamkissa

Laadukas Mamk. Laatutyö Mamkissa Laadukas Mamk Laatutyö Mamkissa Laatutyön pitkät perinteet 1990-l. Laatutyön kehittäminen käynnistyi va. ammattikorkeakoulussa 1994 Laatutyön organisaatio: yksiköihin laatupäälliköt, yhteinen laatutiimi,

Lisätiedot

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa?

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Laadunhallinta ja tuloksellisuus lukiokoulutuksessa Lukioseminaari 11.4.2012, Kuntatalo Juha Karvonen, kehittämispäällikkö Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Lukioseminaari 11.4.2012 Lukion

Lisätiedot

Sidosryhmät koulutusohjelmia kehittämässä yhteenvetoa korkeakoulujen laatujärjestelmien auditoinneista arviointiasiantuntija Touko Apajalahti

Sidosryhmät koulutusohjelmia kehittämässä yhteenvetoa korkeakoulujen laatujärjestelmien auditoinneista arviointiasiantuntija Touko Apajalahti Sidosryhmät koulutusohjelmia kehittämässä yhteenvetoa korkeakoulujen laatujärjestelmien auditoinneista arviointiasiantuntija Touko Apajalahti PEDA-forum, 16.8.2017 Tausta Auditoinnin tarkastelussa laadunhallinta:

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

KAMK:n johtamis- ja laatujärjestelmän kehittäminen. Teija Sievänen Laatupäällikkö p

KAMK:n johtamis- ja laatujärjestelmän kehittäminen. Teija Sievänen Laatupäällikkö p KAMK:n johtamis- ja laatujärjestelmän kehittäminen Teija Sievänen Laatupäällikkö p. 044 7101 237 teija.sievanen@kamk.fi 1 Esityksen sisältö KAMKin auditoinnin tulokset Laatujärjestelmän esittely Auditoinnin

Lisätiedot

Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä. Laatuseminaari 7.12.2015

Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä. Laatuseminaari 7.12.2015 Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä Laatuseminaari 7.12.2015 Hankeverkosto Sammosta ammennetaan Hankkeen tavoitteet Kehittää toimintamalleja ja tietovarastoja, joilla vahvistetaan johdon roolia ja osallistumista

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Auditointitulosten analyysia johtamisen näkökulmasta

Auditointitulosten analyysia johtamisen näkökulmasta Auditointitulosten analyysia johtamisen näkökulmasta Ammattikorkeakoulujen rehtorien seminaari 15.2.2007 Projektisuunnittelija Sirpa Moitus Korkeakoulujen arviointineuvosto www.kka.fi Auditointien kokonaisaikataulu

Lisätiedot

Keskustelu ja kuulemistilaisuus:

Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Laadunhallinta Koulutuskeskus Salpauksessa. Laatu- ja arviointipäällikkö Sari Mikkola

Laadunhallinta Koulutuskeskus Salpauksessa. Laatu- ja arviointipäällikkö Sari Mikkola Laadunhallinta Koulutuskeskus Salpauksessa Laatu- ja arviointipäällikkö Sari Mikkola Laadunhallinta Koulutuskeskus Salpauksessa (vrt. Ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuositus) Salpauksessa laadunhallinnalla

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi Kymenlaakson ammattikorkeakoulu opiskelijoita 4500 henkilöstöä 300 2 kampusta 4 koulutusalaa 18 tiimiä Kyamkin laatupolitiikka Laadusta viestitään ymmärrettävästi Vastuu laadusta ja kehittämisestä on kaikilla

Lisätiedot

Laadunhallinta Xamkissa

Laadunhallinta Xamkissa Laadunhallinta Xamkissa Sisältö 1. MIKSI laadunhallintaa tarvitaan korkeakouluissa? 2. MITÄ laatujärjestelmän kokonaisuuteen kuuluu? 3. MITEN ja millä työkaluilla toimintaa kehitetään? 4. KETKÄ ovat laadun

Lisätiedot

Laadunhallinta osana organisaation toimintaa

Laadunhallinta osana organisaation toimintaa Laadunhallinta osana organisaation toimintaa TieVie-asiantuntijakoulutus Organisatorinen muutos 1.9.2006 Sari Tervonen Oppimiskeskus Sisältö Laadun käsitteistöä Laatu organisaatiossa Laatutyö Kuopion yliopistossa

Lisätiedot

Opintojaksopalautejärjestelmä OPISKELIJAN OPAS

Opintojaksopalautejärjestelmä OPISKELIJAN OPAS Opintojaksopalautejärjestelmä OPISKELIJAN OPAS tammikuu 2011 SISÄLLYS 1 OPINTOJAKSOPALAUTEJÄRJESTELMÄ 1 2 OPINTOJAKSOPALAUTTEEN ANTAMINEN 1 2.1 Kirjautuminen järjestelmään suoran kirjautumislinkin avulla

Lisätiedot

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN Perehtyjä /pm Mentori / pm Huomiot, havainnot, kysymykset, kehittämisehdotukset yms. Perehtymissuunnitelman laatiminen Tavoitteet ja aikataulu Uusi laatuvastaava laatii oman

Lisätiedot

VUODEN 2014 ULKOISEEN

VUODEN 2014 ULKOISEEN VUODEN 2014 ULKOISEEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Koulutusneuvosto 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Ulkoinen auditointi Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

Paikalla on useimmiten myös laatupäällikkö. Hän antaa auditoinnista palautteen asiantuntija auditoijalle.

Paikalla on useimmiten myös laatupäällikkö. Hän antaa auditoinnista palautteen asiantuntija auditoijalle. Jyväskylän yliopisto 1(5) Auditoinnin menettelyohjeiden soveltamisala Laadunvarmistusjärjestelmä on organisaation, vastuunjaon, vakiintuneiden, mutta silti kehittyvien menettelytapojen, prosessien ja voimavarojen

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki

ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki HAAPAJÄRVEN LUKIO Lukiolaiset vastaavat asiakastyytyväisyyskyselyyn joulukuussa ja toukokuussa. Kyselyyn on yhdistetty

Lisätiedot

Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta

Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta Puheenjohtaja Riitta Pyykkö Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Tampere 2.12.2010 Miksi juuri auditointi?

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden arviointi Elina Harjunen Pro Lukio ry 9.5. Arviointi pohjautuu OKM:n toimeksiantoon Karvi kartoittaa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta 06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta on opettajan työssä? Peda-Forum 20.8.2013 Vararehtori Riitta Pyykkö, TY, Korkeakoulujen arviointineuvoston pj. Yliopettaja Sanna Nieminen, Jyväskylän AMK Pääsuunnittelija

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan

Lisätiedot

Open House -hanke 2014 2015 27.10.2014 / AOll OHJEISTUS TYÖELÄMÄJAKSOON

Open House -hanke 2014 2015 27.10.2014 / AOll OHJEISTUS TYÖELÄMÄJAKSOON Open House -hanke 2014 2015 27.10.2014 / AOll OHJEISTUS TYÖELÄMÄJAKSOON Sisältö 1 Open House-hankkeen tavoite 2 Työelämäjakso Open House-hankkeessa 3 Työelämäjakson tavoite 4 Ajankohta 5 Pariopettajuus

Lisätiedot

- Jotta liikkuisimme enemmän - Latua3!- info. Laadunhallinnan toimeenpano urheiluopistojen arkeen

- Jotta liikkuisimme enemmän - Latua3!- info. Laadunhallinnan toimeenpano urheiluopistojen arkeen - Jotta liikkuisimme enemmän - Latua3!- info Laadunhallinnan toimeenpano urheiluopistojen arkeen 20.1.2017 Latua 3! pähkinän kuoressa Tiivistetyn hankekuvauksen pohjalta Tavoite1. Auditointiosaamisen jalkautus

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

Laadukas - ammatillinen oppilaitos pedagogisella johtamisella - laatustrategia Toiminnaksi

Laadukas - ammatillinen oppilaitos pedagogisella johtamisella - laatustrategia Toiminnaksi Laadukas - ammatillinen oppilaitos pedagogisella johtamisella - laatustrategia Toiminnaksi Tuotokset 1 Hyvät käytänteet 2. Sidosryhmät ja laatu- ja strategiatyö TAVOITE: Kerätään hyvät käytänteet toimivaksi

Lisätiedot

Hevosopiston LAATUJÄRJESTELMÄN ULKOINEN AUDITOINTI, kooste vahvuuksista ja parantamiskohteista

Hevosopiston LAATUJÄRJESTELMÄN ULKOINEN AUDITOINTI, kooste vahvuuksista ja parantamiskohteista Hevosopiston LAATUJÄRJESTELMÄN ULKOINEN AUDITOINTI, kooste vahvuuksista ja parantamiskohteista 1. Laatukulttuuri ja laadunhallinnan kokonaisuus Hevosopiston johto on sitoutunut laadunhallinnan kehittämiseen.

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Opiskelijaohjauksen laatusuositusten auditointi VSSHP:ssä. Tiina Tarr

Opiskelijaohjauksen laatusuositusten auditointi VSSHP:ssä. Tiina Tarr Opiskelijaohjauksen laatusuositusten auditointi VSSHP:ssä Tiina Tarr Taustaa Vuonna 2004 sosiaali- ja terveysministeriön terveydenhuollon ammattihenkilöiden neuvottelukunnan alainen ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Sisäisten auditointien toteuttaminen L A A T U T Y Ö

Sisäisten auditointien toteuttaminen L A A T U T Y Ö 1(5) L A A T U T Y Ö 16.1.9 SUUNNITELMA n sisäiset auditoinnit toteutetaan tiedekunta ja erillislaitostasolla samaan tapaan kuin ensimmäisellä kierroksella 2008, mutta kevennetyllä mallilla. Pääauditoijina

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämäyhteistyö aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa 1 Esityksen sisältö AHOT-prosessi MAMKissa AHOTin

Lisätiedot

Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa

Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa Itsearviointi Itsearvioinnissa pyydetään tutkintotavoitteisen koulutuksen näyttöihin liittyen kuvaamaan, miten oppimistavoitteiden ja niiden määrittelyn

Lisätiedot

Kysely laatutyöstä kunnille ja kuntayhtymille sekä valtion virastoille ja laitoksille

Kysely laatutyöstä kunnille ja kuntayhtymille sekä valtion virastoille ja laitoksille Kysely laatutyöstä kunnille ja kuntayhtymille sekä valtion virastoille ja laitoksille Jakelu: Arviointi- ja laadunhallinnan tehtävissä toimivat Kansallinen Laatuhanke on valtiovarainministeriön ja Suomen

Lisätiedot

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI oppisopimustyyppinen koulutus Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Koulutukseeni liittyvät työelämäsuhteet ovat tiiviit 1. KOULUTUSOHJELMA OPPIMISYMPÄRISTÖ JA TYÖSKETELYILMAPIIRI Tiedonkulku on toimivaa Opiskeluympäristö on viihtyisä ja toimiva Opiskelijoita kohdellaan

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on

Lisätiedot

Verkko-opetuksen laatu osana yliopistojen laatutyötä

Verkko-opetuksen laatu osana yliopistojen laatutyötä Verkko-opetuksen laatu osana yliopistojen laatutyötä Sari Tervonen KuY, Oppimiskeskus TieVie-asiantuntijakoulutus Organisatorinen muutos 26.8.2005 Esityksen sisältö Laadun käsitteistöä Laatutyö Kuopion

Lisätiedot

Esimiesten näkemyksiä laadunhallinnasta miten laatua varmistetaan ja kehitetään eri aloilla

Esimiesten näkemyksiä laadunhallinnasta miten laatua varmistetaan ja kehitetään eri aloilla Esimiesten näkemyksiä laadunhallinnasta miten laatua varmistetaan ja kehitetään eri aloilla LARK-hankkeen workshop 3 3.9.2012 Laatu- ja arviointipäällikkö Sari Mikkola Esimieskeskustelut keväällä 2012

Lisätiedot

Toiminnanohjauksen ja laadunhallinnan työkaluja ammatillisessa koulutuksessa - Case Koulutuskeskus Salpaus

Toiminnanohjauksen ja laadunhallinnan työkaluja ammatillisessa koulutuksessa - Case Koulutuskeskus Salpaus Toiminnanohjauksen ja laadunhallinnan työkaluja ammatillisessa koulutuksessa - Case Koulutuskeskus Salpaus Sari Mikkola Laatu- ja arviointipäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu

Lisätiedot

Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk

Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk Haavahoidon erikoistumiskoulutuksen valtakunnalliseen verkostoon kuuluu Salla Seppänen (koordinointi), Päivi Virkki Savonia-amk, Ansa Iivanainen, Mamk,

Lisätiedot

Satakunnan koulutuskuntayhtymän laatujärjestelmä. RUORI Matti Isokallio Noormarkku 10.8.2010

Satakunnan koulutuskuntayhtymän laatujärjestelmä. RUORI Matti Isokallio Noormarkku 10.8.2010 atakunnan koulutuskuntayhtymän laatujärjestelmä RUORI Matti Isokallio Noormarkku 10.8.2010 Kokemäenjokilaakson kky Pohjois-atakunnan kky Kokemäenjokilaakson mmattiopisto Kokemäki Kokemäenjokilaakson mmattiopisto

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma Lukuvuosi 2015-2016. 17.6.2014 Ammatilinen koulutus Toiminnanohjausryhmä 26 5 2015 ja johtoryhmä 17 6 2015

Arviointisuunnitelma Lukuvuosi 2015-2016. 17.6.2014 Ammatilinen koulutus Toiminnanohjausryhmä 26 5 2015 ja johtoryhmä 17 6 2015 Arviointisuunnitelma Lukuvuosi 2015-2016 17.6.2014 Ammatilinen koulutus Toiminnanohjausryhmä 26 5 2015 ja 17 6 2015 SIVISTYSTOIMIALA AMMATILLINEN KOULUTUS ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Ammatillisen

Lisätiedot

Tuutorointi- ja Tampereella. Ryhmätyöskentelyn tuotokset

Tuutorointi- ja Tampereella. Ryhmätyöskentelyn tuotokset Tuutorointi- ja Vertaistuutorointityörenkaiden yhteistapaaminen 6.4.2006 Tampereella Ryhmätyöskentelyn tuotokset VERTAIS- JA OPETTAJATUUTOREIDEN KESKINÄISET ODOTUKSET JA ROOLIT (1) Työtiimi opiskelija-

Lisätiedot

Diabeetikon hoitotyön ja kuntoutuksen erityisosaaminen - korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus

Diabeetikon hoitotyön ja kuntoutuksen erityisosaaminen - korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus Diabeetikon hoitotyön ja kuntoutuksen erityisosaaminen - korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus Salla Seppänen Koulutusjohtaja Terveysalan laitos, Mikkeli 8.10.2009 1 Diabeetikon hoitotyön ja kuntoutuksen

Lisätiedot

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017 LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Laadunohjausryhmä hyväksynyt 19.1.2017 J Y V Ä S K Y LÄ N Y LI O PI S T O 26.1.2017 YLEISTÄ Jyväskylän yliopiston laadunhallinta määritellään

Lisätiedot

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT Sosiaali- ja terveysala/päivitys 12.4.2011 HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATU 1. Tiedonkulku Suunnitellulla tiedonkululla varmistetaan yhteistyö harjoittelupaikan ja oppilaitoksen välillä. - harjoittelupaikassa

Lisätiedot

Laatuvastaavien perehdytys

Laatuvastaavien perehdytys Laatuvastaavien perehdytys Perehdytyksen tavoite Laatuvastaava ymmärtää oman tehtäväosuutensa yliopiston laadunhallintatyössä Laatuvastaavan tehtävistä: Koordinoi yksikössä laadunhallintatyötä Toimii laaturyhmän

Lisätiedot

Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari

Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari 26.8.2013 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 21.8.2013 Mitkä asiat ovat olennaisia?

Lisätiedot

3. Lyhyt kuvaus koulutuksen järjestäjän laadun arvioimisesta

3. Lyhyt kuvaus koulutuksen järjestäjän laadun arvioimisesta Oppimisympäristöhankkeet Itsearviointiraportti versio 28.2.2012 Arvioitava aihealue: Sosiaalisen median (some) käyttö tulevaisuuden oppimisympäristönä hanke. 1. Itsearvioinnin kohde ja yhteystiedot Arvioinnin

Lisätiedot

Linjakas palaute TAHI Palautteen pedagogiikkaa

Linjakas palaute TAHI Palautteen pedagogiikkaa Linjakas TAHI Palautteen pedagogiikkaa Markku Ihonen 24.9.2012 markku.ihonen@uta.fi Yleistä opiskelijapalautteesta 1 arvioidaan sitä, mihin voidaan vaikuttaa kaikki muodostaa yhdessä tärkeän tietopohjan

Lisätiedot

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Kriteerien yleisesittely ja itsearvioinnin toteutus

Kriteerien yleisesittely ja itsearvioinnin toteutus Perehdytystilaisuus -toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukevan järjestelmän itsearviointi Vaasa 31.10.2014 Kriteerien yleisesittely ja itsearvioinnin toteutus Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä

Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä Lehtori Sanna Ruhalahti, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Oppimisen arviointi Tavoite on, että opiskelija tietää, mitä osaa ja mitä hänen on vielä

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUKSEN PALAUTE OSANA LAATUJÄRJESTELMÄÄ

OPINTO-OHJAUKSEN PALAUTE OSANA LAATUJÄRJESTELMÄÄ OPINTO-OHJAUKSEN PALAUTE OSANA LAATUJÄRJESTELMÄÄ Anne Mustonen Tampereen ammattikorkeakoulu OPINTO-OHJAUKSEN PALAUTE OSANA LAATUJÄRJESTELMÄÄ Tässä esityksessä kerrotaan TAMKin opintoohjauksen keskeisistä

Lisätiedot

Arvioinnilla luottamusta

Arvioinnilla luottamusta Arvioinnilla luottamusta Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteet Elina Harjunen, Risto Hietala, Laura Lepola, Anu Räisänen ja Aila Korpi Pohjois-Suomen AVI-alueen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston laatutyö

Jyväskylän yliopiston laatutyö Jyväskylän yliopiston laatutyö Pirjo Halonen Laatupäällikkö 17.1.2007 1 Yliopistolain Jyväskylän yliopisto velvoite 5 Arviointi Yliopistojen tulee arvioida koulutustaan, tutkimustaan sekä taiteellista

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Hyväksytty AMK-hallituksessa 14.6.2006, päivitys hyväksytty AMK-hallituksessa 19.6.2012

Hyväksytty AMK-hallituksessa 14.6.2006, päivitys hyväksytty AMK-hallituksessa 19.6.2012 Hyväksytty AMK-hallituksessa 14.6.2006, päivitys hyväksytty AMK-hallituksessa 19.6.2012 Kannen kuva: Henkilöstöä MAMKin 20-vuotisjuhlissa syksyllä 2011. Mikkelin ammattikorkeakoulun osaamis- ja henkilöstöstrategia

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö ULKOINEN AUDITOINTI Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö 12.5.2014 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 13. 15.1.2015 13.5.2014 Pirjo Halonen 2 TOTEUTTAJAORGANISAATIO Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Lisätiedot

Laatustrategia. Yhtymähallitus 17.1.2012

Laatustrategia. Yhtymähallitus 17.1.2012 Laatustrategia Yhtymähallitus 17.1.2012 voimaan 1.2.2012 Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä...1 2.1. Toiminta-ajatus...1 2.2. Arvot...1 2.3. Visio 2015...1 2.4. Tuloskortti...2

Lisätiedot

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun

Lisätiedot

Pop & Jazz Konservatorion laadunhallintajärjestelmä. Janne Murto

Pop & Jazz Konservatorion laadunhallintajärjestelmä. Janne Murto Pop & Jazz Konservatorion laadunhallintajärjestelmä Janne Murto 19.9.2017 1. Viranomaisten vaatimukset Koulutuksen järjestäjillä on oltava toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva

Lisätiedot

Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa

Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa KT Ulla Soukainen, palvelupäällikkö, Turku, 22.9.2015 Varhaiskasvatuslaki (muutokset vuodelta 1973 olevaan lakiin 8.5.2015/580, voimaan 1.8.2015) 9 b Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Suomen ensimmäinen laaduntunnustus päihdekuntoutuslaitokselle. Marjut Lampinen toiminnanjohtaja Ventuskartano ry

Suomen ensimmäinen laaduntunnustus päihdekuntoutuslaitokselle. Marjut Lampinen toiminnanjohtaja Ventuskartano ry Suomen ensimmäinen laaduntunnustus päihdekuntoutuslaitokselle Marjut Lampinen toiminnanjohtaja Ventuskartano ry Taustaa Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002 Laatutyön toteuttaminen koulutus Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA

OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Mikkelin ammattikorkeakoulu Hyväksytty johtoryhmässä 26.4.2011/7.6.2011 Hyväksytty amk-hallituksessa 14.6.2011 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 TASA-ARVOTYÖN KEHITTÄMISKOHTEITA...

Lisätiedot

Koulutukseeni liittyvät työelämäsuhteet ovat tiiviit 1. KOULUTUSOHJELMA OPPIMISYMPÄRISTÖ JA TYÖSKETELYILMAPIIRI Tiedonkulku on toimivaa Opiskeluympäristö on viihtyisä ja toimiva Opiskelijoita kohdellaan

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö 9.11.2017 Mikä vertaisauditointi ja miksi? Auditointiprosessi Mitä opimme, mitä voisitte oppia meiltä? MK 9.11.2017

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

Opintojen tutkimus- ja palautetiedon hyödyntäminen ammattikorkeakoulussa

Opintojen tutkimus- ja palautetiedon hyödyntäminen ammattikorkeakoulussa Opintojen tutkimus- ja palautetiedon hyödyntäminen ammattikorkeakoulussa Korkeakoulujen KOTA -seminaari 17.9.2014 Ismo Kinnunen Oulun ammattikorkeakoulu Kehittämisen ja päätöksenteon tulee perustua tosiasioihin.

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laadunhallinta ja vaikuttavuuskäsitykset

Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laadunhallinta ja vaikuttavuuskäsitykset Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laadunhallinta ja vaikuttavuuskäsitykset Kehittyvät korkeakoulut muutoksessa, 14.6.2017, Helsinki Arviointineuvos, KT Hannele Seppälä Karvi Selvityksen tarkoitus

Lisätiedot

Verkostoista voimaa opiskelijaohjauksen kehittämiseen

Verkostoista voimaa opiskelijaohjauksen kehittämiseen Verkostoista voimaa opiskelijaohjauksen kehittämiseen VeTe päätösseminaari Tampere-talo 6.9.2011 Heiskanen, Marjut. Kliinisen hoitotyön opettaja, tiimivastaava KYS. Taam-Ukkonen, Minna. Ylihoitaja. KYS.

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.

Lisätiedot

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014 Tietoa Laureasta Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014 Reijo Lähde 3/11/2014 3/11/2014 Laurea-ammattikorkeakoulu 2 Laurean koulutusalat Fysioterapia Hoitotyö Hotelli-

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

laaditaan joka kokouksessa laaditaan joka kokouksessa Tehdään joka kokouksesta Tehdään joka kokouksesta

laaditaan joka kokouksessa laaditaan joka kokouksessa Tehdään joka kokouksesta Tehdään joka kokouksesta Kokoukset,työryhmät, lausunnot Johtoryhmän kokous -asialista laatii -muistio asialistan. Johtoryhmän sihteeri laatii muistion / Opetuksen kehittämisja arviointitoimikunnan kokous -asialista -muistio Toimikunnan

Lisätiedot

EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen. Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja

EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen. Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja Opetussairaala Seinäjoen keskussairaala toimii opetussairaalana eri alojen opiskelijoille

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Kuntasektorin kokonaisarkkitehtuuri

Kuntasektorin kokonaisarkkitehtuuri Kuntasektorin kokonaisarkkitehtuuri Tilannekatsaus Kurttu 18.4.2013 Miksi kokonaisarkkitehtuuri? Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurilla tavoitellaan» Yhteentoimivuutta, tietojärjestelmissä, niiden

Lisätiedot

Laatujärjestelmien arviointikriteeristön pilotointi Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä keväällä 14

Laatujärjestelmien arviointikriteeristön pilotointi Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä keväällä 14 Laatujärjestelmien arviointikriteeristön pilotointi Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä keväällä 14 Hanna Rajala, suunnittelupäällikkö Jyväskylän koulutuskuntayhtymä hanna.rajala@jao.fi 040 341 6175 AMKE

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta: laatustrategian lähtökohtia Edistetään korkealaatuista

Lisätiedot

Tiivistetty hankekuvaus osahanke. Partnerin laadunhallinnan hyvät käytänteet. Osahankkeen kehittämistavoite ja tulokset 1 (8)

Tiivistetty hankekuvaus osahanke. Partnerin laadunhallinnan hyvät käytänteet. Osahankkeen kehittämistavoite ja tulokset 1 (8) 1 (8) Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raision aikuiskoulutuskeskus Timali Juhaninkuja 1 21200 Raisio Raision aikuiskoulutuskeskus Timali aloittaa laadunhallintajärjestelmän systemaattista rakentamista

Lisätiedot

Työn opinnollistamisen vertaisarviointi

Työn opinnollistamisen vertaisarviointi Työn opinnollistamisen vertaisarviointi Alustavia tuloksia, Oamk 1 Etunimi Sukunimi Opinnollistamisen tavoitteiden toteutuminen Opinnollistamisen tarkoitus ja tavoitteet on joissakin ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Virvatuli-itsearviointi ja arviointiaineiston käyttö

Virvatuli-itsearviointi ja arviointiaineiston käyttö Virvatuli-itsearviointi ja arviointiaineiston käyttö Virvatuli-mallin rakenne: Viisi arviointialuetta 1. Oppilaat - oppilaitoksen toiminnan ja opetuksen vaikutukset oppilaassa 2. Opettajat - Opettajien

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot