Työsuhteen päättäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työsuhteen päättäminen"

Transkriptio

1 Työsuhteen päättäminen Määräaikainen työsopimus Tietyksi määräajaksi sovittu työsopimus päättyy sovitun määräajan tai työn päättyessä ilman erillistä irtisanomista ja irtisanomisaikaa. Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus Toistaiseksi tehty työsopimus päätetään irtisanomalla työsopimuslain, työehtosopimuksen tai työsopimuksen irtisanomisaikaa noudattaen. Työntekijä ei tarvitse erityistä perustetta irtisanoutumiselleen. Hän on kuitenkin velvollinen noudattamaan irtisanomisaikaa uhalla, että hän joutuu suorittamaan työnantajalle noudattamatta jätetyn irtisanomisajan palkkaa vastaavan määrän. Työnantajalla tulee olla irtisanomiseen asiallinen ja painava syy. Tällaisena syynä voidaan pitää: työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista sellaista työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi tämä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään työnantajan tarjottavissa olevan työn olennaista ja pysyvää vähentymistä, jos työntekijää ei voida sijoittaa tai kouluttaa toisiin tehtäviin. Pätevinä irtisanomisperusteina ei pidetä työntekijän sairautta, osallistumista lakkoon, mielipiteitä, yhteiskunnallista toimintaa tai turvautumista oikeusturvakeinoihin. Työn tilapäinen väheneminen ei oikeuta irtisanomiseen, eivät myöskään tilanteet, joissa otetaan uusia työntekijöitä tai tehdään näennäisjärjestelyjä, jotka eivät tosiasiallisesti vähennä työtä. Työntekijän pyynnöstä työnantajan on annettava kirjallinen ilmoitus työsuhteen päättämisen syistä. Työsopimuslain mukaiset irtisanomisajat TYÖNANTAJAN IRTISANOESSA Työsuhteen pituus Irtisanomisaika 0 1 vuotta 14 päivää 1 4 vuotta 1 kuukausi 4 8 vuotta 2 kuukautta 8 12 vuotta 4 kuukautta yli 12 vuotta 6 kuukautta TYÖNTEKIJÄN IRTISANOUTUESSA 0 5 vuotta 14 päivää yli 5 vuotta 1 kuukausi

2 Työllistymisvapaa irtisanomisaikana Taloudellisista tai tuotannollisista syistä irtisanotulla työntekijällä on irtisanomisaikanaan oikeus palkalliseen vapaaseen, kun hän hakee työtä omatoimisesti tai työ- ja elinkeinotoimiston avustuksella, menee työhaastatteluun tai osallistuu uudelleensijoitusvalmennukseen. Vapaan pituus on 5 20 työpäivää määräytyen työsuhteen keston ja irtisanomisajan mukaan. Vapaata voi käyttää myös osina siten, että vapaiden summa tunteina vastaa työpäivien säännöllisen työajan tuntimäärää. Purkaminen koeajan perusteella Työsopimuksessa voidaan sopia normaalitapauksessa enintään 4 kuukauden koeajasta. Kahdeksaa kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saa olla enintään puolet työsopimuksen kestosta. Sen kuluessa sopimus voidaan molemmin puolin purkaa päättymään heti. Työsopimusta ei kuitenkaan saa purkaa koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla tai syrjivillä perusteilla. Purkaminen rikkomustapauksissa Työsopimus voidaan erittäin painavasta syystä purkaa päättymään heti. Sopijakumppanin rikkomuksen on oltava niin vakava, ettei kohtuudella voida edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisaikaa. Purkuperusteita voivat työnantajan puolelta olla tilanteet, joissa työntekijä välinpitämättömyydellään vaarantaa työturvallisuutta työpaikalla, käyttää päihteitä taikka törkeällä tavalla rikkoo kilpailevan toiminnan kieltoa. Työntekijä voi purkaa työsopimuksen esimerkiksi, kun työnantaja tai tämän sijainen törkeästi vaarantaa työturvallisuutta työpaikalla tai muutoin loukkaa työntekijää, kun hänelle ei anneta riittävästi työtä tai kun palkkaa ei makseta sopimuksen mukaisesti. Purkuperusteeseen on vedottava 14 päivän kuluessa. Kuuleminen Ennen työsuhteen päättämistä työntekijälle on varattava tilaisuus kertoa oma näkemyksensä työsuhteen päättämisen syystä. Työntekijällä on oikeus käyttää avustajaa. Ennen kuin työntekijä purkaa työsopimuksen, työntekijän on varattava työnantajalle tilaisuus tulla kuulluksi työsopimuksen purkamisen perusteista. Erityistilanteet Poikkeuksellisia työsuhteen päättämistilanteita ovat liikkeen tai sen toiminnallisen osan luovuttaminen, työnantajan kuolema, konkurssi, irtisanominen lomauttamisen yhteydessä ja mahdollisuus käsitellä työsopimusta purkautuneena vähintään seitsemän työpäivän perusteettoman poissaolon jälkeen. Menettelytavat näissä tilanteissa on syytä tarkistaa työehtosopimuksesta ja työsopimuslaista. Lainvastainen työsuhteen päättäminen tulee kalliiksi Työsuhteen perusteeton päättäminen johtaa korvausvelvollisuuteen. Pääsääntöisesti korvaus on 3 24 kuukauden palkka.

3 Lopputili Lopputili mahdollisine lomakorvauksineen tulee maksaa viimeistään työsuhteen päättymispäivänä, ellei toisin ole sovittu. Lopputilin viivästyessä työntekijälle syntyy viivästyskoron lisäksi oikeus täyteen palkkaan odotusajalta, enintään kuitenkin kuudelta kalenteripäivältä. Maksaessaan palkan työnantajan on annettava työntekijälle laskelma, josta käyvät ilmi palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet. Työtodistus Työsuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus saada pyynnöstään todistus työsuhteen kestosta ja työtehtävien laadusta. Nimenomaisesta pyynnöstä siinä on myös mainittava työsuhteen päättymisen syy sekä arvio työntekijän työtaidosta ja käytöksestä. Työtodistus tulee antaa totuudenmukaisena, esimerkiksi työsuhteen päättymisen syyn on oltava todellinen. Todistuksesta ei myöskään saa ilmetä muuta kuin mitä sen sanamuodosta käy ilmi. Työtehtävät tulee yksilöidä mahdollisimman tarkasti. Työtodistuksen antamatta jättäminen on rangaistava teko. Työvoimaviranomaiset yleensä edellyttävät selvitystä siitä, kenen toimesta työsuhde on päättynyt ja mikä oli päättymisen syy. Yhteystiedot Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Uimalankatu 1 PL 272, Tampere Puhelinvaihde: Faksi: (03) tyosuojelu.lansi(at)avi.fi

4 TYÖTODISTUS Nimi Henkilötunnus on ollut palveluksessamme seuraavissa tehtävissä: Työsuhde on alkanut Työsuhde on päättynyt TÄYTETÄÄN VAIN TYÖNTEKIJÄN PYYNNÖSTÄ Työsuhteen päättymisen syy: ARVIOINTI : kiitettävä, hyvä, tyydyttävä, välttävä, heikko Työtaito: Käytös: Yrityksen nimi: Osoite: Puhelinnumero Paikka ja päiväys Allekirjoitus Allekirjoituksen selvennys

5 Työnantaja ILMOITUS TYÖSUHTEEN PÄÄTTÄMISESTÄ Y-tunnus Osoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Työntekijä Syntymäaika Osoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Työsuhteen alkamispäivä Noudatettava irtisanomisaika KUULEMINEN (valitse kenttä A, B tai C tilanteen mukaan A Työnantaja täyttää purkaessaan koeaikana tai päättäessään työntekijästä johtuvasta syystä Työntekijää on kuultu/varattu tilaisuus tulla kuulluksi työsuhteen päättämisperusteena olevasta purkamisesta koeaikana irtisanomisesta työntekijästä johtuvasta syystä Työntekijästä johtuvan irtisanomisen tai purkamisen syy: purkamisesta työntekijästä johtuvasta syystä B Työnantaja täyttää irtisanoessaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä Työntekijälle on selvitetty irtisanomisen perusteet: irtisanomisesta tuotannollisella ja taloudellisella syyllä, joka on: työnantajan kuolemasta työnantajan konkurssista C Työntekijä täyttää purkaessaan työsopimuksensa työnantajasta johtuvasta syystä Työnantajaa on kuultu työsuhteen purkamisesta työnantajasta johtuvasta syystä, joka on TYÖSUHTEEN PÄÄTTÄMINEN Edellä mainituin perustein keskinäinen työsuhteemme irtisanotaan/puretaan päättymään Päiväys Allekirjoitus TIEDOKSIANTO Edellä oleva ilmoitus on tänään annettu tiedoksi Päiväys Vastaanottajan allekirjoitus Todistamme edellä olevan tiedoksiannon Päiväys Allekirjoituksen selvennys Allekirjoituksen selvennys

6 TYÖSUHTEEN PÄÄTTÄMINEN (Työsopimuslaki 55/2001) TOISTAISEKSI VOIMASSA OLEVA TYÖSOPIMUS päätetään toisen sopijapuolen tietoon saatetulla irtisanomisella työnantaja voi irtisanoa työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä, joita eivät ole esim. työntekijän sairaus, raskaus tai osallistuminen työtaisteluun työntekijän laiminlyödessä velvoitteitaan työnantajan on pääsääntöisesti annettava hänelle ensin varoituksella mahdollisuus korjata menettelynsä työnantajan on yleensä myös selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön jollei alan työehtosopimuksessa ole muita määräyksiä, eivätkä osapuolet ole työ - sopimuksessakaan sopineet irtisanomisajoista, niin irtisanomisajat määräytyvät työsopimuslain mukaan seuraavasti: TYÖANTAJAN IRTISANOESSA TYÖNTEKIJÄN IRTISANOESSA Työsuhteen pituus Irtisanomisaika Työsuhteen pituus Irtisanomisaika 0-1 vuotta 14 pv alle 5 vuotta 14 pv 1-4 vuotta 1 kk yli 5 vuotta 1 kk 4-8 vuotta 2 kk 8-12 vuotta 4 kk yli 12 vuotta 6 kk MÄÄRÄAIKAINEN TYÖSOPIMUS päättyy määräajan päättyessä tai sovitun yksilöidyn työn valmistuessa ilman irtisanomista PURKAMINEN sopijapuoli voi purkaa työsopimuksen vain erittäin painavasta syystä purkuperusteeseen on vedottava 14 päivän kuluessa siitä tiedon saatuaan purettaessa työsopimus päättyy heti ilman irtisanomisaikaa PURKAUTUMINEN Katsokaa säännökset työsopimuslain 8 luku 3 ERITYISTÄ ennen työsuhteen päättämistä työntekijälle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi työsopimuksen päättämisen syistä (koskee myös koeajan perusteella tapahtuvaa työsuhteen päättämistä) erityisen vahva irtisanomissuoja on raskaana tai perhevapaalla olevalla työntekijällä sekä luottamusmiehellä, luottamusvaltuutetulla ja työsuojeluvaltuutetulla poikkeuksellisia työsuhteen päättämistilanteita ovat työnantajan konkurssi, saneerausmenettely ja liikkeen luovutus asevelvollisen irtisanomisesta säädetään erikseen

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Käsiteltävät asiat Työsopimuksen päättyminen Takaisinottovelvollisuus Perhevapaat Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Henkilöstön edustajien irtisanomissuoja Työsopimuksen päättyminen

Lisätiedot

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN 14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan

Lisätiedot

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta. Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä

Lisätiedot

SISÄLLYS. Lyhenteet 11. Esipuhe 13

SISÄLLYS. Lyhenteet 11. Esipuhe 13 SISÄLLYS Lyhenteet 11 1 2 Työnantajan Esipuhe 13 tekeminen 15 1.1 Työsopimuslain soveltamisala.......................... 15 1.1.1 Soveltamisalan yleismääritelmä................ 15 1.1.2 Työsuhteen tunnusmerkit.....................

Lisätiedot

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä 1 (5) IRTISANOMISSUOJASOPIMUS 2002 (TT-STTK) I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Yleinen soveltamisala Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista toimihenkilöstä johtuvasta tai hänen

Lisätiedot

SISÄLLYS. Lyhenteet 11. Esipuhe 13

SISÄLLYS. Lyhenteet 11. Esipuhe 13 SISÄLLYS Lyhenteet 11 1 2 Työnantajan Esipuhe 13 tekeminen 15 1.1 Työsopimuslain soveltamisala.......................... 15 1.1.1 Soveltamisalan yleismääritelmä................ 15 1.1.2 Työsuhteen tunnusmerkit.....................

Lisätiedot

Työsuhteen kipupisteet

Työsuhteen kipupisteet A P P L E X A T T O R N E Y S P U R E B U S I N E S S L A W Työsuhteen kipupisteet Työsopimuslainsäädäntö Työsopimuksia koskeva lainsäädäntö on suurelta osin pakottavaa, eli siitä ei voida sopimuksella

Lisätiedot

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen TYÖSOPIMUSLAKI. Alma Talent 2017 Helsinki

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen TYÖSOPIMUSLAKI. Alma Talent 2017 Helsinki Markus Äimälä Mika Kärkkäinen TYÖSOPIMUSLAKI Alma Talent 2017 Helsinki 5., uudistettu painos Copyright 2017 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2888-3 ISBN

Lisätiedot

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen KHHJ 4.2.2014 19 SISÄLLYS 1 Muun työn tarjoaminen irtisanomisen (taloudelliset ja tuotannolliset syyt) vaihtoehtona... 1 2 Koulutusvelvollisuus... 2 3 Toimintamalli

Lisätiedot

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto Työsopimuslaki käytännössä Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2013 Viides, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus:

Lisätiedot

Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta

Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta 1 (17) 22.11.2012 Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta Tarkistuslista Mieti mm. seuraavia asioita, kun työpaikallasi lomautetaan tai irtisanotaan työntekijöitä: Määräaikaiset työsopimukset

Lisätiedot

Ohjeita epätyypillisiin työsuhteisiin

Ohjeita epätyypillisiin työsuhteisiin Iivari Järvinen 3/2008 Suomen Eläinlääkäriliitto Ohjeita epätyypillisiin työsuhteisiin Tyypillinen työsuhde määritellään yksinkertaisimmillaan siten, että siinä työntekijä on työsuhteessa vakinaisena (työsuhde

Lisätiedot

SOPIMUS ETÄTYÖN TEKEMISESTÄ. 1. Sopijapuolet. Etätyöntekijä. Työyksikkö. Lähiesimies. 2. Työpaikka. Palvelukeskus/ työyksikkö

SOPIMUS ETÄTYÖN TEKEMISESTÄ. 1. Sopijapuolet. Etätyöntekijä. Työyksikkö. Lähiesimies. 2. Työpaikka. Palvelukeskus/ työyksikkö SOPIMUS ETÄTYÖN TEKEMISESTÄ 1. Sopijapuolet Etätyöntekijä Työyksikkö Lähiesimies 2. Työpaikka Palvelukeskus/ työyksikkö Etätyön suorituspaikka (osoite, puhelinnumero) 3. Etätyön luonne Etätyö on kokoaikaista

Lisätiedot

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS-

Lisätiedot

Juha-Matti Moilanen SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ

Juha-Matti Moilanen SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ Juha-Matti Moilanen SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ Talentum Helsinki 2010 Talentum Media Oy ja Juha-Matti Moilanen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari Taitto: Avenue ISBN 978-952-14-1470-1

Lisätiedot

, , , ,5 48,75 52

, , , ,5 48,75 52 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen

Lisätiedot

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 VIII LUVUN JA IX LUVUN MUUTTAMISESTA Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2005 2007 lomauttamista koskevan

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ LIITE 16.10.2012 SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ 31.12.2012 1. Henkilöstön siirtyminen ja virkojen perustaminen Sovellettavat määräykset: Kuntalaki (365/1995)

Lisätiedot

Harri Hietala, Keijo Kaivanto ja Elisa Valvisto. Esimiehen käsikirja

Harri Hietala, Keijo Kaivanto ja Elisa Valvisto. Esimiehen käsikirja Harri Hietala, Keijo Kaivanto ja Elisa Valvisto Esimiehen käsikirja TALENTUM Helsinki 2016 Talentum Media Oy sekä kirjoittajat Kansi: Sirpa Puntti Taitto: NotePad, www.notepad.fi ISBN 978-952-14-2829-6

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 37 Kiertokirje työsopimuksen irtisanomismenettelystä säädetystä laista

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 37 Kiertokirje työsopimuksen irtisanomismenettelystä säädetystä laista POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1984 Nro 3 7-3 8 Nro 37 Kiertokirje työsopimuksen irtisanomismenettelystä säädetystä laista Säädöskokoelmassa on julkaistu seuraava laki (124/84): Laki työsopimuksen

Lisätiedot

MÄÄRÄAIKAISET JA OSA-AIKAISET TYÖSOPIMUKSEt. Juha-Matti Moilanen

MÄÄRÄAIKAISET JA OSA-AIKAISET TYÖSOPIMUKSEt. Juha-Matti Moilanen MÄÄRÄAIKAISET JA OSA-AIKAISET TYÖSOPIMUKSEt Juha-Matti Moilanen TALENTUM Helsinki 2013 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-1976-8 Taitto: NotePad, www.notepad.fi

Lisätiedot

Hyvä seura työnantajana

Hyvä seura työnantajana Hyvä seura työnantajana Vapaaehtoisuus, tuntityö, päätoimisuus mikä on tulevaisuus? Työsuhteinen työntekijä täydentää ja tukee vapaaehtoisuutta ei korvaa Seuran talous (omarahoitus, tuet) Työoikeudelliset

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa

Lisätiedot

Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016

Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Fysioterapeuttien opintopäivät Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Luennon aiheet Työsuhteen ehdot Mikä on työsopimus Työsopimuksen vähimmäisehdot Työsopimuksen voimassaolo Työaika Vuosiloma Muut työsuhteen

Lisätiedot

Laki. työsopimuslain muuttamisesta

Laki. työsopimuslain muuttamisesta Laki työsopimuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 4, 2 luvun 4, 11 ja 17, 4 luvun 2, 6 luvun 6, 12 luvun 3 ja 13 luvun 5, sellaisina kuin niistä

Lisätiedot

Jatkotoimenpiteiden osalta päätösehdotus annetaan kokouksessa. Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa

Jatkotoimenpiteiden osalta päätösehdotus annetaan kokouksessa. Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa Kunnanhallitus 194 09.06.2008 Kunnanhallitus 269 25.08.2008 Kunnanhallitus 309 22.09.2008 Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa 1/03/05/2006 Khall 194 Oulun hallinto-oikeus on päätöksellään

Lisätiedot

KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS

KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS Kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimus 1(6) LIITE 3 JOHDANTO KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS Työehtosopimusjärjestelmän ylläpitäminen ja kehittäminen perustuu työnantaja-

Lisätiedot

Lomauttaminen? Irtisanominen?

Lomauttaminen? Irtisanominen? Lomauttaminen? Irtisanominen? Minäkö? Millä perusteella? Miten siitä selviää? Mitä sen jälkeen? Luottamusmiesseminaari, Kirkon alat ry, 11.- 12.5.2016 1 Lomautuksen perusteet Esityksen sisällöstä Menettelytavat

Lisätiedot

MENETTELY TYÖN ONGELMATILANTEISSA

MENETTELY TYÖN ONGELMATILANTEISSA MENETTELY TYÖN ONGELMATILANTEISSA 1. VIRANHALTIJAN JA TYÖNTEKIJÄN KESKEISIÄ VELVOLLISUUKSIA Sekä työnantajan että työntekijän on noudatettava voimassa olevia lakeja ja muita säännöksiä sekä virka- ja työehtosopimusta,

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tarmo Miettinen kl Virkamiesoikeuden opintojakson kuvioita

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tarmo Miettinen kl Virkamiesoikeuden opintojakson kuvioita ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tarmo Miettinen kl-2015 Virkamiesoikeuden opintojakson kuvioita VIRKASUHDE PALVELUSSUHTEENA JA OIKEUSSUHTEENA Virkasuhde julkisoikeudellisena suhteena Virkasuhde palvelussuhteena KUNTA

Lisätiedot

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta.

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta. Yleistä oppisopimuksesta Oppisopimustoimisto laatii virallisen oppisopimuksen yhdessä työnantajan ja opiskelijan kanssa. Oppisopimus on juridisesti pätevä määräaikainen työsopimus, jossa noudatetaan normaaleja

Lisätiedot

TYÖSOPIMUKSEN TEKEMINEN

TYÖSOPIMUKSEN TEKEMINEN TYÖSOPIMUKSEN TEKEMINEN Aalto-yliopisto 9.2.2016, AA Katriina Vierula 2015 www.dlapiper.com 2015 0 DLA Piper Finland Asianajotoimisto DLA Piper Finland Oy on täyden palvelun liikejuridiikan asianajotoimisto.

Lisätiedot

HE 47/ / /2016 vp

HE 47/ / /2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain 6 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kirkkolakia siten, että nimikirjan pitäminen tulisi työnantajalle

Lisätiedot

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. Käyttötarkoitus (_) Huoneiston käytöstä, kunnosta, kunnossapidosta ja/tai muutostöistä on sovittu liitteessä.

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. Käyttötarkoitus (_) Huoneiston käytöstä, kunnosta, kunnossapidosta ja/tai muutostöistä on sovittu liitteessä. 1. VUOKRANANTAJA 2. VUOKRALAINEN Nimi/Organisaatio Organisaation edustaja/yhteyshenkilö ja asema organisaatiossa Puhelin/Fax Y-tunnus Lähiosoite Pankkiyhteys Luottamuksellisuus (_) Sopimus on luottamuksellinen

Lisätiedot

Sisällys. I Työsuhdeturva 1. II Koeaika 23. Sisällys v Esipuhe xiii Esipuhe toiseen painokseen

Sisällys. I Työsuhdeturva 1. II Koeaika 23. Sisällys v Esipuhe xiii Esipuhe toiseen painokseen Sisällys Sisällys v Esipuhe xiii Esipuhe toiseen painokseen xiv I Työsuhdeturva 1 1. Työsuhteen päättämistavat 1 2. Lainsäädäntöä ja sopimuksia 3 3. Päättämisperusteet yleisesti 8 3.1 Lähtökohtia 8 3.2

Lisätiedot

Työpaikan lait ja työsuhdeopas

Työpaikan lait ja työsuhdeopas Työpaikan lait ja työsuhdeopas 2017 Alma Talent 2016 Helsinki 15., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-2969-9 ISBN 978-952-14-2970-5 (verkkokirja) Taitto: Marja-Leena

Lisätiedot

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Kirkon alat ry:n luottamusmiesseminaari 11.-12.5.2016 Pekka Pietinen Luottamusmiestoiminnan järjestäminen Luottamusmiessopimus

Lisätiedot

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,

Lisätiedot

Anu Huttunen, Riikka Jäntti. Rakennustuoteteollisuuden työntekijöiden työsuhde- ja palkanlaskentaopas

Anu Huttunen, Riikka Jäntti. Rakennustuoteteollisuuden työntekijöiden työsuhde- ja palkanlaskentaopas Anu Huttunen, Riikka Jäntti Rakennustuoteteollisuuden työntekijöiden työsuhde- ja palkanlaskentaopas Suomen Rakennusmedia Oy Helsinki 2012 3. päivitetty painos Suomen Rakennusmedia Oy www.rakennusmedia.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden irtisanomissuojasopimuksen rakenteesta

Teknologiateollisuuden irtisanomissuojasopimuksen rakenteesta 1 (27) 22.11.2012 Teknologiateollisuuden irtisanomissuojasopimuksen rakenteesta Irtisanomissuojasopimus on jaettu mahdollisimman suuren johdonmukaisuuden saavuttamiseksi neljään lukuun, joista ensimmäiseen

Lisätiedot

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2016

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2016 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2016 Aika: ke 10.8.2016 klo 17.00 Paikka: Virastotalo, sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 151 KOKOUKSEN AVAUS 152 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 153 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

SISÄLLYS. 1. Työsopimuksen tekeminen 13

SISÄLLYS. 1. Työsopimuksen tekeminen 13 SISÄLLYS 1. Työsopimuksen tekeminen 13 1.1 Työntekijän palkkaaminen... 13 1.1.1 Työn tarjoamisvelvollisuus... 13 1.1.2 Syrjintäkielto... 14 1.1.3 Työhönotossa kerättävät tiedot... 16 1.2 Työsopimuksen

Lisätiedot

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON. NAANTALIN KAUPUNKI Vesihuoltolaitos Käsityöläiskatu 2 21100 NAANTALI TEOLLISUUSJÄTEVESISOPIMUS xx.xx.xxxx SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

Lisätiedot

SUOMEN MUUSIKKOJEN 1-IITON JA VANTAAN ORKESTERI RY:N VALINEN VANTAAN VIIHDEORKESTERIA KOSKEVA TYOEHTOSOPIMUS

SUOMEN MUUSIKKOJEN 1-IITON JA VANTAAN ORKESTERI RY:N VALINEN VANTAAN VIIHDEORKESTERIA KOSKEVA TYOEHTOSOPIMUS SUOMEN MUUSIKKOJEN 1-IITON JA VANTAAN ORKESTERI RY:N VALINEN VANTAAN VIIHDEORKESTERIA KOSKEVA TYOEHTOSOPIMUS 19 Soveltamisala Tämä sopimus koskee Vantaan Viihdeorkesterin määräaikaisia muusikoita silloin

Lisätiedot

Muistio UUSI KOULUTUSVELVOLLISUUS JA TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖVOIMAN VÄHENTÄMISEN YHTEYDESSÄ

Muistio UUSI KOULUTUSVELVOLLISUUS JA TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖVOIMAN VÄHENTÄMISEN YHTEYDESSÄ 14.12.2016 1 (7) UUSI KOULUTUSVELVOLLISUUS JA TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖVOIMAN VÄHENTÄMISEN YHTEYDESSÄ Tuta-irtisanotun työntekijän koulutusvelvollisuus Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla

Lisätiedot

FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA

FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA 14.11.2016 FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA 1. Työaikapankin käsite ja tarkoitus Työaikapankilla tarkoitetaan työ- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain

Lisätiedot

1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa.

1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa. 6 Työaika 1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa. 2. Säännöllinen työaika muussa kuin toimistotyössä on enintään 9

Lisätiedot

Työlainsäädäntö uudistuu Helsingin seudun kauppakamari Sini Järvinen

Työlainsäädäntö uudistuu Helsingin seudun kauppakamari Sini Järvinen Työlainsäädäntö uudistuu 1.1.2017 Helsingin seudun kauppakamari Sini Järvinen Kilpailukykysopimukseen perustuvat muutokset 2 1) Nykyisten tes:n voimassaoloa jatketaan 12 kuukaudella Tällä aikavälillä ei

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt Taidoista työpoluiksi projekti Sisältö Työelämän peruskäsitteet Työelämässä Poissaolot Työturvallisuus ja terveys Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet Työantajan oikeudet ja velvollisuudet

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Haukiputaan Ahmat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä 2. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja) 2.

Lisätiedot

Laki. eduskunnan virkamiehistä annetun lain muuttamisesta

Laki. eduskunnan virkamiehistä annetun lain muuttamisesta Laki eduskunnan virkamiehistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan eduskunnan virkamiehistä annetun lain (1197/2003) 40 :n 2 momentti, 68 :n 3 momentti ja 76 :n 4 kohta,

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE M/2/2007 10.10.2007 1(5) TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 Maaseudun Työnantajaliiton ja Puu- ja

Lisätiedot

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULULAISKULJETUS Ostaja Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi Sopimuskausi lukuvuosi 2015-2016 alkaen 21.9.2015

Lisätiedot

Asiakkaan sopimuksen nojalla Parkkihallissa pysäköimään oikeutettujen ajoneuvojen rekisteritunnukset ovat Asiakkaan ilmoituksen mukaisesti seuraavat:

Asiakkaan sopimuksen nojalla Parkkihallissa pysäköimään oikeutettujen ajoneuvojen rekisteritunnukset ovat Asiakkaan ilmoituksen mukaisesti seuraavat: SOPIMUS PYSÄKÖINTIOIKEUDESTA OSAPUOLET Pysäköintitilan ylläpitäjä Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy Y-tunnus: 0467438-7 Ratakatu 1 b A 7, 00120 Helsinki Sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@hsi.fi jäljempänä

Lisätiedot

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 KH&I-YSE 2000 26.1.2000 1(6) KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 1 Soveltamisala Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan kiinteistönhoidossa ja kiinteistöjen isännöinnissä toimeksisaajan

Lisätiedot

Tehy ry / Okkeri päivitetty LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku

Tehy ry / Okkeri päivitetty LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku Tehy ry / Okkeri päivitetty 21.1.2016 LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku TYÖSOPIMUSLAKI Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet,

Lisätiedot

SEURAAMUKSET PALVELUSSUHTEESEEN LIITTYVIEN VELVOLLISUUKSIEN LAIMINLYÖNNEISTÄ

SEURAAMUKSET PALVELUSSUHTEESEEN LIITTYVIEN VELVOLLISUUKSIEN LAIMINLYÖNNEISTÄ SEURAAMUKSET PALVELUSSUHTEESEEN LIITTYVIEN VELVOLLISUUKSIEN LAIMINLYÖNNEISTÄ Juuan kunnan ohjeet puuttumisesta työ- ja virkavelvollisuuksien vastaiseen toimintaan Sisältö 1. YLEISTÄ 3 2. TYÖNTEKIJÄN JA

Lisätiedot

TILITOIMISTO. Vantaa alkaen

TILITOIMISTO. Vantaa alkaen TILITOIMISTO Vantaa 1.1.2016 alkaen Econia Yrityspalvelut Oy Käsittelemme tänään Toimitettavat lomakkeet palkanlaskentaan Työsopimuksen täyttäminen Päätösten vaikutus palkanlaskentaan Tuntilistat Sairauslomat

Lisätiedot

Ajankohtaista Malmikaivosten työehtosopimus uudistettiin 15.6.2016 allekirjoitetulla sopimuksella työmarkkinakeskusjärjestöjen 14.6.2016 solmiman kilpailukykysopimuksen mukaisesti. Uusi työehtosopimus

Lisätiedot

Työsuhteen päättäminen ja työsuhdeturva

Työsuhteen päättäminen ja työsuhdeturva Työsuhteen päättäminen ja työsuhdeturva 1 1. Työsuhdeturva yleisesti 2 Päättämistavat toistaiseksi voimassa oleva työsopimus joko irtisanomalla tai purkamalla (erityistilanteissa myös raukeaminen) irtisanominen

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13. Johdanto. Soveltamisala

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13. Johdanto. Soveltamisala SISÄLLYS Esipuhe 11 1 Johdanto 2 Soveltamisala 3 Yhteistoiminnan Lyhenteet 13 15 1.1 Vuoden 1978 yhteistoimintalaki....................... 15 1.2 Uusi yhteistoimintalaki...............................

Lisätiedot

Mikä on CV? Mitkä ovat tärkeimmät asiakirjat työpaikkaa hakiessa? Vastaus: CV on ansioluettelo. Vastaus: ansioluettelo työhakemus

Mikä on CV? Mitkä ovat tärkeimmät asiakirjat työpaikkaa hakiessa? Vastaus: CV on ansioluettelo. Vastaus: ansioluettelo työhakemus Mikä on CV? CV on ansioluettelo. Se on tiivistelmä eli luettelo, jossa on tiedot aikaisemmista työpaikoistasi, koulutuksestasi ja omasta osaamisestasi Mitkä ovat tärkeimmät asiakirjat työpaikkaa hakiessa?

Lisätiedot

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Henkilöstöjaosto 22.12.2014 POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Periaatteet työtehtävien pitkäaikaiseen uudelleenjärjestelyyn

Lisätiedot

S U O M E N LÄHIKAUPAN MYYMÄLÄPÄÄLLIKÖIDEN

S U O M E N LÄHIKAUPAN MYYMÄLÄPÄÄLLIKÖIDEN SUOMEN LÄHIKAUPAN MYYMÄLÄPÄÄLLIKÖIDEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Suomen Lähikaupan myymäläpäälliköiden työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Suomen Lähikaupan myymäläpäälliköiden työehtosopimus 1.5.2014

Lisätiedot

VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry

VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry Onnistu ja menesty vuokranantajana ja asuntosijoittajana Tuorein tieto vuokramarkkinoista, lainsäädännöstä ja yleisistä käytännöistä Neuvontapalvelu, jossa

Lisätiedot

Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla)

Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla) Liite: Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla) LM-sopimus: Alueluottamusmies 1. Suureen tai alueellisesti hajautettuun yritykseen on oikeus valita tämän sopimuksen tarkoittamia

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA

Lisätiedot

Maanvuokra. Maatalouslinja / Marica Twerin

Maanvuokra. Maatalouslinja / Marica Twerin Maanvuokra Maatalouslinja / Marica Twerin Maanvuokra Rakennetun viljelmän voi vuokrata (asuin- ja talousrakennukset) enintään 25 vuodeksi. Jos vuokrasopimuksessa ei ole mainittu aikaa, sopimus katsotaan

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

Elli Rastas TYÖSUHTEEN IRTISANOMISEN JA PURKAMISEN RAJA OIKEUSKIRJAL- LISUUDEN JA OIKEUSTAPAUSTEN VALOSSA

Elli Rastas TYÖSUHTEEN IRTISANOMISEN JA PURKAMISEN RAJA OIKEUSKIRJAL- LISUUDEN JA OIKEUSTAPAUSTEN VALOSSA Elli Rastas TYÖSUHTEEN IRTISANOMISEN JA PURKAMISEN RAJA OIKEUSKIRJAL- LISUUDEN JA OIKEUSTAPAUSTEN VALOSSA Liiketalous 2016 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalous TIIVISTELMÄ Tekijä Elli Rastas Opinnäytetyön

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 0.08.013 1 (5) PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Kiimingin Kiekko-Pojat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja). SOPIMUSKAUSI Tämä

Lisätiedot

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Palveluntarjoaja: Tampereen kaupunki (jäljempänä: Tampere ja Palveluntarjoaja ) sekä Palvelunsaajat: Nokian ja Ylöjärven

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %.

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %. 10.10.2007 TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Sopimuskausi 1.10.2007 31.1.2010 Palkankorotukset 1.10.2007 Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %. 1.3.2008 Otetaan

Lisätiedot

, VES , TES SMDno/2011/102 1

, VES , TES SMDno/2011/102 1 Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 16 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry :n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry :n välillä virastoerän

Lisätiedot

Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva työsopimus?

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 238 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2010-1542 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä

Lisätiedot

Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat

Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat Sopimusoikeudelliset periaatteet ja oikeustoimilaki Työnhakijatietojen käsittely Syrjinnän kielto Henkilö- ja soveltuvuusarviointitestaus työhönotossa

Lisätiedot

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 20.4.2010 31.3.2013

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 20.4.2010 31.3.2013 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 20.4.2010 31.3.2013 Kaupan liitto Eteläranta 10 PL 340, 00131 Helsinki Puhelin (09) 172 850 Faksi (09) 664 616 www.kauppa.fi Nimet ja suorat puhelinnumerot

Lisätiedot

Yhteistoimintalaki. Aalto-yliopisto Juhani Kauhanen. Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 2007/334

Yhteistoimintalaki. Aalto-yliopisto Juhani Kauhanen. Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 2007/334 Yhteistoimintalaki Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 2007/334 Aalto-yliopisto Juhani Kauhanen juhani.kauhanen@aalto.fi Tarkoitus Edistää yrityksen ja henkilöstön vuorovaikutuksellisia yhteistoimintamenettelyjä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA KIINTEISTÖPALVELUALAN TYÖNTEKIJÖITÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISEKSI

PÖYTÄKIRJA KIINTEISTÖPALVELUALAN TYÖNTEKIJÖITÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISEKSI Kiinteistötyönantajat ry ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 14.9.2016 PÖYTÄKIRJA KIINTEISTÖPALVELUALAN TYÖNTEKIJÖITÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISEKSI Kiinteistötyönantajat

Lisätiedot

Työsopimus kannattaa aina tehdä huolella ja tarvittaessa tarkistuttaa sen sisältö YTYn työsuhdelakimiehillä.

Työsopimus kannattaa aina tehdä huolella ja tarvittaessa tarkistuttaa sen sisältö YTYn työsuhdelakimiehillä. Työsopimus Työsopimus on sopimus, jossa työntekijä sitoutuu tekemään työtä työnantajalle tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Työ voi olla kokoaikaista tai osaaikaista,

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 31.3.2014 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Kuljetuspalvelun tarve Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18/ yhdensuuntaista

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI

MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI Maskun kunnalle työkykyinen ja jaksava henkilöstö on tärkeä. Esimiehen tehtäviin kuuluu tukea työntekoa sekä kehittää työoloja. Varhaisen tuen malli auttaa esimiestä

Lisätiedot

Työnhakijan ja työnantajan muutosturva

Työnhakijan ja työnantajan muutosturva Työnhakijan ja työnantajan muutosturva te-palvelut.fi Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Työllistymistä ja muutosturvaa koskeva toimintamalli parantaa työntekijän asemaa tilanteissa, joissa hän

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella: KOULULAISKULJETUKSET OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijapuolet Ostaja: Kunta............................................... Yhteystiedot:......................................... Ostajan edustaja:......................................

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Minna Elo JÄSENKIRJE P/1/2007 11.10.2007 1(5) TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 Maaseudun Työnantajaliiton ja Puu- ja erityisalojen

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN Kotipalveluun Kotisairaanhoitoon Kotiin tarjottaviin omaishoidon sijaishoitajapalveluihin Hakemus on saapunut... Palveluntuottajaa koskevat tiedot

Lisätiedot