Yleisten kirjastojen arvot laatusuositusten ja indikaattorien pohjana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yleisten kirjastojen arvot laatusuositusten ja indikaattorien pohjana"

Transkriptio

1 Yleisten kirjastojen arvot laatusuositusten ja indikaattorien pohjana Laatua ja tuottavuutta kirjastopalveluille verkostoituen Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden kirjastojen laatujärjestelmähanke / Teemaryhmä D Toinen teemaryhmätapaaminen, Lahdessa Hanna Kaisti (hanna.kaisti@hameenlinna.fi)

2 Viime teemaryhmä D:n kokouksessa puhuttua Tarpeellista luoda kirjallinen ohje yhteistyökumppaneille ja tapahtumien järjestäjille jossa selkeytetään mm. tiedotusvastuut ja aikataulu Kattavaa sapluunaa ei voi tehdä, vain suuntaa-antava ohje jota voidaan tapauskohtaisesti soveltaa Ohjeen lopussa kysymysluettelo joka ohjaisi tapahtuman järjestäjää esim. kohderyhmään, markkinointiin ja aikataulutukseen liittyen Jos väkeä tulee paljon, onko korvaavaa ohjelmaa ulos jääneille(lastentapahtumissa)? Ohje nähtäville myös kirjaston verkkosivulle Myös tapahtumissa voisi olla S, M, L, XL kokoluokitus ja sitä vastaava ohjeistus suurissa tapahtumissa ennakkoilmoittautuminen & turvallisuuskysymykset Ohjeen pohjana voi käyttää jo olemassa olevia ohjeistuksia (esim. Heinolan & Lahden kirjastojen ohjeet wikissä)

3 Ohjeistuksen lisäksi tehdään yksinkertaiset lomakekyselyt: (a) Tapahtuman järjestäjälle eli kirjaston yhteistyökumppaneille Mikä oli tapahtuman päämäärä? Saavutettiinko se? Kouluarvosanalla 4-10 miten onnistuneena tapahtumaa pidit? Miten järjestelyt toimivat? Miten yhteistyö kirjaston kanssa toimi työnjaon osalta? Kouluarvosanalla 4-10 miten hyvää oli yhteistyö kirjaston kanssa? Risut ja ruusut?

4 (b) Kysely tapahtuman osallistujille Mistä sait tietää tapahtumasta? Vastasiko tapahtuma odotuksiasi? Kouluarvosanalla 4-10 minkä arvosanan antaisit tapahtumalle? Piditkö jostain asiasta erityisen paljon? Missä olisi vielä kehitettävää? Tulisitko uudelleen jos saman teeman tapahtumia järjestetään myöhemmin? Mitä muita tapahtumia toivoisit kirjastoon? Tuletko kirjastoon uudelleen myös muissa asioissa? Lomakkeiden vastauksista voisi kehittää laadullisia indikaattoreita joita seurattaisiin

5 Fokusryhmähaastattelut ja laatumatriisi Fokusryhmähaastattelut tehdään ei-käyttäjille. Suunnittelutyöryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran Laatumatriisi tehdään hyvin kevyessä muodossa eli check-list itsearviointia varten. Sitä voi käyttää myös suunnittelua ja työnjakoa koskevissa yleisimmissä keskusteluissa

6 Ohjelmassa tänään Yleisen kirjaston arvot ja miten ne laitetaan käytäntöön asiakastapahtumien ja tilaisuuksien osalta Olemassa olevat laatuindikaattorit ja mitä tarvitaan lisää Lopuksi huhtikuun kokouspäivämäärästä päättäminen & varmistuneet yhteisseminaarien päätöspäivämäärät kalenteriin

7 Laatu heijastaa arvoja Laatu tarkoittaa tuotteen, palvelun tai prosessin, tai näiden yhdistelmien, kykyyn täyttää sille asetetut vaatimukset ja siihen kohdistuvat odotukset Yleisten kirjastojen laatusuosituksessa laatu on aina sidoksissa asiakkaiden tarpeiden tyydyttämiseen. (OKM 2010) Laadun määrittely on arvopohjaista eli perustuu tiettyihin arvoihin

8 YKN:n yleisten kirjastojen arvot

9 Yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) määrittelemät arvot 1. Tiedonsaannin vapaus Asiakastyössä tämä tarkoittaa: Ei sitouduta ideologioihin Monipuolinen aineistokokoelma Käyttäjän tiedontarvetta arvostetaan Kirjaston sisäisessä toiminnassa tämä tarkoittaa: Tietosisältöjen ja aineistotuotannon tuntemuksen jatkuva ylläpitäminen Kollegan tiedonsaannin oikeutta arvostetaan

10 2. Ennakkoluulottomuus o Asiakastyössä: Uusien palvelukonseptien kokeilu ja käyttöönotto - riskinotto sallitaan o Sisäisessä toiminnassa: Uusien asioiden kehitteleminen ja käyttöönotto ennakkoluulottomasti epäonnistumisen uhallakin Ideoinnista palkitaan Muita aloja seurataan ja hyviä käytäntöjä omaksutaan

11 3. Yhteisöllisyys Asiakastyössä: Kirjasto tarjoaa tiloja erilaisille työryhmille ja yhteisöille Kirjasto osallistuu kumppanina työryhmien ja yhteisöjen toimintaan Kirjasto järjestää tapahtumia Kirjasto tarjoaa mahdollisuuksia sisältöjen luomiseen Sisäisessä toiminnassa: Kirjastojen yhdessä toimiminen etenkin verkkomaailmassa tärkeää Tilaa hierarkioista riippumattomalle ideoiden ja kokemusten vaihdolle

12 4. Luotettavuus Asiakastyössä: Kirjaston eri muodoissa välittämän tiedon luotettavuus ja ajantasaisuus Kirjasto valikoi tarjolle laadukkaita sisältöjä Sisäisessä toiminnassa: Luottamus ja arvostus toisten kirjastojen ja kirjastoammattilaisten työhön sekä tiedon jakaminen Tiedonvälitys on avointa ja tehdyt päätökset ovat kaikkien saatavilla Teot ja viestit tukevat toisiaan

13 5. Avoimuus Asiakastyössä: Käyttäjäpalaute otetaan vakavasti Kirjastotyön perusteiden selvittäminen soveltuvin osin käyttäjälle (esim. hankintaperiaatteiden esittely) Kerrotaan, mitä kirjastosta saa verorahojen vastineeksi Sisäisessä toiminnassa: Käyttäjäpalautteelle on selkeät kanavat ja se käsitellään Vastuut ovat selvät Osallistumisjärjestelmä toimii Tärkeät yhteiset päätökset kirjataan

14 6. Tasa-arvo Asiakastyössä: Kaikkia asiakkaita kohdellaan tasa-arvoisesti Kirjastot ja kirjastoverkko ovat kaikkien ulottuvilla Peruspalvelut ovat tarjolla kaikille samantasoisina Sisäisessä toiminnassa: Oikeudenmukainen johtaminen ja esimiestyö Työyhteisötaidot kaikille Erilaisuuden hyväksyminen, esim. maahanmuuttajataustaiset kollegat

15 *Keskustelua * Mieti kirjaston omia sekä yhteistyössä tehtyjä asiakastapahtumia ja - tilaisuuksia: 1) Miten taata YKN:n arvojen toteutuminen? 2) Miten arvioida tapahtumia (mitä mittareita)?

16 Yhteisöllisyys o o o o o o Miten yhteisöllisyys toteutuu kirjaston tapahtumatuotannossa? Lähtevätkö tapahtumat yhteisön tarpeista? Ovatko ne avoimia kaikille? Vahvistavatko ne yhteisöä? Onko tapahtumien ja yhteisöjen välillä synergiaa ja hyvää vuorovaikutusta? Onko työnjako selvä kirjaston sisällä ja yhteistyökumppaneiden kanssa? Kasvattaako tilaisuus hyvää työilmapiiriä, joka välittyy myös tilaisuuteen osallistuville, heijastavatko osallistujat samoja asioita takaisin työyhteisöön ja toisilleen?

17 Tasa-arvo ja avoimuus Edistävätkö tapahtumat/ tilaisuudet kuntalaisten yhtäläisiä mahdollisuuksia kirjallisuuden, taiteen harrastamiseen? Ovatko tilaisuudet maksuttomia? Onko tapahtumia/ tilaisuuksia järjestetty tasapuolisesti eri-ikäisille kirjaston eri pisteissä? Onko kirjasto avoin tila harrastajien, yhdistysten, seurojen jne. erilaisten toimijoiden tilaisuuksille? Onko kirjastossa mahdollista järjestää eri toimijoiden tilaisuuksia silloin, kun paikkakunnan muut esitystilat ovat toimijoille saavuttamattomissa esim. liian kalliina?

18 Ennakkoluulottomuus, suvaitsevaisuus, kansainvälisyys Edistävätkö tapahtumat/ tilaisuudet ennakkoluulottomuutta, suvaitsevaisuutta, kansainvälisyyttä? Hyvinvointi, virkistys, oppiminen, sivistykselliset arvot, syrjäytymisen ehkäisy Lisäävätkö tapahtumat/ tilaisuudet yleistä hyvinvointia ja virkistystä? Voiko niissä ja niistä oppia jotakin, ehkäisevätkö ne syrjäytymistä? Tapahtumientuotannon talous?

19 Kirjaston palvelujen tunnetuksi tekeminen, markkinointi Houkuttelevatko tapahtumat/ tilaisuudet kirjastoon myös ei-käyttäjiä, markkinoivatko ne kirjaston palveluja, tekevätkö kirjastoa tunnetuksi, luovatko positiivista imagoa? Uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen, innovatiivisuus, rohkeus, luovuus Hyödynnetäänkö tapahtumatuotannossa esim. internetin uusia mahdollisuuksia? (videotapahtumat, sosiaalinen media, nettitapahtumat, Flash Mob, LAN-tapahtumat?)

20 Jo käytössä olevat indikaattorit eli mitä jo kerätään?

21 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriön Yleisten kirjastojen laatusuositus (2010) on laadittu siten että se kattaa kirjaston tilat; kokoelmat; henkilöstön ja osaamisen; ja palvelut. Niistä jokaisesta on laadittu lista suosituksista siten että kerrotaan esim. uudet laatusuositukset ja sen jälkeen mitä hyvässä kirjastossa/laadukkaita tarjoavassa kunnassa tehdään Muita laatusuosituksia yleisille kirjastoille ovat: Yleisten kirjastojen neuvoston strategia (YKN 2011); Hyvän maakuntakirjaston laatukuvaus (OKM 2011) Kirjastosektorin kymmenen mittaria (Kirjastotoiminnan vaikuttavuuden arviointiryhmä 2010) Lähetin näistä teille sähköpostilla tiivistelmän

22 Asiakastapahtumien, tilaisuuksien ja koulutusten olemassa olevat indikaattorit Kirjaston järjestämien näyttelyiden määrä Kirjaston järjestämien muiden tapahtumien määrä Tapahtumien osallistujamäärä (ei näyttelyt) Käyttäjäkoulutusten määrä Käyttäjäkoulutus tunteina Käyttäjäkoulutusten osallistujamäärä

23 Muita olemassa olevia indikaattoreita Opetus- ja kulttuuriministeriö edellyttää että kirjasto seuraa seuraavia indikaattoreita: Kirjaston toimintakulut / asukas (suositus: 55,50 ) Kirjaston toimintakulujen prosenttiosuus kunnan toimintamenoista (suositus: 1,5-2%) Kirjastoaineistokulut / asukas Fyysiset käynnit kirjastossa (suositus: 10 käyntiä / asukas/ vuosi) Verkkokäynnit (suositus: 10 / asukas / vuosi) Lainat (suositus 18 lainaa / asukas / vuosi) Asiakkaiden prosenttiosuus asukasmääristä (lainaajia 45% asukkaista) Henkilökunnan mitoitus eli henkilötyövuosia / 1000 asukasta (suositus: 1 htv / 1000 asukasta) Henkilöstön täydennyskoulutus/htv/vuosi (suositus: 6 pv/htv/vuosi)

24 Kirjastojen uutuushankinta (suositus: 400 kirjaa / 1000 asukasta) Muun aineiston uutuushankinta (suositus: 100kpl/1000 asukasta) Lehtien vuosikerrat (suositus: vuosikertaa / 1000 asukasta) Poistojen prosenttiosuus kokoelmasta (suositus: poistot 8% vuodessa) Lastenkirjojen määrä (suositus: 1 lastenkirja jokaista alle 15-vuotiasta kohden vuodessa) Hyötypinta-ala (suositus: 100 neliömetriä / 1000 asukasta) Henkilöstömäärä: 1 henkilötyövuosi / 1000 asukasta Kirjastoammatillisen henkilökunnan osuus henkilökunnasta (70%, määritelty kirjastoasetuksessa) Korkeakoulutetun kirjastoammatillisen henkilökunnan osuus (45%, määritelty kirjastoasetuksessa) Täydennyskoulutuspäiviä henkilöstölle 6 kpl / htv / vuosi

25 Muita kunnissa kerättäviä indikaattoreita kirjastoihin liittyen Kirjastojen aukioloaikojen pituus (luettelo ylläpidettävistä toimipaikoista aukioloaikoineen) Kirjastoautojen pysähtymispaikkojen lukumäärä (luettelo kirjastoauton pysähdyspaikoista Kirjaston näkyminen mediassa (esim. palstamillit) Asiakastyytyväisyys yleisarvosana asiakkailta Yhteenveto asiakaspalautteista

26 Laadullisia indikaattoreita ei juuri ole, asiakastyytyväisyyttä ja asiakaspalautetta lukuun ottamatta Laadullisia indikaattoreita voisivat olla esim. asiakkaiden tietämys kirjaston palveluista (esim. tapahtumista) Kokemus palveluiden / tapahtumien mielekkyydestä Tietämyksen lisääntyminen tai asenteen muuttuminen tapahtuman jälkeen Mitä muuta? Mitä vielä tarvitaan? Ohjeistuksen ja lomakkeiden työstämissuunnitelma?

27 Lopuksi Huhtikuun teemaryhmä D:n kokouspäivämäärä ja paikka? Hanna Kouvolan kaupunginkirjastossa ja Lahdessa Pistäkää kalenteriinne yhteisten seminaarien päivämäärät: Lahden seminaari 7.3. (kaupunginkirjaston auditorio klo ) Muista ruokajärjestelyiden vuoksi ilmoittautua viimeistään mennessä! Kouvolan seminaari (kaupunginkirjaston auditorio klo 10-15) Päätösseminaari (Hämeenlinnan raatihuone) KIITOS TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ! PS. Käy hankkeen wikissä. Ei edellytä rekisteröitymistä! Osoite: laatuakirjastoon.wikispaces.com

Yleisten kirjastojen arvot laatusuositusten ja indikaattorien pohjana

Yleisten kirjastojen arvot laatusuositusten ja indikaattorien pohjana Yleisten kirjastojen arvot laatusuositusten ja indikaattorien pohjana Laatua ja tuottavuutta kirjastopalveluille verkostoituen Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden kirjastojen laatujärjestelmähanke Teemaryhmä

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen arvot laatusuositusten ja indikaattorien pohjana

Yleisten kirjastojen arvot laatusuositusten ja indikaattorien pohjana Yleisten kirjastojen arvot laatusuositusten ja indikaattorien pohjana Laatua ja tuottavuutta kirjastopalveluille verkostoituen Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden kirjastojen laatujärjestelmähanke / Teemaryhmä

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen arvot laatusuositusten ja indikaattorien pohjana

Yleisten kirjastojen arvot laatusuositusten ja indikaattorien pohjana Yleisten kirjastojen arvot laatusuositusten ja indikaattorien pohjana Laatua ja tuottavuutta kirjastopalveluille verkostoituen Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden kirjastojen laatujärjestelmähanke Teemaryhmä

Lisätiedot

Yllättävän hyvä kirjasto!

Yllättävän hyvä kirjasto! Yllättävän hyvä kirjasto! Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden yleisten kirjastojen laatuprosessi Hanna Kaisti Kirjastopäivät 28.11.2013 Hanke-esittely Laatua ja tuottavuutta kirjastopalveluille verkostoituen

Lisätiedot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Jyväskylä

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Jyväskylä Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 160 000 Asukasluku: 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 1,40 Asukasluku: suhteellinen muutos 1,20 1,00 0,80 0,60 0,40

Lisätiedot

Yllättävän hyvä kirjasto!

Yllättävän hyvä kirjasto! Yllättävän hyvä kirjasto! Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden laadun arvioinnin ja kehittämisen työkalut sekä ei-käyttäjäselvitys Hanna Kaisti Tilastot ja kustannukset tehokkuudeksi seminaari 3.12.2013 Laatua

Lisätiedot

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Tilastotietokannassa visualisointi-käyttöliittymä Helpottaa kunta- ja maakuntatilastojen tarkastelua Aikasarjojen vertailu helppoa: sekä absoluuttiset luvut että

Lisätiedot

Laatu-hankkeen tavoitteet ja toteutus: Olemassa olevat laatumittarit ja tapausten valinta

Laatu-hankkeen tavoitteet ja toteutus: Olemassa olevat laatumittarit ja tapausten valinta Laatu-hankkeen tavoitteet ja toteutus: Olemassa olevat laatumittarit ja tapausten valinta K Laatu-hankkeen teemaryhmäkokoukset tammikuu, 2013 Laatua ja tuottavuutta kirjastopalveluille verkostoituen Hämeenlinnan,

Lisätiedot

Teemaryhmä D (Asiakastapahtumat ja tilaisuudet), kokoontuminen 10.1.2013 Hämeenlinnan kirjastossa klo 9.30-14.30

Teemaryhmä D (Asiakastapahtumat ja tilaisuudet), kokoontuminen 10.1.2013 Hämeenlinnan kirjastossa klo 9.30-14.30 Kokousmuistio Teemaryhmä D (Asiakastapahtumat ja tilaisuudet), kokoontuminen 10.1.2013 Hämeenlinnan kirjastossa klo 9.30-14.30 Paikalla: Pirjo Tuomi (HML), Merja Tiitta (HML), Seija Hynninen (HML), Taina

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Joensuun seutu

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Joensuun seutu Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Joensuun seutu 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 Asukasluku: Joensuu+Kontiolahti+Liperi+Outokumpu+Polvijärvi 1,20 Asukasluku:

Lisätiedot

Laatu ratkaisee: Laatuhankkeen tavoitteet, menetelmät ja aikataulu

Laatu ratkaisee: Laatuhankkeen tavoitteet, menetelmät ja aikataulu Laatu ratkaisee: Laatuhankkeen tavoitteet, menetelmät ja aikataulu K Projektikoordinaattori Hanna Kaisti (1.12.2012 alkaen) Laatua ja tuottavuutta kirjastopalveluille verkostoituen Hämeenlinnan, Kouvolan

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Mikkelin alue ja Savonlinna 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 Asukasluku Savonlinna 1,20 Asukasluku: suhteellinen muutos

Lisätiedot

Tiedottamalla näkyväksi. Inkeri Näätsaari

Tiedottamalla näkyväksi. Inkeri Näätsaari Tiedottamalla näkyväksi Inkeri Näätsaari 14.11.2007 Vuonna 2000 Kirjasto välitti tietoa tarvitsijoille Vähän julkisuutta, osin negatiivista tai vähättelevää Kriittisiä kannanottoja potentiaalisilta yhteistyökumppaneilta

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-215 Aikasarjoihin sisältyvät kunnat Hauho 1999-28 (kunta lakkautettu 29) 1999-215 Kalvola 1999-28 (kunta lakkautettu 29) Lammi 1999-28 (kunta

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 1 (4) Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 2017-2020 Johdanto Toiminnan ja tulosten arviointi kuuluu erottamattomana osana toiminnan kehittämiseen. Parhaimmillaan arviointi ja laatutyö ovat luonnollisia

Lisätiedot

Esitys Kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi Keskeisimmät asiat

Esitys Kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi Keskeisimmät asiat Esitys Kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi 2001-2004 Keskeisimmät asiat MIKSI ESITYS KIRJASTO- POLIITTISEKSI OHJELMAKSI Eduskunta on antanut kunnallisille kirjastoille tehtäväksi ottaa osavastuu kansalaisen

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 73

KULTTUURILAUTAKUNTA 73 KULTTUURILAUTAKUNTA 73 Palvelu: Kulttuuripalvelut Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013

Lisätiedot

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 UUDENMAAN ELY-KESKUS Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Kauniasten kirjasto oli Etelä-Suomen laadukkaimpia vuonna 2011 (kuvaaja: Kaunaisten kirjasto) Tässä yhteenvedossa esitetään

Lisätiedot

HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi. Hyvinvointipäivä

HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi. Hyvinvointipäivä HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi KEHITTÄMINEN Hyvinvointipäivä 8.6.2016 Muumit merellä - video Pienryhmätyöskentely: Hattivatit, nuuskamuikkuset, pikkumyyt, muumimammat,

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Aikasarjoissa Ouluun on laskettu Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo, Yli-Ii ja Ylikiiminki

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Aikasarjoissa Ouluun on laskettu Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo, Yli-Ii ja Ylikiiminki Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa 1999-215 Aikasarjoissa un on laskettu Haukipudas, Kiiminki, nsalo, Yli-Ii ja Ylikiiminki 7 Asukkaat 6 5 4 3 2 1 1,4 Asukkaat, suhteellinen muutos 1,,8,6,4,2, 45

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5)

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5) Tulosalue: **HALLINTO Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite Toteuma Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä (kouluarvosanalla > 8.5) Toteuma 8,3. Tavoite ei Avoimuus, julkisuus Todentaminen

Lisätiedot

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Tulosalue: **HALLINTO ja sen toteutuminen Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Avoimuus, julkisuus Todentaminen Pöytäkirjat julkaistaan verkossa Resurssien hallinta Kustannusten

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI 1 Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI Aiemmin tässä työssä esitellyn laaja-alaisen, osittaiseen arviointiin tarkoitetun mallin lisäksi tässä liitteessä esitetään vuosittaiseen käyttöön paremmin soveltuva arviointimenetelmien

Lisätiedot

YLLÄTTÄVÄN HYVÄ KIRJASTO!

YLLÄTTÄVÄN HYVÄ KIRJASTO! YLLÄTTÄVÄN HYVÄ KIRJASTO! EHDOTUS HÄMEENLINNAN, KOUVOLAN JA LAHDEN KIRJASTOJEN LAATUKÄSIKIRJAKSI Hanna Kaisti 2014 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kouvolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 Kuopion uusin kirjastoauto Aulis aloitti ajot vuoden 2013 alussa (Kuva: Jouni Nykänen) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle.

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle. Kirjasto on arjen luksusta Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle. Arvostettu edelläkävijä Lisää hyvinvointia Kirjasto on niin tuttu osa

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Kirjastopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin

Lisätiedot

LAATUA JA TUOTTAVUUTTA KIRJASTOPALVELUILLE VERKOSTOITUEN Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden kirjastojen laatujärjestelmähanke

LAATUA JA TUOTTAVUUTTA KIRJASTOPALVELUILLE VERKOSTOITUEN Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden kirjastojen laatujärjestelmähanke LAATUA JA TUOTTAVUUTTA KIRJASTOPALVELUILLE Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden kirjastojen laatujärjestelmähanke Inkeri Jurvanen, kirjastotoimenjohtaja Laatu on niistä ominaisuuksista muodostuva kokonaisuus,

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS

KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS Keski-Karjalan kirjastostrategian päivitys 1 KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS Keväällä 2004 valmistui Keski-Karjalan kirjastostrategia, jonka tilastotietoja on täydennetty vuosilla 2004-2006.

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

Tuloksista toimenpiteisiin Kirjastojen käyttäjäkysely 2013 arvioinnin työvälineenä

Tuloksista toimenpiteisiin Kirjastojen käyttäjäkysely 2013 arvioinnin työvälineenä Tuloksista toimenpiteisiin Kirjastojen käyttäjäkysely 2013 arvioinnin työvälineenä OKM:n kirjastopäivät 28.11.2013 Anna Niemelä Kansalliskirjasto Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely Toteutettu vuosina

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 74

KULTTUURILAUTAKUNTA 74 KULTTUURILAUTAKUNTA 74 Palvelu: Kulttuuriosasto/Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Hilkka Heikkinen TA 13/TA 14 TP 12/TA 14 Kulttuuritalot/-keskukset, käynnit 13 013 8 312 29 100 210 000 86,1 % 96,0 % /

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

Strategisia linjauksia Aija Laine Suunnittelija/ Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto/helsingin kaupunginkirjasto

Strategisia linjauksia Aija Laine Suunnittelija/ Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto/helsingin kaupunginkirjasto Strategisia linjauksia Aija Laine Suunnittelija/ Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto/helsingin kaupunginkirjasto 040-1682636 aija.laine@turku.fi Yleisten kirjastojen neuvosto

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN MAAKUNTAKIRJASTO 2012 - PALVELUVERKKOSELVITYS

LAPPEENRANNAN MAAKUNTAKIRJASTO 2012 - PALVELUVERKKOSELVITYS 1 LAPPEENRANNAN MAAKUNTAKIRJASTO 2012 - PALVELUVERKKOSELVITYS SISÄLTÖ Selvityksen tausta 2 Kirjasto lakisääteisenä peruspalveluna 2 Kirjastotoiminnan laatusuositusten ja strategioiden toteutuminen Lappeenrannan

Lisätiedot

Henkilöstöresurssisuunnitelma

Henkilöstöresurssisuunnitelma Henkilöstöresurssisuunnitelma TAE Kasvu TS TS 2011 2012 2013 2014 2013-2014 2015 2016 (31.12) (31.12) (Ennuste 31.12) (31.12) % (31.12) (31.12) YHTEENSÄ 508 472 12 484 509 482 11 493 509 455 11 466 509

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Savonlinnan uusi kirjastorakennus nousee harjakorkeuteen. (kuvat: Tapani Boman) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Heinolan kaupunki TOIMINTAOHJELMA 2015

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Heinolan kaupunki TOIMINTAOHJELMA 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Heinolan kaupunki TOIMINTAOHJELMA 2015 Heinolan kaupungin strategian tavoitteet 1.Toimivat palveluketjut koko kaupungissa Palveluketjujen kuvaaminen Palvelukokemuksen mittaaminen

Lisätiedot

Kansallisten vaikuttavuusmittareiden kehittäminen yleisille kirjastoille

Kansallisten vaikuttavuusmittareiden kehittäminen yleisille kirjastoille Kansallisten vaikuttavuusmittareiden kehittäminen yleisille kirjastoille Kannattaako yrittää? Varsinais-Suomen maakuntakirjasto on laatimassa yhteistyössä verkostonsa kanssa uusia visioita maakunnan, Vaskin

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 Palokan kirjasto

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa Seinäjoen kirjaston uudisosa

Lisätiedot

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Satu Huber 17.11.2011 17.11.2011 1 Kysymys Jos yrityksenne palkkasumma on > 30mio 30 vuotias henkilö jää työkyvyttömyyseläkkeelle; palkka

Lisätiedot

Oodi ja kehittyvä kirjastotyö Helsingin kaupunginkirjastossa

Oodi ja kehittyvä kirjastotyö Helsingin kaupunginkirjastossa Oodi ja kehittyvä kirjastotyö Helsingin kaupunginkirjastossa - kirjasto joustavana alustana, itseohjautuvuus työtapana Katri Vänttinen toukokuu 2019 katri.vanttinen@hel.fi Twitter: @kativaan Helsingin

Lisätiedot

KIRJASTO & MARKKINOINTI. Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto

KIRJASTO & MARKKINOINTI. Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto KIRJASTO & MARKKINOINTI Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto 26.3.2015 OHJELMA & TAVOITE Lyhyt esittely - mitä markkinointi on Miten markkinointi eroaa viestinnästä? Esimerkkejä

Lisätiedot

Kirjastojen toimintatilastojen kehittäminen johtamisen työkaluksi katsaus vaikuttavuuden arviointiryhmän työhön 2005 2009

Kirjastojen toimintatilastojen kehittäminen johtamisen työkaluksi katsaus vaikuttavuuden arviointiryhmän työhön 2005 2009 Kirjastojen toimintatilastojen kehittäminen johtamisen työkaluksi katsaus vaikuttavuuden arviointiryhmän työhön 2005 2009 Jarmo Saarti Kuopion yliopiston kirjasto Kirjastopalvelujen tuotteistaminen seminaari

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Tilaston sovellukset ja sudenkuopat

Tilaston sovellukset ja sudenkuopat Tilaston sovellukset ja sudenkuopat 24.1.-13.3.2012 Tilastoista tietoa - tilastovalmennusta yleisille kirjastoille Markku Laitinen, Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut markku.laitinen@helsinki.fi

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI suvaitsevaisuus rohkeus oikeudenmukaisuus vastuullisuus MAAILMANKANSALAINEN aktiivisuus terve itsetunto avoimuus muutosvalmius RAAHEN OPETUSTOIMI Kansainvälisyysstrategia

Lisätiedot

Kirjastojen kehittämishankkeet. Kommenttipuheenvuoro kentältä Jari Paavonheimo

Kirjastojen kehittämishankkeet. Kommenttipuheenvuoro kentältä Jari Paavonheimo Kirjastojen kehittämishankkeet Kommenttipuheenvuoro kentältä 24.11.2015 Jari Paavonheimo Hankerahoitus Kirjastojen kehittämiselle vaikutus on ollut merkittävä Kirjastojen budjeteissa kehittämispanos usein

Lisätiedot

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin.

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin. 7/2013 Nokian kaupunginkirjaston tuloksia Kirjastojen kansallisessa käyttäjäkyselyssä 2013 Kirjastojen yhteinen kysely toteutettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Kyselyä koordinoi kirjastosektorien yhteinen

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Laadunhallinta - tarttisko tehdä jotain? ITE itsearviointi- ja laadunhallintamenetelmä

Laadunhallinta - tarttisko tehdä jotain? ITE itsearviointi- ja laadunhallintamenetelmä Laadunhallinta - tarttisko tehdä jotain? ITE itsearviointi- ja laadunhallintamenetelmä Elisa Snicker ITE-menetelmän projektipäällikkö FCG Konsultointi Oy Camilla Söderström Hallintopäällikkö Kauniaisten

Lisätiedot

Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013

Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013 Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013 avoite: Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteisten käytäntöjen jakaminen, toisilta oppiminen ja verkostoituminen Johdatus

Lisätiedot

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta Suomen liitto ry Suomen liitto Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu 2010 2015 Tausta 1/2 2020 15 000 kilpailijaa (lisenssi) 12 000 Kilpailijaa 60 000 Suunnistajaa suunnistajat 50 000 suunnistajaa 400

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016 400 OPETUS- JA KOULUTUSPALVELUIDEN HALLINTO Palveluverkkopäätösten toimeenpaneminen asteittain eteenpäin; Kahden koulukiinteistön osalta palveluverkkopäätökset

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 23/2015 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni 29.4. 2016 Helka Pirinen People & Leadership Consulting PLC Oy, p. 040 51 21 470, www.peopleleadership.fi

Lisätiedot

10.11.2013. Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012 suuralueittain. Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi. Väestö

10.11.2013. Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012 suuralueittain. Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi. Väestö 1.11.13 Tilastoja ja aikasarjoja 3-1 suuralueittain Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi Väestö 1 1.11.13 Väestö suuralueittain 5 3 1 1, Väestö suuralueittain, suhteellinen muutos

Lisätiedot

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjastopalvelut peruspalvelujen arvioinnissa 22.11.2018 Kuopio 1 Pääasiat Mikä peruspalvelujen arviointi? Miksi lukeminen ja lukutaidot arvioitavana juuri

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja SenioriOsaaja.fi Teknologian ja sähköisten palvelujen käytön valmennusmalli ikäihmisille Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Sosiaali- ja

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila. Salla Erho

Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila. Salla Erho Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila Salla Erho 9.5.2012 Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto Kirjaston ulkoisen ilmeen määrittäjä: Alvar Aalto Aalto-sali, pääkirjaston keskus Pääkirjasto

Lisätiedot

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Uusi maakunta on meidän työpaikkamme Maakuntauudistuksen kautta noin 9000 pohjalaisen uusi työpaikka on Pohjanmaan maakunta

Lisätiedot

KIRJASTON SUUNTA

KIRJASTON SUUNTA KIRJASTON SUUNTA 2015 2018 Rakennamme samaa kirjastoa KIRJASTON SUUNTA 2015-2018 VISIO: Kirjasto on ideoiden ja ajatusten rikastamo, jossa tietoja, taitoja ja tarinoita jakamalla luomme yhdessä uutta kansalaisyhteiskuntaa.

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2015 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun

Lisätiedot

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista Kirjastoverkkopalvelut Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista 2008 ASIAKASKYSELY KANSALLISISTA KIRJASTOVERKKOPALVELUISTA 1. Kirjastosektori ( Mitä kirjastosektoria edustat ) 2. Työtehtävä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021

Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021 Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021 Toimintaympäristön muutostekijät Muutostekijöiden vaikutus kirjastoihin Toiminta-ajatus Visio 2021 Toimintaa ohjaavat periaatteet Strategiset tavoitteet (BSC-malli)

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin

Lisätiedot

Alueellinen kehittämistehtävä Lahden kaupunginkirjaston toimialueella

Alueellinen kehittämistehtävä Lahden kaupunginkirjaston toimialueella Alueellinen kehittämistehtävä Lahden kaupunginkirjaston toimialueella Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso ja Päijät-Häme 07.05.2018 FinELib aineistopäivä Alueellinen kehittämistehtävä Lahden kirjaston

Lisätiedot

Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT

Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT 7.6.19 LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT Kirjastoalan työntekijätutkimus 2019 herätti suurta kiinnostusta Suomen kirjastoseura ja Minerva-ryhmä tekivät vuoden

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi

Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 19.5.2017 Etunimi Sukunimi Sisältö Viestinnän tavoitteet Priorisoidut kohderyhmät Kanavat Pääviestit Visuaalinen viestintä Projektit / toimenpiteitä

Lisätiedot

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Suomen musiikkioppilaitosten liiton syyspäivät 13.11.2013. Kuhmo Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa

Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa - Apulaisjohtaja Sami Moksunen @SamiMoksunen - Tiedottaja Maija Viitala Valtio Expo 10 vuotta! Valtiokonttori järjesti Valtio

Lisätiedot

TEAviisari 2016 Oma kuntani. Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista

TEAviisari 2016 Oma kuntani. Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista TEAviisari 2016 Oma kuntani Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista Liikunnan edistäminen kunnissa 2016 tulokset Joka toinen vuosi toteutettavan tiedonkeruun tavoitteena on seurata

Lisätiedot

IPT-työpaja # Kysely kehitys- ja toteutusvaiheissa oleville hankkeille

IPT-työpaja # Kysely kehitys- ja toteutusvaiheissa oleville hankkeille IPT-työpaja #7 15-16.3 Kysely kehitys- ja toteutusvaiheissa oleville hankkeille Kyselytutkimus Tilaajan / käyttäjien edustajat 5 vastaajaa, joista: 5 APR:n jäsentä 2 projektipäällikköä 7 vastaajaa, joista:

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle?

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle? Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle? Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari, 2.5.2017, Tampere-talo 1 Osana kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaaria

Lisätiedot

Uudenmaan ELY:ssä nyt

Uudenmaan ELY:ssä nyt Uudenmaan ELY:ssä nyt Maakuntakirjastopalaveri, Hämeenlinna 25.3.2011 Kristiina Kontiainen Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 31.3.2011 1 Uudenmaan ELY-keskus Muodostettiin yhdistämällä TE-keskuksen,

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Aluekirjastopäällikkö Päivi Rasinkangas Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kohti uutta

Lisätiedot

Mitä ja miten tutkitaan ja hyödynnetään? ARTTU2-kuntaseminaarin 3.6.2015 porinatunti

Mitä ja miten tutkitaan ja hyödynnetään? ARTTU2-kuntaseminaarin 3.6.2015 porinatunti Mitä ja miten tutkitaan ja hyödynnetään? ARTTU2-kuntaseminaarin 3.6.2015 porinatunti Alle 10 000 as. kunnat Artussa mukana olevien ministeriöiden hyödyntäminen Hallitusohjelman viesti ARTTU2-ohjelmaan

Lisätiedot

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Tuloksia Itä-Suomen kirjastojen laatutason kartoituksesta Kohti uutta kirjastolakia 21.4.2015 Varkaus Marja Tiittanen-Savolainen Itä-Suomen

Lisätiedot