Ulkoiset laadunarviointipalvelut Lisäliite vuodelle 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ulkoiset laadunarviointipalvelut Lisäliite vuodelle 2011"

Transkriptio

1 Ulkoiset laadunarviointipalvelut Lisäliite vuodelle 2011 Labquality Oy Ratamestarinkatu 11 FI HELSINKI Tel Fax VAT info@labquality.fi lab_ulkoinen_laadunarviointi_lisaosa_2010_11.indd

2 Tässä lisälehdessä kerrotaan Labquality Oy:n vuosien toimintaohjelmaan tehdyt, vuotta 2011 koskevat muutokset. Muutokset on alleviivattu. Mauri Keinänen toimitusjohtaja Hyvä lukija, Labqualityn ulkoisen laadunarviointitoiminnan kaksivuotinen voimassa oleva toimintaohjelma kattaa vuodet Ohjelma on vuonna 2011 pääosin alkuperäisen ohjelman mukainen. Pieneen osaan kierroksista on kuitenkin tehty asiakastoiveista kumpuavia laajennuksia tai täsmennyksiä, jotka ilmenevät tästä varsinaisen toimintaohjelmamme lisälehdestä. Vaikka varsinainen toimintaohjelma on kaksivuotinen, tilaukset tulee uusia ja täydentää vuodelle 2011 ohjeiden mukaisesti. Toimintavuonna 2010 olemme kehittäneet suunnitelmien mukaisesti palveluitamme ja laajentaneet toimintaamme. Asiakaslukumäärä on säilynyt korkeana. Toiminnan kansainvälisyydestä kertoo ulkomaisten asiakkaiden osuus, 65 prosenttia miltei 4500 asiakkaasta. Tämä mahdollistaa laadunarvioinnin ja tulostasojen seurannan paitsi kansallisessa, myös kansainvälisessä ympäristössä, riittävän suurta vertailuaineistoa käyttäen. Merkillepantavaa on, että myös kotimaisten asiakkaiden määrä on viime vuosina kasvanut kliinisten laboratorioiden yhdistymisistä huolimatta. Tämä kertoo uusien asiakkaiden ja asiakasryhmien, varsinkin vieritestien tekijöiden, löytäneen laadunarviointipalvelumme. Asiakaskunnan, asiantuntijoiden ja henkilökunnan tiiiviillä yhteistyöllä voimme kehittää palvelujamme entistä laadukkaammiksi, helpommiksi ja kustannustehokkaammiksi. Laadunarviointipalveluja tarvitaan sekä laadun kehittämiseen että ylläpitoon. Toivon, että myös kaksivuotisohjelman toisella puoliskolla sekä kauan toiminnassa mukana olleet asiakkaat että uudet toimijat hyödyntävät täydennettyä ohjelmaamme täysimääräisesti. Näin myös me Labqualityssa voimme parhaiten tukea asiakkaidemme oman toiminnan korkeaa laatua, luotettavuutta, työn vaikuttavuutta ja viime kädessä parantaa potilasturvallisuutta. Lisälehden liitteenä jaetaan: Tilauslomake, johon on merkitty toimituskuukaudet. Vuoden 2011 hinnasto. Palvelutilaus vuodelle 2011 Ole hyvä ja uusi tilauksesi vuodelle Vuoden 2011 hinnaston saat tämän lisälehden liitteenä tai asiakaspalvelustamme Lähetä tilauksesi mennessä. Voit tehdä sen joko paperilomakkeella tai internetpalvelussamme asiakasnumeroa ja salasanaa käyttäen. Tilausta voi täydentää myöhemmin, mutta kaikille kierroksille ei välttämättä enää pääse marraskuun 2010 jälkeen. Internet- palveluiden käyttöohjeet löytyvät Labqualityn internetsivuilta kohdasta Ohjeita ja muita julkaisuja. Asiakaspalvelu auttaa tilauksen tekoon liittyvissä kysymyksissä ja puhelimitse (09) /Juha Wahlstedt tai (09) /Kristiina Bäcklund. Labquality Oy Ratamestarinkatu 11, FI HELSINKI Tel , Fax info@labquality.fi 2 lab_ulkoinen_laadunarviointi_lisaosa_2010_11.indd

3 Hematologia Solulaskenta ja solumorfologia 4260 Luuydinmorfologia Kierros poistuu valikoimasta Retikulosyytit, automaatit 4154 ABX Pentra 4151 Cell-Dyn 3200, Cell-Dyn 3500, Coulter Gens, LH Siemens Advia 4153 Sysmex 2 kokoverinäytettä à 1 2 ml Valkosolujen 5-osainen erittelylaskenta 4234 ABX Pentra 4231 Cell-Dyn 4232 Coulter 4235 Coulter ACT5-diff 4236 Mindray 4237 Nihon Kohden 4230 Siemens Advia 4233 Sysmex, XE, XS, XT 1 kokoverinäytettä à 1 2 ml (laiteryhmäkohtainen näyte) Tutkimukset: Leuk, Baso, Eos, Ly, Mo, Neutr Perushintaan kuuluu kahden analysaattorin tulostus näytettä kohden. Hematologia Verensiirtotutkimukset 4440 Antiglobuliinikoe, suora 2 tapausta Tutkimukset: E-Coomb-O, reaktiovoimakkuudet ja tulkinta 4420 Veriryhmä ja Rh 2 tapausta Tutkimukset: E-ABORh, reaktiovoimakkuudet ja tulkinta 4460 Veriryhmävasta-aineiden seulonta ja sopivuuskoe 2 tapausta Tutkimukset: B-Xkoe, S-VrAb-O, reaktiovoimakkuudet ja tulkinta Isotooppitutkimukset 7530 Radiolääkkeet Jälleen vuonna 2011 Toimitus: Vuonna 2011 yhden kerran. Huom. Kierros toimitetaan joka toinen vuosi. TC-99m-leimattu merkkiaine. Käytettävä merkkiaine ilmoitetaan osallistujille etukäteen. Osallistuja analysoi lähetetyn merkkiaineen puhtauden pakkauksessa olevia ohjeita noudattaen. 3 lab_ulkoinen_laadunarviointi_lisaosa_2010_11.indd

4 4 Kemia I Yleiskemia Pitoisuuksiltaan tuntemattomat näytteet 2050 Yleiskemian B- ja C-seerumit Liukoiset kaksitasonäytteet Toimitus: Näyte: Kaksitasonäytteillä seurataan kah den eri pitoisuustason tulosten täs määvyyttä samanaikaisesti. Tu loksista tehdään näytekohtainen histo grammituloste ja Youden-kuva, jossa molemmat tulokset on yhdistetty samaan kuvaajaan (Ks. toimintaohjelma osa C, sivu C7, Esimerkkituloste 3). Seerumit B ja C -kierrosta suositellaan käytettäväksi rinnan A-seerumin kanssa. 6 kertaa vuodessa Kaksi liukoista humaaniseerumia à 3 5 ml, pitoisuustasot vaihtelevat. Tutkimukset: Ks. toimintaohjelma osa C, sivu C8, Taulukko 1. Yleisimmin käytetyille analyyteille ilmoitetaan referenssiarvot (siirretty arvo). Joillekin analyyteille käytetään referenssimenetelmällä analysoituja arvoja. Tulostenkäsittelymuotona histogrammit ja Youden-plot. Kemia II Erikoiskemia REF DEF Co e-kierros Referenssimenetelmällä määritetyt arvot Definitiivimenetelmällä määritetyt arvot Yhteistyössä toisen laadunarviointiorgani saation kanssa. Internetin kautta toteutettava e-kierros, Co [UKNEQAS] 2670 Allergiatutkimukset Tilaus tehtävä marraskuun 2010 loppuun mennessä. Yhteistyökumppanimme UKNEQAS edellyttää osallistumista kaikille kierroksille. Sähköpostiosoite on pakollinen. 6 kertaa vuodessa 2 seerumia (à 0,5 ml) spesifisten IgE-allergeenien määrittämiseen (molemmista 4 allergeenia); 1 seerumi (à 0,5 ml) kokonais-ige:tä varten Tutkimukset: IgE, AllIgE Kierros järjestetään yhteistyössä UK NEQAS:in kanssa. Vuodesta 2010 lähtien spesifiset IgE-tulokset kirjataan netin kautta suoraan UKNEQASin sivuille (tähän tarvitsemme sähköpostiosoitettanne), jota kautta saatte myös raportit. Labqualityn kautta toimitettavia raportteja spesifisistä IgE-näytteistä ei enää lähetetä. Kokonais-IgE- ja ECP-tuloksista lähetetään Labqualityn tulosraportit. Ks. myös Eosinofiilisten granulosyyttien kationinen proteiini, vuosien toimintaohjelma, sivu C10. e-kierros, Co [SKML] 2681 Allergiatutkimukset Tilaukset on tehtävä marraskuun 2010 loppuun mennessä. Yhteistyökumppanimme SKML edellyttää osallistumista kaikille kierroksille. Koko vuoden näytteet lähetetään helmikuussa. Tutkimukset: IgE, AllIgE 3 seerumia (à 0,5 ml), joista määritetään 4 spesifistä IgEallergeenia tai allergeeniryhmää ja kokonais-ige. Kukin näyte on yhdeltä luovuttajalta. Kierros järjestetään yhteistyössä SKML:n kanssa. Histogrammit, yhteen vedot ja kommentit ovat englanniksi. Tulokset kerätään ja raportit toimitetaan osallistujille vain internetin kautta. REF 2260 Hemoglobiini A1c 1260 Hemoglobiini A1c: Afinion 5 kertaa vuodessa Tuote 2260: 2 tuoretta kokoverinäytettä à 1 ml ja 2 kylmäkuivattua näytettä à 0,5 ml Tuote 1260: 2 tuoretta kokoverinäytettä à 1 ml HbA1c Hintaan sisältyy yksi tuloskäsittely laitetta kohden, ylimääräisten laitteiden tulos tenkäsittelystä veloitetaan (ks. hinnasto). Tulostenkäsittely sekä IFCC- että DCCT-yksiköissä. Ko ko verinäytteille ilmoitetaan ERL:n (Euro pean Reference Laboratory for Glycohaemo globin) IFCCja DCCT-referenssimenetelmäarvot. Ks. myös ERL-Glykohemo globiini A1c. lab_ulkoinen_laadunarviointi_lisaosa_2010_11.indd

5 Seuraavien kierrosten nimi on muuttunut: 2262 Hemoglobiini A1c, hemoglobiinivariantit (Aiemmin: Glykohemoglobiini A1c, hemoglobiinivariantit) 2261 Hemoglobiini A1c (ERL) (Aiemmin: Glykohemoglobiini A1c) 3130 Virtsan liuskakokeet B, partikkelilaskenta ja väkevyyden arviointi 1 kylmäkuivattu tai liukoinen virtsanäyte à ml Tutkimukset: Partikkelit: Eryt, Leuk Väkevyyden arviointi: Krea, Suhti, Osmol Liuskat: Gluk-O, Keto-O, Leuk-O, Nitr-O, ph, Prot-O, Veri-O Liuskakoetuloksia tarkastellaan vain nimellispitoisuuksina (arbitary concentration). Näin voidaan parantaa tulosten vertailtavuutta. Nimellispitoisuudet tulostetaan histogrammeina Virtsan liuskakokeet A Kierros voidaan järjestää myös yhteistyössä hoitoyksiköiden tukilaboratorion kanssa. Näyte lähetetään laboratorioon, jossa se liuotetaan ja jaetaan edelleen hoitoyksiköihin. 1 kylmäkuivattu virtsanäyte à 15 ml. Näytteiden tasot vaihtelevat (3 eri tasoa) kierroksesta riippuen. Tutkimukset: Gluk-O, Keto-O, Leuk-O, Nitr-O, ph, Prot-O, Veri-O Kierros soveltuu laboratorioille, vuodeosastoille ja eri toimipisteiden terveydenhoitajille. Yhdestä näytteestä riittää kolmelle yksikölle. Laitteet 8210 Pesu- ja desinfiointiaineiden jäämien osoitus 6 kertaa vuodessa 2 tikkua, joista toinen kontrolli ja toinen näyte Osallistujat ottavat näytteet mukana olevia ohjeita noudattaen ja palauttavat tikut analysointia varten. Kierros on suunniteltu huuhteluvesien ja prosessipintojen pesu- ja desinfiointiaineiden jäämien osoittamiseen. Testi perustuu Vibrio fisheri -bakteerin (NRRL B-11177) valon tuottoon, joka mitataan luminometrillä. Immunologia Kierrosten ennakkotulokset julkaistaan Labqualityn koti sivuilla 2 5 työpäivää palautuspäivän jälkeen. e-kierrosten tulosraporttien valmistumispäivämäärän voi tarkistaa käyttöliittymän tulostensyöttösivulta TSH-reseptori, vasta-aineet Toimitus: 1 liukoinen humaaniseerumi à ~0,3 ml Tutkimukset: S-TSHRAb Kuntaliiton tutk.nro lab_ulkoinen_laadunarviointi_lisaosa_2010_11.indd

6 6 Mikrobiologia Virologia Näytteet saattavat sisältää patogeeneja. Näytepakkaukset saa avata ja näytteitä saa käsitellä ainoastaan laboratoriohenkilökunta. Kierrosten ennakkotulokset julkaistaan Labqualityn verkkosivuilla 2 5 työpäivää palautuspäivän jälkeen. e-kierrosten tulosraporttien valmistumispäivämäärän voi tarkistaa käyttöliittymän tulostensyöttösivulta Herpes simplex 1 ja 2, vasta-aineet 3 liukoista humaaniplasmaa à >0,5 ml. Kukin näyte on autenttista, yhden luovuttajan humaani seerumia tai -plasmaa. Analyysitulosten pohjalta lopputulokseksi pyydetään myös kliininen tulkinta. Tutkimukset: S-HSVAb Kuntaliiton tutk.nro 1615 S-HSVAbG (kval. ja kvant.) Kuntaliiton tutk.nro 4405 S-HSVAbM Kuntaliiton tutk.nro 4406 S-HSV1AbG Kuntaliiton tutk.nro 1862 S-HSV2AbG Kuntaliiton tutk.nro 1864 ja kliininen tulkinta Sikotautivirus, vasta-aineet 3 liukoista humaaniplasmaa à 0,5 ml. Analyysitulosten pohjalta lopputulokseksi pyydetään myös kliininen tulkinta. Kukin näyte on autenttista yhden luovuttajan humaaniseerumia tai -plasmaa. Tutkimukset: S-ParoAb Kuntaliiton tutk.nro 2633 S-ParoAbG Kuntaliiton tutk.nro 1772 S-ParoAbM Kuntaliiton tutk.nro Tuhkarokkovirus, vasta-aineet 3 liukoista humaaniplasmaa à >0,5 ml. Kukin näyte on autenttista, yhden luovuttajan humaani seerumia tai plasmaa. Analyysitulosten pohjalta lopputulokseksi pyydetään myös kliininen tulkinta. Tutkimukset: S-MorbAb Kuntaliiton tutk.nro 2815 S-MorbAbG Kuntaliiton tutk.nro 4435 S-MorbAbM Kuntaliiton tutk.nro 4436 ja kliininen tulkinta Vihurirokkovirus (rubella), vasta-aineet 3 liukoista humaaniplasmaa à >0,5 ml. Kukin näyte on autenttista, yhden luovuttajan humaani seerumia tai -plasmaa. Analyysitulosten pohjalta lopputulokseksi pyydetään myös kliininen tulkinta. Tutkimukset: S-RubeAbG Kuntaliiton tutk.nro 2962 S-RubeAbM Kuntaliiton tutk.nro 2961 S-RubeAvi Kuntaliiton tutk.nro 1728 ja kliininen tulkinta. Mikrobiologia bakteriologia ja mykologia Näytteet saattavat sisältää patogeeneja. Näytepakkaukset saa avata ja näytteitä saa käsitellä ainoastaan laboratoriohenkilökunta. Kierrosten ennakkotulokset julkaistaan Labqualityn kotisivuilla 2 5 työpäivää palautuspäivän jälkeen e-kierrosten tulosraporttien valmistumispäivämäärän voi tarkistaa käyttöliittymän tulostensyöttösivulta Chlamydia trachomatis, suora osoitus nukleiinihappoosoitusmenetelmällä 2 tikkunäytettä Tutkimukset: ChtrNhO Kuntaliiton tutk.nro 4206 Patologia v diagnostiikka 6542 Histopatologia Kukin osallistuja saa oman 5 8 näytteen sarjan. Sarjan mukana tulevat ohjeet vastausmenettelystä ja kliiniset esitiedot. 1. Rutiinipatologia (yleispatologinen diagnostiikka, eri elimiä) 2. Munuaiskasvaimet Vastauksena pyydetään patologisanatominen diagnoosi. Palautteena annetaan vastausten jakauma, diagnostinen yksimielisyys, näytekohtaiset lab_ulkoinen_laadunarviointi_lisaosa_2010_11.indd

7 Patologia v Tekniikka 6600 Immunohistokemia seurantatiedot ja kierroksen järjestäjän tulkinta. Kukin laboratorio voi palauttaa 1 5 vastausta Kliininen sytologia Virtuaali- ja digitaaliset kuvat Papanicolaou-värjätystä gynekologisesta irtosolunäytteestä, 5 6 tapausta. 1. Gynekologinen sytologia Kierros mittaa erityisesti kohdunkaulan irtosolujen atypioiden diagnostiikkaa. Atypialuokka pyydetään määrittämään sekä Papanicolaoun (luokat 0 5) että Bethesda-järjestelmän mukaan. 2. Non-gynekologinen sytologia Kierros mittaa muiden kuin gynekologisten irtosolujen kuten pleuranesteen, asciteksen, keuhkoputken ja virtsan solujen atypioiden tai ohutneulanäytteiden diagnostiikkaa. Pyydetään määrittämään atypialuokka Papanicolaoun luokkina 0 5 ja antamaan spesifinen diagnoosi. Palautteena annetaan vastaus ten jakauma, diagnostinen yksimielisyys, näytekohtaiset seurantatiedot ja kierroksen järjestäjän tulkinta. Osallistuja voi antaa lausunnon digitaalisten tai virtuaa listen kuvien perusteella. Kukin laboratorio voi palauttaa 1 5 vastausta. * HUOM! Tarkista virtuaalimikroskopian laitevaati mukset ja laitteiston yhteensopivuus > Virtuaalimikrosopian esittely ja testaus. Osallistujalaboratorio saa värjäämättömiä kudosleikkeitä tai irtosoluja näytelaseilla. Yksi värjätty lasisarja palautetaan Labqualityn toimistoon. 1: Pansytokeratiini, Kalretiniini, Ber-EP4, Sytokeratiini 5/6 2: CD34, CD117, Desmiini, S-100 Kaksi- tai kolmijäseninen paneeli arvioi tulokset asteikolla 0 5. Osallistujat saavat oman tuloksensa lisäksi kierroksen tulosten keskiarvon sekä kommentteja värjäyksistä ja käytetyistä menetelmistä Tekniikka Osallistujalaboratorio saa värjäämättömät parafiinileikkeet tai irtosoluvalmisteet näytelasilla. 1. Hematoksyliini-eosiini, Elastiini 2. Retikuliini, Diastaasi-PAS Leikkeet värjätään ja yksi värjätty lasi kummastakin palautetaan Labqualityn toimistoon. Palautteena annetaan asian tuntijan arvio värjäyksestä, kommentit ja laboratorioiden pisteiden jakauma. Vieritestit/pikamittarit 1260 Hemoglobiini A1c: Afinion 5 kertaa vuodessa 2 tuoretta kokoverinäytettä à 1 ml HbA1c Hintaan sisältyy yksi tulostenkäsittely laitetta kohden, ylimääräisten laitteiden tulostenkäsittelystä veloitetaan (ks. hinnasto) Valkosolujen laskenta: Hemocue Uusi kierros Näyte: 1 verisolususpensio á 2 ml Leukosyytit Kierros on tarkoitettu Hemocuen WBC vierimittauslaitteen laadunseurantaan. Perushintaan kuuluu yhden laitteen tulostus näytettä kohden. Tulokset kerätään ja raportit toimitetaan osallistujille paperiversioina. Mikrobiologian pikatestit 5671 Influenssavirus A ja B, osoitus 3 simuloitua näytettä 0,5 ml Tutkimukset: -InfAAg Kuntaliiton tutk.nro InfABAg Kuntaliiton tutk.nro InfBAg Kuntaliiton tutk.nro RS-virus, osoitus 3 simuloitua näytettä 0,5 ml -RSVAg Kuntaliiton tutk.nro lab_ulkoinen_laadunarviointi_lisaosa_2010_11.indd

8 Labquality Group Toimitusjohtaja Mauri Keinänen p Asiakaspalvelu Juha Wahlstedt, asiakaspalvelupäällikkö p Kristiina Bäcklund asiakaspalvelukoordinaattori p Laatujärjestelmät ja tuotanto Minna Loikkanen laatu- ja tuotantopäällikkö p EQA-koordinaattorit: Yvonne Björkman p bakteriologia Satu Eklund p patologia, mikrobiologia, kliininen kemia Teija Häkkinen p mikrobiologia, immunologia, kliininen kemia Pirjo Makkonen p kemia, fysiologia, hematologia Raija Myllys p virologia, parasitologia Ulla-Riitta Nordberg p kemia, laitteet Anja Pakkanen p kemia, hematologia, mikrobiologia Jonna Pelanti p kemia, kliininen kemia Ulla Tiikkainen p kemia, laitteet Jenni Tikka p kemia Anna-Riitta Vanhanen p kemia, mikrobiologia Tietojenkäsittely Arto Hirvonen ATK-päällikkö p Talous Ritva Huovinen talouspäällikkö p Anne Lavikainen reskontra p Sanna Jansson laskutus p Viestintä Kati Dorsén vt. viestintäpäällikkö p Bioclin Oy Anita Latvala tuotepäällikkö p Riikka Menna myynti- ja markkinointiassistentti p Qualitor Oy Soile Kuivalainen palvelukoordinaattori p Kirsi Miettunen laatuasiantuntija p Sirkka Piirola laatuasiantuntija p Marja Pokka-Vuento laatuasiantuntija p Labquality Oy Ratamestarinkatu HELSINKI Tel. (09) Fax (09) Fax (09) lab_ulkoinen_laadunarviointi_lisaosa_2010_11.indd

Laadunarviointipalvelut tuoteluettelo 2014

Laadunarviointipalvelut tuoteluettelo 2014 Laadunarviointipalvelut tuoteluettelo 2014 Tuoteluettelo on Labqualityn yhdistetty tilauslomake ja toimituskalenteri. Tarkemmat tiedot verkkosivuiltamme. Myynti ja asiakaspalvelu: 09 8566 8219 info@labquality.fi

Lisätiedot

Allekirjoitus LASKUTUS. r r r

Allekirjoitus LASKUTUS. r r r - 1 - Laadunarviointipalveluiden tilaus vuodelle 2011 TILAUKSET 30.11.2010 mennessä. Voimme taata osallistumisen kaikille alkuvuoden kierroksille, jos tilaus on tehty 30.11.2010 mennessä. Tilauksen voi

Lisätiedot

LABQUALITY. - Ulkoiset laadunarviointipalvelut -

LABQUALITY. - Ulkoiset laadunarviointipalvelut - LABQUALITY - Ulkoiset laadunarviointipalvelut - 2008 2009 Labqualityn toiminta-alue laajenee Mauri Keinänen Toimitusjohtaja Viime vuosina kliinisessä laboratoriotoiminnassa samoin kuin koko terveydenhuollossa

Lisätiedot

LASKUTUS

LASKUTUS - 1 - Laadunarviointipalveluiden tilaus vuodelle 2010 Jos faksaat lomakkeen, täytä asiakasnumero joka sivulle. TOIMITUSOSOITE Laboratorion nimi ja osoite TILAUKSET - paperilomakkeella 30.10.2009 mennessä

Lisätiedot

Ulkoiset laadunarviointipalvelut

Ulkoiset laadunarviointipalvelut D1 Ulkoiset laadunarviointipalvelut 2010 2011 Osa D Syyskuu 2009 Immunologia Mikrobiologia Bakteeriserologia Bakteriologia ja mykologia Parasitologia Virologia Labquality D2 Labquality Labquality tarjoaa

Lisätiedot

Ulkoiset laadunarviointipalvelut

Ulkoiset laadunarviointipalvelut F1 Ulkoiset laadunarviointipalvelut 2010 2011 Osa F Syyskuu 2009 Vieritesteille Pikamittareille Labquality F2 Labquality Labquality tarjoaa laboratorioille ja laboratoriotutkimuksia suorittaville yksiköille

Lisätiedot

ANDROLOGIA Siemennestetutkimukset

ANDROLOGIA Siemennestetutkimukset ANDROLOGIA 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 6400 Siemennestetutkimukset FYSIOLOGIA 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 7130 EKG:n tulkinta 7120 Spirometriatulosten tulkinta GENETIIKKA 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 3865

Lisätiedot

LASKUTUS

LASKUTUS - 1 - Laadunarviointipalveluiden tilaus vuodelle 2009 Jos faksaat lomakkeen, täytä asiakasnumero joka sivulle. TOIMITUSOSOITE Laboratorion nimi ja osoite TILAUKSET - paperilomakkeella 31.10.2008 mennessä

Lisätiedot

Pathology: EQA. EQA schemes for pathology: Clinical cytology, histopathology, immunohistochemistry and technology

Pathology: EQA. EQA schemes for pathology: Clinical cytology, histopathology, immunohistochemistry and technology Pathology: EQA Product Tuoteluettelo portfolio 2015 immunohistochemistry and technology EQA schemes for pathology: Clinical cytology, histopathology, Ratamestarinkatu 11 A, 00520 Helsinki Puh. 09 8566

Lisätiedot

LABQUALITY. - Ulkoiset laadunarviointipalvelut -

LABQUALITY. - Ulkoiset laadunarviointipalvelut - 1 LABQUALITY - Ulkoiset laadunarviointipalvelut - 2007 2 Mitä asiakkaat odottavat ulkoisen laadunarvioinnin organisaattorilta? Mauri Keinänen Toimitusjohtaja Labqualityn laadunarviointitoiminta on ulottunut

Lisätiedot

Ulkoiset laadunarviointipalvelut

Ulkoiset laadunarviointipalvelut B1 Ulkoiset laadunarviointipalvelut 2010 2011 Osa B Syyskuu 2009 Andrologia Fysiologia Genetiikka Isotooppitutkimukset Labquality B2 Labquality Labquality tarjoaa laboratorioille ja laboratoriotutkimuksia

Lisätiedot

EQA Tuoteluettelo 2017

EQA Tuoteluettelo 2017 EQA Tuoteluettelo 2017 Kumpulantie 15, 00520 Helsinki Puh. 09 8566 8200 Fax 09 8566 8280 www.labquality.fi info@labquality.fi Sisältö Ulkoinen laadunarviointipalvelu 2017 Andrologia, fysiologia, genetiikka

Lisätiedot

Ulkoinen laadunarviointi Tuoteluettelo 2018

Ulkoinen laadunarviointi Tuoteluettelo 2018 Ulkoinen laadunarviointi Tuoteluettelo 2018 Kumpulantie 15, 00520 Helsinki Puh. 09 8566 8200 Fax 09 8566 8280 www.labquality.fi info@labquality.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon laadun suunnannäyttäjä Sisältö

Lisätiedot

e-kierrokset Laaduntarkkailupäivät 2006 Verkkojärjestelmät Juha Wahlstedt Labquality

e-kierrokset Laaduntarkkailupäivät 2006 Verkkojärjestelmät Juha Wahlstedt Labquality e-kierrokset Laaduntarkkailupäivät 2006 Verkkojärjestelmät Juha Wahlstedt Labquality Labqualityn Internet-kierrokset Aloitettiin vuonna 2004 Tulosten keruu Internetin välityksellä Datan siirto tuotantojärjestelmään

Lisätiedot

Ulkoiset laadunarviointipalvelut

Ulkoiset laadunarviointipalvelut A1 Ulkoiset laadunarviointipalvelut 2010 2011 Osa A Syyskuu 2009 Labquality A2 Laadunarviointipalvelua erilaisten asiakasryhmien tarpeisiin Ulkoiset laadunarviointikierrokset ovat osoittautuneet tehokkaaksi

Lisätiedot

AKKREDITOITU VERTAILUMITTAUSJÄRJESTÄJÄ ACCREDITED PROFICIENCY TESTING PROVIDER

AKKREDITOITU VERTAILUMITTAUSJÄRJESTÄJÄ ACCREDITED PROFICIENCY TESTING PROVIDER 1(10) AKKREDITOITU VERTAILUMITTAUSJÄRJESTÄJÄ ACCREDITED PROFICIENCY TESTING PROVIDER LABQUALITY OY ULKOISET LAADUNARVIOINTIPALVELUT PT02 (EN ISO/IEC 17043) LABQUALITY LTD. EXTERNAL QUALITY ASSESSMENT SERVICES

Lisätiedot

Ulkoinen laadunarviointi Tuoteluettelo 2019

Ulkoinen laadunarviointi Tuoteluettelo 2019 Ulkoinen laadunarviointi Tuoteluettelo 2019 Kumpulantie 15, 00520 Helsinki Puh. 09 8566 8200 Fax 09 8566 8280 www.labquality.fi info@labquality.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon laadun suunnannäyttäjä Sisältö

Lisätiedot

Ulkoiset laadunarviointipalvelut

Ulkoiset laadunarviointipalvelut A1 Ulkoiset laadunarviointipalvelut 2010 2011 Osa A Syyskuu 2009 Labquality A2 Laadunarviointipalvelua erilaisten asiakasryhmien tarpeisiin Ulkoiset laadunarviointikierrokset ovat osoittautuneet tehokkaaksi

Lisätiedot

LABQUALITYN INTERNET-PALVELUT ASIAKASLABORATORIOILLE

LABQUALITYN INTERNET-PALVELUT ASIAKASLABORATORIOILLE LABQUALITYN INTERNET-PALVELUT ASIAKASLABORATORIOILLE 1. Yleistä 2. Palvelun käytön aloittaminen 3. Yhteystietojen päivittäminen 4. Tilausten listaaminen 5. Tilauksen tekeminen 6. Menetelmätietojen päivittäminen

Lisätiedot

Uuden vieritestin käyttöönotto avoterveydenhuollossa

Uuden vieritestin käyttöönotto avoterveydenhuollossa Uuden vieritestin käyttöönotto avoterveydenhuollossa HUSLAB Kliininen kemia ja hematologia 2009 kemisti Paula Pohja-Nylander Tavallisimmat vieritestit avoterveydenhuollossa Hemoglobiini Anemiadiagnostiikka

Lisätiedot

Kokemuksia vieritutkimuksista TYKS:n Lastenpoliklinikalla. Jussi Mertsola Professori Lastenpkl:n osastonylilääkäri TYKS

Kokemuksia vieritutkimuksista TYKS:n Lastenpoliklinikalla. Jussi Mertsola Professori Lastenpkl:n osastonylilääkäri TYKS Kokemuksia vieritutkimuksista TYKS:n Lastenpoliklinikalla Jussi Mertsola Professori Lastenpkl:n osastonylilääkäri TYKS Lastenklinikka Kriittinen asenne laboratorio- ja rtgtutkimuksiin Ensin kliininen tutkiminen,

Lisätiedot

Labqualityn Internet-palvelut piireille

Labqualityn Internet-palvelut piireille LABQUALITYN INTERNET-PALVELUT PIIREILLE 1. Yleistä 2. Palvelun käytön aloittaminen 3. Yhteystietojen päivittäminen 4. Toimipisteiden listaaminen 5. Toimipisteiden tilausten listaaminen 6. Piiritilauksen

Lisätiedot

Virtsaliuskatulosten ulkoinen laadunarviointi mitä ihmeen nimellispitoisuuksia?

Virtsaliuskatulosten ulkoinen laadunarviointi mitä ihmeen nimellispitoisuuksia? Virtsaliuskatulosten ulkoinen laadunarviointi mitä ihmeen nimellispitoisuuksia? Timo Kouri, Hall apulaisylilääkäri OYS, Laboratorio 12.2.2004 Laaduntarkkailupäivät 1 Virtsan perustutkimusten vaiheistus:

Lisätiedot

Labqualityn uusi IT-järjestelmä Sinulle!

Labqualityn uusi IT-järjestelmä Sinulle! Labqualityn uusi IT-järjestelmä Sinulle! LabScalan ensimmäisen vaiheen toiminnallisuus Seuraavat toiminnallisuudet ovat käytössänne heti tästä päivästä alkaen: Unohtuneen salasanan palautus Omien käyttäjien

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 17/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ. Kliininen mikrobiologia (5)

ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 17/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ. Kliininen mikrobiologia (5) Kliininen mikrobiologia 20.10.2008 1(5) MUUTOKSIA PUUMALAVIRUSVASTA-AINETUTKIMUKSISSA JA KÄYTTÖÖN OTETAAN UUSI RIPULIEPIDEMIATUTKIMUS NOROVIRUSANTIGEENIN OSOITTAMISEKSI Puumalapikatesti käyttöön Kuopion

Lisätiedot

Virtsalaitteiden virittäminen

Virtsalaitteiden virittäminen Virtsalaitteiden virittäminen Outi Malminiemi Labquality Days 06.02.2009 Virtsalaitteet : Liuskanlukulaite ja partikkelilaskuri Uusi laite markkinoille Riippumattoman tahon tekemä validointi, hyväksytyt

Lisätiedot

AKKREDITOITU VERTAILUMITTAUSJÄRJESTÄJÄ ACCREDITED PROFICIENCY TESTING PROVIDER

AKKREDITOITU VERTAILUMITTAUSJÄRJESTÄJÄ ACCREDITED PROFICIENCY TESTING PROVIDER PT02/M02/2013 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(8) AKKREDITOITU VERTAILUMITTAUSJÄRJESTÄJÄ ACCREDITED PROFICIENCY TESTING PROVIDER LABQUALITY OY ULKOISET LAADUNARVIOINTIPALVELUT PT02 (EN ISO/IEC 17043)

Lisätiedot

AKKREDITOITU VERTAILUMITTAUSJÄRJESTÄJÄ ACCREDITED PROFICIENCY TESTING PROVIDER

AKKREDITOITU VERTAILUMITTAUSJÄRJESTÄJÄ ACCREDITED PROFICIENCY TESTING PROVIDER PT02/M06/2016 Liite 1 / Appendix 1 Sivu/Page 1(10) AKKREDITOITU VERTAILUMITTAUSJÄRJESTÄJÄ ACCREDITED PROFICIENCY TESTING PROVIDER LABQUALITY OY ULKOISET LAADUNARVIOINTIPALVELUT LABQUALITY LTD. EXTERNAL

Lisätiedot

Labqualityn suositus vieritestauksesta terveydenhuollossa Mitä uutta?

Labqualityn suositus vieritestauksesta terveydenhuollossa Mitä uutta? Labqualityn suositus vieritestauksesta terveydenhuollossa Mitä uutta? apulaisylikemisti, dosentti HUSLAB Moodi 3/1990: Hajautettu ja keskitetty analytiikka Labqualityn Tekninen valiokunta 09/2007: Päätös

Lisätiedot

NOPEAT KASETTI-PCR TESTIT

NOPEAT KASETTI-PCR TESTIT NOPEAT KASETTI-PCR TESTIT Raisa Loginov Dosentti, sairaalamikrobiologi HUSLAB / Kliininen mikrobiologia Mitä kaikkea tulee huomioida otettaessa käyttöön näitä testejä? Kliinisen mikrobiologian toimilupa

Lisätiedot

Verensiirtoserologian laadunarviointi. Tarja-Terttu Pelliniemi

Verensiirtoserologian laadunarviointi. Tarja-Terttu Pelliniemi Verensiirtoserologian laadunarviointi Tarja-Terttu Pelliniemi 13.2.2004 Laadunarviointi Taustaa Sisäinen laadunvarmistus Ulkoinen laadunarviointi Tulevaisuuden näkymiä 8.2.2003 EU-Direktiivi 6 Artikla

Lisätiedot

SELKÄYDINNESTEEN PERUSTUTKIMUKSET

SELKÄYDINNESTEEN PERUSTUTKIMUKSET Käyttöönottopäivä: 21.11.2011 1 (5) SELKÄYDINNESTEEN PERUSTUTKIMUKSET Atk-numero ja -lyhenne 1154 Li-BaktVi 1470 Li-Gluk 2186 Li-Laktaat 2514 Li-Prot 2655 Li-Solut 4059 Li-Syto Likvorin irtosolututkimus

Lisätiedot

Immunohistokemian ja tekniikan kierrosten arviointi ja ongelmakohdat värjäysmenetelmissä

Immunohistokemian ja tekniikan kierrosten arviointi ja ongelmakohdat värjäysmenetelmissä Immunohistokemian ja tekniikan kierrosten arviointi ja ongelmakohdat värjäysmenetelmissä Minnamaija Lintunen Sairaalasolubiologi Tyks-Sapa-Liikelaitos Patologian palvelualue 7.2.2014 Labquality Oy:n patologian

Lisätiedot

Hallitus 26.9.2011, LIITE 5.

Hallitus 26.9.2011, LIITE 5. Hallitus 26.9.2011, LIITE 5. Ehdottomat vaatimukset Tuotemäärittely Liite 6. Hankintasuunnitelman spesifikaatioliite Päiväys 27.7.2011 Projekti Verenkuva-analytiikan kilpailutus Lomakkeen täyttäjä Tuula

Lisätiedot

SYTOLOGIAN LABORATORION LAADUNOHJAUS JA LAADUNVARMISTUSMENETTELYT

SYTOLOGIAN LABORATORION LAADUNOHJAUS JA LAADUNVARMISTUSMENETTELYT SYTOLOGIAN LABORATORION LAADUNOHJAUS JA LAADUNVARMISTUSMENETTELYT Heikki Aho TYKS-SAPA-liikelaitos, patologia MÄÄRITELMIÄ Laatukontrolli (quality control) Menettelyt toivotun laatutason todentamiseksi

Lisätiedot

VERINÄYTTEENOTTOPUTKET KESKI-SUOMESSA

VERINÄYTTEENOTTOPUTKET KESKI-SUOMESSA 1/(3) VERINÄYTTEENOTTOPUTKET KESKI-SUOMESSA Tarra kiinnitettävä putkeen kuvan osoittamalla tavalla. Viivakoodia ei saa peittää. Putket on kuvattu näytteenottojärjestyksessä. Huom. Tarkemmat näytteenotto-

Lisätiedot

Hematologia Solulaskennan autovalidointi. Virva Huotari erikoislääkäri OYS/Laboratorio

Hematologia Solulaskennan autovalidointi. Virva Huotari erikoislääkäri OYS/Laboratorio Hematologia Solulaskennan autovalidointi Virva Huotari erikoislääkäri OYS/Laboratorio Autovalidointi mitä se on? manuaalinen validointi autovalidointi autoverification = automated result verification validoinnin

Lisätiedot

BAL-menetelmä: laboratorion näkökulma. OYS Patologian osasto Sytologian laboratorio Leena Seppälä 2017

BAL-menetelmä: laboratorion näkökulma. OYS Patologian osasto Sytologian laboratorio Leena Seppälä 2017 BAL-menetelmä: laboratorion näkökulma OYS Patologian osasto Sytologian laboratorio Leena Seppälä 2017 Keuhkohuuhtelunäytteiden määrä 2016-301 huuhtelunäytettä, joista 58 oli ns. asbesti-balleja - Pneumocystis

Lisätiedot

Laboratoriotiedote : Muutoksia verenkuvamäärityksissä

Laboratoriotiedote : Muutoksia verenkuvamäärityksissä Laboratoriotiedote 25.03.2018: Muutoksia verenkuvamäärityksissä Kliininen laboratorio on ottanut käyttöön verenkuva-analyyseissä uuden Sysmex XN-9100-laitteiston (= XN). Viime kesästä lähtien on vastattu

Lisätiedot

Näytteenottovälineet mikrobiologisiin näytteisiin

Näytteenottovälineet mikrobiologisiin näytteisiin Näytteenottovälineet mikrobiologisiin näytteisiin Pu-BaktVi2 (3492) Ps-StrVi (2703) Fl-StrBVi (1729) - MRSAVi (4358) - ESBLVi (4817) - CandVI (1628) - SienVi (2631) - GcVi (1506) -MDRsVi (8589) Ts-HepyVi

Lisätiedot

Luotettava vieritestaus. Satu Nokelainen FM, vieritestauksen vastuukemisti HUSLAB

Luotettava vieritestaus. Satu Nokelainen FM, vieritestauksen vastuukemisti HUSLAB Luotettava vieritestaus Satu Nokelainen FM, vieritestauksen vastuukemisti HUSLAB Vieritestaus ja vieritesti Vieritutkimus Potilaan vierellä suoritettavia veritai eritenäytteistä tehtäviä vieritutkimuksia

Lisätiedot

LAATUA PAPANÄYTTEISSÄ. Heikki Aho TYKS-SAPA-liikelaitos, patologia

LAATUA PAPANÄYTTEISSÄ. Heikki Aho TYKS-SAPA-liikelaitos, patologia LAATUA PAPANÄYTTEISSÄ Heikki Aho TYKS-SAPA-liikelaitos, patologia 32-VUOTIAS NAINEN Sytologia skriinattu NILM, vastattu lopulta AGC-NOS tämän perusteella Sytologia skriinattu NILM, vastattu lopulta AGC-NOS,

Lisätiedot

Labqualityn uudet kierrokset: Preanalytiikka

Labqualityn uudet kierrokset: Preanalytiikka Labqualityn uudet kierrokset: Preanalytiikka Päivi Rauvo EQA-koordinaattori 11.2.2014 1 Taustaa Kansainvälisissä tutkimuksissa on osoitettu että preanalyyttisessä vaiheessa tapahtuu jopa yli 50 % kaikista

Lisätiedot

KOLARIN TK LABORATORIO. Outi Rowe Laboratoriohoitaja, FIBMS, MSc

KOLARIN TK LABORATORIO. Outi Rowe Laboratoriohoitaja, FIBMS, MSc KOLARIN TK LABORATORIO Outi Rowe Laboratoriohoitaja, FIBMS, MSc TILAT JA TYÖNTEKIJÄT Kaksi laboratoriohoitajaa Yksi näytteenottopiste Näytteenotto sähköisellä ajanvarauksella Potilastietojärjestelmät:

Lisätiedot

Virtsan kemiallisen seulonnan kliininen käyttö. Dosentti Martti L.T. Lalla Osastonylilääkäri HUSLAB Kirurginen sairaala 4.2.2009

Virtsan kemiallisen seulonnan kliininen käyttö. Dosentti Martti L.T. Lalla Osastonylilääkäri HUSLAB Kirurginen sairaala 4.2.2009 Virtsan kemiallisen seulonnan kliininen käyttö Dosentti Martti L.T. Lalla Osastonylilääkäri HUSLAB Kirurginen sairaala Virtsa elimistön tietolähteenä Virtsa - ensimmäinen kehon aine, jonka tutkiminen yhdistettiin

Lisätiedot

Pathology: EQA. EQA schemes for pathology: Clinical cytology, histopathology, immunohistochemistry and technology

Pathology: EQA. EQA schemes for pathology: Clinical cytology, histopathology, immunohistochemistry and technology Pathology: EQA Product Tuoteluettelo portfolio 2016 immunohistochemistry and technology EQA schemes for pathology: Clinical cytology, histopathology, Puh. 09 8566 8200 Fax 09 8566 8280 www.labquality.fi

Lisätiedot

Positiivisesta seulonnasta sopivien verien löytymiseen

Positiivisesta seulonnasta sopivien verien löytymiseen Positiivisesta seulonnasta sopivien verien löytymiseen Anu Korhonen, FM, SPR Veripalvelu Laboratoriolääketiede 2014 ja näyttely 1 1 1 1 1 Veren sopivuustutkimukset Ennen verensiirtoa punasoluvalmisteiden

Lisätiedot

Lääkeainemääritykset ja ulkoinen laaduntarkkailu Jari Lilja dos., erikoislääkäri Helsingin kaupunki

Lääkeainemääritykset ja ulkoinen laaduntarkkailu Jari Lilja dos., erikoislääkäri Helsingin kaupunki Lääkeainemääritykset ja ulkoinen laaduntarkkailu 09.02.2017 Jari Lilja dos., erikoislääkäri Helsingin kaupunki Laboratorion laadukkaan toiminnan edellytykset Henkilöstön ammatillinen koulutus Sisäinen

Lisätiedot

1/13. Kemian analysaattori. Siemens Healthcare Oy. Pisteiden laskentatapa. Roche Diagnostics Oy. Fisher Scientific

1/13. Kemian analysaattori. Siemens Healthcare Oy. Pisteiden laskentatapa. Roche Diagnostics Oy. Fisher Scientific 1/13 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO H119-15 HEL 2015-008542 / Kemian analysaattorin hankinta Helsingin kaupungin työterveyskeskukseen (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 3

Lisätiedot

Laboratoriotutkimusten rooli, arviointi ja merkitys

Laboratoriotutkimusten rooli, arviointi ja merkitys Johdatus kliiniseen tutkimukseen 25.8.2011 Laboratoriotutkimusten rooli, arviointi ja merkitys Susanna Luukkonen kliinisen kemian ja kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri, tutkimuskoordinaattori, Islab

Lisätiedot

Näytteenotto-ohje alkuraskauden seulontanäytteiden (B -VRAb-Gr, S -ÄITSEUL, S -Tr1Seul) ottamiseen

Näytteenotto-ohje alkuraskauden seulontanäytteiden (B -VRAb-Gr, S -ÄITSEUL, S -Tr1Seul) ottamiseen PREANALYTIIKKA Sivu 1(6) Versio:19.8.2016 Laatija: Hannele Kangas, Marja-Liisa Kallio-Hägg 19.8.2016 Tarkastaja: Helene Markkanen Anne Lindqvist, Maija Lappalainen, Katja Salmela 22.8.2016 Hyväksyjä: Tiina

Lisätiedot

Verikeskustoiminta vastuuhoitajan silmin

Verikeskustoiminta vastuuhoitajan silmin Verikeskustoiminta vastuuhoitajan silmin Labquality Days 5.2.2015 Johanna Salminen Tiiminvetäjä/Verikeskuksen vastuuhoitaja VSSHP Tyks-Sapa liikelaitos, Tykslab, Päivystys-ja automaatiolaboratorio Päivystys-

Lisätiedot

e-scheme

e-scheme e-scheme www.labquality.fi 20.02. 2006 e-kierrosten käyttöohje piirivastaaville 1. Käytön aloittaminen ja piirivastaavan toiminnot Yleistä Tämä ohje on tarkoitettu Labqualityn piirivastaavien käyttöohjeeksi

Lisätiedot

Histopatologian. Pirkko Hirsimäki. patologian palvelualue

Histopatologian. Pirkko Hirsimäki. patologian palvelualue Histopatologian värjäystekniikka: äjä tk kierrospalaute Pirkko Hirsimäki TYKS-SAPA SAPA liikelaitos l i patologian palvelualue 5.2.2010 2010 1 Ulkoinen laadunarviointikierros: Histopatologia 4/2008 Osallistujat

Lisätiedot

Tartuntatautirekisterin mikrobiluettelo Osa: Virukset suppea lista

Tartuntatautirekisterin mikrobiluettelo Osa: Virukset suppea lista 1 (7) Merkintöjen selitys N:ro Nimet Lääkärin ilmoitus Mikrobin tunnus. Tunnus on luku väliltä 1000 _ 9999, lisäksi tunnukseen on liitetty kaksinumeroinen tarkistusosa. Tartuntatauti-ilmoituslomakkeeseen

Lisätiedot

Vertti. Verituotteiden tilaus. Versio 2.1

Vertti. Verituotteiden tilaus. Versio 2.1 Vertti Verituotteiden tilaus Versio 2.1 Mylab Oy Hatanpään valtatie 26, 33100 Tampere puhelin (03) 316 5165, telekopio (03) 316 5166 Tulostettu: 11.1.2010 10:17 Versio Päivämäärä Tekijä Lisätietoja 0.1

Lisätiedot

Solubiologia ja peruskudokset- jakso/ Biolääketieteen laitos/ Anatomia HEIKKI HERVONEN

Solubiologia ja peruskudokset- jakso/ Biolääketieteen laitos/ Anatomia HEIKKI HERVONEN Solubiologia ja peruskudokset- jakso/ Biolääketieteen laitos/ Anatomia Verisivelyvalmisteen teko HEIKKI HERVONEN LUKU 1 Verisivelyvalmisteen teko Tämä julkaisu on tarkoitettu ainoastaan Helsingin yliopiston

Lisätiedot

LABORATORIOTIEDOTE 80b/2016

LABORATORIOTIEDOTE 80b/2016 1 (4) Jakelussa mainitut KESKI-SUOMI, TERVEYSKESKUKSET (PL. KYLLÖ): VERIKESKUKSEN TILAUSJÄRJESTELMÄ JA VERENSIIRRON SOPIVUUSTUTKIMUKSET VAIHTUVAT 1.11.2016 Veritilaukset ja verensiirtotietojen kirjaaminen

Lisätiedot

Bioanalyytikko-opiskelijoiden harjoittelupaikat Mikkelin aluelaboratoriossa

Bioanalyytikko-opiskelijoiden harjoittelupaikat Mikkelin aluelaboratoriossa Bioanalyytikko-opiskelijoiden harjoittelupaikat Mikkelin aluelaboratoriossa Yhteystiedot Islab, Mikkelin aluelaboratorio c/o Mikkelin keskussairaala Porrassalmenkatu 35 37 50100 Mikkeli Opiskelijavastaavat:

Lisätiedot

Veriryhmä- ja sopivuuskoenäytteiden ottaminen

Veriryhmä- ja sopivuuskoenäytteiden ottaminen PREANALYTIIKKA Veriryhmä- ja sopivuuskoenäytteiden ottaminen Sivu: 1(6) Versio: 19.12.2013 Laatijat: K. Salmela, M. Nikiforow, P. Pohja-Nylander, U. Peltola Tarkastajat: S. Takala, R.-M. Romppanen, M.

Lisätiedot

VIERITESTAUSJÄRJESTELMÄT KAINUUN MAAKUNTA - KUNTAYHTYMÄN ALUEELLA. 09.02.2007 Kari Åkerman Kliininen laboratorio Kainuun maakunta -kuntayhtymä

VIERITESTAUSJÄRJESTELMÄT KAINUUN MAAKUNTA - KUNTAYHTYMÄN ALUEELLA. 09.02.2007 Kari Åkerman Kliininen laboratorio Kainuun maakunta -kuntayhtymä VIERITESTAUSJÄRJESTELMÄT KAINUUN MAAKUNTA - KUNTAYHTYMÄN ALUEELLA 09.02.2007 Kari Åkerman Kliininen laboratorio Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kainuu Kainuu väestö 2006 Hyrynsalmi 3043 Kajaani 35402 Kuhmo

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY T070 Liite 1.04 / Appendix 1.04 Sivu / Page 1(9) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY YHTYNEET MEDIX LABORATORIOT OY UNITED MEDIX LABORATORIES LTD Tunnus Code Yksikkö tai toimintoala

Lisätiedot

Asiakastiedote 26/2014

Asiakastiedote 26/2014 Arvoisa asiakas, Asiakastiedote Sivu 1/5 Muutoksia reniini- ja aldosteronimäärityksiin sekä uusi tutkimus Aldosteroni-reniini, suhde fp-reniini, konsentraatio fp-reninm ATK 22100 P -Reniini, konsentraatio

Lisätiedot

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:

Lisätiedot

Kliininen kemia/tk VEREN SOPIVUUSKOKEISTA LUOPUMINEN KIRURGIAN VASTUUALUEELLA

Kliininen kemia/tk VEREN SOPIVUUSKOKEISTA LUOPUMINEN KIRURGIAN VASTUUALUEELLA LABORATORIOTIEDOTE 4/2007 1 (5) Jakelussa mainitut VEREN SOPIVUUSKOKEISTA LUOPUMINEN KIRURGIAN VASTUUALUEELLA 1.2.2007 TAYS:ssa siirrytään vaiheittain veriryhmä ja seulonta käytäntöön, jossa sopivuuskokeita

Lisätiedot

Kertausta virtsan liuskatestin tekemiseen

Kertausta virtsan liuskatestin tekemiseen Kertausta virtsan liuskatestin tekemiseen Näytteenotto luotettavan tuloksen saaminen edellyttää asianmukaista valmistautumista ja huolellista näytteenottoa ja näytteen oikeaa säilytystä aamuvirtsa soveltuu

Lisätiedot

Terveyskeskusten ja NordLabin yhteistyö. Leila Risteli johtava lääkäri 26.3.2015

Terveyskeskusten ja NordLabin yhteistyö. Leila Risteli johtava lääkäri 26.3.2015 Terveyskeskusten ja NordLabin yhteistyö johtava lääkäri 26.3.2015 1 Laboratoriotutkimus on osa potilaan hoitoprosessia 2 Tavoitteenamme on taata kliinikkolääkärille laboratoriotutkimusten tulokset oikea-aikaisesti,

Lisätiedot

Annika Rökman. sovellusasiantuntija, FT, sairaalegeneetikko, datanomi

Annika Rökman. sovellusasiantuntija, FT, sairaalegeneetikko, datanomi Annika Rökman sovellusasiantuntija, FT, sairaalegeneetikko, datanomi Oma taustani FM genetiikka 1998 sairaalageneetikko 2004 FT Perinnöllisestä eturauhassyövästä 2004 Finaksen teknisenä arvioijana vuodesta

Lisätiedot

Heikki Aho osastonylilääkäri TYKS Laboratoriotoimialue, patologia

Heikki Aho osastonylilääkäri TYKS Laboratoriotoimialue, patologia Heikki Aho osastonylilääkäri TYKS Laboratoriotoimialue, patologia Ihotuumori B25472-17 B26477-17, ihonäyte AB-PAS, duodenum, AB puuttuu AB-PAS, duodenum Paksusuoli, jäätynyt pala B26248-17 Gömörin retikuliini,

Lisätiedot

Tietojärjestelmäintegraatiot yksityisessä laboratoriossa. Maarit Orava, palvelujohtaja SKKY:n ja Sairaalakemistit ry:n syyskoulutuspäivät 15.11.

Tietojärjestelmäintegraatiot yksityisessä laboratoriossa. Maarit Orava, palvelujohtaja SKKY:n ja Sairaalakemistit ry:n syyskoulutuspäivät 15.11. Tietojärjestelmäintegraatiot yksityisessä laboratoriossa Maarit Orava, palvelujohtaja SKKY:n ja Sairaalakemistit ry:n syyskoulutuspäivät 15.11.2012 Sisältö Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy Tuotantojärjestelmät

Lisätiedot

Alla olevissa asioissa voit ottaa yhteyttä seuraaviin erityisasiantuntijoihin. Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)nordlab.fi.

Alla olevissa asioissa voit ottaa yhteyttä seuraaviin erityisasiantuntijoihin. Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)nordlab.fi. 2 / 11.12.2017 1/5 Luokka Laatuj. kuvaukset, rekisterit ja muut ohjeet Versio/pvm 2 / 11.12.2017 Laatijat Rusanen Satu; Luttinen Rauno; Aaltonen Heikki; Saarimies Jukka; Männistö Tuija; Ikonen-Toivanen

Lisätiedot

Postanalytiikka ja tulosten tulkinta

Postanalytiikka ja tulosten tulkinta Postanalytiikka ja tulosten Veli Kairisto dosentti, kliinisen kemian ja hematologisten laboratoriotutkimusten erikoislääkäri kliininen diagnoosi tulkittu löydös päätös kliininen taso suhteutus viitearvoihin

Lisätiedot

MIKROBIOLOGINEN VIERITESTIANALYTIIKKA. Yl Markku Koskela OYS / Mikrobiologian laboratorio (OML)

MIKROBIOLOGINEN VIERITESTIANALYTIIKKA. Yl Markku Koskela OYS / Mikrobiologian laboratorio (OML) MIKROBIOLOGINEN VIERITESTIANALYTIIKKA Yl Markku Koskela OYS / Mikrobiologian laboratorio (OML) MIKROBIOLOGINEN VIERITESTI Tutkimusmenetelmä, jolla: infektiotaudin laboratorio-diagnostiikka voidaan suorittaa

Lisätiedot

Mittausepävarmuudesta. Markku Viander Turun yliopisto Lääketieteellinen mikrobiologia ja immunologia 02.11.2007

Mittausepävarmuudesta. Markku Viander Turun yliopisto Lääketieteellinen mikrobiologia ja immunologia 02.11.2007 Mittausepävarmuudesta Markku Viander Turun yliopisto Lääketieteellinen mikrobiologia ja immunologia 02.11.2007 Mittausepävarmuus on testaustulokseen liittyvä arvio, joka ilmoittaa rajat, joiden välissä

Lisätiedot

4.2.2009 Keskiviikko Avajaiset. 1. Hematologia

4.2.2009 Keskiviikko Avajaiset. 1. Hematologia Avajaiset 09:00 Päivien avaus; Ilkka Mononen, Europaeaa Labquality Oy:n hallituksen puheenjohtaja 2009 Laadunedistämispalkinnot 09:20 Avausluento Sosiaali- ja terveyspolitiikan ajankohtaiset näkymät; ylijohtaja

Lisätiedot

PIKAOHJEET Käytettäväksi vain Sofia-analysaattorin kanssa.

PIKAOHJEET Käytettäväksi vain Sofia-analysaattorin kanssa. Analysaattori ja FIA PIKAOHJEET Käytettäväksi vain Sofia-analysaattorin kanssa. Testausmenetelmä Tutki pakkausseloste ja käyttöohje huolellisesti ennen pikaohjeiden käyttöä. Tämä ei ole täydellinen pakkausseloste.

Lisätiedot

CO 2 -anturi. Langaton. Käyttöohje. -fi. Englannin kielestä käännetty asiakirja 2014-04-22 A001

CO 2 -anturi. Langaton. Käyttöohje. -fi. Englannin kielestä käännetty asiakirja 2014-04-22 A001 CO 2 -anturi Langaton Englannin kielestä käännetty asiakirja -fi 2014-04-22 A001 Sisällysluettelo 1 Tuotteen kuvaus... 1 1.1 CO 2-mittaus... 1 2 Asennusohjeet... 2 3 Käyttöliittymän kuvaus... 3 3.1 Liitännät...

Lisätiedot

Palautteet ja aloitteet sekä niiden kehittäminen kliinisessä laboratoriossa

Palautteet ja aloitteet sekä niiden kehittäminen kliinisessä laboratoriossa Palautteet ja aloitteet sekä niiden kehittäminen kliinisessä laboratoriossa Projektityöntekijä, laatu ja lean Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Etelä-Karjalan (Eksote) sosiaali- ja terveyspiirin

Lisätiedot

Laboratorioprosessien optimointi palvelulaboratoriossa

Laboratorioprosessien optimointi palvelulaboratoriossa Laboratorioprosessien optimointi palvelulaboratoriossa SKKY:n ja Sairaalakemistit ry:n kevätkoulutuspäivät 15. - 16.4.2010 Maarit Heinänen, palvelujohtaja Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy Yhtyneet Medix

Lisätiedot

Värjäysliuokset, reagenssit ja fiksatiivit eläindiagnostiikkaan

Värjäysliuokset, reagenssit ja fiksatiivit eläindiagnostiikkaan Värjäysliuokset, reagenssit ja fiksatiivit eläindiagnostiikkaan Reagena valmistaa kolmen vuosikymmenen kokemuksella kotimaiset, korkealaatuiset käyttövalmiit värjäysliuokset. Kaikki liuokset valmistetaan

Lisätiedot

Uudet tekniikat infektio- diagnostiikassa

Uudet tekniikat infektio- diagnostiikassa Uudet tekniikat infektio- diagnostiikassa Labquality Days 5.2.2015 Kaisu Rantakokko-Jalava Tyks mikrobiologia ja genetiikka VSSHP Tyks-Sapa-liikelaitos Uusia tuulia kl. mikrobiologiassa MALDI-TOF bakteerien

Lisätiedot

LABORATORIOTIEDOTE 15/2014

LABORATORIOTIEDOTE 15/2014 1 (5) Jakelussa mainitut KANTA-HÄMEEN ALUEEN LABORATORIOIDEN TIETOJÄRJESTELMÄVAIHDOS 9.4.2014 JA SIIHEN LIITTYVÄT TOIMINNALLISET MUUTOKSET Tutkimusten tilaaminen ja vastaaminen Laboratorio siirtyy keskiviikkona

Lisätiedot

Streptokokki (Streptococcus), viljely nielusta, seulonta (5141) Kierroslomakkeen täyttöohje

Streptokokki (Streptococcus), viljely nielusta, seulonta (5141) Kierroslomakkeen täyttöohje Streptokokki (Streptococcus), viljely nielusta, seulonta (5141) Kierroslomakkeen täyttöohje Pikaohje tulosten syöttöön 1. Aloita LabScalan kotisivulta valitsemalla sivun ylälaidasta EQA kierrokset > Syötä

Lisätiedot

Geenimonistus -ongelmia

Geenimonistus -ongelmia Geenimonistus -etuja nopeus spesifisyys herkkyys ei tarvitse elävää virusta tunnistetaan viruksia, joita ei voida viljellä hitaasti kasvavien virusten tunnistus nopeutuu kvantitaatio, genotyypitys Geenimonistus

Lisätiedot

Tuberkuloosin immunodiagnostiset testit. Dosentti Tamara Tuuminen, kliinisen mikrobiologian erl HY, HUSLAB Labquality 02.11.2007

Tuberkuloosin immunodiagnostiset testit. Dosentti Tamara Tuuminen, kliinisen mikrobiologian erl HY, HUSLAB Labquality 02.11.2007 Tuberkuloosin immunodiagnostiset testit Dosentti Tamara Tuuminen, kliinisen mikrobiologian erl HY, HUSLAB Labquality 02.11.2007 HUSLAB:n testivalikoima ELISPOT= Ly-TbSpot Mittaa IFNγ tuottavien solujen

Lisätiedot

Alla olevissa asioissa voit ottaa yhteyttä seuraaviin erityisasiantuntijoihin. Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)nordlab.fi.

Alla olevissa asioissa voit ottaa yhteyttä seuraaviin erityisasiantuntijoihin. Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)nordlab.fi. 3 / 1.8.2019 1/5 Luokka Laatuj. kuvaukset, rekisterit ja muut ohjeet Versio/pvm 3 / 1.8.2019 Laatijat Rusanen Satu; Luttinen Rauno; Aaltonen Heikki; Saarimies Jukka; Männistö Tuija; Ikonen-Toivanen Jaana;

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN HAASTEET LABOTORIOHOITAJILLE / BIOANALYYTIKOILLE PATOLOGIAN LABORATORIOSSA

TULEVAISUUDEN HAASTEET LABOTORIOHOITAJILLE / BIOANALYYTIKOILLE PATOLOGIAN LABORATORIOSSA TULEVAISUUDEN HAASTEET LABOTORIOHOITAJILLE / BIOANALYYTIKOILLE PATOLOGIAN LABORATORIOSSA Ajatuksia ja ideoita työelämän ja koulutuksen näkökulmasta Anneli Kekkonen 09.02.2006 Labqualityn XXXIII Laaduntarkkailupäivät

Lisätiedot

ANTIGEENIEN PAIKANTAMINEN SOLUBLOKEISTA

ANTIGEENIEN PAIKANTAMINEN SOLUBLOKEISTA ANTIGEENIEN PAIKANTAMINEN SOLUBLOKEISTA LabQuality-päivät 8.2.2007 Antero Laasonen, Johanna Varpula, Tarja Ylimäki Seinäjoen keskussairaala Patologian osasto YLEISTÄ Solublokkeja (histoblokkeja) valmistetaan

Lisätiedot

Maresan Työterveyden hinnasto 2018

Maresan Työterveyden hinnasto 2018 Maresan Työterveyden hinnasto 2018 Maresan Oy Ennaltaehkäisevä sekä terveyttä ja työkykyä edistävä toiminta KL1 Työterveyden ammattihenkilön (työterveyshoitaja, -lääkäri) ja asiantuntijan (työfysioterapeutti,

Lisätiedot

Mikrobiologia. Viljelysauvat ja -silmukat. Näytteenottotikut. LBM, nestemäiset kuljetusputket. Bakteerikuljetusputket, Amies-alusta

Mikrobiologia. Viljelysauvat ja -silmukat. Näytteenottotikut. LBM, nestemäiset kuljetusputket. Bakteerikuljetusputket, Amies-alusta Mikrobiologia Viljelysauvat ja -silmukat Näytteenottotikut LBM, nestemäiset kuljetusputket Bakteerikuljetusputket, Amies-alusta Lasi- ja muovitarvikkeet Kuljetus Mekalasi Oy Perustamisestaan, vuodesta

Lisätiedot

sdasd Ensihoito - terveys - turvallisuus

sdasd Ensihoito - terveys - turvallisuus 31031ETAC Actim CRP - pikatesti 20 testiä CRP-mittaus yhdessä kliinisen tutkimuksen kanssa helpottaa infektio- ja tulehdustautien diagnosointia. Actim CRP -testin avulla saat tulokset välittömästi ilman

Lisätiedot

HUSLABIN TULEVAISUUDEN ORGANISAATIO

HUSLABIN TULEVAISUUDEN ORGANISAATIO HUSLABIN TULEVAISUUDEN ORGANISAATIO SKKY ry:n ja Sairaalakemistit ry:n syyskoulutuspäiv ivät t 31.10.2013 Toimitusjohtaja Piia Aarnisalo, HUSLAB 31.10.2013 1 SUOMEN JOHTAVA KLIINISTEN LABORTORIOPALVELUIDEN

Lisätiedot

LABORATORIOTIEDOTE 4/2008 1(6) Kliininen kemia/tk

LABORATORIOTIEDOTE 4/2008 1(6) Kliininen kemia/tk 1(6) VERIVALMISTEIDEN TOIMITTAMINEN MUIHIN SOTE:N HOITOYKSIKÖIHIN KUIN HATANPÄÄN JA HATANPÄÄNPUISTON SAIRAALOIHIN 11.2.2008 ALKAEN VERIRYHMÄ JA SEULONTA -KÄYTÄNTÖÖN SIIRTYMINEN 11.2.2008 ALKAEN Soten hoitoyksiköitä

Lisätiedot

Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP

Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Mikrobin ja ihmisen suhde Hyödylliset mikrobit, henkilön oma mikrobisto (ns. normaalifloora) Käsitteellä infektiotauti

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

Virtsan liuskamittarit

Virtsan liuskamittarit Virtsan liuskamittarit Outi Malminiemi Labquality-päivät 7.2.2008 Lähtökohta Käyttö Virtsan kemiallinen seulonta on yleisimpiä vastaanotoilla, hoitoyksiköissä ja pienissä laboratorioissa tehtäviä tutkimuksia.

Lisätiedot

Kliininen kemia/tk 26.4.2011 1 (5) VERIKESKUKSEN TOIMINTA MUUTTUU VALKEAKOSKEN ALUESAIRAALASSA 2.5.2011 ALKAEN

Kliininen kemia/tk 26.4.2011 1 (5) VERIKESKUKSEN TOIMINTA MUUTTUU VALKEAKOSKEN ALUESAIRAALASSA 2.5.2011 ALKAEN Kliininen kemia/tk 26.4.2011 1 (5) Jakelussa mainitut VERIKESKUKSEN TOIMINTA MUUTTUU VALKEAKOSKEN ALUESAIRAALASSA 2.5.2011 ALKAEN Valkeakosken aluesairaala siirtyy käyttämään veriryhmä ja seulonta käytäntöä,

Lisätiedot

11. Elimistö puolustautuu

11. Elimistö puolustautuu 11. Elimistö puolustautuu Taudinaiheuttajat Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin

Lisätiedot

Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta

Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Helena Rintala ja Teija Meklin Sisäilmastoseminaari 13.3.2014 Taustaa qpcr (kvantitatiivinen PCR) on nopea menetelmä mikrobien toteamiseen Käytetty paljon

Lisätiedot