Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00."

Transkriptio

1 Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/ /2016 Koulutuslautakunta Perusopetuksen toiminnasta on pyritty saamaan säästöjä ja säästötoimenpiteenä Kymentaan ja Tillolan koulut yhdistettiin Kausalan kouluun alkaen. Säästöjä arvioitiin tulevan koulukuljetuksista, palkkakustannuksista ja kiinteistöjen kuluista. Perusopetus yhteensä : TP 2014 TP 2015 TA 2016 TAE 2017 Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Mikäli talousarvio 2016 toteutuisi suunnitellusti, perusopetuksessa ero vuoden 2014 ja 2016 välillä olisi n ( ) eli sen verran säästöä saataisiin lähtötasoon eli vuoteen 2014 verrattuna. Ylitysarvio perusopetuksen vuoden 2016 toimintakuluista on n ja mikäli se toteutuu, saatu säästö vuoteen 2014 verrattuna on n ( ). Kolmen yhdistynyttä koulun (Kausala, Kymentaka, Tillola) yhteensä : TP 2014 TP 2015 TA 2016 TAE 2017 Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Kausalan koulun vuoden 2016 talousarvio on pienempi verrattuna vuoden 2014 Tillolan Kymentaan ja Kausalan koulujen yhteiseen toteumaan. Saatu säästö vuoteen 2014 verrattuna tulee olemaan pienempi ja lopullinen toteuma nähdään tilinpäätöksessä. Kausalan koulun lokakuun 2016 lopun toteuma on 84,8%, kun tasaisen käytön toteumaprosentti on 83,3 %. Esityslistan oheismateriaalina jaetaan perusopetus kouluittain Koulukuljetuskustannukset , perusopetus: TP 2014 TP 2015 TA 2016 TAE LTK 2017 Matkustus- ja kuljetuspalvelut

2 Koulukuljetuskustannukset ovat ylittäneet talousarvion tarkasteluajanjaksona käytännössä vuosittain. Rehtorikokouksessa ehdotettiin säästöihin seuraavia toimenpiteitä: 1) Joustava koulupäivä Kerhotoimintaa ja mahdolliset jakotunnit järjestetään keskellä päivää, jolloin koulupäivän aloitusaika voisi olla kaikilla sama ja päättymisaikoja olisi vain kaksi (Kausalan koulussa ja 14.20). Toiminta voisi alkaa lukukauden alusta. Järjestely vähentää nk. välikyytejä (9.20, ja 13.20) eli tuo säästöä kuljetusmenoihin. 2) Koulukuljetusten palvelutaso määritellään lakisääteiselle tasolle, jolloin jatkossa: - esikoululaisille ja 1-2 -luokkalaisille järjestetään maksuton koulukuljetus, jos koulumatka yli 3 km (kuten tällä hetkelläkin). 3. luokkalaisille ja sitä vanhemmille perusopetuksen oppilaille järjestetään maksuton koulukuljetus, jos koulumatka on yli 5 km. - vapaaehtoisen kielen opiskelijoille ei järjestetä erikseen maksutonta koulukuljetusta oppitunneilta - vapaaehtoiseen iltapäiväkerhotoimintaan osallistuville ei järjestetä erikseen kuljetusta iltapäiväkerhosta kotiin Henkilöstökulut ovat suurimpia menoeriä perusopetuksessa. Opettajat saavat osan palkasta erilliskorvauksina, joita maksetaan opetusvelvollisuuden ylittävistä tunneista. Perusopetuksen henkilöstökulut : TP2014 TP 2015 TA 2016 TAE 2017 Palkat ja palkkiot yht Eläkekulut Muut henkilösivukulut Yhteensä Perusopetukseen käytettävä aika jaetaan eri oppiaineiden ja niistä muodostettujen aineryhmien opetukseen sekä oppilaanohjaukseen tuntijaossa vuosiviikkotunteina. Vuosiviikkotunti tarkoittaa 38 oppitunnin laajuista opetusjaksoa. Tuntimäärään sisältyvät kaikki luokkaopetustunnit, kerrointunnit sekä erityistehtävätunnit. Lautakunnan päätöksen ( ) mukaisesti vuosiviikkotunteja on lukuvuonna : tuntikehys oppilasmäärä Haapa-Kimolan koulu Kausalan koulu Vuolenkosken koulu Iitin yläkoulu Erityisopetus

3 Perusopetus yhteensä Lastensuojeluyksikköjä varten kunnassa on lukuvuonna opetusryhmää. Kolmas opetusryhmä kasvatti erityisopetuksen vuosiviikkotuntien määrää 26 vuosiviikkotuntia ja ryhmä on perustettu tilapäisesti Kymen Nuorten asema Oy:n ja Kasvun Portaan Oy:n oppilaiden opetusta varten. Henkilöstökuluista on mahdollista saada säästöjä vähentämällä koulukohtaisia vuosiviikkotuntimääriä lähemmäs opetussuunnitelman mukaista vähimmäistuntimäärää. Oheismateriaalina jaetaan yhteenveto koulujen opetustuntien käytöstä (koulujen työsuunnitelmat ). vt. sivistystoimenjohtaja Ehdotus vt. sivistystoimenjohtaja: Koulutuslautakunta keskustelee ja päättää mahdollisista säästötoimenpiteistä perusopetuksessa lukuvuoden osalta. Päätös Koulutuslautakunta: Koulutuslautakunta keskusteli mahdollisista säästötoimenpiteistä perusopetuksessa lukuvuoden osalta. Jatkovalmisteluun selvitetään: - mahtuvatko kaikki oppilaat yhtä aikaa kuljetukseen, jos koulu alkaa ja päättyy samoihin aikoihin eli esimerkiksi Kausalan koulussa klo 8.20 ja päättyy klo tai klo mikä kustannusvaikutus nk. välikyytien (klo 9.20, ja 13.20) poisjäämisellä on - mitä kustannusvaikutuksia on, jos koulukuljetusten palvelutaso määritellään lakisääteiselle tasolle ja kuinka montaa oppilasta mahdolliset muutokset koskevat - miten vuosiviikkotuntien mahdollinen vähentäminen vaikuttaa henkilöstökuluihin - onko säästöjä mahdollista saada muualta sivistyspalveluista Koulutuslautakunta Mahdollisia säästötoimenpiteitä on selvitetty yhteistyössä sivistyspalveluiden henkilöstön kanssa: Kuljetuskapasiteetti ja kuljetussuunnittelu

4 Oppilaslistojen ja nykyisen autokapasiteetin perusteella oppilaat mahtuvat yhtäaikaa kuljetukseen Kausalan kouluihin, kun koulu alkaa 8.20 ja päättyy 12.20/ Nykyisillä linjoilla ja kuljetusjärjestelyillä klo yksi kuljetusreitti, tulisi hoitaa joko kahdella autolla tai kahdella "kierroksella", mikäli kuljetettavilla säilyvät nykyiset koulumatkaetuudet ja he käyttävät sitä. Koulutuspalveluissa selvitellään sähköisten koulukuljetussuunnitteluohjelmien toimivuutta ja kustannuksia. Välikyydit 9.20, ja Nk. välikyytien poisjäännillä on selkeä kustannusvaikutus, sillä niillä saatetaan kuljettaa samaan suuntaan esimerkiksi Kausalan koulusta vain 2-10 oppilasta. Ilman välikyytejä ajoreittejä on päivittäin 2-3 vähemmän. Välikyytien tarve tulee oppilaiden työjärjestyksistä eli koulun alkamis- ja päättymisajoista. Todetaan, että kokonainen koulupäivä on yksi valtuuston asettamista sitovista tavoitteista toimintavuodelle, mikä on otettu lukuvuosisuunnittelun lähtökohdaksi kouluissa. Koulukuljetusten palvelutaso Jos koulukuljetusten palvelutaso määritellään lakisääteiselle tasolle ja säilytetään edelleen 0-2 luokkalaisten 3 km raja, muutos koskee suoraan alle 5 oppilasta, mutta vaikuttaa omavastuumatkana kuljettaviin matkoihin. Kunnan järjestämiä nk. vapaaehtoisia koululaiskuljetuksia ovat kuljetukset iltapäivätoiminnasta ja vapaaehtoisen kielen opiskelusta (Iitissä A2 saksa 4-7 luokalla). Koulukuljetuksia käyttäviä iltapäiväkerholaisia on n ja heitä kuljetetaan eri puolille Iittiä. Iltapäiväkerholaiset käyttävät pääsääntöisesti kuljetusta tai asiointikuljetuksia. A2 saksan opiskelijat, n opiskelijaa, käyttävät pääsääntöisesti asiointikuljetuksia. Mikäli oppilaat ei kulje asiointikuljetuksessa, niitä ei todennäköisesti tarvita joka päivä. Vuosiviikkotunnit Erityisopetuksen järjestelyillä on periaatteessa mahdollista, että Kausan koulussa olisi opetusryhmiä lukuvuonna yksi vähemmän kuin lukuvuonna Vertailu koulujen vuosiviikkotuntien hinnasta on esityslistan oheismateriaalina. Esitys koulukohtaisista vuosiviikkotunneista lukuvuonna valmistellaan seuraavaan koulutuslautakunnan kokoukseen. Säästöt muualta sivistyspalveluista Sivistyspalveluiden palvelutaso on käytettävissä olevan kehyksen mukaisesti viety niin minimiin, kuin se on mahdollista. Mahdollisia

5 säästötoimenpiteitä: - varhaiskasvatuksessa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen 20 tuntiin siten, että kunta päättää, milloin hoitoa järjestetään - kansalaisopiston tuntimäärän vähentäminen - lukiokoulutuksen tuntimäärän vähentäminen - kesäkerhotoimintaa ei järjestetä kesällä 2017 vt. sivistystoimenjohtaja Ehdotus vt. sivistystoimenjohtaja: Koulutuslautakunta merkitsee em. asiat tiedoksi. Koulukuljetusten palvelutasoa ja tuntikehystä käsitellään erikseen.

Väinölä Päivi. Poissa Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja kunnanhallituksen puheenjohtaja

Väinölä Päivi. Poissa Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja kunnanhallituksen puheenjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Koulutuslautakunta 02.02.2017 Aika 02.02.2017 klo 18:01-19:30 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Lonka Merja Dahl Mika Talja Arja Suikkanen Vesa Tallgren

Lisätiedot

Väinölä Päivi. Muut saapuvilla olleet Honko Niina vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä

Väinölä Päivi. Muut saapuvilla olleet Honko Niina vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 9/2016 177 Koulutuslautakunta 08.12.2016 Aika 08.12.2016 klo 18:00-19:19 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Lonka Merja Suursalmi Pentti Talja Arja Suikkanen

Lisätiedot

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Koulutuslautakunta 56 23.09.2015 Koulutuslautakunta 64 14.10.2015 Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/00.01.01/2015 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien Koulutuslautakunta 40 14.05.2014 Koulutuslautakunta 47 11.06.2014 Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella 1.8.2014 lukien 358/12.01.03/2014 Koulutuslautakunta 14.05.2014 40 Perusopetuslaki

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 21.3.2019 2 Kokousaika TORSTAI 28.3.2019 KLO 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta Koulutoimen hallinto Koulutuslautakunta vastaa itse tai tarvittaessa yhteistoiminnassa muiden hallintokuntien, kuntien ja oppilaitosten ylläpitäjien tai muiden toimijoiden kanssa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen,

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma , koulutuslautakunta

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma , koulutuslautakunta Koulutuslautakunta 83 09.10.2013 Koulutuslautakunta 101 26.11.2013 Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015-2016, koulutuslautakunta 151/02.01.00/2013 Koulutuslautakunta 09.10.2013 83 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Määräaikaan mennessä tarjouksensa jättivät:

Määräaikaan mennessä tarjouksensa jättivät: Koulutuslautakunta 42 25.05.2016 Koulu- ja asiointikuljetusten 2016-19 kilpailutus 82/02.06.00/2013 Koulutuslautakunta 25.05.2016 42 Iitin kunnan joukkoliikenne on kilpailutettu joukkoliikennesuunnitelman

Lisätiedot

Martikainen Katariina. Väinölä Päivi. Muut Virtanen Heli nuorisovaltuuston edustaja va. sivistystoimenjohtaja, esittelijä,

Martikainen Katariina. Väinölä Päivi. Muut Virtanen Heli nuorisovaltuuston edustaja va. sivistystoimenjohtaja, esittelijä, Iitin kunta Pöytäkirja 3/2014 27 Koulutuslautakunta 12.03.2014 Aika 12.03.2014 klo 18:05-19:17 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Peltola Anniina Suursalmi Pentti Martikainen

Lisätiedot

Sivistyspalvelut. Liite 1 1

Sivistyspalvelut. Liite 1 1 Liite 1 1 Sivistyspalvelut Koulutuspalvelut Toimielin: Koulutuslautakunta Tulosalueen tarkoitus: Tähän tulosalueeseen on yhdistetty koulutoimen hallinto, perusopetus, lukiokoulutus, joukkoliikenne ja kansalaisopisto

Lisätiedot

INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito)

INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito) INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito) Kuntien tuottavuusvertailu Yleistä Tuottavuusindeksillä kuvataan kuntien kehitystä ajassa.

Lisätiedot

Kuopion perusopetus Kouluikkunan tiedot 2016

Kuopion perusopetus Kouluikkunan tiedot 2016 Kuopion perusopetus Kouluikkunan tiedot 2016 Tämä raportti perustuu Kouluikkuna-tietokantaan 2016. Raportissa on käytetty perusopetuksen kustannustietoja sekä toimintaan ja vaikuttavuuteen liittyviä tunnuslukuja.

Lisätiedot

Väinölä Päivi. Muut saapuvilla olleet Honko Niina vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä

Väinölä Päivi. Muut saapuvilla olleet Honko Niina vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 7/2016 146 Koulutuslautakunta 12.10.2016 Aika 12.10.2016 klo 18:00-18:40 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Lonka Merja Suursalmi Pentti Talja Arja Suikkanen

Lisätiedot

Väinölä Päivi. Muut saapuvilla olleet Honko Niina vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä

Väinölä Päivi. Muut saapuvilla olleet Honko Niina vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 2/2017 27 Koulutuslautakunta 30.03.2017 Aika 30.03.2017 klo 18:00-19:00 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Lonka Merja Suursalmi Pentti Lehtinen Eemeli Talja

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017

Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017 Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta Talouden kuukausiraportti 1 9/ Kouvolan kaupunki Kuukausiraportti 1 9/ ketju Lasten ja nuorten palvelut Ismo Korhonen ed. Lasten ja nuorten palvelut Toimintatulot

Lisätiedot

Perusopetuksen kieliohjelma

Perusopetuksen kieliohjelma Opetuslautakunta 24 12.03.2019 Perusopetuksen kieliohjelma 961/12.00.01.00/2019 Opetuslautakunta 12.03.2019 24 Valmistelija: opetuspäällikkö Inkeri Lahti p. 044 7784688, inkeri.lahti@salo.fi Perusopetuksen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3. Lukuvuosi 2018-2019 Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit 14.3.2018, sivistyslautakunta 27.3.2018 TA 2018 VALMISTELU Perusopetus Toimintaa ja taloutta

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 HYVINVOINTILAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 HYVINVOINTILAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 SISÄLLYSLUETTELO 19 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN... 39 20 VUODEN 2016 TALOUSARVIO / TALOUDEN RAPORTTI AJ. 1.1.2016-30.6.2016 / SIVISTYSTOIMEN VASTUUALUE...

Lisätiedot

Väinölä Päivi. Muut saapuvilla olleet Kare Terhi kunnanhallituksen edustaja

Väinölä Päivi. Muut saapuvilla olleet Kare Terhi kunnanhallituksen edustaja Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Koulutuslautakunta 10.06.2015 Aika 10.06.2015 klo 18:01-18:45 Paikka Kunnantalo, Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Lonka Merja Suursalmi Pentti Talja

Lisätiedot

Lukuvuoden opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT

Lukuvuoden opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT Lukuvuoden 2017-2018 opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT TA 2017 VALMISTELU OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2016 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 0 371 383 397 403

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 1 KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 Perusopetuksen rehtorit ja koulusihteerit, päiväkodinjohtajat KOULUKULJETUSTEN HOITO LUKUVUONNA 2016-2017 Koulun rehtori ja päiväkodinjohtaja

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 1/ Tarkastuslautakunta Aika Tiistai klo 18:00-19:

Iitin kunta Pöytäkirja 1/ Tarkastuslautakunta Aika Tiistai klo 18:00-19: Iitin kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 19.01.2016 Aika Tiistai 19.01.2016 klo 18:00-19:47-19.47 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja

Lisätiedot

Väinölä Päivi. Poissa Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja

Väinölä Päivi. Poissa Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Koulutuslautakunta 13.05.2015 Aika 13.05.2015 klo 18:00-19:12 Paikka Kunnantalo, Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Lonka Merja Holmström Jari Talja

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 31.5.2019 4 Kokousaika Torstai 6.6.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou

Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Kuulemistilaisuus 14.4.2015 Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Oppilasmäärän kokonaisennakointi lkv. Esi1 Esi2 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. valm.op. yht. ero ed.v.

Lisätiedot

Säästötoimet ja niiden seuraukset

Säästötoimet ja niiden seuraukset Ohjelma: Osallistujien esittely Säästötoimet ja niiden seuraukset Kahvitauko Ajatustenvaihtoa Rahkoilan koulu Perustettu 1894 Oma rakennus 1902 Keittola ja sauna 1946 1950-luvulla kaksivuoro Peruskouluksi

Lisätiedot

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1

Lisätiedot

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin Kaupunginhallitus 196 17.09.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 133 30.10.2012 Kaupunginhallitus 270 26.11.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 48 29.04.2013 Kaupunginhallitus 144 20.05.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Väinölä Päivi. Poissa Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja

Väinölä Päivi. Poissa Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 3/2016 54 Koulutuslautakunta 13.04.2016 Aika 13.04.2016 klo 18:00-20:10 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Lonka Merja Talja Arja Suikkanen Vesa Tarula Matti

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

3530 Muut tuotot 0 576 * Tulot yht. 0 576

3530 Muut tuotot 0 576 * Tulot yht. 0 576 50 Koulutuslautakunta 33 LASTEN PÄIVÄHOITO 3300 Hallinto ja yleispalvelut Talousarvio Toteuma 2015 2014 3530 Muut tuotot 0 576 * Tulot yht. 0 576 4001 Vak.kk-palkat (viranh+työsuht) -62 728-61 686 4007

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella

Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella Koulutuslautakunta 40 15.08.2017 Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella 2017-2021 50/00.02.01/2017 Koulutuslautakunta 15.08.2017 40 Iitin kunnan uusi hallintosääntö

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

Aine Vuosiluokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Yht.

Aine Vuosiluokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Yht. Aine Vuosiluokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Yht. Äidinkieli ja kirjallisuus 14 18 10 42 A1-kieli - - - - - - - - - - - - - - 9 7 16 B1-kieli - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULUTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

Väinölä Päivi. Poissa Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja. Muut saapuvilla olleet Honko Niina vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä

Väinölä Päivi. Poissa Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja. Muut saapuvilla olleet Honko Niina vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 81 Koulutuslautakunta 25.05.2016 Aika 25.05.2016 klo 18:00-20:13 Paikka Kunnantalo, Hallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Lonka Merja Talja Arja Suikkanen Vesa

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN OSAVUOSIRAPORTTI

SIVISTYSTOIMEN OSAVUOSIRAPORTTI SIVISTYSTOIMEN OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 3.6.218 Sivistystoimen hallinto Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Sivistystoimen yhteistyö saumatonta ja esimiesten saatavilla oleva

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Kuulemistilaisuus 14.4.2015 Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Nojanmaan koulun rehtori Tuija Kauppinen Mertalan koulun rehtori Markku Kiiski Savonlinnan kaupungissa

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio 2017-2018 Koonti vastuualueittain Toimialan yhteiset KS 2016 TA 2017 TA 2018 Muutos, % %-os Toimintatulot 0 0 0 0,0 0,0 Toimintamenot 1 711 541 480 011 473 996-72,0

Lisätiedot

Vanhoissa kunnissa kuljetusperiaatteissa on esimerkiksi seuraavia erovaisuuksia ollut:

Vanhoissa kunnissa kuljetusperiaatteissa on esimerkiksi seuraavia erovaisuuksia ollut: TAUSTAA OPPILASKULJETUKSEN PERUSTEILLE Vanhoissa kunnissa kuljetusperiaatteissa on esimerkiksi seuraavia erovaisuuksia ollut: Jyväskylän kaupungin alueella 0-2-luokan oppilaat saivat kunnan koulukuljetuksen,

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

Tämä raportti perustuu Kouluikkunatietokantaan

Tämä raportti perustuu Kouluikkunatietokantaan Kuopion tilastotiedote 1/2017 Kuopion perusopetuksen ja lukiokoulutuksen Kouluikkuna 2015 Tämä raportti perustuu Kouluikkunatietokantaan 2015. Raportissa on käytetty perusopetuksen ja lukiopetuksen kustannustietoja

Lisätiedot

Hyrsylän koulun vanhempien oikaisuvaatimus

Hyrsylän koulun vanhempien oikaisuvaatimus Kasvatus- ja opetuslautakunta 52 06.05.2015 Hyrsylän koulun vanhempien oikaisuvaatimus 316/12.00.01/2013 KOPLK 06.05.2015 52 Lähtökohta Hyrsylän koulun vanhemmat ovat tehneet oikaisuvaatimuksen koskien

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 715/02.01.02/2016 Talouskatsaus 4.8.2016 Tammikesäkuu Kunnanhallitus 15.8.2016 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2016 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto

Lisätiedot

Raahen kaupunki Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 2940 Nuorisovaltuusto :40:15

Raahen kaupunki Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 2940 Nuorisovaltuusto :40:15 Raahen kaupunki Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 2940 Nuorisovaltuusto 14.9.2016 10:40:15 Selite TP 2015 TA 2016 TOT 06/2016 Raami LTK:n es. TA Muut toimintatuotot 2 556 TOIMINTATULOT (ulkoiset)

Lisätiedot

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS K U N TA L A I S I LTA 3. 1 0. 2 0 1 9 K L O 1 8 N O K I A N K A U P U N G I N VA LT U U S TO S A L I 3.10.2019 1 LÄHTÖKOHDAT TARKASTELULLE Nokian kaupungin

Lisätiedot

Joustava koulupäivä Ylitornion kunnan näkökulmasta. Jarkko Niiranen Sivistystoimenjohtaja Ylitornion kunta

Joustava koulupäivä Ylitornion kunnan näkökulmasta. Jarkko Niiranen Sivistystoimenjohtaja Ylitornion kunta Joustava koulupäivä Ylitornion kunnan näkökulmasta Jarkko Niiranen Sivistystoimenjohtaja Ylitornion kunta Ylitornio Harvaanasuttu kunta Lapissa Laaja pinta-ala ja pitkät etäisyydet (n.100 km laidasta laitaan)

Lisätiedot

Hannikainen Marja. Muut Janhunen Heli pöytäkirjan pitäjä

Hannikainen Marja. Muut Janhunen Heli pöytäkirjan pitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 9/2018 75 Tarkastuslautakunta 19.09.2018 Aika 19.09.2018 klo 17:00-19:40 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, kunnanhallituksen huone Pasila Olli Hannikainen Marja Nikula Juha Nurmi Yrjö

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS. Kari Sutinen, plm

PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS. Kari Sutinen, plm PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS Kari Sutinen, plm Koulupäivän rakenteeseen vaikuttavia tekijöitä Perusopetuksen kehittämishankkeiden yhteydessä on noussut esille erilaisia, vakiintuneesta tavasta

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si

Lisätiedot

Iitin perusopetuksen kouluverkko

Iitin perusopetuksen kouluverkko Iitin perusopetuksen kouluverkko Va.sivistystoimenjohtaja Päivi Hyyrynen 26.11.2013 303 / 12.00.00 / 2013 Iitin asukkaat iän mukaan 0-14 15-64 65- Asukasennuste ikäryhmittäin Ikäluokat yht 2010 2015 2020

Lisätiedot

Perusopetuksen seutuvertailu

Perusopetuksen seutuvertailu Perusopetuksen seutuvertailu Vuosi 205 Toimintatiedot ja kustannukset Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi 2..206 Vertailun tarkoitus Seutuvertailun tavoitteena

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

4100 Koulutus-, varhaiskasvatus- ja kirjastopalvelut

4100 Koulutus-, varhaiskasvatus- ja kirjastopalvelut TOIMIELIN: TEHTÄVÄALUE: TILIVELVOLLINEN: Sivistyslautakunta 4100 Koulutus-, varhaiskasvatus- ja kirjastopalvelut Sivistystoimenjohtaja Selostus tehtäväalueesta: Sisältää keskitettyjen osastopalveluiden,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU 20.03.18 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2015 Koulutuslautakunta 26.9.2012 HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle, ohjaa ja

Lisätiedot

Martikainen Katariina. Väinölä Päivi. Muut Hyyrynen Päivi koulutoimen johtaja, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä

Martikainen Katariina. Väinölä Päivi. Muut Hyyrynen Päivi koulutoimen johtaja, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 4/2013 61 Koulutuslautakunta 15.05.2013 Aika 15.05.2013 klo 18:00-20:18 Paikka Kunnanvirasto, Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Peltola Anniina Suursalmi Pentti Dahl Mika

Lisätiedot

Maanantai 17.6.2013 klo 19.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2

Maanantai 17.6.2013 klo 19.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2 Koululautakunta Maanantai 17.6.2013 klo 19.00 Kunnanvirasto, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Koulutuspalvelut Lukuvuosi Erityisopetusyksikkö Vuosiluokat Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely

Koulutuspalvelut Lukuvuosi Erityisopetusyksikkö Vuosiluokat Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016-2017 Erityisopetusyksikkö Vuosiluokat 1-9 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Väinölä Päivi. Muut saapuvilla olleet Kare Terhi kunnanhallituksen edustaja nuorisovaltuuston edustaja vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä

Väinölä Päivi. Muut saapuvilla olleet Kare Terhi kunnanhallituksen edustaja nuorisovaltuuston edustaja vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 5/2016 108 Koulutuslautakunta 10.08.2016 Aika 10.08.2016 klo 18:00-18:50 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Lonka Merja Suursalmi Pentti Lehtinen Eemeli Talja

Lisätiedot

1 (1) RUUSUTORPAN KOULU. Johtokunnan kokous. Aika klo Ruusutorpan koulun neuvotteluhuone

1 (1) RUUSUTORPAN KOULU. Johtokunnan kokous. Aika klo Ruusutorpan koulun neuvotteluhuone ESITYSLISTA PÖYTÄKIRJA 1 (1) 19.5.2014 RUUSUTORPAN KOULU Johtokunnan kokous Aika 14.5.2019 klo 18.00 Paikka Ruusutorpan koulun neuvotteluhuone Läsnä varsinaiset jäsenet varajäsenet Riku Rinta-Jouppi, pj.

Lisätiedot

KASVUN JA OPPIMISEN LAUTAKUNTA

KASVUN JA OPPIMISEN LAUTAKUNTA LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS/toimintakertomus Tehtäväalue: Esi- ja perusopetus KASVUN JA OPPIMISEN LAUTAKUNTA Toiminnan kuvaus: Peruskoulun tehtävänä on luoda yhdessä kotien kanssa vankan perustan lasten

Lisätiedot

Ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta. Tiedote

Ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta. Tiedote Ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta Tiedote 15.4.2019 14.4.2019 1 Kaikki varhentavat 2020 Kielenopetus uudistuu kieliä pienestä pitäen Ulla Verkaman esityksen (Kalajoki 4.4.2019)

Lisätiedot

Joukkoliikenteen kehittäminen

Joukkoliikenteen kehittäminen 1 Joukkoliikenteen kehittäminen Kaupungininsinööri Päivi Pekkanen 2 Yleistä paikallisliikenteestä Joukkoliikenteen kustannukset vuonna 2017 n. 1,05 M, 2018 0,87 M Kalusto: 5 isoa ja 3 pientä autoa Vuodessa

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

Sivi 172/ Iida Enqvist, Annamaria Hannonen, Sanna Raivio ja Timo Sinivuori ovat jättäneet sivistyslautakunnalle seuraavan kirjeen:

Sivi 172/ Iida Enqvist, Annamaria Hannonen, Sanna Raivio ja Timo Sinivuori ovat jättäneet sivistyslautakunnalle seuraavan kirjeen: Kirje sivistyslautakunnalle musiikkipainotteisesta opetuksesta Sivi 172/20.9.2016 Iida Enqvist, Annamaria Hannonen, Sanna Raivio ja Timo Sinivuori ovat jättäneet sivistyslautakunnalle 21.8.2016 seuraavan

Lisätiedot

Lehtinen Eemeli Martikainen Katariina. Väinölä Päivi. Poissa Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja

Lehtinen Eemeli Martikainen Katariina. Väinölä Päivi. Poissa Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 6/2014 78 Koulutuslautakunta 11.06.2014 Aika 11.06.2014 klo 18:00-20:08 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Peltola Anniina Lehtinen Eemeli Martikainen

Lisätiedot

Talous Euroa Ta 2017 Tot % Menot Tulot Netto

Talous Euroa Ta 2017 Tot % Menot Tulot Netto SIVISTYSLAUTAKUNTA (KOULUTUSLAUTAKUNTA 3.5.7 ASTI) (8) OSAVUOSIRAPORTTI.. 3.8.7 Raportin tiedot ovat 9.9.7 kirjanpidon tilanteen mukaiset. Toiminta-ajatus Tehtävänä on tukea ja kannustaa ihmisten jatkuvaa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT

TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT OPETUSPALVELUT OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2017 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 10.8.2017 0 371 383 397 403 402 412 1 351 376 380 395 389 402 2 327 355 384 382 395 393

Lisätiedot

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Koulutuslautakunta 116 07.08.2012 Koulutuslautakunta 141 02.10.2012 Koulukuljetusten optimointi 193/04/046/2012 152/04/041/2012 KOULTK 116 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Vuoden 2012

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadun ja palvelurakenteen kehittämissuunnitelma 2014

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadun ja palvelurakenteen kehittämissuunnitelma 2014 395 02.01.00 14 Iitin kunta Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadun ja palvelurakenteen kehittämissuunnitelma 14 Koulutuslautakunta.9.14 Sivistystoimenjohtaja Päivi Hyyrynen 16.9.14 Lähtökohta suunnitelmalle:

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2016 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Särkilahden koulun lakkauttaminen lukien 39/40/400/2015 SL 12

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Särkilahden koulun lakkauttaminen lukien 39/40/400/2015 SL 12 Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8.2015 lukien 39/40/400/2015 SL 12 Selostus: Särkilahden koulussa on 18 oppilasta kevätlukukaudella

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta vastaa suomenkielisestä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta ja vastaa

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys Vaasan kaupunki Suomenkielinen koulutoimi Lokakuussa 2015 Sisällys: 1. Lautakunnan toimeksianto 2. Alueen 1 alakoulujen

Lisätiedot

Nopolan koulun koulukuljetusopas

Nopolan koulun koulukuljetusopas Nopolan koulun koulukuljetusopas 2017-2018 Kyyjärvellä lukuvuonna 2017 2018 kuljetusoppilaita esikoulusta peruskoulun päättäviin on yhteensä noin 63. Tämä opas on laadittu sen vuoksi, että jokaisella oppilaalla

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT 1 OPETUS- JA VARHAISKASVASTUSPALVELUT YHTEENSÄ 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Laskennallisella tasaisella kertymällä tammi-huhtikuun

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot