Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00."

Transkriptio

1 Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/ /2016 KOULTK Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta voi järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta. Lakiin perustuvaa velvollisuutta perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämiseen ei kunnalla ole, mutta kunta voi sitä omalla itsenäisellä päätöksellään järjestää. Vaikka kunnalla ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämiseen, on opetuksen järjestäminen maahanmuuttajataustaiselle oppilaalle usein välttämätöntä, jotta oppilas saisi edellytykset osallistua varsinaiseen perusopetukseen (Kuntaliitto). Leena Nissilä opetushallituksesta on pyynnöstä lausunut seuraavaa: "Perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestäminen on kunnille vapaaehtoista, mutta jos sitä ei tarjota, tulee oppilaat ottaa esi- tai perusopetukseen. Perusopetukseen valmistava opetus on kuitenkin kielitaidottomalle oppilaalle tarkoituksenmukaisempia vaihtoehto ja sen rahoituksessa on huomioitu opetuksen erityiset haasteet siten, että rahoitus on yli kaksinkertainen perusopetukseen nähden eikä se sisälly kuntien rahoitusosuuden piiriin." Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen kannanotto 2013 sanoo, että oppivelvollisuusikäinen turvapaikanhakija on oikeutettu perusopetukseen oleskelukunnassaan. Oikeus perusopetukseen kuuluu myös paperittomille ja muille kotikuntaa vailla oleville lapsille. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaan kunnille myönnetään rahoitusta valmistavaan opetukseen. Lain mukaan perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoitus varainhoitovuodelle lasketaan varainhoitovuotta edeltävän vuoden syyskuun 20 päivän oppilasmäärän mukaan. Tarvetta turvapaikanhakijan perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämiseen syntyy pitkin vuotta. Eduskunta on hyväksynyt lain väliaikaisen muuttamisen. Laki on voimassa vuoden 2016 loppuun. Lailla mahdollistetaan rahoitus tilanteissa, joissa oppilas ei ole kirjoilla koulussa laskentapäivänä ja joiden opiskeluaika on ollut vähintään neljä, mutta alle kahdeksan kuukautta tai vähintään kahdeksan kuukautta. Laki on rajattu koskemaan ikäluokkaa 6 16.

2 Oppilaskohtaisesti kunkin oppilaan tilanteen mukaisesti rahoitus tullaan myöntämään tai jää myöntämättä esim. alle 4 kuukauden osalta. Osa oppilaista voi siirtyä kesken opetuksen esim. kotimaahan tai muuhun kuntaan, joten ennalta ei aina ole mahdollista tietää yksittäisten oppilaiden opiskeluaikaa kunnassa. Laskentapäivien välillä vähintään neljä, mutta alle kahdeksan kuukautta opiskelleiden oppilaiden rahoitus on puolet täysimääräisestä rahoituksesta. Täysimääräinen rahoitus vuonna 2016 on 16184,53 /oppilas. Perusopetuksen valmistavaa opetusta annetaan 6 10 vuotiaille vähintään 900 tuntia ja tätä vanhemmille vähintään 1000 tuntia. Opetukseen osallistuvalla on oikeus siirtyä perusopetukseen tai esiopetukseen jo ennen edellä todettujen tuntimäärien täyttymistä, jos hän pystyy seuraamaan perusopetusta tai esiopetusta. Opetukseen tulee käyttää tuntia kohti vähintään 45 minuuttia. Opetukseen käytettävä aika jaetaan tarkoituksenmukaisiksi opetusjaksoiksi. (Perusopetusasetus 3 ) Valmistavan opetuksen keston on arvioitu olevan noin 1 vuosi. Oppilaille tehdään kuitenkin oma yksilöllinen oppimissuunnitelma, joka vaikuttaa opetuksen kestoon. Lisäksi oppilas voi siirtyä jo ennen tuntimäärien täyttymistä esi- tai perusopetukseen, jos valmiudet siihen on. Opetushallitus on päättänyt valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2015 noudatettavaksi alkaen. Siihen asti noudatetaan opetussuunitelman perusteita (Opetushallitus) Valmistavan opetuksen erityistavoitteena on sellaisen suomen kielen taidon saavuttaminen, että oppilaat voivat siirtyä perusopetukseen siinä vaiheessa, kun heidän olemisestaan kunnassa tulee pysyvää. Kun opiskelijalla on riittävät kieli ja muut edellytykset opetus integroidaan muuhun kunnan järjestämään opetukseen. Integrointia voidaan tehdä kaikkiin kunnan kouluihin ja esiopetuspaikkoihin. Valmistavan opetuksen jälkeen oppilaat siirtyvät yleisopetukseen, jonka aikana he saavat muiden oppiaineiden opetuksen lisäksi suomi toisena kielenä -opetusta, oman uskonnon opetusta sekä tarvittaessa tukea muiden oppiaineiden opiskeluun. Yhden opetusryhmän kokotavoite on noin 15 opiskelijaa. Opetusryhmässä työskentelevät opettaja ja avustaja. Ryhmiä muodostuu arviolta 3.

3 Yhden ryhmän kustannukset lukuvuodessa: Menot Opettaja Kk ohjaaja Ruokailu Opiskelijahuolto Hallinto Muut menot Yhteensä /oppilas 6920 Valmistavan opetuksen järjestämisen osalta koulutuslautakunta linjasi seminaarissaan , että valmistavan opetuksen toteuttaminen aloitetaan siinä vaiheessa, kun tilanne vastaanottokeskuksessa on vakiintunut. Valmistavan opetuksen tilat etsitään kunnan olemassaolevista kiinteistöistä. Keskusteluissa ovat olleet vanhan nuokun tilat sekä yhtenäiskoulun tilat. Mikäli vanhan nuokun tilat ovat koulutuspalveluiden käytössä, niin opetus järjestetään siellä. Vaihtoehtoisina tiloina ovat Vääksyn koulujen tilat. Opetus voidaan toteuttaa myös niin sanotussa iltapäivävuorossa, jossa opetus alkaa, kun luokkatiloja koululta vapautuu. Valmistelija/lisätietoja Juha Leppialho, puh , sähköposti: Ehdotus: Koulutuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että 1. kunta järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta vuonna 2016 siten, että opetusta toteutuu täyteen valtionosuuteen oikeuttavat tuntimäärät 900 ja 1000 tuntia 2. koulutuspalvelut esittää toiminnan toteuttamiseksi lisämäärärahaa kolmen valmistavan opetuksen ryhmän toteuttamiseen yhteensä euroa. Lisämääräraha käytetään opetusryhmien perustamiseen sitä mukaa kuin tarvetta on 3. lautakunta keskustelee mahdollisista tilajärjestelyistä 4. koulutusjohtaja vastaa palvelun järjestämisestä Asian käsittely koulutuslautakunnan kokouksessa

4 Katja Suomela teki esityksen: " Asia palautetaan valmisteluun. Kuullaan valtuustoseminaari. Pidetään lautakunnan kokous 2.2." Esitystä kannatti Mira Nieminen. Puheenjohtaja teki äänestysesityksen, jonka mukaan asian käsittelyn jatkamista kannattavat äänestävät JAA ja asian palauttamista valmisteluun kannattavat äänestävät EI. Äänestyksessä annettiin 2 JAA ääntä (Lehto, Mielonen) ja 3 EI ääntä (Suomela, Koivunen, Nieminen). Päätökseksi tuli Katja Suomelan tekemä ehdotus. Päätös: KOULTK Asia palautetaan valmisteluun. Kati Koivunen saapui tämän pykälän käsittelyn aikana. Koulutuslautakunta päätti palauttaa lisätalousarvioesityksen lisävalmisteluun sillä ajatuksella, että asiaan palataan valtuustoseminaarin 1.2. jälkeen. Valtuuston puheenjohtaja päätti, että seminaari pidetään suunnitellun mukaan 1.2. siitä huolimatta, että alustavasti suunnitellut seminaaripuhujat eivät pääse paikalle. Seminaariin on kutsuttu kaikki koulutuslautakunnan jäsenet. Tallukan vastaanottokeskuksen osalta tilanne on muuttunut siten, että oppivelvollisuusikäisten lasten määrä on hieman kasvanut. Valmistelija/lisätietoja Juha Leppialho, puh , sähköposti: Ehdotus: Koulutuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että 1. kunta järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta vuonna 2016 siten, että opetusta toteutuu täyteen valtionosuuteen oikeuttavat tuntimäärät 900 ja 1000 tuntia 2. koulutuspalvelut esittää toiminnan toteuttamiseksi lisämäärärahaa kolmen valmistavan opetuksen ryhmän toteuttamiseen yhteensä euroa. Lisämääräraha käytetään opetusryhmien perustamiseen sitä mukaa kuin tarvetta on 3. lautakunta keskustelee mahdollisista tilajärjestelyistä

5 4. koulutusjohtaja vastaa palvelun järjestämisestä Asian käsittely koulutuslautakunnan kokouksessa Keskustelun aikana Mira Nieminen teki esityksen: " Asikkalassa ei aloiteta valmistavaa opetusta tässä vaiheessa". Esitystä ei kannatettu. Päätös: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin.

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta 18.04.2016 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016 Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Maanantai 18.04.2016 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 02.05.2016 kello 18.00 18.40 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti,

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 1.7.2015. Opetushallitus, 2.7.2015. Lausunto OKM/96/050/2015

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Sivistyksen toimiala Pia Bärlund suunnittelija Pia.barlund@jkl.fi 014-266 4889 Näkymätön ja näkyvä maahanmuuttaja 1. sukupolven

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Paperittomana peruskoulussa Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Perustuslain 16.1. Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oppivelvollisuudesta säädetään lailla. Lapsen oikeuksien

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2 Sisällys 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta

Lisätiedot

Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut. Annukka Muuri 18.11.2014

Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut. Annukka Muuri 18.11.2014 Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut Annukka Muuri 18.11.2014 Maahanmuuttajataustaiset oppilaat Maahanmuuttajaoppilaiden määrä on kasvanut seitsemässä vuodessa noin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23 KOKOUSAIKA 28.5.2015 klo 18-18.43 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Alavuden valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Alavuden valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Alavuden valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Opetushallitus on hyväksynyt 18.6.2009 maahanmuuttajille järjestettävän perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet. Perusopetukseen

Lisätiedot

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI. Sivistyslautakunta 18.11.2015 liite 3 PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2015-2016

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI. Sivistyslautakunta 18.11.2015 liite 3 PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2015-2016 SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Sivistyslautakunta 18.11.2015 liite 3 PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2015-2016 PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUS- SUUNNITELMA Sisällys 1. Valmistavan

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Suonenjoella

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Suonenjoella Suonenjoen kaupunki, Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 30.10.2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Suonenjoella Perustuu 1.8.2009 voimaan tulleeseen Perusopetukseen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN PERUSOPETUKSEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN PERUSOPETUKSEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA KEMIJÄRVEN PERUSOPETUKSEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty sivistyslautakunnassa 27.1.2016 7 0 Kemijärven suomenkielisen perusopetukseen valmistavan opetuksen kuntakohtainen opetussuunnitelma

Lisätiedot

KAITAAN KOULU SUOMENKIELINEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2013-2014

KAITAAN KOULU SUOMENKIELINEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2013-2014 KAITAAN KOULU SUOMENKIELINEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2013-2014 1 Sisällys 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014.

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014. SUONENJOEN KAUPUNKI 1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27 Voimaantulo: 1.8.2014 1 Soveltamisala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan

Lisätiedot

Katsaus opetus- ja kulttuuritoimen ajankohtaiseen lainsäädäntöön. Minna Antila Lakimies 10.9.2014

Katsaus opetus- ja kulttuuritoimen ajankohtaiseen lainsäädäntöön. Minna Antila Lakimies 10.9.2014 Katsaus opetus- ja kulttuuritoimen ajankohtaiseen lainsäädäntöön Minna Antila Lakimies 10.9.2014 Sisältö Päivähoito-oikeuden muutokset Kotihoidon tuen puolittaminen Oppivelvollisuus Esiopetuksen velvoittavuus

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Hyvinkää Järvenpää Kerava Riihimäki Tuusula Sisällysluettelo 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat 3 2. Perusopetukseen valmistavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 26.02.2014 Sivu 1 / 1 321/02.05.01/2014 25 Lukiokoulutuksen valmistavan koulutuksen toteuttaminen Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297 Riina

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2009

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2009 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2009 Opetushallitus DNO 14/011/2009 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Perusopetuksen järjestäjille PÄIVÄMÄÄRÄ 18.6.2009 Voimassaoloaika

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Avaussananat 3.11.2008. Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Avaussananat 3.11.2008. Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä. Osaamisen ja sivistyksen asialla Avaussananat 3.11.2008 Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä Osaamisen ja sivistyksen asialla PERUSOPETUKSESSA TAPAHTUU Hallitusohjelma voimavaroja suunnataan erityisesti perusopetuksen

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Lastensuojelun kustannusten jako asiakasmaksut, perintä ja kuntien välinen kustannusvastuu sosiaali- ja opetustoimessa

Lastensuojelun kustannusten jako asiakasmaksut, perintä ja kuntien välinen kustannusvastuu sosiaali- ja opetustoimessa Lastensuojelun kustannusten jako asiakasmaksut, perintä ja kuntien välinen kustannusvastuu sosiaali- ja opetustoimessa Lastensuojelulain perusteella sijoitettujen oppilaiden kotikunnan maksuosuuden määräytyminen

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10. Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2016 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

Kauhavan kaupungin valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Kauhavan kaupungin valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauhavan kaupungin valmistavan opetuksen opetussuunnitelma KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAA TÄYDENTÄVÄ SUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 OPETUKSEN PERUSTEET...3 2 VALMISTAVAN OPETUKSEN TAVOITTEET JA OPETUSJÄRJESTELYT...4

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN SUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN SUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN SUUNNITELMA 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen perusteet 1.1 Peruopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat ja laajuus Maahanmuuttajien valmistava opetus on tarkoitettu jokaiselle

Lisätiedot

S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS

S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS KIELITIVOLIN KOORDINAATTORIT S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS opetusneuvos Terhi Seinä 5.11.2010 MAAHANMUUTTAJAOPETUKSEN TAVOITE antaa Suomeen muuttaville valmiuksia toimia tasavertaisina jäseninä suomalaisessa

Lisätiedot

JOUSTAVA PERUSOPETUS

JOUSTAVA PERUSOPETUS JOUSTAVA PERUSOPETUS Sisältö 1 JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOTEUTTAMINEN... 2 1.1 Muu opetus ja toiminta... 2 1.2 Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteet ja sisältö... 2 1.3 Oppilaan ottaminen joustavan

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27 KOKOUSAIKA 16.5.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET RAAHEN KAUPUNGISSA

PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET RAAHEN KAUPUNGISSA PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET RAAHEN KAUPUNGISSA Sofia Joentakainen, 9 vuotta OPLA 12.11.2014 169 Sisä llysluettelo PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi perusopetuslain 32 :n muuttamisesta ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 17 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslakia

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä -opettajat ry./ Hallitus 10.3.2010 TUNTIJAKOTYÖRYHMÄLLE

Suomi toisena kielenä -opettajat ry./ Hallitus 10.3.2010 TUNTIJAKOTYÖRYHMÄLLE 1 Suomi toisena kielenä -opettajat ry./ KANNANOTTO Hallitus 10.3.2010 TUNTIJAKOTYÖRYHMÄLLE Suomi toisena kielenä (S2) on perusopetuksessa yksi oppiaineen äidinkieli ja kirjallisuus oppimääristä. Perusopetuksen

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.

Lisätiedot

MONIKULTTUURISUUSTAITOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2010 Punkalaidun

MONIKULTTUURISUUSTAITOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2010 Punkalaidun MONIKULTTUURISUUSTAITOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2010 Punkalaidun 1. JOHDANTO 1.1. Taustaa Punkalaitumen kunnassa on n. 3300 asukasta. Esi- ja perusopetusikäisiä on 357, joista maahanmuuttajataustaisia

Lisätiedot

HE 120/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 täydentävään talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi

HE 120/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 täydentävään talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 12 ja 48 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan väliaikaisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

Teuvan kunnan. valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Teuvan kunnan. valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Teuvan kunnan valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Opetushallitus on hyväksynyt 18.6.2009 maahanmuuttajille järjestettävän perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet. Perusopetukseen

Lisätiedot

Päätös muuttaa edellä mainittua määräystä seuraavasti:

Päätös muuttaa edellä mainittua määräystä seuraavasti: DNO 3/011/2009 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Esiopetuksen järjestäjille PÄIVÄMÄÄRÄ 16.3.2009 Voimassaoloaika 16.3.2009 alkaen toistaiseksi Säännökset joihin toimivalta määräyksen Perusopetuslaki antamisesta

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN HALLINNON JA JOHTAMISEN JÄRJESTÄMINEN. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 10.12.2015 ( 98):

ESIOPETUKSEN HALLINNON JA JOHTAMISEN JÄRJESTÄMINEN. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 10.12.2015 ( 98): ESIOPETUKSEN HALLINNON JA JOHTAMISEN JÄRJESTÄMINEN Kasvatus- ja koulutuslautakunta 10.12.2015 ( 98): Esiopetusta järjestetään Lopella tällä hetkellä varhaiskasvatuksen yhteydessä päiväkodeissa päiväkodinjohtajien

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat ja opetusjärjestelyt

1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat ja opetusjärjestelyt 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat ja opetusjärjestelyt Perusopetuslaissa (628/1998) säädetään maahanmuuttajille järjestettävästä perusopetukseen valmistavasta opetuksesta. Perusopetukseen

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta tiistai 20.10.2015 klo 12:00 / HE 30/2015 vp / Asiantuntijapyyntö ja kirjallinen lausunto

Sivistysvaliokunta tiistai 20.10.2015 klo 12:00 / HE 30/2015 vp / Asiantuntijapyyntö ja kirjallinen lausunto Lausunto 1 (5) Sivistystoimiala 13.10.2015 Sivistysvaliokunta Sivistysvaliokunnan kuuleminen Sivistysvaliokunta tiistai 20.10.2015 klo 12:00 / HE 30/2015 vp / Asiantuntijapyyntö ja kirjallinen lausunto

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oulun opetustoimen perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 1.8.2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. OPETUKSEN

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2015 1/13

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2015 1/13 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2015 1/13 Koulutuslautakunta Aika 05.01.2015 klo 17:00-18:30 Paikka Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 89 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Veräjäpellon koulun läheisyydessä toimivassa erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011

ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011 ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011 Jussi Pihkala KT, opetusneuvos Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2010 Lähde: Tilastokeskus 50 000 45 000 40 000 35 000 30 000

Lisätiedot

MATKUSTAJASTA. Katja Luukaslammi Nuoriso-ohjaaja/ JOPO KULJETTAJAKSI

MATKUSTAJASTA. Katja Luukaslammi Nuoriso-ohjaaja/ JOPO KULJETTAJAKSI MATKUSTAJASTA Katja Luukaslammi Nuoriso-ohjaaja/ JOPO KULJETTAJAKSI JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN ALKU KAUHAJOELLA Joustava perusopetus JOPO -hanke käynnistyi tammikuussa 2006, kun opetusministeriö myönsi määrärahaa

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja

Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro

Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro Sivistyslautakunta 22 10.04.2014 Kunnanhallitus 64 14.04.2014 Sivistyslautakunta 57 04.09.2014 Aamupäivätoiminta Lappajärven kunnassa Sivltk 10.04.2014 22 Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 29.9.2011 Kokousaika Torstai 6.10.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere

Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kirjaamo Birger Jaarlin katu 15 PL 150 13101 Hämeenlinna

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 422/2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus Tiedote 13/2015 www.oph.fi valtionavustusta enintään

Lisätiedot

Steiner-koulusta annetun lain mukaiset Steiner-koulut. Yleistä. Suomessa toimii kolme Steinerkoulusta. 1. Nykytila. HE 26/1996 vp

Steiner-koulusta annetun lain mukaiset Steiner-koulut. Yleistä. Suomessa toimii kolme Steinerkoulusta. 1. Nykytila. HE 26/1996 vp HE 26/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Steiner-koulusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Steiner-koulusta annettua lakia muutettavaksi siten,

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

Someron perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 1.8.2016

Someron perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 1.8.2016 Someron perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 1.8.2016 SISÄLTÖ 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 2 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma... 3

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (6) Sivistyslautakunta 27.01.2016. Sivistyslautakunta, 41, 17.06.2015 Sivistyslautakunta, 4, 27.01.

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (6) Sivistyslautakunta 27.01.2016. Sivistyslautakunta, 41, 17.06.2015 Sivistyslautakunta, 4, 27.01. Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (6) Sivistyslautakunta, 41, 17.06.2015 Sivistyslautakunta, 4, 27.01.2016 4 Perusopetuksen tuntijako KNGDno-2015-503 Sivistyslautakunta, 17.06.2015, 41 Valmistelija

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2009 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Perusopetuslaissa (628/1998) säädetään maahanmuuttajille järjestettävästä perusopetukseen

Lisätiedot

Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015

Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015 Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015 Päivitetty Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Valtionosuuspäätökset 2015 Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (VM) VM/2633/02.02.06.00/2014, 31.12.2014 Opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Ehdotus SOPIMUS YHTEISESTÄ KOULUTOIMESTA

Ehdotus SOPIMUS YHTEISESTÄ KOULUTOIMESTA 1 Ehdotus SOPIMUS YHTEISESTÄ KOULUTOIMESTA Loviisan kaupungin, josta jäljempänä käytetään nimitystä sijaintikunta ja Lapinjärven ja Myrskylän kuntien, joista jäljempänä käytetään nimitystä muut sopimuskunnat,

Lisätiedot

eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS

eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 http://www.oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset Tavoitteet Aikataulu Työryhmät Paikallisen työn tuki Luonnokset Blogi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Aika 11.03.2014 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 9 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 133 10 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot