Perusopetuksen kieliohjelma
|
|
- Maria Keskinen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Opetuslautakunta Perusopetuksen kieliohjelma 961/ /2019 Opetuslautakunta Valmistelija: opetuspäällikkö Inkeri Lahti p , Perusopetuksen kieliohjelmaa tulee muuttaa vastaamaan valtioneuvoston antamaa asetusta A1-kielen opetuksen varhentamisesta. Lisäksi kieliohjelmaa on tarkasteltava A2-kielen opettamisen osalta. A2-kielen opetus on Salon perusopetuksessa lakkautettu vuonna 2012 (opetuslautakunta ). A2-kielen tarjoamisesta on tehty aloite (Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite kielten opetuksen lisäämisestä, kaupunginvaltuusto ), jonka käsittelyn yhteydessä on päätetty tarkastella A2-kielen opetuksen aloittamista osana koko perusopetuksen kieliohjelmaa (opetuslautakunta ). A1-kieli A1-kielen opetus aloitetaan valtioneuvoston kieltenopetuksen varhentamista koskevan päätöksen mukaisesti kaikilla ensi syksynä koulunsa aloittavilla 1.-luokkalaisilla. Opetushallituksessa valmistellaan kevään 2019 aikana opetussuunnitelman perusteisiin kuvaukset A1-kielen oppiaineen tehtävästä ja tavoitteista sekä tavoitteisiin liittyvistä keskeisistä sisältöalueista vuosiluokille 1 ja 2. Valtakunnalliset perusteet julkaistaan Opetushallituksen linjauksen mukaan A1-kielen opetus on aloitettava viimeistään Opetuksen laajuus ensimmäisellä ja toisella luokalla on yhteensä kaksi vuosiviikkotuntia. Asetusta perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta (422/2012) on muutettu siten, että A1-kielen opetuksen vuosiviikkotuntimäärään lisättiin kaksi vuosiviikkotuntia vuosiluokilla 1-2. Perusopetusasetusta (852/1998) muutettiin siten, että ensimmäisellä ja toisella vuosiluokalla oppilaan keskimääräistä viikoittaista tuntimäärää lisättiin yhdellä tunnilla työviikossa. Perusopetuksen rehtorien kanssa on keskusteltu A1-kielen opetuksen järjestämisestä. Rehtorit esittivät yksimielisenä näkemyksenään A1-kielen tuntijaoksi yhtä vuosiviikkotuntia 1.-luokalle ja yhtä vuosiviikkotuntia 2.-luokalle siten, että opetus alkaa elokuussa Yksimielisenä esityksenä oli englannin valinta opetettavaksi A1-kieleksi. Hallitus on varannut muutokseen tarvittavat määrärahat julkisen talouden suunnitelmaan niin, että muutoksen kustannukset korvataan kunnille valtionosuuksien kautta alkaen. Yhteistyössä rehtorien kanssa on arvioitu oppilaan edun mukaiseksi aloittaa varhennus jo elokuusta 2019 alkaen. Vastaava ratkaisu on tehty muissakin kaupungeissa. Tilastointipäivän tietojen perusteella muodostettu laskennallinen arvio
2 kustannuksista syksyllä 2019 on noin euroa, joka katetaan perusopetuksen budjetista. Salon perusopetuksen tuntijaossa on päätetty, että valtakunnallisen vähimmäistuntimäärän lisäksi tuntijakoon on lisätty kolme tuntia, kokonaistuntimäärän ollen näin 225 tuntia. Näistä tunneista kaksi on sijoitettu luokille. Valtakunnallisen vähimmäistuntimäärän ollessa luokilla 19 tuntia, Salossa tuntimäärä on 20 tuntia. Varhennettu A1-kieli on mahdollista toteuttaa myös näiden tuntien puitteissa, mutta oppilaiden edun mukaista olisi lisätä opetustuntien määrä 21 tuntiin. Valtio korvaa A1-kielen opetukseen lisättävät tunnit valtionosuuden kautta. A2-kieli A2-kieli alkaa tavallisesti 4. tai 5. vuosiluokalta. Aiemmin Salossa on voinut opiskella A2-kielenä ruotsia tai saksaa. Kielitaito rikastuttaa ja tukee oppilaiden jatko-opiskelumahdollisuuksia sekä tulevaisuuden työelämätaitoja. Suomi kansainvälistyy, joten oppilaat kohtaavat yhä useammin vieraita kieliä puhuvia ihmisiä. Viestintäteknologian kehitys ja tiedonvälityksessä tapahtuneet muutokset ovat tuoneet ihmiset eri puolilla maailmaa lähemmäksi toisiaan. Tiedonvälitystä, uutisia ja viihdettä on mahdollista seurata reaaliaikaisesti vierailla kielillä. Vieraisiin kieliin tutustuminen auttaa oppilaita hahmottamaan maailmaa ja lisää tietoisuutta erilaisista kulttuureista. Oppilaiden kokemusmaailma laajenee, kun kielitaito antaa mahdollisuuksia solmia sosiaalisia kontakteja eri kieliä puhuviin ihmisiin joko kasvokkain tai verkossa. Perusopetuksen rehtorien kanssa käydyssä keskustelussa ( ) enemmistö rehtoreista kannatti A2-kielen tarjoamista osana kieliohjelmaa. Rehtorien ja koulujen henkilöstön on ollut mahdollista kommentoida kieliohjelmaa kokonaisuutena. A2-kieleen liittyen on esitetty seuraavia näkemyksiä: - A2-kielten liiat vaihtoehdot saattavat aiheuttaa sen, että ryhmää ei muodostu yhteenkään kieleen. - Mikäli A2-kieli on alakoulussa osa valinnaisaineita, oppilaat eivät valitse A2-kieltä, eli opetus tulisi järjestää ylimääräisinä oppitunteina. - Toisaalta tuntimäärä pysyy alakoulussa alhaisempana, jos A2-opetus on oppilaan valinnaisaine. - Mikä on etäopetuksessa olevan oppilaan mahdollisuus tehdä pari- ja ryhmätöitä sekä opiskella toiminnallisesti? - Etäopetuksessa olevien oppilaiden valvonnasta tulee huolehtia. A2-kielen opetuksen käytännön järjestelyt Salon 3. luokkalaisten huoltajille tehtiin kysely koskien A2-kielen opiskelua. Kyselyyn vastasi 54 huoltajaa. Ikäluokan koko 3. luokkalaisissa on 564 oppilasta. Vastaajista 83 prosenttia ilmoitti, että heidän lapsensa olisi kiinnostunut aloittamaan A2-kielen opiskelun. Vastaajilta tiedusteltiin, mitä A2-kieltä heidän lapsensa haluaisivat opiskella. Eniten kannatusta sai
3 ruotsi (35 %). Myös espanja, italia, saksa, ranska ja venäjä saivat kannatusta kyselyyn vastanneiden keskuudessa. Opetuksen käytännön järjestelyjen tarkempi selvittäminen edellyttäisi tietoa siitä, mihin kouluihin opetusryhmät tulisivat muodostumaan. A2-kieli voidaan järjestää osittain valinnaisaineen opetuksena tai ylimääräisenä opetuksena. Oppilaat valitsevat valinnaisaineensa kevätlukukaudella tulevaa lukuvuotta varten. Opetuslautakunnan valmistelussa on esitetty kustannusarvioksi yhden ryhmän osalta noin 5400 euroa / ryhmä lukuvuodessa. Vakanssitarpeet selviävät opetettavan kielen ja opetusryhmien määrän perusteella. Perusopetuksen aiemman kieliohjelman mukaista A2-kieltä opettivat kaupungin omat kieltenopettajat. Ylimääräisiä vakansseja ei A2-kielen opetuksen vuoksi silloin perustettu ollenkaan. A2-kielen opetuksen järjestäminen ei vaikuta koulukuljetuskustannuksiin, jos lisäkielen vaikutus kuljetusoppilaiden osalta on ainoastaan muutokset oppilaiden lukujärjestysten alku- tai loppumisaikoihin. Mahdolliseen etäopetukseen osallistuvien oppilaiden valvonnasta on huolehdittava. Perusopetuksen kieliohjelma alkaen A1-kieli A1-kielenä opetetaan englantia 1. vuosiluokalta alkaen. Varhennettu kieltenopetus toteutetaan lukuvuoden alusta yhdellä vuosiviikkotunnilla ensimmäisellä luokalla. A1-kielen opetus toteutetaan niin, että opetusta annetaan 1. vuosiluokalla yksi vuosiviikkotunti ja 2. vuosiluokalla yksi vuosiviikkotunti. A2-kieli Lukuvuoden alusta oppilaille tarjotaan vapaaehtoista A2-kieltä. A2-kielenä tarjotaan saksaa, ranskaa, venäjää ja ruotsia. A2-kielen opetus alkaa neljännellä vuosiluokalla. A2-kielen opiskeluun tulee käyttää valinnaisainetunteja niin paljon kuin kullakin vuosiluokalla on mahdollista. Tämä tarkoittaa sitä, että vuosiluokilla 4-6 oppilas opiskelee A2-kielen kahdesta vuosiviikkotunnista toisen perusopetuksen tuntijaon vähimmäistuntimäärän ylittävänä opetuksena ja toisen valinnaisaineena ja vuosiluokilla 8-9 molemmat tunnit valinnaisaineena. Poikkeuksen muihin A2-kieliin muodostaa A2-ruotsi, jota opetetaan vuosiluokilla 4-5 yksi tunti valinnaisaineena ja yksi tunti tuntijaon ylittävänä ja vuosiluokilla 6-9 ensisijaisesti B1-ruotsin asemasta. A2-kielen ryhmäkoon tulee olla neljännen luokan alussa vähintään 12 oppilasta, jotka osallistuvat lähi- tai etäopetukseen. Opetus toteutetaan lähiopetuksena koulussa, jossa opetukseen on ilmoittautunut vähintään 8
4 oppilasta. Opetukseen voi osallistua myös etäopetuksena. Tällöin oppilas opiskelee omalla koulullaan tietokoneen välityksellä. Mikäli yhdessäkään koulussa oppilaita ei ilmoittaudu lähiopetukseen kahdeksaa, mutta yhteensä oppilaita on ryhmään ilmoittautunut 12, ryhmää opetetaan etäopetuksena. Opettaja kiertää tällöin antamassa opetusta vuorotellen kouluilla, joiden oppilaat opetukseen osallistuvat. Tällöin jokainen oppilas saa lukuvuoden aikana muutaman opetuskerran lähiopetuksena ja muut opetuskerrat etäopetuksena. Opetuksen toteuttaminen suunnitellaan eri koulujen välillä niin, että kielten opetus on A2-kielen osalta mahdollisuuksien mukaan palkitettu samaan aikaan (huomioiden koulukuljetukseen liittyvät aikataulut). Oppilaalla, joka aloittaa A2-kielen opiskelun, on oikeus saada opetusta mainitun vaatimustason mukaisesti perusopetuksen loppuun saakka. Oppilaan tulee sitoutua kielen opiskeluun. Kielen opiskelun lopettaminen tai kielen vaihtaminen on mahdollista vain erittäin painavista syistä. Salo Svenska skolan: A1-kielenä kaikilla oppilailla alkaa englanti ensimmäisellä vuosiluokalla ja A2-kielenä äidinkielen mukainen suomi (modersmålsinriktad finska) tai alkava suomi neljänneltä vuosiluokalta alkaen. B1-kieli B1-kielenä oppilailla alkaa kuudennella vuosiluokalla ruotsi. B2-kieli Vapaaehtoisena B2-kielenä tarjotaan vuosiluokilla koulun valitsemia kieliä. Tuntijako kielten opetuksessa 1.lk 2.lk 3.lk 4.lk 5.lk 6.lk 7-9.lk A /2/3 A /2/2 B /1/1 B /2/2 Apulaiskaupunginjohtaja: Opetuslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen kieliohjelman esityksen mukaisesti. Kieliohjelma otetaan käyttöön A2-kielen opetus aloitetaan lukuvuoden alusta. Päätös: Opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
5
Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite kielten opetuksen lisäämisestä
Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite kielten opetuksen lisäämisestä 457/12.00.02/2018 Kaupunginvaltuusto 05.02.2018 12 Sanna Lundström teki Kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta seuraavan aloitteen:
Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh
Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö
Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014
Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta 1 A1-kielenä kaikilla oppilailla alkaa englanti. Nykyiseen tuntijakoon verrattuna vuoden 2016 tuntijaossa yksi vuosiviikkotunti
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat
Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman
2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016
Ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta. Tiedote
Ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta Tiedote 15.4.2019 14.4.2019 1 Kaikki varhentavat 2020 Kielenopetus uudistuu kieliä pienestä pitäen Ulla Verkaman esityksen (Kalajoki 4.4.2019)
Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 24 19.09.2017 24 Perusopetuksen
12. Valinnaisuus perusopetuksessa
12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 31 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Holopaisen ym. aloitteesta vieraan kielen oppimisen varhaistamisesta HEL 2016-012068 T 00
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan
Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet
Valinnaisuus 5.-6. luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaiset aineet alakoulussa Oppilaalla on yhteensä 2 vvt (vuosiviikkotuntia) valinnaisia aineita sekä 5. luokalla että 6.luokalla. Oppilas
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018 A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka.
A2-kieli. Puolalan koulussa
A2-kieli Puolalan koulussa Mikä on A1-kieli? A1-kieli on ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 1. luokalta, ns. varhennettu kielenopetus. A1-kieli on kaikille oppilaille yhteinen aine. A1-kieli on Puolalan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 82
18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,
SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...
i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO
Espoon kaupunki Pöytäkirja 70
09.04.2018 Sivu 1 / 1 827/2015 12.01.00 56 21.3.2018 70 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijaon muuttaminen 1.8.2018 alkaen: varhennettu kielenopetus ja yläkoulun B1-kielen lisätunti (Pöydälle 21.3.2018)
Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta
Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan
KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus)
Tekijä: Pakkoruotsi.net. Mahdolliset oikaisut: info@pakkoruotsi.net KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus) KIEPO-projektin keskeiset suositukset, sivut 50
Perusopetuksen tuntijako
Opetus- ja kasvatuslautakunta 117 26.11.2015 Perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 998/12.00.01/2015 OPEKAS 117 valmistelijat; sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254, koulutoimenjohtaja Per-Olof Nyström
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille
Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista
Kielten opiskelu Oulussa
Kielten opiskelu Oulussa Kielten nimitykset Varhennettu leikinomainen ja toiminnallinen kielenopetus 1. tai 2. luokalla (koulukohtainen) A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa
HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15
JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika 3.4.2018 klo 17.40-19:15 Kokouspaikka Vuoniityn peruskoulu, Koukkusaarentie 9 Läsnä Das Bhowmik Elina, puheenjohtaja Taruvuori Teemu Luiskari Petri Tiikasalo Päivi
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö
1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
Yläkoulujen lukkarityöpaja
Yläkoulujen lukkarityöpaja 14.11.2017 Uuden opsin mukainen arviointikulttuuri Arviointisykli sama kaikille oppilaille, syksyllä kirjallinen väliarviointi ja lukuvuosiarviointi (sama pohja molemmissa).
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta
Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen
Timo Itälehto, puheenjohtaja Terhi Leivo-Holmqvist, varapuheenjohtaja Hans Vikman Kim Yli-Pelkola Pirkko Rantanen Tuomo Palojärvi Anni Teerikangas
KOKOUSKUTSU Keskiviikkona 7.2.2019 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Varsinaiset jäsenet Timo Itälehto, puheenjohtaja Terhi Leivo-Holmqvist,
Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä
Valtuusto 47 22.05.2017 Suomenkielinen 4 05.02.2019 koulutusjaosto Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä
Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu
Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset
HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ
Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava
Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä
Valtuusto 30 25.03.2019 Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti aloitteen, jossa ehdotetaan, että:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 15
25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,
PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty
PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK 2019 2020 Päivitetty 14.1.2019 A2 VALINTA 5. ja 6. LUOKALLE Mikäli oppilas ei valitse vapaaehtoista kieltä, siirry tekemään valinnaisainevalintoja!
SL 78 Valmistelija: koulutuspäällikkö Timo Tenhunen, puh
Sivistyslautakunta 78 25.11.2015 Sivistyslautakunta 6 13.01.2016 suomenkielinen jaosto Sivistyslautakunta 9 27.01.2016 Perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen 423/02.05.01/2015 SL 78 Valmistelija: koulutuspäällikkö
Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (5) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Esityslista 15/2017 1 (5) Päätöshistoria Varhaiskasvatuslautakunta 07.03.2017 30 HEL 2016-012068 T 00 00 03 Lausunto Varhaiskasvatuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan
Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite
Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien
Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen
Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Koordinaattoritapaaminen 29.- 30.10.2009 Anna-Kaisa Mustaparta Minkä kielten opetusta mukana olevat kunnat ja koulut aikovat lisätä tai kehittää?
Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla
Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielitaito on avain moneen Kielen opiskelusta ja kielitaidosta Vieraiden kielten opiskelu on tehokkainta, kun opiskelu aloitetaan varhain. Vieraisiin kieliin tutustuminen
VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET
VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET LAPPEENRANNAN PERUSKOULUJEN VAPAAEHTOISEN A2-KIELEN VALINTAOPAS 2016 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI KIELIVALINTA LOMAKKEEN TÄYTTÄMINEN A2-KIELEN VALINTA TEHDÄÄN
Aarnivalkean koulun opetussuunitelmamuutokset LIITE 1
Aarnivalkean koulun opetussuunitelmamuutokset 1.8.2018- LIITE 1 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti 9.4.18 ylimääräisessä kokouksessaan, että varhennettu kieli aloitetaan kaikissa Espoon kouluissa
OPS-2016 kevät Juvan perusopetus
PS-2016 kevät Juvan perusopetus Pedagogiset iltapäivät johtajat ja ops-koordinaattorit ma 25.1. klo 14.00-15.30 kokoushuone 301 Paikalla: Anne Haakana, Anni Koivunen, Aappo Laitinen, Hannele Penttinen,
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7
Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan
Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan opetussuunnitelmaprosessissa? Miten tänä syksynä edetään? Aikataulu Valtioneuvoston
Kielten oppiminen Imatralla
Kielten oppiminen Imatralla Kieltenopetuksen kehitysryhmä Sanna Kapanen, kielten opettaja, Vuoksenniskan koulukeskus Marjatta Koskensalo, rehtori, Kosken koulukeskus Jaana Oravuo, luokanopettaja, Kosken
Kieltenopetuksen varhentamisen hanketapaaminen. Tampere
Kieltenopetuksen varhentamisen hanketapaaminen Tampere 18.1.2018 Hankkeet 2017: määrällisiä indikaattoreita 95 hanketta, 3.8 miljoonaa euroa yli 60 000 oppilasta osallistuu varhentamiseen (hakuvaihe) Syksyn
Kieliohjelma Atalan koulussa
Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko
Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 1 1(10) PL Helsingin kaupunki Johtokunta
Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 1 1(10) PL 3719 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 5.4.2018 Puistopolun peruskoulun johtokunnan kokous Aika Torstai 5.4.2018 klo 18.07 19.43 Paikka Läsnä: Puistopolun
Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla
Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalintojen tekeminen Kielivalinnat tehdään sähköisesti Helmessä. Kielivalintalomake on auki 28.1. 17.2.2019. Täydennä kielivalintalomakkeelle: ensisijainen kielivalinta
Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako
Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Outi Rinne 16.3.2016 Perusopetuksen ohjausjärjestelmä (1.1) Perusopetuksen ohjausjärjestelmän tarkoituksena on varmistaa koulutuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta
VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,
Lausuntoja tuntijaosta
Turun Lasten Parlamentti 11.11.2014 Pitäisikö kaikissa koulussa opettaa eri oppiaineita yhtä paljon? Kyllä. Mille luokille lisätunti liikunnassa pitäisi lukujärjestyksessä sijoittaa? 5 6 luokille. Kenen
Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.
Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 184 6.6.2016 105 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840
Espoon kaupunki Pöytäkirja 184. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 06.06.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 184 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,
Emmi Romppainen Emmi Romppainen
Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 21.3.2019 2 Kokousaika TORSTAI 28.3.2019 KLO 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
Kielitaidosta on iloa ja hyötyä
Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielivalintamateriaalia Tampereen kaupunki Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F
Kiinan kielen kasvava merkitys
Kiinan kielen kasvava merkitys Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Lukion kiinan kielen opetuksen forum Esityksen sisältö Kiinan merkitys kauppa- ja yhteistyökumppanina Osaamistarpeet
Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).
8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet
Maaniitun koulun vanhempainilta klo
Maaniitun koulun vanhempainilta 24.1.2019 klo 18.00 19.00 1 Illan aiheita Ensimmäisen ja kolmannen luokan oppilaiden kielivalinnat Kirkonkylän alueen alkuluokkasuunnitelmat Oppimisen etenemisen arvioinnista
Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
Oulun kaupungin kieliohjelma
Oulun kaupungin kieliohjelma Lähtökohdat Oulun kaupungin kieliohjelma on laadittu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle, ja se on osa varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmia. Kieliohjelman tavoitteena
KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus
KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen
Yläkoulun valinnaiset opinnot
Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.
3 OPETUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET. 3.1 Koulun tuntijako
3 OPETUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET 3.1 Koulun tuntijako Oulun perusopetuksen tuntijako (opetussuunnitelman liite 9.2) perustuu valtioneuvoston asetuksessa 1435/2001 annettuun tuntijakoon. Oulun perusopetuksen
Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.
Hello! Hej! 1A/2019 MITÄ KIELIÄ PERUSOPETUKSESSA OPISKELLAAN? Tilastotietoa oppilaiden kielten opiskelusta ja kielivalinnoista TAUSTAA. Bonjour!
1A/219 Tschüß! Hello! Hej! Bonjour! Hola! MITÄ KIELIÄ PERUSOPETUKSESSA OPISKELLAAN? Tilastotietoa oppilaiden kielten opiskelusta ja kielivalinnoista TAUSTAA Noin 8 % suomalaisten peruskoulujen oppilaista
Kielten opiskelu aloitetaan englannilla... 3 Peruskoulun kielet... 4
Sisällysluettelo Kielten opiskelu aloitetaan englannilla... 3 Peruskoulun kielet... 4 Vapaaehtoinen A-kieli lisäkieleksi vai ei?... 5 Vapaaehtoiset A-kielet... 5 Koulun vaihtaminen... 5 Valintalomakkeet...
Tietoa 7. luokalle siirtymisestä oppilaalle ja huoltajille. Lukuvuosi luokkalaisen opas
6. Tietoa 7. luokalle siirtymisestä oppilaalle ja huoltajille. Lukuvuosi 2018 2019 - luokkalaisen opas Tervetuloa Sisällys 4 5 Tärkeät päivämäärät, lomakkeet ja lisätietoa 6 7 Miten 7. luokalle siirrytään?
Valtioneuvoston asetus
LIITE 3 Valtioneuvoston asetus N:o 1435 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta
Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen
Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Opetuksen tilanne ja valtionavustuksen hakeminen Anna-Kaisa Mustaparta Tiedotukset lääneittäin 19.- 28.1.09 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vieraiden
Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.
Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille
Koulut voivat halutessaan jaksottaa ja kurssittaa opetuksensa. Jaksoja voi olla joko 1, 2 tai 4.
Vantaan yläkoulujen OPS puu Primuksessa Tässä ohjeistuksessa kuvataan yläkoulun Primuksen ops -puun rakentamista ja arvioinnin teknistä toteuttamista. Opetussuunnitelman perusteissa ja Vantaan kaupungin
Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset
21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Leena Lehtomäki, oppilaiden edustaja Matvei Telov, oppilaiden edustaja Leena Sipponen, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 AURINKOLAHDEN PERUSKOULU JOHTOKUNTA 6.3.2018 Kokousaika Tiistaina 6.3.2018 klo 17:35-18:05 Kokouspaikka Läsnä Jäsenet Aurinkolahden peruskoulu, monitoimitila (2. kerros,
Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta
Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL 3513 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 7.12.2017 Puistolanraitin ala-asteen koulun johtokunnan kokous Aika Keskiviikko 7.12.2017 klo 18.00 Paikka Raitin
Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen
Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Sivistyslautakunta 85 17.11.2016 Sivistyslautakunta 36 15.05.2017 Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa 1.8.2016 alkaen Sivltk
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET
ervetuloa Puistolan oulujen ielivalintailtaan staina luokkalaiset
ervetuloa Puistolan oulujen ielivalintailtaan staina 15.1.2019 luokkalaiset luokkalaiset ieliohjelma, A1- ja B1- kielet len opiskelu alkaa oppilailla 3. luokalla (2010 synt.), jolloin kielivalinta dään
Etunimi Sukunimi
Vieraiden kielten opiskelu Porvoossa P E R U S O P E T U K S E N K I E L I O H J E L M A J A VA PA A E H T O I S T E N J A VA L I N N A I S T E N K I E LT E N O PA S S U O M E N K I E L I S E T K O U L
3. luokan kielivalinta
3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 HYVINVOINTILAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 SISÄLLYSLUETTELO 19 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN... 39 20 VUODEN 2016 TALOUSARVIO / TALOUDEN RAPORTTI AJ. 1.1.2016-30.6.2016 / SIVISTYSTOIMEN VASTUUALUE...
Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013
Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...
Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla
Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö Info lyseon lukiolla 8.9.2015 Yleistä 16 ainekohtaista kirjoitustiimiä (1-2, 3-6 ja 7-9 ope) 3 yleisen osan kirjoitustiimiä Esiopetuksen työryhmä Ohjausryhmä Mukana normaalikoulu
Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet. Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus
Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus Alanteen koulu, Suomussalmi Peruskoulujen määrä vähenee edelleen Muutokset peruskoulujen lukumäärässä
Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta
Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Tiedotusmateriaalia kokeilusta koulujen käyttöön Opetushallitus 2018 1. Mistä huoltajan on hyvä olla tietoinen ennen
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (6) Sivistyslautakunta 27.01.2016. Sivistyslautakunta, 41, 17.06.2015 Sivistyslautakunta, 4, 27.01.
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (6) Sivistyslautakunta, 41, 17.06.2015 Sivistyslautakunta, 4, 27.01.2016 4 Perusopetuksen tuntijako KNGDno-2015-503 Sivistyslautakunta, 17.06.2015, 41 Valmistelija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Opetuslautakunta POL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (7) 148 Lausunto kaupunginhallitukselle ruotsin kielen opetuksen kehittämisryhmän raportista ruotsin kielen opetuksen ja oppimisen parantamiseksi eri koulutusasteilla
Ruotsinopettajien tuntemuksia OPS2016-perusteista ja B1-kielen opetuksen varhennuksesta. Tiivistelmä Suomen ruotsinopettajat ry:n jäsenkyselystä
Ruotsinopettajien tuntemuksia OPS2016-perusteista ja B1-kielen opetuksen varhennuksesta. Tiivistelmä Suomen ruotsinopettajat ry:n jäsenkyselystä Kyselyn taustaa Suomen ruotsinopettajat ry (SRO) teki maaliskuussa
Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset
Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvennoinen, kaupungin koulutoimi, Puheenjohtaja
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2015 1 17.12.2015 Aika 15.12.2015, 16:00-17:45 Paikka Savonlinnan normaalikoulu, opettajainhuone Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvennoinen, kaupungin koulutoimi,
Erikoisluokkatoiminta
Erikoisluokkatoiminta Yleistä erikoisluokkatoiminnasta erikoisluokkatoiminta on tavoitteellista, erikoisluokan opetussuunnitelman mukaista opetusta oppilas voi opiskella yleisopetukseen kuuluvaa oppiainetta,
Emmi Romppainen Emmi Romppainen
Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 9.5.2019 3 Kokousaika Tiistai 14.5.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus