KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016"

Transkriptio

1 KARKKILAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016

2 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävänä on huolehtia koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämisestä. Talouden toteutuminen KASVATUS- JA OPETULAUTAKUNTA Toimintatuotot Toimintakulut Sisäiset toimintakulut Toimintakate Kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisen toiminnan ulkoiset toimintatuotot ovat toteutuneet arvioitua pienempinä ja toimintakulut arvioitua suurempina. Sisäisten toimintakulujen toteutuma on huomattavasti arvioitua parempi, mikä vaikuttaa merkittävän positiivisena toimintakatteeseen. Lautakunta ei halunnut rajoittaa lain mahdollistamaa subjektiivista päivähoito-oikeutta eikä kasvattaa ryhmäkokoja. Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen palvelualue Toimintatuotot Toimintakulut Sisäiset toimintakulut Toimintakate Toiminnan toteutuminen Päivähoidossa olevien lasten määrässä ei ole tapahtunut olennaista muutosta. Hoitoaikaperusteiseen laskutukseen siirtymisellä ei ollut merkittävää vaikutusta loppuvuoden lapsi- tai henkilöstömäärään. Karkkilassa on päivähoidossa lapsia, joiden avustajan palkan maksaa lapsen kotikunta. Lasten kotihoidontuen käyttö on ollut arvioitua pienempää. Perhepäivähoitajien määrä on vähentynyt eläköitymisien johdosta, kaupungin ei ole tarvinnut lisätä päivähoitopaikkoja, vaan tarvittava lisäys on saatu tarjoamalla perheelle palveluseteli yksityiseen päiiväkotiin joko Karkkilaan tai toiselle paikkakunnalle. Keväällä toteutetun henkilöstökyselyn mukaan varhaiskasvatuksen väellä on innostunut ote työhön ja sen kehittämiseen huolimatta työn kuormittavuudesta. Paikallisen varhaiskasvastussuunnitelman teon aloittaminen on lisännyt henkilöstön työmäärää syksystä alkaen, työ jatkuu kevään 2017 ajan ja valmis varhaiskasvatussuunnitelma otetaan käyttöön Syksyllä 2016 käyttöön otetun uuden esiopetussuunnitelman jalkauttaminen on edellyttänyt henkilöstöltä uudenlaisten opettamistapojen omaksumista. Käyttöönottoon on vaikuttanut myös kovasti työllistänyt arvioinnin kehittämistyö.

3 Varhaiskasvatuksen palvelualueella henkilöstövaihdoksia on tullut lähinnä määräaikaisten tehtävien ja virkojen täyttämisellä kelpoisilla henkilöillä sekä paikkakunnalta muuton tai eläkkeelle siirtymisen myötä. Opetus Opetuksen palvelualue Toimintatuotot Toimintakulut Sisäiset toimintakulut Toimintakate Opetuksen palvelualueen toimintatuotot ylittyivät arvioidusta , mikä auttaa henkilöstökulujen ylitykseen. Opetuksen palvelualueen toimintakate jää :oon. Palvelualue on järjestänyt jokaiselle Karkkilassa asuvalle perusopetusikäiselle lakisäätei set perusopetuksen palvelut sekä lukioon valituille opiskelijoille lukio-opetuksen palvelut tarvit tavine tukitoimineen. Uusi opetussuunnitelma otettiin käyttöön ja sen myötä uusia oppimis-, opettamis- ja toimintatapoja. Käyttöönottoon on vaikuttanut myös kovasti työllistänyt arvioinnin kehittämistyö. Opetusryhmien muodostamisessa ja opetuksen suunnittelussa on pyritty huomioimaan oppilaiden erityistarpeet, jotta opetus voidaan järjestää turvallisesti ja opetussuunnitelman sekä perusopetusta koskevien säädösten asettamat tavoitteet saavutetaan. Resurssitarpeen täsmällinen ennakoiminen ei ole ollut mahdollista. Oppilaan oikeuteen saada tarvittavat tukipalvelut viipymättä ei ole pääsääntöi sesti toteutunut, koska kuraattoripalvelut ovat olleet riittämättömät Karkkilan opiskelijamäärälle. Opetuksen palvelualueella henkilöstövaihdoksia on tullut lähinnä määräaikaisten tehtävien ja virkojen täyttämisellä kelpoisilla henkilöillä sekä paikkakunnalta muuton tai eläkkeelle siirtymisen myötä. Haukkamäen ja Tuorilan kouluille saatiin uusi rehtori. Hankerahoituksilla on kyetty tukemaan ja kehittämään toimintaa. ICT-toimintaympäris töjen kehittämisen saatiin valtionavustusta ja hankkeelle laadittiin toimintasuunnitelma ja Tutor-opettajien koulutus on aloitettu. Nyhkälän koulun peruskorjaus- ja laajennusrakentaminen saatiin alkusyksystä päätökseen. Sillä on tavoiteltu kouluverkon ja eri toimijoiden tilojen yhteiskäytön tehostamista sekä laadun lisäämistä. Sekä Kaupungintalon Veturi-koulun että Ahmoon koulun oppilaat ja opettajat aloittivat syksyllä uudessa koulussa. Tehdyn kyselyn mukaan sopeutuminen ja tyytyväisyys on ollut odotettua parempaa. Yhteiskoulun sisäilmaremontit jatkuivat pääosin kesän aikana ja uudet peruskorjatut tilat saatiin koulun käyttöön ajallaan. Maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden S2-ryhmä aloitti toimintansa. Lukion 1. luokalle saatiin 7 uutta opiskelijaa Nummiu-Pusulan alueelta ja sähköisen ylioppilaskirjoitusten toteuttamiseen tehdyt ratkaisut ovat olleet toimivia. Valtuuston nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet

4 Kaupungin talous tasapainossa Resurssien tehokas käyttö, asukas- ja asiakaslähtöinen palvelu- ja toimintakulttuuri Kaupungin koulujen tilojen käyttöasteen nostaminen eri käyttäjätahojen yhteiskäytön osalta Eri käyttäjätahot ovat osallistuneet yhteiskäytön suunnitteluun. Tilojen liittämisen sähköineen tilanvarusjärjestelmään meneillään Tilojen mahdollisimman monipuolinen, tarkoituksenmukainen käyttö syksyllä Tilojen yhteiskäytön suunnitelma ja käyttökoulutus sekä varausohjeiden teko kesken. sivistysjohtaja, tekninen johtaja, kulttuurin ja vapaa-ajan palvelualueen palvelupäällikkö Aktiivisesti osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat Sosiaali-, terveys- ja sivistyspalvelutuotannon toimintaa ohjataan yhteisellä hyvinvointisuunnitelmalla (hyvinvointikertomus). Osallisuuden ja hyvinvoinnin lisääminen ennaltaehkäisee syrjäytymistä. Asukas- ja asiakaslähtöinen palvelu-, johtamis- ja toimintakulttuuri. Uusia yhteistyömuotoja kehitetään. Sähköisen hyvinvointikertomuksen laatiminen ja käyttöönotto. Kuntalaisten aktiivisuuden ja osallisuuden lisääminen. Yhteistyötä tehty sivistystoimen ja sosiaali- ja terveystoimen/ Karviaisen kanssa. Hyvinvointikertomuksen valmistumisen aikataulutus tehty. Sivistystoimen osuus on valmis. Toteutuu Sähköinen hyvinvointikertomus on otettu työkaluna käyttöön. Hyvä yhteistyö sosiaali- ja terveys- sekä sivistyspalvelutuotannon kesken. Yhteistyöhankkeet kaupungin ja asukkaiden välillä. Sivistysjohtaja Aktiivisesti osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat Kuntalaisten aktiivisuuden ja osallisuuden lisääminen Eri sidosryhmien osallistaminen esi- ja perusopetuksen kuntakohtaisen opetussuunnitelman valmistumisprosessiin Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmat ovat valmiit. Oppilaita ja heidän huoltajiaan on osallistunut yhteistyöhön Toteutuu Kuntakohtainen esi- ja perusopetussuunnitelma käytössä sivistysjohtaja Kilpailukykyisen elinkeinoympäristön Karkkila Karkkilan vetovoimaisuuden lisääminen. Asukas- ja asiakaslähtöinen palveluja toimintakulttuurin kehittäminen. Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen yhteistyön lisääminen Ammatillisia koulutusjaksoja ei ole alkanut Ei toteudu Ammatillisten koulutusjaksojen toteutuminen Karkkilassa. Tiiviimpi yhteistoiminta sisäisesti sekä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa. sivistysjohtaja

5 Kilpailukykyisen elinkeinoympäristön Karkkila Karkkilan vetovoimaisuuden lisääminen. Asukas- ja asiakaslähtöisen palvelukulttuurin kehittäminen. Lukiokoulutuksen laadullinen kehittäminen, hyväksi luettavien opintojaksojen selvittäminen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville sekä kaksoistutkintoa suorittaville Lukuverkoston lukioiden yhteistyö on ollut tiivistä. kaksoistutkintoa suorittavia/ opintojen hyväksi lukemista ei ole Yhteistyötä lukuverkoston lukioiden kanssa jatketaan, hyväksi luettavien opintojen/ kurssien suunnitelma sivistysjohtaja, lukion rehtori Kaupungin talous tasapainossa Resurssien tehokas käyttö ja palvelutuotannon priorisointi. Kustannuksiltaan ja laadultaan kilpailukykyisen varhaiskasvatuksen kehittäminen. Laaditaan varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnitelma. Pedagogiset cafe et on aloitettu. Toteutettu sekä henkilöstö- että asiakastyytyväisyyskyselyt. Palveluverkon toiminnallisen kehittäminen aloitettu ja jatkuu syksyllä. Tehty suunnitelma syksyn kehittämistyötä varten. Palveluverkkosuunnitelma on valmis. varhaiskasvatuksen palvelualueen palvelupäällikkö INVESTOINTIOSUUS 4 IRTAIN OMAISUUS TA 2016 MTA 2016 TP 2016 tot % Poikkeama KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA TIETO- JA VIESTINTÄ-TEKNIIKKAHANKINNAT Tulot Menot Netto NYHKÄLÄN KOULUN KALUSTEET Tulot Menot Netto

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA TALOUSARVION 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA TALOUSARVION 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA TALOUSARVION 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA 1.1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta TP2015 TA2016 TA2017 TS2018 TS2019 Tuloarviot

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2013 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA JA VAPAA-AIKALAU- TAKUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävänä on huolehtia koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017

Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017 Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta Talouden kuukausiraportti 1 9/ Kouvolan kaupunki Kuukausiraportti 1 9/ ketju Lasten ja nuorten palvelut Ismo Korhonen ed. Lasten ja nuorten palvelut Toimintatulot

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu kriittinen tavoitteet ja hankkeet Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Monikulttuurisuuden edistäminen ja hyödyntäminen Monikulttuurisuusohjelman

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

2.1. Hyvinvointipalvelut

2.1. Hyvinvointipalvelut 2.1. Hyvinvointipalvelut Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hyvinvoinnin hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Hyvinvointipalvelujen tehtävänä on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointitarpeiden

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 834 500 26 025 986 4,8 % 1,2 % -0,4 % 100,7 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 557-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Arviointikriteerit, mittarit. Sisäilma- ja rakennetutkimukset. resurssointi. Toteutuneet toimenpiteet

Arviointikriteerit, mittarit. Sisäilma- ja rakennetutkimukset. resurssointi. Toteutuneet toimenpiteet 1 ASIAKAS/ASUKASNÄKÖKULMA - Koulukiusaamisen ennaltaehkäiseminen, 0 -toleranssi kiusaamisessa Koulukiusaamistapausten lukumäärä Kiusaamistapausten lukumäärän väheneminen / koulujen ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018 ivistystoimialan kuukausiraportti Lokakuu 2018 Taloustilanne 22.10.2018 Tulosyksikkö 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY Y 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY

Lisätiedot

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS 1 1. Opiskelijoiden hyvinvointi ja turvallisuus - koulukiusaamisen ennaltaehkäiseminen 0 -toleranssi kiusaamisessa - terveelliset ja turvalliset työtilat Koulukiusaamistapausten luku, sisäilma- ja rakennetutkimukset

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/ KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/2016 1..1. 30.6. 1 KÄYTTÖTALOUS Tammikuu-Kesäkuu 2016 50,00 % YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Arviointikriteerit, mittarit. Koulukiusaamistapausten lukumäärä

Arviointikriteerit, mittarit. Koulukiusaamistapausten lukumäärä 1 ASIAKAS/ASUKASNÄKÖKULMA - Koulukiusaamisen ennaltaehkäiseminen, 0 -toleranssi kiusaamisessa Koulukiusaamistapausten lukumäärä Kiusaamistapausten lukumäärän väheneminen / koulujen ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 25 681 771 MENOT 26 110 097 25 619 700 24 989 700 25 449 864 1,7 % -1,9 % -2,5 % 101,8 % 2 344 973 TULOT 2 347 557 2 155 800 2 165 800 2 207 619 0,1 % -8,2 % 0,5 % 101,9 % 23 336 798

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1. 30.9.

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1. 30.9. KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1. 30.9. 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta... 2 1.2 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys... 2 2 KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN... 4

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT 1 OPETUS- JA VARHAISKASVASTUSPALVELUT YHTEENSÄ 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Laskennallisella tasaisella kertymällä tammi-huhtikuun

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

Lohjan OPS2016- prosessi

Lohjan OPS2016- prosessi Lohjan OPS2016- prosessi Lukuvuosi 2012-2013 lokakuu Sivistysjohtaja asettaa opetussuunnitelman ohjausryhmän, ohjausryhmä aloittaa työnsä Sivistysjohtaja, ohjausryhmän jäsenet Sähköinen Google Drive alusta

Lisätiedot

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 16.9.2013 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU 20.03.18 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen 1 PALVELUALUE: 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että Kemijärven kaupungissa on laadukkaat ja riittävät sosiaali-, terveys-, opetus-, sivistys- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULUTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Tarjous pyydetään Karkkilan kaupungin sivistystoimen kasvatus- ja opetuspalveluiden palveluverkko vuonna suunnitelman tekemisestä.

Tarjous pyydetään Karkkilan kaupungin sivistystoimen kasvatus- ja opetuspalveluiden palveluverkko vuonna suunnitelman tekemisestä. Tarjouspyyntö Karkkilan kaupungin sivistystoimen kasvatus- ja opetuspalveluiden palveluverkkosuunnitelmasta Tarjous pyydetään Karkkilan kaupungin sivistystoimen kasvatus- ja opetuspalveluiden palveluverkko

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 88 29.09.2015 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 29.09.2015 88 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarviota on valmisteltu

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja

Lisätiedot

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Sivistystoimialan ajankohtaiset. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Sivistystoimialan ajankohtaiset. Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimialan ajankohtaiset Kasvatus- ja opetuslautakunta 8.5. 2018 Talousarvion seuranta 1-4/ 2018 (laskennallinen toteutuma 33,3%) Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

51 KÄYTTÖTALOUSOSA SVOL ,pöytäkirjan liite 1, Dno 339/ /2016

51 KÄYTTÖTALOUSOSA SVOL ,pöytäkirjan liite 1, Dno 339/ /2016 51 KÄYTTÖTALOUSOSA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA TOT 2015 TA 2016 TA 2017 Toimintatuotot 4 891 900 4 292 275 4 357 833 Myyntituotot

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010 Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen oppiva kaupunkiseutu tavoitteet Kulttuurin liikunnan edelläkävijyys Ohjelma fyysisten olosuhteiden kehittämiseksi nuorisotoimen lautakunnan liikuntalautakunnan toimialalla Järjestö- harrastustoiminnan

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 360 TP2013 TA2014 + Toimintatulot 886 574 678 000 793 000 793 000 793 000 Toimintamenot

Lisätiedot

Suomalaisen koulun kehittäminen

Suomalaisen koulun kehittäminen Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

1. Käynnistetään ja toteutetaan erityisopetusta koskeva auditointi. Selvitys ja toimenpide-ehdotukset

1. Käynnistetään ja toteutetaan erityisopetusta koskeva auditointi. Selvitys ja toimenpide-ehdotukset Sivistyslautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet 1. Käynnistetään ja toteutetaan erityisopetusta koskeva auditointi. Selvitys ja toimenpide-ehdotukset valmistuvat 30.4.2017

Lisätiedot

1.2 Paikallinen opetussuunnitelma ja sen kehittäminen

1.2 Paikallinen opetussuunnitelma ja sen kehittäminen 1.2 Paikallinen opetussuunnitelma ja sen kehittäminen Opetuksen järjestäjällä on vastuu paikallisen esiopetuksen opetussuunnitelman laadinnasta ja kehittämisestä 1. Paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetään

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta Toiminnan sisältö ja laajuus Sisältö: Laajuus kulut /tuotot Hallintopalvelut: Hallinto-, talous- ja suunnittelupalvelut Yleissivistävä opetus: Perusopetus ja lukiokoulutus

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 21.3.2019 2 Kokousaika TORSTAI 28.3.2019 KLO 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Palvelukokonaisuudet KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN TOIMIALAN VUODEN 2016 BUDJETTIVOLYYMIT JA HENKILÖSTÖMÄÄRÄT Budjetti 2016 Henkilöstö Varhaiskasvatus 412 000 000 6 455

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 20.9.2017 4 Kokousaika Tiistai 26.9.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/9 22.03.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/9 22.03.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) 9 Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille 2016-2019 (koulutuksen ja oppimisen digistrategia) HEL 2016-003192 T 12 00 00 Esitysehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Tavoitetaso ja vastuuhenkilöt. Kiusaamistapausten lukumäärän väheneminen / koulujen ja varhaiskasvatuksen

Tavoitetaso ja vastuuhenkilöt. Kiusaamistapausten lukumäärän väheneminen / koulujen ja varhaiskasvatuksen 1 ASIAKAS/ASUKASNÄKÖKULMA - Koulukiusaamisen ennaltaehkäiseminen, 0 -toleranssi kiusaamisessa Koulukiusaamistapausten lukumäärä Kiusaamistapausten lukumäärän väheneminen / koulujen ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Lukuvuoden opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT

Lukuvuoden opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT Lukuvuoden 2017-2018 opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT TA 2017 VALMISTELU OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2016 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 0 371 383 397 403

Lisätiedot

Karkkilan kaupunki Esityslista 9/ Kasvatus- ja opetuslautakunta klo17:00. Käsiteltävät asiat.

Karkkilan kaupunki Esityslista 9/ Kasvatus- ja opetuslautakunta klo17:00. Käsiteltävät asiat. Karkkilan kaupunki Esityslista 9/2016 1 04.10.2016 Aika Paikka 04.10.2016 klo17:00 Tuorilan koulu Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 78 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 79 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

- 1 - koulutoimen tavoite sujuvan oppimispolun prosessista ja varhaisen tuen käytännöistä.

- 1 - koulutoimen tavoite sujuvan oppimispolun prosessista ja varhaisen tuen käytännöistä. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa?

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Laadunhallinta ja tuloksellisuus lukiokoulutuksessa Lukioseminaari 11.4.2012, Kuntatalo Juha Karvonen, kehittämispäällikkö Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Lukioseminaari 11.4.2012 Lukion

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA 1.3.2018 Koulutuslautakunta Janne Juotasniemi SISÄLLYSLUETTELO 1.TULOSOHJAUS II: KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2017... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖTALOUSARVION

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia

Lisätiedot