Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen"

Transkriptio

1 Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisten palvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa. Johtaminen, esimiestyö ja työtyytyväisyys kehittyvät ja ovat hyvällä tasolla. Talouden liikkumavara säilyy ja rahoitusasema on tasapainossa. Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta Toimenpiteet / vastuuhenkilö Sivistystoimi tekee talousarvion mukaisen tuloksen vuosittain. Toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen. Toimintakate Suomenkielisen varhaiskasvatuksen toimintatulojen ja toimintamenojen arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. Tulostavoite toteutuu Tuottavuus paranee vähintään 1,0 % Tulosyksikkökohtaiset keskeiset yksikköhinnat alenevat ja ovat yhtenäisiä eri lautakuntien välillä. Kunnallisten päiväkotien vuosikustannukset (kustannukset yhteensä, sisäiset kustannukset, ulkoiset kustannukset) varhaiskasvatuksessa olevaa laskennallista lasta kohden vuonna 2015 ja vuonna 2016 Vuonna 2015 kunnallisten päiväkotien yksikköhinta oli , 0,7 % pienempi kuin vuonna Yksikköhinta ilman sisäisiä eriä oli 7 059, 2,7 prosenttia pienempi kuin vuonna Vuoden 2016 kustannukset saadaan tilinpäätöksen jälkeen vuoden 2017 puolella. Uusien kunnallisten ja yksityisten päiväkotien valmistuessa luovutaan pienistä, epätarkoituksenmukaisista tiloista Vähintään kolmesta epätarkoituksenmukaisesta tilasta luopuminen 1 Tulostavoite toteutuu Ryhmäperhepäiväkotien Rentukka ja Kilonkukka Leppävaarassa, Tähkäpää, Järvenperä ja Pörriäinen Espoon keskuksessa sekä Tiimalasintie Espoonlahdessa toiminta on päättynyt kesällä 2016 Aluepäälliköt, palveluohjaajat, yksikköesimiehet

2 Sivistystoimen käytössä olevien kuntalaiskäyttöön soveltuvien tilojen käyttöä ja käytön koordinointia kehitetään. Tilojen käyttö tehostuu sivistystoimessa. Tilakustannukset alenevat 1 % edellisestä vuodesta. Tilakustannukset/asukas Vuonna 2015 suomenkielisen varhaiskasvatuksen tilakustannukset asiakasta kohden olivat 105 euroa. Vuoden 2016 saadaan alkuvuodesta (kaupunkitasoinen) Henkilötyön tuottavuus paranee 1,0 % Oman ja vuokratyövoiman henkilötyövuosien määrä yhteensä suhteessa keskeisiin suoritteisiin. htv/laskennallinen lapsi Oman henkilöstön palkkaamisessa ja vuokratyövoiman käytössä noudatetaan päivähoitoasetuksen ja Espoon kaupunginvaltuuston päätösten mukaista mitoitusta lasten ja henkilöstön välisestä suhdeluvusta. Suhdelukua seurataan ja sijaistarpeita ennakoidaan toimipaikkatasoisella seurantavälineellä. Kaikki esimiehet Kustannusvaikuttavien tuotantotapojen käyttäminen palvelujen järjestämisessä Kunnallisen päivähoidon toimipaikkakoon kasvu (lapsia/toimipaikka). Uusien yksityisten päiväkotien määrä. Kunnallisissa toimipaikoissa oli vuoden 2015 lopussa keskimäärin 49 lasta/toimipaikka. Syksyllä 2016 lapsimäärän ennakoidaan olevan 52 lasta/toimipaikka. Uudet yksityiset päiväkodit: Tikasmäki 1/2016, Villa Kapteeni 8/2016 ja VekaraLahti 8/2016, Small Folks Daycare Keilaranta syksy/2016, aluepäälliköt 2

3 Suomenkielinen varhaiskasvatus Asukkaat ja palvelut Päämäärä: Espoolaiset ovat aktiivisia ja omatoimisia huolehtien itsestään, läheisistään ja lähiympäristöstään, mutta kukaan ei jää tukea vaille, mikäli voimat eivät riitä. Espoo järjestää palvelut asukaslähtöisesti yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Valtuustokauden tavoitteet: Palveluvalikoima muodostaa ennaltaehkäisevien, terveys- ja hyvinvointieroja kaventavien, varhaisen puuttumisen, kuntalaisten omatoimisuutta tukevien ja asiakkaan valinnanvapautta lisäävien palvelujen kokonaisuuden. Palveluja ja lähiympäristöä kehitetään yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Palveluja tuotetaan yhteistyössä kumppaneiden kanssa, eri palvelukanavat mahdollistavat palvelujen saatavuuden ja saavuttamisen. Espoo toimii edelläkävijänä kansallisen palveluväylän kehittämisessä ja käyttöönotossa. Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta Toimenpiteet / vastuuhenkilö Lasten, nuorten ja ikäihmisten palveluja kehitetään ja hyvinvointia vahvistetaan. Luodaan mallit Tunti liikuntaa päivässä tavoitteen toteuttamiseksi. Mallit otettu käyttöön varhaiskasvatuksessa sekä kouluissa ja oppilaitoksissa. Mallit luotu ja käyttöönotettu. Mallit on suunniteltu sovitusti kahdella palvelualueella. Niissä painotetaan ulko- ja luontoliikuntaa. Malleja testataan alkusyksystä ja ne otetaan koko suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa käyttöön vuoden loppuun mennessä. Virpi Mattila Varpu Ojala / Elina Pulli Kasvun ja oppimisen tuen järjestelyjä tehostetaan käytettävissä olevien resurssien puitteissa Tehostamistoimenpiteistä päättäminen ja niiden käyttöönotto Integroitujen ryhmien mitoitus on muutettu suunnitelman mukaisesti. Kaksi integroitua ryhmää on muutettu 3-6 v kokopäiväryhmäksi. Liisa Ollikainen, aluepäälliköt, yksikköesimiehet Kerhopaikkoja lisätään 100 lapselle Uusien kerhopaikkojen lukumäärä Toimintavuodelle kerhoihin on sijoitettu 534 lasta heinäkuun loppuun mennessä. Vuoden 2015 syksyllä kerhoihin oli sijoitettu 385 lasta, muutos 149 lasta. 3 Aluepäälliköt

4 Sivistystoimen palveluja tarjotaan molemmilla kotimaisilla kielillä sekä lisääntyvän monikulttuurisen väestön tarpeet huomioiden. Kaikille vieraskielisille lapsille, jotka ovat aloittaneet varhaiskasvatuksen viimeistään kuluvan vuoden syyskuun aikana, on laadittu kaksikielisyyden suunnitelma. Laaditut suunnitelmat/vieraskielisten lasten määrä. Vuonna 2015 suunnitelma tehtiin erittäin kattavasti sitä tarvitseville lapsille (yhteensä lasta). Vuoden 2016 lukumäärä saadaan loppuvuodesta Yksikköesimiehet Maahanmuuttajatataustaisten lasten mahdollisuuksien parantaminen opetuksessa ja kasvatuksessa. Tulosyksiköissä on luotu ja otettu käyttöön mallit huoltajien kanssa kasvatuskumppanuuden toteuttamiseksi. Kasvatuskumppanuuden malleja kehitetään ja otetaan käyttöön syksyn aikana. Vieraskielisten lasten osuus kunnallisen ja ostopalveluna järjestetyn varhaiskasvatuksen lapsista oli 18,3 % toukokuussa 2016., Virpi Mattila Sivistystoimen palveluja tuotetaan ja kehitetään yhteistyössä kuntalaisten ja kumppaneiden kanssa eri palvelukanavia hyödyntäen. Luodaan käytäntöjä, joilla lapset ja heidän vanhempansa arvioivat leikkimiseen, liikkumiseen, taiteiluun ja tutkimiseen liittyvää toimintaa Kaikissa yksiköissä on käytössä arviointikäytäntö Varhaiskasvatuksen toimipaikkojen nykyisten arviointikäytäntöjen kartoitus on meneillään. Kartoituksen pohjalta sovitaan käytännöt, joita sovelletaan vuoden 2016 alusta lukien. Yksikköesimiehet, Virpi Mattila 4

5 Suomenkielinen varhaiskasvatus Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Päämäärä: Kaupunki on kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset yritykset juurtuvat Espooseen. Valtuustokauden tavoitteet: Espoon vetovoimaisuus kansainvälisesti kiinnostavana osaamisen sekä tieteen, taiteen ja talouden innovaatioympäristönä kehittyy. Osana metropolialuetta Espoon verkostomaista kaupunkirakennetta kehitetään taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestäväksi. Palvelukeskittymien saavutettavuutta joukkoliikenneyhteyksin parannetaan. Kaupunkikeskuksia kehitetään niiden omiin vahvuuksiinsa tukeutuen viihtyisiksi ja sujuviksi asumisen, asioinnin, työssäkäynnin ja vapaa-ajan kohtaamispaikoiksi. Torjutaan segregaatiota ja vastataan espoolaisten erilaisiin asumistarpeisiin tarjoamalla edellytykset edulliselle ja monimuotoiselle asuntotuotannolle ja tonttitarjonnalle. Yrittäjyyteen ja innovatiivisuuteen kannustava Espoo rakentaa hyvinvointia ja vaurautta metropolialueelle ja koko Suomeen. Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta Toimenpiteet / vastuuhenkilö Espoo on Suomen osaavin kaupunki Luodaan digitaalisen oppimisen yhtenäinen oppimispolku varhaiskasvatuksessa. Osaamisen kehittämisen suunnitelman toimeenpano vastaa 2016 esiopetussuunnitelmaa ja digitarinaa. Osaamisen kehittämisen suunnitelmassa on otettu huomioon esiopetussuunnitelman ja digitarinan mukaiset digitaalisen oppimisen tavoitteet. Digitaalisen oppimisen koulutukset toteutuvat suunnitelman mukaisesti. Keto-hankkeen avulla lisätään digitaaliseen oppimiseen liittyvää osaamista ja tehdään suunnitelma osaamisen varmistamisesta jatkossa. Virpi Mattila Varpu Ojala Salla Hovi Kehitetään digitaalisia oppimisympäristöjä laajentamalla digitaalisten palveluiden ja välineiden käyttöä. Varhaiskasvatuksella olevien ryhmä-/toimipaikkakohtaisten laitteiden määrä Laitteita hankitaan suunnitelmallisesti talousarvion puitteissa. Määrän kasvu vuodesta 2015 raportoidaan loppuvuodesta Varpi Ojala, Virpi Mattila Yksikköesimiehet 5

6 Kestävän kehityksen (ekososiaalinen sivistys) sitoumusten laatiminen. Tulosyksikkö ja varhaiskasvatusyksiköt ovat tehneet kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukset. Tulosyksikkötasoinen yhteiskuntasitoumus on laadittu. Varhaiskasvatusyksiköiden sitoumukset laaditaan syksyn 2016 aikana. Virpi Mattila, Anu Vesiluoma, aluepäälliköt, yksikköesimiehet Uudet esiopetussuunnitelmat on otettu onnistuneesti käyttöön. Yksiköt ovat laatineet omat esiopetussuunnitelmansa. Yksiköiden esiopetussuunnitelmat on laadittu ja hyväksytty. Ne otetaan käyttöön alkaen. Virpi Mattila, Käyttöönotto on toteutunut onnistuneesti.. Jokainen tulosyksikkö toteuttaa Yhteistyöhankkeiden määrä. vähintään yhden kansainvälisen yhteistyöhankkeen. Määrärahahakemus Erasmus+ -ohjelmaan on tehty ja myönteinen päätös määrärahan saamisesta on saatu. Hanke toteutetaan syksyn 2016 aikana. Metron asemaseutujen ja uusien alueiden palvelukokonaisuudet on suunniteltu. Sivistystoimen palvelut länsimetron kehitys- ja koulutuskäytävällä on suunniteltu. Jokainen tulosyksikkö ottaa metrokäytävän luomat mahdollisuudet huomioon palvelutarjonnassaan. Investointiesityksissä otetaan huomioon länsimetron tuoma väestön kasvu. Yksityistä palvelutuotantoa ohjataan mahdollisuuksien mukaan länsimetron lähialueelle. 6

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Suomenkielisen tulosyksikkö 07.11.2016 2016 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen 2016 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta.

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Espoo 24-09-2014 Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Suomenkielinen varhaiskasvatus 01.02.2017 2016 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen 2015 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

(täydennetään) Toimintakate, M. Tilakustannukset alenevat 1 % edellisestä vuodesta.

(täydennetään) Toimintakate, M. Tilakustannukset alenevat 1 % edellisestä vuodesta. Sosiaali- ja terveystoimen valtuustokauden ja vuoden 2016 tulostavoitteet Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Valtuuston strategiaseminaari 22.4.2015, Valtuustotalo Strategiajohtaja Jorma Valve Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Päivitetty 9.6.2017 Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa käytetään indikaattoreita, joilla kuvataan näkökulmittain päämäärän

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty 15.4.2016

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty 15.4.2016 Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Päivitetty 15.4.2016 Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa käytetään indikaattoreita, joilla kuvataan näkökulmittain päämäärän

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen 2017 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Espoo 05-11-2014 2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Keskeisten suoritteiden deflatoidut kustannukset laskevat 1%. - Kotihoidon asiakaspalvelutuntihinta

Sosiaali- ja terveystoimi Keskeisten suoritteiden deflatoidut kustannukset laskevat 1%. - Kotihoidon asiakaspalvelutuntihinta 2017 Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Mittari / arviointikriteeri Toimenpiteet/vastuuhenkilö Seuranta I Seuranta II Vh: Titta Tossavainen Tulosyksikkö on osallistunut

Mittari / arviointikriteeri Toimenpiteet/vastuuhenkilö Seuranta I Seuranta II Vh: Titta Tossavainen Tulosyksikkö on osallistunut Seurantaraportti 30.4.2014 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö / Tuloskortti 2014: Resurssit ja Johtaminen Kaupunkikonserni n talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 2017 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

SITO: Resurssit ja johtaminen

SITO: Resurssit ja johtaminen SITO: Resurssit ja johtaminen Päämäärä Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet (Espoo-tarina)

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen 2014 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. tavoittet: Espoo

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2016 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta.

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. 2014 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri

Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri 2014 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen 2017 - Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen 2016 - Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Vuoden 2014 lokakuun kuukausiraportti YLEISHALLINTO. Konserniesikunta. 1. Resurssit ja johtaminen

ESPOON KAUPUNKI Vuoden 2014 lokakuun kuukausiraportti YLEISHALLINTO. Konserniesikunta. 1. Resurssit ja johtaminen Vuoden 2014 lokakuun kuukausiraportti Konserniesikunta YLEISHALLINTO Konserniesikunta 1. Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö

Lisätiedot

Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta Seuranta Reaalimenot/asukas. Tulostavoite ei toteudu.

Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta Seuranta Reaalimenot/asukas. Tulostavoite ei toteudu. 2014 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutuminen tilannekuva helmikuu Strategiajohtaja Jorma Valve Valtuustoseminaari

Espoo-tarinan toteutuminen tilannekuva helmikuu Strategiajohtaja Jorma Valve Valtuustoseminaari Espoo-tarinan toteutuminen tilannekuva helmikuu 2017 Strategiajohtaja 15.2.2017 Valtuustoseminaari Espoon visio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2014 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta

Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Teemu Haapalehto Maahanmuutto- ja monikulttuurisuusasioiden päällikkö Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 9.10.2013 Espoon visio

Lisätiedot

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen. Päämäärä

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen. Päämäärä 2014 - Kulttuuri Resurssit ja johtaminen Päämäärä Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden Oma valtuustokauden

Lisätiedot

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen 2014 - Kulttuuri Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. : Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisten

Lisätiedot

Tulostavoite / kaupungin yhteinen tulostavoite. Kaupungin tuottavuus paranee vähintään 1 %.

Tulostavoite / kaupungin yhteinen tulostavoite. Kaupungin tuottavuus paranee vähintään 1 %. Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Tulos / kaupungin toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelukeskus Resurssit ja johtaminen

Kaupunkisuunnittelukeskus Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen

Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen Konserniesikunta Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198 16.11.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 198 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2016 talousarvion ja strategian lokakuun kuukausiraportti tilanteessa 31.10.2016 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitos -liikelaitos: Talous: Taulukko 1. Toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen.

Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitos -liikelaitos: Talous: Taulukko 1. Toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen. Päämäärä Oma Valtuustokauden valtuustokau tavoitteet (Espoostrategia) den tavoite Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitos -liikelaitos: Talous: Taulukko 1 Mittari / Tulostavoite arviointikriteeri / tavoite 31.10

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta Seuranta

Sosiaali- ja terveystoimi Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta Seuranta 2016 Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen

Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Tulos / Mittari / arviointikriteeri

Lisätiedot

Konserniesikunta. Resurssit ja johtaminen

Konserniesikunta. Resurssit ja johtaminen Konserniesikunta Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelukeskus Resurssit ja johtaminen

Kaupunkisuunnittelukeskus Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen 2016 - Kulttuuri Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Tekninen keskus Resurssit ja johtaminen

Tekninen keskus Resurssit ja johtaminen 2015 - Tekninen keskus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen 2015 - Kulttuuri Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden : Espoo toimii

Lisätiedot

4 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMI

4 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMI 1 4 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMI Teknisen ja ympäristötoimen valtuustokauden ja vuosikohtaiset tavoitteet Taulukossa kaupunkiyhteiset tulostavoitteet on merkitty lihavoidulla kursiivilla ja tulostavoitteet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91 17.05.2017 Sivu 1 / 1 943/2017 00.01.03 91 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2017 talousarvion ja strategian huhtikuun seurantaraportti tilanteessa 30.4.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoo-tarina - päivitys - toteutuminen tilannekuva helmikuu lautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen

Espoo-tarina - päivitys - toteutuminen tilannekuva helmikuu lautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen Espoo-tarina - päivitys - toteutuminen tilannekuva helmikuu 2017 - lautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen Espoo-tarina 1.1 päivitys Asukkaiden osallistaminen; Mun Espoo on -kysely 27.8. 31.10.

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoite: Espoo toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

Teknisen ja ympäristötoimen valtuustokauden ja kaupunkisuunnittelukeskuksen vuoden 2014 tavoitteet

Teknisen ja ympäristötoimen valtuustokauden ja kaupunkisuunnittelukeskuksen vuoden 2014 tavoitteet Teknisen ja ympäristötoimen valtuustokauden ja kaupunkisuunnittelukeskuksen vuoden 2014 tavoitteet 1 Kaupunkisuunnittelukeskuksen valtuustokauden tavoitteena on toteuttaa kaupunginhallituksen 25.11.2013

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 2016 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen 2016 - Kulttuuri Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 2016 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Tuottavuus kunnan strategisessa johtamisessa. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä

Tuottavuus kunnan strategisessa johtamisessa. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Tuottavuus kunnan strategisessa johtamisessa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä 16.6.2011 1 Strategiamallin kehittämisen tavoitteet Strategisen johtamisen ja johtamisjärjestelmän kehittäminen Valtuuston

Lisätiedot

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen 2016 - Kulttuuri Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Liikunta- ja nuorisopalvelut Resurssit ja johtaminen

Liikunta- ja nuorisopalvelut Resurssit ja johtaminen 2016 - Liikunta- ja nuorisopalvelut Resurssit ja johtaminen Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisten palvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa. Johtaminen, esimiestyö ja työtyytyväisyys

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

Kuninkaantien varrelta kaupunkikeskusten verkostoksi

Kuninkaantien varrelta kaupunkikeskusten verkostoksi 1 (6) Espoo-tarina Kuninkaantien varrelta kaupunkikeskusten verkostoksi Mistä olemme tulossa? Espoo täyttää 555 vuotta kesällä 2013. Espoon ajanlasku alkaa siitä, kun Espoon seurakunta irtautui Kirkkonummen

Lisätiedot

2015 - Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen

2015 - Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. : Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisn palvelujen

Lisätiedot

Espoo-tarina Kuninkaantien varrelta kaupunkikeskusten verkostoksi

Espoo-tarina Kuninkaantien varrelta kaupunkikeskusten verkostoksi Espoo-tarina Kuninkaantien varrelta kaupunkikeskusten verkostoksi Mistä olemme tulossa? Espoo täyttää 555 vuotta kesällä 2013. Espoon ajanlasku alkaa siitä, kun Espoon seurakunta irtautui Kirkkonummen

Lisätiedot

Palvelustrategia Helsingissä

Palvelustrategia Helsingissä Palvelustrategia Helsingissä Strategiapäällikkö Marko Karvinen Talous- ja suunnittelukeskus 13.9.2011 13.9.2011 Marko Karvinen 1 Strategiaohjelma 2009-2012 13.9.2011 Marko Karvinen 2 Helsingin kaupunkikonsernin

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 07.11.2016 2016 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen 2017 - Kulttuuri Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa 16.02.2017 Sivu 1 / 1 652/2017 00.01.02.02 27 Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022

Lisätiedot

Avointa varhaiskasvatusta järjestetään varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan lisäksi asukaspuistoissa ja avoimissa päiväkodeissa.

Avointa varhaiskasvatusta järjestetään varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan lisäksi asukaspuistoissa ja avoimissa päiväkodeissa. 314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ Palvelut ja toiminnan kehittäminen Palvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

ESPOO-STRATEGIAN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2013 / ennakkotieto seurantaraportti II (tummennetut ovat kaupunkiyhteisiä tavoitteita)

ESPOO-STRATEGIAN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2013 / ennakkotieto seurantaraportti II (tummennetut ovat kaupunkiyhteisiä tavoitteita) OHEISMATERIAALI Sivistystoimi / suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö ESPOO-STRATEGIAN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2013 / ennakkotieto seurantaraportti II (tummennetut ovat kaupunkiyhteisiä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 27.09.2016 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 45 Vuoden 2017 Espoo-strategian linjaukset ja tavoitteet sekä talousarvioehdotus ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma, Kulttuurilautakunta

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Suomenkielisen varhaiskasvatuksen 3.2.6 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 17.12.2014 Voimaan 1.1.2015 Viimeksi muutettu 13.4.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 17.04.2013 Sivu 1 / 1 1774/00.01.01/2013 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 Päätösehdotus Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä 12.02.2015 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015)

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Päivähoitoikäisten (10kk 6v) lasten määrän muutos vuosina 2010 2014, kun vuosi 2010=1 1,140 1,120

Lisätiedot

Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen IHMIS- JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen IHMIS- JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen IHMIS- JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Asia: Varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b :ien muutokset 1.8.2016 alkaen Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013

Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013 Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle Leena Silfverberg 17.4.2013 Hyvinvoiva helsinkiläinen Nuorille tilaa kuulua ja loistaa Ikääntyvistä huolehditaan Maahanmuuttajat

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Sivistystoimen peruspalvelut turvataan. Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä

Sivistystoimen peruspalvelut turvataan. Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä Sivistystoimen peruspalvelut turvataan Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä 21.9.2011 Espoon sivistystoimen strategiakartta 2012 Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki Otaniemi - Keilaniemi - Tapiola

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh 29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa 11.11.2014 Sivu 1 / 1 4579/12.01.00/2014 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli,

Lisätiedot

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Sivu 1 / 16. Kokoustiedot. Aika torstai klo 17:35-20:05.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Sivu 1 / 16. Kokoustiedot. Aika torstai klo 17:35-20:05. Espoon kaupunki Pöytäkirja 03.12.2015 Sivu 1 / 16 Kokoustiedot Aika 03.12.2015 torstai klo 17:35-20:05 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiina Thure-Toivanen, puheenjohtaja Erika Granfelt Tony Hagerlund,

Lisätiedot

Aika maanantai klo 18:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Lisätietoja

Aika maanantai klo 18:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Lisätietoja Espoon kaupunki Kokouskutsu 01.02.2016 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 01.02.2016 maanantai klo 18:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Lisätietoja Käsiteltävät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5253/2015 05.10.00 219 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Espoo- strategia

Sosiaali- ja terveystoimi Espoo- strategia Sosiaali- ja terveystoimi Espoo- strategia 2013 14.5.2013 Talous 1.1. Kaupungin toimintakate ei heikkene vuoden 2009 tasosta. 1.2. Kaupunkikonsernin toiminnan kustannustehokkuus ja tuottavuus paranee vuosittain

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

Fakta apuna toiminnan ja palvelujen kehittämisessä. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus Anne Peltonen

Fakta apuna toiminnan ja palvelujen kehittämisessä. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus Anne Peltonen Fakta apuna toiminnan ja palvelujen kehittämisessä Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus Anne Peltonen 26.8.2016 Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelut 1.9.2016 2 Tulosyksikkötaso Espoon suomenkielisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 65 Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman (TATU) hyötytavoitteiden ja linjausten hyväksyminen sekä talousarvion tarkistus (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet 20.11.2013 Sivu 1 / 1 3656/12.01.00/2013 234 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen. Päämäärä

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen. Päämäärä 2014 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. t: Espoo toimii

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysryhmä

Sosiaali- ja terveysryhmä Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten ja heidän perheidensä

Lisätiedot