OKO Pankki Oyj. ( lähtien Pohjola Pankki Oyj) Loka Joulukuu Aamiaistilaisuus Evli Pankissa Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OKO Pankki Oyj. ( lähtien Pohjola Pankki Oyj) Loka Joulukuu Aamiaistilaisuus Evli Pankissa Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen"

Transkriptio

1 1 OKO Pankki Oyj ( lähtien Pohjola Pankki Oyj) Loka Joulukuu 27 Aamiaistilaisuus Evli Pankissa Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

2 Asiakasliiketoiminnan kasvu jatkui vahvana ja konsernin tulos oli hyvä huomioon ottaen vaikeat markkinaolosuhteet 2 Asiakasliiketoiminnan kasvu jatkui koko vuoden vahvana Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta teki maksuvalmiusreservien arvonalentumisia lukuun ottamatta ennätyksellisen tuloksen sekä neljännellä vuosineljänneksellä että koko vuonna 27. Yrityspankin, Pääomamarkkinoiden ja Varainhoidon tulokset kasvoivat tuntuvasti. Vakuutustekninen kate oli loppuvuonna edellisvuotta parempi ilman vastuuvelan perustekoron nostoakin. Se oli koko vuodelta selvästi suurempi kuin vuonna 26 Sijoitustoiminnan tulos oli tyydyttävä ottaen huomioon vaikeat markkinaolosuhteet. Konsernin likviditeetti- ja riskiasema säilyivät hyvinä.

3 Taloudelliset tavoitteet 3 1-3/27 4-6/27 7-9/ /27 Tavoite Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta Operatiivinen oman pääoman tuotto, % 17,6 17,7 7,7 6,7 > 19 Operatiivinen kulujen suhde tuottoihin, % 39,1 38,2 54, 6,9 < 4 Vahinkovakuutustoiminta Operatiivinen oman pääoman tuotto, % 35, 26,9 23,7 18,5 > 2 Operatiivinen yhdistetty kulusuhde, % 1,8 89,3 89,5 95,9 92 Operatiivinen liikekulusuhde,% 22,9 21,9 19,4 2,8 < 2 Solvenssisuhde Konserni Oman pääoman tuotto käyvin arvoin, % 13,7 12,2 7,1 5,1 15, Tier 1 vakavaraisuussuhde,(vanha laskentakäytäntö) 8, 8, 7,9 7,5 Tier 1 vakavaraisuussuhde,(uusi laskentakäytäntö) 9,4 8,9 > 8,5

4 M 6 Tulos ennen veroja liiketoiminnoittain Loka-joulukuu Pankki- ja sijoituspalvelut Vahinkovakuutus Muu toiminta 1-12/ /27

5 M 2 Tulos ennen veroja liiketoiminnoittain Tammi-joulukuu Pankki- ja sijoituspalvelut Vahinkovakuutus Muu toiminta 1-12/ /27

6 Tuloslaskelma neljännesvuosittain 6 M 1-3/6 4-6/6 7-9/6 1-12/6 1-3/7 4-6/7 7-9/7 1-12/7 Korkokate Saamisten arvonalentumiset Korkokate arvonalentumisten jälkeen Vahinkovakuutustoiminnan nettotuotot Palkkiotuotot ja -kulut, netto Kaupankäynnin nettotuotot Sijoitustoiminnan nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut IT-kulut Poistot yrityskaupan yhteydessä syntyneistä aineettomista hyödykkeistä Muut poistot Muut kulut Kulut yhteensä Tulos ennen veroja

7 Korkokatteen kehitys arvonalentumisten jälkeen M 14 5,8-1, 12-7,6 19,3 -,5 1, 1, 114,9 1 95, /26 Yrityspankki Pääomamarkkinat Keskuspankki Varainhallinta Varainhoito Vahinkovakuutus Muu toiminta 1-12/27

8 ,2 Nettopalkkiotuottojen kehitys 5,9,3 7,6 1,6 114, /27 Yrityspankki Pääomamarkkinat Varainhoito Muut 1-12/26

9 Omat varat ja vakavaraisuus 9 M % ,5 11, 11, 12,8 12,9 12,2 9,6 8,2 7, 7, 7,6 7, /2 12/3 12/4 12/5 12/6 12/ Omien varojen vähennyseriä ei ole esitetty kuvassa. Ensisijaiset omat varat Toissijaiset omat varat Vakavaraisuus, % Ensisijaisten omien varojen suhde, %

10 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminnan asiakasliiketoiminta kehittyi strategian mukaisesti, markkina-arvostukset rasittivat tulosta 1 Tulos ennen veroja loka-joulukuu 21 M (43) tammi-joulukuu 141 M (163). Operatiivinen oman pääoman tuotto oli loka-joulukuu 6,7 % (19,2). tammi-joulukuussa 12,1 % (18,2) Kulujen osuus tuotoista loka-joulukuussa 6,9% (44,) tammi-joulukuussa 46,3 % (41,5) Yrityspankin luotot ja takaukset lisääntyivät viimeisellä vuosineljänneksellä 447 M ja olivat 11,2 mrd.. Vuosikasvu oli 15%. Yritysluottojen markkinaosuus kasvoi edellisvuoden (17,2) lopusta 17,3%:iin ( ). Hallinnoitavat asiakasvarat olivat 31,3 mrd..

11 1 mrd Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta Kasvu - luottokanta 12 % 7 % 19 % 13 % 17 % 5% 6% 2% 5% /22 12/23 12/24 12/25 12/26 3/27 6/27 9/27 12/27 Kasvuprosentit on ilmoitettu kasvuna edellisen kauden lopusta.

12 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta Markkinaosuus yritysluotoista kehittynyt myönteisesti 12 2 % 16 17,3 % ,7 % /99 12/ 12/1 12/2 *) **) 12/3 12/4 12/5 12/6 12/7 *) 12/22 asti talletuspankkien yritysluottokanta. **) Suomen Pankin uuden tilastointiperusteen mukainen osuus 1/23 lähtien.

13 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta Yritysluottokannan keskimarginaalin kehitys 13 1, %,9,8,7,6,5,4,3 Yritysluottokannan keskimarginaali,2,1, 12/99 12/ 12/1 12/2 12/3 12/4 12/5 12/6 12/7

14 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta Yrityssaamiset ja sitoumukset rating-luokittain*) 14 6 % (AAA-A-) 3-4 (BBB+ - BBB-) 5-6 (BB+ - BB) 7-8 (BB- - B+) 9-1 (B - C) (D) Luokittelematon *) Vakuuksia ja takauksia ei ole huomioitu.

15 Mrd Pankki-ja sijoituspalvelutoiminta Kasvu - Hallinnoitavat asiakasvarat 152 % 14% % % 37 % 3 %

16 M Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta Tulos ennen veroja liiketoiminta-alueittain Loka- joulukuu Yrityspankki Pääomamarkkinat Keskuspankki Varainhallinta Varainhoito Pankki- ja sijoituspalvelut / /27

17 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta Tulos neljännesvuosittain 17 M 1-3/6 4-6/6 7-9/6 1-12/6 1-3/7 4-6/7 7-9/7 1-12/7 Korkokate Saamisten arvonalentumiset Korkokate arvonalentumisten jälkeen Palkkiotuotot ja -kulut, netto Kaupankäynnin nettotuotot Sijoitustoiminnan nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot Tuotot yhteensä Liikekulut yhteensä Poistot yrityskaupan yhteydessä syntyneistä aineettomista hyödykkeistä Tulos ennen veroja

18 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta Maksuvalmiusreservien maturiteetti ja luottokelpoisuusjakauma (M ) 18 Vuotta yhteens ä % AAA % AA % A % BBB % BB+ tai alempi % Sisäisesti luokiteltu % %

19 Vahinkovakuutuksen kasvu jatkui ja tulos parani 19 Tulos ennen veroja Loka-joulukuussa 56 M (2). Laskuperustemuutokset paransivat tulosta 32M (1) Tammi-joulukuussa 181 M (78) Operatiivinen oman pääoman tuotto Loka-joulukuussa 18,5 % (27,6). Tammi-joulukuussa 25,2 % (2,9) Operatiivinen yhdistetty kulusuhde Loka-joulukuussa 95,9 % (95,8) Tammi-joulukuussa 93,8 % (95,5) Sijoitustoiminta tuotti Loka-joulukuussa,2 % (1,5) Tammi-joulukuussa 4,8 % (5,2) Vakuutusmaksutuotot kasvoivat 3 % ja olivat 211 M (1-12/7), 24 (1-12/6) Uusia etuasiakastalousasiakkaita saatiin viimeisellä vuosineljänneksellä 94

20 Vahinkovakuutustoiminta Vakuutusmaksutuottojen kasvu Loka-joulukuu 2 M 25 3% % 1 % 5 15% Henkilöasiakkaat Yritysasiakkaat Baltia Yhteensä 1-12/ /27

21 M 9 8 Vahinkovakuutustoiminta Vakuutusmaksutuottojen kasvu Tammi - joulukuu 8 % % 4 12 % % Henkilöasiakkaat Yritysasiakkaat Baltia Yhteensä 1-12/ /27

22 Vahinkovakuutustoiminta Operatiiviset yhdistetyt kulusuhteet liiketoiminta-alueittain % Henkilöasiakkaat Yritysasiakkaat Baltia Yhteensä ,1 % 99,7 96,2 % 92,8 % 98,2 % 93,9% 95,8% 95,9 % / / / / / / /27 Liikekulut / vakuutusmaksutuotot Korvaustenkäsittelykulut / vakuutusmaksutuotot Korvauskulut / vakuutusmaksutuotot

23 12 Vahinkovakuutustoiminta Yhdistetyn kulusuhteen kehitys ,6 15,1 95,9 94,8 91,2 92,3 87,8 88,1 82,5 77,5 98,2 96,7 95,8 95,4 91,6 1,8 95,9 89,5 93,8 89, Q1 Q2 Q3 Q4 Koko vuosi

24 M 32 Vahinkovakuutustoiminta Sijoituskannan allokaatiojakauma M 2 49 M M 24 8 % 3 % 2% 82 % 16 7% 72% 69% % 4 16 % 17% 16% Käypä arvo Käypä arvo Käypä arvo Kiinteistöt Vaihtoehtoiset sijoitukset Osakkeet Joukkolainat ja korkorahastot *) Rahamarkkinat *) *) Luvut sisältävät korkoinstrumenttien siirtyvät korot.

25 Vahinkovakuutustoiminta Tulos neljännesvuosittain 25 M 1-3/6 4-6/6 7-9/6 1-12/6 1-3/7 4-6/7 7-9/7 1-12/7 Vakuutusmaksutuotot Korvauskulut Aineettomien hyödykkeiden poistot*) Liikekulut Vakuutustekninen kate yhteensä Sijoitustuotot ja kulut Palkkiotuotot ja kulut Muut tuotot ja kulut 9-1 Liikevoitto Diskonttauksen purku Rahoituskulut Tulos ennen veroja *) Johtuvat yrityskaupassa syntyneiden aineettomien hyödykkeiden poistoista

26 Vahinkovakuutustoiminta Korkosalkun maturiteetti ja luottokelpoisuusjakauma (M ) 26 Vuotta yhteensä % AAA % AA % A % BBB % BB+ tai alempi % Sisäisesti luokiteltu % %

27 Etuasiakastalouksien kasvu vahvaa 27 Kasvu/vuosi Kasvu yhteensä 45 (tavoite 21) Kasvu /vuosi Kasvu yhteensä

28 Vahinkovakuutus Kulusynergiat toteutetuista toimenpiteistä tavoiteuralla 28 Milj. 4 Tavoite Vahinkovakuutus Varainhoito Konsernirakenne

29 Vuoden 28 näkymät 29 Vuonna 28 talouskasvun odotetaan hidastuvan, mutta yltävän pitkän ajan keskimääräiselle tasolle. Yritysluottokannan kasvun arvioidaan jatkuvan, mutta hitaampana kuin vuonna 27. Luottomarginaalien ennakoidaan säilyvän vakaina. Pankki- ja sijoituspalvelutoiminnan tuloksen ennen veroja arvioidaan olevan parempi kuin vuonna 27. Maksuvalmiusreservien arvostustuloksen ennakoidaan muodostuvan vuoden 27 tulosta paremmaksi ja riskiaseman säilyvän hyvänä. Vahinkovakuutusliiketoiminnan maksutuottojen kasvuun vaikuttavat tiivis yhteistyö OP-Pohjola-ryhmän jäsenpankkien kanssa sekä yhteisille pankki- ja vakuutusasiakkaille tarjottavan bonus-edun käyttöönotto, joiden arvioidaan vahvistavan markkina-asemaa erityisesti henkilöasiakkaiden keskuudessa. Vahinkovakuutuksen operatiivisen yhdistetyn kulusuhteen arvioidaan olevan 91-95%, mikäli suurvahinkoja ei ole poikkeuksellisen paljon. Vahinkovakuutuksen sijoitustoiminnan pitkän aikavälin tuotto-odotus on 5,4%. Muun toiminnan tuloksen arvioidaan olevan parempi kuin vuonna 27, jolloin tulosta pienensi 11 miljoonan euron kertaluonteinen erä.

30 Yhteystiedot 3 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen Tel Talousjohtaja Ilkka Salonen Tel Sijoittajasuhdejohtaja Marja Huhta Tel

Pohjola-konserni. Analyytikkotilaisuus Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

Pohjola-konserni. Analyytikkotilaisuus Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen Pohjola-konserni Analyytikkotilaisuus 8.5.28 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen 2 Pohjola-konserni Kasvu jatkui vahvana Kannattavuus parani asiakasliiketoiminnoissa Maksuvalmiusreservin markkina-arvon

Lisätiedot

Pohjola-konserni Tammi - maaliskuu Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

Pohjola-konserni Tammi - maaliskuu Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen 1 Pohjola-konserni Tammi - maaliskuu 28 Lehdistötilaisuus 8.5.28 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen 2 Pohjola-konserni Kasvu jatkui vahvana Kannattavuus parani asiakasliiketoiminnoissa Maksuvalmiusreservin

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Aamiaistilaisuus 9.5.2008 Enskilda. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny, Pohjola Vakuutus Oy

Pohjola-konserni. Aamiaistilaisuus 9.5.2008 Enskilda. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny, Pohjola Vakuutus Oy Pohjola-konserni Aamiaistilaisuus 9.5.28 Enskilda Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny, Pohjola Vakuutus Oy 2 Pohjola-konserni Kasvu jatkui vahvana Kannattavuus parani asiakasliiketoiminnoissa Maksuvalmiusreservin

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen Pohjola-konserni Osavuosikatsaus 1.1. - 3.9.28 Lehdistötilaisuus 6.11.28 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen 2 Pohjola-konserni Olennaista Asiakasliiketoiminnoissa tuottojen kasvu jatkui vahvana ja kannattavuus

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Sijoitusmessut Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Sijoitusmessut Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen Pohjola-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Sijoitusmessut 12.11.2008 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen Pohjolan liiketoimintarakenne 2 Pohjola-konserni Pankkitoiminta Varainhoito Vahinkovakuutustoiminta

Lisätiedot

OKO Pankki Oyj. Yhtiökokous Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

OKO Pankki Oyj. Yhtiökokous Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen OKO Pankki Oyj Yhtiökokous 27.3.2007 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen 1 OKO-konsernin strategia 2006-2009 Visio Suomen vetovoimaisin ja menestyvin finanssipalveluyritys Taloudellisen lisäarvon luominen

Lisätiedot

Pohjola-konserni

Pohjola-konserni 1 Pohjola-konserni 31.3.2008 2 Konsernin liiketoimintarakenne Strategia Osavuosikatsaus 31.3.2008 Konserni Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta Vahinkovakuutustoiminta Yrityskaupan synergiat Vuoden 2008

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj. Yhtiökokous 27.3.2008

Pohjola Pankki Oyj. Yhtiökokous 27.3.2008 Pohjola Pankki Oyj Yhtiökokous 27.3.2008 Hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen Pohjola Pankki Oyj Yhtiökokous 27.3.2008 Toimitusjohtajan katsaus Mikael Silvennoinen Konsernin liiketoimintarakenne Kasvu

Lisätiedot

Yhtiökokous 30.3.2006

Yhtiökokous 30.3.2006 Yhtiökokous 30.3.2006 I Pohjola-kauppa II Markkina-asema III Taloudellinen analyysi IV Osinko V Näkymät Pohjola-kauppa: Yhdentyminen Pohjola-Yhtymä Oyj OKOlle Varainhoito Vahinkovakuutus Henkivakuutus

Lisätiedot

OKO Pankki Oyj ( lähtien Pohjola Pankki Oyj)

OKO Pankki Oyj ( lähtien Pohjola Pankki Oyj) 1 OKO Pankki Oyj (1.3.2008 lähtien Pohjola Pankki Oyj) 30.9.2007 2 OKO lyhyesti OKO tarjoaa pankki-, sijoitus- ja vahinkovakuutuspalveluja, joissa se on yksi Suomen johtavista toimijoista. Yritysasiakkaille

Lisätiedot

OKO PANKKI OYJ Heinä- syyskuu 2006

OKO PANKKI OYJ Heinä- syyskuu 2006 OKO PANKKI OYJ Heinä- syyskuu 2006 OSA I STRATEGIA, YHDENTYMINEN JA MARKKINA-ASEMA Strategia Visio Asiakkaat Henkilöstö Sijoittajat Suomen vetovoimaisin ja menestyvin finanssipalveluyritys. Kasvu Kannattavuus

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006 Tammi-maaliskuu 2006 31.3.2006 236 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 30 800 Asiakkaita 4,0 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2008 Tammi-maaliskuu 2008 Avainlukuja 1-3/2008 1-3/2007 Muutos * 2007 Tulos ennen veroja, milj. e 196 246-20 1 005, josta pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 134 184-27 706, josta vahinkovakuutus 22 31-27 181,

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008 Tammi-kesäkuu 2008 Avainlukuja 1-6/2008 1-6/2007 Muutos * 2007 Tulos ennen veroja, milj. e 359 523-31 1 005 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 320 345-7 706 Vahinkovakuutus 40 83-52 181 Henkivakuutus 34

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2007

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2007 Tammi-maaliskuu 2007 Avainlukuja 1-3/2007 1-3/2006 Muutos * 2006 Tulos ennen veroja, m ilj. e 246 211 16 800, josta pankki- ja sijoituspalvelutoim inta 184 166 11 643, josta vahinkovakuutus 31 23 33 78,

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Pohjola-konserni Osavuosikatsaus 1.1. - 3.6.28 2 Sisällys Pohjola lyhyesti 3 Visio, missio ja strategia 6 Osavuosikatsaus 1.1. - 3.6.28 11 Liiketoimintojen katsaukset Pankkitoiminta 22 Varainhoito 33 Vahinkovakuutustoiminta

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä 31.3.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OKO PANKKI OYJ Huhti-Kesäkuu 2006

OKO PANKKI OYJ Huhti-Kesäkuu 2006 OKO PANKKI OYJ Huhti-Kesäkuu 2006 17.8.2006 OSA I STRATEGIA JA MARKKINA-ASEMA Strategia Visio Asiakkaat Henkilöstö Sijoittajat Suomen vetovoimaisin ja menestyvin finanssipalveluyritys. Kasvu Kannattavuus

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä 31.12.2005 238 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 29 700 Asiakkaita 3,9

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2009 Tammi-kesäkuu 2009 Avainlukuja 1-6/2009 1-6/2008 Muutos * 2008 Tulos ennen veroja, milj. e 281 283-1 372 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 270 316-14 532 Vahinkovakuutus 46 40 16 55 Henkivakuutus -41-12

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2008 Tammi-joulukuu 2008 Avainlukuja 1-12/2008 1-12/2007 Muutos * Tulos ennen veroja, milj. e 372 1005-63 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 532 722-26 Vahinkovakuutus 55 181-70 Henkivakuutus -162 129 Asiakkaille

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Pohjola/IR

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Pohjola/IR Pohjola-konserni Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2009 2 Sisällys Pohjola lyhyesti 3 Visio, missio ja strategia 6 Osavuositulos 1.1.-30.6.2009 11 Liiketoimintojen katsaukset Pankkitoiminta 23 Varainhoito 33

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-syyskuu 2010

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-syyskuu 2010 Tammi-syyskuu 2010 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym Sisällysluettelo Tuote- ja palvelukehitys Tukitoiminnot

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2009 Tammi-maaliskuu 2009 Avainlukuja 1-3/2009 1-3/2008 Muutos * 2008 Tulos ennen veroja, milj. e 124 125 0 372 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 164 160 3 532 Vahinkovakuutus -1 22-107 55 Henkivakuutus -26

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005 Tammi-kesäkuu 2005 OP-ryhmä 30.6.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Pohjola/IR

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Pohjola/IR Pohjola-konserni Osavuosikatsaus 1.1. - 3.9.29 2 Sisällys Pohjola lyhyesti 3 Strategia ja taloudelliset tavoitteet 7 Osavuositulos 1.1.-3.9.29 14 Liiketoimintojen katsaukset Pankkitoiminta 26 Varainhoito

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Pohjola Pankki Oyj Pörssitiedote 31.7.2013, klo 8.00 Osavuosikatsaus Pohjola-konsernin tammi kesäkuu 1) Konsernin tulos ennen veroja oli 252 miljoonaa

Lisätiedot

OSA I STRATEGIA JA MARKKINA-ASEMA. Strategia

OSA I STRATEGIA JA MARKKINA-ASEMA. Strategia OSA I STRATEGIA JA MARKKINA-ASEMA Strategia Visio Asiakkaat Henkilöstö Sijoittajat Suomen vetovoimaisin ja menestyvin pankki. Kasvu Kannattavuus Osakkeen tuotto Missio Taloudellisen lisäarvon tuottaminen

Lisätiedot

OKO Pankki Oyj (1.3.2008 lähtien Pohjola Pankki Oyj) 31.12.2007 OKO/IR

OKO Pankki Oyj (1.3.2008 lähtien Pohjola Pankki Oyj) 31.12.2007 OKO/IR 1 OKO Pankki Oyj (1.3.2008 lähtien Pohjola Pankki Oyj) 31.12.2007 2 OKO lyhyesti OKO tarjoaa pankki-, sijoitus- ja vahinkovakuutuspalveluja, joissa se on yksi Suomen johtavista toimijoista. Yritysasiakkaille

Lisätiedot

YHTIÖTIEDOTE klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT

YHTIÖTIEDOTE klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT OKO PANKKI OYJ YHTIÖTIEDOTE 8.11.2007 klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.7. 30.9.2007 JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT Toimitusjohtajan kommentit: "OKO-konsernin liiketoiminta kehittyi hyvin kolmannella

Lisätiedot

AKTIAN PUOLIVUOSIKATSAUS 1-6/2017. Toimitusjohtaja Martin Backman

AKTIAN PUOLIVUOSIKATSAUS 1-6/2017. Toimitusjohtaja Martin Backman AKTIAN PUOLIVUOSIKATSAUS 1-6/2017 Toimitusjohtaja Martin Backman 8.8.2017 ENSIMMÄINEN VUOSIPUOLISKO Liiketoiminnan tuotot yhteensä olivat 107,3 (109,8) milj. euroa. Palkkiotuottojen netto nousi 16 % 45,7

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Vuosikatsaus ja Q408

Pohjola-konserni. Vuosikatsaus ja Q408 Pohjola-konserni Vuosikatsaus 1.1. - 31.12.28 ja Q48 2 Sisällys Pohjola lyhyesti 3 Visio, missio ja strategia 6 Vuositulos 28 ja Q48 1 Liiketoimintojen katsaukset Pankkitoiminta 23 Varainhoito 34 Vahinkovakuutustoiminta

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Tausta-aineisto 2 Vastuuvapauslauseke (Disclaimer) Jotkin tässä esitysmateriaalissa ilmaissut tulevaisuuteen suuntautuvat lausumat perustuvat yhtiön

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2006

OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2006 Tammi-syyskuu 2006 Avainlukuja 1-9/2006 1-9/2005 Muutos 1-12/2005 Tulos ennen veroja, m ilj. 598 452 32,4 * 579 Kulujen suhde tuottoihin, % 55 52 3,4 55 Arvonalentum iset luotto-ja takauskannasta, % 0,01

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Pohjola-konserni Osavuosikatsaus 1.1. - 3.9.28 2 Sisällys Pohjola lyhyesti 3 Visio, missio ja strategia 6 Osavuosikatsaus 1.1. - 3.9.28 1 Liiketoimintojen katsaukset Pankkitoiminta 23 Varainhoito 34 Vahinkovakuutustoiminta

Lisätiedot

Pohjola/IR. Pohjola Pankki Oyj Yhtiökokous

Pohjola/IR. Pohjola Pankki Oyj Yhtiökokous Pohjola Pankki Oyj Yhtiökokous 27.3.2009 Hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen Pohjola haluaa turvata asiakasyritystensä rahoitustarpeet... Vahva pääomitus varmistaa Pohjolan kyvyn turvata asiakasyritysten

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2012

Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2012 Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2012 Pohjola Pankki Oyj Pörssitiedote 6.2.2013, klo 8.00 Tilinpäätöstiedote Pohjola-konsernin vuosi 2012 Konsernin tulos ennen veroja oli 374 miljoonaa

Lisätiedot

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola-ryhmä LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola Pankki Oy Tapiola Varainhoito Oy LähiTapiola Kiinteistövarainhoito,

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Vuosikatsaus Pohjola/IR

Pohjola-konserni. Vuosikatsaus Pohjola/IR Pohjola-konserni Vuosikatsaus 1.1. - 31.12.2009 2 Sisällys Pohjola lyhyesti 3 Strategia ja taloudelliset tavoitteet 8 Vuositulos 1.1.-31.12.2009 ja 2010 näkymät 16 Liiketoimintojen katsaukset Pankkitoiminta

Lisätiedot

OKO PANKKI OYJ. YHTIÖTIEDOTE klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT

OKO PANKKI OYJ. YHTIÖTIEDOTE klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT OKO PANKKI OYJ YHTIÖTIEDOTE 14.2.2008 klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2007 JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT Toimitusjohtajan kommentit: "Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta teki maksuvalmiusreservien

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Pohjola/IR

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Pohjola/IR Pohjola-konserni Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2009 2 Sisällys Pohjola lyhyesti 3 Visio, missio ja strategia 6 Osavuositulos 1.1.-31.3.2009 10 Liiketoimintojen katsaukset Pankkitoiminta 21 Varainhoito 31

Lisätiedot

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2013 LähiTapiola-ryhmä LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö LähiTapiola Pankki Oyj LähiTapiola Varainhoito Oy LähiTapiola Kiinteistövarainhoito

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Puolivuosikatsaus 2011 Tapiola-ryhmä Puolivuosikatsaus 2011 Tilintarkastamaton Vahinko-Tapiola Puolivuosikatsaus 2011 Liikevoitto nousi 22,5 milj. euroa 37,9 milj. euroon (15,4 milj. e) Kokonaistulos oli

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Q2/11 ja H1/11

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Q2/11 ja H1/11 Pohjola-konserni Osavuosikatsaus Q2/11 ja H1/11 2 Sisällysluettelo Osavuosikatsaus ja näkymät 3 Taustamateriaali 30 Tulosanalyysit 72 OP-Pohjolan ja Pohjolan 83 tulos ja tunnuslukuja Suomen kansantalous

Lisätiedot

OKO Pankki Oyj. Ylimääräinen yhtiökokous Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

OKO Pankki Oyj. Ylimääräinen yhtiökokous Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen OKO Pankki Oyj Ylimääräinen yhtiökokous 9.10.2007 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen Vakuutus- ja pankkitoiminnan yhdistäminen jatkuu Osuuspankkien ja Pohjolan yhteistyö osoittautunut tehokkaaksi OP-Pohjolan

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä 31.12.2004 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS H TAALERI OYJ

PUOLIVUOSIKATSAUS H TAALERI OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS H1 2017 TAALERI OYJ TO I M I T U S J O H TA J A J U H A N I E L O M A A 2 2. 8. 2 0 1 7 TAALERI OYJ - INTOHIMO TAALERI OYJ TAALERI-KONSERNI Taaleri on Helsingin pörssiin listattu kasvava

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä 31.3.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 800 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä 30.9.2004 240 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä 30.6.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

OKO Pankki Oyj. Tammi - maaliskuu

OKO Pankki Oyj. Tammi - maaliskuu OKO Pankki Oyj Tammi - maaliskuu 2007 OKO lyhyesti OKO tarjoaa pankki-, sijoitus- ja vahinkovakuutuspalveluja, joissa se on yksi Suomen johtavista toimijoista. Yritysasiakkaille monipuoliset rahoitus-,

Lisätiedot

YHTIÖTIEDOTE , klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT

YHTIÖTIEDOTE , klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT OKO PANKKI OYJ YHTIÖTIEDOTE 9.8., klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 30.6. JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT Toimitusjohtajan kommentit: "OKO-konsernin toisen vuosineljänneksen tulos ennen veroja

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6. Q2 Pohjola Pankki Oyj Yhtiötiedote 3.8., klo 8.00 Tiedoteluokka: Osavuosikatsaus Pohjola-konsernin tammi kesäkuu Konsernin tulos ennen veroja parani 197

Lisätiedot

Pohjolan osakeanti 2009. Vankka perusta luo mahdollisuuksia

Pohjolan osakeanti 2009. Vankka perusta luo mahdollisuuksia Pohjolan osakeanti 2009 Vankka perusta luo mahdollisuuksia Tässä materiaalissa esitetyt tiedot perustuvat listalleottoesitteeseen, johon sijoitusta harkitsevien tulee tutustua ennen sijoituspäätöksen tekemistä.

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Q1/2011

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Q1/2011 Pohjola-konserni Osavuosikatsaus Q1/2011 Pohjola-konserni Osavuosikatsaus Q1/11 2 3 Sisällysluettelo Osavuosikatsaus 4-26 Näkymät 27 Taustamateriaali 28-59 Tulosanalyysit 60-73 Suomen kansantalous 74-80

Lisätiedot

OKO. I Strategia II Markkina-asema III Vuoden 2003 tärkeimpiä tapahtumia IV Taloudellinen analyysi V Osakkeen tuotto VI Näkymät

OKO. I Strategia II Markkina-asema III Vuoden 2003 tärkeimpiä tapahtumia IV Taloudellinen analyysi V Osakkeen tuotto VI Näkymät Yhtiökokous 31.3.2004 I Strategia II Markkina-asema III Vuoden 2003 tärkeimpiä tapahtumia IV Taloudellinen analyysi V Osakkeen tuotto VI Näkymät Visio Asiakkaat Henkilöstö Sijoittajat Suomen vetovoimaisin

Lisätiedot

Strategia ja yhdentyminen

Strategia ja yhdentyminen OKO Pankki Oyj 2006 Strategia ja yhdentyminen Visio Asiakkaat Henkilöstö Sijoittajat Suomen vetovoimaisin ja menestyvin finanssipalveluyritys. Kasvu Kannattavuus Osakkeen tuotto Missio Luomme taloudellista

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012 Pohjola Pankki Oyj Pörssitiedote 3.5.2012, klo 8.00 Osavuosikatsaus Pohjola-konsernin tammi maaliskuu 1) Konsernin tulos ennen veroja oli 104 miljoonaa

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008 ja toimitusjohtajan kommentit

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008 ja toimitusjohtajan kommentit Pohjola Pankki Oyj Yhtiötiedote 8.5.2008, klo 8.00 1 (37) Tiedoteluokka: Osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008 ja toimitusjohtajan kommentit Toimitusjohtajan kommentit "Konsernin

Lisätiedot

YHTIÖTIEDOTE , klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT

YHTIÖTIEDOTE , klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT OKO PANKKI OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.5.2007, klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2007 JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT Toimitusjohtajan kommentit: "OKO-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen tulos

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 Pohjola Pankki Oyj Pörssitiedote 30.10.2013, klo 8.00 Osavuosikatsaus Pohjola-konsernin tammi syyskuu 1) Konsernin tulos ennen veroja oli 381 miljoonaa

Lisätiedot

OKO Pankki Oyj 30.6.2007

OKO Pankki Oyj 30.6.2007 OKO Pankki Oyj 30.6.2007 1 OKO lyhyesti OKO tarjoaa pankki-, sijoitus- ja vahinkovakuutuspalveluja, joissa se on yksi Suomen johtavista toimijoista. Yritysasiakkaille monipuoliset rahoitus-, sijoitus-

Lisätiedot

Tapiola-ryhmä. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola Tapiola Pankki Oy Tapiola Varainhoito Oy Kiinteistö-Tapiola Oy

Tapiola-ryhmä. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola Tapiola Pankki Oy Tapiola Varainhoito Oy Kiinteistö-Tapiola Oy ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2009 Tapiola-ryhmä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola Tapiola Pankki Oy Tapiola Varainhoito Oy Kiinteistö-Tapiola Oy ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Tapiola-ryhmä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola Tapiola Pankki Oy Tapiola Varainhoito Oy Kiinteistö-Tapiola Oy, konserni ENNAKKOTIETOJA

Lisätiedot

Merkki hyvästä ryhmästä * Sisältö. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2010. Konsernitilinpäätös (IFRS)

Merkki hyvästä ryhmästä * Sisältö. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2010. Konsernitilinpäätös (IFRS) Merkki hyvästä ryhmästä * Pohjola Pankki Oyj:n toimintakertomus ja tilinpäätös 2010 Merkki hyvästä ryhmästä * Sisältö Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2010 Toimintaympäristö...2 Konsernin tulos...3

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 Pohjola Pankki Oyj Pörssitiedote 1.8.2012, klo 8.00 Osavuosikatsaus Pohjola-konsernin tammi kesäkuu 1) Konsernin tulos ennen veroja oli 203 miljoonaa

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Pohjola/IR

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Pohjola/IR Pohjola-konserni Osavuosikatsaus 1.1. - 31.03.2010 2 Sisällys Osavuositulos 1.1.-31.03.2010 3 Liiketoimintojen katsaukset Pankkitoiminta 15 Vahinkovakuutustoiminta 25 Varainhoito 40 Konsernitoiminnot 45

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Tilinpäätöstiedote Q4/11 & FY2011

Pohjola-konserni. Tilinpäätöstiedote Q4/11 & FY2011 Pohjola-konserni Tilinpäätöstiedote Q4/11 & FY2011 2 Sisällysluettelo Q4/11 ja vuosi 2011 lyhyesti 3 Osinkoehdotus 8 Tilinpäätöstiedote ja näkymät 10 Taustamateriaalit 36 Suomen kansantalous 80 IR-yhteyshenkilöt

Lisätiedot

Pohjola-konserni Factbook Q3/13

Pohjola-konserni Factbook Q3/13 1 (44) Pohjola-konserni Factbook Q3/13 2 (44) Factbook Q3/2013 Sisällysluettelo Pohjola-konserni 3 Konsernitoiminnot 34 Tulos ennen veroja ja tulosanalyysi Tulos ennen veroja ja avainluvut Tuloslaskelmaerät

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote

Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12. 1 Pohjola Pankki Oyj Yhtiötiedote 9.2.2011, klo 8.00 Tiedoteluokka: Tilinpäätöstiedote Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12. Tammi joulukuu

Lisätiedot

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015 Försäkringsaktiebolaget Garantia Garantia Insurance Company Ltd Kluuvikatu 3 Glogatan 3 Kluuvikatu 3 PL 600, 00101 Helsinki PB 600, 00101

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj Yhtiötiedote 6.8.2009, klo 8.00 Tiedoteluokka: Osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2009 Tammi kesäkuu Tulos ennen veroja parani vertailukaudesta ja oli 123

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote

Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2013 Pohjola Pankki Oyj Pörssitiedote 6.2.2014, klo 8.00 Tilinpäätöstiedote Pohjola-konsernin vuosi 2013 1) Konsernin tulos ennen veroja oli 473 miljoonaa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).

Lisätiedot

AKTIA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2012 Toimitusjohtajan katsaus

AKTIA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2012 Toimitusjohtajan katsaus AKTIA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2012 Toimitusjohtajan katsaus 2011 vaiheikas vuosi Aktialle Liikevoitto (milj. euroa) Osakekohtainen tulos laski 0,53 (0,83) euroon 77,9 Muuttumaton osinko 0,30 euroa/osake

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2011

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2011 Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9. Q3 Pohjola Pankki Oyj Pörssitiedote 2.11., klo 8.00 Osavuosikatsaus Pohjola-konsernin tammi syyskuu Konsernin tulos ennen veroja oli 245 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus 1 Pohjola-konserni Osavuosikatsaus 1.1. 3.9.21 2 Sisällysluettelo Pohjola-konsernin osavuositulos 1-9/21 ja Q3/21 3 Pankkitoiminta 8 Vahinkovakuutustoiminta 12 Varainhoito 18 Konsernitoiminnot 2 Loppuvuoden

Lisätiedot

OKO Pankki Oyj (1.3.2008 lähtien Pohjola Pankki Oyj) Capital Market Meeting. Helsinki 30.11.2007 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

OKO Pankki Oyj (1.3.2008 lähtien Pohjola Pankki Oyj) Capital Market Meeting. Helsinki 30.11.2007 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OKO Pankki Oyj (1.3.2008 lähtien Pohjola Pankki Oyj) Capital Market Meeting Helsinki 30.11.2007 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 2 Sisältö Strategian tarkistuksen perusteet 3 Konsernin liiketoimintarakenne

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Q2/11 ja H1/11

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Q2/11 ja H1/11 Pohjola-konserni Osavuosikatsaus Q2/11 ja H1/11 2 Sisällysluettelo Osavuosikatsaus ja näkymät 3 Taustamateriaali 30 Tulosanalyysit 71 OP-Pohjolan ja Pohjolan 82 tulos ja tunnuslukuja Suomen kansantalous

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9. 1 Pohjola Pankki Oyj Yhtiötiedote 3.11., klo 8.00 Tiedoteluokka: Osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9. Tammi syyskuu Konsernin

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010 1 Pohjola Pankki Oyj Yhtiötiedote 4.8.2010, klo 8.00 Tiedoteluokka: Osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010 Tammi kesäkuu

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2012. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2012. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2012. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2012. Tilintarkastamaton Puolivuosikatsaus 2012 Tapiola-ryhmä Puolivuosikatsaus 2012 Tilintarkastamaton Vahinko-Tapiola Puolivuosikatsaus 2012 Liikevoitto nousi 48,6 milj. euroa 86,5 milj. euroon (37,9 milj. e) Kokonaistulos oli

Lisätiedot

OKON OSAVUOSIKATSAUS JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT

OKON OSAVUOSIKATSAUS JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT OKO PANKKI OYJ Pörssitiedote 17.8.2006, klo 8.00 OKON OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 30.6.2006 JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT Toimitusjohtajan kommentit: "Toisella vuosineljänneksellä OKO-konsernin toiminnalle oli

Lisätiedot

Pohjolan osavuosikatsaus

Pohjolan osavuosikatsaus Pohjolan osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009 1 Pohjola Pankki Oyj Yhtiötiedote 5.11.2009, klo 8.00 Tiedoteluokka: Osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2009 Tammi syyskuu Tulos

Lisätiedot

OKO PANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT

OKO PANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT OKO PANKKI OYJ Pörssitiedote 15.2.2007, klo 8.00 OKO PANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2006 JA TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT Toimitusjohtajan kommentit: "OKOn ensimmäinen täysi tilikausi yhdessä

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Pohjola Pankki Oyj I Toimintakertomus ja tilinpäätös 2009 SISÄLTÖ HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009...2 Toimintaympäristö...3 Konsernin tulos...4 Riskiasema...5 Konsernin riskiasema...6 Vakavaraisuus...7

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2014

Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2014 Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2014 Pohjola Pankki Oyj Pörssitiedote 5.2.2015, klo 08.00 Tilinpäätöstiedote Pohjola-konsernin vuosi 2014 1) Konsernin tulos ennen veroja oli 584 miljoonaa

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2011 Q1 Pohjola Pankki Oyj Yhtiötiedote 4.5.2011, klo 8.00 Tiedoteluokka: Osavuosikatsaus Pohjola-konsernin tammi maaliskuu Konsernin tulos ennen veroja parani

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS JUSSI LAITINEN

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS JUSSI LAITINEN TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS JUSSI LAITINEN Toimitusjohtajan katsaus Kulunut vuosi Aktia panostaa kasvuun Näkymät vuodeksi 2015 2 Suomi väärässä seurassa 3 Velkaantuminen jatkuu ilman uusia toimia 4 Vuoden

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 Pohjola Pankki Oyj Pörssitiedote 29.4.2014, klo 8.00 Osavuosikatsaus Pohjola-konsernin tammi maaliskuu 1) Konsernin tulos ennen veroja oli 159 miljoonaa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1). Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Pohjola-konserni Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.21 2 Sisällysluettelo Pohjola-konsernin osavuositulos H1/21 ja Q2/21 Pankkitoiminta Vahinkovakuutustoiminta Varainhoito Konsernitoiminnot Loppuvuoden näkymät Taustamateriaalia:

Lisätiedot

Jatkuvien toimintojen voitto ennen veroja tammi kesäkuulta oli 121,4 miljoonaa euroa (162,0).

Jatkuvien toimintojen voitto ennen veroja tammi kesäkuulta oli 121,4 miljoonaa euroa (162,0). 1 SAMPO PANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 9.8.2007 SAMPO PANKKI -KONSERNI TAMMI KESÄKUUSSA 2007 Konsernirakenteen muutokset Danske Bank A/S osti 1.2.2007 Sampo Pankin koko osakekannan. Tässä

Lisätiedot

Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2015

Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2015 Pohjola Pankki Oyj Pörssitiedote 4.2.2016 klo 09.00 Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2015 Pohjola Pankki Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2015 Konsernin tulos ennen veroja oli 652 miljoonaa euroa (584)

Lisätiedot