KASVU JA KULTTUURI Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille
|
|
- Juha-Pekka Sipilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KASVU JA KULTTUURI Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille Vastuuhenkilö/ tilivelvollinen Kasvatusjohtaja Pekka Kares Ydinprosessin kuvaus Ydinprosessin päätehtävä Kaupunginvaltuuston hyväksymässä kaupunkistrategiassa painopistealueena on kuntalaisten elämänhallinnan vahvistaminen sekä turvallisen kasvun ja opin polun rakentaminen lapsille ja nuorille. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää toimialojen välistä yhteistyötä (kasvu ja kulttuuri sekä Sotesi/itsehallintoalue). Erityisesti vuonna 2014 käynnistynyt toimijoiden verkostoyhteistyö Perhepalveluverkosto rakentaa ja etsii uusia toimintatapoja sekä sopii niiden toteuttamisesta. Monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja uusien toimintakonseptien rakentaminen vahvistavat kaupungin vetovoimaisuutta. Ydinprosessin strategiset päätavoitteet suunnitelmakaudella Ydinprosessin päätavoitteena on toimivan ja taloudellisen peruspalveluverkoston avulla vahvistaa kuntalaisten elämänhallintaa. Tavoitteen toteuttamisessa huomioidaan uudet tuottavuutta parantavat innovaatiot ja hyödynnetään laajan kolmannen sektorin mahdollisuudet. Keskeisintä on kuntalaisten omaehtoisen toiminnan aktivointi osallisuutta ja yhteisöllisyyttä hyödyntäen. Perhepalveluverkoston keskeiset tavoitteet ovat ennalta ehkäisevä ja varhainen tuki lapsille, nuorille ja lapsiperheille kuntalaisten elämänhallinnan vahvistamiseksi. Perhepalveluverkosto koostuu julkisten palveluiden verkostomaisista toimintamuodoista ja kumppanuuksista kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Perhepalveluverkoston toiminnan kehittäminen on pitkäjänteinen prosessi, jossa ajattelu, innovaatioiden etsiminen sekä uusien toimintatapojen kehittäminen ulottuvat koko taloussuunnitelmakaudelle. Perhepalveluverkoston toimintaa arvioidaan, kehitetään edelleen ja toimintaa vakiinnutetaan. Keväällä 2016 toteutetussa henkilöstökyselyssä ilmeni, että perhepalveluverkoston toiminnasta on selkeästi koettu olevan hyötyä keskinäisen yhteistyön lisäämisessä ja toiminnan vaikuttavuuden lisäämisessä. Perheohjaukseen vuonna 2014 suunnattu resurssilisäys on selkeästi oikea ratkaisu. Tämä ilmenee mm. lastensuojelun sijaishuollon kustannusten selkeänä vähenemisenä erityisesti vuodesta 2014 vuoteen Tavoitteen saavuttaminen edellyttää voimavarojen kohdentamista varhaisen tuen palveluihin. Korjaavien palveluiden tarpeen väheneminen hillitsee menokasvua. Erityisenä painopisteenä vuosina on painonhallintaa tukevien ruokailu- ja liikuntatottumuksien lisääminen sastamalalaisten lasten, nuorten ja lapsiperheiden arjessa. Tavoitteena on asenteiden ja normien muutos sekä konkreettiset muutokset elämäntavoissa koskien yhdessä syömistä, elintarvikkeiden valintaa ja liikunnan määrää. Tavoitteen tueksi on rakennettu kolmivuotinen ( ) Terve arki - laatua elämään hanke. Valtakunnallinen sote-uudistus uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen vuoden 2019 alusta. Sastamalassa suunnitelmakaudella pääpainona on vaikuttavien ja taloudellisten lasten nuorten ja lapsiperheiden palveluprosessien mallintaminen osana valtakunnallista uudistusta siten, että strateginen tavoite kuntalaisten elämänhallinnan vahvistamisesta on edelleen mahdollista saavuttaa. Merkittävimmät toimintaympäristön ja toiminnan muutokset suunnitelmakaudella / Riskianalyysi: muutoksiin liittyvät oleellisimmat riskit ja niihin varautuminen
2 Viimeisten vuosien aikana erityisesti perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa on toteutettu laaja-alaisia palveluverkkoselvityksiä, joiden pohjalta palveluverkkoa on muutettu. Koko prosessin osalta vuoden pääpaino on palveluiden saatavuuden parantamisessa ja tuottavuuden lisäämisessä. Tätä toteutetaan mm. sähköisiä palveluita kehittämällä. Varhaiskasvatuksessa toteutetaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden muutos jokaisen lapsen oikeuteen 20 tunnin varhaiskasvatuksesta. Esiopetuksessa painopisteenä on uuden voimaan tulevan esiopetussuunnitelman jalkauttaminen. Myös uusi varhaiskasvatussuunnitelma otetaan käyttöön suunnitelmakaudella Kummassakin asiakirjassa lapsen ja huoltajien osallisuus on toiminnassa keskeistä. Perusopetuksen osalta painopisteenä on käyttöön otetun opetussuunnitelman jalkauttaminen. Uudistuksessa oppijan omatoimisuus kasvaa opettajan roolin muuttuessa enemmän oppimisen ohjaajaksi. Tämä edellyttää määrätietoista otetta erityisesti henkilöstön täydennyskoulutukseen. Keskustan alueella toteutetaan Varilan koulun rakentamishankkeen yhteydessä esiopetuksen siirto päiväkodeista koulujen yhteyteen. Varilan rakentamishankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan tulevaisuuteen suuntautunut muuntautuva oppimisympäristö, joka mahdollistaa uuden opetussuunnitelman mukaisen pedagogiikan toteuttamisen. Lukiokoulutuksen osalta painopisteenä on myös käyttöön otetun opetussuunnitelman jalkauttaminen. Sähköinen ylioppilastutkinto tulee osaksi lukion arkea suunnitelmakaudella vaiheittain vaiheittain syksystä 2016 alkaen. Elämänlaatu-osaprosessin osalta palveluverkkoa kehitetään kaupunginvaltuuston linjausten mukaisesti, toiminta suhteutetaan kysyntään ja resursseihin. Kuntalaisen kannalta muotoaan hakevassa sote-uudistuksessa on riski, että rakenteiden monimutkaistuessa ja erilaisten yhtiömuotoisten organisaatioiden mukaan tullessa ei millään taholla ole riittävää intressiä pitää huolta ennalta ehkäisevästä työstä ja ihmisten kyvystä huolehtia omasta elämästään. Tässä on olennaista toimialojen ja organisaatioiden välinen yhteistyö, joka on Sastamalassa olennaisena sisältönä perhepalveluverkostossa. Siinä kehitetty on pohjana Sastamalan kaupungin ja uuden itsehallintoalueen välisessä yhteistyössä. Varhaiskasvatus Toimielin Vastuuhenkilö / tilivelvollinen Kasvatus- ja opetuslautakunta vt varhaiskasvatuspäällikkö Sari Välilä Osaprosessin tehtävä/ palvelusuunnitelman kuvaus Varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota laadukasta kasvatusta, opetusta ja hoitoa varhaiskasvatusikäisille lapsille. Varhaiskasvatus tarjoaa myös perusopetuslain (628/1998) mukaista esiopetusta esiopetusikäisille lapsille. Varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikka järjestetään kaikille halukkaille varhaiskasvatus- ja perusopetuslain mukaan. Varhaiskasvatus ja esiopetus perustuvat yhteistoimintaan lasten vanhempien kanssa ja osallisuutta vahvistetaan uuden varhaiskasvatuslain (36/1973, muutos 580/2015) ja esiopetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Varhaiskasvatus vastaa myös lasten kotihoidon- ja yksityisen hoidon tuesta, muille kunnille myytävistä ja muilta kunnilta ostettavista varhaiskasvatuspalveluista. toteutusvuosi / Toiminnan painopisteet, muutokset ja tuottavuustoimenpiteet suunnitelmakaudella vaikutus Varhaiskasvatussuunnitelma on henkilöstön yhteinen työväline ja linjaa varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan. Asiakirja varmistaa toiminnan yhtenäisyyden ja lasten ja heidän perheiden sä tasavertaisuuden. Paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma pohjautuu Sastamalan kaupungin strategiaan. Keskeiset arvot, joilla varhaiskasvatus takaa jokaiselle lapselle turvallisen kasvun ja opin polun ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys. yhteisöllisyys, rohkeus ja kestävä kehitys. Uusi velvoittavampi Varhaiskasvatuksen perusteet asiakirja julkaistaan lokakuussa 2016 ja se on jatkumo esiopetussuunnitelman perusteille ja varmistaa turvallisen kasvun- ja opinpolun toteuttamista. Perhepalveluverkostossa toimiminen, tavoitteiden ja toimintamenetelmien vakiinnuttaminen. Painopisteenä varhainen puuttuminen ja korjaavien palveluiden tarpeen vähentäminen. Toteutus varhaiserityiskasvatuksen sisältöä ja toimintamallia vahvistamalla jatkuu. Uuden varhaiskasvatuksen maksulain valmistuminen suunnitelmakaudella, sen vaikutukset asiakkaille sekä tulokertymään. Maksujen aleneminen tuo talousarvioon nettopainetta. Seurataan 20h varhaiskasvatusoikeuden käyttöön ottamisen vaikutuksia perheitten ja lasten näkökulmasta sekä sen taloudellisia ja järjestämiseen liittyviä vaikutuksia. 2017? syksy2016-
3 Varhaiskasvatuksen palveluverkkoa sopeutetaan hoitoa tarvitsevien lasten määrään. Keskustan alueen hoitopaikkatilannetta seurataan erityisesti lievän hoitopaikka ahtauden vuoksi. Vuorohoidon tilanteen kehittyminen ja siihen reagoiminen, kauppojen aukiolon vapautuminen lisää vuorohoidon tarvetta. Sastamalaan valmistuvan City marketin rekrytointi lisännee vuorohoitopaikkojen (ilta ja viikonloppu) tarvetta. Varhaiskasvatus osallistuu Iällä ei ole väliä -hankkeeseen henkilöstöhallinnon kanssa. Hankkeen tarkoitus on löytää uusia ratkaisuja ja keinoja henkilöstön työhyvinvoinnin lisäämiseksi ja erilaisten työssäjaksamiseen vaikuttavien ratkaisujen kehittämiseksi. Yhtenä tavoitteena on ikääntyvien työntekijöiden työssäjaksamisen keinojen kehittäminen, jotta he jatkaisivat vanhuuseläkkeeseen asti työssään ja näin saataisiin vähennettyä Varhe ratkaisuja, joiden kustannukset ovat korkeat Valtuustotasolla määriteltävät sitovat tavoitteet / Tuloskortti Osaprosessin oma kaupunkistrategiasta johdettu tavoite Turvallinen kasvun- ja opinpolkuja ja elämänhallinnan edistäminen: Varhaiskasvatuspalvelut vastaavat vuorovaikutteisesti asiakkaiden tarpeisiin. Turvallinen kasvun- ja opinpolkuja ja elämänhallinnan edistäminen: Varhaiserityiskasvatuksen vahvistaminen ja uudelleen organisointi perhepalveluverkoston toimintaperiaatteiden mukaisesti 3. Lasten ja lapsiperheiden elämänhallinnan, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Sitova tavoitetaso 2017 Mittari Toimenpiteet % asiakkaista on tyytyväisiä saamaansa palveluun Uusi varhaiskasvatussuunnitelma valmistellaan ja otetaan käyttöön Suunnitelma sisältää myös perhepalveluverkoston toimintaperiaatteiden mukaisesti laaditun erityisvarhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman ja päivitetyn lomakkeiston. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen yhdessä perheitten kanssa ennaltaehkäisevillä toiminnoilla ja tiedon jakamisella hyvästä ravinnosta ja liikkumisen tärkeydestä jokaisessa yksikössä. Jokaisella lapsella päivitetyt uusien perusteiden mukaisetvarhaiskasvatussuunnitelmat, joissa ravitsemus ja liikuntaosio. Tyytyväisten asiakkaiden määrä, asiakaskysely Valmis varhaiskasvatussuunnitelma. Konsultaatio kerta/lapsi Konsultaatio/yksikkö Tehtyjen toimenpiteiden / suunnitelmien määrä Päivitetyt suunnitelmat tehty/ei ole tehty. Kehittämistoimenpiteet itsearvioinnin ja asiakaspalautteiden pohjalta. (Vanhempien osallisuuden lisääminen koko varhaiskasvatuksessa) Toimintaohjelma on käytössä ja uusi varhaiskasvatussuunnitelma jalkautetaan kaikkiin yksiköihin. Yhteistyökumppaneille tiedottaminen uudesta suunnitelmasta. Erityislastentarhanopettajien toiminnan ja avustajien määrän ja toiminnan suhteuttaminen ja uudelleen organisointi osana matalan kynnyksen toimintaa jatkuu. Vanhempien kanssa yhteistyössä tehdään varhaiskasvatussuunnitelmat, joissa keskusteluosiot ravitsemuksesta ja liikunnasta sekä lasten vahvuuksista. Tehdään yhteistyötä Servin ruokahuollon ja ravitsemusterapeutin kanssa, liikuntatoimen kanssa ja hyödynnetään Valon liikuntatempaukset. Osallistutaan hyvinvointipäivään, Unelmien liikuntapäivään. Tehdään yhteistyötä perheohjaajien ja neuvolan kanssa. Uudet liikuntasuositukset huomioidaan toiminnan suunnittelussa. Tavoitteiden strategiavastaavuus (asiasanat): Elämänhallinnan edistäminen, turvallinen kasvun ja opinpolku, vetovoiman vahvistaminen Osaprosessin toimintaa kuvaavat tunnusluvut (ei-sitova) Suorite, mittari Tot2014 Tot2015 Enn2016 TA2017 TS2018 TS v ikäluokka Niistä kunnallisessa varhaiskasvatuksessa, ostopalveluiden piiris
4 sä ja sopimuspäiväkodissa, sisältää esiopetuksen päivähoidon Esiopetusikäisten ikäluokka Lasten kotihoidon tuen piirissä osittainen hoitoraha Yksityisen hoidon tuen piirissä perhepalveluverkoston toimenpiteiden kohteena olevien perheiden lukumäärä (lisäys Kvalt ) - - asiakasperheet esiop/päivähoito 770 asiakasperheet esiop/päivähoito 770 asiakasperheet esiop/päivähoito 770 asiakasperheet esiop/päivähoito 770 Tuloarviot ja määrärahat Nettositova TP2015 TA2016 TA2017 Sitovuustaso: toimintakate, netto* Toimintatuotot TS2018 TS 2019 Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut Toimintakate, netto * Laskennalliset kulut: Poistot ja arvonalentumiset Vyörytyserät Tehtävän kokonaiskustannukset Muutosten vaikutus yht. vuositasolla (+/-) Vertailussa huomioon otettavat toiminnan muutokset v : Esiopetus on siirtynyt varhaiskasvatuksen osaprosessiin. Esiopetusryhmistä 10 toimii koulujen kiinteistöissä ja keskustan alueella esiopetusryhmiä on vielä neljässä päiväkodissa, yksi näistä ryhmistä vuorohoitopäiväkodissa. Esioppilaiden osapäivähoito järjestetään varhaiskasvatuslain vaatimusten ja henkilöstö asetusten mukaisesti. Yhteistyötä tehdään koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhojen kanssa. Varhaiskasvatuslain muutos 20h varhaiskasvatusoikeudesta tuli voimaan ja Sastamalassa sitä noudatetaan. Laissa muuttunutta ryhmäkoon laajennusta Sastamalassa ei otettu käyttöön. Koska osapäiväryhmiä ei ole mahdollista laajassa kunnassa eri puolilla asuville 20h oikeuden piirissä oleville lapsille järjestää, on se järjestetty vanhoissa hoitopaikoissa kokopäiväryhmien yhteydessä. Tästä noin 50 lapsen joukosta 26 lapselle on haettu lapsen tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden perusteella laajempaa varhaiskasvatusoikeutta. Osalla perheistä on myös työllistymisen vuoksi varhaiskasvatus tarve laajentunut kokopäiväiseksi. Kustannusvaikutuksia on tässä vaiheessa vaikea arvioida muuttuneiden tilanteiden vuoksi, mutta näiden hoitopaikkojen järjestäminen ja laajennettujen hakemusten selvittely on työllistänyt hallintoa jossain määrin. Varhaiserityiskasvatukseen saatiin toivottua lisäresurssia aloittaneen kolmannen kiertävän erityislastentarhanopettajan myötä. Aluejakoa on tarkistettu ja kehittämistyö jatkuu edelleen. Ikäluokkien pieneneminen alkaa näkyä vuodesta 2013 syntyneistä lähtien. Vuonna 2015 syntyi 216 lasta ja vuoden 2016 ikäluokka näyttäisi jo syntyneiden ja laskettujen aikojen perusteella olevan 209 lasta. Ilmiö on valtakunnallinen. Päivähoidossa olevien lasten määrä on muutaman vuoden ollut noin 850 ja vastaavasti kotihoidon- ja yksityisen hoidontuen käyttäjät ovat hieman vähentyneet (siirtyneet kunnalliseen päivähoitoon).
5 Perusopetus Toimielin Vastuuhenkilö / tilivelvollinen Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatusjohtaja Pekka Kares Osaprosessin tehtävä/ palvelusuunnitelman kuvaus Perusopetuslain mukaisen opetuksen järjestäminen oppivelvollisuusikäisille Sastamalassa asuville lapsille ja nuorille. Perusopetuksella on sekä kasvatus- että opetustehtävä. Tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja. Perusopetus tuottaa kaikille jatko-opintokelpoisuuden. Opetus järjestetään valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteiden sekä paikallisten opetussuunnitelmien mukaisesti. Uusi opetussuunnitelma on hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa kesäkuussa 2016 Perusopetusta annetaan Sastamalassa vuoden 2017 alkaessa 15 koulussa, joista 12 on alakouluja, kaksi yläkouluja ja yksi yhtenäiskoulu (vl 1 9). Perusopetuslain mukaista koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään 12 koululla. Varhaiskasvatus vastaa esiopetuksesta. Esiopetuksen ja esiopetuksen päivähoidon järjestämisessä tehdään tiivistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kesken. Toiminnan painopisteet, muutokset ja tuottavuustoimenpiteet suunnitelmakaudella toteutusvuosi / vaikutus Toiminnan arviointi ja kehittäminen Perusopetuksessa toiminnan laatua parannetaan säännöllisen itsearvioinnin ja sen perusteella valittavien kehittämiskohteiden sekä jatkuvan toiminnan parantamisen kautta. Koko perusopetuksen itsearviointi toteutetaan joka toinen vuosi. Koulut toteuttavat itsearvionnin vuosittain. Perusopetus osallistuu lapsille, nuorille ja lapsiperheille kohdistuvien palvelujen kehittämiseen perhepalveluverkostossa. Painopisteet Uusien opetussuunnitelmien käyttöönotto vl. 1-6 lukuvuoden alusta alkaen ja vl. 7-9 lukuvuoden alusta alkaen porrastaen edeten. Opetussuunnitelmien tavoitteena on muuttaa ja uudistaa opetushenkilöstön ja oppilaiden ajattelutapaa, opetusmenetelmiä ja toimintakulttuuria kohti oppilaslähtöistä ajattelutapaa. Yhdessä Tilakeskuksen kanssa toteutettavissa uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeissa rakennetaan ajanmukaisia, uutta opetussuunnitelmaa tukevia toimivia ja turvallisia tilaratkaisuja. Perusopetuksen ja Sotesin yhteistyössä toteutetaan pilotti kesätoiminnan järjestämisestä alakouluikäisille oppilaille. Toiminta järjestetään yhden kuukauden ajan keskustan alueella. Tavoitteena on osaltaan toteuttaa strategian mukaista turvallista kasvun ja opin polkua e (netto) Rakenteelliset muutokset: o Kaukolan ja Muistolan koulujen yhdistäminen lv alusta o Sylvään tuntikehys ja opetusjärjestelyt katto- ja tilaremontin valmistuttua Kotikuntakorvaukset alenevat vuodesta 2016 vuoteen Ennuste on, että kotikuntakorvaukset alenevat ja kotikuntakorvaustulot ja menot tasoittuvat vuonna e v ( vuositasolla) v ( vuositasolla) vuodelle 2017 Hallitusohjelman painopisteet: Oppimisympäristöjen digitalisointi, koulutuksen ja työelämän välinen vuorovaikutus. Kouluviihtyvyyden sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen, liikuntaa, koulurauha Kieltenopiskelun monipuolistaminen ja lisääminen.
6 Valtuustotasolla määriteltävät sitovat tavoitteet / Tuloskortti Osaprosessin oma kaupunkistrategiasta johdettu tavoite 1.Turvallinen kasvun ja opin polku: Perusopetus tarjoaa laadultaan ja saavutettavuudeltaan ajanmukaiset, houkuttelevat ja kilpailukykyiset palvelut 2. Turvallinen kasvun ja opin polku, elämänhallinnan edistäminen: Oppilaiden hyvinvointi ja kouluviihtyvyys paranee 3. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden elämänhallinnan, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Sitova tavoitetaso 2017 Mittari Toimenpiteet 2017 Sastamalalaisista perusopetusikäisistä oppilaista 100 % käy koulua Sastamalassa Oppilaiden kokemus koulun arjesta ja oppilaiden mieliala sekä oppilaiden kokemus oppimisen ja koulutyön arvostuksesta paranevat kevään 2016 mittaustuloksiin verrattuna. Useampivuotisen kokonaisvaltaisen toimintasuunnitelman laatiminen tavoitteen saavuttamiseksi Oppilastilasto Koulun hyvinvointiprofiilin työrauhaa, koulutyön tärkeyttä sekä mielialaa mittaavat osiot. Toimintasuunnitelma on laadittu. Koulukuljetusten sujuvoittaminen Oppilaitosten ja opetuksen ajanmukaisuuden, houkuttelevuuden sekä kilpailukyvyn ylläpitäminen ja parantaminen Oppilailta kerätään opetusta koskevaa palautetta, jonka perusteella opettajat ja koulunjohtajat kehittävät opetuksen laatua. Kouluviihtyvyyttä kohennetaan yhteisöllisyyden ja oppilaskuntatoiminnan avulla. Kurinpitotoimissa lisätään kasvatuksellisten keskustelujen ja ohjauksen osuutta, oppilaiden ja huoltajien osallisuutta vahvistetaan. Kyselytutkimuksen toteuttaminen sastamalalaisten lapsiperheiden ruokailu- ja liikuntatottumuksista Tavoitteiden strategiavastaavuus (asiasanat): Lähtötasomittaus Terveistä elämäntavoista tiedottaminen. Sastamalalaisten perheiden tietoisuus hankkeesta sekä hyvinvoinnista on lisääntynyt Lähtötasomittaus suoritettu: 5.- ja 8.-luokkalaisten paino Suun terveys MOVE-kuntotestin tulokset (valtakunnallinen fyysisen toimintakyvyn mittaristo) Kyselytutkimuksen tulokset osoittavat tiedon lisääntyneen terveistä elämäntavoista Suunnittelu ja tiedottaminen alkavasta hankkeesta. Oppilaskuntien kytkeminen mukaan hankkeen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Asiantuntijatiedon kerääminen terveellisen ruokailun ja liikunnan vaikutuksista sekä vaikuttavista toimintamenetelmistä. Elämänhallinnan edistäminen, hyvät peruspalvelut, osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen Osaprosessin toimintaa kuvaavat tunnusluvut (ei-sitova) Suorite, mittari Tot2014 Tot2015 Enn2016 TA2017 TS2018 TS 2019 Sastamalan oppilaskohtaiset kustannukset (ilman sairaalaopetusta ja vammaisopetusta) Oppilasmäärä vl 1-6 (20.9.) Oppilasmäärä vl 7-9 (20.9.) Oppilasmäärä perusopetus yht Opetusryhmien keskikoko vl Opetusryhmien keskikoko vl , Opettajien kelpoisuus-% Tuloarviot ja määrärahat Nettositova Sitovuustaso: toimintakate, netto* TP2015 TA2016 TA Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön 3 TS2018 TS 2019
7 Toimintakulut Toimintakate, netto * Laskennalliset kulut: Poistot ja arvonalentumiset Vyörytyserät Tehtävän kokonaiskustannukset Muutosten vaikutus yht. vuositasolla (+/-) Vertailussa huomioon otettavat toiminnan muutokset v : Keikyän koulun lakkauttaminen alkaen, Kaukolan koulun lakkauttaminen alkaen. Kotikuntakorvausmenojen vähenevät eurolla vuodesta 2016 vuoteen Sylvään koulun opetusjärjestelyjen muutos alkaen, vaikutus vuositasolla euroa vuodesta 2018 alkaen. Vaikutus vuodelle 2016 on euroa. Maahanmuuttajien valmistava opetus käyttömenoissa vuosina 2016 ja 2017, vaikutus vuositasolla euroa. Kate näkyy valtionosuutena talousarvion rahoitusosassa. Kilpailukykysopimuksen mukainen lomarahaleikkaus 30%: vaikutus perusopetuksessa euroa. Lukiokoulutus Toimielin Vastuuhenkilö / tilivelvollinen Kasvatus- ja opetuslautakunta Lukiokoulutuksen rehtori Anni Virnes Osaprosessin tehtävä/ palvelusuunnitelman kuvaus Lukiokoulutus jatkaa perusopetuksen opetus- ja kasvatustehtävää. Lukiokoulutuksen tehtävänä on laaja-alaisen yleissivistyksen vahvistaminen ja riittävien valmiuksien antaminen jatko-opintoihin ja työelämään. Sastamalan lukiokoulutus tarjoaa monimuotoisia lukio-opintoja nuorille ja aikuisille sekä ammatillisessa koulutuksessa oleville kahden tai kolmen tutkinnon suorittajille. Maksupalvelutoimintana lukiokursseja tarjotaan myös lähialueen muille lukioille sekä verkkokursseja valtakunnallisella Isoverstaan kurssitarjottimella. Toiminnan painopisteet, muutokset ja tuottavuustoimenpiteet suunnitelmakaudella Sastamalan lukiotoiminta on keskitetty Vammalan lukioon lähtien. Vuosina vahvistetaan Vammalan lukion asemaa sastamalalaisten nuorten ensisijaisena lukiovalintana. Keskeisenä painopisteenä on myös yhteistyö talousalueen eri lukioiden kesken sekä yhteistyö ammatillisen koulutuksen, Sastamalan opiston, Isoverstaan ja PAOK-verkoston (Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri, Tampereen seututarjotin) kanssa. Myös työelämä- ja korkeakouluyhteistyötä kehitetään. Lukiokoulutuksen tuntijako ja opetussuunnitelmat uudistuivat ja ne otettiin käyttöön Uusi opetussuunnitelma sisältää uusina aihealueina teema- ja taiteiden välisiä kursseja, joita toteutetaan lukuvuosittain 3-5 kpl. Vammalan lukion perusvaltionosuudella rahoitettavien lentopallo- ja urheilulinjojen toteuttamiseen varataan tilavuokrien lisäksi yhteensä 8 kurssia. Ylioppilastutkinto sähköistetään vaiheittain siten, että keväällä 2019 koko tutkinto suoritetaan sähköisesti. Tutkinnon sähköistäminen tapahtuu ylioppilastutkintolautakunnan määrittelemän aikataulun ja ohjeistuksen mukaisesti. toteutusvuosi / vaikutus Siirtyminen yhteen lukioon: TA2014 ja TA2016 erotus: TA2014 ja TA2017 erotus: TP2014 ja TA2017 erotus: Vuosilta ei ennakoitua TAE säästöä toiminnan säilyessä arvioidussa laajuudessaan. Valtuustotasolla määriteltävät sitovat tavoitteet / Tuloskortti Osaprosessin oma kaupunkistrategiasta johdettu tavoite 1. Turvallinen kasvun ja opin polku: Sastamalan lukiokoulutuksen tarjoama opin polku on erityisesti sastamalalaisille opiskelijoille houkuttelevin vaihtoehto. Sitova tavoitetaso 2017 Mittari Toimenpiteet 2017 Sastamalalaisista lukioopintonsa aloittavista opiskelijoista 100% valitsee sastamalalaisen lukion (pois lukien niin sanotun erikoislukion valinneet opiskelijat). Tavoitetaso vuodesta 2017 alkaen: Sastamalalaisista lukioikäisistä opiskelijoista 100% opiskelee sastamalalaisessa lukiossa (pois lukien niin sanotun erikoislukion valinneet opiskelijat). Koulukuljetuskysely (huoltajat ja opiskelijat) Opiskelijatilastot a) Koulukuljetusten sujuvoittaminen b) Oppilaitosverkon houkuttelevuuden parantaminen erityisesti potentiaalisilla opiskelijavientialueilla (alueet, joilla naapurikuntien oppilaitosten houkuttelevuus on poikkeuksellisen suuri).
8 2. Vetovoiman vahvistaminen Koko kaupungin vetovoimaa tukevan lukiokoulutuksen myönteisen imagon ja vetovoiman vahvistaminen Kehittyvä, houkutteleva ja kilpailukykyinen opiskelijoiden tarpeita vastaava lukiokoulutus: Ylioppilastutkintotulokset vähintään valtakunnallista keskitasoa opiskelijoidentyytyväisyys opetusryhmien ilmapiiriin vähintään verrokkikuntien tasolla 95% opiskelijoista suorittaa lukion kolmessa vuodessa. Valtakunnalliset tilastot INKA-järjestelmän sähköiset kyselyt (sähköinen palautejärjestelmä) Keskeyttämisprosentti Koulukysely 3. Lukiolaisten elämänhallinnan, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Tavoitteiden strategiavastaavuus (asiasanat): Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tehostamalla ennaltaehkäiseviä tukitoimia: lukiolla aloitetaan neuvontapistetoiminta (ns. infokioski), jonka vaikuttavuutta arvioidaan kävijämäärän ja asiakastyytyväisyysmittauksen avulla Elämänhallinta, vetovoima Neuvontapiste toiminta on käynnistynyt (on/off) Kävijämäärä ja asiakastyytyväisyys neuvontapisteessä Yhteistyö Servin, liikuntapalveluiden ja perhepalveluverkoston kanssa neuvontapistetoiminnan aloittamiseksi lukiolla kerran kuukaudessa. Hyvän olon-päivän järjestäminen vuonna Osaprosessin toimintaa kuvaavat tunnusluvut (ei-sitova) Suorite, mittari Tot2014 Tot2015 Enn2016 TA2017 TS2018 TS 2019 Nuorisoaste Aikuisopiskelijat Ammattilukiolaiset Muut aineopiskelijat Kustannukset e/opiskelija (ei aineopiskelijat) sis. kaikki kulut Tuloarviot ja määrärahat Nettositova Sitovuustaso: toimintakate, netto* TP2015 TA2016 TA TS2018 TS 2019 Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut Toimintakate, netto * Laskennalliset kulut: Poistot ja arvonalentumiset Vyörytyserät Tehtävän kokonaiskustannukset Muutosten vaikutus yht. vuositasolla (+/-) Vertailussa huomioon otettavat toiminnan muutokset v : Siirtyminen yhteen lukioon Lukiokoulutuksen aloittajamäärän kasvu alkaen (s2016: 131 aloittajaa), josta syntyi tarve jakaa aloittava ikäluokka viiteen rinnakkaiseen opetusryhmään aiemman neljän sijasta. Myös kolmannelle vuosikurssille pienistä lukioista siirtyneistä opiskelijoista muodostettiin oma opetusryhmänsä (+ 1 opetusryhmä). Tämä lisäsi henkilöstökuluja mutta myös kertyviä valtionosuustuloja. Vuoden 2016 osalta lukioverkkoratkaisusta kertyy säästöä vain 5 kk:n osalta sillä pienten lukioiden toiminta jatkui saakka. Vuosien talousarviot eivät ole suoraan vertailukelpoiset seuraavista syistä: kaupungin hallinnon sisäisen laskutuksen kulut kasvoivat vuodelle ,9% (lisäys euroa) ja lakisääteiseen toisen asteen koulupsykologipalvelun toimintakatteeseen varattiin euroa. Uutena kulueränä vuoden 2017 talousarvioon sisällytetään lukiokoulutuksen osuus kaupungin markkinointikuluista, 4000 euroa.
9 Lukiokoulutuksen käytöstä poistuneista tiloista ja puhtaanapitopalveluista siirtyy lähtien vuositasolla perusopetukselle kuluja noin euroa. Lukiokoulutuksen opiskelijakohtaisten kulujen arvioidaan laskevan aikavälillä noin 2600 euroa/opiskelija. Henkilöstömuutokset: 4 lukion lehtoria siirtyi perusopetuksen viranhaltijoiksi ja viisi henkilöä siirtyi Vammalan lukioon. 4 virkaa (2 apulaisrehtoraattia ja kaksi opettajaa) ja yksi toistaiseksi otettu tuntiopettajan tehtävä vapautuivat ja jätettiin täyttämättä. Kokonaishenkilöstömuutos -3 henkilöä.
Sitova tavoitetaso 2016 Toteuma 08/2016
Varhaiskasvatus Toimielin Vastuuhenkilö / tilivelvollinen Kasvatus- ja opetuslautakunta ma. varhaiskasvatuksen päällikkö Sari Välilä Osaprosessin tehtävä/ palvelusuunnitelman kuvaus Varhaiskasvatuksen
LisätiedotToiminnan painopisteet, muutokset ja tuottavuustoimenpiteet suunnitelmakaudella Valmistelutilanne/ toteutuminen 04/2017
Varhaiskasvatus Toimielin Vastuuhenkilö / tilivelvollinen Kasvatus- ja opetuslautakunta vt varhaiskasvatuspäällikkö Sari Välilä Osaprosessin tehtävä/ palvelusuunnitelman kuvaus Varhaiskasvatuksen tehtävänä
LisätiedotValtuustotasolla määriteltävät sitovat toiminnalliset tavoitteet / Tuloskortti Osaprosessin oma. 95% asiakkaista on tyytyväisiä saamaansa
Varhaiskasvatus Toimielin Vastuuhenkilö / tilivelvollinen Kasvatus- ja opetuslautakunta ma. varhaiskasvatuksen päällikkö Sari Välilä Osaprosessin tehtävä/ palvelusuunnitelman kuvaus Varhaiskasvatuksen
LisätiedotYdinprosessin kuvaus. Ydinprosessin strategiset päätavoitteet suunnitelmakaudella
Vastuuhenkilö/ tilivelvollinen Kasvatusjohtaja Pekka Kares Ydinprosessin kuvaus Ydinprosessin päätehtävä Kaupunginvaltuuston hyväksymässä kaupunkistrategiassa painopistealueena on kuntalaisten elämänhallinnan
LisätiedotTavoitetaso 2015 Toteuma 04/2015. saamaansa palveluun Kestävän kehityksen toimintatavat ovat päivittäisessä käytössä kaikissa päivähoidon yksiköissä
Varhaiskasvatus Toimielin: Kasvatus- ja opetuslautakunta Vastuuhenkilö: ma. varhaiskasvatuksen päällikkö Sari Välilä Osaprosessin tehtävä / Palvelusuunnitelman kuvaus Varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS ELOKUU 2017 SIVISTYSTOIMI
SIVISTYSTOIMI Toimialan toiminnan painopisteet ja kehityssuunnat sekä talousarvion toteutumaennuste vuonna 2017 Ydinprosessin päätavoitteena on toimivan ja taloudellisen peruspalveluverkoston avulla vahvistaa
LisätiedotElämänlaatu-osaprosessin osalta palveluverkkoa kehitetään kaupungin linjausten mukaisesti, toiminta suhteutetaan kysyntään ja resursseihin.
Kasvu ja kulttuuri Ydinprosessin kuvaus Ydinprosessi: Kasvu ja kulttuuri Vastuuhenkilö Kasvatusjohtaja Pekka Kares Ydinprosessin päätehtävä Kaupunginvaltuuston hyväksymässä kaupunkistrategiassa painopistealueena
LisätiedotMerkittävimmät toimintaympäristön ja toiminnan muutokset suunnitelmakaudella sekä muutoksiin liittyvä riskianalyysi
Sivistystoimi Toimialan vastuuhenkilö Kasvatusjohtaja Pekka Kares Toimialan tehtäväkaavio Toimialan päätehtävä / palvelusuunnitelman kuvaus *) Sivistystoimeen kuuluvat varhaiskasvatuksen, perusopetuksen,
LisätiedotSivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.
Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset
LisätiedotTavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
Lisätiedot2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä
Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN
LisätiedotKoulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme
LisätiedotSopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-
LisätiedotKasvu ja kulttuuri. Ydinprosessin kuvaus. Ydinprosessi: Kasvu ja kulttuuri Toimielin: Kasvatus- ja opetuslautakunta. Pekka Kares
Kasvu ja kulttuuri Ydinprosessin kuvaus Ydinprosessi: Kasvu ja kulttuuri Toimielin: Kasvatus- ja opetuslautakunta Ydinprosessin päätehtävä Vastuuhenkilö Kasvatusjohtaja Pekka Kares Kaupunkistrategian mukaisesti
LisätiedotHYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.
LisätiedotKoulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
LisätiedotTaloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010
Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien
LisätiedotHuittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma
1 Huittisten kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Arviointisuunnitelma 2019 2021 2 Sisällysluettelo 1. Taustaa... 3 2. Laatutyön organisointi... 3 3. Arvioinnin vuosikello... 4 4. Arvioinnin tasot... 6
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä
LisätiedotAjankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen
Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden
LisätiedotKasvatusjohtaja Pekka Kares
Sivistystoimi Toimialan vastuuhenkilö Kasvatusjohtaja Pekka Kares Toimialan tehtäväkaavio Toimialan päätehtävä / palvelusuunnitelman kuvaus Sivistystoimeen kuuluvat varhaiskasvatuksen, perusopetuksen,
Lisätiedot50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
LisätiedotKasvatus- ja opetuslautakunta, alk. sivistyslautakunta
Varhaiskasvatus Toimielin Kasvatus- ja opetuslautakunta, 1.6.2017 alk. sivistyslautakunta Vastuuhenkilö / tilivelvollinen varhaiskasvatuspäällikkö Sari Välilä Vastuualueen tehtävä/ palvelusuunnitelman
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013
Lisätiedot50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
Lisätiedot2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA
2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT
LisätiedotSopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja
LisätiedotAjankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017
Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:
LisätiedotVESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon
LisätiedotHUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA
HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA 2016 2018 Sisällysluettelo sivu Taustaa 3 Laatutyön organisointi 3 Arvioinnin vuosikello 4 Arvioinnin tasot 6 Arviointikohteet vuosina
LisätiedotSIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA
SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M
LisätiedotErityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä
LisätiedotUudistuva varhaiskasvatus ja esiopetuksen opetussuunnitelmaprosessi
Varhaiskasvatus: Johtajuuden haasteet uudistuvassa varhaiskasvatuksessa Uudistuva varhaiskasvatus ja esiopetuksen opetussuunnitelmaprosessi Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2013 Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos,
LisätiedotAAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...
LisätiedotStrategisen sopimuksen raportti tilanne
SIVISTYSTOIMIALAN STRATEGISEN SOPIMUKSEN 31.7.2014 RAPORTTI Tällä raportilla raportoidaan heinäkuun lopun tilanteen mukaan TAE 2014 luvun alle tai viereen punaisella värillä. 1. TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN/MUUTOKSEEN
LisätiedotTalousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi
Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Joulukuu 2016 30 Varhaiskasvatus Toteutunut 2015 Talousarvio 2016 Muutos 2016-2015 Toimintatuotot
LisätiedotSivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta
1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700
LisätiedotINFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito)
INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito) Kuntien tuottavuusvertailu Yleistä Tuottavuusindeksillä kuvataan kuntien kehitystä ajassa.
LisätiedotRuotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta
1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta TP2014 TA2015 TA2016 TS2017 TS2018 Toimintatulot 957 488 793 000 851 521 851 521 851 521 Toimintamenot 13 747 101 14 393 794 14 233
Lisätiedot51 KÄYTTÖTALOUSOSA SVOL ,pöytäkirjan liite 1, Dno 339/ /2016
51 KÄYTTÖTALOUSOSA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA TOT 2015 TA 2016 TA 2017 Toimintatuotot 4 891 900 4 292 275 4 357 833 Myyntituotot
LisätiedotTulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen
TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:
LisätiedotVarhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola
Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman
LisätiedotKasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna 2018 6.3.2018 1 1. Helsingissä joustavat elinikäisen oppimisen polut ottavat huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet, 30 % Mittarit: Varhaiskasvatus
LisätiedotVarhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle
Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta
Lisätiedot- 1 - Kaikki varhaiskasvatuksen yksiköt toimivat perhepäivähoidon varahoitopaikkoina.
- 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Uuden 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisia tavoitteita viedään eteenpäin mm. varhaiskasvatussuunnitelmia ja lasten ja vanhempien osallisuutta
Lisätiedot2.1. Hyvinvointipalvelut
2.1. Hyvinvointipalvelut Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hyvinvoinnin hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Hyvinvointipalvelujen tehtävänä on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointitarpeiden
Lisätiedot- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.
- 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu
LisätiedotORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA
TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.
LisätiedotSivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut
LisätiedotNuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki
Nuorten kuuleminen ja osallisuus Siiloista kokonaisuuteen 9.2.2018 Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen
LisätiedotTAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3
LisätiedotARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa
ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen
LisätiedotPalvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)
KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016
LisätiedotKehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut
Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten
LisätiedotKasvu ja kulttuuri. Ydinprosessin kuvaus
Kasvu ja kulttuuri Vastuuhenkilö/ tilivelvollinen Kasvatusjohtaja Pekka Kares Ydinprosessin kuvaus Ydinprosessin päätehtävä Kaupunginvaltuuston hyväksymässä kaupunkistrategiassa painopistealueena on kuntalaisten
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala
KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset
LisätiedotMuonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu
LisätiedotOPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
LisätiedotPerusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää
LisätiedotSivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet
SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet
LisätiedotSopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa
LisätiedotKasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma
Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma 2017-2021 Ulvilan tulevaisuuskuva 2030 Ulvila on elinvoimainen ihmisen kokoinen kaupunki, jossa asukkaiden on hyvä elää turvallisesti ja yhteisöjen toimia
LisätiedotSisältö. Ohje osavuosikatsauksen laadintaan 1
OSAVUOSIKATSAUS HUHTIKUU 2017 Sisältö Ohje osavuosikatsauksen laadintaan 1 Talous, henkilöstö 4 Tulos- ja rahoituslaskelma 5 - Talousarvion toteutuminen ja ennuste osaprosesseittain 6 - Verotilitykset
LisätiedotTulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä
Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän
LisätiedotHyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki
Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET
LisätiedotTP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Toimintatuotot
SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSJAOSTO TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Toimintatuotot Myyntituotot 4 975 558 4 426 833 3 901 993 3 901 993 3 901 993 Maksutuotot 782 960 869 499 849 531 849
LisätiedotHANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.
SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena
LisätiedotKoululautakunta. Varhaiskasvatus
Koululautakunta Varhaiskasvatus Kunnallista varhaiskasvatusta järjestetään Haapavedellä Ahjolan ja Onnimannin päiväkodeissa, Metsätähdet- ja Minttula- ryhmäperhepäiväkodeissa sekä perhepäivähoidossa. Varhaiskasvatusta
LisätiedotTalous Euroa Ta 2017 Tot % Menot Tulot Netto
SIVISTYSLAUTAKUNTA (KOULUTUSLAUTAKUNTA 3.5.7 ASTI) (8) OSAVUOSIRAPORTTI.. 3.8.7 Raportin tiedot ovat 9.9.7 kirjanpidon tilanteen mukaiset. Toiminta-ajatus Tehtävänä on tukea ja kannustaa ihmisten jatkuvaa
LisätiedotLapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon
OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen
LisätiedotLAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO
LisätiedotPerusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Lisätiedot- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).
- 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu
LisätiedotPerusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
LisätiedotLappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri
Lisätiedot50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
LisätiedotKoulutuslautakunta. Valtuustoseminaari
Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 16.9.2013 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä
LisätiedotUUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,
LisätiedotVANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.
VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä
LisätiedotPerusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
LisätiedotTilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Tilaisuuden avaus VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 7.12.2015, Helsinki, Messukeskus Pääjohtaja Aulis Pitkälä Digitaalisen oppimisen ja pedagogiikan nykytila - vahvuuksia ja kehittämiskohteita
LisätiedotVarhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen
Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin
LisätiedotOpetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu
LisätiedotKOULUTUSLAUTAKUNTA 67
KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014
LisätiedotKASVATUS JA KOULUTUS -VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ
KASVATUS JA KOULUTUS -VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus ja koulutus -valiokunta 16.1.2019 1 Sisällysluettelo 1 Kasvatus ja koulutus -valiokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Vahvana elämään -palveluprosessin
LisätiedotToimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS
Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman
LisätiedotVARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN 1 Toiminta alue Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta. Toimintaperiaatteina
LisätiedotKasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola,
Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila 2018 Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, 15.3.2018 90% 80% 70% Varhaiskasvatukseen osallistuminen kasvussa Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ja yksityisen hoidon
LisätiedotSivistyslautakunnan talousarvio 2016
1 Oheismateriaali / sivltk 1.9.2015 69 Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa
LisätiedotKOULUTUSLAUTAKUNTA 66
KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 Palvelu: Hallinto Vastuuhenkilö: Anu Kosonen TA13/TA14 TP12/TA14 Sivistystoimen hallinto - - - - Henkilötyövuodet 5 5 5 4-9,5 % -21,1 % / Henkilötyövuosi 75 450 66 046 83 996 83 488-0,6
LisätiedotKaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki
Lisätiedot300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %
Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717
LisätiedotOPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS
OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA 2012-2016 15.3.2012 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset
LisätiedotPainopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:
Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston
LisätiedotTavoitteena on sivistynyt, aktiivinen ja osallistuva kansalainen, joka ottaa vastuun omasta ja muiden hyvinvoinnista sekä elinympäristöstä.
SIVISTYSTOIMEN TOIMINNALLISET TAVOITTEET 1.1. - 30.11.2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: Sivistystoimenjohtaja Sivistystoimen toiminta-ajatus: Sivistystoimen tehtävänä on kasvua, oppimista ja osallisuutta
LisätiedotMonilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.
Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.2016 Varkaus 1 Monilukutaito Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten
LisätiedotKasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät
Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos
LisätiedotStrategia Koululautakunta
Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat
LisätiedotOPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
Lisätiedot7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita
7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden
Lisätiedot