Sivistyslautakunnan talousarvio 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyslautakunnan talousarvio 2016"

Transkriptio

1 1 Oheismateriaali / sivltk Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa kaupunkistrategiaa sekä vastaa toimialansa kehittämishankkeista ja seutuyhteistyöstä. Vastuualueen merkittävin muutos on Ylöjärvellä vuonna 2007 käynnistyneen Yhteispeli-hankkeen päättyminen. Hankkeen vaikutus käyttötalouteen on vuosittain ollut Nyt tämä rahoitusosuus häviää sekä käyttötalouden menoista että tuloista. Nettomenoihin muutos ei vaikuta, sillä kaupungilla ei ole ollut suoraa rahoituksen omavastuuta hankkeessa. Hankkeen rahoittajina ovat toimineet Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Ns. perustoiminnassa on otettava huomioon voimaan astuneen opiskeluhuoltolain velvoitteet kunnille. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että oppilaitosten kuraattori- ja psykologipalvelut järjestetään sijaintikuntaperiaatteella. Tästä aiheutuvana välittömänä toimenpiteenä Ylöjärven on vastattava koulutuskeskus Valon opiskeluhuollon palveluista, kun Tredun osuus palvelujen tuottamisessa jää pois. Käytännössä tämä tarkoittaa lisäyksenä 0.4 kuraattorin työpanosta. Opiskeluhuoltolaki asettaa myös palvelujen järjestämiseen liittyvät määräajat yksilöllisessä opiskeluhuollossa. Tämän johdosta on arvioitu, että kunnan on jatkossa palkattava yksi kuraattori 750 oppilasta ja yksi psykologi oppilasta kohti. Tällä mitoituksella Ylöjärven tarve on 6 kuraattoria ja 4.5 psykologia. Vuoden 2016 loppuun saakka resurssi voidaan järjestää koulutuksellisen tasa-arvohankkeen rahoituksen turvin, mutta sen jälkeen on varauduttava 2-3 kuraattorin palkkaamiseen kaupungin omalla rahalla. Yhteispalvelujen muu käyttötalous kattaa käytännössä vain henkilöstömenoja (5 hlöä) eikä niihin tule muutoksia vuonna Varhaiskasvatuksessa käyttötalouden kasvupaineet johtuvat suoraan lapsimäärän kasvusta sekä palvelujen järjestämisvelvoitteista. Tämän takia varhaiskasvatuksen määrärahaa on lisättävä selvästi vuoteen 2015 verrattuna. Varhaiskasvatuksen palvelujen piiriin arvioidaan tulevan vuonna 2016 sata uutta lasta. Mittava määrärahatarve kohdistuu menokohtaan avustukset, sillä uusi palvelusetelipäiväkoti (Työväentalontie, Vekarametsä ) aloittaa toimintansa heti vuoden 2016 alussa. Ennakkotiedon mukaan talo täyttyy lapsista (84 hoitopaikkaa). Tämän päälle on tarkistettava jo vuoden 2015 tilanteen perusteella pieneksi jäänyttä määrärahaa. Kaupungin oman toiminnan henkilöstöresurssia ei kasvateta.

2 2 Myös perusopetuksessa volyymi kasvaa. Ikäluokkien kasvun johdosta perusopetuksen oppilasmäärän arvioidaan kasvavan sadalla oppilaalla. Tästä huolimatta perusopetuksen tuntikehystä ei kasvateta. Perusopetusryhmien keskikoko kasvaa tämän takia n oppilaalla. Tämän lisäksi tuntikehystä on säädettävä kaupunginosien kesken, sillä Metsäkylän voimakkaaseen oppilasmäärän kasvuun on reagoitava lisäresurssein. Kun tämä otetaan huomioon, on opetusryhmien keskikokoa nostettava enemmän kuin edellä mainittu 0.5 oppilasta. Kaupunkiseudun joukkoliikenteessä tapahtuu merkittäviä taksamuutoksia lukien. Muutokset vähentävät koulukuljetuskustannuksia. Koululaisten iltapäivätoiminnan volyymi säilyy vuoden 2015 tasolla. Lukiokoulutuksessa kurssimäärä (=tuntiresurssi) jätetään vuoden 2015 tasolle siitäkin huolimatta, että opiskelijamäärä saattaa jonkin verran kasvaa syksyllä Opiskelijoille edelleen tarjottavien kannettavien tietokoneiden rahoitus katetaan lukion nykyisten käyttömenojen sisältä. Opiskelijoilta kerättävää omavastuuosuutta korotettiin tämän takia jo lukien. Joukkoliikenteen taksamuutokset lukien alentavat myös lukiolaisten matkakuluja. Tampereen Aterialta ostettavan ruokahuollon määrärahan suuruus tarkistetaan käyttöä vastaavaksi. Valossa aterioiden menekki on ollut keskimääräistä suurempi, jonka takia vuodelle 2015 varattu määräraha on jäänyt liian pieneksi. Talouden tasapainotustoimenpiteet ja selvityshankkeet Koska sivistysosaston vuoden 2016 käyttötalousraamiin ei tehdä muuta kuin palkkoihin liittyvät sopimuskorjaukset, vaatii annettuun raamiin pääseminen monia toimia talousarvioesityksen tasapainottamiseksi. Niiden lisäksi on selvitettävä pidemmällä tähtäimellä uusia keinoja toiminnan tehostamiseksi. Selvityshanke: Selvitetään opiskeluhuollon hallinnollinen asema suhteessa koko kaupungin lasten ja nuorten tukipalveluihin. Palveluja tuottavia tahoja ovat mm. perhekeskus, nuorisotyö, perhetyö, työllisyyspalvelut ja lastensuojelu. Yksi vaihtoehto on tutkia Pirkkalassa käyttöön otetun Lasten ja nuorten tukipalvelut - vastuualueen toimivuutta Ylöjärven olosuhteissa. Talouden tasapainotus: Poikeluksen päiväkodin sulkeminen lukien. Vaikutus sivistysosaston käyttömenoihin vuonna 2016 on n Suurin osa säästöstä muodostuu kiinteistökustannuksista. Talouden tasapainotus: Päivähoitomaksujen tarkistaminen (edellyttäen, että Suomen hallituksen ao. esitykset valtion talousarviossa astuvat voimaan). Vaikutus vuonna

3 3 Talouden tasapainotus: Jatketaan päiväkotien kesäsulkujärjestelmää. Talouden tasapainotus: Jatketaan mahdollisuus ostaa palkkavapaita. Vaikutus Selvityshanke: Selvitetään mahdollisuudet tiivistää hallintoa. Talouden tasapainotus: Tuntikehys säilyy tasossa ja tämän lisäksi opetusryhmien keskikoko kasvaa enintään 1.5 oppilaalla lukien. Kokonaisvaikutus opetusryhmien keskikokoon enintään 2 oppilasta. Vaikutus vuonna Talouden tasapainotus: Luovutaan Ylöjärvi-Tampere-alueella bussien tilausajoista (Kuru ja Viljakkala tarkastellaan erikseen) lukien ja siirrytään käyttämään vain vuoroliikennettä. Vaikutus Talouden tasapainotus: Uuden opetussuunnitelman painotukset eivät kasvata tuntikehystä, paitsi lv ruotsin kielipolun varhaistuminen lisää alakoulun tarvitsemaa tuntikehystä noin 50 vvt. Em. lisäys poistuu kahden seuraavan vuoden aikana. Vaikutus: poistaa lisämäärärahatarpeen lv Lukuvuonna vaikutus on Selvityshanke: Selvitetään uskonnossa ja elämänkatsomustiedossa mahdollisuus antaa oppilaille tietty osa opetuksesta kaikille yhteisenä osuutena. Selvityshanke: Selvitetään mahdollisuudet tiivistää hallintoa. Talouden tasapainotus: Nostetaan ryhmän perustamisen alarajaksi 10 oppilasta (sama alaraja on eskariryhmän perustamisessa). Vaikutus , jos ryhmä jää pois em. syystä. Talouden tasapainotus: Järjestetään iltapäivätoimintaa ensisijaisesti 1. luokan oppilaille lukien. Vaikutus, nettomenot eivät kasva vuodesta Talouden tasapainotus: Kurssimäärä säilyy tasossa. Lisämäärärahatarve poistuu. Talouden tasapainotus: Abien ruokailumahdollisuus katkaistaan penkkaripäivän jälkeen. Vaikutus Talouden tasapainotus: Koulukuljetustuki poistuu lukien. Vaikutus

4 4 Toiminnalliset tavoitteet Laaditaan yhteistyössä perusturvan kanssa selvitys lakisääteisen oppilas- ja opiskeluhuollon hallinnollisesta asemoinnista osana lasten ja nuorten tukipalvelujen kokonaisuutta. Selvitys laaditaan mennessä. Laaditaan ja otetaan käyttöön uusi esiopetussuunnitelma lukien. Koulut käynnistävät Liikkuva koulu -hankkeet lukien. Toimipisteille määritellään toiminnan sisällölliset painopistealueet otettavaksi käyttöön lukien. Valmistellaan hakemus Opetus- ja kulttuuriministeriölle ns. erityisen koulutustehtävän saamiseksi (yrittäjyyskoulutus) Ylöjärven lukiolle. Valmistelun takaraja tarkentuu myöhemmin annettavassa ministeriön ohjeessa. Uudet virat ja toimet / nimikemuutokset koulukuraattori, Valo lukien - kaksi kuraattoria, perusopetus lukien (- kahden palvelusihteerin 20 % työajan siirto perusturvasta sivistysosastolle osana varhaiskasvatuksen hallinnon siirtymistä) - kokonaistyöajassa oleva apulaisrehtori, Metsäkylä lukien - kokonaistyöajassa oleva apulaisrehtori, Moisio lukien - tuntiopettajuuksia lehtoreiksi sen mukaan, mitä virkoja on vapautunut - uudet luokanopettajat määräaikaisina määrärahojen puitteissa - neljän ohjaajan vakinaistaminen, ei määrärahavaikutusta - täytetään vain vapautuvia virkoja, ei uusia

5 5 Investoinnit: talonrakennus / irtain käyttöomaisuus - kalusteet/välineet: - Metsäkylän laajennus vanha lukio Kyläsepän päiväkoti ( käyttötaloudessa) (- Vuorentaustan esiopetusryhmä käyttötaloudessa) Tunnusluvut Peruskoulutus Tunnusluvut TP2014 TA2015 TA2016 Peruskoulun päättäneistä jatkopaikan saaneet: 99,5 % 99,4 % 99,5 % Käyttömenot /oppilas Toiminnan laajuus/ oppilasmäärät Alakoulut Yläkoulut *) luvut eivät sisällä muuttovoittoa Henkilöstö tehtäväalueittain Rehtorit ja opettajat Kuraattorit Toimistohenkilöstö Koulunkäynninohjaajat *) lukuun sisältyy kolme hanketyöntekijää , , * 9 63 Lukiokoulutus Tunnusluvut TP2014 TA2015 TA2016 Suoritetavoitteet Ylioppilaiden määrä/hylätyt 97/<4 % 110/<4 % 108/<4 % Tehokkuustavoitteet/ taloudellisuustavoitteet Opetuksen käyttömenot/opiskelija Toiminnan laajuus Lukiolaisten määrä Henkilöstö *) 24/4 25/29

6 6 Koululaisten iltapäivätoiminta Tunnusluvut TP2014 TA2015 TA2016 Suoritetavoitteet Toiminnassa olevien lasten määrä - kaupunki - seurakunta Tehokkuustavoitteet/ taloudellisuustavoitteet Kustannukset vuodessa / oppilas Henkilöstö - kokoaikainen - osa-aikainen Varhaiskasvatus Tunnusluvut 0-6 v lapset % asukkaista TP2014 TA 2015 TA ,6 10,8 10,7 Suoritetavoitteet (lasten lukumäärä) Päiväkodit Perhepäivähoito Avoin varhaiskasvatus Ostopalvelut Palveluseteli Lasten kotihoidontuki Yksityisen hoidon tuki Osittainen hoitoraha/ Joustava hoitoraha Tehokkuustavoitteet/ taloudellisuustavoitteet Käyttöaste Päiväkodit Perhepäivähoito Henkilöstö kokoaikainen osa-aikainen 1 1 1

Sivistyslautakunta Oheismateriaali / sivltk

Sivistyslautakunta Oheismateriaali / sivltk Sivistyslautakunta Oheismateriaali / sivltk 7.3.207 20 Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet:. Yhteispalvelut Laaditaan yhteistyössä perusturvan kanssa selvitys lakisääteisen oppilasja

Lisätiedot

1. Käynnistetään ja toteutetaan erityisopetusta koskeva auditointi. Selvitys ja toimenpide-ehdotukset

1. Käynnistetään ja toteutetaan erityisopetusta koskeva auditointi. Selvitys ja toimenpide-ehdotukset Sivistyslautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet 1. Käynnistetään ja toteutetaan erityisopetusta koskeva auditointi. Selvitys ja toimenpide-ehdotukset valmistuvat 30.4.2017

Lisätiedot

3. Ylöjärven varhaiskasvatussuunnitelma otettiin käyttöön Vuonna 2018 toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisen arviointi.

3. Ylöjärven varhaiskasvatussuunnitelma otettiin käyttöön Vuonna 2018 toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisen arviointi. Sivistyslautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet 1. Yhteispalvelut: Sivistyslautakunnan alaisilla vastuualueilla (varhaiskasvatus, perusopetus, koululaisten iltapäivätoiminta,

Lisätiedot

lukion tiimioppimisen malli ja hyvinvointikysely.

lukion tiimioppimisen malli ja hyvinvointikysely. Sivistyslautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet:. Ylöjärvi on aktiivisesti mukana 2. Asteen koulutuksen järjestämistä koskevien rakenteellisten muutosten suunnittelussa (viite:

Lisätiedot

Talousarvio 2017 Oheismateriaali / sivltk

Talousarvio 2017 Oheismateriaali / sivltk Sivistyslautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet 1. Käynnistetään ja toteutetaan erityisopetusta koskeva auditointi. Selvitys ja toimenpide-ehdotukset valmistuvat 30.4.2017

Lisätiedot

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014: Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston

Lisätiedot

TA + muutos. Toteutunut

TA + muutos. Toteutunut Oheismateriaali / sivltk 17.3.2015 24 Koulutuslautakunta Yhteispalvelut Vastuuhenkilö sivistysjohtaja Matti Hursti Ei merkittäviä muutoksia. Toimintaa ovat sävyttäneet toimintavolyymin reipas kasvu (oppilasmäärät),

Lisätiedot

3. Yläjärven varhaiskasvatussuunnitelma otettiin käyttöön Vuonna 2018 toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisen arviointi.

3. Yläjärven varhaiskasvatussuunnitelma otettiin käyttöön Vuonna 2018 toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisen arviointi. Sivistyslautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet: 1. Yhteispalvelut: Sivistyslautakunnan alaisilla vastuualueilla (varhaiskasvatus, perusopetus, koululaisten iltapäivätoiminta,

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Vastuualueiden toimintasuunnitelmat / KeSut 2016

Sivistyslautakunta Vastuualueiden toimintasuunnitelmat / KeSut 2016 Oheismateriaali / sivltk 19.1.2016 7 Sivistyslautakunta Vastuualueiden toimintasuunnitelmat / KeSut 2016 Sivistysjohtaja Matti Hursti 1.12.2015, päivitetty 12.1.2016 Lähtökohta KeSuun: Toimintaympäristön

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT

TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT OPETUSPALVELUT OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2017 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 10.8.2017 0 371 383 397 403 402 412 1 351 376 380 395 389 402 2 327 355 384 382 395 393

Lisätiedot

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3. Lukuvuosi 2018-2019 Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit 14.3.2018, sivistyslautakunta 27.3.2018 TA 2018 VALMISTELU Perusopetus Toimintaa ja taloutta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

4100 Koulutus-, varhaiskasvatus- ja kirjastopalvelut

4100 Koulutus-, varhaiskasvatus- ja kirjastopalvelut TOIMIELIN: TEHTÄVÄALUE: TILIVELVOLLINEN: Sivistyslautakunta 4100 Koulutus-, varhaiskasvatus- ja kirjastopalvelut Sivistystoimenjohtaja Selostus tehtäväalueesta: Sisältää keskitettyjen osastopalveluiden,

Lisätiedot

TA2019 valmistelu / Sivistyslautakunnan vastuualueet

TA2019 valmistelu / Sivistyslautakunnan vastuualueet TA2019 valmistelu / Sivistyslautakunnan vastuualueet 6.9.2018 Sivistysjohtaja Matti Hursti 1. Varhaiskasvatus TA2018 on toteutunut kokonaisuutena talousarvion mukaan - hoitomaksut alentuneet arvion mukaan

Lisätiedot

Toimintatulot ja menot ylittyivät lähinnä Yhteispeli-projektin tulojen ja menojen kasvusta. TA + muutos. Toteutunut

Toimintatulot ja menot ylittyivät lähinnä Yhteispeli-projektin tulojen ja menojen kasvusta. TA + muutos. Toteutunut 1 Oheismateriaali / koultk 18.3.2014 22 KOULUTUSLAUTAKUNTA Yhteispalvelut Vastuuhenkilö sivistysjohtaja Matti Hursti Toimintaympäristön merkittävin muutos oli sopeuttaa käyttötaloutta nopeasti heikentyneeseen

Lisätiedot

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2 / 2010 Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro 15 16 17 18 19 20 21 Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007

Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN KYSELY 8/2008 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007 Oppilaitosten

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Palvelukokonaisuudet KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN TOIMIALAN VUODEN 2016 BUDJETTIVOLYYMIT JA HENKILÖSTÖMÄÄRÄT Budjetti 2016 Henkilöstö Varhaiskasvatus 412 000 000 6 455

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Espoon kaupungin suomenkielisen 3.2.2 1 (12) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Espoon suomenkielinen

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016

Henkilöstösuunnitelma 2016 Henkilöstösuunnitelma 2016 Yt-toimikunta 16.11.2015 Kunnahallitus 16.11.2015 Kunnanvaltuusto 30.11.2015 1 SISÄLLYS 1. Henkilöstösuunnitelman tavoite... 3 2. Henkilöstöpoliittiset linjaukset... 3 3. Työvoimatarpeen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Sivistyksen toimiala Pia Bärlund suunnittelija Pia.barlund@jkl.fi 014-266 4889 Näkymätön ja näkyvä maahanmuuttaja 1. sukupolven

Lisätiedot

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista,

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista, Opetuspäällikön tehtäväkokonaisuudesta Savonlinnan kaupungin hallintosääntö 53 viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu-

Lisätiedot

Kuraattori- ja psykologipalvelut Turussa. Tea Kiviluoma/Johanna Käsnänen

Kuraattori- ja psykologipalvelut Turussa. Tea Kiviluoma/Johanna Käsnänen Kuraattori- ja psykologipalvelut Turussa Tea Kiviluoma/Johanna Käsnänen 9.11.2017 Historiaa Sivistystoimeen perustettiin 2006 erityispalveluyksikkö, johon kuuluivat sekä suomenkielisen perusopetuksen kuraattorit

Lisätiedot

Tiistai 16. 3.2010 klo 17.00 18.01

Tiistai 16. 3.2010 klo 17.00 18.01 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2 / 2010 Sivistyslautakunta Sivu 1 (5) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 16. 3.2010 klo 17.00 18.01 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Pertti Heimonen

Lisätiedot

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä,

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Taustaa Launeen ja Liipolan peruskoulujen hallinnolliselle yhdistämiselle aluepäällikkö Mika Silvennoinen mika.silvennoinen@lahti.fi Lähtökohtana Talousohjelma

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Ehdotus päivähoidon, ruotsinkielisen koulutuksen, suomenkielisen koulutuksen ja joukkoliikenteen vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi 2391/02.02.00/2015

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2015

TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2015 TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2015 Toimielin/lautakunta koulutuslautakunta Käyttötalous Toim 40 VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA 410 KOULUTUSPALVELUT Talouspäällikkö 4100 Yhteiset palvelut

Lisätiedot

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS K U N TA L A I S I LTA 3. 1 0. 2 0 1 9 K L O 1 8 N O K I A N K A U P U N G I N VA LT U U S TO S A L I 3.10.2019 1 LÄHTÖKOHDAT TARKASTELULLE Nokian kaupungin

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta Toiminnan sisältö ja laajuus Sisältö: Laajuus kulut /tuotot Hallintopalvelut: Hallinto-, talous- ja suunnittelupalvelut Yleissivistävä opetus: Perusopetus ja lukiokoulutus

Lisätiedot

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 Kunnanhallitus 477 17.12.2014 Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 477 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään vuoden 2015 talousarvioon

Lisätiedot

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon Kaupunginhallitus antoi 1.6.2015 hallintokunnille vuoden 2016 talousarvion sekä taloussuunnitelman 2016 2018 laadintaohjeet.

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Ylöjärven kaupunki. Asukasilta taloudesta 9.10.2014 Kaupungintalo, valtuustosali, klo 17-19

Ylöjärven kaupunki. Asukasilta taloudesta 9.10.2014 Kaupungintalo, valtuustosali, klo 17-19 Asukasilta taloudesta 9.10.2014 Kaupungintalo, valtuustosali, klo 17-19 Talousjohtaja Juha Liinavuori Talousarvio 2015 Haasteita valmistelussa: Heikko yleinen taloustilanne Kunnallisverokertymän kasvu

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 SOPPEENHARJUN ALUE Siivikkala 1-6 303 kasvaa ta-suunnitelma: peruskorjaus 2012-13 yhteistyö Tampereen laajennetaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Tilastotietoja perusopetuksesta lukuvuonna 2014-2015 Henkilöiden määrä 1. Perusopetuksen oppilasmäärä Tilastointipäivä 20.9. lv. 2012-2013 lv.

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 Palvelu: Hallinto Vastuuhenkilö: Anu Kosonen TA13/TA14 TP12/TA14 Sivistystoimen hallinto - - - - Henkilötyövuodet 5 5 5 4-9,5 % -21,1 % / Henkilötyövuosi 75 450 66 046 83 996 83 488-0,6

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Matti Hursti kirjoitti lautakunnalle:

Sivistysjohtaja Matti Hursti kirjoitti lautakunnalle: Sivistysjohtaja Matti Hursti kirjoitti lautakunnalle: TA-esitykset pohjautuvat aina kentän tarpeisiin. Tarpeiden kartoitus on talousarviovalmistelun perusrutiini, jossa itse olen ollut osallisena niin

Lisätiedot

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien Ylöjärven kaupunki Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien 1. Laaja-alainen pedagoginen ja/tai muu kunnallinen kehittämistehtävä 1.1. Erityisopetuksen ja/tai oppilashuollon kunnallinen

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

Tilastotietoja perusopetuksesta

Tilastotietoja perusopetuksesta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 7. Painotettu opetus 8. Perusopetuksen iltapäivätoiminta 9.

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

TA yhteensä, TOT , TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate ,7 %

TA yhteensä, TOT , TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate ,7 % TA yhteensä, TOT 1-12 2010, TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 TA yhteensä TOT 1-12 2010 TA - TOT 2010 Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate -109 952 300-111 792 226 1 839 926-101,7 % Toimintatulot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69 19.04.2017 Sivu 1 / 1 617/2017 12.01.00.00 69 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2011 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Pertti

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SIVLTK, 15.4.2015 18:00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. SIVLTK, 15.4.2015 18:00, Pöytäkirja i SISÄLLYSLUETTELO SIVLTK, 15.4.2015 18:00, Pöytäkirja -1 Läsnäolijat... 1 19 Tuntikehys perusopetuksessa ja lukiossa lukuvuonna 2015-2016... 2 20 Vararehtorien nimeäminen Perälän ja Äystön kouluihin...

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 834 500 26 025 986 4,8 % 1,2 % -0,4 % 100,7 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 557-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012 KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 13.6.2012/68 Voimaantulo: 1.8.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 19.12.2012/136

Lisätiedot

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT Iin kunta SELVITYS UUDESTA OPETUSALUEJAOSTA 1.8.2012 TAUSTAA Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 21.12.2009 päättänyt Iin kunnan talouden tasapainottamissuunnitelmasta. Vuoden 2010 aikana laadittiin edelliseen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 1.8.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU SIVISTYSLAUTAKUNTA 1 Sivistyslautakunta ja jaostot Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos

Lisätiedot

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja. 1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18

Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 5/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (12) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus

Lisätiedot

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen OPETUSLAUTAKUNTA 25.4.2017 Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen NYKYINEN RAHOITUSMALLI Opetuslautakunnan päättämät periaatteet: Opettajien ja koulunkäyntiavustajien

Lisätiedot

Lukuvuoden opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT

Lukuvuoden opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT Lukuvuoden 2017-2018 opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT TA 2017 VALMISTELU OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2016 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 0 371 383 397 403

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO

TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO 1: HELSINGIN YLEISSIVISTÄVIEN KOULUJEN LUKUMÄÄRÄ YLLÄPITÄJITTÄIN 2009-2014 TAULUKKO 2: HELSINGIN YLEISSIVISTÄVIEN KOULUJEN OPPILAS- JA OPISKELIJAMÄÄRÄ YLLÄPITÄJITTÄIN 2009-2014

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi Henkilöstösuunnitelma 2012 2015 Hj 29.8.2011, 136 Seinäjoen kaupungin henkilöstösuunnitelman 2012 2015 valmistelu edellyttää henkilöstöresurssin kokonaisarviointia. Valmistelun lähtökohtana on, että henkilöstölisäykset

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Nexhat Beqiri, Ylitarkastaja SEMINAARI: Oikeus oppimiseen

Lisätiedot

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN YLÖJÄRVEN KAUPUNKI OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET 1.8.2009 LUKIEN Tva-perusteista on tehty päätökset -Kauphall 17.12.2007 662 -Kauphall 19.5.2008 256 -Kaup.joht. 9.6.2009 71 -OVTES Tva-työryhmä

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta vastaa suomenkielisestä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta ja vastaa

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus 1 (5) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, perusopetuksen rehtori Tulosyksiköt Peruskoulutus ( Kohteet Arppe, Hutsi,

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

2.1. Hyvinvointipalvelut

2.1. Hyvinvointipalvelut 2.1. Hyvinvointipalvelut Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hyvinvoinnin hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Hyvinvointipalvelujen tehtävänä on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointitarpeiden

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 87 19.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys-

Lisätiedot

Suora vaikutus vuositasolla. Välillinen vaikutus v. 2014

Suora vaikutus vuositasolla. Välillinen vaikutus v. 2014 Vakanssimuutokset Sivistystoimialan hallinto v. Toimistosihteeri sito hallinto 0 0 määräaikeisen työsuhteen vähentäminen Taloussihteeri sito hallinto 0 0 määräaikeisen työsuhteen vähentäminen Koulunkäyntiavustaja

Lisätiedot