Naantalin Viiniseura. Elokuun rapupruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Naantalin Viiniseura. Elokuun rapupruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät"

Transkriptio

1 Elokuun rapupruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Syyskausi on pyörähtänyt käyntiin helteisen kesän jälkeen ja Naviksen jo perinteeksi tullut rapupruuvi Marskin metsästysmajalla on takana. Tuulisessa mutta muuten mukavassa alkusyksyn säässä vietetty ilta oli jälleen menestys ja iltaa kohden aika loppui taas kesken, kuten jokainen kerta aikasemminkin. Haastava tietovisa oli vasta lähestymässä loppua, kun taksi jo saapui paikalle ja poimi illan kulkijat mukaansa. kuntoon illan rapupruuvia varten. Paikalle oli tulossa 17 alan lähes ammattilaista, joten mitään ei voinut jättää sattuman varaan. Heti puolen päivän jälkeen valmiusryhmä saapui pitopaikalle laittamaan paikkaa 1

2 Top Chef Mika kiehautti varmalla otteella pakastealtaasta noudetut ravut, jotka tällä kertaa eivä olleetkaan Ikean kalustehallista kuten aiemmilla kerroilla. Mutta kuten kuvista näkyy, tulos ei ollut ainakaan yhtään huonompi, pikemminkin päinvastoin. polttanut nahkaansa rantahietikossa iltaauringon paisteessa. Tuuli puhalsi mereltä päin, niinkuin yleensä, vilvoittaen mukavasti terassilla istujia, jolloin ajantaju meinasi kadota jo heti alkuvaiheessa. Sari ja Lea laittoivat pitkän pöydän viimeisen päälle kuntoon, joten pruuviväen oli helppo istua valmiiseen pitopöytään. Pruuvi alkoi kuitenkin ajallaan ja Mikan, Sarin & Lean loihtima rapupöytä notkui jälleen kerran rapumerran tuliaisista. Ennen ruokailua oli mahdollisuus saunomiseen sekä uimiseen kesälämpöisessä meressä ja tällä kertaa ilahduttava määrä jäsenistä käytti mahdollisuutta hyväkseen. Paikalla oli jopa auringonottajia ja aurinkorasvan kertoimella 50 kukaan ei Illastamisen aluksi Heikki esitteli rapujen lomassa nautittavat viinit, jotka oli jälleen kerran todella ammattitaidolla valittu. Kaiken kruunasi tietysti Chablis, jota ei varmastikaan jäänyt yhtään ylitse. Snapsina oli itseoikeutetusti Marskin ryyppy, kuten paikkakin jo velvoitti ja snapsilauluja hoilattiin kuten tapana on, helan går. 2

3 Top Chef Mika esitteli jälleen kerran ravunsyönnin salat, miten julma veden eliö kesytetään ja mistä löytyy makoisimmat suupalat. Kuoren alta löytyi myös suoli, jonka saattoi syödä jos siltä tuntui. Kari valmisti jälleen kerran ravunpyrstöillä täytetyn voileivän vaimolleen ja tulos oli taattu. Lautaselle kertyneistä varaosista päätellen hyötysuhde ei ollut kummoinen. Alkutahdituksen jälkeen pruuviryhmä keskittyi pöydän antimiin täydellä antaumuksella. Iloinen puheensorina täytti huoneen ja lautaset täyttyivät varaosiksi tarkoitetuilla ravun osilla. Ruokailun jälkeen Top Chef Mika siirsi pruuviporukan Kuuban tunnelmiiin. 3

4 Edessä oli mukaansa tempaava esitys sikaarien valtakunnasta ja terassilla odottavat maistiaiset kruunasivat esityksen. Sikaarien kyytipoikana ollut Captain Morganin Black Spicy rommi ei jättänyt ketään kylmäksi ja illan edetessä löytyi myös tämänkin pullon pohja. Erinomainen esitys, josta suuri kiitos Mikalle. kokematta, kun taksi saapui sovittuun aikaan paikalle sekoittaen pelipöydän ja kilpailun voittaja jäi tällä kertaa julkaisematta. Ilta loppui kesken jälleen kerran, kuten jokainen kerta aikaisemminkin. Erinomainen rapupruuvi, erinomaiset viinit, ravut ja koko pöydän kattaus. Kuten aikaisemminkin, illan ohjelmassa oli myös tietokilpailu ja tällä kertaa älykännyköistä ei ollut mitään hyötyä, sillä niin älyttömiä olivat kysymykset. Kysymykset jakautuivat kolmeen alueeseen, musiikki, yleistieto ja viinit. Tiukan alkukarsinnan jälkeen loppukilpailuun selvisivät vierailevat tähdet Timo & Teija. Finaali oli erittäin tasainen ja välillä tarvittiin kysymysten tulkinnassa jopa lukuapua, jolla varmistettiin puolueettomuus. Erittäin tasaisen kilpailun kliimaksi jäi kuitenkin Kiitokset kaikille järjestelyihin osallistujille ja tietysti myös pruuvissa mukana olleille. Tästä on hyvä jatkaa syyskuun pruuviin, jossa kuullaan Heikin matkakertomusta etelän viinitiloilta. Esitys on varmasti A- luokkaa ja pruuvattavat viinit sen mukaisia eli varmasti vastinetta pruuvimaksulle. T. Ismo 4

5 Pruuvatut viinit ja muut ruokajuomat: Gérard Bertrand Terroir Picpoul de Pinet ,90 Arvio: Puhdaspiirteinen tuoksu on hedelmäinen. Siinä on hentoa sitrusmaisuutta, mineraalisuutta ja kypsiä päärynän aromeja. Kuiva maku toistaa tuoksun aromit. Siinä on lisäksi hentoa yrttisyyttä ja omenaisia vivahteita. Tasaiselle suutuntumalle tuo eloisuutta miellyttävä hapokkuus, joka kannattelee viiniä persikan kiveäkin aromeiltaan muistuttavaan jälkivaikutelmaan. Ruokasuositus: Monikäyttöinen viini paistettujen kala- ja äyriäisruokien seuraan. Tuottaja: Gérard Bertrandin viinitalo on perustettu vuonna Se sijaitsee Château l'hospitalet'ssa lähellä Narbonnen kaupunkia. Viinitalo omistaa 325 hehtaaria tarhoja Languedocissa. Lisäksi Gérard Bertrand käyttää sopimusviljelijöitä ja yhteistyöosuuskuntia. Tuotenumero: Alkoholi: 12,50 % Uutos: 22 g/l Hapot: 5,8 g/l Luokitus: AOP Coteaux du Languedoc Picpoul de PinetMyynnissä. Ranskan johtava luomuviinien tuottaja, Gérard Bertrand on entinen Ranskan maajoukkueen rugbypelaaja. Wine Enthusiast -lehden vuoden eurooppalaiseksi tuottajaksi 2011 valitsema, erittäin kunnianhimoisen ja voimakkaasti vientimarkkinoille suuntautuneen Gérardin tavoitteena on olla Languedoc-Rousillonin johtava premium viinien tuottaja. Gérard valmistaa viininsä Ranskan ensimmäisellä Carbon Neutral sertifioidulla tilallaan, Narbonnen Ch. Hospitalet:ssa, josta on kehittymässä myös merkittävä viiniturismin keskus. Pöytäviinien lisäksi valmistetaan myös kuohuviinejä ja väkevöityjä viinejä. Omaperäinen valkoviini sopii kalan seuraan. Paikallinen erikoisuus Languedocista. Picpoulrypälettä näkee hyvin vähän muualla. Tuoksu on haastava tulkita, hedelmä on saatu hyvin esiin. Kuin tehty kotimaisille tuoreille kaloille. 5

6 Cono Sur Single Vineyard Block 23 Riesling 2012, 12,99 Chile, Bío Bío Riesling (100%) Viña Cono Sur, D.O. Valle del Bio-Bio Tuotantoalue: Rypäleet tulevat Quitralman-nimiseltä tilalta Bío-Bíon laaksosta, joka sijaitsee Chilen laajan keskuslaakson eteläpuolella. Maaperä mineraalista punasavea, ilmasto sateinen ja viileä. Valmistus: Käsinpoiminta. Viini lepäsi 3 kuukautta terästankeissa. Kestävyys: Tuottajan mukaan viini on parhaimmillaan viiden vuoden sisällä vuosikerrasta. Tuottaja: Vuonna 1993 perustettu Cono Sur panostaa luonnonmukaiseen ja ympäristöystävälliseen tuotantoon, vaikkei kaikkia tarhoja ole sertifioitu. Viiniliikkeen omistaa suuri chileläinen viinikonserni Concha y Toro. Alkoholi: 13,50 % Sokeri: 6 g/l Tämä kyseinen viini tunnettiin vielä edellisvuosikerrasta nimellä Visión Single Vineyard Riesling ja tällä nimellä viinin vuosikerta 2011 plokkasi Vuoden Viini tittelin Viinilehdeltä titteli, jota arvostan merkittävästi enemmän kuin esimerkiksi yllättävän samannimistä Vuoden Viinit -kilpailua, jossa palkintoja kylvetään kuin siemeniä keväällä. Väriltään viini on paksuhko, valkoviiniksi varsin tiivis ja sävyltään ja kirkkaan kellanvihreä. Tuoksultaan viini on runsas, erittäin aromikas ja jopa kosiskelevan makean hedelmävetoinen; hunajaa, makeata omenaa ja jopa omenasosetta, kevyttä kukkeutta ja aavistus dieselistä petrolisuutta. Yrttinen ja mineraalinen jälkimaku on selvästi keskimakua kepeämpi, kuivempi ja freesimpi, jättäen kielelle hapokkaan viheromenaisen jälkivaikutelman, mutta kokonaisuutta se ei onnistu täysin pelastamaan. 6

7 Chablis Marouettes 2012, 19,95 AC Chablis / Bourgogne, Ranska François Martenot Chardonnay Naantalin Viiniseura Kuiva, hapokas, sitruksinen, kevyen aprikoosinen, hennon voinen, mineraalinen Alkoholi: 12,00 % Uutos: 19 g/l Hapot: 6,2 g/l Arvio: Hillitty, nuorekkaan tyylikäs tuoksu josta voi erottaa muun muassa keltaista omenaa ja sitrushedelmää. Keskitäyteläinen maku on kuiva. Vaikka maku on varsin herkkäarominen tuoksua tiiviisti seuraten on viinissä intensiivisyyttä.hedelmäisyyttä tasapainottaa herkullinen hapokkuus joka tekee kokonaisuudesta ilmavan. Maun jälkipuolella mineraalisuus tuo moniulotteisuutta viiniin. Tyylikäs kokonaisuus jättää viipyilevän, sitrusmaisen mineraalisen jälkivaikutelman. Ruokasuositus: Selkeämakuiset äyriäiset ja vaalealihaiset kalat. 7

8 Torres 10 Gran Reserva Imperial Brandy, 23,80 Miguel Torres Luonnehdinta: Tummanruskea, keskitäyteläinen, melko iäkäs, lämmin, hedelmäinen, suklainen, mausteinen, hennon kahvinen brandyt Alkoholi: 38,00 % Uutos: 14 g/l Sokeri: 12 g/l Viinin nimen selitykset: gran reserva = Espanjassa pitkään kypsytetty, yli 3 vuotta sekä lisäksi pari vuotta pullossa. reserva = Espanjassa 2-3 vuotta kypsytetty ja lisäksi 1 vuosi pullossa. Uudessa maailmassa ei välttämättä tarkoita mitään. Baileys Original Irish Cream, 19,98 Baileys Maitokahvinruskea, täyteläinen, runsaan kermainen, suklainen, lämmin Alkoholi: 17,00 % Uutos: 420 g/l Sokeri: 200 g/l Energiaa: 270 kcal / 100 ml (1100 kj / 100 ml) 8

9 Marskin Ryyppy, 20,90 Naantalin Viiniseura Lignell & Piispanen Väritön, pehmeä, mausteinen, hennon yrttinen, tasapainoinen, tyylikäs Marskin ryyppy on marsalkka Mannerheimin nimeen liitetty snapsina nautittava väkevä alkoholiannos. Lähteiden mukaan on tärkeää, että juoma on kaadettu lasissa piripintaan tai jopa hiukan kukkuralleen ja että juoma tarjoillaan jääkylmänä ja juodaan läikyttämättä. Ainesosat: Juomasekoituksen yksityiskohdista on kiistelty liki 50 vuotta, eikä alkuperäisen reseptin mukaisia ainesosia enää ole saatavana. Sekoituksen kehitti alun perin Mannerheimin adjutantti Ragnar Grönvall marsalkan pyydettyä tätä tekemään jotain sulfiittispriistä tehdyn sodanaikaisen huonolaatuisen vodkan, ns. tikkuviinan, maulle. Tarkoituksena oli peittää halvan viinan makua lisäämällä mukaan tilkka kalliimpia aineita. Mannerheim-internetprojektin mukaan sekoitukseen kuuluu litra Rajamäen akvaviittia, 2 cl kuivaa ranskalaista vermuttia ja 1 cl giniä. Alkon mukaan taas käytetään 5 dl Extra Akvaviittia, 5 dl Pöytäviinaa, 2 cl Noilly Prat -vermuttia ja 1 cl giniä. Alkoholi: 40,00 % Uutos: 3 g/l Sokeri: 3 g/l Tohtori Mikko Uola on kirjoittanut aiheesta ennenkin, mutta nyt hän paljastaa loputkin piilossa olleet asiat. Moni kirjoittaja on pitänyt Marskin tapaa tarjota piripintaisia laseja vierailleen silkkana simputuksena. Jos vieraan käsi ei ollut vakaa, sai marsalkka aiheen ivalliseen lohkaisuun. Oikea selitys on venäläisten upseerien palkkakäytäntö. Venäjän armeijassa upseereille kuului palkan lisäksi yksi ryyppy vodkaa lounaalla ja kaksi päivällisellä. Jotta edusta olisi saatu kaikki irti, lasit kaadettiin niin täyteen, että ne sivusta katsoen olivat todella kukkuroillaan. Mannerheimin pöytävieraat noudattivat isännän tapoja ja joivat vain saman verran kuin hänkin. Poikkeuksen teki kuitenkin Ruotsin kruununprinssi Gustaf Adolf, joka joi tiuhaan tahtiin neljä kuuden senttilitran ryyppyä, jolloin Mannerheim lopetti tarjoilun. Hänellä oli siihen oikeus, sillä hän maksoi itse omasta palkastaan kaiken juomansa ja tarjoamansa alkoholin. 9

10 Jaume Serra Brut Nature, 8,49 DO Cava / Espanja Jaume Serra Xarel.lo, Parellada, Macabeo Naantalin Viiniseura Arvio: Kypsän hedelmäinen tuoksu on miellyttävän makea. Siitä voi erottaa myös paahteisia ja toffeetakin muistuttavia piirteitä. Keskitäyteläinen maku on kuiva, mutta hedelmäinen. Suutuntumaltaan pehmeä maku seuraa aromeiltaan tuoksua. Siinä on miellyttäviä paahteisia piirteitä. Viini jättää kukkaisen, mutta kuitenkin melko neutraalin jälkivaikutelman. Ruokasuositus: Suolaisten pikkunaposteltavien seuraksi. Tuottaja: Jaume Serran omistaa J. García Carrión. Garcia-Carriónin viininviljelyshistoria on yli satavuotias. Carriónin perhe on omistanut viinitarhan Jumillassa ja valmistanut viiniä omassa viinilässään jo vuodesta Intohimo viiniin ja viininviljelykseen ovat kulkeneet suvussa isoisältä isälle ja edelleen pojalle. Perheyhtiötä johtaa Don José García Carrión. JGC:n päämääränä on aina ollut perustaa viinitalo jokaiselle Espanjan merkittävimmälle D.O.-alueelle ja nykyisin viiniä tuotetaankin 11 eri laatuviinialueella. JGC on sekä Espanjan suurin ja maailman kuudenneksi suurin viinitalo että Espanjan suurin ja Euroopan viidenneksi suurin mehuvalmistaja. Tunnetuin tuotemerkki Don Simon kattaa niin viinit, sangriat kuin mehutkin. 10

11 Captain Morgan Black Spiced, 29,70 Captain Morgan Rum maustetut viinat Naantalin Viiniseura Kahvinruskea, täyteläinen, makeahko, lämmin, paahteinen, mausteinen, kevyen lääkeyrttinen Kypsytys: Rommia on kypsytetty noin 3 vuoden ajan hiiltyneissä tammitynnyreissä. Tuottaja: Diageo on maailmanlaajuinen yritys, jonka tuotteita myydään yli 180 valtioon ympäri maailmaa. Muuta: Rommi on maustettu muun muassa kanelilla, mausteneilikalla ja vaniljalla. Alkoholi: 40,00 % Uutos: 29 g/l Sokeri: 20 g/l Energiaa: 240 kcal / 100 ml (980 kj / 100 ml) 11

Viognierin matkassa maailmalla. tasting-tilaisuus / Kaarina Tilli

Viognierin matkassa maailmalla. tasting-tilaisuus / Kaarina Tilli Viognierin matkassa maailmalla tasting-tilaisuus 26.2.2016 / Kaarina Tilli Perustietoja Kotiseutu Ranskassa pohjois-rhonen laaksossa, mutta viljellään Ranskassa myös Lanquedoc- Rousillon alueella Viitteitä,

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Elokuun rapupruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät

Naantalin Viiniseura. Elokuun rapupruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Elokuun rapupruuvi 25.8.2012 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Kesän harvat hellepäivät ovat taaksejäänyttä aikaa ja syyskausi on pyörähtänyt käyntiin myös Naviksen toiminnassa. Kauden ensimmäinen pruuvi

Lisätiedot

Munska Valkoviinit

Munska Valkoviinit Munska 17.3.2016 Valkoviinit Laroche Chablis La Jouchère 2014 vivahteikas & ryhdikäs Kuiva, hapokas, sitruksinen, hennon päärynäinen, mineraalinen, kevyen yrttinen valkoviinit Ranska, Bourgogne Chardonnay.

Lisätiedot

Manhattan Steak House : Esplanadi Viinilista

Manhattan Steak House : Esplanadi Viinilista Punaviinit : Red wine Talon punaviini/ house red wine Puerto Viejo Reserva Syrah, Chile Syvä purppuranpunainen, tuoksussa vadelmaa, pippuria ja kypsiä mustia marjoja, maku hedelmäinen ja tasapainoinen

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Elokuun viinipruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät

Naantalin Viiniseura. Elokuun viinipruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Elokuun viinipruuvi 16.8.2013 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Pitkään odotettu syyskauden avaus rapupruuvin merkeissä oli taas käsillä. Viimevuoden rapupruuvista Mannerheimin metsästysmajalla jäi

Lisätiedot

Talon punaviini House Red 4,50 / 12 cl 5,95 / 16 cl 28,00 / plo

Talon punaviini House Red 4,50 / 12 cl 5,95 / 16 cl 28,00 / plo VIINILISTA Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red 4,50 / 12 cl 5,95 / 16 cl 28,00 / plo Condor Peak Malbec Argentiina Tuoksu: luumua, kirsikkaa Maku: keskitäyteläinen, paahteinen, tumman hedelmäinen

Lisätiedot

Tammikuun viinipruuvi 18.1.2013

Tammikuun viinipruuvi 18.1.2013 Tammikuun viinipruuvi 18.1.2013 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Kevätkauden ensimmäinen pruuvi on pidetty ja erinomaisella osallistujamäärällä, yhteensä 19. Paikalla oli myös uusi jäsenemme Lea Mannerlehto,

Lisätiedot

I IV III. Viinin nimi Rypälelajike Tuottaja Myyjä Äänet Sijaluku. Vilkaise muutamaa, illan aikana kuultua kommenttia.

I IV III. Viinin nimi Rypälelajike Tuottaja Myyjä Äänet Sijaluku. Vilkaise muutamaa, illan aikana kuultua kommenttia. 1 2 3 4 5 6 Viinin nimi Rypälelajike Tuottaja Myyjä Äänet Sijaluku Zuccardi Serie A Torrontés Torrontés Zuccardi, Salta Alko Oy 590277 Terrazas de los Andes Reserva Chardonnay Chardonnay Terrazas de los

Lisätiedot

Ruffino Prosecco 48,00 7,50 Italia Rypäleet: Glera 100 % Maku: Kuiva, hapokas, sitruksinen, hedelmäinen, yrttinen

Ruffino Prosecco 48,00 7,50 Italia Rypäleet: Glera 100 % Maku: Kuiva, hapokas, sitruksinen, hedelmäinen, yrttinen VIINI- JA JUOMALISTA KuninkaanLohet SHAMPPANJAT 12 cl Bollinger Special Cuvée 95,00 Ranska Rypäleet: Pinot Noir, Chardonnay, Pinot Meunier Maku: Erittäin kuiva ja hapokas, kypsän hedelmäinen, sitruksinen,

Lisätiedot

VIINILISTA. Punaviinit Red wines

VIINILISTA. Punaviinit Red wines VIINILISTA Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Hardys Mill Cellars Shiraz New South Wales, Australia Tuoksu: tummia marjoja Maku: täyteläinen, pehmeä, mausteinen Rypäle: Shiraz 4,50 / 12 cl

Lisätiedot

PERUSRYPÄLETTÄ. Harri Juutilainen

PERUSRYPÄLETTÄ. Harri Juutilainen KOLME VALKOISTA PERUSRYPÄLETTÄ Harri Juutilainen 21.4.2008 2008 1 Lajikkeet ja valkoviinityypit Maailmassa on satoja viiniköynnöslajikkeita, mutta vain harvoilla on taloudellista merkitystä. Tänään maistelussa

Lisätiedot

* * * * * * * * * Etelä-Afrikka ZONNENBURG SHIRAZ - CABERNET SAUVIGNON/ Western Cape * 60 % Shiraz, 40 % Cabernet Sauvignon

* * * * * * * * * Etelä-Afrikka ZONNENBURG SHIRAZ - CABERNET SAUVIGNON/ Western Cape * 60 % Shiraz, 40 % Cabernet Sauvignon Punaviinit Talon punaviini, Espanja MURVIEDRO RESERVA/ DO Valencia 30,00 /plo 5,00 /12 cl * Monastrell 40%, Tempranillo 40 % ja Syrah 20 % * Täyteläinen, savuista hedelmällisyyttä, vaniljaa, tummaa suklaata,

Lisätiedot

Ruffino Prosecco 48,00 7,50 Italia Rypäleet: Glera 100 % Maku: Kuiva, hapokas, sitruksinen, hedelmäinen, yrttinen

Ruffino Prosecco 48,00 7,50 Italia Rypäleet: Glera 100 % Maku: Kuiva, hapokas, sitruksinen, hedelmäinen, yrttinen VIINI- JA JUOMALISTA KuninkaanLohet SHAMPPANJAT 12 cl Bollinger Special Cuvée 95,00 Ranska Rypäleet: Pinot Noir, Chardonnay, Pinot Meunier Maku: Erittäin kuiva ja hapokas, kypsän hedelmäinen, sitruksinen,

Lisätiedot

Viinin nimi Tuottaja Tuotantoalue

Viinin nimi Tuottaja Tuotantoalue Viinin nimi Tuottaja Tuotantoalue Robert Mondavi Fumé Blanc, 2008 Robert Mondavi Winery Oakville AVA Rypäle-lajikkeet Sauvignon Blanc Pisteet 267 Beringer Private Reserve Chardonnay, 2008 Beringer Wineyards

Lisätiedot

Munskänkarna 12.11.2012

Munskänkarna 12.11.2012 Munskänkarna 12.11.2012 Riistaviinit Yleisesti riistaviineistä Yleisesti riistaa pidetään juhlaruokana ja sen kanssa avataan yleensä laatuviini. Riistan voimakkaaseen makuun sopivat useimmissa tapauksissa

Lisätiedot

PENFOLD S KOONUNGA HILL SHIRAZ-CABERNET, AUSTRALIA 38,00 Täyteläinen, kypsän hedelmäinen. Sopii liharuokien kanssa. Rypäleet: Shiraz, Cabernet

PENFOLD S KOONUNGA HILL SHIRAZ-CABERNET, AUSTRALIA 38,00 Täyteläinen, kypsän hedelmäinen. Sopii liharuokien kanssa. Rypäleet: Shiraz, Cabernet VALKOVIINI plo 16 cl TALON VIINI CASTILLO DE MOLINA SAUVIGNON BLANC, CHILE 32,00 7,00 Kuiva, sopivan hapokas, sitruunaa/limea. Suosittelemme aperitiiviksi, salaateille, äyriäisille, vaalealle kalalle Rypäleet:

Lisätiedot

Pihvin kanssa suosittelemme / We recommend with Steak

Pihvin kanssa suosittelemme / We recommend with Steak Pihvin kanssa suosittelemme / We recommend with Steak Condor Peak Malbec Mendoza, Argentiina Tuoksu: luumua, kirsikkaa Maku: keskitäyteläinen, paahteinen, tumman hedelmäinen Rypäle: Malbec 4,55 / 12 cl

Lisätiedot

Lutter & Wegner Trocken 36,00 6,50 Saksa Rypäle: Riesling Maku: Puolikuiva, pehmeän hedelmäinen, tasapainoinen melko runsas suutuntuma.

Lutter & Wegner Trocken 36,00 6,50 Saksa Rypäle: Riesling Maku: Puolikuiva, pehmeän hedelmäinen, tasapainoinen melko runsas suutuntuma. VIINILISTA TILAUSRAVINTOLA KUNINKAAN LOHET, KUNINKAANTIE 28, 01740 VANTAA PUH. + 358 9 253 25300 MYYNTIPALVELU@KUNINKAANLOHET.COM WWW.KUNINKAANLOHET.COM SHAMPPANJAT Rene Schloesser Brut 99,00 17,00 Ranska,

Lisätiedot

Espanjan valkoisia Olli Muukka

Espanjan valkoisia Olli Muukka Espanjan valkoisia 16.09.2009 Olli Muukka Tastingviinit Torres Viña Sol, DO (Katalonia) Rypäleet: Parellada Barón de Ley Blanco, DOCa (Rioja) Rypäleet: Viura, Malvasía Vermador Ecológico Blanco, laatuluokka?

Lisätiedot

Samppanja & kuohuviini - Champagne & Sparkling Wine

Samppanja & kuohuviini - Champagne & Sparkling Wine Samppanja & kuohuviini - Champagne & Sparkling Wine Plo LANSON WHITE LABEL 84,00 Champagne, Chardonnay - Pinot Noir FREIXENET CARTA NEVADA SEMI SECO 0,50 / 35 DO CAVA Espanja, Macabeo - Parellada - Xarello

Lisätiedot

Noormarkun Klubi & Kauttuan Klubi 1.8.2013 alkaen. Champagne de Castelnau Brut 97,00. Veuve Clicquot Brut 165,00. Cava Cristalino Brut 36,00

Noormarkun Klubi & Kauttuan Klubi 1.8.2013 alkaen. Champagne de Castelnau Brut 97,00. Veuve Clicquot Brut 165,00. Cava Cristalino Brut 36,00 Champagne de Castelnau Brut Ranska, Champagne 38 % Chardonnay, 16 % Pinot Noir, 46 % Pinot Meunier Tuoksu raikkaan hedelmäinen, paahteinen ja hennon toffeinen. Kuiva, runsas ja pirteä. Maussa anasta ja

Lisätiedot

CODORNÍU CLÁSICO SECO 20cl 8,20 1/1 26,00. FRESITA 20cl 8,20 1/1 28,00. Rypälelajikkeet: Moscatel, Chardonnay, Sauvignon Blanc, Alicante Bouschet

CODORNÍU CLÁSICO SECO 20cl 8,20 1/1 26,00. FRESITA 20cl 8,20 1/1 28,00. Rypälelajikkeet: Moscatel, Chardonnay, Sauvignon Blanc, Alicante Bouschet KUOHUVIINIT JA SAMPPANJAT CODORNÍU CLÁSICO SECO 20cl 8,20 1/1 26,00 Espanja Kapeankeltainen, hedelmäinen ja hieman ikääntynyt kuohuviini, jossa on hienostuneet kuplat. Maku on kuiva, tasapainoinen, omenainen,

Lisätiedot

Kullankeltainen. Oranssinpunainen. Tiilenpunainen. Punaruskea. Tummanpunainen. Tiilenpunainen. tuoksu, jossa on kuivattuja hedelmiä ja pähkinää.

Kullankeltainen. Oranssinpunainen. Tiilenpunainen. Punaruskea. Tummanpunainen. Tiilenpunainen. tuoksu, jossa on kuivattuja hedelmiä ja pähkinää. Viini Viinin nimi / tuottaja / laatumerkinnät ja viinialue / rypäleet Vsk Hinta ( ) H/L A Burmester Dry White Porto / Burmester / 22,90 B Burmester Tawny Porto / Burmester / 21,20 C Taylor s 10 Year Old

Lisätiedot

SUOSITTELEMME. Suomi 100 juhlavuoden viralliset viinit, joiden etikettejä koristaa osa Tove Janssonin Juhlat maalla -freskosta:

SUOSITTELEMME. Suomi 100 juhlavuoden viralliset viinit, joiden etikettejä koristaa osa Tove Janssonin Juhlat maalla -freskosta: VIINILISTA SUOSITTELEMME Suomi 100 juhlavuoden viralliset viinit, joiden etikettejä koristaa osa Tove Janssonin Juhlat maalla -freskosta: Wine Gallery Suomi 100 Champagne Ranska Elegantti ja hienostunut

Lisätiedot

WYNDHAM ESTATE BIN 444 CABERNET SAUVIGNON * Täyteläinen, notkea, lämmin, pitkä * Mainio viini pihveille ja riistalle

WYNDHAM ESTATE BIN 444 CABERNET SAUVIGNON * Täyteläinen, notkea, lämmin, pitkä * Mainio viini pihveille ja riistalle Punaviinit Talon punaviini, Yhdysvallat BLOSSOM HILL WINEMAKER S RESERVA CABERNET SAUVIGNON 31,50 / plo * Keskitäyteläinen, hedelmäinen, vaniljainen * Viini moneen makuun ja käyttöön, myös seurusteluun

Lisätiedot

KuninkaanLohet SHAMPPANJAT

KuninkaanLohet SHAMPPANJAT VIINILISTA TILAUSRAVINTOLA KUNINKAAN LOHET, KUNINKAANTIE 28, 01740 VANTAA PUH. + 358 9 253 25300 MYYNTIPALVELU@KUNINKAANLOHET.COM WWW.KUNINKAANLOHET.COM KuninkaanLohet SHAMPPANJAT Devaux Blanc de Noirs

Lisätiedot

PUNAVIINIT / RÖDVINER / RED WINES

PUNAVIINIT / RÖDVINER / RED WINES PUNAVIINIT / RÖDVINER / RED WINES LAIVAN PUNAVIINI BÅTENS RÖDVIN 6,90 7,90 29,80 SHIP S RED WINE RANSKA / FRANCE Le Cirque 6,90 7,90 30,00 Syrah/ Merlot, keskitäyteläinen, keskitanniininen Marjainen, mausteinen

Lisätiedot

(5) 0,75 litran pullo vähittäismyyntihinta enintään 9,99 euroa vähintään pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava tarjouksessa

(5) 0,75 litran pullo vähittäismyyntihinta enintään 9,99 euroa vähintään pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava tarjouksessa 29.2.2016 1 (5) JOULUVIINIT Australia KW160301 vähittäismyyntihinta enintään 9,99 euroa vähintään 60 000 pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava Rypälelajike Cabernet Sauvignon. Viinin on mainittava tarjouksen

Lisätiedot

RUFFINO PROSECCO FRESITA PICCOLO 20 CL ANNA DE CODORNIU BLANC DE BLANCS PICCOLO 20 CL BOLLINGER SPECIAL CUVÉE CODORNÌU ECOLOGICA SEMI SECO

RUFFINO PROSECCO FRESITA PICCOLO 20 CL ANNA DE CODORNIU BLANC DE BLANCS PICCOLO 20 CL BOLLINGER SPECIAL CUVÉE CODORNÌU ECOLOGICA SEMI SECO VIINILISTA KUOHUVIINIT KUOHUVIINIT Chile FRESITA PICCOLO 20 CL Raikas ja makean mansikkainen kuohuviini, jonka valmistuksessa on käytetty aitoja mansikoita. 20 cl 8,00 RUFFINO PROSECCO Klassinen italialainen

Lisätiedot

Punaviinit * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Chile VINA CASABLANCA CEFIRO PINOT NOIR/ Casablanca Valley

Punaviinit * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Chile VINA CASABLANCA CEFIRO PINOT NOIR/ Casablanca Valley Punaviinit Talon punaviini, Chile SANTA LUCIA SUPERMO CABERNET SAUVIGNON/Central Valley 31,00 /p lo 5,30 /12 cl * Cabernet Sauvignon * Keskitäyteläinen, pehmeä, mustaherukkaa, kirsikkaa vaniljaa * Viini

Lisätiedot

Viinilista. Kuohuviinit& Samppanja

Viinilista. Kuohuviinit& Samppanja Kuohuviinit& Samppanja Italia, Gancia Prosecco Runsaat pienet kuplat, tuore ja aromikas, vihreän omenen hedelmäisyyttä sisältävä tuoksu. Kuiva, pehmeä ja miellyttävä, melko runsas ja tasapainoisen hedelmäinen

Lisätiedot

Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère 4,60 / 12 cl 6,10 / 16 cl 28,50 / plo Heredad de Almizra Merlot Barrica

Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère 4,60 / 12 cl 6,10 / 16 cl 28,50 / plo Heredad de Almizra Merlot Barrica Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère Central Valley, Chile Tuoksu: mehevä tuoksu, jossa punaisia marjoja, mausteita ja aavistus vaniljaa Maku: keskitäyteläinen ja tasapainoinen,

Lisätiedot

ROSE. Vuosikerta Rypäleet: Grenache 50% Cinsault 30% Syrah 20%

ROSE. Vuosikerta Rypäleet: Grenache 50% Cinsault 30% Syrah 20% Vuosikerta Grenache 50% Cinsault 30% Syrah 20% Käyminen pysäytetty 7-8 g/l jäännössokeripitoisuuden kohdalle. Vaalean lohenpunainen kaunis väri. Raikas ja aromaattinen tuoksu, jossa selkeästi havaittavissa

Lisätiedot

INTOHIMOSTA ENSILUOKKAISEEN KAHVIIN

INTOHIMOSTA ENSILUOKKAISEEN KAHVIIN INTOHIMOSTA ENSILUOKKAISEEN KAHVIIN PELICAN ROUGEN HISTORIA INTOHIMOSTA ENSILUOKKAISEEN KAHVIIN PIENESTÄ PAAHTIMOSTA KANSAINVÄLISEKSI KAHVIBRÄNDIKSI Pelican Rougen tarina alkoi vuonna 1863 Antwerpenin

Lisätiedot

Täyteläinen, kypsän hedelmäinen, pehmeä ja raikas 28 / plo 4,80 / 12 cl Monipuolinen viini erilaisille liha ja pastaruoille

Täyteläinen, kypsän hedelmäinen, pehmeä ja raikas 28 / plo 4,80 / 12 cl Monipuolinen viini erilaisille liha ja pastaruoille TALONVIINIT,, Hardy s Wine Company Hardys Stamp Cabernet Merlot, punaviini Täyteläinen, kypsän hedelmäinen, pehmeä ja raikas 28 / plo 4,80 / 12 cl Monipuolinen viini erilaisille liha ja pastaruoille Hardys

Lisätiedot

JACOBS CREEK RIESLING, AUSTRALIA 37,00 Kuiva, sitrusmaisen hapokas, erittäin raikas. Sopii salaateille sekä kala- ja äyriäisruoille.

JACOBS CREEK RIESLING, AUSTRALIA 37,00 Kuiva, sitrusmaisen hapokas, erittäin raikas. Sopii salaateille sekä kala- ja äyriäisruoille. VALKOVIINIT plo 16cl TALON VALKOVIINI 33,00 7,70 JACOBS CREEK SEMILLON CHARDONNAY, AUSTRALIA Kuiva, keskitäyteläinen ja trooppisten hedelmien sävyttämä. Raikas ja lempeän hapokas. Mainio seurusteluviini,

Lisätiedot

Codorníu Clásico Brut 5,80 / 12 cl 36,00 / plo Espanja Kuiva, raikas, tasapainoinen ja hedelmäinen Rypäleet: Xarel-lo, Parellada, Macabeo

Codorníu Clásico Brut 5,80 / 12 cl 36,00 / plo Espanja Kuiva, raikas, tasapainoinen ja hedelmäinen Rypäleet: Xarel-lo, Parellada, Macabeo Kuohuvaa - Sparkling Codorníu Clásico Brut 5,80 / 12 cl 36,00 / plo Kuiva, raikas, tasapainoinen ja hedelmäinen Rypäleet: Xarel-lo, Parellada, Macabeo Codorníu Clásico Sec 5,80 / 12 cl 36,00 / plo Puolikuiva,

Lisätiedot

Argentiinalaiset punaviinit. 11.01.2012 Lambropoulos Paavo

Argentiinalaiset punaviinit. 11.01.2012 Lambropoulos Paavo Argentiinalaiset punaviinit 11.01.2012 Lambropoulos Paavo Argentiina viinimaana Kansainvälisesti uusi viinimaa, tullut tunnetuksi vasta 1990 luvulla Viininviljely aloitettu 400 vuotta sitten katolisten

Lisätiedot

Joulukuun viinipruuvi Naviksen pikkujoulu 5.12.2012. Syyskauden viimeinen pruuvi Naviksen pikkujoulut järjestettiin tällä kertaa TYKSin

Joulukuun viinipruuvi Naviksen pikkujoulu 5.12.2012. Syyskauden viimeinen pruuvi Naviksen pikkujoulut järjestettiin tällä kertaa TYKSin Joulukuun viinipruuvi Naviksen pikkujoulu 5.12.2012 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Syyskauden viimeinen pruuvi Naviksen pikkujoulut järjestettiin tällä kertaa TYKSin hallinnoimassa Metsä Jukolassa.

Lisätiedot

Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère 4,60 / 12 cl 6,10 / 16 cl 28,50 / plo Brown Brothers Everton Red 5,20 / 12 cl

Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère 4,60 / 12 cl 6,10 / 16 cl 28,50 / plo Brown Brothers Everton Red 5,20 / 12 cl Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère Central Valley, Chile Tuoksu: mehevä tuoksu, jossa punaisia marjoja, mausteita ja aavistus vaniljaa Maku: keskitäyteläinen ja tasapainoinen,

Lisätiedot

Jälkiruokaviinit. 89,00 /plo

Jälkiruokaviinit. 89,00 /plo Samppanjat ja kuohuviinit SAMPPANJA/ Ranska MONTAUDON RESERVE PREMIUM BRUT/Ac Champagne * Pinot Noir 50 %, Chardonnay 30 %, Pinot Meunier 20 % * Erittäin kuiva, keskihapokas, maku raikas, hedelmäinen 89,00

Lisätiedot

Samppanja - Champagne

Samppanja - Champagne Samppanja - Champagne piccolo 20 cl LANSON WHITE LABEL 23,90 98 AC Champagne, Lanson Père & Fils Chardonnay (38%), Pinot Noir (37%), Pinot Meunier (25%) Tuoksussa valkoisia hedelmiä, raikas. Maku kuiva

Lisätiedot

Pomares Tinto. Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Roriz Douro, Portugal 13,5%

Pomares Tinto. Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Roriz Douro, Portugal 13,5% Pomares Tinto Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Roriz Douro, Portugal 13,5% Tuoksussa kypsää marjaa, vaniljaa ja paahteisuutta. Maku on pehmeän täyteläinen ja toistaa tuoksun aromit. Maukas viini

Lisätiedot

MISSÄ TAHANSA VIINIRYPÄLE KASVAA. Nina Parkkinen R640SNB

MISSÄ TAHANSA VIINIRYPÄLE KASVAA. Nina Parkkinen R640SNB MISSÄ TAHANSA VIINIRYPÄLE KASVAA Kasvatetaan ainakin jonkin verran lähes kaikilla maailman viinintuotantoalueilla Ranskan Bordeaux ja Rhône ainoat alueet, joille ei ole levinnyt Viljelyalueen perusteella

Lisätiedot

Helena Rantasuo: Viinimaistelu 19.11.2012

Helena Rantasuo: Viinimaistelu 19.11.2012 Helena Rantasuo: Viinimaistelu 19.11.2012 Emiliana Late Harvest Sauvignon Blanc 2011, Chile Brown Brothers Orange Muscat & Flora 2010, Australia Willi Opitz Cuvee Beerenauslese 2008, Itävalta Château Carsin

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Maaliskuun viinipruuvi 14.3.2014. Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät

Naantalin Viiniseura. Maaliskuun viinipruuvi 14.3.2014. Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Maaliskuun viinipruuvi 14.3.2014 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Maaliskuun pruuvissa oli vuorossa Unkarilaiset viinit ja pruuvi-isäntänä totutusti Heikki. Paikalla oli mukavasti 16 Navislaista. Casino,

Lisätiedot

ARGENTIINAN VALKOISET. 12.09.2012 Heikki Savikko

ARGENTIINAN VALKOISET. 12.09.2012 Heikki Savikko ARGENTIINAN VALKOISET 12.09.2012 Heikki Savikko HISTORIAA Viinit tulivat Argentiinaan espanjalaisten pappien mukana 1600 luvulla La Riojan alueelle. Taantui pahasti, mutta 1990 luvulla alkoi uusi kiinnostus

Lisätiedot

VALKOVIINI 31,00 6,80 JACOBS CREEK SEMILLON CHARDONNAY, AUSTRALIA

VALKOVIINI 31,00 6,80 JACOBS CREEK SEMILLON CHARDONNAY, AUSTRALIA VALKOVIINIT plo 16cl TALON VALKOVIINI 31,00 6,80 JACOBS CREEK SEMILLON CHARDONNAY, AUSTRALIA Kuiva, keskitäyteläinen ja trooppisten hedelmien sävyttämä. Raikas ja lempeän hapokas. Mainio seurusteluviini,

Lisätiedot

FRESITA PICCOLO 20 CL RUFFINO PROSECCO ANNA DE CODORNIU BLANC DE BLANCS PICCOLO 20 CL BOLLINGER SPECIAL CUVÉE CODORNÌU ECOLOGICA SEMI SECO

FRESITA PICCOLO 20 CL RUFFINO PROSECCO ANNA DE CODORNIU BLANC DE BLANCS PICCOLO 20 CL BOLLINGER SPECIAL CUVÉE CODORNÌU ECOLOGICA SEMI SECO VIINILISTA KUOHUVIINIT KUOHUVIINIT Chile FRESITA PICCOLO 20 CL Raikas ja makean mansikkainen kuohuviini, jonka valmistuksessa on käytetty aitoja mansikoita. 20 cl 8,00 RUFFINO PROSECCO Klassinen italialainen

Lisätiedot

CHABLIS DOMAINE DE MALANDES, RANSKA 49,00 Viini on kuiva ja tyylikkään hapokas. Mineraalinen ja vivahteikas maku. Rypäleet: Chardonnay

CHABLIS DOMAINE DE MALANDES, RANSKA 49,00 Viini on kuiva ja tyylikkään hapokas. Mineraalinen ja vivahteikas maku. Rypäleet: Chardonnay VALKOVIINIT plo 16cl TALON VALKOVIINI 32,80 7,60 JACOB S CREEK SEMILLON CHARDONNAY, AUSTRALIA Kuiva, keskitäyteläinen ja trooppisten hedelmien sävyttämä. Raikas ja lempeän hapokas. Mainio seurusteluviini,

Lisätiedot

Sherryt. 14.10.2009 Roope Raisamo

Sherryt. 14.10.2009 Roope Raisamo Sherryt 14.10.2009 Roope Raisamo Sherryalueen sijainti Jerez de la Frontera Cádizin provinssissa Jerez de la Fronteran, Sanlúcar de Barramedan ja El Puerto de Santa Marian muodostamassa kolmiossa. 2 Sherryt

Lisätiedot

PANIMO VIINIT VÄKEVÄT

PANIMO VIINIT VÄKEVÄT PANIMO VIINIT VÄKEVÄT PANIMO VIINIT VÄKEVÄT ALKOHOLITTOMAT LONG DRINKIT OLUET SIIDERIT PUNAVIINIT VALKOVIINIT KUOHUVIINIT ROSEEVIINIT JÄLKIRUOKA & VÄKEVÖIDYT VIINIT HANA- PAKKAUKSET MUUT VODKAT & VIINAT

Lisätiedot

Espanjan (ja Portugalin) kuohuvat 8.4.2009. 8.4.2009 Kaisa Valtee

Espanjan (ja Portugalin) kuohuvat 8.4.2009. 8.4.2009 Kaisa Valtee Espanjan (ja Portugalin) kuohuvat 8.4.2009 8.4.2009 Kaisa Valtee Taustaa Cava on espanjalainen shampanja-menetelmällä valmistettu, maailman eniten myydyin kuohuviini Josep Raventósia pidetään cavan luojana,

Lisätiedot

Domäne Wachau Federspiel Grüner Veltliner Dürnstein

Domäne Wachau Federspiel Grüner Veltliner Dürnstein Tampereen viiniklubin viini-ilta 21.8.2013 Itävaltalaiset valkoviinit Federspiel Grüner Veltliner Dürnstein maailman vaikutusvaltaisin viinikirjoittaja Robert Parker on nimennyt maailman luultavasti laadukkaimmaksi

Lisätiedot

PUNAVIINIT. MOREAU CHABLIS, RANSKA 52,50 Kuiva, runsas, hedelmäinen Erinomainen valinta kala- ja äyriäisruokien kanssa. Rypäleet: Chardonnay

PUNAVIINIT. MOREAU CHABLIS, RANSKA 52,50 Kuiva, runsas, hedelmäinen Erinomainen valinta kala- ja äyriäisruokien kanssa. Rypäleet: Chardonnay VALKOVIINIT Plo 16cl TALON VALKOVIINI PENFOLD S RAWSONS RETREAT RIESLING, AUSTRALIA 28,00 6,20 Kuiva, sitrusarominen, pirskahtelevan hapokas, tasapainoinen Suosittelemme kala- ja äyriäisruoille sekä salaateille.

Lisätiedot

PANIMO VIINIT VÄKEVÄT

PANIMO VIINIT VÄKEVÄT PANIMO VIINIT VÄKEVÄT PANIMO VIINIT VÄKEVÄT ALKOHOLITTOMAT LONG DRINKIT OLUET SIIDERIT PUNAVIINIT VALKOVIINIT KUOHUVIINIT ROSEEVIINIT JÄLKIRUOKA & VÄKEVÖIDYT VIINIT HANA- PAKKAUKSET MUUT VODKAT & VIINAT

Lisätiedot

Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère 4,65 / 12 cl 6,20 / 16 cl 29,00 / plo MontePasso 5,30 / 12 cl 7,10 / 16 cl

Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère 4,65 / 12 cl 6,20 / 16 cl 29,00 / plo MontePasso 5,30 / 12 cl 7,10 / 16 cl Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère Central Valley, Chile Tuoksu: mehevä tuoksu, jossa punaisia marjoja, mausteita ja aavistus vaniljaa Maku: keskitäyteläinen ja tasapainoinen,

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Lokakuun viinipruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät

Naantalin Viiniseura. Lokakuun viinipruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Lokakuun viinipruuvi 25.10.2013 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Syyskausi on lähtenyt jo mukavasti liikkelle ja lokakuun pruuvissa oli aiheena Chablis & Chardonnay. Heikki oli jälleen valmistellut

Lisätiedot

PARIISI-MENU HELSINKI-MENU MOSKOVA-MENU 45,00 25,00 25,00. Suomalaisten mätien maistiaiset

PARIISI-MENU HELSINKI-MENU MOSKOVA-MENU 45,00 25,00 25,00. Suomalaisten mätien maistiaiset PARIISI-MENU HELSINKI-MENU Suomalaisten mätien maistiaiset Kolme Fin de Claire -osteria Malossol-kaviaarin kera. Joseph Perrier -shampanja, Pinot Noir, Pinot Meunier, Chardonnay, Ranska, 18,7cl. 45,00

Lisätiedot

(6) 0,75 litran pullo South Eastern Australian ala-alue

(6) 0,75 litran pullo South Eastern Australian ala-alue 2.3.2017 1 (6) JOULUVIINIT 2017 Australia vähittäismyyntihinta KW170301 South Eastern Australian ala-alue enintään 13,90 euroa vähintään 20 000 pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava muut vaatimukset

Lisätiedot

17.2.2016 1 (7) vähintään 50000 pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava

17.2.2016 1 (7) vähintään 50000 pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava 17.2.2016 1 (7) GLÖGIT Alkuperämaa ei määrätty; ilmoitettava Viiniglögi KW160205 viiniglögi täydentävä punaviiniglögi vähittäismyyntihinta enintään 7,99 euroa vähintään 100000 pulloa; pullojen lukumäärä

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Marraskuun viinipruuvi 16.11.2012. Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät

Naantalin Viiniseura. Marraskuun viinipruuvi 16.11.2012. Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Marraskuun viinipruuvi 16.11.2012 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Marraskuun pruuvi poikkesi selvästi perinteisistä Aurinkokammarissa pidetyistä pruuveista. Ensinnäkin paikka oli uusi tuttavuus, ainakin

Lisätiedot

TORRES NATUREO SYRAH 37,5CL (Alkoholiton) 8,50 LFE VARIETAL CABERNET SAUVIGNON 30 / 5,70

TORRES NATUREO SYRAH 37,5CL (Alkoholiton) 8,50 LFE VARIETAL CABERNET SAUVIGNON 30 / 5,70 Punaviinit Red wines 1/1 / 12CL TORRES NATUREO SYRAH 37,5CL (Alkoholiton) 8,50 LFE VARIETAL CABERNET SAUVIGNON 30 / 5,70 Chile, Luis Felipe Edwards Cabernet Sauvignon Maku: keskitäyteläinen, runsaan hedelmäinen

Lisätiedot

Punaviinit Red wines 1/1 / 12 CL. TORRES NATUREO SYRAH (Alkoholiton) 37,5 cl 8,50

Punaviinit Red wines 1/1 / 12 CL. TORRES NATUREO SYRAH (Alkoholiton) 37,5 cl 8,50 Juomat Punaviinit Red wines 1/1 / 12 CL TORRES NATUREO SYRAH (Alkoholiton) 37,5 cl 8,50 KWV CLASSIC COLLECTION PETIT VERDOT 35 / 6 Etelä-Afrikka, KWV Petit Verdot Maku: Täyteläinen, hedelmäinen, tanniininen

Lisätiedot

1. PANEROITUJA SIPULIRENKAITA (L) 5,56 vapaavalintainen dippi. 2. TORTILLA NACHOJA (G) 5,56 Salsaa ja cheddarjuustoa

1. PANEROITUJA SIPULIRENKAITA (L) 5,56 vapaavalintainen dippi. 2. TORTILLA NACHOJA (G) 5,56 Salsaa ja cheddarjuustoa ALKULÄMMITTELY 1. PANEROITUJA SIPULIRENKAITA (L) 5,56 vapaavalintainen dippi 2. TORTILLA NACHOJA (G) 5,56 Salsaa ja cheddarjuustoa 3. FRITEERATTUJA LOHKOPERUNOITA 4,63 4. HALLOUMIJUUSTOA (G) 5,50 / 6,50

Lisätiedot

KUOHUVAT STEININGER SEKT BRUT NATUR 8,00 42,00 CHARLES SMITH ITALIAN BUBBLES SECCO ROSE 2012 39,00 CHAMPAGNE ANDRÉ CLOUET BRUT GRANDE RESERVE 69,00

KUOHUVAT STEININGER SEKT BRUT NATUR 8,00 42,00 CHARLES SMITH ITALIAN BUBBLES SECCO ROSE 2012 39,00 CHAMPAGNE ANDRÉ CLOUET BRUT GRANDE RESERVE 69,00 KUOHUVAT 12 CL / PLO STEININGER SEKT BRUT NATUR 8,00 42,00 RIESLING, ITÄVALTA CHARLES SMITH ITALIAN BUBBLES SECCO ROSE 2012 39,00 RABOSO PIAVE, PINOT NOIR, ITALIA CHAMPAGNE ANDRÉ CLOUET BRUT GRANDE RESERVE

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Marraskuun viinipruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät

Naantalin Viiniseura. Marraskuun viinipruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Marraskuun viinipruuvi 14.11.2014 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Marraskuun pruuvin aiheena oli Chile- ja Argentiinalaiset punaviinit. Paikalle saapui mukavat 16 osallistujaa. Viinit Heikki oli noutanut

Lisätiedot

VALKOVIINIT plo 16cl TALON VALKOVIINI PENFOLD S RAWSONS RETREAT RIESLING, AUSTRALIA 35.00 7.80 Kuiva, pirteähappoinen, kypsän hedelmäinen, aromikas

VALKOVIINIT plo 16cl TALON VALKOVIINI PENFOLD S RAWSONS RETREAT RIESLING, AUSTRALIA 35.00 7.80 Kuiva, pirteähappoinen, kypsän hedelmäinen, aromikas VALKOVIINIT plo 16cl TALON VALKOVIINI PENFOLD S RAWSONS RETREAT RIESLING, AUSTRALIA 35.00 7.80 Kuiva, pirteähappoinen, kypsän hedelmäinen, aromikas ja petrolinen. Suosittelemme aperitiiviksi, broilerille

Lisätiedot

Laat viini HINNASTO Ca del Baio & Deltetto. Hinnat sisältävät kaikki verot ja viranomaismaksut Suomeen.

Laat viini HINNASTO Ca del Baio & Deltetto. Hinnat sisältävät kaikki verot ja viranomaismaksut Suomeen. Laat viini.com HINNASTO 2016 Ca del Baio & Deltetto Hinnat sisältävät kaikki verot ja viranomaismaksut Suomeen. Viinit myydään laatikoittain (6 pulloa) ellei toisin mainita. Viinien hintaan lisätään kuljetusmaksu

Lisätiedot

Broiler-caesar-salaatti 9,50 /14,50 L(G) -Broilerin fileetä, salaattia -Caesarkastiketta, parmesania -Leipäkrutonkeja

Broiler-caesar-salaatti 9,50 /14,50 L(G) -Broilerin fileetä, salaattia -Caesarkastiketta, parmesania -Leipäkrutonkeja Alkuruoat Valkosipulietanat 9,50 L(G) -Talon leipää Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa Mozzarellatikut 6,50 -Paneroidut mozzarellatikut

Lisätiedot

Rhône vs. muun maailman Syrah-viinit. 20.01.2011 Maria Siikanen

Rhône vs. muun maailman Syrah-viinit. 20.01.2011 Maria Siikanen Rhône vs. muun maailman Syrah-viinit 20.01.2011 Maria Siikanen Syrah Maailman vanhimpia lajikkeita Kotoisin Etelä-Ranskasta Rhônen laaksosta Viihtyy lämpimässä tai kuumassa ilmastossa ja karussa maaperässä

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Syyskuun viinipruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät

Naantalin Viiniseura. Syyskuun viinipruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Syyskuun viinipruuvi 19.9.2014 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Pruuvin aiheena oli Heikin matkakertomus syyskuun alussa tehdystä vierailusta Sloveniaan sekä Italian pohjoisosaan Friulian-viinialueille.

Lisätiedot

Juhlamenu I ALKURUOKIA

Juhlamenu I ALKURUOKIA Juhlamenu I ALKURUOKIA Vihersalaattia, salaatinkastiketta Tomaattimozzarellasalaattia Katkarapusalaattia Pasta-broilersalaattia currymajoneesilla Savustettua lohta Silakkarullia Matjessilliä LÄMPIMIÄ RUOKIA

Lisätiedot

Juhlamenu I ALKURUOKIA

Juhlamenu I ALKURUOKIA Juhlamenu I ALKURUOKIA Vihersalaattia, salaatinkastiketta Tomaattimozzarellasalaattia Katkarapusalaattia Pasta-broilersalaattia currymajoneesilla Savustettua lohta Silakkarullia Matjessilliä LÄMPIMIÄ RUOKIA

Lisätiedot

KUOHUVIINI SAMPPANJA. AURORA NUUKSIO - NUUKSION KANSALLISPUISTO - nuuksio@auroranuuksio.fi

KUOHUVIINI SAMPPANJA. AURORA NUUKSIO - NUUKSION KANSALLISPUISTO - nuuksio@auroranuuksio.fi KUOHUVIINI Codorniu Ecologica Cava (LUOMU) Codorniu Raventos Maultaan Cava on kuiva, raikas, elegantti ja tasapainoinen; omenan, sitruksen ja mantelin aromeja sekä pitkä jälkimaku. Mahtava aperitiivina

Lisätiedot

Riojan punaviinit Espanjan klassikko. 19.02.2014 Jarmo Makkonen

Riojan punaviinit Espanjan klassikko. 19.02.2014 Jarmo Makkonen Riojan punaviinit Espanjan klassikko 19.02.2014 Jarmo Makkonen Pohjois- Espanjassa Joet Rio Ebro Rio Oja Alue vuoristoista DOCa Rioja 2 Ala-alueet 3 Tämän näköistä seutua 4 Yleistä Rioja on Espanjan maineikkain

Lisätiedot

Languedoc-Roussillon vs. muun maailman Grenache-viinit Maria Siikanen

Languedoc-Roussillon vs. muun maailman Grenache-viinit Maria Siikanen Languedoc-Roussillon vs. muun maailman Grenache-viinit 08.06.2011 Maria Siikanen Grenache Kotoisin Espanjasta, jossa tunnetaan nimellä Garnacha Viihtyy kuumassa ja kuivassa ilmastossa Viljellään myös Etelä-Rhônen

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Kesäkuun viinipruuvi

Naantalin Viiniseura. Kesäkuun viinipruuvi Kesäkuun viinipruuvi 16.6.2012 No niin. Kesäkuun 16 päivä ja Naviksen viinipruuvi Turun jokirannassa. Pikkubussi kokosi pruuviin ilmoittautuneet Aurinkotien varrelta ja päätyi ajallaan Turkuun bistro le

Lisätiedot

Vuoden viinit voittajat 2014

Vuoden viinit voittajat 2014 Vuoden viinit voittajat 2014 Tutustu Vuoden Viinit -kilpailussa 2014 menestyneisiin Viinimaan viineihin! Vuoden Viinit 2014 -kilpailussa jaettiin mitaleita kaikkiaan 19 eri sarjassa. Jo 17. kertaa järjestettyyn

Lisätiedot

Vino Nobile di Montepulciano Brunello di Montalcino

Vino Nobile di Montepulciano Brunello di Montalcino 21.10.2013 Vino Nobile di Montepulciano Brunello di Montalcino Chiantin alueen rypäleet Sangiovese on hallitseva rypälelajike paitsi Chiantissa, myös koko Toscanan alueella. Muita alueella viljeltäviä

Lisätiedot

Alsacen viinejä

Alsacen viinejä Alsacen viinejä 17.09.2018 Alsace: Osa-alueet Alsace on varsin omaleimainen viinialue. Alueen viinituotannosta n. 90 % on valkoviinejä. Alue on n. 120 km pitkä ja vain 1 5 km leveä. Se sijaitsee Ranskan

Lisätiedot

Voimassa asti

Voimassa asti Voimassa 6.9.2017 asti SPARKLING WINES Freixenet Cordon Negro Brut 49,00 / 75 cl, 15,00 / 20 cl piccolo Kuiva, melko voimakas ja hapokas. Dry, relatively strong and acidic. CHAMPAGNE Lanson Black Label

Lisätiedot

Matkustamme Espanjaan. 11.3.2009 Olli Muukka

Matkustamme Espanjaan. 11.3.2009 Olli Muukka Matkustamme Espanjaan 11.3.2009 Olli Muukka Tastingviinit Tinta De Toro 2007 (Kastilia-León), DO Toro Rypäleet: Tempranillo (Tinta De Toro) Infinitus Syrah (La Mancha), VdlT de Castilla Rypäleet: Syrah

Lisätiedot

KUOHUVAT & RUOKA. Markus Laukkanen. Äyriäiset o mm. Osterit Sushi Savukala Miedot juustot Perunalastut Kaviaari/mäti Kermakastikkeet KORKEA HAPOKKUUS

KUOHUVAT & RUOKA. Markus Laukkanen. Äyriäiset o mm. Osterit Sushi Savukala Miedot juustot Perunalastut Kaviaari/mäti Kermakastikkeet KORKEA HAPOKKUUS HAPOKKUUS lisättyä Sushi Savukala Miedot juustot Perunalastut Kaviaari/mäti Kermakastikkeet TAI HAPOKKUUS Doux: Hedelmäiset ruuat Kevyen makeat hedelmäiset Tuoreet mansikat Hedelmäsalaatti HAPOKKUUS lisättyä

Lisätiedot

KUOHUVIINIT ESPANJA RANSKA

KUOHUVIINIT ESPANJA RANSKA KUOHUVIINIT ESPANJA Xenius Brut Seleccion Cava 5,30 / 31,20 Espanja, Katalonia Macabeo, Xarel-lo, Parellada Viini on väriltään vaalean keltainen ja sen rakenteessa hienostuneet kuplat. Maku on hedelmäinen,

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Huhtikuun viinipruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät

Naantalin Viiniseura. Huhtikuun viinipruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Huhtikuun viinipruuvi 25.4.2014 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Huhtikuun pruuvi pidettiin perinteisesti Aurinkosäätiön tiloissa ja ennen varsinaista pruuvia oli viiniseuran vuosikokous, jossa valittiin

Lisätiedot

Les vins, cidres et spiritueux de France. Eric Bordelet

Les vins, cidres et spiritueux de France. Eric Bordelet Les vins, cidres et spiritueux de France Eric Bordelet Cidre Poiré Eric Bordelet Calvados Charchigné Normandia Siideristä tuli hovikelpoinen Eric Bordelet on todellinen persoonallisuus. Hän pani päänsä

Lisätiedot

Samppanjat. André Clouet Brut Grande Réserve 69,00 / 75cl. Larmandier-Bernier Latitude Blanc de Blancs 89,00/ 75cl

Samppanjat. André Clouet Brut Grande Réserve 69,00 / 75cl. Larmandier-Bernier Latitude Blanc de Blancs 89,00/ 75cl Samppanjat André Clouet Brut Grande Réserve 69,00 / 75cl Pinot Noir. Kuiva, täyteläinen, hyvin moniulotteinen ja pitkä. Ranska Larmandier-Bernier Latitude Blanc de Blancs 89,00/ 75cl Chardonnay. Kuiva,

Lisätiedot

Juomat. Punaviinit. Red wines 1/1 / 12CL

Juomat. Punaviinit. Red wines 1/1 / 12CL Juomat Punaviinit Red wines 1/1 / 12CL TORRES NATUREO SYRAH (ALKOHOLITON) 37,5CL 8,50 CASTILLO DE MOLINA RESERVA MERLOT 35 / 6,20 Chile, Viña San Pedro Merlot Maku: täyteläinen, samettinen ja miellyttävän

Lisätiedot

TARJOILUHINNASTOT 2014 m/s Aava

TARJOILUHINNASTOT 2014 m/s Aava TARJOILUHINNASTOT 2014 m/s Aava Cocktailpaloja alkumaljalle 3,60 / kpl Skagen saaristolaisleivältä Lohella ja tuorejuustolla täytetty rieskarulla Ankanmaksamoussecrostini paahdetulla pekonilla ja friteeratulla

Lisätiedot

Munska 18.1.2016. Punaviinit

Munska 18.1.2016. Punaviinit Munska 18.1.2016 Punaviinit Te Kairanga Runholder Pinot Noir 2013 19,99 mehevä & hilloinen Keskitäyteläinen, keskitanniininen, kirsikkahilloinen, karpaloinen, herukkainen, mausteinen, hennon tamminen Pinot

Lisätiedot

SPARKLING WINES. Sgàjo Prosecco 51,90 / 75 cl Kuiva, hedelmäinen ja maukas. Luomu. Extra dry, fruity and tasty. Organic.

SPARKLING WINES. Sgàjo Prosecco 51,90 / 75 cl Kuiva, hedelmäinen ja maukas. Luomu. Extra dry, fruity and tasty. Organic. kausi 2016 2017 SPARKLING WINES Italy Sgàjo Prosecco 51,90 / 75 cl Kuiva, hedelmäinen ja maukas. Luomu. Extra dry, fruity and tasty. Organic. Freixenet Cordon Negro Brut 49,00 / 75 cl, 15,00 / 20 cl piccolo

Lisätiedot

Anttolanhovissa on suomalaiseen järvimaisemaan sopivia raikkaan hedelmäisiä viinejä, joiden puhtaat aromit ja tasapainoinen hapokkuus sointuvat

Anttolanhovissa on suomalaiseen järvimaisemaan sopivia raikkaan hedelmäisiä viinejä, joiden puhtaat aromit ja tasapainoinen hapokkuus sointuvat Anttolanhovissa on suomalaiseen järvimaisemaan sopivia raikkaan hedelmäisiä viinejä, joiden puhtaat aromit ja tasapainoinen hapokkuus sointuvat suomalaiseen keittiöön. Listan rungon muodostavat pienten

Lisätiedot

Johdatusta Portugalin punaviineihin. 14.01.2009 Olli Muukka

Johdatusta Portugalin punaviineihin. 14.01.2009 Olli Muukka Johdatusta Portugalin punaviineihin 14.01.2009 Olli Muukka Tastingviinit Paxis (DOC Douro) Rypäleet: Touriga Franca, Tinta Roriz Dom Dinis Reserva Tinto (VR Ribatejo) Rypäleet: Periquita, Tinta Miúda Tagus

Lisätiedot

12 cl / pullo Xenius Brut Seleccion Cava 5,30 / 31,20 Espanja, Katalonia

12 cl / pullo Xenius Brut Seleccion Cava 5,30 / 31,20 Espanja, Katalonia KUOHUVIINIT ESPANJA 12 cl / pullo Xenius Brut Seleccion Cava 5,30 / 31,20 Espanja, Katalonia Macabeo, Xarel-lo, Parellada Viini on väriltään vaalean keltainen ja sen rakenteessa hienostuneet kuplat. Maku

Lisätiedot

TALON PUNAVIINI, Argentiina, Andean Vineyards PUNAVIINIT

TALON PUNAVIINI, Argentiina, Andean Vineyards PUNAVIINIT TALON PUNAVIINI, Argentiina, Andean Vineyards Condor Peak Malbec, punaviini Andean Vineyards Keskitäyteläinen, pitkä, miellyttävä 28 / plo 4,80 / 12 cl Erinomainen viini grillatuille liharuoille ja pastalle

Lisätiedot

Erittäin kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, viheromenainen, kevyen persikkainen, mausteinen, vivahteikas. Jäännössokeria 9g/l.

Erittäin kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, viheromenainen, kevyen persikkainen, mausteinen, vivahteikas. Jäännössokeria 9g/l. VIINILISTA MANNENKATU 4 90130 OULU 040 5533 079 INFO@RAVINTOLARAUHALA.FI WWW.RAVINTOLARAUHALA.FI KUOHUVIINIT Sgajo Prosecco Extra Dry Italia, Veneto 100% Glera Sgajo on italialaisen luomutuottaja Perlagen

Lisätiedot

Ravintola Rosmarin Menu

Ravintola Rosmarin Menu Ravintola Rosmarin Menu Alkuruokia Pieni / iso 1. Metsäsienikeittoa 9,90 / 11,90 talon leipää* 2. Kermaista lohikeittoa ( l, g ) 9,90 / 11,90 paahdettua ruisleipää* 3. Fetasalaattia ( vl, g ) 8,90 / 11,90

Lisätiedot

Alsace vs. muun maailman Rieslingviinit Maria Siikanen

Alsace vs. muun maailman Rieslingviinit Maria Siikanen Alsace vs. muun maailman Rieslingviinit 10.08.2011 Maria Siikanen Riesling Tuottaa hapokkaita, hedelmäisiä ja aromikkaita viinejä Myöhään kypsyvä, sopii late harvest-viineihin Viljellään ympäri viinimaailmaa,

Lisätiedot

Kesän kuohuvat ja aromatisoidut viinit

Kesän kuohuvat ja aromatisoidut viinit 4.10.2017 1 (8) Kesän kuohuvat ja aromatisoidut viinit 4.10.2017 Korjaus haku KW171006: Maustettu persikalla tai kahdella aromilla, joista toisen on oltava persikka. 4.10. Korjaus haku KW171009 etikettimerkintä

Lisätiedot