Joulukuun viinipruuvi Naviksen pikkujoulu Syyskauden viimeinen pruuvi Naviksen pikkujoulut järjestettiin tällä kertaa TYKSin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joulukuun viinipruuvi Naviksen pikkujoulu 5.12.2012. Syyskauden viimeinen pruuvi Naviksen pikkujoulut järjestettiin tällä kertaa TYKSin"

Transkriptio

1 Joulukuun viinipruuvi Naviksen pikkujoulu Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Syyskauden viimeinen pruuvi Naviksen pikkujoulut järjestettiin tällä kertaa TYKSin hallinnoimassa Metsä Jukolassa. Metsä Jukola on Naantalin Luonnonmaalla TYKSin henkilökunnan vapaa ajanviettoa varten noin 6 ha ranta alue. Alueella on kokous, ruokailu, oleskelu ja majoitustiloja vuonna 1957 rakennetussa päärakennuksessa,

2 vanha rantasauna Ranta Venla, isompi & uudempi vuonna 1995 rakennettu saunarakennus Metsä Venla sekä pieni kesämökkirakennus. Metsä Jukolaa käytetään työyksiköitten koulutus ja kehittämispäivien sekä henkilökunnan perhejuhlien pitopaikkana. Mika oli onnistunut varaamaan pikkujoulua varten Metsä Venlan, joka tilojen puolesta sopi siihen erinomaisesti. Ruoka oli tilattu Naantalin Ruokamestareilta ja sitä oli vähintäänkin riittävästi. Ruuan lämmittäminen olikin sitten jo astetta haasteellisempi ja lopputulos jäi valitettavan heikoksi. Olisi pitänyt ottaa käyttöön ulkona lumihangessa ollut kaasugrilli. Ruuan lämmitys ei ollut tällä kertaa ainoa haaste, myös etukäteen tilatut taxit olivat reippaasti myöhässä ja osa porukasta tulikin omilla autoilla paikan päälle. No sauna oli kunnolla lämmitetty ja saunomisen aikana loputkin ehtivät perille. Kaikki suuret tapahtumat avataan puheella ja niin nytkin, tosin tällä kertaa puheeseen ei mennyt pitkää aikaa. Ohessa liitteenä allekirjoittaneen alkusanat pikkujoululle. Heikki oli jälleen valinnut viinit ja tarjolla oli kaksi valkoista & kaksi punaista viiniä. Tarjolla oli Chardonnaytä, Syrahia sekä Pinot Noiria. Valkoviinit, Four O Clock Australiasta ja Tarapaca Reserva Chilestä, olivat kuivia & kohtuullisen hapokkaita ja sopivat hyvin joulupöytään, jossa on paljon erilaisia makuja. Molemmille viineille sopii lähes sama kuvaus: kuiva, hapokas, sitruksinen, hennon mausteinen ja mineraalinen. Ehkä kuitenkin paremmin kalapitoiseen joulupöytään. Punaviinit olivat myös voimakkaita. Espanjalainen Viñamás Monastrell Syrah oli keskitäyteläinen ja keskitanniininen, kevyen mausteinen Christmas edition, joka kyllä tarvitsi ruokaa kyytipojaksi. Toisena ollut Pinot Noir Uudesta Seelannista jakoi perinteisesti porukan kahteen osaan, joko

3 siitä pitää tai sitten ei. Viineistä löytyy jäljempänä tarkempaa tietoa. Tällä kertaa viinejä ei pisteytetty. Ruokana savulohi ja kinkku aurajuustocrepesejä, valkosipuli manteli broilerinfilettä, katkarapukimaraa ja kahta lajia salaattia. Lisukkeena harmaasuolattua kinkkua sekä kevyesti savustettua kalkkunaa. Jälkiruokana hyvin haudutettua jouluista riisipuuroa. Ruokailun jälkeen oli aika ensimmäisille joululauluille ja kuten kuvistakin näkyy Naviksen juuri painosta tullut joululauluvihkonen oli tarkassa syynissä ympäri pöytää.

4 Seuraavana olikin sitten vuorossa tietokilpailu, jossa tarvittiinkin todellista yleistietämystä formuloista fobioihin. Vastauksia kysymyksiin taidettiin hakea yläkerrasta saakka ja tälläkin kertaa jyvät erottuivat akanoista. Kisakysymyksiä oli 18 ja 11 oikein tuloksella pääsi pokkaamaan voittopalkinnon. Voittajiksi selvisivät Anne & Heikki ja palkinnosta sai nauttia koko pikkujouluväki. Tietokilpailun jälkeen palkittiin kaksi vuoden aikana aktiivisesti toimintaan osallistunutta. Pirjo on ollut aktiivisesti ideoimassa pruuvien sisältöä ja Heikki on jo pitkään ollut kantava voima pruuvattavien viinien valitsemisessa sekä pitänyt antaumuksella erinomaisia esityksiä itse viineistä sekä matkoistaan euroopan viinitarhoilla. Palkintona panostuksesta Naviksen toimintaan oli molemmille Peter Lehmannin Barossa Shiraz punaviini sekä Delicard Deluxe Menu lahjakortti.

5 Tämän jälkeen jo pitkään odotettu joulutonttu jakoi lahjat lahjattomille. Erinomaisia lahjoja olikin tontun lahjasäkkiin ilmaantunut, josta suuri kiitos kaikille osallistujille! Siitä ilta jatkuikin joululaulujen säestämänä ja välillä kevyttä visailua kysymysten parissa. Illan päätteeksi taksi tulikin ajallaan ja pikkujouluväki maadottui koteihinsa hyvissä ajoin ennen pikkutunteja. Nyt viiniseura siirtyy hyvin ansaitulle joulutauolle ja vuodenvaihteen jälkeen käynnistyy taas uusi kausi pruuveineen. Tammikuussa onkin vuorossa Sherryt ja Tapas, joka varmasti sopii hyvin joulunajan ylensyönnin jälkeen ja etenkin uudenvuoden juhlinnan jälkeen hieman kevyempi & suolainen iltapala maistuu kaikille. Naviksen hallitus ja allekirjoittanut toivottaa kaikille jäsenille rauhallista Joulua sekä menestystä tulevalle pruuvivuodelle Ismo

6 Tällä kertaa pruuvatut juomat Naantalin Viiniseura Four O Clock Chardonnay 2011, McLaren Valey, Australia 12,89 Kuiva, hapokas, sitruksinen, kevyen keltaluumuinen, hennon mausteinen sekä mineraalinen. Vaalean kullankeltainen väriltään. Keskitäyteläinen tuoksu, jossa alkoholisen tuoksun lisäksi nektariiniä ja paljon limeä, sekä myös hennosti ananasta. Hedelmäinen maku, jossa pääosaa esittää taas alkoholi. Sivuosassa tuoksusta tutut aromit, mutta lisäksi mukana on myös salmiakkia. Hapokas viini, jossa hieman vahainen jälkimaku. Tuottaja Spring Seed Wine Co ja sitä ympäröivät viinitarhat perustettiin vuonna Tila tuottaa vain luonnonmukaisella menetelmällä viljeltyjä rypäleitä. Viini tehdään ensiksi eri eriksi, joista osa käytetään viinihiivoilla. Kaikki erät annetaan levätä hiivasakan kanssa ennen sekoitusta ja pullotusta. Rypälelajikkeet: Chardonnay (100%) Four O Clock Chardonnay est arrive! Pullon etiketistä huokuu 80 luvun viinipullon meininki ja jotenkin pystyn kuvittelemaan että tältä 80 luvun viinit maistuivatkin. Alkoholia, hedelmää ja mukana happoja. Viini on menevän näköinen, mutta alkoholisuus vaivaa tässä eniten, myöskään muut komponentit kuten maku ja

7 tuoksu eivät ole kasassa. Mielenkiintoinen viini, jota voi harkita kokeilevansa jos tykkää retro fiilistelystä. Tarapaca Reserva Chardonnay 2012, Chile 9,99 Kuiva, hapokas, hedelmäinen, sitruksinen, hennon yrttinen, kevyen mausteinen sekä viherkeltainen viini, jonka hennosa tuoksussa on passionhedelmää, kypsää omenaa ja karviaista. Kuiva, tasapainoinen ja tyypillinen Uuden Maailman Chardonnay. Pitkähkö jälkimaku. Tarapacán sivut kertovat viinin olevan pääosin terästankkikypsytettyä viiniä "sen hedelmäisen luonteen säilyttämiseksi", mutta n. kolmannes viinistä on kypsytetty uusissa ja kerran käytetyissä tammitynnyreissä. Viinin väri on kellanvihreä, sävyltään nuorehko ja vaalea. Tuoksu on hyvin kypsä, tarjoillen runsaassa hedelmäisyydessään makeita sitrushedelmiä ja tuoreita ananaksia. Seassa on kevyttä, mutta jonkin verran tunkkaisen oloista puista ja pähkinäistä tammisuutta, voisuutta ja maamaisuutta. Tammisuus ei kuitenkaan tunnu kovinkaan integroituneelta tuoksuun, vaan enemmän häiritsee viinin tuoksua. Suutuntumaltaan Reserva Chardonnay on täyteläinen, pehmeä, melko paksu eikä järin hapokas. Hedelmäisyys on runsasta, tarjoillen trooppisia hedelmiä ja hentoa tammea. Kokonaisuus on kohtuullisen vivahteikas, hedelmäisyys on runsasta ja moniulotteista kun taas tammi tuntuu edelleen hieman siltä, että se ei tietäisi paikkaansa. Hento tammisuus tuo viiniin kevyttä kermaisuutta. Jälkimaku on melko pitkä, mutta varsinainen makeankypsä hedelmä katoaa jälkimausta nopeasti ja jäljelle jää ainoastaan hentoa teräksisyyttä ja kevyttä, aromikasta tammea. Yleisvaikutelmaltaan viini tuntuu olevan tyylillisesti melko lailla väliinputoaja ja yleiseltä ilmaisultaan melko väsähtänyt, hahmoton ja rakenteeton tapaus. Lyhyesti: Löysä, ylikypsä ja hennosti tammitettu Chardonnay, jossa tammi lähinnä tekee viinistä tunkkaisen ja entistä raskaamman. Arvio: Huono en voi juurikaan sanoa nauttineeni tästä viinistä. En ihmettele ABC ihmisiä ("anything but Chardonnay"), jos heidän kokemuksensa Chardonnay viineistä ovat tätä luokkaa.

8 Viñamás Monastrell Syrah (70/30) 2010, Spain 8,98 Hedelmäinen, hieman kehittynyt tuoksu. Siinä on nahkaisuutta, kuivattuja hedelmiä ja paahteisen mausteisia vivahteita. Keskitäyteläinen maku seuraa aromeiltaan tuoksua. Myös maku on hieman kehittynyt. Siinä on myös luumuisuutta ja kypsää kirsikkaisuutta. Kypsät tanniinit ja marjainen hapokkuus tuovat makuun napakkuutta. Viini jättää yksinkertaisen, mutta tasapainoisen, savuisen jälkivaikutelman. Yleisviini tummien liharuokien seuraan. Myös monikäyttöinen juustoviini. La Viñan viiniliike perustettiin vuonna Sen omistaa nykyään vuonna 1986 perustettu osuuskuntien yhteenliittymä Anecoop. La Viñaan kuuluu noin viljelijää, jotka viljelevät yhteensä tarhahehtaaria. Rypäleet on kasvatettu 12 hehtaarin alalla Valencian viinialueella, joka sijaitsee Espanjan itärannikolla. Viini on käytetty terästankeissa, joissa se myös kypsytetään kahden vuoden ajan. Waipara Hills Pinot Noir 2010, Central Otaga, New Zealand 12,85 Keskitäyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, kevyen vadelmainen, mausteinen, hennon suklainen Rypäleet kasvatetaan Central Otagon viinialueella Eteläsaarella. Viini kypsytetään 8 kuukautta tammitynnyreissä, joista kolmasosa on uusia. Sen jälkeen 12 kuukauden pullokypsytys. Tuottajan mukaan viini säilyy oikein säilytettynä 7 10 vuotta vuosikerrasta. Waipara Hills Wine Estate sai alkunsa vuonna 2001 ja viiniliikkeellä on tarhoja Marlborough'n, Waiparan sekä Central Otagon viinialueilla Eteläsaarella.

Tammikuun viinipruuvi 18.1.2013

Tammikuun viinipruuvi 18.1.2013 Tammikuun viinipruuvi 18.1.2013 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Kevätkauden ensimmäinen pruuvi on pidetty ja erinomaisella osallistujamäärällä, yhteensä 19. Paikalla oli myös uusi jäsenemme Lea Mannerlehto,

Lisätiedot

Pinot Noir. 10.11.2010 Marjo Frisk Treasury Wine Estates

Pinot Noir. 10.11.2010 Marjo Frisk Treasury Wine Estates Pinot Noir 10.11.2010 Marjo Frisk Treasury Wine Estates Pinot Noir Ehkäpä maailman arvostetuimmat viinit tuotetaan Bourgognen viileässä ilmastossa tästä rypäleestä, joka tarjoaa kasvattajalleen runsaasti

Lisätiedot

Munskänkarna 12.11.2012

Munskänkarna 12.11.2012 Munskänkarna 12.11.2012 Riistaviinit Yleisesti riistaviineistä Yleisesti riistaa pidetään juhlaruokana ja sen kanssa avataan yleensä laatuviini. Riistan voimakkaaseen makuun sopivat useimmissa tapauksissa

Lisätiedot

Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère 4,65 / 12 cl 6,20 / 16 cl 29,00 / plo MontePasso 5,30 / 12 cl 7,10 / 16 cl

Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère 4,65 / 12 cl 6,20 / 16 cl 29,00 / plo MontePasso 5,30 / 12 cl 7,10 / 16 cl Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère Central Valley, Chile Tuoksu: mehevä tuoksu, jossa punaisia marjoja, mausteita ja aavistus vaniljaa Maku: keskitäyteläinen ja tasapainoinen,

Lisätiedot

Argentiinalaiset punaviinit. 11.01.2012 Lambropoulos Paavo

Argentiinalaiset punaviinit. 11.01.2012 Lambropoulos Paavo Argentiinalaiset punaviinit 11.01.2012 Lambropoulos Paavo Argentiina viinimaana Kansainvälisesti uusi viinimaa, tullut tunnetuksi vasta 1990 luvulla Viininviljely aloitettu 400 vuotta sitten katolisten

Lisätiedot

Pomares Tinto. Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Roriz Douro, Portugal 13,5%

Pomares Tinto. Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Roriz Douro, Portugal 13,5% Pomares Tinto Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Roriz Douro, Portugal 13,5% Tuoksussa kypsää marjaa, vaniljaa ja paahteisuutta. Maku on pehmeän täyteläinen ja toistaa tuoksun aromit. Maukas viini

Lisätiedot

Munska 18.1.2016. Punaviinit

Munska 18.1.2016. Punaviinit Munska 18.1.2016 Punaviinit Te Kairanga Runholder Pinot Noir 2013 19,99 mehevä & hilloinen Keskitäyteläinen, keskitanniininen, kirsikkahilloinen, karpaloinen, herukkainen, mausteinen, hennon tamminen Pinot

Lisätiedot

TALON PUNAVIINI, Argentiina, Andean Vineyards PUNAVIINIT

TALON PUNAVIINI, Argentiina, Andean Vineyards PUNAVIINIT TALON PUNAVIINI, Argentiina, Andean Vineyards Condor Peak Malbec, punaviini Andean Vineyards Keskitäyteläinen, pitkä, miellyttävä 28 / plo 4,80 / 12 cl Erinomainen viini grillatuille liharuoille ja pastalle

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Marraskuun viinipruuvi 16.11.2012. Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät

Naantalin Viiniseura. Marraskuun viinipruuvi 16.11.2012. Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Marraskuun viinipruuvi 16.11.2012 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Marraskuun pruuvi poikkesi selvästi perinteisistä Aurinkokammarissa pidetyistä pruuveista. Ensinnäkin paikka oli uusi tuttavuus, ainakin

Lisätiedot

* * * * * * * * * Etelä-Afrikka ZONNENBURG SHIRAZ - CABERNET SAUVIGNON/ Western Cape * 60 % Shiraz, 40 % Cabernet Sauvignon

* * * * * * * * * Etelä-Afrikka ZONNENBURG SHIRAZ - CABERNET SAUVIGNON/ Western Cape * 60 % Shiraz, 40 % Cabernet Sauvignon Punaviinit Talon punaviini, Espanja MURVIEDRO RESERVA/ DO Valencia 30,00 /plo 5,00 /12 cl * Monastrell 40%, Tempranillo 40 % ja Syrah 20 % * Täyteläinen, savuista hedelmällisyyttä, vaniljaa, tummaa suklaata,

Lisätiedot

Viinilista. Kuohuviinit& Samppanja

Viinilista. Kuohuviinit& Samppanja Kuohuviinit& Samppanja Italia, Gancia Prosecco Runsaat pienet kuplat, tuore ja aromikas, vihreän omenen hedelmäisyyttä sisältävä tuoksu. Kuiva, pehmeä ja miellyttävä, melko runsas ja tasapainoisen hedelmäinen

Lisätiedot

Manhattan Steak House : Esplanadi Viinilista

Manhattan Steak House : Esplanadi Viinilista Punaviinit : Red wine Talon punaviini/ house red wine Puerto Viejo Reserva Syrah, Chile Syvä purppuranpunainen, tuoksussa vadelmaa, pippuria ja kypsiä mustia marjoja, maku hedelmäinen ja tasapainoinen

Lisätiedot

WYNDHAM ESTATE BIN 444 CABERNET SAUVIGNON * Täyteläinen, notkea, lämmin, pitkä * Mainio viini pihveille ja riistalle

WYNDHAM ESTATE BIN 444 CABERNET SAUVIGNON * Täyteläinen, notkea, lämmin, pitkä * Mainio viini pihveille ja riistalle Punaviinit Talon punaviini, Yhdysvallat BLOSSOM HILL WINEMAKER S RESERVA CABERNET SAUVIGNON 31,50 / plo * Keskitäyteläinen, hedelmäinen, vaniljainen * Viini moneen makuun ja käyttöön, myös seurusteluun

Lisätiedot

Jälkiruokaviinit. 89,00 /plo

Jälkiruokaviinit. 89,00 /plo Samppanjat ja kuohuviinit SAMPPANJA/ Ranska MONTAUDON RESERVE PREMIUM BRUT/Ac Champagne * Pinot Noir 50 %, Chardonnay 30 %, Pinot Meunier 20 % * Erittäin kuiva, keskihapokas, maku raikas, hedelmäinen 89,00

Lisätiedot

Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère 4,60 / 12 cl 6,10 / 16 cl 28,50 / plo Heredad de Almizra Merlot Barrica

Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère 4,60 / 12 cl 6,10 / 16 cl 28,50 / plo Heredad de Almizra Merlot Barrica Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère Central Valley, Chile Tuoksu: mehevä tuoksu, jossa punaisia marjoja, mausteita ja aavistus vaniljaa Maku: keskitäyteläinen ja tasapainoinen,

Lisätiedot

PUNAVIINIT. MOREAU CHABLIS, RANSKA 52,50 Kuiva, runsas, hedelmäinen Erinomainen valinta kala- ja äyriäisruokien kanssa. Rypäleet: Chardonnay

PUNAVIINIT. MOREAU CHABLIS, RANSKA 52,50 Kuiva, runsas, hedelmäinen Erinomainen valinta kala- ja äyriäisruokien kanssa. Rypäleet: Chardonnay VALKOVIINIT Plo 16cl TALON VALKOVIINI PENFOLD S RAWSONS RETREAT RIESLING, AUSTRALIA 28,00 6,20 Kuiva, sitrusarominen, pirskahtelevan hapokas, tasapainoinen Suosittelemme kala- ja äyriäisruoille sekä salaateille.

Lisätiedot

KUOHUVIINI SAMPPANJA. AURORA NUUKSIO - NUUKSION KANSALLISPUISTO - nuuksio@auroranuuksio.fi

KUOHUVIINI SAMPPANJA. AURORA NUUKSIO - NUUKSION KANSALLISPUISTO - nuuksio@auroranuuksio.fi KUOHUVIINI Codorniu Ecologica Cava (LUOMU) Codorniu Raventos Maultaan Cava on kuiva, raikas, elegantti ja tasapainoinen; omenan, sitruksen ja mantelin aromeja sekä pitkä jälkimaku. Mahtava aperitiivina

Lisätiedot

VIINILISTA. Punaviinit Red wines

VIINILISTA. Punaviinit Red wines VIINILISTA Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Hardys Mill Cellars Shiraz New South Wales, Australia Tuoksu: tummia marjoja Maku: täyteläinen, pehmeä, mausteinen Rypäle: Shiraz 4,50 / 12 cl

Lisätiedot

PUNAVIINIT / RÖDVINER / RED WINES

PUNAVIINIT / RÖDVINER / RED WINES PUNAVIINIT / RÖDVINER / RED WINES LAIVAN PUNAVIINI BÅTENS RÖDVIN 6,90 7,90 29,80 SHIP S RED WINE RANSKA / FRANCE Le Cirque 6,90 7,90 30,00 Syrah/ Merlot, keskitäyteläinen, keskitanniininen Marjainen, mausteinen

Lisätiedot

I IV III. Viinin nimi Rypälelajike Tuottaja Myyjä Äänet Sijaluku. Vilkaise muutamaa, illan aikana kuultua kommenttia.

I IV III. Viinin nimi Rypälelajike Tuottaja Myyjä Äänet Sijaluku. Vilkaise muutamaa, illan aikana kuultua kommenttia. 1 2 3 4 5 6 Viinin nimi Rypälelajike Tuottaja Myyjä Äänet Sijaluku Zuccardi Serie A Torrontés Torrontés Zuccardi, Salta Alko Oy 590277 Terrazas de los Andes Reserva Chardonnay Chardonnay Terrazas de los

Lisätiedot

Talon punaviini House Red 4,50 / 12 cl 5,95 / 16 cl 28,00 / plo

Talon punaviini House Red 4,50 / 12 cl 5,95 / 16 cl 28,00 / plo VIINILISTA Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red 4,50 / 12 cl 5,95 / 16 cl 28,00 / plo Condor Peak Malbec Argentiina Tuoksu: luumua, kirsikkaa Maku: keskitäyteläinen, paahteinen, tumman hedelmäinen

Lisätiedot

SUOSITTELEMME. Suomi 100 juhlavuoden viralliset viinit, joiden etikettejä koristaa osa Tove Janssonin Juhlat maalla -freskosta:

SUOSITTELEMME. Suomi 100 juhlavuoden viralliset viinit, joiden etikettejä koristaa osa Tove Janssonin Juhlat maalla -freskosta: VIINILISTA SUOSITTELEMME Suomi 100 juhlavuoden viralliset viinit, joiden etikettejä koristaa osa Tove Janssonin Juhlat maalla -freskosta: Wine Gallery Suomi 100 Champagne Ranska Elegantti ja hienostunut

Lisätiedot

PERUSRYPÄLETTÄ. Harri Juutilainen

PERUSRYPÄLETTÄ. Harri Juutilainen KOLME VALKOISTA PERUSRYPÄLETTÄ Harri Juutilainen 21.4.2008 2008 1 Lajikkeet ja valkoviinityypit Maailmassa on satoja viiniköynnöslajikkeita, mutta vain harvoilla on taloudellista merkitystä. Tänään maistelussa

Lisätiedot

Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère 4,60 / 12 cl 6,10 / 16 cl 28,50 / plo Brown Brothers Everton Red 5,20 / 12 cl

Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère 4,60 / 12 cl 6,10 / 16 cl 28,50 / plo Brown Brothers Everton Red 5,20 / 12 cl Punaviinit Red wines Talon punaviini House Red Tarapacá Carmenère Central Valley, Chile Tuoksu: mehevä tuoksu, jossa punaisia marjoja, mausteita ja aavistus vaniljaa Maku: keskitäyteläinen ja tasapainoinen,

Lisätiedot

Pihvin kanssa suosittelemme / We recommend with Steak

Pihvin kanssa suosittelemme / We recommend with Steak Pihvin kanssa suosittelemme / We recommend with Steak Condor Peak Malbec Mendoza, Argentiina Tuoksu: luumua, kirsikkaa Maku: keskitäyteläinen, paahteinen, tumman hedelmäinen Rypäle: Malbec 4,55 / 12 cl

Lisätiedot

Samppanja & kuohuviini - Champagne & Sparkling Wine

Samppanja & kuohuviini - Champagne & Sparkling Wine Samppanja & kuohuviini - Champagne & Sparkling Wine Plo LANSON WHITE LABEL 84,00 Champagne, Chardonnay - Pinot Noir FREIXENET CARTA NEVADA SEMI SECO 0,50 / 35 DO CAVA Espanja, Macabeo - Parellada - Xarello

Lisätiedot

JUUSTOT JA VIINIT. Jouluisina tunnelmantekijöinä

JUUSTOT JA VIINIT. Jouluisina tunnelmantekijöinä Jouluisina tunnelmantekijöinä JUUSTOT JA VIINIT Sielukkaimmillaan kaikki juustot ovat huoneenlämpöisinä, täyteen aromiinsa puhjenneina. Kun tarjolle asetellaan pelkkää juustoa lisäkkeineen, voi kaikkien

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Maaliskuun viinipruuvi 14.3.2014. Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät

Naantalin Viiniseura. Maaliskuun viinipruuvi 14.3.2014. Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Maaliskuun viinipruuvi 14.3.2014 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Maaliskuun pruuvissa oli vuorossa Unkarilaiset viinit ja pruuvi-isäntänä totutusti Heikki. Paikalla oli mukavasti 16 Navislaista. Casino,

Lisätiedot

CODORNÍU CLÁSICO SECO 20cl 8,20 1/1 26,00. FRESITA 20cl 8,20 1/1 28,00. Rypälelajikkeet: Moscatel, Chardonnay, Sauvignon Blanc, Alicante Bouschet

CODORNÍU CLÁSICO SECO 20cl 8,20 1/1 26,00. FRESITA 20cl 8,20 1/1 28,00. Rypälelajikkeet: Moscatel, Chardonnay, Sauvignon Blanc, Alicante Bouschet KUOHUVIINIT JA SAMPPANJAT CODORNÍU CLÁSICO SECO 20cl 8,20 1/1 26,00 Espanja Kapeankeltainen, hedelmäinen ja hieman ikääntynyt kuohuviini, jossa on hienostuneet kuplat. Maku on kuiva, tasapainoinen, omenainen,

Lisätiedot

Viognierin matkassa maailmalla. tasting-tilaisuus / Kaarina Tilli

Viognierin matkassa maailmalla. tasting-tilaisuus / Kaarina Tilli Viognierin matkassa maailmalla tasting-tilaisuus 26.2.2016 / Kaarina Tilli Perustietoja Kotiseutu Ranskassa pohjois-rhonen laaksossa, mutta viljellään Ranskassa myös Lanquedoc- Rousillon alueella Viitteitä,

Lisätiedot

Juhlamenu I ALKURUOKIA

Juhlamenu I ALKURUOKIA Juhlamenu I ALKURUOKIA Vihersalaattia, salaatinkastiketta Tomaattimozzarellasalaattia Katkarapusalaattia Pasta-broilersalaattia currymajoneesilla Savustettua lohta Silakkarullia Matjessilliä LÄMPIMIÄ RUOKIA

Lisätiedot

Täyteläinen, kypsän hedelmäinen, pehmeä ja raikas 28 / plo 4,80 / 12 cl Monipuolinen viini erilaisille liha ja pastaruoille

Täyteläinen, kypsän hedelmäinen, pehmeä ja raikas 28 / plo 4,80 / 12 cl Monipuolinen viini erilaisille liha ja pastaruoille TALONVIINIT,, Hardy s Wine Company Hardys Stamp Cabernet Merlot, punaviini Täyteläinen, kypsän hedelmäinen, pehmeä ja raikas 28 / plo 4,80 / 12 cl Monipuolinen viini erilaisille liha ja pastaruoille Hardys

Lisätiedot

Noormarkun Klubi & Kauttuan Klubi 1.8.2013 alkaen. Champagne de Castelnau Brut 97,00. Veuve Clicquot Brut 165,00. Cava Cristalino Brut 36,00

Noormarkun Klubi & Kauttuan Klubi 1.8.2013 alkaen. Champagne de Castelnau Brut 97,00. Veuve Clicquot Brut 165,00. Cava Cristalino Brut 36,00 Champagne de Castelnau Brut Ranska, Champagne 38 % Chardonnay, 16 % Pinot Noir, 46 % Pinot Meunier Tuoksu raikkaan hedelmäinen, paahteinen ja hennon toffeinen. Kuiva, runsas ja pirteä. Maussa anasta ja

Lisätiedot

Juhlamenu I ALKURUOKIA

Juhlamenu I ALKURUOKIA Juhlamenu I ALKURUOKIA Vihersalaattia, salaatinkastiketta Tomaattimozzarellasalaattia Katkarapusalaattia Pasta-broilersalaattia currymajoneesilla Savustettua lohta Silakkarullia Matjessilliä LÄMPIMIÄ RUOKIA

Lisätiedot

Codorníu Clásico Brut 5,80 / 12 cl 36,00 / plo Espanja Kuiva, raikas, tasapainoinen ja hedelmäinen Rypäleet: Xarel-lo, Parellada, Macabeo

Codorníu Clásico Brut 5,80 / 12 cl 36,00 / plo Espanja Kuiva, raikas, tasapainoinen ja hedelmäinen Rypäleet: Xarel-lo, Parellada, Macabeo Kuohuvaa - Sparkling Codorníu Clásico Brut 5,80 / 12 cl 36,00 / plo Kuiva, raikas, tasapainoinen ja hedelmäinen Rypäleet: Xarel-lo, Parellada, Macabeo Codorníu Clásico Sec 5,80 / 12 cl 36,00 / plo Puolikuiva,

Lisätiedot

ETELÄ-AMERIKAN PUNAVIINEJÄ

ETELÄ-AMERIKAN PUNAVIINEJÄ ETELÄ-AMERIKAN PUNAVIINEJÄ Markku Sumanen 19.10.2015 Ei sidonnaisuuksia Viini on kaikissa latinalaisissa maissa ruokajuoma. Siksi sitä myös tuotetaan kaikissa maanosan maissa. Maailmanmaineeseen ovat

Lisätiedot

JACOBS CREEK RIESLING, AUSTRALIA 37,00 Kuiva, sitrusmaisen hapokas, erittäin raikas. Sopii salaateille sekä kala- ja äyriäisruoille.

JACOBS CREEK RIESLING, AUSTRALIA 37,00 Kuiva, sitrusmaisen hapokas, erittäin raikas. Sopii salaateille sekä kala- ja äyriäisruoille. VALKOVIINIT plo 16cl TALON VALKOVIINI 33,00 7,70 JACOBS CREEK SEMILLON CHARDONNAY, AUSTRALIA Kuiva, keskitäyteläinen ja trooppisten hedelmien sävyttämä. Raikas ja lempeän hapokas. Mainio seurusteluviini,

Lisätiedot

VALKOVIINI 31,00 6,80 JACOBS CREEK SEMILLON CHARDONNAY, AUSTRALIA

VALKOVIINI 31,00 6,80 JACOBS CREEK SEMILLON CHARDONNAY, AUSTRALIA VALKOVIINIT plo 16cl TALON VALKOVIINI 31,00 6,80 JACOBS CREEK SEMILLON CHARDONNAY, AUSTRALIA Kuiva, keskitäyteläinen ja trooppisten hedelmien sävyttämä. Raikas ja lempeän hapokas. Mainio seurusteluviini,

Lisätiedot

WHITES. 12 cl 6,90 / 16 cl 9,20 / 75 cl 43,00

WHITES. 12 cl 6,90 / 16 cl 9,20 / 75 cl 43,00 WHITES HOUSE WINE Fattoria di Vaira Bianco Organic Bio Vegan Perlage, IGT Terre degli Osci, Molise, Italy Kuiva ja raikas, hedelmäinen, kukkea, maussa greippiä, ananasta ja melonia. Biodynaamisesti tuotettu

Lisätiedot

Kullankeltainen. Oranssinpunainen. Tiilenpunainen. Punaruskea. Tummanpunainen. Tiilenpunainen. tuoksu, jossa on kuivattuja hedelmiä ja pähkinää.

Kullankeltainen. Oranssinpunainen. Tiilenpunainen. Punaruskea. Tummanpunainen. Tiilenpunainen. tuoksu, jossa on kuivattuja hedelmiä ja pähkinää. Viini Viinin nimi / tuottaja / laatumerkinnät ja viinialue / rypäleet Vsk Hinta ( ) H/L A Burmester Dry White Porto / Burmester / 22,90 B Burmester Tawny Porto / Burmester / 21,20 C Taylor s 10 Year Old

Lisätiedot

Munska Valkoviinit

Munska Valkoviinit Munska 17.3.2016 Valkoviinit Laroche Chablis La Jouchère 2014 vivahteikas & ryhdikäs Kuiva, hapokas, sitruksinen, hennon päärynäinen, mineraalinen, kevyen yrttinen valkoviinit Ranska, Bourgogne Chardonnay.

Lisätiedot

Valkosipulietanat 9,50 L(G) Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa

Valkosipulietanat 9,50 L(G) Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa Alkuruoat Valkosipulietanat 9,50 L(G) -Talon leipää Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa Mozzarellatikut 6,50 -Paneroidut mozzarellatikut

Lisätiedot

1. PANEROITUJA SIPULIRENKAITA (L) 5,56 vapaavalintainen dippi. 2. TORTILLA NACHOJA (G) 5,56 Salsaa ja cheddarjuustoa

1. PANEROITUJA SIPULIRENKAITA (L) 5,56 vapaavalintainen dippi. 2. TORTILLA NACHOJA (G) 5,56 Salsaa ja cheddarjuustoa ALKULÄMMITTELY 1. PANEROITUJA SIPULIRENKAITA (L) 5,56 vapaavalintainen dippi 2. TORTILLA NACHOJA (G) 5,56 Salsaa ja cheddarjuustoa 3. FRITEERATTUJA LOHKOPERUNOITA 4,63 4. HALLOUMIJUUSTOA (G) 5,50 / 6,50

Lisätiedot

Rhône vs. muun maailman Syrah-viinit. 20.01.2011 Maria Siikanen

Rhône vs. muun maailman Syrah-viinit. 20.01.2011 Maria Siikanen Rhône vs. muun maailman Syrah-viinit 20.01.2011 Maria Siikanen Syrah Maailman vanhimpia lajikkeita Kotoisin Etelä-Ranskasta Rhônen laaksosta Viihtyy lämpimässä tai kuumassa ilmastossa ja karussa maaperässä

Lisätiedot

Ruokalistamme, ole hyvä.

Ruokalistamme, ole hyvä. Ruokalistamme, ole hyvä. vol. 17 Kuplivaisia Lasillinen, 10 CL, samppanjaa 12 Kysy tarjoilijalta lisää. Beaumont des Grayères Grande Réserve 69 Erittäin kuiva, keskihapokas, eloisa, hedelmäinen, sitruksinen.

Lisätiedot

Erittäin kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, viheromenainen, kevyen persikkainen, mausteinen, vivahteikas. Jäännössokeria 9g/l.

Erittäin kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, viheromenainen, kevyen persikkainen, mausteinen, vivahteikas. Jäännössokeria 9g/l. VIINILISTA MANNENKATU 4 90130 OULU 040 5533 079 INFO@RAVINTOLARAUHALA.FI WWW.RAVINTOLARAUHALA.FI KUOHUVIINIT Sgajo Prosecco Extra Dry Italia, Veneto 100% Glera Sgajo on italialaisen luomutuottaja Perlagen

Lisätiedot

Espanjan (ja Portugalin) kuohuvat 8.4.2009. 8.4.2009 Kaisa Valtee

Espanjan (ja Portugalin) kuohuvat 8.4.2009. 8.4.2009 Kaisa Valtee Espanjan (ja Portugalin) kuohuvat 8.4.2009 8.4.2009 Kaisa Valtee Taustaa Cava on espanjalainen shampanja-menetelmällä valmistettu, maailman eniten myydyin kuohuviini Josep Raventósia pidetään cavan luojana,

Lisätiedot

HOUSE WINE FATTORIA DI VAIRA BIANCO ORGANIC BIO VEGAN Perlage, IGT Terre degli Osci, Molise, Italy

HOUSE WINE FATTORIA DI VAIRA BIANCO ORGANIC BIO VEGAN Perlage, IGT Terre degli Osci, Molise, Italy Whites HOUSE WINE FATTORIA DI VAIRA BIANCO ORGANIC BIO VEGAN Perlage, IGT Terre degli Osci, Molise, Italy Kuiva ja raikas, hedelmäinen, kukkea, maussa greippiä, ananasta ja melonia. Biodynaamisesti tuotettu

Lisätiedot

Ruffino Prosecco 48,00 7,50 Italia Rypäleet: Glera 100 % Maku: Kuiva, hapokas, sitruksinen, hedelmäinen, yrttinen

Ruffino Prosecco 48,00 7,50 Italia Rypäleet: Glera 100 % Maku: Kuiva, hapokas, sitruksinen, hedelmäinen, yrttinen VIINI- JA JUOMALISTA KuninkaanLohet SHAMPPANJAT 12 cl Bollinger Special Cuvée 95,00 Ranska Rypäleet: Pinot Noir, Chardonnay, Pinot Meunier Maku: Erittäin kuiva ja hapokas, kypsän hedelmäinen, sitruksinen,

Lisätiedot

CHABLIS DOMAINE DE MALANDES, RANSKA 49,00 Viini on kuiva ja tyylikkään hapokas. Mineraalinen ja vivahteikas maku. Rypäleet: Chardonnay

CHABLIS DOMAINE DE MALANDES, RANSKA 49,00 Viini on kuiva ja tyylikkään hapokas. Mineraalinen ja vivahteikas maku. Rypäleet: Chardonnay VALKOVIINIT plo 16cl TALON VALKOVIINI 32,80 7,60 JACOB S CREEK SEMILLON CHARDONNAY, AUSTRALIA Kuiva, keskitäyteläinen ja trooppisten hedelmien sävyttämä. Raikas ja lempeän hapokas. Mainio seurusteluviini,

Lisätiedot

Punaviinit * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Chile VINA CASABLANCA CEFIRO PINOT NOIR/ Casablanca Valley

Punaviinit * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Chile VINA CASABLANCA CEFIRO PINOT NOIR/ Casablanca Valley Punaviinit Talon punaviini, Chile SANTA LUCIA SUPERMO CABERNET SAUVIGNON/Central Valley 31,00 /p lo 5,30 /12 cl * Cabernet Sauvignon * Keskitäyteläinen, pehmeä, mustaherukkaa, kirsikkaa vaniljaa * Viini

Lisätiedot

Cattier Brut 1er Cru Non Vintage. Catti

Cattier Brut 1er Cru Non Vintage. Catti Champagne Cattier sijaitsee ihastuttavassa Chigny Le Roses:n kylässä Montagne de Reims:n alueella Samppanjan maakunnassa. Cattier on täysin itsenäinen samppanjan tuottaja ja perheyritys. Heillä on kaikkiaan

Lisätiedot

Johdatusta Portugalin punaviineihin. 14.01.2009 Olli Muukka

Johdatusta Portugalin punaviineihin. 14.01.2009 Olli Muukka Johdatusta Portugalin punaviineihin 14.01.2009 Olli Muukka Tastingviinit Paxis (DOC Douro) Rypäleet: Touriga Franca, Tinta Roriz Dom Dinis Reserva Tinto (VR Ribatejo) Rypäleet: Periquita, Tinta Miúda Tagus

Lisätiedot

ROSE. Vuosikerta Rypäleet: Grenache 50% Cinsault 30% Syrah 20%

ROSE. Vuosikerta Rypäleet: Grenache 50% Cinsault 30% Syrah 20% Vuosikerta Grenache 50% Cinsault 30% Syrah 20% Käyminen pysäytetty 7-8 g/l jäännössokeripitoisuuden kohdalle. Vaalean lohenpunainen kaunis väri. Raikas ja aromaattinen tuoksu, jossa selkeästi havaittavissa

Lisätiedot

Punaviinit Red wines 1/1 / 12 CL. TORRES NATUREO SYRAH (Alkoholiton) 37,5 cl 8,50

Punaviinit Red wines 1/1 / 12 CL. TORRES NATUREO SYRAH (Alkoholiton) 37,5 cl 8,50 Juomat Punaviinit Red wines 1/1 / 12 CL TORRES NATUREO SYRAH (Alkoholiton) 37,5 cl 8,50 KWV CLASSIC COLLECTION PETIT VERDOT 35 / 6 Etelä-Afrikka, KWV Petit Verdot Maku: Täyteläinen, hedelmäinen, tanniininen

Lisätiedot

Matkustamme Espanjaan. 11.3.2009 Olli Muukka

Matkustamme Espanjaan. 11.3.2009 Olli Muukka Matkustamme Espanjaan 11.3.2009 Olli Muukka Tastingviinit Tinta De Toro 2007 (Kastilia-León), DO Toro Rypäleet: Tempranillo (Tinta De Toro) Infinitus Syrah (La Mancha), VdlT de Castilla Rypäleet: Syrah

Lisätiedot

Punaviinit * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Punaviinit * * * * * * * * * * * * * * * * * * Punaviinit Talon punaviini, Espanja MURVIEDRO RESERVA/ DO Valencia 30,00 /plo 5,00 /12 cl * Monastrell 40%, Tempranillo 40 % ja Syrah 20 % * Täyteläinen, savuista hedelmällisyyttä, vaniljaa, tummaa suklaata,

Lisätiedot

KEVÄÄN EDUT OMISTAJALLE

KEVÄÄN EDUT OMISTAJALLE KEVÄÄN EDUT OMISTAJALLE KEVÄT MENU 35/44 RAPUKEITTOA (L) 10/12 Tomaattinen äyriäiskeitto, piparjuurikermaa, jokirapuja ja ehtan näkkileipää. KARITSAA (L,G) 22/24 Karitsanpaistia, punaviinikastiketta, kasvispaistosta

Lisätiedot

KUOHUVAT STEININGER SEKT BRUT NATUR 8,00 42,00 CHARLES SMITH ITALIAN BUBBLES SECCO ROSE 2012 39,00 CHAMPAGNE ANDRÉ CLOUET BRUT GRANDE RESERVE 69,00

KUOHUVAT STEININGER SEKT BRUT NATUR 8,00 42,00 CHARLES SMITH ITALIAN BUBBLES SECCO ROSE 2012 39,00 CHAMPAGNE ANDRÉ CLOUET BRUT GRANDE RESERVE 69,00 KUOHUVAT 12 CL / PLO STEININGER SEKT BRUT NATUR 8,00 42,00 RIESLING, ITÄVALTA CHARLES SMITH ITALIAN BUBBLES SECCO ROSE 2012 39,00 RABOSO PIAVE, PINOT NOIR, ITALIA CHAMPAGNE ANDRÉ CLOUET BRUT GRANDE RESERVE

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Naviksen pikkujoulu Hyvää joulua arvoisat viinin ymmärtäjät

Naantalin Viiniseura. Naviksen pikkujoulu Hyvää joulua arvoisat viinin ymmärtäjät Naviksen pikkujoulu 5.12.2013 Hyvää joulua arvoisat viinin ymmärtäjät Syyskausi Syyskausi 2013 on päätöksessään ja jäljellä vielä Naviksen pikkujoulut. Tämä oli tietysti vielä joulukuun alussa, nyt nekin

Lisätiedot

Ruffino Prosecco 48,00 7,50 Italia Rypäleet: Glera 100 % Maku: Kuiva, hapokas, sitruksinen, hedelmäinen, yrttinen

Ruffino Prosecco 48,00 7,50 Italia Rypäleet: Glera 100 % Maku: Kuiva, hapokas, sitruksinen, hedelmäinen, yrttinen VIINI- JA JUOMALISTA KuninkaanLohet SHAMPPANJAT 12 cl Bollinger Special Cuvée 95,00 Ranska Rypäleet: Pinot Noir, Chardonnay, Pinot Meunier Maku: Erittäin kuiva ja hapokas, kypsän hedelmäinen, sitruksinen,

Lisätiedot

SPARKLING WINES 12cl plo SPAIN Mistinquet Cava Brut 6,50 32,00 Kuiva, tasapainoinen, kevyen hapokas

SPARKLING WINES 12cl plo SPAIN Mistinquet Cava Brut 6,50 32,00 Kuiva, tasapainoinen, kevyen hapokas SPARKLING WINES 12cl plo SPAIN Mistinquet Cava Brut 6,50 32,00 Kuiva, tasapainoinen, kevyen hapokas Mistinquet Cava Semiseco 6,50 32,00 Puolikuiva, tasapainoinen, pitkä jälkimaku ITALY Prosecco doc Treviso

Lisätiedot

Alsace vs. muun maailman Rieslingviinit Maria Siikanen

Alsace vs. muun maailman Rieslingviinit Maria Siikanen Alsace vs. muun maailman Rieslingviinit 10.08.2011 Maria Siikanen Riesling Tuottaa hapokkaita, hedelmäisiä ja aromikkaita viinejä Myöhään kypsyvä, sopii late harvest-viineihin Viljellään ympäri viinimaailmaa,

Lisätiedot

HANASSA HEINEKEN 5% 0,25 / 0,5 l... 5,00 / 7,50 Kevyen raikas täysmallasolut. LAPIN KULTA PURE 4,5% 0,25 l / 0,5 L 4,00 / 6,20

HANASSA HEINEKEN 5% 0,25 / 0,5 l... 5,00 / 7,50 Kevyen raikas täysmallasolut. LAPIN KULTA PURE 4,5% 0,25 l / 0,5 L 4,00 / 6,20 OLUET HANASSA HEINEKEN 5% 0,25 / 0,5 l... 5,00 / 7,50 Kevyen raikas täysmallasolut. LAPIN KULTA PURE 4,5% 0,25 l / 0,5 L 4,00 / 6,20 Raikas gluteeniton luomuolut. PULLOSSA AURA 4,5% 0,35 l... 5,80 Saazer-jalohumalalla

Lisätiedot

Jouluviinit. Viinistä viiniin kirja. Juomanlaskijan viinikirja. Kauppalehti Optio. Alkon jouluviinit 2015

Jouluviinit. Viinistä viiniin kirja. Juomanlaskijan viinikirja. Kauppalehti Optio. Alkon jouluviinit 2015 Jouluviinit Viini-lehti Viinit valitsevat viiniasiantuntija Antti Rinta-Huumo ja Viini-lehden kustantaja Juha Berglund, jotka maistelevat ja arvioivat viinejä pitkin vuotta Viinistä viiniin-kirjaa ja Viinilehden

Lisätiedot

FRESITA PICCOLO 20 CL RUFFINO PROSECCO ANNA DE CODORNIU BLANC DE BLANCS PICCOLO 20 CL BOLLINGER SPECIAL CUVÉE CODORNÌU ECOLOGICA SEMI SECO

FRESITA PICCOLO 20 CL RUFFINO PROSECCO ANNA DE CODORNIU BLANC DE BLANCS PICCOLO 20 CL BOLLINGER SPECIAL CUVÉE CODORNÌU ECOLOGICA SEMI SECO VIINILISTA KUOHUVIINIT KUOHUVIINIT Chile FRESITA PICCOLO 20 CL Raikas ja makean mansikkainen kuohuviini, jonka valmistuksessa on käytetty aitoja mansikoita. 20 cl 8,00 RUFFINO PROSECCO Klassinen italialainen

Lisätiedot

Toscana. Rovaniemen viiniseura 20.8.2013. Jyri Tynkkynen lähde: Wikipedia

Toscana. Rovaniemen viiniseura 20.8.2013. Jyri Tynkkynen lähde: Wikipedia Toscana Rovaniemen viiniseura 20.8.2013 Jyri Tynkkynen lähde: Wikipedia Toscana Toscana on Italian 5. suurin alue. Toscana Siinä on 10 maakuntaa. Toscana Tyrrhenanmeri luo Toscanan rannikolle lämpimän,

Lisätiedot

MISSÄ TAHANSA VIINIRYPÄLE KASVAA. Nina Parkkinen R640SNB

MISSÄ TAHANSA VIINIRYPÄLE KASVAA. Nina Parkkinen R640SNB MISSÄ TAHANSA VIINIRYPÄLE KASVAA Kasvatetaan ainakin jonkin verran lähes kaikilla maailman viinintuotantoalueilla Ranskan Bordeaux ja Rhône ainoat alueet, joille ei ole levinnyt Viljelyalueen perusteella

Lisätiedot

INTOHIMOSTA ENSILUOKKAISEEN KAHVIIN

INTOHIMOSTA ENSILUOKKAISEEN KAHVIIN INTOHIMOSTA ENSILUOKKAISEEN KAHVIIN PELICAN ROUGEN HISTORIA INTOHIMOSTA ENSILUOKKAISEEN KAHVIIN PIENESTÄ PAAHTIMOSTA KANSAINVÄLISEKSI KAHVIBRÄNDIKSI Pelican Rougen tarina alkoi vuonna 1863 Antwerpenin

Lisätiedot

PARIISI-MENU HELSINKI-MENU MOSKOVA-MENU 45,00 25,00 25,00. Suomalaisten mätien maistiaiset

PARIISI-MENU HELSINKI-MENU MOSKOVA-MENU 45,00 25,00 25,00. Suomalaisten mätien maistiaiset PARIISI-MENU HELSINKI-MENU Suomalaisten mätien maistiaiset Kolme Fin de Claire -osteria Malossol-kaviaarin kera. Joseph Perrier -shampanja, Pinot Noir, Pinot Meunier, Chardonnay, Ranska, 18,7cl. 45,00

Lisätiedot

RUFFINO PROSECCO FRESITA PICCOLO 20 CL ANNA DE CODORNIU BLANC DE BLANCS PICCOLO 20 CL BOLLINGER SPECIAL CUVÉE CODORNÌU ECOLOGICA SEMI SECO

RUFFINO PROSECCO FRESITA PICCOLO 20 CL ANNA DE CODORNIU BLANC DE BLANCS PICCOLO 20 CL BOLLINGER SPECIAL CUVÉE CODORNÌU ECOLOGICA SEMI SECO VIINILISTA KUOHUVIINIT KUOHUVIINIT Chile FRESITA PICCOLO 20 CL Raikas ja makean mansikkainen kuohuviini, jonka valmistuksessa on käytetty aitoja mansikoita. 20 cl 8,00 RUFFINO PROSECCO Klassinen italialainen

Lisätiedot

PENFOLD S KOONUNGA HILL SHIRAZ-CABERNET, AUSTRALIA 38,00 Täyteläinen, kypsän hedelmäinen. Sopii liharuokien kanssa. Rypäleet: Shiraz, Cabernet

PENFOLD S KOONUNGA HILL SHIRAZ-CABERNET, AUSTRALIA 38,00 Täyteläinen, kypsän hedelmäinen. Sopii liharuokien kanssa. Rypäleet: Shiraz, Cabernet VALKOVIINI plo 16 cl TALON VIINI CASTILLO DE MOLINA SAUVIGNON BLANC, CHILE 32,00 7,00 Kuiva, sopivan hapokas, sitruunaa/limea. Suosittelemme aperitiiviksi, salaateille, äyriäisille, vaalealle kalalle Rypäleet:

Lisätiedot

LAPIN KULTA LONG NECK 5,2% 0,33 l... 6,00 Vahvempi täysmallasolut, jonka voit nauttia myös suoraan pullosta.

LAPIN KULTA LONG NECK 5,2% 0,33 l... 6,00 Vahvempi täysmallasolut, jonka voit nauttia myös suoraan pullosta. OLUET HANASSA HEINEKEN 5% 0,25 / 0,5 l...5,00 / 7,50 Kevyen raikas täysmallasolut. LAPIN KULTA PURE 4,5% 0,25 / 0,5 l... 4,00 / 6,20 Raikas gluteeniton luomuolut. PULLOSSA AURA 4,5% 0,35 l... 5,80 Saazer-jalohumalalla

Lisätiedot

Vuoden viinit voittajat 2014

Vuoden viinit voittajat 2014 Vuoden viinit voittajat 2014 Tutustu Vuoden Viinit -kilpailussa 2014 menestyneisiin Viinimaan viineihin! Vuoden Viinit 2014 -kilpailussa jaettiin mitaleita kaikkiaan 19 eri sarjassa. Jo 17. kertaa järjestettyyn

Lisätiedot

Calliolan viinilista 2013

Calliolan viinilista 2013 Calliolan viinilista 2013 Hei! Käsissäsi on Calliolan viini- ja juomalista, johon maailmalla kiertävät ja seikkailevat agenttimme ovat kanssamme löytäneet mielenkiintoisia ratkaisuja. Myös viinien valinnassa

Lisätiedot

Yhdysvaltojen valkoviinit. 14.03.2012 Maria Siikanen

Yhdysvaltojen valkoviinit. 14.03.2012 Maria Siikanen Yhdysvaltojen valkoviinit 14.03.2012 Maria Siikanen Historia Siirtolaiset huomasivat viiniköynnöksen viihtyvän maassa Rypäleet makeita, mutta oudon makuisia Vinifera ei menestynyt Phylloxera Kuumat ja

Lisätiedot

Punaviinit. Talon punaviini, Espanja 30 /plo 5,00 /12 cl. Talon punaviini, Espanja Murviedro Reserva/Do Valencia. 32,00 /plo 5,50 /12 cl

Punaviinit. Talon punaviini, Espanja 30 /plo 5,00 /12 cl. Talon punaviini, Espanja Murviedro Reserva/Do Valencia. 32,00 /plo 5,50 /12 cl Punaviinit Talon punaviini, Espanja Murviedro Reserva/Do Valencia Talon punaviini, Espanja 30 /plo 5,00 /12 cl * Monastrell 40 %, Temparanillo 40 % ja Syrah 20 % Murviedro * Täyteläinen, Reserva/Do savuista

Lisätiedot

Naantalin Viiniseura. Elokuun viinipruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät

Naantalin Viiniseura. Elokuun viinipruuvi Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Elokuun viinipruuvi 16.8.2013 Tervehdys arvoisat viinin ymmärtäjät Pitkään odotettu syyskauden avaus rapupruuvin merkeissä oli taas käsillä. Viimevuoden rapupruuvista Mannerheimin metsästysmajalla jäi

Lisätiedot

Xenius Brut Seleccion Cava 5,60 / 31,80 Espanja, Katalonia

Xenius Brut Seleccion Cava 5,60 / 31,80 Espanja, Katalonia KUOHUVIINIT ESPANJA Xenius Brut Seleccion Cava 5,60 / 31,80 Espanja, Katalonia Macabeo, Xarel-lo, Parellada Viini on väriltään vaalean keltainen ja sen rakenteessa hienostuneet kuplat. Maku on hedelmäinen,

Lisätiedot

Portviini on Pohjois-Portugalissa Douron viinialueella sallituista rypäleistä valmistettu väkevöity viini.

Portviini on Pohjois-Portugalissa Douron viinialueella sallituista rypäleistä valmistettu väkevöity viini. PORTVIINI 11.2.2009 2 Mitä Portviini on? Portviini on Pohjois-Portugalissa Douron viinialueella sallituista rypäleistä valmistettu väkevöity viini. Nimensä se on saanut Douro-joen suulla sijaitsevan Porton

Lisätiedot

VALKOVIINIT plo 16cl TALON VALKOVIINI PENFOLD S RAWSONS RETREAT RIESLING, AUSTRALIA 35.00 7.80 Kuiva, pirteähappoinen, kypsän hedelmäinen, aromikas

VALKOVIINIT plo 16cl TALON VALKOVIINI PENFOLD S RAWSONS RETREAT RIESLING, AUSTRALIA 35.00 7.80 Kuiva, pirteähappoinen, kypsän hedelmäinen, aromikas VALKOVIINIT plo 16cl TALON VALKOVIINI PENFOLD S RAWSONS RETREAT RIESLING, AUSTRALIA 35.00 7.80 Kuiva, pirteähappoinen, kypsän hedelmäinen, aromikas ja petrolinen. Suosittelemme aperitiiviksi, broilerille

Lisätiedot

Itävalta valkoviinit. 21.08.2013 Maria Siikanen

Itävalta valkoviinit. 21.08.2013 Maria Siikanen Itävalta valkoviinit 21.08.2013 Maria Siikanen Vuosituotanto 2,5 m hl Itävalta ¼ Saksan vuosittaisesta tuotannosta 48 500 ha Keskimääräinen sato 50 hl/ha Viinit samankaltaisia kuin Saksassa Lajikkeet,

Lisätiedot

Ravintola Rosmarin Menu

Ravintola Rosmarin Menu Ravintola Rosmarin Menu Alkuruokia Pieni / iso 1. Metsäsienikeittoa 9,90 / 11,90 talon leipää* 2. Kermaista lohikeittoa ( l, g ) 9,90 / 11,90 paahdettua ruisleipää* 3. Fetasalaattia ( vl, g ) 8,90 / 11,90

Lisätiedot

Onpa hyvä viivähdellä Runnin ihmelähtehellä, Kiurujoen rantamilla, mesimarjan manterilla - Runoilija L.Onervan kynästä Runni-loman inspiroimana.

Onpa hyvä viivähdellä Runnin ihmelähtehellä, Kiurujoen rantamilla, mesimarjan manterilla - Runoilija L.Onervan kynästä Runni-loman inspiroimana. Onpa hyvä viivähdellä Runnin ihmelähtehellä, Kiurujoen rantamilla, mesimarjan manterilla - Runoilija L.Onervan kynästä Runni-loman inspiroimana. Runnin Kylpylä toivottaa teidät tervetulleeksi makumatkalle

Lisätiedot

Samppanja - Champagne

Samppanja - Champagne Samppanja - Champagne piccolo 20 cl LANSON WHITE LABEL 23,90 98 AC Champagne, Lanson Père & Fils Chardonnay (38%), Pinot Noir (37%), Pinot Meunier (25%) Tuoksussa valkoisia hedelmiä, raikas. Maku kuiva

Lisätiedot

Lutter & Wegner Trocken 36,00 6,50 Saksa Rypäle: Riesling Maku: Puolikuiva, pehmeän hedelmäinen, tasapainoinen melko runsas suutuntuma.

Lutter & Wegner Trocken 36,00 6,50 Saksa Rypäle: Riesling Maku: Puolikuiva, pehmeän hedelmäinen, tasapainoinen melko runsas suutuntuma. VIINILISTA TILAUSRAVINTOLA KUNINKAAN LOHET, KUNINKAANTIE 28, 01740 VANTAA PUH. + 358 9 253 25300 MYYNTIPALVELU@KUNINKAANLOHET.COM WWW.KUNINKAANLOHET.COM SHAMPPANJAT Rene Schloesser Brut 99,00 17,00 Ranska,

Lisätiedot

Alkuruoat. Pieni vihersalaatti 3,50 L/(G) Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi. Valkosipulietanat 9,80 L/(G)

Alkuruoat. Pieni vihersalaatti 3,50 L/(G) Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi. Valkosipulietanat 9,80 L/(G) Alkuruoat Pieni vihersalaatti 3,50 L/(G) - Talon leipää Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi Valkosipulietanat 9,80 L/(G) - Talon leipää Friteeratut sammakonreidet 9,80

Lisätiedot

LA GRANJA 360 CAVA Bodexas Parxet, DO Cava, Spain Kuiva, aromaattinen, intensiivisen hedelmäinen 12 cl 7,00, 75 cl 43,50

LA GRANJA 360 CAVA Bodexas Parxet, DO Cava, Spain Kuiva, aromaattinen, intensiivisen hedelmäinen 12 cl 7,00, 75 cl 43,50 Bubbles SEGURA VIUDAS RESERVA CAVA BRUT Segura Viudas, DO Cava, Spain Erittäin kuiva, hapokas, sitrusta, viheromenaa, limettiä, ananasta, hennon yrttinen 12 cl 6,80, 75 cl 42,50 FREIXENET BIO CAVA BRUT

Lisätiedot

TARJOILUHINNASTOT 2014 m/s Aava

TARJOILUHINNASTOT 2014 m/s Aava TARJOILUHINNASTOT 2014 m/s Aava Cocktailpaloja alkumaljalle 3,60 / kpl Skagen saaristolaisleivältä Lohella ja tuorejuustolla täytetty rieskarulla Ankanmaksamoussecrostini paahdetulla pekonilla ja friteeratulla

Lisätiedot

Broiler-caesar-salaatti 9,50 /14,50 L(G) -Broilerin fileetä, salaattia -Caesarkastiketta, parmesania -Leipäkrutonkeja

Broiler-caesar-salaatti 9,50 /14,50 L(G) -Broilerin fileetä, salaattia -Caesarkastiketta, parmesania -Leipäkrutonkeja Alkuruoat Valkosipulietanat 9,50 L(G) -Talon leipää Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa Mozzarellatikut 6,50 -Paneroidut mozzarellatikut

Lisätiedot

ALKUUN SALAATIT. Valkosipuli-parmesaanileipä VL 4,90 Valkosipuli-yrttivoita ja parmesaania paahdetun focaccian välissä.

ALKUUN SALAATIT. Valkosipuli-parmesaanileipä VL 4,90 Valkosipuli-yrttivoita ja parmesaania paahdetun focaccian välissä. AKUUN SAAATIT Valkosipuli-parmesaanileipä 4,90 Valkosipuli-yrttivoita ja parmesaania paahdetun focaccian välissä. rovolonejuustokirsikkatomaattipannu, 6,50 rovolonejuustoa, kirsikkatomaattia ja pestoa

Lisätiedot

Sauvignon Blanc. 15.09.2010 Markus Kihlström

Sauvignon Blanc. 15.09.2010 Markus Kihlström Sauvignon Blanc 15.09.2010 Markus Kihlström Sauvignon Blanc 2 Sauvignon Blanc Kotoisin Loire Valleysta. Tunnetaan myös nimellä Fume Blanc USA:ssa Cabernet Sauvignonin toinen vanhemmista. Marlborough, Sancerre

Lisätiedot

Samppanjat. André Clouet Brut Grande Réserve 69,00 / 75cl. Larmandier-Bernier Latitude Blanc de Blancs 89,00/ 75cl

Samppanjat. André Clouet Brut Grande Réserve 69,00 / 75cl. Larmandier-Bernier Latitude Blanc de Blancs 89,00/ 75cl Samppanjat André Clouet Brut Grande Réserve 69,00 / 75cl Pinot Noir. Kuiva, täyteläinen, hyvin moniulotteinen ja pitkä. Ranska Larmandier-Bernier Latitude Blanc de Blancs 89,00/ 75cl Chardonnay. Kuiva,

Lisätiedot

Sherryt. 14.10.2009 Roope Raisamo

Sherryt. 14.10.2009 Roope Raisamo Sherryt 14.10.2009 Roope Raisamo Sherryalueen sijainti Jerez de la Frontera Cádizin provinssissa Jerez de la Fronteran, Sanlúcar de Barramedan ja El Puerto de Santa Marian muodostamassa kolmiossa. 2 Sherryt

Lisätiedot

Viinin nimi Tuottaja Tuotantoalue

Viinin nimi Tuottaja Tuotantoalue Viinin nimi Tuottaja Tuotantoalue Robert Mondavi Fumé Blanc, 2008 Robert Mondavi Winery Oakville AVA Rypäle-lajikkeet Sauvignon Blanc Pisteet 267 Beringer Private Reserve Chardonnay, 2008 Beringer Wineyards

Lisätiedot

Languedoc-Roussillon vs. muun maailman Grenache-viinit Maria Siikanen

Languedoc-Roussillon vs. muun maailman Grenache-viinit Maria Siikanen Languedoc-Roussillon vs. muun maailman Grenache-viinit 08.06.2011 Maria Siikanen Grenache Kotoisin Espanjasta, jossa tunnetaan nimellä Garnacha Viihtyy kuumassa ja kuivassa ilmastossa Viljellään myös Etelä-Rhônen

Lisätiedot

SAMPPANJAT 12 cl 1/1

SAMPPANJAT 12 cl 1/1 SAMPPANJAT 12 cl 1/1 André Clouet Brut Grande Réserve NV, AC Champagne, Ranska - kuivahko, täyteläinen, moniulotteinen, kehittynyt, rehevä - monipuolinen ruokasamppanja, seurusteluun Pinot Noir - 52,-

Lisätiedot

ARGENTIINAN VALKOISET. 12.09.2012 Heikki Savikko

ARGENTIINAN VALKOISET. 12.09.2012 Heikki Savikko ARGENTIINAN VALKOISET 12.09.2012 Heikki Savikko HISTORIAA Viinit tulivat Argentiinaan espanjalaisten pappien mukana 1600 luvulla La Riojan alueelle. Taantui pahasti, mutta 1990 luvulla alkoi uusi kiinnostus

Lisätiedot

steak house since 1986 juomalista

steak house since 1986 juomalista steak house since 1986 juomalista PUNAVIINIT Talon viini: Toro D Oro Reserve Cabernet Sauvignon Chile, Curicó Tummanpunainen, mustaherukkainen, lakritsinen ja hennon pähkinäinen. Pehmeän tanniininen. 5,70

Lisätiedot

Bubbles. Viinimme saattavat sisältää sulfiitteja. = Vihreä valinta

Bubbles. Viinimme saattavat sisältää sulfiitteja. = Vihreä valinta Bubbles BIO BIO SPUMANTE Kuiva, pirteän hapokas ja sitrusten sävyttämä, viheromenainen ja hennon kukkea 12 cl 7,30 / 75 cl 45,50 CHAMPAGNE DE CASTELNAU BRUT RÉSERVE C.R.V.C, AOC Champagne, France Kuiva,

Lisätiedot