Biokemia ja biofysiikka, solu- ja molekyylibiologia

Transkriptio

1 Biokemia ja biofysiikka, solu- ja molekyylibiologia Työryhmän osallistujat Reijo Lahti, Turun yliopisto (puheenjohtaja) Kalervo Hiltunen, Oulun yliopisto Pekka Hänninen, Turun yliopisto Kari Keinänen, Helsingin yliopisto Markku Kulomaa, Tampereen yliopisto Juha Rouvinen, Itä-Suomen yliopisto Ritva Serimaa, Helsingin yliopisto Lea Sistonen, Åbo Akademi Matti Vuento, Jyväskylän yliopisto Anu Salminen, Turun yliopisto (asiantuntijasihteeri) A. Tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiotoiminnan toimintaympäristön muutosten merkitys tieteenalalle Toimintaympäristön muutoksiksi listattiin mm. uusi yliopistojärjestelmä, kokonaiskustannusmalli sekä uudet talouden seurantajärjestelmät. Kokonaiskustannusmallin käyttöönoton todettiin olevan dramaattinen muutos ja todellinen uhka yliopistoissa tehtävän tutkimuksen kehitykselle. Läpäisyprosentti Suomen Akatemian hauissa on lähes puolittunut mallin myötä. Joissakin Akatemian hauissa läpäisyprosentti on jo alle 15 %, mikä vähentää motivaatiota hakemiseen ja rahoituspäätösten tekeminen tulee sattumanvaraiseksi. Alhaisen läpäisyprosentin todettiin olevan ongelma erityisesti bioalalla, koska tutkimus on perustutkimusta eikä vaihtoehtoisia rahoittajia ole helppo saada. Useat olivat sitä mieltä, että kokonaiskustannusmallin mukainen rahoitus valuu yliopiston rakenteisiin ja tutkimuksella on vähemmän rahaa käytössään, vaikka rahoituspäätös olisikin entistä paljon suurempi. Sen sijaan mallin käyttöönotto on lisännyt byrokratiaa yliopistoissa. Työpajassa kritisoitiin, että kokonaiskustannusmalli otettiin käyttöön liian kiireisellä aikataululla, eikä se teollisuudesta peräisin olevana mallina sovi sellaisenaan yliopistoon. Työntekijöitä ei myöskään kuunneltu tarpeeksi asian valmistelussa. Yliopistoissa kaivattiin kokemuksia muista maista, joissa malli on otettu käyttöön ja toivottiin, että selvitettäisiin auttaisiko se kansainvälisen rahoituksen hakemisessa. Yliopiston uudet taloudenseurantajärjestelmät nähtiin ongelmaksi. Esimerkkinä kerrottiin, että joissakin yliopistoissa viime vuoden tilinpäätös on saatu vasta syyskuussa. Erityisen haastavaa tämä on, kun projekti on loppumassa, eikä ole tarkkaa käsitystä kuinka paljon rahaa on jäljellä. Perustutkimuksen asema Perustutkimuksen asemasta oltiin huolissaan. Sovellettavuuden ja tuotteiden merkitys rahoituksen saamisessa kasvaa. Yleinen mielipide oli, että Suomen Akatemian pitäisi tukea perustutkimusta, koska soveltavalle tutkimukselle on mahdollista saada rahoitusta useasta lähteestä (mm. EU ja Tekes). Lisäksi Tekesin rahoitus on noin kaksinkertainen Suomen Akatemian rahoitukseen verrattuna. Toisaalta pelättiin, että Tekesin uusi linja, jossa Tekes vaatii rahoitusta yrityksiltä ja näin lähes valmiin tuotteen osoittamista, hankaloittaa myös soveltavan tutkimuksen asemaa. Kritisoitiin hallituksen toimia leikata 30 M Suomen Akatemian rahoituksesta, vaikka 1

2 hallitusohjelmassa mainitaan, että perustutkimuksen edellytyksiä vahvistetaan. SHOK (Strategisen huippuosaamisen keskittymät) nähtiin suurena riskinä perustutkimukselle, koska eräät yritykset ovat päätyneet osallistumaan vain SHOK-hankkeisiin. Toiminta on yrityslähtöistä, joten huolena oli, että rahoitus menee pelkästään soveltavaan tutkimukseen. Toivottiin, että Akatemia ei antaisi SHOK-ohjelmalle liikaa painoa, vaan painottaisi tutkimuksen korkeatasoista laatua. Perustutkimuksen arvosta keskusteltiin vilkkaasti. Todettiin, että tiedon sinänsä täytyy olla arvostettua, eikä kiinnostuneisuus saa olla kirosana. Pitää voida ottaa riski tehdä myös jotain, mistä ei välttämättä seuraa selvästi nähtävissä olevaan sovellusta tai tuotetta. Toisaalta ajatuksena oli, että kysymys mitä hyötyä tästä on täytyy olla pohjalla myös perustutkimuksena. Keskustelussa huomioitiin, että moderni biologia perustuu perustutkimukseen ja useimmat innovaatiot eivät olisi syntyneet ilman perustutkimusta. Vilkasta keskustelua herätti myös, miten nostaa perustutkimuksen arvostusta. Toivottiin, että Akatemia voisi olla aloitteentekijä perustutkimuksen arvostuksen kohentamisessa. Erityisesti pitäisi miettiä, mihin ryhmään tiedotus kohdennetaan (esim. ministeritaso, poliitikot, yliopiston henkilökunta, nykyiset ja tulevat opiskelijat tai suuri yleisö). Kaivattiin myös professori Leena Palotien kaltaisia keulakuvia, jotka osaavat popularisoida tiedettä ja kertoa kansantajuisesti myös menestystarinoista, eli miten perustutkimuksesta syntyi jotain hienoa ja tärkeää. Suomessa biotekniikan alalla on pieniä ja muutamia keskisuuria yrityksiä, mutta suuria yrityksiä ei ole. Tämä on keskeinen ongelma mm. valmistuneiden tohtorien työllistymisessä. Yritysten kasvukin on hankalaa, koska pääomasijoituksia on hankala saada. Suomi on ollut vauras maa vasta lyhyen aikaa, joten sijoituskulttuurikin on ohut. Alan julkinenkin rahoitus on niukkenevaa ja projektiluonteista. Tässä suhteessa Suomen lähtökohdat ovat oleellisesti huonommat kuin esimerkiksi Ruotsissa. Merkittävä yritystoiminta johtaisi positiiviseen kierteeseen elinkeinoelämän ja yliopistojen välillä. B. Tieteenalan kehitys ja kansainvälinen taso Biotieteiden tutkimus on vahvimmillaan Suomessa biolääketieteessä, mikä johtuu ilmeisesti lääketieteen vahvemmasta akateemisesta asemasta sekä aikaisemmin alkaneesta kansainvälisyydestä. Biokemian, molekyylibiologian ja biofysiikan perustutkimus voisi olla maassamme laajempaakin, vaikka tutkimusresursseja suunnataan entistä enemmän soveltavaan tutkimukseen. Alan kansainväliset yhteydet ovat jo pitkään olleet laajat, vaikkakin suomalaisten julkaisuissa on pohjoismaista vähiten kansainvälisiä yhteisjulkaisuja. BRIC-maat (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina) nähtiin lähinnä työvoimareservinä, joista pystyy houkuttelemaan lahjakkaita tutkijoita Suomeen. Kansainvälinen taso Ottaen huomioon tieteenalan saaman rahoituksen ja Suomen väkiluvun, Suomen tieteen taso on suhteellisen hyvä. Sveitsi, Hollanti ja Ruotsi ovat Suomen edellä, mutta näissä maissa panostus tieteeseen on selkeästi suurempi. Sitaatioraportin mukaan molekulaariset biotieteet ovat voluumiltaan toisena, mutta laadullisesti julkaisut jäävät alle keskiarvon. Bibliometrisessä arvioinnissa huippujulkaisujen (esim. Nature, Science jne.) painoarvo on suuri. Koska alan tutkimus on pitkälti perustutkimusta, julkaisemiseen huippujulkaisuissa ei riitä, että tutkimus on laadullisesti erittäin korkeatasoinen, vaan sen pitäisi olla myös laajasti yleistä mielenkiintoa herättävä. Lisäksi 2

3 laajamittainen tohtorikoulutus ja sen vaatimat resurssit vähentävät tutkimuksen laatua: Suomessa tutkimusta tekevät väitöskirjan tekijät, joiden on saatava lyhyessä ajassa noin neljästä osajulkaisusta koostuva väitöskirja kasaan, jolloin julkaisujen taso kärsii helposti kiireestä. Esimerkiksi USA:ssa tutkimusta tekevät post doc -tutkijat, joiden ei tarvitse miettiä, tuleeko tutkimuksesta kaunis paketti väitöskirjaa ajatellen. Katsottaessa suomalaisten julkaisuja alan kolmessa peruslehdessä (Journal of Biological Chemistry, EMBO Journal, Biochemistry) voidaan havaita, että julkaisumäärät alkoivat kasvaa 1990-luvulla merkittävästi. Huippu saavutettiin noin vuonna 2002, minkä jälkeen nykyiset julkaisumäärät ovat laskeneet! Myös opetus- ja kulttuuriministeriön omissa selvityksissä on todettu ns. julkaisutuottavuuden lasku. Yliopistot ovat olleet jo pitkään jatkuvien muutosprosessien kohteena. On pelättävissä, että uudet muutokset (mm. kokonaiskustannusmalli) entisestään lisäävät tutkimustoiminnan kustannuksia ja lyhytjänteisyyttä sekä vähentävät tutkimuksen tuottavuutta. Eräs mahdollinen tekijä julkaisutuottavuuden laskuun saattaa olla, että Tekesin rahoitus bioalalle on laskenut huomattavasti 2000-luvun alusta lähtien. Lisäksi julkaisutuottavuuden laskua selittää, että Journal of Biological Chemistry -lehden linjaa on nykyään tietoisesti tiukennettu ja lehti vaatii laajaalaisempaa tutkimusta kuin kymmenen vuotta sitten. Huippuyksiköt Huippuyksiköitä on työpajan edustamalla tieteenalalla vain kaksi. Toisaalta tieteenalaan voisi lukea mm. professorit Eva-Mari Aron, Dennis Bamfordin ja Merja Penttilän, jotka tekevät molekulaarisen biotieteen tutkimusta, mutta joita ei kuitenkaan tilastoida työpajan tieteenaloille. Huippuyksiköiden todettiin olevan osaltaan onnistuneita, kohtuullisen isoja keskittymiä. Toisaalta pelättiin rahoituksen liiallista keskittymistä yhteen ryhmään ja mietittiin, että rahoituksen jakaminen pienille ryhmille toisi ehkä paremman tuotoksen. Todettiin, että huippuyksikkörahoitus on itseään voimistava mekanismi: huippuyksiköt saavat muita enemmän yliopiston sisäistä rahoitusta sekä Suomen Akatemian muuta rahoitusta kuten akatemiatutkijoita sekä tutkijatohtoreita. Tästä herää kysymys vääristääkö huippuyksikköjärjestelmä kilpailua, koska lähtökohta nuorelle tutkijalle on aivan eri huippuyksikössä ja pienemmässä ryhmässä, jolloin on vaikeaa nähdä, mikä on tutkijan omaa osaamista ja mikä on tutkimusryhmän vaikutus. Todettiin myös, että huippuyksiköltä on rahoituksen jatkohakemuksen yhteydessä vaadittava enemmän, koska ne ovat saaneet enemmän rahoitusta (panos/tuotos). Huippuyksiköiden määrän lisäämisen asemesta ehdotettiin, että tutkijoita ja tutkimusryhmiä kannustettaisiin mieluummin rakentamaan isoja ja monialaisia konsortioita. Huippuyksiköiden hakuprosesseja moitittiin myös hyvin raskaiksi ja monimutkaisiksi. Huippuyksiköt ovat lisäksi määräaikaisia projekteja ja organisaatioltaan joskus hajanaisia. Yliopistojen pitäisi ehkä itse ottaa vastuuta enemmän tutkimusyksikköjensä pitkäjänteisemmästä kehityksestä FiDiPro-professorit ja Akatemiaprofessorit Akatemiaprofessorit ja FiDiPro-professorit (Finland Distinguished Professor Programme) nähtiin tärkeäksi, koska tutkimus etenee usein juuri avainhenkilöiden kautta. Tieteenalalla on tällä hetkellä kaksi FiDiPro-professoria. Henkilön oman osaamisen lisäksi pidettiin hyvin tärkeänä, että ulkomaalaiset professorit tuovat verkostonsa mukanaan. Ongelmaksi koettiin, että FiDiProprofessorit eivät jää Suomeen pysyvästi, jolloin asennoituminen on erilaista, ei haluta panostaa Suomen tieteen kehittämiseen. Projektit ovat myös melko lyhyitä, mutta ehdotettiin, että FiDiProprofessorit voisivat tuoda osaamistaan jo olemassa olevan projektin yhteyteen. FiDiPro-professori 3

4 -järjestelmän kriittistä arviointia toivottiin. Mietittiin myös pitäisikö akatemiaprofessori- ja FiDiProrahoitusinstrumentit yhdistää eikä kiinnittää kummankin määrää etukäteen vaan valita hakijoiden pätevyyden perusteella? Hot spotien ja nousevien alojen/teemojen tunnistaminen Työpajan yksimielinen mielipide oli, että hot spoteja ei pitäsi painottaa liikaa. Nousevia aloja on lähes mahdoton tunnistaa, toivottiin tutkijalähtöistä hot spotien hakemista, monipuolista ja laadukasta tutkimusta: annetaan tutkijoiden tutkia, jolloin hot spotit löytyvät automaattisesti. Todettiin, että perustieteitä täytyy ylläpitää ja myös pienimuotoisempaa tutkimusta on tuettava. Uusien alojen tunnistaminen vaatii useiden eri alojen laajaa ja syvällistä tuntemista. Tämä edellyttää tutkijoilta ennen kaikkea enemmän aikaa perehtyä kirjallisuuteen ja tieteenalan kehitykseen. Nykyisessä pirstaleisessa projektimaailmassa tähän ei näytä valitettavasti olevan juuri kenelläkään mahdollisuuksia. Kannatusta sai myös hullujen ideoiden ohjelma, käytännössä siis toivottiin tietty määrä rahoitusta riskihankkeille. Esimerkiksi annettiin Dr. Stefan Hell, jonka menestykseksi osoittautunut riskihanke sai rahoitusta vasta Suomen Akatemialta. Uusien avausten tekeminen olisi helpompaa, jos tutkimusyksiköillä olisi hiukan omarahoitusta, jota voisi "sijoittaa" suoraan, ilman ennakkoarviointia uusiin kokeiluihin. Tällaisen siemenrahoituksen pitäisi sisältyä tutkimusyksikön omaan perusrahoitukseen. Nykyään kaikki resurssit käytetään yliopistoissa vain välittömien tulostavoitteiden saavuttamiseen. Nouseviksi aloiksi mainittiin mikro RNA:t, kuvantamismenetelmät ja interaktiotutkimus. Todettiin, että omiikat ovat paljon esillä, mutta omiikan menetelmin saatu tieto on kuitenkin aina kuvailevaa ja aina palataan takaisin perusbiokemiaan. Omiikan keinoin saatu tieto on myös hyvin pirstaleista, pitäisi enemmän keskittyä kokonaisuuksiin. Tulevaisuuden laitteiksi mainittiin myös nanoskooppi, jolla voi atomitason erottelukyvyllä tutkia mitä elävässä solussa tapahtuu. Suomen Akatemian suunnattuja hakuja pidettiin tärkeinä, olettaen että ne ovat hyvin valittuja, hankkeen arvioijat alan asiantuntijoita ja aikataulu nopea. Tieteidenvälisyys Tieteidenvälisyyden merkitys on erittäin tärkeää ja useassa yhteydessä esille tuotu mahdollisuus. Käytännössä tieteidenväliset avaukset ovat usein hyvin vaikeita tiedemaailman konservatiivisuuden vuoksi (julkaisujen hyväksyminen, rahoituksen saaminen). Samoin akateemisen uran kannalta tieteidenvälisyys voi olla riski, kuten elokuussa 2011 todettiin: "for now an interdisciplinary background is very rarely an advantage when looking for a faculty position" (Nature 476 (2011) 115). C. Tutkijanura ja tohtorikoulutus Tohtoreita todettiin olevan sopivasti; koulutuksen määrää ei ole tarvetta laskea, mutta ei myöskään nostaa. Suureksi uhaksi koettiin, että julkisuudessa usein virheellisesti ylikorostetaan, että bioalan tohtoreita on liikaa. Tämä johtaa helposti tohtoreiden määrän karsimiseen, jolloin alalle ei enää riitä työvoimaa. Erityisesti pelättiin pitkään kehitetyn tutkijakoulujärjestelmän romuttamista. Esimerkiksi ISB ja TUBS tutkijakoulut, joita on pitkään kehitetty, ovat hyvin tärkeitä 4

5 kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön ja verkostoitumisen kannalta. Suomen Akatemian tohtoriohjelmien siirtymistä yliopistoille pidettiin huonona ajatuksena ja pohdittiin miten se vaikuttaisi hyvin toimivien tutkijakoulujen ja tutkijakoulutuksen tulevaisuuteen. Alan tohtoritarpeeseen vaikuttaa merkittävästi se seikka, kasvaako alan liiketoiminta Suomessa vai ei. Vuonna 2008 suurin osa tohtoreista on sijoittunut yliopistoihin. Näin ei voi olla enää jatkossa, vaan heidän täytyy sijoittua lisäksi myös elinkeinoelämän palvelukseen. Tämän mukaisesti tohtorikoulutuksen pitäisi antaa työelämävalmiuksia myös muuallekin kuin akateemiselle uralle. Suomen tohtoreilla on hyvä maine ulkomailla, mutta Suomen pitäisi enemmän markkinoida tohtoreitaan ulkomaille esimerkiksi lääke- ja kemianteollisuuteen. Todettiin myös, että biolääketieteen tutkimuksessa tarvitaan lisää bioalan tohtoreita johtuen lääketieteen koulutuksen muutoksista. D. Liikkuvuus ja verkostot Verkostoitumista ja liikkuvuutta pitäisi kehittää tutkimuksen ehdoilla. Verkostoituminen on tutkijalähtöistä, eikä sitä voi keinotekoisesti tuottaa. Toivottiin kuitenkin, että Suomen Akatemia voisi auttaa kontaktien luomisessa. Kansainvälisyyttä ei pitäisi nähdä itsetarkoituksena, vaan sitä pitäisi arvioida saavutettujen tulosten perusteella. Todettiin, että verkostoituminen on paras tapa saada hyviä tutkijoita Suomeen. Suomen vahvuudeksi tutkijoiden houkuttelussa nähtiin Suomen hyvä maine maana (yleinen turvallisuus ja koulutus). Oulun yliopistossa on biokemian kansainvälinen maisteriohjelma, jossa koulutetaan opiskelijoita mm. Afrikasta ja Intiasta. Todettiin, että tämä on kustannuksiltaan hyvin edullista verkoston luomista, ja maisterit palatessaan kotimaahansa toimivat erinomaisina Suomen lähettiläinä. Ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuja vastustettiin tästä syystä suuresti. Suomen Akatemia tukee liikkuvuutta, esimerkiksi edellytys tutkijatohtorin toimen saamiseksi on lähtö ulkomaille. Todettiin, että nykyään nuoret tutkijat eivät lähde ulkomaille yhtä helposti kuin ennen. Syyksi tähän esitettiin mm. alan naisvaltaistumista ja nuorten tutkijoiden paikkasidonnaisuutta. Kansallisen liikkuvuuden vähäisyys nähtiin ongelmaksi. EU-rahoitus Kansainvälinen verkostoituminen korostuu haettaessa rahaa EU:n puiteohjelmista. Nykymuodossa kansainvälisen rahoituksen saaminen vaatii todella mittavasti aikaa ja vaivaa tutkijalta sekä itse hakemuksen teossa että sen edellytyksenä olevan verkoston luomisessa. Tässä suhteessa ERCrahoitus on positiivinen uutuus. Pohdittiin miksi edustamamme ala ei ole pärjännyt ERCrahoituksen saamisessa. Esimerkiksi biofysiikalla ei ole lainkaan ERC-rahoitusta. Todettiin, että ERC-rahoituksen saamiseksi pitää olla tarpeeksi iso keskittymä, jossa riittää tekijöitä. Ongelmaksi nähtiin, että hakemuksessa peräänkuulutetaan kansainvälisiä palkintoja, jotka ovat lääketieteessä yleisiä, mutta ei niinkään luonnontieteissä. Suomen Akatemian koulutusta EU-rahoituksen hakemiseen kiiteltiin. Varttuneet tutkijat Varttuneen tutkijan toimen lopettamista kritisoitiin, koska lopettamispäätöksen nähtiin selkeästi vaikeuttavan kansainvälisten yhteyksien luomista. Nyt professoritason tutkijan on vaikea lähteä ulkomaille. Vaikkakin edelleen on mahdollista hakea Suomen Akatemian hankkeessa rahoitusta 5

6 ulkomailla työskentelyyn, niin kokonaiskustannusmallin myötä haettava rahoitus kokonaisuudessaan kasvaa niin suureksi, että rahoitusta ei käytännössä saa. Muistutettiin kuitenkin, että säätiöiltä on tulossa professoripooli, jossa yliopisto maksaa professorin bruttopalkasta 55 prosenttia, ja säätiön apuraha kattaa noin 45 prosenttia nettopalkasta. Lisäksi yliopistot ovat kehittelemässä omia mallejaan, jolla järjestetään professoreille opetuksesta vapaa kausi, joka mahdollistaa työskentelyn ulkomailla. Varttuneen tutkijan toimi koettiin hyödyllisemmäksi kuin FiDiPro-professorit. Eräs malli olisi lopettaa FiDiPro-ohjelma, jolloin voitaisiin rahoittaa varttuneita tutkijoita, pienentämättä kuitenkaan muuta Suomen Akatemian rahoitusta. E. Tutkimuksen infrastruktuurit Ajanmukainen infrastruktuuri on korkealaatuisen tutkimuksen perusedellytys. Korkeatasoiset ja harvinaiset laitteet ovat myös kilpailuetu. Kaikkea ei saisi ulkoistaa, sillä myös kansallisen tason on oltava hyvä. Biokeskus Suomi on kaikkien osallistujien mielestä erittäin hyvin toimiva ratkaisu. Biokeskus Suomi on hankkinut varoja, opettanut keskusteluyhteyttä ja tuonut alan suomalaiset toimijat yhteen. Kalliiden laitteiden keskittäminen nähtiin tärkeäksi ja siitä hyötyvät kaikki. Esitettiin voimakkaasti, että Biokeskus Suomen toiminta turvataan myös tulevaisuudessa. F. Muut mahdolliset tieteenalan kannalta tärkeät kysymykset Tieteenalan määrittely Työpajassa pohdittiin miten määritellään tieteenala. Tarkkoja tilastoja esimerkiksi biokemiasta on mahdotonta saada, koska niitä ei ole tilastoitu spesifisesti aloittain. Sitaatiotyöryhmän raportissa biokemian, biofysiikan ja solu- ja molekyylibiologian tieteenala kuuluu biotieteet II:een, johon kuuluu myös kasvibiologia, mikrobiologia, virologia, genetiikka, kehitysbiologia, fysiologia, ympäristön bioteknologia ja teollinen bioteknologia. Tieteenalalle ehdotettiin nimeä molekulaarinen biotiede. Tähän voisivat sisältyä kaikki tieteenalat, joissa käytetään biokemian, biofysiikan ja solu- ja molekyylibiologian menetelmiä. Tällöin myös hyvin suuri osa biolääketieteen tutkimuksesta voidaan laskea molekulaariseen biotieteeseen kuuluvaksi. Suomen Akatemiassa molekulaariset biotieteet sijoittuu kolmen eri toimikunnan alueelle, mikä koettiin ongelmaksi. Ala ei täten ehkä pääse tarpeeksi vahvana esille kilpailtaessa muiden tieteenalojen kanssa. Julkaisufoorumihanke Julkaisufoorumihankkeen tuloksena julkaisukanavat on pisteytetty niiden arvioidun laadun mukaisesti. Biotieteet II paneelin alle on koottu suuri määrä toisistaan monessa suhteessa poikkeavia biotieteiden osa-alueita. Parhaaksi katsottujen sarjojen joukossa on paljon katsaus- ja yleislehtiä, mikä on heikentänyt monien osa-alueiden alkuperäistutkimuksia julkaisevien erikoislehtien sijoitusta. Kriteerit, joilla laaja-alaiset lehdet on jaettu eri tieteenaloille kuuluviksi ja alojen julkaisufoorumien laadullinen jakauma vaihtelevat joka tapauksessa niin paljon, että eri tieteenaloja ei tällä tavoin ole mitenkään mahdollista verrata toisiinsa. Opiskelijoiden rekrytointi Hyvien opiskelijoiden rekrytointi todettiin ongelmaksi ja siitä keskusteltiin paljon. Ensinnäkin mietittiin miten houkutella opiskelijoita biotieteitä opiskelemaan ja toiseksi miten lisätä bioalan 6

7 koulutuksen läpäisevyyttä. Rekrytointiongelman todettiin olevan yleiseurooppalainen. Hallitusohjelmassa linjataan, että päävalinnat varataan opiskelijoille, joilla ei ole vastaavaa opintooikeutta ja lisäksi lääketieteellisen tiedekunnan pääsykoekirja poistuu. Näiden toimenpiteiden vaikutusta seurataan. Työpajassa mainostettiin myös LUMA-keskuksia, joiden tavoitteena on lisätä koululaisten ja nuorten sekä lapsien kiinnostusta luonnontieteisiin jo varhaisessa vaiheessa. Pääpaino LUMA-toiminnassa on tiedotuksessa, kohderyhmänä erityisesti opinto-ohjaajat ja alan opettajat, joiden rooli on hyvin tärkeä. 7

8 8