TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA"

Transkriptio

1 TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA

2 MEDIA CORNER TIEDESISÄLTÖJEN KV- NÄKYVYYDEN MAKSIMOINTI MEDIA CORNER Media Cornerista löydät apua ja työvälineitä tiedesisältöjen omatoimiseen tuottamiseen ja monikanavaiseen julkaisemiseen. Cornerissa järjestetään säännöllisesti yliopiston tutkijoille ja opiskelijoille vaikuttavaan viestintään liittyvää opastusta ja kursseja. Paikalla auttamassa on osaava henkilökunta ja vaikuttavuusviestinnän ammattilaiset. Media Corner toimii myös avoimena studiona suoria lähetyksiä varten, antaen kaikille yliopistolaisille mahdollisuuden esitellä omia löydöksiään julkisesti. PALVELUITA ESIMERKIKSI: Media ja viestintäsparraus tutkimustulosten yleistajuiseen julkaisemiseen. Tavoitteena maksimoida ansaittu media ja tuottaa tiedehittejä Apu ammattimaisten mediasisältöjen tuottamiseen, viimeistelyyn ja julkaisuun. Voit työstää esimerkiksi infografiikoita, animaatioita, podcasteja tai luentotaltiointeja, joita voidaan jakaa myös yliopiston ja Tiedekulman viestintäkanavissa.

3 MEDIA CORNER PALAUTE

4 MEDIA CORNER Kartottaisin hyvin, miten ja MISTÄ tutkijat ym. haluaisivat tällaisia palveluita käyttää. Lyhyt kursseja tutkijoille siitä miten tiedettä voi popularisoida videoviestinnän, inforgrafiikan yms avulla! Työpajoja koulutuskumppaneiden kanssa, esim. somepäivitystä, kirjoituspajoja, kielenhuoltoa, esiintymistaitoa...luentoja/keskustelutilaisuuksia! mediaan ja sen käyttöön liittyen, mikä on juuri nyt! se juttu Pääseminen vuorovaikutukseen erilaisten yleisöjen/toimijoiden kanssa!! KUMPPANIT! Yle, Basso, viestintä- ja markkinointi toimistot Valtamedian tahoja, vähemmän tunnetumpien medioiden edustajia, sosiaalisen median edelläkävijöitä ja foorumien "hallitsijoita Open Knowledge Finland, YLE, Kaskas Media

5 AJATTELUA MUUTTAVAT TIEDESISÄLLÖT Perusarkityön pyörittäminen vie kaiken ajan, tutkijalla ei ole aikaa extrajuttuihin, ei opiskelijoillakaan ole aikaa. Jos ei ole aikaa, niin ei ole aikaa. Olisi hyötyä että kansalaiset tietäisivät alastani. Nyt pyydetään Pro Agrian kautta luennoimaan asiantuntijaksi. Jos yrityksiä ajattelee, niin se, että yliopiston tutkimuksesta saisi helposti uutta tietoa. Jos se applikaatio kilauttaisi aina kun löytyy uutta kiinnostavaa. Tutkijalta on vaikea nyhtää uutista. Tutkija tulee vain, jos on joku hyöty tai pakko. Jonkun pitää kertoa, että yhteiskunnallinen vaikuttavuus pitää tulla selväksi, tämä voisi konkretisoida. Kun tällaista tekee, ymmärtää, miksi tekee. Oma tutkimus menee sellaisella tasolla, että kansalaisilta on vaikea saada palautetta Perustutkimuksen välillä on löydettävyysongelma (on niin vaikeatajuista). On silti tärkeää, että on rajapinta, jossa tätä esitellään, vaikka onkin epäjatkuvuutta. On tärkeää, että rahoittajatkin tietävät, millaisia tutkimuksia on.

6 MEDIA CORNER IDEAT

7 Tule ja koe TIEDEKULMA TASKUSSASI Tiedekulman oma mobiilisovellus TIEDEKULMA TASKUSSASI ON MOBIILISOVELLUS, JOLLA VOIT TARKISTAA TIEDEKULMAN OHJELMAN JA AUKIOLOAJAT, KATSOA VIDEOITA JA PODCASTEJA, SELATA KUVAGALLERIAA SEKÄ OTTAA OSAA KESKUSTELUPALSTOILLA, CAMISSA JA SOMESSA.

8 Tule ja koe TIEDEKULMAN KAUPUNKISTUDIO Sinun tutkimuksesi, sinun ajatuksesi, sinun sisältösi TIEDEKULMAN KAUPUNKISTUDIO ON YLEISÖKÄYTTÖÖN TARKOITETTU MEDIASTUDIO OMIEN TUTKIMUSTEN JA SISÄLTÖJEN TALTIOIMISEEN. KAUPUNKISTUDIO TOIMII PAITSI AKATEEMISESTI, MYÖS KAOOTTISESTI: OHJELMAA VOI TEHDÄ KUKA TAHANSA!

9 KAUPUNKISTUDIO

10 TIEDESIRKUS

11 TIEDEKULMA-APPLIKAATIO

12 KULMA TIETEESEEN

13 MASLOW MEETS TIEDE

14 TIEDETINDER

15

16

17

18

19

20

21

22

23 MEDIA CORNER MUU MATERIAALI

24 MOTIIVIT JA PALVELUT LUONNOS! TUTKIJA OPISKELIJA KUMPPANI PIIPAHTAJA Mikä on muuttunut Tiedekulman myötä 2020? Oma painoarvo kasvaa: henkilöbrändäys- ja viestintäosaaminen Parempi poikkitieteellinen ymmärrys: verkostojen luominen helpompaa, oma niche selkeä, opin parhaita (tutkimus-) käytäntöjä Tutkimuksesta viestitään aktiivisesti koko hankkeen ajan Oman osaamisen ymmärrys: Personal branding & CVajattelu, ymmärrys työelämän monimuotoisuudesta, ylpeys tutkinnosta Luontevia kontakteja työnantajiin ja tiedeyhteisöön Uudenlaisia toimintamalleja johtavien ja puolueettomien asiantuntijoiden kanssa Innovatiivinen ympäristö Helsingin keskustassa Hyödyllisiä sisältöjä kiireiselle Helsingin kiinnostavin nähtävyys tiedon ja tieteen ympärillä Löydän merkityksellisiä & uusia näkökulmia tieteeseen, nykyisyyteen, tulevaisuuteen ja menneisyyteen Elinikäinen oppiminen houkuttelee Motiivi olla tekemisissä Helsingin yliopiston kanssa Halu muuttaa maailmaa ja yhteiskuntaa Paikka tehdä tutkimusta ja tiedettä Työpaikan ja kiinnostavan uran saaminen Monipuolinen ja arvostettu tutkinto Oppiminen Puolueettoman asiantuntemuksen saaminen Oman osaamisen täydentäminen Muutoksen aikaansaaminen Uteliaisuus, sivistys, elinikäinen oppiminen, tieto Ymmärryksen lisääntyminen & elämykset Osallistuminen tutkimuksiin MUST-PALVELUT Henkilökohtainen hyöty IMPACT CORNER Tutkimuksen vaikuttavuuden parantaminen (vuorovaikutus) Rahoituksen saaminen (Suomi, EU) Digitaalisen jalanjäljen kasvattaminen: Tiedeviestintähitit & megafoni, oma näkyvyys Tuloksista lisenssituloja ja patentteja URAKULMA Coaching ja mentorointi: mitä kannattaa opiskella, missä olen hyvä? Yritysprojektit ja yrittäjyys OPPIMINEN Opintopisteet tapahtumista VUOROVAIKUTUS SYVÄN ASIANTUNTEMUKSEN ÄÄRELLÄ Innovatiiviset ryhmätyö- ja osallistamistilat (vrt Minervatori) Kontaktipiste yhteistyölle, opiskelijarekrylle tai opinnoille Uusien osaamisverkostojen syntyminen HY-perehdytys vierailijalle UTELIAISUUS & KEHITTYMINEN Halu nähdä uutta ja oppia, tiedeuutiset. Lähden ajatusta rikkaampana Henkilökohtainen fyysinen ja henkinen hyvinvointi: oppiminen ja yhteisö TIEDEKULMAN IDENTITEETTI Yhteisö, johon haluaa kuulua PEDACORNER Opetuksen ja oppimisen huippuosaaminen Tutkimusmenetelmien ja osallistamisen huippuosaaminen POIKKITIEDEKULMA Verkostoituminen tiettyjen missioiden/teemojen ympärille PEDACORNER Opetuksen ja oppimisen huippuosaaminen Tutkimusmenetelmien ja osallistamisen huippuosaaminen PEDACORNER Oppimisen ja osallistamisen huippuosaaminen POIKKITIEDEKULMA Verkostoituminen tiettyjen missioiden/teemojen ympärille Monialaista yhteistyötä vaativat hankkeet TIEDEPULSSI: pysyy perillä, mitä tutkimuksessa tapahtuu POIKKITIEDEKULMA Verkostoituminen tiettyjen missioiden/teemojen ympärille Tekoja yhteisen hyvän puolesta NICE TO HAVE Syy poiketa & kivaa kokeilla Kiinnostavat tapahtumat ja kävijät Unisport Tiedebaari BIG DATA: HY-perehdytys vierailijalle Unisport Summer School HY-perehdytys vierailijalle TIEDEPULSSI: pysyy perillä, mitä tutkimuksessa tapahtuu TIEDESIRKUS: kiinnostavat tapahtumat ja näyttelyt TIEDESIRKUS: kiinnostavat tapahtumat ja näyttelyt tutkimukseen vaikuttaminen HY-perehdytys vierailijalle

TIEDEKULMA 2017 EXPERIENCE CORNER TAUSTAMATERIAALIA

TIEDEKULMA 2017 EXPERIENCE CORNER TAUSTAMATERIAALIA TIEDEKULMA 2017 EXPERIENCE CORNER TAUSTAMATERIAALIA EXPERIENCE CORNER TIEDE JA TUTKIMUS ELÄMYKSELLISESTI EXPERIENCE CORNER Experience Corner on Tiedekulman monikanavainen, vuorovaikutteinen ajankohtais-

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

Koulutusjohtamisen instituutti

Koulutusjohtamisen instituutti OSAAVA FORUM 2015 OPPIMISEN JA OSAAMISEN KOKONAISARKKITEHTUURI KESKI-SUOMESSA: JOHTAMINEN JA ARVIOINTI 13.11.2015 JYVÄSKYLÄ Mika Risku, Instituutin esimies Koulutusjohtamisen instituutti, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Kokeilukulttuuri ja digiajan vallankumouksellisuus. Mikko Lampi, @jotudin Hacklab Mikkeli

Kokeilukulttuuri ja digiajan vallankumouksellisuus. Mikko Lampi, @jotudin Hacklab Mikkeli Kokeilukulttuuri ja digiajan vallankumouksellisuus Mikko Lampi, @jotudin Hacklab Mikkeli Hakkerismin lyhyt oppimäärä Entä todellisuudessa? Uuden luominen, kehittäminen ja parantaminen Sovellukset Laitteet

Lisätiedot

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Tavoite johdattaa opintojakson työskentelyyn nostaa esille ajankohtaisia koulutuspolitiikan tavoitteita tarkastella tvt:n opetuskäytön haasteita

Lisätiedot

POHJANMAAN POLIISILAITOS. Keski-Pohjanmaan MOBIILI LÄHIPOLIISI

POHJANMAAN POLIISILAITOS. Keski-Pohjanmaan MOBIILI LÄHIPOLIISI POHJANMAAN POLIISILAITOS Keski-Pohjanmaan MOBIILI LÄHIPOLIISI POLIISI ON JO LÄHES JOKA PAIKASSA MUTTA NYT ON AIKA MENNÄ LÄHEMMÄKSI IHMISTÄ UUSI TOIMINTAMALLI Harva-alueelle sijoitetaan useiden kuntien

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Työelämän uudistaminen monialaisella kehittämisosaamisella. Hämeenlinna 2.12.2015 Tuija Toivola Haaga-Helia

Työelämän uudistaminen monialaisella kehittämisosaamisella. Hämeenlinna 2.12.2015 Tuija Toivola Haaga-Helia Työelämän uudistaminen monialaisella kehittämisosaamisella Hämeenlinna 2.12.2015 Tuija Toivola Haaga-Helia Mukana kehittämistyössä 9 ammattikorkeakoulua Tavoitteena: kehittää toimintamalleja, jotka lisäävät

Lisätiedot

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 Ohjaus Tampereen yliopistossa Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 1 Iltapäivän kulku Miksi ohjauksen kokonaissuunnitelma? Opetuksen kehittämispäällikkö Markku

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen

Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen Sisäinen viestintä (seurat ja lis.pelaajat) Mediaviestintä Lajin harrastajat n. 354 000 Kriisiviestintä ja tilannehallinta Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen Imago ja identiteetti Yhteiskuntaja

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet

PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet Yhteiskunnallinen ja yksilöllinen tarve työn lähtökohtana Viittakivi toimintaympäristönä Uusien rahoituskanavien ja hallintomallien

Lisätiedot

Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa

Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa Mikä hanke Opetushallituksen ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymän rahoittama hanke Tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntämällä kehittää ja monipuolistaa

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen

Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen Espoon Vapaaehtoisverkoston näkökulmasta Tiina Nurmenniemi Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Santra-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke

Lisätiedot

Vaikutusajattelu, Jaana Merenmies 13.8.13

Vaikutusajattelu, Jaana Merenmies 13.8.13 Vaikutusajattelu, Jaana Merenmies 13.8.13 Mitä teemme Vapaaehtoislähtöinen Pro-toiminta Asiakaslähtöiset palvelut Vaikuttaa Organi- saatio Vaikutusjohtaminen Organi- saatio = Yhteiskunnallinen ongelma

Lisätiedot

MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI

MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI CASE: SOCIAL HERO & MICROSOFT JAANA VUORI MICROSOFT OY SATU YRJÄNEN SEK LOYAL OY PÄIVÄN SISÄLTÖ 1 2 3 4 5 6 Markkinoinnin ja ostokäyttäytymisen muutos Sisältöohjautuva

Lisätiedot

Arviointiverkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet

Arviointiverkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet Arviointiverkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet verkostoidentiteettiä rakentamassa Arviointiverkoston tapaaminen 20.3.2014 SOSTE Näkökulmana kehittävä arviointi: Työn ja asiantuntijuuden

Lisätiedot

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Keskiviikkona 8.10. klo 13.30-16.30 Rehtorin alkusanat ja katsaus tulevaisuuden kouluun, opettajuuteen ja laaja-alaiseen osaamiseen (diat) Ryhmiin jakautuminen:

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus -tutkimusohjelman viestintä. Tiedottaja Leena Vähäkylä 22.11.2011

Asumisen tulevaisuus -tutkimusohjelman viestintä. Tiedottaja Leena Vähäkylä 22.11.2011 Asumisen tulevaisuus -tutkimusohjelman viestintä Tiedottaja Leena Vähäkylä 22.11.2011 Viestintä Akatemian tavoitteiden näkökulmasta Yhtenä Suomen Akatemian strategisena tavoitteena on tutkimuksen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Viestinnän muutosten jalkautus

Viestinnän muutosten jalkautus Viestinnän muutosten jalkautus Ponnistus Ryhmän käyttäytyminen Yksilön käyttäytyminen Asenne Tieto Aika Viestintästrategia Suomen Akatemiassa Akatemia viestii aktiivisesti tutkijoille ja tiedeyhteisöllä

Lisätiedot

Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin

Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014 etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Paula Mattila, OPS-osuus! Opetushallitus Perusopetuksen ops-perusteiden

Lisätiedot

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Ala-aste vanhempainilta Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Paula Aalto 14.4.2016 MLL:n mediakasvatustyö Mediakasvatuksella pyritään edistämään lasten valmiuksia ymmärtää ja tulkita

Lisätiedot

Digitalisaatio ja älykkäät ratkaisut parantavat maailmaa ministeriönäkökulma. LifeData-hankkeen loppuseminaari 1.12.

Digitalisaatio ja älykkäät ratkaisut parantavat maailmaa ministeriönäkökulma. LifeData-hankkeen loppuseminaari 1.12. Digitalisaatio ja älykkäät ratkaisut parantavat maailmaa ministeriönäkökulma LifeData-hankkeen loppuseminaari 1.12.2015 Laura Höijer Digitalisaatio - Toimintatapojen uudistamista, sisäisten prosessien

Lisätiedot

Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin

Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin Hyvinvointia yhteistuumin seminaari 1.12.2005 Professori Tampereen yliopiston Porin yksikkö 12/7/2005 1 Tampereen yliopiston Porin

Lisätiedot

Case Helsingin työväenopisto

Case Helsingin työväenopisto Case Helsingin työväenopisto Aikuiskoulutuksen kansainvälisyysseminaari 16.-17.4.2013 Johtokunnan ja opiston edustajia Wienissä 2007 Helsingin kv-strategia - Metropoli-ajatus - Itämeri - Pietari - Brysselin

Lisätiedot

OPINMÄKI SUURPELLON SYDÄN. Kehittämisjohtaja Kristiina Erkkilä InnoSchool -tutkimushankkeen kutsuseminaari 18.1.2011

OPINMÄKI SUURPELLON SYDÄN. Kehittämisjohtaja Kristiina Erkkilä InnoSchool -tutkimushankkeen kutsuseminaari 18.1.2011 OPINMÄKI SUURPELLON SYDÄN Kehittämisjohtaja Kristiina Erkkilä InnoSchool -tutkimushankkeen kutsuseminaari 18.1.2011 Opinmäki luomassa Suurpellon yhteisöä Keskeinen kohtaamispaikka Suurpellon ytimessä Rakentaa

Lisätiedot

JUURRUTTAMINEN SYSTEEMISEN INNOVAATION KEHITTÄMISESSÄ Menetelmän historiaa ja laajennuksia

JUURRUTTAMINEN SYSTEEMISEN INNOVAATION KEHITTÄMISESSÄ Menetelmän historiaa ja laajennuksia JUURRUTTAMINEN SYSTEEMISEN INNOVAATION KEHITTÄMISESSÄ Menetelmän historiaa ja laajennuksia Eveliina Saari & Sirkku Kivisaari, VTT 5.3.2009 Suomen tieteen- ja teknologian tutkimuksen seuran vuosiseminaari

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyysskasvatuspäivät 7.10.2011 Minna Riikka Järvinen Toiminnanjohtaja, KT, FM, MBA Kerhokeskus Kerhokeskus Edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Technopolis Tampere 20.11.2012 Työpajan tuotokset sivuilla 4-9 Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Miten yritys parhaiten rakentaa ja kehittää: Markkinaketteryyttä

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

UNELMA-MENETELMÄ. SAAT NIIN PALJON KUIN HALUAT Ideasta bisnekseksi NY vuosi Unelmasta omaksi yritykseksi Olet mukana tekemässä omaa tulevaisuuttasi

UNELMA-MENETELMÄ. SAAT NIIN PALJON KUIN HALUAT Ideasta bisnekseksi NY vuosi Unelmasta omaksi yritykseksi Olet mukana tekemässä omaa tulevaisuuttasi UNELMA-MENETELMÄ SAAT NIIN PALJON KUIN HALUAT Ideasta bisnekseksi NY vuosi Unelmasta omaksi yritykseksi Olet mukana tekemässä omaa tulevaisuuttasi UNELMAT UNELMAT TIENNÄYTTÄJINÄ kaatis Itsensä johtamisen

Lisätiedot

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015 YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015 KYSYMYKSIÄ mikä on ollut yliopistojen pitkän aikavälin vaikutushistoria Suomessa?

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Suomen Akatemia & TEKES seminaari 12.10.2005 VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Arto Mustajoki Helsingin yliopisto Suomen Akatemia Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (Esityksen alkuosassa on

Lisätiedot

Kirjastotilaston kehittäminen johtamisen työkaluksi. Jarmo Saarti Kuopion yliopiston kirjasto Yhteistilastopäivä 8.12.2009

Kirjastotilaston kehittäminen johtamisen työkaluksi. Jarmo Saarti Kuopion yliopiston kirjasto Yhteistilastopäivä 8.12.2009 Kirjastotilaston kehittäminen johtamisen työkaluksi Jarmo Saarti Kuopion yliopiston kirjasto Yhteistilastopäivä 8.12.2009 Kirjastojen vaikuttavuuden mittaaminen panos-tuotos - tuotteistaminen laadulliset

Lisätiedot

Johtamisen Foorumi 2011 Tiedolla johtaminen avain opetuksen ja oppimisen tulevaisuuteen. Tervetuloa!

Johtamisen Foorumi 2011 Tiedolla johtaminen avain opetuksen ja oppimisen tulevaisuuteen. Tervetuloa! Johtamisen Foorumi 2011 Tiedolla johtaminen avain opetuksen ja oppimisen tulevaisuuteen Tervetuloa! Koulutuksen tulevaisuuden yhteistä visiota rakentamassa Pääjohtaja Timo Lankinen Johtamisen foorumi 2011

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

Yliopistoyhteisöstä valmiuksia työelämän yhteisöihin

Yliopistoyhteisöstä valmiuksia työelämän yhteisöihin Yliopistoyhteisöstä valmiuksia työelämän yhteisöihin Miten yliopisto-opiskelu tuottaa työyhteisövalmiuksia? Ida Mielityinen asiantuntija, koulutuspolitiikka Suvi Pulkkinen varapuheenjohtaja, Akavan opiskelijat

Lisätiedot

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Antti Eskola Kaupallinen neuvos Innovaatiopolitiikan ryhmä Työ- ja elinkeinoministeriö Data käyttöön mutta mikä data?

Lisätiedot

Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta)

Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2011-2012 Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito muodostuu: ammattieettisestä osaamisesta eettisten ongelmien tunnistaminen, käsittely ja ratkaisu vastuullinen ja oikeudenmukainen

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Verkkokyselyn tulosyhteenveto RYM Oy 2013 Sosiaalisen median ammatillinen hyötykäyttö vielä vähäistä Neljä viidestä rakennetun ympäristön kehityksestä kiinnostuneesta

Lisätiedot

Kaikki menevät Kiinaan! Yanzun tulevaisuus kansainvälisyyshankkeena. Opetushallitus opetusneuvos Paula Mattila 7.3.2012 Hgin yliopisto

Kaikki menevät Kiinaan! Yanzun tulevaisuus kansainvälisyyshankkeena. Opetushallitus opetusneuvos Paula Mattila 7.3.2012 Hgin yliopisto Kaikki menevät Kiinaan! Yanzun tulevaisuus kansainvälisyyshankkeena Opetushallitus opetusneuvos Paula Mattila 7.3.2012 Hgin yliopisto ENSIMMÄINEN OSA. Mitä kansainvälisyydestä sanotaan avainasiakirjoissa?

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Johdatus akateemisiin opintoihin 2011 Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Tervetuloa opiskelijaksi! Opintopsykologi Katri Ruth MIKÄ

Lisätiedot

Monimediaisuus ja vuorovaikutus

Monimediaisuus ja vuorovaikutus Monimediaisuus ja vuorovaikutus (2ivistelmä esityksen kalvoista) Aki Kekäläinen, pääsuunni;elija Yle Uu2s- ja ajankohtaistoiminta NeA- ja mobiilikehitys Yle ennen neaaikaa Mediat: radio, TV ja teksti-tv

Lisätiedot

Opettajat yhteisöllisinä asiantuntijoina

Opettajat yhteisöllisinä asiantuntijoina Opettajat yhteisöllisinä asiantuntijoina Koulutusteknologian perusopinnot 29.9.2010 2 Luennon sisältö Työelämä ja oppiminen muuttuvassa yhteiskunnassa Opettajayhteisöjen muodostuminen Opettajan yhteisöllinen

Lisätiedot

Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja

Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja Keva 1.4.2014 ----------------------------------- Kari Hakari Tilaajajohtaja, HT Tampereen kaupunki Uusi julkinen hallinta hallinnonuudistusten

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Nuoret ja netti. kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen. Mervi Keinänen

Nuoret ja netti. kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen. Mervi Keinänen Nuoret ja netti kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen Mervi Keinänen Netin käyttö koostuu pienistä paloista Viihdekäyttö Kaverisuhteiden ylläpitäminen Rentoutuminen ja viihtyminen Hyötykäyttö

Lisätiedot

Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja

Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Mitä uuden kirjastolain pitäisi mahdollistaa? Kirjastolain uudistamisen tavoitteena on turvata

Lisätiedot

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Opetusneuvos Juha Haataja Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä seminaari Tampereen yliopisto 1.12.2014 Tiekartta

Lisätiedot

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista.

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista. Arviointi ja vaikuttavuus Erasmus+ ammatillinen koulutus Aloituskoulutus 9. 10.9.2015 Poimintoja Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden

Lisätiedot

Curriculum Vitae 2016

Curriculum Vitae 2016 Curriculum Vitae 2016 Enni Annika Kiiski (os. Sjöblom) Proviisori, yliopisto-opettaja, jatko-opiskelija Farmasian tiedekunta, HY Farmakologian ja lääkehoidon osasto Kliinisen farmasian ryhmä / Sosiaalifarmasia

Lisätiedot

Suomalaisen ruoan edistämisohjelma

Suomalaisen ruoan edistämisohjelma Suomalaisen ruoan edistämisohjelma Ministeritason johtoryhmä (MMM, OPM, YM, STM, TEM, UM, VM) Ohjausryhmä (ministeriöt + osien johtajat) + Puhemiehistö Arvostuksen kohottaminen Kansainvälistymisen Luomuruoan

Lisätiedot

FCG GRANT ADVISORS. Osaajia EU rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen

FCG GRANT ADVISORS. Osaajia EU rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen FCG GRANT ADVISORS Osaajia EU rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen Osaamista tarvitaan nyt jos koskaan EU ohjelmakaudella 2014 2020 suomalaisilla on kansallisella tasolla käytössä aiempaa vähemmän

Lisätiedot

Media osana yliopistojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta? Esimerkkinä geoinformatiikan Sote-tutkimukset

Media osana yliopistojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta? Esimerkkinä geoinformatiikan Sote-tutkimukset Media osana yliopistojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta? Esimerkkinä geoinformatiikan Sote-tutkimukset Jarmo Rusanen 1 Terveysmaantiede Geography of health and wellbeing Sairaudet Ympäristö Terveyskäyttäytyminen

Lisätiedot

A! PEDA INTRO (5 op)

A! PEDA INTRO (5 op) A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Teknologian hyödyntäminen oppimisen ja kehittämisen tukena

Teknologian hyödyntäminen oppimisen ja kehittämisen tukena Teknologian hyödyntäminen oppimisen ja kehittämisen tukena Sami M. Leppänen 13.11.2012 Nokia Internal Use Only Motivaatio, uteliaisuus, hyöty, Tiedon käytettävyys, asenne, kognitiivisuus, kokemukset Pilvioppiminen

Lisätiedot

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Jukka Kola Professori, Vararehtori Valtakunnalliset opintoasiainpäivät 11.-12.10.2012 Helsingin yliopisto 18.10.2012 1 Opetustoiminnan johtaminen

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen EK:n jäsenyrityksissä syksyllä 2012, % yrityksistä

Osaamisen kehittäminen EK:n jäsenyrityksissä syksyllä 2012, % yrityksistä Osaamisen kehittäminen EK:n jäsenyrityksissä syksyllä 2012, % yrityksistä Tutkintoon johtamaton koulutus 84% Perehdytys/työnopastus 75% Tapahtumat 58% Omaehtoinen koulutus Tehtävä /työkierto Palauteprosessit

Lisätiedot

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 %

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 % Oppilaiden lkm Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % 1061 33 3,1 % Muu Oppilaan tausta ei ole taakka Vähemmistökulttuurien tuntemus Oman kulttuurin arvostaminen Yhteisen päätöksenteon

Lisätiedot

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Pikkuparlamentti 25,10.2013/Arvostava vuorovaikutus, yliopistonopettaja KTK/erityispedagogiikka erja.kautto-knape@jyu.fi 2 Positiivisen

Lisätiedot

Monta tapaa tuotteistaa luontoliikunta

Monta tapaa tuotteistaa luontoliikunta Monta tapaa tuotteistaa luontoliikunta Luontoliikunnasta terveys- ja hyvinvointipalveluja, osa II Palveluiden hinnoittelu ja kannattavuus Kati Vähäsarja, projektipäällikkö, Metsähallitus 28.3.2014 Terveyttä

Lisätiedot

Customer Intelligence ja Big Data. Digile D2I Kimmo Valtonen

Customer Intelligence ja Big Data. Digile D2I Kimmo Valtonen Customer Intelligence ja Big Data Digile D2I Kimmo Valtonen Sisältö 1. Data2Intelligence-ohjelman kuvaus 2. Customer Intelligence: mitä sillä tässä tarkoitetaan? 3. Customer Intelligence Big Data ongelmana

Lisätiedot

Ravintola-alan oppisopimuskoulutuksen nykytila ja mahdollisuudet

Ravintola-alan oppisopimuskoulutuksen nykytila ja mahdollisuudet Ravintola-alan oppisopimuskoulutuksen nykytila ja mahdollisuudet Tiina Suorsa Spring House Oy 1.3.2016 STAFFPOINT SPRING HOUSE SAIMA SOFT Yleistä haastattelukyselystä Ravintola-alan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Tavoitteidensa mukaisella työuralla

Tavoitteidensa mukaisella työuralla Tavoitteidensa mukaisella työuralla Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta 2015, vuosina 2012 2013 valmistuneet Juha Sainio & Eric Carver Aarresaari.net/uraseuranta Sivuilta tietoa aineistoista ja linkit

Lisätiedot

Oppimateriaalin tuottaminen videona

Oppimateriaalin tuottaminen videona Oppimateriaalin tuottaminen videona Kalle Romanov, yliopistonlehtori 4.2.2015 Esityksen sisältö Videon käyttöarvo, pedagoginen lisäarvo Videon tuottamisen tekniikkaa Videon jakelu /julkaisu Videokäytön

Lisätiedot

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä TKI-toiminnan kirjastopalvelut Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä Sisältö 1. Esityksen taustaa 2. Tietoasiantuntijat hankkeissa 3. Ammatilliset käytäntöyhteisöt vs Innovatiiviset

Lisätiedot

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus InnoOmnia tarjoaa vuonna 2011 seuraavat koulutuskokonaisuudet uusi osaajaverkostolle opetushallituksen rahoittamana maksuttomana täydennyskoulutuksena.

Lisätiedot

YLIOPISTO- LEHDEN IDEA TIEDEVIESTINNÄN INSTITUUTIOT JA KÄYTÄNNÖT PÄÄTOIMITTAJA MARJA PEMBERTON 28.1.2015

YLIOPISTO- LEHDEN IDEA TIEDEVIESTINNÄN INSTITUUTIOT JA KÄYTÄNNÖT PÄÄTOIMITTAJA MARJA PEMBERTON 28.1.2015 YLIOPISTO- LEHDEN IDEA TIEDEVIESTINNÄN INSTITUUTIOT JA KÄYTÄNNÖT PÄÄTOIMITTAJA MARJA PEMBERTON 28.1.2015 VIESTINTÄ JA YHTEIS- KUNTASUHTEET -YKSIKKÖ Vastaa koko yliopiston viestinnän kehittämisestä yhdessä

Lisätiedot

Avoin hallinto MMM:ssä ja sen hallinnonalalla

Avoin hallinto MMM:ssä ja sen hallinnonalalla Avoin hallinto MMM:ssä ja sen hallinnonalalla Toimintakertomus v. 2013 30.1.2014 Pekka Alhojärvi, MMM/HSO/OTY 1 Toimintakertomus: rakenne Yleistä Avoin toiminta Selkeä kieli Avoin tieto Hallinto mahdollistajana

Lisätiedot

Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista

Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista Liike-seminaarin workshop 11.11.2015 Ryhmät: Mamk, Kyamk, TAMK Saimia, Mamk, Karelia, Oamk,

Lisätiedot

Kaikki ohjaavat tulevaisuutta - työelämän tulevaisuuskuvia ja valmiuksia

Kaikki ohjaavat tulevaisuutta - työelämän tulevaisuuskuvia ja valmiuksia Kaikki ohjaavat tulevaisuutta - työelämän tulevaisuuskuvia ja valmiuksia Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi 25.10.2013 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Osaamisen kehittämisen menetelmiä

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Arviointi hakemuksissa

Arviointi hakemuksissa Arviointi ja vaikuttavuus Erasmus+ ammatillinen koulutus Aloituskoulutus 9. 10.9.2015 Arviointi hakemuksissa Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen

Lisätiedot

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 30 000 osallistujaa vuosien 2011-2014 aikana Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja,

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA. Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu. Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2.

TYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA. Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu. Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2. TYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2.2016 JOHTAVA AJATUSKULKU TÄSSÄ Lähtökohtana yksilön vastuu omasta työhyvinvoinnistaan

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta www.laurea.fi 2 Strateginen ulottuvuus Eettisyys ja vastuullisuus

Lisätiedot

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti Toteutusaika 1.1.2011 31.12.2012 Rahoittajat Manner-Suomen ESR-ohjelma, (Etelä-Savon Ely-keskus) ja Mikkelin ammattikorkeakoulu Ulkomaalaiset

Lisätiedot

Mainonnan kenttä Venäjällä

Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan historia nykyvenäjällä 15 vuotta siitä kun se alkoi Viimeisen 10 vuoden aikana isoimmat ketjut ovat rantautunet Venäjälle Koulutus, osaaminen, ja yleinen tietotaito

Lisätiedot

Digitaalinen portfolio oppimisen tukena (4op)

Digitaalinen portfolio oppimisen tukena (4op) Digitaalinen portfolio oppimisen tukena (4op) Harto Pönkä, Essi Vuopala Tavoitteet ja toteutus Osaamistavoitteet Kurssin jälkeen opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa digitaalisen portfolion blogi ympäristöön,

Lisätiedot

SUOMEN VESIALAN KANSAINVÄLINEN STRATEGIA: Tiivistelmä

SUOMEN VESIALAN KANSAINVÄLINEN STRATEGIA: Tiivistelmä SUOMEN VESIALAN KANSAINVÄLINEN STRATEGIA: Tiivistelmä Luonnos 23.4.2008 Visio ja avainsanat Kansainvälinen vesialan strategia rakentuu seuraavalle pitkän aikavälin visiolle: Suomen vesialan toimijat ehkäisevät

Lisätiedot

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta

Lisätiedot

Avoimen tieteen osaajakoulutus Työpaja: Avoin tiede ja tietohallinto 14.9.2015

Avoimen tieteen osaajakoulutus Työpaja: Avoin tiede ja tietohallinto 14.9.2015 Avoimen tieteen osaajakoulutus Työpaja: Avoin tiede ja tietohallinto 14.9.2015 Johdanto aiheeseen Mitä on avoin tiede? Avoimen tieteen ja tutkimuksen prosessi Palvelut ja tietojärjestelmät Esimerkkejä

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2015 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Huippuyksikköohjelmien viestintä

Huippuyksikköohjelmien viestintä Huippuyksikköohjelmien viestintä 14.12.2011 Riitta Tirronen 1 1 Suomen Akatemian viestinnän tavoitteet viestiä aktiivisesti tutkijoille, tiedeyhteisölle ja päättäjille toiminnastaan keskeisenä tieteellisen

Lisätiedot

Oppilaitokset luovaa osaamista luotsaamassa! - verkostoseminaari ke 11.12.13 klo 12-16 Näkökulmia muutoksiin toisen asteen mediakoulutuksessa

Oppilaitokset luovaa osaamista luotsaamassa! - verkostoseminaari ke 11.12.13 klo 12-16 Näkökulmia muutoksiin toisen asteen mediakoulutuksessa Oppilaitokset luovaa osaamista luotsaamassa! - verkostoseminaari ke 11.12.13 klo 12-16 Näkökulmia muutoksiin toisen asteen mediakoulutuksessa Harri Pulliainen tuottaja-toimittaja, media-alan kouluttaja

Lisätiedot