Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana"

Transkriptio

1 Tiedonhallintasuunnitelma. Mitä, miksi ja miten? Jarmo Laine Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tieteellisten toimikuntien järjestelmä ja maamme tärkein tieteellisen tutkimuksen rahoittaja, jonka toiminta kattaa kaikki tieteenalat. Kaikki Akatemian tutkimusraha on kilpailtua ja määräaikaista. Hakemusarvioinnin tekevät pääosin ulkomaiset asiantuntijat. Vuosittain Akatemia käsittelee noin hakemusta. Hakemusten hyväksymisprosentti 10-25%. Vuonna 2008 hakemuksia yhteensä 1,2 miljardin euron arvosta; rahoituspäätöksiä noin 270 milj. eurolla Akatemian yli 2000 tutkimushankkeessa työskentelee noin henkilöä (3000 htv) yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja ulkomailla Useita rahoitusmuotoja: yleinen hankerahoitus, tutkijan tehtävät, tutkimuksen huippuyksiköt, tutkimusohjelmat, Finland Distinguished Professor Programme, tutkijatohtorit, tutkijakoulut, työskentely ulkomailla jne

2 Suomen Akatemian kattamat tieteenalat (1/2) Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta biokemia mikrobiologia perinnöllisyystiede ekologia, eliösystematiikka ja -fysiologia metsätieteet maataloustieteet elintarviketieteet ympäristölle haitallisten aineiden tutkimus ympäristön tilaan ja luonnonsuojeluun liittyvä tutkimus maantiede ja aluetutkimus ympäristöpolitiikkaan, -talouteen ja -oikeuteen liittyvä tutkimus edellä mainittuihin liittyvä biotekniikka, molekyylibiologia, solubiologia, biofysiikkaj a bioinformatiikka sekä taloudellinen ja teknologinen tutkimus Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta filosofia teologia historiatieteet ja arkeologia kulttuurien tutkimus taiteiden tutkimus kielitieteet oikeustiede psykologia logopedia kasvatustiede sosiaalitieteet taloustieteet valtio-oppi tiedotusoppi ja kirjastotiede Suomen Akatemian kattamat tieteenalat (2/2) Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta geotieteet avaruustutkimus ja tähtitiede matematiikka tietojenkäsittelytieteet tietoliikenne- ja automaatiotekniikka elektroniikka ja sähkötekniikka lääketieteellinen tekniikka fysiikka ja teknillinen fysiikka kemia ja kemian tekniikka materiaali- ja prosessitekniikka kone- ja valmistustekniikka arkkitehtuuri sekä rakennus- ja yhdyskuntatekniikka tilastotiede edellä mainittuihin liittyvä biotekniikka,biofysiikka ja bioinformatiikka Terveyden tutkimuksen toimikunta biolääketiede eläinlääketiede farmasia hammaslääketiede hoitotiede kansanterveystiede kliiniset lääketieteet liikuntatiede ravitsemustiede työ ja ympäristölääketiede sekä edellä mainittuihin liittyvä biokemia, perinnöllisyystiede, mikrobiologia, biotekniikka, molekyylibiologia, solubiologia, biofysiikka ja bioinformatiikka

3 Paljonko Akatemian hankkeita on? Yleiset tutkimusmäärärahat (meneillään tutkimushanketta) Tutkimusohjelmat (10-15 tutkimusohjelmaa, joissa noin 350 tutkimushanketta) Huippuyksiköt (41 huippuyksikköä, joissa kussakin tutkijaa ja useita tutkimushankkeita) Tutkimusvirat: akatemiaprofessorit ja akatemiatutkijat ( tutkijan virkaa, jotka lähtien tutkijan tehtäviä) Finland Distinguished Professor Programme (28 professoria) Varttuneen tutkijan määrärahat (75 professoritasoista tutkijaa) Tutkijatohtorin projekti (noin 490 tutkijatohtoria) Tutkijakoulut ( lähtien 110 koulua, joissa opetusministeriön rahoittamaa opiskelijapaikkaa; lisäksi muulla rahoituksella noin opiskelijaa) Muu rahoitus (mm. tutkijat työelämässä, tutkijoiden työskentely ulkomailla) Tieto, informaatio, aineisto, data, sähköinen tutkimusdata? Hallinta? 3

4 Miksi tiedonhallintasuuunnitelma? Tutkimuksessa lisääntynyt sähköisten aineistojen käyttö ja verkostoitunut toimintatapa edellyttää tutkimuksen tiedonhallinnan kokonaisvaltaista suunnittelua ja tutkimusaineistojen koko elinkaaren kattavaa hallintaa (information life cycle management). Selvitysmies pitää tärkeänä, että opetusministeriö ja Suomen Akatemia edellyttävät, että julkista tutkimusrahoitusta hakevat hankkeet laativat osana rahoitushakemustaan tiedonhallintasuunnitelman (information management plan). Siitä tulee käydä selville ne tavat, joilla tutkimushanke aikoo hankkia ja käyttää tietoaineistoja tai ostaa aineistojen käyttöön tarvittavia lisenssejä, samoin tutkimushankkeen sisäinen informaatiologistiikka sekä tutkimuksen tuottamat tietoaineistot sekä suunnitelmat niiden säilyttämisestä ja käytöstä. Selvitysmies Jussi Nuorteva, OPM:n työryhmämuistio 2008/7 Turun korkeakoulujen kirjasto- ja tietopalveluiden kehittämisestä (Tiedonhallintasuunnitelman edellyttäminen Akatemialle tehtävissä rahoitushakemuksissa sisältyi Suomen Akatemian ja opetusministeriön väliseen keväällä 2008 päivitettyyn tulossopimukseen.) Mitä varten? Tehostaa julkisella rahoituksella tehdyn tutkimuksen tuottaman tiedon hyödyntämistä ja kustannustehokasta käyttöä Tukee tieteen avoimuuden periaatetta ja edistää tietoaineistojen saatavuutta. Lisää tietoisuutta materiaalisten ja immateriaalisten tietoaineistojen elinkaaresta ja käyttöarvosta. Tarkoituksena ei ole kohtuuttomasti lisätä tutkimussuunnitelman ja rahoitushakemuksen tekijän työtaakkaa. Suunnitelman esittäminen ei tarkoita velvoitetta kaikissa tapauksissa saattaa aineistoja muiden käyttöön (jos se esimerkiksi on laitonta, aineisto on luottamuksellista, tekijänoikeuksien rajoittamaa tms.). Joissain tapauksissa tietoaineistot on jopa asianmukaista hävittää. 4

5 Akatemialle tehtävä hakemuksen tutkimussuunnitelmaan tulee sisältyä tutkimushankkeen tiedonhallintasuunnitelma Vastattavia kysymyksiä: Miten tutkimushanke aikoo hankkia tietoaineistoja? Miten tutkimushanke aikoo käyttää tietoaineistoja? Mitkä ovat hankkeen käyttämien ja synnyttämien aineistojen omistus- ja käyttöoikeudet? Miten tutkimushankkeen tuottamia tietoaineistoja aiotaan säilyttää? Miten aineistojen myöhempi käyttö aiotaan mahdollistaa? Suomen Akatemian tutkimusrahoituspäätösten perusteet vuodelle Yhteiskuntatieteelliset aineistot On suositeltavaa, että Akatemian rahoittamat tutkimushankkeet luovuttavat hanketta varten kokoamansa yhteiskuntatieteellisen aineiston Tampereen yliopistossa sijaitsevan yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston (FSD) käyttöön. Luovutus tapahtuu mahdollisimman pian Akatemian rahoituksen päättymisen jälkeen. Aineiston vastaanottamisesta päättää tietoarkisto. 5

6 Tutkimustulosten avoin saatavuus On suositeltavaa, että Akatemian rahoittamat tutkijat julkaisevat tutkimusartikkelinsa internet-tietoverkon avoimissa tiedejulkaisuissa silloin, kun alalla on valittavissa perinteisiin tilausmaksullisiin lehtiin verrattuna vähintään samantasoisia sähköisessä muodossa olevia tieteellisiä julkaisuja. Suomen Akatemian tutkimusrahoituspäätösten perusteet vuodelle 2010 Lue lisää OECD Principles and Guidelines for Access to Research Data from Public Funding. OECD Sami Borg & Arja Kuula: Julkisrahoitteisen tutkimusdatan avoin saatavuus ja elinkaari. Valmisteluraportti OECD:n datasuosituksen toimeenpanosta Suomessa. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 6/2007 Jussi Nuorteva:Turun korkeakoulujen kirjasto- ja tietopalvelujen kehittämisestä. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:7. Tutkimusaineistojen tiedonhallinnan käsikirja; Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto,

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot:, maantiede, sekä maatalous- ja metsätieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan seuraavia aloja: biotieteet, maantiede ja, maa- ja metsätaloustieteet,

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan luonnontieteistä avaruustieteitä ja tähtitiedettä, fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa, tilastotiedettä

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tässä dokumentissa tarkastellaan tekniikan aloista arkkitehtuuria; kone- ja valmistustekniikkaa; rakennusja yhdyskuntatekniikkaa; sähkötekniikkaa,

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan yhteiskuntatieteistä kansantaloustiedettä, liiketaloustiedettä, kasvatustieteitä, media- ja viestintätieteitä,

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan lääketieteiden aloista peruslääketieteitä; kliinisiä lääketieteitä; hammaslääketieteitä; lääketieteen

Lisätiedot

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain Tässä dokumentissa tarkastellaan Suomen t&k-toimintaa kokonaisuutena (kaikki tieteenalat yhteensä)

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS 22.10.2015 SUOMEN AKATEMIAN TIETEELLISTEN TOIMIKUNTIEN KOKOONPANOSTA KAUDELLE 2016 2018 BIOTIETEIDEN

Lisätiedot

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tieteenalaryhmittely

Lisätiedot

Tutkimusrahoittajien ja tiedejulkaisujen vaatimukset aineistonhallinnalle

Tutkimusrahoittajien ja tiedejulkaisujen vaatimukset aineistonhallinnalle Tutkimusrahoittajien ja tiedejulkaisujen vaatimukset aineistonhallinnalle Katja Fält FT, tieteenala-asiantuntija Katja.Falt@uta.fi 26.10.2015 TIETOARKISTO www.fsd.uta.fi Aineistonhallinta Aineistonhallinnalla

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista

Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista Heikki Mannila 10.1.2014 1 Sisällys Tutkimuksen ja korkeimman opetuksen rahoitus Missä ollaan? Temaattiset valinnat Miten alojen koot muodostuvat?

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008)

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Varttuneen tutkijan palkkaus Tutkijatohtorin projektin määräraha Suomen Akatemian tutkimusrahoituspäätösten

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoittajien ja julkaisijoiden sekä tutkimusorganisaatioiden politiikkasuositukset. Yleiskatsaus nykytilanteeseen.

Tutkimuksen rahoittajien ja julkaisijoiden sekä tutkimusorganisaatioiden politiikkasuositukset. Yleiskatsaus nykytilanteeseen. Tutkimuksen rahoittajien ja julkaisijoiden sekä tutkimusorganisaatioiden politiikkasuositukset Yleiskatsaus nykytilanteeseen Sami Borg Tietoarkiston seminaari Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä

Lisätiedot

Tutkimusalaluokituksen kehittäminen. Työryhmän raportti 2009

Tutkimusalaluokituksen kehittäminen. Työryhmän raportti 2009 Tutkimusalaluokituksen kehittäminen Työryhmän raportti 2009 Ylijohtajalle, tutkimus Suomen Akatemia asetti 17.12.2007 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus Akatemian tutkimusalaluokituksen kehittämiseksi.

Lisätiedot

Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari

Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari Tutkijakoulujen hakuinfo ja tutkijan työelämätaidot. Suomen akatemian ja tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia

Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia Heikki Mannila 14.1.2015 1 Tutkimuksen ja korkeakoulutuksen rahoitus Valtiollinen (ym.) rahoitus vuonna 2013, miljoonia euroja Yliopistot 1850 Yliopistot,

Lisätiedot

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa.

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Etene tutkijana Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Suomen Akatemia edistää tutkijanuraa sen kaikissa eri vaiheissa. Akatemia tukee erityisesti nuorten tutkijoiden itsenäistymistä, kannustaa tutkijoiden

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee

Lisätiedot

Nuorten koulutuksen aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016 KORKEAKOULUTUS. Varsinais-Suomi + Satakunta

Nuorten koulutuksen aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016 KORKEAKOULUTUS. Varsinais-Suomi + Satakunta Nuorten koulutuksen aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi KORKEAKOULUTUS %) vuoden %) vuoden 1 Humanistinen ja kasvatusala 811 795 525-270 -33,9 4 897 4 827 4 990 163 3,4

Lisätiedot

Aineistonhallinta pähkinänkuoressa METODIFESTARIT TAMPEREEN YLIOPISTO ARJA KUULA-LUUMI

Aineistonhallinta pähkinänkuoressa METODIFESTARIT TAMPEREEN YLIOPISTO ARJA KUULA-LUUMI Aineistonhallinta pähkinänkuoressa METODIFESTARIT 19.8.2015 TAMPEREEN YLIOPISTO ARJA KUULA-LUUMI 2 3 Aineistonhallinta Aineistonhallinnalla tarkoitetaan sitä, että aineistot on luotu, tallennettu, kuvailtu

Lisätiedot

1. Rahoituksen käytön yleiset edellytykset

1. Rahoituksen käytön yleiset edellytykset 1 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTÄ KOSKEVAT YLEISET EHDOT YLIOPISTOILLE, VALTION TUTKIMUSLAITOKSILLE JA VIRASTOILLE SEKÄ HANKKEIDEN VASTUULLISILLE JOHTAJILLE (5.9.2006) Akatemian myöntämän tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Jure-projekti. KOTA-AMKOTA-seminaari 23.9.2010, Helsinki. Opetusneuvos Olli Poropudas

Jure-projekti. KOTA-AMKOTA-seminaari 23.9.2010, Helsinki. Opetusneuvos Olli Poropudas Jure-projekti KOTA-AMKOTA-seminaari 23.9.2010, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Jure-projekti osa Raketti-hanketta perustamispäätös 10.6.2009 kaksi kokonaisuutta 1) kansallisen julkaisurekisterin rakentaminen

Lisätiedot

Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012

Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012 Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012 Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, dos. Stm/STO/tepa Sidonnaisuudet: PVK:n sivutoiminen asiantuntijalääkäri Terveydenhuoltolaki: 61 Yliopistotasoisen terveyden

Lisätiedot

Tasapuolista monitieteellisyyttä?

Tasapuolista monitieteellisyyttä? Tasapuolista monitieteellisyyttä? Havaintoja Viksu-tiedekilpailun palkintojakaumista Matti Nelimarkka matti.nelimarkka@helsinki.fi 18. joulukuuta 2006 Tiivistelmä Suomen akatemian vuosittain järjestettävä

Lisätiedot

Tutkimuksen elinkaariajattelu ja aineiston käytön avoimuuden rajat Sami Borg, johtaja (vv.) Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD Tutkimus,

Tutkimuksen elinkaariajattelu ja aineiston käytön avoimuuden rajat Sami Borg, johtaja (vv.) Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD Tutkimus, Tutkimuksen elinkaariajattelu ja aineiston käytön avoimuuden rajat Sami Borg, johtaja (vv.) Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD Tutkimus, aineistot ja avoimuuden rajat seminaari Tiedonjulkistamisen

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Yliopistot

Tieteen tila 2014: Yliopistot Suomen Akatemia 24.1.214 Tieteen tila 214: Yliopistot Yliopistokohtaiset tilastot opetus- ja tutkimushenkilo sto sta, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisesta vaikuttavuudesta

Lisätiedot

01 Helsingin yliopisto

01 Helsingin yliopisto 1( 7) 01 Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 417 1 Oikeusnotaari, Helsinki ja oikeustieteen maisteri, Helsinki/Vaasa 418 2 Oikeusnotaari, Vaasa ja oikeustieteen maisteri, Vaasa/Helsinki 688

Lisätiedot

Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus

Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus Sami Borg Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (FSD) Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus Elektronisten tutkimusaineistojen (datan) avoimuuden

Lisätiedot

ABI-päivä Oppiaine-esittelyt ja tutustumiskierrokset MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA

ABI-päivä Oppiaine-esittelyt ja tutustumiskierrokset MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA ABI-päivä 12.1.2017 Oppiaine-esittelyt ja tutustumiskierrokset MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA Oppiaine ja vastuuhenkilö Esittelyaika Paikka Biokemia ja biotekniikka Jarmo Käpylä Biologia Timo

Lisätiedot

TIEDEPOLITIIKAN VUOSI VUOSIKERTOMUS 2010

TIEDEPOLITIIKAN VUOSI VUOSIKERTOMUS 2010 TIEDEPOLITIIKAN VUOSI VUOSIKERTOMUS 2010 TAMMIKUU: Suomen Akatemiaa koskeva uusi laki tuli voimaan. Akatemian uudistettu hallitus sekä neljän toimikunnan uudet puheenjohtajat ja jäsenet aloittivat toimintansa.

Lisätiedot

Julkaisufoorumi -hanke. Pirjo Markkola / HELA

Julkaisufoorumi -hanke. Pirjo Markkola / HELA Julkaisufoorumi -hanke Pirjo Markkola / HELA 8.12.2010 Julkaisufoorumi-hanke Tavoite: - laatuluokitus kaikkien tieteenalojen ulkomaisille ja kotimaisille julkaisukanaville (tieteelliset lehdet ja kustantamot)

Lisätiedot

Tutkimusrahoituspäätösten yleiset ehdot ja ohjeet Tilanne Tutkimusrahoituspäätösten perusteet mukaan, asiakirja hyväksytty 6.4.

Tutkimusrahoituspäätösten yleiset ehdot ja ohjeet Tilanne Tutkimusrahoituspäätösten perusteet mukaan, asiakirja hyväksytty 6.4. Tutkimusrahoituspäätösten yleiset ehdot ja ohjeet Tilanne Tutkimusrahoituspäätösten perusteet 2010-2011 mukaan, asiakirja hyväksytty 6.4. 2010 Jaana Aalto Tutkijapalvelut/Ohjeistus-tiimi 14.4.2011 11.4.2011

Lisätiedot

Nuorten koulutuksen maakunnalliset aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016

Nuorten koulutuksen maakunnalliset aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016 Nuorten koulutuksen maakunnalliset aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi Tavoitekehitys 1 Humanistinen ja kasvatusala 868 861 617-244 -28,3 5 770 5 774 5 830 56 1,0 2 Kulttuuriala

Lisätiedot

Viite: Opetusministeriön päätökset 25.6.2002 ja 27.9.2002 (36/400/2002) Asia: Opetushallinnon koulutusluokituksen muuttaminen

Viite: Opetusministeriön päätökset 25.6.2002 ja 27.9.2002 (36/400/2002) Asia: Opetushallinnon koulutusluokituksen muuttaminen Dnro 19/400/2004 Pvm 25.3.2004 Jakelussa mainituille Viite: Opetusministeriön päätökset 25.6.2002 ja 27.9.2002 (36/400/2002) Asia: Opetushallinnon koulutusluokituksen muuttaminen Opetusministeriö on päättänyt

Lisätiedot

Itämeritutkimuksen rahoitusmuodot Suomen Akatemiassa

Itämeritutkimuksen rahoitusmuodot Suomen Akatemiassa Itämeritutkimuksen rahoitusmuodot Suomen Akatemiassa Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi Forum Marinum 24.10.2013 Yksikön johtaja Laura Raaska Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen yksikkö 1 Merien

Lisätiedot

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Tiedekunta / laitos / yksikkö Monografiat Monografiat Toimitetut Patentit ja Av aineistot ja Abstraktit Humanistinen tiedekunta Aate ja oppihistoria 29 2 0 1

Lisätiedot

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott. Hakeneet, hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet tiedekunnittain ja hakukohteittain, kaikki valinnat vuosina -2014 1 (5) Haken. Kok. Hyv. Hyv. Humanistinen tiedekunta Arkeologia 168 58 12 8 8 166

Lisätiedot

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

TIETEEN TILA YHTEENVETO

TIETEEN TILA YHTEENVETO TIETEEN TILA 2014 YHTEENVETO Toimittaneet: Anu Nuutinen ja Annamaija Lehvo, Suomen Akatemia Bibliometrinen laskenta: Yrjö Leino, CSC Tieteen tietotekniikan keskus Taitto: Recommended Finland Oy 2014 Paino:

Lisätiedot

0 KESKEN Julkaisun tietoja ei siirretä Juuliin tai raportoida OKM-tiedonkeruussa, mutta voidaan siirtää tiettyihin erikseen sovittaviin palveluihin.

0 KESKEN Julkaisun tietoja ei siirretä Juuliin tai raportoida OKM-tiedonkeruussa, mutta voidaan siirtää tiettyihin erikseen sovittaviin palveluihin. Koodistot Julkaisutiedonkeruussa käytetyt koodistot. Tällä sivulla on lueteltu ainoastaan etukäteen määritellyt koodistot. Lisäksi skeema sisältää korkeakoulun tai tutkimuslaitoksen sisäisiä koodistoja

Lisätiedot

TIETEEN TILA YHTEENVETO

TIETEEN TILA YHTEENVETO TIETEEN TILA 2014 YHTEENVETO Toimittaneet: Anu Nuutinen ja Annamaija Lehvo, Suomen Akatemia Bibliometrinen laskenta: Yrjö Leino, CSC Tieteen tietotekniikan keskus Taitto: Recommended Finland Oy 2014 Paino:

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiassa

Ajankohtaista Suomen Akatemiassa Ajankohtaista Suomen Akatemiassa Tutkimuspalvelupäivät, Vaasa 22.8.2013 Pentti Pulkkinen 2 Sisällys Akatemian tutkimusrahoitus nyt Ajankohtaista: arviointi vaikuttavuus yhteistyömuodot Akatemiassa juuri

Lisätiedot

1 (6) Sisältyvien kokonaisuuksien lkm. Tdk Pääaine Sivuaine

1 (6) Sisältyvien kokonaisuuksien lkm. Tdk Pääaine Sivuaine 1 (6) H Arkeologia Kansatiede 8 2 10 Museologia 4 3 7 Klassillinen arkeologia 5 1 6 Arkeologia Total 41 13 54 Digitaalinen kulttuuri, Pori Kulttuurituotannon suunnittelu, Pori 12 3 15 Museologia ja aineellinen

Lisätiedot

UNIVERSITY OF TAMPERE. TaSTI UNIT FOR SCIENCE, TECHNOLOGY AND INNOVATION STUDIES

UNIVERSITY OF TAMPERE. TaSTI UNIT FOR SCIENCE, TECHNOLOGY AND INNOVATION STUDIES UNIVERSITY OF TAMPERE TaSTI UNIT FOR SCIENCE, TECHNOLOGY AND INNOVATION STUDIES Työraportteja 6/2010 Pia Vuolanto, Hanna-Mari Puuska & Erkki Kaukonen Tutkimusresurssien kehitys Suomen yliopistoissa vuosina

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Jakelun mukaan 8/500/2010

Jakelun mukaan 8/500/2010 Pvm 26.11.2010 Jakelun mukaan Dnro 8/500/2010 Viite: Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje 07.09.2010 (8/500/2010) Asia: Korkeakoulujen tutkimustiedonkeruussa käytettävä tieteenalaluokitus Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016 1 Valintatilasto - Yhteishaku 2016 //UEF ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016 (aikaisempien opintojen ) Filosofinen kulttuuri, kääntäminen, 30 (5) 267 189 33 (3) 30 83,37/84,43 30,83

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2017

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2017 1 Valintatilasto - Yhteishaku 2017 //UEF ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2017 (aikaisempien opintojen ) Filosofinen tiedekunta kulttuuri, kääntäminen, 30 (5) 274 193 31 (1) 30 82,93 31,6

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Hakukohteet 2018 Humanistiset ja yhteiskunnalliset alat Historia (sis. aate- ja oppihistorian pääaineen) Informaatiotutkimus Kulttuuriantropologia ja arkeologia Saamelainen kulttuuri

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 %

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 % Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian Maisterihaku,

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus LUONNOS 28.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen liitteen muuttamisesta Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen

Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen Sinä poljet ja ohjaat ja minä katselen päältä Kalervo Väänänen Sisältö Tohtoroitumisen lähihistoriasta Tutkijoiden tarpeesta ja sijoittumisesta Suomen julkinen tutkimusrahoitus Akateemisesta uraputkesta

Lisätiedot

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia & aineistonhallinnan historia Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston

Lisätiedot

Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa

Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa Tutkimusasiamies Kaisa Männikkö Tutkimus- ja innovaatiopalvelut Suomen Akatemian projektit Suomen Akatemia kehottaa avoimeen tieteelliseen

Lisätiedot

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaisten arvosanojen (L ja E) määrä aineyhdistelmissä

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaisten arvosanojen (L ja E) määrä aineyhdistelmissä Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaisten arvosanojen (L ja E) määrä aineyhdistelmissä AVAIN Monitieteistä tutkimusyhteistyötä ssa: AVAIN - tutkimusryhmä: (www.oulu.fi/avain) Professorit

Lisätiedot

Ask & Apply -kiertue 2013

Ask & Apply -kiertue 2013 Ohjelma: Ask & Apply -kiertue 2013 Syyshaku 2013 (30 min.) Hyvän hakemuksen ainekset (20 min.) Budjetin laadinta, Akatemia ja yliopisto yhdessä (30 min.) Kysy tiedeasiantuntijalta -tunti (60 min.) 1 SYYSHAKU

Lisätiedot

1 (6) tdk laitos aine

1 (6) tdk laitos aine 1 (6) H Hist.,kultt. ja tait.tutk.lts Arkeologia 1 2 2 3 Digitaalinen kulttuuri, Pori 2 2 1 2 Folkloristiikka 1 1 2 1 1 1 Historia 2 4 1 Kansatiede 2 2 2 1 1 2 Kotimainen kirjallisuus 1 3 1 3 1 1 2 Kulttuurihistoria

Lisätiedot

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen 15.6.2016 Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen Kandidaattiohjelmat Ohjelman nimi tummennetulla, englanninkielinen nimi alla, hakukohteet kursiivilla. Tutkinto-ohjelman nimen perässä on

Lisätiedot

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Hakukohteet, joihin sisältyy aikaisempien opintojen/avoimen väylän jono (suluissa aloituspaikat) FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Koulutuksen

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet Suomen Akatemia 24.1.14 : Humanistiset tieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä sekä rahoituksesta www.aka.fi/tieteentila Suomen Akatemia 24.1.14 Sisällysluettelo -hanke...

Lisätiedot

Faculty of Economics and Administration

Faculty of Economics and Administration Faculty of Economics and Administration in Finnish: Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta Bachelor of Administrative Sciences Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Major subjects: Administrative Science

Lisätiedot

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN

Lisätiedot

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tohtoreiden sijoittumisaineisto

Lisätiedot

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2016

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2016 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Ajankohta Paikkakunta Lisätietoa Akvaattiset tieteet 26.5.2016 klo 9.00-13.00, Jyväskylä, Oulu, Turku Yhteinen valintakoe biologian ja ympäristötieteiden sekä Jyväskylän,

Lisätiedot

koulutuksesta kuvaajia

koulutuksesta kuvaajia 3 25 2 15 1 5 22. Teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien opiskelijamäärät opettajaa kohti (1981, 199 ja 2) Lähde: Opetusministeriön KOTA-tietokanta. TKK TTKK LTKK OY ÅA Perus- ja jatko-opiskelija/opetuksen

Lisätiedot

Yliopistojen tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

Yliopistojen tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016 YRITYSTILASTOT Innovaatiot, liikenne ja matkailu 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi vuonna 2016 Tutkimuksen ja kehittämisen määritelmä Tutkimuksella ja kehittämisellä

Lisätiedot

Mitä lukion jälkeen? 14-ryhmien vanhempainilta 21.4.2016

Mitä lukion jälkeen? 14-ryhmien vanhempainilta 21.4.2016 Mitä lukion jälkeen? 14-ryhmien vanhempainilta 21.4.2016 Kansalaistoiminta ja nuorisotyö Puhuttujen kielten tulkkaus Viittomakielentulkki Elokuva ja televisio Journalismi Konservointi Kulttuurituotanto

Lisätiedot

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla 1 Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta päätti kokouksissaan 20.3., 10.4. ja 14.5.2014 rahoittaa

Lisätiedot

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus 1.11.11 Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto TIETEELLINEN TIETO tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus ja edistyvyys tieto syntyy tutkimuksen

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Korkeakoulu Hakukohde Myönnetty lisäysmäärä 2014: Myönnetty lisäysmäärä 2015: Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola sjukskötare

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET VUONNA 2008

SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET VUONNA 2008 SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET VUONNA 2008 12. kesäkuuta 2007 2 SISÄLTÖ 1. RAHOITUSPERUSTEET 4 1.1. Taloudellinen perusta 1.2. Rahoittajayhteistyö 1.3. Rahoituksen myöntämisen

Lisätiedot

Turun yliopisto Suoritetut alemmat, ylemmät ja tohtorin tutkinnot ohjauksen alan ja pääaineen mukaan Lähde: Nettiopsu 17.1.

Turun yliopisto Suoritetut alemmat, ylemmät ja tohtorin tutkinnot ohjauksen alan ja pääaineen mukaan Lähde: Nettiopsu 17.1. 1 (7) Alemmat korkeakoulututkinnot 1. Kasvatusalat Aikuiskasvatustiede K 10 4 10 7 9 Erityispedagogiikka K 14 13 12 21 20 Kasvatustiede (varhaiskasvatus), OKL Rauma K 3 2 1 Kasvatustiede, kasvatustieteiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla 3340 N:o 568 Liite I Humanistiset tutkinnot Luettelo aloista, oppiaineryhmistä ja eräistä oppiaineista, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät humanistisella alalla HY JoY JY OY TaY TY VY ÅA

Lisätiedot

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio 1 2.6.2006 Rahoituksen haku Akatemiasta Uudet hakuajat Sähköinen asiointi Uudet hakuohjeet Hakemus Hakulomake Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista ja

Lisätiedot

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto

Lisätiedot

Oulun yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Oulun yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L, E tai M) suhteelliset osuudet aloittain

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L, E tai M) suhteelliset osuudet aloittain Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L, E tai M) suhteelliset osuudet aloittain AVAIN Monitieteistä tutkimusyhteistyötä ssa: AVAIN - tutkimusryhmä: (www.oulu.fi/avain) Professorit

Lisätiedot

Data-Agenttien verkosto vie tutkimusaineistojen hallinnan laitostasolle Nicolle Rager Fuller, National Science Foundation

Data-Agenttien verkosto vie tutkimusaineistojen hallinnan laitostasolle Nicolle Rager Fuller, National Science Foundation Data-Agenttien verkosto vie tutkimusaineistojen hallinnan laitostasolle Nicolle Rager Fuller, National Science Foundation 4.12.2017 Maria Söderholm, Aalto-yliopiston Oppimiskeskus maria.soderholm@aalto.fi

Lisätiedot

Liite 1 15.6.2016 Oulun yliopisto PL 8000 90014 Oulun yliopisto oulun.yliopisto @ oulu.fi Puh 0294 480 000 Fax 08 344 064 www.oulu.fi 6 Tutkinto-ohjelmaportfolio 2017, aloituspaikkamäärät, lukuvuosimaksut

Lisätiedot

Kirjasto yliopiston tutkimusaineistopolitiikan toteuttajana. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Kirjasto yliopiston tutkimusaineistopolitiikan toteuttajana. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Kirjasto yliopiston tutkimusaineistopolitiikan toteuttajana Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tutkimusinfrastruktuuri Tutkimusinfrastruktuurit kilpailutekijänä: Tutkimusinfrastruktuurit

Lisätiedot

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaiset arvosanojen (L tai E) suhteelliset määrät aloittain

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaiset arvosanojen (L tai E) suhteelliset määrät aloittain Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaiset arvosanojen (L tai E) suhteelliset määrät aloittain AVAIN Monitieteistä tutkimusyhteistyötä ssa: AVAIN - tutkimusryhmä: (www.oulu.fi/avain) Professorit

Lisätiedot

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Ajankohta Paikkakunta Lisätietoa Biologia (ruotsinkielinen valinta) to 21.5.2015 klo 9.00-13.00, Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Turku Biologia (suomenkielinen valinta)

Lisätiedot

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät Liite 1 Vuoden 2015 opiskelijavalintojen t Vuonna 2012 ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 1315 opiskelijaa ja vuonna 2013 vastaavasti 1324 opiskelijaa. Vuonna 2012 alemman korkeakoulututkinnon suoritti

Lisätiedot

2 (9) Kasv.tdk Kasvatustieteiden laitos Aikuiskasvatustiede Erityispedagogiikka Kasvatustiede

2 (9) Kasv.tdk Kasvatustieteiden laitos Aikuiskasvatustiede Erityispedagogiikka Kasvatustiede 1 (9) Pitkät vaihdot Hum.tdk Hist.,kultt. ja tait.tutk.lts Arkeologia 1 3 2 2 1 1 1 2 Digitaalinen kulttuuri, Pori 1 2 1 2 2 1 1 Folkloristiikka 2 2 1 1 1 2 1 1 2 2 Historia 1 1 2 1 4 2 2 2 3 2 Kansatiede

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Lausunto 1 (9) 12.10.2015 AKA/15/00.03.20/2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016-2019 Julkisen talouden suunnitelman eräitä

Lisätiedot

Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset

Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset Rationaalisen lääkehoidon tutkimusseminaari 22.11.2017 Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 2 3 Publication profile of Finland and 12 comparison countries

Lisätiedot

Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat

Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat Juha Haataja Kirjastopäivät 24.11.2016 Avoimuus etenee kansainvälisesti Hyötyjä - Tieteellinen toimintamalli edistyy - Tutkimustiedon vahvistaminen

Lisätiedot

Biotekniikkaviikon päätapahtuma

Biotekniikkaviikon päätapahtuma Biotekniikkaviikon päätapahtuma 3.10.2013 Finlandia-talo Tietoyhteiskunta ja biotekniikka Marja Makarow Knowledge triangle Tietokolmio Tietoyhteiskunnan kivijalka TUTKIMUS Rahalla tietoa Tiedosta rahaa

Lisätiedot

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Tiedeasiamies Kalle Korhonen syyskuu 2015 6.9.15 KONEEN SÄÄTIÖ 1 Koneen Säätiö Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton v. 1956 perustettu yleishyödyllinen säätiö

Lisätiedot

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2011-2012

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2011-2012 SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2011-2012 12. huhtikuuta 2011 2 SISÄLTÖ 1. RAHOITUSPERUSTEET 4 1.1. Taloudellinen perusta 1.2. Tutkimuksen kustannusten yhteisrahoitteisuus

Lisätiedot