Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen"

Transkriptio

1 Sinä poljet ja ohjaat ja minä katselen päältä Kalervo Väänänen

2 Sisältö Tohtoroitumisen lähihistoriasta Tutkijoiden tarpeesta ja sijoittumisesta Suomen julkinen tutkimusrahoitus Akateemisesta uraputkesta Suomen Akatemiasta Mene maailmalle-teemasta Onko tutkimus houkuttelevaa?

3 Tohtoroitumisen lähihistoria Suomessa tavoitteena 1600 tohtorin valmistuminen vuodessa. Ei tiedossa poliittisia aikeita nostaa/laskea tavoitetta Tällä hetkellä valmistuu vajaa 1500 tohtoria vuodessa. Vuonna 1980 vajaa 300. Erittäin nopea lisäys määrässä 1990-luvun alusta lähtien Suhteellisesti eniten väitellään edelleen lääketieteen alueelta perus-/tohtorintutkinto suhteella arvioiden

4 Tutkimuksen merkitys yhteiskunnissa korostuu

5 Korkean elintason maissa tutkijat muodostavat kasvavan väestöryhmän

6 Tohtorin tutkinnon jälkeen maailma on avoinna vai onko? Akateeminen tutkijan ura yliopistossa? Tutkijan ura muualla: tutkimuslaitokset, yritykset, muu julkinen sektori? Muut tehtävät? Milloin tehdä lopullinen valinta vai antaako sattuman kuljettaa? Jo ennen väitöstä kannattaisi tehdä valinta josko lähtee post-doccaamaan ulkomaille!

7 Miten tohtorit sijoittuvat työmarkkinoille Pääsääntäisesti erittäin hyvin. Tärkeintä ovat kuitenkin henkilön yksilölliset ominaisuudet. Tohtorin tutkinto tekee työkyvyttömäksi - asennetta edelleen jonkin verran perusteollisuudessa. Ongelmallisinta on korkeasti koulutettujen vähäinen innostus omien yritysten perustamiseen ja kehittämiseen

8 Miten tohtorit sijoittuvat työmarkkinoille Tällä hetkellä kaikilla aloilla täystyöllisyys mutta ei tietoa siitä, kuinka moni eikoulutusta vastaavassa työssä Tohtorin tutkinto valmistaa tällä muodollisesti ainoastaan tutkimustehtäviin Suomessa OECD-maiden suurin väestöosuus tutkimus- ja tuotekehitystyössä

9 Tutkijakouluista vuosina valmistuneiden tohtoreiden ensimmäinen työpaikka/työnantaja väitöksen jälkeen % tohtoreita BY KY TT LT Lähde: tutkijakouluhakemusten raporttiosa (raportointijakso )

10 Miten tohtorit sijoittuvat työelämään Tulevaisuuden yhteiskunnassa luovan luokan osuus (pääasiallinen työ ajatteleminen) lisääntyy edelleen voimakkaasti Tohtorin tutkinnon merkitys työelämässä paranee koko ajan mutta oleellista ei ole ainoastaan se, mitä olet tehnyt vaan prosessin oppimisen merkitys korostuu

11 Akateeminen uraputki Akatemiaprofessori, FiDiPro-professori, Professori Akatemiatutkija, Ryhmänjohtaja, Yliopisto -tutkija Tutkijatohtori (postdoc) Nuorempi tutkija (Tutkijakoulut )

12 Akateeminen uraputki SA tukee yliopistojen neliportaista urakehitystä ja pyrkii sovittamaan rahoitusinstrumentinsa sen mukaisesti Uusi yliopistolaki (Oy Yliopisto Ab) ja uusi laki Suomen Akatemiasta valmisteilla Tilastollisesti varmin tapa tähän mennessä päätyä yliopiston professoriksi on työskennellä yksi kausi Suomen Akatemian tutkijana (lähes puolet -90 luvun alkupuolella akatemiatutkijoina työskennelleistä professoreita)

13 Spekulaatiota tulevaisuudesta Ammattitutkija elinkeinoelämä Yliopistotutkija opetus ja tutkimus

14 Finnish public research funding actors

15 Valtion tutkimusmenot 2008 Yhteensä 1,8 mrd euroa Hallitusohjelman tavoite nostaa T&TK menot 4%:iin BTK:sta

16 Suomen Akatemian organisaatio

17 Suomen Akatemian tutkimusrahoitus Yhteensä 264 milj. euroa

18 Jos päädyt jatkamaan tutkijan uraa mistä rahoitus? Useita eri rahoitustahot ja tavat mahdollisia: Yliopisto, SA, tutkimuslaitokset, muu julkinen sektori, yritykset Mutta mene ensin maailmalle: hae ensisijaisesti rahoitusta kohdemaasta ja aiotusta työpaikasta. Tämä tärkeää kahdesta syystä syystä: kertoo paikan todellisen kiinnostuksen Sinusta ja sitouttaa paikkaa Sinun työhösi SA ja useat eri säätiöt mahdollisia osarahoittajia

19 Suomen Akatemian tutkimusvirkojen ja tutkijatohtorin määrärahat Lukumäärä

20 Tutkijankoulutukseen ja tutkijan työskentelyyn ulkomailla myönnetyt apurahat Tutkijoiden lukumäärinä (lkm) ja henkilötyökuukausina (httk) BY= Biotietieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta, KY= Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta, LT= Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta, TT = Terveyden tutkimuksen toimikunta

21 Post-doktoraalirahoitus LIIKKUVUUS EDELLEEN TÄRKEÄÄ!

22 Post-doktoraalirahoitus Tuki ulkomaille lähteville: useimmiten osittainen palkkaus, jonka suuruus määräytyy tarpeen mukaan (perhe etc) Tutkijatohtoriprojekti, 3 vuotta omaan palkkaan ja mahdollisesti tutkimuskuluihin Yleinen määräraha avoinna kaikille uran vaiheesta riippumatta

23 Tutkimus alkaa kiinnostaa nuoria huonoina aikoina

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa.

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Etene tutkijana Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Suomen Akatemia edistää tutkijanuraa sen kaikissa eri vaiheissa. Akatemia tukee erityisesti nuorten tutkijoiden itsenäistymistä, kannustaa tutkijoiden

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

Ask & Apply -kiertue 2013

Ask & Apply -kiertue 2013 Ohjelma: Ask & Apply -kiertue 2013 Syyshaku 2013 (30 min.) Hyvän hakemuksen ainekset (20 min.) Budjetin laadinta, Akatemia ja yliopisto yhdessä (30 min.) Kysy tiedeasiantuntijalta -tunti (60 min.) 1 SYYSHAKU

Lisätiedot

Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008

Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008 KLIINIKKO, TUTKIJA VAI KLIINIKKOTUTKIJA? Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008 Tero Kivelä Säätiöstä Suomen Lääketieteen Säätiö Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin perustama

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan luonnontieteistä avaruustieteitä ja tähtitiedettä, fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa, tilastotiedettä

Lisätiedot

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot:, maantiede, sekä maatalous- ja metsätieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan seuraavia aloja: biotieteet, maantiede ja, maa- ja metsätaloustieteet,

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan yhteiskuntatieteistä kansantaloustiedettä, liiketaloustiedettä, kasvatustieteitä, media- ja viestintätieteitä,

Lisätiedot

Professori tutkimuksen johtajana. Kaarle Hämeri Professorilii/o

Professori tutkimuksen johtajana. Kaarle Hämeri Professorilii/o Professori tutkimuksen johtajana Kaarle Hämeri Professorilii/o 1. Asema: yliopistolaki, johtosäännöt 2. Tutkimuksen teon edellytykset 3. Strategiaan vaiku/aminen, tutkimuksen suuntaaminen Asema Yliopistolaki

Lisätiedot

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät SYYSHAKU 2012 1. Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät 1 Hankerahoitus Akatemiahanke Suunnatut akatemiahankkeet Temaattiset haut Kehitystutkimus Kansainväliset yhteishankkeet Tutkimusohjelmat

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Suomen Akatemian tutkimusrahoitus 2000 2018 Milj. euroa 500 450 2018 yhteensä 429,3 milj 400 350 300 250 200 150 100 50 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tässä dokumentissa tarkastellaan tekniikan aloista arkkitehtuuria; kone- ja valmistustekniikkaa; rakennusja yhdyskuntatekniikkaa; sähkötekniikkaa,

Lisätiedot

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta Pyyntö: Tutkimuslaitosten ja tutkimuslaitoksissa työskentelevien tutkijoiden kannalta Tutkimusjohtaja Per Mickwitz, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja

Lisätiedot

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Suomen Akatemian kautta jaettava tohtoriohjelmarahoitus (aiemmin tutkijakoulurahoitus) rahoitus tutkimusprojektilta

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio13.9.2012 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Nuoret tutkija -hanke. Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut

Nuoret tutkija -hanke. Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut Nuoret tutkija -hanke Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut Nuoret tutkijat -hankkeen taustaa Yleinen huoli tohtoreiden työllistymisestä Suuri osa tohtoreista työllistyy yliopiston ulkopuolisiin

Lisätiedot

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tohtoreiden sijoittumisaineisto

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 2005

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 2005 Tutkimusrahoitus Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 2005 Tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä 77 000 henkilöä Tutkimusrahoitus 5,4 mrd euroa, josta yritysten osuus 70 % T&k-panostus 3,5 % BKT:sta

Lisätiedot

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain Tässä dokumentissa tarkastellaan Suomen t&k-toimintaa kokonaisuutena (kaikki tieteenalat yhteensä)

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan lääketieteiden aloista peruslääketieteitä; kliinisiä lääketieteitä; hammaslääketieteitä; lääketieteen

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio12.9.2013 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

Suomen Akatemian toimikuntarakenne

Suomen Akatemian toimikuntarakenne Suomen Akatemian toimikuntarakenne 1. Sukupuoli Nainen Mies En halua kertoa 2. Vastaajan taustaorganisaatio Yliopisto Ammattikorkeakoulu Tutkimuslaitos Muu julkinen sektori Elinkeinoelämä Työmarkkinajärjestö

Lisätiedot

HAKEMUS Sivu 1

HAKEMUS Sivu 1 HAKEMUS 118797 Sivu 1 Saapumisaika: Yleiskuvaus 1 Tutkimushankkeen nimi Kieliteknologian valtakunnallisen tutkijakoulun (KITtutkijakoulu) lisärahoitus vuosiksi 2007-2009 3 Tutkimushankkeen nimi englanniksi

Lisätiedot

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Riitta Maijala 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaprofessori Tutkijatohtori Huippuyksikkö

Lisätiedot

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina 2010 2011 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina 2010 2011 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta Vuosina 2010 2011 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Saatteeksi Tässä annetut tiedot tohtoreiden työllistymisestä

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tiedonhallintasuunnitelma. Mitä, miksi ja miten? Jarmo Laine 27.11.2009 1 1.12.2009 Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tieteellisten toimikuntien järjestelmä ja maamme tärkein tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

Biotekniikkaviikon päätapahtuma

Biotekniikkaviikon päätapahtuma Biotekniikkaviikon päätapahtuma 3.10.2013 Finlandia-talo Tietoyhteiskunta ja biotekniikka Marja Makarow Knowledge triangle Tietokolmio Tietoyhteiskunnan kivijalka TUTKIMUS Rahalla tietoa Tiedosta rahaa

Lisätiedot

FSD2072 Tampereen yliopistossa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään

FSD2072 Tampereen yliopistossa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2072 ssa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään sijoittuminen Kyselylomaketta

Lisätiedot

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti Maj ja Tor Nesslingin Säätiön toimeksiannosta kyselytutkimuksen,

Lisätiedot

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Tiedeasiamies Kalle Korhonen syyskuu 2015 6.9.15 KONEEN SÄÄTIÖ 1 Koneen Säätiö Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton v. 1956 perustettu yleishyödyllinen säätiö

Lisätiedot

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa

Lisätiedot

Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän raportti

Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän raportti OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän raportti 28.3.2007 Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän jäsenet Hannu Soini, professori (pj.) Leena Syrjälä, professori

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013

Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013 Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013 Valtion työmarkkinalaitos Veli-Matti Lehtonen Syyskuu 2013 2 Sisältö 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne... 3 2 Vanhuuseläköityminen

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 27.1.2016 ULKOMAILLA OPISKELUN HYÖDYT Henkilökohtainen akateeminen

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

VÄITÖKSEN KULKU JA KARONKAN PERINTEET

VÄITÖKSEN KULKU JA KARONKAN PERINTEET 1 VÄITÖKSEN KULKU JA KARONKAN PERINTEET Titta Kallio-Seppä koordinaattori UniOGS Kohti tohtorin tutkintoa seminaari 12.3.2015 23.3.2015 2 VÄITÖSKIRJA Mitä Suomen laki sanoo Väitöskirja on tarkastettava

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö Muuttuva akateeminen professio Timo Aarrevaara

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö Muuttuva akateeminen professio Timo Aarrevaara Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö 4.12.2008 Muuttuva akateeminen professio Timo Aarrevaara Muuttuva akateeminen professio-hanke Lähtökohtana järjestelmien

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja kohderyhmä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet Suomen Akatemia 24.1.14 : Humanistiset tieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä sekä rahoituksesta www.aka.fi/tieteentila Suomen Akatemia 24.1.14 Sisällysluettelo -hanke...

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla

Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 22.1.2015 Ulkomailla opiskelun hyödyt Akateeminen hyöty Uusia

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtoriopintojen rahoitus Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 7.9.2017 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtorikoulutuskyselyn 2015 kertomaa 57 % vastanneista keskustelee tutkimusrahoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Yliopistoissa käytetään erilaisia. ja suoriutumisen arviointiin. Yliopistoissa harjoitellaan TYÖMARKKINATUTKIMUS 2011

Yliopistoissa käytetään erilaisia. ja suoriutumisen arviointiin. Yliopistoissa harjoitellaan TYÖMARKKINATUTKIMUS 2011 TYÖMARKKINATUTKIMUS Yliopistoissa harjoitellaan suoriutumisen arviointia Teksti Henna Laasonen Kuvat istockphoto TEKin joulu tammikuussa toteutetussa työmarkkinatutkimuksessa kerättiin ensimmäistä kertaa

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

Ohjaus- ja työelämäpalvelut

Ohjaus- ja työelämäpalvelut Ohjaus- ja työelämäpalvelut www.oulu.fi/careerservices Opintokatu KE 1143 career@oulu.fi Opetus- ja opiskelijapalvelut Opiskelijapalvelut Opetuksen kehittämisyksikkö Kansainväliset asiat Liikuntapalvelut

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA Sisällys: 1. Suunnitteletko maisterintutkinnon jälkeisiä jatko-opintoja? Väitöskirjaa? 2. Alustavaa informaatiota jatko-opiskelusta perustutkintovaiheessa

Lisätiedot

sosiaalialan menestystekijä

sosiaalialan menestystekijä sosiaalialan menestystekijä Osaaminen, vuorovaikutus, tahto. {Osaaminen on tietoa, taitoa ja oikeaa asennetta.} Ammattijärjestö Talentia edistää jäsentensä urakehitystä vaikuttamalla sosiaalialan lainsäädäntöön,

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtoriopintojen rahoitus Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtorikoulutuskyselyn 2015 kertomaa 57 % vastanneista keskustelee tutkimusrahoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Historia eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät 27.-28.10.2009, Finlandia-talo, Helsinki. Johtaja Hannu Sirén

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät 27.-28.10.2009, Finlandia-talo, Helsinki. Johtaja Hannu Sirén Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät 27.-28.10.2009, Finlandia-talo, Helsinki Johtaja Hannu Sirén Ajankohtaista korkeakoulupolitiikasta 1. Lainsäädäntö Yliopistolaki Ammattikorkeakoululain muutokset

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008)

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Varttuneen tutkijan palkkaus Tutkijatohtorin projektin määräraha Suomen Akatemian tutkimusrahoituspäätösten

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Terveystieteiden yksikkö

Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden yksikkö HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Filosofian tohtorin Filosofian lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Ritva Dammert 17.3.2014 Tieteentekijöiden liiton seminaari Helsingin yliopiston toimenpideohjelma 2013 2016 ja tohtorikoulutus Huippututkimuksen tunnistaminen

Lisätiedot

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava. 30.1.2007 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTEN YLEISET EHDOT Tuki tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijankoulutuskursseille, tutkimusyhteistyön edistäminen, tuki tiedeakatemioille ja tiedepoliittisille

Lisätiedot

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet OHJE 1 (5) 4.8.2009 Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet Suomen Akatemia ja Tekes avaavat omia FiDiPro-hakuja säännöllisin väliajoin ja noudattavat omia hakukäytäntöjään. Hakuprosessi on kaksivaiheinen.

Lisätiedot

Terveystieteiden yksikkö

Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden yksikkö HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Filosofian tohtorin Filosofian lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

UNIVERSITY OF TAMPERE. TaSTI UNIT FOR SCIENCE, TECHNOLOGY AND INNOVATION STUDIES

UNIVERSITY OF TAMPERE. TaSTI UNIT FOR SCIENCE, TECHNOLOGY AND INNOVATION STUDIES UNIVERSITY OF TAMPERE TaSTI UNIT FOR SCIENCE, TECHNOLOGY AND INNOVATION STUDIES Työraportteja 6/2010 Pia Vuolanto, Hanna-Mari Puuska & Erkki Kaukonen Tutkimusresurssien kehitys Suomen yliopistoissa vuosina

Lisätiedot

Muutama teema. Heikki Mannila

Muutama teema. Heikki Mannila Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti

Lisätiedot

Suomen Akatemia materiaalitehokkuuden ja teollisen ekologian tukena Prof. Riitta Keiski

Suomen Akatemia materiaalitehokkuuden ja teollisen ekologian tukena Prof. Riitta Keiski Suomen Akatemia materiaalitehokkuuden ja teollisen ekologian tukena Prof. Riitta Keiski Materiaalin kostaneet Liisa Savunen (SA), Saila Karvinen (SA) ja Riitta Keiski (OY, SA) 1 Suomen Akatemiassa muutosten

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET VUONNA 2008

SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET VUONNA 2008 SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET VUONNA 2008 12. kesäkuuta 2007 2 SISÄLTÖ 1. RAHOITUSPERUSTEET 4 1.1. Taloudellinen perusta 1.2. Rahoittajayhteistyö 1.3. Rahoituksen myöntämisen

Lisätiedot

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Yksityisen Opetusalan Liiton keskustelutilaisuus Helsinki 9.4.2008 Muutosvoimat pakottavat jatkuvaan osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen Keskeiset muutokset Akatemian rahoitusehdoissa ja -muodoissa Ylijohtaja Riitta Mustonen 1 1.9.2010 Keskeiset muutokset Suomen Akatemian päätös Rahoitusmuotojen uudistus syksyllä 2010 Eduskunnan päätös

Lisätiedot

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Elina Juntunen, Suomen Akatemia Erasmus Mundus infopäivä 21.11.2011 1 23.11.2011 Muutama sana Akatemian tuesta tutkijaliikkuvuudelle Akatemian strategia ja kansainvälisen

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN HUIPPULAADUKAS OPISKELU JA TUTKIMUS OPPIMISEN ILO JA HALU YLIOPISTOJEN RESURSSIEN PARANTAMINEN PARASTA SUOMELLE TEKin

Lisätiedot

Lääketieteen tohtorin

Lääketieteen tohtorin Yhteiskuntatieteiden tiedekunta HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Maahanmuuton taloustiede Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT

Maahanmuuton taloustiede  Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT Maahanmuuton taloustiede www.vatt.fi/maahanmuutto Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT Maahanmuuttajien määrä kasvanut nopeasti Ulkomailla syntyneet Ulkomaalaistaustaiset Vieraskieliset Ulkomaan kansalaiset

Lisätiedot

Tohtorien työllisyyden tukeminen väitöksen jälkeen. Riitta Keiski, Suomen Akatemia

Tohtorien työllisyyden tukeminen väitöksen jälkeen. Riitta Keiski, Suomen Akatemia Tohtorien työllisyyden tukeminen väitöksen jälkeen Riitta Keiski, Suomen Akatemia 2 Tutkijakoulutus Ammatiksi tutkija Eräitä mieleen nousevia kysymyksiä: Miksi tutkijakoulutusta? Mistä rahoitus tutkijakoulutukseen?

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

Työn murros ja vapaan sivistystyön ajankohtaiset asiat. Opetusneuvos Annika Bussman

Työn murros ja vapaan sivistystyön ajankohtaiset asiat. Opetusneuvos Annika Bussman Työn murros ja vapaan sivistystyön ajankohtaiset asiat Opetusneuvos Annika Bussman Työn murros ja elinikäinen oppiminen Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:8 Lähtökohtia: Koko koulutusjärjestelmä

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut HARJOITTELUINFO 26.1.2018 URAPALVELUT HARJOITTELUINFO 31.10.2017 Urapalvelut Harjoitteluinfo/ Urapalvelut 29/01/2018 1 URAPALVELUT Asiantuntemus Palvelut Harjoittelu Urasuunnittelu Uraseuranta Työnhaku

Lisätiedot

Uusia malleja menestyvän tutkijan vakinaistamiselle

Uusia malleja menestyvän tutkijan vakinaistamiselle Iiris Hovatta ja Tomi Mäkelä TUTKIMUS JA OPETUS Uusia malleja menestyvän tutkijan vakinaistamiselle Ammattitutkijaksi Suomessa havittelevalle on opetusministeriön työryhmämietinnöissä esitetty äskettäin

Lisätiedot

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma Juha Latikka Johtava tiedeasiantuntija 1 ACADEMY OF FINLAND ICT2023-ohjelma ICT 2015 työryhmä: 21 polkua Kitkattomaan Suomeen http://www.tem.fi/files/35440/temjul_4_2013_web.pdf

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIJAKOLLEGIUM OHJEET HAKEMUKSEN LAATIMISEKSI. Tutkijakollegiumin toimintaperiaatteet ja tutkijavalinnan kriteerit

HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIJAKOLLEGIUM OHJEET HAKEMUKSEN LAATIMISEKSI. Tutkijakollegiumin toimintaperiaatteet ja tutkijavalinnan kriteerit HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIJAKOLLEGIUM OHJEET HAKEMUKSEN LAATIMISEKSI Tutkijakollegiumin toimintaperiaatteet ja tutkijavalinnan kriteerit Tutkijakollegium on 1.1.2001 perustettu Helsingin yliopiston erillinen

Lisätiedot

Satakunta Johanna Latvala

Satakunta Johanna Latvala ESRrahoitus ja hankekatsaus Satakunta 30.11.2017 Johanna Latvala ESR-rahoitus ja hankkeet 2014- Alueellista ESR-rahoitusta on ollut käytettävissä tällä ohjelmakaudella noin 12,4 miljoonaa euroa. Käynnissä

Lisätiedot

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 LAUSUNTO Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2 00130 HELSINKI www.arene.fi 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ OPETUS-

Lisätiedot

Ikääntyneiden työurat työssä jatkaminen ja eläkkeellä työskentely

Ikääntyneiden työurat työssä jatkaminen ja eläkkeellä työskentely Ikääntyneiden työurat työssä jatkaminen ja eläkkeellä työskentely Työsuojelurahaston 40-vuotisjuhla 9.5.2019 Helsinki Monika von Bonsdorff, Professori ja akatemiatutkija Vaasan yliopisto / Kokkolan yliopistokeskus

Lisätiedot

Jatko-opinnot tutkijanuran alku?

Jatko-opinnot tutkijanuran alku? Jatko-opinnot tutkijanuran alku? PhD. Maria Maunula Tutkimusrahoituksen asiantuntija Tutkimuspalvelut Yliopistonmäki, päärakennus, huone 209 Turun yliopisto Puh +358 (0)2 333 6551 maria.maunula@utu.fi

Lisätiedot