Diakoniabarometri Diakonian tutkimuksen päivä
|
|
- Elsa Jokinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Diakoniabarometri 2016 Diakonian ttkimksen päivä
2 Osaamisen ennakointi Kirkkohallits ja Kirkon työmarkkinalaitos ovat totettaneet osaamisen ennakointia osana Kirkon työelämä 2020-hanketta. Vosien aikana ennakoinnin työpajoihin on osallistnt noin 370 kirkon työntekijää. Osaamisen ennakointi aloitettiin mtostekijöiden, tlevaisskvien ja kaikille kirkon työntekijöille yhteisen osaamisen ennakoinnilla. Voden 2017 aikana aloitetaan erityisosaamisen sekä yhdistelmäosaamisen ennakointi. Titi Gävert / Kirkon diakonia ja sielnhoito, kirkkohallits
3 Mitä kaikkien kirkon työntekijöiden tlisi osata vonna 2030? Eniten korosti (1) vorovaiktsosaaminen, jonka sanoitksissa haettiin rohkeasti sia ilmaksia. Sen ytimessä olivat läsnäoloon asettminen, knteleminen ja dialogiss. Vorovaiktsosaaminen kytkeytyi samattomasti kolmeen mhn pääryhmään. Se liitettiin tiiviisti (2) teologiseen ja kirkon perstehtäväosaamiseen. Erityisesti korostettiin kykyä distaa kirkon käyttämää kieltä. Siksi myös erilliset vorovaiktstaidot (kirjoittaminen ja phminen) tlivat sein mainitiksi omina osaamisaleinaan. Identiteettiosaaminen (3) rakenti taitoon yhdistää kirkon traditio ja arvot itsetntemsosaamiseen. Keskeiseksi nähtiin taito työstää sekä ammatillista että kristityn identiteettiä shteessa mttvaan maailmaan, kirkon itseymmärrykseen ja erilaisten ihmisten kohtaamiseen. Vahva identiteettiosaaminen mainittiin sein mtos- ja distmisosaamisen edellytyksenä. Organisaatio-osaamisen (4) perstana mainittiin sein toimintaympäristö-, innovatiivissja prosessiosaaminen. Keskeistä oli myös serakntalais- ja palvelosaaminen. Organisaatio-osaamiseen liitettiin sekä materiaalisia (esim. hankintaosaaminen) kin sosiaalisia (esim. työyhteisöosaaminen) aleita. Titi Gävert / Kirkon diakonia ja sielnhoito, kirkkohallits
4 Erityisosaaminen ja yhdistelmäosaaminen Erityisosaaminen Jos kirkon työntekijöiden osaamista tarkastellaan kirkon lkopolelta, niin silloin kirkon työhön ja oppiin liittyvä osaaminen nähdään erityisosaamisena. Kirkon työntekijät sen sijaan näkevät sen geneerisenä eli kaikilta työntekijöiltä edellytettävänä (taso määräytyy tehtävien mkaan) Kirkon työntekijät näkevät erityisosaamisen määrittyvän säänneltyjen ammattien erityisosaamisen mkaan, sovellettna kirkon tarpeisiin Yhdistelmäosaaminen On mahdolliss kirkolle, koska kaikkien koltsasteiden kolts mtt niin, että osaamisen yhdistelmiä on mahdolliss tietoisesti modostaa koltsvaiheiden aikana. Jostavammin myös työran aikana täydennyskoltksena. Diakonian sektorilla yhdistelmäosaaminen on mainitt kiinteästi liittyvänä säännellyn ammatin ydinosaamiseen. Yhdistelmätarvetta liittyy esim. arkkitehtri-, tekniseen ja tapahtmatottamisen osaamiseen sekä lovien alojen osaamiseen. Titi Gävert / Kirkon diakonia ja sielnhoito, kirkkohallits
5 Diakoniabarometri 2016 Yhdeksäs Diakoniabarometri Totettajatahot ovat Diakonian ttkimksen sera, Diakoniatyöntekijöiden Liitto sekä Kirkon diakonia ja sielnhoito Vastaajia 303, joista diakoniatyöntekijöitä 287 diakonian teologeja 4 ilman pätevöittävää koltsta 8 Neljä vastaajaa ei kertont koltstastaansa. 21% ammattiknnasta (1 353 diakoniatyöntekijää). Erinomainen vastaavs ammattiknnan rakenteen kanssa. Titi Gävert / Kirkon diakonia ja sielnhoito, kirkkohallits
6 7 ajankohtaista teemaa 1. Hono-osaisten kohtaaminen 2. Yhteisötyö 3. Trvapaikanhakijoiden attaminen 4. Diakoniatyöntekijöiden esikvat 5. Tlevaisden osaamisen ennakointi 6. Diakonian työalajohtaminen 7. Työtrvalliss Titi Gävert / Kirkon diakonia ja sielnhoito, kirkkohallits
7 Raportti on saatavilla makstta verkosta Diakoniabarometri 2016 on jlkaist Kirkon ttkimskeskksen verkkojlkaisna nro 45. Lyhytosoite sakasti.evl.fi/verkkojlkais45 Raportin esiphe, tlosten tiivistelmä ja johtopäätökset ovat sekä someksi että på svenska, tloslvt someksi Raportista otettiin kpl painos, joka jaettiin Kirkon diakonian päivien osallistjille sekä nyt Diakonian ttkimksen päivän osallistjille. Lisäksi raportin ovat saaneet mm. piispat, kirkolliskokos, mtamat kirkkohallitksen työryhmät, ja dtl hallinto. Raportti löytyy ammattikirjastojen tietokannasta paperisena & verkkoversiona (DIAK & mtamat yliopistot) Verkkojlkaisna jlkaistiin myös englanninkielinen lyhyt katsas keskeisiin tloksiin. sakasti.evl.fi/verkkojlkais46 Homaa myös voden 2013 Diakoniabarometri. Linkit verkkojlkaisihin (fi & en) sekä jlkaisesitelmiin on koottna osoitteessa sakasti.evl.fi/ diakoniabarometri Titi Gävert / Kirkon diakonia ja sielnhoito, kirkkohallits
8 Diakoniatyö edellyttää laajaa kirjoa monenlaista osaamista s.66 Kärjessä selkeä kaksikko: vorovaikts & kohtaaminen yhteistyö & verkosto Sen jälkeen 12 osaamisaletta, joiden keskinäiset erot hyvin pieniä Tiedollisia / taidollisia, kten kriisityö, moniklttriss, viestintä, talosnevonta, sotepalvelt Työotteellisia, kten mtososaaminen, epämkavsaleiden sieto, innostaminen Vorovaikts- ja kohtaamisosaaminen Yhteistyö- ja verkosto-osaaminen Kirkon oppiin ja arvoperstaan liilyvä Kriisi- ja tramatyön osaaminen Mtos- ja distsosaaminen MoniklLriss- ja skonto-osaaminen Epämkavsaleiden Media- ja vies<ntäosaaminen Talosnevontaosaaminen Sote-palveliden osaaminen Innostamisosaaminen Yhteisöosaaminen Ohjas- ja organisoin<osaaminen Työhyvinvoin<osaaminen Solidaarisden vahvistajaosaaminen Talososaaminen Esimies- ja työnantajaosaaminen Projek<- ja prosessiosaaminen Markkinoin<osaaminen Strateginen johtamisosaaminen 2 % 2 % 8 % 18 % 14 % 14 % 2 25 % 25 % 23 % 22 % 33 % 29 % 42 % 39 % 73 % 84 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Titi Gävert / Kirkon diakonia ja sielnhoito, kirkkohallits
9 Diakonian osaamistarpeita arvioidessa tlee knnella sisällön asiantntijoita, s. 74 Vorovaikts- ja kohtaamisosaaminen Yhteistyö- ja verkosto-osaaminen Kirkon oppiin ja arvoperstaan liilyvä osaaminen Mtos- ja distsosaaminen MoniklLriss- ja skontoosaaminen Ohjas- ja organisoin<osaaminen Talososaaminen Esimies- ja työnantajaosaaminen Projek<- ja prosessiosaaminen Markkinoin<osaaminen Strateginen johtamisosaaminen 59 % 84 % % 69 % 27 % 42 % 57 % 33 % 64 % % % 77 % 9 14 % % 57 % 11 % 35 % 9 % 47 % 6 8 % 31 % 2 % 8 % 23 % 2 % 21 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Diakoniatyöntekijät Kirkkoherrat ja talosjohto KolLavat tahot Kirkon koltskesks ja Kirkon työmarkkinalaitos ovat kartoittaneet tlevaisden osaamistarpeita Tlevaiss näyttää olevan osittain katsojasta kiinni (pieni varas myös kyselyteknisille eroille) Toki kaikki mainitt ovat tärkeitä, mtta kinka tärkeitä? Kyse on mittakaavaeroista. Jos serakntatyö tai diakoniatyö ei ole sellaista, kin llisi, voisiko katsova tarkistaa, että näkee oikein? Titi Gävert / Kirkon diakonia ja sielnhoito, kirkkohallits
10 Diakoniatyöntekijöiden esikvat s.61 Mielikva diakoniatyöstä saattaa vanheta tai kapeta. Karitatiivinen diakonia on yksi tärkeä osa työtä, mtta ei ainoa tai edes vallitseva Diakoniatyöntekijöiden tavoitteena on olla verkostoitva oikedenmkaistta polstava jokkepelaaja, joka rohkeasti kehittää sia toimintamotoja Vahva kristillinen identiteetti, osiossa Kka m mka eniten mainintoja sai Jeess. 25 % 20 % 15 % 10 % 5 % 0 % 20 % 20 % 17 % 13 % 8 % Jokkepelaaja X, kmppani ja verkostotoimija Florence Nigh<ngale, sien toimintatapojen etsijä ja kehiläjä Mar<n Lther King, oikedenmkaisden polstaja, taistelija Äi< Teresa, hoivaava, holenpitäjä MarLa, seraknnan aikaansaava jokapaikanhöylä Kka m mka 22 % Titi Gävert / Kirkon diakonia ja sielnhoito, kirkkohallits
11 Kiitos! Titi Gävert Kirkon diakonia ja sielnhoito Usko @tgavert
Diakoniabarometri Kirkon diakonian päivät
Diakoniabarometri 2016 Kirkon diakonian päivät 23.9.2016 1 Diakoniabarometri 2016 Toteuttajatahot ovat Diakonian tutkimuksen seura, Diakoniatyöntekijöiden Liitto sekä Kirkon diakonia ja sielunhoito Vastaajia
KYSELYLOMAKE: FSD3184 DIAKONIABAROMETRI 2016 QUESTIONNAIRE: FSD3184 DIACONIA BAROMETER 2016
KYSELYLOMAKE: FSD3184 DIAKONIABAROMETRI 2016 QUESTIONNAIRE: FSD3184 DIACONIA BAROMETER 2016 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa.
Diakoniabarometri 2018 Yksinäisyyden monet kasvot
Yksinäisyyden monet kasvot Päivi Isomäki, Johanna Lehmusmies, Päivi Salojärvi ja Veera Wallenius Diakonian tutkimuksen päivä Tampere 12.11.2018 DBR2018 Yksinäisyyden monet kasvot Kymmenes diakoniabarometri
FSD3184. Diakoniabarometri Koodikirja
FSD3184 Diakoniabarometri 2016 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Diakoniabarometri 2016 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja ja jakaja], 2018. Koodikirja
Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous SOPENKORVEN KOKOELMAKESKUS
Päijät-Hämeen ja Mäntsälän mseoiden työryhmän kokos 10.4.2019 SOPENKORVEN KOKOELMAKESKUS Asialista 10.4.2019 1. Kokoelmaohjelmien kokoelmien historiaa, kehitystä ja nykytilaa koskevan osden lyhyt käsittely,
Yhteistyötä teatterista & Taiteesta tuotteeksi -hankkeet
Yhteistyötä teatterista & Taiteesta totteeksi -hankkeet Iisalmi, Keitele, Kirvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi ja Vieremä 10.8.2015 10.03.2016 Sisällys Johdanto... 3 Yhdistystoiminta ja osallistminen...
Kokemuksia muutoksesta ja johtamisesta 1980- luvulta tähän päivään. Keijo Mutanen KIM Ventures Oy Joensuu 6.11.2014
Kokemksia mtoksesta ja johtamisesta 1980- lvlta tähän päivään Keijo Mtanen KIM Ventres Oy Joens 6.11.2014 Oma johtamiskokems 1980- lk: VTT, Jyväskylä, Jaoston päällikkö, projektipäällikkö, yksikön varajohtaja,
Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous MUSEOKIOSKI
Päijät-Hämeen ja Mäntsälän mseoiden työryhmän kokos 8.4.2019 MUSEOKIOSKI Asialista 8.4.2019 1. Kokoelmaohjelmien kokoelmien historiaa, kehitystä ja nykytilaa koskevan osden lyhyt käsittely, mikäli tässä
Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op
Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op 8.9.2014 Kirkon työntekijät toimivat yhteistyössä yhteiskunnan erilaisten organisaatioiden, yhteisöjen ja verkostojen kanssa. Työ perustuu kumppanuudelle, tiimityölle
Diakoniabarometri 2018 Yksinäisyyden monet kasvot
Yksinäisyyden monet kasvot Päivi Isomäki, Johanna Lehmusmies, Päivi Salojärvi, Veera Wallenius sekä Titi Gävert, Mikko Malkavaara ja Jouko Porkka Kirkon diakonian päivät Lahti 15.9.2018 DBR2018 Yksinäisyyden
Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan
Tule mukaan kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Diakonissa, sairaanhoitaja (AMK) Johanna Saapunki Työpaikka: Kuusamon seurakunta Työtehtävät: perusdiakonia, kehitysvammatyö Mikä on parasta työssä?
Työ sosiaalisessa mediassa -kysely seurakuntien työntekijöille
Työ sosiaalisessa mediassa -kysely seurakuntien työntekijöille Hengellinen elämä verkossa hanke Kirkon tutkimuskeskus 2012 Hengellinen elämä verkossa-hankkeen johtoryhmälle tehty lyhennelmä tutkimustuloksista
TOIMEKSIANTOSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Yhteyshenkilöt. 3. Sopimuksen tausta ja tavoitteet. Osoite: Kasurilantie 1, PL 5, 71801, Siilinjärvi
TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1. Sopijapolet Toimeksiantaja: Siilinjärven knta (Jäljempänä Asiakas ) Osoite: Kasrilantie 1, PL 5, 71801, Siilinjärvi Y-tnns: 0172718-0 Toimeksiannon saaja: Vaktsmeklari Novm Oy (Jäljempänä
Uraohjaukseen tarvitaan oikea-aikaisuutta ja monikanavaisuutta
Uraohjas2020-hanke, Uraohjasta kartoittaneen kyselyn tlokset Joona Tarja, Mäkelä Pentti ja Venhovaara Pirjo Uraohjakseen tarvitaan oikea-aikaistta ja monikanavaistta Keväällä 2018 kysyimme ammatillista
YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa. Kirteko-verkostotapaaminen Seinäjoki
YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa Kirteko-verkostotapaaminen 24.10.2017 Seinäjoki Kirteko verkostotapaamisen ohjelma Seinäjoella 24.10.2017 9 - Ilmoittautuminen, esittelyjen
Ennakoinnin digitaalinen ekosysteemi valtakunnallisen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin näkökulmia
Ennakoinnin digitaalinen ekosysteemi valtakunnallisen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin näkökulmia 10 Valtakunnallinen alue-ennakoinnin seminaari Oulu 2132018 Projektipäällikkö, opetusneuvos Samuli
YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa. Kirteko-verkostotapaaminen Mikkeli
YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa Kirteko-verkostotapaaminen 11.10.2017 Mikkeli Kirteko verkostotapaamisen ohjelma Mikkelissä 11.10.2017 8.30 - Ilmoittautuminen, esittelyjen
Ennakkotietoa Kirkon koulutuskeskuksen alkavista koulutuksista 2019 KIRKON KOULUTUSKESKUS. Lähijaksojen ajankohdat PASTORAALIKOULUTUS
Ennakkotietoa Kirkon koulutuskeskuksen alkavista koulutuksista 2019 Kirkon koulutuskeskus on Järvenpäässä sijaitseva Kirkkohallituksen koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijayksikkö. Koulutuskeskuksen
PIISPAINKOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN 13. 14.9.2005 JA 5.12.2011 MUKAISET KIRKON VIRKAAN VAADITTAVAT OPINNOT
1 PIISPAINKOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN 13. 14.9.2005 JA 5.12.2011 MUKAISET KIRKON VIRKAAN VAADITTAVAT OPINNOT Diakonian / kirkon nuorisotyönohjaajaan / kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan virkoihin kelpoisuuden
KOULUTUSKESKUS. Hyväksytty kuntayhtymän hallituksessa X.X.2019 JEDU.FI
KOULUTUSKESKUS 21 9-20 1 htymän 0 y 2 a t e n l l i k s s o olt nnitelma v aaksojen k s ä t n ti s e i - ja v ti n i o n i k k ar Jokil m Hyväksytty kntayhtymän hallitksessa X.X.2019 JEDU.FI 1 Markkinointi-
Oppimisen haasteet ja mahdollisuudet terveysalan simulaatioissa
Oppimisen haasteet ja mahdollisdet terveysalan simlaatioissa Marianne Teräs, THM, FT Aikiskasvatksen dosentti Helsingin yliopisto Esitys 18.9.2015 Somen elvytysvasthenkilöiden valtaknnallinen 10 v jhlasymposimi
Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014
HYPPÄÄ KYYTIIN! Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014 Tulevaisuus? Ehkäisevä päihdetyö? Yhdessä kehittäminen? Kuka ja mitä? Foorumin iltapäivässä työskenneltiin fasilitointimenetelmin
viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o
SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ koulutus vuorovaikutus keskustelu some viestintä2020! media sanomamme työyhteisö 2o2o Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelma vuoteen 2020 Viestinnän kivijalka on kirkon
Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa. Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/
Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/ Lähtökohta Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa
22.10.2014 M.Andersson
1 Kommenttipuheenvuoro: Reflektiivinen työote Mll:n seminaari Helsinki Maarit Andersson, kehittämispäällikkö Ensi- ja turvakotien liitto 2 Aluksi Vallitseva yhteiskunnallinen tilanne, kuntien taloudellinen
Oriveden kylien kumppanuuspöytä ENSIMMÄINEN KOKOONTUMINEN KARPINLAHDEN KOULU
Oriveden kylien kmppanspöytä ENSIMMÄINEN KOKOONTUMINEN 8.11.2018 KARPINLAHDEN KOULU Illan ohjelma 1. Kahvit 2. Tilaisden avas; mikä on kmppanspöytä (elinvoimajohtaja Pirkko Lindström) 3. Esittäytymiskierros
Omakotitalon energiaratkaisu Pieni askel omavaraisuuteen.
Omakotitalon energiaratkais Pieni askel omavaraisteen. www.arime.fi Phdasta energiaa lonnosta Arinko on meidän kakien elämään vattava ehtymätön energianlähde ja se tottaa välillisesti srimman osan ihmisten
Tesomajärven koulusta Tesoman kouluksi
Tesomajärven kolsta Tesoman kolksi Tesomajärven kol aloitti toimintansa v.1967 Kola käytiin kahdessa vorossa, parhaimmillaan kola kävi yli 1000 oppilasta Tesomajärven alakoln on liitetty myöhemmin Ikrin
- Monipuolinen kokemus vapaaehtoistoiminnan tutkimuksesta, kehittämisestä, kouluttamisesta ja käytännön kentästä.
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Tomi Oravasaari 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - TM, tutkija 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Monipuolinen kokemus vapaaehtoistoiminnan tutkimuksesta,
Kirteko ohjelmallista kehittämistä kirkon sektorilla
Kirteko ohjelmallista kehittämistä kirkon sektorilla Kirkon työmarkkinalaitos Oili Marttila 21.3.2017 1 24.3.2017 Esityksen / esittäjän nimi Kirkon henkilöstö 1975-2016 25 000 20 446 21 598 19 786 20 000
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. Me teemme lähihoitajille
Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke
Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,
Työssä oppiminen. Risto Tanskanen Työturvallisuuskeskus TTK Sykettätyöhön.fi-palvelu sykettatyohon.fi
Työssä oppiminen Risto Tanskanen Työturvallisuuskeskus TTK Toimintaympäristön raju muutos Olemme murtautumassa teollisen ajan taloudesta informaatioyhteiskunnan kautta verkostoyhteiskuntaan. Talous globalisoituu
Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?
Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja
AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön Satu Helmi
AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön 1.9.2018 28.2.2021 Satu Helmi 22.5.2019 AMKista uralle uraseurantatiedot käyttöön Tavoitteena on luoda YO-sektorin kaltainen toimintamalli alumnien työuran seuraamiseksi.
Puheenjohtajat uudenlaisen toimintakulttuurin edistäjinä! Hiippakuntasihteeri Mirkka Torppa
Puheenjohtajat uudenlaisen toimintakulttuurin edistäjinä! Hiippakuntasihteeri Mirkka Torppa mirkka.torppa@evl.fi 16.5.2019 Millainen on hyvä puheenjohtaja? Vaikuttaa kokouskulttuuriin, hyvään ilmapiiriin
Tesomajärven koulusta Tesoman kouluksi
Tesomajärven kolsta Tesoman kolksi Tesomajärven kol aloitti toimintansa v.1967 Kola käytiin kahdessa vorossa, parhaimmillaan kola kävi yli 1000 oppilasta Tesomajärven alakoln liitettiin myöhemmin Ikrin
13.05.2014. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020
Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020 Tuomiokapitulin tehtävänmäärittelyn lähtökohtia Mitä varten tuomiokapituli / me olemme olemassa? Mikä on tuomiokapitulin / meidän perustehtävä?
Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.
OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden
Maakunnan tila. Kansanedustajaryhmä ja kunnanjohtajat 23.1.2013. Maakuntajohtaja Juho Savo
Maaknnan tila Kansanedstajaryhmä ja knnanjohtajat Mano Koivisto o kesks, Trk 23.1.2013 Maakntajohtaja Jho Savo Liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys yrityksissä Liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys
Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä
Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä Selvityksen tausta Aula Research Oy toteutti selvityksen Suomessa tehtävään työhön liitettävistä mielikuvista Selvityksen toimeksiantajina ovat
Esipuhe 1. KÄSIKIRJAN KÄYTTÄJÄLLE
Esiphe 1. KÄSIKIRJAN KÄYTTÄJÄLLE 2. AIKALISÄ-TOIMINTAMALLIN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT Norten miesten erityinen ten tarve Varsmies- ja siviilipalvelksen lkopolelle jäävät noret miehet riskiryhmänä Tavoitteena
Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)
Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet
Kuntamarkkinat 12.9.2018 Muutos onnistuu strategisella henkilöstöjohtamisella - seminaari Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet Professori Vuokko Niiranen Sosiaali- ja terveysjohtamisen
Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta
Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta 1. Selaa työpaikkoja Löydät Seuren avoimet työpaikat kotisivultamme seure.fi kohdasta HAE TYÖTÄ Voit hakea työpaikkoja toimialan, kaupungin ja työn luonteen
M u u r a. Muuramen kirkko. Jyväskylän seutukunta. Opetuskäyttö. Kuvaus. 10 Piispalan nuorisokeskus, Eija Syrjälä ja Jao, Jämsän ammattiopisto
r a m e Kva: ramen seraknta ramen kirkko Opetskäyttö Alvar Aallon arkkitehtria, kirkon ja ramen knnan historia. Kvas Jyväskylän setknta ramen kirkon on snnitellt arkkitehti Alvar Aalto. Se on klassisen
Etelä-Savon, Pohjois- Karjalan ja Pohjois-Savon kirjastojen osaamiskartoitushanke. Tampereella Virpi Launonen
Etelä-Savon, Pohjois- Karjalan ja Pohjois-Savon kirjastojen osaamiskartoitushanke Tampereella 6.9.2013 Virpi Launonen Miksi? Jatkuva muutos Uusi järjestelmä, sähköiset aineistot vain osa muutoksesta Eläköityminen,
Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus
Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon koulutuskeskus Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon johtamistehtävissä tarvitaan laaja-alaista ja syvällistä teologista ammattitaitoa sekä kykyä teologiseen reflektioon ja
havainnollistus, muokkaus ja viimeistely
Tekstin havainnollists, mokkas ja viimeistely Lettavs ja merkintätavat Tiina Airaksinen Kappaleiden jäsentäminen Kappale = asiakokonaiss Testi: Pystytkö keksimään otsikon? Ei yhden virkkeen / yhden sivn
Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma
Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma TAITO 2017 Osaamisen ydintä etsimässä Konferenssi Tampereen Taitokeskuksessa 25.-26.4.2017 4.5.2017 Tiina Ervelius, Eeva Mertaniemi, Elina Pekonen
Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista?
Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Kirjaston tehtävä Sivistys Innoitus Kirjaston tavoitteet Palvelu, jolla on merkitystä ja jota käytetään
USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ
USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ Kokemuksia toisinuskovan kohtaamisesta Kajaanin seurakunnassa Tuula Haataja JOS VOISIKIN ITSE VALITA MILLAISTA ERILAISUUTTA JOUTUU LÄHELLÄÄN SIETÄMÄÄN Maija Paavilainen Mutta
Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014
Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,
Inclusive Pedagogy in Arts-Europe Project (IPA-E)
Inclsive Pedagogy in Arts-Erope Project (IPA-E) SML:n kevätpäivät, Lappeenranta 10.-12.4.2019 Esko Kappinen, Annkka Knttila, Elina Vetoniemi Kopion konservatorio IPA-E 1.9.2017 31.3.2019 Erasms+ - hanke,
Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto
Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 28.3.2014 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS Lähde: Euroopan
Laadullinen ennakointi JEDU
Laadullinen ennakointi JEDU Ennakointitietojen hyödyntäminen hannu.simi@jedu.fi GSM 040 3120 441 1 Koulutus ja työmarkkinat - kysyntä ja tarjonta Yritykset Oppilaitokset Peruskoulutus 2. asteen koulutus
Loppuraportti. Projektin nimi: Haukanmaa Masterplan Projektipäällikkö: Merja Galler
Loppraportti Projektin nimi: Hakanmaa Masterplan Projektipäällikkö: Merja Galler Hankkeen nimi: Hakanmaa Masterplan Hankkeen totetsaika: Tokok 2016 - Jolk 2016 Avstksen saajan nimi: Toivakan Knta Yhteyshenkilö:
Maija Ikonen. Aloitus keväällä 2006 Kaiku-ohjelman puitteissa konsultti Heljä Hätösen luento koko henkilökunnalle
ESITYKSEN SISÄLTÖ OSAAMISTARVEKARTTA TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTOSSA osaamiskartan tarkoitus osaamiskarttatyöskentely osaamiskartta kehityskeskustelujen työvälineenä edut ja kehittämistarpeet esimerkkitapaus
MARKKINOINTI SOSIAALISESSA MEDIASSA. Opas Pajulahden Seikkailupuistoon
MARKKINOINTI SOSIAALISESSA MEDIASSA Opas Pajlahden Seikkailpistoon Heini-Maria Salo Opinnäytetyö Tokok 2018 Matkailn koltsohjelma Tampereen ammattikorkeakol TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakol Matkailn
Korkeakoulutuksen haasteet
Korkeakoulutuksen haasteet Prof. (ma.) Maria Kääriäinen Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö Työn murros Työ verkostoitunutta, kompleksista, dynaamista ja vaikeasti ennustettavaa Työn
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut
(kevät 2019) Markku Laitinen Uurainen Siv u 1
(kevät 2019) 1 TUEN SAAJAT: -Lonnolliset henkilöt ja yksityisoikedelliset yhteisöt (Oy, Ky, Ay, ossknnat), joka elinkeinonaan harjoittaa tai ryhtyy harjoittamaan maatilalla maatalotta (maatalosyrittäjä).
Turvallista koulumatkaa!
Trvallista kolmatkaa! Kolkljetkset hallinto-oikeden näköklmasta Lonais-Somen alehallintovirasto 23.5.2017 Hallinto-oikestomari Hannele Sarell ja hallinto-oikestomari Marja Peltoniemi Trn hallinto-oikes
Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous
Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous 8.3.2016 Vapaamuotoinen palaute ELO-kyselyyn Kokouksien järjestelyt hyviä Asiat ovat sujuneet
Tehostetun nuorisotyön toimintamalli. Lahden kaupunki, Nuorisopalvelut
Tehostetun nuorisotyön toimintamalli Lahden kaupunki, Nuorisopalvelut Nuorisotyö mahdollistaa ja antaa tilaa merkityksellisille kohtaamisille Nuorisotyössä voidaan vahvistaa nuorten mielenterveyttä tukevia
Globaalimuutos ja tulevaisuuden maantieteet. Sirpa Tani Maantieteen ja ympäristökasvatuksen professori Helsingin yliopisto
Globaalimtos ja tlevaisden maantieteet Sirpa Tani Maantieteen ja ympäristökasvatksen professori Helsingin yliopisto Tastaa tälle tapahtmalle Maantieteen päivät ei vain ttkijoille, vaan myös maantieteen
OSAAMISEN TULEVAISUUS
OSAAMISEN TULEVAISUUS SKOL konsulttipäivä 10.4.2017 Markku Moilanen, SKOL ry hallituksen puheenjohtaja, Ramboll Finland Oy hallituksen puheenjohtaja 1 OSAAMINEN VANHENEE, ELLEI SITÄ UUDISTETA JATKUVASTI
Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus
Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt
POLKU OSAAMISEN YTIMEEN
OSAAMISMATKA POLKU OSAAMISEN YTIMEEN MIKSI OSATA? Ohjauksen ja opetuksen roolin tulee muuttua siten, että se tukee oppijan osaamisidentiteetin kehittymistä ja antaa valmiuksia rakentaa omia yksilöllisiä
Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022
Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen
RYHMÄMENTOROINTI. Jyväversitas-projektin esittely
RYHMÄMENTOROINTI Jyväversitas-projektin esittely 19.12. PROJEKTISSA MUKANA: Minna Lapakko Marianne Peltola Anna Mäkelä Yhteistyössä: Student Life, Kielten laitos ja Työelämäpalvelut Haaveiletko työurasta,
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan
Johtajuuden uudet haasteet
Johtajuuden uudet haasteet Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät 28.9.2011 Oulu Riitta Helosvuori Sisältöalueet Muuttuvat toiminta-alueet Muutosjohtaminen - diakonaatti - työyhteisön hengellisyyden hoitaminen
Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista Anne Mårtensson Opetushallitus
Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista 9.11.2012 Anne Mårtensson Opetushallitus VAMPO 2010-2015 Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010 2015
FINANSSIALAN TULEVAISUUDEN KYVYKKYYDET
FINANSSIALAN TULEVAISUUDEN KYVYKKYYDET Tutkimuspäällikkö Tarja Kallonen 29.03.2012 Aktuaareille 1 FINANSSIALAN HENKILÖSTÖ IÄN MUKAAN 2011 900 800 Vakuutusyhtiöt Pankit 700 600 500 400 300 200 100 0 18
TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET JA KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN TUTKINTOJEN SISÄLLÖT TIIVISTELMÄ SELVITYKSEN SISÄLLÖSTÄ
TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET JA KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN TUTKINTOJEN SISÄLLÖT TIIVISTELMÄ SELVITYKSEN SISÄLLÖSTÄ Talonrakentajan tutkinto * Kiinteistönhoitajan tutkinto * Rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma/rakennusmestari
Helsingin hengessä sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen
Helsingin hengessä sopa ja sovittela työyhteisön arkeen Helsingin kapngin toimintaohje ristiriitojen rakentavaan käsittelyyn ja sovitteln Tässä oppaassa määritellään, mitä ovat epäasiallinen kohtel ja
Ammattikoulutuksen ajankohtaiskatsaus OPH/Ammattikoulutus/Ennakointi ja strateginen kehittäminen
Ammattikoulutuksen ajankohtaiskatsaus OPH/Ammattikoulutus/Ennakointi ja strateginen kehittäminen Turun AmKesu aluetilaisuus, Turun ammatti-instituutti 19.11.2014 Ulla Taipale-Lehto Opetusneuvos Työvoima-
Tämän vuosituhannen keskuspölynimuri on puhtaasti suomalainen!
Tämän vosithannen keskspölynimri on phtaasti somalainen! 5 kesksyksiköille! voden tak Kotimainen avainlipptote Utta teknologiaa Tyylikästä motoila Tehokktta Hiljainen käytössä Kestävä Trvallinen Pzer Moderni,
Digitalisaation mahdollistamat uudet mahdollisuudet maataloussektorilla
Digitalisaation mahdollistamat det mahdollisdet maatalossektorilla EP-Digi: Digitalisaatio maa-ja metsätalodessa Kinka tehostan maatilani toimintaa Sisältö Digitaalisen maatalosliiketoiminnan kehityksen
KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005
KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 HYVIÄ TÖITÄ! KIRKON UUSITTU REKRYTOINTIESITE ON ILMESTYNYT Kirkkohallitus on julkaissut Hyviä töitä maan ja taivaan väliltä! -rekrytointiesitteen uusittuna
Nuorisotyön valmiussuunnitelma Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön
Nuorisotyön valmiussuunnitelma 10.11.2016 Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön Pohjois-Suomen AVIn työryhmä Mitä on nuorisotyön kriisivalmius?
Kielitaidon tasot ja aihekokonaisuudet
Kielitaidon tasot ja aihekokonaisdet Yksikön päällikkö, opetsnevos Leena Nissilä Osaamisen ja sivistyksen asialla ARVIOINTI JA VIITEKEHYS Eroopan nevosto jlkaisi vonna 2001 asiakirjan Common Eropean Framework
NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ
NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ OSALLISUUS OSAAMISKESKUKSET Kaksi osallisuuden osaamiskeskusta Allianssin osaamiskeskus: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä,
1/5 Kaupunginhallitus Liite Tilausliikenn e Linjakas oy. Kuljetus Oy
1/5 Kapnginhallits 28.5.2018 Liite 1 212 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 151031 / Rokakljetkset 1.8.2018-31.7.2021 + optio 2 v (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapneita tarjoksia yhteensä: 8 Kelvollisia tarjoksia
ELY-kumppanikyselyn tulokset 2018
30.8.2018 ELY-kumppanikyselyn tulokset 2018 Kyselyn toteutus 2018 Webropol-kysely lähetettiin 450 ELY-keskuksen työntekijälle, vastauksia saatiin 136 kpl (vastaus-% 30,2 %) Vastaus-% oli alhaisempi kuin
Työelämän osaamistarpeita
Työelämän osaamistarpeita 12.5.2008 Tiedosta kompetensseihin Räjäytetään rajat mielissä ja järjestelmissä Satu Ågren Yritysten tarvitsema osaaminen Tiedot ja taidot Arvot ja asenteet Verkostot 2 1 Rekrytoinnin
Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla
Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla Riitta Sauni, dos., lääkintöneuvos STM työsuojeluosasto 1 17.5.2017 2 17.5.2017 3 17.5.2017 Kuntien terveys- ja sosiaalipalvelujen
07-07 Nov Poll results
Pohjois-Savon EUrahoitusinfo 07-07 Nov 2018 Poll results Table of contents Mihin teemaan liittyen koet tarvitsevasi koulutusta/tukea? Kuinka eu-hankehallinto (mm. lainsäädäntö, tietojärjestelmät, hakuprosessi),
OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI
OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI Tulevaisuus haastaa nyt! Oulu 21.3.2018 Ilpo Hanhijoki Osaamisen ennakointifoorumi Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen yhteisenä koulutuksen ennakoinnin asiantuntijaelimenä
Kirkon johtamiskoulutus seurakuntien johtamis- ja esimiestehtävissä. Kirkon koulutuskeskus
Kirkon johtamiskoulutus seurakuntien johtamis- ja esimiestehtävissä toimiville Kirkon koulutuskeskus Kirkon johtamiskoulutus seurakuntien johtamis- ja esimiestehtävissä toimiville Kirkon johtamiskoulutus
Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi
Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Ennakointiryhmien aloitusseminaari 1.6.2017 Ylijohtaja Mika Tammilehto 1 Osaamisen ennakointifoorumi Toimii opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen
Auttavan kohtaamisen harjoittelu seurakuntaharjoittelussa TUM-412 luento 2018 sl Aura Nortomaa
Auttavan kohtaamisen harjoittelu seurakuntaharjoittelussa TUM-412 luento 2018 sl Aura Nortomaa Teologinen tiedekunta / Aura Nortomaa 13.10.2017 1 Kohtaamisen taidot teologin ydinosaamisena Kohtaamisen
4. Taajuusalueen suodatus 4.1. Taustaa. 4.2. Perusteita
4. Taajsaleen sodats 4.. Tastaa Forier esitti. 87 idean että laskien yhteen jaksollisia painotettja fnktioita oidaan esittää kinka tahansa monimtkainen jaksollinen fnktio. Ka 4.. esittää tällaista. Jaksolliset
Kasvupaikka ja boniteetti metsätalouden suunnittelussa
Kasvpaikka ja boniteetti metsätaloden snnittelssa Viljelymetsien kasv ja totos seminaari 31.10.2018 Risto Ojans 1 Snnittel perst ennstamisen Toimintaympäristön mtokset Ptavaran kysyntä (määrä, laat) Hinnat
Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta
Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta 1. Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaaminen Tunnen nuorten tieto- ja neuvontatyöhön vaikuttavat lait ja suositukset Ymmärrän nuorten tieto- ja neuvontatyön
DIAKONIATYÖNTEKIJÄ RINNALLAKULKIJA JA KAATOPAIKKA
DIAKONIATYÖNTEKIJÄ RINNALLAKULKIJA JA KAATOPAIKKA DIAKONIABAROMETRI 2013 Jouko Kiiski, Itä-Suomen yliopisto, dosentti, TT, FT Titi Gävert, Kirkkohallitus, TM, diakoni Diakoniabarometrin esittelyn rakenne
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan
Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari
Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Ammatillisen koulutuksen muutoksen johtaminen Muutoksesta mahdollisuus 1 19.2.2015 Reija Lepola Reija Lepola, Kuntayhtymän johtaja, rehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä
Lasten ja perheiden hyvinvointia tukevat yhteistyörakenteet kunnan palveluihin. Lape-Kick off Vaasa, Tiia Krooks
Lasten ja perheiden hyvinvointia tkevat yhteistyörakenteet knnan palvelihin Lape-Kick off 25.9. 2017 Vaasa, Tiia Krooks Lähtötilanteen kvas Pohjanmaan maaknnassa srin osa perheistä selviää arjessaan omilla