SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
|
|
- Tauno Korpela
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä
2
3 SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. SuPer on jäsentensä vahva ja rohkea edunvalvoja sekä yhteiskunnallinen vaikuttaja. SuPer neuvottelee virkaja työehtosopimukset jäsentensä puolesta. Jäsenten paikallisesta edunvalvonnasta huolehtivat SuPerin ammattiosastot, työpaikkojen luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut sekä yhteistoimintaelimissä toimivat edustajat. SuPer vaikuttaa lainsäädäntöön ja yhteiskuntapolitiikkaan. SuPer osallistuu tiiviisti sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutusten kehittämiseen: Liiton edustajat toimivat alan työryhmissä ja toimikunnissa. SuPer tekee kansainvälistä yhteistyötä ja on mukana hankkeissa, joilla vaikutetaan ammatin ja koulutussisältöjen kehittämiseen sekä jäsenten liikkuvuuteen ulkomailla. SuPer on keskusjärjestö STTK:n jäsen. SUPERIN KESKEISIÄ TAVOITTEITA työpaikoilla on riittävästi koulutettua hoitohenkilökuntaa palkka vastaa työn vaativuutta lähi- ja perushoitajien koko osaaminen otetaan käyttöön, myös lääkehoidossa ja esimiestehtävissä hoito- ja hoiva-alan sekä sivistystoimen työpaikat nähdään houkuttelevina ja niihin pätevöittävä koulutus on laadukasta hoitohenkilökunnan ja muiden ammattilaisten työhyvinvointiin panostetaan nykyistä voimakkaammin.
4 Lähi- ja perushoitajia tarvitaan kaikkialla, missä ihmisiä hoidetaan ja autetaan Lähihoitaja on moniosaaja Lähihoitajat työskentelevät laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen tehtävissä. Työssään he noudattavat alan arvoperustaa ja ammattietiikkaa. Työ on vastuullista: lähihoitaja vastaa tekemästään työstä ensisijaisesti asiakkaalle ja potilaalle, mutta myös yhteiskunnalle. Lähihoitaja työskentelee lähellä potilasta ja asiakasta. Hän toimii lasten, nuorten ja aikuisten ja vanhusten keskuudessa siellä, missä ihmisiä hoidetaan ja autetaan. Lähihoitajan työhön kuuluu myös lääkehoidon toteuttaminen. Sijoittuminen työelämässä Lähihoitajia työskentelee muun muassa sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja päiväkodeissa. Vanhustenhuollossa ja kotihoidossa he huolehtivat vanhusten ja perheiden hyvinvoinnista ja päiväkodissa tarjoaa lapsille virikkeellistä hoitoa ja turvaa. Lähihoitajia työskentelee myös kehitysvammahuollossa, yksityisillä lääkäriasemilla, ambulansseissa, kuntoutuslaitoksissa, palvelutaloissa ja kaikissa muissakin hoitoyksiköissä sekä yrittäjinä. Työ on pääsääntöisesti vuorotyötä. Lähihoitajakoulutus Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto antaa pätevyyden lähihoitajan työhön. Lähihoitajaksi voi opiskella ammatillisessa peruskoulutuksessa. Lähihoitajakoulutusta ohjaa Laki ammatillisesta koulutuksesta. Perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Lähihoitaja on nimikesuojattu terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattihenkilö. Uudet tutkinnon perusteet tulevat voimaan
5 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO (180 OSAAMISPISTETTÄ) MUODOSTUU: ammatillisista tutkinnon osista yhteisistä tutkinnon osista ja vapaasti valittavista tutkinnon osista. Koulutukseen sisältyy työpaikalla hankittavaa osaamista. Koulutuksen aloittavalle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen tunnustetaan ja muu tutkinnon perusteiden mukainen osaaminen hankitaan oppilaitoksella ja työpaikalla koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. AMMATTITAITO OSOITETAAN TYÖELÄMÄSSÄ NÄYTÖILLÄ. AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO TUOTTAA JATKO-OPINTOKELPOISUUDEN.
6 SuPerin arvot KUNNIOITUS Kohtelemme toisiamme kunnioittavasti ja huomaavaisesti. Otamme huomioon ihmisten yksilöllisyyden ja itsemääräämisoikeuden. Toimimme ihmisläheisesti ja oikeudenmukaisesti. Muistamme, että työskentelemme jäsenten ja potilaiden tai asiakkaiden, emme organisaatioiden hyväksi. VASTUULLISUUS Tunnustamme vastuumme omasta kehittymisestämme ja yhteisestä onnistumisesta. Samalla kannamme vastuuta sosiaali- ja terveysalan ja koko yhteiskunnan kehityksestä. Pidämme tärkeänä luottamusta toisiimme ja toistemme tukea. Palvelemme nopeasti ja joustavasti. Rehellisyys, lupausten pitäminen ja mahdollisuus osallistua toiminnan kehittämiseen lisäävät uskoamme onnistumiseen myös tulevaisuudessa. ROHKEUS Ennakoimme jäsenten tulevia tarpeita. Toimimme luovasti ja ennakkoluulottomasti. Uudistamme toimintatapoja. Teemme rohkeita ja vastuullisia päätöksiä. Ymmärrämme virheet osana luovaa toimintaa.
7 SuPer edustaa mm. LÄHIHOITAJIA APU- JA PERUSHOITAJIA LASTENHOITAJIA PÄIVÄHOITAJIA HOITAJIA KODINHOITAJIA OHJAAJIA LASTENOHJAAJIA VASTAANOTTOAVUSTAJIA LÄÄKINTÄVAHTIMESTAREITA SAIRAANKULJETTAJIA OSASTOSIHTEEREITÄ KOULUNKÄYNNINOHJAAJIA HENKILÖKOHTAISIA AVUSTAJIA KEHITYSVAMMAISTENHOITAJIA MIELENTERVEYSHOITAJIA VÄLINEHUOLTAJIA HAMMASHOITAJIA KUNTOHOITAJIA FARMANOMEJA LÄÄKETEKNIKOITA ASUMISAVUSTAJIA SAIRAANHOITAJIA TERVEYDENHOITAJIA FYSIOTERAPEUTTEJA SOSIONOMEJA SOSIAALIOHJAAJIA Helsinki 10/2017 Copyright SuPer ry Kuvat: Copyright SuPer ry ja Shutterstock
8 TYÖTÄ LÄHELLÄ IHMISTÄ SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER RY Ratamestarinkatu 12, Helsinki puh faksi facebook.com/superliitto @supernuoret YouTube: superliitto
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. Me teemme lähihoitajille
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen
Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON
Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa ja
Lähihoitajasta on moneksi
Lähihoitajasta on moneksi SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON AMMATTIHENKILÖ Lähihoitajalla on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Lähihoitajaksi voi opiskella ammatillisessa peruskoulutuksessa koulumuotoisesti,
Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON
Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa
SISÄLTÖ. Helsinki 10/2016 Copyright SuPer ry
Lähi- ja perushoitajien vähimmäispalkat 2017 SISÄLTÖ Kunta-alan eräät terveyden- ja sosiaalihuollon palkkahinnoittelun palkat (KVTES)... 3 Terveydenhuollon hoitohenkilöstö... 3 Sosiaalihuollon henkilöstö...
Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON
Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa ja
sisältö 1.3.2014 1.7.2014 1955,44 1935,44 Kunta-alan eräät terveyden- ja sosiaalihuollon
lähi- ja perushoitajien vähimmäispalkat 2014-2016 sisältö Kunta-alan eräät terveyden- ja sosiaalihuollon palkkahinnoittelun palkat (KVTES)... 3 Terveydenhuollon hoitohenkilöstö... 3 Sosiaalihuollon henkilöstö...
OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT!
OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT! Hei opiskelija, onnittelut opiskelupaikastasi ja tervetuloa SuPerin jäseneksi! Olet valinnut tärkeän ammatin. Superilaiset ovat lähihoitajia
Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon!
Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Terveydenhoitaja huolehtii suomalaisten terveydestä, Tehy hoitajien eduista Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö valvoo koulutetun hoitohenkilöstön
Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ
Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto näyttötutkintona tai oppisopimuksella VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINNON SUORITTAMINEN Välinehuoltajan ammattitutkinto suoritetaan pääsääntöisesti
Tahto Rohkeus Tulevaisuus. Olet nyt yksi meistä. Tervetuloa jäseneksi!
Tahto Rohkeus Tulevaisuus Olet nyt yksi meistä. Tervetuloa jäseneksi! Tehy on koulutettujen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten etujärjestö Tehy on jäsentensä edunvalvoja: Aina ei kaikki mene työsuhteessa
Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015
Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015 Fysioterapeutti vastaava aikaisempi rekisteröinti. Sosiaali- ja terveysalan fysioterapeutin (AMK) ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi
Tehy - terveyden & hyvinvoinnin tekijät. Yksityisellä sektorilla & ammatinharjoittajina
Tehy - terveyden & hyvinvoinnin tekijät Yksityisellä sektorilla & ammatinharjoittajina Sisällys 3 Tehy on tahdon asialla 4 Tehyläiset yksityisellä sektorilla 5 Yksityisen sektorin edunvalvonta 6 Tehyläiset
27.1.2009 / Liite 19. vähintään opistoasteinen tutkinto Koulu- tai opistoasteen tutkinto. tai terveydenhuoltoalan opistoasteinen tutkinto
Perusturvapalvelut KELPOISUUSEHDOT 2009 Perusturvalautakunta 27.1.2009 / Liite 19 Nimike Atk-suunnittelija Mikrotukihenkilö Avohuollon ohjaaja Erikoishammaslääkäri Farmaseutti Fysioterapeutti Hallintopäällikkö
Kuntoutusalan työ Tehyssä
Kuntoutusalan työ Tehyssä Kuntoutusalan seminaari Helsinki 24.11.2017 Outi Töytäri Kuntoutusalan asiantuntija, ft, TtM outi.toytari@tehy.fi 24.11.2017 Outi Töytäri 1 Tehy on myös kuntoutusalan ammattilaisten
KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.
1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot
INARIN KUNTA 30.9.2014 1/5 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 22.5.2007 60 Voimassa 1.7.2007 Muutos soteltk 13.11.2007 117,
Mitä on hyvä kotihoito? VASTAUKSIA AMMATILLISIIN KYSYMYKSIIN
Mitä on hyvä kotihoito? VASTAUKSIA AMMATILLISIIN KYSYMYKSIIN Johdanto Valtioneuvosto on jo vuosia antanut informaatio-ohjausta kunnille kotihoidon lisäämisestä iäkkäiden pitkäaikaishoidossa. Viimeistään
Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta?
Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta? KOTIHOIDON HENKILÖSTÖMITOITUS Vanhuspalvelulaki säätää, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat
Tehdään yhdessä hyviä vuosia HENKILÖSTÖMITOITUS VANHUSTENHUOLLON YKSIKÖISSÄ
Tehdään yhdessä hyviä vuosia HENKILÖSTÖMITOITUS VANHUSTENHUOLLON YKSIKÖISSÄ Vanhuspalvelulaki säätää, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja
Valoisamman tulevaisuuden tekijät
Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon
Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa
Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus 4. Vapaasti
AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET
AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet 19.3.2015 Helsinki, Messukeskus, Messuaukio 1 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Ammatillinen
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi
Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä
Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti
Työmarkkinoiden pelikenttä
Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö
Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi
15.12.2009 1 (5) Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi Sosiaali- ja terveysministeriön opas Turvallinen lääkehoito Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta
LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET
LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET Toimittanut SuPerin eettinen työryhmä 2015 Helsinki 2015 Copyright SuPer ry www.superliitto.fi E S I P U H E Sosiaali- ja terveysalan työ luo perustan yhteiskunnan toimivuudelle.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva
TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi!
TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! Uudistunut ammatillinen koulutus Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku ja jatkuva haku Yksilölliset opintopolut, HOKS
Opiskelija työpaikalla
Opiskelija työpaikalla Koulutus vastaa yksilön ja työelämän tarpeisiin Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on vastata opiskelijan ja työelämän tarpei siin. Ammatillisen koulutuksen suunnittelua tehdään
sosiaalialan menestystekijä
sosiaalialan menestystekijä Osaaminen, vuorovaikutus, tahto. {Osaaminen on tietoa, taitoa ja oikeaa asennetta.} Ammattijärjestö Talentia edistää jäsentensä urakehitystä vaikuttamalla sosiaalialan lainsäädäntöön,
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta
Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
Soveltamisohje. Hinnoittelun ulkopuoliset. Terveydenhuollon asiantuntijatehtävät
Tehy-pöytäkirja/KVTES LIITE 3T TERVEYDENHUOLLON HOITOHENKILÖSTÖ 1 Soveltamisala Tätä liitettä sovelletaan terveydenhuollon hoitotyötä pääasiassa tekeviin sekä em. työtä johtaviin terveydenhuollon ammattihenkilöihin
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi
Yhteistyöllä laatua! Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkintojärjestelmän asiakirjat
Yhteistyöllä laatua! Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Näyttötutkintojärjestelmän asiakirjat Soila Nordström 2011 Tutkintotoimikunta esittäytyy Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN MUODOSTUMINEN JA OPINTOJEN VALINNAISUUS 29.9.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn
Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva
Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017
Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen
TULE OPISKELEMAAN! KASVATUS- JA OHJAUSALAN PERUSTUTKINTO
TULE OPISKELEMAAN! KASVATUS- JA OHJAUSALAN PERUSTUTKINTO POHJOIS-SAVON OPISTO KUOPIO Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto Toisen asteen ammatillinen koulutus Antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluun
Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn. Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto
Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto Missä JHL:n jäsen kohtaa vapaaehtoisen? Kotityöpalvelu Kiinteistönhoito
Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa
Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen
Tehy tilastoina 2009
TEHYN JULKAISUSARJA 1 09 D TILASTOJA JA KARTOITUKSIA Tehy tilastoina 2009 Tehyn tutkimusryhmä Toim. Kirsi Markkanen Vuosi Kunta/ Valtio Kirkko Yksityinen Ahvenankuntayhtymä sektori maa * % % % %
Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa
Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa Kansainvälisyys tutkinnon perusteista OPSiin ja OPSista HOPSiin Hanna Autere Kv-strategian virkistyspäivä ammatilliselle koulutukselle 5.2.2016, Helsinki
Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017
Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,
Lähihoitajan eettiset ohjeet
Lähihoitajan eettiset ohjeet Sisältö Esipuhe...3 Sosiaali- ja terveysala...4 Lähihoitajan ammatti...5 Lähihoitajan eettiset periaatteet...5 Ihmisarvon kunnioittaminen...5 Itsemääräämisoikeus...6 Oikeudenmukaisuus...6
Muutokset 1.8.2015 alkaen
Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle
Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstö 2007
TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstö 2007 Reijo Ailasmaa +358 20 610 7062 reijo.ailasmaa@thl.fi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos PL 30 (Mannerheimintie
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys
Mitä peruskoulun jälkeen?
Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.
Muutokset ammatillisessa koulutuksessa
Muutokset ammatillisessa koulutuksessa Laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (532/2017) muuttamisesta Valtioneuvoston asetus ammatillisesta
Mikä on ammatillinen tutkinto?
Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on
MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017
MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017 PERUSTURVAPALVELUT PERUSTURVAN JOHTO JA HALLINTO LKM 31.12.2014 LKM 31.12.2014 perusturvajohtaja 1 Avoimet
Viittomakielisen ohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus
Viittomakielisen ohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on Suomen monipuolisin eri alojen ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto.
on Suomen monipuolisin eri alojen ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto. JHL on vahva valtakunnallinen ja alueellinen vaikuttaja, joka palvelee kaikkiaan 11 paikkakunnalla Suomessa. Keskustoimisto
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus
1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden
LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET
LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET Toimittanut Soili Nevala, Johanna Pérez ja Mervi Lehtinen Helsinki 2/2019 Copyright SuPer ry Puh. 09 2727 910 sähköposti kera@superliitto.fi www.superliitto.fi E S I P U H
Hyvät käytännöt jakoon
Hyvät käytännöt jakoon Lahden diakonian instituutin LOVe- käytännöt 15.5.2014 Kuopio Kirsi Mölsä-Hyvönen Terveydenhuollon lehtori, TtM Lahden diakonian instituutti järjestää koulutus- Koulutusalat Humanistinen
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 1.8.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 1.8.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lait ja asetukset, tutkintojen
SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla
2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.
OPISKELIJAPALAUTEKYSELYT 2018 1(7) Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 415/2018 ja päätöksen mukaiset opiskelijapalautekyselyt, jotka otetaan käyttöön 1.7.2018 alkaen. Vastausasteikko: (5) täysin
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutuksista kiinteistöpalvelualalle. Lisätietoja: elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutuksista kiinteistöpalvelualalle Lisätietoja: elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax Opetus- ja kulttuuriministeriö viestii reformista omilla sivuillaan Kiinteistöpalvelualan
Lääkehoidon toteuttaminen
Lääkehoidon toteuttaminen Vanhustenhuollon alueelliset tilaisuudet syksy 2019 Anna-Maija Liedenpohja Ylitarkastaja Mervi Tiri Ylitarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja
yle.fi/aihe/abitreenit
Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 2017-2018 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 1621 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit
Henkilökohtaistamisen prosessi
Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia
AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI
AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA - TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATTIOSAAJIA Ammatillinen koulutus on uudistunut ja uudistumassa,
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ
Yksityisen sektorin työehtosopimusten vähimmäispalkat /kk
1(6) Yksityisen sektorin työehtosopimusten vähimmäispalkat /kk Terveyspalvelualan työehtosopimus (TSN/Hyvinvointialan Liitto) mm. yksityiset lääkäriasemat ja sairaalat 1.4.2018 Palvelusvuosilisät 4 (väh.
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VARHAISKASVATUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 3 :N MUUTTAMISESTA
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistioluonnos Titteli 21.11.2018 Esittelijä EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VARHAISKASVATUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 3 :N MUUTTAMISESTA 1 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla
OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT
OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota
TEHYN VIISI POINTTIA VAIN NÄIN SOTE-UUDISTUS VOI ONNISTUA!
TEHYN VIISI POINTTIA VAIN NÄIN SOTE-UUDISTUS VOI ONNISTUA! VOIKO SOTE-UUDISTUS ONNISTUA? Kyllä voi, mutta vain tietyillä ehdoilla. TEHYN VIISI SOTE-POINTTIA 1. Tavoitteet kirkkaina 2. Johtajuus ratkaisee
Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien. Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset
Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset 28.4.2015 1. Soveltamisala Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset.
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ
Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten
Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:
Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007
Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007 Lainsäädännön muutokset voimaan 1.8.2005 Vuoden 2005 elokuun alusta tuli voimaan sosiaalihuoltolain
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat!
Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat! Yhteistyöseminaari 15.8.2017 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Tilanne säädösten ja yhteisten tutkinnon osien valmistelun osalta Ammatillisen koulutuksen
terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa
Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 30.11.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen
Yhteiset tutkinnon osat
Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset
TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana
MALLI 1. ESIMERKKILÄN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ ESIMERKKILÄN AMMATTIOPPILAITOS TODISTUS Tiiti Tokko (300681-6148) on suorittanut AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN
OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.
OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta
OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014
OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ, KAIKILLE VALINNAINEN PAIKALLINEN TUTKINNON OSA, 10 OV 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnittelee ja toteuttaa projektin. Suunnittelu, toteutus
Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.
1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille OSAAMISEN TUNNISTAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATTITAITO - perustuu Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 ammatillisen
Työpaikkaohjaus oppimisen tukena - Opiskelijan ohjaamisen haasteet työelämässä
Työpaikkaohjaus oppimisen tukena - Opiskelijan ohjaamisen haasteet työelämässä Minkälaista on hyvä työpaikkaohjaus? SuPer 26.3.2014 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lähtökohdat hyvälle työpaikkaohjaukselle =>
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI NÄYTTEENOTTO JA ASIAKASPALVELU LÄHIHOITAJAN TYÖSSÄ
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA: