Osaamisdiskurssin tulkintoja korkea-asteen yhteisöissä (peruuntunut) Marita Mäkinen & Johanna Annala

Transkriptio

1 1 Työryhmäkoordinaattorit: Antero Puhakka ja Päivi Vuorinen Torstai , klo , Päätalo RH C3 Huom! Mäkisen & Annalan esitys peruuntunut Avaus Antero Puhakka & Päivi Vuorinen Hartiat kyyryssä kohti uusia pettymyksiä. Korkeakoulutuksesta syrjäytyminen ja opintoaikataulujen käsikirjoitukset Juhani Rautopuro & Vesa Korhonen Osaamisdiskurssin tulkintoja korkea-asteen yhteisöissä (peruuntunut) Marita Mäkinen & Johanna Annala Ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden arvioita koulutuksen aikana opitusta sosiaali-, terveys- ja hoitoalalla Anne Virtanen Kandidaatin tutkinnon työmarkkinarelevanssi pohdintoja ikuisuuskysymyksen äärellä Sakari Ahola Miten taustatekijät selittävät korkeakoulutettujen työllistymisen onnistumista? Päivi Vuorinen Maistereiden työllistymistä vaikeuttaneet tekijät Visa Tuominen, Antero Puhakka & Juhani Rautopuro Päätös Esitelmien pituudet minuuttia, jotta aikaa jää myös keskustelulle.

2 2 Juhani Rautopuro, tutkija Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PL Jyväskylän yliopisto Vesa Korhonen Tampereen yliopisto Kasvatustieteiden laitos Ratapihankatu 55 (Atalpa) Tampereen yliopisto Hartiat kyyryssä kohti uusia pettymyksiä. Korkeakoulutuksesta syrjäytyminen ja opintoaikataulujen käsikirjoitukset Koulutusjärjestelmän tuloksellisuutta mitataan erilaisilla indikaattoreilla, kuten valmistuneiden työllistyminen, tutkintojen määrä sekä opintojen keskeyttäminen. Eurooppalaisen korkeakoulualueen rakentamiseen tähtäävän Bolognan prosessin seurantakokouksen 2007 julkilausumassa (London Communiqué) nostettiin valmistuneiden työllistettävyys lähitulevaisuuden prioriteetiksi. Suomessa yliopistojen rahanjakomalleissa aletaan myös painottaa työllistymistä. Keskeyttämisestä seuraa koulutuspaikkojen vajaatäyttöä ja nuorten koulutuksellinen syrjäytyminen muodostaa mittavan yhteiskunnallisen ongelman. Useissa tutkimusten mukaan syrjäytymisen ulottuvuuksia ovat koulutuksellinen syrjäytyminen, työmarkkinallinen syrjäytyminen, sosiaalinen syrjäytyminen, vallankäytöllinen syrjäytyminen sekä normatiivinen syrjäytyminen. Koulutuksellinen syrjäytyminen alakäsitteenä viittaa nuorten koulutuksessa kokemiin ongelmiin ja jäämiseen koulutuksen ulkopuolelle. Suomalaisessa nuorisotutkimuksessa syrjäytymistä on selvitetty erityisesti prosesseja, jotka johtavat koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jäämiseen. Tilastokeskuksen mukaan tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista 6 prosenttia keskeytti, eikä jatkanut missään koulutuksessa lukuvuoden 2007/2008 aikana. Korkeakoulutustakaan ei voida pitää syrjäytymisen tai koulutuksen keskeyttämisen kannalta ongelmattomana, sillä yliopistokoulutuksen keskeytti hieman yli 5 prosenttia opiskelijoista. Koulutuksellista syrjäytymistä tarkastellaan esimerkiksi henkilökohtaisen tai kulttuurisen käsikirjoituksen käsitteillä, joiden avulla voidaan tarkastella käsityksiä muun muassa opintoaikatauluista, korkeakoulutuksen odotuksista ja selviytymisreiteistä. Tässä esityksessä tarkastellaan korkeakoulutuksesta syrjäytymisen riskiä ja henkilökohtaisia käsikirjoituksia neljän suomalaisen yliopiston opintorekisteritietojen pohjalta.. Kohderyhmänä ovat opiskelijat, jotka ovat aloittaneet opintonsa vuoden 2005 syyslukukaudella tai myöhemmin. Nämä opiskelijat suorittavat maisteriopintojaan Bologna-prosessin kaksiportaisen tutkintorakenteen mukaisesti. Alustavien tulosten perusteella Bolognan prosessin toteutumisessa on ongelmia. Näyttää siltä, että sellaisia opiskelijoita joiden henkilökohtainen käsikirjoitus näyttää rakentuvan hyvin poikkeavaksi Bolognan prosessin luomasta normiopiskelun käsikirjoituksesta, on hyvin paljon. Huomattava osa opiskelijoista ei saavuta nykyisellä opiskelutahdillaan edes kandidaatin tutkintoa säädetyssä opintojen seitsemän vuoden maksimiajassa, puhumattakaan tavoitteena olevasta maisterin tutkinnosta viidessä vuodessa.

3 3 Marita Mäkinen & Johanna Annala Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos Campus Conexus -projekti Osaamisdiskurssin tulkintoja korkea-asteen yhteisöissä (esitys peruuntunut) Osaamisperustaisuus on saavuttanut vahvan jalansijan viimeaikaisessa korkea-asteen koulutuksen kehittämisen diskursseissa niin Amerikassa (mm. DeZure 2002) kuin Euroopassa (mm. Stiwne & Alves 2010). Konkreettisesti se näkyy fokuksen siirtymisenä opetussuunnitelman sisällöistä oppimistuloksiin ja osaamiseen. Paradigman muutos on selkeästi nähtävissä esimerkiksi Bolognan prosessin pyrkimyksissä standardisoida ja yhtenäistää korkeakoulutus Euroopassa (European Commission 2010). Tällöin opetussuunnitelma nähdään implisiittisenä välittäjänä niissä prosesseissa, joiden kautta korkeakoulut tuottavat osaajia työelämän tarpeisiin (OECD 2010; OPM 2010). Kuitenkin korkeakoulujen opetussuunnitelmaa koskeva tutkimus ja tieteellinen diskurssi ovat olleet varsin vähäisiä sekä kansallisesti että kansainvälisesti (Barnett & Coate 2004; Trowler 2005). Voidaankin kysyä, mistä silloin puhutaan kun puhutaan osaamisperustaisesta opetussuunnitelmasta korkea-asteen koulutuksessa. Tarkastelemme tutkimuksessamme monimerkityksistä osaamisen ja osaamisperustaisen opetussuunnittelun ilmiötä korkea-asteen koulutuksen kehittämisen kannalta. Selvitämme osaamisen käsitteen käyttöä ja merkityksiä korkea-asteen koulutusta linjaavissa Euroopan unionin ja Suomen opetusministeriön asiakirjoissa sekä kahden erilaisen korkeakouluyhteisön opetushenkilöstön puheessa. Tutkimusaineistona on syksyllä 2009 kerätty opetushenkilöstön haastatteluaineisto ammattikorkeakoulusta (N = 18) ja yliopistosta (N = 27) sekä korkea-asteen koulutusta linjaavat Euroopan unionin ja Suomen opetusministeriön asiakirjat, joissa on linjattu korkeakoulutuksessa tavoiteltavaa osaamista. Aineistoa lähestyttiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tulosten mukaan osaamispuhe nousi tutkimuksessa yhdeksi keskeiseksi ammattikorkeakoulua ja yliopistoa erottavaksi tekijäksi. Kun ammattikorkeakoulun edustajat puhuivat johdonmukaisesti osaamistavoitteita korostavilla käsitteillä, valtaosalle yliopiston henkilöstöä osaamispuhe oli vierasta. Asiakirjoissa ilmeni käsitteiden kirjo ja sen kautta osaamisen käsitteen ilmeinen epäselvyys ja määrittelemättömyys. Esityksessä peilaamme haastatteluaineistosta esiin nousseita osaamisperustaisen opetussuunnitelman tulkintoja EU:n pyrkimyksiin modernisoida, standardoida ja harmonisoida eurooppalaista korkeakoulutusta. Tutkimus on toteutettu osana Campus Conexus -projektia, jonka tavoitteena on tutkia ja kehittää korkeakoulutusta.

4 4 Anne Virtanen, tutkija Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos Ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden arvioita koulutuksen aikana opitusta sosiaali-, terveys- ja hoitoalalla Suomalaista korkeakoulujärjestelmää voidaan luonnehtia duaalimalliksi. Viime aikoina on kuitenkin käyty keskusteluja siitä, ovatko korkeakoulumme niin erilaisia kuin niiden tehtävät antavat ymmärtää (mm. Rinne 2002; Tirronen 2006). Esimerkiksi eri korkeakouluista valmistuneet saattavat kilpailla samoista työpaikoista (Rinne 1998). Korkeakoulut ovat myöskin omineet toisiltaan joitakin toimintatapoja: esimerkiksi ammattikorkeakoulutuksessa käytetään akateemisessa maailmassa tutuksi tulleita käsitteitä, kun taas yliopistot ovat alkaneet jäljitellä ammattikorkeakoulujen malleja koulutuksensa työelämäyhteyksien rakentamisessa (Vuorinen & Valkonen 2007). Tematiikkaan perehdytään paperissa opiskelijoiden työelämätaitojen oppimisen sekä koulutuksen työelämäyhteyksien näkökulmista. Ensinnäkin aiotaan selvittää, mitä ammattikorkeakoulutuksessa ja yliopistossa opiskelevat kokevat oppivansa koulutuksensa aikana. Huomiota aiotaan kiinnittää myös opiskelijoiden näkemyksiin opintojensa työelämäyhteyksistä. Lopuksi tarkastellaan opituiksi koettujen tietojen ja taitojen sekä koulutuksen työelämäyhteyksien mahdollista yhteyttä. Tutkimuksen kohteeksi on valittu vain yksi ala, sosiaali-, terveys- ja hoitoala. Aineisto on kerätty kyselylomakkeella (N=1447, n=543), joka analysoidaan tilastollisten menetelmien avulla. Alustavien analyysien mukaan ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijat eroavat arvioissaan niin koulutuksensa aikana oppimiensa taitojen osalta kuin myös työelämäyhteyksiin liittyvien kokemuksiensa osalta. Ammattikorkeakoulussa näytetään opittavan eniten oman alan perustaitoja (ka. 3.71, maks. 5), itsenäistä työskentelyä (3.58), sekä yhteistyö- ja viestintätaitoja (3.57). Sen sijaan yliopisto-opiskelijat arvioivat oppivansa koulutuksen aikana eniten avarakatseisuutta (3.79), tiedonhankinta- ja analysointitaitoja (3.74) sekä itsenäistä työskentelyä (3.63). Ammattikorkeakouluopiskelijat arvioivat koulutuksensa työelämäyhteydet kaikin puolin paremmiksi kuin yliopisto-opiskelijat. Lisäanalyysi osoittaa, että hyväksi koetut työelämäyhteydet ovat edesauttamassa etenkin oman alan perustaitojen kehittymistä sekä myös luovuuden sekä yhteistyö- ja viestintätaitojen kehittymistä eli pääsääntöisesti juuri niitä taitoja, joita ammattikorkeakoulun opiskelijat kokevat oppineensa enemmän. Tulokset johdattavat koulutuksen työelämäyhteyksien kehittämisen äärelle, mutta myös pohtimaan sitä, millaista osaamista toivotaan ammattikorkeakoulusta ja yliopistosta valmistuneilta.

5 5 Sakari Ahola, erikoistutkija Turun yliopisto, Koulutussosiologian tutkimuskeskus, RUSE Turun yliopisto Kandidaatin tutkinnon työmarkkinarelevanssi pohdintoja ikuisuuskysymyksen äärellä Suomessa keskustelu kandidaatin tutkinnon työmarkkinarelevanssista laantui pian Bolognan prosessin käynnistyttyä. Suurin huoli kaikkosi, kun selvisi, ettei uudesta tutkinnosta aiota tehdä itsenäistä, opinnot päättävää tutkintoa, vaan kaikki saavat periaatteessa opiskella maisteriksi asti. Työmarkkinarelevanssi (employability) on kuitenkin aivan keskeinen eurooppalaisen työmarkkinaja koulutuspolitiikan nykykäsite. Se sijaitsee näiden politiikkojen leikkauspisteessä, eikä sen käyttöä voi meilläkään välttää. Se on käsite, jota kaikki käyttävät, mutta harvoin täsmällisemmin määritellään, mitä sillä tarkoitetaan. Se on koulutuspoliittinen iskusana tyyliin "koulutuksen työmarkkinarelevanssia pitää lisätä". Jotain pitäisi siis tehdä, jotta koulutetut työllistyisivät paremmin. Kandidaatin tutkinnon työmarkkinarelevanssi on noussut viime aikoina uudelleen keskusteluun. Bolognan prosessin eurooppalaisessa kokonaisuudessa ollaan nyt huolissaan siitä, että suomalaisessa mallissa kandidaatin tutkinto jäi välitutkinnoksi, jolla ei ole relevanssia juuri missään suhteessa. Monesti opiskelijat "suorittavat" sen vasta, kun maisterin paperit pitäisi saada ulos. Se alkuperäinen tavoite, että entistä useampi siirtyisi kandidaatin tutkinnon jälkeen työmarkkinoille, on nyt kiinni siitä, että tutkinnolle saataisiin sellainen työmarkkinarelevanssi, joka houkuttelisi opiskelijoita siirtymään työmarkkinoille. Pohdin esityksessäni aluksi työmarkkinarelevanssin käsitettä ja esitän joitain määrittelyjä. Meillä ei ole sopivaa käännöstä englanninkieliselle employability-käsitteelle, jolla ainakin poliittisessa puheenparressa viitataan yleensä yksilön työllistymisvalmiuksiin, siis tietoihin, taitoihin, asenteisiin jne. Suomenkielinen työmarkkinarelevanssin käsite puolestaan johtaa ajattelemaan koulutusta ja tutkintoja ja niiden työllistäviä ominaisuuksia. Tästä syystä nykypuhe kandidaatin tutkinnon työmarkkinarelevanssista kuuluu lähinnä tutkinnonuudistuksen opetussuunnitelmatyön alaan. Toiseksi esitän joitain empiirisiä tutkimus- ja tilastotietoja aiheeseen liittyen. RUSE:n Bolognan prosessiin liittyvän opiskelijaseurannan aineistolla voidaan lähinnä havainnollistaa edellä kerrottu tosiasia kandidaatin tutkinnon luonteesta välitutkintona. KOTA:n työllistymistilastoista puolestaan saa jonkinlaisen kuvan kandimarkkinoista. Tämä analyysi johtaa suoraan kysymykseen, onko opetusministeriön ajatuksessa mitata koulutuksen työmarkkinarelevanssia työllistymisluvuilla mitään järkeä.

6 6 Päivi Vuorinen, tutkija Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos Miten taustatekijät selittävät korkeakoulutettujen työllistymisen onnistumista? Monenlaiset epävarmuustekijät leimaavat korkeakouluista valmistuneiden työllistymistä. Myöhäismodernin yhteiskunnan ja työelämän epävakauden (mm. Bauman 2000, 2005; Beck 1992; Giddens 1991) vaikutus on nähtävissä myös heidän työelämään sijoittumisessaan ja työllistymisen laadussa. Kansainvälisesti verrattuna suomalaiset korkeakoulutetut kuitenkin työllistyvät varsin onnistuneesti. Työttömyysprosentit ovat hyvin alhaisia, ja valmistuneet sijoittuvat pääasiallisesti kokopäiväiseen palkkatyöhön. Työllistymisen laatu ei kuitenkaan ole välttämättä hyvä. Myös eri tutkintoja suorittaneiden työllistymisessä on huomattavia eroja. Esityksessä tarkastellaan, miten korkeakoulutuksesta valmistuneiden taustatekijät selittävät työllistymisen onnistumista. Työllistymisen onnistuminen on luokiteltu Teichlerin (1999, 2007) ja Elias ym. (1999) määrittämien kriteerien pohjalta. Tutkimuksen aineisto on koottu lomakekyselyllä ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkinnon suorittaneilta kahdella koulutusalalla (n=2 145) kolme vuotta valmistumisen jälkeen, jolloin he ovat ehtineet sijoittua pysyvästi työelämään. Tarkasteltavat taustamuuttujat ovat sukupuoli, tutkinnon korkeakoulusektori (ammattikorkeakoulu/yliopisto), tutkinto (tekniikan ala: diplomi-insinööri, amk-insinööri; kaupan ala: kauppatieteiden maisteri, tradenomi) ja kotitausta (kodin koulutustaso). Taustamuuttujien merkitystä onnistuneen työllistymisen ennustajina on tarkasteltu logistisella regressioanalyysillä. Tulosten mukaan kaikilla taustamuuttujilla on tilastollisesti merkitsevä yhteys työllistymisen onnistumiseen. Merkittävimmin sitä ennustavat suoritettu tutkinto ja valmistuneen sukupuoli. Tradenomin tutkinnon suorittaminen ennusti muita heikompaa työllistymistä. Myös naissukupuoli ennusti miehiä heikompaa työllistymistä.

7 7 Korkeakoulutuksesta työelämään Visa Tuominen Itä-Suomen yliopisto Antero Puhakka Itä-Suomen yliopisto Juhani Rautopuro Jyväskylän yliopisto Maistereiden työllistymistä vaikeuttaneet tekijät Esityksessä tarkastellaan Joensuun (nykyisin Itä-Suomen) yliopistosta vuosina valmistuneiden maistereiden kokemia työllistymisvaikeuksia. Aineisto (n= 1 221) kerättiin kyselyllä viisi vuotta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen, osana Suomen Akateemisten rekrytointipalvelujen Aarresaari-verkoston uraseurantaa. Kyselyaineistoa täydentävät haastattelut (n= 16), jotka tehtiin vuosi, kaksi vuotta ja viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Haastatellut olivat valmistuneet vuonna Työllistymisvaikeuksia tarkastellaan professio-generalisti -jaottelun mukaisesti. Joensuun yliopistossa professiokoulutuksen saaneita ovat opettajatutkinnon suorittaneet (luokan- ja aineenopettajat) sekä psykologit. Muut luokitellaan generalisteiksi. Generalistitutkinnon suorittaneiden työurien alun on lukuisissa tutkimuksissa havaittu kehittyvän eri tavoin kuin professiotutkinnon suorittaneiden (esim. Kivinen ym. 2000, Puhakka & Tuominen 2006, Rouhelo & Rautakilpi 2005). Vastanneista peräti 44 % oli ollut työttömänä valmistumisensa jälkeen, mutta viisi vuotta valmistumisen jälkeen työttöminä oli vain 2,6 % vastanneista. Työttömyyden mediaanikesto oli ollut neljä kuukautta ja yli puolet (55 %) työttömyyttä kokeneista oli selvinnyt vain yhdellä työttömyysjaksolla. Generalistitutkinnon suorittaneista kuitenkin joka neljäs oli ollut vähintään vuoden työttömänä viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Yleisimpinä työllistymistä vaikeuttavina tekijöinä koettiin alueellinen työmarkkinatilanne, alan heikko työtilanne, työkokemuksen puute ja suhdeverkostojen puute. Haastattelujen perusteella nousevat näkyviin myös perhetilanteen kautta rajautuneen työnhakualueen esteet ja mahdollisuudet. Omia työllistymismahdollisuuksia oli pyritty parantamaan myös täydennyskoulutuksella tai kouluttautumalla eteenpäin.