Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista"

Transkriptio

1 Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

2 Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta korkeakoulusta ja Helsingin kauppakorkeakoulusta valmistui yhteensä 143 maisteritason tutkinnon suorittanutta opiskelijaa* 97 valmistui teknillistieteelliseltä alalta, 18 taideteolliselta ja 388 kauppatieteelliseltä Valmistuneista yhteensä 619 vastasi uraseurantakyselyyn, vastausprosentin ollen täten 4,1 Aalto-yliopiston osalta Teknillisen korkeakoulun valmistuneiden vastausprosentti oli 43,8, Taideteollisen korkeakoulun 32,2 ja Kauppakorkeakoulun 34,3 *Huom. Arkkitehti- ja maisema-arkkitehtiopiskelijat vastaukset eivät ole mukana näissä luvuissa

3 Vastanneiden jakautuminen nykyisten korkeakoulujen mukaan N= Kauppakorkeakoulu Insinööritieteiden korkeakoulu Kemian tekniikan korkeakoulu Perustieteiden korkeakoulu Sähkötekniikan korkeakoulu Taiteiden ja suunn.korkeakoulu

4 Työnantajien lukumäärä valmistumisen jälkeen työssä olleilla Alle Vähintään Insinööritieteiden korkeakoulu (N=126) Kauppakorkeakoulu (N=133) Kemian tekniikan korkeakoulu (N=9) Perustieteiden korkeakoulu (N=13) Sähkötekniikan korkeakoulu (N=3) Taiteiden ja suunn.korkeakoulu (N=)

5 Toiminut valmistumisen jälkeen yrittäjänä/ ammatinharjoittajana/ freelancerina Ei ole ollut yrittäjänä/ freelancerina 4 Ollut yrittäjänä/ freelancerina Insinööritieteiden korkeakoulu (N=123) Kauppakorkeakoulu (N=132) Kemian tekniikan korkeakoulu (N=6) Perustieteiden korkeakoulu (N=133) Sähkötekniikan korkeakoulu (N=2) Taiteiden ja suunn.korkeakoulu (N=8)

6 Työttömänä oleminen valmistumisen jälkeen N= Ei ole ollut työttömänä On ollut työttömänä

7 Työttömyysjaksojen lukumäärä työttömillä N= Väh

8 Työttömyysaika työttömillä 8 N= Alle puoli vuotta,-1 v. Yli vuosi

9 Missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet valmistuneiden työllistymistä?

10 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Työkokemuksen puute 2 N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

11 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Puutteelliset työnhakutaidot 4 37 N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

12 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Puutteelliset suhdeverkostot 3 27 N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

13 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Tutkinto ja sen aineyhdistelmä N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

14 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Tutkinnon huono tunnettuus 7 N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

15 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Alan heikko työmarkkinatilanne 2 N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

16 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Alueellinen työmarkkinatilanne 3 N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

17 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Katkot määräaikaisissa työsuhteissa N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

18 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Puutteellinen työelämätietous 6 N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

19 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Omien tavoitteiden epätietoisuus 3 N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

20 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Oman osaamisen epävarmuus 3 N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

21 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Ei ole löytynyt itseä kiinnostavaa työtä 3 28 N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

22 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Sukupuoli 8 76 N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

23 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Perheeseen tai muuhun elämäntilanteeseen liittyvä syy N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

24 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät: Valmistumisajankohta N= Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

25 Yliopistossa opittujen asioiden hyödyntäminen ensimmäisessä työssä 6 N= Ei ole voinut hyödyntää juuri lainkaan Hyödynsi jonkin verran/ osittain Hyödynsi jatkuvasti

26 Työmarkkinatilanne syksyllä N=617 Vakituinen kokopäivätyö Vakituinen osa-aikatyö 1 77 Määräaikainen kokopäivätyö 7 Määräaikainen osa-aikatyö 1 Itsenäinen yrittäjä/ ammatinharjoittaja/ freelancer Työllistetty/ työharjoittelu Työtön työnhakija 2 Työvoimakoulutus tai vastaava Päätoiminen opiskelu (johtaa tutkintoon tai arvosanaan) 1 Perhevapaa (äitiys-/ isyys-/ vanhempain-/ hoitovapaa) Työskentely apurahalla Muu tilanne

27 Nykyinen päätyönantaja N=63 Yksityinen yritys tai valtionyhtiö, yli 249 työntekijää Yksityinen yritys tai valtionyhtiö, alle 2 ja yli 49 työntekijää Yksityinen yritys tai valtionyhtiö, alle työntekijää 12 Kunta, kuntayhtymä, kuntien liikelaitos (esim. sairaanhoitopiiri) 6 Ammattikorkeakoulu Valtio, valtion liikelaitos Yliopisto 7 Järjestö, seurakunta, säätiö tai vastaava, itsenäinen julkisoikeudellinen laitos tai yhteisö 2 Oma yritys, vastaanotto, toiminimi tms. 4 Muu työnantaja

28 Pääasiallisin nykyisen päätyön luonne N=98 Tutkimus Opetus tai kasvatus Johto- ja esimiestehtävät Konsultointi tai koulutus Asiakastyö/ potilastyö 2 Markkinointi ja myynti 8 Suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävät 33 Viestintä- ja mediatyö Toimistotehtävät Taiteellinen työ Lainopillinen työ 1 Kirkollinen työ Rahoituksen ja taloushallinnon tehtävät 8 Muu työn luonne

29 Yliopistossa opittujen asioiden hyödyntäminen nykyisessä työssä 6 N= Ei ole voinut hyödyntää juuri lainkaan Hyödynsi jonkin verran/ osittain Hyödynsi jatkuvasti

30 Valmistuneiden tyytyväisyys nykyiseen työhön

31 Tyytyväisyys nykyiseen työhön: Työ on mielenkiintoista N= Täysin eri Eri Hieman eri Hieman samaa 4 Samaa Täysin samaa

32 Tyytyväisyys nykyiseen työhön: Työ mahdollistaa uralla etenemisen N= Täysin eri Eri Hieman eri Hieman samaa Samaa Täysin samaa

33 Tyytyväisyys nykyiseen työhön: Työ mahdollistaa osaamisen kehittämisen N= Täysin eri Eri Hieman eri Hieman samaa 6 Samaa Täysin samaa

34 Tyytyväisyys nykyiseen työhön: Työtehtävät ovat monipuolisia N= Täysin eri Eri Hieman eri Hieman samaa Samaa Täysin samaa

35 Tyytyväisyys nykyiseen työhön: Työ on itsenäistä ja vastuullista N= Täysin eri Eri Hieman eri Hieman samaa 3 Samaa Täysin samaa

36 Tyytyväisyys nykyiseen työhön: Työ tarjoaa sopivasti haasteita N= Täysin eri Eri Hieman eri Hieman samaa Samaa Täysin samaa

37 Tyytyväisyys nykyiseen työhön: Työ on henkisesti liian kuormittavaa 3 N= Täysin eri Eri Hieman eri Hieman samaa Samaa Täysin samaa

38 Tyytyväisyys nykyiseen työhön: Työtä on liikaa 4 N= Täysin eri Eri Hieman eri Hieman samaa Samaa Täysin samaa

39 Tyytyväisyys nykyiseen työhön: Työsuhteen jatkuvuus on epävarmaa 4 N= Täysin eri Eri Hieman eri Hieman samaa Samaa Täysin samaa

40 Tyytyväisyys nykyiseen työhön: Työn ja muiden elämänalueiden välillä vallitsee tasapaino 4 N= Täysin eri Eri Hieman eri Hieman samaa Samaa Täysin samaa

41 Tyytyväisyys nykyiseen työhön: Työura on tavoitteiden mukainen N= Täysin eri Eri Hieman eri Hieman samaa Samaa Täysin samaa

42 Tyytyväisyys yliopistotutkintoon työuran kannalta Erittäin tyytymätön Tyytymätön Hieman tyytymätön Melko tyytyväinen Tyytyväinen Erittäin tyytyväinen Insinööritieteiden korkeakoulu (N=127) Kauppakorkeakoulu (N=133) Kemian tekniikan korkeakoulu (N=9) Perustieteiden korkeakoulu (N=136) Sähkötekniikan korkeakoulu (N=3) 3 7 Taiteiden ja suunn.korkeakoulu (N=8)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012) Jyväskylän yliopistosta vuonna 27 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 212) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 47 valmistuneista) 1 Sukupuoli

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset

Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset Uraseuranta koko aineisto Vuonna valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset Uraseuranta kyselyn taustatietoja toteutettu syksyllä osana valtakunnallista kyselyä http://www.aarresaari.net/uraseuranta/index.htm#mais

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Ikä valmistuessa. Keskiarvo (v) Yliopisto

Ikä valmistuessa. Keskiarvo (v) Yliopisto 35 Ikä valmistuessa 30 25 (v) 20 15 10 5 0 Valmistumisen jälkeinen työssäoloaika työssäolleilla (v) 0,0 Valmistumisen jälkeinen työssäoloaika koulutusta vastaavassa työssä työssäolleilla (v) 0,0 6 Työnantajien

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2574 Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2353 Yliopistoista vuonna 2002 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille Uraseurantakysely vuosina - 11 tohtorin tutkinnon suorittaneille (Jyväskylän yliopiston tuloksia) Vastausprosentti (17/1) Työelämäpalvelut 1 9 Sukupuoli (yhteensä17 kyselyyn vastannutta) 8 7 6 Mies Nainen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2676 YLIOPISTOISTA VUONNA 2005 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2010

KYSELYLOMAKE: FSD2676 YLIOPISTOISTA VUONNA 2005 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2010 KYSELYLOMAKE: FSD2676 YLIOPISTOISTA VUONNA 2005 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2010 QUESTIONNAIRE: FSD2676 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2005: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2010 Tämä kyselylomake

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2352 Yliopistoista vuonna 2001 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014

KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014 KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014 QUESTIONNAIRE: FSD3054 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2009: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2014 Tämä kyselylomake

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Uraseuranta 2012 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Uraseuranta 2012 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Uraseuranta 2 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 27 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012

KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012 KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2923 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2007: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2012 Tämä kyselylomake

Lisätiedot

Sisältö Tutkimus ja sen toteutus Taustaa Uraseurannan tavoitteet Tutkimuksen toteutus... 9

Sisältö Tutkimus ja sen toteutus Taustaa Uraseurannan tavoitteet Tutkimuksen toteutus... 9 Sisältö Sisältö... 2 1 Tutkimus ja sen toteutus... 8 1.1 Taustaa... 8 1.2 Uraseurannan tavoitteet... 8 1.3 Tutkimuksen toteutus... 9 1.4 Raportin rakenne... 9 1.5 Vastaajat... 10 2 Yhteenveto kaikkien

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston tuloksia Vastausprosentti 50% (163/328)

Jyväskylän yliopiston tuloksia Vastausprosentti 50% (163/328) Uraseurantakysely vuosina 212-213 tohtorin tutkinnon suorittaneille Tilanne ja mielipiteet / syksy 2 Jyväskylän yliopiston tuloksia Vastausprosentti (163/328) Jari Penttilä / Työelämäpalvelut 7 Sukupuoli

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja kohderyhmä

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista

Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Satu Peteri Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2015 SISÄLLYS 1. TAUSTATIEDOT VASTAAJISTA...

Lisätiedot

Viisi vuotta valmistumisesta. Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2007 valmistuneiden diplomi-insinöörien uraseurantatutkimuksen tulokset

Viisi vuotta valmistumisesta. Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2007 valmistuneiden diplomi-insinöörien uraseurantatutkimuksen tulokset Ura- ja rekrytointipalvelut Satu Malo Aalto-TT 5/2014 Uraseurantatutkimus on akateemisten rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto Aarresaaren kehittämä tutkimus, jolla kartoitetaan korkeakoulutettujen

Lisätiedot

Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista

Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Satu Peteri Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2017 SISÄLLYS 1. TAUSTATIEDOT VASTAAJISTA...

Lisätiedot

AARRESAARI-VERKOSTON URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA

AARRESAARI-VERKOSTON URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA AARRESAARI-VERKOSTON URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA URASEURANTA-AINEISTOSTA Tässä esitetyt tulokset on kerätty syksyllä 21 vuonna 25 ylemmän korkeakoulututkinnon sekä ns. päättyvän alemman korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna valmistuneille tohtoreille

Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna valmistuneille tohtoreille Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2006 2007 valmistuneille tohtoreille Satu Peteri Työelämä ja rekrytointipalvelut 11.10.2010 Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut toteutti vuonna

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

FSD2676. Yliopistoista vuonna 2005 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

FSD2676. Yliopistoista vuonna 2005 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja FSD2676 Yliopistoista vuonna 2005 valmistuneiden työelämään sijoittuminen 2010 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Yliopistoista vuonna 2005 valmistuneiden työelämään sijoittuminen

Lisätiedot

Rekrytoituminen koulutukseen (motivaatio-tekijät)

Rekrytoituminen koulutukseen (motivaatio-tekijät) Rekrytoituminen koulutukseen (motivaatio-tekijät) 1. Miten paljon seuraavat tekijät vaikuttivat siihen, että aloitit tohtorin tutkinnon? Valitse sopivin vaihtoehto. 1 = ei lainkaan, 2 = vain vähän, 3 =

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

Uraseuranta Joensuun ja Kuopion yliopistoista vuonna 2009 valmistuneet

Uraseuranta Joensuun ja Kuopion yliopistoista vuonna 2009 valmistuneet Uraseuranta 24 Joensuun ja Kuopion yliopistoista vuonna 29 valmistuneet Uraseuranta Valtakunnallinen kysely, joka tehdään -vuotta aikaisemmin valmistuneille Toteutetaan samaan aikaan ja samalla tavalla

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille

Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille Päivitetty: elokuu 2016 Lisätietoa Aarresaaren aineistoista: aarresaari.net/uraseuranta Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille Vastaa kysymyksiin valitsemalla sopivimman vaihtoehdon numero tai kirjoittamalla

Lisätiedot

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38) Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

FSD3054. Yliopistoista vuonna 2009 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

FSD3054. Yliopistoista vuonna 2009 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja FSD3054 Yliopistoista vuonna 2009 valmistuneiden työelämään sijoittuminen 2014 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Yliopistoista vuonna 2009 valmistuneiden työelämään sijoittuminen

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko

Lisätiedot

Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille

Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille Vastaa kysymyksiin valitsemalla sopivimman vaihtoehdon numero tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. TAUSTAKYSYMYKSET Saamme opintorekisteristä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

FSD2574. Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

FSD2574. Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja FSD2574 Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen 2008 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Kansainvälinen politiikka

Kansainvälinen politiikka Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2005 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Uraseurantaraportti

Uraseurantaraportti Ura- ja rekrytointipalvelut Uraseurantaraportti 2009-2014 Tanja Makkonen KAUPPA + TALOUS RAPORTTI Aalto-yliopiston julkaisusarja KAUPPA + TALOUS 6/2015 Uraseurantaraportti 2009-2014 Tanja Makkonen Aalto-yliopisto

Lisätiedot

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Jyrki Ollikainen & Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2003 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2983 TOHTORIN TUTKINNON VUOSINA SUORITTANEI- DEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN 2009

KYSELYLOMAKE: FSD2983 TOHTORIN TUTKINNON VUOSINA SUORITTANEI- DEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN 2009 KYSELYLOMAKE: FSD2983 TOHTORIN TUTKINNON VUOSINA 2006-2007 SUORITTANEI- DEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN 2009 QUESTIONNAIRE: FSD2983 DOCTORAL GRADUATES OF YEARS 2006-2007: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2009

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3058 TAMPEREEN YLIOPISTOSSA VUOSINA JATKOTUT- KINNON SUORITTANEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

KYSELYLOMAKE: FSD3058 TAMPEREEN YLIOPISTOSSA VUOSINA JATKOTUT- KINNON SUORITTANEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN KYSELYLOMAKE: FSD3058 TAMPEREEN YLIOPISTOSSA VUOSINA 2006-2007 JATKOTUT- KINNON SUORITTANEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN QUESTIONNAIRE: FSD3058 EMPLOYMENT SURVEY OF TAMPERE UNIVERSITY POSTGRA- DUATES 2006-2007

Lisätiedot

Uraseurantaraportti 2007-2012

Uraseurantaraportti 2007-2012 Ura- ja rekrytointipalvelut Aalto-KT 3/2013 Uraseurantaraportti 2007-2012 Tanja Makkonen ISBN 978-952-60-5215-1 (pdf) ISSN-L 1799-4799 ISSN 1799-4799 ISSN 1799-4802 (pdf) Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille

Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille Työelämä ja rekrytointipalvelut Satu Peteri 3.9.2007 Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA KEVÄÄLLÄ 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA KEVÄÄLLÄ 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTOSTA KEVÄÄLLÄ 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Ura- ja rekrytointipalvelut Syyskuu 2013 ALKUSANAT Tampereen yliopistossa suoritettiin vuoden 2012 tammikuun

Lisätiedot

Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille

Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille Työelämä ja rekrytointipalvelut Satu Peteri 15.10.2009 Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3059 TAMPEREEN YLIOPISTOSSA VUOSINA JATKOTUT- KINNON SUORITTANEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

KYSELYLOMAKE: FSD3059 TAMPEREEN YLIOPISTOSSA VUOSINA JATKOTUT- KINNON SUORITTANEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN KYSELYLOMAKE: FSD3059 TAMPEREEN YLIOPISTOSSA VUOSINA 2008-2009 JATKOTUT- KINNON SUORITTANEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN QUESTIONNAIRE: FSD3059 EMPLOYMENT SURVEY OF TAMPERE UNIVERSITY POSTGRA- DUATES 2008-2009

Lisätiedot

FSD2574. Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

FSD2574. Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja FSD2574 Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen 2008 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2011 Tämän koodikirjan viittaustiedot:

Lisätiedot

Uraseuranta. Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Uraseuranta. Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseuranta Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Taustatietoja kysely tehtiin kaikille vuonna 2005 loppututkinnon suorittaneille eli farmaseuteille, lastentarhaopettajille, maistereille sekä

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseuranta Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto

Tohtoreiden uraseuranta Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto Tohtoreiden uraseuranta 2017 Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto Tohtoreiden uraseuranta toteutettiin loka-marraskuun 2017 aikana ja kyselyn toteuttamiseen osallistui 14 yliopistoa Kohdejoukkoon

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Tekniikan ja liikenteen ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 11.4.2013 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2002 valmistuneille maistereille

Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2002 valmistuneille maistereille Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2002 valmistuneille maistereille Työelämä ja rekrytointipalvelut Satu Peteri 5.9.2008 Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Maistereiden uraseuranta Ari Kurlin Tampereen yliopisto

Maistereiden uraseuranta Ari Kurlin Tampereen yliopisto Maistereiden uraseuranta 2017 Ari Kurlin Tampereen yliopisto Maistereiden uraseuranta 2017 tehtiin 14 yliopiston yhteistyössä loka-tammikuussa 2017-2018. Kohdejoukossa 14448 ylemmän kk.tutkinnon tai päättyneen

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Tekniikan ja liikenteen ala

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Tekniikan ja liikenteen ala Sijoittumisseuranta vuonna 9 Metropoliasta valmistuneille Tekniikan ja liikenteen ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 11.5.11 VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti

Lisätiedot

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Arja Haapakorpi & Paula Paasto Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2002 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon

Lisätiedot

Tohtoriuraseurannan tuloksia -vuosina Itä-Suomen yliopistosta tohtoroituneet. UEF // University of Eastern Finland

Tohtoriuraseurannan tuloksia -vuosina Itä-Suomen yliopistosta tohtoroituneet. UEF // University of Eastern Finland Tohtoriuraseurannan tuloksia -vuosina 212-213 Itä-Suomen yliopistosta tohtoroituneet Taustatietoja vastaajista Vastaajia oli yhteensä 9 (valmistuneita em. vuosina 36) osoitetieto löytyi 23:lle valmistuneelle

Lisätiedot

Ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 1998 valmistuneille

Ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 1998 valmistuneille 1 Ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 1998 valmistuneille Hyvä vastaanottaja, Lähestymme Sinua kyselyllä, jolla pyrimme hankkimaan tietoa noin viisi vuotta sitten ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 211 Metropoliasta valmistuneille YAMK-tutkinnon suorittaneet Metropolia Ammattikorkeakoulu 22.4.213 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot