Tutkinnonuudistuksen arviointi: tavoitteet, kohteet ja menetelmät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkinnonuudistuksen arviointi: tavoitteet, kohteet ja menetelmät"

Transkriptio

1 Tutkinnonuudistuksen arviointi: tavoitteet, kohteet ja menetelmät Riitta Pyykkö Bologna-juhlakokous, Helsinki

2 Arvioinnin lähtökohdat KKA:n toiminnan lähtökohtana kehittävä arviointi = kaikkien arviointien tavoitteena on avustaa korkeakouluja oman toiminnan kehittämisessä Tutkintorakenteen toimivuuden arviointi suunnitelmissa uudistusprosessin alusta asti, mainitaan myös kesussa Ajankohta siirtynyt 2008 > > 2010 Sisällöstä ja kohteista runsaasti odotuksia > rajaamisen tarve Sidosryhmien kuuleminen suunnitteluprosessissa Lähtökohdaksi Bolognan prosessille asetetut alkuperäiset eurooppalaiset ja tutkinnonuudistukselle asetetut kansalliset tavoitteet, joiden toteutumista arvioidaan 2

3 Arviointiprosessi Suunnitteluryhmä ( ) Projektisuunnitelman hyväksyminen ja arviointiryhmän nimeäminen (KKA ) Arviointi 2010 (pj. Jari Niemelä, HY) Arviointiraportti joulukuu 2010 Arvioinnin päätösseminaari joulukuu 2010 Englanninkielinen käännös raportista Kansainvälisen ryhmän meta-arviointi toukokuuhun 2011 mennessä Mahdollinen seuranta-arviointi / jatko

4 Menetelmät OTUS: esiselvitys (olemassa olevan tutkimus- ja tilastoaineiston analyysi) Korkeakoulutason kartoitus ( kokonaiskuva) Alakohtainen arviointikysely uudistuksen toteutuksesta ja tuloksista eri aloilla (tässä ollaan nyt) Teemakeskustelut arviointiaineiston täydentämiseksi ja johtopäätösten testaamiseksi Arviointiraportti: analyysi, arvio ja johtopäätökset; kehittämissuosituksia, hyviä käytänteitä, kriittisiä kohtia Kansainvälinen meta-arviointi: ulkopuolinen näkökulma tutkinnonuudistukseen Suomessa 4

5 Arvioinnin yleistavoitteet Tuottaa kokonaiskuva tutkinnonuudistuksen toteutuksesta suomalaisissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa Arvioida tutkintorakenteessa tapahtuneita muutoksia ja niiden seurauksia Arvioida uudistuksen tuloksena syntyneen kaksiportaisen tutkintorakenteen toimivuutta ja selkeyttä korkeakoulujen, opiskelijoiden, työelämän sekä koko tutkintojärjestelmän näkökulmasta 5

6 Kansalliset erityiskohteet alemman yliopistotutkinnon aseman muutos ylempien ammattikorkeakoulututkintojen profiloituminen kansainvälisen ja kotimaisen liikkuvuuden lisääntyminen opintojen mitoituksen toimivuus tutkintojen osaamislähtöisyyden vahvistaminen 6

7 Arviointikohteet ja teemat (1) 1.Tutkintorakenteen toimivuus alemman ja ylemmän tutkinnon asema erillisinä tutkintoina tutkintorakenteen luomat mahdollisuudet ja esteet valmistumiselle määräajassa rakenteen selkeys tutkintojen sisällön/rakenteen muutos (esim. valinnaisuuden osuus) uudistukseen liitetyt korkeakoulukohtaiset tavoitteet tavoitteiden seuranta kk-tasolla 7

8 Arviointikohteet ja teemat (2) 2. Liikkuvuus kotimainen & kansainvälinen liikkuvuus syklien / sektorien / alojen sisällä ja välillä rakenteen luomat esteet ja mahdollisuudet liikkuvuudelle kansainvälisen liikkuvuuden määrällinen kehitys ja vaikutukset kansainväliseen liikkuvuusyhteistyöhön 8

9 Arviointikohteet ja teemat (3) 3.Tutkintojen tuottama osaaminen ja työelämävastaavuus koulutuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin näkökulmasta osaamistavoitteiden ja työllistymisen huomioiminen opetussuunnitelmatyössä mahdollinen muu sisällöllinen muutos mitoituksen toimivuus, kuormittavuudet opiskelijoiden opinto- ja urasuunnittelun tukeminen työelämäyhteistyö tutkintokoulutuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa 9

10 Arvioinnin rajaukset Rajataan ulkopuolelle ne tavoitteet jotka eivät suoraan kytkeydy tutkinnonuudistukseen joiden osalta Bolognan prosessi on vielä kesken tai joista on jo olemassa kattavaa kansallista arviointitietoa Esimerkiksi: opettaja- ja tutkijaliikkuvuus, tutkintojen viitekehykset, kolmas sykli, elinikäinen oppiminen ml. AHOT Nämä mahdollisesti esimerkiksi vuonna 2014 Kv-strategiassa mainittu kansainvälisten koulutusohjelmien kokonaisarviointi erillisenä arviointina

Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset

Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset Riitta Pyykkö Helsinki 15.3.2011 Kansallinen Bologna-seminaari: Tutkinnonuudistus mitä jäi kesken? Arviointi ja sen kohteet Arvioinnin toteuttaminen mukana

Lisätiedot

Projektisuunnitelma. Tutkinnonuudistuksen arviointi

Projektisuunnitelma. Tutkinnonuudistuksen arviointi VASTAAVA SUUNNITTELIJA: Pääsuunnittelija Sirpa Moitus Korkeakoulujen arviointineuvosto PL 133, 00171 Helsinki Puhelin: (09)1607 6919 Faksi: (09) 1607 6911 Sähköposti:sirpa.moitus@minedu.fi Projektisuunnitelma

Lisätiedot

Bolognan prosessi ja kolmas sykli. Kolmannen syklin kansainvälistymistä käsittelevä työseminaari, Helsinki 10.4.2008 Riitta Pyykkö, TY

Bolognan prosessi ja kolmas sykli. Kolmannen syklin kansainvälistymistä käsittelevä työseminaari, Helsinki 10.4.2008 Riitta Pyykkö, TY Bolognan prosessi ja kolmas sykli Kolmannen syklin kansainvälistymistä käsittelevä työseminaari, Helsinki 10.4.2008 Riitta Pyykkö, TY Miksi Bolognan prosessi? Globaali kilpailu ja väestön ikääntyminen

Lisätiedot

TYÖELÄMÄSSÄ HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN KORKEAKOULUTUKSESSA SEMINAARI OKM:N PUHEENVUORO Maija Innola

TYÖELÄMÄSSÄ HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN KORKEAKOULUTUKSESSA SEMINAARI OKM:N PUHEENVUORO Maija Innola TYÖELÄMÄSSÄ HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN KORKEAKOULUTUKSESSA SEMINAARI 4.5.2011 OKM:N PUHEENVUORO Maija Innola SISÄLTÖ AHOT käytäntöjen edistäminen kansainvälisessä yhteistyössä Bolognan prosessi Havaintoja

Lisätiedot

Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga

Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga KYSELYLOMAKE: FSD2678 TUTKINNONUUDISTUKSEN ARVIOINTI 2010: TIEDEKUNNAT QUESTIONNAIRE: FSD2678 EVALUATION OF DEGREE REFORM IN FINLAND 2010: FACUL- TIES Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen

Lisätiedot

Tutkinnonuudistuksen arviointi

Tutkinnonuudistuksen arviointi Jari Niemelä Sakari Ahola Carita Blomqvist Henna Juusola Merja Karjalainen Juha-Pekka Liljander Ida Mielityinen Kerttu Oikarinen Sirpa Moitus Johanna Mattila Tutkinnonuudistuksen arviointi KORKEAKOULUJEN

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN ja rehtorien neuvostojen työryhmän suositukset

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN ja rehtorien neuvostojen työryhmän suositukset AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN ja rehtorien neuvostojen työryhmän suositukset Kansallinen Bologna seurantaseminaari Koulutuskeskus Dipoli, Espoo 25.5.2009 Pääsihteeri Liisa Savunen,

Lisätiedot

Osaamisperustaisuus korkeakouluissa (ESR) hanke 1.1.2012 30.6.2014

Osaamisperustaisuus korkeakouluissa (ESR) hanke 1.1.2012 30.6.2014 Osaamisperustaisuus korkeakouluissa (ESR) hanke 1.1.2012 30.6.2014 Hankkeen tavoitteena on edistää korkeakoulujen rakenteellista kehittämistä seuraavasti: 1. Suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta

Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta Puheenjohtaja Riitta Pyykkö Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Tampere 2.12.2010 Miksi juuri auditointi?

Lisätiedot

Bolognan prosessi vuoteen 2020

Bolognan prosessi vuoteen 2020 Bolognan prosessi vuoteen 2020 LEUVENIN KOMMUNIKEA prosessia jatketaan vuoteen 2020 ministerikokoukset kolmen vuoden välein (seuraava Bukarest, 27.- 28.4.2012) seurantaryhmä laatii ensimmäisen työsuunnitelman

Lisätiedot

Tutkinnonuudistuksen arviointi

Tutkinnonuudistuksen arviointi Jari Niemelä Sakari Ahola Carita Blomqvist Henna Juusola Merja Karjalainen Juha-Pekka Liljander Ida Mielityinen Kerttu Oikarinen Sirpa Moitus Johanna Mattila Tutkinnonuudistuksen arviointi KORKEAKOULUJEN

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Riitta Pyykkö Professori, puheenjohtaja AHELO korkeakouluopiskelijan taidot Helsinki 11.9.2009 Arvioinnin diversiteetti Keskeisiä eurooppalaisia arvoja: kulttuurinen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisen toiminnan avainmittarit Kv-koordinaatiotason työkalun täyttöesimerkki

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisen toiminnan avainmittarit Kv-koordinaatiotason työkalun täyttöesimerkki Ammatillisen koulutuksen kansainvälisen toiminnan avainmittarit Kv-koordinaatiotason työkalun täyttöesimerkki Kansainvälisyysstrategiatyökalut 2017 Liikkuvuus ja hankkeet (opiskelija, henkilökunta, sisään,

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2677 TUTKINNONUUDISTUKSEN ARVIOINTI 2010: KORKEAKOU- LUT QUESTIONNAIRE: FSD2677 EVALUATION OF DEGREE REFORM IN FINLAND 2010

KYSELYLOMAKE: FSD2677 TUTKINNONUUDISTUKSEN ARVIOINTI 2010: KORKEAKOU- LUT QUESTIONNAIRE: FSD2677 EVALUATION OF DEGREE REFORM IN FINLAND 2010 KYSELYLOMAKE: FSD2677 TUTKINNONUUDISTUKSEN ARVIOINTI 2010: KORKEAKOU- LUT QUESTIONNAIRE: FSD2677 EVALUATION OF DEGREE REFORM IN FINLAND 2010 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus

Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus Erasmus Mundus ohjelmien tapaaminen 17.10.2011 Eeva Kaunismaa, opetus- ja kulttuuriministeriö Tutkintotodistukset

Lisätiedot

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi 2017-2018 Lääkäriliiton peruskoulutuksen Lääkärifoorumi 11.5.2017 Kommenttipuheenvuoro: Arviointiasiantuntija, KT Hannele

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2677 TUTKINNONUUDISTUKSEN ARVIOINTI 2010: KORKEAKOU- LUT QUESTIONNAIRE: FSD2677 EVALUATION OF DEGREE REFORM IN FINLAND 2010

KYSELYLOMAKE: FSD2677 TUTKINNONUUDISTUKSEN ARVIOINTI 2010: KORKEAKOU- LUT QUESTIONNAIRE: FSD2677 EVALUATION OF DEGREE REFORM IN FINLAND 2010 KYSELYLOMAKE: FSD2677 TUTKINNONUUDISTUKSEN ARVIOINTI 2010: KORKEAKOU- LUT QUESTIONNAIRE: FSD2677 EVALUATION OF DEGREE REFORM IN FINLAND 2010 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen

Lisätiedot

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta 06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta on opettajan työssä? Peda-Forum 20.8.2013 Vararehtori Riitta Pyykkö, TY, Korkeakoulujen arviointineuvoston pj. Yliopettaja Sanna Nieminen, Jyväskylän AMK Pääsuunnittelija

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Johanna Moisio Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö

Johanna Moisio Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö 12. Millaista päihde- ja mielenterveystyön osaamista koulutus tuottaa? Mielenterveys- ja päihdetyön osaamiselle on kysyntää - mitä haasteita se asettaa korkeaasteen koulutukselle? Johanna Moisio Korkeakoulu-

Lisätiedot

Yliopistoneuvosto Markus Aarto p , Kokous 2/10 Paikka: Hallituksen kokoushuone

Yliopistoneuvosto Markus Aarto p , Kokous 2/10 Paikka: Hallituksen kokoushuone LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 10.3.2010 1 Yliopistoneuvosto Markus Aarto p. 040 484 4000, 2537 Kokous 2/10 Paikka: Hallituksen kokoushuone Aika 9.3.2010 klo 9.00 Läsnä Jäsenet Varajäsenet Jukka Mäkelä, puheenjohtaja

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat ja osaaminen

Opetussuunnitelmat ja osaaminen Opetussuunnitelmat ja osaaminen Riitta Pyykkö Pedagogiset messut ajankohtaista opetuksen kehittämisestä Turku 22.5.2012 Mitä sanoo asetus? Yliopiston tehtävänä on jatkuvasti arvioida ja kehittää tutkintoja,

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA- ja TUTKINTORAKENTEIDEN UUDISTAMINEN Kommenttipuheenvuoro/HS ARENE Timo Luopajärvi

KOULUTUSOHJELMA- ja TUTKINTORAKENTEIDEN UUDISTAMINEN Kommenttipuheenvuoro/HS ARENE Timo Luopajärvi KOULUTUSOHJELMA- ja TUTKINTORAKENTEIDEN UUDISTAMINEN 13.10.2011 Kommenttipuheenvuoro/HS ARENE Timo Luopajärvi 1. ARENEn koulutusohjelmaprojektin johtopäätökset Raportti jätetty OKM:lle toukokuussa 2010,

Lisätiedot

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät 2013 5-6.11.2013 Jyväskylä Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen eurooppalaiset välineet

Lisätiedot

10.12.2010 Ulla Keto & Marjo Nykänen

10.12.2010 Ulla Keto & Marjo Nykänen Itsearviointi, case MAMK Laatu- ja palvelujohtaja Marjo Nykänen Lehtori, laatuvastaava Ulla Keto Ohjelma Itsearviointi korkeakoulun laatutyökaluna Itsearviointi MAMKissa EFQM-itsearvioinnit (1998, 1999)

Lisätiedot

FSD2677. Tutkinnonuudistuksen arviointi 2010: korkeakoulut. Koodikirja

FSD2677. Tutkinnonuudistuksen arviointi 2010: korkeakoulut. Koodikirja FSD2677 Tutkinnonuudistuksen arviointi 2010: korkeakoulut Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2011 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Tutkinnonuudistuksen

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008

Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008 Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa Korkeakoulu ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008 Irma Garam, Hanna Boman CIMO CIMO tiedon tuottajana Kerätä,

Lisätiedot

TUTKINTOJEN VIITEKEHYS. Tunnustetaanko osaaminen seminaari?

TUTKINTOJEN VIITEKEHYS. Tunnustetaanko osaaminen seminaari? TUTKINTOJEN VIITEKEHYS Tunnustetaanko osaaminen seminaari? Birgitta Vuorinen Helsinki, 3.12.2007 MIKSI TUTKINTOJEN VIITEKEHYKSIÄ? Eurooppalaisessa yhteistyössä tehtyjen viitekehysten tavoitteena on tehdä

Lisätiedot

PERUSUUTISOINTI HYVÄÄ JÄRJESTELMÄARVIOINNEISSA TOIVOMISEN VARAA. Arenen mediatapaaminen Helsinki Varapuheenjohtaja Jorma Niemelä

PERUSUUTISOINTI HYVÄÄ JÄRJESTELMÄARVIOINNEISSA TOIVOMISEN VARAA. Arenen mediatapaaminen Helsinki Varapuheenjohtaja Jorma Niemelä PERUSUUTISOINTI HYVÄÄ JÄRJESTELMÄARVIOINNEISSA TOIVOMISEN VARAA Arenen mediatapaaminen 28.09.2009 - Helsinki Varapuheenjohtaja Jorma Niemelä Ammattikorkeakoulututkinnot eivät vedä työmarkkinoilla (professori

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

VUODEN 2014 ULKOISEEN

VUODEN 2014 ULKOISEEN VUODEN 2014 ULKOISEEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Koulutusneuvosto 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Ulkoinen auditointi Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

Oulun yliopisto Auditointi syksyllä 2009. pääsihteeri FT Helka Kekäläinen Korkeakoulujen arviointineuvosto

Oulun yliopisto Auditointi syksyllä 2009. pääsihteeri FT Helka Kekäläinen Korkeakoulujen arviointineuvosto Oulun yliopisto Auditointi syksyllä 2009 pääsihteeri FT Helka Kekäläinen Korkeakoulujen arviointineuvosto Auditointien kokonaisaikataulu 2005-2011 Pilottiauditoinnit 2004-2005 Syksy 2005-kevät 2006 Kevät

Lisätiedot

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Tunnustetaanko osaaminen? Helsinki 3.12.2007 Riitta Pyykkö, Turun yliopisto Säädöspohjan antama tausta opiskelijavalintaa koskevat

Lisätiedot

Miltä näyttävät tänään yliopistojen opiskelijavalintojen arvioinnissa 2002 tehdyt suositukset?

Miltä näyttävät tänään yliopistojen opiskelijavalintojen arvioinnissa 2002 tehdyt suositukset? Miltä näyttävät tänään yliopistojen opiskelijavalintojen arvioinnissa 2002 tehdyt suositukset? Sirpa Moitus Projektisuunnittelija, KKA Teknillinen korkeakoulu 21.9.2009 Yliopistojen opiskelijavalintojen

Lisätiedot

Tradenomit työmarkkinoilla

Tradenomit työmarkkinoilla Tradenomit työmarkkinoilla Uudistu ja uudista 2011 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Minkälaista osaamista tarvitaan? Yleinen osaaminen korostuu

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Aarresaari on yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden

Lisätiedot

ECVET periaatteet todeksi

ECVET periaatteet todeksi ECVET periaatteet todeksi Tornio Ecvet Expert Virpi Spangar Oulun seudun ammattiopisto Mikä on ECVET? (1/2) Ammatillisessa koulutuksessa käytettävä oppimistulosten eurooppalainen siirto- ja kerryttämisjärjestelmä,

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja Savonlinna 28.10.2013 Mikä on ECVET? (1/2) Ammatillisessa

Lisätiedot

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Sisältää: - Arviointisuunnitelman valmistelun taustaa - Koulutuksen arviointisuunnitelma 2016 2019 - Arviointisuunnitelman valmistelu - Karvin määrittämät arviointitoiminnan

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Vastuuopettajapäivät Lappeenranta Olli Ervaala. Osaamisperustaisista opetussuunnitelmista

Vastuuopettajapäivät Lappeenranta Olli Ervaala. Osaamisperustaisista opetussuunnitelmista Vastuuopettajapäivät Lappeenranta 11.2.2010 Olli Ervaala Osaamisperustaisista opetussuunnitelmista Viitekehyksiä Tutkintojen viitekehykset nousivat koulutuspoliittiseen keskusteluun Euroopan unionissa

Lisätiedot

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja Kokkola 22.11.2013 Yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus

Lisätiedot

Osaamispisteitä kertyy, kun niitä vastaava osaaminen on osoitettu. Yli-insinööri Timo Repo

Osaamispisteitä kertyy, kun niitä vastaava osaaminen on osoitettu. Yli-insinööri Timo Repo Osaamispisteitä kertyy, kun niitä vastaava osaaminen on osoitettu Yli-insinööri Timo Repo Lähtökohtia työelämälähtöisyyden lisäämisestä/osaavan työvoiman tarve yhteinen kieli koulutukselle ja työelämälle

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA -seminaari

KOTA-AMKOTA -seminaari Tilastokeskuksen tiedonkeruut korkeakouluilta Opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut Vesa Hämäläinen 24.9.2010 Oppilaitostilastojen tiedonkeruut korkeakouluilta Tutkintoon johtavan koulutuksen yliopisto-opiskelijat

Lisätiedot

Bologna 10 vuotta - esiselvittäen kohti arviointia - 18.6.2010 ajatuksia ja jäsennyksiä tutkintorakenneuudistuksen esiselvitystyön pohjalta

Bologna 10 vuotta - esiselvittäen kohti arviointia - 18.6.2010 ajatuksia ja jäsennyksiä tutkintorakenneuudistuksen esiselvitystyön pohjalta Bologna 10 vuotta - esiselvittäen kohti arviointia - 18.6.2010 ajatuksia ja jäsennyksiä tutkintorakenneuudistuksen esiselvitystyön pohjalta Kansalliset tavoitteet opintoaikojen lyhentäminen keskeyttämisten

Lisätiedot

ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa

ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö

Lisätiedot

Viestintäalojen tutkintojen kehittämishanke

Viestintäalojen tutkintojen kehittämishanke Viestintäalojen tutkintojen kehittämishanke 10.2.2012 Yli-insinööri Kati Lounema Ammattikoulutus Opetushallitus Sisältö! Tulevaisuuden näkymiä TUTKE-hankkeen loppuraportin esitykset ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja 13.9.2013 Opetusneuvos Hanna Autere 29.8.2013 Mikä on

Lisätiedot

Tavoitteidensa mukaisella työuralla. Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio

Tavoitteidensa mukaisella työuralla. Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio Tavoitteidensa mukaisella työuralla Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta Toteutetaan joka toinen vuosi. Kohderyhmänä 2-3 vuotta aiemmin tohtorin tutkinnon

Lisätiedot

Hankkeen linkit strategioihin ja ohjelman tavoitteisiin

Hankkeen linkit strategioihin ja ohjelman tavoitteisiin Hankkeen linkit strategioihin ja ohjelman tavoitteisiin 2013 Yleistä Hankkeiden tulee linkittyä ohjelmatasolla KA2 toiminnon tavoitteisiin ja painopistealueisiin Ks. Programme Guide sivut 27, 95 ja 238

Lisätiedot

Toisen auditointikierroksen menetelmä

Toisen auditointikierroksen menetelmä Toisen auditointikierroksen menetelmä Rehtori, varapuheenjohtaja Pentti Rauhala Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Tampere 2.12.2010 Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

ECVET periaatteet todeksi

ECVET periaatteet todeksi ECVET periaatteet todeksi TIETOISKU KANSAINVÄLISEEN LIIKKUVUUTEEN Opiskelijan työssäoppimisjakso ulkomailla ja ECVET 3.9.2014, Kerava Opetusneuvos Hanna Autere Mikä on ECVET? (1/2) Ammatillisessa koulutuksessa

Lisätiedot

Osaamisperusteinen oppiminen. Porvoo ma 5.8.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Osaamisperusteinen oppiminen. Porvoo ma 5.8.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Osaamisperusteinen oppiminen Porvoo ma 5.8.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Koulutuspoliittinen tahtotila Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Osaamisperusteisuus

Lisätiedot

Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013. 29.3.2011 Ilmari Hyvönen

Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013. 29.3.2011 Ilmari Hyvönen Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013 29.3.2011 Ilmari Hyvönen Opiskelijavalintojen uudistaminen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän suositukset syksyltä 2009 Opintoihin siirtymistä

Lisätiedot

Jarmo Saarti Kirjastopäivät, OKM Kirjastoalan koulutuksen haasteet työnantajan näkökulma

Jarmo Saarti Kirjastopäivät, OKM Kirjastoalan koulutuksen haasteet työnantajan näkökulma Jarmo Saarti Kirjastopäivät, OKM 28.11.2013 Kirjastoalan koulutuksen haasteet työnantajan näkökulma Koulutuksen kehittämistarpeet Miten opiskelija ja työnantaja tietävät mitä saavat kirjastoalan koulutuksesta

Lisätiedot

Opetus-, ohjaus- ja kasvatusalan koulutustoimikunnan yhteistyöseminaari 7.5.2012

Opetus-, ohjaus- ja kasvatusalan koulutustoimikunnan yhteistyöseminaari 7.5.2012 Opetus-, ohjaus- ja kasvatusalan koulutustoimikunnan yhteistyöseminaari 7.5.2012 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Ajankohtaista sopimus 39 oppilaitoksen kanssa tutkintotilaisuuksien järjsestämisestä

Lisätiedot

Hankkeen linkit ohjelman tavoitteisiin ja painopisteisiin

Hankkeen linkit ohjelman tavoitteisiin ja painopisteisiin Hankkeen linkit ohjelman tavoitteisiin ja painopisteisiin Linkit ohjelman tavoitteisiin ja painopisteisiin Hankkeiden tulee linkittyä KA2 toiminnon tavoitteisiin ja johonkin painopistealueeseen Ks. Programme

Lisätiedot

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tällä sopimuksella Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Matkailualan tutkin1us- ja koulutusinstituutti sopivat instituutin tavoitteista,

Lisätiedot

AHOT osana opetusta, ohjausta ja laatujärjestelmää suomalaisissa korkeakouluissa - ydinkysymyksiä tunnistamassa

AHOT osana opetusta, ohjausta ja laatujärjestelmää suomalaisissa korkeakouluissa - ydinkysymyksiä tunnistamassa AHOT osana opetusta, ohjausta ja laatujärjestelmää suomalaisissa korkeakouluissa - ydinkysymyksiä tunnistamassa Riitta Pyykkö Turun yliopisto AHOT osana HOPS-ohjausta Helsinki ja Kuopio, syyskuu 2011 Sisältö

Lisätiedot

Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Mitä lähdettiin tavoittelemaan? Tavoitteena luoda uusi rakenne korkeakoulutettujen asiantuntijuuden kehittämiselle

Lisätiedot

VALMIS TUTKINTO TYÖELÄMÄVALTTINA -projekti. Kaisa Karhu Projektipäällikkö 9.11.2010

VALMIS TUTKINTO TYÖELÄMÄVALTTINA -projekti. Kaisa Karhu Projektipäällikkö 9.11.2010 VALMIS TUTKINTO TYÖELÄMÄVALTTINA -projekti Kaisa Karhu Projektipäällikkö 9.11.2010 toteuttava taho: nimi: pvm: 15. marraskuuta 2010 Opetusministeriön lähtökohdat 1. Osa opintoprosessien kehittämistä korkeakouluissa

Lisätiedot

Kokemuksia Stadian jatkotutkintokokeilusta

Kokemuksia Stadian jatkotutkintokokeilusta Kokemuksia Stadian jatkotutkintokokeilusta Kohti ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja Anneli Sarajärvi HELSINGIN AMMATTIKORKEAKOULU STADIAN JULKAISUJA SARJA D: ARTIKKELIT 6 Anneli Sarajarvi Kokemuksia

Lisätiedot

Erikoistumisopintojen arviointi ja akkreditointi

Erikoistumisopintojen arviointi ja akkreditointi Erikoistumisopintojen arviointi ja akkreditointi Yliopistojen täydennyskoulutuskeskusten johtajien seminaari Joensuun yliopisto 29.11.2002 Ilkka Virtanen 25.11.2002 Ilkka Virtanen Vaasan yliopisto & KKA:n

Lisätiedot

Kauppatieteiden ja liiketalouden korkeakoulutuksen arviointiprojekti

Kauppatieteiden ja liiketalouden korkeakoulutuksen arviointiprojekti Kauppatieteiden ja liiketalouden korkeakoulutuksen arviointiprojekti Johtoryhmän puheenjohtaja Professori Ilkka Virtanen Vaasan yliopisto Arviointiprojektin käynnistysseminaari Helsingin yliopisto, Psykologian

Lisätiedot

Seuranta-arviointi korkea-asteen opintojen ohjauksesta 2005

Seuranta-arviointi korkea-asteen opintojen ohjauksesta 2005 Seuranta-arviointi korkea-asteen opintojen ohjauksesta 2005 Raimo Vuorinen Tutkija, Koulutuksen tutkimuslaitos Yliopistojen tutkinnonuudistus seminaari Kokous ja konressikeskus Paasitorni, Helsinki, 25.5.2005

Lisätiedot

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen OPETUSSUUNNITELMA OPISKELIJALLE Opetussuunnitelma on tärkeä asiakirja koko korkeakouluyhteisölle. Sen tulee osoittaa opiskelijalle, minkälainen

Lisätiedot

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Kaisa Kurki Kansainväliset asiat, Tampereen yliopisto Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle 4.12. Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle CIMO Ammatillinen koulutus 12/ Erasmus+ -ohjelman rakenne Nykyiset ohjelmat Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning Programme Grundtvig Erasmus Leonardo

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa ITK-konferenssi 18.4.2008 Jouni Huotari & Annu Niskanen 18.4.2008, JH/IT & AN/AOKK 1 AIKAISEMMIN OPITUN TUNNISTAMINEN, ARVIOINTI JA TUNNUSTAMINEN

Lisätiedot

Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita?

Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita? Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita? Kansainvälisten asioiden päällikkö Kaisa Kurki Opetuksen kehittämispäällikkö Liisa Ahlava

Lisätiedot

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi Hankkeen tiedot Projektin nimi: Keskipohjalainen koulutusväylä Kohdealue: Kokkolan ja Kaustisen seudut Päättymisaika: 6/2014 Toteuttaja: Centria ammattikorkeakoulu Osatoteuttajat: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

Lisätiedot

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE Sisällys AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)... 3 Mitä on AHOT?... 3 Millaisesta osaamisesta AHOTointia voi hakea?... 4 Osaamisen osoittaminen,

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ Petri Haltia Osataan!-seminaari 27.9.2012 KESU 2011-2016: KORKEAKOULUJEN AIKUISKOULUTUKSELLA LAAJENNETAAN JA PÄIVITETÄÄN OSAAMISTA Lähtökohtia Lähes kolmasosalla korkeakouluihin

Lisätiedot

Miksi osaamisen tunnistamisen, arvioinnin ja tunnustamisen kysymykset ovat hyvin ajankohtaisia ammatillisen koulutuksen kentässä?

Miksi osaamisen tunnistamisen, arvioinnin ja tunnustamisen kysymykset ovat hyvin ajankohtaisia ammatillisen koulutuksen kentässä? Miksi osaamisen tunnistamisen, arvioinnin ja tunnustamisen kysymykset ovat hyvin ajankohtaisia ammatillisen koulutuksen kentässä? Millä tavalla nämä kysymykset liittyvät koulutuksen ja työelämän yhteistyön

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

Erikoistumisopintolautakunta

Erikoistumisopintolautakunta Erikoistumisopintolautakunta 2004-2007 Erikoistumisopintolautakunnan toiminnan esittely Korkeakoulujen arviointineuvostolle 22.11.2005 Opetusministeriö, Meritullinkatu 1, Helsinki Professori Ilkka Virtanen

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Katsaus uraseurantaan. ammattikorkeakouluissa

Katsaus uraseurantaan. ammattikorkeakouluissa Katsaus uraseurantaan ammattikorkeakouluissa Tähän julkaisuun on koottu läpileikkaus uraseurannasta ammattikorkeakouluissa 2016. Tiedot perustuvat AMKista uralle! -hankkeessa vuosina 2015 2016 tehtyyn

Lisätiedot

Laadunvarmistuksesta 7.1.2009. Ismo Kantola. www.turkuamk.fi

Laadunvarmistuksesta 7.1.2009. Ismo Kantola. www.turkuamk.fi Laadunvarmistuksesta 7.1.2009 Ismo Kantola Laatu Käsitykset laadusta on jäsennetty usein seuraavasti: laatu erinomaisuutena (excellence) itsestään selvää erinomaisuutta, tavanomaisesta poikkeavaa ja elitististä:

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vastaus

Helsingin yliopiston vastaus Helsingin yliopiston vastaus 25.3.2010 TUTKINNONUUDISTUKSEN ARVIOINTI - KORKEAKOULUKOHTAINEN KARTOITUS Vastausohjeet Korkeakoulujen arviointineuvosto toteuttaa tutkinnonuudistuksen arvioinnin vuonna 2010.

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPO-päivä 10.11.2016 Eeva-Leena Forma opetuksen kehittämispäällikkö Opiskelijalähtöinen Korkeakoululähtöinen työn opinnollistaminen Työpaikkalähtöinen OPISKELIJALÄHTÖINEN

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät 27.-28.10.2009, Finlandia-talo, Helsinki. Johtaja Hannu Sirén

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät 27.-28.10.2009, Finlandia-talo, Helsinki. Johtaja Hannu Sirén Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät 27.-28.10.2009, Finlandia-talo, Helsinki Johtaja Hannu Sirén Ajankohtaista korkeakoulupolitiikasta 1. Lainsäädäntö Yliopistolaki Ammattikorkeakoululain muutokset

Lisätiedot

Learning Café työskentelyn tulokset

Learning Café työskentelyn tulokset Learning Café työskentelyn tulokset Ryhmä 1: Miten Venäjä-näkökulmaa saadaan suomalaisten korkeakoulujen koulutusohjelmiin? Opiskelijat Venäjälle jo opintojen alkuvaiheessa, toimisi kimmokkeena pidemmille

Lisätiedot

Mitä kansainvälisten ohjelmien arvioinnista voidaan oppia?

Mitä kansainvälisten ohjelmien arvioinnista voidaan oppia? Mitä kansainvälisten ohjelmien arvioinnista voidaan oppia? Keskustelun tavoitteet Todetaan arvioinnissa saatu kuva kansainvälisten ohjelmien nykytilasta Mietitään, mikä tavoitetilan tulisi olla Pohditaan,

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen ajankohtaiset näkymät ja lähiajan haasteet

Laadunvarmistuksen ajankohtaiset näkymät ja lähiajan haasteet Laadunvarmistuksen ajankohtaiset näkymät ja lähiajan haasteet Riitta Pyykkö Puheenjohtaja, Korkeakoulujen arviointineuvosto Yhteistyötä laadun vuoksi Ammattikorkeakoulun laatutoimijoiden tapaaminen Mikkeli

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA INSSI-seminaari 30.03.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulujen vastuu 1) Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisessa korkeakouluissa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen muutostuulet ja TUTKE 2. Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Pori

Ammatillisen koulutuksen muutostuulet ja TUTKE 2. Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Pori Ammatillisen koulutuksen muutostuulet ja TUTKE 2 Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Pori 30.10.2014 Toisen asteen koulutuksen rakenteellinen uudistus Uudistuksessa tehostetaan koulutusjärjestelmän

Lisätiedot

Jyrki Vihriälä / EduCluster Finland Oy / Kokkola Hyvät käytännöt seminaari, laatustrategian toimeenpanon tuki

Jyrki Vihriälä / EduCluster Finland Oy / Kokkola Hyvät käytännöt seminaari, laatustrategian toimeenpanon tuki Jyrki Vihriälä / EduCluster Finland Oy 11.12.2012 / Kokkola Hyvät käytännöt seminaari, laatustrategian toimeenpanon tuki OSALLISTUJILLE MAKSUTON KOULUTUS Opetushallituksen rahoittamaa osallistujille maksutonta

Lisätiedot

Korkeakoulujen arviointineuvoston toimintasuunnitelma

Korkeakoulujen arviointineuvoston toimintasuunnitelma Korkeakoulujen arviointineuvoston toimintasuunnitelma KORKEAKOULUJEN ARVIOINTINEUVOSTON JULKAISUJA : ISBN 978-952-206-083-9 Julkaisija: Korkeakoulujen arviointineuvosto Kansi: Juha Ilonen Layout: Pikseri

Lisätiedot

Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa

Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa Tiina Anttila 16.2.2016 Esityksen sisältö 1. Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa hankeen lyhyt esittely 2. Asiantuntijuus-käsitteestä

Lisätiedot