AISTIHAVAINTOVERBIT SUOMEN KIELESSÄ SUBJEKTIN SUHDE VERBIIN

Transkriptio

1 Tarton yliopisto Filosofinen tiedekunta Suomalais-ugrilainen laitos Jaava Masing AISTIHAVAINTOVERBIT SUOMEN KIELESSÄ SUBJEKTIN SUHDE VERBIIN Maisterintutkielma Ohjaaja professori Tuomas Johannes Huumo Tartto 2013

2 Sisällysluettelo 1. Johdanto Taustaa tutkimukselle Aineisto ja menetelmä Aikaisemmasta tutkimuksesta Aistihavaintoverbit Aistihavaintotilanne ja sen osallistujat Aistihavainnon suuntaisuus Aineiston käsittely Verbien jaottelu Semanttis-syntaktinen analyysi Ryhmä A eli havaittavuutta kuvaavat perusaistihavaintoverbit Ryhmä B eli havaintoa kuvaavat perusaistihavaintoverbit Ryhmä C eli havainnointia kuvaavat perusaistihavaintoverbit Ryhmittäinen analyysi koontitaulukon perusteella Verbiryhmä A (havaittavuutta kuvaavat verbit: näkyä, kuulua, haista, maistua, tuntua) Verbiryhmä B (havaintoa kuvaavat verbit: nähdä, kuulla, haistaa, maistaa, tuntea) Verbiryhmä C (havainnointia kuvaavat verbit: katsoa, kuunnella, haistella, maistella, tunnustella)...77 Yhteenveto...79 Lähteet...80 Liitteet...82 Liite Liite

3 Liite Liite Aistinguverbid soome keeles. Subjekti ja verbi suhe. Resümee

4 1. Johdanto 1.1. Taustaa tutkimukselle Tutkimuksessani analysoin suomen kielen aistihavaintoverbejä, niiden mahdollisia eri merkityksiä Kielitoimiston sanakirjan (KS 2006) mukaan sekä subjektitarkoitteen ja aistihavaintoverbin suhdetta lauseessa. Aistihavaintoverbi -termin vastineet eräissä muissa kielissä ovat esimerkiksi aistingu- tai tajuverbid viron, verbs of perception englannin sekä Verben der Wahrnehmung (KA 2003) saksan kielessä. Tämä tutkimus on jatkoa kandidaatintutkimukselleni (Masing, Jaava 2007), jossa tarkastelin viittä aistimustapaa ja viittätoista aistimusta kuvaavaa perusaistihavaintoverbiä, esitin aistimustapojen hierarkian sekä vertailin verbien merkitystä ja sen variaatiota suomen ja viron kielessä. Kandidaatintutkimus keskittyi aistihavaintoverbien merkitysten ja käännösvastineiden vertailuun viron ja suomen kielessä lastenkirjallisuuden perusteella. Maisterintutkielmassani käsittelen aistihavaintoverbien esiintymistä, funktiota, käyttökontekstia lauseessa ja verbien eri merkityksiä selvittääkseni mahdollista subjektin ja verbin suhdetta. Tutkimuksen aikana keskityn seuraaviin kysymyksiin: 1) Millaisessa ympäristössä aistihavaintoverbit esiintyvät 2) Millaisia ovat aistihavainnon osallistujat 3) Miten ilmaistaan aistihavainnon suuntaisuutta 4) Miten usein käytetään aistihavaintoverbejä Aistihavaintoverbit ovat ryhmä verbejä, jotka ilmaisevat aistilla tuntemista. Aistihavaintoverbien prototyyppinen tehtävä on viitata aistihavainnontapaan ja kokijaan. Tutkimuksessani käsittelen viittä aistihavaintotapaa: näkeminen, kuuleminen, haistaminen, maistaminen, tunnusteleminen (aistihavaintotapojen jaottelu: Viberg, Åke 2001: 1295) sekä aistihavaintotapojen mukaisesti niistä jokaisen alla kolmea suomen 4

5 kielen perusaistihavaintoverbiä: näkyä, nähdä, katsoa; kuulua, kuulla, kuunnella; haista, haistaa, haistella; maistua, maistaa, maistella; tuntua, tuntea, tunnustella (Huumo, Tuomas 2005). Kokija on prototyyppisesti aistimuksen vastaanottaja, aistimusprosessiin osallistuja. Verbejä sanaluokkana yleisesti havainnoitaessa on aistihavaintoverbien määrä muihin verbeihin verrattuna melko pieni. Esitän työssäni myös yleiskatsauksen niiden verbien esiintymistaajuuteen. Vaikka ko. verbit eivät ole teksteissä kovin usein esiintyviä (ks. kappale 1.2.), pidän niitä aika tärkeinä kielessämme, sillä ne esiintyvät jo lapsen kielenkäytössä (esimerkiksi Tomasello, Micael 1992, ). Tomasello tarkastelee englannin verbien omaksumista, mutta myös suomen kielessä ovat ko. verbit yhtä lailla varhaisessa kielenkäytössä. Käsitykseni on, että lapsen kieleen tulevat ensin konkreettiseen toimintaan liittyvät sanat, jotka ovat lapselle tärkeimmät. Väittämääni tukee Papafragou, Anna ym. (2007) artikkeli When we think about thinking: The acquisition of belief verbs., jossa esitellään muutama hypoteesi, miten lapset omaksuvat kielen.. Kielillä on erilaisia verbijärjestelmiä. Suomen ja viron kieli ovat kieliä, joissa kaikkien aistimistapojen välillä on olemassa eroavaisuuksia, joita ilmaistaan tietyillä eri verbeillä, esimerkiksi näkyä, nähdä, katsoa. Aistihavaintoverbeillä on taipumus laajentaa merkitystään, joten ne kattavat myös kognitiivisia merkityksiä, kuten tietää, käsittää tai ymmärtää, ajatella (Viberg 2001: 1298). Englanninkielinen fraasi I see voi tarkoittaa ymmärrän tai näen. Esimerkiksi: (1.1.) Näen, että olet käynyt kaupassa. Mistä olet saanut rahaa? Useimmissa kielissä verbien nähdä ja kuulla vastineet ovat leksikalisoituneet erillisinä verbeinä. Olemassa on myös kieliä (usein Afrikan kielten joukossa), joissa havaintojen kuvauksessa esiintyy perusverbi nähdä sekä toinen verbi, joka kattaa muut aistimistavat ja jota on tapana tulkita sanan kuulla vastineiksi. Täten sana kuulla ymmärretään nähdä-verbin laajempana merkityksenä. On myös kieliä, joissa näkemistä, kuulemista ja tuntemista ilmaisevat eri verbit, ja näistä tuntemista 5

6 kuvaava verbi ilmaisee myös maistamista ja haistamista. Vastaavanlainen verbijärjestelmä on monessa slaavilaisessa kielessä (venäjä, puola, serbokroaatin kieli) ja ruotsin sekä unkarin kielessä (Viberg 2001: ). Suomen kieli on siinä mielessä hyvä tutkimuskohde, että perusaistihavaintoverbien kehys on laaja ja kattava, ja kaikkia siinä olevia verbejä käytetään myös jokapäiväisessä kielessä. Kiinnostava on ilmiö, jossa verbin tuntea käyttö on levinnyt maistamisen ( tuntea makua ) ja haistamisen ( tuntea tuoksua/hajua ) kokemuksen ilmaisemiseen, jättäen samalla myös maistamista ja haistamista kuvaaville verbeille paikkansa. Ilmiö esiintyy sekä viron että suomen kielessä. Esimerkiksi: (1.2.) Tunsin juuston maun. Siellä voi tuntea piparmintun tuoksua. Vironkielisinä esimerkkeinä voisivat olla: (1.3.) Tundsin juustu maitset. Tunnen piparmündilõhna. Verbit maistaa ja haistaa esiintyvät teksteissä huomattavan harvoin muihin aistihavaintoverbeihin verrattuna, verbi haistaa usein metaforisessa merkityksessä (Masing 2007). Esimerkiksi: (1.4.) Haistoin ehdotuksessa haasteen. (1.5.) Saada maistaa hyvän elämän hedelmiä. Tämän tutkimuksen yhteydessä olen poiminut aineistosta metaforiset ilmaukset saadakseni tietoa siitä, paljonko aistihavaintoverbejä käytetään metaforisissa ilmauksissa, mutta niitä tapauksia en tässä vaiheessa käsittele tarkemmin. Verrattaessa aistihavaintoverbejä keskenään voidaan huomata, että useimmin käytettyjä ovat näkö- ja kuuloaistiin liittyvät verbit. Näköaisti on perus- ja vahvin aistimme, joten on syytä olettaa, että näkemiseen liittyvä kielellinen ilmaisuvaranto on 6

7 monipuolisempi kuin muilla aisteilla. Runsas on myös näkemiseen liittyvien erilaisia merkitysvivahteita tarjoavien verbien määrä, esimerkiksi kurkata, kyräillä, silmäillä (SES 2003). On olennaista, miten me kielellisesti asioita ilmaisemme. Jos käytämme ilmaukseen enemmän kielellistä materiaalia, on yleensä jokin semanttinen syy sanoa asia tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Tämä tutkimus rajoittuu silti vain perusaistihavaintoverbeihin sekä eroihin ja samanlaisuuksiin verrattaessa aineistossa esiintyviä tapauksia keskenään. Aistihavaintoverbien käsittelyn sekä aineiston analyysin lisäksi esitän yleiskatsauksen kognitiivisen kielitieteen periaatteista, jotka ovat tutkittavien verbien kannalta tärkeitä. Tutkimuksessani ovat tärkeitä myös syntaktiset ja semanttiset roolit sekä kytkökset, jotka ilmenevät subjektin ja verbin välillä. Aineiston käsittelyssä tarkastelen koko lausetta, mutta olen lyhentänyt lausetta tarpeen mukaan (monimutkaisten yhdyslauseiden tapauksessa) ja luopunut lauseyksiköistä, jotka eivät vaikuta subjektin ja verbin suhteeseen. Näin olen tehnyt välttyäkseni liikainformaatiolta. Aistihavaintoverbejä käsitellessä olennaisena taustatietona ovat myös aistimussuhde, siihen osallistujat (Dik, Simon ja Hengeveld, Kees 1991) sekä mahdollisen aistisuuntaisuuden (Talmy, Leonard 2000:115) tarkkailu ja analyysi. Tutkimuksessani annan mahdollisimman laajan kuvauksen erilaisiin mahdollisiin subjektin ja verbin suhteeseen vaikuttaviin tekijöihin, jotta taustatiedot olisivat analyysiin riittävän laajoja ja jotta esitetyssä empiirisessä aineistossa olisi mahdollista huomata eri semanttisia vivahteita. Subjektin ja verbin suhteen käsitteleminen antaa kuvauksen aistihavaintoverbien produktiivisuudesta ja niiden mahdollisista käyttötapauksista erilaisissa lauseympäristöissä. 7

8 1.2. Aineisto ja menetelmä Tutkimuksessani käytän semanttis-syntaktista lähestymistapaa. Olen laatinut tämän tutkimuksen kannalta olennaisista semanttisista sekä syntaktisista ominaisuuksista kehyksen, jota käytän aineiston analysoimiseen. Kehyksessä voi kuvata aineistossa esiintyviä verbejä löytääkseen eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia sekä määritellä subjektin ja verbin mahdollisen suhteen. Voidakseni analysoida aineistoa aidosta kielenkäytöstä olen koonnut analysoitavan materiaalin kielikorpuksesta. Tällainen aineiston valinta takaa päätelmien tekemiseksi myös riittävän määrän analysoitavaa materiaalia. Aineiston olen kerännyt CSC Tieteen tietotekniikan keskuksen suomen kielen tekstikorpuksesta ( CSC on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima tieteen tietotekniikan keskus, joka tarjoaa korkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja yrityksille tietoteknistä tukea ja resursseja. Suomen kielen tekstipankki on sähköinen tutkimusaineisto, joka koostuu 1990-luvulla kirjoitettujen suomenkielisten ja suomenruotsalaisten kirjojen sekä sanoma- ja aikakauslehtien teksteistä. (Miettinen, Manne 2001) CSC:n tekstipankkiin on kerätty aikakauslehtiä eri puolilta Suomea ja sen koko on yli 180 miljoonaa sanaa. Tätä tutkimusta varten olen valinnut korpuksesta kaikki vuoden 1995 Helsingin Sanomien numerot. Helsingin Sanomat valitsin sillä perusteella, että sitä luetaan ympäri Suomen ja sen takia voi olettaa, että Helsingin Sanomat edustaa yleiskieltä parhaiten. Tämä vuosikerta tuli valituksi sen takia, että se on korpuksessa ainut Helsingin Sanomien vuosikerta. Valitun vuosikerran koko on dokumenttia ja sanetta. CSC:n tekstipankki mahdollistaa sen, että haettava sana esitetään kaikissa käytetyissä taivutusmuodoissa. Lemmie 2 -hakujärjestelmää käyttäen keräsin aineiston kaikista aistihavaintoverbeistä. Puskurimuistin kooksi asetin riviä. Saaden käsitys siitä, paljonko teksteissä voi esiintyä aistihavaintoverbejä muihin verbeihin verrattuna, esitän tässä esiintymismäärät sekä perusaistihavaintoverbeistä että joistakin muista verbeistä Suomen sanomalehtikielen tajuussanaston (SST 2004) perusteella. Vertailevaksi aiheeksi olen valinnut sattumalta 40 erilaista verbiä, jotka 8

9 edustavat erilaisia merkityksiä. Verbien esiintymistaajuuteen vaikuttaa vahvasti myös se, että materiaali on kerätty sanomalehtiteksteistä. Esitettyihin lukuihin sisältyvät verbien kaikki mahdolliset korpuksessa esiintyneet muodot, käytetty on ns. karsimatonta aineistoa. Saman verbin eri muodot on esitetty yhteisenä nimittäjänä verbin perusmuodolla. Verbejä en esitä aakkosjärjestyksessä vaan siinä järjestyksessä, missä ne on otteeseen koottu, jotta ote olisi mahdollisimman luonnollinen ja lähellä kielen kirjoittajan käyttöä. Numero suluissa näyttää, millä järjestysnumerolla verbi on esiintymistiheytensä puolesta sanojen listalla: esimerkiksi nro (1) olla-verbiä on esiintynyt eniten, rapotella-verbiä vähinten, joten sen järjestysnumero on (9979). Käytin CSC-kielipankin taajuuskorpusta (SST 2004) kootakseni esiintymislukuja, johon verrata aistihavaintoverbien esiintymislukuja. Tämäkin korpus perustuu sanomalehtien aineistoon. Korpus on koottu vuonna 2004, lähtöaineistossa oli sanaa. Korpus löytyy osoitteesta sanasto-b9996/view ( ). Esimerkkeinä tuon 40 vapaasti valitusta verbistä olla (1), tulla (14), sanoa (25) mennä (88), todeta (115), ajatella (504), väittää 7930 (915), juosta 6770 (1068), kokeilla 6310 (1144), hypätä 3580 (1926), tajuta 2191 (2850), siivota 1199 (4602), aistia 876 (5864) ja rapotella 436 (9979). Eniten minua kiinnostivat kuitenkin verbit, joilla on hieman tarkempi ja erityisempi merkitys, kuten aistiverbit, sillä verbit olla, mennä, tulla jne. ovat ehkä sen verran suppean yleistysten tekemiseen liian paljon käytettyjä. Haun rajaksi merkitsin esiintymistä. Sanomalehdissä esiintyvän materiaalin suhteen voisi olettaa, että yleiskielessä enemmän esiintyviä verbejä keskenään verrattaessa esiintyy enemmän esimerkiksi verbit juosta, kokeilla, väittää ja enimmäkseen näkyy sama tulos myös edellä esitetyssä aineistossa (taulukko 3). Verbejä sanoa, väittää, todeta voi sanomalehtiteksteissä pitää usein keskenään vuorotellen käytettävinä verbeinä, jotka ovat tekstissä synonyymejä. Tämä ote on koottu, jotta kävisi ilmi, kuinka erilaisia esiintymisluvut voivat verbeittäin olla. Jotta saataisiin käsitys siitä, paljonko teksteissä voi esiintyä aistihavaintoverbejä muihin verbeihin verrattuna, esitän tässä luvut myös aistihavaintoverbeistä. Esitetty aineisto on koottu edellä mainitusta korpuksesta (SST 2004). 9

10 Taulukko 1. Aistihavaintoerbien esiintymistaajuus CSC Kielipankin taajuussanaston (SST 2004) perusteella. esiintymisiä korpuksessa järjestysluku listalla näkyä nähdä katsoa kuulua kuulla kuunnella haista haistaa 0 0 haistella 0 0 maistua maistaa maistella tuntua tuntea tunnustella 0 0 Taulukosta ilmenee, että kuulua, nähdä, katsoa, tuntea, tuntua, näkyä ja kuulla ovat antaneet eniten esiintymisiä, enemmän kuin esiintymää. Yllättävänä tuloksena listalta puuttuvat täysin haistaa, haistella ja tunnustella, vaikka niitä muuten esiintyy maisteritutkielmani empiirisessä materiaalissa, jota käsittelen tutkimuksen analyysi- 10

11 osassa semanttilis-syntaktisessa kehyksessä. Mikäli esiintymistapauksia riittää, pystyn kuitenkin täydellisesti analysoimaan kaikkia 15 aistihavaintoverbiä. Työssäni käytän korpuksen mahdollisuuksia hakea verbin perusmuotoa, jolloin koko materiaalista tulee esiin haetun verbin kaikki mahdolliset muodot, sekä perusmuoto että taivutetut muodot. Alustavasti vuonna 2009 olen hakenut kaikista verbeistä 2000 lausetta, jotta tutkittavaa materiaalia olisi riittävästi. Lukemalla verbien esiintymisiä sekä ryhmittämällä lauseita verbimuodon mukaan olen päättänyt maisteritutkielmassani kerätä koko tarvittavan materiaalin 15 kertaa 20 lauseesta esittämällä niin kolmesta sadasta lauseesta aineiston kaikkia esiintymistapauksia kattavan valinnan. Viisitoista verbiä olen ottanut perusaistihavaintoverbien systeemistä (Huumo 2005) ja ottanut jokaisesta aistihavaintoverbistä käsittelyyn kaksikymmentä esiintymistä, jos niitä on aineistossa ollut sen verran tai enemmän. Malliksi perusmuoto näkyä Näkyä-verbiä olen aikaisemmin tarkastellut eniten ja sen perusteella olen päättänyt käsiteltävien esiintymislukujen määrän tässä tutkielmassani. Kuvatakseni esiintymissuhteet eri verbimuotojen välillä esitän tässä otoksen näkyä - verbin esiin tulleista muodoista. Otos perustuu CSC suomen kielen tekstikorpuksesta kerättyyn aineistoon. Taulukko 2. Esiintymismäärät eri verbimuotojen välillä. verbimuoto esiintymisiä (2000:sta) näkyä + verbi *88 näkyy 800 näkyvä 360 ei näy 235 näkyi 196 näkynyt 128 irrotettuna: ei (ole) näkynyt 87 on / oli näkynyt 38 näkynyt täydennyksenä 3 11

12 näkyvin 41 näkyviä 25 näkyvimpiä 11 Muita esiintymisiä alle 10 (esimerkiksi näyn 2 ja näkyneet 3 esiintymistä 2000:sta). * Esitän liitteenä otteen näkyä + verbi esiintymisistä (Liite 1) Aikaisemmasta tutkimuksesta Silmäys aikaisempiin tutkimuksiin aistihavaintoverbien alalla osoittaa, että kyseisiä verbejä on tutkittu paljon, mutta kovin laajaa käsittelyä ne eivät ole vielä saaneet. Tämä on myös kannustin tämän maisterityön kirjoittamiseen ja alan perusteelliseen tutkimiseen. Näiden verbien pariin on minut johdattanut maisterityöni ohjaaja Tuomas Huumo. Suomen kielen (sekä myös viron) aistihavaintoverbien käytössä on suuria yhtäläisyyksiä useiden slaavilaisten kielten sekä unkarin kielen kanssa, esimerkiksi verbin tuntea laajentunut käyttö (Viberg 2001: ). Mahdollisten aistihavaintoverbien esiintymisestä ja käytöstä, verbien hierarkiasta sekä sijaitsemisesta kielessä antaa perusteellisen katsauksen Viberg artikkelissa Verbs of perception, joka on julkaistu kokoelmassa Language Typology and Language Universals (Viberg 2001). Artikkelissa tuodaan esille, kuinka on mahdollista tutkia ja käsitellä aistihavaintoverbejä, ja minkälaisiin tuloksiin on päästy erilaisten Pohjois-Amerikan ja Australian kielten tutkimuksissa. Cooper (1975) on kirjoittanut aistihavaintoverbien viittaussuhteista. Cooper tuo esille erilaisia aistihavaintoverbeissä esiintyviä ominaisuuksia sekä osoittaa, kuinka nämä verbit käyttäytyvät lauseissa (tutkimuskohteena on englannin kieli). Leonard Talmy (2000: ) on käsitellyt perusteellisesti aistimusten, erityisesti näköaistin, kohdistumista. Suomen kielen aistihavaintoverbejä on luokitellut Alho Alhoniemi (1975) Sananjalan numerossa 17 julkaistussa artikkelissaan Eräistä suomen kielen paikallissijojen 12

13 keskeisistä käyttötavoista. Suomen kielen aistihavaintoverbeistä ja aistihavaintojen kohdistumisesta on kirjoittanut Tuomas Huumo (2005: 7 24), artikkelissa Kognition kieli: Miten suomen kieli käsitteistää aistihavainnon?, joka on ilmestynyt Sananjalkan 47. numerossa. Aistihavaintoverbejä on viron kielestä tutkinut Maria-Maren Sepper, jonka väitöskirjan aiheena on Tajuverbid eesti keeles (Suullinen tieto 2008). Hän käyttää aistihavaintoverbeistä nimitystä tajuverbid. Viron kielessä olen itse käyttänyt termiä aistinguverbid ja selittänyt kandidaatintutkielmassani (Masing 2007) perusteellisesti, miksi pidän parempana käsitteenä aistinguverbid, ei tajuverbid. Suomen kielessä yleinen termi kyseessä olevien verbien ryhmälle on aistihavaintoverbit (viron aistinguverbid). Kandidaatintutkielmassani (Masing 2007) olen käsitellyt vertailevasti suomen ja viron kielen aistihavaintoverbien käännösvastineita ja verbien semanttisia kenttiä. 13

14 2. Aistihavaintoverbit Aistihavaintoverbejä käsittelevissä tutkimuksissa käsitellään yleisesti viittä aistimustapaa: näkeminen, kuuleminen, maistaminen, haistaminen ja tunteminen (koskettaminen). Aistihavaintotavat ovat havaintojen alalla oleellisin alasta riippuva mittapuu. Näkeminen, kuuleminen, tunteminen, maistaminen ja haistaminen ovat pääasiallisia lähteitä ulkopuolella olevaa maailmaa ja yhteiskuntaa koskevan välittömän tiedon hankinnassa. (Viberg 2001:1295) Suomen kielessä on yhden aistimuksen (esimerkiksi näköaisti) ilmaisemiseksi kolme erillistä verbiä kuvaamaan joko vastaavaa ilmiötä (näkyä), kokemusta (nähdä) tai tekoa itseään (katsoa) ilmiö eli aistittavissa oleva (aistin välityksellä saatava ärsyke tai informaatio, joka saavuttaa meidät meistä riippumatta), kokemus eli aistimuksen saaminen, joka on kontrolloimaton (Viberg 2001: 1296) ja toiminta eli aistimuksen vastaanottaminen, joka on suunnattu ja viittaa prosessiin, joka on irresultatiivinen (Viberg 2001: 1297). Verbien luokittelu taulukossa on esitetty sivulla 16. Tutkimuksessani käytän käsitettä aistihavaintoverbi, sillä aistimuksen ja sen suunnan kielellisessä ilmaisussa tarkastellaan konkreettista aistimusta erikseen joko näkö-, kuulo-, haju- tai makuaistimusta, tai aistimusta, jota ilmaisee kielessä sana tuntea eri merkityksissään, eikä kaikkea havaittavaa (mm. aistimuksen lisäksi myös laajempaa ympäristöä) samanaikaisesti. Esitän myös sanakirjan selitykset kaikille 15 verbille Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisemaan Kielitoimiston sanakirjan (2006) mukaan (Liitteet 2-4). Aistimuksen tehtävänä on antaa meille tietoa meitä ympäröivästä maailmasta. Erilaiset aistimukset täydentävät tavalla tai toisella koettua mielikuvaamme meitä ympäröivästä maailmasta, josta erilaisten aistikuvien (kognitioiden) tuloksena kehittyy monipuolinen kokonaisuus. Valtaosa hermostokoodausten (neural recodings) monimutkaisista sarjoista eri tasoilla tapahtuu tajunnan ulkopuolella. Objektit ja 14

15 tapahtumat koetaan usein ikään kuin ne olisi otettu vastaan suoraan, ei aistien välityksellä. (Viberg 2001: 1294) Vibergin tutkimuksesta ilmenee, että kaikissa kielissä voimme esittää tilanteita lingvistisesti viittaamatta tiedon aistimusperäisiin lähteisiin, mutta joskus tunnemme silti tarvetta käyttää nimenomaan tätä seikkaa ilmaisevia aistihavaintoverbejä. Myös suomen kielessä esiintyy tätä ilmiötä. Esimerkiksi: (2.1.) Pikku Juhani juoksi tien yli katsomatta, tuleeko auto tai (2.2.) Kissa Mirri kiipesi puuhun. Lauseissa on ilmaistu tiedon aistimuksen lähteeseen viittaamatta. Aistihavaintoverbien prototyyppinen tehtävä on viitata aistihavaintotapaan ja kokijaan. (2.3.) Äiti näki pikku Juhanin juoksemassa tien yli ilman että olisi katsonut, tuleeko auto tai (2.4.) Mari kuuli kissan kiipeilevän puuhun. Tarkasteltaessa verbejä yleisesti voi todeta, että aistihavaintoverbien esiintymisosuus niiden joukossa on melko pieni (ks. sivu 9 10). Varmuutta siitä saa lukemalla minkälaista tekstiä tahansa ja seuraamalla, esiintyykö siinä aistihavaintoverbejä. En tässä vaiheessa tuo määrällisiä esimerkkejä. Perusaistihavaintoverbejä keskenään verrattaessa voi huomata, että eniten esiintymiä on näkemistä ja kuulemista ilmaisevilla verbeillä, vasta sen jälkeen tulevat muut verbit. Vibergin (2001: 1304) tutkimuksesta ilmenee, että näkemistä ilmaiseva verbi on tuntomerkitön sekä tekstuaalisen taajuuden suhteen yksittäisissä kielissä, joissa aistihavaintoverbejä on paljon (esimerkiksi englanti), että kieltenvälisen taajuuden suhteen. Näkeminen on perusaistimme, joten on syytä edellyttää, että kielellinen ilmeikkyys on näkemisen tapauksessa monipuolisempi kuin muissa aistimustyypeissä. Suuri on myös näkemistä ilmaisevien erilaisia semanttisia vivahteita sisältävien verbien määrä, esimerkiksi kurkata, kyräillä, silmäillä (SES 2003). 15

16 Vaikka on mahdollista käyttää fyysisiin aistimuksiin liittyviä verbejä välittämään tietoa (suhteellisen) puhtaista aistihavainnoista (Pystyn näkemään valoa, Kuulin melua), nämä verbit viittaavat tavallisesti paljon monimutkaisempiin ilmiöihin, jotka vaativat laajempaa kognitiivista tulkitsemista. Ilmiöt ulottuvat todellisista tapahtumista (2.5.) fyysisiin objekteihin (2.6.) ja aineisiin (2.7.). (2.5.) Peter kuuli puun kaatuvan (2.6.) Peter näki koiran (2.7.) Peter tunsi (maistoi) hunajan lämpimässä maidossa (Viberg 2001:1296) Tärkeää on se, kuinka esitämme ilmiöt ja tuntemukset kielellisesti. Sanotun tarkoitus riippuu siitä, teemmekö sen yksinkertaisella ja tavallisella vai epätavallisella ns. erityisesti valitulla tavalla (tietyllä tapaa painotettuna). Taulukko 3. Aistihavaintoverbien luokittelu. Merkitys ilmiö intransitiivisia kokemus transitiivisia ei agentiivisia toiminta transitiivisia agentiivisia Mieli aistittavissa oleva aistimuksen saaminen aistimuksen vastaanottaminen [agentti] NÄKÖAISTI näkyä nähdä katsoa KUULOAISTI kuulua kuulla kuunnella HAJUAISTI haista haistaa haistella MAKUAISTI maistua maistaa maistella TUNTOAISTI tuntua tuntea tunnustella (Huumo 2005) 16

17 Taulukossa on esitetty verbien jakautuminen kolmeen ryhmään: aistimuksen ilmaisemiseksi on aina kolme erillistä verbiä. Aistihavaintoverbien käyttö on monipuolista ja verbien esiintyminen aineistossa tulee tukemaan väittämääni. Vaikka käyttötaajuus verbien välillä vaihtelee, ovat suomen kielessä käytössä kaikki taulukossa esitetyt verbit eli koko taulukko on täytetty. Verbit on taulukossa esitetty aistimustapojen mukaan, näyttäen, että kolmella samaa aistimustapaa kuvailevalla verbillä on semanttinen merkitysero riippuen siitä, onko kyseessä ilmiö, kokemus vai teko. Intransitiiviset aistihavaintoverbit kuvaavat ilmiötä, kuten esimerkiksi (2.8.) Paljon kuuluu puhetta, vaan niukasti näkyy tuloksia tai (2.9.) Pihalta kuuluu kilkuttelua. Intransitiivinen verbi on verbi, joka ei saa objektia. Intransitiivisia ovat yksipaikkaiset verbit, jotka saavat täydennyksekseen pelkän subjektin, esimerkiksi (2.10.) Talo näkyy. sekä verbit, jotka saavat subjektin ja adverbiaalitäydennyksen, mutta eivät objektia, esimerkiksi (2.11.) Sieltä näkyy hyvin. (Huumo 2005) Transitiiviverbi on verbi, jonka valenssiin kuuluu subjektin lisäksi objekti (VISK 461). Valenssi on ominaisuus, joka viittaa siihen, kuinka monta argumenttia verbi hallitsee. Kyseessä eivät ole enää yksipaikkaiset verbit, vaan kaksi- tai kolmepaikkaiset verbit. Esimerkiksi (2.12.) Näen sinut huomenna koululla. (2.13.) Huonon kahvin hän maistaa heti, mutta juo sen kyllä. (esimerkki empiirisestä aineistosta, B-IV-3) 17

18 Valenssin mukaiset täydennykset ovat verbin yhteydessä pakollisia, joskaan niitä ei ole aina pantu ilmi lauseessa, vaan ne ymmärretään merkityksen kannalta mukana oleviksi: verbit kuvaavat tapahtumia tai tiloja, joihin väistämättä kuuluu tietyntyyppisiä osallistujia. (VISK, määritelmät; 446). Verbejä tutkittaessa on esille noussut myös ilmiö, että jokin aistihavaintoverbi on kielellisessä ilmaisussa ottanut osittain toisen verbin tehtävän, esimerkiksi verbin tuntea käyttöalue on laajentunut myös maku- ja hajuaistimusten ilmaisun alueelle (tuntea makua, tuntea hajua). Sama ilmiö esiintyy myös monessa slaavilaisessa kielessä, esimerkiksi venäjässä, puolassa ja serbokroatiassa, sekä ruotsissa ja unkarissa (Viberg 2001: ), suomessa ja virossa. Tämän tutkielman puitteissa käsitellyssä aineistossa esiintyy esimerkiksi: (2.14.) Kirkas ja väriltään rubiininpunainen punaviini, jonka tuoksussa ** tuntee ** maustekaapin ja joulunamujen aromeja. (2.15.) Hän oli ** tuntenut ** savun hajua ja mennyt yläkertaan. Verbillä tuntea on muihin verbeihin verrattuna kaikkein eniten erilaisia merkityksiä. Esimerkiksi verbin tuntua merkitys tuntoaistimusten ilmaisijana eroaa täysin muista aistimuksista (sekä suomen että viron kielessä). Muissa aistimuksissa ei ole lainkaan tekemistä kosketukseen liittyvän aistimuksen kanssa. Lisäksi tulevat vielä verbin tuntea kuvainnolliset merkitykset. Esimerkki (2.16.) edustaa kuvainnollisia esiintymiä aineistossa: (2.16.) Kyllä valtuustokin on **tuntenut** nämä ohiajot suurhallin valmistelussa, Bremer jatkaa. Tämä kaikki yhteenlaskettuna kasvattaa olennaisesti verbin tuntea esiintymistaajuutta. Tutkimuksen teoreettisessa osassa olen tukeutunut Tuomas Huumon ja Åke Vibergin esittämään perusaistihavaintoverbien jaottelujärjestelmään. Kielitieteellisten termien ja käsitteiden vastaavuuden viron, suomen ja englannin kielessä olen tarkistanut 18

19 Mati Ereltin ja Tiiu Ereltin (1995) laatimasta sanastosta Virolais-suomalainen kielitieteen sanasto ja Kielitieteen asiasanastosta (KA 2003). Esitän tässä myös teoriaosan semanttis-syntaktiseen kehykseen (ks. kappale 5.2, sivu 29) eli selityksiä taulukossa esiintyviin kriteereihin. Tässä selitän kehyksessä esiintyvien alaluokkien käsitteet. Otan esille vain ne termit, jotka kaipaavat lähempää tarkastelua yhtäläisen ymmärtämisen vuoksi. Suuntaisuus (direction). Suuntasijojen käyttö heijastaa Leonard Talmyn (2000: ) mukaan aistihavainnon käsitteistämistä fiktiivisenä liikkeenä eräänlaisen signaalin liikkumisena havaitsijan ja havaittavan välillä. Kuvailen suuntaisuutta tarkemmin kappaleessa Aistihavainnon suuntaisuus, sivu 25. Aistihavainnon liikkuminen on esimerkiksi näköhavainnossa täysin fiktiivistä, (siis) oikeasti siinä ei liiku mikään. Kuulohavainnossa voi ajatella, että ääniaallot liikkuvat, hajuhavainnossa liikkuvat ilmassa olevat kaasut. Mutta ihmisen kannalta niidenkin liike näyttäytyy fiktiivisenä, koska sitä ei voi suoraan havaita. Suuntaisuus ilmentyy kielessä esimerkiksi paikallissijojen avulla. Metafora (metaphor) on sanan uusi merkitys jota käytetään pohjautuen samankaltaisuuksiin tai analogiaan esimerkiksi ihmismassa, asfalttiviidakko jne. Ihmisen on vaikeaa ymmärtää abstrakteja käsitteitä. Metafora on kielen ja ajattelun väline jonka avulla abstrakteja käsitteitä korvataan konkreettisemmilla käsitteillä, jotka ovat ihmiselle jo ennestään tuttuja. (EKK 2000: ) Sija (case). Subjekti voi olla nominatiivissa, genetiivissä tai partitiivissa tai esiintyä sivulauseena tai infinitiivisubjektina. (VISK 910) Monikko (plural) Luku eli numerus on nomineihin ja verbien persoonataivutukseen liittyvä kieliopillinen kategoria, johon kuuluvat yksikkö ja monikko. Vain monikolla on tunnus: koneet, koneilla. Monilla pronomineilla on yksikkövartaloista eroavat monikkomuotonsa, esimerkiksi me, te, he, ne, nuo, ne. Verbeillä on monikkomuodoissa 19

20 erilliset taivutustunnukset: menemme, menitte, menevät. (VISK, määritelmät) Monikko kontrastoi yksikköön. Elollisuus (animacy) on substantiivien yksi olennainen semanttinen tunnus. Biologiassa elollisuus on yhteydessä aineenvaihduntaan: kun olento syntyy, vastaanottaa ravintoa ja kuolee, voidaan sanoa että olento on elollinen. Kielellisesti elollisuus ja sen merkitys kielioppisysteemin käytössä vaihtelee suuresti eri kielissä eikä sitä voi suoraan rinnastaa biologiseen elollisuuteen. Useissa kielissä elollisuuteen yhdistetään myös ihmisyyskategoria. Esimerkiksi suomen kirjakielessä pronominia hän käytetään ainoastaan ihmisestä. Puhekielessä tosin tilanne on toinen. (Pajusalu 2009: 62) Ihmisyys vs. Muu elollinen olento vs. Eloton konkreettinen vs. abstrakti subjektitarkoite. Propositio (proposition) esimerkiksi (2.17.) Pekka näki koiran. Propositio itse ei ole kieliyksikkö, mutta monia semanttisia ilmiöitä emme voi määritellä ilman tätä käsitettä (Pajusalu 2009: 13). Propositiona tavallisessa aistihavaintolauseessa on aistihavainto itse. Propositio on se lauseen ilmaisema perussisältö, joka ei muutu esimerkiksi pragmaattisissa lauserakenteen muunnoksissa. Esimerkiksi Pekka on poika, Onko Pekka poika, Kylläpäs Pekka on poika jne. ilmaisevat saman proposition Pekka on poika, vaikka niiden tehtävä keskustelussa on erilainen (väite, kysymys, inttäminen). Propositio on havaittavuusverbin subjektina toimivan sivulauseen tai muun rakenteen ilmaisema sellainen asiasisältö, jonka voi ajatella olevan konkreettisesti havainnon kohteena, esimerkkinä siitä: (2.18.) Näkyy, että aurinko nousee. (2.19.) Tulokset näkyvät. 20

21 Kaija Kuiri (2012, s. 51) määrittelee propositiota Propositio on käsite, jolla on filosofiassa ja kielitieteessä monia sisältöjä. Karkeasti se voidaan määritellä lauseen asiasisällöksi, siksi osaksi lauseen merkitystä, joka sanoo jotain ulkomaailman asiaintilasta. Propositiolla on totuusarvo: se on tosi, jos ulkomaailmassa vallitsee sen ilmaisema asiaintila, epätosi, jos näin ei ole. Päätelmä (inference), esimerkiksi (2.20.) Pekka pääsi tentistä läpi. Lauseessa esitetyn tiedon kautta saamme lausetta lukiessa myös lisätietoa, jota ei ole suoraan lauseessa sanottu. Tästä esimerkistä voimme päätellä, että Pekka opiskelee jossakin. Mutta esimerkiksi havaittavuusverbien osalta (Koira näkyy tänne asti) (tietysti) voi esiintyä myös päätelmiä siitä, että joku (esimerkiksi puhuja) todella näkee subjektin tarkoitteen, vaikka lause ei sitä itse kerrokaan. Päätelmää ilmaisevaksi kutsun sellaista (sivu)lausetta, joka ilmaisee puhujan aistihavainnon perusteella päättelemän seikan, jota hän ei suoraan ole havainnut, esimerkiksi: (2.21.) Näkyy, että olet nukkunut huonosti. (2.22.) Kasvoistasi näkee, että olet nukkunut huonosti. Tuntemus (sentiment) on subjektilausekkeen ilmaisema havaitsijan subjektiivinen vaikutelma, joka seuraa aistihavainnosta. Esimerkkinä: (2.23.) (Minusta) Tuntuu, että kaikki ovat väsyneitä. (2.24.) Tuntuu / Haista / Maistua joltain -rakenne (2.25.) Näkyy pelko. 21

22 Lauserakennetta koskevan alajaottelun esitän kappaleessa 5.2. (s. 30): Nollasubjekti, pronomini, täysi substantiivi, substantiivilauseke, lause. Taulukossa olen merkinnyt esimerkkilauseissa hakasulkeisiin kielellisen aineksen, jota en pidä analyysissä tärkeänä, mutta lauseympäristön kuvaamiseksi olen sen säilyttänyt. 22

23 3. Aistihavaintotilanne ja sen osallistujat Tilanteissa on tavallisesti mukana osallistujia (joita voidaan ilmaista myös implisiittisesti). On kyllä tilanteita, joissa on vaikea erottaa yhtään osallistujaa ja joita voidaan ilmaista pelkällä verbillä, esimerkiksi eräät säätilat: Sataa. Tuulee. (Kolehmainen, Leena 2010), mutta yleensä on osallistujia mukana Aistihavaintotilanteessa tarvittavat osapuolet ovat havaitsija ja havaittava. Simon Dik ja Kees Hengeveld (1991) määrittelevät havaitsijan ja havaittavan ominaispiirteet. Havaitsijalle tyypilliset ominaisuudet: - elävä olio, jolla on aistimiskyky - voi jäädä myös implisiittiseksi (paitsi havaintoverbit, jossa sitä ei ilmaista) Havaittavalle tyypilliset ominaisuudet: - on joko konkreettinen olio Näin koiran; - tilanne Näin koirien tappelun; - jonkinlainen aines Näin valoa; - abstraktimpi asiasisältö Näin kellosta ajan; Näin lehdestä, että serkkusi oli kuollut; - tai olion aikaansaama ärsykesignaali, ennen kaikkea kuulo-, haju- ja makuaistien alueella (ei kuitenkaan näköaistihavainnon ollessa kyseessä): Kuulin ulkona talitiaisen ~ talitiaisen viserryksen; Haistoin kaapissa homejuuston ~ homejuuston tuoksun; Maistoin keitossa valkosipulin ~ väkevän valkosipulin maun. (Dik, Hengeveld 1991) Tuomas Huumo on kehittänyt heidän piirrejaotteluaan suomen kielen tutkimuksessa sekä esittänyt edelliset esimerkit (Huumo 2005). 23

24 Tässä tutkielmassa tarkastelen subjektin ja verbin suhdetta eli tarkemmin subjektitarkoitetta ja aistihavaintoverbiä. Havaittavaa kuvaileva osa lauseesta koskee objektia, jonka tutkimuksen rajallisuuden takia olen jättänyt käsittelemättä. Analysoin subjektitarkoitteen eli havaitsijan ominaisuuksia tehden sen perusteella päätelmiä subjektin ja verbin suhteesta eli tästä osasta aistihavaintotilanteessa. 24

25 4. Aistihavainnon suuntaisuus Aistihavainnon suuntaisuus on fiktiivisen liikkumisen tyyppi, joka käsittää kaksi yksikköä: havaitsijan ja havaittavan käsitteet sekä jonkinlaisen kuvitteellisen signaalin, joka liikkuu näiden kahden yksikön välillä yhteen, toiseen tai molempiin suuntiin (Talmy 2000: 115). Talmy käsittelee näkemistä havainnointijärjestelmänä (probing system), joka perustuu katsojaan tai siihen, mitä katsoja projisoi itsestään, jotta huomaisi kauempana sijaitsevan objektin, ja käsittelee sitä sitten visuaalisena ominaisuutena, joka säteilee kauempana sijaitsevasta objektista sekä päätyy aistijaan, tarjoten ärsykkeen näkemistapahtumalle. (Talmy 2000: 115). Samalla tavalla toimii aistimuksen kokeminen myös muiden aistimustapojen kohdalla. Erityisesti lähiaisteja (Pajunen, Anneli 2001: 319) kuvaavien verbien kohdalla esiintyy suuntaisuutta vähemmän tai sen ilmaiseminen puuttuu kokonaan. Suuntaisuutta ilmaistaan paikallissijojen tai partikkelien (läpi, yli, jne.) avulla, vaikkeivät osallistujat konkreettisesti liikukaan havaintotilanteessa (Huumo 2005). Paikkaa ilmaisevat sijat mahdollistavat moniulotteisen kuvauksen myös kielessä. Suomen kielen sisäpaikallissijat ovat inessiivi, elatiivi, illatiivi ja ulkopaikallissijat adessiivi, ablatiivi, allatiivi. Niistä aistihavainnon suuntaisuutta voivat kuvailla tulosijat (elatiivi ja illatiivi) sekä erosijat (ablatiivi ja allatiivi). Suunta riippuu tietysti siitä, missä on Havaitsija. Aistihavainnon suuntaisuus voi olla ilmastu: - Yhteen suuntaan (näkyä: Mereltä näkyy laiva. Suunta: havaittava => havaitsija) Lause vastaa kysymykseen Mistä näkyy? - Toiseen suuntaan (katsoa: Hän katsoi minuun; Suunta: havaitsija => havaittava) Lause vastaa kysymykseen Katsoa mihin? 25

26 - Molempiin suuntiin (Even a casual passerby can see the old wallpaper through the paint. / The old wallpaper shows through the paint even to a casual passerby Talmy 2000). Käännös esimerkkilauseesta olisi: (4.1.) Vanha tapetti näkyy maalikerroksen läpi. Partikkeli läpi tässä ei kerro kumpaan suuntaan signaali liikkuu, maalikerroksen alta ulospäin tai päinvastoin. Meillä on kielellisesti mahdollisuus sanoa myös Vanha tapetti näkyy maalikerroksen alta. Tällöin merkitys jonkin verran muuttuu ja suunta on nimenomaan maalikerroksen alta ulospäin. Läpi-partikkelia käytettäessä tilanne on yleisempi ja sijapäätettä käytettäessä konkreettisempi, rakenteessa on mukana myös tieto konkreettisesta aistimuksesta ja tarkasta kiintopisteestä. Kieli kuvaa aistihavaintoa usein suuntaisen relaation välityksellä, joka ilmenee suuntasijojen (ero- ja tulosijojen) käytössä osallistujien lokaalisuutta kuvaavissa paikanilmauksissa (Huumo 2005). Tutkimuksessani tarkastelen aistihavainnon suuntaisuuden ilmaisemista pääosin paikallissijojen kautta. Taulukko 4. Suuntaisuutta ilmaisevat paikallissijat. pääte yksikössä pääte monikossa EROSIJAT elatiivi -sta -sta illatiivi -Vn, -hvn, -seen -hin, -siin, -in TULOSIJAT ablatiivi -lta -lta allatiivi -lle -lle (ISK, 1235, s ) Viron ja suomen kielet ovat sijamuotojen ja perusaistihavaintoverbien runsauden vuoksi mielenkiintoisia tutkimuksen kohteita esimerkiksi sen tutkimiseen, miten eri kielissä ilmaistaan aistihavainnon suuntaisuutta. Aikaisemmin tutkimassani empiirisessä 26

27 aineistossa ei ole esiintynyt suuntaa ilmaisevia aistihavaintoverbirakenteita. Tässä tutkimuksessa empiirisenä materiaalina käytetyssä aineistossa esiintyy myös suuntaisuutta ilmaisevia rakenteita. Tästä voi päätellä, että k.o. rakenteiden esiintyminen riippuu laaditun tekstin tavoitteesta. Suuntaisuutta ilmaisevien rakenteiden hyvänä ja yksinkertaisena esimerkkinä voisi mainita: (4.2.) Näin sateenkaaren parvekkeelta. (4.3.) Näin sateenkaaren parvekkeelle. Molemmissa esimerkkitapauksissa havaitsijan sijainti on sama, mutta lauseessa voidaan ilmaista aistihavainnon suuntaisuutta eri paikallissijoilla. Kuten Alhoniemi on sanonut (1975: 21) suuntasijojen käyttöä voivat edistää monet abstraktit energiavirrat. 27

28 5. Aineiston käsittely 5.1. Verbien jaottelu Tässä kappaleessa tarkastelen verbien jaottelua päätaulukon (taulukko 3, sivu 16) mukaisesti. Esitän kaikkien verbien kohdalla semanttis-syntaktisesta analyysista saatavat tiedot sarakkeittain, kuvaillen kehyksessä esiin tullevat ominaissukset systemaattisesti. Käsittäen helposti ja kätevästi verbiryhmille ominaisia piirteitä nimitän verbiryhmät analyysiosassa seuraavasti: Ryhmä A havaittavuutta kuvaavat verbit; verbit ovat intransitiivisia (verbit näkyä, kuulua, haista, maistua, tuntua); Ryhmä B havaintoa kuvaavat verbit; verbit ovat transitiivisia, samalla ei agentiivisia; (verbit nähdä, kuulla, haistaa, maistaa, tuntea); Ryhmä C havaittavuutta kuvaavat transitiiviset agentiiviset verbit (verbit katsoa, kuunnella, haistella, maistella, tunnustella); Tämä jaottelu takaa mahdollisuuden vertailla verbejä, niiden käyttöä, esiintymistapauksia sekä ominaisuuksia sekä verbeittäin että ryhmittäin. Empiirisen aineiston analysoinnin varten olen laatinut tietokannan, jossa sisältyvät kaikki analyysissä käytetyt lauseet. En esitä tätä lähes 300 lausetta sisältävää tietokantaa gradussani, mutta säilytän viitteet (esimerkiksi A-II-3), joilla tarvittaessa löytää lauseet tietokannasta sekö voi seurata koko analyysiä, josta työssäni esitän vain aineiston vertailun ja tulokset. Empiirisessä aineistossa esiintyvät lause-esimerkit kooditan kolmijakoisesti: 28

29 1) A, B ja C viittaavat yllämainittuun verbiryhmään. 2) I, II, III, IV ja V viittaavat vastaavaan verbiin edellä mainituissa ryhmissä. Ryhmässä verbit ovat aina järjestyksessä I näkemistä, II kuulemista, III haistamista, IV maistamista ja V tuntemista kuvaavat verbit. 3) numerot 1-20 viittaa lauseen sijaintiin jokaisen verbin esimerkkien joukossa. Lauseet ovat luodussa tietokannassa samassa järjestyksessä kun ne on korpuksesta saatu. Kuten aikaisemmin (ks. sivu 9) sanottu, on kaikista perusaistihavaintoverbistä koottu 20 lausetta, jos niitä on ollut sen verran. Joitakin (tuntua (16), haistella (19), tunnustella (19 lausetta)) on ollut myös vähemmän. Tietokannassa esimerkiksi viitteellä (A-II-3) löytyy: (5.1.) **Kuuluu** outo, tärisevä ääni. (A-II-3) 5.2. Semanttis-syntaktinen analyysi Analysoiden empiiristä aineistoa ja koettaen luoda siinä esiintyville lauseille yhteiset kriteerit, joiden perusteella saada vertailukelpoisia tuloksia, olen laatinut semanttis-syntaktisen kehyksen (ks. malli sivulla 31), jossa on jokaisen lauseen kohdalla rivi lauseelle itselleen sekä sen analyysiin tarvittaviin tuloksiin. Saadakseni helposti ja nopeasti yleiskatsauksen esiintymismääristä, olen laatinut kehyksen Excelohjelmalla, jolla on mahdollista laskettaa tarvittavat arvot tarpeen mukaan. Kehyksen olen jakanut horisontaalisesti yhdeksään eri alaosaan. Esitän kehyksessä aineiston riveittäin, vuorotellen analysoitavan lauseen ja analyysin. Esitän koko lauseen, mutta välttyäkseni liikainformaatiolta olen monimutkaisten yhdyslauseiden tapauksessa lyhentänyt lausetta tarpeen mukaan ja luopunut lauseyksiköistä, jotka eivät vaikuta subjektin ja verbin suhteeseen. Tarkasteltavan sanan olen merkinnyt tähtien väliin **näkyy**. Ensimmäisessä sarakkeessa on merkki aistihavainnon suuntaisuudesta. Jos suuntaisuus esiintyy lauseessa, olen merkinnyt myös sijan, joka ilmaisee suunnan. 29

30 Muissa tapauksissa on taulukko täytetty seuraavasti: ominaisuuden ilmaiseminen 1, ilmaisemattomuus 0. Toisessa sarakkeessa on merkki metaforan esiintymisestä, kolmannessa on merkki siitä esiintyykö lauseessa subjekti vai ei, eli tulevatko subjektia koskevat ominaisuudet määritellyiksi tai saavatko ne kokonaan arvon 0; neljännessä määrittelen sijavalinnan, viidennessä subjektin monikkomuodon. Taulukon kuudennesta sarakkeesta selviää, onko kyseessä oleva subjektitarkoite elollinen vai eloton entiteetti. Seitsemännessä sarakkeessa tarkastelen subjektitarkoitteen abstrakteja ominaisuuksia, jos kyseessä ovat havaittavuutta kuvaavat verbit (näkyä, kuulua, haista, maistua ja tuntua). Abstraktin käsittely jakautuu: propositio (esitys), päätelmä, tuntemus, tai muu. Yhdeksännessä sarakkeessa päätän verbin tulkinnasta (konkreettinen aistimus vs. päätelmä, jolloin kyseessä on sivulause). Kahdeksannessa sarakkeessa käsittelen subjektin syntaktista roolia lauseessa: kyseessä voi olla nollasubjekti (zero-subject); lause, jolla subjektina on pronomini (pronoun); täysi substantiivi (full noun); substantiivilauseke eli NP (noun phrase, NP); lause (sentence). Esimerkiksi: 0-SUBJEKTI Siellä näkyy hyvin. PRONOMINI Tämä näkyy. TÄYSI SUBSTANTIIVI Talo näkyy. SUBSTANTIIVILAUSEKE Pieni talo näkyy. LAUSE Näkyy, että... 30

31 Taulukko 5. Malli semanttis-syntaktisesta kehyksestä. Sija Rakenne 31 Suuntaisuus? Metafora? Subjekti ilmaisematta Subjekti ilmaistu Nom. Part. Monikko? Inhimillinen Muu elollinen Eloton Propositio Päätelmä Tuntemus jne Nolla Pron. Täysi subst Subst. lauseke Lause Konkr. aistimus Päätelmä (sivulause) Konkreettinen Abstrakti [Siellä näkyy hyvin] [Tämä näkyy] [Talo näkyy] [(Pieni talo) näkyy] [Näkyy, että ] Verbin tulkinta - valoprojekti ** näkyy ** Kaivopuistoa kiertävälle rantatielle [torstaista lauantaihin klo joulukuun 17. päivään saakka] [( 1903 ) ja Nikolai II:n manifestista aiheen saanut 17. lokakuuta 1905, jossa] vallankumouksellisten haltioituneessä joukossa ** näkyy ** älymystön jäseniä, esimerkiksi Dostojevski

32 Alustavasti otin näkyä-verbistä tarkasteluun 40 esiintymistapausta sekä vertailin 40 lauseen tuloksia aineistomäärään, jossa oli esillä vain puolet esimerkeistä, selvittääkseni tarvittavan esiintymistapausten määrän ja saadakseni riittävän kattavia tuloksia. Isommassa otoksessa (40 lausetta) esiintyy esimerkiksi neljä metaforatapausta, pienempään otokseen (20 lausetta) sisältyy niitä kolme. Aistimuksen suuntaisuutta ilmaisevia sijoja tässä tapauksessa ovat allatiivi (2) ja elatiivi (2 esiintymistä). Tulokset ovat prosentuaalisesti samankaltaisia, jos verrataan 20 ja 40 lauseen aineistoa keskenään. Suuntaisuutta on ilmaistu 40:stä esimerkistä 4 tapauksessa, jolloin joka kymmenes näkymistä kuvaava verbi-suhde sisältää myös suuntaisuutta ilmaisevaa kieliopillista materiaalia. Vertailin kahden määrän tuloksia semanttis-syntaksisen kehyksen perusteella prosentuaalisesti ja tulin päätelmään, että näkyä-verbin näytteellä 20 verbin tarkasteluun otto on riittävä. Käsitellen aineistoa semanttis-syntaktisella kehyksellä esitän alaluvuissa tiedon seuraavassa järjestyksessä. Esittäen tulokset kehyksestä silti tekstinä en numeroi alla olevia kriteereitä numeroilla aineiston käsittely osassa. 1. Verbin sijanvalinta 2. Monikko 3. Esitän kaikki esiintyvät subjektit 4. Käsittelen elollisuus-kriteeriä 5. Suuntaisuus 6. Metafora 7. Kuvailen lauserakennetta ja sen esiintymiä 8. Verbin tulkinta 32

33 Taulukko 6. Koontitaulukko luvuissa. Sija Rakenne Suuntaisuus? Metafora? Subjekti ilmaisematta Subjekti ilmaistu Nom. Part. Monikko? Ihmillinen Muu elollinen Eloton Propositio Päätelmä Tuntemus jne Nolla Pron. Täysi subst Subst. lauseke Lause Konkr. aistimus Päätelmä (sivulause) Konkreettinen Abstrakti Verbin tulkinta A I näkyä II kuulua III haista IV maistua V ***tuntua B I nähdä Z 16 2 II kuulla Z 20 0 III haistaa Z 13 0 IV maistaa Z 17 2 V tuntea Z

34 Sija Rakenne Suuntaisuus? Metafora? Subjekti ilmaisematta Subjekti ilmaistu Nom. Part. Monikko? Ihmillinen Muu elollinen Eloton Propositio Päätelmä Tuntemus jne Nolla Pron. Täysi subst Subst. lauseke Lause Konkr. aistimus Päätelmä (sivulause) Konkreettinen Abstrakti Verbin tulkinta C I katsoa Z 16 0 II kuunnella Z 20 0 III *haistella Z 11 0 IV maistella Z 15 0 V **tunnustella Z 9 0 * esiintymisiä aineistossa 19 ** esiintymisiä aineistossa 18 *** esiintymisiä 16 34

35 5.3. Ryhmä A eli havaittavuutta kuvaavat perusaistihavaintoverbit Verbit näkyä, kuulua, haista, maistua, tuntua Näkyä-verbin (verbiryhmä A, verbi I) esiintyessä subjekti on lauseessa aina ilmaistu. Subjektin sijanvalinnaksi osoittautui 16 kertaa nominatiivi (5.2.), kolme kertaa partitiivi (5.3.) sekä kerran sivulause eli Näkyy, että /.../-rakenne, jonka esitän näkyäverbin lauserakenteen osassa. (5.2.) valoprojekti **näkyy** Kaivopuistoa kiertävälle rantatielle (A-I-1) (5.3.) vallankumouksellisten haltioituneessa joukossa **näkyy** älymystön jäseniä, esimerkiksi Dostojevski. (A-I-2) (5.4.) **Näkyy** kylläkin uutteria ja valovoimaisia nuoria, (A-I-4) (5.5.) niissä ** näkyy ** maalauksia jotka on tehty huonetiloihin suoraan esineiden päälle. (A-I-19) Subjekti esiintyi monikossa kolme kertaa: esimerkeissä (5.3.), (5.4.) ja (5.5.). Kyseessä ovat samat esimerkit kuin partitiivinkin kohdalla. Tästä ilmenee kytkös: partitiivissa olevat subjektit ovat samanaikaisesti myös monikossa. Koko aineistossa esiintyy näkyä-verbin kohdalla subjektina nominatiivimuotoja: valoprojekti, vaikutus, pelko, muoto, väheksyminen, sota, kädenjälki, muutos, käsiala, laajakangasvideo, kattoikkuna, alue ja pronomini joka; partitiivimuotoina jäseniä, nuoria ja maalauksia. Elollisuus kriteeri. Subjektitarkoite on inhimillinen 2 (5.6.), muu elollinen 0, eloton konkreettinen 7:ssä tapauksessa (5.7.). Subjektitarkoite on abstraktina 11 tapauksessa, niistä propositiona kerran (5.8.), päätelmänä 9 kertaa (5.9.) ja tuntemuksena myös kerran (5.10.). (5.6.) ** Näkyy ** kylläkin uutteria ja valovoimaisia nuoria, [jotka jo nyt, uransa alkuvaiheessa antavat varmoja merkkejä sen jatkumisestakin]. (A-I-4) (5.7.) / / jonka suomenkielinen muoto ** näkyy ** kartassa / / (A-I-7) 35

36 (5.8.) Ainakin sellainen filosofia on laadukasta, joka ** näkyy **, tuntuu ja kirvelee mahdollisimman monen ihmisen sisäisessä kokemuksessa. (A-I- 12) (5.9.) Aikojen ja usein myös sukupolven muutos ** näkyy ** esimerkiksi Puolan, Tsekin, Unkarin, Bulgarian ja Ukrainan panoksessa. (A-I-11) (5.10.) ** Näkyykö ** tässä vain keski-ikäistyvän miehen pelko / / (A-I-6) Suuntaisuus. Tarkastellessa havaittavuutta kuvaavia verbejä (ryhmä A) suuntaisuutta ilmaistaan sijapäätteellä näkyä-verbin kohdalla kahdessa tapauksessa (5.11.) ja (5.12.). Muita suuntaisuuden ilmaisuja yhdessä tapauksessa (5.13.). (5.11.) valoprojekti **näkyy** Kaivopuistoa kiertävälle rantatielle. (A-I-1) (5.12.) Alakerran eteisaulasta **näkyy** Gary Hillin laajakangasvideo /.../. (A- I-16) Myös lauseen (5.13.) Alhaalla ** näkyy ** hotellin aulan pyöreä kattoikkuna. (A-I-17) merkityksessä voi huomata suunnan, Havaitsija on Havaittavasta horisontaalisesti korkeammalla, mutta kieliopillisesti ei suuntaa olekaan ilmaistu. Tilan käsite on aina aistihavaintotilanteissa mukana, koska aistihavaintotilanteen osallistujat ovat aina jossakin ympäristössä, jossa aistiminen tapahtuu. Tilan käsite implikoituu lauseessa vaikkei sitä ilmaistakaan. Useimmiten lauseessa myös mainitaan tilaa (piha paikkana (5.14.)), mutta ei aina (5.15.). Esimerkissä (5.16.) voi myös kuvitella tilan, jossa mainittu joukko sijaitsee ja toimii. (5.14.) Pihalta ** kuuluu ** kilkuttelua. (A-II-12) (5.15.) Hänen isänsäkin ** maistelee ** viinaksia. (C-IV-7) (5.16.) / / vallankumouksellisten haltioituneessa joukossa ** näkyy ** älymystön jäseniä, / /. (A-I-2) 36

37 Jos kuvitellaan tässä tilanteessa myös olevan Havaitsijan, jolle tämä tilanne näkyy, niin tässäkin voidaan huomata suuntaisuutta. Tämä on nyt semanttinen merkitys, jonka voimme päätellä lauseessa mainitusta tilanteesta. Niin lauseympäristöä ja aistihavaintotilannetta kuvaten suuntaisuutta voi nähdä paljon enemmän, kuin ensi näkemältä vaikuttaa. Suuntaisuudesta poikkeavana kannata mainita paikanilmaisu tässä, joka sulkee kaikki suuntaisuuden mahdollisuudet. (5.17.) ** Näkyykö ** tässä vain keski-ikäistyvän miehen pelko / /. (A-I-6) Metaforatapauksia kahdestakymmenestä lauseesta esiintyi kolme: (5.18.) Ahon kädenjälki ** näkyy ** niin ikään siinä kritiikissä, jota keskustan puoluehallitus suuntasi torstaina Paavo Lipposen hallitusta kohtaan. (A- I-10) Tässä lauseessa metaforana on kädenjälki, joka tarkoittaa nimitetyn tekijän Ahon tapaa tai tyyliä antaa kritiikkiä vai kommentoida kriittisesti eli Aholle ominainen kritiikki. (5.19.) Ajan mittaan tehdyt piirrokset ja maalaukset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa **näkyy** selvästi sekä taiteilijan taivaita hipova inspiroitunut käsiala että maanläheinen juoheva huumori. (A-I-13) Metaforana on käsiala, joka tarkoittaa samankaltaiselta ensimmäiselle metaforatapaukselle taitelijalle omaista tyyliä. Tämän taitelijan töistä voi havaita kaikissa teoksissa yhtenäisiä hänen inspiraatiotaan sekä maanläheiseen huumoriin viittaavia piirteitä. Huumori voi olla myös tulkinnanvarainen, mutta käsiala on tässä lauseessa varmasti metafora. (5.20.) Ajan vaikutus **näkyy** vaikkapa nimien suomentamisessa: / / (A-I-14) 37