Elinvoimainen seura Seuran hallitus johtaa vai on johdettavana?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elinvoimainen seura Seuran hallitus johtaa vai on johdettavana?"

Transkriptio

1 Elinvoimainen seura Seuran hallitus johtaa vai on johdettavana?

2 Seuran hallitus johtaa vai on johdettavana? 1. Toimivan seuran tunnusmerkit 2. Päätöksenteko seurassa

3 1. Toimivan seuran tunnusmerkit Toimivan seuran tunnusmerkkejä on, että seuran perustan on oltava kunnossa, ennen kuin seura voi kasvaa tai lähteä tosissaan satsaamaan menestykseen. Eli mitä me haluamme olla ja mihin sitoudumme. Pitää olla rehellinen ja muistaa realiteetit. Onko seuralla realistisesti mahdollisuuksia, esimerkiksi talousalueen puolesta kasvaa isoksi ja lähteä tavoittelemaan nousua ylöspäin (pääsarjatasolle), vai onko fiksumpaa lähteä profiloitumaan täysin esimerkiksi pelkästään kasvattajaseuraksi, ja pyrkiä olemaan siinä mahdollisimman hyvä? Kun nämä asiat on mietitty ollaan jo hyvin pitkällä. Nyt voidaan lähteä toteuttamaan niitä asioita johon ollaan sitouduttu. Tämä vaatii yleensä lisäksi ympärille osaavat taustajoukot. Pienemmissä seuroissa monesti hallitus vastaa kaikista asioista, isommissa seuroissa voi olla omia tiimejä mm. markkinointi, viestintä, jne. hallituksen tukena. Monesti nämä ovat niitä hetkiä kun mietitään palkataanko joku auttamaan seurassa. Kun päätös palkkauksesta on tehty, tiedetäänkö mihin pitää sitoutua ja mitä kaikkea pitää huomioida?

4 2. Päätöksenteko seurassa Ilves ry organisaatio, omistus- ja osakkuussuhteet Tärkein valvova elin on seuran vuosikokous, jossa myönnetään mm. vastuuvapaus johtokunnassa mukana olleille. Samoin kokouksessa linjataan suuret ja merkittävät asiat, joita sitten johtokunta lähtee yhdessä johtajiston ja muun organisaation kanssa toteuttamaan. Vahvistaa henkilövalinnat seuraaville toimikausille johtokunta ja johtajistotasolla. Toimintaa ohjaa lait ja asetukset, seuran säännöt sekä hallintoohjesääntö, lisäksi erikseen tehdyt ohjeet mm. viestintä. Lisäksi jaostoilla on omat jaostokohtaiset toimintaohjeensa, joissa on tarkemmin aukaistu jaoston sisäinen toiminta. Vastuut ja valtuudet on kirjattu tarkemmin hallinto-ohjesääntöön.

5 2. Päätöksenteko seurassa Ilves ry organisaatio, omistus- ja osakkuussuhteet Ilves ry, vuosikokous Johtokunta Johtajisto Laajennettu johtajisto Keskimäärin henkilöstöä Ilves ry:n palkkalistoilla (vakinaisia ja määräaikaisia) vuodessa kuukautta kohden on 41 henkeä. Näistä suurin osa henkilöstöstä työskentelee jaoksissa, hallinnossa töissä on 4 henkeä. Jalkapallojaosto Jääkiekkojaosto Salibandyjaosto Ringettejaosto Futsaljaosto Hallinto Ilves Jalkapallo Oy Ilves Jääkiekko Oy Ilves Edustus Oy Toimisto 100% omistus Ilves-Hockey Oy Jalitsu Oy Sentteri Tampere Oy Hakametsä 3 Oy Osakas

6 Hallinto-ohjesäännössä otetaan kantaa vastuiden ja valtuuksien osalta mm. seuraaviin asioihin: - Kuka on suoranainen esimies - Ketkä hoitaa kehittämiskeskustelut - Vakuutukset miten hoidetaan (henkilö) - Työterveyshuolto - Työsuojelu (yli 10 palkattua tt) - Hankinnat - Nimenkirjoitusoikeus - Tehtäväkuvan teko - Palkkaus - Edustamien eri elimissä - Jaostojen toiminta

7 HANKINNAT Hankinnoista päättää euroon asti jalkapallossa ja futsalissa, jääurheilussa, salibandyssä ja ringetessä jaostot. Hallinnon osalta 1500 e saakka toimistopäällikkö, e välillä johtajisto ja tältä ylittävältä osalta johtokunta. Futis-Liigan osalta hankinnoista vastaa 3000 e saakka Futis-Liigan toiminnanjohtaja ja ylimenevältä osalta yhdessä jaoston puheenjohtajan kanssa. Toimintaan liittyvät jokapäiväiset hankinnat tekevät jaostojen päälliköt. Muilta osin mm. laitehankinnat (esim. tietokone, puhelin, kopiointi palvelut) tehdään keskitetysti kilpailutuksen pohjalta johtokunnan päätöksellä.

8 Ilves ry jalkapallojaosto: Ilves jalkapallojaosto kokoontuu vähintään kahdeksan kertaa vuodessa keskustelemaan ja päättämään Ilves ry:n hallinto-ohjesäännön mukaisista asioista. Jaosto valitsee keskuudestaan jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yhdeksi toimintakaudeksi kerrallaan. Jaoston puheenjohtajisto muodostuu vapaaehtoistoimijoista. Ilves ry. jalkapallojaostoon kuuluu sekä jaoston työntekijöitä, että vapaaehtoistoimijoita. Jaoston palkatut työntekijät muodostavat operatiivisen johtoryhmän, jossa käsitellään päivittäisiä arjen tuomia asioita kuten mm. kenttävuorot, ilmoittautumiset, valmennusasiat, joukkueiden muodostamiset jne. Operatiivinen johtoryhmä tuo asiat Jalkapallojaostoon päätettäväksi/ linjattavaksi, niiltä osin kuin jaostossa on päätetty.

9 Mitä jos syntyy ongelmia henkilöstöasioissa? Mikäli jaoston sisällä syntyy ongelmia palkatunhenkilöstön kohdalla, pyrkii ensin jaoston Toiminnanjohtaja (palkattu) ratkaisemaan/ kartoittamaan mistä on kyse. Tämä tehdään yhdessä henkilön kanssa ketä asia koskee. Jos asia ei ratkea näin, on seuraavaksi Jaoston puheenjohtaja yhteydessä henkilöön, ketä asia koskee ja pyrkii ratkaisemaan oikeuksiensa puitteissa asian. Mikäli asiaa ei vieläkään saada ratkaistua siirtyy se seuran puheenjohtajalle, joka pyrkii ratkaisemaan asian yhdessä asiaa koskevan henkilön kanssa. Mikäli asia menee niin pitkälle, että joudutaan esim. turvautumaan työnantajan kannalta huomautus, varoitus tai irtisanomiseen tekee sen seuran puheenjohtaja, joka toimii työnantajan roolissa.

10 Tyypillisimpiä asioita joista syntyy erimielisyyksiä: - henkilön tehtävänkuvan muuttuminen - palkkaus - työajan käyttö - rahalliset ratkaisuoikeudet - tunne päätöksenteon kankeudesta - ohjeiden ja määräysten laiminlyönti - palkatun ja vapaaehtoisseuratyöntekijän välinen erimielisyys - työsopimuksen tulkinta (esim. irtisamomisperusteet)

11 Elinvoimainen seura Kiitos mielenkiinnosta Kysymyksiä?

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 14.11.2017 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 15.11.2016 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa

johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa Uudistuva ja vuorovaikutteinen johtaminen johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa K a u p u n g

Lisätiedot

Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto

Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto 10.11.2017 Hyvä hallinto on yhdistyksen organisaation hallintojärjestelmä Järjestelmällä yhdistystä johdetaan

Lisätiedot

Musan Salama. strategia

Musan Salama. strategia Musan Salama strategia 2016-2018 STRATEGIAN TAUSTAA Musan Salaman strategia on rakennettu seuran toimihenkilöille tehdyn kyselyn sekä johtokunnan ja Palloliiton määrittämien tavoitteiden pohjalta. Lähtökohtana

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuen tuloksia

Seuratoiminnan kehittämistuen tuloksia Seuratoiminnan kehittämistuen tuloksia 2013-2016 Kati Lehtonen, LIKES-tutkimuskeskus Suomen Hiihtoliiton seuraneuvottelupäivät 19.5.2017, Tampere LIKES-tutkimuskeskus Rautpohjankatu 8, 40700 Jyväskylä

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2018-31.1.2020 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2018 31.1.2020 SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus... 3 2 Esimies... 3 3 Työsopimus... 3 4 Työehdot...

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kontiolahden kunta ja kunnanjohtaja Jere Penttilä sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan tehtävistä, työn edellytyksistä, menettelytavoista ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

ILVES RINGETTE - TEHTÄVÄKUVAUKSET

ILVES RINGETTE - TEHTÄVÄKUVAUKSET ILVES RINGETTE - TEHTÄVÄKUVAUKSET 1. Ringettejaoston johtoryhmä... 2 Ringettejaoston puheenjohtaja... 3 Valmennuspäällikkö... 3 Sihteeri... 4 Varustepäällikkö... 4 Kilpailusihteeri... 4 Tiedottaja... 4

Lisätiedot

Seuran hallinto - hyvän hallinnon periaatteita

Seuran hallinto - hyvän hallinnon periaatteita Seuran hallinto - hyvän hallinnon periaatteita -SEURAN SÄÄNNÖT - YHDISTYSLAKI Seurajohtajan käsikirja Päätä oikein http://www.slu.fi/urheiluseuroille/julkaisut_ja_ tyokalut/seurajohtajan_kasikirja-paata/

Lisätiedot

SUOMALAISET LIIKUNTA- JA URHEILUSEURAT MUUTOKSESSA

SUOMALAISET LIIKUNTA- JA URHEILUSEURAT MUUTOKSESSA SUOMALAISET LIIKUNTA- JA URHEILUSEURAT MUUTOKSESSA 1986 2016 Pasi Mäenpää Turun yliopisto Tähtiseuraseminaari 7.10.2018, Helsinki Muutokset yleisympäristössä Liikuntakulttuurin muutokset Liikunta- ja urheiluseurat

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Teollisuusdemarien toimintaohje

Teollisuusdemarien toimintaohje 1 1 Ammattiosaston ryhmätoiminta Ammattiosasto on liiton toiminnan ja järjestäytymisen perusyksikkö, jonka päätehtävä on tukea työpaikkojen edunvalvontaa, järjestämistä ja jäsenhankintaa. 1.1 Ammattiosaston

Lisätiedot

Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa?

Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa? Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa? Vertailu Seuran rakenteesta nyt ja tulevaisuudessa Sääntötyöryhmä 15.11.2018 Osastojen ja piirien keskusteluun: Kommentointiaikaa jatkettu 15.2.2019 asti. Palaute

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

Luottamusmiehen asema ja tehtävät

Luottamusmiehen asema ja tehtävät Luottamusmiehen asema ja tehtävät Kirkon alojen koulutus uusille luottamusmiehille 7.- Hotelli Avassa Helsingin Vallilassa Kirkon luottamusmiessopimus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen (KirVESTES) liite

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...3

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ja Kaupan liitto Paino:Lönnberg 2017 Vähittäiskaupan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 n hallinnon ja keskitettyjen tukipalveluiden tulosbudjetin käyttösuunnitelman vahvistaminen vuodelle 2017 HEL 2017-003272 T 02 02 00 Päätös Päätöksen perustelut Va.

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen uudet mallisäännöt hyväksyttiin edustajistossa keväällä 2014 Yhdistyslaki muuttui 2010. Sekä liiton että ammattiosastojen mallisääntöihin tehtiin

Lisätiedot

Talousohjesääntö. KuPS ry

Talousohjesääntö. KuPS ry Talousohjesääntö KuPS ry 1 Sisällysluettelo OHJESÄÄNNÖN TARKOITUS... 2 Hallituksen talouteen liittyvät tehtävät... 2 Lisäksi hallitus huolehtii seuraavista asioista... 2 Puheenjohtajan talouteen liittyvät

Lisätiedot

RAISION NUORISOKIEKKO RY:N TOIMINTALINJA

RAISION NUORISOKIEKKO RY:N TOIMINTALINJA TOIMINTALINJA 1(8) RAISION NUORISOKIEKKO RY:N TOIMINTALINJA 1. Yleistä 2. Visio Raision Nuorisokiekko ry:n toimintalinja on kirjattu tässä asiakirjassa. Toimintalinjan tarkoituksena on kuvata selkeästi

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS

KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS 21.8.2018 Suunnitelma käynnistyy henkilöstöryhmässä aikataulun mukaisesti Henkilöstön siirrot ja YTmenettely Henkilöstöjohtamisen kokonaisuus Henkilöstötoiminnot

Lisätiedot

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Asunto-osakeyhtiön toimielimet Hallituksen toiminta Kokoontuminen ja päätöksenteko

Lisätiedot

APU alueiden puheenjohtajisto

APU alueiden puheenjohtajisto APU Aluejaostot APU alueiden puheenjohtajisto APU * Alueiden yhteistyöelin ja ohjausryhmä * Ohjaa ja koordinoi aluetoiminnan toteutusta liiton strategian ja toimintasuunnitelman mukaisesti hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous

Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringeten Reilu Peli periaatteet 12.11.2011 Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringette on suurenmoinen peli. Se tarjoaa parhaimmillaan mukana oleville ympäristön, jossa opitaan voittamaan ja häviämään sekä

Lisätiedot

Puotinkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Valtti ry.

Puotinkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Valtti ry. Puotinkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Valtti ry. Liikuntapalveluiden tuotteistaminen yhdistyksessä sekä vapaaehtoistoiminta niiden tuottamisessa Liikuntakoordinaattori Sampo Hulkkonen Puotinkylän Valtti

Lisätiedot

Lapuan hiippakunnan seurakuntien puheenjohtajisto. Haapaniemi

Lapuan hiippakunnan seurakuntien puheenjohtajisto. Haapaniemi Lapuan hiippakunnan seurakuntien puheenjohtajisto Haapaniemi 9.3.2019 Nykyinen toimintaympäristö ja tulevaisuus Jäsenmäärän kehitys Polarisoituminen Verotulojen kehitys Kirkon rooli yhteiskunnassa Hiippakuntarajojen

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO 1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO Seurassa päätösvaltaa käyttää seuran sääntömääräinen yleinen kokous. Noormarkun Koitossa yleinen kokous on syksyllä ja keväällä. Toimeenpanevana elimenä on johtokunta.

Lisätiedot

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA Yki Hytönen ja Aija Lehtonen Hyväksytty hallituksen kokouksessa 11.9.2014 HALLITUS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ KAMERASEURASSA - valitsee yhdistyksen puheenjohtajan, hallituksen

Lisätiedot

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö Hyväksytty Turun konservatorion kannatusyhdistys - Garantiföreningen för Åbo konservatorium ry:n hallituksen kokouksessa 27.12.2012. I luku Toimiala l Toiminnan

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen

Lisätiedot

SOPIMUS. Toimitusjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja yhtymäkokouksen vahvistaman hallintosäännön mukaisesti.

SOPIMUS. Toimitusjohtajan tehtävät määräytyvät kuntalain ja yhtymäkokouksen vahvistaman hallintosäännön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Johtajasopimus ja toimitusjohtaja Osmo Aikio sopivat tällä johtajasopimuksella toimitusjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta, työn edellytyksistä,

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio )

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio ) TYÖJÄRJESTYS 1 (5) Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio ) 1. Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ylintä päätösvaltaa käyttää pelastusjohtajien

Lisätiedot

Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä

Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä Imago kunnossa: pelaajat haluavat pelata seurassa,

Lisätiedot

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran

Lisätiedot

Osapuolet 1.2 ja 1.3 ovat yhdessä myös Rahoittajat ja erikseen Rahoittaja. Osapuolet ovat yhdessä myös Osapuolet ja erikseen Osapuoli

Osapuolet 1.2 ja 1.3 ovat yhdessä myös Rahoittajat ja erikseen Rahoittaja. Osapuolet ovat yhdessä myös Osapuolet ja erikseen Osapuoli RAHOITUSSOPIMUS LUONNOS 1. Osapuolet 1.1 Visit Joroinen ry [VE1] jäljempänä myös Yhdistys 1.2 Joroisten Oma osuuskunta Y-tunnus: 0164436-9 Mutalantie 1 79600 Joroinen 1.3 Joroisten kunta Y-tunnus 0207112-8

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Aki Ahlroth, Siili Solutions Oyj TEK - 20.5.2015 01 Siili Historia ja henkilöstö 13 153 365 Osaajiemme työkokemus Osaajiemme lisäys v. 2014 Työntekijämäärä Maaliskuu

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Ry HALLINTO-OHJE 2013

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Ry HALLINTO-OHJE 2013 Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Ry HALLINTO-OHJE 2013 Keski-Pohjanmaan Yrittäjät HALLITUS Max 20 jäsentä Puheenjohtaja + 3 varapuheenjohtajaa Johtoryhmä: puheenjohtajisto + toimitusjohtaja Toimitusjohtaja Muut

Lisätiedot

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010)

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) GrIFK Salibandy ry SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) 1 Nimi, kotipaikka, perustamisajankohta ja kieli Yhdistyksen nimi on GrIFK Salibandy ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauniaisten kaupunki Uudenmaan

Lisätiedot

SUORITUSLISÄJÄRJESTELMÄ KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ

SUORITUSLISÄJÄRJESTELMÄ KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ SUORITUSLISÄJÄRJESTELMÄ KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ SISÄLTÖ 1) Arviointikriteerit... 2 2) Suoritustasot... 2 3) Arviointijakso... 2 4) Kehitys- ja arviointikeskustelut... 3 5) Päätöksenteko...

Lisätiedot

Kainuun Nuotta ry.n Johtosääntö

Kainuun Nuotta ry.n Johtosääntö Kainuun Nuotta ry.n Johtosääntö 2 Kainuun Nuotta ry.n johtosääntö Hyväksytty Kainuun Nuotta ry.n johtokunnan kokouksessa 10/8 2005 1) Ydistyksen toiminta-ajatus Kainuun Nuotta on Kainuun alueella toimivien

Lisätiedot

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE YLEISTÄ SYNTYESSÄÄN UUSI SEURA OLISI SUOMEN KOLMEN SUURIMMAN UINTIURHEILUSEURAN JOUKOSSA Lisenssiuimarit (320 350), budjetti (n. 900 000) YHDISTYMISEN PERUSTEET Allastilan

Lisätiedot

Ultimatejaoston toimintaohje

Ultimatejaoston toimintaohje 1 Johdanto Ultimatejaoston toimintaohje 1.1 Taustaa Vuonna 1998 liiton operatiivinen toiminta siirrettiin hallituksen kokouksista eri lajeihin keskittyvien jaostojen vastuulle. Samalla hallituksen jäsenmäärä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa MUOTIALAN PÄIVÄKODIN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii Muotialan päiväkodin yhteydessä ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Sivu 1/5 KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Pyhäjoen kunta ja kunnanjohtaja Matti Soronen sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta,

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry

KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2014 Kymenlaakson Yleisurheilu ry keskittyy uudistetun yleisurheilustrategian painopisteiden mukaisesti alueen ja piirin kilpailujen

Lisätiedot

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008 Sisällysluettelo Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Tarkoitus ja sen toteuttaminen 2 Jäsenyyttä koskevat

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Mäntsälän Jää-Tiikerit ry:n toimintasuunnitelma kaudelle

Mäntsälän Jää-Tiikerit ry:n toimintasuunnitelma kaudelle Mäntsälän Jää-Tiikerit ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2017-2018 1. Mäntsälän Jää-Tiikerit Ry Mäntsälän Jää-Tiikereiden tavoitteena on edistää jääurheilua ja tarjota hyvät mahdollisuudet jääkiekon harrastamiseen

Lisätiedot

ILVES RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alue on Pirkanmaa.

ILVES RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alue on Pirkanmaa. 1 ILVES RY:N SÄÄNNÖT I NIMI, KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Ilves ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alue on Pirkanmaa. Yhdistys on perustettu huhtikuun 10. päivänä

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS. Urheiluseura Ilves

GRAAFINEN OHJEISTUS. Urheiluseura Ilves GRAAFINEN OHJEISTUS Urheiluseura Ilves Copyright Ilves ry Versio 1.0 / Marraskuu 2015 YLEISTÄ Tämä ohjeistus on rakennettu ohjenuoraksi Ilves ry:n henkilökunnalle sekä kaikille urheiluseuran sidosryhmille,

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät:

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: Johtokunta Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto 10.6.2008 LIIKELAITOS EDUPOLIN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä Liikelaitos Edupoli on kuntalain

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

Lahden 4H- yhdistys ry Neljänkaivonkatu LAHTI

Lahden 4H- yhdistys ry Neljänkaivonkatu LAHTI 1 PEREHDYTTÄMISSUUNNITELMA Perehdyttämissuunnitelma laaditaan ennen työn alkua. Perehdyttäminen ja perehdytys toteutetaan ensimmäisten työviikkojen aikana. Työntekijä: Mentori: 1 Uuden työntekijän vastaanottaminen

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

Espoon Kipparit ry:n säännöt

Espoon Kipparit ry:n säännöt Espoon Kipparit ry:n säännöt I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Kipparit ry ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. II TARKOITUS JA SEN TOTEUTTAMINEN 2 Yhdistyksen tarkoituksena on: - lisätä

Lisätiedot

Satalinnan Säätiön asuntoloiden ohjesääntö

Satalinnan Säätiön asuntoloiden ohjesääntö Satalinnan Säätiön asuntoloiden ohjesääntö Vahvistettu Satalinnan Säätiön hallituksen kokouksessa I Yleisiä määräyksiä 1 Opiskelija-asunnot Satalinnan Säätiön opiskelija-asuntoloita ovat säätiön hallituksen

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia:

Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia: ANSIOMERKKISÄÄNNÖT Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia: Kultainen ansioristi Kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten turvallisuutta edistävät toimintatavat 2016

Lasten ja nuorten turvallisuutta edistävät toimintatavat 2016 Lasten ja nuorten turvallisuutta edistävät toimintatavat 2016 Yleistä Lainsäädäntö velvoittaa Suomessa selvittämään lasten kanssa työskentelevien rikostaustan työ- ja virkasuhteisten osalta aina (504/2002)

Lisätiedot

Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella.

Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella. Helsingin Jousiammuntapiiri Helsingfors Bågskyttedistrikt r.y. SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA, ALUE JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään piiriksi, nimi on Helsingin Jousiammuntapiiri

Lisätiedot

VIMPELIN VETO STRATEGIA KAUSILLE 2015-2017

VIMPELIN VETO STRATEGIA KAUSILLE 2015-2017 VIMPELIN VETO STRATEGIA KAUSILLE 2015-2017 PÄIVITETTY 10.12.2014 SIVU SISÄLLYSLUETTELO 1 SEURAN YLEISESITTELY 2-5 LAJIEN ESITTELY 6-13 STRATEGISET TAVOITTEET 14 TOIMINTASUUNNITELMA 15 MITTARISTO 16 TOIMENPIDESUUUNITELMA

Lisätiedot

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työntekijä (nimi ja puhelin) Perehdyttäjä (nimi ja puhelin) Perehdytysajankohta/-kohdat 1. JÄRJESTÖN TOIMINTA

Lisätiedot

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI Professori Kari Lukka Yliopistokollegion puheenjohtaja Turun yliopisto 28.1.2016 2 Yliopistolaki 22 : SÄÄDÖKSET YLIOPISTOKOLLEGIOSTA (I) Julkisoikeudellisessa yliopistossa

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hallinto-ohje

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hallinto-ohje SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hallinto-ohje 1 TARKOITUS... 2 2 YLEISET PERIAATTEET... 2 3 HALLINTO... 3 3.1 Liittokokoukset... 3 3.2 Hallitus... 3 2.2.2 Hallituksen järjestäytyminen ja kokoontuminen...

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

ANSIOMERKKISÄÄNNÖT SUOMEN SALIBANDYLIITON HUOMIONOSOITUKSET. Kunniajäsen. Hopeinen ansiomerkki Seuratoiminnan kultainen ansiomerkki.

ANSIOMERKKISÄÄNNÖT SUOMEN SALIBANDYLIITON HUOMIONOSOITUKSET. Kunniajäsen. Hopeinen ansiomerkki Seuratoiminnan kultainen ansiomerkki. ANSIOMERKKISÄÄNNÖT Suomen Salibandyliitto ry:n huomionosoituksia voidaan myöntää henkilöille, seuroille tai muille yhteisöille, jotka ovat edistäneet liiton ja/tai alueiden toimintaa ja/tai muuten toimineet

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Matkustusohjesääntö 11.11.2014 Sivu 1 / 4 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan matkustusohjesääntö 1 Soveltaminen Sen lisäksi, mitä

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Yhdistystoimijoiden roolit, tehtävät ja vastuut. Aluevastaava Sirpa-Sari Borg

Yhdistystoimijoiden roolit, tehtävät ja vastuut. Aluevastaava Sirpa-Sari Borg Yhdistystoimijoiden roolit, tehtävät ja vastuut Aluevastaava Sirpa-Sari Borg Erilaiset samanlaiset omaishoitoyhdistykset Perusyhdistys hankeyhdistys Moni yhdistys toimii täysin vapaaehtoistyön pohjalta

Lisätiedot

KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 1 (7) KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTI (CORPORATE GOVERNANCE) Toimiala... 2 Visio, strategia ja tavoitteet... 2 Arvot... 2 Yhtiön arvot

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

Jaostot: - Liikuntajaostolta leikataan 750 euroa, vuoden 2010 toteumaa noudattaen

Jaostot: - Liikuntajaostolta leikataan 750 euroa, vuoden 2010 toteumaa noudattaen Lähtökohtia vuoden 2011 talousarvion laadintaan - Jaostojen toimintaa ja edunvalvontaa priorisoidaan - Lapin ylioppilaslehdestä ja tapahtumatuotannosta sekä tukitoiminnoista tingitään Tuotot: - Vuokratuottoja

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukkakyselyn tulokset

Genuine Hockey Spirit Since Haukkakyselyn tulokset Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukkakyselyn tulokset 2017-2018 ALUSTUS Kysely tehtiin haukkalaisille keväällä 2018 Vastauksia tuli yhteensä 53 Kyselyssä käsiteltiin Haukkojen seuran ilmapiiriä, viestintää

Lisätiedot

Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.

Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. AURAMO-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Tarkoitus Säätiön tarkoituksena on tukea: korkeatasoista partiojohtajakoulutusta Suomessa,

Lisätiedot

Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous , muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986.

Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous , muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986. Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous 20.3.2002 15, muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986. KURIKAN KANSALAISOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ OPISTON TOIMIALA Opiston toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 SEFEn hallitus asettaa toimintakautensa ensimmäisessä kokouksessa työelämätoimikunnan. Puheenjohtajan lisäksi toimikuntaan kuuluu vähintään viisi ja enintään kahdeksan

Lisätiedot

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan.

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan. JÄRVENPÄÄN, KERAVAN JA TUUSULAN SEURAKUNTIEN PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUKSEN OHJESÄÄNTÖ Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakutien perheasiain neuvottelukeskuksen tehtävänä on kirkkomme tunnustuksen pohjalla

Lisätiedot

Oulun Keilailuliitto r.y.

Oulun Keilailuliitto r.y. Oulun Keilailuliitto r.y. Säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Oulun Keilailuliitto r.y., kotipaikka on Oulun kaupunki sekä virallisena kielenä suomi. 2 Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Keuruun Naisvoimistelijat ry:n SÄÄNNÖT

Keuruun Naisvoimistelijat ry:n SÄÄNNÖT Keuruun Naisvoimistelijat ry:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keuruun Naisvoimistelijat ry, josta käytetään epävirallisesti lyhennettä KNV ja sen kotipaikka on Keuruun kaupunki.

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

Urheilun johtaminen hyvässä seurassa Lappeenranta

Urheilun johtaminen hyvässä seurassa Lappeenranta Urheilun johtaminen hyvässä seurassa 3.11.2015 Lappeenranta Yhdistykset perustetaan toteuttamaan tiettyä tarkoitusta. Toiminta-ajatus sitoo yhdistyksen toimijat yhteen ja ohjaa seuran toimintaa Urheiluseurassa

Lisätiedot

Tätä johtajasopimusta voidaan tarkistaa sopijaosapuolten yhtäpitävällä suostumuksella. Iin kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta)

Tätä johtajasopimusta voidaan tarkistaa sopijaosapuolten yhtäpitävällä suostumuksella. Iin kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) 1 IIN KUNTA JOHTAJASOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS Tällä johtajasopimuksella sovitaan kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista, palkkauksesta sekä muista palvelussuhteen

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES RY HALLINTOSÄÄNTÖ

PIÄLLYSMIES RY HALLINTOSÄÄNTÖ PIÄLLYSMIES RY Kerimäentie 10 58200 Kerimäki HUHTIKUU 2012 PIÄLLYSMIES RY HALLINTOSÄÄNTÖ Toimintaryhmä Piällysmies ry www.piallysmies.fi Kerimäentie 10 58 200 Kerimäki 050 558 0636 Hallintosääntö määrittelee

Lisätiedot

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa. Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, ruotsiksi Privatsektorns Chefer och Specialister, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO. Johtosääntö

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO. Johtosääntö EMO Espoon musiikkiopisto EMO Johtosääntö ESPOON MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ jonka Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys r.y. on hyväksynyt 12.4.2007. Johtosääntö korvaa 1989 hyväksytyn ohjesäännön.

Lisätiedot

HALLINTOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HALLINTOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 2.12.1993 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 9.9.2004 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 25.1.2007 HALLINTOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ I luku Yleistä 1 Hallintokeskus

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot