Yleinen velvoiteoikeus / vakuutustehtävä / Norio-Timonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yleinen velvoiteoikeus / vakuutustehtävä / Norio-Timonen"

Transkriptio

1 Yleinen velvoiteoikeus / vakuutustehtävä / Norio-Timonen Yksin asunut A (s. 1940) löydettiin kuolleena kotoaan lattialta. Hän oli yön aikana, mahdollisesti wc-käynnin yhteydessä, kaatunut selälleen. Tehdyn ruumiinavauksen perusteella kuolema oli todennäköisesti aiheutunut nimenomaan A:n kaatumisesta, ja se luokiteltiin tapaturmaiseksi. A oli kuollessaan ollut alkoholin, unilääkkeen ja rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alainen. A:lla oli vuonna 2008 otettu, vuonna 2015 päättyvä yksityistapaturmavakuutus, jonka mukaan kuolemantapauskorvaus on euroa ja edunsaajana on A:n poika B. Vakuutusyhtiö ilmoitti kuitenkin korvaavansa vain euroa, koska 1) vakuutusehtojen kohdan 5.3 mukaan korvaus tapaturmaisesta kuolemasta puolitetaan, jos vakuutettu on tapaturman sattuessa vuotias 2) vakuutusehtojen kohdan 6.2 mukaan korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä, jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeästä huolimattomuudesta, esimerkiksi ollessaan vahinkotapahtuman sattuessa alkoholin tai muun huumaavassa tarkoituksessa käytetyn aineen vaikutuksen alainen. B:n mielestä vakuutusyhtiö ei voi kieltäytyä maksamasta korvausta mainitsemillaan perusteilla ylipäänsä eikä etenkään sen vuoksi, että A:n vakuutuspaperien joukosta löytyneessä vakuutusesitteessä ei ollut mitään mainintaa ehdosta 5.3. Esitä juridisesti perusteltu näkemyksesi B:n oikeudesta vakuutuskorvaukseen.

2 Mallivastaus Tapauksessa on kyse vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta, vakuutussopimuslain pakottavuudesta ja lainvastaisesta ehdosta sekä vakuutustapahtuman aiheuttamisesta. Vakuutuskorvauksen puolittamista koskeva ehto 5.3 ei ole vakuutussopimuslain vastainen. Ongelmana on kuitenkin se, että ottaessaan vakuutuksen vuonna 2008 A on ollut jo yli 65- vuotias. Se, että vakuutusmäärä ei A:n tapauksessa olekaan "luvattu" euroa vaan puolet vähemmän, on sellainen vakuutusturvan olennainen rajoitus, josta vakuutusyhtiön on VakSL 5 :n nojalla tullut kertoa A:lle ennen vakuutussopimuksen solmimista. Koska vakuutusyhtiö voi täyttää tiedonantovelvollisuutensa suullisesta ja/tai kirjallisesti, vakuutusesite ei yksin ole ratkaiseva. Vakuutusyhtiön tehtävänä on näyttää, että se on jollakin tavoin ennen vakuutussopimuksen solmimista informoinut A:ta tästä ehdosta. Ellei vakuutusyhtiö pysty esittämään tällaista näyttöä, vakuutussopimus sitoo VakSL 9 :n mukaan sellaisena kuin A:lla on ollut saamiensa tietojen perusteella aihetta käsittää eli ilman puolittamisehtoa. Ns. alkoholiehto on sallittu vahinkovakuutuksissa (VakSL 30 ), mutta ei henkilövakuutuksissa, esimerkiksi tapaturmavakuutuksissa. Koska vakuutussopimuslaki on kuluttaja-vakuutuksenottajan suojaksi pakottava (3 ), ehto 6.2 on lainvastaisilta osiltaan mitätön, joten ehto tulee sovellettavaksi vakuutustapahtuman aiheuttamista koskevan VakSL 28.3 :n mukaisena: törkeän huolimattomuuden perusteella vakuutuksenantajan vastuuta voidaan alentaa sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista. Pelkkä päihtymys ja lääkkeidenvaikutuksenalaisuus ei siis ehdosta 6.3 huolimatta ole automaattisesti törkeää huolimattomuutta, vaan on arvioitava, onko A:n toiminta kokonaisuutena ollut törkeän huolimatonta. Törkeä huolimattomuus on lähellä tahallisuutta. A:n toimintaa voitaisiin pitää törkeän tuottamuksellisena lähinnä, jos hän olisi lääkkeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena ryhtynyt toimiin, jotka normaalitilassakin edellyttävät suurta huolellisuutta. Tapauksesta ei ilmene, kuinka paljon ja miksi alkoholia ja lääkkeitä on nautittu. Kun tapaturma on sattunut vakuutetun kaaduttua normaaleissa kotioloissa, A:n menettelyä ei ilman erityistä näyttöä voida pitää törkeän huolimattomana, joten vakuutustapahtuman aiheuttamisen perusteella vakuutusyhtiö ei voi alentaa B:lle tulevaa korvausta.

3 Yleinen velvoiteoikeus, Aurejärvi - Hemmo, Luotto-oikeuden perusteet, s Tehtävässä tuli selvittää velkakirjan tunnusmerkkejä. Velkakirjan tunnusmerkkeihin ei kuulu velkakirjojen jako tavallisiin ja juokseviin, vaan se, mitä velkakirjan tunnusmerkkeihin luetaan riippumatta velkakirjan lajista. Tässä voidaan tiivistää se, mitä oppikirjassa on asiasa mainittu. Velkakirja on velallisen kirjallisessa muodossa antama rahamääräinen velkasitoumus. Velkakirjan käsitetunnusmerkkejä ovat yksipuolisuus, ehdottomuus ja abstraktisuus. Velkakirjassa on yleensä myös velallisen omakätinen allekirjoitus. Jos vastaus sisälsi edellä neljällä rivillä mainitut elementit, pistemäärä nousi korkealle. Pistehajonta oli varsin suuri. Pisteitä ei annettu eri velkakirjatyyppien selostuksesta, koska sitä ei tässä kysytty.

4 Mallivastaus, kysymys 3, KKO 1999: Vahingonkorvausvelvollisuus B:llä, C:llä, D:llä, E:llä ja F:llä on tapahtuman jälkeen todettu käräjäoikeuden tuomiossa kerrotut vammat. Vammoista on aiheutunut heille kipua ja särkyä sekä valtiokonttorin maksamia sairaanhoitokustannuksia, jotka A on velvollinen korvaamaan. Kohtuullisena korvauksena näistä Korkein oikeus pitää käräjäoikeuden tuomitsemia määriä. B:stä, C:stä, E:stä ja F:stä on vammojen tutkimisen yhteydessä otettu verinäytteet ja heille on mahdollisen tartunnan varalta annettu varo- ja suojautumisohjeet. Kukaan heistä ei ole saanut HIV-tartuntaa. A:n rikos ei ole kohdistunut B:n, C:n, D:n, E:n ja F:n vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan eikä se ole näihin verrattava. Heillä ei siten ole oikeutta saada vahingonkorvausta vahingonkorvauslain 5 luvun 6 :n mukaan. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 :n mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus kivusta ja särystä. Hallituksen esityksen mukaan (HE 187/1973 vp. s. 24) muuksi henkilövahingoksi katsotaan muun muassa psyykkisen tilan häiriintyminen. B:lle, C:lle, E:lle ja F:lle on A:n oman HIV-tartunnan vuoksi aiheutunut pitkäaikaista pelkoa ja levottomuutta sen suhteen, oliko heille A:n syyksi käräjäoikeudessa luetun menettelyn seurauksena syntynyt HIV-tartunta. Ilmoituksensa mukaan he ovat yhdessä käyneet työterveyspsykologin vastaanotolla pitääkseen tartunnan pelon hallittavissaan. Lisäksi he ovat joutuneet rajoittamaan henkilökohtaista elämäänsä. Ensimmäisen luotettavan tiedon HIV-tartunnan poissuljennasta he ovat voineet saada vasta kuuden kuukauden kuluttua tapahtumasta otettujen verinäytteiden perusteella. Heidän pelkonsa on tapahtumahetkellä HIV:stä yleisesti tiedettyyn ja lääkärinlausunnoista ilmenneeseen nähden ollut perusteltu. Tartunnanpelosta aiheutunut psyykkinen paine on yleisen elämänkokemuksen mukaan ollut laadultaan sellainen, että se oikeuttaa korvaukseen kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä. Korvauksen kohtuulliseksi määräksi Korkein oikeus katsoo käräjäoikeuden tuomitsemat markkaa. Koska D:stä ei lääkärintodistuksen mukaan ole otettu edes verinäytettä mahdollisen tartunnan selvittämiseksi, on jäänyt näyttämättä, että hänelle olisi aiheutunut tapahtuman johdosta henkisenä kärsimyksenä korvattavaa vahinkoa. Tämän vuoksi D:n vaatimus kärsimyksen korvaamisesta hylätään. Ks. myös Hemmo s , ,

5 KYSYMYS 4 / Mallivastaus / toukokuu 2012 / Havu (Aurejärvi Hemmo 2007, erit. s Mallivastauksessa käsittely on jonkin verran laajempaa kuin hyviin pisteisiin edellytettiin) Kysymyksessä pyydettiin arviota siitä, millä edellytyksillä velallisosapuoli voisi vapautua viivästyskoron maksuvelvollisuudesta joko kokonaan tai osittain. Relevantteja ovat tällä perusteella siis toisaalta vapautumisperusteet ja toisaalta sovittelun edellytykset. Tosiseikaston mukaan kyseessä oli päävelka, jonka eräpäivä oli ennalta sovittu. Eräpäivän jälkeistä aikaa koskee korollisuusolettama. Viivästyskorosta voidaan sopia KorkoL:sta poikkeavasti. Huomionarvoista on, että lähtökohtaisesti viivästyskoron maksuvelvollisuus ei riipu viivästyksen syystä. Viivästyskorkoon liittyvistä poikkeuksellisista vapautumisperusteista säädetään KorkoL (633/1982) 10 :ssä ja sovittelusta KorkoL 11 :ssä. Vapautumisperusteiden (10 ) käsittelyn osalta pisteitä on annettu erityisesti seuraavien asioiden käsittelystä: - Tosiseikaston mukaan maksun viivästyminen ei johtunut yksin P Oy:stä. Tosiseikastosta ei kuitenkaan ilmene, mitä tällä tarkemmin ottaen tarkoitetaan. KorkoL 10 :n mukaiset perusteet saattaisivat olla käsillä. Viivästyskoron maksuvelvollisuudesta voi vapautua (osittain), mikäli maksun viivästyminen on johtunut velkojasta. Viivästyskorkoa tulee maksaa vain siitä lähtien, kun velkojasta johtuva este on velallisen tieten lakannut. Jos viivästyminen on johtunut X Oy:stä, P Oy voisi vapautua maksuvelvollisuudesta siltä ajalta, jolloin maksua ei voitu suorittaa X Oy:stä johtuen. Tosiseikastosta ei ilmene, miten X Oy on saattanut aiheuttaa velkojasta johtuvan esteen, mutta mahdollisuuksia on useita. Velkojan velvoitteet riippuvat velkasuhteen laadusta ja sovitusta. - KorkoL 10 :n mukaan maksuvelvollisuudesta voi vapautua myös siltä osin, kun viivästyminen on johtunut ylivoimaisesta, ulkopuolisesta tekijästä: Jos maksu viivästyy lain säännöksen johdosta tai yleisen liikenteen tai maksuliikenteen keskeytymisen taikka muun senkaltaisen ylivoimaisen esteen vuoksi, velallinen on tällaisen esteen aiheuttamalta viivästysajalta velvollinen maksamaan ainoastaan sellaista korkoa, jota hänen tuli suorittaa maksun erääntymistä edeltäneeltä ajalta. Jos säännöksen tarkoittamat seikat olivat viivästyksen syynä, P Oy:llä on mahdollisuus vapautua seikan vaikutusaikana kertyneestä viivästyskorosta. P Oy saattaa joutua maksamaan tuolta ajalta korkoa, jota hän oli (sopimuksen mukaan) mahdollisesti velvollinen suorittamaan ennen kuin maksu erääntyi. Jos säännöksen tarkoittama ylivoimainen este alkoi vaikuttaa vasta, kun P Oy:n maksu oli jo muutenkin viivästynyt, on mahdollista, että P Oy joutuu maksamaan viivästyskorkoa myös esteen ajalta. Sovittelun ja muun (osittaisen) vapautumisen mahdollisuuden osalta pisteitä on annettu erityisesti seuraavien asioiden käsittelystä: - Sovittelu olisi myös teoreettinen mahdollisuus vapautua viivästyskoron maksuvelvollisuudesta osittain. Huomionarvoista kuitenkin on, että KorkoL 11 :n mukainen

6 sovittelu tulee kyseeseen vain velallisen ollessa luonnollinen henkilö. P Oy ei ole. (Jotkut viittasivat P Oy:n mahdolliseen työttömyyteen tai sairauteen.) - Mikäli P Oy olisi joutunut yrityssaneeraukseen, huomionarvoista olisi, että menettelyn aloittaminen katkaisisi viivästyskoron kertymisen menettelyn piiriin kuuluvien velkojen osalta. Tosiseikastosta ei selviä, onko tämä relevanttia P Oy:n kannalta. (Huomionarvoista on myös, että menettelyn mahdollisen alkamisen olisi tullut johtaa myös perintäkiellon astumiseen voimaan.) Jos mahdollinen menettely raukeaisi myöhemmin, P Oy olisi kuitenkin velvollinen maksamaan viivästyskorkoa koko viivästysajalta. - Viivästyskorko voidaan poistaa osittain tai kokonaan myös oikeustoimen kohtuullistamisella (esim. OikTL 36 ). Ei mitenkään välttämätön, mutta joissain vastauksissa viitattu havainto on myös se, että kun päävelka on suoritettu, velalle ei tietystikään tule enää kertyä viivästyskorkoa eikä viivästyskorkoa tule maksaa muulta kuin viivästymisajalta. Itse viivästyskorolle ei kerry viivästyskorkoa. Joissain vastauksissa pohdittiin, onko jäljellä oleva velka oikeastaan alkuperäisen päävelan pääomaa, sillä maksu olisi saatettu kohdistaa ensin korkoon. Tarkimmat huomasivat kuitenkin, että tapauksessa oli selvää, että vaatimus koski juuri ja vain viivästyskorkoa.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2010 1 282 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-1722 Esityslistan asia TJA/7 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus Mallivastaukset. Tehtävä 1 (Norio-Timonen)

Yleinen velvoiteoikeus Mallivastaukset. Tehtävä 1 (Norio-Timonen) Yleinen velvoiteoikeus 15.3.2010 Mallivastaukset Tehtävä 1 (Norio-Timonen) Tapauksessa on kysymys pelastamisvelvollisuudesta, pelastamiskustannusten korvaamisesta ja samastamisesta. Vakuutustapahtuman

Lisätiedot

Mallivastaukset. Yleinen velvoiteoikeus 28.9.2011

Mallivastaukset. Yleinen velvoiteoikeus 28.9.2011 Mallivastaukset Yleinen velvoiteoikeus 28.9.2011 Velvoiteoikeuden pakolliset aineopinnot 28.9.2011 Tehtävä 1 / Mäenpää Mallivastaus Tapauksessa on kyse hirven väistämisestä autolle aiheutuneiden vahinkojen

Lisätiedot

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä vakuutusyhtiö) yleiset ehdot (voimassa 1.1. LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.2012 alkaen) 1. Vakuutuksen tarkoitus 1.1 Lääkevahinkovakuutuksesta korvataan

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus

Yleinen velvoiteoikeus Yleinen velvoiteoikeus 9.3.2007 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 71 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS NIMEN JULKAISEMISESTA TERVEYSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTALLA Terke 2011-22 Esityslistan asia TJA/6 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän

Lisätiedot

Tapauksessa on kyse vakuutussopimuslain pakottavuudesta, vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta sekä suojeluohjeiden noudattamisesta.

Tapauksessa on kyse vakuutussopimuslain pakottavuudesta, vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta sekä suojeluohjeiden noudattamisesta. Tehtävä 1/ Mäenpää / Velvoiteoikeus 10.3.2011 Mallivastaus Alla oleva mallivastaus on yksityiskohtaisempi kuin mitä vaadittiin täyden pistehyvityksen saamiseen. Arvostelussa kiinnitettiin huomiota lisäksi

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS 16.9.2015 Kirjoita nimesi vain erilliselle kansilehdelle, EI vastaussivuille.

Lisätiedot

Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus

Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2016 alkaen Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus Sisällysluettelo 1 Vakuutuksen tarkoitus 2 2 Vakuutuksen ottajat ja vakuutetut 2 3 Vakuutuskausi 2 4 Tuomioistuimet ja

Lisätiedot

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2004 vp Hallituksen esitys laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 164. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 15.5.2013 1. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asetuksen koskien

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 26.10.2007

Yleinen velvoiteoikeus 26.10.2007 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan. Sivun oikeaan laitaan on jätettävä

Lisätiedot

Helsingin Kaupungin Asunnot Oy:n vapaaehtoinen henkilövakuutus

Helsingin Kaupungin Asunnot Oy:n vapaaehtoinen henkilövakuutus 18.1.2013 Helsingin Kaupungin Asunnot Oy:n vapaaehtoinen henkilövakuutus 1.1.2013 alkaen 1 Talkootyöntekijöiden tapaturmavakuutus 353-4177916-7 Vakuutettuina ovat Suomessa vakinaisesti asuvat, Suomen asumisperusteisen

Lisätiedot

KYSYMYS 1 (maksimipistemäärä kokonaisuudessaan 10 p.)

KYSYMYS 1 (maksimipistemäärä kokonaisuudessaan 10 p.) KYSYMYS 1 (maksimipistemäärä kokonaisuudessaan 10 p.) Ystäväsi Y harrastaa ampumista ja päättää harjoitusmielessä tähdätä metsäaukean yli kulkeviin voimajohtoihin. Y ajattelee, että hän ei voi osua johtoon,

Lisätiedot

Perusturva Pariturva. Sisällysluettelo. Henkivakuutusehdot Voimassa 27.10.2014 alkaen

Perusturva Pariturva. Sisällysluettelo. Henkivakuutusehdot Voimassa 27.10.2014 alkaen Henkivakuutusehdot Voimassa 27.10.2014 alkaen Perusturva Pariturva Sisällysluettelo Yleiset sopimusehdot 2 1 Vakuutussopimus 2 2 Vakuutussopimuksen voimassaolo 2 3 Vakuutusmaksun maksaminen ja maksun laiminlyönti

Lisätiedot

Yleiset yritysvakuutusehdot

Yleiset yritysvakuutusehdot Yleiset yritysvakuutusehdot Voimassa 1.1.2004 alkaen www.if.fi 1. Vakuutussopimuksen keskeiset käsitteet 1.1 VAKUUTUSSOPIMUKSEN OSAPUOLET Vakuutuksenottaja ja If Vahinkovakuutusyhtiö Oy (jäljempänä Vakuutusyhtiö)

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 165. SUORITUSTILAISUUS VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS 5.9.2013 Tehtävistä 1 ja 9 voi saada enintään 3 pistettä, tehtävästä

Lisätiedot

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta Kannanotto 1/2013 1 (5) Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta 1 Yleistä 2 Säädöstausta Henkivakuutusyhtiöt solmivat asiakkaidensa kanssa pääsääntöisesti

Lisätiedot

Kysymykset 1 12 ovat monivalintatehtäviä. Valitse oikea vaihtoehto. Vain yksi vaihtoehto on oikea. Merkitse vastauksesi kysymyspaperiin.

Kysymykset 1 12 ovat monivalintatehtäviä. Valitse oikea vaihtoehto. Vain yksi vaihtoehto on oikea. Merkitse vastauksesi kysymyspaperiin. VAKUUTUSMEKLARITUTKINTO, YLEINEN OSA 15.4.2016 Kirjoita jokainen vastaus eri paperille. Merkitse jokaiseen vastauspaperiin ilmoittautuessasi saamasi henkilönumero, älä nimeäsi. Jos jätät vastaamatta johonkin

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008

Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008 Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 20 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2012-013496 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hyväksyä kehittämisjohtajan päätöksestä 22.10.2012, 346 tehdyn

Lisätiedot

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2008 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 20.2.2008 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(5) OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS Vuoden 2007

Lisätiedot

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA 1.1.2010

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA 1.1.2010 Tap 1 TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA 1.1.2010 200.0 KÄSITTEET Tapaturma 200.1 KORVAUKSET Tapaturma on äkillinen, ulkoinen, ruumiinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma,

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 MATA-EHDOT vapaa-aika 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Vakuutuksenottaja on maatalousyrittäjien

Lisätiedot

LähiTapiola Pohjoinen. Palokuntatyön nuoriso-osastojen ohjaajat Kalajoki

LähiTapiola Pohjoinen. Palokuntatyön nuoriso-osastojen ohjaajat Kalajoki LähiTapiola Pohjoinen Palokuntatyön nuoriso-osastojen ohjaajat Kalajoki 14.2.2015 23.2.2015 LÄHITAPIOLA LYHYESTI LähiTapiola-ryhmä on täyden palvelun finanssitalo. Tarjoamme palveluita henkilö-, maatila-,

Lisätiedot

Sopimus sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavasta edusta

Sopimus sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavasta edusta Valtiokonttori 1 (8) Sopimus sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavasta edusta 1. Yleistä Tällä sopimuksella määritetään sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä toimivalle

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 26.1.2007

Yleinen velvoiteoikeus 26.1.2007 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan. Sivun oikeaan laitaan on jätettävä

Lisätiedot

Vakuutus- ja vahingonkorvausoikeus (200203C), 26.1.2015

Vakuutus- ja vahingonkorvausoikeus (200203C), 26.1.2015 Vakuutus- ja vahingonkorvausoikeus (200203C), 26.1.2015 Mallivastaukset Kysymys 1 (prof. Päivi Korpisaari) Alpo Ahkera toimi Satamayhtiö Vilkas Oy:n kanssa tekemänsä sopimuksen nojalla nosturinkuljettajana

Lisätiedot

NAISTEN KYMPPI, TYTTÖJEN KYMPPI, HELSINKI CITY RUN, HELSINKI CITY MARATHON, MINIMARATHON, HELSINKI STREET RUN -TAPAHTUMIIN LIITTYVÄ TAPATURMAVAKUUTUS

NAISTEN KYMPPI, TYTTÖJEN KYMPPI, HELSINKI CITY RUN, HELSINKI CITY MARATHON, MINIMARATHON, HELSINKI STREET RUN -TAPAHTUMIIN LIITTYVÄ TAPATURMAVAKUUTUS NAISTEN KYMPPI, TYTTÖJEN KYMPPI, HELSINKI CITY RUN, HELSINKI CITY MARATHON, MINIMARATHON, HELSINKI STREET RUN -TAPAHTUMIIN LIITTYVÄ TAPATURMAVAKUUTUS 1. VAKUUTETUT JA EDUNSAAJAT... 2 2. VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOAIKA

Lisätiedot

Vakuutusoikeus. Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat. Vakuutustoiminta

Vakuutusoikeus. Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat. Vakuutustoiminta Vakuutusoikeus Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat Käsittää sekä yksityisoikeuteen, että julkisoikeuteen kuuluvia säännöksiä. Vakuutussopimuslaki (543/1994) ja erityislait esim. laki oikeusturvavakuutusten

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 13.3.2006

Yleinen velvoiteoikeus 13.3.2006 Yleinen velvoiteoikeus 13.3.2006 Vastaustilaa on kaksi sivua kysymyksissä nro. 1 3. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan. Sivun oikeaan laitaan on jätettävä yhden

Lisätiedot

1a) Vakuutussopimuksen edunsaajamääräyksen tekeminen, muuttaminen ja raukeaminen (4 p.) (Norio-Timonen: Vakuutussopimuslain pääkohdat s.

1a) Vakuutussopimuksen edunsaajamääräyksen tekeminen, muuttaminen ja raukeaminen (4 p.) (Norio-Timonen: Vakuutussopimuslain pääkohdat s. Yleisen velvoiteoikeuden tentti 16.12.2011 Tehtävä 1 mallivastaus 1a) Vakuutussopimuksen edunsaajamääräyksen tekeminen, muuttaminen ja raukeaminen (4 p.) (Norio-Timonen: Vakuutussopimuslain pääkohdat s.

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974. Vahingonkorvauslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Lain soveltamisala.

Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974. Vahingonkorvauslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Lain soveltamisala. Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974 Vahingonkorvauslaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Lain soveltamisala. Vahingon korvaamiseen on sovellettava tämän lain säännöksiä. Tämä

Lisätiedot

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400 VAKUUTUSKIRJA Sivu Ryhmatapatu rmavakuutus 1 Vakuutustunnus 25.11.2010 70090201950 Asiakastunnus 20532702 RESERVILAISLIITTO RY DOBELNINKATU 2 00260 HELSINKI Vakuutuksenottaja Vakuutuskausi Maksu e RESERVILAISLIITTO

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 16.9.2015 1. Millä perusteilla määritellään liikennevakuutuksesta maksettavan

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia VAKUUTUSEHDOT. FENNIA-RYHMÄHENKITURVA (FRHV902) Vakuutusehdot ovat voimassa alkaen

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia VAKUUTUSEHDOT. FENNIA-RYHMÄHENKITURVA (FRHV902) Vakuutusehdot ovat voimassa alkaen Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia VAKUUTUSEHDOT FENNIA-RYHMÄHENKITURVA (FRHV902) Vakuutusehdot ovat voimassa 1.11.2010 alkaen Tämä henkivakuutus on vakuutussopimuslain (543/1994) 2 :ssä tarkoitettu henkilövakuutus

Lisätiedot

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA 1 Asiakastunnus 109024153 Woltman Group Oy Paciuksenkaari 16 B 64 00270 HELSINKI VAKUUTUSSOPIMUS 16-522-521-2 Vakuutuskirja muodostuu seuraavista osista: 1 YLEISTÄ 1 YLEISTÄ 2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan

Lisätiedot

Vakuutuksenottaja (ryhmävakuutuksen ottaja) on se, joka on tehnyt Fennian kanssa vakuutussopimuksen.

Vakuutuksenottaja (ryhmävakuutuksen ottaja) on se, joka on tehnyt Fennian kanssa vakuutussopimuksen. RY1 R1 YLEISET SOPIMUSEHDOT Voimassa 1.7.2014 alkaen VAKUUTUSSOPIMUSLAKI JA RYHMÄVAKUUTUS (3 ja 4 ) Vakuutussopimuslain (543/94) mukaan ryhmävakuutuksiin sovelletaan osaa lain säännöksistä. Nämä säännökset

Lisätiedot

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS pp.1.2016

VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS pp.1.2016 APAAEHTINEN HENKILÖAKUUTUS pp.1.2016 1. Työkyvyttömyysvakuutukset. ertaa keskenään ohimenevän työkyvyttömyyden ja pysyvän työkyvyttömyyden varalta otettavia vakuutuksia. Kerro vertailussa erot vakuutusten

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET. Yleinen velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti

MALLIVASTAUKSET. Yleinen velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti MALLIVASTAUKSET Yleinen velvoiteoikeus 19.9.2005 pakollinen aineopintotentti 2 Tehtävä 1 (Saarikoski) Tehtävän ydinkysymys on, onko A:lle aiheutunut korvauskelpoista taloudellista vahinkoa, kun hän on

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 329 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-2214 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä

Lisätiedot

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA Tap 1 TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA 1.1.2014 200.0 KÄSITTEET Tapaturma 200.1 KORVAUKSET Tapaturma on äkillinen, ulkoinen, ruumiinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma,

Lisätiedot

Yleiset Sopimusehdot. www.if.fi. ehdot voimassa 1.1.2011 alkaen YL 1. Sisällysluettelo

Yleiset Sopimusehdot. www.if.fi. ehdot voimassa 1.1.2011 alkaen YL 1. Sisällysluettelo Yleiset Sopimusehdot ehdot voimassa 1.1.2011 alkaen YL 1 www.if.fi Sisällysluettelo 1 Eräiden vakuutussopimuksessa käytettyjen termien merkitys............................ 2 2 Sopimuksen tekeminen ja voimassa

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET. Yleinen velvoiteoikeus

MALLIVASTAUKSET. Yleinen velvoiteoikeus MALLIVASTAUKSET Yleinen velvoiteoikeus 9.3.2007 2 Tehtävä 1 (Saarikoski) Rikastumiskieltoperiaatteen kannalta on kyseenalaista, voidaanko A:n B:lle maksamaa hinnanalennusta 4.000 pitää A:lle aiheutuneena

Lisätiedot

YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 1(5)

YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 1(5) YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 1(5) Kysymys 1 (Kaisto) Vastuuvakuutus. Vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus (tai ilmoitus vakuutustapahtumasta) on vakuutussopimuslain 73 :n mukaan esitettävä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 340. Laki. korkolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2002

SISÄLLYS. N:o 340. Laki. korkolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2002 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä toukokuuta 2002 N:o 340 348 SISÄLLYS N:o Sivu 340 korkolain muuttamisesta... 2739 341 elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä

Lisätiedot

VAKUUTUSEHDOT. Turvan Henkikulta. Kuolemanvaravakuutus

VAKUUTUSEHDOT. Turvan Henkikulta. Kuolemanvaravakuutus 27.10.2014 VAKUUTUSEHDOT Turvan Henkikulta Kuolemanvaravakuutus Olet tehnyt hyvän päätöksen huolehtinut vakuutusturvastasi Tästä ehtovihkosta löydät vakuutusturvasi yksityiskohtaisen sisällön. Tutustu

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT

AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yksityistalouksille Voimassa 24.10.2005 alkaen 103 148 1 10.08(11.10) 50 000 SISÄLLYSLUETTELO KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT...3 1 VAKUUTUKSEN TARKOITUS...3

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 11 (1/10) 1 SOPIMUS KORVAUKSEN MAKSAMISESTA LUONNOS Osapuolet. Sopimuksen tausta ja tarkoitus

Kaupunginhallitus liite nro 11 (1/10) 1 SOPIMUS KORVAUKSEN MAKSAMISESTA LUONNOS Osapuolet. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 11 (1/10) 1 SOPIMUS KORVAUKSEN MAKSAMISESTA LUONNOS 7.8.2015 Osapuolet 1. Äänekosken kaupunki Hallintokatu 4, 44100 Äänekosken 2. Rakennusliike Porrokki Oy (Y-tunnus:

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta Tehtävä 1 Toimeksiantosopimus tehdään kirjallisesti tai sähköisesti ja niin, ettei sopimusehtoja voida yksipuolisesti muuttaa. Sopimusehtojen pitää säilyä toimeksiantajan saatavilla myös sähköisesti tehtynä.

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 18.8.2006

Yleinen velvoiteoikeus 18.8.2006 Yleinen velvoiteoikeus 18.8.2006 Vastaustilaa on kaksi sivua kysymyksissä nro. 1 3. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan. Sivun oikeaan laitaan on jätettävä yhden

Lisätiedot

OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT

OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT Va 1 VASTUUVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT 100 1.1.2014 OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT 100 1.1.2014 VAKUUTUSEHDON SOVELTAMINEN Vakuutussopimukseen sisältyvät vakuutusturvat on mainittu vakuutuskirjassa.

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vakuutusturva VPK:ille OP Vakuutus Oy

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vakuutusturva VPK:ille OP Vakuutus Oy Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vakuutusturva VPK:ille OP Vakuutus Oy 29.10.2016 OP Vakuutus Liiton kautta sovitut ryhmäsopimukset: Ryhmätapaturmavakuutus Hälytysosastot Nuoriso-osastot Muut osastot

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA,

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, 19.3.2018 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän

Lisätiedot

Velvoiteoikeus

Velvoiteoikeus Velvoiteoikeus 5.12.2003 Vastaustilaa on yksi sivu kysymyksissä nro. 1 5. Kysymyksen nro. 6 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan. Sivun oikeaan laitaan on jätettävä yhden ruudun

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 6.3.2008

Yleinen velvoiteoikeus 6.3.2008 Yleinen velvoiteoikeus 6.3.2008 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan.

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän sopimuksen

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI. Rahaston varoista korvataan tai sen varoilla katetaan: Rahastosta voidaan korvata tai sen varoilla kattaa:

IMATRAN KAUPUNKI. Rahaston varoista korvataan tai sen varoilla katetaan: Rahastosta voidaan korvata tai sen varoilla kattaa: 1 VAHINKO- JA VASTUURAHASTON SÄÄNNÖT Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 18.3.2019 Voimassa 18.3.2019 1 VAHINKO- JA VASTUURAHASTON TARKOITUS JA KÄYTTÖ Vahinkorahaston perustamisen ja ylläpitämisen tarkoituksena

Lisätiedot

Vakuutusehto Y002 Sisältö 1 Eräät keskeiset käsitteet 11 Tapiolan takautumisoikeus 2 Tietojen antaminen ennen vakuutus- sopimuksen tekemistä

Vakuutusehto Y002 Sisältö 1 Eräät keskeiset käsitteet 11 Tapiolan takautumisoikeus 2 Tietojen antaminen ennen vakuutus- sopimuksen tekemistä Vakuutusehto Y002 Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.9.2010 alkaen Sisältö 1 Eräät keskeiset käsitteet 2 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä 2 2.1 Tapiolan tiedonantovelvollisuus 2 2.2

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot. Yritykset ja yhteisöt. Vakuutusehdot. Voimassa 1.11.2010 alkaen. Sisältö

Yleiset sopimusehdot. Yritykset ja yhteisöt. Vakuutusehdot. Voimassa 1.11.2010 alkaen. Sisältö Vakuutusehdot Yleiset sopimusehdot Yritykset ja yhteisöt Voimassa 1.11.2010 alkaen Sisältö 1. Eräät keskeiset käsitteet 3 2. Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä 3 2.1 Tapiolan tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

Kodin lisäturva -vakuutus alkaen

Kodin lisäturva -vakuutus alkaen Kodin lisäturva -vakuutus 1.10.2018 alkaen Väreen Kodin lisäturva -vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.10.2018 alkaen ja niitä sovelletaan 1.10.2018 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin.

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET. Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti

MALLIVASTAUKSET. Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus 14.4.2004 pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti 2 Tehtävä 1 (Aurejärvi) Esisopimus ei merkitse samaa kuin Letter of intent. Ks. Hemmo I s. 253-261. Asiakirjan otsikko

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT. 1. Keskeiset käsitteet (2, 6, 16, 17 ja 31 :t) Henkilövakuutus on vakuutus, jonka kohteena on luonnollinen henkilö.

YLEISET SOPIMUSEHDOT. 1. Keskeiset käsitteet (2, 6, 16, 17 ja 31 :t) Henkilövakuutus on vakuutus, jonka kohteena on luonnollinen henkilö. IngoNord INY.00 (02.04.2001) YLEISET SOPIMUSEHDOT Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin. Niitä sovelletaan sekä henkilö- että vahinkovakuutuksiin, jollei jonkin kohdan

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 162. SUORITUSTILAISUUS VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS 6.9.2012 Tehtävästä 1 voi saada enintään 2 pistettä, tehtävästä 7

Lisätiedot

Takauksen saamisen edellytyksiä

Takauksen saamisen edellytyksiä Konvertointitakaus 868/2008 (HE 136/2008 vp) Voimaantulo 1.1.2009 Hyväksymisvaltuus valtion talousarviossa (2009: takausvastuun enimmäismäärä 1 miljardi ) Valtiokonttori päättää lainan hyväksymisestä takauslainaksi

Lisätiedot

KodinOmavastuu vakuutus

KodinOmavastuu vakuutus KodinOmavastuu vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.3.2013 alkaen ja niitä sovelletaan 4.3.2013 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. 1. YLEISTÄ Ryhmävakuutuksen (vakuutusnumero 2001194935)

Lisätiedot

Rautatiekuljetuslaki» /1119 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan

Rautatiekuljetuslaki» /1119 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan Rautatiekuljetuslaki» 15.12.2000/1119 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan rautatiekuljetukseen, jonka rautatieyritys on sitoutunut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätösehdotus Perustelut päättää hylätä

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT E RYHMÄHENKILÖVAKUUTUS

YLEISET SOPIMUSEHDOT E RYHMÄHENKILÖVAKUUTUS YLEISET SOPIMUSEHDOT E RYHMÄHENKILÖVAKUUTUS Voimassa 1.3.2014 alkaen Sisältö 1. Eräät keskeiset käsitteet 2. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus ennen vakuutussopimuksen tekemistä 3.

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus

Yleinen velvoiteoikeus Yleinen velvoiteoikeus 17.12.2007 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan.

Lisätiedot

VAKUUTUSEHDOT Turvan Henkikulta ja Parikulta. Kuolemanvaravakuutus

VAKUUTUSEHDOT Turvan Henkikulta ja Parikulta. Kuolemanvaravakuutus Turvan Henkikulta ja Parikulta Kuolemanvaravakuutus 28.5.2016 VAKUUTUSEHDOT Olet tehnyt hyvän päätöksen huolehtinut vakuutusturvastasi Tästä ehtovihkosta löydät vakuutusturvasi yksityiskohtaisen sisällön.

Lisätiedot

Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot

Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot 1.7.2014 Sovelletaan 1.7.2012 ja sen jälkeen alkaneisiin vakuutuksiin. SISÄLLYSLUETTELO YLEISET SOPIMUSEHDOT 1. Eräitä keskeisiä käsitteitä... 1 2. Tietojen antaminen

Lisätiedot

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Viranomaisen vahingonkorvausvastuu Viranomaisen vahingonkorvausvastuusta on erilliset säännökset vahingonkorvauslaissa

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion

Lisätiedot

yleiset sopimusehdot

yleiset sopimusehdot yleiset sopimusehdot Voimassa 1.10.2008 alkaen YL sisällysluettelo YLEISET SOPIMUSEHDOT...2 YL 1 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET...2 YL 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUSSOPIMUKSEN TEKEMISTÄ...2 2.1 Vakuutusyhtiön

Lisätiedot

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti.

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti. Tiedot lainasta 1.1 Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Finnoonportti (Y-tunnus 2611697-6) (jäljempänä Projektikumppani ) tarjoaa Joukon Voima Oy:n (jäljempänä Lainanjärjestäjä ) palvelussa rahoittajille

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET. Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti

MALLIVASTAUKSET. Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus 1.7.2004 pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti 2 Tehtävä 1 (Aurejärvi) Kun A osti B Oy:ltä puutavaraa loma-asuntoa varten, kyseessä oli KSL 5 luvun mukainen kulutustavaran

Lisätiedot

1993 vp - HE 87 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1993 vp - HE 87 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1993 vp - HE 87 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyyskassalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyyskassalakia siten, että valtion liikelaitoksille

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Voimassa 1.9.2006 alkaen

Sisällysluettelo. Voimassa 1.9.2006 alkaen Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.9.2006 alkaen YL Sisällysluettelo YL YL 1 YLEISET SOPIMUSEHDOT...2 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET...2 YL 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUSSOPIMUKSEN TEKEMISTÄ...2 2.1.Vakuutusyhtiön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 219 Takaisinsaantivaatimuksen hylkääminen, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia, autovaurio Rakentajantiellä HEL 2016-004485 T 03 01 00 autovaurio, reunakivi,

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot

Yleiset sopimusehdot Vakuutusehdot Voimassa 1.11.2010 alkaen Yleiset sopimusehdot Yritykset ja yhteisöt Sisällysluettelo 1. Eräät keskeiset käsitteet 3 2. Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä 3 2.1 n tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti

MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus 15.9.2003 pakollinen aineopintotentti Muita kuin assistentille sähköisesti toimitettuja mallivastauksia ei ole julkaistu tässä. Niitä voi etsiä laitoksen aulasta tai ao.

Lisätiedot

W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio

W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto) 21 päivänä toukokuuta 1996 Asia T-148/95 W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio Henkilöstö - Pysyvä osittainen työkyvyttömyys -

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 170. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 12.5.2015 1. Liikennevakuutuslain mukainen vastuu on yleensä ns. ankaraa

Lisätiedot

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 42 16.11.1999 LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ 1. Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää kuntajaostolta

Lisätiedot

Lapsen vakavan sairauden turva Vakuutus sairauksien ja tapaturmien varalle

Lapsen vakavan sairauden turva Vakuutus sairauksien ja tapaturmien varalle Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2017 alkaen Vakuutus sairauksien ja tapaturmien varalle Sisällysluettelo Yleiset sopimusehdot... 2 1 Vakuutussopimus... 2 2 Vakuutussopimuksen voimassaolo... 2 3 Vakuutusmaksun

Lisätiedot

Vastuuvakuutukset ja kulotus

Vastuuvakuutukset ja kulotus Vastuuvakuutukset ja kulotus Vakuutukset. Rahastot. Pankki. Pekka Kokko 11.11.2009 Mitä vastuuriskillä tarkoitetaan? Riski siitä, että yritys tai yhteisö joutuu kantamaan seuraamukset toimintansa tuotteensa

Lisätiedot

Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin.

Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin. 1/2018 OP Nano Vakuutus Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin. Vakuutuksiin liittyvät päätökset, viestit, ilmoitukset, vastaukset, muutokset ja irtisanomiset lähetetään

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

Velvoiteoikeus

Velvoiteoikeus Velvoiteoikeus 25.2.2005 Vastaustilaa on yksi sivu kysymyksissä nro. 1 5. Kysymyksen nro. 6 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan. Sivun oikeaan laitaan on jätettävä yhden ruudun

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSOPPI

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSOPPI VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSOPPI VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSOPPI 13.1.2015 Tentti muoostuu kolmesta kysymysryhmästä: I Kysymysryhmä: 10 väittämää. Jos väittämä on mielestäsi

Lisätiedot

TUOTESELOSTE ELÄINTEN KULJETUSVAKUUTUS

TUOTESELOSTE ELÄINTEN KULJETUSVAKUUTUS ELÄINTEN KULJETUSVAKUUTUS Voimassa 1.7.2012 alkaen Tämä tuoteseloste perustuu Eläinten kuljetusvakuutusehtoihin 1.7.2012 Vakuutuksen tarkoitus Faba Osuuskunnalla ja LähiTapiola Keskinäisellä Vakuutusyhtiöllä

Lisätiedot

YRITYSKIINNITYKSEN PANTTAUSSOPIMUS

YRITYSKIINNITYKSEN PANTTAUSSOPIMUS YRITYSKIINNITYKSEN PANTTAUSSOPIMUS 1. PANTINANTAJA Keski-Suomen Valokuituverkot Oy (y-tunnus: 2556709-7), osoite: Tuurinkyläntie 2, 63610 Tuuri (jäljemäpänä Pantinantaja ) 2. PANTINSAAJAT 1) kunta 2) kunta

Lisätiedot

YRITYKSEN MATKATURVA. Yleiset sopimusehdot Voimassa alkaen

YRITYKSEN MATKATURVA. Yleiset sopimusehdot Voimassa alkaen YRITYKSEN MATKATURVA Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.9.2002 alkaen 103 712 1 4.08 SISÄLLYSLUETTELO YLEISET SOPIMUSEHDOT... 3 1 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET... 3 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUS- SOPIMUKSEN

Lisätiedot