KYSYMYS 1 (maksimipistemäärä kokonaisuudessaan 10 p.)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KYSYMYS 1 (maksimipistemäärä kokonaisuudessaan 10 p.)"

Transkriptio

1 KYSYMYS 1 (maksimipistemäärä kokonaisuudessaan 10 p.) Ystäväsi Y harrastaa ampumista ja päättää harjoitusmielessä tähdätä metsäaukean yli kulkeviin voimajohtoihin. Y ajattelee, että hän ei voi osua johtoon, koska ei ole osunut vastaavalta etäisyydeltä koskaan aiemmin yhtä pieniin maaleihin. Nyt Y kuitenkin laukaisee ja osuu. Osuma aiheuttaa sähkövirran katkeamisen ja turvajärjestelmien käynnistymisen kahdessa läheisessä tehtaassa. Turvajärjestelmän käynnistyminen johtaa toisessa tehtaista (B) oikosulkuihin, laitevahinkoihin ja tuotannon pysähtymiseen viikoksi. Arvioi Y:n mahdollista korvausvastuuta B:tä kohtaan. Kerro myös, mistä ajankohdasta mahdollisen korvausvelan vanhentuminen tapauksessa alun perin alkaisi. UPPGIFT 1 (maximala antalet totalpoäng 10) Din vän Y har skytte som hobby. Y besluter i övningssyfte att sikta mot några kraftledningar som går över en skogsglänta. Y tror sig inte kunna träffa någon ledning eftersom han aldrig förut har träffat lika små mål på motsvarande avstånd. Nu skjuter Y dock, och träffar. Träffen förorsakar strömavbrott och att säkerhetssystemen i två närbelägna fabriker aktiveras. I den ena fabriken (B) leder aktiveringen av säkerhetssystemet till kortslutningar, skador på anordningar och en veckas avbrott i produktionen. Bedöm Y:s eventuella ersättningsskyldighet gentemot B. Ange också från vilken tidpunkt preskriptionstiden för den eventuella skadeståndsgälden skulle börja löpa i fallet.

2 MALLIVASTAUS/ARVOSTELUPERUSTEET Arvosteluperusteissa on pedagogisista syistä esitetty pidemmäksi muotoiltu analyysi kuin mitä hyviin pisteisiin vaadittiin. Ks. Hemmo 2005, s Tapaus muistuttaa ratkaisun KKO 2003:124 tilannetta. Erona ratkaisun tilanteeseen on, että nyt käsillä olevassa tapauksessa ei ole tietoa siitä, ovatko vaurioituneet sähköjohdot tehtaat omistavien yritysten tai B:n omistuksessa KKO:n ratkaisussa merkityksellistä oli, että johdot eivät kuuluneet vahinkoja kärsiville tuotantolaitoksille eikä tuotantolaitoksilla ollut käyttöoikeutta tai siihen rinnastuvaa oikeutta johtoihin. KKO:n ratkaisussa katsottiin, ettei vastuuta tule ulottaa sähkönkäyttäjätahoon, jonka vahinko oli ollut niin kutsuttu kolmannelle aiheutunut vahinko. KKO:n mainittu ratkaisu voidaan katsoa yleisen vahingonkorvausoikeuden sisältöä kiteyttäväksi ja kuvaavaksi. Pisteitä annetaan erityisesti seuraavien näkökohtien analyysistä: Suomen vahingonkorvausoikeuden lähtökohtana on, että esinevahingosta haittaa kärsivät tahot, joilla ei ole erityistä oikeutta vahingoittuneeseen esineeseen, eivät nauti voimakasta suojaa. Tapauksessa ensivahinkona olevasta esinevahingosta (johdon vaurioituminen) on aiheutunut uusia vahinkoja. Mikäli B ei omista johtoja eikä sillä ole niihin käyttöoikeutta tai muuta siihen rinnastuvaa oikeutta (jonka voidaan katsoa olevan olemassa johtojen sijainnin ja tarkoituksen perusteella, siis esimerkiksi jos B olisi ainoa johtoja hyödyntävä taho ja osuma olisi aivan B:n tehtaan välittömässä läheisyydessä), on todennäköistä, ettei Y ole korvausvastuussa B:tä kohtaan. Niin kutsuttujen kolmannelle aiheutuneiden vahinkojen, etenkin kun ne ovat varallisuusvahinkoja, korvattavuuteen suhtaudutaan Suomen vahingonkorvausoikeudessa lähtökohtaisesti kielteisesti. Tahallaan kolmannelle aiheutettu vahinko voi kuitenkin muodostaa poikkeuksen. Tapauksen tilanteessa ei ole selvää, voiko vahinkoa pitää tahallaan B:lle aiheutettuna, on mahdollista, että ei voi (KKO:n ratkaisussa 2003:124 vahinkoa ei pidetty tahallaan kolmannelle aiheutettuna, vaikka ampujan katsottiin ymmärtäneen, että ampuminen voi aiheuttaa sähkönjakelun ongelmia). KKO:n samankaltaisessa tapauksessa on kiinnitetty ratkaisun perusteluissa huomiota myös siihen, että sähköä elinkeinotoiminnassa käyttävien voitiin edellyttää varautuvan sähkönjakelun häiriöihin. Perustelu ei kuitenkaan ole aivan toimiva, kun huomioidaan, että vahingot vaikuttavat liittyvän juuri varautumisen osana käytössä olevan varajärjestelmän käynnistymiseen. (Y:n vastuu johtojen omistajaa tai käyttöoikeuden omaavaa käyttäjää kohtaan voisi tulla tapauksessa kyseeseen.) Tapauksen tilanteessa on merkitystä myös sillä, että mikäli johdot ovat sähköä jakelevan elinkeinonharjoittajan omistuksessa, tällä voidaan katsoa olevan hyvä mahdollisuus varautua sähkönjakelun häiriintymisestä loppukäyttäjälle aiheutuviin vahinkoihin vastuunrajoituksin omissa sopimusehdoissaan. Tämä argumentti puoltaa mahdollisen korvausvastuun rajaamista johtojen omistajaan tai käyttäjään. Mikäli B:llä taas on johdot omistuksessaan tai sillä on johtojen käyttöoikeus tai siihen rinnastuva oikeus, korvausvastuu voi syntyä. B:lle on aiheutunut sekä esinevahinkoa että varallisuusvahinkoa, molemmat tyypit voivat tässä tapauksessa olla korvattavia. Varallisuusvahingot ovat lähtökohtaisesti esinevahinkoon liittyviä. Ks. Hemmo 2005, s Kohdassa edellytetään VanhL:n 7 :n säännön muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta toteamista ja soveltamista sekä

3 toissijaisen 10 vuoden vanhentumisajan alkuajankohdan (vahinkoon johtanut tapahtuma) kertomista. (Merkitystä voi olla rikoksiin liittyviä vahinkoja koskevalla säännöllä: Rikoksesta johtuvaa velkaa ei katsota tämän tai muun lain nojalla vanhentuneeksi niin kauan kun rikosasiassa voidaan nostaa syyte tai kun rikosasian käsittely on vireillä tuomioistuimessa - Tämä sääntö ei kuitenkaan koske vanhentumisajan alkuajankohtaa, joten siitä ei ole syytä antaa erikseen pisteitä.) Lähes kaikki käsittelivät sopimuksenulkoista korvausvastuuta, vastuuharkintaa ja yleisiä edellytyksiä (tuottamus, syy-yhteys). Lisäksi esiteltiin erilaisia korvauskelpoisia vahinkolajeja, korvausaiheita tai muuta yleistä (mm. sovittelu, myötävaikutus, kohtuus). Suuri osa unohti kuitenkin eritellä B:n suhdetta johtoihin sekä tarkastella kolmannelle aiheutuneita vahinkoja ja niiden korvattavuutta. Vanhentuminen oli osattu kokonaisuudessaan tai joiltain osin lähes poikkeuksetta.

4 KYSYMYS 2 (maksimipistemäärä kokonaisuudessaan 10 p.) Antti ajoi ojaan Tikkurilan keskustassa palatessaan pyörällä baarista kotiin ja hänen kätensä murtui. Antti haki korvausta tapaturmavakuutuksestaan. Vakuutusyhtiö kuitenkin eväsi tekemällään päätöksellä vakuutuskorvauksen, koska Antin vakuutuksen vakuutusehdon mukaan "vakuutuskorvausta voidaan vähentää tai se evätä, jos vahinkotapahtuma on aiheutunut vakuutetun ollessa vahinkotapahtuman sattuessa alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alainen ja tämä seikka on oleellisesti vaikuttanut vahingon syntyyn tai määrään". Tapaturman jälkeen sairaalassa Antin veren alkoholipitoisuudeksi oli mitattu 1,6 promillea. Antti on tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen. Lisäksi hän arvelee yhtiön menetelleen virheellisesti vakuutussopimusta solmittaessa, sillä ennen vakuutuksen ottamista hänelle ei kerrottu suullisesti puheena olevasta ehdosta tai vakuutuksesta muutenkaan eikä myöskään annettu vakuutusehtoja, vaan hän sai vain jonkin tuoteselostevihkosen. Antti ei ole perehtynyt tuoteselosteeseen eikä jälkikäteen hänelle lähetettyihin vakuutusehtoihin. Vakuutukseensa ja vakuutusyhtiöönsä pettynyt Antti pyytää nyt asiantuntija-apuasi. Esitä edellä annettuihin tietoihin perustuva, juridisesti perusteltu näkemyksesi siitä, 1) onko vakuutusyhtiö laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa 2) voiko vakuutusyhtiö evätä Antilta vakuutuskorvauksen sekä 3) miten Antin tulee toimia, jos hän haluaa riitauttaa vakuutusyhtiön tekemän korvauspäätöksen. UPPGIFT 2 (maximala antalet totalpoäng 10) Antti cyklade hem från en bar då han körde i diket i Dickursby centrum och bröt handen. Antti sökte ersättning ur sin olycksfallsförsäkring. Försäkringsbolaget förvägrade dock försäkringsersättningen med ett beslut som fattades Skälet till detta var att försäkringsersättningen enligt försäkringsvillkor i Anttis försäkring kan nedsättas eller avslås om skadehändelsen har skett då den försäkrade då skadehändelsen ägt rum varit påverkad av alkohol eller något annat narkotiskt medel och denna omständighet på ett väsentligt sätt har inverkat på uppkomsten av skadan eller dess omfattning. På sjukhuset efter olyckan hade alkoholhalten i Anttis blod uppmätts till 1,6 promille. Antti är missnöjd med försäkringsbolagets beslut. Dessutom tror han att bolaget har handlat felaktigt då försäkringsavtalet ingicks, eftersom han inte blev muntligen informerad om villkoret i fråga eller om försäkringen i övrigt. Antti fick inte heller några försäkringsvillkor, utan bara någon slags produktbeskrivningsbroschyr. Antti har inte bekantat sig med produktbeskrivningen eller i försäkringsvillkoren, som skickades till honom i efterhand. Antti, som är besviken på sin försäkring och sitt försäkringsbolag, ber nu dig om experthjälp. Ge din juridiskt motiverade uppfattning, utgående från ovanstående information, om följande: 1) har försäkringsbolaget försummat sin informationsskyldighet? 2) kan försäkringsbolaget förvägra Antti försäkringsersättningen? 3) hur skall Antti gå till väga om han vill bestrida försäkringsbolagets ersättningsbeslut?

5 MALLIVASTAUS/ARVOSTELUPERUSTEET Tapauksessa on kyse vakuutussopimuslain pakottavuudesta, vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta, lainvastaisesta ehdosta, vakuutustapahtuman aiheuttamisesta henkilövakuutuksessa ja muutoksenhausta korvauspäätökseen. Antti on sekä vakuutettu että kuluttaja, joten vakuutussopimuslaki on häntä kohtaan pakottava eikä laista voida vakuutusehdoissa poiketa hänen vahingokseen (VakSL 3 :n 1 ja 2 mom.). 1) Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus VakSL 5 :n mukaan vakuutuksenantajalla on tiedonantovelvollisuus ennen vakuutussopimuksen päättämistä. Antin mukaan tämä velvollisuus oli laiminlyöty, koska hänelle ei ollut suullisesti kerrottu vakuutuksesta eikä ennen vakuutuksen solmimista annettu vakuutusehtoja. Molemmat väitteet ovat vääriä: Vakuutuksenantaja voi täyttää tiedonantovelvollisuutensa antamalla tietoja suullisesti ja/tai kirjallisesti, ja lain mukaan vakuutusehdot on annettava vasta vakuutussopimuksen solmimisen jälkeen (6 ). Tiedonantovelvollisuutta ei siis Antin esittämillä perusteilla ollut laiminlyöty. Kun tietoja annetaan kirjallisesti, on vakuutuksenhakijan omalla vastuulla perehtyä niihin, eikä hän voi vedota vakuutuksen sisältöä koskevin virheellisiin käsityksiinsä, jos ne olisivat korjaantuneet saatuun esitemateriaaliin kohtuullisella huolellisuudella perehtymällä. Antti ei tässä tapauksessa edes vedonnut mihinkään vakuutuksen sisältöä koskeviin käsityksiinsä, joten tapauksessa ei ollut kyse siitä, millainen käsitys Antilla vakuutuksesta oli ja miten se mahdollisesti vaikuttaa vakuutuksen sisältöön VakSL 9 :n nojalla. 2) Vakuutuskorvauksen epääminen Antin vakuutuksessa oleva ns. alkoholiehto on sallittu vahinkovakuutuksessa (30 ). Nyt on kuitenkin kyse tapaturmavakuutuksesta eli henkilövakuutuksesta (2 ). Vakuutussopimuslain 28 :n mukaan vakuutetun tahallisuus ja törkeä huolimattomuus voivat vaikuttaa vakuutuskorvaukseen, sen sijaan mahdollisuutta alkoholiehdon käyttämiseen ei mainita (vrt. 30 ). Koska vakuutussopimuslaissa on tyhjentävästi säännelty ne tilanteet, joissa vakuutetun oma toiminta voi vaikuttaa vakuutuskorvausta alentavasti, alkoholiehto ei henkilövakuutuksissa ole sallittu vaan se on mitätön, koska laki on Anttia kohtaan pakottava. Näin ollen Antin oikeus korvaukseen ratkeaa sen perusteella, onko hän aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella. Kyseessä ei ole tahallisuus, joten arvioitavaksi jää, onko menettely ollut törkeän huolimatonta. Voimassa olevan oikeuden ja vakuutussopimuslain perustelujen mukaan törkeä huolimattomuus on lähellä tahallisuutta. Törkeästä huolimattomuudesta voi olla kyse esimerkiksi, jos vakuutettu laiminlyömällä tietoisesti normaalit varotoimet saa aikaan tilanteen, jossa vahingonvaara on suuri. Yksinomaan se, että vakuutettu on ollut vahingon sattuessa alkoholin vaikutuksen alaisena, ei siis ole törkeää huolimattomuutta. Törkeänä huolimattomuutena voidaan pitää lähinnä tilanteita, joissa vakuutettu ryhtyy merkittävässä humalatilassa tehtävään, joka normaalioloissakin vaatii suurta huolellisuutta. Antin menettelyn voi perustella törkeän huolimattomaksi tai tätä vähemmän huolimattomaksi, joten vastauksessa voi päätyä joko täyteen tai alennettuun korvaukseen.

6 3) Muutoksenhakumahdollisuudet Antti voi saattaa korvauspäätöksen suositusluontoisia ratkaisuja antavien Vakuutuslautakunnan tai kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi tai sitten käräjäoikeuteen. Kanneaika on 3 vuotta siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutuksenantajan päätöksestä ja tästä määräajasta (74 ). Lautakunnassa käsitelty asia voidaan saattaa vielä käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Tyypillisimmät virheet olivat puhuminen käräjäoikeuden sijasta "tuomioistuimesta" tai "kanteen nostamisesta", sillä erilaisia tuomioistuimia on monia. Jotkut myös pitivät lautakuntakäsittelyä tuomioistuinmenettelyn edellytyksenä.

Vakuutusoikeus. Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat. Vakuutustoiminta

Vakuutusoikeus. Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat. Vakuutustoiminta Vakuutusoikeus Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat Käsittää sekä yksityisoikeuteen, että julkisoikeuteen kuuluvia säännöksiä. Vakuutussopimuslaki (543/1994) ja erityislait esim. laki oikeusturvavakuutusten

Lisätiedot

1a) Vakuutussopimuksen edunsaajamääräyksen tekeminen, muuttaminen ja raukeaminen (4 p.) (Norio-Timonen: Vakuutussopimuslain pääkohdat s.

1a) Vakuutussopimuksen edunsaajamääräyksen tekeminen, muuttaminen ja raukeaminen (4 p.) (Norio-Timonen: Vakuutussopimuslain pääkohdat s. Yleisen velvoiteoikeuden tentti 16.12.2011 Tehtävä 1 mallivastaus 1a) Vakuutussopimuksen edunsaajamääräyksen tekeminen, muuttaminen ja raukeaminen (4 p.) (Norio-Timonen: Vakuutussopimuslain pääkohdat s.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Viranomaisen vahingonkorvausvastuu Viranomaisen vahingonkorvausvastuusta on erilliset säännökset vahingonkorvauslaissa

Lisätiedot

Vakuutuksenottaja (ryhmävakuutuksen ottaja) on se, joka on tehnyt Fennian kanssa vakuutussopimuksen.

Vakuutuksenottaja (ryhmävakuutuksen ottaja) on se, joka on tehnyt Fennian kanssa vakuutussopimuksen. RY1 R1 YLEISET SOPIMUSEHDOT Voimassa 1.7.2014 alkaen VAKUUTUSSOPIMUSLAKI JA RYHMÄVAKUUTUS (3 ja 4 ) Vakuutussopimuslain (543/94) mukaan ryhmävakuutuksiin sovelletaan osaa lain säännöksistä. Nämä säännökset

Lisätiedot

Lasten tarinoita Arjen sankareista

Lasten tarinoita Arjen sankareista Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta

Lisätiedot

Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot

Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot 1.7.2014 Sovelletaan 1.7.2012 ja sen jälkeen alkaneisiin vakuutuksiin. SISÄLLYSLUETTELO YLEISET SOPIMUSEHDOT 1. Eräitä keskeisiä käsitteitä... 1 2. Tietojen antaminen

Lisätiedot

I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1

I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1 Sisällys Alkusanat v Sisällys vii Lyhenteet xiii I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1 1. Korvauslähteet ja vahingonkorvauksen asema 1 2. Sopimuksenulkoinen ja sopimusperusteinen korvausvastuu 3 3.

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS 16.9.2015 Kirjoita nimesi vain erilliselle kansilehdelle, EI vastaussivuille.

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus / vakuutustehtävä / Norio-Timonen

Yleinen velvoiteoikeus / vakuutustehtävä / Norio-Timonen Yleinen velvoiteoikeus 11.5.1012 / vakuutustehtävä / Norio-Timonen Yksin asunut A (s. 1940) löydettiin kuolleena kotoaan lattialta. Hän oli yön aikana, mahdollisesti wc-käynnin yhteydessä, kaatunut selälleen.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Vakuutus- ja vahingonkorvausoikeus (200203C), 26.1.2015

Vakuutus- ja vahingonkorvausoikeus (200203C), 26.1.2015 Vakuutus- ja vahingonkorvausoikeus (200203C), 26.1.2015 Mallivastaukset Kysymys 1 (prof. Päivi Korpisaari) Alpo Ahkera toimi Satamayhtiö Vilkas Oy:n kanssa tekemänsä sopimuksen nojalla nosturinkuljettajana

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT EHTO YLE 900.9, voimassa 1.1.2014

YLEISET SOPIMUSEHDOT EHTO YLE 900.9, voimassa 1.1.2014 Yleiset sopimusehdot perustuvat vakuutussopimuslakiin (543/94). Vakuutussopimukseen sovelletaan myös sellaisia vakuutussopimuslain säännöksiä, joita ei jäljempänä ole esitetty. Vakuutussopimuksen yleiset

Lisätiedot

Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen

Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen Kuntamarkkinat 2015 / Lakiklinikka Joonas Jännäri lakimies Tyypilliset yksityisoikeudelliset saatavat kunnissa Tyypillisiä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto OTT, VT, apulaisprofessori VAHINGONKORVAUSOIKEUTTA

Suvianna Hakalehto OTT, VT, apulaisprofessori VAHINGONKORVAUSOIKEUTTA Suvianna Hakalehto OTT, VT, apulaisprofessori VAHINGONKORVAUSOIKEUTTA Suvianna Hakalehto-Wainio 7.10.2015 1 LUENTOJEN RAKENNE 1) Vahingonkorvaus oikeudenalana 2) Tuottamus 3) Ankara vastuu 4) Erityissääntelyn

Lisätiedot

Tapauksessa on kyse vakuutussopimuslain pakottavuudesta, vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta sekä suojeluohjeiden noudattamisesta.

Tapauksessa on kyse vakuutussopimuslain pakottavuudesta, vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta sekä suojeluohjeiden noudattamisesta. Tehtävä 1/ Mäenpää / Velvoiteoikeus 10.3.2011 Mallivastaus Alla oleva mallivastaus on yksityiskohtaisempi kuin mitä vaadittiin täyden pistehyvityksen saamiseen. Arvostelussa kiinnitettiin huomiota lisäksi

Lisätiedot

Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus

Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2016 alkaen Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus Sisällysluettelo 1 Vakuutuksen tarkoitus 2 2 Vakuutuksen ottajat ja vakuutetut 2 3 Vakuutuskausi 2 4 Tuomioistuimet ja

Lisätiedot

Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin.

Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin. 1/2018 OP Nano Vakuutus Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin. Vakuutuksiin liittyvät päätökset, viestit, ilmoitukset, vastaukset, muutokset ja irtisanomiset lähetetään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Vakuutusehto YT308 Kiinteistön hallinnon vastuuvakuutus Voimassa 1.11.2012 alkaen.

Vakuutusehto YT308 Kiinteistön hallinnon vastuuvakuutus Voimassa 1.11.2012 alkaen. TMH 0.2 Vakuutusehto YT308 Kiinteistön hallinnon vastuuvakuutus Voimassa 1.11.2012 alkaen. Sisällysluettelo 1 Korvattavat vahingot, vakuutetut ja voimassaoloalue 1.1 Korvattavat vahingot 1.2 Vakuutetut

Lisätiedot

OMAISUUSVAKUUTUS Vakuutusehdot. Aktia Private Banking- ja Aktia Platinum kortinhaltija

OMAISUUSVAKUUTUS Vakuutusehdot. Aktia Private Banking- ja Aktia Platinum kortinhaltija OMAISUUSVAKUUTUS Vakuutusehdot Aktia Private Banking- ja Aktia Platinum kortinhaltija Voimassa 15.11.2013 alkaen SISÄLLYSLUETTELO OMAISUUSVAKUUTUS 1. Vakuutuksen tarkoitus 2. Vakuutuksenottaja ja vakuutetut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Fenniaturva vakuutusehdot

Fenniaturva vakuutusehdot Fenniaturva vakuutusehdot 1.7.2014 SISÄLLYS VAKUUTUSSOPIMUSLAISTA JOHTUVIA OIKEUKSIA JA VELVOLLISUUKSIA 1 Vakuutussopimuksen keskeiset käsitteet... 1 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä...

Lisätiedot

Pro Radio Oy Turku (Turku 105,5 MHz, Salo 105,2 MHz) liite 2. Turku (Loimaa 106,8 MHz, Mynämäki 96,2 MHz, Turku 100,1 MHz) liite 3

Pro Radio Oy Turku (Turku 105,5 MHz, Salo 105,2 MHz) liite 2. Turku (Loimaa 106,8 MHz, Mynämäki 96,2 MHz, Turku 100,1 MHz) liite 3 TOIMILUVAT ANALOGISEEN RADIOTOIMINTAAN Varsinais-Suomi Iniön kunta Iniö (Iniö 99,0 MHz) liite 1 Pro Radio Oy Turku (Turku 105,5 MHz, Salo 105,2 MHz) liite 2 Pro Radio Oy Turku (Loimaa 106,8 MHz, Mynämäki

Lisätiedot

Yleiset yritysvakuutusehdot

Yleiset yritysvakuutusehdot Yleiset yritysvakuutusehdot Voimassa 1.1.2004 alkaen www.if.fi 1. Vakuutussopimuksen keskeiset käsitteet 1.1 VAKUUTUSSOPIMUKSEN OSAPUOLET Vakuutuksenottaja ja If Vahinkovakuutusyhtiö Oy (jäljempänä Vakuutusyhtiö)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

MasterCard Platinum, MasterCard Platinum Private Banking ja World Elite MasterCard yhdistelmäkortin Osto- ja Käteisnostoturva

MasterCard Platinum, MasterCard Platinum Private Banking ja World Elite MasterCard yhdistelmäkortin Osto- ja Käteisnostoturva MasterCard Platinum, MasterCard Platinum Private Banking ja World Elite MasterCard yhdistelmäkortin Osto- ja Käteisnostoturva Sisällysluettelo Dans ke Bankin Mas t e rcard yhdis telmäkortteihin lii tty

Lisätiedot

Kysymykset 1 12 ovat monivalintatehtäviä. Valitse oikea vaihtoehto. Vain yksi vaihtoehto on oikea. Merkitse vastauksesi kysymyspaperiin.

Kysymykset 1 12 ovat monivalintatehtäviä. Valitse oikea vaihtoehto. Vain yksi vaihtoehto on oikea. Merkitse vastauksesi kysymyspaperiin. VAKUUTUSMEKLARITUTKINTO, YLEINEN OSA 15.4.2016 Kirjoita jokainen vastaus eri paperille. Merkitse jokaiseen vastauspaperiin ilmoittautuessasi saamasi henkilönumero, älä nimeäsi. Jos jätät vastaamatta johonkin

Lisätiedot

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä vakuutusyhtiö) yleiset ehdot (voimassa 1.1. LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.2012 alkaen) 1. Vakuutuksen tarkoitus 1.1 Lääkevahinkovakuutuksesta korvataan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

HEVOSESI VAKUUTUKSET. Mittaturvan vakuutusehdot 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO

HEVOSESI VAKUUTUKSET. Mittaturvan vakuutusehdot 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO Mittaturvan vakuutusehdot 1.1.2013 HEVOSESI VAKUUTUKSET SISÄLLYSLUETTELO HEVOSVAKUUTUKSET... 2 YHTEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Vakuutettu eläin... 2 2 Voimassaolo... 2 3 Vakuutustapahtuman ajankohta sairauksissa...

Lisätiedot

Kodin lisäturva -vakuutus alkaen

Kodin lisäturva -vakuutus alkaen Kodin lisäturva -vakuutus 1.10.2018 alkaen Väreen Kodin lisäturva -vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.10.2018 alkaen ja niitä sovelletaan 1.10.2018 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin.

Lisätiedot

Vakuutusehto Y002 Sisältö 1 Eräät keskeiset käsitteet 11 Tapiolan takautumisoikeus 2 Tietojen antaminen ennen vakuutus- sopimuksen tekemistä

Vakuutusehto Y002 Sisältö 1 Eräät keskeiset käsitteet 11 Tapiolan takautumisoikeus 2 Tietojen antaminen ennen vakuutus- sopimuksen tekemistä Vakuutusehto Y002 Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.9.2010 alkaen Sisältö 1 Eräät keskeiset käsitteet 2 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä 2 2.1 Tapiolan tiedonantovelvollisuus 2 2.2

Lisätiedot

Vastuuvakuutukset ja kulotus

Vastuuvakuutukset ja kulotus Vastuuvakuutukset ja kulotus Vakuutukset. Rahastot. Pankki. Pekka Kokko 11.11.2009 Mitä vastuuriskillä tarkoitetaan? Riski siitä, että yritys tai yhteisö joutuu kantamaan seuraamukset toimintansa tuotteensa

Lisätiedot

YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 1(5)

YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 1(5) YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 1(5) Kysymys 1 (Kaisto) Vastuuvakuutus. Vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus (tai ilmoitus vakuutustapahtumasta) on vakuutussopimuslain 73 :n mukaan esitettävä

Lisätiedot

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekunnat Yksityiset tiet ovat yksityisten kiinteistönomistajien

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehto YS3. Voimassa 1.5.2010 alkaen. Sisältö

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehto YS3. Voimassa 1.5.2010 alkaen. Sisältö Vakuutusehto YS3 Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.5.2010 alkaen Sisältö 1 Ehtojen soveltamisjärjestys 2 2 Kohdat, joissa yleiset sopimusehdot poikkeavat vakuutussopimuslaista 2 3 Vakuutusehdoissa ja vakuutuskirjalla

Lisätiedot

1. 3 4 p.: Kansalaisjärjestöjen ja puolueiden ero: edelliset usein kapeammin tiettyyn kysymykseen suuntautuneita, puolueilla laajat tavoiteohjelmat. Puolueilla keskeinen tehtävä edustuksellisessa demokratiassa

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 13.3.2006

Yleinen velvoiteoikeus 13.3.2006 Yleinen velvoiteoikeus 13.3.2006 Vastaustilaa on kaksi sivua kysymyksissä nro. 1 3. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan. Sivun oikeaan laitaan on jätettävä yhden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT

AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yksityistalouksille Voimassa 24.10.2005 alkaen 103 148 1 10.08(11.10) 50 000 SISÄLLYSLUETTELO KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT...3 1 VAKUUTUKSEN TARKOITUS...3

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Yleiset Sopimusehdot B Vahinkovakuutus

Yleiset Sopimusehdot B Vahinkovakuutus Yleiset Sopimusehdot B Vahinkovakuutus Vakuutussopimuslaista johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia Voimassa 1. 1. 2011 alkaen Sisältö 1. Eräät keskeiset käsitteet 2. Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT

YLEISET SOPIMUSEHDOT YLEISET SOPIMUSEHDOT Voimassa 1.1.2004 alkaen AYL YL 1 Eräät keskeiset käsitteet Vakuutuksenottaja on se, joka on tehnyt A-Vakuutus Oy:n (jäljempänä A-Vakuutus) kanssa vakuutussopimuksen. Vakuutettu on

Lisätiedot

Jaana Norio-Timonen VAKUUTUSSOPIMUSLAIN PÄÄKOHDAT

Jaana Norio-Timonen VAKUUTUSSOPIMUSLAIN PÄÄKOHDAT Jaana Norio-Timonen VAKUUTUSSOPIMUSLAIN PÄÄKOHDAT Talentum Helsinki 2010 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus 3. Luotto-oikeuden

Lisätiedot

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA 1 Asiakastunnus 109024153 Woltman Group Oy Paciuksenkaari 16 B 64 00270 HELSINKI VAKUUTUSSOPIMUS 16-522-521-2 Vakuutuskirja muodostuu seuraavista osista: 1 YLEISTÄ 1 YLEISTÄ 2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Aktia Henkilöturva. Vakuutusehdot. Voimassa 1.1.2014 alkaen. Määritelmiä 2. Yleiset sopimusehdot 2

Aktia Henkilöturva. Vakuutusehdot. Voimassa 1.1.2014 alkaen. Määritelmiä 2. Yleiset sopimusehdot 2 Aktia Henkilöturva Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2014 alkaen Sisällysluettelo Määritelmiä 2 Yleiset sopimusehdot 2 1 Vakuutussopimus ja sen sisältö 2 2 Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

HUOLENPITOA HALLITUKSESTA ASIAKASETU 2

HUOLENPITOA HALLITUKSESTA ASIAKASETU 2 HUOLENPITOA HALLITUKSESTA ASIAKASETU 2 Vuosimaksu 145 / yhden vakuutuspaikan yhtiö *) Vastuuvakuutuksen vakuutusmäärä korottuu 200 000 :lla Tukea vahingon rajaamis- ja puolustautumiskustannuksiin Hallitus

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 27.4.2009

Yleinen velvoiteoikeus 27.4.2009 Yleinen velvoiteoikeus 27.4.2009 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan.

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Fennian muuttovakuutusehdot

Fennian muuttovakuutusehdot Fennian muuttovakuutusehdot Voimassa 1.4.2016 alkaen E1 YLEISET SOPIMUSEHDOT Vakuutussopimuslaki ja ryhmävakuutus Vakuutussopimuslain (543/94) mukaan ryhmävakuutuksiin sovelletaan osaa lain säännöksistä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehto Y001. Voimassa 1.11.2011 alkaen. Sisältö

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehto Y001. Voimassa 1.11.2011 alkaen. Sisältö Vakuutusehto Y001 Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.11.2011 alkaen Sisältö 1 Eräät keskeiset käsitteet 2 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä 2 2.1 Tapiolan tiedonantovelvollisuus 2 2.2

Lisätiedot

KULJETUSVAKUUTUKSEN YLEISET SOPIMUSEHDOT

KULJETUSVAKUUTUKSEN YLEISET SOPIMUSEHDOT Försäkringsaktiebolaget alandia KULJETUSVAKUUTUKSEN YLEISET SOPIMUSEHDOT 1.1.2016 Sisältö 1 Keskeisiä käsitteitä 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä 2.1 Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT E RYHMÄHENKILÖVAKUUTUS

YLEISET SOPIMUSEHDOT E RYHMÄHENKILÖVAKUUTUS YLEISET SOPIMUSEHDOT E RYHMÄHENKILÖVAKUUTUS Voimassa 1.3.2014 alkaen Sisältö 1. Eräät keskeiset käsitteet 2. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus ennen vakuutussopimuksen tekemistä 3.

Lisätiedot

Vakuutusehdot ovat voimassa 1.6.2015 alkaen ja niitä sovelletaan 1.6.2015 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin.

Vakuutusehdot ovat voimassa 1.6.2015 alkaen ja niitä sovelletaan 1.6.2015 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. VaraAvain vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.6.2015 alkaen ja niitä sovelletaan 1.6.2015 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. 1. YLEISTÄ Ryhmävakuutuksen (vakuutusnumero 2001196191) vakuutuksenantaja

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN VASTUUVAKUUTUS

KANSAINVÄLINEN VASTUUVAKUUTUS VA 12 KANSAINVÄLINEN VASTUUVAKUUTUS YLEISET VAKUUTUSEHDOT (TAPAHTUMISEHDOT) Voimassa 1.1.2006 alkaen. 1 103 928 1 10.05 400 SISÄLLYSLUETTELO 1 Vakuutuksenottaja ja vakuutetut(*)... 3 2 Vakuutuksen voimassaoloalue...

Lisätiedot

Nordea Lainaturva Plus 1 (6) Työttömyyden ja tilapäisen työkyvyttömyyden turvan ehdot. Nordea Henkivakuutus Suomi Oy Genworth Financial

Nordea Lainaturva Plus 1 (6) Työttömyyden ja tilapäisen työkyvyttömyyden turvan ehdot. Nordea Henkivakuutus Suomi Oy Genworth Financial Nordea Lainaturva Plus 1 (6) Nordea Lainaturva Plus Vakuutuksen tarkoitus Näissä vakuutusehdoissa termillä vakuutus tarkoitetaan sitä Nordea Lainaturva Plus -vakuutuksen osaa, joka kattaa työttömyyden

Lisätiedot

Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia, sovelletaan suomenkielistä versiota.

Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia, sovelletaan suomenkielistä versiota. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia, sovelletaan suomenkielistä versiota. Avainturva-vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.10.2011 alkaen ja niitä sovelletaan 1.10.2011 tai sen jälkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 20 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2012-013496 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hyväksyä kehittämisjohtajan päätöksestä 22.10.2012, 346 tehdyn

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT 001 1.1.2010

YLEISET SOPIMUSEHDOT 001 1.1.2010 Yl 1 YLEISET SOPIMUSEHDOT 001 1.1.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. Eräiden vakuutussopimuksessa käytettyjen termien merkitys 2. Sopimuksen tekeminen ja voimassa pitäminen 3. Vakuutussopimuksen lakkaaminen 4. Vakuutusmaksun

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 653/2012 vp Tapaturmavakuutuslain velvoite vakuutusyhtiön lääkärin hoidosta ja vakuutusyhtiölääkäreiden puolueettomuus Eduskunnan puhemiehelle Vakuutusyhtiöillä on tapaturmavakuutuslain

Lisätiedot

Vakuutusehdot ovat voimassa 1.9.2012 alkaen ja niitä sovelletaan 15.10.2012 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin.

Vakuutusehdot ovat voimassa 1.9.2012 alkaen ja niitä sovelletaan 15.10.2012 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. VaraAvain vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.9.2012 alkaen ja niitä sovelletaan 15.10.2012 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. 1. YLEISTÄ Ryhmävakuutuksen (vakuutusnumero 2001194708) vakuutuksenantaja

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 164. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 15.5.2013 1. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asetuksen koskien

Lisätiedot

yleiset sopimusehdot

yleiset sopimusehdot yleiset sopimusehdot Voimassa 1.10.2008 alkaen YL sisällysluettelo YLEISET SOPIMUSEHDOT...2 YL 1 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET...2 YL 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUSSOPIMUKSEN TEKEMISTÄ...2 2.1 Vakuutusyhtiön

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus

Yleinen velvoiteoikeus Yleinen velvoiteoikeus 9.3.2007 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan.

Lisätiedot

YRITYKSEN MATKATURVA. Yleiset sopimusehdot Voimassa alkaen

YRITYKSEN MATKATURVA. Yleiset sopimusehdot Voimassa alkaen YRITYKSEN MATKATURVA Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.9.2002 alkaen 103 712 1 4.08 SISÄLLYSLUETTELO YLEISET SOPIMUSEHDOT... 3 1 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET... 3 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUS- SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Voimassa 1.9.2006 alkaen

Sisällysluettelo. Voimassa 1.9.2006 alkaen Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.9.2006 alkaen YL Sisällysluettelo YL YL 1 YLEISET SOPIMUSEHDOT...2 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET...2 YL 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUSSOPIMUKSEN TEKEMISTÄ...2 2.1.Vakuutusyhtiön

Lisätiedot

OHJE EHDOKASLISTOJEN TEKEMISEEN VUODEN 2016 EDUSTAJISTON VAALIA VARTEN

OHJE EHDOKASLISTOJEN TEKEMISEEN VUODEN 2016 EDUSTAJISTON VAALIA VARTEN OHJE EHDOKASLISTOJEN TEKEMISEEN VUODEN 2016 EDUSTAJISTON VAALIA VARTEN Joka neljäs vuosi pidettävissä edustajiston vaaleissa valitaan osuuskaupan edustajistoon 50 edustajaa. Edustajisto toimii osuuskaupan

Lisätiedot

Dermovat scalp 0,5 mg/ml liuos iholle Klobetasolipropionaatti

Dermovat scalp 0,5 mg/ml liuos iholle Klobetasolipropionaatti PAKKAUSSELOSTE Lue tämä seloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen - Säilytä tämä seloste. Voit tarvita sitä myöhemmin. - Jos sinulla on lisäkysymyksiä, käänny lääkärisi tai apteekin

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT. Voimassa alkaen (02.06)

YLEISET SOPIMUSEHDOT. Voimassa alkaen (02.06) YL YLEISET SOPIMUSEHDOT Voimassa 1.1.2001 alkaen. 1 103 222 1 5.01 (02.06) 10.000 SISÄLLYSLUETTELO YL YLEISET SOPIMUSEHDOT... 3 YL 1 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET... 3 YL 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUS-

Lisätiedot

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto) 30 päivänä kesäkuuta 2005 *

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto) 30 päivänä kesäkuuta 2005 * TUOMIO 30.6.2005 ASIA C-537/03 YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto) 30 päivänä kesäkuuta 2005 * Asiassa C-537/03, jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä,

Lisätiedot

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2008 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 20.2.2008 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(5) OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS Vuoden 2007

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1153/2006 vp Akillesjänteen repeämän korvaaminen tapaturmavakuutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Totutun mukaisesti suomalaiset tapaturmavakuutusyhtiöt eivät ole korvanneet akillesjänteen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 451/2003 vp Auton käyttömaksun ja dieselveron maksukäytäntö Eduskunnan puhemiehelle Auton käyttömaksussa, dieselverossa ja traktorin liikennevakuutuksessa on paljon ongelmia, sillä

Lisätiedot

vahingonkorvaukset, avustamistyyppiset korvaukset, pakkotoimikorvaukset, vakuutuskorvaukset, rangaistusluonteiset korvaukset

vahingonkorvaukset, avustamistyyppiset korvaukset, pakkotoimikorvaukset, vakuutuskorvaukset, rangaistusluonteiset korvaukset HENKILÖVAHINGOISTA 1. Vahingonkorvausoikeuden perusteet ja henkilövahinko 1.1 Vahingonkorvausoikeuden tehtävät Vahingonkorvausoikeudessa jaetaan vahinkoseurauksia Ennaltaehkäisevä vaikutus Korjaava vaikutus

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT

YLEISET SOPIMUSEHDOT YLEISET SOPIMUSEHDOT Voimassa 1.1.2011 alkaen YL YLEISET SOPIMUSEHDOT...2 YL 1 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET...2 YL 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUS- SOPIMUKSEN TEKEMISTÄ...2 2.1 Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuus...2

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot. Yritykset ja yhteisöt. Vakuutusehdot. Voimassa 1.11.2010 alkaen. Sisältö

Yleiset sopimusehdot. Yritykset ja yhteisöt. Vakuutusehdot. Voimassa 1.11.2010 alkaen. Sisältö Vakuutusehdot Yleiset sopimusehdot Yritykset ja yhteisöt Voimassa 1.11.2010 alkaen Sisältö 1. Eräät keskeiset käsitteet 3 2. Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä 3 2.1 Tapiolan tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta 2007 Insinöörivalinnan matematiikankoe, 29.5.2007 klo 14-17

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta 2007 Insinöörivalinnan matematiikankoe, 29.5.2007 klo 14-17 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta 007 Insinöörivalinnan matematiikankoe, 9.5.007 klo 14-17 Sarja A Ohjeita. Sijoita jokainen tehtävä omalle sivulleen. Merkitse jos tehtävä jatkuu

Lisätiedot