HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä potilas) vaatimuksen saada korvausta Malmin terveyskeskuspäivystyksessä tapahtuneen kaatumisen aiheuttamista sairaanhoitokustannuksista ja kivusta ja särystä. Perustelut: Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 :n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja henkilövahingolla tai esinevahingolla on oltava syy-yhteys. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 :n mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus paitsi muusta myös kivusta ja särystä. Kivulla ja säryllä tarkoitetaan fyysistä tai psyykkistä, äkillistä tai jatkuvaa vamman aiheuttamaa tunnetta. Terveyskeskuksen asiakasmaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen ja niiden perusteella tehtyihin päätöksiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen 12 :n mukaan lyhytaikaisessa laitoshoidossa olevalta voidaan periä hoidosta ja ylläpidosta lyhytaikaisessa laitoshoidossa enintään 32,50 euroa hoitopäivältä. Hoitopäivämaksun saa periä vain kerran kalenterivuorokaudelta. Jos asiakas siirtyy välittömästi toiseen laitokseen, lähettävä laitos ei saa periä maksua siltä päivältä, jona asiakas siirtyy. Asiasta saatujen lausuntojen ja selvityksen mukaan terveyskeskuspäivystäjä Vijayabaskaran Navarathinam oli jo tutkinut potilaan ja suunnitteli tälle lisäverikokeita. Potilas poistui vastaanottohuoneesta ja jäi päivystyspoliklinikalla olevan vesiautomaatin läheisyyteen. Päivystävä lääkäri Navarathinam poistui

2 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ huoneestaan noin viiden minuutin kuluttua siitä, kun potilas oli poistunut huoneesta. Lääkärin poistuessa tutkimushuoneesta avautuva ovi osui potilaaseen. Tämän jälkeen potilas kaatui murtaen vasemman olkavartensa. Suorasta tönäisystä päivystävän ja terveyskeskuksen apulaisylilääkärin Pasi Randenin näkemyksen mukaan ei ollut kysymys. Päivystyspoliklinikalla akuutissa tilanteessa potilaan hoito on ensisijaista. Lausunnon mukaan potilas oli päivystyspoliklinikalla ajoittain sekava, hyvin kivulias ja häntä lääkittiin vahvoilla kipulääkkeillä. Vahingonkorvaushakemuksesta kertominen potilaalle tässä tilanteessa päivystyspoliklinikalla ei ollut ensisijaista. Apulaisylilääkäri Randen antoi kuitenkin potilaan pojalle tiedot korvaushakemuksen laatimista varten. Kokonaisuus huomioon ottaen terveyskeskuksen työntekijän toiminnan ja potilaan vahingon välillä on sinällään syy-yhteys. Terveyskeskuksen työntekijä ei kuitenkaan ole tehnyt mitään virhettä tai laiminlyöntiä, jolla olisi syy-yhteys potilaalle aiheutuneeseen vahinkoon. Kyseessä on ollut valitettava tapaturma. Terveyskeskuslääkäri ei tiennyt, eikä hänen olisi pitänyt tietää, että potilas on oven takana. Terveyskeskus ei ole vahingonkorvauslain perusteella korvausvelvollinen, koska terveyskeskuksen työntekijä ei ole tehnyt mitään virhettä tai laiminlyöntiä, joka olisi syy-yhteydessä potilaan vahinkoon. Terveyskeskuksen potilaalle lähettämät hoitopäivämaksulaskut lyhytaikaisesta laitoshoidosta Malmin sairaalassa ovat lisäksi sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen 12 :n mukaisia. Pöytäkirjanote asianomaiselle oikaisuvaatimusohjein, kaupunginsairaalalle, Malmin sairaalalle, terveyskeskuksen turvallisuuspäällikölle sekä terveyskeskuslääkäri Vijayabaskaran Navarathinamille sekä Talpan maksuliikenteelle. Päätösehdotus Terveyslautakunta päättänee hylätä potilaan vaatimuksen saada korvausta Malmin terveyskeskuspäivystyksessä tapahtuneen kaatumisen aiheuttamista sairaanhoitokustannuksista ja kivusta ja särystä. Perustelut: Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 :n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään

3 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ työssä aiheuttaa. Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja henkilövahingolla tai esinevahingolla on oltava syy-yhteys. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 :n mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus paitsi muusta myös kivusta ja särystä. Kivulla ja säryllä tarkoitetaan fyysistä tai psyykkistä, äkillistä tai jatkuvaa vamman aiheuttamaa tunnetta. Terveyskeskuksen asiakasmaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen ja niiden perusteella tehtyihin päätöksiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen 12 :n mukaan lyhytaikaisessa laitoshoidossa olevalta voidaan periä hoidosta ja ylläpidosta lyhytaikaisessa laitoshoidossa enintään 32,50 euroa hoitopäivältä. Hoitopäivämaksun saa periä vain kerran kalenterivuorokaudelta. Jos asiakas siirtyy välittömästi toiseen laitokseen, lähettävä laitos ei saa periä maksua siltä päivältä, jona asiakas siirtyy. Asiasta saatujen lausuntojen ja selvityksen mukaan terveyskeskuspäivystäjä Vijayabaskaran Navarathinam oli jo tutkinut potilaan ja suunnitteli tälle lisäverikokeita. Potilas poistui vastaanottohuoneesta ja jäi päivystyspoliklinikalla olevan vesiautomaatin läheisyyteen. Päivystävä lääkäri Navarathinam poistui huoneestaan noin viiden minuutin kuluttua siitä, kun potilas oli poistunut huoneesta. Lääkärin poistuessa tutkimushuoneesta avautuva ovi osui potilaaseen. Tämän jälkeen potilas kaatui murtaen vasemman olkavartensa. Suorasta tönäisystä päivystävän ja terveyskeskuksen apulaisylilääkärin Pasi Randenin näkemyksen mukaan ei ollut kysymys. Päivystyspoliklinikalla akuutissa tilanteessa potilaan hoito on ensisijaista. Lausunnon mukaan potilas oli päivystyspoliklinikalla ajoittain sekava, hyvin kivulias ja häntä lääkittiin vahvoilla kipulääkkeillä. Vahingonkorvaushakemuksesta kertominen potilaalle tässä tilanteessa päivystyspoliklinikalla ei ollut ensisijaista. Apulaisylilääkäri Randen antoi kuitenkin potilaan pojalle tiedot korvaushakemuksen laatimista varten.

4 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ Kokonaisuus huomioon ottaen terveyskeskuksen työntekijän toiminnan ja potilaan vahingon välillä on sinällään syy-yhteys. Terveyskeskuksen työntekijä ei kuitenkaan ole tehnyt mitään virhettä tai laiminlyöntiä, jolla olisi syy-yhteys potilaalle aiheutuneeseen vahinkoon. Kyseessä on ollut valitettava tapaturma. Terveyskeskuslääkäri ei tiennyt, eikä hänen olisi pitänyt tietää, että potilas on oven takana. Terveyskeskus ei ole vahingonkorvauslain perusteella korvausvelvollinen, koska terveyskeskuksen työntekijä ei ole tehnyt mitään virhettä tai laiminlyöntiä, joka olisi syy-yhteydessä potilaan vahinkoon. Terveyskeskuksen potilaalle lähettämät hoitopäivämaksulaskut lyhytaikaisesta laitoshoidosta Malmin sairaalassa ovat lisäksi sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen 12 :n mukaisia. Esittelijä./. Vahingonkorvausvaatimus on esityslistan tämän asian liitteenä 1. Korvausvaatimus on tehty Potilas vaatii korvausta hoitopäivämaksuista Malmin sairaalassa, hoitopäivämaksut kuntoutuksesta Kustaankartanossa ja sairaankuljetuksesta yhteensä 2 087,25 euroa. Potilas ei ole maksanut ko. maksuja. Lisäksi potilas vaatii korvausta kivusta ja särystä yhteensä euroa. Pysyvän haitan osalta potilas esittää mahdollisesti myöhemmin lisäkorvausvaatimuksen. Vahingonkorvausvaatimus on saapunut terveyskeskukseen /. Malmin sairaalan vs. ylilääkäri Sakari Mänttäri on antanut potilaan korvausvaatimuksesta esityslistan tämän asian liitteenä numero 2 olevan lausunnon, jonka liitteenä va. apulaisylilääkäri Pasi Randenin lausunto ja terveyskeskuslääkäri Vijayabaskaran Navarathinamin selvitys. Toimitusjohtajan kannanotot Terveyslautakunnan päätöksen , 258, mukaan vahingonkorvauksen myöntämisestä päättää terveyslautakunta silloin, kun kaupunki on terveyskeskusta koskevissa asioissa korvausvelvollinen tai vahingon korvaaminen katsotaan kohtuulliseksi ja korvattavaksi vaadittu vahinko on yli 2000 euroa. Lisätiedot: Komulainen Joni, hallintolakimies, puhelin

5 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ LIITE Salassa pidettävä liite JulkL kohta

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2010 1 282 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-1722 Esityslistan asia TJA/7 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 38 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2007-2358 Esityslistan asia TJA/38 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä potilas)

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 247 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-884 Esityslistan asia TJA/29 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 71 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS NIMEN JULKAISEMISESTA TERVEYSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTALLA Terke 2011-22 Esityslistan asia TJA/6 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) 306 Vahingonkorvausvaatimus HEL 2012-014354 T 03 01 00 Päätös päätti, että As Oy Helsingin Professorin aukiolle korvataan kotihoidon hallinnasta kadonneen avaimen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 104 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2009-2678 Esityslistan asia TJA/14 TJA Terveyslautakunta päätti toimitusjohtajan esityslistalla esittämin perusteluin, ettei tämän

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 115 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2030 Esityslistan asia TJA/11 TJA Terveyslautakunta päätti hyväksyen tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2010 1 354 30.11.2010 pöydälle pantu asia OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-2387 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 241 OIKAISUVAATIMUS TERVEYSKESKUSMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1165 Esityslistan asia TJA/23 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 274 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1366 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 238 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2010-1542 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 36 MUUTOSVAATIMUS PERUUTTAMATTOMASTA VASTAANOTTOAJASTA PERITTÄVÄÄ MAKSUA KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2587 Esityslistan asia TJA/36 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 12.4.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 12.4.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 116 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSVAATIMUKSESTA Terke 2011-194 Esityslistan asia TJA/12 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 20 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2012-013496 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hyväksyä kehittämisjohtajan päätöksestä 22.10.2012, 346 tehdyn

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Vahingonkorvausvaatimus autolle tapahtuneesta vahingosta HEL 2016-013907 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä ********** vahingonkorvausvaatimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2016 1 (6) 437 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 5.4.2016 129 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-000270 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä lautakunnan päätöksestä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.11.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.11.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 313 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN Terke 2010-2050 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 35 MUUTOSVAATIMUS PERUUTTAMATTOMASTA VASTAANOTTOAJASTA PERITTÄVÄÄ MAKSUA KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2721 Esityslistan asia TJA/35 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/1 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/1 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) 672 Oikaisuvaatimus katu- ja puisto-osaston toimistopäällikön päätöksestä 1.6.2011 438 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-000843 T 03 01 00 HKR 2011-1151 Päätös

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 195 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2011-275 Esityslistan asia TJA/26 TJA Terveyslautakunta päätti kohtuullistaa tämän päätöksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 333 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2498 Esityslistan asia TJA/19 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) 9 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2013-012080 T 03 01 00 Päätös päätti hyväksyä ********** oikaisuvaatimuksen varhaiskasvatusjohtajan päätöksestä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 196 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2011-210 Esityslistan asia TJA/27 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätösehdotus Perustelut päättää hylätä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2011 1 134 LAUSUNTO KIRJEESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON MAKSUKATOSTA Terke 2011-284 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti antaa kirjeestä kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 7 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä vahingonkorvausasiassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 133 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 4.1.2017 7 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-013098 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 122 Vahingonkorvausvaatimus leikkipuisto Kotinummen tulipalossa tuhoutuneista vaatteista HEL 2016-010547 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti vaatimuksen enemmälti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) 316 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.1.2012 51 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-010439 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Toimitusjohtaja, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Toimitusjohtaja, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Vahingonkorvausvaatimus tulonmenetyksestä TRE:5380/03.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimitusjohtaja Petri Mölsä, puh. 040 543 4181, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 14 KUNTOKASINO KY:N OIKAISUVAATIMUS RINTAMAVETERAANIEN FYSIOTERAPIAPALVELUJEN HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-181 Esityslistan asia TJA/14 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 42/2015 06.05.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 42/2015 06.05.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 81 Esinevahinko 13.7.2014 HEL 2014-012480 T 03 01 00 Viite: Sairaankuljetuksen ja ensihoitotoimenpiteiden yhteydessä aiheutunut vahinko Päätös Päätöksen perustelut päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2014 1 (5) 326 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätöksestä 5.6.2014 252 vahingonkorvausasiassa HEL 2014-006143 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974. Vahingonkorvauslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Lain soveltamisala.

Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974. Vahingonkorvauslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Lain soveltamisala. Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974 Vahingonkorvauslaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Lain soveltamisala. Vahingon korvaamiseen on sovellettava tämän lain säännöksiä. Tämä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 134 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 21.02.2017 43 vahingonkorvausasiassa HEL 2017-001452 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 107 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-4 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (13) 167 Vahingonkorvauksen maksaminen, autovaurio, Panimokatu 1, Hermanni HEL 2015-006021 T 03 01 00 Parkkipaikka 15.12.2014 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 186 Vahingonkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kompastuminen Freesenkadulla Etu-Töölössä HEL 2016-007096 T 03 01 00 kompastuminen, kuoppa, Freesenkatu, 15.5.2016

Lisätiedot

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2004 vp Hallituksen esitys laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 48 Vahingonkorvausvaatimus koskien rikkoutunutta puhelinta HEL 2016-010569 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö päätti, että ********** tekemä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/ 1 (5) 13 Kaupungin viranomaisten päätösten seuraaminen Päätösehdotus päättää, ettei se ota seuraavien viranomaisten alla mainittuina päivinä tekemiä päätöksiä käsiteltäväkseen:

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 14.6.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 14.6.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2011 1 213 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2009-2289 Esityslistan asia TJA/16 PÄÄTÖS Terveyslautakunta päätti, että tämän päätöksen liitteessä mainittujen henkilöiden (jäljempänä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2012 1 (6) 425 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 29.5.2012 297 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-003295 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Asunto Oy Laivasillankatu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 1.3.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 1.3.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 73 8.2.2011 pöydälle pantu asia LAUSUNTO ALOITTEESTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSTA KOTIUTETTAVIEN JATKOHOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2010-3092 Esityslistan asia TJA/8 TJA

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 330 OIKAISUVAATIMUS PALKAN TAKAISINPERINTÄÄ KOSKEVASTA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1542 Esityslistan asia TJA/16 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 03.09.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 03.09.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) 139 Oikaisuvaatimuksen hylkääminen, kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajan päätös 5.5.2015 23 HEL 2015-000649 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan

Lisätiedot

ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN

ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN 1/3 2014 AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 679,00 Terveyskeskusmaksu sisältyy maksukattoon Terveyskeskusmaksu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 361 Vahinkoilmoitus ja korvausvelvollisuudesta vapauttaminen HEL 2013-015275 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 63 Vahingonkorvausvaatimus pysäköintivirhemaksusta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta HEL 2015-013335 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (8) 375 Kaupungin viranomaisten päätösten seuraaminen Päätös päätti, ettei se ota seuraavien viranomaisten alla mainittuina päivinä tekemiä päätöksiä käsiteltäväkseen:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Sosiaali- ja terveysvirasto 18/2014 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Sosiaali- ja terveysvirasto 18/2014 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 127 Vahingonkorvausvaatimus HEL 2013-013785 T 03 01 00 -osaston osastopäällikkö päätti, että Myllypuron vanhustenkeskuksen työntekijä ********** korvataan työtehtävissä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 60 LAUSUNTO ALOITTEESTA TULOKSELLISUUSERÄN KOHDENTAMISESTA Terke 2010-3122 Esityslistan asia TJA/20 TJA lausunnon: Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 7.9.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 7.9.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 272 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1910 Esityslistan asia TJA/18 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 237 LAUSUNTO ALOITTEESTA POTILASTULKKIEN PALKKAAMISESTA Terke 2010-1445 Esityslistan asia TJA/19 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan, esittelijän

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 17 DIALOGIC PARTNER OY:N OIKAISUVAATIMUS TYÖNOHJAUSPALVELUJEN HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-181 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti esityslistalla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 16.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 16.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) 225 Oikaisuvaatimus autopaikkavuokrien korvaamista koskevasta viranhaltijapäätöksestä HEL 2015-000537 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Vallilan terveysaseman

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 1 150 17.5.2011 pöydälle pantu asia PSYKIATRIAN MALMIN POLIKLINIKAN TARVESELVITYS Terke 2011-698 Esityslistan asia TJA/2 TJA Terveyslautakunta päätti antaa tarveselvityksestä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5073 Diaarinumero 3512/3/15 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE P76 1 TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE P76 1 TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE P76 1 28 HANKINTAVALTUUKSISTA PÄÄTTÄMINEN Terke 2009-25 Esityslistan asia TJA/11 päätti terveystoimen johtosäännön 6 :n 6 kohdan perusteella kumoten samalla asiassa 31.5.2005,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 24 T:MI KAIJA KURKELAN OIKAISUVAATIMUS TYÖNOHJAUSPALVELUJEN HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-181 Esityslistan asia TJA/24 TJA Terveyslautakunta päätti esityslistalla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkiympäristön toimiala Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) johtaja 57 johtajan vahingonkorvauksia koskevan toimivallan siirtäminen HEL 2017-007142 T 00 01 00 Päätös johtaja päätti siirtää hallintosäännön 14 luvun 1 :n 2 momentin

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5074 Diaarinumero 3514/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A huoltajinaan B ja C Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Viranomaisen vahingonkorvausvastuu Viranomaisen vahingonkorvausvastuusta on erilliset säännökset vahingonkorvauslaissa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ TERVEYSLAUTAKUNTA Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ TERVEYSLAUTAKUNTA Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle. HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 145 PSYKIATRIAN MALMIN POLIKLINIKAN TARVESELVITYS Terke 2011-698 Esityslistan asia TJA/8 TJA Käsittely Päätösehdotus Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Varhaiskasvatusvirasto 19/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Varhaiskasvatusvirasto 19/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 123 Laskujen käsittelyoikeudet varhaiskasvatusvirastossa HEL 2014-013397 T 00 01 00 Päätös päätti myöntää laskujen hyväksymisoikeudet seuraavasti: Vartiokylä-Myllypuro

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Takaisinsaantivaatimuksen hyväksyminen, Valtiokonttori, liukastuminen Teollisuuspolulla 3.2.2016 HEL 2016-011914 T 03 01 00 Liukastuminen, 3.2.2016 klo n. klo 9.10,

Lisätiedot

Perusturvalautakunta liite nro 1

Perusturvalautakunta liite nro 1 Perusturvalautakunta 16.8.2016 liite nro 1 1/5 ASIAKASMAKSULAIN JA - MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2017 VOIMASSA OLEVAN AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 691,00 Vuosimaksu

Lisätiedot

Tietoa potilasvahingoista ja potilasvakuutusjärjestelmästä. Tausta-aineistoa toimittajille

Tietoa potilasvahingoista ja potilasvakuutusjärjestelmästä. Tausta-aineistoa toimittajille Tietoa potilasvahingoista ja potilasvakuutusjärjestelmästä Tausta-aineistoa toimittajille Muutama keskeinen termi Yleiskielessä hoitovirhe tarkoittaa kaikkia potilaan hoidossa tapahtuneita virheitä tai

Lisätiedot

24 Seppo Hietalan vahingonkorvausvaatimus Haavikontie 5 vesivahingosta

24 Seppo Hietalan vahingonkorvausvaatimus Haavikontie 5 vesivahingosta Tampere Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 02.12.2016, klo 13:04-15:45 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjan tarkastus 24 Seppo Hietalan

Lisätiedot

Vauva kärsi hapenpuutteesta synnytyksessä, tämä on maksanut sairaalalle jo 2,7 miljoonaa euroa Näin kalliiksi virheet tulevat

Vauva kärsi hapenpuutteesta synnytyksessä, tämä on maksanut sairaalalle jo 2,7 miljoonaa euroa Näin kalliiksi virheet tulevat Vauva kärsi hapenpuutteesta synnytyksessä, tämä on maksanut sairaalalle jo 2,7 miljoonaa euroa Näin kalliiksi virheet tulevat Yle selvitti, miten kalliiksi potilasvahingot tulevat suomalaisille sairaanhoitopiireille.

Lisätiedot

Varautuminen ympäristövahinkoihin - toiminnan vastuuvakuutus. Ympäristöpäivä Riikka Akselinmäki

Varautuminen ympäristövahinkoihin - toiminnan vastuuvakuutus. Ympäristöpäivä Riikka Akselinmäki Varautuminen ympäristövahinkoihin - toiminnan vastuuvakuutus Ympäristöpäivä Riikka Akselinmäki Vastuuvakuutuksen osapuolet Vakuutuskorvaus Vakuutussopimus Korvausvastuu Vahingonkärsinyt Vakuutuksenottaja

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 18 HEBEIRA OY:N OIKAISUVAATIMUS TYÖNOHJAUSPALVELUJEN HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-181 Esityslistan asia TJA/18 TJA Terveyslautakunta päätti esityslistalla esitetyin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 50 LÄÄKKEIDEN ANNOSJAKELUA KOSKEVIEN SOPIMUSTEN JATKAMINEN OPTIOKAUDELLA Terke 2009-5 Esityslistan asia TJA/10 TJA Terveyslautakunta päätti jatkaa lääkkeiden annosjakelusta

Lisätiedot

4 Terveyskeskuslääkärin virkasuhteen irtisanominen. Päätös

4 Terveyskeskuslääkärin virkasuhteen irtisanominen. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 4 Terveyskeskuslääkärin virkasuhteen irtisanominen HEL 2016-002107 T 01 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 8 luvun 35

Lisätiedot

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä vakuutusyhtiö) yleiset ehdot (voimassa 1.1. LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.2012 alkaen) 1. Vakuutuksen tarkoitus 1.1 Lääkevahinkovakuutuksesta korvataan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 6 TERVEYSKESKUKSEN SAIRAALOIDEN VARTIOINTIPALVELUJEN HANKINTA Terke 2011-14 Esityslistan asia TJA/6 TJA Terveyslautakunta päätti terveyskeskuksen sairaaloiden vartiointipalvelujen

Lisätiedot

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen lautakunta 19.12.2018, Liite nro 1, (1/5) 1 Asiakasmaksulain ja laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakas AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 683,00 Terveyskeskusmaksu (lääkäri, käyntimaksu) ei peritä

Lisätiedot

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen lautakunta 20.12.2017 liite nro 2 (1/7) Asiakasmaksulain ja laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakas 1 AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 691,00 683,00 Terveyskeskusmaksu (lääkäri, käyntimaksu) ei peritä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 143 3.5.2011 pöydälle pantu asia LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA PERINTÄTOIMISTOJEN KÄYTÖSTÄ LUOPUMISESTA Terke 2011-407 Esityslistan asia TJA/6 TJA lausunnon: Terveyslautakunta

Lisätiedot

1 Syksyn 2016 kutsuntalääkärit

1 Syksyn 2016 kutsuntalääkärit Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17 Lääkärien määrääminen kutsuntatilaisuuksiin Helsingissä 2016 HEL 2016-002781 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti määrätä liitteessä 1 mainitut terveyskeskuslääkärit

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 20 SOSIONOVA- KOULUTUS- JA KASVUKESKUS OSUUSKUNNAN OIKAISUVAATIMUS TYÖNOHJAUSPALVELUJEN HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-181 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2010 1 211 4.5.2010 pöydälle pantu asia MUUTOSVAATIMUS KOTIHOITOPÄÄTÖKSEEN Terke 2010-102 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 5 15.12.2009 pöydälle pantu asia LAUSUNTO ALOITTEESTA PÄIHDERIIPPUVAISTEN LÄÄKKEETTÖMÄN YHTEISÖHOIDON MAHDOLLISTAMISESTA Terke 2009-2578 Esityslistan asia TJA/5 TJA

Lisätiedot

VAHINGONKORVAUSVAATIMUS 1 (5) (Täyttöohjeet lomakkeen lopussa) Päivämäärä

VAHINGONKORVAUSVAATIMUS 1 (5) (Täyttöohjeet lomakkeen lopussa) Päivämäärä VAHINGONKORVAUSVAATIMUS 1 (5) Päivämäärä 1 VAHINGONKÄRSIJÄN SEKÄ VAATIMUKSEN LAATIJAN PERUSTIEDOT 1) Sukunimi ja etunimet 1 Vaatimuksen laatija Yhteisö Postiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 51 OIKAISUVAATIMUS JOHTAVAN YLIHAMMASLÄÄKÄRIN VIRAN TÄYTTÄMISPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2008-116 Esityslistan asia TJA/11 TJA Terveyslautakunta päätti toimitusjohtajan esittämin

Lisätiedot

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus Kuntien vastuut 7.10.2015 Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus VRK:n ja kunnan välinen sopimus rakennustietojen ylläpidosta Väestörekisterikeskus voi sopia kunnan kanssa, että kunta vastaa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.10.2014 Taltionumero 2983 Diaarinumero 2381/3/13 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 8.2.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 8.2.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 56 LAUSUNTO ALOITTEESTA KISKON JA NURMIJÄRVEN KLINIKOIDEN TARPEELLISUUDEN ARVIOINNISTA Terke 2010-3083 Esityslistan asia TJA/16 TJA Terveyslautakunta päätti antaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2016 1 (5) 9 Oikaisuvaatimus johtavan ylihammaslääkärin kielteiseen päätökseen palvelusetelituottajaksi hyväksymisestä HEL 2016-000812 T 06 00 00 Päätösehdotus Perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/10 29.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/10 29.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) 155 Terveyslautakunnan lausunto talousarvioaloitteesta matalan kynnyksen palvelupaikan perustamisesta väkivaltaa kokeneille naisille päätti antaa talousarvioaloitteesta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 20.12.2018 Taltionumero 6100 Diaarinumero 5422/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

VALTIOKONTTORI Korvauspalvelut KORVAUSHAKEMUS. Perustuu rikosvahinkolakiin ( /1204)

VALTIOKONTTORI Korvauspalvelut KORVAUSHAKEMUS. Perustuu rikosvahinkolakiin ( /1204) VALTIOKONTTORI Korvauspalvelut KORVAUSHAKEMUS Perustuu rikosvahinkolakiin (29.12.2005/1204) Korvauksen hakija on: rikoksen uhri uhrin läheinen uhrin työnantaja Jokaisen hakijan on täytettävä oma lomake

Lisätiedot

Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää

Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Arja Myllynpää 1 Asiaryhmiä, joissa Valvira voi pyytää asiantuntijalausuntoa (esim.): Valvontaluonteiset asiat terveydenhuollon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 204 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kuntouttavaa hoitotyötä koskevasta aloitteesta HEL 2013-005935 T 00 00 03 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginhallitus 14.4.2008 Kaupunginvaltuusto 28.4.2008 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 1

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 67 Pelastustoiminnan yhteydessä aiheutuneen kiinteistövaurion korvaaminen HEL 2015-010900 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Korvausvaatimus Vahinkokatselmus Vahingon

Lisätiedot