MALLIVASTAUKSET. Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti

Transkriptio

1 MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti

2 2 Tehtävä 1 (Aurejärvi) Kun A osti B Oy:ltä puutavaraa loma-asuntoa varten, kyseessä oli KSL 5 luvun mukainen kulutustavaran kauppa. KSL 9 luku ei sovellu pelkkään puutavaran hankintaan. B Oy viivästyi yli neljä kuukautta, joten yhtiö saattaa joutua korvausvastuuseen KSL 5:10:n mukaan. Kyseessä on kontrollivastuu, joten välitön vahinko on korvattava, jollei B Oy kykene diskulpoimaan sekä itseään että valmistajaa ja maahantuojaa KSL 5:10:ssä säädetyllä tavalla. Välillisen vahingon B Oy joutuu korvaamaan huolimattomuutensa perusteella. Edellä mainittu sääntely on ostajan hyväksi pakottavaa KSL 5:2:n mukaan. Sopimusehto, joka poikkeaa sääntelystä A:n vahingoksi, on tällä perusteella mitätön, vaikka olisikin tullut kauppasopimuksen osaksi. B Oy lähetti A:lle tilausvahvistuksen sen jälkeen, kun sopimus oli jo solmittu. Tilausvahvistus eli vahvistusilmoitus eroaa OikTL 6 :ssä tarkoitetusta modifioidusta vastauksesta, johon A:n olisi tehtävä reklamaatio sillä uhalla, että sopimus syntyisi vastauksen sisällön mukaisena. Tilausvahvistus ei voi milloinkaan muuttaa olennaisesti jo tehtyä sopimusta. Joissakin tapauksissa reklamaation laiminlyöminen voi tehdä vahvistusilmoituksen sitovaksi, mutta A kuluttajana ei ollut velvollinen reklamoimaan. Ks. Hemmo, Sopimusoikeus I s B Oy:n yleiset toimitusehdot eivät tulleet sopimuksen osaksi, ellei niistä ollut puhetta jo sopimusneuvotteluissa ja ellei A:lla ollut silloin mahdollisuutta tutustua niihin. Ks. Wilhelmsson, Vakiosopimus s Tehtävä 2 (Matikainen) Tapaukseen sovelletaan lakia velan vanhentumisesta (728/2003), joka tuli voimaan Lain 21 :n mukaan lailla kumotaan määräajasta velkomisasioissa sekä julkisesta haasteesta velkojille 9 päivänä marraskuuta 1868 annettu asetus (32/1868) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen (VanhA), ja lakia sovelletaan myös velkaan, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen lain voimaantuloa. Uuden lain 4 ja 5 :n mukaan velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua eräpäivästä(, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Eräpäivän on oltava velallista sitovasti ennalta määrätty.) VanhA:n mukainen yleinen vanhentumisaika oli kymmenen vuotta velvoitteen syntymisestä (1 ). Velka vanhentuu kuitenkin uuden lain 21 :n 3 momentin nojalla aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta, jollei kyseinen velka myös aikaisemmin voimassa olleiden säännösten mukaan vanhentuisi tätä ennen. Tapauksessa kolme vuotta eräpäivästä ( ) täyttyy , mikä on myöhemmin kuin kolme vuotta lain voimaantulosta ( > ) eikä velka VanhA:n mukaan vanhentuisi vasta kun (Tapauksen faktoissa ei ole kyseenalaistettu eräpäivää eikä katkaistu vanhentumista.)

3 3 Velan vanhentumisesta annetun lain 3 :n 1 momentissa todetaan, ettei lain säännöksistä saa sopimuksin poiketa velallisen vahingoksi, mikä vastaa aikaisemmin voimassa ollutta oikeutta, vaikkei siitä ollutkaan kirjoitettua sääntöä. Näin ollen osapuolet L ja V eivät ole voineet pätevästi sopia, että laissa säädetty vanhenemisaika ylitetään. Velka vanhentuu Lain 10 :n 1 momentin 3 kohdassa säädetään aikaisemmin voimassa olutta oikeutta vastaavasti, että velan vanhentuminen katkeaa muun muassa, kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Toisin kuin vanhentumisasetuksessa (1 ) laissa velan vanhentumisesta ei tosin vaadita, että muistuttamisen on tapahduttava todisteellisesti. Vanhentuminen voidaan siis katkaista vapaamuotoisesti eikä L:n ole ryhdyttävä oikeudellisiin katkaisutoimiin. L:n on kuitenkin yksilöitävä velka muistutuksessa (10.2 ). Ei siis riitä, että L yleisesti muistuttaa V:tä tämän olevan velkaa hänelle. (Uuden lain aikana muistutuksella ennen velan erääntymistä ei ole kuitenkaan vanhentumisen kannalta oikeudellista merkitystä.) - Mallivastaus on informatiivisista syistä vaadittua vastausta yksityiskohtaisempi eikä pykälänumeroita ole tarvinnut muistaa. - Ks. laki velan vanhentumisesta (728/2003), joka tuli voimaan , ja Aurejärvi Hemmo: Velvoiteoikeuden oppikirja s Tehtävä 3 (Halila) Oikeustapaus liittyi vastatakauksen aiheuttamiin oikeussuhteisiin. Tehtävän ratkaisemiseen vaikuttavia asioita on käsitelty oppikirjassa Luotto-oikeuden perusteet sivuilla ja 303. Kun päätakaaja on perinyt velan määrän vastatakaajalta, viimeksi mainittu saa regressioikeuden päävelallista ja päätakaajan mahdollisia takauskumppaneita kohtaan. Vastatakaaja tulee regressioikeuden osalta tavallaan takaamansa päätakaajan sijaan ja voi tämän perusteella kohdistaa regressin päätakaajan kansatakaajaan samoilla perusteilla kuin takaamansa päätakaaja takauslain 31 :stä ilmenevällä tavalla. Vastatakaajan tietoisuudella päävelallisen takauskumppaneista ei ole merkitystä. Vastatakaus on tässä tapauksessa omavelkainen, joten päätakaaja on voinut kääntyä vastataajan puoleen päävelkaa suoritettuaan. Maksuvelvollisuuden syntyminen on tapauksessa kuitenkin epäselvää. Jos vastatakaaja on maksanut velan oma-aloitteisesti ennen päätakaajaa, regressioikeutta ei vielä ole. Jos vastatakaaja on maksanut velan päätakaajan käännyttyä hänen puoleensa velan itse maksettuaan, regressioikeus on olemassa.

4 4 4 Takaaja voi luopua takautumisoikeudestaan. Oma kysymyksensä on, mitä se vaikuttaa vastatakauksen olemassaoloon. Sehän vie pohjan pois vastatakaukselta, kun vastatakaus on annettu päätakaajan regressioikeuden turvaksi. Vastatakausta ei tällöin olisi. Oppikirjassa on selostettu KKO:n ratkaisua 1997:137. Siinä katsottiin, että pelkkä päävelallisen väite regressistä luopumisesta on näytöltään riittämätön. Se on sitä myös tässä, koska se merkitsisi samalla vastatakauksen raukeamista. Tarvittaisiin vahvempi näyttö, että päätakaaja olisi tarkoittanut tätä. Siksi vastatakaajalla on regressiokeus päävelallista kohtaan. Tapaus oli vaikea, mikä otettiin huomioon arvostelussa. Paha virhe oli se, että moni vastaaja arveli vastatakaajan voivan saada regressin takaamaansa päätakaajaa kohtaan. Tehtävä 4 (Mononen) Tapaus edellytti vastaajilta tiettyjen irtaimen kauppaan liittyvien peruskäsitteiden hallintaa. Kysymys oli tavaran luovutuksesta, kaupan purusta, ostajan konkurssin vaikutuksesta kauppaan sekä omistuksenpidätysehdosta. Ensinnäkin on huomattava, ettei sopimusosapuolen konkurssi sellaisenaan muodosta purkuperustetta. Kaupan purku edellyttää aina sopimusrikkomusta. Tosin KL:ssa on myös erityssäännös ns. ennakoidusta sopimusrikkomuksesta ja myyjän pysäyttämisoikeudesta, joka koskee tilannetta, jossa kaupan kohdetta ei ole vielä luovutettu ostajan hallintaan. Sen sijaan tässä tapauksessa kaupan kohde (purjevene) oli jo luovutettu ostajan hallintaan (ostajan järjestämä kuljetus). Pääsäännön mukaan myyjällä ei ole, ostajan sopimusrikkomuksesta huolimatta, oikeutta purkaa kauppaa ja saada tavaraa takaisin. Tähän sääntöön on kuitenkin kaksi poikkeusta. Myyjällä on ns. aktiivinen pysäyttämisoikeus silloin, kun kaupan kohde on luovutettu sen jälkeen, kun ostaja oli jo asetettu konkurssiin. Myyjällä on oikeus purkaa kauppa ja saada tavara takaisin, jos konkurssipesä ei heti maksa kauppahintaa tai aseta kohtuullisessa ajassa hyväksyttävää vakuutta. Tapausselostuksen mukaan ( asetettu juuri konkurssiin ) tämä poikkeus ei aktualisoitunut.

5 5 5 Toisaalta kaupan osapuolet voivat sopia myyjän laajemmasta purkuoikeudesta, mikä käytännössä yleensä tehdään käyttämällä omistuksenpidätysehtoa. Jos konkurssipesä ei maksa kauppahintaa alkuperäisen kauppasopimuksen mukaisesti ajoissa, eli syyllistyy sopimusrikkomukseen, on myyjällä oikeus purkaa kauppa ja saada kaupan kohde takaisin. B Oy:llä on siten oikeus saada vene takaisin, jos konkurssipesä ei maksa venettä B Oy:n ja A Oy:n välisen sopimuksen mukaisesti. Toinen pääkysymys koski C:n ja A Oy:n välistä panttaussopimusta. Omistuksenpidätysehdon mukaan purjevene oli edelleen B Oy:n omaisuutta, joten A Oy:llä ei oikeutta myöntää panttioikeutta C:lle. Sovittu panttaussopimus on siten tehoton B Oy:tä kohtaan. B Oy:llä on näin ollen myytyjen varusteiden arvon mukainen saatava C:ltä (C:n velka B Oy:lle = B Oy:n oikeus vaatia vahingonkorvausta C:ltä). Tehtävä 5 (Hemmo) Oikeuskäytännössä vakiintuneen periaatteen mukaan työntekijä ei ole lainkaan vastuussa työnantajan sopimuskumppania kohtaan työnantajan sopimusvelvoitteiden täyttämisessä tapahtuneen virheen aiheuttamasta vahingosta (ks. oppikirjan s. 61). B:n osalta kysymys on ollut tästä tilanteesta, joten B ei ole korvausvelvollinen A:ta kohtaan. Toimistolle luonnollisesti syntyy korvausvelvollisuus, mutta tämän vastuun yksityiskohtia tapauksessa ei kysytty. Toimiston vastuusta seuraa kuitenkin se, että B:n vastuu asianajotoimistoa kohtaan voi konkretisoitua, koska toimistolle aiheutuu vahinko A:lle suoritettavasta korvauksesta. Tältä osin B:n vastuu määräytyy työntekijää koskevien VahL:n sääntöjen mukaan. Jos kysymyksessä olisi vain lievä tuottamus, vastuuta ei syntyisi. Tahallisuustapauksessa vastuu olisi yleensä täysimääräinen, mutta tahallisuudesta ei näytä olevan kysymys, kun tapausselostuksessa puhutaan erehdyksestä. Väliin jäävien tuottamusasteiden kohdalla B on velvollinen suorittamaan vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema ym. seikat huomioon ottaen kohtuullisen korvauksen. B:n vastuu olisi siten täyttä korvausta pienempi. Kysymys meni varsin huonosti, vaikka sitä ei ollut tarkoitettu vaikeaksi.