HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ VAHINGONKORVAUSVAATIMUS NIMEN JULKAISEMISESTA TERVEYSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTALLA Terke Esityslistan asia TJA/6 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä hakija) vahingonkorvausvaatimus nimen julkaisemisesta terveyslautakunnan esityslistalla ei anna aihetta enempiin terveyskeskuksen tai terveyslautakunnan toimenpiteisiin. Perustelut: Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 1 :n (jäljempänä julkisuuslaki) mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei kyseessä olevassa laissa tai muussa laissa erikseen toisin säädetä. Julkisuuslain mukaan asiakirja on toisin sanoen salassa pidettävä vain, jos se sisältää tietoja, jotka on laissa säädetty salassa pidettäväksi. Julkisuuslain mukaan tiedon saantia ei saa rajoittaa ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista. Helsingin kaupungin pöytäkirjoja koskevan ohjeistuksen mukaan pöytäkirja on aina julkinen ja se on julkaistava internetissä. Pöytäkirja on kirjoitettava siten, että julkaistava pöytäkirjateksti ei sisällä salassa pidettäviä tietoja. Salassa pidettävät tiedot liitetään pöytäkirjaan erillisenä, salassa pidettävänä liiteasiakirjana, jota ei julkaista internetissä. Hoitavan henkilön/lääkärin nimi ei ole salassa pidettävä tieto, eikä sen salaamiseen ole julkisuuslain mukaista velvoitetta. Tämän hakijan nimi ei terveyslautakunnan esityslistalla ole julkisuuslain perusteella salassa pidettävä. Terveyslautakunnan sihteeri ei olisi voinut arvata, että terveyslautakunnan pöytäkirjassa ollut lause Tuolloin paikalle pyydetty päivystävä lääkäri (tämän hakijan nimi) lähetti potilaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin korvaklinikalle olisi voitu tulkita jotenkin kielteisesti. Paremminkin lautakunnan sihteeri oli arvellut voitavan tulkita lauseesta kyseisen lääkärin toimineen todella hyvin ja vastuullisesti ohjatessaan potilaan komplikaation ilmaantuessa jatkohoitoon erikoissairaanhoitoon.

2 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Hakijan nimen julkaiseminen ei sinällään kuitenkaan ollut välttämätöntä päätöksen selvittämiselle/ymmärtämiselle. Terveyslautakunnan sihteeri on ryhtynyt lausunnossaan todettuihin toimenpiteisiin ja pahoittelee hakijalle sitä mielipahaa, jota hakija on kokenut nimensä julkaisemisesta kyseessä olevassa päätöksessä. Asiasta saadun lausunnon mukaan hakija ei ollut päätöksessä kyseessä olevan kantelun/korvausvaatimuksen kohteena eikä hänestä siksi ollut pyydetty lausuntoa asiasta. Vaatimus päätökseen osallisten terveyslautakunnan jäsenten nimen kirjoittamisesta näkyviin pöytäkirjaan on tarpeeton, koska nimet ovat tavanomaisesti näkyvissä pöytäkirjan alussa, mistä ilmenee myös, mikäli joku läsnä olleista ei olisi osallistunut jonkin päätöksen osalta päätöksentekoon. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 :n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja henkilövahingolla tai esinevahingolla on oltava syy-yhteys. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 :n mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus paitsi muusta myös kivusta ja särystä. Psyykkisen tilan häiriintyminen voi olla lain tarkoittama muu henkilövahinko. Kivulla ja säryllä taas tarkoitetaan fyysistä tai psyykkistä, äkillistä tai jatkuvaa vamman aiheuttamaa tunnetta. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä kipuun ja särkyyn on rinnastettu myös niihin verrattava kärsimys ja tuntemus, jolla kuvataan juuri psyykkisessä terveydentilassa ilmenevää vahinkoa eli niin sanottua psyykkistä henkilövahinkoa (KKO 2003:76). Surun, pelon ja muita normaaliin elämään kuuluvia epämiellyttäviä tunteita ei kuitenkaan korvata kipuun ja särkyyn rinnastettavana kärsimyksenä eli psyykkisenä henkilövahinkona. Psyykkisen henkilövahingon korvattavuus edellyttää, että tällainen vahinko on lääketieteellisin keinoin toteen näytettävissä (KKO 1998:80). On erikseen arvioitava toisaalta, onko korvausta maksettava henkisestä kärsimyksestä vahingonkorvauslain 5 luvun 6 :n perusteella

3 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 :n mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä: 1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu; 2) jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty; 3) jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu; 4) jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1 3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla. Korvattavuus ei edellytä, että tällainen vahinko on lääketieteellisin keinoin toteen näytettävissä tai että rikoksesta olisi tuomittu. Tuomion epäillystä rikoksesta voi antaa vain käräjäoikeus. Vahingonkorvausasiaa ratkaistaessa joudutaan kuitenkin tulkitsemaan täyttyisikö rikostunnusmerkistö Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 :n mukaan korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin katsottu, että kaikenlaiset negatiiviset tunnereaktiot eivät ole korvattavia, vaikka ne olisivatkin rinnastettavissa kärsimykseen. Mielipaha, surun, pelon tai vihan tunteet taikka niitä vastaavat elämään normaalisti kuuluvat epämiellyttävät tunnetilat eivät ole vahingonkorvauslain tai muidenkaan korvaussäännösten perusteella korvattavia. Toisaalta kaikki kärsimystilanteetkaan eivät oikeuta korvaukseen. Terveyskeskuksen hallinto- ja palvelukeskuksen strategiayksikön hallintolakimiehen lausuntoon viitaten kantelua koskeva terveyslautakunnan pöytäkirja on tehty sekä julkisuuslain säädösten että kaupungin ohjeiden mukaisesti, eikä kyse ole ollut huolimattomuudesta tai hyvän laadintatavan vastaisesta menettelystä. Hakija ei ole esittänyt sellaista terveyskeskuksen työntekijän virhettä tai laiminlyöntiä, josta terveyskeskus olisi vahingonkorvauslain perusteella korvausvelvollinen. Kaikkeen edellä todettuun viitaten terveyslautakunta päätti, että vahingonkorvausvaatimus ei antane aihetta enempiin terveyskeskuksen tai terveyslautakunnan toimenpiteisiin.

4 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Pöytäkirjanote asianomaiselle oikaisuvaatimusohjein liitteenään hallintolakimiehen lausunto, hallinto- ja palveluskeskuksen strategiayksikön hallintolakimiehelle (Moisander) sekä terveysasemille. Käsittely Pöytäkirjanpitäjä Leena Moisander poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi ja hänen sijastaan tämän asian osalta kokouksessa pöytäkirjanpitäjänä toimi toimitusjohtaja Matti Toivola. Päätösehdotus Terveyslautakunta päättänee, että hakijan vahingonkorvausvaatimus nimen julkaisemisesta terveyslautakunnan esityslistalla ei anna aihetta enempiin terveyskeskuksen tai terveyslautakunnan toimenpiteisiin. Perustelut: Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 1 :n (jäljempänä julkisuuslaki) mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei kyseessä olevassa laissa tai muussa laissa erikseen toisin säädetä. Julkisuuslain mukaan asiakirja on toisin sanoen salassa pidettävä vain, jos se sisältää tietoja, jotka on laissa säädetty salassa pidettäväksi. Julkisuuslain mukaan tiedon saantia ei saa rajoittaa ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista. Helsingin kaupungin pöytäkirjoja koskevan ohjeistuksen mukaan pöytäkirja on aina julkinen ja se on julkaistava internetissä. Pöytäkirja on kirjoitettava siten, että julkaistava pöytäkirjateksti ei sisällä salassa pidettäviä tietoja. Salassa pidettävät tiedot liitetään pöytäkirjaan erillisenä, salassa pidettävänä liiteasiakirjana, jota ei julkaista internetissä. Hoitavan henkilön/lääkärin nimi ei ole salassa pidettävä tieto, eikä sen salaamiseen ole julkisuuslain mukaista velvoitetta. Tämän hakijan nimi ei terveyslautakunnan esityslistalla ole julkisuuslain perusteella salassa pidettävä. Terveyslautakunnan sihteeri ei olisi voinut arvata, että terveyslautakunnan pöytäkirjassa ollut lause Tuolloin paikalle pyydetty päivystävä lääkäri (tämän hakijan nimi) lähetti potilaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin korvaklinikalle olisi voitu tulkita jotenkin kielteisesti. Paremminkin lautakunnan sihteeri oli arvellut voitavan tulkita lauseesta kyseisen lääkärin toimineen todella hyvin ja vastuullisesti ohjatessaan potilaan

5 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ komplikaation ilmaantuessa jatkohoitoon erikoissairaanhoitoon. Hakijan nimen julkaiseminen ei sinällään kuitenkaan ollut välttämätöntä päätöksen selvittämiselle/ymmärtämiselle. Terveyslautakunnan sihteeri on ryhtynyt lausunnossaan todettuihin toimenpiteisiin ja pahoittelee hakijalle sitä mielipahaa, jota hakija on kokenut nimensä julkaisemisesta kyseessä olevassa päätöksessä. Asiasta saadun lausunnon mukaan hakija ei ollut päätöksessä kyseessä olevan kantelun/korvausvaatimuksen kohteena eikä hänestä siksi ollut pyydetty lausuntoa asiasta. Vaatimus päätökseen osallisten terveyslautakunnan jäsenten nimen kirjoittamisesta näkyviin pöytäkirjaan on tarpeeton, koska nimet ovat tavanomaisesti näkyvissä pöytäkirjan alussa, mistä ilmenee myös, mikäli joku läsnä olleista ei olisi osallistunut jonkin päätöksen osalta päätöksentekoon. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 :n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja henkilövahingolla tai esinevahingolla on oltava syy-yhteys. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 :n mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus paitsi muusta myös kivusta ja särystä. Psyykkisen tilan häiriintyminen voi olla lain tarkoittama muu henkilövahinko. Kivulla ja säryllä taas tarkoitetaan fyysistä tai psyykkistä, äkillistä tai jatkuvaa vamman aiheuttamaa tunnetta. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä kipuun ja särkyyn on rinnastettu myös niihin verrattava kärsimys ja tuntemus, jolla kuvataan juuri psyykkisessä terveydentilassa ilmenevää vahinkoa eli niin sanottua psyykkistä henkilövahinkoa (KKO 2003:76). Surun, pelon ja muita normaaliin elämään kuuluvia epämiellyttäviä tunteita ei kuitenkaan korvata kipuun ja särkyyn rinnastettavana kärsimyksenä eli psyykkisenä henkilövahinkona. Psyykkisen henkilövahingon korvattavuus edellyttää, että tällainen vahinko on lääketieteellisin keinoin toteen näytettävissä (KKO 1998:80). On erikseen arvioitava toisaalta, onko korvausta maksettava henkisestä kärsimyksestä vahingonkorvauslain 5 luvun 6 :n

6 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ perusteella Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 :n mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä: 1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu; 2) jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty; 3) jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu; 4) jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1 3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla. Korvattavuus ei edellytä, että tällainen vahinko on lääketieteellisin keinoin toteen näytettävissä tai että rikoksesta olisi tuomittu. Tuomion epäillystä rikoksesta voi antaa vain käräjäoikeus. Vahingonkorvausasiaa ratkaistaessa joudutaan kuitenkin tulkitsemaan täyttyisikö rikostunnusmerkistö Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 :n mukaan korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin katsottu, että kaikenlaiset negatiiviset tunnereaktiot eivät ole korvattavia, vaikka ne olisivatkin rinnastettavissa kärsimykseen. Mielipaha, surun, pelon tai vihan tunteet taikka niitä vastaavat elämään normaalisti kuuluvat epämiellyttävät tunnetilat eivät ole vahingonkorvauslain tai muidenkaan korvaussäännösten perusteella korvattavia. Toisaalta kaikki kärsimystilanteetkaan eivät oikeuta korvaukseen. Terveyskeskuksen hallinto- ja palvelukeskuksen strategiayksikön hallintolakimiehen lausuntoon viitaten kantelua koskeva terveyslautakunnan pöytäkirja on tehty sekä julkisuuslain säädösten että kaupungin ohjeiden mukaisesti, eikä kyse ole ollut huolimattomuudesta tai hyvän laadintatavan vastaisesta menettelystä. Hakija ei ole esittänyt sellaista terveyskeskuksen työntekijän virhettä tai laiminlyöntiä, josta terveyskeskus olisi vahingonkorvauslain perusteella korvausvelvollinen. Kaikkeen edellä todettuun viitaten terveyslautakunta päättänee, että

7 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ vahingonkorvausvaatimus ei antane aihetta enempiin terveyskeskuksen tai terveyslautakunnan toimenpiteisiin. Esittelijä Hakija on tehnyt esityslistan tämän asian liitteenä numero 1 olevan vaatimuksen Terveyskeskuksen hallinto- ja palvelukeskuksen strategiayksikön hallintolakimies on antanut esityslistan tämän asian liitteenä numero 2 olevan lausunnon. Terveyslautakunnan päätöksen , 258, mukaan vahingonkorvauksen myöntämisestä päättää terveyslautakunta silloin, kun kaupunki on terveyskeskusta koskevissa asioissa korvausvelvollinen tai vahingon korvaaminen katsotaan kohtuulliseksi ja korvattavaksi vaadittu vahinko on yli 2000 euroa. Lisätiedot: Komulainen Joni, hallintolakimies, puhelin LIITE Salassa pidettävä liite JulkL kohta

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2010 1 282 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-1722 Esityslistan asia TJA/7 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 329 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-2214 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 38 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2007-2358 Esityslistan asia TJA/38 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä potilas)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) 306 Vahingonkorvausvaatimus HEL 2012-014354 T 03 01 00 Päätös päätti, että As Oy Helsingin Professorin aukiolle korvataan kotihoidon hallinnasta kadonneen avaimen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 247 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-884 Esityslistan asia TJA/29 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 104 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2009-2678 Esityslistan asia TJA/14 TJA Terveyslautakunta päätti toimitusjohtajan esityslistalla esittämin perusteluin, ettei tämän

Lisätiedot

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2004 vp Hallituksen esitys laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 14.6.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 14.6.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2011 1 213 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2009-2289 Esityslistan asia TJA/16 PÄÄTÖS Terveyslautakunta päätti, että tämän päätöksen liitteessä mainittujen henkilöiden (jäljempänä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2010 1 354 30.11.2010 pöydälle pantu asia OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-2387 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 274 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1366 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 20 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2012-013496 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hyväksyä kehittämisjohtajan päätöksestä 22.10.2012, 346 tehdyn

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 115 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2030 Esityslistan asia TJA/11 TJA Terveyslautakunta päätti hyväksyen tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 238 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2010-1542 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 195 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2011-275 Esityslistan asia TJA/26 TJA Terveyslautakunta päätti kohtuullistaa tämän päätöksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 12.4.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 12.4.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 116 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSVAATIMUKSESTA Terke 2011-194 Esityslistan asia TJA/12 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön

Lisätiedot

Raiskauksen uhrin asema ennen ja nyt

Raiskauksen uhrin asema ennen ja nyt Raiskauksen uhrin asema ennen ja nyt Terttu Utriainen Rikosoikeuden professori Helsingin yliopisto 18.8.2011 ls 10 Seminaari raiskauskriisikeskus Tukinainen Kuka on raiskauksen uhri? Kuka kelpaa uhriksi?

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 36 MUUTOSVAATIMUS PERUUTTAMATTOMASTA VASTAANOTTOAJASTA PERITTÄVÄÄ MAKSUA KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2587 Esityslistan asia TJA/36 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Toimitusjohtaja, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Toimitusjohtaja, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Vahingonkorvausvaatimus tulonmenetyksestä TRE:5380/03.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimitusjohtaja Petri Mölsä, puh. 040 543 4181, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 241 OIKAISUVAATIMUS TERVEYSKESKUSMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1165 Esityslistan asia TJA/23 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.11.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.11.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 313 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN Terke 2010-2050 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Viranomaisen vahingonkorvausvastuu Viranomaisen vahingonkorvausvastuusta on erilliset säännökset vahingonkorvauslaissa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 196 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2011-210 Esityslistan asia TJA/27 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2016 1 (6) 437 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 5.4.2016 129 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-000270 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä lautakunnan päätöksestä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätösehdotus Perustelut päättää hylätä

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974. Vahingonkorvauslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Lain soveltamisala.

Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974. Vahingonkorvauslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Lain soveltamisala. Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974 Vahingonkorvauslaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Lain soveltamisala. Vahingon korvaamiseen on sovellettava tämän lain säännöksiä. Tämä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 35 MUUTOSVAATIMUS PERUUTTAMATTOMASTA VASTAANOTTOAJASTA PERITTÄVÄÄ MAKSUA KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2721 Esityslistan asia TJA/35 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Vahingonkorvausvaatimus autolle tapahtuneesta vahingosta HEL 2016-013907 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä ********** vahingonkorvausvaatimuksen

Lisätiedot

vahingonkorvaukset, avustamistyyppiset korvaukset, pakkotoimikorvaukset, vakuutuskorvaukset, rangaistusluonteiset korvaukset

vahingonkorvaukset, avustamistyyppiset korvaukset, pakkotoimikorvaukset, vakuutuskorvaukset, rangaistusluonteiset korvaukset HENKILÖVAHINGOISTA 1. Vahingonkorvausoikeuden perusteet ja henkilövahinko 1.1 Vahingonkorvausoikeuden tehtävät Vahingonkorvausoikeudessa jaetaan vahinkoseurauksia Ennaltaehkäisevä vaikutus Korjaava vaikutus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 122 Vahingonkorvausvaatimus leikkipuisto Kotinummen tulipalossa tuhoutuneista vaatteista HEL 2016-010547 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti vaatimuksen enemmälti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 330 OIKAISUVAATIMUS PALKAN TAKAISINPERINTÄÄ KOSKEVASTA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1542 Esityslistan asia TJA/16 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) 9 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2013-012080 T 03 01 00 Päätös päätti hyväksyä ********** oikaisuvaatimuksen varhaiskasvatusjohtajan päätöksestä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 333 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2498 Esityslistan asia TJA/19 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs Julkisuus ja salassapito Riikka Ryökäs Sovellettavat lait Henkilötietolaki Julkisuuslaki Erityislainsäädäntö Kirkkolaki Suomen perustuslaki Yksityiselämän suoja, PL 10.1 (yksityisyyden suojan periaate)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 7 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä vahingonkorvausasiassa

Lisätiedot

W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio

W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto) 21 päivänä toukokuuta 1996 Asia T-148/95 W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio Henkilöstö - Pysyvä osittainen työkyvyttömyys -

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto-Wainio, OTT, VT, apulaisprofessori VAHINGONKORVAUSOIKEUTTA

Suvianna Hakalehto-Wainio, OTT, VT, apulaisprofessori VAHINGONKORVAUSOIKEUTTA Suvianna Hakalehto-Wainio, OTT, VT, apulaisprofessori VAHINGONKORVAUSOIKEUTTA Suvianna Hakalehto-Wainio 7.10.2015 1 LUENTOJEN RAKENNE 1) Vahingonkorvaus oikeudenalana 2) Tuottamus 3) Ankara vastuu 4) Erityissääntelyn

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 133 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 4.1.2017 7 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-013098 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston

Lisätiedot

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä 7.5.2014 Kalle Tervo Keskeiset lait Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) Henkilötietolaki (22.4.1999/523) Laki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 3186/03.06.02/2015 259 Teknisen toimen johtajan oikeudenkäyntikulujen korvaaminen Valmistelijat / lisätiedot: Timo Kuismin, puh. 050 544 7261 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus Kuntien vastuut 7.10.2015 Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus VRK:n ja kunnan välinen sopimus rakennustietojen ylläpidosta Väestörekisterikeskus voi sopia kunnan kanssa, että kunta vastaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 42/2015 06.05.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 42/2015 06.05.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 81 Esinevahinko 13.7.2014 HEL 2014-012480 T 03 01 00 Viite: Sairaankuljetuksen ja ensihoitotoimenpiteiden yhteydessä aiheutunut vahinko Päätös Päätöksen perustelut päätti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2011 1 134 LAUSUNTO KIRJEESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON MAKSUKATOSTA Terke 2011-284 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti antaa kirjeestä kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (5) 382 V 3.5.2017, Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite avoimuusperiaatteesta kaupungin johtajien tapaamisissa HEL 2016-011747 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Vastuu. Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi

Vastuu. Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Vastuu Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: hyvitys, korvaus, tekijänoikeusrikkomus, tekijänoikeusrikos, tekijänoikeus, taloudelliset oikeudet, teos, YouTube Vastuu Siviilioikeudellinen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 107 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-4 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5073 Diaarinumero 3512/3/15 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2014 1 (6) 8 Tommy Pohjolan tietopyyntö koskien HKL:n ja Siemensin välistä kirjeenvaihtoa HEL 2012-015395 T 07 01 02 Päätösehdotus päättää hylätä Tommy Pohjolan tietopyynnön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 16.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 16.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) 225 Oikaisuvaatimus autopaikkavuokrien korvaamista koskevasta viranhaltijapäätöksestä HEL 2015-000537 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Vallilan terveysaseman

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/1 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/1 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) 672 Oikaisuvaatimus katu- ja puisto-osaston toimistopäällikön päätöksestä 1.6.2011 438 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-000843 T 03 01 00 HKR 2011-1151 Päätös

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN

KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 22.7.2019 EOAK 4582/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) 316 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.1.2012 51 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-010439 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 134 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 21.02.2017 43 vahingonkorvausasiassa HEL 2017-001452 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 48 Vahingonkorvausvaatimus koskien rikkoutunutta puhelinta HEL 2016-010569 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö päätti, että ********** tekemä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2016 1 (5) 9 Oikaisuvaatimus johtavan ylihammaslääkärin kielteiseen päätökseen palvelusetelituottajaksi hyväksymisestä HEL 2016-000812 T 06 00 00 Päätösehdotus Perustelut

Lisätiedot

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 17.3.2016 Dnro 1669/2/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 1 ASIA Tutkittavani

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Lyhenteet Lukijalle Sananvapaus...17

Lyhenteet Lukijalle Sananvapaus...17 Lyhenteet.....................................11 Lukijalle.......................................13 I JOHDANTO 1. Sananvapaus..................................17 1.1 Sananvapaus Suomen perustuslaissa..............

Lisätiedot

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28 09.08.2013 Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa 530/090/2012

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 03.09.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 03.09.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) 139 Oikaisuvaatimuksen hylkääminen, kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajan päätös 5.5.2015 23 HEL 2015-000649 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan

Lisätiedot

HE 251/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutoksia rikosvahinkolakiin.

HE 251/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutoksia rikosvahinkolakiin. HE 251/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksia rikosvahinkolakiin. Kärsimyksestä rikosvahinkolain

Lisätiedot

Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu. Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto

Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu. Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Valviran asiantuntijat (ValviraL 5 ; ValviraA 8 ) 1. Pysyvät asiantuntijat

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2014 1 (6) 7 Soudoset Oy:n tietopyyntö koskien HKL:n tarjouskilpailua 31H-12 HEL 2013-000633 T 07 01 02 Päätösehdotus päättää hylätä Soudoset Oy:n tietopyynnön 12.12.2012,

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (13) 167 Vahingonkorvauksen maksaminen, autovaurio, Panimokatu 1, Hermanni HEL 2015-006021 T 03 01 00 Parkkipaikka 15.12.2014 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä

Lisätiedot

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 12.4.2004 KORKEIN OIKEUS Asia Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 Kantelija YLI-KOVERO RISTO TAPIO Torikatu 27 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2013 1 (7) 712 Henkilötietojen verkkojulkaisua koskevat muutokset kaupungin viestinnän ohjeisiin HEL 2013-008170 T 00 04 00 Päätös päätti hyväksyä seuraavat henkilötietojen

Lisätiedot

VAHINGONKORVAUSOIKEUDEN PERUSONGELMAT. Professori Juha Karhu Lapin yliopisto

VAHINGONKORVAUSOIKEUDEN PERUSONGELMAT. Professori Juha Karhu Lapin yliopisto VAHINGONKORVAUSOIKEUDEN PERUSONGELMAT Professori Juha Karhu Lapin yliopisto 10.9.2005 Vahinko ja perustellut odotukset perustellut odotukset kaikessa modernissa oikeudessa tärkeitä > luottamuksensuoja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (13) 222 Tietokeskuksen johtosäännön ajantasaistaminen HEL 2011-004373 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä tietokeskuksen

Lisätiedot

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä vakuutusyhtiö) yleiset ehdot (voimassa 1.1. LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.2012 alkaen) 1. Vakuutuksen tarkoitus 1.1 Lääkevahinkovakuutuksesta korvataan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2014 1 (5) 326 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätöksestä 5.6.2014 252 vahingonkorvausasiassa HEL 2014-006143 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Asiakirja- ja tietopalvelumaksut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä

Asiakirja- ja tietopalvelumaksut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä Asiakirjataksa Asiakirja- ja tietopalvelumaksut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä Hallitus 14.6.2016 87 1. Johdanto Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, julkisuuslaki)

Lisätiedot

Hyvä tietää hallintomenettelystä. Työelämätoimikuntien webinaari ja Sanna Haanpää Lakimies

Hyvä tietää hallintomenettelystä. Työelämätoimikuntien webinaari ja Sanna Haanpää Lakimies Hyvä tietää hallintomenettelystä Työelämätoimikuntien webinaari 30.1.2019 ja 7.2.2019 Sanna Haanpää Lakimies Työelämätoimikunnat Opetushallitus asettaa ja nimittää kuhunkin enintään yhdeksän jäsentä Työelämätoimikunnat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2013 1 (6) 3 Henkilötietojen verkkojulkaisua koskevat muutokset kaupungin viestinnän ohjeisiin HEL 2013-008170 T 00 04 00 Päätösehdotus päättänee hyväksyä seuraavat henkilötietojen

Lisätiedot

VALTIOKONTTORI Korvauspalvelut KORVAUSHAKEMUS. Perustuu rikosvahinkolakiin ( /1204)

VALTIOKONTTORI Korvauspalvelut KORVAUSHAKEMUS. Perustuu rikosvahinkolakiin ( /1204) VALTIOKONTTORI Korvauspalvelut KORVAUSHAKEMUS Perustuu rikosvahinkolakiin (29.12.2005/1204) Korvauksen hakija on: rikoksen uhri uhrin läheinen uhrin työnantaja Jokaisen hakijan on täytettävä oma lomake

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 20.12.2018 Taltionumero 6100 Diaarinumero 5422/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vauva kärsi hapenpuutteesta synnytyksessä, tämä on maksanut sairaalalle jo 2,7 miljoonaa euroa Näin kalliiksi virheet tulevat

Vauva kärsi hapenpuutteesta synnytyksessä, tämä on maksanut sairaalalle jo 2,7 miljoonaa euroa Näin kalliiksi virheet tulevat Vauva kärsi hapenpuutteesta synnytyksessä, tämä on maksanut sairaalalle jo 2,7 miljoonaa euroa Näin kalliiksi virheet tulevat Yle selvitti, miten kalliiksi potilasvahingot tulevat suomalaisille sairaanhoitopiireille.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 361 Vahinkoilmoitus ja korvausvelvollisuudesta vapauttaminen HEL 2013-015275 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Kantelija on antanut valtioneuvoston kanslian selvityksen johdosta vastineen

Kantelija on antanut valtioneuvoston kanslian selvityksen johdosta vastineen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.04.2016 Dnro OKV/2177/1/2014 1/5 ASIA Asiakirjan osittainen salassapito KANTELU Kantelija on kantelussaan 19.12.2014 pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan valtioneuvoston kanslian menettelyä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 14 KUNTOKASINO KY:N OIKAISUVAATIMUS RINTAMAVETERAANIEN FYSIOTERAPIAPALVELUJEN HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-181 Esityslistan asia TJA/14 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Vahingonkorvaus. Hankintalain 107 :n perusteella. Janne Penttinen

Vahingonkorvaus. Hankintalain 107 :n perusteella. Janne Penttinen Vahingonkorvaus Hankintalain 107 :n perusteella Janne Penttinen 040-550 1231 Janne.penttinen@gmx.com Edellytyksiä Koskee kaikkia hankintamenettelyjä Vahingonkorvauksen saaminen ei edellytä tuottamusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkiympäristön toimiala Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) johtaja 57 johtajan vahingonkorvauksia koskevan toimivallan siirtäminen HEL 2017-007142 T 00 01 00 Päätös johtaja päätti siirtää hallintosäännön 14 luvun 1 :n 2 momentin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 7.9.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 7.9.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 272 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1910 Esityslistan asia TJA/18 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,

3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty, HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta

Lisätiedot

Osallistujat Unto Valpas puheenjohtaja esittelijä Henrik Hämäläinen varapuheenjohtaja Aarre Pitkänen jäsen

Osallistujat Unto Valpas puheenjohtaja esittelijä Henrik Hämäläinen varapuheenjohtaja Aarre Pitkänen jäsen PÖYTÄKIRJA 7/2009 Kokousaika klo 09.08 10.43 Kokouspaikka Bagh koulutuskeskus A6 Osallistujat Unto Valpas puheenjohtaja esittelijä Henrik Hämäläinen varapuheenjohtaja Aarre Pitkänen jäsen Liisa Siikaluoma

Lisätiedot

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7618/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7618/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 125 Asianro 7618/03.06.02/2016 Oikaisuvaatimus / korvausvaatimus / aiheeton veneen siirto Lakimies Mika Mäkäräinen Kaupunginkanslia Lakimies on 20.4.2017 2 tehdyllä

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 191 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi Pöydälle HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 186 Vahingonkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kompastuminen Freesenkadulla Etu-Töölössä HEL 2016-007096 T 03 01 00 kompastuminen, kuoppa, Freesenkatu, 15.5.2016

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot