Yleinen velvoiteoikeus Mallivastaukset. Tehtävä 1 (Norio-Timonen)

Transkriptio

1 Yleinen velvoiteoikeus Mallivastaukset Tehtävä 1 (Norio-Timonen) Tapauksessa on kysymys pelastamisvelvollisuudesta, pelastamiskustannusten korvaamisesta ja samastamisesta. Vakuutustapahtuman sattuessa vakuutetulla on suoraan vakuutussopimuslain 32 :n nojalla pelastamisvelvollisuus eli velvollisuus huolehtia vahingon rajoittamisesta. Vakuutetun tulee toimia kykyjensä mukaan. Mikäli vakuutettu tahallisesti tai lievää törkeämmästä huolimattomuudesta laiminlyö velvollisuutensa, hänelle tulevaa korvausta voidaan alentaa tai se evätä. Edellytyksenä on, että laiminlyönti on syy-yhteydessä aiheutuneen vahingon määrään. Se osa vahingosta, jota ei pelastamistoimin olisi voitu estää, on joka tapauksessa korvattava. Tässä A on yrittänyt sammuttaa paloa. Olosuhteista riippuu, onko veden kantaminen merestä ollut sopivin tapa vai olisiko A:n tullut toimia jollakin toisella tavalla. Voidaan myös pohtia, onko se pelastamisvelvollisuuden laiminlyöntiä, ettei A hälyttänyt palokuntaa. Toisaalta mökki sijaitsi kaukana mantereesta, joten ehkä palokunta ei olisi ehtinyt ajoissa paikalle, eikä tämä A:n menettely näin ollen vaikuttanut vahingon määrään. Mikäli A:lla ei ollut veden merestä kantamista soveliaampaa keinoa palon sammuttamiseen ja mikäli palokunnan hälyttäminen ei olisi enää auttanut, pelastamisvelvollisuutta ei ole laiminlyöty ja koko vahinko on korvattava. Muussa tapauksessa korvausta voidaan alentaa VakSL 34 :n mukaisesti eli viime kädessä kokonaisharkinnan perusteella. Vakuutuksenantaja on velvollinen korvaamaan pelastamisvelvollisuuden täyttämisestä aiheutuneet kohtuulliset kustannukset, vaikka vakuutusmäärä sen vuoksi ylittyisi. Näin ollen A on oikeutettu (kohtuullisiin) korvauksiin palovammoistaan ja vaatteistaan. Nämä kustannukset siis korvataan, vaikka kyse ei ole huvilavakuutuksen piiriin kuuluvista vahingoista. Asiaan ei vaikuta se, missä määrin A on toimillaan onnistunut rajoittamaan paloa.

2 Tapauksessa kerrottiin, että vakuutettuina olivat A, B ja C, eli he ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja vakuutuskorvaukseen. Tapauksessa piti pohtia sitä, voiko samastaminen tulla kyseeseen, jos A on laiminlyönyt pelastamisvelvollisuutensa. Koska A, B ja C omistivat mökin yhdessä, mutta eivät käyttäneet sitä yhdessä, samastaminen ei voi tulla kyseeseen. Näin ollen B ja C saavat vakuutuskorvauksen 1/3 vahingon määrästä kumpikin siitä riippumatta, miten A:n menettelyä tulee vakuutusoikeudellisesti arvioida. Tapauksessa ei annettu vihjeitä palon syttymissyystä. Sen pohtimista, oliko A aiheuttanut palon, ei edellytetty. Oikeista pohdinnoista on kuitenkin voinut saada pisteitä. Yleisenä ongelmana vastauksissa oli, ettei niissä keskitytty käsillä olevan tapauksen tarkasteluun, vaan niissä käsiteltiin erilaisia (vahinko)vakuutuskorvauksiin liittyviä kysymyksiä, joihin tapauksen faktat eivät antaneet aihetta (esim. suojeluohjeet, vakuutuskorvauksen laskemisperusteet, rikastumiskielto, erilaiset vakuutuksiin liittyvät tiedonantovelvollisuudet). Tehtävä 2 (Havu) B on TakausL 2 :n 6 kohdan tarkoittama yksityistakaaja. B:n antama takaus on yksityishenkilön antama takaus yksityishenkilön velasta. Luotonantajana oleva pankki on elinkeinonharjoittaja. Kyseessä on nk. kuluttajantakaus. Ammatikseen luottoasioita käsittelevät yritykset ovat sopimustilanteessa yksityistakaajaan nähden esimerkiksi tiedoiltaan ja kokemukseltaan ja muutoinkin neuvotteluasemaltaan ylivoimaisia, minkä vuoksi yksityistakaajaa suojataan TakausL:ssa ylivoiman väärinkäytöltä. Täytetakaus tarkoittaa, että takaaja vastaa päävelasta vain siltä osin, kuin suoritusta ei saada päävelan vakuudeksi annetusta omaisuudesta (TakausL 2 :n 4 kohta). Täytetakaus ei ole takauksen oletusarvoinen muoto. Yksityistakaajan eduksi TakausL 3.2 :ssä kuitenkin säädetään, että yksityistakaajan luotonantajalle antama takaus on täytetakaus, jos päävelka on myönnetty pääasiallisesti asunnon tai vapaa-ajan asunnon hankkimista tai kunnostamista varten ja kyseinen omaisuus on päävelan vakuutena. Säännöksen tarkoittamissa tilanteissa takaus katsotaan täytetakaukseksi vaikka takaaja ja velkoja eivät olisi tästä erikseen sopineetkaan. Luotonantajan tulee kuitenkin tietää, että päävelan käyttötarkoitus oli

3 asuntoluotto. Ellei tieto ilmene luottoasiakirjoista, takaajan on tarvittaessa voitava todistaa, että velkoja on ollut selvillä luoton luonteesta. Tässä tapauksessa A:n osaksi omistamasta kesähuvilasta mikään osuuskaan ei ole päävelan vakuutena. Vaikka vapaa-ajan asunnon kunnostaminen on yksi asuntoluotoksi katsottavan luoton hyväksyttävä käyttötarkoitus, on kyseisen omaisuuden oltava päävelan vakuutena, jotta TakausL 3.2 :n mukainen tilanne olisi käsillä. Muutoinkin takaajan, joka väittää sitoumusta täytetakaukseksi, on näytettävä väitteensä toteen. Täytetakaus voi olla kyseessä, mikäli päävelan vakuudeksi on annettu omaisuutta. Takauksen täytetakausluonteesta on kuitenkin tullut sopia nimenomaisesti. B:n kieltäytyminen maksamasta ennen kuin huvilan kolmasosa on realisoitu, on sinällään virhe, sillä tosiseikaston perusteella on selvää, että vaikka päävelan vakuutena olisi omaisuutta, kyseinen omaisuus ei ainakaan ole osuus kesähuvilasta. Kun kyseessä ei ole TakausL 3.2 :ssä tarkoitettu asuntoluoton täytetakaus, B on lähtökohtaisesti velvollinen maksamaan lainan pääoman pankille. Huomionarvoista on, ettei tosiseikastosta ilmene, miten luottolaitos on täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa. Eri vaihtoehtojen vaikutusta on kuitenkin hyvä pohtia. Myös sovittelun mahdollisuuden ja edellytysten, regressioikeuden ja omavelkaisen sekä toissijaisen takauksen merkitysten analysoinnista on annettu pisteitä. Tehtävän arvostelussa on epätäsmälliseen kielenkäyttöön suhtauduttu jokseenkin ymmärtäväisesti. Monien vastaajien olisi silti hyvä kiinnittää tulevaisuudessa tarkempaa huomiota terminologiaan. Erityisen suotavaa olisi käyttää laeista ja tosiseikaston tilanteen osapuolista oikeita nimityksiä. Tehtävä 3 (Hemmo) A:n osalta on tullut ensinnäkin miettiä tuottamuksen olemassaoloa. Tältä osin on voinut esittää erilaisia argumentteja, mutta yleisesti ottaen koiran vapaana pitämistä aidatulla alueella ei voi pitää huolimattomana. Tilanne olisi toinen lähinnä, jos A:n olisi ollut syytä epäillä koiran pyrkivän karkaamaan ja että tämä olisi aitauksen puutteellisuuden vuoksi mahdollista. Ilman tuottamustaan A ei ole vahingosta vastuussa.

4 B on ilmeisestikin ajanut olosuhteet huomioon ottaen erittäin korkealla nopeudella, mikä vaikuttaa tuottamukselliselta ottaen huomioon, että kysymyksessä on ollut yhdistetty kevyen liikenteen väylä. Koiran tielle juokseminen on luonnollisesti ollut hänen kannaltaan ennaltaarvaamaton tapahtuma, mutta hänen olisi pitänyt sovittaa nopeutensa sellaiseksi, että pyörä on hallittavissa yllättävissäkin tilanteissa. B näyttäisi siten menetelleen tuottamuksellisesti ja olevan vastuussa C:lle aiheutuneesta vahingosta. C:llä olisi tämän mukaan korvausoikeus VahL 5:2:n mukaan tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista, ansionmenetyksestä, kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta ja pysyvästä haitasta. D:lle aiheutunut vahinko on ns. kolmannelle aiheutunut vahinko, jollaisia ei oppikirjassa esitetyn mukaan yleisesti ottaen korvata lainkaan (tilannetta ei arvioida VahL 5:1:n mukaan). Tehtävä 4 (Kaisto) Tehtävänasettelun mukaan vastauksissa voitiin lähteä siitä, että esitetyn kaltainen laskutusvirhe ei yleensä lakkauttanut ostajan velvollisuutta maksaa sovittua kauppahintaa kokonaisuudessaan. A:n toimitusjohtaja oli näyttänyt esimerkiksi yhden laskun, joka koski kymmenen kuutiometrin toimitusta. Tehtävänasettelussa olleen helpotuksen tarkoituksena oli, että vastauksissa voitiin toimitusjohtajan kertoman perusteella lähteä siitä, että B jäi esimerkiksi kyseisen laskun osalta velkaa 220,00 euroa. Tämän maksuvelvollisuuden perusteena oli yksinkertaisesti se, ettei B ollut täyttänyt täysimääräisesti sopimuksenmukaista maksuvelvollisuuttaan. Tapausselosteesta ei käy yksiselitteisesti ilmi, kuinka A ja B olivat sopineet B:n maksuvelvollisuudesta esimerkiksi eräpäivän ja koronmaksuvelvollisuuden suhteen. Tästä olisi voinut esittää tarkentavia kysymyksiä. Asian jäätyä epäselväksi järkeväksi lähtöoletukseksi kelpasi, ettei kauppahinnan maksamisen ajankohdasta ollut sovittu. Lähtökohdaksi muodostui tällöin, että B:n piti maksaa kauppahinta vaadittaessa, ei kuitenkaan ennen toimitusta. Viivästyskoron maksamisen velvollisuus kytkeytyi puolestaan KorkoL 6 :ään, jossa säädetään viivästyskorosta velalle, jonka eräpäivää ei ole määrätty. Tapauksessa A:n lähettämiin laskuihin oli merkitty B:n maksuvelvollisuutta vähäisempi

5 summa, jonka B oli maksanut. Tapahtunutta voitaneen tulkita siten, että A oli esittänyt ainoastaan osavaatimuksen sopimuksenmukaisesta suorituksesta, minkä vuoksi A:lle ei voinut syntyä maksamatta jääneiden osien osalta oikeutta viivästyskorkoon KorkoL 6 :n nojalla. Velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua VanhL 5 7 :ssä tarkoitetusta ajankohdasta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu (VanhL 4 ). Jollei kauppahinnan tai muun vastikkeen suorittamisen eräpäivää ole sitovasti ennalta määrätty, vanhentumisaika alkaa kulua VanhL 6 :n mukaan, kun myyjä on luovuttanut kaupan kohteen ostajalle tai kun muu velkojana oleva sopijapuoli on täyttänyt oman suoritusvelvollisuutensa. Vanhentuminen voidaan katkaista niin vapaamuotoisin kuin oikeudellisin katkaisutoimin (VanhL 10 ja 11 ). Vastauksissa piti osata käsitellä tapausta korkolain ja vanhentumislain näkökulmasta ottaen huomioon, että A:n eri toimituksiin perustuvia oikeuksia täytyi käsitellä eritellysti. A:ta piti ohjeistaa esittämään joutuisasti yksilöidyt vaatimukset puuttuvista suorituksista. Vastauksissa oli erityisen tärkeä pohtia, mitä vanhentumislain sääntely merkitsi maksuvelvollisuuksien kannalta. Vanhentumisajan kulumisen alkamisen ohella huomiota piti kiinnittää myös vanhentumisen katkaisemiseen. Oliko puuttuvan kauppahintasaatavan vanhentumisen kannalta jotain merkitystä sillä, että A oli lähettänyt B:lle laskun toimituksesta ja että B toisaalta oli suorittanut laskun mukaisen rahamäärän? Saattoiko A:n ilmoitus laskutuksessa sattuneesta virheestä saada aikaan vanhentumisen katkeamisen VanhL 10 :n nojalla?