MALLIVASTAUKSET. Yleinen velvoiteoikeus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MALLIVASTAUKSET. Yleinen velvoiteoikeus"

Transkriptio

1 MALLIVASTAUKSET Yleinen velvoiteoikeus

2 2 Tehtävä 1 (Saarikoski) Rikastumiskieltoperiaatteen kannalta on kyseenalaista, voidaanko A:n B:lle maksamaa hinnanalennusta pitää A:lle aiheutuneena vahinkona, kun hinnanalennuksen maksamisen jälkeen A on siinä asemassa, missä hän olisi ollut ilman kaupan virhettä. Vahinkona ovat siten ainakin :n asianajokulut, mutta ei välttämättä enempää. Koska A:n ja D:n välillä ei ole sopimussuhdetta, joudutaan kuitenkin pohtimaan VahL: 5:1:n erityisedellytysten täyttymistä ottaen huomioon mm. isännöitsijän D professiovastuu ja varallisuusvahinkojen tyypillisyys isännöintitoiminnassa. 1 Vahingonkorvauksen 3 vuoden vanhentumisaika deliktisuhteessa A > D alkaa vahingon ilmi käymisestä (VanhL 7.1,3 ). Ei ole vanhentunut. Vakuutuskorvaus vanhentuu 1 vuodessa siitä, kun korvauksen hakija (tässä A) tiesi tai hänen piti tietää oikeudestaan korvaukseen (VSL 73.1 ). Vahingon ilmi käymisestä on kulunut yli vuosi, mutta tiedossa ei ole, milloin A sai tietää D:n vastuuvakuutusyhtiöstä. 2 Selosteesta ei käy ilmi, onko D tehnyt vahinkoilmoituksen; ilmeisesti on tehnyt, koska vakuutusyhtiö ei sen puuttumiseen vetoa A:n vaatimusta torjuessaan. Faktat eivät riitä arvioimaan, onko A:lla suora kannevalta vakuutusyhtiötä vastaan VSL 67 :n perusteella (lakiin perustuva vakuutus, D:n varattomuus, vakuutusta käytetty D:n mainonnassa). 3 Yhtiö on kuitenkin selvästi ilmaissut vahinkoa kärsineelle A:lle kielteisen kantansa korvausvaatimukseen Vaikka korvausvaatimusta ei ole tehnyt vakuutettu D ja 4 vaikka päätöstä ei ole annettu kirjallisesti, lienee katsottava VSL 68 :n sanamuodon suppean tulkinnan mukaisesti, että A:lle on syntynyt suora kannevalta yhtiötä vastaan tämän säännöksen perusteella. VSL 74 :ssä säädetty 3 vuoden kanneaika ei sitä vastoin edes ala kulua ennen kuin A on saanut kirjallisen korvauspäätöksen (ja tiedon tästä määräajasta). Kun kysymys on vakuutuskorvauksesta, A voi saada sille (siis ) VSL 70.3 :ssä ja KorkoL 4.1 :ssä tarkoitetun viivästyskoron, joka alkaa juosta VSL 70.1 :n mukaan kuukauden kuluttua siitä, kun yhtiö sai ( ) tarvittavat tiedot korvausasian A:n ja B:n välillä tehty sopimus vahingon korvaamisesta ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että D:n vastuu A:lle ja sitä myöden D:n vastuuvakuutusyhtiön vastuu perustuisi sopimukseen. Vahingonkorvauksen A-D vanhentuminen on eri asia kuin vakuutuskorvauksen vanhentuminen. Jos A:n oikeus vahingonkorvaukseen D:ltä on vanhentunut, ei D:n vakuutusyhtiökään voi olla siitä korvausvastuussa, koska D ei tällöin ole A:lle voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Sillä, mitä vakuutuksia kiinteistönvälittäjä C:llä on tai pitää olla, ei ole tässä jutussa merkitystä. Tehtävässä oli ilmiselvä kirjoitusvirhe: pro , joka ei onneksi jäänyt kuin muutamalta huomaamatta, kun A:n ilmoitettiin kääntyneen sinun puoleesi nyt eli siis

3 5 ratkaisemiseksi. Eli ilmeisesti siis lukien. Koron määrä on EKP:n viitekorko + 7 % (KorkoL 4.1 ja 12 ). 6 Tehtävä 2 (Halila) C:n omavelkainen takaus A:lle kattaa kiistatta a-kohdassa mainitun E:n luoton, koska hän on mennyt juuri siitä takaukseen. Hän voi periä juoksevaa korkoa, jos luotto on ollut korollinen, ja perimiskustannukset, josta tästä on mainittu takaussitoumuksessa (takauslain 4 ). Nyt ei tästä ole sovittu. Yleistakaus on sinänsä hyväksyttävä takaussitoumus myös yksityistakaajan osalta. Jotta yleistakaussitoumus olisi yksityistakaajaan nähden aukoton, siinä tulisi mainita paitsi euromääräinen katto myös aikarajoitus. Sitä ei ole tässä tehty. Siksi takaaja vastaa takauslain 5 :n mukaan vain sellaisista pääveloista, joiden myöntämisen yhteydessä takaus on annettu tai jotka olivat syntyneet ennen takauksen antamista ja olivat tuolloin takaajan tiedossa. Kun C ei ole tästä sitoumuksesta kuullut, vaikuttaa siltä, ettei hän ole takausvastuussa b-kohdassa mainitusta saatavasta. Takauslain 9 :n mukaan yleistakauksen antanut takaaja ei vastaa sellaisista velallisen veloista, joita koskeva saamisoikeus on siirretty takauksen saaneelle velkojalle. Kun c-kohdassa mainittu saatava on juuri tällainen, C ei siitä vastaa, Takauslain 7 :n perusteella takausvastuuta voidaan sovitella Sovittelussa otetaan huomioon mm. takaajan maksukyky ja muut olosuhteet takausta annettaessa ja sen jälkeen. Oppikirjassa on todettu, että takauksen sovitteluun on suhtauduttu lainkäytössä pidättyvästi. Läheissuhteen purkautuminen ei mahdollista sovittelua, eikä lähtökohtaisesti liioin työttömyys. Takauksen syntymisen osalta on kiinnitettävä huomiota luotonantajan informaatiovelvollisuuteen. Jos se on laiminlyöty, voi seurauksena olla epävarsinainen sovittelu. Tässä tapauksessa informaatiovelvollisuutta ei ole kokonaan laiminlyöty. C:n kommentit viittaavat tietämättömyyteen yleistakauksesta, ei omavelkaisen takauksen perustilanteesta. Siksi vaikuttaa siltä, että epävarsinaisen sovittelun edellytyksiä ei ole. D on vastatakaaja ja vastuussa C:lle B:hen kohdistuvan regressin osalta. A:han nähden hänellä ei ole mitään velvoitteita, minkä vuoksi hän ei ole vastuussa tälle mistään. E on sen sijaan jälkitakaajana takausvastuussa A:lle. Jälkitakauksen lajista riippuu, onko E vastuussa heti päävelan eräännyttyä A:lle. Näin on asian laita, jos jälkitakaus on omavelkainen. Jos jälkitakaus on toissijainen, E on vastuussa vasta, kun C:n maksukyvyttömyys on todettu Monet selittivät, että vakuutusyhtiön muka tulisi maksaa A:lle tuottokorkoa tai samoin juoksutuksin määräytyvää viivästyskorkoa kuin mitä ehkä D:n tulisi maksaa. Lähes kaikissa vastauksissa vilisivät myös Suomen Pankki ja valtiovarainministeriö, vaikka jo niinkin kauan sitten kuin voimaan tulleen KorkoL 12.1 :n mukaan viitekorosta päättää Euroopan keskuspankki...

4 Tehtävä oli monitahoinen, mutta sen ei olisi pitänyt olla kohtuuttoman hankala. Kysymys oli paljolti takaussitoumusten perusasioista ja lakitekstistä saatavasta informaatiosta. Tehtävä tuotti kuitenkin monelle hankaluuksia. 4 Tehtävä 3 (Hemmo) Kuten julkisyhteisön vastuun yhteydessä yleensäkin, on ensin tullut selvittää, onko kysymyksessä julkisen vallan käyttö vai ei. Kirjassa selostettu neuvontapalveluja koskeva oikeuskäytäntö antaa tukea myönteiselle vastaukselle. Julkisen vallan käyttöön liittyvä standardisäännös on tullut selostaa ja sitä soveltaa tapaukseen. Samoin julkisen vallan käytöstä seuraa, että puhtaat varallisuusvahingot (jollaisesta on kysymys) ovat korvauskelpoisia ilman lisäedellytyksiä. Tapauksen perusongelma on tuottamuksen olemassaolo standardisäännöksen valossa. Tältä osin on voitu viitata viranomaiseen kohdistuvaan korkeaan vaatimustasoon ja toisaalta siihen, että X on ilmoittanut antamansa tiedon olevan epävarma ja olevansa valmis tarkistamaan sen. Lopputuloksesta tuottamuksen olemassaolon suhteen voi esittää erilaisia mielipiteitä. Muutoksenhakuvaatimus ei sovellu tapaukseen, koska A ei ole minkään valituskelpoisen päätöksen kohteena. Jos tuottamuksen katsottaisiin olevan käsillä, A on epäilemättä myötävaikuttanut vahinkoon ilmoittamalla, ettei tiedon tarkistaminen ole aiheellista, mikä vähentää hänelle tulevaa korvausta. X:n tuottamuksesta mahdollisesti seuraava vastuu kanavoituu isännänvastuun mukaisesti kunnalle. Virkamies voi olla vastuussa vahingosta vain siltä osin kuin korvausta ei saada kunnalta perityksi. Jos kysymyksessä on vain lievä huolimattomuus, mikä on mahdollista ko. tilanteessa, ei virkamiehen toissijaista vastuuta synny lainkaan. Muussa tapauksessa vastuu rajoittuu kohtuulliseen korvaukseen. Tahallisuudesta ei selvästikään ole kysymys. Tehtävä 4 (Pönkä) a. Kuittauksen edellytykset? (Aurejärvi Hemmo, Velvoiteoikeuden oppikirja, ks. s ), 3/10. Aurejärven ja Hemmon oppikirjassa yksilöidyt kuittauksen edellytykset koskevat vain pakollista kuittausta. Näin ollen sopimuksen osapuolet voivat sopia kuittauksen toteuttamisesta mistään edellytyksistä riippumatta. Pakollisen kuittauksen edellytykset ovat seuraavat:

5 1 Saatavien samanlaatuisuus. Kuittaukseen soveltuvia ovat vain laadultaan yhtäläiset saatavat. Kuittaus tosin koskee lähes yksinomaan rahasaatavia, jotka kelpaavat kuittauksen kohteeksi niiden tosiasiallisesta arvosta ja suuruudesta riippumatta. Jos saamiset koskevat eri maiden valuuttaa, ne eivät ole lähtökohtaisesti samanlaatuisia. 2 Vastasaatavan perimiskelpoisuus. Vastasaatavan, jota kuittausilmoituksen tekijä ryhtyy perimään, tulee olla toteutettavissa vastoin velkasuhteen toisen osapuolen tahtoa. Vastasaatavan on siten oltava kannekelpoinen. Erääntymätön saatava ei yleensä ole vielä perimis- eikä kuittauskelpoinen, joskaan erääntymättömyys ei aina muodosta ehdotonta estettä kuittaukselle. Kun saamisoikeus on lakannut, se ei enää lähtökohtaisesti kelpaa kuittaamiseen. 3 Saamisten vastakkaisuus. Saamisoikeuksien on oltava vastakkain kuittaushetkellä. Saatavien ei ole kuitenkaan pakko kuulua samoille velkojille syntymisestään lähtien. Lisäksi asiayhteys (l. konneksisteetti) ei ole välttämätön, eli saamiset voivat pohjautua samaan oikeusperusteeseen, mutta yhtä hyvin ne voivat olla syntyneitä täysin toisistaan riippumatta. b. Sopimusrikkomukseen perustuvan korvauksen tai hyvityksen vanhentuminen? (Hemmo, Velvoitteen vanhentuminen opintomoniste, ks. s ), 3/10. VanhL 4 :n mukaan velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua 5 7 :ssä tarkoitetusta ajankohdasta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Vahingonkorvauksen ja muun hyvityksen vanhentumisajan alkamisesta säädetään VanhL 7 :ssä. Säännöksessä erotellaan sopimusrikkomukseen perustuva vastuu ja sopimuksenulkoinen vastuu. Sopimusrikkomukseen perustuvan korvauksen tai hyvityksen vanhentuminen alkaa siitä, kun ostaja (tai vastaavassa asemassa oleva suorituksen vastaanottaja) on havainnut virheen tai puutteen suorituksessa tai kun hänen olisi pitänyt se havaita. Suorituksen vastaanottavalla osapuolella on normaalisti suorituksen sopimuksenmukaisuutta koskeva tarkastusvelvollisuus, ja vanhentuminen alkaa siitä, kun sopimusrikkomuksen olisi asianmukaisen tarkastuksen perusteella pitänyt tulla tietoon, vaikka tosiasiallista tietoisuutta ei tässä vaiheessa olisikaan syntynyt. Jos virhe on sellainen, että se ilmenee vasta pidemmän ajan kuluttua, saattaa vanhentuminen alkaa olennaisesti suorituksen vastaanottamista myöhäisemmästä ajankohdasta. VahL 7.2 :n mukaan mm. sopimusrikkomukseen perustuvan korvauksen tai hyvityksen vanhentuminen on kuitenkin katkaistava ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut sopimusrikkomuksesta taikka vahinkoon johtaneesta tai edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta. Sääntelyllä pyritään välttymään tilanteilta, joissa vastuu voisi olla avoinna hyvinkin pitkään, esimerkiksi vuosikymmeniä. c. Vakuutuksenottajan tai vakuutetun tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin oikeusseuraamukset vahinkovakuutuksessa? (Hoppu Hemmo, Vakuutusoikeuden opintomoniste, ks. s ), 4/10. Viimeinen tehtävä edellytti selvästi laajimman kokonaisuuden hallitsemista. Täysien pisteiden saaminen edellytti kahden osakokonaisuuden pääpiirteistä hallitsemista: 1. tiedon- 5

6 antovelvollisuuden laiminlyönnin oikeusseuraamukset vahinkotapahtuman satuttua ja 2. kyseisen laiminlyönnin vaikutukset silloin, kun menettely on tullut vakuutuksenantajan tietoon vakuutuskauden aikana ilman, että vahinkotapahtumaa olisi sattunut. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tiedonantovelvollisuutta täyttäessään menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutuksenantajaa (VSL 23.1 ). Vilpillisyys on kysymyksessä, jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tietoinen antamansa vastauksen virheellisyydestä ja pyrkii näin menettelemällä saamaan taloudellista hyötyä. Vakuutuksenantajalla on lähtökohtaisesti oikeus pitää suoritetut vakuutusmaksut vaikka vakuutus raukeaisi vakuutuksenottajan tai vakuutetun vilpillisen menettelyn vuoksi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se evätä (VSL 23.2 ). Vakuutuksenottaja tai vakuutettu menettelee tahallisesti tietäessään antamansa tiedot vääriksi, mutta kysymys ei ole vilpillisestä menettelystä, jos virheellisten tietojen antamisella ei pyritä saamaan vakuutuksen nojalla perusteetonta hyötyä. Jos tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti on johtunut huolimattomuudesta, jota on pidettävä vähäisenä, vakuutuksenantajan on suoritettava vakuutustapahtumaan perustuva korvaus vakuutusehtojen mukaisesti. Korvausta voidaan siten alentaa tai se voidaan evätä vain törkeän huolimattomuuden ja tavallisen huolimattomuuden perusteella.. Tiedonantovirhe tule useimmiten ilmi vakuutustapahtuman jälkeen, jolloin joudutaan edellä selostettujen periaatteiden mukaan arvioimaan korvauksen alentamista tai epäämistä. Vakuutuksenantajalla on kuitenkin oikeus vedota ilmitulleeseen tiedonantovirheeseen vakuutustapahtuman sattumisesta riippumatta, jos hän esimerkiksi saa tiedonantovirheen tietoonsa vakuutuskauden aikana. Tällöin ei ole merkitystä sillä, onko vakuutuksenottaja tai vakuutettu syyllistynyt vilppiin, tahallisuuteen tai vähäistä suurempaan huolimattomuuteen tiedonantovelvollisuutta täyttäessään. Vakuutuksenantaja voi vedota tiedonantovirheeseen, vaikka vakuutuksenottaja tai vakuutettu on syyllistynyt vain vähäiseen huolimattomuuteen tai ollut vilpittömässä mielessä virheellisen tiedon antaessaan. Oikeusseuraamuksina tulevat tällöin kysymykseen vakuutussopimuksen irtisanominen tai sopimuksen ehtojen muuttaminen. Vakuutuksenantajalla on oikeus irtisanoa vahinkovakuutus päättymään vakuutuskauden aikana, jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tietoja ja jos vakuutuksenantaja oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta (VSL 15.1,1 ). Kun vakuutuksenantajalla on vilpittömässä mielessä tai lievää huolimattomuutta osoittaen annetun virheellisen tiedon tapauksessa oikeus vain irtisanoa vakuutus tai muuttaa vakuutusehtoja tulevaisuuteen nähden, ei virheinformaatiolla ole näissä tapauksissa taannehtivaa vaikutusta. Vakuutuksenantajalla on vakuutuksenottajan tai vakuutetun antamien virheellisten tietojen perusteella oikeus vakuutuskauden aikana myös muuttaa vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja vastaamaan uusia olosuhteita (VSL 18.1 ). Tällaiseen muutokseen vakuutuksenantajalla on oikeus sekä silloin, kun vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut virheellisiä tietoja sekä silloin, kun he ovat laiminlyöneet virheellisten tietojen oikaisuvelvollisuuden. Vakuutusmaksun tai sopimusehtojen muutta- 6

7 minen ei myöskään edellytä, että vakuutuksenottaja tai vakuutettu olisi syyllistynyt tuottamukseen virheellisiä tietoja antaessaan, vaan myös hyvässä uskossa annetut virheelliset tiedot oikeuttavat vakuutuksenantajan muuttamaan maksua ja ehtoja. 7

Yleinen velvoiteoikeus

Yleinen velvoiteoikeus Yleinen velvoiteoikeus 9.3.2007 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan.

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET. Yleinen velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti

MALLIVASTAUKSET. Yleinen velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti MALLIVASTAUKSET Yleinen velvoiteoikeus 19.9.2005 pakollinen aineopintotentti 2 Tehtävä 1 (Saarikoski) Tehtävän ydinkysymys on, onko A:lle aiheutunut korvauskelpoista taloudellista vahinkoa, kun hän on

Lisätiedot

Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen

Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen Kuntamarkkinat 2015 / Lakiklinikka Joonas Jännäri lakimies Tyypilliset yksityisoikeudelliset saatavat kunnissa Tyypillisiä

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET. Yleinen velvoiteoikeus 28.1.2008

MALLIVASTAUKSET. Yleinen velvoiteoikeus 28.1.2008 MALLIVASTAUKSET Yleinen velvoiteoikeus 28.1.2008 2 Tehtävä 1 (Romberg) Säädöksen tunnistaminen: vakuutussopimuslaki ja liikennevakuutuslaki Säädöksen soveltaminen: tunnistaa henkilö- ja omaisuusvahingon

Lisätiedot

YLEINEN VELVOITEOIKEUS (200201) 17.12.2009 MALLIVASTAUKSET

YLEINEN VELVOITEOIKEUS (200201) 17.12.2009 MALLIVASTAUKSET 1 YLEINEN VELVOITEOIKEUS (200201) 17.12.2009 MALLIVASTAUKSET 2 TEHTÄVÄ 1 A:n eläkevakuutus on sinänsä irtisanottavissa (VSL 12 ), mutta irtisanomisen oikeusvaikutuksia on rajoitettu VSL 13.3:ssa siten,

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus Mallivastaukset. Tehtävä 1 (Norio-Timonen)

Yleinen velvoiteoikeus Mallivastaukset. Tehtävä 1 (Norio-Timonen) Yleinen velvoiteoikeus 15.3.2010 Mallivastaukset Tehtävä 1 (Norio-Timonen) Tapauksessa on kysymys pelastamisvelvollisuudesta, pelastamiskustannusten korvaamisesta ja samastamisesta. Vakuutustapahtuman

Lisätiedot

Yleiset yritysvakuutusehdot

Yleiset yritysvakuutusehdot Yleiset yritysvakuutusehdot Voimassa 1.1.2004 alkaen www.if.fi 1. Vakuutussopimuksen keskeiset käsitteet 1.1 VAKUUTUSSOPIMUKSEN OSAPUOLET Vakuutuksenottaja ja If Vahinkovakuutusyhtiö Oy (jäljempänä Vakuutusyhtiö)

Lisätiedot

Tapauksessa on kyse vakuutussopimuslain pakottavuudesta, vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta sekä suojeluohjeiden noudattamisesta.

Tapauksessa on kyse vakuutussopimuslain pakottavuudesta, vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta sekä suojeluohjeiden noudattamisesta. Tehtävä 1/ Mäenpää / Velvoiteoikeus 10.3.2011 Mallivastaus Alla oleva mallivastaus on yksityiskohtaisempi kuin mitä vaadittiin täyden pistehyvityksen saamiseen. Arvostelussa kiinnitettiin huomiota lisäksi

Lisätiedot

Vakuutusehto Y002 Sisältö 1 Eräät keskeiset käsitteet 11 Tapiolan takautumisoikeus 2 Tietojen antaminen ennen vakuutus- sopimuksen tekemistä

Vakuutusehto Y002 Sisältö 1 Eräät keskeiset käsitteet 11 Tapiolan takautumisoikeus 2 Tietojen antaminen ennen vakuutus- sopimuksen tekemistä Vakuutusehto Y002 Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.9.2010 alkaen Sisältö 1 Eräät keskeiset käsitteet 2 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä 2 2.1 Tapiolan tiedonantovelvollisuus 2 2.2

Lisätiedot

Perusturva Pariturva. Sisällysluettelo. Henkivakuutusehdot Voimassa 27.10.2014 alkaen

Perusturva Pariturva. Sisällysluettelo. Henkivakuutusehdot Voimassa 27.10.2014 alkaen Henkivakuutusehdot Voimassa 27.10.2014 alkaen Perusturva Pariturva Sisällysluettelo Yleiset sopimusehdot 2 1 Vakuutussopimus 2 2 Vakuutussopimuksen voimassaolo 2 3 Vakuutusmaksun maksaminen ja maksun laiminlyönti

Lisätiedot

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT. 1. Keskeiset käsitteet (2, 6, 16, 17 ja 31 :t) Henkilövakuutus on vakuutus, jonka kohteena on luonnollinen henkilö.

YLEISET SOPIMUSEHDOT. 1. Keskeiset käsitteet (2, 6, 16, 17 ja 31 :t) Henkilövakuutus on vakuutus, jonka kohteena on luonnollinen henkilö. IngoNord INY.00 (02.04.2001) YLEISET SOPIMUSEHDOT Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin. Niitä sovelletaan sekä henkilö- että vahinkovakuutuksiin, jollei jonkin kohdan

Lisätiedot

YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 1(5)

YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 1(5) YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 1(5) Kysymys 1 (Kaisto) Vastuuvakuutus. Vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus (tai ilmoitus vakuutustapahtumasta) on vakuutussopimuslain 73 :n mukaan esitettävä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp Hallituksen esitys laiksi tapaturmavakuutuslain, maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot. Yritykset ja yhteisöt. Vakuutusehdot. Voimassa 1.11.2010 alkaen. Sisältö

Yleiset sopimusehdot. Yritykset ja yhteisöt. Vakuutusehdot. Voimassa 1.11.2010 alkaen. Sisältö Vakuutusehdot Yleiset sopimusehdot Yritykset ja yhteisöt Voimassa 1.11.2010 alkaen Sisältö 1. Eräät keskeiset käsitteet 3 2. Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä 3 2.1 Tapiolan tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

Vakuutuksenottaja (ryhmävakuutuksen ottaja) on se, joka on tehnyt Fennian kanssa vakuutussopimuksen.

Vakuutuksenottaja (ryhmävakuutuksen ottaja) on se, joka on tehnyt Fennian kanssa vakuutussopimuksen. RY1 R1 YLEISET SOPIMUSEHDOT Voimassa 1.7.2014 alkaen VAKUUTUSSOPIMUSLAKI JA RYHMÄVAKUUTUS (3 ja 4 ) Vakuutussopimuslain (543/94) mukaan ryhmävakuutuksiin sovelletaan osaa lain säännöksistä. Nämä säännökset

Lisätiedot

Yleiset Sopimusehdot. www.if.fi. ehdot voimassa 1.1.2011 alkaen YL 1. Sisällysluettelo

Yleiset Sopimusehdot. www.if.fi. ehdot voimassa 1.1.2011 alkaen YL 1. Sisällysluettelo Yleiset Sopimusehdot ehdot voimassa 1.1.2011 alkaen YL 1 www.if.fi Sisällysluettelo 1 Eräiden vakuutussopimuksessa käytettyjen termien merkitys............................ 2 2 Sopimuksen tekeminen ja voimassa

Lisätiedot

Vakuutusoikeus. Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat. Vakuutustoiminta

Vakuutusoikeus. Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat. Vakuutustoiminta Vakuutusoikeus Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat Käsittää sekä yksityisoikeuteen, että julkisoikeuteen kuuluvia säännöksiä. Vakuutussopimuslaki (543/1994) ja erityislait esim. laki oikeusturvavakuutusten

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET Siviilioikeus 13.9.2002 aineopintotentti, ON-täydennystentti

MALLIVASTAUKSET Siviilioikeus 13.9.2002 aineopintotentti, ON-täydennystentti MALLIVASTAUKSET Siviilioikeus 13.9.2002 aineopintotentti, ON-täydennystentti Verkossa julkaistaan vain assistentille sähköisessä muodossa toimitetut mallivastaukset. Muut vastaukset ovat liitteenä. 2 Tehtävä

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT

YLEISET SOPIMUSEHDOT YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 SISÄLLYSLUETTELO Vakuutussopimuslaki (543/1994) on vakuutussopimuksia koskeva laki, joka sisältää asiakkaan ja vakuutusyhtiön väliseen sopimussuhteeseen ja eräiden kolmansien henkilöiden

Lisätiedot

Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin.

Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin. 1/2018 OP Nano Vakuutus Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin. Vakuutuksiin liittyvät päätökset, viestit, ilmoitukset, vastaukset, muutokset ja irtisanomiset lähetetään

Lisätiedot

AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT

AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yksityistalouksille Voimassa 24.10.2005 alkaen 103 148 1 10.08(11.10) 50 000 SISÄLLYSLUETTELO KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT...3 1 VAKUUTUKSEN TARKOITUS...3

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot

Yleiset sopimusehdot Vakuutusehdot Voimassa 1.11.2010 alkaen Yleiset sopimusehdot Yritykset ja yhteisöt Sisällysluettelo 1. Eräät keskeiset käsitteet 3 2. Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä 3 2.1 n tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

yleiset sopimusehdot

yleiset sopimusehdot yleiset sopimusehdot Voimassa 1.10.2008 alkaen YL sisällysluettelo YLEISET SOPIMUSEHDOT...2 YL 1 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET...2 YL 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUSSOPIMUKSEN TEKEMISTÄ...2 2.1 Vakuutusyhtiön

Lisätiedot

Yleiset Sopimusehdot B Vahinkovakuutus

Yleiset Sopimusehdot B Vahinkovakuutus Yleiset Sopimusehdot B Vahinkovakuutus Vakuutussopimuslaista johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia Voimassa 1. 1. 2011 alkaen Sisältö 1. Eräät keskeiset käsitteet 2. Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Voimassa 1.9.2006 alkaen

Sisällysluettelo. Voimassa 1.9.2006 alkaen Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.9.2006 alkaen YL Sisällysluettelo YL YL 1 YLEISET SOPIMUSEHDOT...2 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET...2 YL 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUSSOPIMUKSEN TEKEMISTÄ...2 2.1.Vakuutusyhtiön

Lisätiedot

Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot

Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot Yleisiä määräyksiä 1 Näitä vakuutusehtoja sovelletaan yrittäjän eläkelain 110 :n mukaisen vakuutussopimuksen tehneen yrittäjän tai 143

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehto Y001. Voimassa 1.11.2011 alkaen. Sisältö

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehto Y001. Voimassa 1.11.2011 alkaen. Sisältö Vakuutusehto Y001 Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.11.2011 alkaen Sisältö 1 Eräät keskeiset käsitteet 2 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä 2 2.1 Tapiolan tiedonantovelvollisuus 2 2.2

Lisätiedot

Takauksen saamisen edellytyksiä

Takauksen saamisen edellytyksiä Konvertointitakaus 868/2008 (HE 136/2008 vp) Voimaantulo 1.1.2009 Hyväksymisvaltuus valtion talousarviossa (2009: takausvastuun enimmäismäärä 1 miljardi ) Valtiokonttori päättää lainan hyväksymisestä takauslainaksi

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET. Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti

MALLIVASTAUKSET. Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus 14.4.2004 pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti 2 Tehtävä 1 (Aurejärvi) Esisopimus ei merkitse samaa kuin Letter of intent. Ks. Hemmo I s. 253-261. Asiakirjan otsikko

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

YRITYKSEN MATKATURVA. Yleiset sopimusehdot Voimassa alkaen

YRITYKSEN MATKATURVA. Yleiset sopimusehdot Voimassa alkaen YRITYKSEN MATKATURVA Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.9.2002 alkaen 103 712 1 4.08 SISÄLLYSLUETTELO YLEISET SOPIMUSEHDOT... 3 1 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET... 3 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUS- SOPIMUKSEN

Lisätiedot

MÄÄRÄYKSET KATTAVUUDESTA LUKONVAIHTO LÅFI2011:2

MÄÄRÄYKSET KATTAVUUDESTA LUKONVAIHTO LÅFI2011:2 MÄÄRÄYKSET KATTAVUUDESTA LUKONVAIHTO LÅFI2011:2 1 Vakuutuksen kattavuus Vakuutus korvaa vakuutuksenottajan asunnon lukkojen vaihtamisesta aiheutuvat kulut, jos avaimet on varastettu. Vakuutus on luonteeltaan

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT E RYHMÄHENKILÖVAKUUTUS

YLEISET SOPIMUSEHDOT E RYHMÄHENKILÖVAKUUTUS YLEISET SOPIMUSEHDOT E RYHMÄHENKILÖVAKUUTUS Voimassa 1.3.2014 alkaen Sisältö 1. Eräät keskeiset käsitteet 2. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus ennen vakuutussopimuksen tekemistä 3.

Lisätiedot

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Viranomaisen vahingonkorvausvastuu Viranomaisen vahingonkorvausvastuusta on erilliset säännökset vahingonkorvauslaissa

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti

MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus 5.7.2005 pakollinen aineopintotentti Muita kuin assistentille sähköisesti toimitettuja mallivastauksia ei ole julkaistu tässä. Niitä voi etsiä laitoksen aulasta tai ao. opettajalta.

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT

YLEISET SOPIMUSEHDOT YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 SISÄLLYSLUETTELO Vakuutussopimuslaki (543/1994) on vakuutussopimuksia koskeva laki, joka sisältää asiakkaan ja vakuutusyhtiön väliseen sopimussuhteeseen ja eräiden kolmansien henkilöiden

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehto YS3. Voimassa 1.5.2010 alkaen. Sisältö

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehto YS3. Voimassa 1.5.2010 alkaen. Sisältö Vakuutusehto YS3 Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.5.2010 alkaen Sisältö 1 Ehtojen soveltamisjärjestys 2 2 Kohdat, joissa yleiset sopimusehdot poikkeavat vakuutussopimuslaista 2 3 Vakuutusehdoissa ja vakuutuskirjalla

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT

YLEISET SOPIMUSEHDOT YLEISET SOPIMUSEHDOT Voimassa 1.1.2011 alkaen YL YLEISET SOPIMUSEHDOT...2 YL 1 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET...2 YL 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUS- SOPIMUKSEN TEKEMISTÄ...2 2.1 Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuus...2

Lisätiedot

Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot

Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot 1.7.2014 Sovelletaan 1.7.2012 ja sen jälkeen alkaneisiin vakuutuksiin. SISÄLLYSLUETTELO YLEISET SOPIMUSEHDOT 1. Eräitä keskeisiä käsitteitä... 1 2. Tietojen antaminen

Lisätiedot

MÄÄRÄYKSET KATTAVUUDESTA HENKILÖTODISTUS IDFI2011:2

MÄÄRÄYKSET KATTAVUUDESTA HENKILÖTODISTUS IDFI2011:2 MÄÄRÄYKSET KATTAVUUDESTA HENKILÖTODISTUS IDFI2011:2 1 Vakuutuksen kattavuus 1. Kulut henkilötodistuksen uudesta hankinnasta Vakuutus korvaa kulut, jotka aiheutuvat varastetun henkilötodistuksen, ajokortin,

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT

YLEISET SOPIMUSEHDOT YLEISET SOPIMUSEHDOT Voimassa 1.1.2004 alkaen AYL YL 1 Eräät keskeiset käsitteet Vakuutuksenottaja on se, joka on tehnyt A-Vakuutus Oy:n (jäljempänä A-Vakuutus) kanssa vakuutussopimuksen. Vakuutettu on

Lisätiedot

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta Kannanotto 1/2013 1 (5) Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta 1 Yleistä 2 Säädöstausta Henkivakuutusyhtiöt solmivat asiakkaidensa kanssa pääsääntöisesti

Lisätiedot

Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot

Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot Voimassa 1.7.2017 alkaen SISÄLLYS YLEISET SOPIMUSEHDOT R1 Yleiset sopimusehdot... 1 R2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä. 2 R3 Fennian vastuun

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus / vakuutustehtävä / Norio-Timonen

Yleinen velvoiteoikeus / vakuutustehtävä / Norio-Timonen Yleinen velvoiteoikeus 11.5.1012 / vakuutustehtävä / Norio-Timonen Yksin asunut A (s. 1940) löydettiin kuolleena kotoaan lattialta. Hän oli yön aikana, mahdollisesti wc-käynnin yhteydessä, kaatunut selälleen.

Lisätiedot

yrityksen Matkaturva

yrityksen Matkaturva yrityksen Matkaturva Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.1.2011 alkaen 133 024 1 10.10 2 500 SISÄLLYSLUETTELO yrityksen Matkaturva...3 1 KESKEISET KÄSITTEET...3 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUSsOPIMUKSEN

Lisätiedot

VAKUUTUSEHDOT. Turvan Henkikulta. Kuolemanvaravakuutus

VAKUUTUSEHDOT. Turvan Henkikulta. Kuolemanvaravakuutus 27.10.2014 VAKUUTUSEHDOT Turvan Henkikulta Kuolemanvaravakuutus Olet tehnyt hyvän päätöksen huolehtinut vakuutusturvastasi Tästä ehtovihkosta löydät vakuutusturvasi yksityiskohtaisen sisällön. Tutustu

Lisätiedot

Takausehdot 1 (6) Luonnollinen henkilö takaajana. Käytössä 23.3.2011 alkaen.

Takausehdot 1 (6) Luonnollinen henkilö takaajana. Käytössä 23.3.2011 alkaen. Takausehdot 1 (6) Luonnollinen henkilö takaajana Käytössä 23.3.2011 alkaen. 1. Takausvastuun laajuus ja takauskäsitteet 1.1. Takaus tarkoittaa sitoumusta, jolla sitoumuksen antaja (takaaja) ottaa vastatakseen

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 MATA-EHDOT vapaa-aika 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Vakuutuksenottaja on maatalousyrittäjien

Lisätiedot

Vakuutusehdot ovat voimassa 1.6.2015 alkaen ja niitä sovelletaan 1.6.2015 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin.

Vakuutusehdot ovat voimassa 1.6.2015 alkaen ja niitä sovelletaan 1.6.2015 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. VaraAvain vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.6.2015 alkaen ja niitä sovelletaan 1.6.2015 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. 1. YLEISTÄ Ryhmävakuutuksen (vakuutusnumero 2001196191) vakuutuksenantaja

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehdot Voimassa alkaen. Sisällysluettelo

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehdot Voimassa alkaen. Sisällysluettelo Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2019 alkaen Sisällysluettelo 1 Eräät keskeiset käsitteet...2 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä...2 3 Vakuutusyhtiön vastuun alkaminen ja vakuutussopimuksen

Lisätiedot

Toimiminen EU avustajana. Tukisarka2015 koulutus 25.3.2015

Toimiminen EU avustajana. Tukisarka2015 koulutus 25.3.2015 Toimiminen EU avustajana Tukisarka2015 koulutus 25.3.2015 Vakuutetut Vakuutettuja ovat tuottajayhdistysten nimeämät ja maataloustuottajain liittojen hyväksymät EU-avustajat, jotka avustavat MTK:n jäseniä

Lisätiedot

FENNIATURVAN TALKOOVAKUUTUSEHDOT

FENNIATURVAN TALKOOVAKUUTUSEHDOT Voimassa 1.7.2009 alkaen 1 (23) YLEISET SOPIMUSEHDOT Vakuutussopimuslaista johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia Fenniaturvan talkoovakuutus on vakuutussopimuslain tarkoittama henkilövakuutus. Tähän sovelletaan

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT EHTO YLE 900.9, voimassa 1.1.2014

YLEISET SOPIMUSEHDOT EHTO YLE 900.9, voimassa 1.1.2014 Yleiset sopimusehdot perustuvat vakuutussopimuslakiin (543/94). Vakuutussopimukseen sovelletaan myös sellaisia vakuutussopimuslain säännöksiä, joita ei jäljempänä ole esitetty. Vakuutussopimuksen yleiset

Lisätiedot

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä vakuutusyhtiö) yleiset ehdot (voimassa 1.1. LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.2012 alkaen) 1. Vakuutuksen tarkoitus 1.1 Lääkevahinkovakuutuksesta korvataan

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 16.9.2015 1. Millä perusteilla määritellään liikennevakuutuksesta maksettavan

Lisätiedot

Vakuutusehdot ovat voimassa 1.9.2012 alkaen ja niitä sovelletaan 15.10.2012 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin.

Vakuutusehdot ovat voimassa 1.9.2012 alkaen ja niitä sovelletaan 15.10.2012 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. VaraAvain vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.9.2012 alkaen ja niitä sovelletaan 15.10.2012 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. 1. YLEISTÄ Ryhmävakuutuksen (vakuutusnumero 2001194708) vakuutuksenantaja

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET. Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti

MALLIVASTAUKSET. Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus 1.7.2004 pakollinen aineopintotentti, ON-täydennystentti 2 Tehtävä 1 (Aurejärvi) Kun A osti B Oy:ltä puutavaraa loma-asuntoa varten, kyseessä oli KSL 5 luvun mukainen kulutustavaran

Lisätiedot

Mallivastaukset. Yleinen velvoiteoikeus 28.9.2011

Mallivastaukset. Yleinen velvoiteoikeus 28.9.2011 Mallivastaukset Yleinen velvoiteoikeus 28.9.2011 Velvoiteoikeuden pakolliset aineopinnot 28.9.2011 Tehtävä 1 / Mäenpää Mallivastaus Tapauksessa on kyse hirven väistämisestä autolle aiheutuneiden vahinkojen

Lisätiedot

Lainan nro: LAINAHAKEMUS. Saap...2016. A. R. Winterin rahaston lainahakemus. Lainan hakijat. Nimi: Henk.tunnus: S-posti:

Lainan nro: LAINAHAKEMUS. Saap...2016. A. R. Winterin rahaston lainahakemus. Lainan hakijat. Nimi: Henk.tunnus: S-posti: LAINAHAKEMUS Saap...2016 Lainan nro: A. R. Winterin rahaston lainahakemus Lainan hakijat Tiedot hakijasta: Tilan tai toimipaikan nimi: RNo tai y-tunnus: Toiminnan laatu: Lainan tarkoitus (käytä tarvittaessa

Lisätiedot

Avainturvaryhmävakuutus alkaen

Avainturvaryhmävakuutus alkaen Avainturvaryhmävakuutus 1.1.2019 alkaen Väreen Avainturvaryhmävakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.1.2019 alkaen ja niitä sovelletaan 1.1.2019 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

Vakuutussopimuslaista johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia

Vakuutussopimuslaista johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia Yritysturva Vakuutussopimuslaista johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia VOIMASSA 1.8.2005 ALKAEN YT 01.5 1. VAKUUTUSSOPIMUKSEN KESKEISET KÄSITTEET 3 2. TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VA- KUUTUSSOPIMUKSEN TEKEMISTÄ

Lisätiedot

KodinOmavastuu vakuutus

KodinOmavastuu vakuutus KodinOmavastuu vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.3.2013 alkaen ja niitä sovelletaan 4.3.2013 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. 1. YLEISTÄ Ryhmävakuutuksen (vakuutusnumero 2001194935)

Lisätiedot

Vientisaatavatakuun yleiset ehdot

Vientisaatavatakuun yleiset ehdot 1 (6) Vientisaatavatakuun yleiset ehdot Viejän ulkomaiselta ostajalta olevien saatavien kattaminen 15.4.2008 Vientisaatavatakuun perusteella viejällä on oikeus saada korvausta Finnveralta takuusopimuksen

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 20/2004 vp Hallituksen esitys eräiden toimeentuloturvaa koskevien lakien takaisinperintäsäännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT. Voimassa alkaen (02.06)

YLEISET SOPIMUSEHDOT. Voimassa alkaen (02.06) YL YLEISET SOPIMUSEHDOT Voimassa 1.1.2001 alkaen. 1 103 222 1 5.01 (02.06) 10.000 SISÄLLYSLUETTELO YL YLEISET SOPIMUSEHDOT... 3 YL 1 ERÄÄT KESKEISET KÄSITTEET... 3 YL 2 TIETOJEN ANTAMINEN ENNEN VAKUUTUS-

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI. Rahaston varoista korvataan tai sen varoilla katetaan: Rahastosta voidaan korvata tai sen varoilla kattaa:

IMATRAN KAUPUNKI. Rahaston varoista korvataan tai sen varoilla katetaan: Rahastosta voidaan korvata tai sen varoilla kattaa: 1 VAHINKO- JA VASTUURAHASTON SÄÄNNÖT Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 18.3.2019 Voimassa 18.3.2019 1 VAHINKO- JA VASTUURAHASTON TARKOITUS JA KÄYTTÖ Vahinkorahaston perustamisen ja ylläpitämisen tarkoituksena

Lisätiedot

Fortum OmavastuuPlus vakuutus

Fortum OmavastuuPlus vakuutus Fortum OmavastuuPlus vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 18.3.2014 alkaen ja niitä sovelletaan 18.3.2014 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. 1. YLEISTÄ Ryhmävakuutuksen (vakuutusnumero 2001195543)

Lisätiedot

MÄÄRÄYKSET KATTAVUUDESTA POLKUPYÖRÄ CYFI2011:2

MÄÄRÄYKSET KATTAVUUDESTA POLKUPYÖRÄ CYFI2011:2 MÄÄRÄYKSET KATTAVUUDESTA POLKUPYÖRÄ CYFI2011:2 1 Vakuutuksen kattavuus Vakuutus korvaa sen määrän (omavastuun), jolla vakuutuksenottajan kotivakuutusyhtiö on vähentänyt polkupyörävarkaudesta saatavaa vahingonkorvausta.

Lisätiedot

Vakuutusehto YT01.6 Yritysturvan yleiset sopimusehdot Voimassa 1.10.2014 alkaen

Vakuutusehto YT01.6 Yritysturvan yleiset sopimusehdot Voimassa 1.10.2014 alkaen TMH 0.2 Vakuutusehto YT01.6 Yritysturvan yleiset sopimusehdot Voimassa 1.10.2014 alkaen Sisällysluettelo 1 Vakuutussopimuksen keskeisiä käsitteitä 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä

Lisätiedot

Kodin lisäturva -vakuutus alkaen

Kodin lisäturva -vakuutus alkaen Kodin lisäturva -vakuutus 1.10.2018 alkaen Väreen Kodin lisäturva -vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.10.2018 alkaen ja niitä sovelletaan 1.10.2018 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin.

Lisätiedot

JALKAPALLOTURVA. Vakuutusehdot 1.1.2014 F1401 SISÄLLYSLUETTELO

JALKAPALLOTURVA. Vakuutusehdot 1.1.2014 F1401 SISÄLLYSLUETTELO Vakuutusehdot 1.1.2014 F1401 JALKAPALLOTURVA SISÄLLYSLUETTELO JALKAPALLOTURVA... 2 1 Vakuutettu ja edunsaaja... 2 2 Voimassaolo... 2 3 Korvaukset... 2 4 Korvauksen hakeminen... 2 YLEISET SOPIMUSEHDOT...

Lisätiedot

Yritysvakuutukset Yleiset sopimusehdot YS15 1.4.2015 VAKUUTUSEHDOT

Yritysvakuutukset Yleiset sopimusehdot YS15 1.4.2015 VAKUUTUSEHDOT Yritysvakuutukset Yleiset sopimusehdot YS15 1.4.2015 VAKUUTUSEHDOT Yritysten yleiset sopimusehdot YS15 Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan niissä vakuutussopimuksissa, joissa siitä on sovittu. Kulloinkin

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti

MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus 15.9.2003 pakollinen aineopintotentti Muita kuin assistentille sähköisesti toimitettuja mallivastauksia ei ole julkaistu tässä. Niitä voi etsiä laitoksen aulasta tai ao.

Lisätiedot

Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus

Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2016 alkaen Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus Sisällysluettelo 1 Vakuutuksen tarkoitus 2 2 Vakuutuksen ottajat ja vakuutetut 2 3 Vakuutuskausi 2 4 Tuomioistuimet ja

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 13.3.2006

Yleinen velvoiteoikeus 13.3.2006 Yleinen velvoiteoikeus 13.3.2006 Vastaustilaa on kaksi sivua kysymyksissä nro. 1 3. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan. Sivun oikeaan laitaan on jätettävä yhden

Lisätiedot

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400 VAKUUTUSKIRJA Sivu Ryhmatapatu rmavakuutus 1 Vakuutustunnus 25.11.2010 70090201950 Asiakastunnus 20532702 RESERVILAISLIITTO RY DOBELNINKATU 2 00260 HELSINKI Vakuutuksenottaja Vakuutuskausi Maksu e RESERVILAISLIITTO

Lisätiedot

Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot

Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot etera.fi/yel Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot Yleisiä määräyksiä 1 Näitä vakuutusehtoja sovelletaan yrittäjän eläkelain 110 :n mukaisen vakuutussopimuksen tehneen yrittäjän

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto OTT, VT, apulaisprofessori VAHINGONKORVAUSOIKEUTTA

Suvianna Hakalehto OTT, VT, apulaisprofessori VAHINGONKORVAUSOIKEUTTA Suvianna Hakalehto OTT, VT, apulaisprofessori VAHINGONKORVAUSOIKEUTTA Suvianna Hakalehto-Wainio 7.10.2015 1 LUENTOJEN RAKENNE 1) Vahingonkorvaus oikeudenalana 2) Tuottamus 3) Ankara vastuu 4) Erityissääntelyn

Lisätiedot

YKSITYISHENKILÖ. takaajana OIKEUSMINISTERIÖ KULUTTAJAVIRASTO SUOMEN PANKKIYHDISTYS RAHOITUSTARKASTUS

YKSITYISHENKILÖ. takaajana OIKEUSMINISTERIÖ KULUTTAJAVIRASTO SUOMEN PANKKIYHDISTYS RAHOITUSTARKASTUS YKSITYISHENKILÖ takaajana OIKEUSMINISTERIÖ KULUTTAJAVIRASTO SUOMEN PANKKIYHDISTYS RAHOITUSTARKASTUS 2 3 Mikä on takaus 4 Yksityistakaajan suoja 5 Pankilla on velvollisuus antaa tietoja 6 Takaajan oma vastuukyky

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 219 Takaisinsaantivaatimuksen hylkääminen, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia, autovaurio Rakentajantiellä HEL 2016-004485 T 03 01 00 autovaurio, reunakivi,

Lisätiedot

KULJETUSERITYISEHTO 337: VASTUUOSA

KULJETUSERITYISEHTO 337: VASTUUOSA Kuo 1 KULJETUSERITYISEHTO 337: VASTUUOSA 1.1.1997 337.1 VAKUUTUKSEN KOHDE Vakuutuksen kohteena on vakuutuskirjaan merkitty toiminta ja siihen liittyvä korvausvastuu. 337.2 VAKUUTUSTURVAN VOIMASSAOLO 337.3

Lisätiedot

Fenniaturvan Matkavakuutusehdot

Fenniaturvan Matkavakuutusehdot Fenniaturvan Matkavakuutusehdot Voimassa 1.7.2014 alkaen SISÄLLYS VAKUUTUSSOPIMUSLAISTA JOHTUVIA OIKEUKSIA JA VELVOLLISUUKSIA 1 Vakuutussopimuksen keskeiset käsitteet... 1 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen

Lisätiedot

Kriisiturvavakuutus. Kriisiturvavakuutuksen vakuutusehdot

Kriisiturvavakuutus. Kriisiturvavakuutuksen vakuutusehdot Autoturvan kriisiturvavakuutusehdot 1.1.2016 Kriisiturvavakuutus Sisällysluettelo Kriisiturvavakuutuksen vakuutusehdot...1 Yleiset sopimusehdot...2 Kriisiturvavakuutuksen vakuutusehdot Kriisiturvavakuutus

Lisätiedot

Yritysten yleiset sopimusehdot YS15

Yritysten yleiset sopimusehdot YS15 Vakuutusehdot Voimassa 1.3.2015 alkaen Yritysten yleiset sopimusehdot YS15 Sisällysluettelo 1 Eräät keskeiset käsitteet...2 2 Tietojen antaminen ennen vakuutus sopimuksen tekemistä...2 2.1 LähiTapiolan

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot YLEISET SOPIMUSEHDOT. YL 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä. YL 1 Eräät keskeiset käsitteet

Yleiset sopimusehdot YLEISET SOPIMUSEHDOT. YL 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä. YL 1 Eräät keskeiset käsitteet Yleiset sopimusehdot Vakuutusehdot 1.1.2016 330658f 6.19 Sisällysluettelo YLEISET SOPIMUSEHDOT...1 YL 1 Eräät keskeiset käsitteet...1 YL 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä...1 YL 3

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot YLEISET SOPIMUSEHDOT. YL 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä. YL 1 Eräät keskeiset käsitteet

Yleiset sopimusehdot YLEISET SOPIMUSEHDOT. YL 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä. YL 1 Eräät keskeiset käsitteet Yleiset sopimusehdot Vakuutusehdot 1.1.2016 330 658f 11.16 Sisällysluettelo YLEISET SOPIMUSEHDOT...1 YL 1 Eräät keskeiset käsitteet...1 YL 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä...1 YL

Lisätiedot

Velvoiteoikeus

Velvoiteoikeus Velvoiteoikeus 25.2.2005 Vastaustilaa on yksi sivu kysymyksissä nro. 1 5. Kysymyksen nro. 6 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan. Sivun oikeaan laitaan on jätettävä yhden ruudun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 20 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2012-013496 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hyväksyä kehittämisjohtajan päätöksestä 22.10.2012, 346 tehdyn

Lisätiedot

AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT

AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yksityistalouksille Voimassa 1.1.2011 alkaen 133 151 1 10.10 (12.10) 50 000 SISÄLLYSLUETTELO KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT...3 1 VAKUUTUKSEN TARKOITUS...3

Lisätiedot

Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot

Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot Fenniaturva Ryhmävakuutusten vakuutusehdot Voimassa 1.7.2012 alkaen. Näitä ehtoja sovelletaan ennen 1.7.2012 alkaneisiin vakuutuksiin. SISÄLLYSLUETTELO VAKUUTUSSOPIMUSLAISTA JOHTUVIA OIKEUKSIA JA VELVOLLISUUKSIA

Lisätiedot

Yritysten yleiset sopimusehdot YS15

Yritysten yleiset sopimusehdot YS15 Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2019 alkaen Yritysten yleiset sopimusehdot YS15 Sisällysluettelo 1 Eräät keskeiset käsitteet... 2 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä... 2 2.1 LähiTapiolan

Lisätiedot

T A K A U S S I T O U M U S

T A K A U S S I T O U M U S T A K A U S S I T O U M U S Sivu 1 (6) Takauksen saaja Danske Bank Oyj Takaaja Kankaanpään kaupunki 01335961 Velallinen PSSV Palvelut Oy Päävelka Sopimuksen numero FI35 8116 7710 0328 54 Pääoma EUR 5 000

Lisätiedot

LUOTTOSUHDE 18.3.2015

LUOTTOSUHDE 18.3.2015 LUOTTOSUHDE 18.3.2015 Valinnainen opintojakso, 7 op 1. a: Koron korottaminen ja b: lisäkorko ( 2. Velan periminen. (Saarnilehto, Kivi ym) 3. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2013:72 on kysymys muun ohessa

Lisätiedot

OMAISUUSVAKUUTUS Vakuutusehdot. Aktia Private Banking- ja Aktia Platinum kortinhaltija

OMAISUUSVAKUUTUS Vakuutusehdot. Aktia Private Banking- ja Aktia Platinum kortinhaltija OMAISUUSVAKUUTUS Vakuutusehdot Aktia Private Banking- ja Aktia Platinum kortinhaltija Voimassa 15.11.2013 alkaen SISÄLLYSLUETTELO OMAISUUSVAKUUTUS 1. Vakuutuksen tarkoitus 2. Vakuutuksenottaja ja vakuutetut

Lisätiedot

VAHINGONKORVAUS- JA VAKUUTUSOIKEUS 5311609 5 OP VAKUUTUSOIKEUS 11/17/11 VAKUUTUSOIKEUDEN KESKEISET LÄHTÖKOHDAT

VAHINGONKORVAUS- JA VAKUUTUSOIKEUS 5311609 5 OP VAKUUTUSOIKEUS 11/17/11 VAKUUTUSOIKEUDEN KESKEISET LÄHTÖKOHDAT VAHINGONKORVAUS- JA VAKUUTUSOIKEUS 5311609 5 OP Syksy 2011 Onerva-Aulikki Suhonen onerva-aulikki. suhonen @uef.fi VAKUUTUSOIKEUS VAKUUTUSOIKEUDEN KESKEISET LÄHTÖKOHDAT Käsittää sekä yksityisoikeuteen,

Lisätiedot

Yritysvakuutukset Yleiset sopimusehdot YS VAKUUTUSEHDOT

Yritysvakuutukset Yleiset sopimusehdot YS VAKUUTUSEHDOT Yritysvakuutukset Yleiset sopimusehdot YS15 1.4.2015 VAKUUTUSEHDOT Yritysten yleiset sopimusehdot YS15 Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan niissä vakuutussopimuksissa, joissa siitä on sovittu. Kulloinkin

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia VAKUUTUSEHDOT. FENNIA-RYHMÄHENKITURVA (FRHV902) Vakuutusehdot ovat voimassa alkaen

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia VAKUUTUSEHDOT. FENNIA-RYHMÄHENKITURVA (FRHV902) Vakuutusehdot ovat voimassa alkaen Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia VAKUUTUSEHDOT FENNIA-RYHMÄHENKITURVA (FRHV902) Vakuutusehdot ovat voimassa 1.11.2010 alkaen Tämä henkivakuutus on vakuutussopimuslain (543/1994) 2 :ssä tarkoitettu henkilövakuutus

Lisätiedot

POHJANTÄHDEN YLEISET SOPIMUSEHDOT YL100

POHJANTÄHDEN YLEISET SOPIMUSEHDOT YL100 POHJANTÄHDEN YLEISET SOPIMUSEHDOT YL100 Vakuutusehdot voimassa 1.7.2013 alkaen SISÄLLYSLUETTELO VAKUUTTAMINEN 4 1 VAKUUTUSSOPIMUS 4 1.1 Vakuutussopimuksen keskeiset käsitteet 4 2 VAKUUTUSSOPIMUKSEEN TARVITTAVAT

Lisätiedot

MTK:n tuotevastuuvakuutus

MTK:n tuotevastuuvakuutus Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2013 alkaen 10 Vakuutuksen tarkoitus Vakuutuksen tarkoituksena on korvata jäljempänä kohdassa 20 mainittujen vakuutettujen vakuutetussa toiminnassa tuotetusta tai valmistetusta

Lisätiedot