Alfred Berg Katsaus eurooppalaisiin osakkeisiin. Lokakuu Kaisa Kivipelto
|
|
- Mari Järvenpää
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Alfred Berg Katsaus eurooppalaisiin osakkeisiin Lokakuu 2016 Kaisa Kivipelto
2 Alfred Berg Aktiivinen Fokus Uusi lähestymistapa omistajuuteen osakevalinnassa Rahasto sopii sijoittajalle, joka Haluaa sijoittaa euroalueen osakemarkkinoille Haluaa hyödyntää uusinta rahoitusalan tutkimustietoa ja Alfred Bergin salkunhoitajien ammattitaitoa Arvostaa järjestelmällistä osakevalintaa Hyväksyy pitkänkin sijoitushorisontin ja sijoituksen arvonvaihtelun Arvostaa vastuullista sijoittamista 2
3 Rahasto sijoittaa Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) alueella noteerattujen yhtiöiden osakkeisiin. Tuoreeseen tutkimustietoon 1 nojaava sijoitusprosessi on uniikki ja järjestelmällinen. Perustuu tutkimukseen, jonka mukaan yhtiöt joiden omistajat ovat sitoutuneita, menestyvät todennäköisesti muita yhtiöitä paremmin tulevaisuudessa. Mitä enemmän omistaja on sijoittanut sijoitusvarallisuudestaan yhtiöön, sen sitoutuneempana omistajaa voidaan pitää. Omistajuuden lisäksi osakevalinnassa korostetaan yhtiön historiallista ja ennustettua tuloksentekokykyä. 1 Ekholm, Anders and Maury, Benjamin (2014). Portfolio Concentration and Firm Performance. Journal of Financial and Quantitative Analysis, 49, pp
4 Omistajuuskriteerit täyttävät yhtiöt valitaan kaksivaiheeseen arvostusvaiheeseen. Sijoitusuniversumi 240 yhtiötä Historiallisten tulos- ja taselukujen perusteella valitaan yhtiöt, joiden analyysiä syvennetään. Tämän jälkeen yhtiöiden joukosta valitaan ne yhtiöt, joiden arvostustasot verrattuna kasvuodotuksiin täyttävät asettamamme kriteerit. Omistajuuskriteeri Historialliset tulos- ja tasetiedot Tulevaisuuden arvostus yhtiötä 120 yhtiötä Monivaiheisen analyysin tuloksena syntyy perusteellisesti tutkittujen yhtiöiden rahasto: Alfred Berg Aktiivinen Fokus Rahasto 4
5 Kuukausittaiset tuotot kulujen jälkeen Alfred Berg Aktiivinen Fokus ja MSCI Daily Net Total Return EMU Euro 10.00% Strategiamuutos 8.00% 6.00% 4.00% 3.52% 2.00% 0.53% 0.85% 1.65% 0.95% 0.43% 0.71% 0.60% 0.55% 0.00% -2.00% -0.76% -2.22% -0.00% -4.00% -6.00% -8.00% 10/15 11/15 12/15 01/16 02/16 03/16 04/16 05/16 06/16 07/16 08/16 09/16 Alfred Berg Aktiivinen Fokus MSCI Daily Net Total Return EMU Euro Ero Lähde: Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy 5
6 10.0% Kuukausittaiset tuotot kulujen jälkeen, 5 vuoden historia Alfred Berg Aktiivinen Fokus ja MSCI Daily Net Total Return EMU Euro 8.0% 6.0% 4.0% 2.0% 0.0% -2.0% -4.0% -6.0% -8.0% -10.0% 09/11 01/12 05/12 09/12 01/13 05/13 09/13 01/14 05/14 09/14 01/15 05/15 09/15 01/16 05/16 09/16 Alfred Berg Aktiivinen Fokus MSCI Daily Net Total Return EMU Euro Ero Lähde: Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy 6
7 105 Alfred Berg Aktiivinen Fokus B ja MSCI Daily Net TR EMU Euro indeksoitu tuotto Indeksoitu kehitys /2015 2/2016 4/2016 6/2016 8/2016 Alfred Berg Aktiivinen Fokus MSCI Daily Net TR EMU Euro Lähde: Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy 7
8 Alfred Berg Aktiivinen Fokus B ja vertailuindeksi* indeksoitu tuotto Indeksoitu kehitys /2011 9/2012 9/2013 9/2014 9/2015 9/2016 Lähde: Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Alfred Berg Aktiivinen Fokus Vertailuindeksi * Rahaston vertailuindeksi oli MSCI Europe, strategiamuutoksen myötä vertailuindeksi vaihdettiin MSCI Daily Net TR EMU Euro:ksi 8
9 Tuotot Lähde: Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy 9
10 10
11 Salkku Lähde: Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy 11
12 Salkku
13 KIITOS! Nimi Sijoituskohde Alfred Berg Aktiivinen Fokus Euroalueen osakkeet Osakkeiden määrä Hallinnointipalkkio 1.80 % ISIN-koodi Merkintätilit Kotimaa Valuutta B-osuudet FI B-osuudet IBAN FI Suomi Euro Aloituspäivä Salkunhoitajat Hallinnointiyhtiö Arvonlaskenta Kaisa Kivipelto ja Peter van Berlekom Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy J.P. Morgan Chase Bank N.A.(London Branch) RISKITUNNUSLUVUT Sijoitushorisontti 5-7 vuotta Riskiluokka 6 13
14 OTA YHTEYTTÄ Arto Niemenpää Jutta Karila Kari Kulpakko Juhani Keinänen Mervi Rapo Helsinki Oslo Tukholma Keskuskatu 1 B Munkedamsveien 35 Nybrokajen 5 FI Helsinki P.O. Box 1294 Vika P.O. Box tel NO-0111 Oslo SE Stockholm tel tel VASTUUNRAJOITUS Tämä esitys ei ole kehotus merkitä tai lunastaa katsauksen kohteena olevan rahaston osuuksia. Sijoituskatsausta laadittaessa on pyritty varmentamaan siinä käytettyjen tietojen oikeellisuus. Alfred Berg ei vastaa katsauksen sisältämien tietojen mahdollisista virheistä tai puutteista. Rahaston historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta arvonkehityksestä. Rahastosijoituksen arvo voi nousta tai laskea, ja sijoittaja saattaa menettää rahastoon sijoittamiaan varoja. Voitte tutustua rahaston avaintietoesitteeseen, riskiluokkaan, rahaston sääntöihin sekä rahastoesitteeseen osoitteessa Kaikki immateriaalioikeudet tähän asiakirjaan kuuluvat Alfred Bergille, ellei muuta ole erikseen mainittu. Asiakirja on laadittu yksityistä käyttöä varten, eikä sitä saa kopioida tai jakaa ilman Alfred Bergin etukäteen antamaa kirjallista suostumusta.. Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy, BNP Par 14
AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili
AVAINTIETOESITE 06/2018 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston
MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A
MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A KORKOMARKKINAT LYHYET KOROT KORKOTASO % KORKOTASO % 9/14/2016 2 KORKOMARKKINAT PITKÄT KOROT (HYVÄLAATUISET)
VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT
VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT toiminnan alusta 1.11.2012-30.6.2015 7 6 5 4 3 Aggressiivinen 47,94% Kasvuhakuinen 37,73% Tasapainoinen 27,88% Maltillinen 18,04% Varovainen 8,64% 2 1-1 1.11.12 1.3.13
AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili
2/2019 AVAINTIETOESITE Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston
ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB SMART
ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB SMART UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Erikoissijoitusrahasto UB Smart älykäs varainhoitorahasto UB Smart on erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisille
UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO
UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Laadukasta varainhoitoa rahastomuodossa Erikoissijoitusrahasto UB Smart UB Smart on erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisille
AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili
AVAINTIETOESITE 01/2017 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston
AVAINTIETOESITE SIJOITUSRAHASTO AKTIA EUROPE SMALL CAP, OSUUSLAJIT JA -SARJAT A, B, C JA D
AVAINTIETOESITE 02/2018 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston
JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 280,67
JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 280,67 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,84 %. Vuoden alusta tuottoa oli elokuun lopussa kertynyt +18,30 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009
Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita.
Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä
MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA
MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA LähiTapiola Varainhoito Oy Hannu Nummiaro, yksityistalouden ekonomisti Twitter: @HannuNummiaro Sähköposti: hannu.nummiaro@lahitapiola.fi LOKAKUU 2018 TALOUSNÄKYMÄT
erikoissijoitusrahasto investium osakevarainhoito
erikoissijoitusrahasto investium osakevarainhoito Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito hyödyntää kansainvälisesti erityisen ansioituneita salkunhoitajia ja kustannustehokasta indeksisijoittamista.
Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus
Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus 30.9.2017 LYHYESTI: Syyskuu oli vahva sijoituskuukausi. Sekä osake- että korkomarkkinat kehittyivät suotuisasti. Suuria keskustelunaiheita oli Yhdysvaltain keskuspankki
JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 264,83. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +0,30 %
JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli joulukuun lopussa 264,83 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +0,30 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +164,83 %, eli vuositasolla
ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus
11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 ALLOKAATIO KASVU MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,3 % 75 % Korkosijoitukset 19,7
JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 268,91. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +1,54 %
JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli tammikuun lopussa 268,91 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,54 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on
ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus
11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 51,4 % 50 % Korkosijoitukset
AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO
AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB Amerikka patentoidulla sijoitusprosessilla tuloksiin UB Amerikka on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittava rahasto, jonka salkunhoidossa
ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus
11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 52,3 % 50 % Korkosijoitukset 47,7 %
ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus
11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,1 % 25 % Korkosijoitukset
JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 255,76
JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli kesäkuun lopussa 255,76 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +8,58 %. Vuoden alusta tuottoa oli kesäkuun lopussa kertynyt +7,80 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009
ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus
11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO MALTTI OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 26,7 % 25 % Korkosijoitukset 73,3
Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO
JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 214,50 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -16,41 %. 12 kuukauden tuotto oli elokuun lopussa -15,02 % ja kuuden
Hajauttamisen perusteet
Hajauttamisen perusteet Sisältö 1. Miksi hajauttaa sijoituksia? 2. Ajallinen hajauttaminen 3. Hajautus omaisuusluokissa 4. Toimialakohtainen hajauttaminen 5. Hajauttaminen yhtiön koon mukaan 6. Maantieteellinen
Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon.
Muutoksia sijoitusjakaumassa NOKIAN KEVENNYS, FORTUMIN LISÄYS TÄMÄN VIESTIN TARKOITUS Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon. Nokiassa koko
JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO
JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli huhtikuussa lopussa 279,70, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +2,38 %. 12 kuukauden tuotto oli huhtikuun lopussa +25,30 % ja kuuden kuukauden tuotto +14,73
INSTITUUTIO RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,8 % 75 % Korkosijoitukset 24,2 % Joukkolainat 19,0
Elite Alfred Berg Osakevarainhoito Sijoitusrahasto sulautuu Elite Alfred Berg Osake Sijoitusrahastoon
ASIAKASTIEDOTE 9.11.2018 1/4 Arvoisa Asiakkaamme, Elite Alfred Berg Osakevarainhoito Sijoitusrahasto sulautuu Elite Alfred Berg Osake Sijoitusrahastoon Elite Alfred Berg Osakevarainhoito Sijoitusrahasto
JOM Rahastot. Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009
JOM Rahastot Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009 JOM Rahastoyhtiö Oy on suomalainen boutique -rahastoyhtiö, joka hallinnoi kahta Aasian osakemarkkinoille sijoittavaa sijoitusrahastoa. JOM Silkkitie
AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili
AVAINTIETOESITE 6/2018 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston
JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 227,12
JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 227,12 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -4,37 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt 127,12 % eli vuositasolla tuotto
Vastuullisuusanalyysin merkitys Sijoittajan näkökulma. LähiTapiola Varainhoito Oy 1
Vastuullisuusanalyysin merkitys Sijoittajan näkökulma LähiTaa Varainhoito Oy 1 Agenda 1. LähiTaa Varainhoidon sijoitusfilosofia 2. Vastuullisuusanalyysi ja merkitys sijoituspäätöksissä 3. Raportoinnin
Hajauttamisen perusteet
Hajauttamisen perusteet Tervetuloa webinaariin! Tavoitteena on, että opit hajauttamisen perusteet. On kuitenkin hyvä muistaa, että on olemassa muitakin huomioonotettavia yksityiskohtia, joita valistuneen
Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - toukokuu
31.05.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito Kuukausiraportti - toukokuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Tiedot
OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt
OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt Voimassa 24.9.2014 alkaen. OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori (jäljempänä sijoituskori) tarjoaa valmiin,
Osakekaupankäynti 1, peruskurssi
Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi mm. mikä osake on, miten pörssi toimii ja miten osakesäästämisen voi aloittaa. Lisäksi tutustutaan Nordnetin työkaluihin.
JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 243,48
JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli maaliskuun lopussa 243,48 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +5,58 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt 143,48 % eli vuositasolla
Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018
Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -
RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset
Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy. Rahastoesite
Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy Rahastoesite Suomeen rekisteröidyt rahastot Päivitetty 10.7.2017 Tämä rahastoesite on laadittu valtionvarainministeriön 20.3.2014 antaman rahastoesiteasetuksen mukaisesti
JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO
Aasiassa kurssikehitys oli elokuussa hyvin epäyhtenäistä, kun Kaakkois-Aasian maiden pörssit jatkoivat kiihtyvällä vauhdilla laskujaan, eikä kyseisten maiden heikkenevät valuutat auttaneet tilannetta.
INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus
9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5 % 25 % Korkosijoitukset 69,5 % Joukkolainat
Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?
Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET
JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 282,11. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,93 %
JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli kesäkuun lopussa 282,11 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -0,93 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +182,11
PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus
9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset
AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski- ja tuottoprofiili
AVAINTIETOESITE Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston
PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus
9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2
AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5
AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5 Kehittyneiden markkinoiden osakkeet Aktia Capital, Aktia Nordic, Aktia Nordic Small Cap, Aktia Eurooppa, Aktia Europe Small Cap, Aktia America, Nomura Japan Strategic Value
Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - kesäkuu
30.06.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito Kuukausiraportti - kesäkuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Tiedot
RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,6 % 75 % Korkosijoitukset
RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus
7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 RAHASTO MALTILLINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,2 % 25 % Korkosijoitukset
JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 273,47. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +4,85 %
JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 273,47 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +4,85 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on
PROFIILI KASVU Salkkukatsaus
3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset
RAHASTO TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 55,8 % 50 % Korkosijoitukset
ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB REAALIOMAISUUS
ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB REAALIOMAISUUS Reaaliomaisuus tarjoaa mahdollisuuden päästä kilpailukykyiseen tuottoon keskimääräistä alhaisemmalla riskillä. Juuso Uski sijoitusjohtaja Erikoissijoitusrahasto
RAHASTO KASVU Salkkukatsaus
8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,1 % 75 % Korkosijoitukset
RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus
8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 49,3 % 50 % Korkosijoitukset
RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus
7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 1/2018 7/2018 1/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 24,5 % 25 % Korkosijoitukset
Handelsbanken Rahastoyhtiö Oy Helsinki 26. elokuuta 2014
Handelsbanken Rahastoyhtiö Oy Helsinki 26. elokuuta 2014 Sijoitusrahasto Handelsbanken Eurooppa Aggressiivinen -rahaston osuudenomistajille Pyrimme keskittämään ja tehostamaan rahastotoimintaa Handelsbankenissa.
OP-Suomi Arvo syys-lokakuun tähtirahasto
OP-Suomi Arvo syys-lokakuun tähtirahasto Teemu Salonen OP-Suomi Arvon sijoituspolitiikka Rahaston sijoitukset kohdistetaan arvo-osakkeisiin, jotka ovat sellaisten yhtiöiden osakkeita, joiden markkina-arvo
ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5
erikoissijoitusrahasto investium kiinteistövarainhoito
erikoissijoitusrahasto investium kiinteistövarainhoito Historiallisesti kiinteistösijoitusten tuoton ja riskin suhde on ollut erinomainen moniin muihin omaisuusluokkiin nähden. Tarkko Laitinen hallituksen
Private Sijoitusvakuutukseen ja Private Kapitalisaatiosopimukseen liitettävissä olevien Danske Bank Private Banking sijoituskorien säännöt
Private Sijoitusvakuutukseen ja Private Kapitalisaatiosopimukseen liitettävissä olevien Danske Bank Private Banking sijoituskorien säännöt Danske Varainhoito Korko -sijoituskori säännöt Danske Varainhoito
ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,2 % 75 % Korkosijoitukset
ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,5 % 50 %
JOM Silkkitie & Komodo -rahastot
JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille
ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Kansainväliset Kiinteistöt
ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Kansainväliset Kiinteistöt TITANIUM kansainväliset kiinteistöt on helppo ja tehokas ratkaisu hajautetusta kiinteistösijoittamisesta kiinnostuneille. Rahasto sopii monenlaisiin sijoitussalkkuihin
ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,4 % 75 %
ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB REAALIOMAISUUS
ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB REAALIOMAISUUS UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Reaaliomaisuus tarjoaa mahdollisuuden päästä kilpailukykyiseen tuottoon keskimääräistä alhaisemmalla riskillä. Juuso Uski sijoitusjohtaja
ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus
9/2008 3/2009 9/2009 3/2010 9/2010 3/2011 9/2011 3/2012 9/2012 3/2013 9/2013 3/2014 9/2014 3/2015 9/2015 3/2016 9/2016 3/2017 9/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino
Salkunhoito Horisontti -sijoituskori
Salkunhoito Horisontti -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Sijoituskorin keskeiset ehdot Sijoituskorin nimi: Salkunhoito Horisontti -sijoituskori Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö
ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 1/2018 ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,4 % 25 % Korkosijoitukset
JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 232,06
JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli heinäkuun lopussa 232,06 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +0,07 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +132,06 % eli vuositasolla
AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5
AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5 Kehittyneiden markkinoiden osakkeet Aktia Capital, Aktia Nordic, Aktia Nordic Small Cap, Aktia Nordic Micro Cap, Aktia Eurooppa, Aktia Europe Small Cap, Aktia America, Nomura
ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim
ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Nils Petter Hollekim 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Kiinteistö -rahaston arvo nousi 45,8 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana
Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014
Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014 Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun
Aasian ja koko maailman osakemarkkinoita heiluttivat maaliskuussa Fed:n koronnostoodotukset/toteutukset
JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli maaliskuun lopussa 255,63 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -5,46 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on
JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 209,02. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -7,39 %
JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli lokakuun lopussa 209,02 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -7,39 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on
Aalto Tasapainoinen Sijoitusrahasto sulautuu Elite Trendi Sijoitusrahastoon.
ASIAKASTIEDOTE 1 (4) Arvoisa Asiakkaamme, Aalto Tasapainoinen Sijoitusrahasto sulautuu Elite Trendi Sijoitusrahastoon. Elite Rahastohallinto Oy selkeyttää rahastovalikoimaansa siten, että Aalto Tasapainoinen
POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO
POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO Miljardia Aktian hoidossa oleva asiakasvarallisuus 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012
AKTIA EUROPE SMALL CAP
AKTIA OPE SMALL CAP 1 PERUSTIEDOT RAHASTO- OSUUDEN ARVONKEHITYS Rahaston koko (milj. ) Salkunhoitaja 58,1 J. Haahtela, A. Thylin, A.Bergman 60% 50% 1 kuukausi -1,78% Vertailuindeksi Aloituspäivä Morningstar
OP-Focus touko-kesäkuun tähtirahasto
OP-Focus touko-kesäkuun tähtirahasto Antti Karessuo OP-Focus sijoituspolitiikka OP-Focus -erikoissijoitusrahasto on aktiivisesti hoidettu rahasto, joka sijoittaa Helsingissä listattujen yhtiöiden osakkeisiin.
MERKINTÄLOMAKE YKSITYISHENKILÖT
MERKINTÄLOMAKE YKSITYISHENKILÖT JOM Rahastoyhtiön JOM Silkkitie - tai JOM Komodo -sijoitusrahastoa voi merkitä kaksi kertaa kuukaudessa: 1) kuukauden 15. päivänä, tai sitä edeltävänä pankkipäivänä mikäli
SULAUTUMISIA JA SÄÄNTÖMUUTOKSIA OP-RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMISSA RAHASTOISSA
SULAUTUMISIA JA SÄÄNTÖMUUTOKSIA OP-RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMISSA RAHASTOISSA OP-Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on 12.6.2014 päättänyt toteuttaa yhtiön hallinnoimissa issa alempana ilmenevät sulautumiset. Sulautuva
Erikoissijoitusrahasto UB Reaaliomaisuus
Erikoissijoitusrahasto UB Reaaliomaisuus unitedbankers.fi Reaaliomaisuus tarjoaa mahdollisuuden päästä kilpailukykyiseen tuottoon keskimääräistä alhaisemmalla riskillä. Juuso Uski sijoitusjohtaja Erikoissijoitusrahasto
Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets
Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000
Osakekaupankäynnin alkeet
Osakekaupankäynnin alkeet Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi mm. mikä osake on, miten pörssi toimii ja miten osakesäästämisen voi aloittaa. Lisäksi tutustutaan Nordnetin työkaluihin. Mikäli
Aamuseminaari 9.4.2008
Aamuseminaari 9.4.2008 Rahastouutuuksia alkuvuonna Nordea Absoluuttisen Tuoton Salkku Rahastojen rahasto, joka yhdistää Nordean absoluuttisen tuoton strategioita Positiivista tuottoa ja hajautusta salkkuun
Sijoitusten hoitopalvelu
Sijoitusten hoitopalvelu Vaurastuminen kuuluu kaikille, oma salkunhoitaja jokaiselle. Aktiivista huolenpitoa sijoituksillesi Sijoitusten hoitopalvelu tarjoaa sinulle uudenlaista varojen hoitoa, olitpa
Älä tee näin x 10... Fisher nyt... Helsingin kovimmat kasvajat... Osinkoaristokraatteja New Yorkista... Kasvu ja Gordonin kaava... Burton G.
Sisältö Esipuhe... Alkusanat... Benjamin Graham Osta halvalla!... Omaperäisyydellä tuottoihin... Sijoittaminen vastaan spekulaatio... Defensiivinen sijoittaja... Tarmokas sijoittaja... Suhteellisen epäsuositut
Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy. Rahastoesite
Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy Rahastoesite Suomeen rekisteröidyt rahastot Päivitetty 6.5.2015 Yhteystiedot Vastuunrajoitus Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy Pohjoisesplanadi 37 A, 3. kerros 00100 HELSINKI
Tietoa sijoittajalle Kulujen vaikutus sijoituksen tuottoon
Tässä tiedotteessa kerrotaan esimerkein JAM Advisors Oy:n (jäljempänä Yhtiö ) ja sen Asiakkaan (jäljempänä Asiakas ) välillä kulloinkin voimassa oleviin sijoituspalvelusopimuksiin ( jäljempänä Sopimus
JOM Silkkitie & Komodo -rahastot
JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille
JOM Silkkitie & Komodo -rahastot
JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille
JOM Silkkitie & Komodo -rahastot
JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille
JOM Silkkitie & Komodo -rahastot
JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille
Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - lokakuu
31.10.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito Kuukausiraportti - lokakuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Tiedot
Rahastojen valuaatio on parhaillaan seuraavanlainen: EV/EBITDA 7.6, PE 9.4, P/BV 1.3 ja osinko 2.9 %.
JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli heinäkuun lopussa 237,81 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -4,14 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on
ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB METSÄ
ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB METSÄ UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB METSÄ V U O S I T U O T T O T AV O I T E Metsästä parempaa tuottoa Metsä on hyvin arvonsa säilyttävä ja vakaata tuottoa tarjoava sijoituskohde,
Osakekaupankäynnin alkeet
Osakekaupankäynnin alkeet Sisältö 1. Mikä on osake? 2. Kuinka sijoitan osakkeisiin? 3. Osakesijoittamisen edut 4. Verotus 5. Nordnet osakesijoittajan tukena 6. Katsaus sijoittajan työkaluihin Mikä on osake?