VALVOJAN ROOLI, TEHTÄVÄT JA VALTUUDET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALVOJAN ROOLI, TEHTÄVÄT JA VALTUUDET"

Transkriptio

1 VALVOJAN ROOLI, TEHTÄVÄT JA VALTUUDET Valvojakurssi Hannu Äystö Valvoja yleistä 2 Valvoja koulutus aloitettiin Lepaalla 1993 Vuosien saatossa on valvojakurssin on käynyt satoja henkilöitä Valvojan pätevyyden on hakenut noin 130 henkilöä Aktiivisesti valvontatyötä tekeviä on kymmeniä Tarve vihervalvojalle Rakentamisen ja ylläpidon teettäminen lisääntynyt Rakennuttaminen lisääntynyt ja sen vuoksi myös valvonnan tarve Valvoja rakennuttajan puolesta työsuoritusta valvova henkilö Vihervalvonnassa puhutaan paikallisvalvonnasta Vain yksi valvontaluokka Talonrakentamisessa kolme luokkaa 1

2 Valvonnan tehtäväkenttä 3 Kustannukset Yhteydenpito Suunnitelmien oikeellisuus Valvoja Asiantuntija Sopimuksen toteuttaminen Dokumentit Aikataulut Laatu Valvojan ominaisuuksia 4 Yhteistoimintakykyinen Ongelmanratkaisukyky Päätöksentekokyky Omaa maalaisjärkeä Asiantuntija omalla alalla Ei kuitenkaan ole työnjohtaja ja näinollen ei saa antaa työnjohdollisia määräyksiä Neuvottelutaitoinen Osaa tulkita suunnitelmia Jämäkkä Täsmällinen Tasapuolinen 2

3 5 Missä vaiheessa valvoja mukaan projektiin? Pitäisi valita ajoissa Ennen tarjouspyyntöä Tutustuu asiapapereihin, joka vaatii aikaa Varmistaa teknisten asiakirjojen virheettömyyden Tarjouspyynnön lähettämisen jälkeen Vastaa urakoitsijoiden kyselyihin Jos valvoja otetaan mukaan aloituskatselmuksen jälkeen ollaan myöhässä Tilaajan palkkaama valvoja 6 Tilaaja palkkaa Sopimuksessa sovitaan tehtävistä ja muista ehdoista Valvoja toimii tilaajan edustajana työmaalla On nimetty yhteyshenkilö Valvojan oltava selvillä urakan etenemisestä Tekee pääosan valvontatyöstä ja käyttää tarvittaessa muita valvojia KSE

4 Valvojan rooli 7 Valvoja ei saa olla esteellinen YSE 60 Valvojan pitää olla pätevä, YSE 60, KSE Valvoja palkattava ajoissa Rakennuttajan valvoja ei vähennä urakoitsijan vastuuta YSE 62 Valvojan työ virheitä ehkäisevää toimintaa Valvojan valtuudet 8 Tarkempi sopiminen tehdään tilaajan ja valvojan välisessä valvontasopimuksessa Valtuutus koskee seikkoja, joista aiheutuu lisäkustannuksia Muutos- ja lisätyöt, YSE 43 3 mom. ja YSE 59 4 mom. Valtuutetun henkilön nimeäminen YSE 59 1 mom. Urakoitsija kääntyy valvojan puoleen urakkasuoritusta koskevissa asioissa YSE 59 2 mom. 4

5 Valvojan valtuudet 9 YSE antaa valvojalle valtuuksia toteuttaa työtään YSE mom. Oikeus käydä rakennustyömaalla ja rakennustarvikkeiden sekä rakennusosien valmistuskohteissa Oikeus ottaa tarpeellisia kokeita ja tehdä mittauksia Saa käyttöönsä urakoitsijan laadunvarmistukseen liittyviä mittaustulokset ja laadunvarmistustiedot Kuka suorittaa valvontaa 10 Tilaajan palkkaama valvoja Erikoisvalvoja Urakoitsija (omavalvonta) Viranomaiset Rakennusluvan mukaiset katselmukset Suunnittelijat Materiaalin toimittajat 5

6 Kuka suorittaa valvontaa 11 Suunnittelijat Tekevät laatimiensa suunnitelmien yleisvalvontaa Voivat antaa suunnitelmia täydentäviä ohjeita Ei oikeutta määrätä tai sopia muutoksista urakkaan YSE 60 2 mom. Valvonnan tarve 12 Määräytyy seuraavien tekijöiden mukaisesti Toteutuksen kokoluokka Urakkamuoto Urakoitsija Urakan luonne Aikataulu Rakennuttajan osaaminen Lisää seuraavaksi tietoa urakkamuodoista 6

7 13 Urakkamuodon vaikutus valvonnan määrään Valvoja mukana alkuvaiheessa 14 Tarjouspyyntö ja sopimusvaihe Suunnitelmien tarkistaminen Tarjousten pyytäminen Lisätietojen antaminen Urakkaneuvottelut YSE 63 ja YSE 13 (Sopimuksen tekeminen) 7

8 Toteutuksen valvonta 15 Valvonta työmaalla voidaan jakaa seuraavasti Yleisvalvonta Ajallinen valvonta Laadun valvonta Turvallisuuden valvonta Talouden valvonta Dokumentointi Valvojan tehtäväluettelo Esim. RT (MAA- JA VESIRAKENNUSTYÖN TYÖMAAVALVONNAN TEHTÄVÄLUETTELO) Toteutuksen valvonta 16 Yleisvalvonta Varmistaa, että rakennuttajan luvat ovat kunnossa Viranomaiskatselmukset Toimii yhteyshenkilönä Työmaan piirustusten ajanmukaisuus Tarkastaa alustavasti urakoitsijan tekemät suunnitelmat Työvaiheiden laatu ja järjestys Tarvikkeet Katselmukset Työmaan ympäristövaikutukset Seuraa erityistöiden suoritusta ja vaadittavia pätevyyksiä 8

9 Toteutuksen valvonta 17 Ajallinen valvonta Tarkistaa urakoitsijan laatimat aikataulut ja vertaa toteutumaa YSE 5 Lisä- ja muutostöiden aikataulun noudattaminen Luonnonolosuhteiden vaikutus aikatauluun YSE 50 ja 20 Rakennuttajan omat hankinnat sovitetaan aikatauluun Selvittää aikataulupoikkeamat ja tarvittaessa pyytää katselmusta Seuraa eri tarkastusten ja vastaanoton oikea-aikaisuutta Seuraa aliurakoitsijoiden suoritusaikaa Toteutuksen valvonta 18 Laadun valvonta Urakoitsijan laatusuunnitelma tarkastus ja käyttö valvonnassa Valvoo erityisesti piiloon jäävien rakenteita Seuraa suunnitelmien toteutumista Verrataan pohjamaan laatu suunnitelmiin Seurataan maa-ainesten laatua ja tiivistämistä Huom. kasvualustat Erikoistöiden suorituksen seuranta Tarvittaessa pyydetään erikoistöiden valvoja Seuraa käytettyjä työmenetelmiä ja laitteita Tarvittaessa varmistaa laadun kokeella YSE mom. 9

10 Toteutuksen valvonta 19 Turvallisuuden valvonta Työmaan yleissiisteys Työmaan yleistä turvallisuutta Työmaaliikenteen turvallisuus Työturvallisuus on työmaan lisäksi myös lähialueiden turvallisuutta ja ympäristöhaittojen ehkäisyä Toteutuksen valvonta 20 Talouden valvonta Seurataan urakoitsijoiden taloudellista tilannetta ja maksuhäiriöitä Hyväksytään maksuerät maksukelpoisiksi Todetaan vakuuksien ja vakuutusten määrän sopimuksenmukaisuus Seuraa kustannuksia ja voi esittää vaihtoehtoja kustannusten vähentämiseksi Käsittelee valtuutuksen antamien oikeuksin lisä- ja muutostöistä (urakoitsijan tarjoukset) 10

11 Toteutuksen valvonta 21 Dokumentointi Valvojan työ nojautuu aina dokumentointiin Voidaan myöhemmin asian laita todeta aukottomasti Dokumentit Työmaapäiväkirjamerkinnät Työmaakokoukset (toimii sihteerinä) Tarkastukset Katselmukset Muut kirjalliset huomiot urakoitsijalle Toteutuksen valvonta 22 Dokumentointi Raportit tilaajalle Urakkanetti Arkistointi Tekstitiedostot, valokuvat Piirustukset, mittaustulokset, materiaalien takuutodistukset, mittaus- ja koetulokset, analyysit Rakennuttajalle luovutetut asiakirjat Tilaajan suuntaan esim. sähköpostilla Pyydetään kuittaus tilaajalta 11

12 Erityishuomioita ylläpidon valvonnasta 23 Valvonta kohdistuu valmiiseen työsuoritukseen Mahdollisuus velvoittaa urakoitsija pitämään kirjausta töiden suorituksesta Voi sähköisenä olla reaaliaikaista Vrt. liukkauden torjunta Valvontaa tehdään pistokokein satunnaisina ajankohtina tai urakoitsijan kanssa sovittuna ajankohtina Valvoja dokumentoi työtään Valokuvat, lomakkeet Valvojan tiedostettava urakkarajat ja ylläpidon laatutaso SOPIMUSTEKNIIKAN KESKEISET ASIAPAPERIT Valvoja-kurssi Hannu Äystö 12

13 Rakennuttamisen prosessi 25 Tarveselvitys/ hankesuunnittelu Suunnitteluttaminen Rakentamisen valmistelu Rakentaminen/ ylläpito 26 Tarveselvitys, hankesuunnittelu ja suunnitteluttaminen Tarveselvitys Hankesuunnittelu Suunnitteluttaminen Esitietojen perusteella suunnitelma toteutetaan Omalla organisaatiolla tai ulkopuolisilla suunnittelijoilla Pyydetään tarjoukset suunnittelutoimistoilta Ohjataan suunnittelua valittujen kustannusten perusteella Hyvin oleellinen vaihe Rakentamisen ja myöhemmän ylläpidon kustannukset määräytyvät tässä vaiheessa Vaillinaiset suunnitelmat johtavat rakentamisvaiheessa runsaisiin lisäja muutostöihin 13

14 Rakentamisen valmistelu 27 Tarjouspyyntö Ennen tarjouspyyntöä valvoja hyvä olla mukana varmistamassa piirustusten ja sen liitteiden oikeellisuudesta Urakkamuodon, -ajan valinta Urakkarajat Tarjouspyynnön lähettämisen jälkeinen tilanne Valvoja mukana vastaamassa kyselyihin Valvoja mukana esittelemässä kohdetta Valvoja mukana tarjousten vertailussa Urakkaneuvottelu (sopimuksen laadinta) 28 Kustannusten määräytyminen ja kertyminen 14

15 Sopimusasiakirjat, YSE A. Kaupalliset asiakirjat a) urakkasopimus; b) urakkaneuvottelupöytäkirja; c) nämä yleiset sopimusehdot; d) tarjouspyyntö ja ennen tarjouksen antamista annetut kirjalliset lisäselvitykset; e) urakkaohjelma tai muut sopimuskohtaiset urakkaehdot; f) urakkarajaliite; g) tarjous; h) määrä- ja mittaluettelot; i) muutostöiden yksikköhintaluettelo. B. Tekniset asiakirjat j) työkohtaiset laatuvaatimukset ja selostukset; k) sopimuspiirustukset; l) yleiset laatuvaatimukset ja työselostukset. Sopimusasiakirjat, sisältö 30 Tekeminen Mitä tehdään Miten tehdään Millä ehdoilla Mikä urakka Asiakirja Piirustukset Selostukset Urakkaohjelma Urakkaohjelma 15

16 Rakentamisen aikaiset asiakirjat 31 Aloituskatselmus Työmaakokoukset Katselmukset Viranomaistarkastukset Itselleluovutus (urakoitsija) Urakkasuorituksen tarkastus Vastaanottotarkastus Taloudellinen loppuselvitys Takuutarkastus Jälkitarkastus Muut VALVONTASOPIMUS Valvoja-kurssi Hannu Äystö 16

17 33 Kuka valvojana ja mitä tulevan valvojan pitäisi tietää kohteesta Valvoja omasta organisaatiosta Ulkopuolinen valvojakonsultti Valvojan selvitettävä ennen lupautumista Kohteen koko ja toteutusaika Millainen on kohde ja sen vaikeusluokka Millaiset suunnitelmat (piirustukset, työselotus ym.) Mikä on urakkamuoto Millä tavoin valvotaan Kuka on urakoitsija (jos vielä tässä vaiheessa tiedetään) Onko muita valvojia Rakennuttajan tiedot Millaisia valtuuksia valvojalla Valvontapalkkio 34 Kokonaispalkkio Tuntipalkkio Käyntipalkkio (käyntikerta) Muut palkkioon kuuluvat Onko muita tehtäviä, jotka eivät kuulu valvojan palkkioon? Erilliskustannukset Matkat Kopiointikulut Puhelin, nettiyhteys 17

18 Valvojan valtuudet 35 Valtuudet tehdä muutoksia joilla ei ole kustannusvaikutusta Valtuudet tehdä muutoksia, joilla on kustannusvaikutusta Muut kohdekohtaiset valvojan valtuudet Valvojan tehtävät 36 Olisi hyvä sopia mitä kuuluu valvonnan perustehtäviin Erillinen liite sopimukseen Muut tehtävät Sihteeri työmaakokouksissa Monistukset ja postitukset Mittaukset, kokeiden ottaminen Muut tehtävät 18

19 Valvontasopimus 37 Voi käyttää valmista lomaketta Rakennustyön valvontatyösopimusmalli RT Viherrakennustyön valvontasopimusmalli VYL 3007 Maa- ja vesirakennustyön työmaavalvonnan tehtäväluettelo RT Vihertöiden työmaavalvonnan tehtäväluettelo VYL 8001 Sopimusehdot KSE 1995 (Konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot) RT Valvontasuunnitelma 19

RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA

RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA ENVIRONMENT PETRA PIHLAINEN RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA Sisältö Yleistä rakennuttamisesta Suunnittelu Urakan kilpailutus Eri osapuolien vastuista ja velvoitteista Vastaanotto Viestintä Yleistä rakennuttamisesta

Lisätiedot

RAKENNUSURAKAN VALVONTA JA VASTAANOTTO

RAKENNUSURAKAN VALVONTA JA VASTAANOTTO RAKENNUSURAKAN VALVONTA JA VASTAANOTTO OSASTOPÄÄLLIKKÖ HARRI MÄKINEN SUOMEN TALOKESKUS OY 27.4.2012 2 SUOMEN TALOKESKUS - KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto

Lisätiedot

Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä

Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä TARVE- SELVITYS HANKE- SUUNNITTELU SUUNNITTELU RAKENTAMISEN VALMISTELU RAKENTAMINEN VASTAANOTTO JA TAKUU Kiinteistöilta Oulu 13.1.2010 NYKYTILAN JA KORJAUSTARPEEN

Lisätiedot

Suomen Kiinteistöliitto ry. Korjausrakentamispalveluiden. taloyhtiössä. Suomen Kiinteistöliitto ry. TkT Jari Virta

Suomen Kiinteistöliitto ry. Korjausrakentamispalveluiden. taloyhtiössä. Suomen Kiinteistöliitto ry. TkT Jari Virta Korjausrakentamispalveluiden ostaminen taloyhtiössä TkT Jari Virta Korjausrakentamisen osapuolia Valtuudet palveluiden hankintaan Kuntotutkijat tms. Valvojat Materiaalin toimittajat Urakoitsijat Tilaaja

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNINEN TOIMI VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS

PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNINEN TOIMI VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS 12.9.2017 Sisällys 2(5) RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 3 SUUNNITTELIJAT... 3 KATSELMUKSET... 3 URAKKAMUOTO JA URAKOITSIJAN VELVOLLISUUDET... 3 TILAAJAN VELVOLLISUUDET... 3 SOPIMUSASIAKIRJAT...

Lisätiedot

YSE:n käyttö PKSSK:ssa

YSE:n käyttö PKSSK:ssa INVESTOINNIT PKSSK:SSA G2, Päiki, apteekki ja silmäyksikkö 12/2011 (12,8 milj. ) L1, psykiatriatalon 1. vaihe10/2013 (12,2 milj. ) P2, pysäköintitalo 2. 12/2013 (9,0 milj. ) K-talo tehostetun palveluasumisen

Lisätiedot

Rakennuttajan edustajana ja tilaajana toimii Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus/rakentamispalvelut

Rakennuttajan edustajana ja tilaajana toimii Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus/rakentamispalvelut KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 2015 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET JA SOPIMUKSEN KOHDE 1.1 Rakennuttaja 1.2 Tilaaja 1.3 Toimittaja Rakennuttaja on Järvenpään kaupunki Rakennuttajan edustajana ja tilaajana

Lisätiedot

Tämä sopimuslomake on tarkoitettu rakennuttajan/tilaajan ja talonrakennustyön työmaavalvontaa suorittavan yrityksen väliseen sopimukseen.

Tämä sopimuslomake on tarkoitettu rakennuttajan/tilaajan ja talonrakennustyön työmaavalvontaa suorittavan yrityksen väliseen sopimukseen. kesäkuu 2014 1 (3) Korvaa RT 80282 TALONRAKENNUSTYÖN VALVONTASOPIMUS Tämä sopimuslomake on tarkoitettu rakennuttajan/tilaajan ja talonrakennustyön työmaavalvontaa suorittavan yrityksen väliseen sopimukseen.

Lisätiedot

Urakkasopimuksen tulkinta

Urakkasopimuksen tulkinta Urakkasopimuksen tulkinta Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Rakentamisen lait ja määräykset Urakoinnin sopimussuhteisiin ei ole olemassa erityistä lakia yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet sopimusvapaus

Lisätiedot

Taloyhtiön vastuu rakennuttajana

Taloyhtiön vastuu rakennuttajana Taloyhtiön vastuu rakennuttajana Maankäyttö- ja rakennuslaissa "huolehtimisvelvollisuus" tarkoittaa, että rakentamaan ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista

Lisätiedot

RAJAKYLÄN KOULUI, 1-vaihe, PERUSKORJAUS AV-HANKINTAAN LIITTYVIÄ MUITA VAATIMUKSIA

RAJAKYLÄN KOULUI, 1-vaihe, PERUSKORJAUS AV-HANKINTAAN LIITTYVIÄ MUITA VAATIMUKSIA OULUN KAUPUNKI 1 (5) RAJAKYLÄN KOULUI, 1-vaihe, PERUSKORJAUS AV-HANKINTAAN LIITTYVIÄ MUITA VAATIMUKSIA Yleistä Av-laitetoimittaja sitoutuu suorittamaan sovittua urakkasummaa vastaan tämän asiakirjan, tarjouspyynnön

Lisätiedot

URAKKASOPIMUKSET Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998

URAKKASOPIMUKSET Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 URAKKASOPIMUKSET Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 Antero Oksanen Ville Laine Kim Kaskiaro CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS 2010 Helsingin Kamari Oy ja tekijät ISBN 978-952-246-015-8 Kannen suunnittelu:

Lisätiedot

YSE 1998 Käyttö ja tulkinta. Talonrakennusteollisuus ry Asiamies Karri Kivioja Kuopio 30.9.2014

YSE 1998 Käyttö ja tulkinta. Talonrakennusteollisuus ry Asiamies Karri Kivioja Kuopio 30.9.2014 YSE 1998 Käyttö ja tulkinta Talonrakennusteollisuus ry Asiamies Karri Kivioja Kuopio 30.9.2014 Rakentamisen lait ja määräykset Lähtökohtana sopimusvapaus. Pakottavan lain vastainen sopimusehto on mitätön

Lisätiedot

Urakkasopimus 9.10.2015. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila

Urakkasopimus 9.10.2015. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila Urakkasopimus Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Rakentamisen lait ja määräykset Urakoinnin sopimussuhteisiin ei ole olemassa erityistä lakia yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet sopimusvapaus sopimuksen

Lisätiedot

URAKKASOPIMUSLUONNOS

URAKKASOPIMUSLUONNOS 27.6.2018 Sivu 1/8 Tilaaja Kemijärven Kaupunki / Tekniset palvelut Vapaudenkatu 8 B 98100 Kemijärvi Urakoitsija Rakennuskohde Vesikaton saneeraus Pöyliöjärventie 2-8 98120 Kemijärvi Sivu 2/8 Me allekirjoittaneet

Lisätiedot

RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Kukolanvainion kunnallistekniikan rakentaminen

RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Kukolanvainion kunnallistekniikan rakentaminen elokuu 2001 korvaa RT 80233 1 (5) TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Hanke Nro Rakennuskohde Kukolanvainion kunnallistekniikan rakentaminen Tilaaja

Lisätiedot

LVIA-URAKKA URAKKASOPIMUSLUONNOS. (Jakeluosoite) OULUN KAUPUNKI. XX.X.2015 Sivu 1/8 Projektinumero: ja

LVIA-URAKKA URAKKASOPIMUSLUONNOS. (Jakeluosoite) OULUN KAUPUNKI. XX.X.2015 Sivu 1/8 Projektinumero: ja XX.X.2015 Sivu 1/8 Projektinumero: 601252 ja 601253 Tilaaja: Liikelaitos Oulun Tilakeskus PL 30 90015 OULUN KAUPUNKI Urakoitsija: (Urakoitsijayritys) (Jakeluosoite) Hanke: Monitilatoimistomuutokset 2015-16

Lisätiedot

Rakennuttajan pätevöityskoulutus RAP 24 Talonrakentajille & infrarakentajille

Rakennuttajan pätevöityskoulutus RAP 24 Talonrakentajille & infrarakentajille 1. päivä 9.10.2013 YHTEINEN PÄIVÄ KOKONAISUUDEN HALLINTA Puheenjohtaja: 9.00 Avaus ja rakennuttajan pätevyyden toteaminen 9.30 Rakennuttajan (RAP pätevyyden omaavan) tehtäväkenttä 11.15 Tauko (syötävää

Lisätiedot

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998.

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. 1 Urakkasopimus YSE 1998 RT 80260 RT 80260 1(5) URAKKASOPIMUS YSE 1998 Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. Hanke Numero Rakennuskohde Urakkasopimus PÄÄURAKKA 1

Lisätiedot

8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2013 2017

8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2013 2017 Sivu 1 Tuusulan kunta 8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2013 2017 URAKKASOPIMUS LUONNOS Sivu 2 Rakennuttaja Tilaaja Tuusulan kunta Tekninen toimi Urakoitsija Kohde 8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS-

Lisätiedot

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998 toukokuu 1998 1 (10) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

Yhteiset kokoukset ja toimitukset

Yhteiset kokoukset ja toimitukset Yhteiset kokoukset ja toimitukset Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Työmaakokoukset Työmaakokouksen tarkoituksena on luoda kontakti osapuolten kesken todeta työmaan tuotannon tila tutkia onnistuneen lopputuloksen

Lisätiedot

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS SOPIMUS 22.2.2018 Sivu 1/5 Tilaaja: Tampereen kaupunki Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmä Frenckellinaukio 2 33100 Tampere Toteuttaja: Tampereen Tilapalvelut Oy Frenckellinaukio 2K 33100

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö rakennuttajana

Asunto-osakeyhtiö rakennuttajana Asunto-osakeyhtiö rakennuttajana 23.9.2010 Juha Ryynänen asianajaja, varatuomari, kauppatieteiden lisensiaatti www.juharyynanen.fi Rakennusurakka sopimusprosessina 1. Tarjouspyyntö 2. Tarjoukset 3. Urakkaneuvottelu

Lisätiedot

Hausjärven kunta/ tekninen toimiala Keskustie Oitti. Hanke: Lehtimajojen bitumi vesikatteen uusiminen KOKONAISURAKKA. 1.3.

Hausjärven kunta/ tekninen toimiala Keskustie Oitti. Hanke: Lehtimajojen bitumi vesikatteen uusiminen KOKONAISURAKKA. 1.3. LUONNOS 1.3.2019 Sivu 1/8 Tilaaja: Hausjärven kunta/ tekninen toimiala Keskustie 2-4 12100 Oitti Urakoitsija: Hanke: Lehtimajojen bitumi vesikatteen uusiminen KOKONAISURAKKA Lehtimajojen vesikatteen uusiminen:

Lisätiedot

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS VESIHUOLTO 2016 8.6.2016 HÄMEENLINNA 1 YHTEINEN TYÖMAA > Yhteisellä rakennustyömaalla tarkoitetaan työpaikkaa, jolla samanaikaisesti tai peräkkäin

Lisätiedot

Keskustien perusparannus. Puumala, Kirkonkylä PUUMALA. Tilaajan edustajat Sopimusasioissa Työsuoritukseen liittyvissä asioissa

Keskustien perusparannus. Puumala, Kirkonkylä PUUMALA. Tilaajan edustajat Sopimusasioissa Työsuoritukseen liittyvissä asioissa Kunnanhallitus 14.8.2017 142 liite nro 1 URAKKASOPIMUS 8.8.2017 1(6) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH

Lisätiedot

TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viheralueiden kunnossapidon urakkasopimus

TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viheralueiden kunnossapidon urakkasopimus sivu 1 / 6 TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Käyttöohje Tilaaja voi käyttää tätä malliasiakirjaa pohjana, kun hän laatii urakkasopimusta viheralueiden kunnossapitourakasta. Tätä malliasiakirjaa voi käyttää joko

Lisätiedot

SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET.

SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET. SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET Hanke Nurmijärven kunnan Klaukkalan ja Lepsämän alueurakka 1.10.2017-30.9.2020. Urakkakohde Urakkakohteina Nurmijärven

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka.

Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka. HARJAVALLAN KAUPUNKI Tekniset palvelut Keskustie 5b Päiväys Dnro 29200 HARJAVALTA 8.7.2013 URAKKAOHJELMA MULLINMÄENTIE,POROLANOJAN SILLAN RAKENTAMINEN 1 TILAAJA JA RAKENNUTTAJA Nimi: Osoite: Harjavallan

Lisätiedot

Viemäreiden sisäpuolinen korjaus

Viemäreiden sisäpuolinen korjaus Viemäreiden sisäpuolinen korjaus Ennen remonttia Remontin aikana Remontin jälkeen Jari Virta, Kiinteistöliitto Korjausedellytysten selvittäminen Hankesuunnittelu Suunnittelu Ennen remonttia Korjausedellytysten

Lisätiedot

Rakentamisen prosessi ja energiatehokkuus

Rakentamisen prosessi ja energiatehokkuus Rakentamisen prosessi ja energiatehokkuus 1 Hankeselvitysvaiheessa rakentamisen prosessissa Lähtötietojen varmistaminen Varmistetaan että kaikki mahdollinen projektin onnistumiseen välttämättömät tiedot

Lisätiedot

RIVITALON VESIKATON JA PIHA-ALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokratalot. Riikka Oinonen, toimitusjohtaja

RIVITALON VESIKATON JA PIHA-ALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokratalot. Riikka Oinonen, toimitusjohtaja Sivu 1 / 3 RIVITALON VESIKATON JA PIHA-ALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN Tilaaja Tilaajan edustaja Rakennuttaja Rakennuttajan edustaja ja valvoja Pääurakan sisältö Kiinteistö Oy PL 13, Keskuskatu 3 77601 Suonenjoki

Lisätiedot

TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viherrakennushankkeen urakkasopimus

TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viherrakennushankkeen urakkasopimus sivu 1 / 7 TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Käyttöohje Tilaaja voi käyttää tätä malliasiakirjaa pohjana, kun hän laatii urakkasopimusta viherrakennusurakasta. Tätä malliasiakirjaa voi käyttää joko sellaisenaan

Lisätiedot

Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen

Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen Nimitys 1 (5) Eteläisen hankinta-alueen kunnossapidon laadunvalvontaurakka 2017-2020 Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen ELY-keskus on rakennuttajan ominaisuudessa nimennyt

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA Savukosken vanhainkoti Perusparannus JA 11.02.2011 Sivu 2 (10)

URAKKAOHJELMA Savukosken vanhainkoti Perusparannus JA 11.02.2011 Sivu 2 (10) 11.02.2011 Perusparannus JA 11.02.2011 Sivu 2 (10) 1 TIETOJA RAKENNUSHANKKEESTA...4 1.1 Rakennuskohde...4 1.2 Rakennuttaja...4 1.3 käyttäjä...4 1.4 Suunnittelijat...4 2 URAKKAMUOTO...5 2.1 Urakkasuhteet...5

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA

MYRSKYLÄN KUNTA TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA MYRSKYLÄN KUNTA TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA 1 Sisältö MYRSKYLÄN KUNTA... 0 TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS... 0 URAKKAOHJELMA... 0 SISÄLTÖ... 1 0 RAKENNUSHANKKEEN YHTEYSTIEDOT... 3 0.1 RAKENNUTTAJA,

Lisätiedot

ORAVAKIVENSALMEN YKSITYIS- TIET Y1, Y2, Y3 JA Y25/K4

ORAVAKIVENSALMEN YKSITYIS- TIET Y1, Y2, Y3 JA Y25/K4 ORAVAKIVENSALMEN YKSITYIS- TIET Y1, Y2, Y3 JA Y25/K4 RAKENNUSTYÖT LAATUSUUNNITELMAN SISÄLTÖMALLI SISÄLLYSLUETTELO URAKAN LAATUSUUNNITELMA 2 1. LAATUSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TARJOUKSEN ANTAJAN

Lisätiedot

Siuntion kunta / Tekninen toimisto Krouvintie 1 02580 SIUNTIO

Siuntion kunta / Tekninen toimisto Krouvintie 1 02580 SIUNTIO Siuntion kunta / Tekninen toiisto Krouvintie 1 02580 SIUNTIO Störsvikintien Mt 11240, kevyen liikenteen väylän rakentainen välillä Kantatie 51 Saunanieentie, Siuntio URAKKAOHJELMA I SISÄLLYSLUETTELO: 1.TIETOJA

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMIALA URHEILUTIEN SILLAN. rakentaminen kokonaisurakkana URAKKAOHJELMA

KAUHAJOEN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMIALA URHEILUTIEN SILLAN. rakentaminen kokonaisurakkana URAKKAOHJELMA KAUHAJOEN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMIALA URHEILUTIEN SILLAN rakentaminen kokonaisurakkana Kauhajoen kaupunki 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1. TIETOJA RAKENNUSHANKKEESTA 4 1.1 Rakennuttaja 4 1.2 Tilaaja 4 1.3 Rakennuskohde

Lisätiedot

URAKKASOPIMUSLUONNOS. Kiilakiventie 1, 6. krs Urakoitsijakatu 1 90015 OULUN KAUPUNKI 33333 Urakoitsijan paikkakunta

URAKKASOPIMUSLUONNOS. Kiilakiventie 1, 6. krs Urakoitsijakatu 1 90015 OULUN KAUPUNKI 33333 Urakoitsijan paikkakunta LUONNOS 31.3.2011 Sivu 1/9 Tilaaja Urakoitsija Liikelaitos Oulun Tilakeskus Urakoitsija A Kiilakiventie 1, 6. krs Urakoitsijakatu 1 90015 OULUN KAUPUNKI 33333 Urakoitsijan paikkakunta Rakennuskohde Neitsytkorventie

Lisätiedot

ASUNTO OY HAUKKALINNA HANKKEEN ALOITUSINFO

ASUNTO OY HAUKKALINNA HANKKEEN ALOITUSINFO ASUNTO OY HAUKKALINNA HANKKEEN ALOITUSINFO 15.3.2017 Esa Niemi 28.2.2017 1 PÄÄTÖKSENTEKO JA SUUNNITTELUN ETENEMINEN KORJAUSHANKKEESSA LUPAHAKEMUS SOVITTAESSA 1 2 3 4 5 KUNTOTUTKIMUS TYÖN SISÄLLÖN SOPIMINEN

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA

URAKKAOHJELMA Sivu 1/10 URAKKAOHJELMA 7.10.2015 Rakennuskohde: Pornaisten kunta Mika Waltarin koulu Lähiliikuntapaikka Anttilantie 9 PORNAINEN LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN MAARAKENNUSURAKKA 1 RAKENNUSHANKKEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Öljyjätteen vastaanottoaseman saneeraus. Urakan informaatiotilaisuus 12.5.2015 klo 11.00

Öljyjätteen vastaanottoaseman saneeraus. Urakan informaatiotilaisuus 12.5.2015 klo 11.00 Öljyjätteen vastaanottoaseman saneeraus Urakan informaatiotilaisuus 12.5.2015 klo 11.00 Ruskon jätekeskus on avoinna arkisin klo 7.00 20.00 ja kesällä (huhti-marraskuu) lauantaisin 8.30 15.00. Ruskon jätekeskus

Lisätiedot

PL 21 07171 Pornainen Puh. 0400-415081 E-mail: jukka.pietila@pornainen.fi

PL 21 07171 Pornainen Puh. 0400-415081 E-mail: jukka.pietila@pornainen.fi PORNAISTEN KOULUKESKUKSEN TEKNISET TILAT Vesikaton uusimistyöurakka URAKKAOHJELMA 26.5.2014 0 RAKENNUSHANKKEEN YHTEYSTIEDOT 0.1 Rakennuttaja Kohteen rakennuttaja on Pornaisten kunta Yhdyshenkilö tekninen

Lisätiedot

Tarjous. Turun kaupunki, Kaupunkiympäristötoimiala/ Kaupunkiympäristön rakennuttaminen Vastaava rakennuttaja Mika Pitkänen

Tarjous. Turun kaupunki, Kaupunkiympäristötoimiala/ Kaupunkiympäristön rakennuttaminen Vastaava rakennuttaja Mika Pitkänen Tarjous Turun kaupunki, Kaupunkiympäristötoimiala/ Kaupunkiympäristön rakennuttaminen Vastaava rakennuttaja Mika Pitkänen mika.pitkanen@turku.fi PÄÄSKYVUOREN UUSI ASEMAKAAVA-ALUE URAKAN RAKENNUSTYÖN VALVONTA,

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA. Siuntion kunta / Tekninen toimisto Krouvintie 1 02580 SIUNTIO SUNNANVIKIN ALUEEN KATUJEN JA KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISURAKKA

URAKKAOHJELMA. Siuntion kunta / Tekninen toimisto Krouvintie 1 02580 SIUNTIO SUNNANVIKIN ALUEEN KATUJEN JA KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISURAKKA s. 1/12 Siuntion kunta / Tekninen toimisto Krouvintie 1 02580 SIUNTIO SUNNANVIKIN ALUEEN KATUJEN JA KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISURAKKA URAKKAOHJELMA TEKNLTK 536/2011 5.10.2011 s. 2/12 1. TIETOJA RAKENNUSHANKKEESTA

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA VÄLINE SOPIMUSJOHTAMISEEN. Prof. Jouko Kankainen JoKa-konsultit Oy

URAKKAOHJELMA VÄLINE SOPIMUSJOHTAMISEEN. Prof. Jouko Kankainen JoKa-konsultit Oy URAKKAOHJELMA VÄLINE SOPIMUSJOHTAMISEEN Prof. Jouko Kankainen JoKa-konsultit Oy TAUSTA Professori 1980 2009 Tilaajan avustamista urakkasopimusten teossa Urakkamuodon valinta Konsultin valinta Konsulttisopimusten

Lisätiedot

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä

Lisätiedot

RT 80272 VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209

RT 80272 VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (7) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon Rakennusurakan yleiset sopimusehdot

Lisätiedot

URAKKATARJOUSPYYNTÖ. Tarjouksen antajan tulee tarjouksessaan ilmoittaa lähetettyjen lisäselvitysten vastaanottamisesta.

URAKKATARJOUSPYYNTÖ. Tarjouksen antajan tulee tarjouksessaan ilmoittaa lähetettyjen lisäselvitysten vastaanottamisesta. INARIN KUNTA Inarin kunta, tekninen osasto Piiskuntie 2 99800 IVALO URAKKATARJOUSPYYNTÖ Sairaalantien kevyenliikenteenväylän parantaminen. Inarin kunta pyytää Teiltä urakkatarjoustanne oheisten urakka-asiakirjojen

Lisätiedot

Urakkaohjelma. Pvm. 14.11.2014. Projekti nro Projekti 1649V01. Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus. Kittilä VESIJOHTOJEN SANEERAUS

Urakkaohjelma. Pvm. 14.11.2014. Projekti nro Projekti 1649V01. Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus. Kittilä VESIJOHTOJEN SANEERAUS Laatija Rauno Huuki Urakkaohjelma Pvm. 14.11.2014 Sivu 1(9) Projekti nimi, Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus Projekti nro Projekti 1649V01 Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus Kittilä

Lisätiedot

Tarveselvityksestä takuuaikaan

Tarveselvityksestä takuuaikaan Korjausrakentaminen 2017- tapahtuma Tarveselvityksestä takuuaikaan 7.2.2017 Kari Uusikukka Sisällysluettelo 1. Tarveselvitys + esiselvitykset 2. Hankesuunnittelu 3. Toteutussuunnittelu 4. Rakentamisen

Lisätiedot

Urakkasopimus Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila

Urakkasopimus Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila Urakkasopimus Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Rakentamisen lait ja määräykset Urakoinnin sopimussuhteisiin ei ole olemassa erityistä lakia yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet sopimusvapaus sopimuksen

Lisätiedot

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (7) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä

Lisätiedot

RTØ RT 80272 13-10- 2015 VASTØNOTTOTARKASTUKSEN P. syyskuu 2000 korvaa RT 80209

RTØ RT 80272 13-10- 2015 VASTØNOTTOTARKASTUKSEN P. syyskuu 2000 korvaa RT 80209 RTØ KAl1PUNKl 13-10- 2015 RT 80272 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 VASTØNOTTOTARKASTUKSEN P YTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon

Lisätiedot

YSE 1998 SOPIMUSEHDOT Lisä- ja muutostyöt sekä vastaanotto ja taloudellinen loppuselvitys

YSE 1998 SOPIMUSEHDOT Lisä- ja muutostyöt sekä vastaanotto ja taloudellinen loppuselvitys YSE 1998 SOPIMUSEHDOT Lisä- ja muutostyöt sekä vastaanotto ja taloudellinen loppuselvitys Lisä- ja muutostyöt sekä niistä sopiminen YSE 1998 -ehdoissa on määritelmät lisä- ja muutostöille Lisätyö: Urakoitsijan

Lisätiedot

Virtain kaupunki TARJOUS 1 (9) Virtaintie Virrat (vs. tarjouspyyntö )

Virtain kaupunki TARJOUS 1 (9) Virtaintie Virrat (vs. tarjouspyyntö ) Virtain kaupunki TARJOUS 1 (9) VIRTAIN KAUPUNGIN KESKUSKEITTIÖN RAKENTAMINEN SR-URAKKANA 1 Tarjouksen tekijä Nimi: Osoite: Puhelin: Y-tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö tämän tarjouspyynnön osalta: Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA ESPOON KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA ESPOON KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3 VESIHUOLLON RAKENNUTTAMISEN ERITYISPIIRTEET Sisällysluettelo 1 Menettelytapaohje ja sen käyttö... 2 2 Hankinta... 2 3 Valvonta... 3 4 Vastaanotto... 4 5 Suoriteseuranta... 4 6 Laskutus ja kokouskäytännöt...

Lisätiedot

Jarmo Halonen Kiinteistön Tuottoanalyysit Oy. Kiinteistön Tuottoanalyysit Oy Halsuantie 4 00420 HELSINKI 0207 698 668 www. tuottoanalyysit.

Jarmo Halonen Kiinteistön Tuottoanalyysit Oy. Kiinteistön Tuottoanalyysit Oy Halsuantie 4 00420 HELSINKI 0207 698 668 www. tuottoanalyysit. Jarmo Halonen Kiinteistön Tuottoanalyysit Oy Tarvekartoitus hankesuunnittelu Rakennuttaminen Suunnittelu Rakentaminen Vastaanotto Tekninen suunnittelu, jossa määritellään hankkeen laatu ja laajuus Kaupallinen

Lisätiedot

Lisä- ja muutostyöt 6.5.2014. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila

Lisä- ja muutostyöt 6.5.2014. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila Lisä- ja muutostyöt Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Lisä- ja muutostyöt Keskeisin riidanaihe rakennusurakassa Suorittamistarve aiheuttavat suunnitelmien muutokset virheelliset, ristiriitaiset tai puutteelliset

Lisätiedot

Sujuvan toteutuksen perusta on hyvä suunnittelu case esimerkki toteutusvaihtoehdoista

Sujuvan toteutuksen perusta on hyvä suunnittelu case esimerkki toteutusvaihtoehdoista Sujuvan toteutuksen perusta on hyvä suunnittelu case esimerkki toteutusvaihtoehdoista Päätehtävät ja roolit Tilaaja päättää Isännöitsijä johtaa taloyhtiötä Projektijohtaja johtaa hanketta Valvoja valvoo

Lisätiedot

LUONNOS. Ylöjärven kaupunki / Yhdyskuntatekniikka Räikäntie 3 / PL 22 33471 Ylöjärvi

LUONNOS. Ylöjärven kaupunki / Yhdyskuntatekniikka Räikäntie 3 / PL 22 33471 Ylöjärvi toukokuu 1998 1 (11) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

URAKKARAJALIITE URAKKARAJALIITE MAANRAKENNUS- JA KUITUTÖIDEN URAKKARAJALIITE

URAKKARAJALIITE URAKKARAJALIITE MAANRAKENNUS- JA KUITUTÖIDEN URAKKARAJALIITE URAKKARAJALIITE MAANRAKENNUS- JA KUITUTÖIDEN URAKKARAJALIITE 1. HALLINTOJÄRJESTELYT 1.1. Yleistä 1.2. Informointivelvollisuudet 1.3. Asioiden kirjaaminen 1.4. Työaikataulu 1.5. Piirustusaikataulu Työmaan

Lisätiedot

KUHMOISTEN KUNTA Tekninen toimi Toritie 34 A Kuhmoinen

KUHMOISTEN KUNTA Tekninen toimi Toritie 34 A Kuhmoinen KUHMOISTEN KUNTA Tekninen toimi 17800 Kuhmoinen TARJOUSPYYNTÖ 21.5.2018 MYLLYKUJAN SANEERAUS PLV 260-380 Pyydämme tarjoustanne otsikossa mainitun urakan tekemisestä, tämän tarjouspyynnön ja siinä olevien

Lisätiedot

Asunto Oy Alkutie Alkutie Helsinki

Asunto Oy Alkutie Alkutie Helsinki Asunto Oy Alkutie 29-35 Alkutie 29-35 00660 Helsinki URAKKAOHJELMA Vesikatteen uusinta Alkutie 29-35 Vesikatteen uusinta, urakkaohjelma 2(14) SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 0 RAKENNUSHANKKEEN YHTEYSTIEDOT...

Lisätiedot

AS OY ROVANIEMEN TUOHITIE 4 Tuohitie 4 96910 Rovaniemi

AS OY ROVANIEMEN TUOHITIE 4 Tuohitie 4 96910 Rovaniemi AS OY ROVANIEMEN TUOHITIE 4 Tuohitie 4 96910 Rovaniemi URAKKAOHJELMA Salaoja- ja sadevesijärjestelmän uusiminen Urakkaohjelma 2 RAKENNUSHANKE Rakennushanke käsittää As Oy Rovaniemen Tuohitie 4. Salaoja-

Lisätiedot

Myrskylän kunta 24.01.2012 1119. Päiväkoti Helmi-Tarhan saneeraus ja lisärakennus Urakkaohjelma

Myrskylän kunta 24.01.2012 1119. Päiväkoti Helmi-Tarhan saneeraus ja lisärakennus Urakkaohjelma Päiväkoti Helmi-Tarhan saneeraus ja lisärakennus Urakkaohjelma 24.01.2012 1119 Arkkitehtitoimisto Hovi & Nikki, 48100 KOTKA tel. +358 5 210 3400 posti@edifica.fi Sisältö SISÄLTÖ... 2 0 RAKENNUSHANKKEEN

Lisätiedot

10.1 Urakkatarjouksen pyytäminen

10.1 Urakkatarjouksen pyytäminen 10 Urakoitsijan ja urakkamuodon VAlinta 10.1 Urakkatarjouksen pyytäminen Urakkatarjouspyynnön valmistelee projektinjohtaja suunnittelijoiden teknisten asiakirjojen pohjalta. Tarjouspyyntö määrittelee muun

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka PIENET KADUNRAKENNUSKOHTEET 2010/2 URAKKAOHJELMA. Päiväys 20.5.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka PIENET KADUNRAKENNUSKOHTEET 2010/2 URAKKAOHJELMA. Päiväys 20.5. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka PIENET KADUNRAKENNUSKOHTEET 2010/2 URAKKAOHJELMA Päiväys 20.5.2010 P.M. URAKKAOHJELMAN SISÄLLYSLUETTELO URAKKAOHJELMA... 1

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA. Hirvikosken koulu Rakennuksen purku LOIMAAN KAUPUNKI RAKENNUTTAMISPALVELUT

URAKKAOHJELMA. Hirvikosken koulu Rakennuksen purku LOIMAAN KAUPUNKI RAKENNUTTAMISPALVELUT LOIMAAN KAUPUNKI RAKENNUTTAMISPALVELUT Hanke 94308 Rakennuskohde Hirvikosken koulu Rakennuksen purku URAKKAOHJELMA Päiväys 15.10.2015 Laatija Loimaan kaupunki Rakennuttamispalvelut Rakennuttamisinsinööri

Lisätiedot

VASO/Kankaristonrivi. Kuoppamäenkuja Turku. Urakkaohjelma (lämpöpumppujen asentaminen)

VASO/Kankaristonrivi. Kuoppamäenkuja Turku. Urakkaohjelma (lämpöpumppujen asentaminen) VASO/Kankaristonrivi Kuoppamäenkuja 3 20400 Turku Urakkaohjelma (lämpöpumppujen asentaminen) Turku 01.02.2018 URAKKAOHJELMA VASO/KANKARISTONRIVI I ESITIEDOT 1 Urakan kohde VASO / Kankaristonrivi, Kuoppamäenkuja

Lisätiedot

Sopimusten merkityksestä

Sopimusten merkityksestä Sopimusten merkityksestä Jouni Koskela hallintonotaari, kiinteistönpitoinsinööri Esityksen sisältö: Hankkeen luonne Sopimusten sitovuus Osapuolet Osalliset Pätevyys, toimivalta Hyvä sopimus Tulkinta ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSLAITOS HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTO VIRANOMAISLAITURIEN RAKENNUSTYÖ

HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSLAITOS HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTO VIRANOMAISLAITURIEN RAKENNUSTYÖ HELSINGIN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA HEL 2015-010163 Tekninen yksikkö VHA 18.9.2015 HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSLAITOS HELSINGIN KAUPUNGIN VIRANOMAISLAITURIEN RAKENNUSTYÖ URAKKAOHJELMA 18.9.2015 HELSINGIN

Lisätiedot

Luumäen Hyvinvointiasema. Marttilantie 28, Taavetti. Urakkaohjelma

Luumäen Hyvinvointiasema. Marttilantie 28, Taavetti. Urakkaohjelma GRANLUND SAIMAA OY Luumäen Hyvinvointiasema 31.3.2017 Hammashoitolan ja neuvolan tilat Sisällysluettelo 1. RAKENNUSKOHDE, YLEISTÄ... 4 1.1 Kohteen nimi... 4 1.2 Sijainti... 4 1.3 Laajuus... 4 2. RAKENNUTTAJA...

Lisätiedot

ARVIOINTILOMAKE / VIHERALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Määräys 47/011/2015 Viheralan työmaan valvojana toimiminen

ARVIOINTILOMAKE / VIHERALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Määräys 47/011/2015 Viheralan työmaan valvojana toimiminen TUTKINNON SUORITTAJAN NIMI SYNTYMÄAIKA ARVIOINTIKOKOUKSEN TIEDOT AIKA PAIKKA ARVIOINTIKRITEERIT Työmaan valvonnan suunnitteleminen HAVAINTOJA TUTKINTOSUORITUKSESTA hankkii valvonnan kannalta tarpeelliset

Lisätiedot

ASUINRIVITALON ULKOMAALAUS

ASUINRIVITALON ULKOMAALAUS 1/8 URAKKATARJOUSPYYNTÖ Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. Tarjous tehdään alla mainitulla tavalla eriteltynä. Tarjous laaditaan urakkatarjouslomakkeelle.

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELU Hanke: Rantsilan päiväkoti

KOKONAISSUUNNITTELU Hanke: Rantsilan päiväkoti 1 Tilaaja: Siikalatvan kunta Tekniset palvelut Pulkkilantie 4 92600 PULKKILA SUUNNITTELUOHJELMA 25.6.2014 Sivu 1/6 Rantsilan päiväkoti KOKONAISSUUNNITTELU Hanke: Rantsilan päiväkoti 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA NAKKILAN KUNNAN KESÄN PÄÄLLYSTYSTYÖT

HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA NAKKILAN KUNNAN KESÄN PÄÄLLYSTYSTYÖT 1/6 URAKKAOHJELMA NAKKILA HARJAVALTA 3.2.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA NAKKILAN KUNNAN KESÄN 2017 2018 PÄÄLLYSTYSTYÖT 1 TILAAJA JA RAKENNUTTAJA Nimi: Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Osoite: keskustie

Lisätiedot

Hattulan seurakunnan virastotalon ja seurakuntatalon korjaus vaihe 1 URAKKAOHJELMA

Hattulan seurakunnan virastotalon ja seurakuntatalon korjaus vaihe 1 URAKKAOHJELMA Hattulan seurakunnan virastotalon ja seurakuntatalon korjaus vaihe 1 URAKKAOHJELMA 3.7.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tietoja rakennushankkeesta...1 1.1 Rakennuskohde ja -paikka...1 1.2 Rakennuttaja...1 1.3

Lisätiedot

SOPIMUS(luonnos) KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKKA.

SOPIMUS(luonnos) KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKKA. SOPIMUS(luonnos) KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKKA KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKAN SOPIMUS 1.10.2017 1.10.2020 Hanke Nurmijärven kunnan Klaukkalan ja Lepsämän alueurakka 1.10.2017-1.10.2020. Kunnossapitokohde

Lisätiedot

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA SOPIMUSMALLIN PÄIVITYS

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA SOPIMUSMALLIN PÄIVITYS YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA SOPIMUSMALLIN PÄIVITYS KUNTIEN TEKNISEN JOHDON PÄIVÄT 20.11.2015 TAMPERE 1 YHTEINEN TYÖMAA > Yhteisellä rakennustyömaalla tarkoitetaan työpaikkaa, jolla samanaikaisesti

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Riihipellontie 5 talot A - B - C, 7 talot A - B - C ja 8 talot A - B - C SAARIJÄRVI ULKO-OVIEN JA PARVEKEOVIEN UUSIMISURAKKA

TARJOUSPYYNTÖ. Riihipellontie 5 talot A - B - C, 7 talot A - B - C ja 8 talot A - B - C SAARIJÄRVI ULKO-OVIEN JA PARVEKEOVIEN UUSIMISURAKKA Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ ULKO-OVIEN JA PARVEKEOVIEN UUSIMISURAKKA Urakassa noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998 RT 16-10660 (viittauksissa on käytetty lyhennettä YSE). Riihipellontie

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA LEPPÄVEDEN PÄIVÄKOTI 1(7)

LAUKAAN KUNTA LEPPÄVEDEN PÄIVÄKOTI 1(7) LAUKAAN KUNTA LEPPÄVEDEN PÄIVÄKOTI 1(7) Tekninen osasto RAKENNUSAUTOMAATIOURAKKA Tilapalvelu 30.1.2015 TARJOUSPYYNTÖ Laukaan kunnan teknisen osaston tilapalvelu pyytää tarjoustanne Tiituspohjan koulun

Lisätiedot

TUPALANTIEN VESIHUOLLON RAKENTAMINEN URAKKAOHJELMA 26.8.2015

TUPALANTIEN VESIHUOLLON RAKENTAMINEN URAKKAOHJELMA 26.8.2015 URAKKAOHJELMA 1 (15) TUPALANTIEN VESIHUOLLON RAKENTAMINEN URAKKAOHJELMA 26.8.2015 URAKKAOHJELMA 2 (15) SISÄLLYSLUETTELO 1. TIETOJA RAKENNUSHANKKEESTA... 4 1.1. Rakennuttaja ja tilaaja... 4 1.2. Rakennuskohde...

Lisätiedot

URAKKAMUODOT JA VALVONTA

URAKKAMUODOT JA VALVONTA URAKKAMUODOT JA VALVONTA Valvojakurssi Hannu Äystö Hankkeen toteutusmuoto 2 Toteutusmuodolla tarkoitetaan hankkeen toteutustapaa Rakennuttamis-, suunnittelu- ja rakentamispalveluiden hankintatapa Tilaaja

Lisätiedot

Viherrakennustöiden ja viheralueiden kunnossapitotöiden valvontasuunnitelma

Viherrakennustöiden ja viheralueiden kunnossapitotöiden valvontasuunnitelma sivu 1 / 6 TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viherrakennustöiden ja viheralueiden kunnossapitotöiden valvontasuunnitelma Käyttöohje Tilaaja/valvoja voi käyttää tätä malliasiakirjaa pohjana, kun hän laatii viherrakennustöiden

Lisätiedot

PROJEKTINJOHTOPALVELUN TEHTÄVÄLUETTELO projektinjohtopalvelu, tehtäväluettelot, suunnittelun ohjaus, rakennuttaminen ja valvonta

PROJEKTINJOHTOPALVELUN TEHTÄVÄLUETTELO projektinjohtopalvelu, tehtäväluettelot, suunnittelun ohjaus, rakennuttaminen ja valvonta Infra053-710098 Liite 5 RT 10-10846 LVI 03-10388 ohjetiedosto kesäkuu 2012 / tammikuu 2018 PROJEKTINJOHTOPALVELUN TEHTÄVÄLUETTELO projektinjohtopalvelu, tehtäväluettelot, suunnittelun ohjaus, rakennuttaminen

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA KITTILÄN YLÄASTE Valtatie 9 A 99100 Kittilä

URAKKAOHJELMA KITTILÄN YLÄASTE Valtatie 9 A 99100 Kittilä Sivu 1 / 13 KITTILÄN YLÄASTE Valtatie 9 A 99100 Kittilä Sivu 2 / 13 01 RAKENNUSHANKKEEN YHTEYSTIEDOT 01.11 Rakennuskohde 01.12 Tilaaja Rakennuskohde sijaitsee Kittilässä. Kittilän Yläaste Valtatie 9 A

Lisätiedot

Mäntyharjun paloasema, Tarjouksen selonottoneuvottelun pöytäkirja

Mäntyharjun paloasema, Tarjouksen selonottoneuvottelun pöytäkirja 1 / 5 Tilaaja Mäntyharjun kunta Asematie 3 52700 Mäntyharju Hanke Mäntyharjun kunta, Mäntyharjun paloasema 2018 Kokousajankohta ja -paikka 5.6.2018 klo 8:00, Mikkeli, Yrittäjänkatu 2 Läsnä Timo Suutarinen

Lisätiedot

KLAUKKALAN JÄÄHALLIN LAAJENNUS JA OSITTAINEN PE- RUSKORJAUS

KLAUKKALAN JÄÄHALLIN LAAJENNUS JA OSITTAINEN PE- RUSKORJAUS KLAUKKALAN JÄÄHALLI LIIKELAITOS KLAUKKALAN JÄÄHALLIN LAAJENNUS JA OSITTAINEN PE- RUSKORJAUS Hankintaohje kylmä- ja iv-konteista Laatinut: S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A NURMIJÄRVEN KUNTA Hankintaohje

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Sivu 1/1 VIITE: KANSALLINEN HANKINTAILMOITUS JULKISTEN HANKINTOJEN ILMOITUSKANA- VALLA 31.3.2010

Tarjouspyyntö Sivu 1/1 VIITE: KANSALLINEN HANKINTAILMOITUS JULKISTEN HANKINTOJEN ILMOITUSKANA- VALLA 31.3.2010 Tarjouspyyntö Sivu 1/1 VIITE: KANSALLINEN HANKINTAILMOITUS JULKISTEN HANKINTOJEN ILMOITUSKANA- VALLA 31.3.2010 PYHÄN FIS-RINNE Pelkosenniemen kunta pyytää tarjoustanne Pyhän FIS-rinne -urakasta kaikkine

Lisätiedot

suunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri

suunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Osakasmuutosten valvonta asuntoosakeyhtiössä: toimijoiden pätevyys, suunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Oikeus ja velvollisuus 1.7.2010

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA SÄHKÖ-LOGISTIIKKA OSASTOT VESIKATTOJEN SANEERAUS. Ins.tsto Timo Alapere Näsintie 27 06100 PORVOO

URAKKAOHJELMA SÄHKÖ-LOGISTIIKKA OSASTOT VESIKATTOJEN SANEERAUS. Ins.tsto Timo Alapere Näsintie 27 06100 PORVOO ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Urakkaohjelma 24.02,2015 1(18) URAKKAOHJELMA SÄHKÖ-LOGISTIIKKA OSASTOT VESIKATTOJEN SANEERAUS Ins.tsto Timo Alapere Näsintie 27 06100 PORVOO ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

Osaa tulkita ja soveltaa piirustuksia ja muita suunnitelmia 1 2 3 4 EOS

Osaa tulkita ja soveltaa piirustuksia ja muita suunnitelmia 1 2 3 4 EOS Osaa tulkita ja soveltaa piirustuksia ja muita suunnitelmia 6 4 2 Osaa tulkita ja soveltaa piirustuksia ja muita suunnitelmia 6 4 2 7 Osaa vertailla suunnitelmia keskenään 6 4 2 Osaa vertailla suunnitelmia

Lisätiedot

Rakennustyömaan laadunhallinnan suunnittelu. Kimmo Anttonen aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus ry Itä-Suomi

Rakennustyömaan laadunhallinnan suunnittelu. Kimmo Anttonen aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus ry Itä-Suomi Rakennustyömaan laadunhallinnan suunnittelu Kimmo Anttonen aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus ry Itä-Suomi Työmaan laadunhallinta/ -varmistussuunnitelma 1. Vastuunjako selkeästi kuka tekee/vastaa mitä

Lisätiedot

ITÄINEN OHIKULKUTIE [1] Suunnittelusopimusluonnos

ITÄINEN OHIKULKUTIE [1] Suunnittelusopimusluonnos ITÄINEN OHIKULKUTIE [1] 1. Sopijapuolet Tilaaja Hyvinkään kaupunki, Tekninen keskus PL 21 05801 Hyvinkää Y-tunnus 012 5866-0 Toimittaja 2. Tehtävä Tämä konsulttisopimus sisältää tiesuunnitelman laatimisen

Lisätiedot

Työselostus ja laatuvaatimukset. Staran pienlouhintatyöt ajalla HEL

Työselostus ja laatuvaatimukset. Staran pienlouhintatyöt ajalla HEL Työselostus ja laatuvaatimukset Staran pienlouhintatyöt ajalla 1.1. 31.12.2017 HEL 2016-011768 TYÖSELOSTUS JA 2(5) 1. TYÖN SUORITUS Urakka käsittää kallion porauksen ja irrotuksen. Porattaessa on käytettävä

Lisätiedot

Tarja Ahovainio Kaukajärviosuuskunta 28.8.2013

Tarja Ahovainio Kaukajärviosuuskunta 28.8.2013 Tarja Ahovainio Kaukajärviosuuskunta 28.8.2013 Yhteishankkeessa mukana olleet kohteet As Oy Saarenaura Saarenvainionkatu 11 valm. 1970 As Oy Saarenkarhi Saarenvainionkatu 13 valm. 1971 As Oy Saarenkuokka

Lisätiedot

RAKENNUSTOIMISTO ANTTONEN OY LAADUNVARMISTUS- JA LAADUNHALLINTAKÄYTÄNTÖ

RAKENNUSTOIMISTO ANTTONEN OY LAADUNVARMISTUS- JA LAADUNHALLINTAKÄYTÄNTÖ RAKENNUSTOIMISTO ANTTONEN OY LAADUNVARMISTUS- JA LAADUNHALLINTAKÄYTÄNTÖ ALKUSANAT Rakennustoimisto Anttonen Oy:llä on hyvän ja luotettavan yhteistyökumppanin maine rakennusalalla liki 20 vuoden ajalta.

Lisätiedot