Kompleksisuus ja emergenssi strategisen johtamisen haasteena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kompleksisuus ja emergenssi strategisen johtamisen haasteena"

Transkriptio

1 Kompleksisuus ja emergenssi strategisen johtamisen haasteena Dekaanikokous

2 Rationalistisen strategia-ajattelun kriisi Strategiapandemiavirus on vallannut kirkon Strategiaa sävyttää idealististen lauseiden tuottaminen ja niiden kopioiminen Strategia erillisenä ja irrallisena suunnitteluna Johdon ajatustyönä syntynyttä epätoivoista yritystä ottaa hallitsematon tulevaisuus haltuun Mekanistisilla menetelmillä syntyy hahmotonta kompromissipuhetta, jolla ei ole vaikutusta toimintaan Toiveikkaat visiot eivät auta, ellei totuutta (kontekstin muutosta) uskalleta kohdata

3 Toisin sanoen Kokonaisuuden johtaminen osien avulla ei ole enää mahdollista Ennustettavia syy- ja seuraussuhteita ei ole Kontrollin ja järjestyksen ihanne on särkynyt Organisaatiota ja toimintaympäristöä ei voi enää erottaa toisistaan Olemme siirtyneet suljetusta avoimeen

4 Suljettu ja avoin yhteisö Dogmaattinen ajattelutapa Traditio on totta, se ohjaa ja sitoo Muuttumattomuus Oikean ajattelun puolustaminen On olemassa asioita, jotka eivät ole ajateltavissa Kilpailevat ajatusmuodot ovat uhka. Ne on tukahdutettava Kriittinen ajattelutapa Traditiot ovat historiallisia tulkintoja, joiden toimivuus arvioidaan vuoropuhelussa Muutos Vaihtoehtoisten ajatusten puolustaminen Kaikki on mahdollista Ajatuskannat ovat sovittuja diskursseja, joiden merkitykset ovat neuvoteltavissa Ari Hukari

5 Suljettu ja avoin yhteisö Yhteisö määrittää yksilön Yksilö on arvokas yhteisön osana, roolissaan velvollisuuksien ja oikeuksiensa toteuttajana Oikeus on positiivista, kumulatiivista ja pysyvää Sosiaaliset ja luonnonlait ovat yhteneväisiä Yksisuuntainen viestintä Behavioristinen oppimiskäsitys Ari Hukari Yksilö on olemassa ennen yhteisöä Yksilö säilyttää autonomiansa demokraattisessa prosessissa Oikeus on vaihdettavissa tilanteen ja enemmistön mukaan Sosiaaliset lainalaisuudet eivät toimi luonnonlakien vääjäämättömyydellä Reflektio, vastavuoroisuus Konstruktivistinen oppimiskäsitys

6 Suljettu ja avoin yhteisö Kuriyhteiskunta (Foucalt) esim. vankila, sairaala, koulu, kasarmi, tehdas Hierarkkinen auktoriteetti Aktuaalinen Kontrolliyhteiskunta (Deleuze) esim. avohoito, verkostot, kommunikaatio, nomadinen tila Sisäinen auktoriteetti Virtuaalinen Ari Hukari

7 Kompleksisuus Systeemit liittyvät ja kytkeytyvät toisiinsa Muutokset systeemissä vaikuttavat ennaltaarvaamattomasti muihin systeemeihin Muutokset ovat jatkuvaa epäjohdonmukaista virtausta Emergentit ilmiöt leimallisia Turbulenssi, kiihtyvät, pyörteiset muutokset

8 Kompleksisuus Avainkäsitteitä: Kytköksellisyys (connectivity), yhteenkietoutuminen Kaaos Yhteiskehittyminen (co-evolution) ja symbioottisuus Vahvistuvat syklit (takaisinkytkennät) Epälineaarisuus ja herkkyys alkutilanteelle Itseorganisoituminen (self-organization) Entropia (epäjärjestyksen tila) Attraktori (vetää kohti säännöllistä tilaa)

9 Mitä on emergenssi (putkahtelu, kehkeytyminen)? Systeemien kompleksisuus Alhaalta ylös ilmiö Mikroilmiöiden vaikutus Vastakohtana hierarkia (ylhäältä alas) Itseohjautuvuus ja vuorovaikutteisuus Esimerkkejä: muurahaisyhdyskunta, sää, internet, osakemarkkinat, media, kieli Ari Hukari

10 Parveilu (swarming) Mehiläiset, muurahaiset, heinäsirkat, linnut Shoppailu ja markkinakäyttäytyminen Liikennesuunnittelu Google, verkkoyhteisöt Missä määrin ihmiset itseorganisoituvat? Johtaminen suunnan määrittämistä, rajojen asettamista, edellytysten luomista Miten strategiat seurustelevat kompleksisen ja kaoottisen parvikäyttäytymisen kanssa? (esim. lue heikkoja signaaleja, varo törmäämästä, liiku samalla nopeudella, pyri keskustaan) Ari Hukari

11 Kompleksisuuskartta strategisen johtamisen välineenä Vahvistuvien syklien (negatiivisten ja positiivisten) tunnistaminen Jännitteiden tunnistaminen (attraktorien nimeäminen) Symbioottisten kehityskulkujen tunnistamista Funktioiden, yksikköjen ja voimakenttien (tai klustereiden) yhteyksien tunnistamista

12 Esimerkiksi Kirkosta eroaminen Kirkon heikentynyt talous Seurakuntalaisten kohtaaminen ohenee Paine henkilöstön vähentämiseen

13 CAS (Complex Adaptive Systems) Turbulenssi järjestyksen ja kaaoksen jännite: kuilun partaalla irrallisuus sekä menneestä että tulevasta Seurauksia: 1. improvisaatio ja syke 2. verkostot, yhteistoimintayritykset, symbioosit 3. hajautettu työ 4. kelluva, rullaava strategia

14 CAS käsitteistöä Emergentit ilmiöt, heikot signaalit Trendien yhteentörmäykset Itseorganisoituminen Dynaamiset verkostot, joissa toimijat toimivat sisäisinä yrittäjinä (useissa samanaikaisesti) Container: Johto toimii toimintarakenteen (raamin, rajojen) luojana Mahdollistava tila voi toimia magneettina, kenttänä, alustana, aitana tai liimana

15 Lisää CAS käsitteistöä Transforming exchange (uusintava vaihto) Appreciative sharing (arvostava jakaminen) Pattern (visio, hahmo, suunta) Significant differences (merkitykselliset erot heijastuvat hahmojen erilaisuutena, mutta niiden herättämät ristiriidat hyödynnetään käyttövoimana) Fasilitation: fasilitoimme organisatoorisia uudistumisia, luomme oppimisympäristöjä vaihdolle Steering: ohjaamme transformationaalisia muutosprosesseja Coaching: voimaannutamme toimijoita

16 Postmodernin ajattelun ja kompleksisuuden merkitys strategiselle johtamiselle Epävarmuus, monimutkaisuus ja nopealiikkeisyys pakottavat häivyttämään suunnittelun ja toiminnan rajan Huomio vuorovaikutukseen, dialogiin, osallistamiseen Huomio tarinoihin ja merkityksien tuottamiseen, mielikuvien ja maineen rakentamiseen Huomio identiteettityöhön

17 Ja lisää merkityksiä Dekonstruktio: asiantuntijaorganisaatiossa johto on pihalla, strateginen osaaminen on asiantuntijoilla (ei keskuksessa vaan kaikkialla) Johdon tehtävä on toimia voimaannuttajana Kokeileva, improvisoiva ja elämyksellinen innovaatioita tuottava prosessi Syvärakenteiden ja tunteiden ottaminen todesta

18 Kirjallisuutta Pekka Aula: Organisaation kaaos vai kaaoksen organisaatio (1999) Tensing & Totro (toim): Vallaton strategia (2010) Pirjo Ståhle: Itseuudistumisen dynamiikka systeemiajattelu kehitysprosessien ymmärtämisen perustana. Teoksessa Näkymätön näkyväksi (2004) Juuti & Luoma: Strateginen johtaminen (2009)

Strateginen johtaminen tässä ajassa. Henry-foorumi KTT Mikko Luoma, JTO 9.11.2010

Strateginen johtaminen tässä ajassa. Henry-foorumi KTT Mikko Luoma, JTO 9.11.2010 Strateginen johtaminen tässä ajassa Henry-foorumi KTT Mikko Luoma, JTO 9.11.2010 Strateginen johtaminen organisaation ohjaavana voimana Vakiintuneen johtamisajattelun ja -tutkimuksen mukaan strategia muodostaa

Lisätiedot

Kompleksisuus ja kuntien kehittäminen

Kompleksisuus ja kuntien kehittäminen Kompleksisuus ja kuntien kehittäminen Kuntatutkijoiden seminaari 25.5.2011, Lapin yliopisto, Rovaniemi Pasi-Heikki Rannisto, HT Tampereen yliopisto Haasteita johtamiselle ja johtamisteorioille Miksi ennustaminen

Lisätiedot

HR-johdon roolin muutoksesta ja sen vaikeudesta. KTT Mikko Luoma, JTO 29.3.2011 Finlandia-talo

HR-johdon roolin muutoksesta ja sen vaikeudesta. KTT Mikko Luoma, JTO 29.3.2011 Finlandia-talo HR-johdon roolin muutoksesta ja sen vaikeudesta KTT Mikko Luoma, JTO 29.3.2011 Finlandia-talo Henkilöstöjohtamisen kehitysvaiheet Suomessa Kari Liljan (1987) ja Mikko Luoman (2006) mukaan Hahmottumisvaihe

Lisätiedot

Strateginen suunnittelu kehittäminen ja koulutus, strategia osaamisen kielelle

Strateginen suunnittelu kehittäminen ja koulutus, strategia osaamisen kielelle Strateginen suunnittelu kehittäminen ja koulutus, strategia osaamisen kielelle Terveys- ja talouspäivät 2013 Risto Salminen 26.9.2013 Esitykseni ajatteluni taustoja strategian olemuksia metaforat ja kieli

Lisätiedot

Proaktiivinen strateginen johtaminen - lähtökohtia ja periaatteita. Arto Haveri Tulevaisuus Pirkanmaalla 25.10.2013

Proaktiivinen strateginen johtaminen - lähtökohtia ja periaatteita. Arto Haveri Tulevaisuus Pirkanmaalla 25.10.2013 Proaktiivinen strateginen johtaminen - lähtökohtia ja periaatteita Arto Haveri Tulevaisuus Pirkanmaalla 25.10.2013 Kompleksisuus ja dynaamisuus Kuntien kuten muidenkin organisaatioiden nähdään toimivan

Lisätiedot

VASTUULLINEN ITSEOHJAUTUVUUS oman toiminnan arviointi ja suunnittelu yhteisissä keskusteluissa - ennakoiva työote, monitaitoisuus

VASTUULLINEN ITSEOHJAUTUVUUS oman toiminnan arviointi ja suunnittelu yhteisissä keskusteluissa - ennakoiva työote, monitaitoisuus JOHTAMISEN MUUTOS ESIMIESTYÖN UUDET OSAAMISET -valmentava ote ja fasilitoivat menetelmät -strateginen ajattelu -asiakastyö JOHTAMISVOIMA määrääminen ohjeina, vaatimuksina ja kontrollina Hieararkinen johtaminen

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Workshopin tarkoitus Työpajan tarkoituksena on käsitellä osaamista

Lisätiedot

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Suomalaista sotea rakentamassa Lapin sairaanhoitopiiri Rovaniemi KTT, dos. Mikko Luoma 19.5.2016 Kuka? Mikko

Lisätiedot

Katse työyhteisöviestintään mikä tekee työyhteisöstä hyvinvoivan, luovan ja tuottavan ELISA JUHOLIN

Katse työyhteisöviestintään mikä tekee työyhteisöstä hyvinvoivan, luovan ja tuottavan ELISA JUHOLIN Katse työyhteisöviestintään mikä tekee työyhteisöstä hyvinvoivan, luovan ja tuottavan 3.10.2016 ELISA JUHOLIN elisa.juholin@helsinki.fi Lähtökohtia työyhteisöviestinnälle Kansantalouden suhteellinen etu

Lisätiedot

Metsäsektorin hyväksyttävyys kriisissä

Metsäsektorin hyväksyttävyys kriisissä Metsäsektorin hyväksyttävyys kriisissä Voidaanko brändeillä vaikuttaa? Maaliskuu 2006 Professori Helsingin yliopisto Psykologian laitos gote.nyman@helsinki.fi Mistä tiedämme.? Miten voimme toimia.? Kenelle

Lisätiedot

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Oppimisprosessi Kansallisesti sosiaali- ja terveys- ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä johdettu Alueellisiin tarpeisiin räätälöity Lasten ja nuorten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017 Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum

Lisätiedot

Ilkeät ongelmat moniammatillista johtamista monikulttuurisessa ympäristössä. Lape Pippuri, Verkostojohtamisen seminaari

Ilkeät ongelmat moniammatillista johtamista monikulttuurisessa ympäristössä. Lape Pippuri, Verkostojohtamisen seminaari Ilkeät ongelmat moniammatillista johtamista monikulttuurisessa ympäristössä Lape Pippuri, Verkostojohtamisen seminaari 26.8.2018 Pasi-Heikki Rannisto Professori, terveydenhuollon johtaminen Tampereen yliopisto

Lisätiedot

JOHTAJUUDEN HAASTEET. Kymenlaakson Kauppakamari Reserviupseerikoulu, Maneesi Pauli Juuti

JOHTAJUUDEN HAASTEET. Kymenlaakson Kauppakamari Reserviupseerikoulu, Maneesi Pauli Juuti JOHTAJUUDEN HAASTEET Kymenlaakson Kauppakamari Reserviupseerikoulu, Maneesi 3.11.2011 Pauli Juuti SISÄLLYS Kompleksinen, postmoderni maailma Johtamisen täytyy olla samanaikaisesti useita asioita Miten

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja johtamisen vaatimukset -paneeli

Tulevaisuuden kunta ja johtamisen vaatimukset -paneeli Tulevaisuuden kunta ja johtamisen vaatimukset -paneeli 12.9.2018 7.9.2018 Page 1 Johtajuus on suurennuslasin alla Maailma muuttuu, kunnat organisaatioina ja systeemeinä muuttuvat, johtamisen konteksti

Lisätiedot

Älykäs johtaminen kestävän uudistumisen mahdollistajana

Älykäs johtaminen kestävän uudistumisen mahdollistajana Älykäs kestävän uudistumisen mahdollistajana Toimitusjohtaja, FT Pentti Sydänmaanlakka Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella seminaari 9.3.2017 ESITYKSEN TEEMAT Yllätyksellinen toimintaympäristö

Lisätiedot

Akateeminen johtaminen. Helena Ahonen

Akateeminen johtaminen. Helena Ahonen Akateeminen johtaminen Helena Ahonen Akateemisen johtamisen työpaja 3 20.8. Ammattirooli ja persoona 27.8. Systeemiajattelu ja johtaminen 3.9. Johtaja rajan vartijana 10.9. Minä johtajana Ammattirooli

Lisätiedot

Onko tilannekuvasi ja -tajusi kohdallaan? Pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen LAPE-akatemian starttitilaisuus Helsinki,

Onko tilannekuvasi ja -tajusi kohdallaan? Pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen LAPE-akatemian starttitilaisuus Helsinki, Onko tilannekuvasi ja -tajusi kohdallaan? Pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen LAPE-akatemian starttitilaisuus Helsinki, 20.3.2019 @Heino1Olli https://www.youtube.com/watch?v=ylyhfo19pgo (tilanne ~4,36 min.

Lisätiedot

Tulevaisuuden ohjaustyöohjaustyön

Tulevaisuuden ohjaustyöohjaustyön Tulevaisuuden ohjaustyöohjaustyön tulevaisuus? Big picture Miten muodostaa kokonaiskuva rinnakkain, päällekkäin ja ennakoimattomasti tapahtuvien muutosten kokonaisuudesta? Iso kuva hukassa niin työyhteisöillä

Lisätiedot

Lapin ja Länsi-pohjan sote-johdon seminaari Muutosjohtaminen. Sirkka Saranki-Rantakokko, THM, HTT.

Lapin ja Länsi-pohjan sote-johdon seminaari Muutosjohtaminen. Sirkka Saranki-Rantakokko, THM, HTT. Lapin ja Länsi-pohjan sote-johdon seminaari 26.5 Muutosjohtaminen Sirkka Saranki-Rantakokko, THM, HTT Open Innovation 2.0: A New Paradigm /käyttäjälähtöisyys Curley M. & Salmelin,B. 2013 Mahdollisten maailmojen

Lisätiedot

Miten julkinen terveyskeskus hioutuu kilpailukuntoon?

Miten julkinen terveyskeskus hioutuu kilpailukuntoon? Miten julkinen terveyskeskus hioutuu kilpailukuntoon? Kuntien sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 13. 14.2.2019 Johanna Hämäläinen Projektisuunnittelija Oma Häme Kilpailukyky Uudistumiskyky Viestintä

Lisätiedot

Miten rakennamme älykästä suomalaista verkostoyhteiskuntaa hyvällä johtamisella?

Miten rakennamme älykästä suomalaista verkostoyhteiskuntaa hyvällä johtamisella? Miten rakennamme älykästä suomalaista verkostoyhteiskuntaa hyvällä johtamisella? Pentti Sydänmaanlakka & Pekka Jääskö Jyväskylä 12.1.2018 ESITYKSEN TEEMAT Yllätyksellinen toimintaympäristö ja ilkeät ongelmat

Lisätiedot

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6 Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 1 4/19/201 6 Mihin meitä korkeakoulusektorilla ja koulutuksessa yleisesti haastetaan? Hallituksen yksi strateginen painopiste: Osaaminen ja

Lisätiedot

USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista. 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab

USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista. 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab Mikä USO-hanke USO I-hanke (2010-2012) on ollut osa

Lisätiedot

Voimaa verkostoista Minkälaista dialogia tavoitellaan?

Voimaa verkostoista Minkälaista dialogia tavoitellaan? Voimaa verkostoista Minkälaista dialogia tavoitellaan? Hämeen työelämän kehittäjien kokoontumisajot 9.2.2016 Timo Järvensivu, KTT Verkostotyön tutkija ja asiantuntija Aalto-yliopisto ja nommoc seugolaid

Lisätiedot

Talousjohtaja strategiavaikuttajana: Kohti dialogista johtamista? Eero Vaara

Talousjohtaja strategiavaikuttajana: Kohti dialogista johtamista? Eero Vaara Talousjohtaja strategiavaikuttajana: Kohti dialogista johtamista? Eero Vaara http://www.hanken.fi/staff/vaara Strategisen johtamisen ongelmia» Toiminnallistamisen ( implementointi, jalkauttaminen ) vaikeudet»

Lisätiedot

Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa. Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni

Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa. Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni 18.-19.1.2018 Kanava 2: Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa Etsitään osallistujien kokemusten

Lisätiedot

Askel, askel, harha-askel. työnohjaajana ja konsulttina systeemien viidakossa

Askel, askel, harha-askel. työnohjaajana ja konsulttina systeemien viidakossa Askel, askel, harha-askel työnohjaajana ja konsulttina systeemien viidakossa Nimi Nimi Tekijät Marianne Tensing Timo Totro Kustantaja Metanoia Instituutti Taitto Ateljee-ar Kirjapaino Joutsen Media Oy

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti

Lisätiedot

Osaamisesta sosiaalista pääomaa rohkean johtamisen avulla

Osaamisesta sosiaalista pääomaa rohkean johtamisen avulla Osaamisesta sosiaalista pääomaa rohkean johtamisen avulla Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät 1.-2. 10.2009 Joensuu Minna Isoaho, KTM Fountain Park Fellow Stratebility Oy Tausta näkemysten takana 1. Rohkea

Lisätiedot

JOHTAMISEN ARKKITEHTUURI

JOHTAMISEN ARKKITEHTUURI JOHTAMISEN ARKKITEHTUURI Mitä tietojohtamisessa johdetaan? Palaveri HAUS:ssa, Leena Kononen 21.3.2014 Johtamisen arkkitehtuuri on johtamisen kokonaisuus On taitoa ymmärtää yhteyksiä ja yhteentoimivuutta

Lisätiedot

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TAVOITTEET 12.8.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Ammattimainen yhteistyö moniammatillisessa

Lisätiedot

TU-C9280 Viestintä 1. Luento 3, , Sisäinen viestintä Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne

TU-C9280 Viestintä 1. Luento 3, , Sisäinen viestintä Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne TU-C9280 Viestintä 1 Luento 3, 30.9.2016, Sisäinen viestintä Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne Agenda Alustus Keskustelua Ryhmätyö: Aallon sisäisen viestinnän

Lisätiedot

Cynefin viitekehys eri toimintaympäristöt

Cynefin viitekehys eri toimintaympäristöt 1 Cynefin viitekehys eri toimintaympäristöt Cynefin on Dave Snowdenin 1999 kehittämä viitekehys sopivan johtamisstrategian valitsemiseen erilaisissa ympäristöissä Cynefin 2 Helpottaa johtajia lähestymistavoissa,

Lisätiedot

Jatkuva uudistuminen luovuuden ja innovatiivisuuden näkökulmista

Jatkuva uudistuminen luovuuden ja innovatiivisuuden näkökulmista Jatkuva uudistuminen luovuuden ja innovatiivisuuden näkökulmista FT Pentti Sydänmaanlakka 30.8.2011, Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana Alustuksen teemat: Tulevaisuuden johtamisen

Lisätiedot

Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen

Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen Sosiologipäivät, Kuopio Korkeakoulutuksen sosiologia -työryhmä Jarkko Tirronen YTT Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus jarkko.tirronen@uef.fi Jarkko Tirronen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 16.9.2016 5.9.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 Alustukset Puheenvuorot Katsaukset Megatrendit SWOT

Lisätiedot

Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita

Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita 29.10.2007 Tiedosta kompetensseihin Räjäytetään rajat mielissä ja järjestelmissä Satu Ågren Esityksen sisältö Muutosvoimat uudistumisen moottoreina Arvot ja

Lisätiedot

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 1 Kuntaliiton strategia Perustehtävä TEEMME KUNTIEN KANSSA KUNTALAISILLE KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA. Kuntaliitto vaikuttaa paikallisten ja

Lisätiedot

Hyvä johtaminen ja tämän päivän työverkostotaidot Heikki Pajuoja, Metsäteho Oy

Hyvä johtaminen ja tämän päivän työverkostotaidot Heikki Pajuoja, Metsäteho Oy Hyvä johtaminen ja tämän päivän työverkostotaidot 2.2.2017 Työverkostotaidot tässä ja nyt Kohti tämän päivän työverkostotaitoja Kohti huomisen työhteisötaitoja Kohti huomisen alaistaitoja 2.2.2017 Ihmisten

Lisätiedot

Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op

Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op 8.9.2014 Kirkon työntekijät toimivat yhteistyössä yhteiskunnan erilaisten organisaatioiden, yhteisöjen ja verkostojen kanssa. Työ perustuu kumppanuudelle, tiimityölle

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9. KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät 24.-25.8.2016, Mikkeli Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.2016 Unelmayhteiskunta (Jensen) Tulevaisuuden maailmassa

Lisätiedot

Coaching organisaation osaamisen kehittämisen kokonaisuudessa Kehittämispäällikkö Hilma Aminoff Vantaan kaupunki henkilöstökeskus

Coaching organisaation osaamisen kehittämisen kokonaisuudessa Kehittämispäällikkö Hilma Aminoff Vantaan kaupunki henkilöstökeskus Coaching organisaation osaamisen kehittämisen kokonaisuudessa 15.15.-16.15 Kehittämispäällikkö Hilma Aminoff Vantaan kaupunki henkilöstökeskus Osaamisen kehittämisen malli Vantaalla Strategiset tavoitteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen

Lisätiedot

RATKAISUJA MUUTOKSEN JOHTAMISEEN. Keski-Suomen tulevaisuusfoorum 31.10.2014 Pauli Juuti

RATKAISUJA MUUTOKSEN JOHTAMISEEN. Keski-Suomen tulevaisuusfoorum 31.10.2014 Pauli Juuti RATKAISUJA MUUTOKSEN JOHTAMISEEN Keski-Suomen tulevaisuusfoorum 31.10.2014 Pauli Juuti SISÄLTÖ Miksi muutosta on vaikea toteuttaa? Kokonaiskuva muutoksen johtamisesta Muutoksen aiheuttamat tunteet Muutoksen

Lisätiedot

Muutoksen johtaminen yliopistossa. Päällikkö, Tutkimuksen palvelut ja tutkijakoulu, HTT Virpi Juppo

Muutoksen johtaminen yliopistossa. Päällikkö, Tutkimuksen palvelut ja tutkijakoulu, HTT Virpi Juppo Muutoksen johtaminen yliopistossa Päällikkö, Tutkimuksen palvelut ja tutkijakoulu, HTT Virpi Juppo 1 Tutkimusasetelma - Teorialähtöinen haastattelututkimus kaikille Suomen yliopistojen rehtoreille + dokumenttiaineisto

Lisätiedot

Yhteenveto arvioivan ajattelutuokion herättämistä asioista. Kuvat: ilmainen kuvapankki

Yhteenveto arvioivan ajattelutuokion herättämistä asioista. Kuvat: ilmainen kuvapankki Yhteenveto arvioivan ajattelutuokion herättämistä asioista Kuvat: ilmainen kuvapankki www.pixabay.com 1. Jannen ja Marjan esitysten herättämiä ajatuksia koottuna ja yhdistellen Arvioinnin eettisyys ja

Lisätiedot

Muutoksen kaari Ari Hukari 1

Muutoksen kaari Ari Hukari 1 Muutoksen kaari Miten ymmärtää seurakunnan organisaation ja toimintakulttuurin muutosta? Miten muutosprosesseja ohjataan ja tuetaan? Miten vahvistaa paikallista seurakuntaidentiteettiä? 16.9.2017 Ari Hukari

Lisätiedot

Oped exo -uraohjauksen työkalun rakentamista. Leena Jokinen

Oped exo -uraohjauksen työkalun rakentamista. Leena Jokinen Oped exo -uraohjauksen työkalun rakentamista Leena Jokinen 31.3.2006 Osaamisen ennakoinnin prosessi SWOT Asiakasanalyysi Kilpailijaanalyysi Henkilöstöhaastattelut Skenaariot Visio Kompetenssit Strategia

Lisätiedot

Itsearviointi suunnannäyttäjänä

Itsearviointi suunnannäyttäjänä Arvioinnin moninaisuus mm. Hankkeen johtaminen, talous ja hallinto Hankkeen tulokset vs. kirjatut tavoitteet Hankkeen vaikutukset (työntekijät: mm. osaaminen, jaksaminen, työhyvinvointi, asiakkaat, organisaatio,

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Strateginen ketteryys

Strateginen ketteryys Strateginen ketteryys Strategisen ketteryyden ja herkkyyden rakentaminen organisaatioon ForeC Advisors Asko Horttanainen 1.9.2012 STRATEGINEN KETTERYYS STRATEGINEN KETTERYYS tarkoittaa kykyä tehdä tosiaikaisia

Lisätiedot

ORGANISAATION UUDISTUMISKYVYN KEHITTÄMINEN

ORGANISAATION UUDISTUMISKYVYN KEHITTÄMINEN LEAD13 3.9. 2013 Helsinki ORGANISAATION UUDISTUMISKYVYN KEHITTÄMINEN Prof. Aino Kianto Lappeenrannan teknillinen yliopisto aino.kianto@lut.fi Sisältö Organisaation uudistumiskyky Uudistumiskyvyn avaintekijät

Lisätiedot

AMKEn luovat verkostot -seminaari 15.5.2012, Aulanko. Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun. Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja

AMKEn luovat verkostot -seminaari 15.5.2012, Aulanko. Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun. Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja AMKEn luovat verkostot -seminaari 15.5.2012, Aulanko Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja PHKKn visio 2017 Olemme oppimisen ja kestävän uudistamisen kansainvälinen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19.-21.3.2012 Helsinki-Tukholma-Helsinki, M/S Silja Serenade Hallitusneuvos Merja

Lisätiedot

maineen johtaminen Maine menestystekijä Aula, P. & Heinonen, J. (2002)

maineen johtaminen Maine menestystekijä Aula, P. & Heinonen, J. (2002) maineen johtaminen Maine menestystekijä Aula, P. & Heinonen, J. (2002) maineen johtaminen Mainejohtamisen prosessi maineanalyysi liiketoiminnan tavoitteet mainestrategia maineen taktiikka mainedialogi

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Avoimuus ja strateginen hankintatoimi. BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa Sari Laari-Salmela

Avoimuus ja strateginen hankintatoimi. BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa Sari Laari-Salmela Avoimuus ja strateginen hankintatoimi BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa 27.9.2016 Sari Laari-Salmela Hankintamenettelyt strategisina käytäntöinä Millaisia hankintamenettelyjen/-

Lisätiedot

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy

Lisätiedot

Vantaa ja sen tulevaisuus

Vantaa ja sen tulevaisuus Vantaa ja sen tulevaisuus K-E Michelsen 12.1.2017 30.1.2017 1 Tulevaisuudesta ja sen ennustamisesta Markku Wilenius (2014): Tulevaisuus on salattu maailma ja sen täsmällinen tietäminen on harhaa. Sattuma

Lisätiedot

5.10. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla

5.10. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla 5.10. Työ 2040 - Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla Hanna Kankainen, työkykyjohtaja, Varma Juho Kettunen, suurasiakasjohtaja, Varma Työkyvyn johtaminen tiedolla Liiketoimintalähtöinen

Lisätiedot

Euro ajatuksistasi: luovuutta vuorovaikutuksen avulla

Euro ajatuksistasi: luovuutta vuorovaikutuksen avulla Euro ajatuksistasi: luovuutta vuorovaikutuksen avulla Maija Vähämäki tutkijatohtori, KTT Turun kauppakorkeakoulu Lappeenranta-seminaari: RATKAISU LÖYTYY AINA 14.-15.8.2014 maija.vahamaki@utu.fi 1 Mitä

Lisätiedot

Glokaali paikkakunta tulevaisuuden kehittäjäauktoriteettina

Glokaali paikkakunta tulevaisuuden kehittäjäauktoriteettina Glokaali paikkakunta tulevaisuuden kehittäjäauktoriteettina Kaupunki-maaseutu -suhteen uudistuminen -foorumi Kouvola 10.6.2010 Tutkimusjohtaja, dos. Torsti Hyyryläinen Ruralia-instituutti Mikä on Suomen

Lisätiedot

E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut

E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut Koneteknologiakeskus 17.2.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 20.2.2012 1 Koulutustarpeiden ennakointi - Case Mitä puuttuu? Oppilasmäärät

Lisätiedot

IHMISLAJIN PERUSKYSYMYKSET: OLENKO TOIVOTTU? RAKASTETTU? HYVÄKSYTTY?

IHMISLAJIN PERUSKYSYMYKSET: OLENKO TOIVOTTU? RAKASTETTU? HYVÄKSYTTY? VAATIVA YHTÄLÖ IHMISLAJIN PERUSKYSYMYKSET: OLENKO TOIVOTTU? RAKASTETTU? HYVÄKSYTTY? AMMATTILAISEN PERUSKYSYMYKSIÄ: ONKO PERUSTEHTÄVÄ POMO? MITEN TYÖNI OTETAAN VASTAAN? MITÄ LAATUA TUON TYÖMAALLE? MITEN

Lisätiedot

Kestävä kaupunki tilannekatsaus ohjelmaan ja yhteistyömahdollisuuksiin Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö

Kestävä kaupunki tilannekatsaus ohjelmaan ja yhteistyömahdollisuuksiin Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö Kestävä kaupunki tilannekatsaus ohjelmaan ja yhteistyömahdollisuuksiin Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö 21.3.2019 25.3.2019 1 Visio, tavoitteet ja toimintatapa VISIO Tavoitteenamme on, että kestävä

Lisätiedot

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,

Lisätiedot

Organisaa(odynamiikka - mitä sillä tarkoitetaan? FINOD tutkimusseminaari 14.3.2015 Risto Puu(o

Organisaa(odynamiikka - mitä sillä tarkoitetaan? FINOD tutkimusseminaari 14.3.2015 Risto Puu(o Organisaa(odynamiikka - mitä sillä tarkoitetaan? FINOD tutkimusseminaari 14.3.2015 Risto Puu(o Esityksen kysymyksiä Mitä organisaa(odynamiikalla tarkoitetaan? Mistä näkökulmista käsitefä voi hahmofaa?

Lisätiedot

LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA

LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA Susanna Rahkamo, TkT #ssusu 17.8.2018 Johtaminen on vaikutusyritys Johtamisen muutos K 3 I 3 Käske Korjaa - Kontrolloi Innostu Innosta - Innovoi

Lisätiedot

MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT

MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT TALENTUM Helsinki 2009 Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Timppa Airaksinen Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1412-1

Lisätiedot

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Muutoksen johtaminen -koulutuspäivä Jaana Piippo 30.9.2014 Mitä työyhteisön dynamiikka tarkoittaa? Termi dynamiikka tulee kreikan sanasta dynamis, joka

Lisätiedot

Avoimet oppimisympäristöt osallistavat teknologia tuo tasa-arvoa. Leena Vainio, Omnia Sajos, INARI

Avoimet oppimisympäristöt osallistavat teknologia tuo tasa-arvoa. Leena Vainio, Omnia Sajos, INARI Avoimet oppimisympäristöt osallistavat teknologia tuo tasa-arvoa Leena Vainio, Omnia Sajos, INARI 24.11.2014 Esimerkkejä oppimisympäristöistä Avara museo - kehitettiin museoammattilaisten aikuispedagogista

Lisätiedot

Älykäs johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä: pk yrityksen johtamisen kehittäminen

Älykäs johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä: pk yrityksen johtamisen kehittäminen Älykäs muuttuvassa toimintaympäristössä: pk yrityksen johtamisen kehittäminen Pohjois-Savon liitto 11.3.2015 Pentti Sydänmaanlakka - Johtamisen suurimmat haasteet - Älykäs vai älytön organisaatio? - Älykäs

Lisätiedot

LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI klo 9-10

LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI klo 9-10 LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI 22.9.2017 klo 9-10 LUPA TEHDÄ TOISIN! Kysy ja kommentoi: @kunteko2020 #LATU-malli Lisätietoa: kunteko@kt.fi 1) LATU-toimintamalli 2) LATU-hanke 3) LATU-toimintamallin hyötyjä

Lisätiedot

Hensta-hankkeen tavoitteet ja saavutukset. Päivikki Helske

Hensta-hankkeen tavoitteet ja saavutukset. Päivikki Helske Hensta-hankkeen tavoitteet ja saavutukset Päivikki Helske 2.6.2009 Kilpailusta yhteistyöhön Lähtötilanteessa kilpailua palkoista, maineesta, työpaikoista. Näkymä tulevaisuuteen: harmaat pantterit saapuvat

Lisätiedot

https://www.sitra.fi/tulevaisuuspakki Mitä emme näe nyt? New York 1898: ensimmäinen kansainvälinen kaupunkisuunnittelukonferenssi keskeytettiin, koska päivänpolttavaan ongelmaan ei löytynyt ratkaisua.

Lisätiedot

Matkalla kohti alustataloutta yrittäjän osaamistarpeet

Matkalla kohti alustataloutta yrittäjän osaamistarpeet VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Matkalla kohti alustataloutta yrittäjän osaamistarpeet Tutkintotoimikuntaseminaari 16.2.2017 Mikko Dufva mikko.dufva@vtt.fi @mdufva Yrittäjä alustataloudessa?

Lisätiedot

Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori. Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011

Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori. Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011 Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011 Miten luovuus ja innovatiivisuus liittyvät julkiseen sektoriin? Hallituksen tahtotila: Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea

Lisätiedot

HR Next Practice 29.3.2012

HR Next Practice 29.3.2012 HR Next Practice 29.3.2012 Työ on tehtävä joukolla, kilvan ja iloisella mielellä. akateemikko Kustaa Vilkuna kirjassaan Työ ja ilonpito 1946 8.30 Ilmoittautuminen ja aamiainen 9.00 Tervetuloa seminaariin

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 PROF. MARKKU VIRTANEN HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU PIENYRITYSKESKUS 5.10.2005 Markku Virtanen LT-OSAAMISEN VERKOSTON MAKROHANKKEEN KUVAUS Makrohankkeen

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu Riitta Konkola 26.4.2016 Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö; omistajat Helsinki, Espoo, Vantaa,

Lisätiedot

Suu#ua, juu#ua vai muu#ua? Sajo ry Risto Puu:o

Suu#ua, juu#ua vai muu#ua? Sajo ry Risto Puu:o Suu#ua, juu#ua vai muu#ua? Sajo ry. 26.9.2017 Risto Puu:o Teemoja 1. Muu#umisen yksilöllinen taso ( suu#ua ) 2. Organisaa:o systeeminä ( juu#ua) 3. Kuinka johtaa muu#uvaa? ( muu#ua ) Muu#uvassa työelämässä

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

MUUTTUVA OPPIMISKÄSITYS JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2004

MUUTTUVA OPPIMISKÄSITYS JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2004 MUUTTUVA OPPIMISKÄSITYS JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2004 5.5.2004 Hannu Soini, Kasope, 2004 Luennon teemat Muuttuva oppimiskäsitys

Lisätiedot

Kuinka turvaat työllisyytesi?

Kuinka turvaat työllisyytesi? Kuinka turvaat työllisyytesi? Ida Mielityinen Akava Työurat ja osaaminen koetuksella 20.9.2016 Esimerkkejä tulevaisuuden ammateista ihmisten keinotekoisten kehonosien valmistajat nano-teknikot, geneettisten

Lisätiedot

Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle

Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle - ratkaisu vai ongelma? Educa-messut 24.1.2014 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Vaihtoehtoisten henkilökohtaisten tulevaisuuksien hahmottamista

Lisätiedot

"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein

Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein "Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein Maarit Kairala Sosiaalityön e- osaamisen maisterikoulutus Lapin yliopisto/ Oulu 18.4.2013 Lähtökohtiani:

Lisätiedot

Millaiset reunaehdot uusin johtamistutkimus antaa johtamiselle?

Millaiset reunaehdot uusin johtamistutkimus antaa johtamiselle? Kilpailuylivoimaa johtamisen avulla 1.6.2010 Mitkä ovat oikeita kysymyksiä? Millaiset reunaehdot uusin johtamistutkimus j antaa johtamiselle? Väitöstutkimuksen tarkoitus TUTKIMUSKYSYMYS: Onko löydettävissä

Lisätiedot

Kohti teollisuuden älykästä palveluliiketoimintaa

Kohti teollisuuden älykästä palveluliiketoimintaa Kohti teollisuuden älykästä palveluliiketoimintaa Miia Martinsuo Tampereen teknillinen yliopisto, Teollisuustalouden laitos 1.9.2015 Puh. 040-8490895 e-mail miia.martinsuo@tut.fi Sisältö Alykäs teollinen

Lisätiedot

MAAILMANPOLITIIKKA Globaali poliittinen talous GLOBALISAATIO KESKINÄISRIIPPUVUUS. Liisa Laakso. finanssimarkkinoiden vapautuminen

MAAILMANPOLITIIKKA Globaali poliittinen talous GLOBALISAATIO KESKINÄISRIIPPUVUUS. Liisa Laakso. finanssimarkkinoiden vapautuminen MAAILMANPOLITIIKKA Globaali poliittinen talous Liisa Laakso GLOBALISAATIO finanssimarkkinoiden vapautuminen o USA:n pankkikriisi o uusliberalismi (Washingtonin konsensus) uusliberalismi (Washingtonin konsensus)

Lisätiedot

Miten ihmisestä tulee osa taloudellista toimintaa? TU-A Tuotantotalous 1 Luento Tuukka Kostamo

Miten ihmisestä tulee osa taloudellista toimintaa? TU-A Tuotantotalous 1 Luento Tuukka Kostamo Miten ihmisestä tulee osa taloudellista toimintaa? TU-A1100 - Tuotantotalous 1 Luento 24.9.2019 Tuukka Kostamo Tuukka Kostamo Tohtorikoulutettava, Tuotantotalouden laitos Johtajuus, toimijuus Valmentaja,

Lisätiedot

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle Kalle Nieminen, Sitra @nieminenkalle Miten haaste on valittu? 1. 2. 3. Kysyimme suomalaisilta, mikä haaste Suomen on ratkaistava?

Lisätiedot

D3: Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen uudet rahoitusmallit vaikuttavat korkeakoulujen kv-toimintaan nyt ja tulevaisuudessa?

D3: Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen uudet rahoitusmallit vaikuttavat korkeakoulujen kv-toimintaan nyt ja tulevaisuudessa? D3: Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen uudet rahoitusmallit vaikuttavat korkeakoulujen kv-toimintaan nyt ja tulevaisuudessa? Korkeakoulujen kv-kevätpäivät 16.5.2019 Kirsi Jokipakka, Kansainvälisten

Lisätiedot

Ryhmätöiden yhteenveto. Väli-Suomen sote-kehittäjäverkosto Tampere

Ryhmätöiden yhteenveto. Väli-Suomen sote-kehittäjäverkosto Tampere Ryhmätöiden yhteenveto Väli-Suomen sote-kehittäjäverkosto Tampere 8.12.2015 Pyöreän pöydän keskustelut Visiointia, minkälainen uuden sote-alueen johtamis- ja kehittämisrakenteen tulisi olla, jotta se tukee

Lisätiedot

Riittääkö seutukuntien vetovoima?

Riittääkö seutukuntien vetovoima? Riittääkö seutukuntien vetovoima? Maakuntavaltuuston ja maakunnan yhteistyöryhmän -seminaari 15.5.2017 Sulevi Komulainen Sisältö Työn murros Kolme näkökulmaa työn tulevaisuuteen Tulevaisuuden osaamistarpeet

Lisätiedot

Osaaminen osana ICT-palvelukeskuksen laatua. Riitta Hiltunen

Osaaminen osana ICT-palvelukeskuksen laatua. Riitta Hiltunen Osaaminen osana ICT-palvelukeskuksen laatua Riitta Hiltunen 17.2.2016 Aihe ja tavoitteet Tutkimuskohteena ICT-palvelukeskus ja sen palvelutoimintansa viitekehityksenä käyttämän ISO20000-palveluhallintajärjestelmän

Lisätiedot