Yhdyskuntarakenne ja liikkumistarve - Onko yhdyskuntarakenteella väliä?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhdyskuntarakenne ja liikkumistarve - Onko yhdyskuntarakenteella väliä?"

Transkriptio

1 Yhdyskuntarakenne ja liikkumistarve - Onko yhdyskuntarakenteella väliä? Erikoistutkija Kari Oinonen Suomen ympäristökeskus Rakennetun ympäristön yksikkö

2 Esityksen sisältö Yhdyskuntarakenteen vyöhykemallin periaate Vyöhykemallin ominaisuudet Juuri valmistuvien tutkimusten tulosten esittely Autoriippuvainen yhdyskuntarakenne ja sen vaihtoehdot Urban Zone

3 Vyöhykemallin lähtökohdat Eheyttämistarve Noidankehä: Yhdyskuntarakenteen hajautuminen - henkilöautoon perustuvan liikenteen voimakas lisääntyminen Yhdyskuntarakenne ja sen toiminta on yhä riippuvaisempi henkilöauton käytöstä Vyöhykemallin lähtökohtana on tukea yhdyskuntarakenteen täydennysrakentamista ja siten vähentää henkilöautoriippuvuutta Paikallisuus Jokainen paikka on ainutlaatuinen ja yhdyskuntarakenne on sidoksissa paikallisiin ominaispiirteisiin SYKE:n kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen vertailut ja seurannat perustuvat samantyyppisten alueiden tunnistamiseen eri kaupunkiseuduilta Tulokset antavat keskenään vertailukelpoista tietoa Suomen kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen kehityssuunnista ja eroavaisuuksista Ohjausjärjestelmät Lähtökohtana on tunnistaa liikennekäyttäytymiseltään ja -tarjonnaltaan erilaisia yhdyskuntarakenteen alueita ja rakenteita sekä näihin perustuvaa suunnittelupolitiikkaa Miten asioihin voi vaikuttaa: maankäytön suunnittelujärjestelmillä muilla ohjauskeinoilla (mm. verotus)

4 Vyöhykemallin toteutus Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenne voidaan jakaa neljään liikkumisvyöhykkeeseen: Jalankulkuvyöhykkeeseen Jalankulun reunavyöhykkeeseen Joukkoliikennevyöhykkeeseen sekä Autovyöhykkeeseen Em. vyöhykkeet voidaan luokitella osavyöhykkeisiin liikennejärjestelmien, kaupunkiseudun koon ja paikallisten tekijöiden perusteella Perusteina ovat yhdyskuntarakenteen rakenteellisten ja toiminnallisten vyöhykkeiden sekä keskusten ja alakeskusten tunnistaminen Eri liikkumisvyöhykkeet rajataan niiden tarjonnan näkökulmasta, kyse on eri liikkumisvaihtoehtojen mahdollisuuksista Liikkumisvyöhykkeiden kysyntää analysoidaan YKR-tietojen ja henkilöliikennetutkimusten avulla Vyöhykkeiden rajat eivät ole ehdottomia, vaan ne osoittavat suunnilleen alueen luonteen Vyöhykkeet tehdään 250 x 250 metrin ruutuihin perustuen ja ne ovat yhteensopivia YKR-aineistojen kanssa

5 Esimerkki yhdyskuntarakenteen vyöhyketarkastelusta, Lahti 1990 ja 2005

6 Esimerkki: Kohdealueiden sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille

7 Liikkumisvyöhykkeet ja niiden ominaisuudet Jalankulkuvyöhyke Monipuoliset palvelut ovat niin lähellä toisiaan, että ne ovat luontevasti saavutettavissa ilman mitään kulkuvälinettä Pitkänomaisessa keskustassa kävelyetäisyys venyy. Liikkumisen esteet (esim. moottoritie, rautatie, vesistö jne.) taas lyhentävät etäisyyttä Monipuoliset alemman tason palvelukeskukset Jalankulun reunavyöhyke N. 1-2,5 km etäisyydellä toiminnallisesta keskipisteestä Palvelut ovat liian kaukana laajamittaisen kävelyn näkökulmasta Liikkumiskäyttäytyminen ja liikkuminen keskustaan on mahdollista kävellen, polkupyörällä, autolla tai joukkoliikenteen avulla Alueet, jotka sijoittuvat jalankulkuvyöhykkeen ulkopuolelle, mutta eivät kuulu joukkoliikennekaupunkiin, rajataan yleensä kuuluvaksi jalankulun reunavyöhykkeeseen Joukkoliikennevyöhyke Toimivat joukkoliikenneyhteydet asuinalueen ja keskustan välillä Tiheästi liikennöidyt joukkoliikennekäytävät kaupunkialueella Autovyöhyke Ei toimivaa joukkoliikennejärjestelmää Ei erityisen hyviä kevyen liikenteen yhteyksiä Edellyttää omaa autoa Alueelta voi olla täydentävää joukkoliikennetarjontaa, mutta sen palvelutaso jää selvästi joukkoliikennevyöhykkeen alle. Voidaan vielä tarkemmin rajata yhden auton tai moniautoisen käytön vyöhykkeiksi.

8 Asukastiheyden suhde autonomistukseen Yhdyskuntarakenteen ja autonomistuksen välisen riippuvuus Vyöhykemalli kuvaa kohtuullisen hyvin yhdyskuntarakenteen ja autonomistuksen välistä riippuvuutta

9 Autonomistus ja moniautoisuus eri yhdyskuntarakenteen vyöhykkeillä

10 Työssäkäynti liikkumisvyöhykkeiden välillä Jos työllinen asuu tai hänen työpaikkansa sijaitsee autokaupungissa, on todennäköistä että hän tekee työmatkansa autolla Autoriippuvuuden kannalta juuri työmatkat ja niiden toistuvuus vaikuttavat merkittävästi muuhunkin matkakäyttäytymiseen Potentiaali Heinola Hämeenlinna Jyväskylä Kokkola Kuopio v v Lahti Lappeenranta Lohja Mikkeli Autokaupunkivyöhykkeillä asuvien tai niillä työssäkäyvien työllisten osuus kaikista liikkumisvyöhykkeellä asuvista työllisistä Ka. työmatkan pituus Suomessa (yhteen suuntaan), km

11 Päivittäistavarakauppojen saavutettavuus Päivittäistavarakauppojen saavutettavuus on hyvä elinympäristön laadun indikaattori Enimmällään reilun ½ km kilometrin etäisyyttä voi pitää sopivana kävelyetäisyytenä Suuri osa sijoittuu jalankulkuvyöhykkeelle tai joukkoliikennevyöhykkeelle Joukkoliikennevyöhykkeellä päivittäistavarakaupat ovat joko lähialueella tai joukkoliikenneyhteyden päässä Jalankulun reunavyöhykkeellä ja autovyöhykkeellä joudutaan kauempana sijaitsevaan kulkemaan autolla.

12 Saavutettavuus päivittäistavarakaupan kokorakenteen mukaan Joukkoliikennepalvelut mahdollistavat autottoman asioinnin suuremmissa, laajemman valikoiman kaupoissa Enintään 1 km etäisyydellä kaupasta asuvien osuus kaikista asukkaista jaoteltuna suurimman saavutettavan kaupan kokoluokan mukaan Yli m2 kauppa m2 kauppa Alle m2 kauppa VYÖHYKKEET YHTEENSÄ Jalankulkuvyöhyke Jalankulun reunavyöhyke Joukkoliikennevyöhyke Autovyöhyke 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

13 Yhdyskuntarakenteen vaikutus CO 2 -päästöihin Uudenmaan liiton rakennemallityössä on arvioitu vuoden 2035 yhdyskuntarakenteen eri rakennemallivaihtoehtojen henkilöliikenteen hiilidioksidipäästöjä vyöhykemallilla Pohjana vyöhykemallin ja paikallisen henkilöliikennetutkimuksen tietojen yhdistäminen -> tieto liikkumiskäyttäytymisestä eri vyöhykkeillä alueen eri osissa Eri rakennevaihtoehtojen aiheuttamat erot henkilöliikenteen hiilidioksidipäästöjen osalta ovat suurimmillaan noin 15 % suhteutettuna alueen koko väestöön ja noin 30 % oletetun väestölisäyksen osalta Rakennemallien noin uuden asukkaan sijoittuminen eri vaihtoehdoissa osoittaa, että yhdyskuntarakenteella on erittäin suuri merkitys henkilöliikenteen hiilidioksidipäästöihin. Merkitys on luonnollisesti suurin kasvuseuduilla, jossa uutta yhdyskuntarakennetta luodaan

14 Uudenmaan liikkumisvyöhykkeet

15 Liikkumistavat eri liikkumisvyöhykkeillä

16 Uudellamaalla eri vyöhykkeillä asuvien henk.liikenteen Co 2 -päästöt (g/vrk)

17 Johtopäätöksiä tutkimuksista Autoriippuvuus kasvaa, mutta vaihtelu eri kaupunkiseutujen välillä ja kaupunkiseudun sisällä on suurta Lähiöiden väestömäärä on laskenut ja autoistuminen voimistuu. Muutoksen seurauksena joukkoliikenteen käyttäjämäärät laskevat ja vuorotarjonta heikkenee Eheyttävällä täydennysrakentamisella voidaan joukkoliikenteen edellytyksiä parantaa joukkoliikennevyöhykkeen alueella Autoriippuvuuden kannalta avainkysymys on eteneekö jalankulku- ja sen reunavyöhykkeen eheytyminen joukkoliikennevyöhykkeelle Erityisesti lapsiperheille olisi pystyttävä tarjoamaan vaihtoehtoja sijoittua joukkoliikennevyöhykkeelle. Tämä tarkoittaa riittävän suuria asuntoja ja laadukasta elinympäristöä Vyöhykemalli soveltuu erityisesti strategiseen suunnitteluvaiheeseen ja rakennemallityöskentelyyn Soveltuu myös konkreettiseksi suunnitteluvälineeksi yhdyskuntarakenteen eheyttämiseksi Yhdyskuntarakenne todellakin vaikuttaa Liikkumistarpeeseen Hiilidioksidipäästöihin Liikkumiskustannuksiin Ajankäyttöön Lisätietoja:

18 Keskeisin asia: Yhdyskuntarakenteellinen sijainti määrittelee liikkumistarpeesi miten liikut ja kuinka paljon

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet Urban Zone Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet TUTKIMUSRYHMÄ Suomen ympäristökeskus SYKE, Rakennetun ympäristön yksikkö: Mika Ristimäki, Maija Tiitu, Ville Helminen, Antti Rehunen, Panu Söderström Tampereen

Lisätiedot

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla kyse on kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia

Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia Ilmasto- ja energiastrategia työpaja Kotka 20.5.2011 Marja Jallinoja Ilmastoindikaattorit Liikenne Julkisen ja kevyen liikenteen kulkutapaosuus (% matkakilometreistä)

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne TUTKIMUSLÄHIÖIDEN YKR-ANALYYSITULOSTEN VERTAILU. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne TUTKIMUSLÄHIÖIDEN YKR-ANALYYSITULOSTEN VERTAILU. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne TUTKIMUSLÄHIÖIDEN YKR-ANALYYSITULOSTEN VERTAILU Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille Sijoittuminen

Lisätiedot

Yhdyskuntasuunnittelu ja liikkuminen

Yhdyskuntasuunnittelu ja liikkuminen Yhdyskuntasuunnittelu ja liikkuminen Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus Vähähiilisen liikenteen mahdollisuudet -seminaari 17.9.2015 SYKE Mihin matkoihin yhdyskuntasuunnittelulla vaikutetaan? Arkiliikkuminen

Lisätiedot

Urban Zonen soveltaminen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vaikutusten arvioinnissa

Urban Zonen soveltaminen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vaikutusten arvioinnissa Urban Zonen soveltaminen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vaikutusten arvioinnissa Henri Jutila, Uudenmaan liitto HSY:n paikkatietoseminaari 29.3.2012 iikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset

Lisätiedot

Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall. MAL verkosto Oulu 13.11.2012

Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall. MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Valtakunnallisen alueluokittelun (VALHEA-malli) 2 tarkentaminen raideliikenteen osalta menetelmän

Lisätiedot

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE TÄYDENNYSRAKENTAMISEN SEMINAARI 28.5.2014 Keskusta-alueiden

Lisätiedot

Autoriippuvaisen yhdyskuntarakenteen eheyttämisen haasteet - Mäntsälän maankäytön visio 2050?-

Autoriippuvaisen yhdyskuntarakenteen eheyttämisen haasteet - Mäntsälän maankäytön visio 2050?- Autoriippuvaisen yhdyskuntarakenteen eheyttämisen haasteet - Mäntsälän maankäytön visio 2050?- Mäntsälän maankäytön visio 2010? 26.3.2010, Erikoistutkija Mika Ristimäki SYKE, rakennetun ympäristön yksikkö

Lisätiedot

Jalankulkuvyöhyke. Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen liikkumisvyöhykkeet. Urban Zone (UZ)

Jalankulkuvyöhyke. Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen liikkumisvyöhykkeet. Urban Zone (UZ) iikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset oukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Matkatuotokset Jalankulun reunavyöhyke Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN VYÖHYKKEILLÄ VAIKUTETAAN MATKAKETJUJEN JA LOGISTISTEN RATKAISUJEN TEHOKKUUTEEN JA KILPAILUKYKYYN

MAANKÄYTÖN VYÖHYKKEILLÄ VAIKUTETAAN MATKAKETJUJEN JA LOGISTISTEN RATKAISUJEN TEHOKKUUTEEN JA KILPAILUKYKYYN MAANKÄYTÖN VYÖHYKKEILLÄ VAIKUTETAAN MATKAKETJUJEN JA LOGISTISTEN RATKAISUJEN TEHOKKUUTEEN JA KILPAILUKYKYYN 31.1.2012 Tuomo Pöyskö Ramboll Liikennejärjestelmät (ent. Liidea) LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITTELU

Lisätiedot

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III

Lisätiedot

Henkilöautokannan ennuste- ja hallintamalli Ahma 2

Henkilöautokannan ennuste- ja hallintamalli Ahma 2 1 Henkilöautokannan ennuste- ja hallintamalli Ahma 2 TRANSECO-tutkimusohjelma TransEco-tutkimusseminaari 3.11.2011 Hanna Kalenoja, TTY TTY & VTT Liikennevirasto, LVM, Trafi, VM, Tieliikenteen tietokeskus

Lisätiedot

Jalankulkuvyöhyke. Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen liikkumisvyöhykkeet. Urban Zone (UZ)

Jalankulkuvyöhyke. Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen liikkumisvyöhykkeet. Urban Zone (UZ) iikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset oukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Matkatuotokset Jalankulun reunavyöhyke Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Jalankulkuvyöhyke. Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen liikkumisvyöhykkeet. Urban Zone (UZ)

Jalankulkuvyöhyke. Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen liikkumisvyöhykkeet. Urban Zone (UZ) iikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset oukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Matkatuotokset Jalankulun reunavyöhyke Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Näkökulmia vähittäiskauppaan ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin 1 Vähittäiskaupan toimipaikkojen sijoittuminen

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus 22.4.2013, Helsinki, Laituri Pekka Normo, Ympäristöministeriö VÄHITTÄISKAUPAN PALVELUT - KESKUSTA-ALUEET, LÄHIKAUPAT,

Lisätiedot

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö Näkökulmia kaupan yhdyskuntarakenteelliseen sijaintiin SYKEn hankkeissa

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA OULUN KAUKOVAINIO. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA OULUN KAUKOVAINIO. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA OULUN KAUKOVAINIO Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenteen ilmastohaasteet tiiviit kaupunkiseudut ja elinvoimainen aluerakenne

Yhdyskuntarakenteen ilmastohaasteet tiiviit kaupunkiseudut ja elinvoimainen aluerakenne Yhdyskuntarakenteen ilmastohaasteet tiiviit kaupunkiseudut ja elinvoimainen aluerakenne Kuntien 5. ilmastokonferenssi, Tampere 6.5. 2010 Erikoistutkija Mika Ristimäki, SYKE SYKEn yhdyskuntarakenteen tutkimus

Lisätiedot

Sähkökäyttöisiin tai muihin energiatehokkaisiin ajoneuvoihin pohjautuvan liikennejärjestelmän vaihtoehtojen ja vaikutusten arviointi

Sähkökäyttöisiin tai muihin energiatehokkaisiin ajoneuvoihin pohjautuvan liikennejärjestelmän vaihtoehtojen ja vaikutusten arviointi SYÖKSY Päätösseminaari 21.9.2011 Sähkökäyttöisiin tai muihin energiatehokkaisiin ajoneuvoihin pohjautuvan liikennejärjestelmän vaihtoehtojen ja vaikutusten arviointi Tampereen teknillinen yliopisto Hanna

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA PORIN PORMESTARINLUOTO. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA PORIN PORMESTARINLUOTO. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA PORIN PORMESTARINLUOTO Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

Jalankulun reunavyöhyke

Jalankulun reunavyöhyke LiikkumistottumuksetToimintojen sijoittuminen Alakeskukset Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Matkatuotokset Jalankulun reunavyöhyke Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke

Lisätiedot

Liikkumiseen ja saavutettavuuteen perustuvan vyöhykeajattelun konkretisointeja. KARA MAL seminaari Tampere 20.4.2010 Erikoistutkija Mika Ristimäki

Liikkumiseen ja saavutettavuuteen perustuvan vyöhykeajattelun konkretisointeja. KARA MAL seminaari Tampere 20.4.2010 Erikoistutkija Mika Ristimäki Liikkumiseen ja saavutettavuuteen perustuvan vyöhykeajattelun konkretisointeja KARA MAL seminaari Tampere 20.4.2010 Erikoistutkija Mika Ristimäki ESITYS Ajankohtaista SYKE:stä, YKR ( Koko Suomi, 34 ks),

Lisätiedot

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet.

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet. Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Alakeskukset Työssäkäyntialueet Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Keskustan reunavyöhyke Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Lisätiedot

Urban Zone -2 maakuntakaavoituksen käyttöön: Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet - maankäytön ja liikenteen suunnittelun väline

Urban Zone -2 maakuntakaavoituksen käyttöön: Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet - maankäytön ja liikenteen suunnittelun väline Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Alakeskukset Työssäkäyntialueet Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Keskustan reunavyöhyke Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Lisätiedot

Henkilöautokannan ennuste ja hallintamalli Ahma 2

Henkilöautokannan ennuste ja hallintamalli Ahma 2 1 Henkilöautokannan ennuste ja hallintamalli Ahma 2 TRANSECO tutkimusohjelma TransEco tutkijaseminaari 18.11.2010 TTY & VTT Hanna Kalenoja, Tuuli Järvi, Kari Mäkelä, Juhani Laurikko Liikennevirasto, LVM,

Lisätiedot

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä Seutufoorumi 9.6.2011, Pauli Korkiakoski Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä ja yhdyskuntarakenteesta Kaakon suunta -hanke Mistä vyöhyketarkastelussa on kyse? Suomen ympäristökeskuksen (SYKE)

Lisätiedot

Rakennemalli / motiiviseminaari 28.4.2009. Markku Kivari

Rakennemalli / motiiviseminaari 28.4.2009. Markku Kivari - Jyväskylän seudun liikennejärjestelmäsuunnittelu Rakennemalli / motiiviseminaari 28.4.2009 Markku Kivari Jyväskylän kaupunkiliikennepoliittinen ohjelma (luonnos 2008) Jyväskylän liikennepoliittisen ohjelman

Lisätiedot

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus Jyväskylän seudun Jyväskylän seudun A Henkilöhaastattelut noin 7 200 asukkaan otanta yli 14-vuotiaat Jyväskylän seudulla asuvat matkapäiväkirjatutkimus, jolla selvitetään asukkaiden liikkumistottumuksia

Lisätiedot

Urban Zone Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet maankäytön ja liikenteen suunnittelumenetelmänä UZ Road Show Ylä-Savon seutu, Iisalmi 18.4.

Urban Zone Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet maankäytön ja liikenteen suunnittelumenetelmänä UZ Road Show Ylä-Savon seutu, Iisalmi 18.4. Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset Matkatuotokset Työssäkäyntialueet Keskustan reunavyöhyke Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Lisätiedot

Joustotyö, yhdyskuntarakenne ja ympäristö. Ville Helminen, SYKE FLEXI hankkeen seminaari, Tammisaari 6.3.2012

Joustotyö, yhdyskuntarakenne ja ympäristö. Ville Helminen, SYKE FLEXI hankkeen seminaari, Tammisaari 6.3.2012 Joustotyö, yhdyskuntarakenne ja ympäristö Ville Helminen, SYKE FLEXI hankkeen seminaari, Tammisaari 6.3.2012 Taustaa SYKEn rakennetun ympäristön yksikössä tutkitaan mm. yhdyskuntarakenteen kehitystä, siihen

Lisätiedot

Urban Zone (UZ), Tampere

Urban Zone (UZ), Tampere iikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset oukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Matkatuotokset Jalankulun reunavyöhyke UZ Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenteen kehityksen uhat ja mahdollisuudet

Yhdyskuntarakenteen kehityksen uhat ja mahdollisuudet Matkatuotokset LiikkumistottumuksetToimintojen sijoittuminenalakeskukset Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Jalankulun reunavyöhyke Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa 1.6.2015 Antti Rehunen Suomen ympäristökeskus SYKE Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä

Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä Uudenmaan 2.vaihemaakuntakaava Valtuustoon 20.3, sitten vahvistettavaksi TEEMAT 1. Metropolialueen

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN JOUKKOLIIKENTEEN YLEISKAAVALLISET TARKASTELUT YLEISKAAVAN UUDEN MAANKÄYTÖN ARVIOINTI

JYVÄSKYLÄN JOUKKOLIIKENTEEN YLEISKAAVALLISET TARKASTELUT YLEISKAAVAN UUDEN MAANKÄYTÖN ARVIOINTI JYVÄSKYLÄN JOUKKOLIIKENTEEN YLEISKAAVALLISET TARKASTELUT YLEISKAAVAN UUDEN MAANKÄYTÖN ARVIOINTI YLEISKAAVAN UUDEN MAANKÄYTÖN ARVIOINTI 2 1. KAAVOITETTAVIEN ALUEIDEN ARVOTTAMINEN JOUK- KOLIIKENTEEN NÄKÖKULMASTA

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys

Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys Samuli Alppi EDGE kaupunkitutkimuslaboratorio Tampereen teknillinen yliopisto 30.4.2009 Kaupunkirakenneselvitys Selvityksen tarkoituksena on tutkia kaupunkirakenteen

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUDUN VYÖHYKKEET

KOTKAN-HAMINAN SEUDUN VYÖHYKKEET KOTKAN-HAMINAN SEUDUN VYÖHYKKEET Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Kaupunkiseudun yhdyskuntarakenne ja sen kehitys... 2 3. Liikennejärjestelmä... 7 4. Vyöhykeanalyysin toteutus... 7 5. Vyöhykkeet Kotkan-

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNEPAINOTTEINEN KESKUSAKSELI

TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNEPAINOTTEINEN KESKUSAKSELI TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNEPAINOTTEINEN KESKUSAKSELI Turun kaupunkiseudun keskeisten osien kehittäminen joukkoliikenteen käyttöä suosivana joukkoliikennepainotteisena keskusvyöhykkeenä Keskusvyöhykkeen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus A Henkilöhaastattelut noin 7 200 asukkaan otanta yli 14-vuotiaat Jyväskylän seudulla asuvat matkapäiväkirjatutkimus, jolla selvitetään asukkaiden liikkumistottumuksia puhelinhaastattelu internet-tutkimus

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun työmatkavirtojen analyysi ja visualisointi HSY paikkatietoseminaari 14.3.2013

Pääkaupunkiseudun työmatkavirtojen analyysi ja visualisointi HSY paikkatietoseminaari 14.3.2013 Pääkaupunkiseudun työmatkavirtojen analyysi ja visualisointi HSY paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kimmo Nurmio Suomen ympäristökeskus Rakennetun ympäristön yksikkö Työmatka-analyysit Useita käyttötarkoituksia:

Lisätiedot

kaupunkiseuduilla MAL verkoston pilottikauden päätöstilaisuus 24.11.2011 Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto

kaupunkiseuduilla MAL verkoston pilottikauden päätöstilaisuus 24.11.2011 Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto Liikkumistarpeet kaupunkiseuduilla MAL verkoston pilottikauden päätöstilaisuus 24.11.2011 Hanna Kalenoja Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto 1 Liikkumistarpeet yksilön näkökulmasta

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKISEUDUN YHDYSKUNTARAKENTEEN KEHITYS MITÄ KAUPUNGISTUMINEN MERKITSEE JOENSUUN SEUDULLA?

JOENSUUN KAUPUNKISEUDUN YHDYSKUNTARAKENTEEN KEHITYS MITÄ KAUPUNGISTUMINEN MERKITSEE JOENSUUN SEUDULLA? JOENSUUN KAUPUNKISEUDUN YHDYSKUNTARAKENTEEN KEHITYS MITÄ KAUPUNGISTUMINEN MERKITSEE JOENSUUN SEUDULLA? Erikoistutkija Mika Ristimäki Suomen ympäristökeskus, Rakennettu ympäristö ja alueidenkäyttö Joensuu

Lisätiedot

Ajankohtaista alueiden käytön suunnittelusta

Ajankohtaista alueiden käytön suunnittelusta Ajankohtaista alueiden käytön suunnittelusta Esa Hoffrén/ Alueiden käytön yksikkö 19.1.2011 1 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 19.1.2011 2 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 19.1.2011

Lisätiedot

Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin

Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin Kuopio 15.11.2011 Leo Kosonen Hankepäällikkö KUOPION KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMISMAHDOLLISUUDET v 2020 MENNESSÄ

Lisätiedot

GIS-selvitykset liikuntapaikkojen saavutettavuudesta ja sijoittamisesta suunnittelutyökaluna

GIS-selvitykset liikuntapaikkojen saavutettavuudesta ja sijoittamisesta suunnittelutyökaluna 1 GIS-selvitykset liikuntapaikkojen saavutettavuudesta ja sijoittamisesta suunnittelutyökaluna Ossi Kotavaara, (Virpi Keränen) ja Jarmo Rusanen Liikuntakaavoitus suosituksia liikuntaa suosivan elinympäristön

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ HAJARAKENTAMISEN HALLINNASTA MUUALTA SUOMESTA

ESIMERKKEJÄ HAJARAKENTAMISEN HALLINNASTA MUUALTA SUOMESTA ESIMERKKEJÄ HAJARAKENTAMISEN HALLINNASTA MUUALTA SUOMESTA HELJÄ AARNIKKO / JUHANA RAUTIAINEN 12.4.2012 2 HAJARAKENTAMISEN TYÖPAJA Yhdyskuntarakenteen seuranta (YKR) Taajama YKR-Taajama on vähintään 200

Lisätiedot

SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9.

SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9. SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9.2015 MAL aiesopimusmenettely PARAS-hanke, pääministeri Kataisen hallitusohjelma

Lisätiedot

Joukkoliikennemyönteisellä suunnittelulla parempaan yhdyskuntarakenteeseen

Joukkoliikennemyönteisellä suunnittelulla parempaan yhdyskuntarakenteeseen Joukkoliikennemyönteisellä suunnittelulla parempaan yhdyskuntarakenteeseen Mahdollisuudet Lappeenrannan ja Imatran seudulla Aloituskokous 3.12.2013 Lappeenranta Sonja Sahlsten & Anna Saarlo / YY-Optima

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen kasautumisanalyysi Ydinalue = pienin alue/tila (250 m ruudut) jolle sijoittuu 90 % työntekijöistä Kasautumisluku

Lisätiedot

Liikennepolitiikan toimintatapojen uudistaminen Työpaja 1, 5.9.2013. Ryhmätyön aineisto TAVOITTEIDEN ASETANTA Hyvät käytännöt, puutteet ja ongelmat

Liikennepolitiikan toimintatapojen uudistaminen Työpaja 1, 5.9.2013. Ryhmätyön aineisto TAVOITTEIDEN ASETANTA Hyvät käytännöt, puutteet ja ongelmat Liikennepolitiikan toimintatapojen uudistaminen Työpaja 1, 5.9.2013 Ryhmätyön aineisto TAVOITTEIDEN ASETANTA Hyvät käytännöt, puutteet ja ongelmat Liikennepolitiikan haasteita suunnittelulle Yhteiskuntanäkökulma:

Lisätiedot

Kouvola. Perustietoa Kouvolasta. Keltti. Joukkoliikenteen tarjonta. Keltti

Kouvola. Perustietoa Kouvolasta. Keltti. Joukkoliikenteen tarjonta. Keltti Kouvola Keltti Perustietoa Kouvolasta Asukasmäärä 1.1.2009 yhteensä 88 436 henkilöä asukastiheys on 34,5 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 590 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Keltti Keltin alue on

Lisätiedot

Pysäköintiratkaisut ja -normit täydennysrakennuskohteissa

Pysäköintiratkaisut ja -normit täydennysrakennuskohteissa Pysäköintiratkaisut ja -normit täydennysrakennuskohteissa MAL-verkosto Täydennysrakentamisen seminaari 28.5.2014 Hanna Kalenoja Tutkimuspäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto, Liikenteen tutkimuskeskus

Lisätiedot

Pori. Perustietoa Porista. Pormestarinluoto. Pormestarinluoto

Pori. Perustietoa Porista. Pormestarinluoto. Pormestarinluoto Pori Pormestarinluoto Perustietoa Porista Porissa asui 1.1.2009 yhteensä 76 403 henkilöä asukastiheys on 147,7 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 553 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Pormestarinluoto

Lisätiedot

Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut

Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut Matti Keränen Trafix Oy 22.8.2011 Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut Tehtävän kuvaus Tässä muistiossa tarkastellaan Porvoon Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalueiden

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet Suomessa

Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet Suomessa SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 32 2013 Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet Suomessa Jalankulku-, joukkoliikenne- ja autovyöhykkeiden kehitys vuosina 1985-2010 Mika Ristimäki, Maija Tiitu, Hanna Kalenoja,

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

Maankäytön ja yhdyskuntarakenteen kehi2ämisellä joukkoliikenteelle mahdollisuuksia

Maankäytön ja yhdyskuntarakenteen kehi2ämisellä joukkoliikenteelle mahdollisuuksia Maankäytön ja yhdyskuntarakenteen kehi2ämisellä joukkoliikenteelle mahdollisuuksia Esityksen sisältö 1. Taustaa 2. Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne lähiöissä 3. Joukkoliikenteen ja maankäytön suunni2elun

Lisätiedot

Joukkoliikenteen matkustus ja matkustajaprofiilit muutoksessa

Joukkoliikenteen matkustus ja matkustajaprofiilit muutoksessa Joukkoliikenteen matkustus ja matkustajaprofiilit muutoksessa Joukkoliikenteen toimintaympäristön muutokset 11.12.2012 Hanna Kalenoja Tutkimuspäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto, Liikenteen tutkimuskeskus

Lisätiedot

Paikkatietoanalyysit keskusverkkotyössä. Lounaispaikan paikkatietopäivä 20.9.2012 Lasse Nurmi

Paikkatietoanalyysit keskusverkkotyössä. Lounaispaikan paikkatietopäivä 20.9.2012 Lasse Nurmi Paikkatietoanalyysit keskusverkkotyössä Lounaispaikan paikkatietopäivä 20.9.2012 Lasse Nurmi Keskusverkkotyön lähtökohdat Maakunnan rakenteen ja ominaisuuksien kuvaaminen tarkasteluhetkellä Tarkastelu

Lisätiedot

Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella

Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella projektinjohtaja Reijo Sandberg Marja-Vantaa-projekti Maankäytön ja ympäristön toimiala www.vantaa.fi/marja-vantaa Marja- Vantaa city ASUNTOMESSUT 2015 KESKUSTA

Lisätiedot

EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET

EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET Ari Nissinen, Jari Rantsi, Mika Ristimäki ja Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus (SYKE) 3.4.2012, Järjestäjät: KEKO-projekti

Lisätiedot

Liite Katsaus taustaindikaattoreihin

Liite Katsaus taustaindikaattoreihin Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelman aiesopimus vuosiseurantaraportti 2014 Liite Katsaus taustaindikaattoreihin Indikaattoreiden pohjalta voidaan arvioida toimintaympäristön muutosta sekä siihen

Lisätiedot

Kotkan-Haminan seudun kehityskuvan vaikutusten arviointi

Kotkan-Haminan seudun kehityskuvan vaikutusten arviointi Kotkan-Haminan seudun kehityskuvan vaikutusten arviointi Alueidenkäytön tietojärjestelmäpäivät, SYKE 25.9.2012 Pauli Korkiakoski seutusuunnittelija, Cursor Oy Esityksen teemoja Kotkan-Haminan seutu Mikä

Lisätiedot

Porvoo. Perustietoa Porvoosta. Porvoo. Suunnittelualueen kaavoitustilanne

Porvoo. Perustietoa Porvoosta. Porvoo. Suunnittelualueen kaavoitustilanne Porvoo Perustietoa Porvoosta Porvoossa asui 48 227 asukasta 1.1.2009 Asukastiheys on 73,7 asukasta per km 2 Henkilöautotiheys oli 543 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Porvoo Porvoon kaupunki sijaitsee Itä

Lisätiedot

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet.

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet. Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Alakeskukset Työssäkäyntialueet Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Keskustan reunavyöhyke Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Lisätiedot

Arjen matkapäätökset - Mitä liikennetutkimukset kertovat matkoihin liittyvistä valinnoista?

Arjen matkapäätökset - Mitä liikennetutkimukset kertovat matkoihin liittyvistä valinnoista? Arjen matkapäätökset - Mitä liikennetutkimukset kertovat matkoihin liittyvistä valinnoista? LIVE-tilaisuus 20.5.2014 Hanna Kalenoja Tutkimuspäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto, Liikenteen tutkimuskeskus

Lisätiedot

KEKO KAUPUNKIEN JA KUNTIEN ALUETASOINEN EKOLASKURI

KEKO KAUPUNKIEN JA KUNTIEN ALUETASOINEN EKOLASKURI KEKO KAUPUNKIEN JA KUNTIEN ALUETASOINEN EKOLASKURI ERA17 Kestävän aluesuunnittelun työkalut käyttöön -tilaisuus 3.10.2013 Helsingissä Katriina Rosengren, Suomen ympäristökeskus (SYKE) Esityksen tekijöinä

Lisätiedot

Numeroidut maankäyttöalueet Kartalta löytyvät numeroidut uudet asuntoalueet

Numeroidut maankäyttöalueet Kartalta löytyvät numeroidut uudet asuntoalueet Numeroidut maankäyttöalueet Kartalta löytyvät numeroidut uudet asuntoalueet 91 LIITE 1 VAIHTOEHTOJEN VERTAILUA VAIHTOEHTO A Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen OYK eheyttää ja tiivistää yhdyskuntarakennetta

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla

Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla Muutosten vaikutukset matkustajamääriin, palvelutasoon ja kustannuksiin. Kannattiko muutos? Joukkoliikennepäällikkö Minna Soininen, Oulun

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen

Lisätiedot

Työraportin LIITE 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TASAPAINOTETTU TULOSKORTTI 2011

Työraportin LIITE 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TASAPAINOTETTU TULOSKORTTI 2011 1. Elinympäristö turvallisemmaksi ja terveemmäksi Kokonaismatkustajamäärä 1,33 miljoonaa /vuosi Joukkoliikennematkat / asukas 19 matkaa / asukas / vuosi Autoistumisaste 559 autoa / 1000 asukasta Kävely,

Lisätiedot

MUUTTUVA UUSIMAA. Uudenmaan ympäristökeskuksen materiaaliin perustuva esitys. Henrik Sandsrtröm

MUUTTUVA UUSIMAA. Uudenmaan ympäristökeskuksen materiaaliin perustuva esitys. Henrik Sandsrtröm MUUTTUVA UUSIMAA Uudenmaan ympäristökeskuksen materiaaliin perustuva esitys Henrik Sandsrtröm 1 UUSIMAA JA ITÄ-UUSIMAA OVAT KOKONAISUUS TIIVIS METROPOLIN YDIN AKTIIVISTEN KAUPUNKIEN VERKOSTO SÄTEETTÄISET

Lisätiedot

Rovaniemi. Perustietoa Rovaniemestä. Pöykkölä. Kaavoitustilanne

Rovaniemi. Perustietoa Rovaniemestä. Pöykkölä. Kaavoitustilanne Rovaniemi Perustietoa Rovaniemestä Rovaniemellä asui 59 353 henkilöä 1.1.2009 asukastiheys on 7,8 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 522 ajoneuvoa/tuhatta asukasta kohden Pöykkölä Rovaniemi sijaitsee

Lisätiedot

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA 19.11.1 Toni Joensuu ja Sonja Aarnio SISÄLTÖ 1. Joukkoliikenteen palvelutaso Palvelutason määritelmä Valtakunnalliset palvelutasoluokat Palvelutaso alueellisella tasolla

Lisätiedot

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Lappeenrannassa

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Lappeenrannassa Pasi Metsäpuro Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Lappeenrannassa PYKÄLÄ II -tutkimusprojekin osaraportti Tampereen teknillinen yliopisto. Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampere 24 2 Pyöräilyn potentiaali

Lisätiedot

Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta

Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta 8.12.2010, Oulu Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne -seminaari Pasi Metsäpuro Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos Liikennesuunnittelun

Lisätiedot

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön

Lisätiedot

Kuopion kaupunkijärjestelmät Huomioita ja johtopäätöksiä

Kuopion kaupunkijärjestelmät Huomioita ja johtopäätöksiä Kuopion kaupunkijärjestelmät Huomioita ja johtopäätöksiä Kuopio 25.2.2014 Leo Kosonen Kaupunkisuunnittelija ja tutkija URBAN FABRICS Conceptual Combinations of Three City Fabrics 20 km AREAS AND DIMENSIONAL

Lisätiedot

Pro gradu -tutkielma Aluetiede Suunnittelumaantiede

Pro gradu -tutkielma Aluetiede Suunnittelumaantiede Pro gradu -tutkielma Aluetiede Suunnittelumaantiede YHDYSKUNTARAKENNE JA LIIKENNE VUOROVAIKUTUKSESSA ESIMERKKINÄ JOUKKOLIIKENTEEN SAAVUTETTAVUUS KOUVOLAN SEUDULLA Satu Vesala 2013 Ohjaaja: Harry Schulman

Lisätiedot

Kommentit saavutettavuustarkasteluista sekä matkapuhelimien käytöstä tutkimusvälineenä Metropolitutkimusseminaari 22.5.

Kommentit saavutettavuustarkasteluista sekä matkapuhelimien käytöstä tutkimusvälineenä Metropolitutkimusseminaari 22.5. Kommentit saavutettavuustarkasteluista sekä matkapuhelimien käytöstä tutkimusvälineenä / Pekka Räty Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä SAVU saavutettavuustarkastelut SAVU-saavutettavuustarkastelut

Lisätiedot

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Oulussa

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Oulussa Pasi Metsäpuro Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Oulussa PYKÄLÄ II -tutkimusprojekin osaraportti Tampereen teknillinen yliopisto. Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampere Pyöräilyn potentiaali vs.

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen monikeskuksisuus ja kauppa -hanke Ville Helminen ville.helminen@ymparisto.fi Suomen ympäristökeskus 1.6.

Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen monikeskuksisuus ja kauppa -hanke Ville Helminen ville.helminen@ymparisto.fi Suomen ympäristökeskus 1.6. Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen monikeskuksisuus ja kauppa -hanke Ville Helminen ville.helminen@ymparisto.fi Suomen ympäristökeskus 1.6.2011 KESKUSTA-ALUEIDEN TUNNISTAMINEN JA KESKUSTA-ALUEIDEN RAJAAMINEN

Lisätiedot

Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari

Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari Ongelmanratkaisu Kaupan suuryksiköt Ryhmä Oulun luonnonsuojeluyhdistys On koonnut taustamateriaalin On laatinut ongelmanratkaisun kysymykset Ryhmä Oulun seudun kunnallispoliitikkoja On laatinut vastaukset

Lisätiedot

Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010. Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT

Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010. Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010 Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT Suomen päästöt 90 80 70 Milj. tn CO 2 ekv. 60 50 40 30 20 Kioto 10 0 1990 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022 2026 2030

Lisätiedot

Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa?

Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Jyväskylän Liikenne ja ilmasto seminaari 22.9.2009 Kuinka liikenteen kysyntään / kulkumuotojakaumiin

Lisätiedot

MAL- SEURANTARAPORTTI 2014

MAL- SEURANTARAPORTTI 2014 MAL- SEURANTARAPORTTI 2014 Seutuhallitus 27.5.2015 Väestö, maanhankinta, kaavoitus, asuntotuotanto, liikkuminen Väestön kasvuun varautuminen Vuonna 2014 väestö kasvoi 1,1 %, eli noin 4 100 hengellä (4

Lisätiedot

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta

Lisätiedot

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet.

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet. Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Alakeskukset Työssäkäyntialueet Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Keskustan reunavyöhyke Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 Tampereen kaupunkiseudun ja Liikennetutkimuksen tarve ja käyttökohteet alueellisen liikenteen kysynnän perustietoaineisto merkitys kasvanut kaupunkiseutujenjaniidenja niiden kehysalueiden kasvun myötä

Lisätiedot

Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012

Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012 Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012 Angelica Roschier Energia ja ympäristö, Tekes DM Rakennettu ympäristö fyysisenä ja virtuaalisena palvelualustana Julkiset tilat

Lisätiedot

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Valmistuneet/ valmistuvat asunnot 70 % asunnoista sijoittui alueille,

Lisätiedot

KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA

KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA 26.11.2012 Yleiskaavan aloituspamaus 14.1.2013 Väestönkasvu 21.1.2013 Asuminen 4.2.2013 Liikenne 25.2.2013 Virkistys- ja vapaa-aika 4.3.2013 Elinkeinot ja kilpailukyky

Lisätiedot

Lähtökohdat. Raportti II a 10.8.2011

Lähtökohdat. Raportti II a 10.8.2011 2011 Lähtökohdat Raportti II a 10.8.2011 Sisältö Väestö... 4 Asuminen Tuusulassa... 7 Liikenne... 12 Liikkumistottumukset... 12 Joukkoliikenne... 12 Henkilöautoliikenne... 14 Elinkeinot... 15 2 Tuusulan

Lisätiedot

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Tampereella

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Tampereella Pasi Metsäpuro Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Tampereella PYKÄLÄ II -tutkimusprojekin osaraportti Tampereen teknillinen yliopisto. Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampere 4 Pyöräilyn potentiaali

Lisätiedot