Järvenpään yleiskaava Valitut kasvusuunnat Rakennemallin liikenteellinen arviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Järvenpään yleiskaava Valitut kasvusuunnat Rakennemallin liikenteellinen arviointi"

Transkriptio

1 Järvenpään yleiskaava 2040 Valitut kasvusuunnat Rakennemallin liikenteellinen arviointi

2 Arvioinnin lähtökohdat Järvenpään yleiskaavan rakennemallivaihtoehtojen (4 kpl) liikenteellinen vaikutusarviointi valmistui helmikuussa Rakennemallivaihtoehdoista on jalostettu kevään aikana ehdotus: Valitut kasvusuunnat timantti kärkenä kohti etelää asemanseutuja tiivistäen. Yleiskaavan viimeistelyvaihe kaipaa päätöksenteon tueksi vertailukelpoista tietoa ehdotuksen liikenteellisistä tunnusluvuista sekä nykytilaan ja että rakennemallivaihtoehtoihin verrattuna. Tässä muistiossa toistetaan keskeisiltä osin rakennemallien vertailuvaihetta vastaava liikenteellinen arviointi. Osoitetaan ehdotuksen mukaisella maankäytöllä kaavailtujen uusien ja kaikkien asukkaiden osalta: kestävien kulkutapojen eli kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkutapaosuudet henkilöauton kilometrisuoritteet asukasta kohti liikenteen hiilidioksidipäästöt asukasta kohti

3 Arviointimenetelmä Vaikutukset liikkumiseen ja kulkutapojen käyttöön on laskettu Ruuti malleilla. Vaikutuksia tarkastellaan vuoden 2040 ennustetilanteessa. Mallinnetaan asukkaiden arkipäivän liikkumista liikennejärjestelmän ja maankäytön määrittämän saavutettavuuden (liikkumismahdollisuudet) kautta. Tarkastellaan neljää kulkutapaa (kävely, pyöräily, joukkoliikenne ja henkilöauto) ja kymmentä matkan tarkoitusta (kotoa alkavat tai sinne päättyvät matkat) Mallinnuksen tuloksena mm. kulkutapojen käyttö, liikkumissuoritteet ja päästöt Tulokset kohdistetaan 250 x 250 metrin ruudukkoon Esitystapa kokonaisuutena ja uuden maankäytön osalta (per asukas) Lisätietoa menetelmästä: saavutettavuustarkastelut ja joukkoliikenteen matkaaikasaavutettavuus, SAVU&MASA (HSL 3/2014)

4 Asukas ja työpaikkamäärät väestö työpaikat Nykytilanne Valitut kasvusuunnat Rakennemallien vertailuvaiheen vaihtoehdot ja niiden mitoitukset: Tiivistyvä timantti Eteläinen kulttuurikehto Vahvistuva pohjoinen nauha Pientalojen comeback

5 Nykyisen maankäytön sijoittuminen asukasta työpaikkaa

6 Uuden maankäytön sijoittuminen asukasta työpaikkaa

7 Miten nykyisin liikutaan? Kestävien kulkutapojen käyttö, yhteensä (Liikkumistottumukset Helsingin seudun työssäkäyntialueella vuonna 2008) Kuvassa on esitetty ruuduittain keskimääräinen kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhteenlaskettu kulkutapaosuus kotoa alkavilla tai sinne päättyvillä matkoilla. Mitä korkeampi osuus/punaisempi ruutu, sitä vähemmän ruudun asukkaiden päivittäisliikkuminen on henkilöautoriippuvaista. Kestävän liikkumisen edellytyksiin vaikuttavat asuinalueiden tiiveys, sijainti suhteessa palveluihin ja työpaikkoihin sekä joukkoliikenteen ja pyöräliikenteen kilpailukyky suhteessa henkilöautoon.

8 Miten liikkuminen muuttuu? Kestävien kulkutapojen käyttö, yhteensä Uuden asutuksen osalta UHKA: Liikkuminen nojaa vahvasti autoiluun MAHDOLLISUUS: Liikkuminen nojaa kestäviin kulkutapoihin Mitä punaisempi ruutu, sitä vähemmän ruudun asukkaiden päivittäisliikkuminen on riippuvaista henkilöauton käytöstä.

9 Kulkutapojen käyttö (kaikki asukkaat) 100 % Kulkutapojen käyttö kotiperäisillä matkoilla Kävely Pyöräliikenne Joukkoliikenne Henkilöauto 90 % 80 % 70 % 45,6 % 38,0 % 38,7 % 40,2 % 41,2 % 38,4 % 60 % 50 % 40 % 26,9 % 30,8 % 31,5 % 31,0 % 30,5 % 31,1 % 30 % 20 % 7,9 % 7,6 % 7,6 % 7,8 % 7,6 % 7,7 % 10 % 19,6 % 23,7 % 22,2 % 21,1 % 20,7 % 22,8 % 0 % 2018 Tiivistyvä timantti Eteläinen kulttuurikehto Vahvistuva pohjoinen nauha Pientalojen comeback Valitut kasvusuunnat Rakennemallivaihtoehdot EHDOTUS

10 Kulkutapojen käyttö (uudet asukkaat) 100 % Kulkutapojen käyttö kotiperäisillä matkoilla Kävely Pyöräliikenne Joukkoliikenne Henkilöauto 90 % 80 % 31,7 % 32,7 % 37,7 % 41,4 % 34,2 % 70 % 60 % 50 % 40 % 33,5 % 35,8 % 33,8 % 31,7 % 33,9 % 30 % 20 % 7,4 % 7,6 % 7,9 % 7,7 % 7,6 % 10 % 27,4 % 23,9 % 20,6 % 19,2 % 24,3 % 0 % Uudet asukkaat "Timantti" Uudet asukkaat "Eteläinen" Uudet asukkaat "Pohjoinen" Uudet asukkaat "Pientalojen" Uudet asukkaat "Valitut kasvusuunnat" Rakennemallivaihtoehdot EHDOTUS

11 Kestävien kulkutapojen osuus (kaikki asukkaat) Kävely Pyöräliikenne Joukkoliikenne 62,0 % 61,3 % 59,8 % 58,8 % 61,6 % 54,4 % 26,9 % 30,8 % 31,5 % 31,0 % 30,5 % 31,1 % 7,9 % 7,6 % 7,6 % 7,8 % 7,6 % 7,7 % 19,6 % 23,7 % 22,2 % 21,1 % 20,7 % 22,8 % 2018 Tiivistyvä timantti Eteläinen kulttuurikehto Vahvistuva pohjoinen nauha Pientalojen comeback Valitut kasvusuunnat Rakennemallivaihtoehdot EHDOTUS

12 Kestävien kulkutapojen osuus (uudet asukkaat) Kävely Pyöräliikenne Joukkoliikenne 68,3 % 67,3 % 62,3 % 58,6 % 65,8 % 33,5 % 35,8 % 33,8 % 31,7 % 33,9 % 7,4 % 7,6 % 7,9 % 7,7 % 7,6 % 27,4 % 23,9 % 20,6 % 19,2 % 24,3 % Uudet asukkaat "Timantti" Uudet asukkaat "Eteläinen" Uudet asukkaat "Pohjoinen" Uudet asukkaat "Pientalojen" Uudet asukkaat "Valitut kasvusuunnat" Rakennemallivaihtoehdot EHDOTUS

13 Maankäyttö ja liikkumissuorite (indeksoitu nykytilanteeseen = 100 %) maankäyttö (as+tp) liikkumissuorite (hlökm/vrk) henkilöautoilusuorite (hlökm/vrk) 160% 140% 120% 134% 135% 120% 108% 124% 111% 144% 127% 115% 137% 141% 130% 128% 120% 115% 80% 60% 40% 20% 0% Nykytilanne Tiivistyvä timantti Eteläinen kulttuurikehto Vahvistuva pohjoinen nauha Pientalojen comeback Valitut kasvusuunnat EHDOTUS Rakennemallivaihtoehdot

14 Henkilöautosuorite asukasta kohden asukkaat yhteensä uudet asukkaat 10 Henkilöauto-km/as/vrk ,0 10,6 10,8 10,7 9,0 9,3 10,2 11,3 11,6 10,6 9, Tiivistyvä timantti Eteläinen kulttuurikehto Vahvistuva pohjoinen nauha Pientalojen comeback Valitut kasvusuunnat Rakennemallivaihtoehdot EHDOTUS

15 Henkilöautosuorite asukkaita ja työpaikkoja kohden 12 as+tp yhteensä uudet as+tp 10 Henkilöauto-km/as+tp/vrk ,2 8,1 8,4 8,1 7,2 6,6 7,0 8,9 9,2 8,2 7, Tiivistyvä timantti Eteläinen kulttuurikehto Vahvistuva pohjoinen nauha Pientalojen comeback Valitut kasvusuunnat Rakennemallivaihtoehdot EHDOTUS

16 Hiilidioksidipäästöt (kaikki asukkaat) Liikenteen päästöt (CO 2 -ekv. kg/asukas/vrk) 1,60 1,40 1,20 1,00 0,80 1,40 Tarkastelussa on oletettu ajoneuvokannan uudistumisen ja energiatehokkuuden parantumisen vaikuttavan siten, että ajoneuvojen CO2 ominaispäästöt ovat ennusteessa noin puolet nykyisestä. Siten tekninen kehitys vaikuttaa liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen muutoksiin enemmän kuin maankäyttö liikenne strategioiden väliset toimenpide erot. 0,60 0,40 Maankäytön tiivistyminen ja kulkutapojen käytön muutokset 0,60 0,61 0,61 0,63 0,61 0,20 0, Tiivistyvä timantti Eteläinen kulttuurikehto Vahvistuva pohjoinen nauha Rakennemallivaihtoehdot Pientalojen comeback Valitut kasvusuunnat EHDOTUS

17 Hiilidioksidipäästöt (uudet asukkaat) Liikenteen päästöt (CO 2 -ekv. kg/asukas/vrk) 0,70 0,60 0,50 0,55 0,57 0,60 0,65 0,58 0,40 0,30 0,20 0,10 0,00 Uudet asukkaat "Timantti" Uudet asukkaat "Eteläinen" Uudet asukkaat "Pohjoinen" Uudet asukkaat "Pientalojen" Uudet asukkaat "Valitut kasvusuunnat" Rakennemallivaihtoehdot EHDOTUS

18 Yhteenveto vaikuttavuudesta kestävät kulkutavat (kaikki) kestävät kulkutavat (uudet) co2 (kaikki) co2 (uudet) ha km/as/vrk (kaikki) ha km/as/vrk (uudet) Valitut kasvusuunnat Eteläinen kulttuurikehto Pientalojen comeback 32% 0% 38% 0% 68% 0% 47% 0% 0% 55% 0% Tiivistyvä timantti Vahvistuva pohjoinen nauha 74% 72% 75% 78% 81% 77% 80% 77% 87% 90% 87% 93% 90% 0% 20% 40% 60% 80% Vaikuttavuus asettuu kussakin vaikutuksessa välille %. Vaikuttavuuden arvo 0 % kuvaa huonointa vaihtoehtoisissa ratkaisuissa esiintynyttä tilannetta, ja vaikuttavuuden arvo 100 % vastaavasti parasta tilannetta.

Järvenpään yleiskaava Rakennemallivaihtoehtojen liikenteellinen arviointi

Järvenpään yleiskaava Rakennemallivaihtoehtojen liikenteellinen arviointi Järvenpään yleiskaava 2040 Rakennemallivaihtoehtojen liikenteellinen arviointi 5.2.2018 Arvioinnin lähtökohdat Arvionnin tavoitteet ja sisältö Arvioinnin lähtökohtana on Järvenpään yleiskaavatyössä laaditut

Lisätiedot

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III

Lisätiedot

Saavutettavuustarkastelut

Saavutettavuustarkastelut HLJ 2011 Saavutettavuustarkastelut SAVU Saavutettavuustarkastelut SAVU Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman HLJ 2011 jatkotyönä tehdyissä saavutettavuustarkasteluissa (SAVU) on kehitetty analyysityökalu,

Lisätiedot

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö MAL 2019 Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö 9.10.2019 Esityksen sisältö Miltä näyttää vuonna 2019? Mitä MAL-suunnitelman toimenpiteillä

Lisätiedot

Lausunto Järvenpään yleiskaava 2040 rakennemalleista

Lausunto Järvenpään yleiskaava 2040 rakennemalleista Lausunto UUDELY/12209/2016 21.03.2018 Julkinen tekninen.palvelu@jarvenpaa.fi Järvenpään kaupunki PL 41 04401 JÄRVENPÄÄ Viite: lausuntopyyntö 21.2.2018 Lausunto Järvenpään yleiskaava 2040 rakennemalleista

Lisätiedot

Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan

Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan Lahden yleiskaavan 2025 liikenne-ennusteetennusteet Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan

Lisätiedot

Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet

Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet 22.12.2016 1 Ennusteiden taustat ja analyysit 2 Yleistä Tuusulan liikennemallilla on tuotettu yleiskaavaehdotuksen mukainen ennuste vuodelle 2040 Yleiskaavaehdotuksen

Lisätiedot

Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen. Sini Puntanen, HSL

Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen. Sini Puntanen, HSL Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen Sini Puntanen, HSL 1.11.2018 Nuoret: hyvä joukkoliikenne vähentää auton omistamisen tarvetta 15-29-vuotiaat: Jos asuinalueellani on tulevaisuudessa hyvät joukkoliikennepalvelut,

Lisätiedot

Yleiskaavaluonnoksen liikenteelliset vaikutukset. Tiina Hulkko Yleiskaavatoimikunta

Yleiskaavaluonnoksen liikenteelliset vaikutukset. Tiina Hulkko Yleiskaavatoimikunta Yleiskaavaluonnoksen liikenteelliset vaikutukset Tiina Hulkko Yleiskaavatoimikunta 10.6.2019 Yleiskaavan liikenteeseen liittyvät tavoitteet Kaupungin kasvu ohjataan ensisijaisesti keskustoihin ja joukkoliikennevyöhykkeille

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti

Lisätiedot

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen MAL 2019 Tieliikenneseminaari 20.3.2019 Sini Puntanen Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnittelu on kehittynyt vaiheittain Joukkoliikenteen merkitys suunnittelussa kasvanut 35% 30% 23% 35% Ratahankkeet

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot

Lisätiedot

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot

Lisätiedot

Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu

Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu Östersundomin liikennejärjestelmäselvitys Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu 31.3.2017 Maankäytön rakenne Pohjoinen metrolinjaus Molemmissa vaihtoehdoissa merkittävä osa maankäytöstä ja erityisesti

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet Pariisin

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa KAUPUNKISUUNNITTELULLA PAREMPAA ILMANLAATUA JA ILMASTOA, HSY 18.1.2018 Osaston johtaja Sini Puntanen, HSL Helsingin

Lisätiedot

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Tekninen muistio 16.6.2014 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällysluettelo 1 MASA-päivitys... 1 LIITE: Vuosien 2012 ja 2013 vyöhykekohtaisten

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntakaavaehdotus. Liikenteellinen arviointi

Uudenmaan maakuntakaavaehdotus. Liikenteellinen arviointi Uudenmaan maakuntakaavaehdotus Liikenteellinen arviointi 30.1.2012 Taustaa Arviointi on jatkotyö Uudenmaan maakuntakaavaluonnoksen liikennearvioinnille. Tarkastelut on tehty vuoden 2035 ennusteskenaariossa.

Lisätiedot

Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030

Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Mitä päästöjä tarkastellaan? Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä keskipitkän aikavälin ilmastopoliittinen suunnitelma koskevat ainoastaan

Lisätiedot

Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari

Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari 10.11.2016 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Tuusulan liikennemalli

Tuusulan liikennemalli Tuusulan liikennemalli 13.4.2015 1 Tuusulan liikennemallin esittely 2 Johdanto Pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueen liikennemallin ensimmäinen versio on valmistunut vuonna 2010 ja kyseistä mallia sekä

Lisätiedot

Liikenteellinen arviointi

Liikenteellinen arviointi Uudenmaan kaupan palveluverkko Liikenteellinen arviointi Tiivistelmä 7.5.2012 Strafica Oy/Hannu Pesonen Liikennearvioinnin sisältö ja menetelmä Uudenmaan kaupan liikenteellinen arviointi on laadittu rinnan

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN YLEISKAAVA 2040 RAKENNEMALLIT JA NIIDEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

JÄRVENPÄÄN YLEISKAAVA 2040 RAKENNEMALLIT JA NIIDEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI JÄRVENPÄÄN YLEISKAAVA 2040 RAKENNEMALLIT JA NIIDEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Yleisötilaisuus 8.3.2018 Yleiskaava-asiantuntija Hannele Selin LÄHTÖKOHDAT Valmistellaan koko kaupungin oikeusvaikutteinen yleiskaava

Lisätiedot

Rakennemalli / motiiviseminaari 28.4.2009. Markku Kivari

Rakennemalli / motiiviseminaari 28.4.2009. Markku Kivari - Jyväskylän seudun liikennejärjestelmäsuunnittelu Rakennemalli / motiiviseminaari 28.4.2009 Markku Kivari Jyväskylän kaupunkiliikennepoliittinen ohjelma (luonnos 2008) Jyväskylän liikennepoliittisen ohjelman

Lisätiedot

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyön sidosryhmätyöpaja 13.2.2018 Anna Saarlo GLOBAALI VELVOITE VÄHENNYKSIIN PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSELLA 2015 PYRITÄÄN

Lisätiedot

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Liikenne-ennuste 1 1. Johdanto Tässä työraportissa esitellyt liikennemallitarkastelut liittyvät Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaavan vaikutusten arviointiin.

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden

Lisätiedot

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikkumisen korttelit ja kiinteistöt työpaja 6.11.2009 Miksi toimia

Lisätiedot

Kommentit saavutettavuustarkasteluista sekä matkapuhelimien käytöstä tutkimusvälineenä Metropolitutkimusseminaari 22.5.

Kommentit saavutettavuustarkasteluista sekä matkapuhelimien käytöstä tutkimusvälineenä Metropolitutkimusseminaari 22.5. Kommentit saavutettavuustarkasteluista sekä matkapuhelimien käytöstä tutkimusvälineenä / Pekka Räty Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä SAVU saavutettavuustarkastelut SAVU-saavutettavuustarkastelut

Lisätiedot

Assistant Professor Heikki Liimatainen LIIKENNEMELUN SEURAAVAT 100 VUOTTA MIKÄ MUUTTUU, MIKÄ EI?

Assistant Professor Heikki Liimatainen LIIKENNEMELUN SEURAAVAT 100 VUOTTA MIKÄ MUUTTUU, MIKÄ EI? Assistant Professor Heikki Liimatainen LIIKENNEMELUN SEURAAVAT 100 VUOTTA MIKÄ MUUTTUU, MIKÄ EI? Meluntorjuntapäivät 23.3.2017 Kestävä liikennejärjestelmä: kohti triplanollavisiota 2050 (2100 viimeistään)!

Lisätiedot

CASE RUUHKAMAKSUT. Kaisa Leena Välipirtti. Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010

CASE RUUHKAMAKSUT. Kaisa Leena Välipirtti. Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010 CASE RUUHKAMAKSUT Kaisa Leena Välipirtti Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010 Tienkäyttömaksuista Käyttäjäperusteisista liikenteen hinnoittelumalleista ja älykkäistä tiemaksujärjestelmistä maininta hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä

Lisätiedot

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla Lisätietoja Liikkumistutkimuksesta: 21.3.2019 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikennejärjestelmä ja tutkimukset -osasto Erikoistutkija Pekka Räty pekka.raty@hsl.fi 040 738 6559 Liikennetutkija

Lisätiedot

Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot

Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot Reetta Keisanen Pyöräilykoordinaattori @keisasenreetta Puh 09 310 37017 pyöräliikenne.fi Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot 26.5.2016 Kaupungin strategia Edistää kävelyn, pyöräliikenteen ja

Lisätiedot

Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin

Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin 5.6.2017 1 MAL 2019 suunnitelma Päästövähennystavoite on keskeinen lähtökohta MAL 2019 -työlle. Euroopan komissio on asettanut Suomelle

Lisätiedot

Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall. MAL verkosto Oulu 13.11.2012

Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall. MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Valtakunnallisen alueluokittelun (VALHEA-malli) 2 tarkentaminen raideliikenteen osalta menetelmän

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja liikenne

Yhdyskuntarakenne ja liikenne Yhdyskuntarakenne ja liikenne - Yhdyskuntarakenne - Liikenne ja liikkumisen kestävyys Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja Uudenmaan liitto Yhdyskuntarakenne Helsingin seudun keskeiset

Lisätiedot

Urban Zonen soveltaminen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vaikutusten arvioinnissa

Urban Zonen soveltaminen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vaikutusten arvioinnissa Urban Zonen soveltaminen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vaikutusten arvioinnissa Henri Jutila, Uudenmaan liitto HSY:n paikkatietoseminaari 29.3.2012 iikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset

Lisätiedot

M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S

M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S A j a t u k s i a s t r a t e g i s e s t a s u u n n i t t e l u s t a - L i i k e n t e e n, p a l v e l u j e n j a

Lisätiedot

Rakennemallivaihtoehtojen ja rakennemallin liikenteellinen vertailu. Asikkala Heinola Hollola Lahti Nastola Orimattila

Rakennemallivaihtoehtojen ja rakennemallin liikenteellinen vertailu. Asikkala Heinola Hollola Lahti Nastola Orimattila Rakennemallivaihtoehtojen ja rakennemallin liikenteellinen vertailu 16.6.2004 Asikkala Heinola Hollola Lahti Nastola Orimattila 1 SAATESANAT Tässä raportissa on vertailtu Lahden kaupunkiseudun kolmen rakennemallivaihtoehdon

Lisätiedot

Helsinki-Porvoo kehyssuunnitelma Liikennejärjestelmäselvitys Liikenteellinen arviointi 5.11.2009

Helsinki-Porvoo kehyssuunnitelma Liikennejärjestelmäselvitys Liikenteellinen arviointi 5.11.2009 Helsinki-Porvoo kehyssuunnitelma Liikennejärjestelmäselvitys Liikenteellinen arviointi 5.11.2009 Strafica Oy Liikennejärjestelmävaihtoehdot 1. Taajamaliikennerata Porvooseen HELI-käytävässä (960 Meur)

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN VYÖHYKKEILLÄ VAIKUTETAAN MATKAKETJUJEN JA LOGISTISTEN RATKAISUJEN TEHOKKUUTEEN JA KILPAILUKYKYYN

MAANKÄYTÖN VYÖHYKKEILLÄ VAIKUTETAAN MATKAKETJUJEN JA LOGISTISTEN RATKAISUJEN TEHOKKUUTEEN JA KILPAILUKYKYYN MAANKÄYTÖN VYÖHYKKEILLÄ VAIKUTETAAN MATKAKETJUJEN JA LOGISTISTEN RATKAISUJEN TEHOKKUUTEEN JA KILPAILUKYKYYN 31.1.2012 Tuomo Pöyskö Ramboll Liikennejärjestelmät (ent. Liidea) LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITTELU

Lisätiedot

Katsaus pääkaupunkiseudun työmatkavirtoihin 2015

Katsaus pääkaupunkiseudun työmatkavirtoihin 2015 Katsaus pääkaupunkiseudun työmatkavirtoihin 2015 HSY seutu- ja ympäristötieto 6.6.2015 Katsauksen sisältö: 1. Työmatkasukkuloinnin karttasarjat 2. Työmatkasukkuloinnin kehitys 3. HSY:n työmatkasukkulointia

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( ) Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Hankkeen nimi ja kuvaus (mm. kesto ja tyyppi) Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein (2012-2013) Hanke on toiminnallinen:

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö

Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Vilja Tähtinen/ HSY vilja.tahtinen[at]hsy.fi Päivitetty 14.5.2018 Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne ja työpaikat Liikkuminen Ympäristö

Lisätiedot

Jyväskylän seudun rakennemalli 20X0 Ekotehokkuuden arviointi

Jyväskylän seudun rakennemalli 20X0 Ekotehokkuuden arviointi Jyväskylän seudun rakennemalli 2X Ekotehokkuuden arviointi 27.1.21 Erikoistutkija Irmeli Wahlgren, VTT Irmeli Wahlgren 27.1.21 2 Ekotehokkuuden arviointi Ekotehokkuuden tarkastelussa on arvioitu ns. ekologinen

Lisätiedot

Työpaikkojen liikkumisen ohjaus LIVE -ryhmätyö 17.3.2011. Helsingin seudun liikenne, Anna Ruskovaara

Työpaikkojen liikkumisen ohjaus LIVE -ryhmätyö 17.3.2011. Helsingin seudun liikenne, Anna Ruskovaara Työpaikkojen liikkumisen ohjaus LIVE -ryhmätyö 17.3.2011 Helsingin seudun liikenne, Anna Ruskovaara 14.3.2011 Työpaikat aiheuttavat 27 % henkilökilometreistä 28 % 18 % 4 % työ koulu, opiskelu työasia 6

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 24.11.2016 Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti v. 2015

Lisätiedot

Heikki Liimatainen LIIKENNEJÄRJESTELMÄHANKKEET

Heikki Liimatainen LIIKENNEJÄRJESTELMÄHANKKEET Heikki Liimatainen LIIKENNEJÄRJESTELMÄHANKKEET TransEco/TransSmart 10.9.2013 KULJETUS tiekuljetusalan energiatehokkuuden ja CO 2 -päästöjen tulevaisuus? 16.9.2013 2 KULJETUS tiekuljetusalan energiatehokkuuden

Lisätiedot

Kestävän liikenteen sitoumukset ja valtakunnalliset tavoitteet, Tero Jokilehto Liikenne- ja viestintäministeriö

Kestävän liikenteen sitoumukset ja valtakunnalliset tavoitteet, Tero Jokilehto Liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikenteen sitoumukset ja valtakunnalliset tavoitteet, Tero Jokilehto Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa eri EU-maiden

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa eri EU-maiden

Lisätiedot

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta Mitä seurataan? Tiivistyykö ja eheytyykö yhdyskuntarakenne? Vastaako asuntotuotanto kysyntään? Kehittyykö liikkuminen kestävämpään suuntaan? YKR kaupunkiseutu

Lisätiedot

Fiksun liikkumisen edistäminen työpaikoilla. Peloton työpaja 14.-15.12.2010

Fiksun liikkumisen edistäminen työpaikoilla. Peloton työpaja 14.-15.12.2010 Fiksun liikkumisen edistäminen työpaikoilla Peloton työpaja 14.-15.12.2010 Liikenne aiheuttaa viidenneksen Suomen hiilidioksidipäästöistä Liikenne vie tilaa ja aikaa Kustannuksia Stressiä Epäviihtyisää

Lisätiedot

Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä

Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä 13.6.2014 Hanna Kalenoja Tutkimuspäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto, Liikenteen tutkimuskeskus Verne 1

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö

Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Vilja Tähtinen/ HSY vilja.tahtinen[at]hsy.fi Päivitetty 10.6.2019 Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne ja työpaikat Liikkuminen Ympäristö

Lisätiedot

Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma

Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 R 100 R101 R303 R301 R 303 R1 00 R305 R304 R304 R302 R302 R 101 R301 R 305 Rakennesuunnitelma ja liikenne Liikennejärjestelmän kuvaus (palvelutaso) Maankäytön

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö

Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Vilja Tähtinen/ HSY vilja.tahtinen[at]hsy.fi Päivitetty 1.3.2017 Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne ja työpaikat Liikkuminen Ympäristö

Lisätiedot

Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy

Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Työmatkaliikenne Suomessa Suomalaiset tekevät keskimäärin 2,9 matkaa päivässä, matkoista joka neljäs on työmatka

Lisätiedot

Maankäyttö ja liikenne. Matti Pallasvuo 7.10.2006

Maankäyttö ja liikenne. Matti Pallasvuo 7.10.2006 Maankäyttö ja liikenne Matti Pallasvuo 7.10.2006 220 200 180 160 140 Väestö, työpaikat sukkulointi indeksi 1996=100 YTV-alueen väestö YTV-alueen työpaikat Työmatkasukkulointi (kaikki) HS ulkopuolelta sukkuloivat

Lisätiedot

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta 11.09.2018 Viisas liikkuminen Mitä se on ja miksi sitä edistetään? 2 Viisas liikkuminen tarkoittaa turvallista, tarkoituksenmukaista,

Lisätiedot

SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9.

SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9. SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9.2015 MAL aiesopimusmenettely PARAS-hanke, pääministeri Kataisen hallitusohjelma

Lisätiedot

Liikkumistutkimuksen tulokset

Liikkumistutkimuksen tulokset Liikkumistutkimuksen tulokset Lehdistötilaisuus Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Pääkaupunkiseudun asukkaiden liikkumistottumukset: tehtyjen matkojen määrä ja joukkoliikenteen osuus pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET

LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET Liikenne-ennuste on laadittu vuonna 2015 valmistuneen yleissuunnitelman Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla yhteydessä. Valtateiden 6 ja 15 suunnittelua varten

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista.

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Neuvotteleva virkamies Elina Immonen Suunnittelija Veikko Vauhkonen 1 Liikennepalvelulaki: asiakas keskiössä,

Lisätiedot

4/ Yleiskaavatoimikunnan kokous/esityslista

4/ Yleiskaavatoimikunnan kokous/esityslista Esityslista Sivu 1/11 4/10.6.2019 Yleiskaavatoimikunnan kokous/esityslista Aika: 10.6.2019 klo 10.00-12.00 Paikka: kaupunginhallituksen huone, Asematie 7 Osallistujat: Jäsenet: Viranhaltijat: Lauri Kaira,

Lisätiedot

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Lisätiedot

Lisäävätkö päästövähennystoimet liikenneköyhyyttä, entä auttaako MaaS?

Lisäävätkö päästövähennystoimet liikenneköyhyyttä, entä auttaako MaaS? Lisäävätkö päästövähennystoimet liikenneköyhyyttä, entä auttaako MaaS? Assistant Professor Heikki Liimatainen 13.5.2019 2 Liikenneköyhyyden määritelmä Liikenneköyhyydeksi voidaan kutsua ilmiötä, jossa

Lisätiedot

Liikenteellinen arviointi

Liikenteellinen arviointi III c Tuusulan yleiskaavan rakennemallit 2040 Liikenteellinen arviointi Tiivistelmä 1.8.2012 Strafica Oy Arvioinnin tausta, tavoitteet ja keskeinen sisältö Arvioinnin lähtökohtana on Tuusulan yleiskaavatyön

Lisätiedot

Henkilöliikennetutkimus Pyöräilyn perustietoja Riikka Kallio

Henkilöliikennetutkimus Pyöräilyn perustietoja Riikka Kallio Henkilöliikennetutkimus 2016 Pyöräilyn perustietoja 17.5.2018 Riikka Kallio Henkilöliikennetutkimus 2016 Perustietoja Toteutettu vuodesta 1974 noin 6 vuoden välein Suomalaisten liikkumista kuvaava tutkimus

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Anders Jansson, Tytti Viinikainen, Tapani Touru (HSL) LIVE-verkostotilaisuus 19.11.2013 Liikkumisen ohjaus osana liikennepolitiikkaa Liikkumisen

Lisätiedot

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus Tulosten esittely

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus Tulosten esittely Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus 2016 Tulosten esittely 8.3.2018 Tutkimus lyhyesti Vuodesta 1974 alkaen noin 6 v. välein toteutettu kyselytutkimus. Tutkimus antaa yleiskuvan suomalaisten liikkumisesta

Lisätiedot

LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA

LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA Assistant Professor Heikki Liimatainen LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA Päästötön liikenne 2045? Eduskunta, 21.9.2018 Liikenteen CO 2 -päästöt 12,5 Mt (+ ulkomaan liikenne 8,6 Mt) Ulkomaan tiekuljetukset:

Lisätiedot

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on

Lisätiedot

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Tekninen muistio 17.6.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällysluettelo 1 Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuusanalyysin (MASA)

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennetutkimus LITU 2008 Tutkimusalue ja haastattelumäärät Matkaluku asuinalueittain koko tutkimusalueella Matkaa/ hlö/ vrk 3,60 3,00 2,40 1,80 1,20 0,60

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat Luottamushenkilöiden seminaari, Aulanko 5.-6.9.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Sini Puntanen, liikennejärjestelmäosaston johtaja seudun

Lisätiedot

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL Joukkoliikenne Pyöräliikenne Tarja Jääskeläinen, HSL Taustoja PKS-kuntien TAVOITE: Pyöräilyn kulkutapaosuus 15 % 3 HLJ 2015: Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Turvallinen ja laadukas seudullinen

Lisätiedot

Mika Ristimäki / SYKE,

Mika Ristimäki / SYKE, Kaupunkikudokset ja päätöksentekopolut Mika Ristimäki / SYKE, 30.3.2017 SYKEn kehitystyö tarjoaa: 1) Kolmen kaupunkikudoksen ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeiden lähestymistapa avuksi suunnitteluongelmien

Lisätiedot

Uudenmaan maankäytön kehityskuvavaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt asumisväljyyden herkkyystarkastelu

Uudenmaan maankäytön kehityskuvavaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt asumisväljyyden herkkyystarkastelu TUTKIMUSRAPORTTI Nro VTT R 986 8 27.1.28 ASUMISVÄLJYYDEN VAIKUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖIHIN PERUSVAIHTOEHDOT JA MUUTOKSET 26 24 22 2 18 1 CO2 ekvivalenttitonnia/a 16 14 12 1 8 6 4 2 Perus Muutos Yhteensä

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Luottamushenkilöseminaari 26.8.2014 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikenteen tavoitteet (HLJ-toimikunta

Lisätiedot

Liikkumistutkimus 2018: tutkimussuunnitelma

Liikkumistutkimus 2018: tutkimussuunnitelma TUTKIMUSSUUNNITELMA 1 (6) Liikkumistutkimus 2018: tutkimussuunnitelma 1 Tutkimuksen tausta... 2 2 Tutkimusalue ja kohdeväestö... 2 3 Otanta-asetelma... 3 4 Tiedonkeruumenetelmät... 3 5 Mitä Liikkumistutkimuksessa

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan kehityskuva. Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011

Mänttä-Vilppulan kehityskuva. Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011 Mänttä-Vilppulan kehityskuva Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011 RAKENNEMALLIVAIHTOEHDOT Rakennemallivaihtoehtojen kautta etsitään Mänttä-Vilppulalle paras mahdollinen tulevaisuuden aluerakenne

Lisätiedot

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Anni Sinnemäki Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto 24.11.2016 Yleiskaava www.yleiskaava.fi Menestyvät kaupungit ovat kasvavia kaupunkeja Vuoteen

Lisätiedot

Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä

Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä 24.5.2017 Liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii lisätoimia LUONNOS

Lisätiedot

Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä

Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Mietteitä Itä-Suomen liikenteestä sekä Kävelyn ja pyöräilyn edistämistyöstä, Pohjois-Savon ELY-keskus 12.9.2018 2 Liikennejärjestelmän suunnittelussa sovitaan mihin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 38 Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2016 HEL 2017-000445 T 08 00 00 Hankenumero 0861_8 Päätös päätti merkitä tiedoksi tutkimuksen, jossa on selvitetty helsinkiläisten

Lisätiedot

UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi

UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi PYÖRÄILYN EDUT Terveys Ympäristö Liikennejärjestelmä Tasa-arvo ja inhimillisyys päivittäinen puolituntinen arkiliikkumisesta ei melua, ei

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 Tampereen kaupunkiseudun ja Liikennetutkimuksen tarve ja käyttökohteet alueellisen liikenteen kysynnän perustietoaineisto merkitys kasvanut kaupunkiseutujenjaniidenja niiden kehysalueiden kasvun myötä

Lisätiedot

Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Liikenteen energiankulutus ja khk-päästöt Tieliikenteen energiankulutus 1990-2017 Liikenteen khk-päästöt 1990-2017

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 19.11.2013 Liikkumisen ohjausta on monilla seuduilla Valtionavustus 2013 - uudet 19.11.2013 Jenni Eskola 2 Valtionavustuspäätökset 2013 Hakija Päätös

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenteen ja liikkumisen analyysin hyödyntäminen kuntarakenteen määri4elyssä

Yhdyskuntarakenteen ja liikkumisen analyysin hyödyntäminen kuntarakenteen määri4elyssä Yhdyskuntarakenteen ja liikkumisen analyysin hyödyntäminen kuntarakenteen määri4elyssä Kooste menetelmän kuvauksesta ja keskeisistä tuloksista Paavo Moilanen, Osmo Salomaa Strafica Oy 6.2.2012 Työ pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Väliraportista saadut lausunnot Jatkosuunnittelu Masto+ LJ -työryhmä 27.3.2014 TYÖ- SUUNNI- TELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LUONNOS EHDOTUS Väliraportista saadut lausunnot JATKOSUUNNITTELU

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen liitolle Turun rakennemallialueen liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksesta

Lausunto Varsinais-Suomen liitolle Turun rakennemallialueen liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksesta Tekninen lautakunta 48 21.05.2014 Kaupunginhallitus 252 02.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liitolle Turun rakennemallialueen liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksesta 236/10.05.01/2014 TEKLA 48 Tekninen

Lisätiedot