ESIMERKKEJÄ HAJARAKENTAMISEN HALLINNASTA MUUALTA SUOMESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESIMERKKEJÄ HAJARAKENTAMISEN HALLINNASTA MUUALTA SUOMESTA"

Transkriptio

1 ESIMERKKEJÄ HAJARAKENTAMISEN HALLINNASTA MUUALTA SUOMESTA HELJÄ AARNIKKO / JUHANA RAUTIAINEN

2 2 HAJARAKENTAMISEN TYÖPAJA Yhdyskuntarakenteen seuranta (YKR) Taajama YKR-Taajama on vähintään 200 asukkaan alue, jossa rakennusten lukumäärä ja kerrosala muodostavat ympäröivää haja-asutusta selvästi tiheämmän ryhmittymän. Haja-asutusalue Yhdyskuntarakenteen seurannassa haja-asutuksella tarkoitetaan taajamien ulkopuolista aluetta. Lähde Kaupunkiseutujen haja-asutusalueen väestömuutokset Suomessa

3 3 Taajaman lievealue käsitteenä Lievealue on alueellisesti yhtenäinen etäisyysvyöhyke taajaman ulkoreunasta, joka suuntautuu ympäröivälle haja-asutusalueelle linnuntietä mitattuna 5 km:n etäisyydelle keskustaajaman ja 3 km:n etäisyydelle lähitaajaman ulkoreunasta.

4 4 Asutun alueen pinta-alan muutos

5 5 Haja-asutusalueen väestö kaupunkiseudun haja-asutusalueen kylissä asuvan väestön prosenttiosuus kaupunkiseudun koko haja-asutusalueen väestöstä. Lähde Kestävät kaupunkiseudut. Kriteereitä ja mittareita. SYKE 25/2011 Alkutuotannon toimintaedellytysten vaarantuminen Vihervyöhykkeiden pirstoutuminen

6 6 Asuntorakentaminen asemakaavoittamille alueille asemakaavoittamattomalle alueelle valmistuneiden asuntojen osuutta kaikista alueelle valmistuneista asunnoista Lähde Kestävät kaupunkiseudut. Kriteereitä ja mittareita. SYKE 25/2011

7 7 Asuntorakentaminen asemakaavoittamille alueille Taajamien lievealueiden kaavoitus vaikeutuu Asemakaava-alueet taajama-alueilla voivat jäädä keskeneräisiksi Palveluiden ja infrastruktuurin tehottomuus / kustannusten kasvu Lähipalveluverkko heikkenee, kun ihmiset hakevat autolla palveluita suuremmista keskittymistä kauempaa Yksilönvapaus on suurempi

8 8 Autoistuminen asuntokuntien, joilla on a) vähintään kaksi autoa ja b) ei yhtään autoa, prosenttiosuutta koko tarkastelualueen asuntokunnista.

9 9 Autoistuminen Liikennemäärien kasvu pidemmät keskimatkaetäisyydet Joukko- ja kevyenliikenteen järjestäminen vaikeampaa Arjen sujuvuus vaikeutuu autoriippuvuuden myötä

10 Kustannusvaikutukset

11 11 Pitkän ajanjakson kuntataloudellinen nettovaikutus, hintahaarukan keskiarvo /asukas (Koski, K. 2008). Noin 500 asukkaan alueen yhdyskuntataloudellisten kustannusten suuruusluokka, milj. (pääomitettuna 30 vuodelle 5 %:n korkokannalla). (Koski, K. 2008)

12 12 Oulun seudun hajarakentamisselvitys, 2006 Malttimalli Hajarakentaminen vähenee Ok- ja paritalojen rakennusluvista 10% sijoittuu hajaasutusalueella Hajamalli Hajarakentaminen säilyy nykyisellään Neljäsosa väestön lisäyksestä yleiskaavassa varattujen pientaloalueiden ulkopuolelle

13 13 Arvioituja vaikutuksia

14 14 Arvioituja vaikutuksia Yleiskaavatyössä arvioitu, että ala-asteen, korttelikoulun, leikkipuiston, perhepäivähoitopaikkojen ja asukas/nuorisotilojen saaminen edellyttää noin 1000 asukkaan väestöpohjaa

15 15 Arvioidut taloudelliset vaikutukset

16 16 Koulukuljetusten kustannukset Esimerkkinä Kiiminki - Mikäli haja-asutusalueelle rakennetaan edelleen 60 taloa vuodessa, ja niistä puolesta kuljetetaan kaksi lasta kouluun, aiheutuu siitä vuosikustannuksena 60 taloa x 0,5 x 2 lasta x 700 = Kun kuljetuksia hoidetaan esikoulusta yläasteen loppuun eli kymmenen vuotta, aiheutuu yhtenä vuotena rakennetuista haja-asutusalueen taloista yhteensä euron kuljetuskustannukset.

17 17

18 18 Rauman yleiskaavan strateginen osa Sosiaalitoimen ja terveydenhuollon kuljetuskustannukset: vammaishuoltolain tai sosiaalihuoltolain perusteella korvattavat taksimatkat ruokapalvelun ateriakuljetukset (koulut ja kotipalvelu) kutsutaksin nettomenot ensihoidon kuljetukset henkilöstön matkakorvaukset Koululaiskuljetusten kustannuksia ei ole tässä selvityksessä arvioitu.

19 19 Tarkastellut vaihtoehdot Yhdyskuntarakenteen tiivistyminen asemakaava-alueilla 10% enemmän asukkaita kuin nykytilanteessa ja hajaasutusalueella väkimäärä puoliintuisi Yhdyskuntarakenteen hajautuminen haja-asutusalueen väkimäärä 1,5- kertaistuisi

20 20 Kustannusvaikutukset Lähde Rauman yleiskaavan strateginen osa

21 Suomalaisia vyöhykesuunnittelun esimerkkejä

22 22 Edullisuusvyöhykkeet Voidaan tutkia nykyisen infrastruktuurin ja tulevan infrastruktuurin muutoksen suhteen tulevaa maankäytön rakennetta Tutkitaan esim: - Liikenteen saavutettavuus, auto-, joukko- ja kevytliikenne - Teknisen huollon verkosto - Julkiset ja yksityiset palvelut - Työpaikat - Asuntoalueet Toimivat usein vaikutusten arvioinnin tukena

23 23 Yleiset ja yksityiset kustannukset jakautuvat eri suhteessa eri vyöhykkeillä Vesihuollon/kaukolämmön toiminta-alue Keskus Keskustapalveluiden vyöhyke Kävelypainotteinen vyöhyke Kylä Kyläpalveluiden takuualue Taajama Joukkoliikennepainotteinen vyöhyke Työpaikkapainotteinen alue Autoriippuvainen vyöhyke Maaseutumaisen asumisen vyöhyke

24 24 Palvelutakuualueet Miten palvelut toteutetaan milläkin vyöhykkeellä Kyläkeskus Kylän lähipalveluiden takuualue - kunnallinen vesihuolto - lähikoulu - kyläpalvelupiste - katuvalaistus - urheilukenttä Haja-asutusvyöhyke - asukkaan oma vesihuolto - koulukyydit - ei kunnallisia palveluita lähellä

25 25 Jyväskylän seudun rakennemalli 20X0

26 26 Mikkelin seudun rakennemalli Mallissa huomioitu: vesihuoltoverkosto joukkoliikenne alakoulut päivittäispalvelut työpaikka-alueet Määriteltiin edullisuusvyöhykkeet, joiden pohjalta rakennemalli arvioitiin

27 27 Siilinjärvi, maankäyttöpoliittinen ohjelma, 2010

28 28 Siilinjärvi, edullisuusvyöhykkeet

Rauman yleiskaavan strateginen osa

Rauman yleiskaavan strateginen osa KUNTATALOUSTARKASTELU Yhdyskuntarakenteen tiivistymisen ja hajautumisen vaikutukset sosiaalitoimen ja terveydenhuollon kustannuksiin Rauman kaupunki Eriksson Arkkitehdit Oy A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Lisätiedot

Vyöhykesuunnittelu strategisena työkaluna taajamien ulkopuolisen rakentamisen käsittelyssä

Vyöhykesuunnittelu strategisena työkaluna taajamien ulkopuolisen rakentamisen käsittelyssä Vyöhykesuunnittelu strategisena työkaluna taajamien ulkopuolisen rakentamisen käsittelyssä Oulun seutu 13.11.2012 HELJÄ AARNIKKO 2 16.11.2011 Vyöhykesuunnittelu kaupunkiseutujen hajarakentamisen hallinnassa

Lisätiedot

Oulun seudun hajarakentamisselvitys OULUN SEUTU RAKENNUSVALVONTATYÖRYHMÄ

Oulun seudun hajarakentamisselvitys OULUN SEUTU RAKENNUSVALVONTATYÖRYHMÄ Oulun seudun hajarakentamisselvitys Lähtökohta Oulun seudulla on runsaasti hajarakentamista ei riittävästi tontteja asemakaava-alueilla tai niitä ei luovuteta kysyntää vastaavasti hajarakentaminen on ongelmallista

Lisätiedot

Oulun (seudun) kaupunkirakenteesta

Oulun (seudun) kaupunkirakenteesta Kaupunkisuunnitteluseminaari II Oulu Kestävä kaupunki? Oulun (seudun) kaupunkirakenteesta Paula Korkala 1 Oulu noin 50 vuotta sitten. Meurmanin ja Ervin yleiskaava 1952 2 Suur-Oulun yleiskaava 1968 3 Kaupunkirakenteen

Lisätiedot

HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIT YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA MARKUS HYTÖNEN

HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIT YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA MARKUS HYTÖNEN HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIT YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA OHJELMA 16:00 Avaus ja esittely Prosessi, Strateginen yleiskaava? Lähtökohtia ja tavoitteita Rakennemallit ja vertailu

Lisätiedot

Maankäytön suunnittelu ja kuntatalous

Maankäytön suunnittelu ja kuntatalous F C G S uunnittelukeskus O y Maankäytön suunnittelu ja kuntatalous Maankäytön suunnittelu todellista kuntavaikuttamista 3.11.2009 Kimmo Koski Työn tarkoitus ja toteutus Millaisia ovat yhdyskuntarakenteeseen

Lisätiedot

Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen

Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen 10.11.201 5 Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen Timo Korkalainen JOHDANTO ELY-keskus on laatinut vuoden 2015 aikana kuntakohtaiset yhdyskuntarakennekatsaukset Pohjois-Karjalan kunnista. Katsaukset

Lisätiedot

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä Seutufoorumi 9.6.2011, Pauli Korkiakoski Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä ja yhdyskuntarakenteesta Kaakon suunta -hanke Mistä vyöhyketarkastelussa on kyse? Suomen ympäristökeskuksen (SYKE)

Lisätiedot

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta Mitä seurataan? Tiivistyykö ja eheytyykö yhdyskuntarakenne? Vastaako asuntotuotanto kysyntään? Kehittyykö liikkuminen kestävämpään suuntaan? YKR kaupunkiseutu

Lisätiedot

JOENSUU: Pilkon selvittelyt. Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi

JOENSUU: Pilkon selvittelyt. Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi JOENSUU: Pilkon selvittelyt Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi Joensuu seudun yleiskaava 2020:n alue YLEISKAAVA KOKO JOENSUUN ALUEELLA Joensuu

Lisätiedot

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu seutusuunnittelija Anne Leskinen, 8.12.2010 Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä Uusi Oulu

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja vesihuoltopalvelut case Porvoo

Yhdyskuntarakenne ja vesihuoltopalvelut case Porvoo Yhdyskuntarakenne ja vesihuoltopalvelut case Porvoo Sanna Vienonen Suomen ympäristökeskus, Vesikeskus Vesihuolto 2014 Helsinki 3.6.2014 Yhdyskuntarakenteen nykykehitys Väestönkasvu kohdistuu suurille kaupunkiseuduille

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA OULUN KAUKOVAINIO. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA OULUN KAUKOVAINIO. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA OULUN KAUKOVAINIO Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenteen kehityksen uhat ja mahdollisuudet

Yhdyskuntarakenteen kehityksen uhat ja mahdollisuudet Matkatuotokset LiikkumistottumuksetToimintojen sijoittuminenalakeskukset Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Jalankulun reunavyöhyke Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Joulukuukuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Uusi tuotanto

Lisätiedot

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Näkökulmia vähittäiskauppaan ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin 1 Vähittäiskaupan toimipaikkojen sijoittuminen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun rakennemalli 20X0 Ekotehokkuuden arviointi

Jyväskylän seudun rakennemalli 20X0 Ekotehokkuuden arviointi Jyväskylän seudun rakennemalli 2X Ekotehokkuuden arviointi 27.1.21 Erikoistutkija Irmeli Wahlgren, VTT Irmeli Wahlgren 27.1.21 2 Ekotehokkuuden arviointi Ekotehokkuuden tarkastelussa on arvioitu ns. ekologinen

Lisätiedot

Oulun seudun hajarakentamisselvitys OULUN SEUTU RAKENNUSVALVONTATYÖRYHMÄ

Oulun seudun hajarakentamisselvitys OULUN SEUTU RAKENNUSVALVONTATYÖRYHMÄ Oulun seudun hajarakentamisselvitys Lähtökohta moni rakentaja toivoo suurta rakennuspaikkaa haja-asutusalueelta kuntataloudelle, palvelujen järjestämiselle, liikenteelle ja ympäristölle ongelmallista valtioneuvoston

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Pirkanmaan maakuntakaava 2040 6.2.2015 Seminaari MTK Pirkanmaan liitto Kasvutaajamien kehittämisvyöhykkeen määrittely ja raajaaminen Pauliina Pelkonen, maankäyttöpäällikkö, arkkitehti SAFA, YKS 551, pauliina.pelkonen@ains.fi

Lisätiedot

Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet Urban Zone Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet TUTKIMUSRYHMÄ Suomen ympäristökeskus SYKE, Rakennetun ympäristön yksikkö: Mika Ristimäki, Maija Tiitu, Ville Helminen, Antti Rehunen, Panu Söderström Tampereen

Lisätiedot

viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.

viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6. viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.2013 Esityksen sisältö Maakunta Maakuntakaava osana kaavajärjestelmää j

Lisätiedot

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena

Lisätiedot

Erityisryhmien asumisen. Suomen ympäristökeskus SYKE Rakennetun ympäristön yksikkö Satu Vesala, Kari Oinonen, Antti Rehunen

Erityisryhmien asumisen. Suomen ympäristökeskus SYKE Rakennetun ympäristön yksikkö Satu Vesala, Kari Oinonen, Antti Rehunen Erityisryhmien asumisen asuntomarkkinatiedot - Jatkohanke Suomen ympäristökeskus SYKE Rakennetun ympäristön yksikkö Satu Vesala, Kari Oinonen, Antti Rehunen 10.12.2012 Sisällys Hankkeen tavoitteet ja tausta...

Lisätiedot

Vaasan kaupunkiseudun tilanne

Vaasan kaupunkiseudun tilanne Vaasan kaupunkiseudun tilanne Esityksen sisältö 1. Mikä on Vaasan kaupunkiseutu? 2. Yhdyskuntasuunnittelun tilanne seudulla 3. Kasvusopimus ja MAL-teemat Suomen suurimmat kaupunkiseudut vuonna 2011 Väestönkasvu

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään?

Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään? Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään? Ilmastonmuutos, hyvinvointi ja kuntatalous Kuntaliitto 7.12.2011 Matti Vatilo, YM PARAS kaupunkiseuduilla mitä opittiin? Ydinkysymys on, onko seudun

Lisätiedot

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2012

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2012 1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2012 Aihealueet vuoden 2009 alueluokituksilla Aluetalous Aihealueet vuoden 2008-2012 alueluokituksilla Asuminen Koulutus Kulttuuri ja vapaa-aika

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ajankohtaiskatsaus: Ilmastotavoitteet ja nollaenergiarakentaminen (NZEB) eri kaavatasoilla

Ympäristöministeriön ajankohtaiskatsaus: Ilmastotavoitteet ja nollaenergiarakentaminen (NZEB) eri kaavatasoilla Ympäristöministeriön ajankohtaiskatsaus: Ilmastotavoitteet ja nollaenergiarakentaminen (NZEB) eri kaavatasoilla Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Ajankohtaista

Lisätiedot

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Valmistuneet/ valmistuvat asunnot 70 % asunnoista sijoittui alueille,

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA PORIN PORMESTARINLUOTO. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA PORIN PORMESTARINLUOTO. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA PORIN PORMESTARINLUOTO Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

kaupunkiseuduilla MAL verkoston pilottikauden päätöstilaisuus 24.11.2011 Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto

kaupunkiseuduilla MAL verkoston pilottikauden päätöstilaisuus 24.11.2011 Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto Liikkumistarpeet kaupunkiseuduilla MAL verkoston pilottikauden päätöstilaisuus 24.11.2011 Hanna Kalenoja Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto 1 Liikkumistarpeet yksilön näkökulmasta

Lisätiedot

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Oulu

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Oulu Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Oulu 13.11.2012 Ville Helminen, tutkija, Suomen ympäristökeskus Maaseudun suunnittelun tietopohjaa

Lisätiedot

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty 8.9.2014

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty 8.9.2014 Asunto- ja toimitilarakentaminen Päivitetty 8.9.2014 Rakennuskanta rakennuksen käyttötarkoituksen mukaan ssa, Helsingissä, lla ja kehyskunnissa 31.12.2013 Muut kuin asuinrakennukset Asuinrakennukset 0

Lisätiedot

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2016

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2016 1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2016 (Palvelua päivitetään jatkuvasti uusimmilla tilastovuoden tiedoilla) Aihealueet vuoden 2013 alueluokituksilla (sama kuin tilastovuoden alueluokitus)

Lisätiedot

Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia

Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia Ilmasto- ja energiastrategia työpaja Kotka 20.5.2011 Marja Jallinoja Ilmastoindikaattorit Liikenne Julkisen ja kevyen liikenteen kulkutapaosuus (% matkakilometreistä)

Lisätiedot

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö Näkökulmia kaupan yhdyskuntarakenteelliseen sijaintiin SYKEn hankkeissa

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja liikkumistarve - Onko yhdyskuntarakenteella väliä?

Yhdyskuntarakenne ja liikkumistarve - Onko yhdyskuntarakenteella väliä? Yhdyskuntarakenne ja liikkumistarve - Onko yhdyskuntarakenteella väliä? Erikoistutkija Kari Oinonen Suomen ympäristökeskus Rakennetun ympäristön yksikkö Esityksen sisältö Yhdyskuntarakenteen vyöhykemallin

Lisätiedot

Kasvukeskusten asuntorakentaminen ja joukkoliikenneinvestoinnit. Tarmo Pipatti Rakennusfoorumi 6.10.2015

Kasvukeskusten asuntorakentaminen ja joukkoliikenneinvestoinnit. Tarmo Pipatti Rakennusfoorumi 6.10.2015 Kasvukeskusten asuntorakentaminen ja joukkoliikenneinvestoinnit Tarmo Pipatti Rakennusfoorumi 6.10.2015 Asuntotuotanto kappalemääräisesti kasvussa Rakennusteollisuus RT 6.10.2015 2 Omakotitalojen aloitukset

Lisätiedot

Vähittäiskauppaa koskevien MRL:n muutosten arviointi SYKEn seurantatietojen, tutkimusten ja selvitysten perusteella

Vähittäiskauppaa koskevien MRL:n muutosten arviointi SYKEn seurantatietojen, tutkimusten ja selvitysten perusteella Vähittäiskauppaa koskevien MRL:n muutosten arviointi SYKEn seurantatietojen, tutkimusten ja selvitysten perusteella Antti Rehunen Suomen ympäristökeskus SYKE Eduskunnan ympäristövaliokunta 7.2.2017 Vähittäiskaupan

Lisätiedot

Asemakaavojen ulkopuolisen rakentamisen seudulliset periaatteet Tampereen kaupunkiseudulla

Asemakaavojen ulkopuolisen rakentamisen seudulliset periaatteet Tampereen kaupunkiseudulla Asemakaavojen ulkopuolisen rakentamisen seudulliset periaatteet Tampereen kaupunkiseudulla Turku, UZ-seminaari 6.5.2013 Kimmo Kurunmäki seutusuunnittelupäällikkö kimmo.kurunmaki@tampereenseutu.fi 8 kuntaa

Lisätiedot

Kotkan-Haminan seudun kehityskuvan vaikutusten arviointi

Kotkan-Haminan seudun kehityskuvan vaikutusten arviointi Kotkan-Haminan seudun kehityskuvan vaikutusten arviointi Alueidenkäytön tietojärjestelmäpäivät, SYKE 25.9.2012 Pauli Korkiakoski seutusuunnittelija, Cursor Oy Esityksen teemoja Kotkan-Haminan seutu Mikä

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

Seutuhallitus päätti 30.3.2011 pyytää kunnilta lausunnot periaateluonnoksesta. Lausuntopyynnössä kuntia pyydettiin pohtimaan seuraavia asioita:

Seutuhallitus päätti 30.3.2011 pyytää kunnilta lausunnot periaateluonnoksesta. Lausuntopyynnössä kuntia pyydettiin pohtimaan seuraavia asioita: Kaupunginhallitus 182 21.05.2012 Kehittämisjaosto 8 14.06.2012 SEUDULLISET PERIAATTEET YHDYSKUNTARAKENTEEN HAJAUTUMISEN EHKÄISEMISEKSI Khall 182 "Seutujohtaja Nurminen 14.4.2012 Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

Lempäälän kunta Strateginen yleiskaava 2040 Kehityskuvavaihtoehdot: asumisen sijoittuminen

Lempäälän kunta Strateginen yleiskaava 2040 Kehityskuvavaihtoehdot: asumisen sijoittuminen Lempäälän kunta Strateginen yleiskaava 2040 Kehityskuvavaihtoehdot: asumisen sijoittuminen 12.6.2018 Asutus nykyisin ja eri alueiden tehokkuus asutuksen jakautuminen (%) asutus nykyisin* rivi- ja kerrostalot

Lisätiedot

Kriteereitä ja mittareita kestävien kaupunkiseutujen suunnittelun työvälineiksi paikkatietomenetelmien kuvaukset

Kriteereitä ja mittareita kestävien kaupunkiseutujen suunnittelun työvälineiksi paikkatietomenetelmien kuvaukset SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 28 2012 Kriteereitä ja mittareita kestävien kaupunkiseutujen suunnittelun työvälineiksi paikkatietomenetelmien kuvaukset Leena Kopperoinen, Katri Eerola, Petri Shemeikka,

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 K a s v u t a a j a m i e n k e h i t t ä m i s v y ö h y k e Loppuraportti 16.3.2015 2 (20) SISÄLLYSLUETTELO 1 Tausta ja selvitystyön prosessin kuvaus... 3 2 Lähtökohdat... 4 3 Tavoitteet... 8 4 Aineistot

Lisätiedot

Vyöhykesuunnittelu. Kansainvälinen katsaus JUHANA RAUTIAINEN

Vyöhykesuunnittelu. Kansainvälinen katsaus JUHANA RAUTIAINEN Vyöhykesuunnittelu Kansainvälinen katsaus JUHANA RAUTIAINEN 20.3.2012 2 Esityksen sisältö Mitä vyöhykesuunnittelu on? Yleiskatsaus vyöhykesuunnitteluun Vyöhykesuunnittelun kansainvälisiä esimerkkejä -

Lisätiedot

Jalankulun reunavyöhyke

Jalankulun reunavyöhyke LiikkumistottumuksetToimintojen sijoittuminen Alakeskukset Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Matkatuotokset Jalankulun reunavyöhyke Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke

Lisätiedot

Mäntsälän maankäytön visio 2040. Rakennemallien kuvaukset

Mäntsälän maankäytön visio 2040. Rakennemallien kuvaukset Mäntsälän maankäytön visio 2040 Rakennemallien kuvaukset 1 Sisällysluettelo 1 Rakennemallien kuvaukset... 3 1.1 Kaikilla mausteilla... 4 1.2 Pikkukaupunki... 6 1.3 Nykymalliin... 8 2 Vaikutusten arviointi...virhe.

Lisätiedot

Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto. www.mal-verkosto.fi

Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto. www.mal-verkosto.fi Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto www.mal-verkosto.fi Vaasan kaupunkiseudun rakennemalli 2040 -seminaari 16.10.2012 Menossa rakennemallien aktiiviset vuodet

Lisätiedot

Paikkatiedot Helsingin seudun MAL-seurannassa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kansallismuseon auditorio Arja Salmi, erityisasiantuntija HSY

Paikkatiedot Helsingin seudun MAL-seurannassa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kansallismuseon auditorio Arja Salmi, erityisasiantuntija HSY Paikkatiedot Helsingin seudun MAL-seurannassa HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kansallismuseon auditorio Arja Salmi, erityisasiantuntija HSY Helsingin seudun MAL-aiesopimus Valtion ja Helsingin seudun

Lisätiedot

Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto

Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto Lahti Karisto Perustietoa Lahdesta Asukasmäärä 1.1.2009 yhteensä 100 080 henkilöä asukastiheys on 741,0 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 471 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Suunnittelualue: Karisto

Lisätiedot

Lieve- ja hajarakentamisen kehitys. Erikoistutkija Mika Ristimäki SYKE / Rakennetun ympäristön yksikkö

Lieve- ja hajarakentamisen kehitys. Erikoistutkija Mika Ristimäki SYKE / Rakennetun ympäristön yksikkö Lieve- ja hajarakentamisen kehitys Erikoistutkija Mika Ristimäki SYKE / Rakennetun ympäristön yksikkö SYKE 7.6.2013 2 Määritelmiä Yhdyskuntarakenteen hajautumisella tarkoitetaan harvan taajama-alueen kasvua

Lisätiedot

MITÄ RAKENNEMALLI 20X0:N JA JYSELIN JÄLKEEN? JYVÄSKYLÄN SEUDUN MAL- VERKOSTOTYÖPAJA 30.9.2015

MITÄ RAKENNEMALLI 20X0:N JA JYSELIN JÄLKEEN? JYVÄSKYLÄN SEUDUN MAL- VERKOSTOTYÖPAJA 30.9.2015 MITÄ RAKENNEMALLI 20X0:N JA JYSELIN JÄLKEEN? JYVÄSKYLÄN SEUDUN MAL- VERKOSTOTYÖPAJA 30.9.2015 LÄHTÖKOHDAT Lähtökohdat MAL-kehittämiselle 3 Lähtökohdat MAL-kehittämiselle 4 Lähtökohdat MAL-kehittämiselle

Lisätiedot

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show 18.4.2013

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show 18.4.2013 Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show 18.4.2013 Mika Ristimäki ( esitys), Ville Helminen, Sanna Vienonen Suomen ympäristökeskus Haja-asutuksen kestävä

Lisätiedot

Vyöhykesuunnittelu kaupunkiseutujen hajarakentamisen hallinnassa

Vyöhykesuunnittelu kaupunkiseutujen hajarakentamisen hallinnassa Vyöhykesuunnittelu kaupunkiseutujen hajarakentamisen hallinnassa MAL - hankkeiden tulosseminaari 4.12.2012 HELJÄ AARNIKKO 2 16.11.2011 Hankkeen sisältö 1 2 3 4 Kansainvälinen katsaus Kansallinen katsaus

Lisätiedot

Asuminen ja rakentaminen

Asuminen ja rakentaminen Asuminen ja rakentaminen Elina Parviainen / n kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Asuminen ja rakentaminen Asunto- ja toimitilarakentaminen Asuminen Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt

Lisätiedot

Urban Zone (UZ), Tampere

Urban Zone (UZ), Tampere iikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset oukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Matkatuotokset Jalankulun reunavyöhyke UZ Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke

Lisätiedot

Taajama-aluemerkintöjen sekä asumisen ja vapaa-ajanasumisen vetovoima-alueiden määrittely ja osoittaminen Keski-Suomen maakuntakaavassa

Taajama-aluemerkintöjen sekä asumisen ja vapaa-ajanasumisen vetovoima-alueiden määrittely ja osoittaminen Keski-Suomen maakuntakaavassa MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS, TAUSTAMUISTIO 25.5.2016 Muistiota päivitetään/tarkennetaan valmistelun edetessä Taajama-aluemerkintöjen sekä asumisen ja vapaa-ajanasumisen vetovoima-alueiden määrittely ja osoittaminen

Lisätiedot

Asuminen ja rakentaminen

Asuminen ja rakentaminen Asuminen ja rakentaminen Elina Parviainen / n kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 1.3.2017 Asuminen ja rakentaminen Asunto- ja toimitilarakentaminen Asuminen Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt

Lisätiedot

Asemakaavojen ulkopuolisen rakentamisen seudulliset periaatteet Tampereen kaupunkiseudulla

Asemakaavojen ulkopuolisen rakentamisen seudulliset periaatteet Tampereen kaupunkiseudulla Asemakaavojen ulkopuolisen rakentamisen seudulliset periaatteet Tampereen kaupunkiseudulla Kuntatalo 6.6.2013 Kimmo Kurunmäki seutusuunnittelupäällikkö kimmo.kurunmaki@tampereenseutu.fi 8 kuntaa 366 000

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015 1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015 (Palvelua päivitetään jatkuvasti uusimmilla tilastovuoden tiedoilla) Aihealueet vuoden 2011 alueluokituksilla (sama kuin tilastovuoden alueluokitus)

Lisätiedot

ASEMAKAAVOJEN ULKOPUOLISEN RAKENTAMISEN SEUDULLISET PERIAATTEET

ASEMAKAAVOJEN ULKOPUOLISEN RAKENTAMISEN SEUDULLISET PERIAATTEET ASEMAKAAVOJEN ULKOPUOLISEN RAKENTAMISEN SEUDULLISET PERIAATTEET Seutuhallitus 30.1.2013 Kuntajohtajakokous 14.12.2012 Maankäyttö- ja rakennetyöryhmä 5.12.2012 1. PERIAATTEIDEN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla -raportti 15.4.2014

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla -raportti 15.4.2014 Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla -raportti 15.4.2014 Raportin laatimiseen taustaa Perustuu SYKE:n tutkimushankkeisiin Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen monikeskuksisuus ja kauppa

Lisätiedot

Hämeenkyrön strateginen yleiskaava

Hämeenkyrön strateginen yleiskaava Hämeenkyrön strateginen yleiskaava Skenaariopeli: Yhdyskuntataloudellisten vaikutusten arviointi 10.1.2014 Page 1 Tausta: Valtuustoseminaari 26.9.2013 Menetelmänä seminaarissa oli skenaariopeli, jossa

Lisätiedot

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen 3.9.2015 Iisalmi Case Jyväskylä Julia Virtanen Muuramen kunta Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ - Kaupunkikeskusta - 86 500 JKYLÄN MLK - Taajamia - 36 400

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan

Lisätiedot

Paikkatietotarkastelu Oulun seudun väestöstä ja sosiaali- ja terveyspalveluista

Paikkatietotarkastelu Oulun seudun väestöstä ja sosiaali- ja terveyspalveluista Paikkatietotarkastelu Oulun seudun väestöstä ja sosiaali- ja terveyspalveluista 16.1.2012 2 Sisällysluettelo 1. Alkusanat... 3 2. Oulun seudun väkiluvun kehitys ja väestöennuste... 4 3. Väestörakenne ja

Lisätiedot

Oulun seudun kuntien maankäytön toteuttamisohjelma luonnos

Oulun seudun kuntien maankäytön toteuttamisohjelma luonnos Oulun seudun kuntien maankäytön toteuttamisohjelma luonnos 1.11.2012 Haukipudas Kiiminki seutusuunnittelija Anne Leskinen 14.11.2012 Hailuoto Oulunsalo Oulu Kempele Lumijoki Liminka Tyrnävä Muhos 2 Oulun

Lisätiedot

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012 Kimmo Kurunmäki Pilottikausi 2010 2011 paketissa Koordinointi www.mal verkosto.fi Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, kimmo.kurunmaki@tampereenseutu.fi,

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit 2010. 16.1.2012 Alatunniste 1

Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit 2010. 16.1.2012 Alatunniste 1 Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit 21 16.1.212 Alatunniste 1 Liikenne 16.1.212 Alatunniste 2 Liikenteen päästöt ajoneuvoluokittain khk-päästöt (1 t CO 2- ekv.) 18 16 14 12 1 8 6 4 2 9 1 2 3 4 5 6 7

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty Asunto- ja toimitilarakentaminen Päivitetty 23.9.2013 Rakennuskanta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja kehyskunnissa 2012 Rakennuskanta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja kehyskunnissa, Uudellamaalla

Lisätiedot

JOENSUU: Kuntaliitokset, maankäyttö, tontinluovutus. Juha-Pekka Vartiainen 13.6.2011 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.

JOENSUU: Kuntaliitokset, maankäyttö, tontinluovutus. Juha-Pekka Vartiainen 13.6.2011 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu. JOENSUU: Kuntaliitokset, maankäyttö, tontinluovutus Juha-Pekka Vartiainen 13.6.2011 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi VÄESTÖN SIJOITTUMINEN KAUPUNKISEUDULLA Asukasmäärä eri

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVAN MITOITUSSELVITYS VUOTEEN 2040. Jyväskylän kaupunki Kaavoitus Lokakuu 2012

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVAN MITOITUSSELVITYS VUOTEEN 2040. Jyväskylän kaupunki Kaavoitus Lokakuu 2012 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVAN MITOITUSSELVITYS VUOTEEN 2040 Jyväskylän kaupunki Kaavoitus Lokakuu 2012 Lähtökohdat Mitoitusselvityksessä tarkastellaan uusien asuntojen ja työpaikkaalueiden rakentamisen

Lisätiedot

Satava-Kakskerran osayleiskaava

Satava-Kakskerran osayleiskaava Diarionro 3720-2013 Osayleiskaavatunnus 10/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma täsmentyy kaavatyön kuluessa. Aloite

Lisätiedot

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Jyväskylän kaupunki Kaupallinen palveluverkkoselvitys Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Tiivistelmä, kesäkuu 2010 Selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT. Siuntio Johtaja Seija Vanhanen

KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT. Siuntio Johtaja Seija Vanhanen KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT Siuntio 9.10.2007 Johtaja Seija Vanhanen 2 MAL-SUUNNITTELU Maankäyttö- ja rakennuslaki Vapaaehtoinen suunnittelu Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ

Lisätiedot

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa 13.11.2012 Vyöhykkeisyys ja kyläsuunnittelu yhdistyneen kaupungin suunnittelussa Aluearkkitehti Julia Virtanen Jyväskylän kaupunki Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi - Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi - Aki Kauranen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Asema

Lisätiedot

Kangasalan strateginen yleiskaava

Kangasalan strateginen yleiskaava Kangasalan strateginen yleiskaava Edullisuusvyöhyketarkastelu loma-asuntojen käyttötarkoituksen muuttamisesta vakituiseen asumiseen 24.10.2016 24.10.2016 Page 1 Sisältö: - Tausta-aineisto s. 3 - Loma-asutuksen

Lisätiedot

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet.

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet. Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Alakeskukset Työssäkäyntialueet Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Keskustan reunavyöhyke Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenteen seuranta ja tilastot Maaseudun ja kaupungin määrittely tilastoissa ja ja tilastojen avulla, Tilastokeskus seminaari 24.8.

Yhdyskuntarakenteen seuranta ja tilastot Maaseudun ja kaupungin määrittely tilastoissa ja ja tilastojen avulla, Tilastokeskus seminaari 24.8. Yhdyskuntarakenteen seuranta ja tilastot Maaseudun ja kaupungin määrittely tilastoissa ja ja tilastojen avulla, Tilastokeskus seminaari 24.8.2005 Mika Ristimäki Suomen ympäristökeskus Karttojen tekijänoikeus:

Lisätiedot

Jyväskylän seutu. Asuntokatsaus 2012. Seudun kuntien asuntoryhmä 2013. Sisältö:

Jyväskylän seutu. Asuntokatsaus 2012. Seudun kuntien asuntoryhmä 2013. Sisältö: Jyväskylän seutu Asuntokatsaus 2012 Seudun kuntien asuntoryhmä 2013 Sisältö: Asuntoyhteistyö Jyväskylän seudulla Alueen asunto-olot Asuntomarkkinat Asuntorakentaminen Väestönmuutokset ja muuttoliike Asuntomarkkinat

Lisätiedot

MAL- SEURANTARAPORTTI 2014

MAL- SEURANTARAPORTTI 2014 MAL- SEURANTARAPORTTI 2014 Seutuhallitus 27.5.2015 Väestö, maanhankinta, kaavoitus, asuntotuotanto, liikkuminen Väestön kasvuun varautuminen Vuonna 2014 väestö kasvoi 1,1 %, eli noin 4 100 hengellä (4

Lisätiedot

KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA

KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA 13.01.2016 VALTIOTIETEEN TOHTORI TIMO ARO @timoaro Sisältö 1.Tilannekuva kaupunkien ja kaupunkiseutujen kansallisesta merkityksestä

Lisätiedot

Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely

Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely Mika Ristimäki erikoistutkija SYKE / rakennettu ympäristö ja alueidenkäyttö 20% 18% 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0% Alue- ja yhdyskuntarakenteen tiedot

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnitelma

Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran

Lisätiedot

Laukaan kunnan Rakennemalli

Laukaan kunnan Rakennemalli Laukaan kunnan Rakennemalli Rakennemalliehdotus 30.4.2015 Rakennemalli Rakennemallin pohjaksi on laadittiin 3 erilaista vaihtoehtoa, joista ohjausryhmä valitsi lausuntokierroksen jälkeen VE 2 Herneenpalko

Lisätiedot

Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010. Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT

Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010. Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010 Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT Suomen päästöt 90 80 70 Milj. tn CO 2 ekv. 60 50 40 30 20 Kioto 10 0 1990 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022 2026 2030

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaupan ratkaisut perustuvat

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen kasautumisanalyysi Ydinalue = pienin alue/tila (250 m ruudut) jolle sijoittuu 90 % työntekijöistä Kasautumisluku

Lisätiedot

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE TÄYDENNYSRAKENTAMISEN SEMINAARI 28.5.2014 Keskusta-alueiden

Lisätiedot

Väestöarvion laadinta ja väestötietojen hyödyntäminen Jyväskylässä

Väestöarvion laadinta ja väestötietojen hyödyntäminen Jyväskylässä Väestöarvion laadinta ja väestötietojen hyödyntäminen Jyväskylässä Kymppi Moni työpaja 22.3.2012 Leena Rossi ja Anna Isopoussu Jyväskylän väestöarvio Koko kaupungin väestöarvio Käsitteistö: väestöennuste,

Lisätiedot

VERKOSTOKYSELYN TULOKSIA

VERKOSTOKYSELYN TULOKSIA VERKOSTOKYSELYN TULOKSIA MAL-verkostossa mukana oleville alueille tehtiin kysely keväällä 2010. Kyselyn tuloksia on koottu alla olevaan taulukkoon. Siinä esitetään laajasti aiheet, joita alueet nostivat

Lisätiedot