Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen - haasteita kaupunkiseuduille Pekka Kangas Ylijohtaja, ympäristöministeriö SFHP:n seminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen - haasteita kaupunkiseuduille Pekka Kangas Ylijohtaja, ympäristöministeriö SFHP:n seminaari"

Transkriptio

1 Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen - haasteita kaupunkiseuduille Pekka Kangas Ylijohtaja, ympäristöministeriö SFHP:n seminaari

2 Öljyn hinnan kehitys > 90 Dollaria/barreli 2

3 Yleiskirje vuodelta 1974 (Energiatilanteen vuoksi kaavoituksessa ja rakentamisen ohjauksessa huomioon otettavista näkökohdista, ,3896/501/74/PK) "Yhdyskuntarakenteen tarpeeton hajoaminen olisi estettävä ja alueidenkäyttö suunniteltava siten, että eri toiminnat ovat keskenään sopivassa suhteessa ja yhdyskuntarakenteen osat tarkoituksenmukaisesti sijoitettuina myös liikenteen järjestelyn ja huoltojärjestelmien toteuttamisen kannalta." "Olemassa olevia yhdyskuntia tulisi täydennysrakentamisella pyrkiä kehittämään." "Uusia alueita suunniteltaessa ja käyttöön otettaessa tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ne liittyvät kiinteästi olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen ja täydentävät sitä." "Sellaisia erityisesti elintarvikemyyntiä harjoittavia, kaupan suuryksiköitä ei tulisi hyväksyä, jotka sijoittuisivat yhdyskuntarakenteen ulkopuolelle taajamien välialueille." 3

4 Miten on käynyt Helsingin seudulla Työmatkat pidentyneet Autoriippuvuus lisääntynyt Sukkuloijien osuus kunnan työllisistä yli 35 % % 2-10 %

5 YKR-aineiston perusteella väestöään menettävilläkin kaupunkiseuduilla taajama-alueet laajenevat ja yhdyskuntarakenne hajautuu Kuvalähde: Kunta- ja palvelurakenneuudistus Hirvensalmen, Mikkelin ja Ristiinan kaupunkiseutusuunnitelma 5

6 Vaikutukset liikenteeseen 6

7 Miksi tähän on tultu? kuntien keskinäinen kilpailu ylikunnallisen kaavoituksen riittämätön ohjaavuus riittämätön kaavoitettujen pientalotonttien tarjonta kuntien passivoitunut maapolitiikka yhdyskunnan hajautumista tukevat subventiot hajautumisesta aiheutuvien kustannusten puutteellinen tuntemus kunnissa kulttuuriset tekijät asuinpaikan valinnassa 7

8 Miksi yhdyskuntarakennetta on pakko eheyttää? ilmastomuutoksen hillintä edellyttää liikenteen energiankäytön ja päästöjen vähentämistä kunnilla ei ole varaa infran ja palvelujen ylläpitämiseen kotitalouksilla ei ole varaa kallistuvaan omalla autolla liikkumiseen 8

9 Koskee kaikkia kaupunkiseutuja Ilmastomuutosten kannalta eheyttäminen Helsingin seudulla ja kasvavilla kaupunkiseuduilla tärkeintä Kotitalouksien kannalta suurimmat riskit väestöään menettävillä kaupunkiseuduilla 9

10 Lähde: Helsingin Sanomat

11 Mitä pitäisi tehdä? Trendi = tieliikenteen kasvuennuste Ajoneuvo- ja polttoainetekniikka Yhdyskuntarakenne, elämäntavat Joukkoliikenteen kehittäminen Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen (-30 %) EU:n 2. asteen tavoite % vähennys Autoilun rajoittaminen

12 Mitä pitäisi tehdä alueidenkäytössä? Valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin lisää ohjaavuutta Tiiviimpää kuntien suunnitteluyhteistyötä Helsingin seudulle aiesopimus lisätystä tonttituotannosta ja tehostetusta maapolitiikasta Parempaa kuntien ja valtion välistä yhteistyötä Helsingin seutu suunnittelutarvealueeksi Lähiöohjelmalla lähiöiden vetovoimaisuuden parantamista ja täydennysrakentamista Parempia edellytyksiä joukkoliikenteelle ja kevyelle liikenteelle Uudistuotantoa kaukolämpöverkkoon Päättäjille uusinta tietoa 12

13 "Kööpenhaminan sormimallista" sormia myös Helsingin seudulle tulevaisuuden ratainvestointien yhteydessä Lähde: Niels Østergård, Danish Ministry of the Environment 13

14 Lähde: Niels Østergård, Danish Ministry of the Environment 14

Kuntien mahdollisuudet vähentää kustannustehokkaasti ilmastopäästöjä

Kuntien mahdollisuudet vähentää kustannustehokkaasti ilmastopäästöjä Kuntien mahdollisuudet vähentää kustannustehokkaasti ilmastopäästöjä Kuntien ilmastokonferenssi 3.5.2012 Pauli Välimäki Pormestarin erityisavustaja ECO2-ohjelman johtaja Tampereen kaupunki YHDYSKUNTARAKENTEEN

Lisätiedot

Yhdyskuntasuunnittelu ja liikkuminen

Yhdyskuntasuunnittelu ja liikkuminen Yhdyskuntasuunnittelu ja liikkuminen Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus Vähähiilisen liikenteen mahdollisuudet -seminaari 17.9.2015 SYKE Mihin matkoihin yhdyskuntasuunnittelulla vaikutetaan? Arkiliikkuminen

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa. 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri

FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa. 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri Esityksen sisältö EU:n tavoitteet nyt ja jatkossa Kansallinen ilmstopolitiikka Toimintaympäristön muutkokset

Lisätiedot

Ajankohtaista alueiden käytön suunnittelusta

Ajankohtaista alueiden käytön suunnittelusta Ajankohtaista alueiden käytön suunnittelusta Esa Hoffrén/ Alueiden käytön yksikkö 19.1.2011 1 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 19.1.2011 2 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 19.1.2011

Lisätiedot

Helsingin seudun VISIO

Helsingin seudun VISIO HELSINGIN SEUTU 2050 Maankäytön, asumisen ja liikenteen strategiset linjaukset Helsingin seudun VISIO Helsingin seutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan

Lisätiedot

1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? LEPPÄVIRRAN KUNTA LEPPÄVIRRAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto

Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto Lahti Karisto Perustietoa Lahdesta Asukasmäärä 1.1.2009 yhteensä 100 080 henkilöä asukastiheys on 741,0 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 471 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Suunnittelualue: Karisto

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 Kaisu Anttonen Ympäristöjohtaja Tampereen kaupunki Strategian taustaa EUROOPAN TASOLLA osa EU: ilmasto- ja energiatavoitteita

Lisätiedot

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.

Lisätiedot

Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa?

Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Jyväskylän Liikenne ja ilmasto seminaari 22.9.2009 Kuinka liikenteen kysyntään / kulkumuotojakaumiin

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelu strategisen eheyttämisen toimintakulttuurina. Raine Mäntysalo Professori, johtaja YTK

Kaupunkisuunnittelu strategisen eheyttämisen toimintakulttuurina. Raine Mäntysalo Professori, johtaja YTK Kaupunkisuunnittelu strategisen eheyttämisen toimintakulttuurina Raine Mäntysalo Professori, johtaja YTK Eheyttäminen Kuva: Paula Kangasperko Spinoza: Ihmisen ja yhteisön toiminta ympäristössään luonnon

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSET JYVÄSKYLÄN SEUDULLA MAL-TYÖPAJAN YHTEENVETO 30.9.2015

MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSET JYVÄSKYLÄN SEUDULLA MAL-TYÖPAJAN YHTEENVETO 30.9.2015 MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSET JYVÄSKYLÄN SEUDULLA MAL-TYÖPAJAN YHTEENVETO 30.9.2015 Keskustelukysymykset / YLEINEN KEHITYS 1. Onko kasvu ja kehitys ollut toivotun kaltaista Jyväskylän

Lisätiedot

Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin

Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin Kuopio 15.11.2011 Leo Kosonen Hankepäällikkö KUOPION KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMISMAHDOLLISUUDET v 2020 MENNESSÄ

Lisätiedot

Valtion näkökulma Helsingin seudun kehyskuntien maankäytön kehittämiseen. 30.3.2010 Ulla Koski

Valtion näkökulma Helsingin seudun kehyskuntien maankäytön kehittämiseen. 30.3.2010 Ulla Koski Valtion näkökulma Helsingin seudun kehyskuntien maankäytön kehittämiseen 30.3.2010 Ulla Koski Lähtökohta Kunnat ja maakunnat päättävät alueidenkäytön ratkaisuista. Valtio asettaa tavoitteita ja ohjaa.

Lisätiedot

Kaupunkiseudun MAL3-sopimuksen valmistelutilanne. Seutufoorumi 3.11.2015 Päivi Nurminen

Kaupunkiseudun MAL3-sopimuksen valmistelutilanne. Seutufoorumi 3.11.2015 Päivi Nurminen Kaupunkiseudun MAL3-sopimuksen valmistelutilanne Seutufoorumi 3.11.2015 Päivi Nurminen Esitykseni Sopimusmenettelyn lähtökohdat Kaupunkiseudun tavoitteet MAL3-kierrokselle Tavoitteista toimenpiteisiin

Lisätiedot

Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012

Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012 Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012 Angelica Roschier Energia ja ympäristö, Tekes DM Rakennettu ympäristö fyysisenä ja virtuaalisena palvelualustana Julkiset tilat

Lisätiedot

Liikenneministeri Merja Kyllönen MAL-verkoston seminaari Kuntaliitoskokemuksia maankäytöstä, asumisesta ja liikenteestä Helsinki 13.6.

Liikenneministeri Merja Kyllönen MAL-verkoston seminaari Kuntaliitoskokemuksia maankäytöstä, asumisesta ja liikenteestä Helsinki 13.6. Liikenneministeri Merja Kyllönen MAL-verkoston seminaari Kuntaliitoskokemuksia maankäytöstä, asumisesta ja liikenteestä Helsinki 13.6.2012 LIIKENNE KAUPUNKIPOLITIIKAN KOVAA YDINTÄ Hyvät seminaarin osanottajat

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN VYÖHYKKEILLÄ VAIKUTETAAN MATKAKETJUJEN JA LOGISTISTEN RATKAISUJEN TEHOKKUUTEEN JA KILPAILUKYKYYN

MAANKÄYTÖN VYÖHYKKEILLÄ VAIKUTETAAN MATKAKETJUJEN JA LOGISTISTEN RATKAISUJEN TEHOKKUUTEEN JA KILPAILUKYKYYN MAANKÄYTÖN VYÖHYKKEILLÄ VAIKUTETAAN MATKAKETJUJEN JA LOGISTISTEN RATKAISUJEN TEHOKKUUTEEN JA KILPAILUKYKYYN 31.1.2012 Tuomo Pöyskö Ramboll Liikennejärjestelmät (ent. Liidea) LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITTELU

Lisätiedot

Henkilöautokannan ennuste- ja hallintamalli Ahma 2

Henkilöautokannan ennuste- ja hallintamalli Ahma 2 1 Henkilöautokannan ennuste- ja hallintamalli Ahma 2 TRANSECO-tutkimusohjelma TransEco-tutkimusseminaari 3.11.2011 Hanna Kalenoja, TTY TTY & VTT Liikennevirasto, LVM, Trafi, VM, Tieliikenteen tietokeskus

Lisätiedot

Joukkoliikennemyönteisellä suunnittelulla parempaan yhdyskuntarakenteeseen

Joukkoliikennemyönteisellä suunnittelulla parempaan yhdyskuntarakenteeseen Joukkoliikennemyönteisellä suunnittelulla parempaan yhdyskuntarakenteeseen Mahdollisuudet Lappeenrannan ja Imatran seudulla Aloituskokous 3.12.2013 Lappeenranta Sonja Sahlsten & Anna Saarlo / YY-Optima

Lisätiedot

Maankäytön ja yhdyskuntarakenteen kehi2ämisellä joukkoliikenteelle mahdollisuuksia

Maankäytön ja yhdyskuntarakenteen kehi2ämisellä joukkoliikenteelle mahdollisuuksia Maankäytön ja yhdyskuntarakenteen kehi2ämisellä joukkoliikenteelle mahdollisuuksia Esityksen sisältö 1. Taustaa 2. Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne lähiöissä 3. Joukkoliikenteen ja maankäytön suunni2elun

Lisätiedot

SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9.

SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9. SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9.2015 MAL aiesopimusmenettely PARAS-hanke, pääministeri Kataisen hallitusohjelma

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimusmenettely (MAL) Oulun seudulla

Maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimusmenettely (MAL) Oulun seudulla Maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimusmenettely (MAL) Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu Kempele Lumijoki Liminka Tyrnävä Muhos Tampere 30.11.2011 Jukka Weisell Oulun seudun

Lisätiedot

SÄKYLÄN OSAYLEISKAAVA Luonnos. Yleisötilaisuus 9.9.2014. www.tengbom.fi

SÄKYLÄN OSAYLEISKAAVA Luonnos. Yleisötilaisuus 9.9.2014. www.tengbom.fi SÄKYLÄN OSAYLEISKAAVA Luonnos Yleisötilaisuus 9.9.2014 maanpuolustuksen tarpeet kestävä kehitys, yhdyskuntarakenteen eheyttäminen, asunto- ja työpaikkatonttitarjonta viheralueista yhtenäisiä kokonaisuuksia

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento

VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento Maakuntakaavatilanne Varsinais-Suomessa on voimassa seutukunnittain

Lisätiedot

Apulaispormestari Timo Hanhilahti Live-tilaisuus 17.4.2012

Apulaispormestari Timo Hanhilahti Live-tilaisuus 17.4.2012 Liikenne osana Tampereen ilmasto- ja energiatehokkuustyötä Apulaispormestari Timo Hanhilahti Live-tilaisuus 17.4.2012 Miten yhdistetään kaupungin kasvu ja ekotehokkuus? Haaste 1: Tampereelle tulee 45 000

Lisätiedot

1 Riihimäen seutu seudullista näkökulmaa koskevat tavoitteet

1 Riihimäen seutu seudullista näkökulmaa koskevat tavoitteet 1 Riihimäen seutu seudullista näkökulmaa koskevat tavoitteet Alueidenkäytöllä tuetaan aluerakenteen tasapainoista kehittämistä sekä elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja kansainvälisen aseman vahvistamista

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategian toteutus Sopeutumistarpeen taustaa

Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategian toteutus Sopeutumistarpeen taustaa Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategian toteutus Sopeutumistarpeen taustaa Kaisu Anttonen Tampereen kaupunki Kestävä yhdyskunta-yksikkö Ilmastonmuutokseen varautuminen ja sopeutuminen riskien hallintaa

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus 22.4.2013, Helsinki, Laituri Pekka Normo, Ympäristöministeriö VÄHITTÄISKAUPAN PALVELUT - KESKUSTA-ALUEET, LÄHIKAUPAT,

Lisätiedot

Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010. Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT

Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010. Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010 Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT Suomen päästöt 90 80 70 Milj. tn CO 2 ekv. 60 50 40 30 20 Kioto 10 0 1990 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022 2026 2030

Lisätiedot

Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari

Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari Ongelmanratkaisu Kaupan suuryksiköt Ryhmä Oulun luonnonsuojeluyhdistys On koonnut taustamateriaalin On laatinut ongelmanratkaisun kysymykset Ryhmä Oulun seudun kunnallispoliitikkoja On laatinut vastaukset

Lisätiedot

Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen

Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen 10.11.201 5 Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen Timo Korkalainen JOHDANTO ELY-keskus on laatinut vuoden 2015 aikana kuntakohtaiset yhdyskuntarakennekatsaukset Pohjois-Karjalan kunnista. Katsaukset

Lisätiedot

HLJ 2015. Tulevaisuus- ja rahoitustasotarkastelut TUURI

HLJ 2015. Tulevaisuus- ja rahoitustasotarkastelut TUURI HLJ 2015 Tulevaisuus- ja rahoitustasotarkastelut TUURI Tulevaisuus- ja rahoitustasotarkastelut TUURI Liikennejärjestelmäsuunnittelussa tarvitaan arvioita siitä, miten toimintaympäristö tulevaisuudessa

Lisätiedot

Yleisötilaisuus 18.3.2015

Yleisötilaisuus 18.3.2015 Yleisötilaisuus 18.3.2015 Tervetuloa! OHJELMA 17.00 Kahvitarjoilu 17.30 Tilaisuuden avaus ja esitykset Hakametsän yleissuunnittelun viitekehys ja suunnittelutilanne, Hanna Montonen luonnokset, Elina Kataja/

Lisätiedot

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III

Lisätiedot

Mitä tapahtuu Haarajoen seudulla: Haarajoki Joenhaara?

Mitä tapahtuu Haarajoen seudulla: Haarajoki Joenhaara? Mitä tapahtuu Haarajoen seudulla: Haarajoki Joenhaara?, Järvenpään kaupunginarkkitehti Mäntsälän maankäytön visio 30.3.2010 1 VAT 2009 Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistus Ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikkumisen korttelit ja kiinteistöt työpaja 6.11.2009 Miksi toimia

Lisätiedot

Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö

Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö Erja Werdi, hallitussihteeri Ympäristöministeriö/RYMO/Elinympäristö Alueelliset energiaratkaisut -klinikan tulosseminaari, Design Factory 29.3.2012 Uusiutuvan

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

Energiatehokkuus yhdyskuntanäkökulmasta. Tutkimusprofessori Miimu Airaksinen

Energiatehokkuus yhdyskuntanäkökulmasta. Tutkimusprofessori Miimu Airaksinen Energiatehokkuus yhdyskuntanäkökulmasta Tutkimusprofessori Miimu Airaksinen 2 Suomen päästöt 90 80 Milj. tn CO 2 ekv. 70 60 50 40 30 20 Kioto Suomen päästöt CO2 ekv. 10 0 1990 1994 1998 2002 2006 2010

Lisätiedot

Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään?

Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään? Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään? Ilmastonmuutos, hyvinvointi ja kuntatalous Kuntaliitto 7.12.2011 Matti Vatilo, YM PARAS kaupunkiseuduilla mitä opittiin? Ydinkysymys on, onko seudun

Lisätiedot

Vaasan kaupunkiseudun tilanne

Vaasan kaupunkiseudun tilanne Vaasan kaupunkiseudun tilanne Esityksen sisältö 1. Mikä on Vaasan kaupunkiseutu? 2. Yhdyskuntasuunnittelun tilanne seudulla 3. Kasvusopimus ja MAL-teemat Suomen suurimmat kaupunkiseudut vuonna 2011 Väestönkasvu

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategia 2030 ja sen toteuttaminen

Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategia 2030 ja sen toteuttaminen Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategia 2030 ja sen toteuttaminen BaltCICA seminaari 27.4.2011 Tampere Kaisu Anttonen Tampereen kaupunki Kestävä yhdyskunta yksikkö Tampereen kaupunkiseudun yhteistyö

Lisätiedot

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Tähänastisia seurantakohteita: Tampereella seurattiin indikaattoreita ja pari hanketta Kaupunkiseudun aiesopimus 2011-2012 Kulkutapajakauman kehitys

Lisätiedot

Oulun seutu kasvaa, liikenne kasvaa

Oulun seutu kasvaa, liikenne kasvaa Liikenteen kasvu ja liikenneturvallisuus Kasvun hillinnän mahdollisuudet Oulun seudulla (OULULIIKA) Kati Kiiskilä Tiehallinto kati.kiiskila@tiehallinto.fi Tuomo Vesajoki Insinööritoimisto Liidea Oy tuomo.vesajoki@liidea.fi

Lisätiedot

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu seutusuunnittelija Anne Leskinen, 8.12.2010 Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä Uusi Oulu

Lisätiedot

Rakennemalli / motiiviseminaari 28.4.2009. Markku Kivari

Rakennemalli / motiiviseminaari 28.4.2009. Markku Kivari - Jyväskylän seudun liikennejärjestelmäsuunnittelu Rakennemalli / motiiviseminaari 28.4.2009 Markku Kivari Jyväskylän kaupunkiliikennepoliittinen ohjelma (luonnos 2008) Jyväskylän liikennepoliittisen ohjelman

Lisätiedot

Numeroidut maankäyttöalueet Kartalta löytyvät numeroidut uudet asuntoalueet

Numeroidut maankäyttöalueet Kartalta löytyvät numeroidut uudet asuntoalueet Numeroidut maankäyttöalueet Kartalta löytyvät numeroidut uudet asuntoalueet 91 LIITE 1 VAIHTOEHTOJEN VERTAILUA VAIHTOEHTO A Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen OYK eheyttää ja tiivistää yhdyskuntarakennetta

Lisätiedot

Urban Growth Boundary

Urban Growth Boundary Urban Growth Boundary mallin kehittäminen hajarakentamisen hallintaan Suomessa Taustoja ja luonnostelua hankkeen toteutuksesta 16.3.2011 Kimmo Kurunmäki, MAL verkosto Kyse on palveluvyöhykkeistä ja yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Kotkan-Haminan seudun kehityskuvan vaikutusten arviointi

Kotkan-Haminan seudun kehityskuvan vaikutusten arviointi Kotkan-Haminan seudun kehityskuvan vaikutusten arviointi Alueidenkäytön tietojärjestelmäpäivät, SYKE 25.9.2012 Pauli Korkiakoski seutusuunnittelija, Cursor Oy Esityksen teemoja Kotkan-Haminan seutu Mikä

Lisätiedot

Seudulliset periaatteet yhdyskuntarakenteen hajautumisen ehkäisemiseksi, ehdotus

Seudulliset periaatteet yhdyskuntarakenteen hajautumisen ehkäisemiseksi, ehdotus Seudulliset periaatteet yhdyskuntarakenteen hajautumisen ehkäisemiseksi, ehdotus KJK 7.1.2011 SH 30.3.2011 1. Lähtökohdat 1.1.Kaupunkiseudun yhdyskuntasuunnittelukokonaisuus 2030 Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

Oulun seudun kaupallinen palveluverkko 2030

Oulun seudun kaupallinen palveluverkko 2030 Oulun seudun kaupallinen palveluverkko 2030 Haukipudas Kiiminki Anne Leskinen, 27.1.2011 Hailuoto Oulunsalo Oulu Kempele Lumijoki Liminka Tyrnävä Muhos Kaupalliset selvitykset seudun yleiskaavan taustalla

Lisätiedot

Millä keinoilla kestävään liikennejärjestelmään?

Millä keinoilla kestävään liikennejärjestelmään? Millä keinoilla kestävään liikennejärjestelmään? Matti Räinä tiejohtaja Oulun tiepiiri Näkökulmia aluesuunnittelun ja liikenteen tavoiteasettelu LPS 2008 Liikenne 2030. Suuret haasteet, uudet linjat hallinnon

Lisätiedot

K u o p i o L e p p ä v i r t a M a a n i n k a N i l s i ä S i i l i n j ä r v i S u o n e n j o k i - T u u s n i e m i

K u o p i o L e p p ä v i r t a M a a n i n k a N i l s i ä S i i l i n j ä r v i S u o n e n j o k i - T u u s n i e m i L O I K K A 2 0 3 0 KUOPION TOIMINNALLISEN KAUPUNKISEUDUN RAKENNEMALLI RAKENNEMALLISOPIMUS 28.05.2012 K u o p i o L e p p ä v i r t a M a a n i n k a N i l s i ä S i i l i n j ä r v i S u o n e n j o k

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

Tyhjentääkö vai vahvistaako hajarakentamisen hillintä maaseutua? Kaavoitusarkkitehti Markku Lahtinen, Kangasalan kunta

Tyhjentääkö vai vahvistaako hajarakentamisen hillintä maaseutua? Kaavoitusarkkitehti Markku Lahtinen, Kangasalan kunta Tyhjentääkö vai vahvistaako hajarakentamisen hillintä maaseutua? Kaavoitusarkkitehti Markku Lahtinen, Kangasalan kunta Mitä on hajarakentaminen? Termien selityksiä Maaseutu on vuorovaikutussuhteessa kaupungin

Lisätiedot

Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet Urban Zone Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet TUTKIMUSRYHMÄ Suomen ympäristökeskus SYKE, Rakennetun ympäristön yksikkö: Mika Ristimäki, Maija Tiitu, Ville Helminen, Antti Rehunen, Panu Söderström Tampereen

Lisätiedot

Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot

Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Älykäs ja oikeudenmukainen autoilu -seminaari 15.10.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki Asemakaava Rokkila

Janakkalan kunta Turenki Asemakaava Rokkila 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.6.2009 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee n. 1 km Turengin keskustan itäpuolella. Alue rajoittuu Lammintiehen ja liittyy Pirttimäen rakenteilla olevaan omakotialueeseen.

Lisätiedot

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA Onko taloyhtiöönne tulossa isoja remontteja? Mistä rahaa putkiremonttiin tai muihin perusparannuksiin? Täydennysrakentaminen samalla tontilla tai nykyisen asuinrakennuksen

Lisätiedot

Liikenneturvallisuus (LJ3) Liikennejärjestelmän käytettävyys (LJ2) LJ 3.3: kävelyn ja pyöräilyn turvallisuutta parannetaan taajamissa

Liikenneturvallisuus (LJ3) Liikennejärjestelmän käytettävyys (LJ2) LJ 3.3: kävelyn ja pyöräilyn turvallisuutta parannetaan taajamissa Liite 2 Ohjelman laadinnan kriteeristössä mainittujen tavoitteiden toteutuminen hankekohtaisesti LIIKENNEJÄRJESTELMÄTAVOITTEET RAKENNEMALLITAVOITTEET TOIMENPIDE Mt 12191 Littoisten kevyen liikenteen väylä,

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenteen ilmastohaasteet tiiviit kaupunkiseudut ja elinvoimainen aluerakenne

Yhdyskuntarakenteen ilmastohaasteet tiiviit kaupunkiseudut ja elinvoimainen aluerakenne Yhdyskuntarakenteen ilmastohaasteet tiiviit kaupunkiseudut ja elinvoimainen aluerakenne Kuntien 5. ilmastokonferenssi, Tampere 6.5. 2010 Erikoistutkija Mika Ristimäki, SYKE SYKEn yhdyskuntarakenteen tutkimus

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN LAUSUNTO 2/2010 vp Valtioneuvoston selonteko kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 24 päivänä marraskuuta 2009 lähettäessään

Lisätiedot

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus Jyväskylän seudun Jyväskylän seudun A Henkilöhaastattelut noin 7 200 asukkaan otanta yli 14-vuotiaat Jyväskylän seudulla asuvat matkapäiväkirjatutkimus, jolla selvitetään asukkaiden liikkumistottumuksia

Lisätiedot

OULUN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA

OULUN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA OULUN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA Marketta Karhu, Oulun seudun ympäristövirasto Kestävä yhdyskunta seminaari 3.12.2008 Oulu OULU, KEMPELE, KIIMINKI, OULUNSALO,MUHOS, LIMINKA, TYRNÄVÄ, YLIKIIMINKI, LUMIJOKI,

Lisätiedot

Energiatehokkaan talon tunnusmerkit. Ylijohtaja Helena Säteri 28.03.2008

Energiatehokkaan talon tunnusmerkit. Ylijohtaja Helena Säteri 28.03.2008 Energiatehokkaan talon tunnusmerkit Ylijohtaja Helena Säteri 28.03.2008 Ilmastonmuutos on maailman vakavin huolenaihe. Eurobarometri-tutkimus, syyskuu 2008 20 20 20 vuoteen 2020 Kasvihuonekaasuja vähennetään

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 K a s v u t a a j a m i e n k e h i t t ä m i s v y ö h y k e Loppuraportti 16.3.2015 2 (20) SISÄLLYSLUETTELO 1 Tausta ja selvitystyön prosessin kuvaus... 3 2 Lähtökohdat... 4 3 Tavoitteet... 8 4 Aineistot

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maanmittauspäivät 20. 21.3.2013 Seinäjoki Lainsäädäntöneuvos Jyrki Hurmeranta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu jatkuvasti

Lisätiedot

Kartanonranta Energia- ja ympäristöselvitykset

Kartanonranta Energia- ja ympäristöselvitykset Kartanonranta Energia- ja ympäristöselvitykset Ympäristölautakunta 17.4.2012 Tero Karislahti YIT 1 Internal Tausta Rakennusten osuus Suomen kokonaisenergiankulutuksesta on 40 prosenttia. Rakennukset suunnitellaan

Lisätiedot

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012 Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille Liikenteen kysymyksiä, Joensuu Ari Varonen 23.11.2012 Joensuun seutu Joensuun seudun ljs valmistui v. 2007, jonka perusteella on tehty aiesopimus vuosille

Lisätiedot

Liikenteen ja yhdyskuntarakenteen vuorovaikutus. Kipukohdat metropolialueella

Liikenteen ja yhdyskuntarakenteen vuorovaikutus. Kipukohdat metropolialueella Liikenteen ja yhdyskuntarakenteen vuorovaikutus Kipukohdat metropolialueella Antero Alku, Metropolifoorumi 1.11.2011 Liikkumisen nykykuva metropolialueella 2 Liikkumisen nykykuva Liikkumista tutkitaan

Lisätiedot

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN. Puista Bisnestä 2011 1.2.2011 Kirsi

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN. Puista Bisnestä 2011 1.2.2011 Kirsi ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017 Puista Bisnestä 2011 1.2.2011 Kirsi Martinkauppi i Tausta Suuri päästövähennysten potentiaali Rakennetun ympäristön osuus energian loppukäytöstä 42

Lisätiedot

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017. 12.2.2011 Pekka Seppälä

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017. 12.2.2011 Pekka Seppälä ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017 12.2.2011 Pekka Seppälä Tausta Suuri päästövähennysten potentiaali Rakennetun ympäristön osuus energian loppukäytöstä 42 % Osuus päästöistä 38 % Sitoumukset

Lisätiedot

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä.

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Helsinki aikoo vähentää CO 2 -päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Jotta tavoitteet saavutetaan, tarvitaan uudenlaista yhteistyötä kaupungin, sen asukkaiden, kansalaisjärjestöjen sekä yritysten

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Pirkanmaan maakuntakaava 2040 6.2.2015 Seminaari MTK Pirkanmaan liitto Kasvutaajamien kehittämisvyöhykkeen määrittely ja raajaaminen Pauliina Pelkonen, maankäyttöpäällikkö, arkkitehti SAFA, YKS 551, pauliina.pelkonen@ains.fi

Lisätiedot

Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto. www.mal-verkosto.fi

Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto. www.mal-verkosto.fi Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto www.mal-verkosto.fi Vaasan kaupunkiseudun rakennemalli 2040 -seminaari 16.10.2012 Menossa rakennemallien aktiiviset vuodet

Lisätiedot

LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ. Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari. Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki

LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ. Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari. Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari 10,02,2015 Hki Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki LÄHIÖ - STRATEGIA - YHTEISTYÖ Lahden kaupungin strategia

Lisätiedot

Palveluasumisen teemapäivä 20.11.2014 klo 11.30-16.00

Palveluasumisen teemapäivä 20.11.2014 klo 11.30-16.00 Palveluasumisen teemapäivä 20.11.2014 klo 11.30-16.00 Olvi Oluthalli, Luuniemenkatu 4, Iisalmi Tero Piippo projektipäällikkö MAL-verkosto Valtakunnan laajuinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sekä palvelujen

Lisätiedot

Miten kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen suunnittelulla vastataan ilmastonmuutoksen haasteisiin? Rakennusfoorumi,Rakennustieto, 2.10.

Miten kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen suunnittelulla vastataan ilmastonmuutoksen haasteisiin? Rakennusfoorumi,Rakennustieto, 2.10. Miten kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen suunnittelulla vastataan ilmastonmuutoksen haasteisiin? Rakennusfoorumi,Rakennustieto, 2.10.2007 Erikoistutkija, DI Irmeli Wahlgren VTT irmeli.wahlgren@vtt.fi

Lisätiedot

Kestävä alueidenkäytön suunnittelu ja ilmastotavoitteita edistävä kaavoitus. Maija Neva, ympäristöministeriö

Kestävä alueidenkäytön suunnittelu ja ilmastotavoitteita edistävä kaavoitus. Maija Neva, ympäristöministeriö Kestävä alueidenkäytön suunnittelu ja ilmastotavoitteita edistävä kaavoitus Maija Neva, ympäristöministeriö Mitä kestävällä alueidenkäytön suunnittelulla tarkoitetaan? FIGBC:n Kestävät alueet toimikunnan

Lisätiedot

Tampereen seudun ilmastostrategian kansalaiskysely Vastauskooste. 29.10.2009 Sanna Ovaska

Tampereen seudun ilmastostrategian kansalaiskysely Vastauskooste. 29.10.2009 Sanna Ovaska Tampereen seudun ilmastostrategian kansalaiskysely Vastauskooste 29.10.2009 Sanna Ovaska 1 Taustaa Tampereen seudun ilmastostrategian kansalaiskyselyyn oli mahdollista vastata verkossa syyskuun 2009 ajan.

Lisätiedot

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Näkökulmia vähittäiskauppaan ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin 1 Vähittäiskaupan toimipaikkojen sijoittuminen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ Tekpa seutuseminaari 30.5.2012 Kaisu Anttonen Tampereen kaupunki ympäristöpäällikkö STRATEGIASTA TOIMINTAAN Tampereen seudun ilmastostrategia hyväksyttiin 2010 1. Ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä Seutufoorumi 9.6.2011, Pauli Korkiakoski Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä ja yhdyskuntarakenteesta Kaakon suunta -hanke Mistä vyöhyketarkastelussa on kyse? Suomen ympäristökeskuksen (SYKE)

Lisätiedot

Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke

Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Anu Kerkkänen, projektitutkija, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010, Tampere tavoitteena parantaa kuntien edellytyksiä

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISTEN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN TARKISTUKSEN YMPÄRISTÖARVIOINTI YMPÄRISTÖSELOSTUS

VALTAKUNNALLISTEN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN TARKISTUKSEN YMPÄRISTÖARVIOINTI YMPÄRISTÖSELOSTUS YMPÄRISTÖMINISTERIÖ LIITE 3 19.12.2007 VALTAKUNNALLISTEN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN TARKISTUKSEN YMPÄRISTÖARVIOINTI YMPÄRISTÖSELOSTUS Diskurssi Oy LUKIJALLE Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista

Lisätiedot

Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 kaupunginsihteeri Tanja Sippola-Alho

Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 kaupunginsihteeri Tanja Sippola-Alho Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 kaupunginsihteeri Tanja Sippola-Alho MAL-vision ja strategisten linjausten taustaa 2005: MAL-neuvottelukunnan ja jaoston perustaminen, seudun MAL- kärkihankelistaus

Lisätiedot

Nuorten mielipiteet tulevaisuustyöryhmän aihealueesta (yhdyskuntarakenne ja elinvoima) ja miten ne on otettu huomioon loppuraportissa?

Nuorten mielipiteet tulevaisuustyöryhmän aihealueesta (yhdyskuntarakenne ja elinvoima) ja miten ne on otettu huomioon loppuraportissa? Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola Nuorten mielipiteet tulevaisuustyöryhmän aihealueesta (yhdyskuntarakenne ja elinvoima) ja miten ne on otettu huomioon loppuraportissa? Saara Vauramo,

Lisätiedot

Näkökulmia kestävään kaupunkiliikenteeseen. Professori Jorma Mäntynen

Näkökulmia kestävään kaupunkiliikenteeseen. Professori Jorma Mäntynen Näkökulmia kestävään kaupunkiliikenteeseen Professori Jorma Mäntynen Toimintaympäristön muutos Globaalia ja lokaalia Maailmankäyttöä ja maankäyttöä Alueellisempia toimintamalleja? Dematerialisaatiota?

Lisätiedot

Henkilöautokannan ennuste ja hallintamalli Ahma 2

Henkilöautokannan ennuste ja hallintamalli Ahma 2 1 Henkilöautokannan ennuste ja hallintamalli Ahma 2 TRANSECO tutkimusohjelma TransEco tutkijaseminaari 18.11.2010 TTY & VTT Hanna Kalenoja, Tuuli Järvi, Kari Mäkelä, Juhani Laurikko Liikennevirasto, LVM,

Lisätiedot

Kunnat ilmastonmuutoksessa

Kunnat ilmastonmuutoksessa Kunnat ilmastonmuutoksessa 1 Ilmastonmuutosta on hillittävä ja muuttuvaan ilmastoon sopeuduttava Kunnat ovat tärkeitä Ilmastonmuutoksen hillintä on maailmanlaajuinen tehtävä, jossa kunnilla on tärkeä vastuu.

Lisätiedot

MITÄ RAKENNEMALLI 20X0:N JA JYSELIN JÄLKEEN? JYVÄSKYLÄN SEUDUN MAL- VERKOSTOTYÖPAJA 30.9.2015

MITÄ RAKENNEMALLI 20X0:N JA JYSELIN JÄLKEEN? JYVÄSKYLÄN SEUDUN MAL- VERKOSTOTYÖPAJA 30.9.2015 MITÄ RAKENNEMALLI 20X0:N JA JYSELIN JÄLKEEN? JYVÄSKYLÄN SEUDUN MAL- VERKOSTOTYÖPAJA 30.9.2015 LÄHTÖKOHDAT Lähtökohdat MAL-kehittämiselle 3 Lähtökohdat MAL-kehittämiselle 4 Lähtökohdat MAL-kehittämiselle

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikkumisen ohjaus ohjelman avajaistilaisuus 30.9.2010 Liikkumisen ohjaus Liikkumisen ohjauksella

Lisätiedot

CASE RUUHKAMAKSUT. Kaisa Leena Välipirtti. Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010

CASE RUUHKAMAKSUT. Kaisa Leena Välipirtti. Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010 CASE RUUHKAMAKSUT Kaisa Leena Välipirtti Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010 Tienkäyttömaksuista Käyttäjäperusteisista liikenteen hinnoittelumalleista ja älykkäistä tiemaksujärjestelmistä maininta hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus MAL-kokonaisuudessa. MAL-verkoston koulutus 12.10.2011 Olli Pekka Hatanpää, Uudenmaan liitto

Asumisen tulevaisuus MAL-kokonaisuudessa. MAL-verkoston koulutus 12.10.2011 Olli Pekka Hatanpää, Uudenmaan liitto Asumisen tulevaisuus MAL-kokonaisuudessa MAL-verkoston koulutus 12.10.2011 Olli Pekka Hatanpää, Uudenmaan liitto 10/12/2011 Kehitys ja nykytilanne Uudellamaalla Uusimaa: Aluerakenteen kehitys 1945-1995

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9.

Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9. Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9.2014 Tutkimusprofessori Tom Frisk ja erikoissuunnittelija

Lisätiedot