Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Anna Strandell Suomen ympäristökeskus Ikääntyneiden asumisratkaisut -seminaari 17.5.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Anna Strandell Suomen ympäristökeskus Ikääntyneiden asumisratkaisut -seminaari 17.5."

Transkriptio

1 Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Anna Strandell Suomen ympäristökeskus Ikääntyneiden asumisratkaisut -seminaari

2 Ikääntyneet yhdyskuntarakenteessa -hanke Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) yhteishanke tukee Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteuttamista Aineistona on käytetty Tilastokeskuksen väestötietoja ja väestöennustetta sekä rekisteripohjaisia paikkatietoaineistoja (Väestörekisterikeskuksen Rakennus- ja huoneistorekisteri RHR) sekä kyselypohjaista Asukasbarometria Ikääntyneillä tarkoitetaan tässä 65 vuotta täyttäneitä Ikääntyneet on osassa analyyseistä jaettu kolmeen ikäryhmään: vuotiaat, vuotiaat, yli 84-vuotiaat Aluetasoina pääosin toiminnalliset alueluokitukset hallinnollisten alueiden kuten kuntien sijaan Hankkeen loppuraportti kesäkuussa

3 Asumistoiveet Asukasbarometrin mukaan kerrostaloasumisen toiveet alkavat selvästi lisääntyä 60 ikävuoden jälkeen ja kerrostaloasuminen on ikääntyneillä toivotumpaa kuin missään muussa ikäryhmässä Asukasbarometri kyselyaineiston pohjalta saatu tuoretta tietoa asumistoiveista Kysely kohdistuu kaupunkimaisiin asuinympäristöihin, yli asukkaan taajamiin 3

4 Minkälaisessa talossa halutaan asua? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 1,1 1,1 3,1 51,7 15,6 31, vuotiaat 41,4 18,1 39,5 59,1 22,6 15,3 asuu nyt ihannetalotyyppi muu toivetalotyyppi nykyisessä elämäntilanteessa kerrostalo pari- tai rivitalo omakotitalo 4 Lähde: Asukasbarometri 2017

5 Minkälaisessa talossa halutaan asua? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 1,0 0,0 2,9 60,0 16,4 22, vuotiaat 53,6 17,3 29,1 70,0 18,8 asuu nyt ihannetalotyyppi muu toivetalotyyppi nykyisessä elämäntilanteessa kerrostalo pari- tai rivitalo omakotitalo 8,2 5 Lähde: Asukasbarometri 2017

6 Asumistoiveet Toiveasumismuoto voi olla eri kun huomioidaan nykyinen elämäntilanne Rivitalo koetaan omakotitaloa useammin elämäntilanteeseen sopivana talotyyppinä vuotiaista moni kuitenkin asuu ja haluaakin asua omakotitalossa Yli 74-vuotiaista jo 70 % asuisi mieluiten kerrostalossa nykyisessä elämäntilanteessa Kuva: Janne Ulvinen / Ympäristöhallinnon kuvapankki 6

7 Toteutuneet asumispreferenssit muuttoliike talotyypeittäin 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Ikä Kerrotalojen osuus tulomuutosta Rivitalojen osuus tulomuutosta Erillispientalojen osuus tulomuutosta Kerrotalojen osuus lähtömuutosta Rivitalojen osuus lähtömuutosta Erillispientalojen osuus lähtömuutosta 7

8 Millaisella asuinalueella halutaan asua? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 3,7 1,0 1,9 1,7 10,7 8,1 39,9 35,7 13,7 6,2 13, vuotiaat 43,7 29,9 31,2 17,7 41,3 asuu nyt ihanneasuinalue toiveasuinalue nykyisessä elämäntilanteessa muu maaseutu pientalovaltainen alue alakeskus kerrostalovaltainen alue keskusta 8 Lähde: Asukasbarometri 2017

9 Millaisella asuinalueella halutaan asua? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 1,9 1,1 8,4 3,0 1,2 35,0 36,4 18,5 8,7 16, vuotiaat 39,9 32,0 26,2 20,8 48,8 asuu nyt ihanneasuinalue toiveasuinalue nykyisessä elämäntilanteessa muu maaseutu pientalovaltainen alue alakeskus kerrostalovaltainen alue keskusta 9 Lähde: Asukasbarometri 2017

10 Asuinaluetoiveet Kerrostaloalueet keskustan ulkopuolella ovat ikääntyneiden yleisin asuinalue suurissa taajamissa Tämä ei kuitenkaan vastaa toiveita Keskustat ja pientaloalueet ovat ikääntyneiden toiveasuinalueita Suurissa taajamissa asuvista vuotiaista joka kymmenes pitää maaseutua ihanneasuinalueena Nykyisessä elämäntilanteessa keskustat nousevat selkeästi yleisimmäksi toiveasuinalueeksi 10

11 Ikääntyneiden asumiskriteerit vaivaton ja helppohoitoinen asuminen, asunnon hyvä varustelutaso asunnon, asuintalon ja asuinalueen esteettömyys rauhallisuus ja meluttomuus palvelujen saavutettavuus, kauppaan tulisi päästä kävellen palvelutoiveet: pankki- ja postipalvelut, vanhustenpalvelut ja terveydenhoitopalvelut Ikääntyneet käyttävät pihaa paljon myös kerrostaloissa vuotiailla luonnonympäristö ja ulkoilumahdollisuudet vuotiailla sosiaaliset kontaktit asuinalueella joukkoliikenteen merkitys kasvaa kun auton käyttö vähenee alueen maine, naapuruston samanhenkisyys ja ympäristön tuttuus ovat ikääntyneille tärkeämpiä tekijöitä kuin muille ikääntyneiden on vaikeampi tottua asuinympäristön muutoksiin 11

12 Ikääntyneet muuttavat harvoin 500 Muuttojen määrä ikäluokittain Yli 74 Koko väestö Muuttojen määrä 1000 asukasta kohden 12

13 Ikääntyneiden muutot ovat suurimmaksi osaksi lyhyitä Ikääntyneiden muuttojen pituus ( ) vuotiaat Yli 74-vuotiaat 65 vuotta täyttäneet 0-1 km 1-5 km 5-20 km Etäisyys (km) 0-1 1,1-5 5, ,1-100 Yli 100 Koko väestö 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 13

14 Ikääntyneiden asumisen muutokset rakennus- ja huoneistorekisterissä 14

15 15 Ikääntyneiden asukaspysyvyys ikävuosittain 92% 92% 92% % % 89% 88% 87% % 80% 78% % 66% % 48% 48% % 7% 7% 7% 6% 6% 6% 6% 2% 6% 2% 2% 2% 2% 2% 2% 2% 2% 2% 2% 6% 7% 7% 9% 10% % 18% 20% 2 27% 30% 3 36% 40% 47% 48% 57% % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Miehet Asukaspysyvyys Muutto toiseen asuntoon Muutto palvelutaloon, hoitolaitokseen tai ulkomaille ja kuolleisuus 92% 92% 92% 92% % 92% 9 90% 89% 88% 87% % 80% 78% % 6 62% 56% 5 42% 4 40% 19% 8% 8% 7% 7% 7% 6% 6% 6% 6% 2% 2% 2% 2% 6% 7% 8% 9% 1 12% 1 16% 18% 22% 2 28% 30% 3 39% % 7 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Naiset

16 Paikallaan ikääntyminen Paikallaan ikääntymisen mahdollisuuksiin vaikuttavat sekä asunnon ja asuintalon että asuinalueen ominaisuudet Ikääntyneiden asukaspysyvyys on korkeampi omistusasunnoissa kuin vuokra-asunnoissa Herkimmin muutetaan pois harvaan asutun maaseudun vuokra-asunnoista ja harvimmin omistusasunnoista ydinmaaseudulla, maaseudun paikalliskeskuksissa sekä sisemmällä kaupunkialueella Asuinrakennuksen hissittömyys heikentää asukaspysyvyyttä Ikääntyneet asuvat vanhemmissa rakennuksissa kuin väestö keskimäärin, mikä voi hankaloittaa asunnossa pysymistä (remonttitarpeet, hissin puuttuminen jne.) 16

17 Ikääntyneiden asuminen erityyppisillä alueilla Ikääntyneiden sijaintia, nykytilaa ja ennustetta on tarkastelu paikkatietopohjaisten alueluokitusten avulla Koko maan kattavassa kaupunki-maaseutu-luokituksessa (2010) Suomi on jaettu seitsemään luokkaan, joista kolme on kaupunkimaisia ja neljä maaseutumaisia Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeitä (2015) on kuusi, ja ne kattavat ainoastaan kaupunkiseutujen taajama-alueet (Helsingin toiminnallisella alueella myös muut taajamat) Kuvaavat asukkaiden mahdollisuuksia käyttää eri liikkumismuotoja Ikääntyneistä 62 % asuu yhdyskuntarakenteen vyöhykkeiden alueella 17

18 18

19 Ikääntyneiden määrä kasvanut sekä kaupungissa että maaseudulla vuotiaiden määrä kaupunki-maaseutuluokissa vuotiaiden määrä kaupunki-maaseutuluokissa Yli 84-vuotiaiden määrä kaupunki-maaseutuluokissa Lähde: Tilastokeskus, SYKE

20 Kaupungeissa eniten ikääntyneitä on sisemmän kaupunkialueen kerrostaloissa ( ), maaseudulla ydinmaaseudun omakotitaloissa ( ) 65 vuotta täyttäneet talotyypin mukaan Sisempi kaupunkialue Ulompi kaupunkialue Kaupungin kehysalue Maaseudun paikalliskeskus Kaupungin läheinen maaseutu Erillispientalot Rivi- ja ketjutalot Kerros- ja luhtitalot Muut rakennukset Ydinmaaseutu Harvaan asuttu maaseutu Lähde: VTJ/VRK 2015, SYKE

21 Kaupunki- ja maaseutukeskukset saavat muuttovoittoa ikääntyneistä vuotiaiden lähtö- ja tulomuutto kaupunki-maaseutuluokittain ( ) Yli 74-vuotiaiden lähtö- ja tulomuutto kaupunki-maaseutuluokittain ( ) Lähtömuutto Tulomuutto Lähtömuutto Tulomuutto 21

22 Väestöennuste Asukasta vuotiaat sisempi kaupunkialue ulompi kaupunkialue kaupungin kehysalue maaseudun paikalliskeskukset kaupungin läheinen maaseutu ydinmaaseutu harvaan asuttu maaseutu

23 Väestöennuste Asukasta vuotiaat sisempi kaupunkialue ulompi kaupunkialue kaupungin kehysalue maaseudun paikalliskeskukset kaupungin läheinen maaseutu ydinmaaseutu harvaan asuttu maaseutu

24 Väestöennuste Asukasta yli 75-vuotiaat sisempi kaupunkialue ulompi kaupunkialue kaupungin kehysalue maaseudun paikalliskeskukset kaupungin läheinen maaseutu ydinmaaseutu harvaan asuttu maaseutu

25 Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet 1. Keskustan jalankulkuvyöhyke rajautuu 1 2 km:n säteelle kaupungin kaupallisesta ydinkeskustasta. 2. Keskustan jalankulkuvyöhykettä ympäröi reunavyöhyke, joka ulottuu 2 5 km:n säteelle jalankulkuvyöhykkeestä. 3. Alakeskuksiin muodostuu itsenäinen jalankulkuvyöhyke Joukkoliikennevyöhykkeet sijaitsevat yli 2,5 km:n etäisyydellä kaupunkikeskustoista ja niillä joukkoliikenteen palvelutaso on hyvä tai erinomainen. Kriteerit perustuvat 1. joukkoliikenteen vuorojen määrään ruuhkatuntien aikana 2. kävelyetäisyyteen pysäkille Jalankulku- ja joukkoliikennevyöhykkeiden ulkopuolelle jäävä taajama-alue on autovyöhykettä. Autovyöhykkeellä on jonkin verran joukkoliikennetarjontaa, mutta joukkoliikenteen palvelutaso ei ole yhtä hyvä kuin joukkoliikennevyöhykkeellä.

26

27 Lähes vuotta täyttänyttä asuu autovyöhykkeillä vuotiaiden määrä yhdyskuntarakenteen vyöhykkeillä (2014) vuotiaiden määrä yhdyskuntarakenteen vyöhykkeillä (2014) Yli 84-vuotiaiden määrä yhdyskuntarakenteen vyöhykkeillä (2014) Lähde: VTJ/VRK 2015, SYKE

28 Joukkoliikennevyöhyke ja autovyöhyke ikääntyneiden muuttoliikkeen häviäjiä vuotiaiden lähtö- ja tulomuutto yhdyskuntarakenteen vyöhykkeillä ( ) Yli 74-vuotiaiden lähtö- ja tulomuutto yhdyskuntarakenteen vyöhykkeillä ( ) Lähtömuutto Tulomuutto Lähtömuutto Tulomuutto 28

29 Vuonna 2030: Autovyöhykkeellä noin vuotta täyttänyttä 29

30 Keskeiset havainnot ja kysymykset Ikääntyneitä eniten kaupungeissa suhteellinen kasvu nopeinta kehyskunnissa yli 75-vuotiaiden määrän kasvu 2040 mennessä: sisempi kaupunkialue kaupunkiseutujen autovyöhyke Ikääntyneiden asumispalveluita on suhteessa ikääntyneiden määrään paljon maaseudun paikalliskeskuksissa, mutta vähän kaupunkien kehysalueilla ja autovyöhykkeellä Miten palvelut järjestetään autovyöhykkeellä, jossa ei ole lähipalveluja? Paikallaan ikääntyminen vallitsevaa. Muuttavatko omakotitaloissa asuvat jatkossa enemmän keskustoihin? Riittävätkö keskustojen asunnot? Ovatko alakeskukset kuten Malmi tai Hervanta vaihtoehto ydinkeskustalle? 30

31 Kiitos! 31

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari 27.9.217 Ikääntyneiden asuinpaikat nyt

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä 5.4.2017 Asumistoiveet Asukasbarometrin mukaan kerrostaloasumisen toiveet alkavat selvästi lisääntyä

Lisätiedot

Ikääntyneet yhdyskuntarakenteessa

Ikääntyneet yhdyskuntarakenteessa Ikääntyneet yhdyskuntarakenteessa Ikääntyneiden sijainti ja asuinolot Petra Reimi, Satu Vesala, Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Alue- ja yhdyskuntarakenne ryhmä Elokuu 2016 Taustaa Viidennes Suomen

Lisätiedot

Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely

Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely Mika Ristimäki erikoistutkija SYKE / rakennettu ympäristö ja alueidenkäyttö 20% 18% 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0% Alue- ja yhdyskuntarakenteen tiedot

Lisätiedot

Asumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne

Asumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne Asumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus SYKE Rakennettu ympäristö ja alueidenkäyttö UZ-seminaari 13.6.2014 Asumispreferenssit & kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ

Lisätiedot

Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet Urban Zone Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet TUTKIMUSRYHMÄ Suomen ympäristökeskus SYKE, Rakennetun ympäristön yksikkö: Mika Ristimäki, Maija Tiitu, Ville Helminen, Antti Rehunen, Panu Söderström Tampereen

Lisätiedot

Asukasbarometri 2010 Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä

Asukasbarometri 2010 Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä Asukasbarometri 2010 Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä Anna Strandell Suomen ympäristökeskus/rakennetun ympäristön yksikkö Julkistamistilaisuus 24.1.2012 Asukasbarometri 2010 Kysely suomalaisten

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia

Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia Ilmasto- ja energiastrategia työpaja Kotka 20.5.2011 Marja Jallinoja Ilmastoindikaattorit Liikenne Julkisen ja kevyen liikenteen kulkutapaosuus (% matkakilometreistä)

Lisätiedot

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet.

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet. Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Alakeskukset Työssäkäyntialueet Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Keskustan reunavyöhyke Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Lisätiedot

Asumisen suunnittelun työkalu, Kassu2. Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus, Yhdyskuntien uudistaminen -laivaseminaari, 5.11.

Asumisen suunnittelun työkalu, Kassu2. Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus, Yhdyskuntien uudistaminen -laivaseminaari, 5.11. Asumisen suunnittelun työkalu, Kassu2 Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus, Yhdyskuntien uudistaminen -laivaseminaari, 5.11.2015 Tausta ARAn kehitystyö 2010- Selvitys kuntien asumisen suunnittelusta

Lisätiedot

Sähkökäyttöisiin tai muihin energiatehokkaisiin ajoneuvoihin pohjautuvan liikennejärjestelmän vaihtoehtojen ja vaikutusten arviointi

Sähkökäyttöisiin tai muihin energiatehokkaisiin ajoneuvoihin pohjautuvan liikennejärjestelmän vaihtoehtojen ja vaikutusten arviointi SYÖKSY Päätösseminaari 21.9.2011 Sähkökäyttöisiin tai muihin energiatehokkaisiin ajoneuvoihin pohjautuvan liikennejärjestelmän vaihtoehtojen ja vaikutusten arviointi Tampereen teknillinen yliopisto Hanna

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenteen kehityksen uhat ja mahdollisuudet

Yhdyskuntarakenteen kehityksen uhat ja mahdollisuudet Matkatuotokset LiikkumistottumuksetToimintojen sijoittuminenalakeskukset Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Jalankulun reunavyöhyke Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

kaupunkiseuduilla MAL verkoston pilottikauden päätöstilaisuus 24.11.2011 Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto

kaupunkiseuduilla MAL verkoston pilottikauden päätöstilaisuus 24.11.2011 Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto Liikkumistarpeet kaupunkiseuduilla MAL verkoston pilottikauden päätöstilaisuus 24.11.2011 Hanna Kalenoja Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto 1 Liikkumistarpeet yksilön näkökulmasta

Lisätiedot

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen Urban Zone -seminaari 13.6.2014 Ville Helminen, Hanna Kalenoja, Mika Ristimäki, Petteri Kosonen, Maija Tiitu, Hanne Tiikkaja SYKE/Ympäristöpolitiikkakeskus

Lisätiedot

Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä

Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä 13.6.2014 Hanna Kalenoja Tutkimuspäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto, Liikenteen tutkimuskeskus Verne 1

Lisätiedot

KUUMA-asuminen Pikkukaupunkimaiset asuinyhteisöt kukoistavat monimuotoisuudellaan. Selvityksen tulostilaisuus Pasilassa 31.8.

KUUMA-asuminen Pikkukaupunkimaiset asuinyhteisöt kukoistavat monimuotoisuudellaan. Selvityksen tulostilaisuus Pasilassa 31.8. KUUMA-asuminen 2040 Pikkukaupunkimaiset asuinyhteisöt kukoistavat monimuotoisuudellaan Selvityksen tulostilaisuus Pasilassa 31.8.2017 jaakko.huttunen@jarvenpaa.fi www.kuuma.fi/asuminen2040 Miksi selvitys

Lisätiedot

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE TÄYDENNYSRAKENTAMISEN SEMINAARI 28.5.2014 Keskusta-alueiden

Lisätiedot

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla kyse on kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Alueidenkäytön aineistot ja palvelut. Kari Oinonen / SYKE Maanmittauspäivät, 21.3.2014

Alueidenkäytön aineistot ja palvelut. Kari Oinonen / SYKE Maanmittauspäivät, 21.3.2014 Alueidenkäytön aineistot ja palvelut Kari Oinonen / SYKE Maanmittauspäivät, 21.3.2014 Esityksen sisältö Yleiskatsaus SYKEn ja ELYjen alueidenkäytön aineistoihin Paikkatietopainotus Uusimpien aineistojen

Lisätiedot

Asumisen ja olemisen toiveita, miten maaseutu voi vastata kysyntään?

Asumisen ja olemisen toiveita, miten maaseutu voi vastata kysyntään? Asumisen ja olemisen toiveita, miten maaseutu voi vastata kysyntään? Asumisen valinnat Mahdollisuuksien maaseutu Pälkäne 29.11.2011 Eija Hasu Tohtorikoulutettava Maisema-arkkitehti, KTM Arkkitehtuurin

Lisätiedot

Jalankulun reunavyöhyke

Jalankulun reunavyöhyke LiikkumistottumuksetToimintojen sijoittuminen Alakeskukset Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Matkatuotokset Jalankulun reunavyöhyke Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke

Lisätiedot

Asumistoiveet ja mahdollisuudet Asumis- ja varallisuustutkimus 2004/2005, Tilastokeskus

Asumistoiveet ja mahdollisuudet Asumis- ja varallisuustutkimus 2004/2005, Tilastokeskus Asumistoiveet ja mahdollisuudet Asumis- ja varallisuustutkimus 2004/2005, Tilastokeskus Sosiaalitilastoseminaari 12.3.2008 Anneli Juntto Kuopion yliopisto Anneli Juntto 11.3.2008 1 Asumis-survey ensi kertaa

Lisätiedot

Vapaa-ajan asumisen ja rantarakentamisen tilastot (VAPA)

Vapaa-ajan asumisen ja rantarakentamisen tilastot (VAPA) Vapaa-ajan asumisen ja rantarakentamisen tilastot (VAPA) Satu Vesala, Anna Strandell & Kati Pitkänen Suomen ympäristökeskus Ympäristöpolitiikkakeskus 24.6.2015 Sisältö 1. Vapaa-ajan asuntojen määrä ja

Lisätiedot

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenteen kehitys

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenteen kehitys Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenteen kehitys Urban Zone seminaari 25.10.2013 Tutkija Ville Helminen SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö ville.helminen@ymparisto.fi Kehityskulkuja metropolialueen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun työmatkavirtojen analyysi ja visualisointi HSY paikkatietoseminaari 14.3.2013

Pääkaupunkiseudun työmatkavirtojen analyysi ja visualisointi HSY paikkatietoseminaari 14.3.2013 Pääkaupunkiseudun työmatkavirtojen analyysi ja visualisointi HSY paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kimmo Nurmio Suomen ympäristökeskus Rakennetun ympäristön yksikkö Työmatka-analyysit Useita käyttötarkoituksia:

Lisätiedot

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla ikäryhmittäin v. 2000 2014 YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus

Lisätiedot

Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall. MAL verkosto Oulu 13.11.2012

Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall. MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Valtakunnallisen alueluokittelun (VALHEA-malli) 2 tarkentaminen raideliikenteen osalta menetelmän

Lisätiedot

Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus

Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus Joensuu 28.1.2016 28.1.2016 Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus Jukka Murto, kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Palveluverkkojen ja maankäytön suunnittelun yhteensovittaminen kaupunkiseuduilla

Palveluverkkojen ja maankäytön suunnittelun yhteensovittaminen kaupunkiseuduilla Palveluverkkojen ja maankäytön suunnittelun yhteensovittaminen kaupunkiseuduilla KYMPPI MONI-SEURANTATAPAAMINEN 20.6.2016 Antti Rehunen, SYKE Eri mittakaavatasojen näkökulmia keskuksiin, keskustoihin ja

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa S U OMEN Y MPÄRI S TÖK ES K U K S EN RAPORT T EJ A 20 2017 I KÄ Ä NTY NEI D EN A S U I N PA I K AT N Y T J A T U LE VAI SU U DE SSA ISBN 978-952-11-4848-4 (PDF) ISSN 1796-1718 (pain.) ISSN 1796-1726 (verkkoj.)

Lisätiedot

Pysäköintiratkaisut ja -normit täydennysrakennuskohteissa

Pysäköintiratkaisut ja -normit täydennysrakennuskohteissa Pysäköintiratkaisut ja -normit täydennysrakennuskohteissa MAL-verkosto Täydennysrakentamisen seminaari 28.5.2014 Hanna Kalenoja Tutkimuspäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto, Liikenteen tutkimuskeskus

Lisätiedot

Urban Zonen soveltaminen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vaikutusten arvioinnissa

Urban Zonen soveltaminen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vaikutusten arvioinnissa Urban Zonen soveltaminen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vaikutusten arvioinnissa Henri Jutila, Uudenmaan liitto HSY:n paikkatietoseminaari 29.3.2012 iikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset

Lisätiedot

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet.

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet. Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Alakeskukset Työssäkäyntialueet Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Keskustan reunavyöhyke Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Lisätiedot

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Hyvinkään asumistilastot Asumistilastot tarjoavat tietoa muun muassa Hyvinkään kaupungin asuntotyypeistä, asumisväljyyden muutoksesta

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä

Lisätiedot

PERUSSELVITYS ASUMISTARPEISTA KOLARISSA KAIVOSTOIMINNAN KÄYNNISTYESSÄ

PERUSSELVITYS ASUMISTARPEISTA KOLARISSA KAIVOSTOIMINNAN KÄYNNISTYESSÄ PERUSSELVITYS ASUMISTARPEISTA KOLARISSA KAIVOSTOIMINNAN KÄYNNISTYESSÄ Väestön kehitys Nykyinen asuntotilanne ja tonttivaranto Potentiaalisten työntekijöiden näkemyksiä Skenaariot johdettuina edellisistä

Lisätiedot

Ajankohtaista Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta

Ajankohtaista Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta Ajankohtaista Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta 2013-2017 Ikä-asuntoseminaari 27.10.2016, Lappeenrannan vanhusneuvosto ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT Ikääntyminen koskettaa yhteiskuntaa

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja liikkumistarve - Onko yhdyskuntarakenteella väliä?

Yhdyskuntarakenne ja liikkumistarve - Onko yhdyskuntarakenteella väliä? Yhdyskuntarakenne ja liikkumistarve - Onko yhdyskuntarakenteella väliä? Erikoistutkija Kari Oinonen Suomen ympäristökeskus Rakennetun ympäristön yksikkö Esityksen sisältö Yhdyskuntarakenteen vyöhykemallin

Lisätiedot

Kaupan nykytila ja viimeaikainen kehitys SYKEn seurantatietojen perusteella

Kaupan nykytila ja viimeaikainen kehitys SYKEn seurantatietojen perusteella Kaupan nykytila ja viimeaikainen kehitys SYKEn seurantatietojen perusteella Antti Rehunen SYKE KAUPAN KESKUSTELUTILAISUUS Kaavajärjestelmän ja rakentamisen lupajärjestelmän sujuvoittamisen sidosryhmätilaisuus

Lisätiedot

Iisalmen ydinkeskusta kasvun mahdollisuudet

Iisalmen ydinkeskusta kasvun mahdollisuudet Iisalmen kaupunki Kaupunkisuunnittelu / vs. asemakaava-arkkitehti Annaelina Isola 2.5.2014 Iisalmen ydinkeskusta kasvun mahdollisuudet 1. Johdanto Ydinkeskustan asemakaavamuutokseen ja sen tavoitteidenasetteluun

Lisätiedot

Asukasbarometri Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä. Anna Strandell. Suomen ympäristökeskus RAKENNETTU YMPÄRISTÖ

Asukasbarometri Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä. Anna Strandell. Suomen ympäristökeskus RAKENNETTU YMPÄRISTÖ SUOMEN YMPÄRISTÖ 31 2011 Asukasbarometri 2010 RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä Anna Strandell Suomen ympäristökeskus SUOMEN YMPÄRISTÖ 31 2011 Asukasbarometri 2010 Asukaskysely

Lisätiedot

Henkilöautokannan ennuste ja hallintamalli Ahma 2

Henkilöautokannan ennuste ja hallintamalli Ahma 2 1 Henkilöautokannan ennuste ja hallintamalli Ahma 2 TRANSECO tutkimusohjelma TransEco tutkijaseminaari 18.11.2010 TTY & VTT Hanna Kalenoja, Tuuli Järvi, Kari Mäkelä, Juhani Laurikko Liikennevirasto, LVM,

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko Laskentamallin perusteet Keskusta-Ounasjoen palveluverkko 13.4.2015 Perusväestö Keskusta-Ounasjoen alue. (Sisältää Keskustatoimintojen, Ratantauksen, Lapinrinteen, Karinrakan ja Ylikylän tilastoalueet).

Lisätiedot

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä Seutufoorumi 9.6.2011, Pauli Korkiakoski Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä ja yhdyskuntarakenteesta Kaakon suunta -hanke Mistä vyöhyketarkastelussa on kyse? Suomen ympäristökeskuksen (SYKE)

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

Urban Zone -2 maakuntakaavoituksen käyttöön: Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet - maankäytön ja liikenteen suunnittelun väline

Urban Zone -2 maakuntakaavoituksen käyttöön: Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet - maankäytön ja liikenteen suunnittelun väline Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Alakeskukset Työssäkäyntialueet Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Keskustan reunavyöhyke Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014

Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -kysely Avoinna 26.3.-18.5.2014 Liittyi Yleiskaava 2029:n kehityskuvavaiheeseen, suunnattiin asukkaille Kysely keskittyi

Lisätiedot

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

Kaupunkistrategian uudistaminen - toimintaympäristö ja strategiaperusta. Asukasfoorumi

Kaupunkistrategian uudistaminen - toimintaympäristö ja strategiaperusta. Asukasfoorumi Kaupunkistrategian uudistaminen - toimintaympäristö ja strategiaperusta Asukasfoorumi 15.2.2017 Strategiatyön eteneminen Rovaniemen strategiatyön malli Toimintaympäristön ja aiemman strategian analyysi

Lisätiedot

Aluetypologia -hanke. Satu Tolonen Alueiden ennakointiseminaari 30.3.2012, Pori

Aluetypologia -hanke. Satu Tolonen Alueiden ennakointiseminaari 30.3.2012, Pori Aluetypologia -hanke Satu Tolonen Alueiden ennakointiseminaari 30.3.2012, Pori Aluetypologiahankkeen taustaa Tehtävä: Alueiden luokittelu kaupunki- ja maaseututyyppeihin Miksi: Tarvitaan tietoa erityyppisten

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä?

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä? Päivähoitolain 28 :n mukainen ilmoitus yksityisestä lasten perhepäivähoidosta, on tehtävä kahden viikon kuluessa hoidon alkamisesta, oman alueen. Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin:

Lisätiedot

Yhdyskuntasuunnittelu ja liikkuminen

Yhdyskuntasuunnittelu ja liikkuminen Yhdyskuntasuunnittelu ja liikkuminen Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus Vähähiilisen liikenteen mahdollisuudet -seminaari 17.9.2015 SYKE Mihin matkoihin yhdyskuntasuunnittelulla vaikutetaan? Arkiliikkuminen

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja vesihuoltopalvelut case Porvoo

Yhdyskuntarakenne ja vesihuoltopalvelut case Porvoo Yhdyskuntarakenne ja vesihuoltopalvelut case Porvoo Sanna Vienonen Suomen ympäristökeskus, Vesikeskus Vesihuolto 2014 Helsinki 3.6.2014 Yhdyskuntarakenteen nykykehitys Väestönkasvu kohdistuu suurille kaupunkiseuduille

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA OULUN KAUKOVAINIO. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA OULUN KAUKOVAINIO. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA OULUN KAUKOVAINIO Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Irja Henriksson 2.6.2016 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Lahdessa oli vuoden 2015 lopussa 61 930 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 457 asuntokunnalla. Asuntokuntien keskikoko pienenee jatkuvasti.

Lisätiedot

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä 6.4.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenteen tulevaisuuden kehityspolut Urban Zone 3 hanke (UZ-3) Yhdyskuntien uudistaminen ARA-laivaseminaari

Yhdyskuntarakenteen tulevaisuuden kehityspolut Urban Zone 3 hanke (UZ-3) Yhdyskuntien uudistaminen ARA-laivaseminaari Yhdyskuntarakenteen tulevaisuuden kehityspolut Urban Zone 3 hanke (UZ-3) Yhdyskuntien uudistaminen ARA-laivaseminaari 5.11.2015 Erikoistutkija Mika Ristimäki Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö / Suomen

Lisätiedot

Ikäystävällinen asuinalue ja asuminen

Ikäystävällinen asuinalue ja asuminen Ikäystävällinen asuinalue ja asuminen Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Turku 21.4.2016 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA PORIN PORMESTARINLUOTO. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA PORIN PORMESTARINLUOTO. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA PORIN PORMESTARINLUOTO Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA 19.11.1 Toni Joensuu ja Sonja Aarnio SISÄLTÖ 1. Joukkoliikenteen palvelutaso Palvelutason määritelmä Valtakunnalliset palvelutasoluokat Palvelutaso alueellisella tasolla

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 25 000 22 500 20 000 Ennuste 17 500 väestön määrä 15 000 12 500 10 000 7 500 5 000 2 500 0 1990 1992 1994 1996 1998

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016 Irja Henriksson 1.3.017 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 016 Vuonna 016 Lahteen valmistui 35 rakennusta ja 75 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski yhdeksän prosenttia ja asuntotuotanto

Lisätiedot

3(5+(,7b$ ,$$68172-$

3(5+(,7b$ ,$$68172-$ 6LSRRQNXQWD+DOOLQWRRVDVWR5/gKXO /lkgh7lodvwrnhvnxv 3(5+(,7b$68172.817,$$68172-$ -$5$.(118.6,$6,32266$98211$ Vuonna 2002 Sipoon väkiluku oli 18 177 henkilöä. Asuntoväestöön luettiin kuuluvaksi 17 927 henkilöä.

Lisätiedot

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Perho Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 3400 3200 3000 2014; 2893 2800 2600 2400 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Näkökulmia vähittäiskauppaan ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin 1 Vähittäiskaupan toimipaikkojen sijoittuminen

Lisätiedot

Paikkatiedolla parempaa kaupunkia kuntalaisille. Ympäristö ja liikkuvuus Faris Alsuhail

Paikkatiedolla parempaa kaupunkia kuntalaisille. Ympäristö ja liikkuvuus Faris Alsuhail Paikkatiedolla parempaa kaupunkia kuntalaisille Ympäristö ja liikkuvuus Faris Alsuhail 28.9.2017 Paikkatieto = tietoa, jolla on sijainti Satelliittikuvat, ortoilmakuvat, hila-aineistot, pistepilvet, vektoriaineistot,

Lisätiedot

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA Asukasbarometri Kysely kaupunkimaisista asuinympäristöistä. Anna Strandell. Suomen ympäristökeskus

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA Asukasbarometri Kysely kaupunkimaisista asuinympäristöistä. Anna Strandell. Suomen ympäristökeskus SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 19 2017 Asukasbarometri 2016 Kysely kaupunkimaisista asuinympäristöistä Anna Strandell Suomen ympäristökeskus SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 19 / 2017 Asukasbarometri

Lisätiedot

Jalankulkuvyöhyke. Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen liikkumisvyöhykkeet. Urban Zone (UZ)

Jalankulkuvyöhyke. Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen liikkumisvyöhykkeet. Urban Zone (UZ) iikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset oukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Matkatuotokset Jalankulun reunavyöhyke Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT. VTT Timo

ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT. VTT Timo ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT VTT Timo Aro @timoaro 26.7.2017 Jokaisen alueen menestyminen tai menestymättömyys perustuu vain ja ainoastaan kasvuun! Alue- ja väestörakenteen ISOT muutostrendit

Lisätiedot

Jalankulkuvyöhyke. Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen liikkumisvyöhykkeet. Urban Zone (UZ)

Jalankulkuvyöhyke. Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen liikkumisvyöhykkeet. Urban Zone (UZ) iikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset oukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Matkatuotokset Jalankulun reunavyöhyke Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke Yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Asumisen toiveet -tutkimus. Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta

Asumisen toiveet -tutkimus. Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta Asumisen toiveet -tutkimus Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta 1 KodinOnni palvelukokemukset 2013 Yhteenveto Tutkimus toteutettiin Kotipaneelissa yhteistyössä Aller Media Oy:n kanssa. Kysely lähettiin

Lisätiedot

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kaustinen Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4500 4300 2014; 4283 4100 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa 1.6.2015 Antti Rehunen Suomen ympäristökeskus SYKE Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla

Lisätiedot

Kaupungistuvan Suomen aluekehittämispolitiikka

Kaupungistuvan Suomen aluekehittämispolitiikka Osmo Soininvaara Kaupungistuvan Suomen aluekehittämispolitiikka Loura-seminaari 4.2.2016 Miksi kaupungistutaan: Kaupungit kasvavat kaikkialla Erityisesti suuret kaupungit Jotkut suuret kaupungit myös surkastuvat,

Lisätiedot

Urban Zone Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet maankäytön ja liikenteen suunnittelumenetelmänä UZ Road Show Ylä-Savon seutu, Iisalmi 18.4.

Urban Zone Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet maankäytön ja liikenteen suunnittelumenetelmänä UZ Road Show Ylä-Savon seutu, Iisalmi 18.4. Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset Matkatuotokset Työssäkäyntialueet Keskustan reunavyöhyke Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Lisätiedot

Kotitalouksien kulutus 2012

Kotitalouksien kulutus 2012 Tulot ja kulutus Kotitalouksien kulutus Kotitalouksien jätteiden kierrättäminen on lisääntynyt Säännöllisesti jätteitä kierrättävien kotitalouksien osuus on kasvanut Suomessa huomattavasti. Esimerkiksi

Lisätiedot

Maankäytön rakenne Seuranta

Maankäytön rakenne Seuranta Maankäytön rakenne 2013- Seuranta 2013-2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus TLE 4.5.2016 ESIPUHE Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi maankäytön rakenne 2013- rakennemallin kokouksessaan 14.5.2014.

Lisätiedot

Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto

Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto Jukka Hirvonen (Aalto-yliopisto / Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä) Elokuu

Lisätiedot

Satakunnan alueprofiili 2025

Satakunnan alueprofiili 2025 Satakunnan alueprofiili 2025 Sisältö Satakunnan alueprofiiliin vuonna 2025 liittyviä karttoja, taulukoita ja graafeja: 1.Hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta 2.Elinvoiman näkökulmasta 1. Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki. Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,

Lisätiedot

Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen

Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen 10.11.201 5 Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen Timo Korkalainen JOHDANTO ELY-keskus on laatinut vuoden 2015 aikana kuntakohtaiset yhdyskuntarakennekatsaukset Pohjois-Karjalan kunnista. Katsaukset

Lisätiedot

Pohjoiset suurkaupungit

Pohjoiset suurkaupungit Helsingin yliopisto / geotieteiden ja maantieteen laitos Suomen ympäristökeskus / rakennetun ympäristön yksikkö Pohjoiset suurkaupungit Yhdyskunta- ja kaupunkirakenteen kehitys Helsingin ja Tukholman metropolialueilla

Lisätiedot

Palveluasumisen tarve ja kehittäminen

Palveluasumisen tarve ja kehittäminen Palveluasumisen tarve ja kehittäminen Iisalmi 20.11.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

MAL- SEURANTARAPORTTI 2014

MAL- SEURANTARAPORTTI 2014 MAL- SEURANTARAPORTTI 2014 Seutuhallitus 27.5.2015 Väestö, maanhankinta, kaavoitus, asuntotuotanto, liikkuminen Väestön kasvuun varautuminen Vuonna 2014 väestö kasvoi 1,1 %, eli noin 4 100 hengellä (4

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKISEUDUN YHDYSKUNTARAKENTEEN KEHITYS MITÄ KAUPUNGISTUMINEN MERKITSEE JOENSUUN SEUDULLA?

JOENSUUN KAUPUNKISEUDUN YHDYSKUNTARAKENTEEN KEHITYS MITÄ KAUPUNGISTUMINEN MERKITSEE JOENSUUN SEUDULLA? JOENSUUN KAUPUNKISEUDUN YHDYSKUNTARAKENTEEN KEHITYS MITÄ KAUPUNGISTUMINEN MERKITSEE JOENSUUN SEUDULLA? Erikoistutkija Mika Ristimäki Suomen ympäristökeskus, Rakennettu ympäristö ja alueidenkäyttö Joensuu

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenteen tulevaisuus kaupunkiseuduilla

Yhdyskuntarakenteen tulevaisuus kaupunkiseuduilla Yhdyskuntarakenteen tulevaisuus kaupunkiseuduilla Kaupunkikudokset ja vyöhykkeet 8.3.2017 Ympäristöministeriö Mika Ristimäki, Maija Tiitu, Ville Helminen, Antti Rehunen, Anna Strandell Hanna Kalenoja (

Lisätiedot

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Kymppi-Moni -hanke Väestöennusteen laatiminen Vantaalla Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Väestöennusteen laadinta Vantaalla väestöennuste laaditaan Vantaalla

Lisätiedot

Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet

Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet Kehittäjätapaaminen 17.11 Pasi Saukkonen Kyselyn lähtökohdat Kohderyhmänä kantakaupungin ulkopuoliset alueet (Pyhäselkä, Eno, Kiihtelysvaara, Tuupovaara)

Lisätiedot

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma 1. Toimintaympäristö Kunnan väestökehitys vuoteen 2040 asti on selvästi laskeva. Kunnan asukasmäärä 30.6.2015 oli 2 775. Asukasluku on vuoden alusta lukien

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 25.9.2015 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 54 666 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 513 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus Jyväskylän seudun Jyväskylän seudun A Henkilöhaastattelut noin 7 200 asukkaan otanta yli 14-vuotiaat Jyväskylän seudulla asuvat matkapäiväkirjatutkimus, jolla selvitetään asukkaiden liikkumistottumuksia

Lisätiedot