KANDIDAATIN TUTKIELMA
|
|
- Pertti Aho
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KANDIDAATIN TUTKIELMA KANDI-INFO Sari Harmoinen Yliopistonlehtori OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta
2 Missä vaiheessa kandidaatintutkielma? Pääosin kolmantena opintovuotena Muut opinnot ovat jo pitkällä, joten on aikaa keskittyä kandidaatintutkielman tekemiseen Muut aineopinnot on pääosin suoritettu Tutkimuksen peruskurssi on aloitettu tai aloitetaan ensi syksynä.
3 Mikä on kandidaatintutkielma? Kandidaatintutkielma on ensimmäinen tieteellinen opinnäytetyö, jossa sovelletaan oppiaineen teoreettisia lähtökohtia ja tutkimusmenetelmäopinnoissa hankittuja valmiuksia. Kandidaatintutkielma on osa pääaineen aineopintokokonaisuutta.
4 Kandidaatintutkielman osaamistavoitteet: Opiskelija pystyy määrittelemään tutkimusongelman osaa laatia tutkimussuunnitelman valitsemastaan kasvatusalaa koskevasta aiheesta pystyy käyttämään omaan tutkimusaiheeseensa liittyvää kirjallisuutta aiheen teoreettiseen tarkasteluun tuntee tieteellisen kirjoittamisen perusteet ja pystyy käyttämään niitä tutkielmansa kirjoittamisessa pystyy laatimaan kandidaatintutkielman osaa opponoida toisen opiskelijan tekemää kandidaatintutkielmaa
5 Mikä on kandidaatintutkielma? Yliopistossa vallitsee tutkimuksen vapaus (Yliopistolaki 558/ ) à aiheen valinta(?) Oman aiheen kytkeytyminen tiedekunnan tutkimusaloihin Mikä aihe kiinnostaa ja on alan tieteellisessä keskustelussa perusteltu Kandista pro graduksi -ajatus Teoreettinen tutkielma = kirjallisuuskatsaus N sivua, noin tieteellistä lähdettä, myös muutamia kansainvälisiä-lähteitä Tarkat muotovaatimukset; tieteellinen viestintä
6 Mikä on kandidaatintutkielma? Kandidaatin tutkielma yhteensä 10 op Kanditutkielma/proseminaari 8 op Kandidaattiseminaari 2 op Kypsyysnäyte 0 op Vapaaehtoinen Y (1 op)
7 410050Y Kasvatustieteellinen tutkimus ja tiedonhaun järjestelmät I, 1 op Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa hakea tieteellistä tietoa. Opiskelija osaa käyttää tieteenalansa tärkeimpiä tietokantoja ja viitteidenhallintajärjestelmää sekä osaa arvioida eri tiedonlähteitä. Tiedontarpeen eli tutkimusaiheen käsitteellistäminen hakutermeiksi Tiedonhakuprosessi: hakutekniikat ja hakutulosten analysointi Tieteenalan tärkeimmät tietokannat ja muut tiedonlähteet Viitteidenhallintajärjestelmän hyödyntäminen Toteutustavat vaihtelevat: joko luento-opetus tai verkkotyöskentely sekä itsenäinen työskentely. Lähiopetuksessa: 10 tuntia lähiopetusta ja 17 itsenäistä opiskelua. Verkko-opiskelussa 27 tuntia itsenäistä opiskelua LISÄTIETOJA: Tiedekirjasto Pegasuksen informaatikot, pegasustieto(at)oulu.fi
8 Kandiprosessi ajoittuu yhdelle lukuvuodelle à aiheen itsenäinen ideointi à ilmoittautuminen kandiryhmään keväällä viikoilla (ryhmien koko rajattu 16 opiskelijaan) à Ole yhteydessä ensin ohjaajaan ja ilmoittaudu WebOodissa ryhmään à kandiseminaarit: n. 30 tuntia lukuvuoden aikana à itsenäinen työskentely opinnäyte on opinnäyte! à yksilöohjaus, palaute à työn esittely kandiseminaarissa ja opponointi à työn viimeistely, palautus Laturiin, jolloin tulee Urkund-tarkistus (plagiointi) à kypsyysnäyte, kielentarkistus à arviointi (1 5)
9 Mitä jos proseminaari on tehty jo aiemmin? Mikäli olet tehnyt aiemmin proseminaarin, voit täydentää sen kandidaatintutkielmaksi (8+2 op) Ota yhteys ryhmän ohjaajaan ja sovi täydentämisestä hänen kanssaan.
10 Kandista maisteriksi Tutkimuksen peruskurssi àkandidaatintutkielma àkypsyysnäyte + kielentarkistus àkandidaatintutkinto àtutkimuksen jatkokurssi à pro gradu -tutkielma à maisterintutkinto 10
11 Ohjeita kandidaatintutkielman tekijälle Kirjaston tiedonhakukoulutus: Kasvatustieteiden tiedonhakuopas (kirjasto): = Urkund:
12 Kandidaatintutkielmien aiheita aiemmilta vuosilta KEHITYSPSYKOLOGIA: Äitiyden sekä äidin ja vauvan varhaisen vuorovaikutuksen synty Vaurioituneen kiintymyssuhteen siirtyminen sukupolvelta toiselle Lapsuuden kokemusten vaikutus myöhempään rikollisuuteen Lapsen suru LÄÄKETIETEELLIEN PSYKOLOGIA: Pakko-oireinen häiriö Asperger-lapsi inkluusiossa PERSOONALLISUUSPSYKOLOGIA: Sukupuoli-identiteetin kehitys ja sukupuoli roolien rakentuminen peruskoulun ja varhaiskasvatuksen konteksteissa Temperamentin vaikutus koulumenestykseen
13 PSYKOTERAPIA, PSYKOTERAPEUTTISET MENETELMÄT JA VUOROVAIKUTUKSEN TUTKIMUS: Vanhempien ero ja sen pitkäaikaisvaikutukset lapseen aikuisiällä Koiran ja ihmisen välisen suhteen vaikutuksen ihmisen psyykeen Ala-asteen luokanopettajan kokema itsemyötätunto tietoisen läsnäolon harjoitusten kautta Mielen ja ruumiin suhde psykoanalyyttisesti tarkasteltuna Kirjallisuusterapeuttinen työskentely vanhuuden kehitystehtävien tukena TYÖ- JA ORGANISAATIOPSYKOLOGIA: Johtamisen patologia esimiehen ja alaisen välisessä suhteessa Työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät yksilön näkökulmasta Inkluusio koulumaailmassa
14 Tanssikasvatuksen mahdollisuudet koulun aggressiokasvatuksessa TERAPEUTTINEN NÄKÖKULMA PERUSOPETUKSEN TAIDEKASVATUKSEEN Eheyttävä kuvataidetyöskentely tunneälyn kehittäjänä peruskoulussa MUSIIKIN OPPIKIRJASARJAN SISÄLLÖNANALYYSI KRIITTISEN PEDAGOGIIKAN VIITEKEHYKSESSÄ LUOVA OPPIMISYMPÄRISTÖ MUSIIKKIKASVATUKSESSA Sukupuolittuneet käytänteet alakoulun arjessa ja kuvataidekasvatuksessa KUVATAIDEKASVATUSKÄYTÄNNÖT TAIDEKASVATUKSEN TUTKIMUKSESSA VANHEMPIEN MAHDOLLISUUDET LUKUTAIDON JA LUKUHARRASTUKSEN EDISTÄJINÄ SWEAT, FEAR AND VISUAL ARTS: Visual art anxiety through narratives TAIDE- JA TAITOAINEET OSALLISUUDEN JA TOIMIJUUDEN TUKIJOINA Herkkää kasvatusta Kasvatustieteellisen ja filosofisen kirjallisuuden käsityksiä herkkyydestä LAPSEN KUVAKOKEMUS JA OPETTAJAN PIIRTÄMISEEN TUKEUTUVA TYÖTAPA TAIDEKOKEMUKSEN JA TAIDEKASVATUKSEN LÄHTÖKOHTIEN TARKASTELUA PRAGMATISMIN JA OPETUSSUUNNITELMAN NÄKÖKULMISTA LEIKIN JA TAITEEN AVULLA KOHTI EKOLOGISTA LASTENKULTTUURIA LUOVUUS KÄSITTEENÄ
15 MINÄPYSTYVYYDEN VAIKUTUKSET OPPILAIDEN KOULUMENESTYKSEEN OPPIMISEN SOSIAALINEN SÄÄTELY ALAKOULUN OPETTAJIEN NÄKEMYKSIÄ PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSESTA - Opettajien tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön taidot ja niiden kehittäminen OPPIMISEN ITSESÄÄTELYTAITOJEN KEHITTYMISEN TUKEMINEN ALAKOULUSSA MOTIVAATION NÄKÖKULMASTA
16 Mediakasvatuksen toteuttaminen päiväkodissa Suomi toisena kielenä päiväkodin varhaiskasvatuksessa/ esiopetuksessa Osallisuus varhaiskasvatuksessa Monikulttuurinen lapsi päiväkodissa Minulla on ensimmäinen kandiryhmä menossa ja töitä alkaa juuri valmistua eli eivät lopullisia nimiä: Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten vertaissuhteissa Oppimisympäristön merkitys Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvattaja lapsen tunnetaitojen tukijana Alle kolmevuotiaiden lasten vertaisoppiminen päiväkodissa
17 Anna se heti minulle takaisin, tai kunnian kukko ei kieu - Aggressio lastenohjelmissa Alle kolmevuotiaiden kuvataidekasvatus SUKUPUOLITTAVAT KÄYTÄNNÖT PÄIVÄKODISSA Kierrätyskäsityö lapsen kokonaisvaltaista oppimista ja kehittymistä tukevana menetelmänä TAIDEKASVATTAJA TUNNEKASVATTAJANA - KUVATAIDEKASVATUS TUNNEKASVATUKSEN VÄLINEENÄ VARHAISKASVATUKSESSA.
18 Musiikin fysiologiset, psyykkiset ja psykososiaaliset vaikutukset ihmiseen. Poikkileikkaus empiirisen musiikintutkimuksen keskeisiin tuloksiin Opettajuuden kehittyminen reflektion avulla instrumenttiopetuksessa Tarkkaavuushaïrioẗ musiikkikasvatuksessa Yhteistoiminnallinen oppiminen koulujuhlien musiikkiesitysten toteutuksessa Musiikkikasvatuksen opiskelijan ammatillinen identiteetti Sosiaalinen vuorovaikutus ba ndisoitossa
19 Liikuntateknologia ja koululiikunta Yhdessä vai erikseen? tytöt ja pojat perusopetuksen liikuntatunneilla Nykysirkus motoristen perustaitojen kehittämisen tukena 7 12-vuotiailla Koulu-uupuneen oppilaan tukeminen, oppilaan lukihäiriön vaikutus itsetuntoon, tunnekasvatuksen merkitys koulussa, masentuneen oppilaan kohtaaminen ja tukeminen.
20 Matematiikan ja kuvataiteen integrointi symmetrian opetuksessa Videopelien käyttö, ongelmanratkaisu ja ohjelmointi Tavoitelähtöisyys (matematiikan) opetuksen suunnittelussa Kasvun tehokkuus ja tuottavuus haasteet koulumaailmassa Karkeamotoristen taitojen vaikutus matemaattisten taitojen oppimiseen Metsä oppimisympäristönä esi- ja alkuopetuksen tiedekasvatuksessa
21 koulu- ja kasvatusinstituutioiden tutkimus sosiaalitieteiden näkökulmasta lasten ja nuorten osallisuus koulukontekstissa ja kuntatasolla, esim. oppilaskuntatoiminta, lasten ja nuorten valtuustot/vaikuttajaryhmät, demokratiakasvatus perhesosiologia, esim. perhemuotojen moninaisuus, läheissuhteet jäsentensä kokemina kasvatusyhteistyö, erityisesti kodin ja koulun välinen yhteistyö eri osapuolten (lapsi, opettajat, rehtorit, vanhemmat) näkökulmasta tarkasteltuna yhteiskuntatieteellinen ympäristötutkimus, esim. ympäristökasvatus, ympäristökonfliktit, ympäristön arvot ja arvottaminen, ympäristökysymysten suhde ihmisten arkeen, elämäntapoihin ja kulttuuriin. koulutuksen järjestämisen politiikka, muutokset oppilaitosverkossa ja muutoksen vaikutukset yhteiskunnan/ koulutuksen eri tasoilla, esim kyläkoulututkimus muuttoliike ja transnationalismi yhteiskuntatutkimuksessa
22 Kandiryhmät, kasvatustieteiden koulutus Kasvatustiede: a) Proseminaari (8 op), syksyllä, Eetu Pikkarainen b) Kandidaattiseminaari (2 op), keväällä, Kasvatuspsykologia - kaksi ryhmää, ohjaajat Virva Siira ja Seppo Laukka 1) PRO- ja KANDISEMINAARI: Psykologian alaan kuuluva tutkimus. 2) MAISTERIVAIHEEN opinnäytteeseen (voi olla mm. tieteellinen artikkeli tavoitteena) suuntautuneiden osalta ensisijaisesti aiheet kehitys-, persoonallisuus- ja lääketieteellisen psykologian sekä psykoterapian, psykoterapeuttisten menetelmien ja vuorovaikutuksen tutkimuksen alalta; perimän ja ympäristön merkitys mielenterveydelle (sisältää perheen, kasvuympäristön, kommunikaation, persoonallisuuden, mielenterveyden, oppimisen tutkimuksen mahdollisuuden mm. Suomalaisessa Adoptiolapsiperhetutkimusryhmässä)
23 Kandiryhmät, luokanopettajankoulutukset EDGE (Education, Diversity, Globalization and Ethics) Ryhmän ohjaajat: Katri Jokikokko, Maria Järvelä ja Minna Sääskilahti Ryhmässä opiskelu pyrkii antamaan erityisvalmiuksia tutkia koulujen monikulttuuristumiseen, interkulttuuriseen oppimiseen ja kasvatukseen liittyviä ilmiöitä sekä kansainvälistymistä kasvatuksen ja koulutuksen kentällä. Monikulttuurisuus nähdään ryhmässä laajasti: kansallisuuden ja etnisyyden lisäksi siihen kuuluvat mm. sellaiset kysymykset kuin kieli, uskonto, maailmankatsomus, sosiaaliluokka, sukupuoli ja monet alakulttuurit ja näiden eri tekijöiden yhteenkietoutuneisuus. Toinen tutkimusalue ryhmässä on kasvatukseen, pedagogiseen suhteeseen ja koulutukseen liittyvät eettiset kysymykset sekä ammattietiikka. Tällöin tarkastellaan kasvatukseen liittyen mm. sellaisia kysymyksiä kuin arvot ja normit, vastuut, velvollisuudet, oikeudet, eettinen kasvatus, näkemykset oikeasta ja väärästä. Lisäksi ryhmässä voi tehdä media- ja kielikasvatusta käsitteleviä kandidaatintutkielmia.
24 EDGE (Education, Diversity, Globalization and Ethics) Bachelor s and Master s thesis seminar Leaders: Katri Jokikokko, Maria Järvelä, and Minna Sääskilahti Studying in EDGE group aims at providing students with competences to do research on intercultural issues in the area of education. In the EDGE group diversity and multiculturalism are understood broadly; in addition to national and ethnic differences, issues of language, religion, worldview, social class, gender and other subcultures and their interconnectedness are discussed in the group. The group also focuses on ethical issues related to education and pedagogical relationship (e.g. values, norms, responsibilities, rights, ethics education, views on right and wrong etc.). In addition, EDGE group provides a possibility to write theses exploring media and language education.
25 Kandiryhmät, luokanopettajankoulutukset Learning and Educational Technology (LET) Ryhmän ohjaajat: Piia Näykki & Jonna Malmberg Oletko kiinnostunut oppimisen tutkimuksesta tai siitä miten teknologiaa voidaan hyödyntää oppimisessa? Tutkimuksemme kohteena on oppimisen tutkimus ja teknologiatuettu oppiminen. Vastaamme uuden vuosituhannen oppimishaasteisiin, jotka vaativat tiedon omaksumisen taitojen lisäksi oppimismotivaatiota sekä tehokkaita itsenäisen ja yhteisöllisen oppimisen strategioita niin formaalissa koulutuksessa, arjen oppimistilanteissa ja työelämässä. Käytännössä edistämme tutkimuksillamme sekä oppimisprosessia että oppimisen tuloksia eli sitä, kuinka opitaan ja mitä opitaan. Tavoitteenamme on kehittää entistä tuloksellisempaa, tehokkaampaa ja innostavampaa opetusta, tehdä oppijat tietoiseksi oppimisestaan sekä auttaa heitä oppimaan teknologian tuella. Tutkimusalueestamme kiinnostuneet opiskelijat ovat tervetulleita liittymään LET - kandidaattiprojektiin tai pro gradu -ryhmään tai myöhemmässä vaiheessa suorittamaan jatkoopintoja. Maisteriopiskelijat voivat osallistua LET -tutkimusprojekteihin (ks. lisätietoa joiden aiheita ovat: Itsesäätöinen oppiminen teknologiaavusteisissa oppimisympäristöissä, Motivaatio ja emootiot sekä niiden vaikutus yksilölliseen ja yhteisölliseen oppimiseen ja Tietokoneavusteinen yhteisöllinen oppiminen ja opettaminen
26 Taidekasvatuksen kandiryhmä Ryhmän ohjaajat: Tapio Tenhu ja Marja Ervasti Ryhmän kuvaus: Taidekasvatuksen kandiryhmässä tutkimuksen lähtökohdan muodostavat taiteen kokeminen, oppiminen ja merkityksenanto. Ryhmässä perehdytään erityisesti taide- ja taitoaineiden tutkimukseen. Aiheet toivat tarkastella laajasti taidekasvatuksen teoreettisia, filosofisia ja pedagogisia lähtökohtia, kentällä tapahtuvia kehittämishankkeita, taideopettajuutta sekä moniaistisia ja taiteidenvälisiä prosesseja. Metodologisina lähtökohtina ovat fenomenologinen, narratiivinen ja pragmaattinen taidekasvatuksen tutkimus.
27 Kandiryhmät, luokanopettajankoulutukset Teknologiseen maailmaan kasvattaminen kasvatustieteen tutkimuskohteena Ryhmän ohjaajat:??
28 Varhaiskasvatuksen koulutus Kandiseminaari Ryhmän ohjaaja: Asko Pekkarinen Tutkimusaiheet voivat käsitellä monikulttuuriseen kasvatukseen liittyviä kysymyksiä, tieto-ja viestintätekniikan hyödyntämistä sekä mediakasvatusta, erityisesti varhaiskasvatuksessa. Lisäksi aiheet voivat käsitellä varhaiskasvatusta yhteiskunnallisesta näkökulmasta niin paikallisesti kuin globaalisti.
29 Kandiryhmä, varhaiskasvatus Ryhmän ohjaaja: Satu Karjalainen Ryhmän tutkimusaiheet voivat liittyä varhaiskasvatusikäisen lapsen kasvun ja kasvatuksen erilaisiin ilmiöihin. Aiheena voivat olla mm. lasten vertaissuhteet ja niissä tapahtuva vuorovaikutus, aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutus, yhteisöllisyys varhaiskasvatuksessa, lasten osallisuus sekä edellä mainittujen yhteys lapsen hyvinvointiin ja oppimiseen.
30 Kandiryhmä, varhaiskasvatus, taide-, taito- ja kulttuurikasvatus Ryhmän ohjaaja: Jaakko Moilanen Tutkimusaiheet voivat tarkastella taide- ja taitokasvatuksen, erityisesti kuvataidekasvatuksen, sekä kulttuurikasvatuksen teoreettisia, filosofisia ja pedagogisia lähtökohtia. Opiskelija voi tutkia esim. varhaiskasvatuksen asiantuntijuutta, lastentarhanopettajien toimenkuvaa, pedagogisia ja käytännön opetuskokeiluja, vuorovaikutusta, ympäristöä, opetussuunnitelmia taide- ja kulttuurikasvatuksen näkökulmista.
31 Koulutuksen ja kasvatuksen yhteiskunnalliset haasteet Ryhmän ohjaajat: Anu Alanko, Marjo Laitala ja Outi Autti Ryhmässä tehtäville tutkielmille on yhteistä, että niissä tarkastellaan yhteiskuntaa ja yhteisöjä jostain näkökulmasta: tutkitaan joko rakenteita ja/tai ihmisten toimintaa yhteiskunnan ja yhteisöjensä jäseninä. Keskeistä on myös yhteiskunnallisen muutoksen ja vallan kysymykset kasvatuksen ja koulutuksen kontekstissa. Sosiologian tutkielmille on leimallista kriittisyys: niissä käsitellään usein yhteiskunnallisia epäkohtia ja ristiriitoja. Ryhmän työt paikantuvat erityisesti kasvatus- ja koulutussosiologian, perhe- ja ympäristösosiologian sekä historiallisen sosiologian kentille.
32 Musiikkikasvatuksen koulutuksen kandi-ryhmä Ryhmän ohjaajat: Nina Jokela ja Petteri Klintrup Musiikkikasvatus
33 Liikuntakasvatuksen kandiryhmä Ryhmän ohjaajat: Susanna Takalo / Ari Rahikkala Tutkimusaiheet tarkastelevat oppimista ja opettamista sekä lasten ja nuorten toimintakykyä ja hyvinvointia. Ilmiöitä tarkastellaan liikunnan näkökulmasta ensisijaisesti koulussa tai siihen sidoksissa olevissa ympäristöissä. Mahdollisuus jatkaa kandidaatin tutkielmaa pro gradu - tutkielmaksi liikuntakasvatuksen gradu ryhmässä
34 Erityispedagogiikan kandiryhmä Ryhmän ohjaaja: Lea Veivo Erityistä tukea tarvitsevan oppilaan kohtaaminen ja ohjaaminen ja tukeminen, oppilaan itsetunnon tukeminen, oppilaan tunnetaidot, koulukiusaaminen ja siihen puuttuminen, opettajan ja oppilaan vuorovaikutus, opettajan ammatillinen kasvu
35 MALU-TVT-KANDIRYHMÄ Ryhmän ohjaajat: Sari Harmoinen ja Jari Laru Matematiikan ja luonnontieteiden sisältöjen opetus, opetusoppimisprosessit, 21th skills, asenteet, oppimisvaikeudet esiopetuksessa ja perusasteella, siirtymävaiheet (esiopetus, perusopetus, alaluokat ja yläluokat), yhteisöllinen oppiminen, yhteisöllinen oppiminen sekä oppimisen tukeminen esimerkiksi teknologiaa hyödyntäen. Oppimisvälineiden käyttö, toiminnallisuus oppimisessa sekä oppimisympäristöt, luokkahuoneinfrastruktuuri (älytaulut, dokumenttikamerat, tabletit jne.), sovellukset ja ohjelmisto (sosiaalinen media, pelit, ohjelmointi jne. ), tietokoneavusteinen yhteisöllinen oppiminen ja yhteiskunnalliset haasteet (digitaaliset kuilut, avoin lähdekoodi, avoimet oppimateriaalit jne).
36 Tutkielman aiheen valinnan tueksi Kaisa Leinonen ja Hennariikka Valppu-Paaso kandi-info
37 Mitä? Toiminnallisia työpajoja tutkielma-aiheen valinnan tueksi kaikille kasvatustieteiden tiedekunnan opiskelijoille. Tiedätkö mistä aiheesta lähdet tekemään tutkielmaa? Vai onko hyviä aihevaihtoehtoja liian monta? Haluatko päästää jäsentelemään ajatuksiasi tutkielman tekemisestä ja aiheen valinnasta muiden opiskelijoiden kanssa?
38 Miten pääsee mukaan? Tule paikalle: Ma 9.5. klo KTK122 TAI/ JA To klo KTK215 Työpajoissa mukana Hennariikka Valppu-Paaso, Tiina Kemppainen ja Kaisa Leinonen. Lisätietoja voit kysyä Hennariikalta, Tiinalta tai Kaisalta.
39 TERVETULOA KANDITYÖPAJOIHIN! J KYSYMYKSIÄ?
KANDIRYHMÄT LUKUVUONNA 2016-2017/ BACHELOR S THESIS GROUPS 2016-2017
KANDIRYHMÄT LUKUVUONNA 2016-2017/ BACHELOR S THESIS GROUPS 2016-2017 Ryhmät löytyvät WebOodista. Katso seminaarikoodi ryhmän kohdalta. You can find each group in Weboodi. Please see the course code at
KANDIDAATIN TUTKIELMA
KANDIDAATIN TUTKIELMA KANDI-INFO 2.5.2019 Tapio Tenhu Lehtori OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Missä vaiheessa kandidaatintutkielma? Pääosin kolmantena opintovuotena Muut opinnot ovat jo pitkällä,
KANDIDAATIN TUTKIELMA
KANDIDAATIN TUTKIELMA KANDI-INFO 2.5.2017 Tapio Tenhu Lehtori OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Missä vaiheessa kandidaatintutkielma? Pääosin kolmantena opintovuotena Muut opinnot ovat jo pitkällä,
Kandiryhmät lukuvuonna 2013 2014
Kandiryhmät lukuvuonna 2013 2014 Kasvatustieteen koulutusohjelma Kasvatustiede: a) Proseminaari (8 op), syksyllä, Eetu Pikkarainen b) Kandidaattiseminaari (2 op), keväällä, Ari Sutinen Kasvatuspsykologia
KANDIDAATIN TUTKIELMA
KANDIDAATIN TUTKIELMA KANDI-INFO 2.5.2018 Tapio Tenhu Lehtori OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Missä vaiheessa kandidaatintutkielma? Pääosin kolmantena opintovuotena Muut opinnot ovat jo pitkällä,
Kandiryhmät lukuvuonna
Kandiryhmät lukuvuonna 2015 2016 KTK:ssa toimivat seuraavat kandiryhmät lv. 2015 2016. Ilmoittauduttaessa ollaan yhteydessä ensin ryhmän ohjaajaan (etunimi.sukunimi(at)oulu.fi). Ryhmät löytyvät WebOodista
Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta
Kandista Pro Gradu tutkielmaan Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandi / gradu Kandidaatintutkielma on ensimmäinen tieteellinen opinnäytetyö,
Kandiryhmät lukuvuonna
Kandiryhmät lukuvuonna 2014 2015 KTK:ssa toimivat seuraavat kandiryhmät lv. 2014 2015. Ilmoittauduttaessa ollaan yhteydessä ensin ryhmän ohjaajaan (etunimi.sukunimi(at)oulu.fi). Kasvatustieteen koulutusohjelma
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN GRADURYHMÄT AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ Lisätietoa ryhmistä löytyy KTK-INTRAsta.
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN GRADURYHMÄT AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ Lisätietoa ryhmistä löytyy KTK-INTRAsta. 1) Biologian, maantieteen, terveystiedon ja ympäristökasvatuksen tutkimusryhmä ohjaaja/t: Eila Jeronen
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN GRADURYHMÄT AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN GRADURYHMÄT AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ 1) Biologian, maantieteen, terveystiedon ja ympäristökasvatuksen tutkimusryhmä ohjaaja/t: Eila Jeronen Ryhmän aiheena on otsikon oppiaineiden
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017
VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun
Erityispedagogiikan koulutus
Erityispedagogiikan koulutus Erityispedagogiikan koulutuksen tavoitteena on kouluttaa vuorovaikutustaitoisia, monipuolisia, joustavia asiantuntijoita, jotka ymmärtävät erityispedagogiikan olemuksen laajassa
Kandidaatin tutkinnon rakenne
Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2012 2016 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op eo ped A I A II AIII Viestintä- ja orientoivat opinnot 20 Vo 1 Orientoituminen yliopisto-opiskeluun
ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013)
ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT
Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen
Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä
KASVATUSTIETEEN LAITOS
KASVATUSTIETEEN LAITOS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus www.helsinki.fi/ktl/opiskelu/ Kasvatustieteet tutkivat ihmisen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä näiden prosessien edistämistä
ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma
ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun
Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi
Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi 2017 OPINTOJAKSO Luokanopettajakoulutuksen erillisvalinta. Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi (408014S) 4 op Kasvatustieteiden
TIEDEKUNNAN GRADURYHMÄT AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ
TIEDEKUNNAN GRADURYHMÄT AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ Ryhmät jatkavat lukuvuodesta toiseen, ellei ryhmien kohdalla muuta lue. Ryhmät aloittavat työskentelynsä pääsääntöisesti syyslukukauden alussa WebOodista koodilta
Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista. Faculty of Education/Kasvatustieteiden tiedekunta Helena Seppälä
Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista Koulutukset ja aloituspaikat v. 2015 Kasvatustieteiden koulutus 25 Luokanopettajan koulutus 100 (sisältää teknologia- sekä taide-
VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)
VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti
Kandidaatin tutkinnon rakenne
Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen
YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011
YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA 2010-2011 Sisältö Esimerkki linjan opinnoista Tavoitteet Opetusmenetelmät Opintojen sisältö. tavoitteet ja vaadittavat suoritukset Kasvatustieteen perusopinnot Erityispedagogiikan
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>
Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen
Pro gradu - tutkielma Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Usein kysyttyjä kysymyksiä infon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Kandista graduun vai uusi tutkielma? Yksin
KTK GRADURYHMÄT AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ
KTK 2013-14 GRADURYHMÄT AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ Ota yhteyttä ryhmän ohjaajiin, kun löydät omaan aihepiiriisi sopivan ryhmän. 1) EDGE (Education, Diversity, Globalization and Ethics) ohjaajat: Katri Jokikokko,
Maisteri-info. kevät
Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,
Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi
Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi 2018 Opintojakso Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi (408014S) 5 op Kesäkurssi Tarkoitettu kaikkien koulutusohjelmien opiskelijoille
KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op
KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten
TIEDONHALLINTATAITOJEN OPETUS OSANA YLIOPISTO-OPETUSTA. TieVie-hankkeen esittelyä Eija Suikkanen Turun yliopiston kirjasto
TIEDONHALLINTATAITOJEN OPETUS OSANA YLIOPISTO-OPETUSTA TieVie-hankkeen esittelyä Eija Suikkanen Turun yliopiston kirjasto Hankkeeni lähtökohta kirjasto ja yliopisto tänään tiedonlähteiden määrä kasvanut,
KASVATUSTIETEIDEN KOULUTUS
KASVATUSTIETEIDEN KOULUTUS 2012-2013 Opetusperiodit lukuvuonna 2012-13 ovat: Periodi 1 27.8.-24.10.2012 Periodi 2 29.10.-18.12.2012 Periodi 3 7.1.-1.3.2013 Periodi 4 11.3.-24.5.2013 Tasatunnein (8-10,
KASVATUSTIETEIDEN KOULUTUS
KASVATUSTIETEIDEN KOULUTUS Opetusperiodit lukuvuonna 2012-13 ovat: Periodi 1 27.8.-24.10.2012 Periodi 2 29.10.-18.12.2012 Periodi 3 7.1.-1.3.2013 Periodi 4 11.3.-24.5.2013 Tasatunnein (8-10, 10-12 jne.)
KASVATUSTIETEIDEN KOULUTUS
KASVATUSTIETEIDEN KOULUTUS 2012-2013 Opetusperiodit lukuvuonna 2012-13 ovat: Periodi 1 27.8.-24.10.2012 Periodi 2 29.10.-18.12.2012 Periodi 3 7.1.-1.3.2013 Periodi 4 11.3.-24.5.2013 Tasatunnein (8-10,
KASVATUSTIETEIDEN KOULUTUS
KASVATUSTIETEIDEN KOULUTUS 2012-2013 Opetusperiodit lukuvuonna 2012-13 ovat: Periodi 1 27.8.-24.10.2012 Periodi 2 29.10.-18.12.2012 Periodi 3 7.1.-1.3.2013 Periodi 4 11.3.-24.5.2013 Tasatunnein (8-10,
TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö. Pro gradu seminaareihin ilmoittautuminen lukuvuonna
TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Pro gradu seminaareihin ilmoittautuminen lukuvuonna 2013-2014 SEMINAARIEN AIKATAULU syksyllä käynnistyvät seminaarit (36 h) alkavat aikaisintaan viikolla 38
Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN
Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN Luennon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Osaamistavoitteet lyhyesti Pro gradu-seminaarin opintopisteiden jakautuminen
Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna GRADUINFO
TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna 2013-2014 GRADUINFO 23.4.2013 SEMINAARIEN AIKATAULU seminaarit (36 h) alkavat aikaisintaan viikolla 38 (16.9.
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016
sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT
Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen
Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA
Kutsu KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät Linnanmaalla Yliopistokatu 9 (KTK122), 10. toukokuuta 2016 klo 12.15 alkaen.
MUSIIKKI perusopetuksen oppiaineena. Eija Kauppinen 18.11.2009
MUSIIKKI perusopetuksen oppiaineena Eija Kauppinen 18.11.2009 Musiikkia koskevia uskomuksia Musiikki on musiikillisesti lahjakkaita varten. Musiikkia voivat oppia vain musiikillisesti lahjakkaat. Musiikin
SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011
1 SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 Sähköinen liiketoiminta on tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä yrityksen liiketoiminnassa ja liiketoimintaprosesseissa.
Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz
Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Kulttuurin rooli uuden Valtakunnallisen Opetussuunnitelman perusteissa Kulttuurinen osaaminen
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
TERVEYSTIETO Terveystiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys T1 ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta,
Peruskoulujen tasa-arvo hanke
Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,
OPINTOPOLKU lukuvuosi
OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso
Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012
1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus
KOULUTULOKKAAN TARJOTIN
KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla
Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA
Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA 2017-2018 Info 21.8.2017 Avoin yliopisto Jutta Karhu 1. Yleistä opiskelusta 2. Psykologian perusopinnot 3. Psykologian aineopinnot 4. Monimuoto- ja verkkoopiskelu 5. Suorituskäytänteet
OPINTOPOLKU lukuvuosi
OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatuspsykologia, vanhoilla tutkintovaatimuksilla jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso
Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla. Eric Rousselle Discendum Oy
Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla Eric Rousselle Taustani :n toimitusjohtaja Verkko-oppimisratkaisujen kehittäjänä vuodesta 1991 lähtien Pitkä
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.
1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
Kemian työtavat. Esitetty 8.3.2016. Ari Myllyviita. Kemian ja matematiikan lehtori
Kemian työtavat Esitetty 8..06 Ari Myllyviita Kemian ja matematiikan lehtori normaalikoulussa 8..06 Kemian työtapoja Mieti - erilaista työtapaa? Kootkaa ryhmässä työtavat ja ryhmitelkää niitä yhdessä sovitulla
Kaksi näkökulmaa miksaukseen Työ, oppiminen ja hyvinvointi - hankkeessa
Kaksi näkökulmaa miksaukseen Työ, oppiminen ja hyvinvointi - hankkeessa Kaija Collin & Susanna Paloniemi Kasvatustieteiden laitos/kasvatustiede ja aikuiskasvatus 1 Esityksen tavoite Kuvata kahta erilaista
Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus Limingan Kansanopisto-Taidekoulu 2015-2016
Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus -Taidekoulu 2015-2016 MUUTOKSET MAHDOLLISIA! Opintotyyppi Perusopintoja Koulutusala Kasvatustieteellinen Oppiaine Kasvatustiede Vastaava yliopisto Oulun yliopisto
Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen
Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos OHTY / TAO Alustus TAO-seminaarissa 29.4.2011 Tutkimuskohteena opiskelijoiden
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä
14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:
Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen
Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018
Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Sisällys 1. Yleistietoa tieteenalaa tukevista opintokokonaisuuksista... 1 2. Hakuohjeet... 1 3. Valintamenettely...
Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN
Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2018-2019 PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN TUTKIMUSALUEET Suositellaan opinnäytetutkielmien sijoittumista Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan tutkimuksen
Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz
Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
Siirtyminen varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta Tähän tarvittaessa otsikko. perusopetukseen
Siirtyminen varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta Tähän tarvittaessa otsikko perusopetukseen Tarton Johtajuusfoorumi 12.-13.5.2016 Tuula Nyman Kartanonrannan päiväkodin johtaja Kartanonrannan
Sinustako tulevaisuuden opettaja?
Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa. Humanistinen tiedekunta Syksy 2014 Tanja Välisalo
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Humanistinen tiedekunta Syksy 2014 Tanja Välisalo Sisältö 1. Mitä teknologiataitoja tarvitsen? 2. Tieto- ja viestintäteknologian opinnot 3.
Ammatillinen opettaja, etiikka ja kasvatus
Ammatillinen opettaja, etiikka ja kasvatus Opettaja aikansa eetoksen edustajana (Launonen Leevi, 2003) Opettajan vallan ja vapauden rajat määrittyvät ajan hengen mukaisesti Koulutuspolitiikka, moraalinen
Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) /
Muko syksy 2013 OPS 2013 1. VUOSIKURSSIN OPETUS (2013-14) 405018Y Opintoihin orientoituminen OK 900070Y Tieteellinen viestintä OK Oodissa 900075Y Puheviestintä OK Oodissa 901001Y Toinen kotimainen kieli
ArtsEqual - Taide kouluissa. Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva.
ArtsEqual Arts@School - Taide kouluissa Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva. anttila@uniarts.fi artsequal.fi Tutkimuskysymykset Mitä ovat ne mekanismit, jotka taidetta ja taidekasvatusta koskevissa suomalaisissa
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) /
Muko syksy 2013 OPS 2013 1. VUOSIKURSSIN OPETUS (2013-14) 405018Y Opintoihin orientoituminen OK 900070Y Tieteellinen viestintä OK Oodissa 900075Y Puheviestintä OK Oodissa 901001Y Toinen kotimainen kieli
KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO
ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun
ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET
ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET OULUN VARHAISKASVATTAJA MESSUT -2010 Riitta Kaivola / Piia Roos 19.11.2010 KUNNIOITUS Kaskela, M & Kekkonen, M. 2007.
Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?
Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (Lastentarhanopettajan opintosuunta) Opetussuunnitelma OPETUSPERIODIT, lukuvuosi
OPINTOPOLKU Tutkintovaatimusten 2017-2020 (1.8.2017 aloittaneet) mukaan meneville (3.vsk viimeinen sivu ennen 1.8.2015 aloittaneille eli tutkintovaatimusten 2012-2016 mukaan eteneville) Opintojen jakautuminen
KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA
1(7) KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA ERITYISPEDAGOGIIKKA Erityispedagogiikan perusopinnot Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä erityispedagogiikasta vähintään syventävät opinnot. Opintojen järjestäminen
Kiinnostaako koodaus ja robotiikka?
Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200 koulua Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja, nuorisotyö, yliopistoja, yrityksiä
Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL
Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Näkökulmina Miten varhaiskasvatus toteuttaa arjen kuntoutusta palvelujärjestelmänä? Miten eri tahot yhdessä toteuttavat kuntoutusta?
PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet
PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon
Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen
Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen Olli Vesterinen Mediakasvatuskeskus HY/Sokla 2006 Media käsite kattaa laajasti ajateltuna
Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK 29.10.2014
Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK 29.10.2014 Johdannoksi Yliopisto-opintojen tavoitteena on tukea opiskelijoiden oman alan akateemisen asiantuntijuuden rakentumista
POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913
POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 Perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot (POM)
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
Opettajankoulutus Suomessa
Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus
Menetelmätieteiden opintokokonaisuudessa on kaikissa tapauksissa oltava vähintään 10 op matematiikkaa ja vähintään 10 op tilastotiedettä.
Tutkintovaatimukset LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 OP) 584111 PERUSOPINNOT (25 OP) 582102 Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen, 4 op 581325 Ohjelmoinnin perusteet, 5 op 582103 Ohjelmoinnin
SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät
SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät 2018 2.2.2018 Millä perusteella valitsen sivuaineen? Suosikkiaine vai kehittämisen paikka Työelämärelevanssi Mitä voi opiskella myöhemminkin elinikäinen oppiminen
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA
Kansallinen seminaari
Kansallinen seminaari Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulutuksen pedagogisten opintojen tutkintovaatimukset Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden didaktiikka luokanopettajakoulutuksessa
LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA
LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA Koulutusjohtaja Koulutusohjelmavastaava Opintosihteerit Eija Heikkinen Katri Takala Anna-Maija Rahikkala Marja Haapavaara Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmasta
LEIKKI OPPIMISENA OPPIMINEN LEIKKINÄ
LEIKKI OPPIMISENA OPPIMINEN LEIKKINÄ Professori Kristiina Kumpulainen Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Leikki ja leikillisyys kiinnostavat! 2000-luvun oppiminen ja hyvinvointi Yhteisöllisyys.
Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
Tehostetun tuen luokat. Malli inkluusion toteuttamisesta Leikarissa
Tehostetun tuen luokat Malli inkluusion toteuttamisesta Leikarissa Päivitetty 19.11.2013 Leikarin pienryhmä (1-2) yhdistetään kahteen yleisopetuksen luokkaan: : Luokanopettajien työpanos Erityisluokanopettajan
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen
LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)
LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Luovuuden asialla jo 4. kertaa 15.1.2015 joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi