Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 4874/08.01.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 34 25.06.2015. 34 Asianro 4874/08.01."

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 34 Asianro 4874/ /2015 Joukkoliikenteen kilpailutustutkimus Suunnittelupäällikkö Tanja Leppänen Kunnallistekninen suunnittelu ja vesihuollon järjestämistehtävät 1. Yleistä Vuonna 2014 käynnistynyt linja-autoliikennemarkkinoiden avautuminen kilpailulle ja siihen liittyvät kilpailutukset ovat olleet pitkän muutos- ja valmisteluprosessin tulos. Kyse on ollut suurimmasta muutoksesta joukkoliikenteen järjestämisessä sitten vuoden 1990-luvun puolivälin, jolloin linjaautoliikenteen kilpailuttaminen alkoi pääkaupunkiseudulla. Muutoksen vaikutukset jatkuvat vielä pitkään. Liikennevirasto teetti yhdessä 11 kaupunkiseudun kanssa tutkimuksen joukkoliikenteen kilpailutuksista ja joukkoliikenteen markkinoista vuonna Työ valmistui tammikuussa 2015 ja Kuopio oli yksi työn tilaajakaupungeista. Tutkimuksessa tarkasteltiin 11 kaupunkiseudun ja kolmen ELY -keskuksen kilpailutuksia vuosina Tutkimuksen lopputuloksena annettiin suosituksia, miten kilpailutuksia voidaan onnistuneesti kehittää ja mitä niissä tulisi välttää, jotta joukkoliikennemarkkinat kehittyisivät yhteiskunnan kannalta suotuisaan suuntaan. 2. Tutkimuksen tavoitteet Joukkoliikenteen kilpailuttamisen päätavoitteena on hyvän joukkoliikennepalvelun tarjoaminen kohtuullisin kustannuksin. Päätavoitteen saavuttaminen edellyttää toimivia joukkoliikennemarkkinoita ja mahdollisuutta toiminnan kehittämiseen. Jotta joukkoliikennemarkkinat olisivat toimivia, tulee tarjouskilpailujen olla aitoja, hintatason kohtuullinen sekä yritysten toiminnan kannattavaa. Tämän vuoksi työn tavoitteena oli selvittää, miten joukkoliikenteen muutosvaiheen tarjouskilpailuissa on onnistuttu viranomaisten ja liikennöitsijöiden näkökulmasta, miten tulevista tarjouskilpailuista saataisiin nyt läpikäytyjä kilpailuja toimivampia ja miten joukkoliikennemarkkinoiden toimivuutta voitaisiin edistää. 3. Tutkimuksen tulokset Tutkimusaineistona käytettiin toimivaltaisille viranomaisille ja liikennöitsijöille suunnatussa kyselyissä saatuja tietoja sekä toimivaltaisilta viranomaisilta saatuja kilpailuasiakirjoja ja tarjouksia niiltä osin, kun ne voitiin luovuttaa tutkimuskäyttöön. Saatuja tietoja syvennettiin eri osapuolten haastatteluilla. Kokonaisuutena viranomaiset kokivat kilpailuttamisen sujuneen ensimmäisellä kierroksella hyvin tai melko hyvin liiallisesta kiireestä ja osin vähäisistä tarjousten määrästä huolimatta. Joillakin paikkakunnilla syntyi ongelmia Elykeskusten myöhäisemmästä kilpailutusaikataulusta. Lisäksi Ely -keskukset joutuivat jättämään määrärahojen vähäisyyden vuoksi maaseutulinjoja hankkimatta, jonka seurauksena syntyi palvelutasoon puutteita. Hankintapäätökset hyväksyttiin pääosin ilman valituksia. Markkinaoikeuteen tehtiin valitukset Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa. Kuopiossa markkinaoi-

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (2) keuden päätöksestä on valitettu edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kohteen liikennettä hoidetaan tällä hetkellä väliaikaisella järjestelyllä. 3.1 Sopimusmalli Kohteista 57 % kilpailutettiin bruttomallilla, jota myös lähes 60 % liikennöitsijöistä piti parhaana sopimusmallina sen ennakoitavuuden, tasapuolisuuden ja pienen liiketoimintariskin vuoksi. Huonoimpana sopimusmallina liikennöitsijät kokivat alueelliset käyttöoikeussopimukset. Tutkimuksen mukaan hankintatavalla ei kuitenkaan ollut selvää vaikutusta kilpailuun osallistuneiden määrään. Kuopiossa kilpailutettiin kannusteurakkamallilla, jossa osa tuloista on sidottu matkustajamääriin. Tämän osa liikennöitsijöistä saattoi kokea riskinä. Kohteisiin saatiin kuitenkin tarjouksia saman verran kuin bruttomallisessa Jyväskylässä, vaikka tarjousten määrä jäikin koko tutkimuksen automäärältään vastaavien kohteiden keskiarvoa hiukan pienemmäksi. Myös hintataso oli samankaltainen kuin Jyväskylässä. Tilaajan kannalta kannusteurakkamalli on bruttomallia helpompi, koska mm. aikataulusuunnittelu jää liikenteenharjoittajan vastuulle. 3.2 Hintataso Tarjousten hintatasoon vaikuttavat sopimusmallin lisäksi mm. alueen kilpailutilanne, kalustovaatimukset, sopimuskausien pituudet ja sopimuskauden aikana sallittujen muutosten määrä. Kaikissa tutkimuksen kilpailutuksissa ja kohteissa oli omia erityispiirteitä, jonka vuoksi sopimusten hintatasot eivät ole täysin vertailukelpoisia. 3.3 Osallistuminen kilpailuun Hintavertailuja tehtiin kolmen liikenteellisesti edustavan Lahden ja Jyväskylän kohteen pohjalta, koska niissä syntyi riittävästi kilpailua. Vertailut tehtiin kolmen eri keskinopeuskohteen liikenteistä. Hintavertailussa Kuopion hintataso asettui samalle tasolle kuin Lahdessa, jossa taso oli keskimääräistä edullisempi. Näin myös kaupunkiliikenteen kohteessa 5, jossa valittiin määräävän markkina-aseman välttämiseksi toiseksi edullisin tarjous. Merkittävä osa kaupunkiseutujen tarjouskilpailuista oli syksyllä Kilpailujen samanaikaisuus alensi osaltaan osallistumisaktiivisuutta. Toisaalta tarjousten jättöpäivän ajoittuminen muita kaupunkeja hiukan myöhäisemmäksi lisäsi tarjousten määrää mm. Lahdessa. Uuden lippu- ja maksujärjestelmän valmistumisen viivästyminen oli liikennöitsijöiden mukaan yksi tärkeä syy olla osallistumatta kilpailuun. Toisena syynä ilmoitettiin monimutkaiset ja vaikeaselkoiset kilpailuasiakirjat. Kilpailussa menestyneistä liikennöitsijöistä 83 % näki kilpailun parantavan yrityksen kannattavuutta tai ainakin säilyttävän sen ennallaan. Liikennettä menettäneet ovat sen sijaan käymässä selviytymistaistelua. 3.4 Sopimusaika Paras sopimusaika olisi liikennöitsijöiden mielestä 5-9 vuotta. Linja-auton järkevä käyttöikä on 15 vuotta ja näin kahdella sopimuskaudella auto tulisi täysin hyödynnetyksi. Vaikka kalustotoimittajien mielestä kalustovaatimuksissa tulisi päästä yhtenäisiin vaatimuksiin, ei kalusto tule jatkossakaan olemaan täysin samanlaista omien brändien ja muiden paikallisten vaatimusten vuoksi. Tärkeintä olisi kuitenkin, että kaluston siirrettävyys paikkakunnalta toiselle olisi mahdollista. 4. Taloudellinen analyysi Kuopiossa sopimusajat vaihtelevat 3,5 vuodesta 6,5 vuoteen.

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (3) 5. Suositukset 5.1 Markkinoiden kehityksen seuraaminen Kerätyn taloudellisen tiedon perusteella on analysoitu kilpailutuksiin osallistuneiden yritysten taloudellista tilannetta kilpailutuksen aikana vuoden 2013 tilinpäätöstietojen perusteella. Tutkimukseen sisältyneiden liikennöintisopimusten yhteisarvo liikenteenharjoittajille oli 131,2 milj. euroa, josta Kuopion sopimusten osuus oli 13,2 milj. euroa. On arvioitu, että linja-autoliikenteen toimialan kokonaisliikevaihdosta 2/3 syntyy tulevaisuudessa viranomaisten kilpailuttamasta ja hankkimasta liikenteestä. Kuopion kaupunkiseudulla kilpailuun osallistui seitsemän yritystä. Seudulla syntyi kilpailutuksen tuloksena melko tasapainoinen tilanne, vaikka yksi yritys onkin selkeästi suurin. Sopimuskumppanit ovat joko suuria yrityksiä tai suurten konsernien tytäryrityksiä. Yritykset ovat vakavaraisia yhtä lukuun ottamatta. Pienet yritykset eivät voittaneet liikennettä lainkaan, vaikka maaseutukohteet olivat kohtuullisen kokoisia. Jatkon kannalta on epäselvää, miten pienet yritykset selviävät ilman sopimusliikennettä jo tämänhetkisten talouden tunnuslukujen ollessa heikkoja. Linja-autoliikenteen toimialan kannattavuus on kokonaisuutena heikko. Ala ei houkuttele uusia yrittäjiä, jonka vuoksi alan uusiutuminen on hidasta. Taloudellinen tulos vaihtelee paljon ja kaikissa yrityskokoluokissa on sekä kannattavia että kannattamattomia yrityksiä. Toimivaltainen viranomainen voi vaikuttaa omilla toimillaan toimialan kannattavuuteen. Edullisen hinnan lisäksi viranomaisen tavoitteena tulisikin olla markkinoiden toimivuuden edistäminen pitkällä aikajänteellä. Murrosvaihe linja-autoliikenteessä tulee kestämään useita vuosia ja vakiintuneempaan tilanteeseen päästään vasta tämän vuosikymmenen lopulla, kun viimeiset siirtymäajan liikennöintisopimukset lakkaavat. Markkinavaikutuksia tulisi analysoida jo, kun vuoden 2015 tilinpäätöstiedot ovat käytettävissä. Markkinoiden kehitystä tulee seurata koko ajan jo olevien ja edelleen kehitettävien tunnuslukujen avulla. Toimivan kilpailun edistämisen ja joukkoliikenteen kustannushallinnan vuoksi kilpailuttamista ja sopimusehtoja tulee kehittää edelleen. 5.2 Sopimusmalli Bruttomallin hyvänä puolena on selkeys, vähäriskisyys ja tasapuolisuus liikenteenharjoittajien kannalta. Mallia käyttämällä voidaan edistää toimivia joukkoliikennemarkkinoita, koska tarjouksen tekeminen pienemmillekin yrityksille on kohtalaisen helppoa. Käyttöoikeussopimus- ja kannustesopimusmalleissa nykyinen liikennöitsijä on hyvän tietopohjansa ja kokemuksensa vuoksi muita paremmassa asemassa ainakin siihen saakka, kun viranomaiselle kertyy puolueetonta matkustajatietoa uudesta lippu- ja maksujärjestelmästä. Kaupunkiliikenteessä bruttomalli on selkein, jos tilaajalla ei ole riittävästi tietoa matkustuksesta. Sitä tulee kuitenkin kehittää nykyistä kannustavampaan suuntaan. Käyttöoikeussopimuksia ja kannusteurakkamalleja tulee saatavien kokemusten perusteella kehittää ja laajentaa käyttöä vaiheittain, jos kokemukset siihen antavat aihetta. Samalla liikennöintialueella tulisi

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (4) käyttää vain yhtä sopimusmallia. Maaseutuliikenteeseen parhaat ratkaisut ovat reittipohjaiset käyttöoikeussopimukset. 5.3 Kilpailukohteet Kohteiden koolla on suuri merkitys markkinoiden toimivuuteen. Jotta alueen pienet yritykset voivat menestyä kilpailuissa, tarvitaan pieniä ja keskikokoisia kohteita. Muutamia isoja kohteita tarvitaan puolestaan houkuttelemana tarjoajia myös alueen ulkopuolelta. Kilpailukohteita muodostettaessa tavoitteena tulisi olla markkinoiden toimivuuden edistäminen. Kohteiden tulisi muodostaa liikenteellisesti yhtenäisiä kokonaisuuksia ja niissä tulisi varmistaa kaluston mahdollisimman tehokas käyttö. 5.4 Sopimusaika Sopimusaikojen pituuksissa tulisi ottaa huomioon niihin liittyvät taloudelliset riskit. Pitkissä sopimuskausissa lisääntyvät myös liikenteenharjoittajien taloudelliset riskit, mikä saattaa vähentää erityisesti pienten ja kasvavien yritysten halukkuutta osallistua tarjouskilpailuihin. Bruttosopimuksissa ja reittipohjaisissa käyttöoikeussopimuksissa sopimusaika tulisi olla 3-7 vuotta sekä alueellisissa käyttöoikeussopimuksissa ja kannusteurakkasopimuksissa 6-8 vuotta. Erityiskalustoa vaativissa kohteissa sopimusaika tulisi olla jopa 10 vuotta. 5.5 Sopimusehdot Tärkeä tavoite on laatia valtakunnallisesti keskeisiltä kohdiltaan yhteneväiset sopimusehdot. Erityisen merkittäviä sopimusehtoja ovat sopimuskauden aikana sallittava muutosmäärä tarjonnassa sekä liikennöintikorvausten indeksitarkistusten tiheys. Toimivaltaiset viranomaiset noudattavat yhteisesti valmisteltavien hankintasopimusten ehtojen päälinjauksia. Tarjonnan muutosrajat tulisi olla korkeintaan +/- 10 % vuodessa ja +/- 20 % koko sopimuskaudella. Indeksitarkistuksia tulisi tehdä vähintään puolivuosittain Tilastokeskuksen linjaautoliikenteen kokonaisindeksin perusteella. 5.6 Muut suositukset Kilpailutusten ajoittamisella ja tahdistamisella on merkitystä markkinoiden toimivuuteen ja kustannustasoon. Kilpailujen tulisikin jakaantua tasaisesti eri vuosille alueellisesti ja valtakunnallisesti. Kilpailut tulisi ratkaista vähintään seitsemän kuukautta ennen liikenteen käynnistymistä, jotta valmisteluun jää riittävä aika. Jos liikennöitsijän vastuulle jää aikataulusuunnittelua, tulisi ratkaisut tehdä jo yhdeksän kuukautta ennen liikenteen alkamista. 6. Kilpailuttamisen kehittäminen Jos alueen kilpailutilanne on huono, olisi tilaajan hyvä tarjota varikkotilaa tai tonttia. Kuljettajien sosiaalitilojen tarjoaminen ainakin keskeisillä paikoilla on perusteltua. Lisäksi kaluston osalta suositellaan laadittavaksi perusominaisuuksiltaan yhteiset, valtakunnalliset määrittelyt vaatimukset eri liikennetyypeille. Tällä edistetään kalustomarkkinoiden toimivuutta ja hillitään kustannuskehitystä. Seudulla toimivien toimivaltaisten viranomaisten tulisi sopia yhteisistä kilpailuttamisperiaatteista, jos liikenteet lomittuvat yhteen. Yhtenäiset lippujärjestelmät edellyttävät yhtenäisiä lippu- ja maksujärjestelmävaatimuksia. Tarjouskilpailussa voittaneiden yritysten taloudellinen tilanne tulisi selvittää ja taloudellisen tilanteen kehitystä seurata vuosittain yritysten tilinpäätöstiedoista saatavien tunnuslukujen avulla.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Tutkimuksen mukaan kilpailutuksissa onnistuttiin kohtuullisen hyvin, kun otetaan huomioon viranomaisten kokemattomuus näin laajamittaisessa kilpailuttamisessa. Kilpailuttamisen tuloksena syntyi suuri määrä liikennöintisopimuksia, joiden toteutumista tulee seurata. Poikkeamiin sopimusehtojen noudattamisessa tulee puuttua välittömästi ja liikennöitsijöiden yhdenvertainen kohtelu tässä on tärkeää. Sopimuksien toteutumista tulee seurata myös toteutumisen edellytysten kannalta. Tämä sisältää liikennöitsijöiden kannattavuuden ja rahoitustilanteen seuranta. Jatkon kannalta on tärkeää saada aikaan yhtenäiset kilpailuasiakirjat ja sopimusehdot. Lisäksi kalustovaatimukset tulisi saada yhtenäiseksi. Tarpeelliseksi kehittämiskohteeksi nousi myös viranomaisten ja liikennöitsijöiden käyttöön yhteinen tietopankki, josta saisi etukäteistietoa tulevista kilpailutuksista. Lisäksi tärkeänä pidettiin viranomaisille sekä liikennöitsijöille suunnattu koulutusohjelma, jonka avulla ylläpidettäisiin ja edistettäisiin valmiuksia tarjouskilpailujen pitämiseen ja niihin osallistumiseen. Vaikutusten arviointi Esitys on yritys- ja ympäristövaikutusiltaan neutraali. Esitys Esitän joukkoliikennelautakunnalle, että joukkoliikenteen kilpailutustutkimus merkitään tiedoksi. Viiteaineisto /2015 Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus Liikennevirasto (ei jaeta, julkaistu internetissä) Valmistelija Seija Pasanen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Suunnittelupäällikkö Tanja Leppänen Lautakunta hyväksyy suunnittelupäällikön esityksen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

6 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (6)

Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014

Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014 Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014 Niilo Järviluoma ja Antti Kataja 12.3.2015 2 Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014 Vuodesta 2014 alkaen

Lisätiedot

LIIKENNÖINTISOPIMUSTEN EHTOJEN YHDENMUKAISTAMISEN SUUNTAVIIVOJA

LIIKENNÖINTISOPIMUSTEN EHTOJEN YHDENMUKAISTAMISEN SUUNTAVIIVOJA LIIKENNÖINTISOPIMUSTEN EHTOJEN YHDENMUKAISTAMISEN SUUNTAVIIVOJA Lähtökohtana joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014 1 Liikennevirasto ja 11 kaupunkiseudun joukkoliikenneviranomaista

Lisätiedot

Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014

Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014 2014-10-16 Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014 Simo Airaksinen 29.10.2014 2 Miten kilpailutuksissa onnistuttiin? Pääsääntöisesti kilpailutukset onnistuivat ainakin teknisesti

Lisätiedot

Tutkimus tehtiin Liikenneviraston

Tutkimus tehtiin Liikenneviraston KILPAILUTTAMISTUTKIMUS Tilaajat arvioivat onnistuneensa melko hyvin Pienet ja keskikokoiset kohteet ovat houkutelleet eniten tarjoajia. Myös sopimuskauden riittävä pituus ja tilaajien puolelta pieni liikenteen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (21) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (21) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (21) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-16:15 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Veijo Karkkonen,

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO LIITE 1 KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 44 28.11.2013. 44 Asianro 3719/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 44 28.11.2013. 44 Asianro 3719/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 44 Asianro 3719/08.01.00/2012 Kuopion ja Siilinjärven maaseutuliikenteen lippujen hinnoittelu 1 Hinnoittelun periaatteet Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Suomen joukkoliikenteen kilpailutilanne alueittain ja yritysten tuloskunto

Suomen joukkoliikenteen kilpailutilanne alueittain ja yritysten tuloskunto Suomen joukkoliikenteen kilpailutilanne alueittain ja yritysten tuloskunto Suomen Paikallisliikenneliiton 45. vuosikokousseminaari 12.3.2013 HMV Service Economy Oy Jukka Kallio 0 Hyvät joukkoliikennepalvelut

Lisätiedot

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 6.11.2015

TARJOUSPYYNTÖ 6.11.2015 KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KUOPION VEHMERSALMEN JOUKKOLIIKENNEPALVELUJEN KANNUSTEURAKKASOPIMUKSESTA Posti- ja käyntiosoite Laskutusosoite

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7063/08.00.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7063/08.00. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 3 Asianro 7063/08.00.00/2015 joukkoliikennestrategia 2025 Päätöshistoria 15.12.2016 52 Suunnittelupäällikkö Tanja Leppänen KT-suunnittelu Heinäkuun alussa 2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 8746/

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 8746/ Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (1) 57 Asianro 8746/02.08.00.01/2017 Vilkku liikenteen tarjouskilpailu vuonna 2018 Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi Henkilökuljetusten järjestäminen siirsi

Lisätiedot

Sähköbussiselvitys. Annakaisa Lehtinen, Trafix/WSP

Sähköbussiselvitys. Annakaisa Lehtinen, Trafix/WSP Sähköbussiselvitys Annakaisa Lehtinen, Trafix/WSP 28.5.2018 Esityksen sisältö 1. Työn tausta ja tavoitteet 2. Yleistä sähköbussiliikenteestä 3. Toimijoiden näkemyksiä bussiliikenteen kilpailutuksesta hankintamenettelystä

Lisätiedot

Käytännön markkina-analyysi ennen kilpailuttamista. Lauri Rinta-Kanto. Paikallisliikenneliitto ry. Vuosikokous 14.3.2013 Helsinki

Käytännön markkina-analyysi ennen kilpailuttamista. Lauri Rinta-Kanto. Paikallisliikenneliitto ry. Vuosikokous 14.3.2013 Helsinki Käytännön markkina-analyysi ennen kilpailuttamista Lauri Rinta-Kanto Paikallisliikenneliitto ry Vuosikokous 14.3.2013 Helsinki Kuopion, Joensuun ja Pohjois-Savon ELY:n toimivalta-alueiden kilpailutuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 31 22.05.2014. 31 Asianro 3719/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 31 22.05.2014. 31 Asianro 3719/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 31 Asianro 3719/08.01.00/2012 Oikaisuvaatimus Vehmersalmen joukkoliikennepalveluista tehtyyn päätökseen Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Kaluston ja palvelun

Lisätiedot

Yksi kaikkien puolesta. Kohteiden muodostaminen joukkoliikenteen kilpailutuksessa

Yksi kaikkien puolesta. Kohteiden muodostaminen joukkoliikenteen kilpailutuksessa Yksi kaikkien puolesta. Kohteiden muodostaminen joukkoliikenteen kilpailutuksessa suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen, 15.1.2013 Viranomaisen / kunnan tavoitteet kilpailutuksessa Halutun laajuisen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma 26.9.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Yleistä: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on vahvistanut 21.12.2011 toimialueelleen joukkoliikennelain 4 :ssä

Lisätiedot

Kuopion ja Joensuun toimivalta-alueiden joukkoliikenteen järjestämistaparatkaisut ja kilpailuttamisen valmistelu

Kuopion ja Joensuun toimivalta-alueiden joukkoliikenteen järjestämistaparatkaisut ja kilpailuttamisen valmistelu Kuopion ja Joensuun toimivalta-alueiden joukkoliikenteen järjestämistaparatkaisut ja kilpailuttamisen valmistelu Aika: 19.3.2013 klo 15:00 17:30 Paikka: Valtuusto-virastotalo, Suokatu 42, Kuopio, valtuustosali

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO POSELY/387/2016 22.3.2016 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ Kaupunkiympäristön kehittäminen Joukkoliikenne TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ Tarjouskilpailu 1/2009 Diaarinumero: TRE: 7214/02.07.01/2009 Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta

Lisätiedot

Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista

Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista Laura Langer 1.11.2013 Yhteenvedon tarkoitus Yhteenveto on tarkoitettu liikenteenharjoittajien

Lisätiedot

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Asia: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Minna

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA SUUNNITTELUN TAVOITE Keski-Suomen ELY-keskuksella on suunnittelun päättyessä tiedossa, millä järjestämistavalla kunkin alueen liikenteet

Lisätiedot

pp.kk.201x Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja:

pp.kk.201x Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Dno pp.kk.201x Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: X elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Osoite: Sähköposti Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Suomen Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 2016

Suomen Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 2016 Suomen Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 2016 Antti Norrlin konsernijohtaja METSÄPIETILÄ OY konsernin hallintopalvelut henkilöstö 52 omistaa tytäryhtiöiden osakekannat HELSINGIN BUSSILIIKENNE

Lisätiedot

Lausunto joukkoliikenteen järjestämiseen Kainuussa alkaen

Lausunto joukkoliikenteen järjestämiseen Kainuussa alkaen Kaupunginhallitus 128 07.05.2019 Lausunto joukkoliikenteen järjestämiseen Kainuussa 7.6.2021 alkaen 138/08.01.00/2019 KHALL 128 Lisätietoja antaa kuljetussuunnittelija Antti Komulainen puh. 044 7255 262

Lisätiedot

1. Liikenneluvan voimassaolo

1. Liikenneluvan voimassaolo TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 2. 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Yhteenliittymä 3. Alihankkijan käyttäminen 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet 6. Liikennöinnissä käytettävä ajokalusto

Lisätiedot

toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto ry 15.1.2013

toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto ry 15.1.2013 JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISEN KRIITTISET PISTEET, kun vaihtoehtoina ovat markkinaehtoinen liikenne ja PSAvaihtoehtoina bruttomalli sekä käyttöoikeussopimukset toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto

Lisätiedot

LIITE 8 BRUTTOSOPIMUS(MALLI) LINJA-AUTOLIIKENTEEN HOITAMISESTA Riihimäen paikallisliikenne

LIITE 8 BRUTTOSOPIMUS(MALLI) LINJA-AUTOLIIKENTEEN HOITAMISESTA Riihimäen paikallisliikenne LIITE 8 BRUTTOSOPIMUS(MALLI) LINJA-AUTOLIIKENTEEN HOITAMISESTA Riihimäen paikallisliikenne 1. Sopijapuolet... 2 2. Sopimuksen kohde... 2 3. Sopimusasiakirjat... 2 4. Liikennöintikorvaus ja lipputulojen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 509/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 509/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 (1) 6 Asianro 509/08.01.00/2018 Kuopion ja Siilinjärven yhteistoimintasopimuksen toteutuminen vuonna 2018 Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi Henkilökuljetusten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 42 05.06.2014. 42 Asianro 4014/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 42 05.06.2014. 42 Asianro 4014/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 42 Asianro 4014/08.01.01/2014 Kuopion toimivalta-alueen maaseutuliikenteen kannusteurakkakohteiden liikennöintisuunnitelmat Kannusteurakkasopimukset Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO Liite 1. POSELY/1773/06.10.02/2013 Käyttöoikeussopimusmalli Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

MITÄ SAA, VOI JA PITÄÄ TEHDÄ JOUKKOLIIKENNEMARKKINOILLA?

MITÄ SAA, VOI JA PITÄÄ TEHDÄ JOUKKOLIIKENNEMARKKINOILLA? MITÄ SAA, VOI JA PITÄÄ TEHDÄ JOUKKOLIIKENNEMARKKINOILLA? - Joukkoliikenneviranomaisen käytöksen kultainen kirja Pekka Aalto 12.3.2015 Suomen Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 1. Mistä on kysymys?

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI. Jos liikennöitsijä tulee käyttämään alihankkijaa, tarjouksesta tulee ilmetä, mikä osuus liikenteestä hoidetaan alihankintana.

NURMEKSEN KAUPUNKI. Jos liikennöitsijä tulee käyttämään alihankkijaa, tarjouksesta tulee ilmetä, mikä osuus liikenteestä hoidetaan alihankintana. NURMEKSEN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUN EHDOT VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Alihankinta 3. Yhteenliittymä 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Lähtökohta Jyväskylän seutu Jyväskylä, Laukaa ja Muurame ovat muodostaneet 1.1.2012 alkaen kaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivaltaisen

Lisätiedot

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 2

KUOPION KAUPUNKI. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 2 KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 2 KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN MAASEUTU- LIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYKSET JA KANNUSTEURAKKAKOHTEEN (HAMINALAHTI, KAISLASTENLAHTI,

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Toni Bärman, Joukkoliikenteen palvelut yksikkö, Liikennevirasto 10.9.2015 Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen muutokset & toimivaltaiset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Oulu ja keskisuuret kaupunkiseudut kilpailuttivat joukkoliikenteensä

Oulu ja keskisuuret kaupunkiseudut kilpailuttivat joukkoliikenteensä 2014-03-13 Oulu ja keskisuuret kaupunkiseudut kilpailuttivat joukkoliikenteensä Toimiko kilpailu ja murtuivatko reviirit? Simo Airaksinen Antti Kataja Miten ja millä vauhdilla markkinat muuttuvat? NYT

Lisätiedot

Kuopion toimivalta-alueen maaseutuliikenteen kannusteurakkasopimusten tarjouskilpailua koskevia kysymyksiä ja vastauksia / 20.12.

Kuopion toimivalta-alueen maaseutuliikenteen kannusteurakkasopimusten tarjouskilpailua koskevia kysymyksiä ja vastauksia / 20.12. Kuopion toimivalta-alueen maaseutuliikenteen kannusteurakkasopimusten tarjouskilpailua koskevia kysymyksiä ja vastauksia / 20.12.2013 Kysymys 1: Maaseutuliikenne kilpailutetaan kannusteurakkana. Erityisesti

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 15 25.02.2015. 15 Asianro 415/02.08.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 15 25.02.2015. 15 Asianro 415/02.08. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 15 Asianro 415/02.08.00/2015 Vastine oikaisuvaatimukseen Varpaisjärven nuohouspiirin piirinuohoojaksi Riskienhallintapäällikkö Paavo Tiitta 25.2.2015:

Lisätiedot

BUSSILIIKENTEEN TARJOUSPYYNNÖN ASKELMERKIT. toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto ry 15.1.2013

BUSSILIIKENTEEN TARJOUSPYYNNÖN ASKELMERKIT. toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto ry 15.1.2013 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSPYYNNÖN ASKELMERKIT toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto ry 15.1.2013 1. TARJOUSKILPAILUSTA SOPIMUKSEEN Tarjouspyyntö Tarjouspyyntö on kehotus tarjouksen

Lisätiedot

MALLI, REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO. 1. Sopijapuolet. Tilaaja:

MALLI, REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO. 1. Sopijapuolet. Tilaaja: MALLI, REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Osoite: Itsenäisyydenaukio 2, 20800 Turku 0295 022 500 Sähköposti kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 Sivu 1/5 KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015)

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015) Tarjouspyyntö 1 (7) Hankintailmoitus 12.10.2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015) 1. Hankinnan kohde Lapin ELY-keskus

Lisätiedot

Kohteet on määritelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 3.

Kohteet on määritelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 3. Dno VARELY/XXXX/2016 pp.kk.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: X elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Osoite:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7156/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7156/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (1) 58 Asianro 7156/08.01.00/2018 Joukkoliikenteen talousarvioiden 2019 esitykset Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi Henkilökuljetusten järjestäminen Yleistä

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO Dnro KESELY/232/2015 REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Cygnaeuksenkatu 1 PL 250 40101 JYVÄSKYLÄ 0295 024 500 kirjaamo.keski-suomi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

Selvitys joukkoliikenteen valtionrahoituksesta (JOVARA)

Selvitys joukkoliikenteen valtionrahoituksesta (JOVARA) Selvitys joukkoliikenteen valtionrahoituksesta (JOVARA) Esittely joukkoliikenteen toimivaltaisten viranomaisten tapaamisessa 16.4.2015 Henriika Weiste, WayStep Consulting Oy Esityksen sisältö 1. Johdanto,

Lisätiedot

Joukkoliikennevisio 2022 ja yhteiset kehittämisalueet

Joukkoliikennevisio 2022 ja yhteiset kehittämisalueet Joukkoliikennevisio 2022 ja yhteiset kehittämisalueet 2013 Lähtökohdat ja tavoitteet Liikennevirasto yhdessä muiden toimijoiden kanssa kehittää joukkoliikenteen kokonaispalveluja ja niistä viestintää Tehtävänä

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely

Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely Kyselyn tarkoitus Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa Terveyspalvelualan yritysten käsityksiä hankintalainsäädännön uudistamisesta Vastaajia 37 kpl

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016 Raportti 1 (8) EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016 Raportti 2 (8) Sisältö sivu Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot

BIOKAASUN KÄYTÖN EDISTÄMINEN HANKINNOILLA

BIOKAASUN KÄYTÖN EDISTÄMINEN HANKINNOILLA BIOKAASUN KÄYTÖN EDISTÄMINEN HANKINNOILLA Suunnittelupäällikkö Pertti Hällilä / 1.10.2015 BIOKAASUBUSSIT JA PÄÄTÖKSENTEKO AIKAISEMMIN BIOKAASUBUSSEISTA Biokaasubussien hankinta on 45 %:a kalliimpi dieselbus.-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/6 17.06.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/6 17.06.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (5) 265 Palvelutalojen ruokapalveluhankinta HEL 2014-002626 T 02 08 02 00 Päätös päätti tarjouskilpailun tuloksena valita seuraavat palveluntuottajat palvelutalokohtaisesti

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 2017/3 POSELY/269/2017 22.2.2017 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 467 20.08.2007 Kunnanhallitus 644 10.12.2007 Kunnanhallitus 32 07.01.2008 PUHELINLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN 464/01/013/2007 KHALL 467

Kunnanhallitus 467 20.08.2007 Kunnanhallitus 644 10.12.2007 Kunnanhallitus 32 07.01.2008 PUHELINLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN 464/01/013/2007 KHALL 467 Kunnanhallitus 467 20.08.2007 Kunnanhallitus 644 10.12.2007 Kunnanhallitus 32 07.01.2008 PUHELINLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN 464/01/013/2007 KHALL 467 Seutukunnan kunnille sekä kuntayhtymille on tullut

Lisätiedot

1. Kokonaistarjousharkinta

1. Kokonaistarjousharkinta Jätteenkuljetusten kilpailutussuositukset JÄTELA 8.9.2016 34 Valmistelija: jätehuoltokoordinaattori Satu Ala-Könni, p. 03 621 4194 Jätelautakunta Kolmenkierto on tähän asti hyväksynyt päätöksellään Kiertokapula

Lisätiedot

SOPIMUS HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ REITIN TURKU-LIETO-AURA-PÖYTYÄ-ORIPÄÄ JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISESSÄ

SOPIMUS HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ REITIN TURKU-LIETO-AURA-PÖYTYÄ-ORIPÄÄ JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISESSÄ VARELY/2239/06.10.01/2013 1 (3) 5.12.2013 SOPIMUS HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ REITIN TURKU-LIETO-AURA-PÖYTYÄ-ORIPÄÄ JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISESSÄ Varsinais-Suomen ELY-keskus (ELY-keskus) ja Turun kaupunkiseudun

Lisätiedot

pp.kk.201x Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja:

pp.kk.201x Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Dno pp.kk.201x Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Osoite: Yliopistonkatu

Lisätiedot

päivitetty , muutokset merkitty sinisellä

päivitetty , muutokset merkitty sinisellä KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 12 päivitetty, muutokset merkitty sinisellä SOPIMUSMALLI Posti- ja käyntiosoite Laskutusosoite Puhelin Faksi www.kuopio.fi PL 1097

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2014 16.1.2015 TILASTOA VUODELTA 2014 Joensuun seudun hankintatoimi kilpailutti vuonna 2014 noin 180 kilpailutusta Vuonna 2013 kilpailutuksia 200 kpl Vuonna

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2285/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2285/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 149 Asianro 2285/10.00.02.00/2018 Kiinteistön 297-1-1-2 ostotarjouksen hyväksyminen ja esisopimuksen tekeminen Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikenne- ja viestintävaliokunta 13.10.2016 Esityksen sisältö 1. Hankintaan liittyvät lainsäädännön soveltamisalakysymykset 2. Liikennekaaren mukaiset hankinnan

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestämisvaihtoehdot suurilla kaupunkiseuduilla

Joukkoliikenteen järjestämisvaihtoehdot suurilla kaupunkiseuduilla Joukkoliikenteen järjestämisvaihtoehdot suurilla kaupunkiseuduilla PLL:n vuosikokousseminaari 17.3.2011 Tero Anttila 17.3.2011 Joukkoliikennelaki Tavoite: runsasväkisillä kaupunkiseuduilla palvelutaso

Lisätiedot

Kohteet on määritelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 3.

Kohteet on määritelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 3. Tarjouskilpailu 2017/6 (VARELY/2895/2017) Sivu 1 / 5 MALLI, REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Osoite: Itsenäisyydenaukio

Lisätiedot

LIIKENNÖINTISOPIMUS NRO

LIIKENNÖINTISOPIMUS NRO Dno Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pp.kk.2014 KASELY/1550/06.10.02/2013 20.12.2013 LIIKENNÖINTISOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Kaakkois-Suomen ELY-keskus Osoite: Käyntiosoite:

Lisätiedot

PSA-suojan poistaminen ja paikallisliikenne

PSA-suojan poistaminen ja paikallisliikenne PSA-suojan poistaminen ja paikallisliikenne Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 10.3.2016 Osastonjohtaja Tero Anttila Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Mistä PSA-suojan

Lisätiedot

Tuplataan joukkoliikenne Esimerkkejä Ruotsista ja Suomesta

Tuplataan joukkoliikenne Esimerkkejä Ruotsista ja Suomesta Tuplataan joukkoliikenne Esimerkkejä Ruotsista ja Suomesta Liikenne ja maankäyttö 8.10.2015 Pekka Aalto PLL Marja Rosenberg Liikennevirasto Sisältö 1. Mitä Ruotsissa on tehty ja saavutettu 2. Mitä Suomessa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista 2016/3

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista 2016/3 4 TARJOUSPYYNTÖ 1 (9) Hankintailmoitus pvm:ltä 18.3.2016 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista 2016/3 1. Hankinnan kohde

Lisätiedot

KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista. Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014

KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista. Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014 KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista toimenpide ehdotukset id TEM:lle Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014 Hoivapalvelualan yritysten liiketoimintaosaamisen i i i khi kehittäminen i

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 2017/2 POSELY/229/2017 15.2.2017 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus VARELY/xx/2017 LUONNOS REITTIPOHJAISESTA KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUKSESTA NRO

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus VARELY/xx/2017 LUONNOS REITTIPOHJAISESTA KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUKSESTA NRO Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus VARELY/xx/2017 LUONNOS REITTIPOHJAISESTA KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUKSESTA NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

15 kiinteistön energiatehokkuuden parantaminen ESCO-konseptilla

15 kiinteistön energiatehokkuuden parantaminen ESCO-konseptilla 15 kiinteistön energiatehokkuuden parantaminen ESCO-konseptilla Juha Vuorenmaa, rakennuttajapäällikkö Marita Tamminen, projektipäällikkö Vantaan kaupunki, Tilakeskus Miksi ja millä perusteilla ESCOon -

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ 1 Tarjouspyyntö 1.7.2015 Siivous-ruokapalveluyksikkö PL 33, 31761 Urjala RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ Urjalan kunnan siivous-ruokapalveluyksikkö pyytää tarjoustanne liitteenä olevan

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen ja Savolanniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Sivistysosasto

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Sivistysosasto LUKUVUONNA 2015 2016 JÄRJESTETTÄVÄN OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta lukuvuonna 2015-2016. Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Alihankinta 3. Yhteenliittymä 4. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Joukkoliikenteen järjestäminen Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013/

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (5) 220 Psykoterapiakuntoutuksen hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot HEL 2016-005793 T 02 08 02 00 Päätös A päätti hyväksyä psykoterapiakuntoutuksen kilpailutuksen

Lisätiedot

Luettelo kohteiden linjoista ja reiteistä on jäljempänä. Bussiliikenteen tarjouskilpailu 37/2015. Tarjouskilpailussa mukana olevat kohteet ovat:

Luettelo kohteiden linjoista ja reiteistä on jäljempänä. Bussiliikenteen tarjouskilpailu 37/2015. Tarjouskilpailussa mukana olevat kohteet ovat: Hallitus 164 08.12.2015 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 RATKAISU 280/07.71.711/2015 Hallitus 164 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Reijo Mäkinen, p. 4766 4230;

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

Kohde nro Reitin nimi x.x.20xx-x.x.20xx optio 1 vuotta Kohde nro Reitin nimi x.x.20xx-x.x.20xx optio 1 vuotta

Kohde nro Reitin nimi x.x.20xx-x.x.20xx optio 1 vuotta Kohde nro Reitin nimi x.x.20xx-x.x.20xx optio 1 vuotta pp.kk.2018 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Osoite: Yliopistonkatu

Lisätiedot

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KIINTEISTÖJEN ULKOALUEIDEN HOIDOSTA 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunnan hankintapalvelut pyytää tarjoustanne kiinteistöjen ulkoalueiden hoidosta tarjouspyyntöasiakirjoista selviävällä

Lisätiedot

Kuopion Vehmersalmen ja Nilsiän alueiden

Kuopion Vehmersalmen ja Nilsiän alueiden KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut Joukkoliikenne Kuopion Vehmersalmen ja Nilsiän alueiden joukkoliikenteen kannusteurakkakilpailuihin tulleet kysymykset ja annetut vastaukset

Lisätiedot

OPPILASKULJETUKSET 2013-2014

OPPILASKULJETUKSET 2013-2014 OPPILASKULJETUKSET 2013-2014 2 Kohde ja sopimuskausi Mäntsälän kunta / pyytää tarjouksia kunnan alueen perusopetuslain 32 :n mukaisista oppilaskuljetuksista liitteessä 1 kuvatuille reiteille. Kuljetukset

Lisätiedot

Joukkoliikenteen uusi aika

Joukkoliikenteen uusi aika Joukkoliikenteen uusi aika 23.10.2014 Rauni Malinen 23.10.2014 Joukkoliikenteen merkittävin uudistus Suomalaisen joukkoliikenteen järjestämisessä on käynnissä merkittävin muutos vuosikymmeniin, kun markkinat

Lisätiedot

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä Seutufoorumi 9.6.2011, Pauli Korkiakoski Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä ja yhdyskuntarakenteesta Kaakon suunta -hanke Mistä vyöhyketarkastelussa on kyse? Suomen ympäristökeskuksen (SYKE)

Lisätiedot

Keski-Suomen ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma

Keski-Suomen ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Keski-Suomen ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Yleistä Keski-Suomen ELY-keskus on vahvistanut 21.12.2011 toimialueellaan joukkoliikennelain 4 :ssä tarkoitetun tavoitteellisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 180 Asianro 7093/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät omakotitontit Julkulassa sekä Saaristokaupungin Lehtoniemessä ja Rautaniemessä Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012

SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012 SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012 Leena Hoppu-Mäenpää Lakimies, varatuomari Kuntaliitto / Kuntamarkkinat Leena Hoppu-Mäenpää VT Tehty sopimus sitoo Pacta sunt servanda periaate» Sopimukset

Lisätiedot

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Savonlinja-yhti yhtiöt Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Joukkoliikennepalvelut tuottajan näkökulmasta Olli Hirvonen paikallispäällikkö Autolinjat Oy Luotettavaa matkustajapalvelua jo vuodesta 1924

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tilannekatsaus Marja Rosenberg johtava joukkoliikenneasiantuntija

Joukkoliikenteen tilannekatsaus Marja Rosenberg johtava joukkoliikenneasiantuntija Joukkoliikenteen tilannekatsaus Marja Rosenberg johtava joukkoliikenneasiantuntija 12.9.2012 Sisältö 1.Liikenteen kilpailuttaminen 2.Lippu- ja maksujärjestelmä 3.Kunta-Ely sopimukset Liikenteen kilpailuttaminen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella

Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Päätös 1 (3) JAKELUN MUKAAN Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueelle RATKAISU,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (22) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 27.03.2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (22) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 27.03.2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (22) Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-15:30 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Veijo Karkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Infratoimialan työturvallisuuskannustimet Viisaat kypärät yhteen seminaari 7.5.2014 Fur Center, Vantaa

Infratoimialan työturvallisuuskannustimet Viisaat kypärät yhteen seminaari 7.5.2014 Fur Center, Vantaa Infratoimialan työturvallisuuskannustimet Viisaat kypärät yhteen seminaari 7.5.2014 Fur Center, Vantaa Risto Lappalainen Liikennevirasto, työturvallisuusvastaava p. 0295 34 3966 Hanke kust.arvio valmis

Lisätiedot