Verouutiset Veronkorotuksia törkeästä huolimattomuudesta mutta mikä on törkeää huolimattomuutta?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Verouutiset 2-2016. Veronkorotuksia törkeästä huolimattomuudesta mutta mikä on törkeää huolimattomuutta?"

Transkriptio

1 Verouutiset Veronkorotuksia törkeästä huolimattomuudesta mutta mikä on törkeää huolimattomuutta? Veronkorotukset ovat puhuttaneet pitkään. Viime aikoina liian suuret veronkorotukset on tunnustettu niin verottajan kuin lainsäätäjänkin puolella. Myös oikeusasteissa on ratkaistu veronkorotuksiin liittyviä rajanvetoja. Tuoreimmat korkeimman hallintooikeuden (KHO) veronkorotuslinjaukset ovat paikoin hurjaa luettavaa. Virhe veroilmoituksella tai vain liitelomakkeella ilmoitettu tieto johti käsiteltävinä olleissa tapauksissa törkeänä huolimattomuutena ankarimman mahdollisen veronkorotuspykälän soveltamiseen. Useat suomalaiset yritykset antavat veroilmoituksen huhtikuun 2016 loppuun mennessä, joten asia on tässäkin mielessä hyvin ajankohtainen. Törkeä huolimattomuus KHO antoi kolme julkaistua ratkaisua, joista kahdessa täyttyi törkeän huolimattomuuden tunnusmerkit ja yhdessä tapauksessa kysymys ei ollut törkeästä huolimattomuudesta. Tuloverotuksen veronkorotuksen perussäännökset sisältyvät verotusmenettelylakiin (VML), jonka 32 :n kolme ensimmäistä momenttia sääntelee 1. vähäistä virhettä (1 momentti), 2. olennaista virhettä (2. momentti) ja 3. törkeää huolimattomuutta (3. momentti). KHO on ottanut nyt tuoreissa päätöksissä kantaa siihen, milloin törkeän huolimattomuuden raja mm. voi ylittyä. Vuosikirjapäätöksessä 2016:15 KHO totesi, että kun verovelvollinen oli ilmoittanut saamansa konserniavustuksen vain veroilmoituslomakkeen liitteellä eikä sitä ollut merkitty pääveroilmoituslomakkeelle. Eli vaikka yhtiö oli ilmoittanut konserniavustuksen sen ilmoittamiseen tarkoitetulla lomakkeella 65, KHO katsoi, että yhtiö oli antanut törkeästä huolimattomuudesta olennaisesti väärän veroilmoituksen VML 32 :n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. Toisessa KHO:n päätöksessä ( T 406) päädyttiin niin ikään törkeän huolimattomuuden tulkintaan. Tapauksessa vähennyskelvottomana käsiteltävät verot oli ilmoitettu veroilmoituksella vähennyksenä. KHO katsoi, että yhtiö oli antanut törkeästä huolimattomuudesta olennaisesti väärän veroilmoituksen VML 32 :n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. Vähäisen virheen tilanteessa veronkorotus on enintään 150 euroa. Olennainen vaillinaisuus tai virhe taas voi johtaa enintään 800 euron suuruiseen veronkorotukseen. Sen sijaan, jos sovellettavaksi tulee VML 32 :n 3. momentti eli virhe tulkitaan törkeäksi huolimattomuudeksi, veronkorotus voi olla enintään peräti 30 % virheellisesti ilmoitetun tulon määrästä. Siis 1,5-kertainen määrä osakeyhtiön 20 %:n tuloveroon nähden! 1

2 Ei törkeä huolimattomuus Kolmannessa tapauksessa törkeän huolimattomuuden raja ei ylittynyt. KHO katsoi nimittäin vuosikirjapäätöksessään 2016:16, että kysymys ei ollut törkeästä huolimattomuudesta, vaan joko vähäisestä tai enintään olennaisesta virheestä. Kun ns. läpilainauksessa sekä kertyneet korkomenot että kertyneet korkotulot olivat jääneet kirjaamatta yhtiön kirjanpitoon ja ilmoittamatta veroilmoituksella, näiden virheiden oli katsottava liittyvän toisiinsa siten, että niitä ei voitu arvioida erillisesti. Kun ilmoittamatta jääneet korkomenot olivat ylittäneet ilmoittamatta jääneet korkotulot, yhtiö oli antanut virheellisen veroilmoituksen omaksi vahingokseen. Veronkorotuksen määräämisen VML 32 :n 3 momentin nojalla vain ilmoittamatta jääneiden korkotulojen perusteella ottamatta huomioon samasta virheestä johtuen ilmoittamatta jääneitä korkomenoja oli katsottava johtavan säännöksen tarkoituksen vastaiseen lopputulokseen. Näin ollen asiassa ei olisi tullut määrätä veronkorotusta mainitun pykälän 3 momentin perusteella. Yhtiön valitus hyväksyttiin ja asia palautettiin Verohallinnolle mahdollisen verokorotuksen määräämiseksi VML 32 :n 1 tai 2 momentin nojalla. Huolellisuus on valttia! Verovelvollisella yhtiöllä on vastuu veroilmoituksen oikeellisuudesta. Verovelvollisen huolellisuusvelvoite on korostunut Verohallinnon siirryttyä verotuksen toimittamisessa massamenettelyyn. Tämä tarkoittaa, että veroilmoituksia käsitellään automaattista tietojenkäsittelyä hyödyntäen ja että veropäätöksiä syntyy myös automaattisesti ilman verovirkailijan tapauskohtaista käsittelyä. Kohtuuttomat korotukset kuriin lakimuutoksin Käytännössä on olennaista ymmärtää se, että törkeän huolimattomuuden rajan ylittäminen voi johtaa pahimmillaan 150 %:een veronkorotukseen, kun osakeyhtiön verokanta on 20 % ja törkeänä huolimattomuutena tulkittu veronkorotus tulonlisäyksestä voi olla 30 %. Säännöstä on käytännössä pyritty kohtuullistamaan Verohallinnon yhtenäistämisohjeilla, mutta nuokaan ohjeet eivät anna vastausta siihen, mikä on törkeän huolimattomuuden ja olennaisen virheen ero käytännössä. Veronkorotuksiin on odotettavissa lainsäädäntömuutoksia, mutta se milloin uusitut säännökset tulevat voimaan ja minkä sisältöisinä on vielä auki. 2

3 Osakkeen arvonmääritys verokysymyksissä Kuten tunnettua noteeraamattomilla yhtiöillä ei ole esitettävissä yksiselitteistä osakkeen arvoa. Tuota arvoa kuitenkin tarvitaan monessa tilanteessa. Osakkeiden kauppa- tai esimerkiksi lähipiirissä lahjoitustilanteessa tarvitaan osakkeen arvosta tietoa, mutta myös vaikkapa omien osakkeiden lunastusta tai osakkaan luopuessa muutoin osakkeistaan, tarvitaan tätä tietoa. Tilanteita on monia. Verohallinnon näkökulmasta osakkeen arvo on määriteltävä käypään arvoon ja väärästä arvostuksesta voi syntyä ikäviä veroseuraamuksia. Verohallinto ohjeistaa asiaa mm. siten, että käypä arvo saadaan mahdollisten vertailukauppojen perusteella. Tämä tarkoittaa yleisesti sitä, että osakkeilla on käyty kolmannen riippumattoman osapuolen kanssa kauppaa. Kun näin asia on vain harvoin, joudutaan käypää arvoa arvioimaan muutoin. Viimeiseksi takalukoksi Verohallinto mainitsee ohjeessaan tuotto- ja substanssiarvoon arvostamisen. Tuottoarvolla tarkoitetaan yhtiön kolmen tilikauden oikaistujen nettotulosten keskiarvoa, joka pääomitetaan 15 %:lla. Substanssiarvo on taas käypään arvoon arvostettujen varojen ja velkojen erotus. Jos näin saatu tuottoarvo on substanssiarvoa suurempi, käypä arvo on tuotto- ja substanssiarvon keskiarvo. Jos taas substanssiarvo olisi tuottoarvoa suurempi, käypänä arvona pidetään lähtökohtaisesti substanssiarvoa. Verohallinnon ohje antaa yksityiskohtaisempia ohjeita, joten niiden sisältöön on tarvittaessa hyvä pureutua. Naken in naken out Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi tyypilliseen käytännön ongelmatilanteeseen ratkaisun (KHO vuosikirjaratkaisu 2016:18). Kysymys oli asiantuntijapalveluita tarjoavan yhtiön osakkeen arvon määrittämisestä yhdessä erityistilanteessa. Siinä henkilö A oli vuonna 2009 ostanut 13 asianajotoimintaa harjoittavan B Oy:n osaketta kauppahinnoilla, jotka olivat vastanneet osakassopimuksessa ns. naken in naken ut -periaatteen mukaisesti sovittua osakkeiden tasearvoa. Osakkeista 11 oli ostettu B Oy:ltä ja kaksi yhtiön osakkaana olleilta asianajajilta. Osakekauppojen jälkeen henkilö A oli omistanut yhtiön sadasta osakkeesta 13. Kaksi muuta osakasta olivat omistaneet yhtiön osakkeista kumpikin 42, ja kolme osaketta oli yhtiön itsensä hallussa. Toimitetussa verotarkastuksessa osakkeiden käypä arvo oli määritetty yhtiön substanssi- ja tuottoarvojen keskiarvon perusteella. Verohallinto oli oikaissut henkilö A:n verotusta hänen vahingokseen ja lisännyt A:n verotettaviin ansiotuloihin ostettujen osakkeiden käyväksi arvoksi lasketun määrän ja A:n maksamien kauppahintojen erotuksen. Verotuksen oikaisulautakunta oli alentanut A:n verotettaviin ansiotuloihin lisätyn määrän vastaamaan verotarkastuksessa lasketun substanssiarvon ja A:n maksamien kauppahintojen välistä erotusta. Hallintooikeus oli hylännyt Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön (VOVA) oikaisulautakunnan päätöksestä tekemän valituksen. Asiassa oli kyse yhtiöstä, joka tarjosi asiantuntijapalveluja ja jonka osakkaina oli näitä palveluja tarjoavia asiantuntijoita, joista yhdelläkään ei ollut määräysvaltaa yhtiössä. Osakassopimuksen ehtojen takia osakkeista ei voitu niitä myytäessä saada substanssiarvoa korkeampaa hintaa. KHO hylkäsi VOVAn valituksen, jossa oli vaadittu A:n verotettaviin ansiotuloihin lisätyn määrän korottamista osakkeiden substanssija tuottoarvojen keskiarvojen ja osakkeista maksettujen kauppahinnan erotuksen mukaiseksi. 3

4 Arvonlisäveron vähennysoikeus päivitetyt ohjeet Verohallinto on päivittänyt ohjeensa arvonlisävero vähennysoikeudesta. Verotarkastusten löydöksiä tarkasteltaessa useimmat virheet liittyvät nimenomaan arvonlisäveroon ja kärkisijoilta löytyy nimenomaan vähennysoikeuskysymyksiin liittyvät erimielisyydet. Lähtökohtana on, että vain arvonlisäverovelvollisella toimijalla on mahdollisuus arvonlisäverovähennyksiin. Huomionarvoista kuitenkin on, että arvonlisäverovelvollisellakin on oikeus vähentää vain niiden hankintojen arvonlisävero, jotka kohdistuvat suoraan ja välittömästi hänen harjoittamaansa arvonlisäveron vähennykseen oikeuttavaan toimintaan. Arvonlisäveron vähennysoikeus koskee siis ainoastaan arvonlisäverovelvollisen omaa liiketoimintaa varten tehtyjen hankintojen arvonlisäveroa. Konsernitilanteessa on syytä tarkkaavaisuuteen. Tällöinkin jokaisella yhtiöllä on oikeus vähentää ainoastaan yhtiön omaan liiketoimintaan kohdistuvien hankintojen arvonlisävero. Asiasta on myös korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä. Silloin kun arvonlisäverovelvollinen harjoittaa sekä arvonlisäverollista että arvonlisäveron vähennykseen oikeuttamatonta toimintaa, yleiskulujen arvonlisäveron vähennysoikeus määräytyy sen perusteella, missä suhteessa yleiskuluina pidettäviä hankintoja voidaan katsoa käytettävän arvonlisäverollisessa toiminnassa ja missä suhteessa niitä voidaan katsoa käytettävän arvonlisäveron vähennykseen oikeuttamattomassa toiminnassa. Yleiskulut muodostuvat sellaisista hankinnoista, jotka palvelevat arvonlisäverovelvollisen toimintaa kokonaisuudessaan. Yleiskulut koskevat hankintoja, joita käytetään sekä arvonlisäverovelvollisen arvonlisäverolliseen että arvonlisäveron vähennykseen oikeuttamattomaan toimintaan. Tyypillisiä yleiskuluja ovat esimerkiksi erilaiset hallinnolliset kulut kuten kirjanpitokulut. Myös emoyhtiönä toimimisesta aiheutuneet kulut ovat yleiskuluja. Ohje sisältää monia tilanteita. Erityiseen huolellisuuteen on syytä erityisesti, jos toimintaa harjoitetaan usean lähipiiriyrityksen voimin ja/tai osa toiminnasta ei olisi arvonlisäverotuksen piirissä. Arvonlisäveron vähennysoikeus myyjän toimiessa vilpillisesti Korkein hallinto-oikeus (KHO) on antanut jo linjaavat päätökset siitä, milloin vähennysoikeus on ja milloin ei sellaisissa tilanteissa, jossa myyjä toimii vilpillisessä mielessä. Perusperiaate on se, että jos ostaja on tehnyt vilpittömässä mielessä vähennyksen myyjän laskun perusteella, niin vähennysoikeus on. Sen sijaan, jos ostajan olisi tullut tietää, että myyjä toimii vilpillisessä mielessä, vähennysoikeutta ei tällöin hyväksytä. Tosin hyvään hallintotapaan kuuluu se, että myyjän alv-rekisteriin kuuluminen nykyään tarkistetaan ja toisaalta vain näin voidaan saada suojaa ristiriitatilanteessa myös jälkikäteen. KHO on periaatteessa toistanut päätöksensä tuoreella vuosikirjapäätöksellään (KHO 2016:24), vaikka nyt päätöksessä peräänkuulutetaan aikaisempaa enemmän toimintaprosessia. KHO katsoi, että yhtiöllä on oikeus vähentää laskulle sisältyvä arvonlisävero, jos sillä on vähennyksen tekemishetkellä ollut perustellusti oikeus uskoa että myyjällä on ollut oikeus lisätä laskulle arvonlisävero. Vähennysoikeus edellyttää riittäviä prosesseja myyjän tunnistamiseksi sekä vilpitöntä mieltä. KHO:n päätös liittyy romumetallin kauppaan. Tapauksessa yhtiö A harjoitti romumetallin ostoa, jalostusta ja myyntiä. A Oy oli ostanut romumetallia kahdelta toiminimeltä, jotka oli merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Ensimmäisen myyjän myymät kupariromut todettiin myöhemmin varastetuiksi. 4

5 Toisen myyjän laskut Yhtiö A maksoi osittain kolmannen romualalla toimivan yhtiön omistavan E:n nimelle kirjoitetuilla shekeillä. Kumpikaan myyjistä ei maksanut Yhtiö A:n niille maksamaa arvonlisäveroa valtiolle. Ensimmäisen oston osalta KHO suojasi Yhtiö A:n vilpitöntä mieltä. Verohallinnon ei katsottu esittäneen objektiivista näyttöä siitä, että A Oy olisi tiennyt tai sen olisi tullut tietää, että myyjätaho oli syyllistynyt rikolliseen menettelyyn. Yksistään se seikka, että Yhtiö A:lle toimitetut tavarat olivat varastettuja ja että myyjällä ei ollut tarkoitustakaan maksaa arvonlisäveroa, ei poistanut vähennysoikeutta. Ostajan vilpitön mieli ei kuitenkaan yksistään oikeuta arvonlisäverovähennyksen tekemiseen, mikäli myöhemmin tulee ilmi, että laskulla ei olisikaan pitänyt olla arvonlisäveroa. Ostajan prosessien esimerkiksi myyjän tunnistamisen suhteen täytyy olla riittävällä tasolla. KHO katsoi jälkimmäisten ostojen osalta, että Yhtiö A:n olisi pitänyt ymmärtää myyjän pyyntö maksaa kupariromu muulle taholle kuin suoraan myyjäksi väitetylle toiminimelle signaaliksi siitä, että romun todellinen myyjä on eri yhtiö kuin mitä laskulla on esitetty. Kun ostajan olisi pitänyt huolellisesti toimiessaan olla selvillä siitä, että laskulla mainittu myyjä ei ole todellinen myyjä ja kun romun myyjäksi esitetty yhtiö ei ollut maksanut laskulle lisättyä arvonlisäveroa valtiolle, Yhtiöllä A ei katsottu olevan perusteita laskulle lisätyn arvonlisäveron vähentämiseen. Puheena olevan tapauksen taustalla on harmaan talouden kitkemiseen liittyvät toimet, jolloin romun ostot tulivat pakollisen käännetyn verovelvollisuuden piiriin. Uusilla säännöillä on ollut tarkoitus kitkeä nimenomaan huijauksia, joissa romun myyjä lisäsi laskulle arvonlisäveron saadakseen romusta paremman hinnan ilman aikomustakaan maksaa veroa valtiolle. Osapuolten huolellisuusvelvollisuutta ja vilpittömän mielen edellytystä sovelletaan kuitenkin monissa muissa tilanteissa. EU:n tuomioistuin on viime vuosina antanut useita tuomioita esimerkiksi siitä, millaiset prosessit myyjällä tulee olla myydessään tavaroita verottomana toisiin valtioihin. Jotta myyntien tai ostovähennysten arvonlisäverokäsittelyyn ei puututtaisi jälkikäteen, osapuolten pitää pystyä osoittamaan suorittaneensa kaikki kohtuudella häneltä edellytettävät toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kaupan toinen osapuoli ja tavaroiden todelliset liikkeet saadaan varmistettua. Virolaisille rakennusalan työntekijöille veronumeroja Tallinnasta Suomen ja Viron verohallinnot ovat aloittaneet kokeiluluontoisen veronumerojen myöntämiseen liittyvän yhteistyön. Tallinnassa veronumeron myöntää suomalainen verovirkailija. Tallinnan verotoimistossa myönnetään veronumeroita kokeiluluonteisesti Suomeen tuleville rakennusalan työntekijöille. Kokeilun tavoitteena on sujuvoittaa veronumeroiden antamista ja tehdä prosessista mahdollisimman asiakasystävällinen. Veronumeron saaminen ennen Suomeen tuloa nopeuttaa työn aloittamista. Julkisesta veronumerorekisteristä voi tarkistaa rakennustyömaalla työskentelevän henkilön etu- ja sukunimen sekä hänen veronumeronsa perusteella, onko henkilön tiedot merkitty veronumerorekisteriin. Virolaiset ovat suurin yksittäinen rakennusalalla työskentelevä ulkomaalaisryhmä Suomessa. Lisätietoja löytyy sivuilta. LISÄTIETOJA Kari Alhola, veroasiantuntija Alhola Consulting Oy . kari@alhola.com, puh

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Verovuosi Tuloverotuksessa kalenterivuosi, jolta veroilmoitus on annettava

Lisätiedot

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 10.11.2017 Rikosilmoitusharkinta Verohallinnossa rikosilmoitusharkinnan suorittavat verorikoksiin perehtyneet asianvalvojat Verorikokset ovat rangaistavia

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi

Lisätiedot

Siirtohinnoittelukuulumisia korkeimmasta hallinto-oikeudesta

Siirtohinnoittelukuulumisia korkeimmasta hallinto-oikeudesta Siirtohinnoittelukuulumisia korkeimmasta hallinto-oikeudesta Vesa-Pekka Nuotio, oikeusneuvos, OTT Verohallinnon siirtohinnoittelun asiakasinfo 8.5.2019 Johdantoa KHO:ssa on viime vuosina ollut esillä useita

Lisätiedot

TIETENSÄ TAI TÖRKEÄSTÄ HUOLIMATTOMUUDESTA? Veronkorotuksen määrääminen verotusmenettelylain 32.3 :n perusteella oikeuskäytännön valossa

TIETENSÄ TAI TÖRKEÄSTÄ HUOLIMATTOMUUDESTA? Veronkorotuksen määrääminen verotusmenettelylain 32.3 :n perusteella oikeuskäytännön valossa Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen TIETENSÄ TAI TÖRKEÄSTÄ HUOLIMATTOMUUDESTA? Veronkorotuksen määrääminen verotusmenettelylain 32.3 :n perusteella oikeuskäytännön valossa

Lisätiedot

Muutoksia varainsiirtoverotukseen

Muutoksia varainsiirtoverotukseen Muutoksia varainsiirtoverotukseen 1.11.2019 Muutokset lyhyesti Varainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen muuttuu 1.11.2019 alkaen Varainsiirtoveron prosentit ja veron laskeminen säilyvät ennallaan

Lisätiedot

Romukauppa HTSY Verohallinto 23.10.2013

Romukauppa HTSY Verohallinto 23.10.2013 Romukauppa HTSY Verohallinto 23.10.2013 Verohallinto 2 (5) ROMUKAUPPAA KOSKEVA SELVITYS Selvityksen tarkoitus Verohallinnon Harmaan talouden selvitysyksikössä on laadittu romukauppaa koskeva selvitys.

Lisätiedot

LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT

LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/5 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUS JA LIITELOMAKKEET

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1255/2013 Voimalaitosverolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1255/2013 Voimalaitosverolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2013 1255/2013 Voimalaitosverolaki Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 VR:N OMISTAMAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY:N OSAKKEET / ESISOPIMUS OSAKKEIDEN KAUPASTA 1. Sopijapuolet Sopijapuoli / Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014 Ajankohtaista verotuksesta Terhi Järvikare KHO:2014:119 A Oy sai luxemburgilaiselta pääomistajayhtiöltä 15 milj. euron lainan 2009 ja vaati korkoja vähennettäväksi v. 2009 1,337 milj. euroa Hybridilaina:

Lisätiedot

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28 09.08.2013 Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa 530/090/2012

Lisätiedot

Arvonmääritysopas. Copyright 2015 3J Consulting Oy

Arvonmääritysopas. Copyright 2015 3J Consulting Oy Arvonmääritysopas Copyright 2015 3J Consulting Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Julkaisua ei saa ladata tai julkaista ilman julkaisijan lupaa. Luvan saamiseksi kysy kirjallisesti julkaisijalta: info@3j.fi

Lisätiedot

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 7.11.2017 Veronkorotuksen perustaso - 2 % lisätystä tulosta tai 10 % lisääntyneestä verosta - vastaisi tuloverotuksen keskimääräistä veronkorotustasoa nykytilassa

Lisätiedot

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA verovuosi 2015 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/5 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Sisältö Vuoden 2013 veroilmoituksesta Lakimuutokset vuodelle 2014 esim. osinkojen

Lisätiedot

Suomen verotus selkeästi

Suomen verotus selkeästi Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:

Lisätiedot

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Yrittäjät ovat parhaita asiantuntijoita

Lisätiedot

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus 1/5 Verohallinto Ylitarkastaja Janne Myllymäki PL 325 0052 VERO janne.myllymaki@vero.fi Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus Lausunnonantajasta

Lisätiedot

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta. Ulkomaisen vuokratyövoiman verotusta koskeva uudistus 2007: tyypillisiä kysymyksiä vastauksineen Sisällysluettelo 1. Yleiset kysymykset 2. Enintään kuusi kuukautta Suomessa olevat 3. Yli kuusi kuukautta

Lisätiedot

Voimalaitosverolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi. annetun lain 16 :n muuttamisesta ja

Voimalaitosverolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi. annetun lain 16 :n muuttamisesta ja EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n muuttamisesta ja verotilistä annetun lain 1 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Suomen verotus selkokielellä

Suomen verotus selkokielellä Suomen verotus selkokielellä Mitä sanat tarkoittavat? Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle

Lisätiedot

VEROVELVOLLISTEN OIKEUSTURVASSA ON PALJON PARANNETTAVAA LIIKE NYT EDUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTTI

VEROVELVOLLISTEN OIKEUSTURVASSA ON PALJON PARANNETTAVAA LIIKE NYT EDUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTTI VEROVELVOLLISTEN OIKEUSTURVASSA ON PALJON PARANNETTAVAA LIIKE NYT EDUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTTI #12399925v2 oikeustieteen tohtori, asianajaja 1 VEROHALLINTO LIPSUU LAKISIDONNAISUUDEN PERIAATTEESTA Perustuslain

Lisätiedot

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo 28.10.2009

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo 28.10.2009 Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo Director Maritta Virtanen Mistä arvonlisäveroa suoritetaan? Liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta Tavaran ja palvelun myynnistä Ellei

Lisätiedot

Laskutussääntöjen muutokset ja muuta ALV:n ajankohtaista. Tilitoimistoinfot 2012

Laskutussääntöjen muutokset ja muuta ALV:n ajankohtaista. Tilitoimistoinfot 2012 Laskutussääntöjen muutokset ja muuta ALV:n ajankohtaista Tilitoimistoinfot 2012 Laskuja koskeviin vaatimuksiin muutoksia 1.1.2013 alkaen Muutosten tausta Neuvoston direktiivi 2010/45/EU direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 14 b ja 17 b :n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 14 b laissa

Lisätiedot

Asianajotoimisto Heikkilä & Co Helsinki Oy

Asianajotoimisto Heikkilä & Co Helsinki Oy Helsinki Oy SIIRTOHINNOITTELUA KOSKEVAT SÄÄDÖKSET, SUUNNITTELU JA DOKUMENTOINTI OTM Silja Takalo-Eskola Helsinki Oy Toisiinsa etuyhteydessä olevien yritysten välisten liiketoimien hinnoittelua Kyse konsernin

Lisätiedot

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 47 49, sellaisina kuin ne ovat, 47 laissa 876/2012 sekä 48 ja 49 laissa 526/2010, muutetaan

Lisätiedot

SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ. 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara

SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ. 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara Sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Sukupolvenvaihdos kannattaa suunnitella ajoissa, jotta päästään haluttuun lopputulokseen

Lisätiedot

Porotalouden verotus. Paliskunta laskentayksikkönä (poikkeus Kiiminki-Kollaja) Porotalouden verovuosi on poronhoitovuosi

Porotalouden verotus. Paliskunta laskentayksikkönä (poikkeus Kiiminki-Kollaja) Porotalouden verovuosi on poronhoitovuosi Poromiehen verotus Porotalouden verotus Paliskunta laskentayksikkönä (poikkeus Kiiminki-Kollaja) Porotalouden verovuosi on poronhoitovuosi poronhoitovuosi 2015-2016 2016 verovuoteen Verotuksen perustietona

Lisätiedot

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 Veroilmoituksen täyttöopas 6 YHTEISETUUS verovuosi 2013 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN TIEDOISSA

Lisätiedot

Verotukseen liittyviä näkökohtia. Alustus ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaarissa 4.9.2014 Opetusneuvos Eija Somervuori

Verotukseen liittyviä näkökohtia. Alustus ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaarissa 4.9.2014 Opetusneuvos Eija Somervuori Verotukseen liittyviä näkökohtia Alustus ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaarissa 4.9.2014 Opetusneuvos Eija Somervuori Muutosesitys tuloverolakiin ja arvonlisäverolakiin Säädökset vastaavat

Lisätiedot

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja )

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja ) OSAKEKAUPPAKIRJA Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n välillä (jäljempänä Kauppakirja ) 1. Kaupan osapuolet 1.1 Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy (y-tunnus 0433221-3), Valtakatu 44,

Lisätiedot

ALV:n verokantamuutokset ja kv. kaupan uudet säännökset 24.3.2010. Mika Jokinen Veroasiantuntija

ALV:n verokantamuutokset ja kv. kaupan uudet säännökset 24.3.2010. Mika Jokinen Veroasiantuntija ALV:n verokantamuutokset ja kv. kaupan uudet säännökset 24.3.2010 Mika Jokinen Veroasiantuntija ALV:n verokantamuutokset 1.7.2010 lukien Laki AVL:n muuttamisesta 29.12.2009 nro 1780/2009 Yleinen arvonlisäverokanta

Lisätiedot

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA Sopimustyypit ja niiden valinta Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti (liiketoimintakauppa) ja yrityksen itsensä, eli ns. oikeushenkilön, myynti (osuus

Lisätiedot

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA HTSY Verohallinto 4.11.2014 2 (6) TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA Harmaan talouden selvitysyksikkö on

Lisätiedot

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän

Lisätiedot

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta YRITYS JA VEROT Verohallinto Yritystoimintaan liittyvät rekisteröintitoimenpiteet (verohallinto) Toiminnan aloittaminen Muutokset toiminnassa Toiminnan lopettaminen Ennakkoperintärekisteri Ennakkoverotus

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 1 :n 3 momentti, 2 :n 2 momentti, 7 :n 1 4 ja 7 momentti, 8 :n

Lisätiedot

Elinkeinoverotus - Konserniverotus 3. Apulaisprof. Tomi Viitala

Elinkeinoverotus - Konserniverotus 3. Apulaisprof. Tomi Viitala Elinkeinoverotus - Konserniverotus 3 Apulaisprof. Tomi Viitala Siirtohinnoittelu Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan hinnoittelua samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välisissä liiketoimissa Konserninsisäisiä

Lisätiedot

Uuden yrittäjän veroinfo

Uuden yrittäjän veroinfo Uuden yrittäjän veroinfo Yritystoiminnan aloittaminen Verohallinnolle Patentti- ja rekisterihallitukselle (kaupparekisteri) Y-tunnus Perustamisilmoitus Y1, osakeyhtiö, osuuskunta ja muu yhteisö Y2, avoin

Lisätiedot

Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Seija Pyrhönen, Verohallinto

Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Seija Pyrhönen, Verohallinto Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus Veroinfo isännöitsijöille Seija Pyrhönen, Verohallinto Sisältö Verolomake 4 uudistukset Verolomakkeen 4 täyttäminen, sivu 1 Verolomakkeen 4 täyttäminen,

Lisätiedot

Uudistettu kuulemismenettely ja verotarkastushavainnot TOP-10. Veroinfo taloushallinnon ammattilaisille

Uudistettu kuulemismenettely ja verotarkastushavainnot TOP-10. Veroinfo taloushallinnon ammattilaisille Uudistettu kuulemismenettely ja verotarkastushavainnot TOP-10 Veroinfo taloushallinnon ammattilaisille Sisältö 1. Uudistettu kuulemismenettely 2. Luopuminen alustavasta verotarkastuskertomuksesta 3. TOP-10

Lisätiedot

NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT

NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Sivu 1/5 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Nexstim Oyj:n nimitysvaliokunta on päättänyt esittää Nexstim Oyj:n (Yhtiön) varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka pidetään 31.3.2016,

Lisätiedot

Tampere 19.-20.5.2015 ASENNE, MENESTYS JA KANSAINVÄLISYYS AMK-PÄIVÄT 2015

Tampere 19.-20.5.2015 ASENNE, MENESTYS JA KANSAINVÄLISYYS AMK-PÄIVÄT 2015 Maritta Virtanen Maritta Virtanen (Executive Director, EY) on työskennellyt arvonlisäveroasiantuntijana Ernst & Youngilla vuodesta 2004 alkaen. Tätä ennen hän toimi arvonlisävero- ja liikevaihtoveroasiantuntijana

Lisätiedot

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 24.9.2014

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 24.9.2014 Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 24.9.2014 1 Menestyksekästä sijoittamista jo 109 vuotta Elinkorkolaitos Hereditas perustettiin 4.6.1905 Keisarillisen Senaatin antaman toimiluvan perusteella.

Lisätiedot

Verohallinto 3 (6) Harmaan talouden selvitysyksikkö. Pääurakoitsijat ilmoittavat ja tilittävät veron urakkaketjussa

Verohallinto 3 (6) Harmaan talouden selvitysyksikkö. Pääurakoitsijat ilmoittavat ja tilittävät veron urakkaketjussa Rakentamispalvelujen käännetyn verovelvollisuuden vaikutukset HTSY Verohallinto 27.11.2012 Verohallinto 2 (6) KÄÄNNETTY ARVONLISÄVEROVELVOLLISUUS LAIN VAIKUTUKSET Rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus

Lisätiedot

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA. POWEST OMISTAA SELLAISIA YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA POHJOLAN VOIMALLE TALOUS- JA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

Lisätiedot

YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS

YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS ARVONMÄÄRITYSTILANTEITA 1. Luovutushinnan määrittäminen kauppa ulkopuolisen kanssa kauppa läheisten kanssa lahjan luonteiset kaupan lahjoitukset omien osakkeiden lunastus avioero-ositukset

Lisätiedot

Valinnaiset ja vakiolauseet asiakaskirjeissä. Mia Leinonen Verohallinto 7.6.2013

Valinnaiset ja vakiolauseet asiakaskirjeissä. Mia Leinonen Verohallinto 7.6.2013 Valinnaiset ja vakiolauseet asiakaskirjeissä Mia Leinonen Verohallinto 7.6.2013 Taustaa Asiakasrekisteröintisovellus (ASI) merkitään uudet asiakkaat Verohallinnon rekistereihin arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 KAUPPAKIRJA 1. Sopijapuolet Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi 11 13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 40/2004 SHORT

WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 40/2004 SHORT 1(8) WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 40/2004 SHORT Nämä warranttikohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 19.04.2004 päivätyn Alfred Berg Finland Oyj Abp:n warranttiohjelmaa koskevan listalleottoesitteen perusosan

Lisätiedot

NOOA SÄÄSTÖPANKIN DEBENTUURILAINAN I/2013 KESKEISET TIEDOT. 1. Tiedot yleisölle tehtävästä tarjouksesta ja tarjottavasta arvopaperista

NOOA SÄÄSTÖPANKIN DEBENTUURILAINAN I/2013 KESKEISET TIEDOT. 1. Tiedot yleisölle tehtävästä tarjouksesta ja tarjottavasta arvopaperista Nooa Säästöpankin Debentuurilaina I/2013 1 NOOA SÄÄSTÖPANKIN DEBENTUURILAINAN I/2013 KESKEISET TIEDOT 1. Tiedot yleisölle tehtävästä tarjouksesta ja tarjottavasta arvopaperista Nooa Säästöpankin Debentuurilaina

Lisätiedot

Verkkokaupan arvonlisäverotus. Mika Jokinen Veroasiantuntija

Verkkokaupan arvonlisäverotus. Mika Jokinen Veroasiantuntija Verkkokaupan arvonlisäverotus Mika Jokinen Veroasiantuntija Verkkokauppa Kotimaankauppaa vai ulkomaankauppaa? Tavara vai palvelu? Asiakas verovelvollinen vai ei-verovelvollinen? 2 Ulkomaankaupan käsitteitä...

Lisätiedot

VEROHALLINTO

VEROHALLINTO VEROHALLINTO 23.1.2019 1.0 SELVITYS SIIRTOHINNOITTELUSTA (78) TIETUEKUVAUS 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN... 2 4 VOIMASSAOLO...

Lisätiedot

Henkilöstöruokailun arvonlisäverotus. Varatuomari Joachim Reimers

Henkilöstöruokailun arvonlisäverotus. Varatuomari Joachim Reimers Henkilöstöruokailun arvonlisäverotus Päivitetty: Huhtikuu 2013 Varatuomari Joachim Reimers Suomessa työaikaisella ruokailulla on perinteisesti suuri käytännön merkitys. Kautta maan toistatuhatta henkilöstöravintolaa

Lisätiedot

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa?

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? YRITYSKAUPPA Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti ja Yrityksen eli ns. oikeushenkilön myynti. Yrityksen myynti Yrityksen myynti tarkoittaa

Lisätiedot

Lakimuutoksia yhteisöjen 2019 tuloverotuksessa. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto

Lakimuutoksia yhteisöjen 2019 tuloverotuksessa. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto Lakimuutoksia yhteisöjen 2019 tuloverotuksessa Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 18.5.2018 Lauri Tuomarla, Verohallinto Lakimuutos tulolähdejaossa, yleistä Yhteisöjen verotettava tulo laskettaisiin

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Sisällys. 1. Johdanto 1. 2. Verovelvollisen oikeusturvavaatimusten perusta 27. Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv

Sisällys. 1. Johdanto 1. 2. Verovelvollisen oikeusturvavaatimusten perusta 27. Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv 1. Johdanto 1 1.1. Tutkimuskohde 1 1.1.1. Johdanto 1 1.1.2. Perusoikeudet 3 1.1.3. Euroopan neuvoston oikeus 4 1.1.4. EU-oikeus 7 1.2. Rajaukset 10 1.3. Metodi

Lisätiedot

Veronkorotukset Kohtuutonta piiskaa ja rangaistuksen uhkaa

Veronkorotukset Kohtuutonta piiskaa ja rangaistuksen uhkaa Veronkorotukset Kohtuutonta piiskaa ja rangaistuksen uhkaa SISÄLLYSLUETTELO 1. VERONKOROTUS TULOVEROTUKSESSA: NYKYTILA JA SEN KEHITYSVAIHEET.. 1 1.1. Verotusmenettelylain veronkorotussäännös...................................

Lisätiedot

Metsän arvostuskysymykset yhteismetsän laajentuessa liittymisten kautta. Arvokäsitteitä

Metsän arvostuskysymykset yhteismetsän laajentuessa liittymisten kautta. Arvokäsitteitä Metsän arvostuskysymykset yhteismetsän laajentuessa liittymisten kautta MML 3.5.2010 Eero Autere (MH) Raito Paananen Metsävaratietoasiantuntija (MMM, LKV) 5.5.2010 1 5.5.2010 2 Arvokäsitteitä Käyttöarvo

Lisätiedot

VEROTUSMENETTELY HE 29/2016

VEROTUSMENETTELY HE 29/2016 Eduskunnan verojaosto 13.4.2016 VEROTUSMENETTELY HE 29/2016 Johtava asiantuntija Markku Ojala, TAL Yleiset kommentit Tarpeet oma-aloitteisten verojen verotusmenettelymuutoksille lähtenet erityisesti Verohallinnon

Lisätiedot

OMISTAJANVAIHDOS TEEMAILTA

OMISTAJANVAIHDOS TEEMAILTA OMISTAJANVAIHDOS TEEMAILTA PIRKANMAAN YRITYSVÄLITYS OY Yli sata toteutettua yrityskauppaa Useita yritysoston konsultointeja Lukuisia sukupolvenvaihdoskonsultointeja Rauno Toikka, yritysvälittäjä, tilitoimistoyrittäjä

Lisätiedot

Uutta oikeuskäytäntöä käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksista ja luottamuksensuojasta

Uutta oikeuskäytäntöä käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksista ja luottamuksensuojasta Uutta oikeuskäytäntöä käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksista ja luottamuksensuojasta Esityksen sisältö: 1. Käyttöomaisuusosakkeiden verovapaat luovutusvoitot ja vähennyskelvottomat luovutustappiot 2. KHO:n

Lisätiedot

JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS

JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS Veroilmoituksen täyttöopas 6 JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN

Lisätiedot

VEROPÄIVÄ15.11.2011. Pirkkahalli Sirpa Himanen

VEROPÄIVÄ15.11.2011. Pirkkahalli Sirpa Himanen VEROPÄIVÄ15.11.2011 Pirkkahalli Sirpa Himanen VÄLITILINPÄÄTÖS arvio kuluvan vuoden lopputuloksesta mutu-tuntuma voi johtaa harhaan, vaikka usein onkin oikea MYYNTIEN JA OSTOJEN AJOITUS käteis- eli maksu-

Lisätiedot

MAATALOUDENHARJOITTAJA

MAATALOUDENHARJOITTAJA 2 Veroilmoituksen täyttöopas MAATALOUDENHARJOITTAJA verovuosi 2015 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/2 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU Taskutilasto 2013 VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään

Lisätiedot

Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä

Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä Asiakasohje tulli.fi 8.12.2016 Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä Sisällys 1 Käytettyjen

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Kiinteistöyhtymä Lehtinen Antti Päivi ja Turkia Veijo

Kiinteistöyhtymä Lehtinen Antti Päivi ja Turkia Veijo Lomake palautetaan osoitteeseen: Verohallinto Oma-aloitteisten verojen optinen lukupalvelu PL 5000 00053 VERO VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA Jos korjaat aiemmin ilmoitettuja tietoja, ilmoita korjattavan

Lisätiedot

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Milla Forsman OTM

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Milla Forsman OTM Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus Milla Forsman OTM Lukander Ruohola HTO Oy Liikejuridiikan asianajotoimisto Kaikki yrittäjien ja yritysten oikeudelliset asiat Erikoistunut mm. yrityskauppoihin

Lisätiedot

Veroilmoituksen täyttämisen ongelmakohtia. Infotilaisuus tilitoimistoille

Veroilmoituksen täyttämisen ongelmakohtia. Infotilaisuus tilitoimistoille Veroilmoituksen täyttämisen ongelmakohtia Infotilaisuus tilitoimistoille Sisältö Poistot EVL ja TVL Hyllypoisto Irtaimen käyttöomaisuuden myynnin epäsuora tuloutus ja poistoero Muita ongelmakohtia Veronkorotukset

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2012 Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2012 Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2012 875/2012 Laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 21 joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

LAKIPALVELUT HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET. Markus Talvio Partner, CEO, LL.M 5.2.2016 HELSINKI TAMPERE HÄMEENLINNA KUOPIO VARKAUS VAASA

LAKIPALVELUT HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET. Markus Talvio Partner, CEO, LL.M 5.2.2016 HELSINKI TAMPERE HÄMEENLINNA KUOPIO VARKAUS VAASA HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET Markus Talvio Partner, CEO, LL.M ASTA Rakentaja 2016 Tampereen Messu ja Urheilukeskus LAKIPALVELUT HELSINKI TAMPERE HÄMEENLINNA KUOPIO VARKAUS VAASA We are member

Lisätiedot

Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia

Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Esityksen sisältö Yhteismetsän verotus Verotus yhteismetsää perustettaessa

Lisätiedot

Koulutusviennin arvonlisäverotus Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari

Koulutusviennin arvonlisäverotus Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari Koulutusviennin arvonlisäverotus Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari 30.8.2017 Executive Director Maritta Virtanen Kansainvälinen palvelukauppa arvonlisäverotuksessa Myyntimaasäännökset määrittävät,

Lisätiedot

Johdanto. 2 NY Vuosi yrittäjänä ja NY Start Up -ohjelmat. 3 Tuloverotus. 3.1 Harjoitusyritystoiminnasta saadun tulon verottaminen

Johdanto. 2 NY Vuosi yrittäjänä ja NY Start Up -ohjelmat. 3 Tuloverotus. 3.1 Harjoitusyritystoiminnasta saadun tulon verottaminen Johdanto Nuori Yrittäjyys ry (NY) tarjoaa opinto-ohjelmia oppilaille ja opiskelijoille, jotka haluavat kokeilla yritystoimintaa ja oppia työelämässä tarvittavia taitoja. Opetusmenetelmiä käytetään perusasteen,

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI VEROTUSMENETTELYN JA VERONKANNON UUDISTAMISTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI VEROTUSMENETTELYN JA VERONKANNON UUDISTAMISTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Valtiovarainministeriö Vero-osasto Viitteenne: Hankkeen VM008:00/2015 lausunto LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI VEROTUSMENETTELYN JA VERONKANNON UUDISTAMISTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0189/101. Tarkistus. Pervenche Berès, Hugues Bayet S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0189/101. Tarkistus. Pervenche Berès, Hugues Bayet S&D-ryhmän puolesta 1.6.2016 A8-0189/101 101 Johdanto-osan 7 a kappale (uusi) (7 a) Immateriaalioikeuksiin, patentteihin ja tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyviä verojärjestelyjä käytetään laajalti koko unionissa. Monet

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Mitkä ovat keskeisimmät perustelut osittaisjakautumiselle? Qt- ja Kotimaa-liiketoimintojen johtaminen ja kehittäminen sekä rahoitustarpeet eroavat toisistaan erilaisen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 15/0087/1

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 15/0087/1 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 15/0087/1 Antopäivä Diaarinumero 21.1.2015 00248/13/KO/8101 ASIA Henkilökohtaisen tulon verotusta koskeva valitus Verovelvollinen ( ), Valittaja Verovelvollinen Päätös,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö VM008:00/2015 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi verotusmenettelyn ja veronkannon uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lausuntopyyntö VM008:00/2015 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi verotusmenettelyn ja veronkannon uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Lausuntopyyntö VM008:00/2015 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi verotusmenettelyn ja veronkannon uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi Valtiovarainministeriö on pyytänyt

Lisätiedot

Julkisoikeuden laitos Aineopinnot OTK, ON täydennystentti

Julkisoikeuden laitos Aineopinnot OTK, ON täydennystentti OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA FINANSSIOIKEUS Julkisoikeuden laitos Aineopinnot OTK, ON täydennystentti 30.9.2004 Vastaukset kysymyksiin 1, 2, 3a ja 3b eri arkeille. Kysymykseen 4 vastataan erilliselle

Lisätiedot

Yritys ulkomailla, toimintaa Suomessa. Ulkomaisen yrityksen verotukseen liittyvät velvoitteet

Yritys ulkomailla, toimintaa Suomessa. Ulkomaisen yrityksen verotukseen liittyvät velvoitteet Yritys ulkomailla, toimintaa Suomessa Ulkomaisen yrityksen verotukseen liittyvät velvoitteet 1 Veroilmoitus Ulkomainen yritys, jolla on kiinteä toimipaikka Suomessa on verovelvollinen Suomeen kiinteän

Lisätiedot

Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro?

Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Rakennusalan harmaa talous Pesii pitkissä

Lisätiedot

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen

Lisätiedot

Esillä oleva artikkeli käsittelee yksinomaan sukupolvenvaihdoksen kohtelua perintö- ja lahjaverotuksessa.

Esillä oleva artikkeli käsittelee yksinomaan sukupolvenvaihdoksen kohtelua perintö- ja lahjaverotuksessa. Sukupolvenvaihdos perintö- ja lahjaverotuksessa Varatuomari Joachim Reimers Yleistä Sukupolvenvaihdos on moniulotteinen prosessi, joka edellyttää eri osa-alueiden asiantuntemusta. Sukupolvenvaihdoksessa

Lisätiedot

KAUSIVEROILMOITUKSEN

KAUSIVEROILMOITUKSEN KAUSIVEROILMOITUKSEN täyttöopas verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/kausiveroilmoitus SISÄLTÖ KAUSIVEROILMOITUS JA VEROTILI 3 KAUSIVEROILMOITUKSEN ANTAMINEN

Lisätiedot

Kiitos päättyneen vuoden yhteistyöstä.

Kiitos päättyneen vuoden yhteistyöstä. 1 (9) Tilitoimisto Anita Niiranen Ky ASIAKASTIEDOTE Riistakatu 5 A 74100 Iisalmi Puh. 017-818 611 1.2.2016 HYVÄT ASIAKKAANI! Hinnantarkistukset Kiitos päättyneen vuoden yhteistyöstä. Veroilmoituksien jättö

Lisätiedot

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 986/2012 Laki. väliaikaisesta pankkiverosta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

SÄÄDÖSKOKOELMA. 986/2012 Laki. väliaikaisesta pankkiverosta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 986/2012 Laki väliaikaisesta pankkiverosta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus

Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus 21.3.2018 Ohjelma Yleistä yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoituksista 6C-veroilmoituksen täyttäminen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA

Lisätiedot

Määräys arvopaperikauppojen ilmoittamisesta

Määräys arvopaperikauppojen ilmoittamisesta lukien toistaiseksi 1 (5) Arvopaperipörsseille, sijoituspalveluyrityksille, luottolaitoksille, ulkomaisille luottolaitoksille ja sijoituspalveluyrityksille sekä muun julkisen kaupankäynnin järjestäjille

Lisätiedot

Vinkkejä vuodenvaihteeseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016

Vinkkejä vuodenvaihteeseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Vinkkejä vuodenvaihteeseen 2017 Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Verokaudet Yhä useampi yritys voi jatkossa hakeutua pidennettyihin verokausiin liikevaihtorajojen noston ansiosta. Satunnaisilla

Lisätiedot

LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke ARVONLISÄVERO. Merja Mattila

LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke ARVONLISÄVERO. Merja Mattila LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke ARVONLISÄVERO Merja Mattila ALV ALV tavaroissa ja palveluissa Välillinen voi olla - lain mukaan - hakeutumalla itse (vapaaehtoinen

Lisätiedot